Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Rinnakkaistodellisuus => Aiheen aloitti: Meldis - 23.01.2026 10:13:41
-
Ficin nimi: Downton Abbey 1967
Kirjoittaja: Meldis
Fandom: Downton Abbey
Genre: kevyt drama
Ikäraja: S
Päähenkilö: George Crawley
Tiivistelmä: Äitini oli edistyksellinen, edesmennyt tätini suorastaan vallankumouksellinen ja isoäitini amerikkalainen.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni.
A/N: Katsoin uuden Downton Abbey -elokuvan ja se oli ihan kiva, mutta en koskaan tykännyt, mihin suuntaan elokuvissa vietiin Thomasin hahmoa. Minusta hänen matkansa pää hovimestarina Downton Abbeyssa oli täydellinen lopetus. Joten tämä teksti ei ota huomioon elokuvia. Tykkäsin ajatuksesta, minkä Mary mainitsee viimeisen kauden loppupuolella, että Thomas tulee olemaan Georgelle se palvelija, joka Carson oli Marylle. Ja George kasvaa valtavasti muuttuvassa ajassa, jonka muutokset koskevat erityisesti Thomasia. Tutkailin tätä varten jonkin verran brittien sateenkaarioikeuksien historiaa, mutta en referoi niitä hirmuisen syvällisesti. Jos lukaiset, jätäthän kommenttia! ^^
Downton Abbey 1967
Olin todella suuttunut, kun luin, että Turing oli tuomittu. Lapseni tuijottivat minua kuin olisin kasvattanut toisen pään, Emmelie taputteli rauhoittavasti kämmentäni ja jouduin lopulta nousemaan aamiaispöydästä, etten alkaisi heitellä teeastioita. Äitini opetti minut paremmaksi herrasmieheksi, joten marssin ulos tuulettamaan päätäni. Ymmärrykseeni ei vain mahtunut rangaistuksen sivistymättömyys ja jupisin siitä seuraavat pari viikkoa kaikille, mutta lähinnä Barrow’lle, koska perheeni kyllästyi kuuntelemaan minua.
Kaksi vuotta myöhemmin uutisoitiin hänen itsemurhastaan. Tuhlausta, järjetöntä, sydämetöntä ihmiselämän tuhlausta. Niin puhisin Barrow’lle, joka nyökkäili hillittyyn tapaansa.
Äitini oli edistyksellinen, edesmennyt tätini suorastaan vallankumouksellinen ja isoäitini amerikkalainen. En kokenut olevani mitään sen ihmeellisempää, kun tutustuin lordi Arreniin hänen veljensä kuoleman jälkeen. Sitten lehdet alkoivat tietenkin kirjoitella, kuinka asiamme ajaminen veisi maan hornan porteille ja kuinka säädytöntä oli asian käsittely ylähuoneessa. Toimittajat kaivoivat esiin kaiken lisäksi vuosikymmeniä vanhoja juttua äidistäni ja isoisoäidistäni ja heidän värikkäästä menneisyydestään ja kuinka oli selvää, millaisesta suvusta periydyin. Että tämä oli vain uusi lenkki Crawleyn historiassa, joka tahrasi aatelisten maineen. Ikään kuin minä enää sellaisesta välittäisin. Sen tokaisin Emmelielle hänen pohtiessaan, miten lapsiemme tulevaisuuden kävisi näiden juorujen takia ja hörppäsin saman tien Barrow’n tuoman viskin tyhjäksi.
Minulla ollut vanhoja tapoja mitään vastaan, siksi olin mennyt Emmelien kanssa naimisiin. Hän oli vanhaa englantilaista sukua ja liitto oli järkevä, sen lisäksi, että siinä oli rakkautta. Kuten isoisäni ennen minua, päästin uuden sodan jälkeen sairaat toipumaan isoihin saleihimme. Pidin hyvät työntekijät, jotka olivat antaneet lukuisia vuosiaan elämästään talollemme. Valtaosa palvelijoistamme oli niitä, jotka olen tuntenut syntymästäni saakka. Barrow oli minulla henkireikä, enkä tiedä, miten pärjäisin ilman häntä.
Mutta olin myös äitini poika. Jo hyvin pienestä pitäen hän muistutti joka käänteessä, että en saa jäädä jälkeen. Minun pitää liikkua maailman mukana, koska muuten kuolen ennen kuin olen tomua mullan alla. Sijoitin lentoyhtiöihin. Haalin uusinta tekniikkaa mailleni siitä huolimatta, että maatilat pienentyivät. Hankin television. Tiesin, että muutos on loppujen lopuksi hyväksi, vaikka välillä nikottelin vanhimman tyttäreni aina vain lyhyemmille ja lyhyemmille hameenhelmoille. Joka kerta, kun erehdyin sanomaan hänen vaatevalinnoistaan jotain negatiivista, hän kävi hakemassa nenäni eteen kuvan Sybil-tädistäni housut jalassa vuodelta 1913.
Tiesin, että asiat muuttuisivat. Kun Wolfendenin raportti julkaistiin, olin varma, että muutos oli käsillä. Puhuessani tovereideni kanssa hallitukselle raportista, minusta tuntui, että jotain oli tapahtumassa. Meitä ei ollut montaa, mutta tahtomme oli vahva. Canterburyn arkkipiispa oli puolellamme! Kuka järkevä ihminen asettuisi poikkiteloin Canterburyn arkkipiispan kanssa?
Ilmeisesti ylähuone ja alahuone. Raportti ei johtanut mihinkään. Kun tulin takaisin Downton Abbeyyn sen jälkeen, en jaksanut olla vihainen. Olin surullinen. Kerroin Barrow’lle, miten selkärangattomia johtajamme saattoivatkaan olla. Hän kysyi, kuinka moni oli ollut asian puolella. Vastasin, että kuusitoista minun ohellani. Hän sanoi, että se on jo aika monta nikamaa.
Ylähuone eikä alahuone muuttunut, mutta kansalaiset muuttuivat. Kuten tyttäreni, joka juoksi discoteekeissä – sana, joka minun oli pakko lopulta opeteltava lausumaan –, he mukautuivat aikaan, joka oli avoimempi, sallivampi, ystävällisempi. Joten viimein, koska kansa niin pakotti, hallitus taipui. Arren oli lopulta se, joka laati lakiehdotuksen. Se hyväksyttiin ensin ylähuoneessa ja vuosi myöhemmin alahuoneessakin. Koin jonkinlaista ylpeyttä, että ylähuone oli alahuonetta edellä ja vielä suuremmalla kannatuksella. Mutta unohdin sen nopeasti. Olin vain onnellinen. Emmelie oli onnellinen puolestani. Lapseni kysyivät, miksi siinä kesti niin kauan. Barrow hymyili rypyt silmiensä ympärillä kiristyen.
Eihän se ollut loppu, ei tietenkään. Dekriminalisointi oli vasta ensimmäinen askel. Mutta minusta tuntui, että saatoin hengittää, kuin koko maassa saattoi hengittää. Muutama viikko lakimuutoksen tultua voimaan Barrow pyysi, että saisi muuttaa yhteen mökeistämme erään kylässä asuvan ystävänsä kanssa. Mökkejä oli tyhjillään, joten sallin sen. Emmelie oli alkuun kauhistunut ja minun oli vaikea ymmärtää miksi, mutta rauhoittelin häntä siitä huolimatta. Elämämme ei muuttunut piirun vertaa, vaikka Barrow ei asuisi kartanossa. Kunhan Emmelie huomasi sen tulevien viikkojen aikana, hän unohti asian.
Kuulin paljon myöhemmin, että Barrow’n ystävä oli aikoinaan ollut lakeijana Downton Abbeyssa pienen hetken ensimmäisen sodan jälkeen. Olin ollut muutaman vuoden ikäinen, kun hän oli lopettanut, eikä minulla ollut hänestä muistikuvia. En myöskään saanut selville, mikä hänet oli ajanut kartanosta ja lopulta kylästä, jonne hän tosin oli palannut niihin aikoihin, kun Barrow oli loukkaantunut. Silloin hieman ennen kuin tämä oli aloittanut hovimestarina kartanossa. Siitä asti Barrow’n ystävä oli työskennellyt pienessä puodissa kylässä ja asunut sen yläpuolella.
Luulen, että kun Barrow on liian vanha hovimestariksi, en hanki uutta. En pärjäisi ilman Barrow’ta, eikä hän ole korvattavissa. Tämä on uusi luku ja siinä luvussa minulla ei ole olemassa hovimestaria, jos hänen nimensä ei ole Barrow.