Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Toinen ulottuvuus => Aiheen aloitti: Chibi - 30.12.2025 01:18:35
-
Nimi: Kun maailmanloppu ei tullutkaan
Paritus: Haymitch/Marilie (Chibi), Peeta/Katniss
Genre: Fluffy, romance, drama
Ikäraja: K11
Vastuuvapaus: Hahmot (Marilieta lukuunottamatta) tai miljöö eivät kuulu minulle, enkä saa niillä leikittelystä rahallisia tai muita hyötyjä hyvää mieltä lukuun ottamatta.
A/N: Mulla on meneillään teksteissä tällä hetkellä aika vaaleanpunainen hömppäkausi. Eli tässä on luvassa pääasiassa päämäärätöntä söpöilyä <3 Osallistuu parita itsesi fiktiiviselle hahmolle haasteeseen ja vaikka Ime kappale tyhjiin otsikointihaaste meni jo, tämä jatkaa nimellään sitä saagaa :D En oikein tiennyt, olisiko nämä julkaissut ominaan, mutta päädyin nyt jakamaan tämän kahteen osaan (pyrin saamaan toisen osan ulos ennen loppiaista). Kaikki kommentit ovat rakastettuja ja hyvänä pidettyjä <3
1/2
Koputan oveen jännittyneenä ja hermostuneena. Minua ei odoteta, enkä tiedä olenko edes toivottu vieras, mutta en voinut jäädä kolmelletoista, eikä kahdeksikolla ole minulle enää mitään. Jos minut käännytetään kahdeltatoista, voin ehkä pestautua Capitoliin ompelijaksi. Kertaan mielessäni kirjettä, jonka Haymitch jätti lähtiessään, mutta siitä on jo viikkoja. Capitolin valtauksen jälkeen on tapahtunut paljon ja sain vasta viime viikolla varmistuksen siitä, että mies oli palannut Katnissin ja muutamien muiden kanssa vyöhykkeelle 12.
Odotan hetken, mutta vastausta ei kuulu. Vedän syvään henkeä ja lasken laukkuni portaalle. Koputan uudestaan; nyt aikaista kovemmin ja napakammin. Tuuli pyyhkii vielä kylmänä voittajien kylän pitkää katua ja tarttuu myös hiuksiini. Vielä matalalla pysyttelevä aurinko ei juuri lämmitä, vaikka joistain räystäistä tippuu jo paisteen sulattamia vesipisaroita.
Havahdun lumessa narahtelevien askelten ääneen. Kun käännän pääni ja pyyhkäisen kasvoille karkailevat hiukset korvani taakse, näen Katnissin kävelevän kadun reunaa kohti taloja. Huomatessaan minut hän pysähtyy hetkeksi, mutta jatkaa sitten matkaa entistä nopeammin askelin.
”Marilie?” Katniss varmistaa ollessaan niin lähellä, ettei joudu enää huutamaan. Olen yllättynyt siitä, että hän muistaa nimeni. Hänellä on olallaan suuri ja painavan näköinen kangassäkki. Haymitchin aiemmista puheista päättelen tytön olleen metsällä. Hänen pitkät hiuksensa ovat palmikolla ja ehdin ajatella, että omani eivät karkailisi kasvoille, jos olisin tehnyt samoin.
”Hei Katniss”, vastaan vaikeasti hymyillen.
Katniss on minua yhtä paljon nuorempi, kuin minä Haymitchia. Se ei tuntunut oudolta 13:lla, mutta nyt kun asiaa ehtii miettiä, tilanne tuntuu konkreettisemmalta. Siinä missä Katniss on hädin tuskin täysi-ikäinen, minä täytän kohta kolmekymmentä. Vaikka omakaan taustani ei ole helpoimmasta päästä, mietin, kuinka paljon tuo edessäni seisova tyttö on käynyt läpi lyhyessä ajassa. Nälkäpelin läpikäyminen kerrankin on traumatisoivaa, mutta Katniss oli käynyt sen lisäksi läpi neljännesjuhlan ja kapinan.
”Etsitkö Haymitchia?” Katniss kysyy. Todennäköisesti olen siis oikealla ovella. Kohotan olkiani ja katson hetkeksi poispäin.
”Ehkä?”
”Miten niin ehkä?” Katniss kysyy niin hämmästyttävän suoraan, että se kuulostaa melkein töksäytykseltä. Poskeni punehtuvat ja jos hän ei seisoisi alemmalla portaalla, katsoisin häntä todennäköisimmin yläviistoon. Minua jännittää, mutta en voi olla kuin rehellinen.
”En ole oikein varma, mitä välillämme on enää kaiken jälkeen. Pelkään, että hän käännyttää minut pois”, vastaan takellellen. Huomaan raapivani kynsinauhaani, mutta asian tiedostaminen ei saa sitä loppumaan. Katnissin yllättyneille kasvoille nousee pieni hymy.
”Ei hän käännytä”, Katniss vastaa lyhyesti ja pudistaa päätään vielä sanojensa vakuudeksi. Katniss astuu ohitseni kynnykselle ja tarttuu laukkuuni. Hän potkaisee ovea kovaa ja kääntää samalla kahvaa. Ovi aukeaa kokoonsa nähden hiljaa, mutta potkun aiheuttama ääni ei ole voinut mennä ohi keneltäkään talossa olevalta.
”Haymitch!” Katniss huutaa astuessaan eteiseen. Hän potkii kenkänsä jalastaan sikin sokin eteisen lattialle ja avaa takin. Potkaisen omat kenkäni pois vain vähän siistimmin ja seuraan myös esimerkkiä takin avaamisesta. Katniss on edennyt jo asunnossa edelleen laukkuani kantaen. Kipitän hänen peräänsä. Ilmassa leijuu pölyä, mutta muuten asunto vaikuttaa siistiltä. Jostain kuuluu hymähdys vastaukseksi Katnissin tervehdykseen ja jokin lasinen tai keraaminen kuuluu kilahtavan parikin kertaa.
”Yleensä on tapana avata, jos joku koputtaa”, Katniss huomauttaa nasevasti astellessaan keittiöön. Hän laskee laukkuni kädestään, mutta pöydän ääressä istuva mies ei kiinnitä siihen mitään huomiota. Pöydällä ja keittiön tasoilla on sikin sokin kahvikuppeja ja pienehköjä kirkkaita lasipulloja, joista valtaosa on tyhjiä. Sisältäni kouraisee hieman, kun tajuan niiden sisältävän tai sisältäneen kotipolttoista viinaa. Se oli kuitenkin tavallaan odotettavissa. Vaikka Haymitch oli pakkoraitistunut vyöhykkeen 13 lakien vuoksi, juominen oli ilmeisesti palannut vanhoille raiteille jo pian Capitolin valtauksen jälkeen.
”Sinä pääset sisään vallan hyvin itsekin”, Haymitch vastaa nostamatta katsettaan lehdestä. Hänen äänensä sammaltaa hieman. Ristikko on toisella sivulla aloitettuna, mutta pahasti kesken. Osa kirjaimista on sutattu ja yritetty kirjoittaa uudestaan ruudun reunaan. Lehden kulma on rypistynyt, kuin siihen olisi kaatunut päälle jotain märkää.
”Näin on. Mutta Marilie olisi pian lähtenyt, jos en olisi päästänyt meitä sisään”, Katniss jatkaa haastaen.
Kuullessaan nimeni Haymitch kääntyy niin nopeasti tuolillaan, että tönäisee pöytää. Kahvi läikkyy miestä lähimpänä olleen kupin reunojen yli. Haymitch nousee ja ottaa hetken tukea tuolin selkänojasta. Hän mittaa minua katseellaan, kuin varmistaen, että olen todella siinä. Hymyilen pienesti ja levitän käsiäni melkein kuin Caesar Flickerman taikatemppujensa päätteeksi. Haymitch ottaa pari askelta lähemmäs ja vilkaisee Katnissia. Kun mies on tarpeeksi lähellä, hän kehystää kasvoni käsillään ja tuntuu, kuin Katniss ei olisi huoneessa enää lainkaan. Tilanne olisi täydellinen, jos hän ei haisisi viinalta.
”Sinä tulit”, Haymitch kuiskaa melkein huokaisten. Koko kehoni rentoutuu ja viinan hajusta huolimatta tunnen olevani juuri siellä, missä minun pitääkin.
”Sinä kutsuit”, vastaan ja hymyni levenee. Haymitch kietoo kätensä ympärilleni ja puristaa, kuin saattaisin kadota ilmaan hetkenä minä hyvänsä. Vastaan syleilyyn ja jopa varvistan päästäkseni lähemmäs. Vähä vähältä Haymitch tiukentaa otetta ympäriltäni. Ensin se tuntuu turvalliselta, sitten tukahduttavalta.
”Mithc”, mutisen miehen rintaa vasten. Haymitch havahtuu kuin toisesta maailmasta tai muistosta ja hellittää hieman otettaan.
”Anteeksi, ei ollut tarkoitus”, Haymitch sanoo ja hellittää otettaan entisestään. Tiedän, että käsivarrestani voi viimeistään illalla laskea hänen sormiensa jäljet, mutta se ei haittaa. Haluaisin tietää, mitä hänen mielessään ehti vilistää, mutta sitä ehdin kysyä myöhemminkin.
”Ei se mitään”, vastaan ja vedän toisen käteni hänen ympäriltään miehen leukaa silittämään. Toisen käden jätän vielä alaselälle.
”En ole menossa minnekään”, vielä vakuutan ja katson häntä suoraa silmiin. Haymitch nyökkää, hengittää syvään ja painaa kasvonsa hiuksiini. Katnissin askelet kuuluvat yläkerrassa.
Hetken hiljaisuuden jälkeen Haymitch liikauttaa päätään ja kuiskaa korvaani, ”Tulitko jäädäksesi?”
Sormenpäitäni kipristelee ja sykkeeni nousee. Käännän päätäni nähdäkseni hänen kasvonsa.
”Jos otat minut”, vastaan vakavana, mutta lempeästi. Haymitchin silmäkulmat kiiltelevät. Hän nyökkää muutaman kerran nopeasti ja painaa suukon otsalleni. Haymitch huokaisee. Kaikki tapahtuu sanaakaan sanomatta, luontevasti ja tutusti. Kohotan katsettani ja Haymitch miettii vain häilyvän hetken ennen kuin painaa huulensa omilleni.
Suudelma on pitkä, rauhallinen ja merkitsevä. Se tuntuu yrittävän aloittaa kaikkien niiden suudelmien korvaamisen, jotka ovat jäänet välistä Haymitchin lähdettyä kolmeltatoista. Havahdumme vasta, kun Katniss rykii kurkkuaan kovaäänisesti. Poskiani kuumottaa ja tiedän niille nousseen taas helottava puna. Äkkiä vielä päälläni oleva takki tuntuu tukahduttavan kuumalta ja yritän vaivihkaa avata sitä enemmän.
”Minä taidankin sitten jatkaa matkaa Hazellen luokse. Oletan, että Marilie jää päivälliselle?” Katniss varmistaa vilkaisten ensin Haymitchia ja sitten minua.
”Minä-”
”Hän jää”, Haymitch vastaa puolestani. Katniss nyökkää ja hymyilee. Hän vinkkaa minulle silmää ja heittää riistakassin olalleen.
”Nähdään kuudelta”, Katniss vielä huikkaa ovelta, jota käsittelee poistuessaan yhtä kovakouraisesti kuin saapuessamme. Oven sulkeuduttua Haymitch astelee pöydän ääreen.
”Oletko syönyt mitään? Haluaisitko jotain? Minulla on kahvia ja- ”, Haymitch alkaa siirrellä tavaroita pöydällä. Hän pysähtyy viinapullon kohdalle, nostaa pullon pöydältä ja laskee sen takaisin. Haymitch huokaisee ja sulkee silmänsä. Hän hieroo ohimoitaan yhdellä kädellä ja nojaa toisella pöytään.
”Mithc?” kysyn rauhallisesti, mutta saamatta vastausta. Kävelen lähemmäs ja toistan kysymyksen. Lopulta Haymitch reagoi, kun lasken käteni hänen omalleen. Mies säpsähtää ja ohimoita hieronut käsi huitaisee vain vähän ylitseni. Haymitchin hetkeksi vauhkoontunut katse muuttuu säikähtäneeksi sekunnin murto-osassa. Voisin olla melkein varma hänen säikähtäneen minua enemmän.
”Anteeksi”, Haymitch ehättää sanomaan ja ottaa kasvoni otteeseensa kuin olisi osunut ja tutkisi aiheuttamiaan vaurioita.
”Ei hätää, et osunut”, vakuutan hätäisesti, vaikka Haymitchin pitäisi itsekin ymmärtää se. Hän kääntelee kasvojani hetken ennen kuin vakuuttuu asiasta ja laskee kätensä hartioilleni.
”Marilie, minä-”, Haymitch henkäisee ja jää miettimään, mitä sanoisi. Jatkan lausetta hänen puolestaan.
”Haluaisit ehkä esitellä paikkoja?” ehdotan ja mielessäni käy, mihin Katniss oli vienyt laukkuni. Haymitch sulkee suunsa kuin lopettaakseen lauseen, jota ei ehtinyt aloittaa. Hän vetää syvään henkeä ja nyökkää. Silitän hänen poskeaan ja mies painaa kämmenelleni suudelman. Parran sänki kutittaa.
-*-
Havahdun hereille, kun patja liikahtaa allani. Huone on hämärämpi, mutta ei vielä pimeä. Haymitch parantelee asentoaan vierelläni ja kurottaa silittämään käsivarttani. Päälleni on ilmestynyt paksu neulottu monenkirjava peitto. Viimeinen asia, jonka muistan on, että Haymitch lähti etsimään jotain alakerrasta. Ehkä valokuva-albumia tai leikekirjaa.
”Hei”, Haymitch sanoo matalalla äänellä. Hän on vaihtanut vaatteensa. Väärin napitettu tahrainen kauluspaita on vaihtunut siniseen pehmeän näköiseen puuvillapaitaan ja kankeiden farkkujen tilalla on vaaleat pellavahousut. Mietin hetken, että paita on melkein saman sävyinen mekkoni kanssa.
”Hei, anteeksi taisin nukahtaa”, vastaan silmät sirrillään ja osaksi haukotellen.
”Se on vain hyvä, sinulla on ollut pitkä päivä”, Haymitch myötäilee.
”Mitä kello on?” kysyn ja kuin sanojeni piiloviestiksi vatsani kurisee. Junamatkalla syömäni aamiainen ja aiemmin iltapäivällä kahvin kanssa syödyt pikkuleivät eivät pitäisi nälkää loitolla enää kauaa.
”Pian puoli kuusi”, Haymitch vastaa ja on kuin ei olisi huomannutkaan vatsani äänekästä mielenosoitusta.
”Pitääkö meidän lähteä Hawthornien luokse?” kysyn haukotellen ja nostan käteni pääni yläpuolelle venytykseen. Jalkojen venyttäminen vetää peittoa päältäni, mikä kiinnittää huomioni huoneen viileyteen.
”Pitää, muttei ihan vielä”, Haymitch kietoo kätensä ympärilleni ja tuo kasvonsa lähemmäs omiani. Suuni on kuiva ja sydämeni pamppailee, kun hän vetää minut kiinni itseensä ja suutelee, kuin emme olisi jo tehneet sitä puolta iltapäivää. En pane pahakseni vaan vastaan suudelmaan. Kiedon käteni Haymitchin kaulaan ja työnnän toisen sormet hänen hiustensa sekaan. Ne tuntuvat kosteilta ja mietin, mitä mies on ehtinyt tehdä nukkuessani. Kun kielemme kohtaavat erotan hammastahnan maun, vaikka sen alta erottuukin vielä häivähdys viinan pistävyydestä.
”Kiitos, että tulit”, Haymitch kuiskaa. Hän katsoo minua suoraa silmiin ja alan hymyillä. Jos olinkin sekä matkalla että saapuessani epäillyt päätöstäni, se tuntuu nyt vain ja ainoastaan oikealta.
”Kiitos, että kutsuit”, vastaan ja kuron vielä sentit kiinni väliltämme.
-
Uijuijui, olipas tää kiva! Siitä on iäisyys kun olen lukenut tai katsonut Nälkäpelit ja erityisesti se viimeinen on jäänyt melkolailla unholaan, muttei se lukemista haitannut yhtään. Ei kaikkea tarvitse muutenkaan aina kirjoittajan avata tai lukijan ymmärtää - tässä pääsi aivan riittävästi kärryille siitä, miten Marilien ja Haymitchin suhde on saattanut saada alkunsa ja loput voi improvisoida omassa päässä ;D
Kun mies on tarpeeksi lähellä, hän kehystää kasvoni käsillään ja tuntuu, kuin Katniss ei olisi huoneessa enää lainkaan. Tilanne olisi täydellinen, jos hän ei haisisi viinalta.
Yhhyh voi ei :'')) Ehkä Marilien läsnäolo auttaisi Haymitchin alkoholismin kanssakin? Ehkä? Toivottavasti?
Näitä Parita itsesi -haasteen tekstejä on aina niin hauska lukea! On kiva nähdä, millaisia versioita itsestään porukka kirjoittaa ja miten paritukset on toteutettu :3 Tässäkin oli mun mielestä hieno idea ja uskottava toteutus, olit saanut itsesi (tai Marilien) ujutettua canoniin sujuvasti. Luen mieluusti tätä lisääkin 8)
-
A/N: Mun ei koskaan pitäisi luvata tekstiä joksikin tietyksi päiväksi. Arvatkaa monestiko oon kirjoittanut tämän uudestaan etenkin viimeisten parin kappaleen osalta ennen loppiaista ja sen jälkeen. Kiitos ja anteeksi, tästä tavasta tuskin pääsen eroon... Muuta siitä huolimatta kiitos Angelina ihanasta kommentista <3 Sitä on lämmöllä vaalittu toisen osan viimeistelyn aikana
2/2
Siitä on muutama kuukausi, kun ilmestyin Haymitchin ovelle. Kolmantena aamunani talossa heräsin lasipullojen kilahteluun. Saapuessani keittiöön kaikki tyhjät pullot oli raivattu pöydästä, mutta tiskipöydällä oli vielä pari vajaata. Haymitch oli keittänyt tavallista vahvempaa kahvia ja istui pöydän ääressä ison mukin ja parin päivän takaisen ristikon kanssa. Seuraavan viikon loppuun mennessä kaikki kirkas viina talosta oli hävitetty ja pöydän ääreen nostettu ristikoiden lisäksi shakki ja kortit. Pitkistä illoista ja hitaista aamuista on tullut normi, jota kumpikaan ei pane pahakseen.
Makaan Haymitchin kainalossa silmät raollaan. Hänen partansa kutittaa kasvojani ja puolipitkät vaaleanruskeat hiukseni tarttuvat siihen jatkuvasti löysästä letistä huolimatta. Aamuauringon valo siivilöityy sälekaihtimien välistä makuuhuoneeseen ja saa vaaleanvihreät lakanat näyttämään raidallisilta. Ikkunalaudalla seisoo pari tyhjää viinapulloa, jotka tätä nykyä hoitavat maljakoiden virkaa. Toiseen pulloon on asetettu pari päivänkakkaraa, toisessa tasapainoilee pullon kokoon nähden vähän liian suuri vaaleanpunainen gerbera.
Haymitch on yön aikana potkinut peiton pois lähes kokonaan, minä puolestani olen omaani kietoutuneena niin, että vain pääni ja toinen käteni ovat näkyvillä. Silitän miehen ihoa lempein liikkein; käteni liikkuu hänen kasvojensa reunalla, miehen rintakehällä ja lopuksi vatsalla. En ole aivan varma, onko Haymitch jo hereillä, mutta silmiään hän ei ole avannut. Hengitys on tasainen, mutta siitä puuttuu tietynlainen unen syvyys.
Haymitch näyttää nuoremmalta nukkuessaan, vaikka sekä hiuksissa että parrassa on selvästi nähtävillä harmaata eikä silmäkulmien ryppyjäkään voi peitellä. Arpi vatsalla on niin vaalea, että sitä on vaikea huomata, jos siitä ei tiedä. Olin niin nuori, kun itse peli tapahtui, etten muistaisi tilannetta, jos sitä ei olisi kerrattu useana vuonna nälkäpelien voittajakoosteessa. Haymitchin pelin viimeisiä hetkiä toistava nauha näytettiin etenkin silloin, jos uusin voittaja oli ratkennut hyvin verisesti. Silloin koosteessa heräteltiin muistin syövereistä useiden aiempien pelien verisimmät päätökset. Vaikka koosteiden näyttö päättyi nälkäpelien kanssa, muistan ne elävästi. En voi edes kuvitella, millaisia kauhun hetkiä 16-vuotias Haymitch koki ennen kasaan parsimistaan.
Ovikellon sointi havahduttaa minut ajatuksistani ja Haymitch murahtaa vastahakoisesti. Kohotan päätäni sen verran, että näen miehen kasvot. Haymitch hieroo otsaansa ja räpyttelee silmiään. Katson häntä sivusilmällä ja sininen kohtaa harmaan.
”Minä voin mennä avaamaan”, ehdotan, mutta Haymitch pudistaa päätään ja painaa pehmeästi pääni takaisin rinnalleen.
”Älä. Jos se on Peeta, hän lopettaa kerran tai kahden jälkeen ja palaa myöhemmin. Mikäli kyseessä taas on Katniss… Hän päästää itsensä sisään”, Haymitch sanoo haukotellen, mitä joinain aamuna olen saanut todistaakin. Minusta tuntuu, etten voisi olla paljon syvemmällä Haymitchin syleilyssä, enkä vastustele lainkaan kehotusta jäädä siihen. Haymitch silittää olkapäätäni peukalollaan ja piirtää toisella kädellään kuvioita selkääni ja kyljen kaarta seuraten.
Ovikello soi vielä kaksi kertaa nopealla aikavälillä. Hetken hiljaisuuden jälkeen kuuluu keittiön ikkunan äänekäs narahdus. Katniss on varmasti valinnut sen tietoisena ikkunan pitämästä äänestä. Esimerkiksi usein auki olevasta olohuoneen ikkunasta olisi helpompaa kiivetä sisään; eikä se narahda kovaäänisesti.
”Katniss”, Haymitch sanoo tietoisesti. Nyökkään. Pyyhkäisen suortuvan hänen kasvoiltaan korvan taakse, mutta se ei pysy siellä pitkään.
”Pitäisi kai mennä keittämään kahvia”, tuumin, vaikka en haluaisi nousta. Peiton alla alkaa olla jo vähän liiankin lämmin, mutta Haymitchin läheisyys tuntuu niin ihanalta, etten anna lämmön häiritä.
”Jos odotat hetken, Katniss tekee sen puolestasi”, Haymitch vakuuttaa ja hivuttaa kasvojaan lähemmäs. Hän painaa huulensa omilleni ja vedän henkeeni miehen tuoksua. Unohdan Katnissin kokonaan. Haymitchin kädet vaeltavat vartalollani; ne vetävät minut lähemmäs ja hakeutuvat yöpaidan alle. Haymitch suukottaa minua kaulalle, korvalle, otsalle, hiuksiin ja dekolteelle. Parta kutittaa, niin että kiljahdan, enkä voi olla nauramatta. Nauruni vain yltyy, kun uunin luukku kolahtaa kovaäänisesti. Katniss osaa liikkua ja tehdä asioita niin hiljaa, että se ei voi olla kuin tahallista.
”Tiedän, että olette siellä”, tyttö huutaa alakerrasta.
”Toitko sämpylöitä!?” Haymitch vastaa kohottautuen juuri sen verran, ettei huuda suoraa korvaani.
”Voin viedä ne poiskin!” Katniss vastaa ja kahvipannu kuuluu kolahtavan liedelle. Näen mielessäni, kuinka vesi läikkyy reunojen ylitse ja nokasta.
”Aina yhtä ystävällinen ja helposti lähestyttävä”, Haymitch sanoo hymyillen ja katsoo minua tietoisesti.
”Kuten sinäkin?” vastaan kulmiani kohottaen. Haymitch painaa suukon huulilleni ja nipistää kylkeäni. Teen hallitsemattoman äkkiliikkeen ja kolautan häntä kyynärpäällä. En voi estää naurunpyrähdystä. Haymitch hieroo hetken olkapäätään, johon iskuni ilmeisesti osui. Painan suukon olkapäälle ja miehen poskelle.
”Kiitos, tulemme alas!” huudan vuorostani Katnissille ja könyän itseni pois peiton alta ja ylös sängystä.
”Tulen aivan kohta perässä”, Haymitch lupaa, vaikka lysähtääkin vuoteelle mahdollisimman paljon tilaa vieden. Vaikka näky on houkutteleva, vedän aamutakin yövaatteiden päälle ja jalkaani villasukat. Talo on usein kesäisinäkin aamuina kolea, mutta etenkin keittiö lämpenee nopeasti, kun lieteen tekee tulen. Alkava syksy tuoksuu jo ilmassa ja puskee läpi osan ikkunoista karmeista.
”Huomenta Katniss”, sanon lämpimästi astellessani keittiöön. Katniss seisoo lieden ääressä ilmeisesti odottaen veden kiehumista. Joskus Peetan sulkeutuessa omaan kuplaansa leipomaan tai maalaamaan, Katnissilla on ollut tapana tulla aamukahville Haymitchin talolle; oli mies hereillä tai ei.
”Huomenta Marilie, keskeytinkö jotain?” Katniss kysyy ilman katumusta äänessään melkein kuin uskottelisi suunnitelleensa koko jutun. En ehdi vastata, kun tunnen kädet ympärilläni.
”Arvaa”, taakseni kuin tyhjästä ilmestynyt Haymitch haastaa. Hän nojaa olkani ylitse ja näykkää hennosti korvaani. Tunnen punan kasvoillani. Katniss irvistää ja sulkee silmänsä. Kun käännän päätäni Haymitch suukottaa minua. Juuri sopivasti, kun Katniss on avaamassa silmänsä. Vesi kuuluu kiehuvan ja Katniss kääntää meille selkänsä päätään pudistellen. Hän nostaa pannun hetkeksi sivuun ja lisää kahvinporot. Poskieni kuumotus on levinnyt korviin ja kaulalleni, mutta en voi estää itseäni hymyilemästä.
”En tiedä oletko sietämättömämpi kärttyisenä humalassa vai hilpeän rakastuneena”, Katniss mutisee osoittaen sanansa Haymitchille. En tiedä, mitä Haymitch teki selkäni takana, mutta Katniss pyöräyttää silmiään ja naurahtaa.
”Sinusta on tullut pehmo”, Katniss sanoo kädet puuskassa, mutta hymyilee pehmeästi.
”Olen aina ollut pehmo. Se on vain toisinaan vähemmän ilmeistä”, Haymitch vastaa lempeällä äänellä. Katniss kohottaa kulmiaan ja Haymitch suukottaa vielä poskeani ennen kuin irrottaa otteensa ympäriltäni. Kuumotus poskillani alkaa helpottaa, mutta en vielä pysty katsoa Katnissia silmiin.
”Olen iloinen, että Marilie tuo sen pintaan, mutta selviäisin vähemmälläkin”, Katniss huokaisee.
”Itsepä kiipesit ikkunasta sisään”, Haymitch huomauttaa nostellessaan kahvikupit ja aamiaistarvikkeet pöydän ääreen.
Ennen kuin kukaan ehtii istua alas, ovikello soi. Haymitch lähtee ovelle samalla, kun Katniss seivästää haarukalla muutaman kurkkusiivun ja työntää ne suuhunsa.
”Taidamme tarvita neljännen kupin”, ajattelen ääneen, mutta ennen kuin ehdin reagoida, Katniss on jo astiakaapilla valikoimassa sopivaa. Haymitchin astiat ovat järjestään eriparisia ja vaihtelevan kokoisia. Katniss valikoi kuppien seasta suuren ja laakean yksilön, ja minä tajuan alkaa etsiä toista pannua teevettä varten. Aiempien merkkien perusteella oletan tulijan olevan Peeta ja hän perustaa kahvia enemmän teestä.
Keittiöön asti kuuluu, kuinka ulko-oven lukko naksahtaa vaativasti. Vilkaisemme Katnissin kanssa toisiamme, kun Haymitch potkaisee ovea saadakseen sen avautumaan. Kesän ajan ovi toimi paremmin, mutta nyt ilmojen kylmetessä se on alkanut taas elää karmeissaan.
Pian Haymitch ja Peeta ilmestyvät keittiön oviaukkoon. Peetan sormissa ja leuassa on sinisenkirjavia maalitahroja. Hän on tuonut mukanaan lisää leipää ja yksinkertaisia tasaisen pyöreitä sokeripikkuleipiä, jotka maistuvat erityisen ihanalta teen kanssa.
”Ajattelinkin, että löytäisin sinut täältä”, Peeta sanoo lämpimästi Katnissille ja astelee tämän vierelle. Poika pyyhkäisee tytön letiltä karanneet suortuvat korvan taakse. Sininen väri ei näytä leviävän sormista.
”Laitanko sinulle teevettä?” kysyn. Peeta nyökkää ja nostan valmiiksi täyttämäni pannun liedelle.
”Mielellään, kiitos”, Peeta vastaa hymyillen ja nostaa sitten kätensä; ”Toin postit.”
Hän ojentaa Haymitchille pari päivää vanhan sanomalehden, joka tulee Capitolista viiveellä. Mukana on myös paksu ruskea kirjekuori. Hän on antamassa sitä Katnissille, kun pysähtyy ja puristaa silmänsä kiinni. Pojan hengitys muuttuu raskaammaksi ja hänen lihaksensa jännittyvät. Haymitch kurtistaa kulmiaan ja terävöityy kuin valmistautuisi johonkin. Katniss astuu aivan Peetan viereen ja tarttuu tämän vapaaseen käteen. Hän puristaa sormia niin lujaa, että niiden päät tummuvat. Peeta vetää syvään henkeä ja rentoutuu. Hän avaa silmänsä ja räpyttelee hetken. Sitten hän katsoo Katnissia kuin ei näkisi mitään muuta.
”Annie vastasi”, Peeta sanoo nyt hymyillen, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Haymitch huokaisee pienesti ja laskee käden olkapäälleni. Katniss on irrottanut Peetan kädestä ja poika venyttelee sormiaan istuessaan alas. Mietin, pisteleekö niitä, kun veri lähtee taas kiertämään. Havahdun ajatuksesta, kun pannu liedellä alkaa porista. Haymitch puristaa hartiaani.
”Istu alas muru”, hän kuiskaa.
Haymitch kaataa kuumaa vettä Peetan mukiin ja työntää lieden pesään pari klapia ennen kuin istuu itsekin. Katniss ehtii ensimmäisenä halkaisemaan yhden sämpylöistä; sisältä nousee höyryä ja voi sulaa sen epätasaiselle pinnalle. Haymitch selailee lehden ensimmäisen kahvikupillisen kanssa eikä tunnu edes miettivän aamiaista ennen kuin taittaa ristikon väliimme. Kurotan pöydältä kynän ja alan täyttää ensimmäisiä sanoja. Haymitch kaataa itselleen jo toista kupillista. Katniss repii leivästä palasia ja työntää niitä suuhunsa samalla Annien kirjettä selaillen. Minua hymyilyttää, kun huomaan Peetan silmäilevän vuorotellen kirjettä ja Katnissia. En huomaa, kuinka Haymitch tekee samoin minun ja ristikon kanssa.
”Onko tänään päivällistä?” Katniss kysyy vielä suussaan pureksima sämpylä osaksi kysymyksen peittäen. Nyökkään ja pureksin nopeammin, jotta saisin suuni tyhjäksi ennen vastaamista.
”Ajattelin tehdä padan siitä eilen tuomastasi jäniksestä”, vastaan, ”Hellaa on hyvä lämmittää pitkään, kun on näin koleaa.” Katnissin ilme kirkastuu ja hän nyökkäilee hyväksyvästi. Haymitch katsoo häntä sivusilmällä ja kaataa itselleen jälleen lisää kahvia.
”Te kaksi saatte kyllä mennä kotiinne välissä”, mies vaatii kulmiaan kohottaen. Peeta kohauttaa olkiaan myöntyväisesti, mutta Katniss päästää ilmoille naurun purskauksen. Peeta kurtistaa kulmiaan ja minä huomaan korviani kuumottavan etenkin, kun Katniss kääntää katseensa minuun.
Kun ristikko on täyttynyt jo hyvää vauhtia, ja Annien lähettämät kuvat ovat kiertäneet pöydässä, Katniss hörppää viimeiset kahvit kuppinsa pohjalta. Hän laskee kupin lautasen päälle ja kurottaa vielä nappaamaan muutaman kurkkusiivun. Peeta asettelee myös mukinsa lautasen päälle ja aterimet mukin viereen.
”Peeta”, Katniss sanoo ja haroo sormenpäillään pojan mallista yli kasvaneita hiuksia. Peeta hymyilee ja kääntyy Katnissin puoleen hymähtäen osoittaen kuulleensa. Haymitch hymyilee parille pehmeästi.
”Lähdetään kotiin. Nuoret rakastavaiset tarvitsevat omaa aikaa”, Katniss sanoo painokkaasti. Haymitch hymyilee ja nyökkää, poskiani kuumottaa, mutta yhdyn hymyyn. Peeta nyökkää hyväksyvästi ja nostaa noustessaan heidän molempien astiat altaaseen. Hän kiittelee aamiaisesta, vaikka on itse järjestänyt niin leivät kuin leivonnaiset.
Haymitch nousee ja seuraa paria ovelle, mutta minä jään vielä pöydän ääreen puolillaan olevan kahvikupin ja melkein valmiin ristikon kanssa.
”Soitan kun perunateatteri odottaa”, kuulen Haymitchin sanovan eteisessä. Ovelta kuuluu vielä lyhyttä sananvaihtoa ennen kuin Haymitch painaa sen voimalla kiinni ja naksauttaa lukon viimeiseksi vakuudeksi. Haymitchin askeleet kuulostavat kevyiltä, kun hän kävelee keittiöön ja pysähtyy taakseni. Mies kietoo kätensä ympärilleni ja nojaa leukaansa olalleni.
”Siihen tulee ajopuu”, hän sanoo hiljaisesti ja nyökkää ristikon suuntaan. Täytän sanan oikeaan kohtaan ja se avaa kolme viimeistä puuttuvaa sanaa. Pudotan kynän näyttävästi pöydälle viimeisen kirjaimen jälkeen; kynän terä katkeaa.
”Hyvä”, Haymitch kehuu ja suukottaa poskeani ennen kuin irrottaa otteensa ja siirtyy lieden luokse. Nousen ylös ja hörppään jo hieman haalean kahvin lopun kupin pohjalta.
Astelen Haymitchin luokse ja hivutan itseni miehen kylkeen. Hän on työntänyt hellan pesän täyteen puita ja työntää luukun kiinni toisella kädellään samalla, kun kietoo toisen kätensä hartioideni yli. Hivutan ensin toisen käteni Haymithcin rinnalle ja kääntyessäni häntä vasten kiedon käteni miehen kaulaan.
”Mennäänkö takaisin ylös?” kysyn vinosti hymyillen ja kohotan kulmiani. Haymitch naurahtaa tyytyväisen oloisena, nyökkää ja painaa huulensa omilleni. Hän nostaa minut syliinsä ilman, että suudelma katkeaa. Portaiden luona hän laskee minut kolmannelle rappuselle.
”Mene edeltä, lukitsen ikkunat”, Haymitch sanoo melkein huuliani vasten. Naurahdan, pudistan päätäni huvittuneena ja nyökkään heti perään. Suikkaan nopean suukon Haymitchin huulille ja lähden kapuamaan portaita yläkertaan. Portaiden yläpäässä kuulen, kun keittiön ikkuna narahtaa ja salpa kilahtaa.