Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Rinnakkaistodellisuus => Aiheen aloitti: Violetu - 20.01.2026 19:41:01
-
Otsikko: Ei sittenkään yksinäinen joulu
Ikäraja: S
Fandom: Dare You to Death (netflix)
Hahmot: Kamin & Jade
Joulutropeista napsahti Joulu yksin, mutta eihän minulla ollut sydäntä jättää Kaminia ihan yksin kuitenkaan. Onneksi poliisitarkastajalla on poliisikapteeni työkaverina.
A/N: Viimeaikainen hulluus jatkuu, kirjoitan pelkkää Dare You to Deathia toistaiseksi, sorry not sorry. Tai no, laajennetaan, että kirjoitan lähinnä Joongin ja Dunkin hahmoja ;D
Hyvää tammikuuta, sitä on vielä vähän jäljellä (onneksi ei paljon). Enjoy!
***
Ei sittenkään yksinäinen joulu
Kamin ripusti yksinäistä joulusukkaa tekotakan reunukselle. Niin hieno kuin hänen lukaalinsa olikin, asunnossa ei ollut erityisen kodinomainen tunnelma, tietty lämpö puuttui. Valkoinen marmori hallitsi olohuonetta, lattia ja pylväät olivat samaista materiaalia.
Kamin arvosti sitä, että asunto oli helppo pitää puhtaana. Ei hän siellä paljon aikaa viettänyt muutenkaan, työt veivät liki kaiken hänen aikansa.
Jos hän olisi ollut edelleen Yhdysvalloissa, hän olisi varmasti nytkin ollut töissä, mutta täälläpäin jopa jouluaatto oli pyhä. Kaminin vastusteluista huolimatta hänen esimiehensä oli halunnut välttämättä antaa hänelle joulun vapaaksi jonkinlaisena hyväntahdon eleenä.
Kamin ei arvostanut odottamatonta vapaapäivää tippaakaan.
Ei hänellä ollut ketään, kenen kanssa viettää joulua. Hän oli tullut Bangkokiin vasta reilu kuukausi sitten, ja tutustunut hädin tuskin muutamiin työkavereihin ja alaisiinsa.
Ihmissuhteiden solmiminen ei ollut koskaan ollut Kaminin vahvoja puolia. Hän oli tehokas työssään ja hyvä pysymään asiassa, mutta ihmisten päästämisestä lähelle Kamin olisi varmaan saanut huonot arvosanat, jos sitä taitoa olisi jossain mitattu.
Sekään ei auttanut, että Kamin piti läheisiä ihmissuhteita jossain määrin heikkoutena. Se, ettei hänellä ollut ketään, jonka rikolliset olisivat voineet ottaa panttivangiksi kiristääkseen häntä, tarkoitti, että hänellä oli yksi heikkous vähemmän.
Kamin laittoi karkkitangon joulusukkaansa roikkumaan. Miksi hän edes vaivautui?
Jos hän olisi halunnut, Jaden ja tämän veljen joulupöydässä olisi varmasti tilaa…
Ei. Jade oli muutenkin turhan innokas, Kamin ei halunnut antaa työkaverilleen väärää kuvaa.
Jos hän tunsikin pienen yksinäisyyden pistoksen… no, sellaista elämä joskus oli. Hän pärjäsi vallan mainiosti itsekseen, vaikka olikin joulu.
Kamin oli juuri aikeissa ottaa soodaveden minijääkaapista, kun huoneiston ovelle koputettiin. Kamin huokasi turhautuneena. Vaikka hän vähän yksinäinen olikin, hän ei kaivannut ovelleen siivoojaa, kuten “älä häiritse”- läpyskän olisi pitänyt viestiä.
“Mitä nyt?” Kamin avasi oven kasvoillaan ilme, jonka olisi pitänyt pelottaa kenet tahansa tiehensä.
Ovella seisova Jade kuitenkin vastasi aina yhtä aurinkoisella hymyllään.
“Oi, minä vain ajattelin kysyä, haluaisitko lähteä ulos syömään? Jay meni kavereidensa kanssa, ja minulla sattui olemaan vapaapäivä, joten -”
“Hetki vain, otan takkini”, Kamin sulki oven ennen kuin Jade ennätti kutsua itsensä sisään. Se kaikennielevä lämpö, joka Kaminin sisuksiin levisi, sai hänet miettimään, tarvitsiko hän oikeastaan edes takkia.
“Ajattelin, että olisi aika ikävästi tehty, jos antaisin sinun viettää ensimmäisen joulusi täällä yksin”, Jade katsoi Kaminia kiinteästi, kun he odottivat yhdessä hissiä.
Kamin ei oikein tiennyt, miten olisi suhtautunut. Hänen teki mieli sanoa, ettei hänen yksinäisyytensä ollut Jaden vastuulla, että se oli hänen oma ongelmansa, mutta silloin hän olisi myöntänyt olleensa yksinäinen.
Kamin tyytyi hymyilemään pienesti ja katsomaan Jadea silmiin.
“Kiitos.”
Jos hänen hartiansa hipoi Jaden omaa, kun he astuivat hissiin rinnakkain, ja Jaden hymy sai jotain lämmintä läikähtämään Kaminin rinnassa, sen ei tarvinnut tarkoittaa mitään.
***
-
Yhyy wähää nämä vauvat!! Kamin on niin hahmossaan tässä (╥﹏╥) Iso plussa turvajuoma sparkling waterin maininnasta xD