Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Godrickin notko => Aiheen aloitti: Meldis - 09.05.2025 10:20:05
-
Ficin nimi: Paljon hyvää
Kirjoittaja: Meldis
Genre: kevyt drama, toiminta, hieman lopuksi fluffy, Cedric elää!AU
Ikäraja: K-11
Paritus: Harry/Cedric
Tiivistelmä: Harry osallistuu hyväntekeväisyyshuispausotteluun, jolla kerätään rahaa sodan jälkien korjaamiseksi.
Vastuunvapaus: En omista hahmoja tai paikkoja, hieman lainaan omaksi ilokseni.
A/N: Olen pitkään halunnut kirjoittaa tällä parituksella vauhdikkaan huispausficin ja vihdoin siihen syntyi idea. Valtaosa hahmojen nimistä on napattu vähän mistä sattuu lähteistä, oheiskirjoista, peleistä, Pottermoresta ym, mutta tuntui helpommalta ottaa valmiita hahmojen nimiä kuin keksiä kaikki itse. Jos lukaiset, jätäthän kommenttia!
Paljon hyvää
Jossain kaukana ylhäällä meri ihmisiä kiljui, eivätkä ilmamassat katsomon ja pukuhuoneen välissä vaimentaneet ääntä kokonaan. Harry vaihtoi huispauskaapuunsa ja asettui istumaan penkille kuuntelemaan etäistä pauhua. Hermione oli ollut oikeassa, tällainen veti yleisöä. Tosin se oli enimmäkseen Vosperin ja Flitneyn ansiosta, Harry päätteli, sekä myös Tonen ja McCormackin. Harryn olisi varmaan pitänyt olla paljon hermostuneempi, että tulisi pelaamaan tällaisessa seurassa. Oliver oli ollut suunniltaan kuluneen kuukauden siitä, että tulisi pelaamaan samassa joukkueessa Gweong Jonesin ja Edric Vosperin kanssa. Mikä oli vähän hassua, kun Ginny oli tämän ystävä ja oli pelannut jo muutaman kuukauden Harpyyjoissa.
Kyllä Harryakin hermostutti, joskin ei tiiminsä tai vastajoukkue.
Tai ehkä vähän vastajoukkue.
Ovi paukahti auki ja Ginny sekä Gweong Jones saapuivat, pian heidän jälkeensä Englannin edustusjoukkueen Vosper ja Harjuruusun Harakoiden jahtaaja Alasdair Maddock sekä viimeisenä Aila Tone, kuuluisa laulaja sekä tänään vähän aikaa lyöjä. Oli vaikeaa yrittää ohjeistaa joukkuetta, koska he olivat ehtineet pitää vain kaksi vajaa tunnin treeniä ennen pelipäivää kaikkien ristiin menevien aikataulujen takia. Mutta toisaalta menestynyt joukkue ei ollutkaan tapahtuman tavoitteena, tärkeää oli ilmaantua paikalle ja kerätä mahdollisimman paljon rahaa sodan jälkeiseen uudelleenrakentamiseen.
”Joten kunhan ette lennä toisianne päin, selviämme tästä kunnialla”, Harry lopetti kannustuspuheensa ja joukkue nauroi rennosti.
”Hermione etsi sinua”, Ginny sanoi kiristäen säärisuojiaan.
”Se on se haastattelu”, Harry voihkaisi ja katsoi Vosperiin. ”Oletko valmis?” hän kysyi.
”Joo, hoidetaan se alta pois”, mies sanoi yhtä tyytyneenä kohtaloonsa kuin Harrykin. Ilmeisesti huolimatta kansainvälisestä menestyksestä, julkisuus ei ollut hänen mieleensä. Ei vaikka sen tekisi hyväntekeväisyyden eteen.
He lähtivät kapuamaan ylemmäs sivuportaita rajattuun aitioon, jossa heitä odotti Keaton Flitney, Vosperin pelitoveri Englannin kansainvälisessä joukkueessa sekä kasa tapahtuman järjestäjiä, muun muassa Hermione ja selostajana toimiva Hugo Jolla, Englannin maajoukkueen entinen valmentaja. Aitio oli korkealla ison huispausareenan yllä ja katsomo alkoi olla jo tupaten täynnä. Ilta laskeutui hiljalleen, mutta kentän valtavat valot pitivät huolen, että siellä ei yö saapuisi. Aitiossa taisi olla jokin vaimennusloitsu, jotta haastattelu pystyttiin äänittämään, mutta yleisö kuului silti kumeana Harryn korviin. Harry ei keskittynyt kuitenkaan huispaustähtiin tai yleisön hälinään, sillä hänen silmänsä olivat löytäneet oman vastuksensa, toisen joukkueen etsijän ja kapteenin, Cedric Diggoryn.
”Harry, hyvä, odotatko tuossa”, Hermione ryhtyi häsläämään haastatteluiden kanssa. Harry siirtyi sivuun, kun Hermione yhdessä selostajan, radioteknikon, ohjaajan ja muiden tuottajien kanssa hyöri Vosperin ja Flitneyn ympärillä. Radion kautta koko ottelu kuuluisi läpi maan, siitä Hermione oli pitänyt huolen. Harry katseli kuinka Hermione selitti Vosperille ja Flitneylle, mitä heidän tulisi muistaa sanoa lahjoituksista ja rahan käyttötarkoituksista ja tunsi sitten, että joku seisahtui hänen viereensä.
”Hei, Harry”, Cedric sanoi hiljaa.
”Hei”, Harry vastasi.
”Hermostuttaako?” Cedric kysyi, kun Hermione heilautti käsiään ja Jolla alkoi puhua radion mikrofoniin esitellen vieraansa.
”Vähän”, Harry sanoi vältellen.
”Älä päästä minua vähällä, vaikka tämä onkin hyväntekeväisyyttä”, Cedric sanoi yllättäen ja Harryn oli pakko kääntää katseensa tähän. Cedric katsoi häntä myös, yläviistosta, minkä takia Harry äkkiä käänsi päänsä. Cedric oli kasvanut ja hänen hartiansa olivat leventyneet sodan jälkeen kuluneiden vajaan kahden vuoden aikana. Hän näytti aikuiselta, mieheltä ja kunnon huispaajalta siinä Harryn vieressä. Olkoon, että etsijänhän pitäisi olla pieni ja solakka, Harry mietti.
”En varmasti päästä”, Harry vakuutti. Kuluneiden viikkojen aikana he eivät olleet oikeastaan puhuneet asemastaan vastakkaisissa joukkueissa. Ne palaverit, joihin he olivat osallistuneet, olivat kuluneet enimmäkseen logistiikkaan ja pelaajien etsimiseen.
”Hyvä. Luotan sinuun”, Cedric sanoi katsellen Vosperin ja Flitneyn kehuvan tapahtumaa ja kehottavan kuuntelijoita lahjoittamaan vielä lisää, vaikka tavoite miljoonasta kaljuunasta olikin jo saavutettu lipputuloilla ja etukäteislahjoituksilla.
Harry vaihtoi painoaan jalalta toiselle. Cedric tuntui kuin loimuavan jotain, voitonnälkää, itsevarmuutta. Kuumuutta.
”Aion nimittäin näyttää, että en voittanut viimeksi vain sään takia”, hän sanoi ja juuri silloin Hermione viittoi heitä tulemaan lähemmäs. Harry nieleskeli tahmeaa suutaan toimimaan ja yritti muistaa lahjoitusten kohteita.
”...paikalla itse sotasankari Harry Potter, joka johtaa punaisten joukkuetta ja pelaa etsijää. Millä mielin lähdet otteluun?” Jollan ääni äkkiä pärähti Harryn korviin. Hän ravisti päätään ja näki Hermionen pyöräyttävän silmiään.
”Hyvillä mielin”, Harry sanoi latteasti ja Hermione levitti huulilleen hymyn kuin vedoten häntä sanomaan jotain muutakin. ”On todella jännittävää pelata Vosperin kanssa ja toivon vain, etten jää seuraamaan hänen lentämistä”, hän muisteli aikaisemmin harjoittelemiaan vitsejä. Hermione näytti peukkua.
”On varmasti jännittävää pelata myös Diggorya vastaan, te taisitte kohdata muutaman kerran koulussa jo?” Jolla kysyi ja Harry nieleskeli taas. Onneksi koko maa nähnyt, miten hän hikoili.
”Cedric, siis Diggory, siis Cedric”, Harry takelteli ja hänen kieltään pisteli, ”voitti minut kerran koulussa, mutta se ei toistu. Aion tulla- aion olla voitokas”, Harry puristi huulensa viivaksi ja toivoi, että hänen ei tarvitsisi puhua enää. Hänen ei tarvinnut, mutta häpeä ei mennyt pois, kun Cedric alkoi puhua ärsyttävän hyvin.
”Näen varmaan unta. Pelaan itsensä Ludo Bagmanin kanssa! Olen ihaillut hänen uraansa pienestä pitäen ja pikkupoika sisälläni on täynnä onnea tällä hetkellä. Onko ihan varma, että tämä ei ole hyväntekeväisyyttä minulle?” Cedric kertoili aidon innoissaan ja selostaja naureskeli hänen vastaukselleen. Harry mulkoili lattiaa.
”Älkää kuitenkaan unohtako sitä oikeaa hyväntekeväisyyttä. Lahjoituskohteita ovat Pyhän Mungon taikasairaala, Tylypahkan koulu, kadonneiden jästisyntyisten rahasto, Sotaorvot…” Cedric jatkoi litaniaansa ja Harry oli vieläkin tyytyväisempi, että hänen irvistelynsä ei näkynyt koko maalle.
”Onnea matsiin”, Vosper sanoi, kun he olivat laskeutuneet aitiosta ja eroamassa omiin pukuhuoneisiin.
”Harry, odota”, Cedric sanoi Vosperin ja Flitneyn lähdettyä eri suuntiin. Harry seisahtui paikoilleen. ”Onko kaikki ok? Olit niin jäykkä ylhäällä”, Cedric kysyi käsiään väännellen.
”En tykkää haastatteluista”, Harry sanoi todenmukaisesti.
”Aivan. Ymmärrän hyvin”, Cedric sanoi. ”Eikä se johdu mistään muusta?” hän lisäsi.
”Mistä muusta?” Harry kysyi.
”Minusta?”
Harry halusi irvistää Cedricille. Tämä sitten oli ärsyttävän älykäs. ”Miksi se johtuisi sinusta?” hän vältti vastaamasta kysymykseen.
”Siitä pelistä”, Cedric pulautti. ”Minusta vain tuntuu, että se on vieläkin sellainen muuri.” Harry piti kasvonsa ilmeettöminä. ”En halua, että annat sen vaikuttaa peliin”, Cedric selitti kuin varoen jokaista sanaansa. Harry ei halunnut sanoa miten oikeassa tämä oli. Hän halusi voittaa Cedricin, varmaan enemmän kuin oli koskaan halunnut voittaa ketään huispatessa. Hänen piti näyttää, että kolmosvuoden peli oli ollut huonoa tuuria. Ja siksi hänestä tuntui kurjalta, kun suhtautui niin pikkumaisesti hyväntekeväisyysotteluun. Harry kiristeli hampaitaan.
”Ei se johdu siitä”, Harry valehteli päin Cedricin naamaan.
”Okei”, Cedric sanoi, mutta ei liikkunut vielä. ”Pelataan hyvä peli”, hän sanoi ja ojensi kätensä kättelyyn. Harry empi pienen hetken, mutta tarttui Cedricin käteen. Ote oli voimakas.
”Joo”, hän sanoi.
Kättely vain jatkui. Ihan kuin Cedric ei uskoisi häntä ja yrittäisi edelleen kiskoa totuutta ulos Harrysta. Mutta hellästi, antaen Harryn päättää. Harry inhosi sitä, koska se sai hänet tuntemaan, että hänen piti antaa Cedricin voittaa. Tämä oli niin lempeä ja upea, oli ollut koko projektin ajan huolehtiessaan aina, että kukaan työntekijöistä ei tehnyt enempään kuin, mihin kykeni tai toivottaessaan hyvät yöt kaikille päivän päätteeksi. Hän suhtautui niin fiksusti koko tempaukseen ja Harrysta tuntui aina vain surkeammalta.
Ja sitten oli se hassu kihelmöinti, jonka Cedric sai aikaan aina koskettaessaan tai katsoessaan Harrya tai puhuessaan hänelle. Se tuntui nytkin, kun Cedricin karhea käsi piteli Harryn kättä. Mutta sitä Harry oli päättänyt olla ajattelematta, joten hän päästi irti Cedricin kädestä. Oli ihan tarpeeksi pohtia, ollako kunnon tyyppi vai kunnon pelaaja.
”Joten...onnea matsiin”, Cedric lopulta sanoi luovuttaneen kuuloisena ja pyörähti ympäri kadotakseen toiseen pukuhuoneeseen. Harry seisoi vähän aikaa suu auki, vaikka ei ollut edes huomannut avanneensa sitä. Hän sulki sen ja suuntasi pukuhuoneeseen.
Katsomot olivat täynnä ja riemastuivat, kun joukkueet ampaisivat kentälle. Jolla puhui kovaääniseen esitellen jokaisen pelaajan ja Harry kuuli, miten Vosper ja Flitney saivat isoimmat hurraahuudot ja sitten hän saapui viimeisenä taivaalle ja yleisö hullaantui. Harry ei kuullut sitä kunnolla. Hän häälyi korkealla aukean yllä ja tarkkaili enää sinisen joukkueen pelaajia, jotka lensivät seuraavaksi esiin. Cedric kiepsahti suunnilleen samalle korkeudelle kuin hänkin, soikion areenan keskivaiheille Harryn ollessa omassa päädyssään.
Pitkä, tummatukkainen nainen tuima ilme kasvoillaan asteli kentän keskelle luudan ja puisen laatikon kanssa. Harry silmäsi vielä kerran Cedriciä ennen kuin keskittyi laatikkoon. Tuomari laski sen maahan ja potkaisi auki.
”Ryhmyt ja sieppi on päästetty liikkeelle”, Jolla kertoi ja yleisön hurmos vaimeni hieman, kun tuomari nappasi kaadon käsiinsä. Harry näki, miten sovitusti Ginny ja Maddock asettuivat lähimmäksi kaatoa. Sinisten joukkueen jahtaaja Tornadojen Holly Bird häälyi heidän vierellään. Rapakon Palloseuran Jennifer Kingdom löi kättä Oliverin kanssa ennen kuin pysähtyi hyökkäysasetelmaan Flitneyn kanssa. Heidän yllä leijui sinisten lyöjä Kirley McCormack, Kohtalottarien kitaristi ja Laiturpuun Loistokkaiden kaikkien aikojen parhaan jahtaajan poika, asia, mikä ei toivottavasti mennyt lahjoittajien korvien ohi.
”...Peli alkoi!” kajautti selostaja ja Harry ehti nähdä punaisen vilauksen, kun Ginny onnistui sieppaamaan kaadon ensimmäiseksi. Harry iski pienesti nyrkillä ilmaa.
”Weasley aloittaa pelin vahvasti! Syöttää Maddockille! Ja uudelleen Weasley! Saumatonta yhteistyötä täysin tuoreelta joukkueelta! Weasley ohittaa McCormackin tiukan ryhmyn! Vosper viimeistelee, jaaa maaliii!” selostaja täräytti ja katsomo repesi riemusta. Harry hymyili tyytyväisenä. Hän silmäili kenttää samalla, kun kaato lähti takaisin peliin. Ginny oli tälläkin kertaa nopein. Tämä ja Vosper olivat punaisia läiskiä kopitellessaan kaatoa ja sinisten lyöjillä oli täysi työ saada heidät tiputtamaan pallo.
”Jälleen loistokumautus punaisten Jonesilta! Kaato pysyy Weasleyllä, joka yrittää maalia!” selostajan ääni loppui voihkaisuun, kun Kanuunoiden Horton sai kaadon kiinni viime hetkellä. Flitney oli paikalla kuin sininen salama ja sieppasi kaadon kainaloonsa pitäjältään.
”Flitney pääsee karkuun Jonesilta! Bird! Flitney! Oijoi, sepä näytti pahalta!” selostaja parkaisi. Flitneyn pyöri väkkärää luudallaan kaato yhä hallussaan. Hän kipristeli jalkaansa, johon ryhmy oli iskeytynyt. Ginny ilmaantui tyhjästä hänen taakseen. Muuta ei vaadittu. Flitney hätkähti ja päästi kaadosta irti. Ginny oli sen alla hetkessä.
”Weasleyllä kaato jälleen! Vosperille! Ja uusi syöttö Weasleylle, mutta Bird pääsee väliin! Ryhmy keskeyttää hänen matkansa! Kaato tippuu!” selostaja keuhkosi. Punainen pallo putosi ilman halki. Maddock oli lähinnä ja kiisi kaatoa kohti. Niin teki myös Bird. Harry oli varma, että he törmäisivät. Mutta sitten Maddock teki äkkijarrutuksen. Musta ryhmy tuli hänen tielleen.
”Loisto häirintä Bagmanilta! Kaato on Birdillä!”
Harry piti silmällä Cedriciä, joka näytti tekevän tismalleen samoin. Kenttä oli paljon isompi kuin mihin Harry oli tottunut. Yleisömäärä sekä valot tekivät siepin etsimisestä hankalaa. Siniset saivat tehtyä ensimmäisen maalinsa ja yleisö kallistui kannustamaan punaista. Se sai varsinkin Flitneyhin ja Bagmaniin vauhtia.
”Weasley menettää kaadon, Bagmanilta tarkka lyönti! Flitney ottaa kaadon! Bird! Väistää ryhmyä, Tonelta mikä lyönti!” Jolla kehui, kun punaisten lyöjä tirvaisi ryhmyn vaikeasta alaviistosta suoraan Birdin kasvoihin. Tämä teki melkein kuperkeikan väistäessään ryhmyä ja vain vaivoin piteli kaadosta kiinni. Ginny oli hänen takanaan, mutta Bird sai itsensä tasattua. Hän sukelsi Ginnyn edelle ja maalille.
”Wood pitää! O-oi, oho! Mutta ei kauaa!” selostaja häkeltyi, kun Oliver yritti saada kaadon Ginnylle, mutta Bird oli nopeampi. Hän syöksyi ja työnsi päänsä Ginnyn käsien eteen ja pukkasi kaadon takaisin saloille. Oliver ei ehtinyt väliin.
”Maaliiii! Kymmenen pistettä sinisille!” selostaja kajautti.
Suivaantuneena Ginny huolehti, että sai ja pitikin kaadon sillä kertaa varmasti käsissään. Hän oikein hautasi sen rintaansa ja pyöri väkkärää, kun molemmat ryhmyt liisivät hänen reitilleen. Harry käänsi katseensa ja hämmentyi. Jokin tuntui äkisti oudolta kentässä ja hän tajusi, että ei nähnyt Cedriciä missään. Hänen vatsansa putosi. Hän haravoi areenan ja Cedric löytyi kiitämässä päin oman puolensa salkojen jalkoja. Harry kauhistui ja painautui luutaansa vasten. Hän ampaisi liikkeelle.
”Hetkinen! Diggory syöksyy!” Jollan ääni kuului jostain kaukaa, kun Harryn korvat olivat tuulen suhinaa. Harry ei nähnyt vielä sieppiä, mutta seurasi Cedriciä, joka oli auttamatta edellä. Harry yritti olla niin matalana luutaa vasten kuin suinkin kykeni. Cedric irrotti jo otteensa luudasta ja silloin Harry näki kultaista säihkyä vain muutaman jalan päässä maasta.
Cedric kierähti sivulleen äkisti. Harrykin hätkähti ja menetti siepin näkökentästään.
”Jonesin ryhmy häiritsee Diggorya!” Jolla huusi voihkaisten sympaattisesti. Harry hidasti vauhtinsa. Hän tarkkaili lähistöä, mutta sieppi oli kerta kaikkiaan kadonnut. Cedric kiroili ja liisi jo ylemmäksi paremmalle tarkkailupaikalle. Jones virnisti Harrylle, kun he ohittivat toisensa ja Harry nyökkäsi tälle hymyillen.
Siniset kirivät punaisten etumatkaa ja oli selvää, että lopputulos olisi etsijöistä kiinni. Punaiset pysyivät edellä, mutta eivät missään nimessä tarpeeksi, että se riittäisi voittoon. Harry yritti keskittyä vain siepin etsimiseen sekä piti samalla silmällä Cedriciä.
”Ja maaaali sinisille! Kaventaa 70-50 punaisille!” Jolla kertoi jonkin ajan kuluttua ja Harry erotti Birdin jo siepanneen kaadon uuden taistelun aluksi. Siniset paransivat peliään koko ajan. Flitney pujotteli sekä jahtaajien että ryhmyjen välistä, viskoi kaadon Kingdomille ilman katsekontaktia ja Kingdom tiputti kaadon Maddockin naaman edestä. Flitney oli sitä vastassa, kuin ilmiintyi punaisten salkojen luokse ja kaato upposi Oliverin korvan ohitse.
”70-60 punaisille! Tiukoille vie!” selostaja karjui yleisön kiihtymyksen seasta. Harry kiersi kenttää puristaen luudanvartta rystyset valkoisena. Hän ohitti Vosperin tämän alta, kiersi alinta kerrosta, mutta kultaista palloa ei näkynyt missään. Cedric ei ollut sen onnekkaampi.
Äkisti katsomo ynähti lujaa yhteen ääneen. ”Vosper onnistuu!” selostaja elämöi punaisten uutta maalia. Harry vilkaisi jahtaajaan, joka piteli käsivarttaan. Ryhmy oli tehnyt jälkensä. Vosper irvisteli ja piteli vain hellästi kiinni luudasta oikealla kädellään, mutta ei pyytänyt aikalisää. Kun Ginny heitti hänelle kaadon, hänen otteensa siitä vahingoittuneella kädellään oli vaatimaton. Harry kiristeli leukaansa ja nousi taas ylemmäs tähyämään.
Siniset pääsivät tasalukemiin. Harry seurasi Maddockin kiitoa kentän läpi ja tämän ohittaessa keskirajan, jahtaaja paljasti takaansa kultaisen pilkahduksen. Harry henkäisi. Siellä sieppi oli, katsomon liepeillä, Cedricin selän takana, liian lähellä tätä. Harry manaili ja käänsi luutansa. Hän otti keskittyneen ilmeen ja suuntasi kohti punaisten maalisalkoja. Se toimi ja hän näki silmäkulmastaan Cedricin seuraavan. Selostaja puhisi jotain etsijöistä, mutta Harry ei kuullut kunnolla. Hän hoputti luutaansa ja juuri kun hän oli päätellyt, että voisi tehdä käännöksen ilman, että Cedric ehtisi reagoida tarpeeksi nopeasti, hän äkkäsi, ettei Cedric enää ollut hänen perässään. Tämä oli huomannut siepin.
Vasama teki täyskäännöksen ilman hetkenkään hiljennystä. Harry tiesi olevansa nopeampi, luutansa olevan nopeampi, mutta Cedric oli niin lähellä. Yleisö kiljui, selostaja huusi. Harry puski luutaansa. Ryhmy lensi jostain Cedricin eteen ja se kahden sekunnin väistöliike oli kaikki, mitä Harry tarvitsi. Sieppikin ampaisi liikkeelle, se kiersi katsomon laitoja kaksi etsijää perässään. Harry oli jo Cedricin jalkojen kohdalla. Cedric oli irrottanut toisen kätensä luudasta. Harry kurottautui luudallaan niin pitkälle kuin pystyi. He olivat rinnakkain. Cedricin käsi oli pidempi. Cedricin kasvoilla oli vimmainen ilme. Harry venytti kädellään.
Harry arpoi sekunnin murto-osan. Ja heittäytyi eteenpäin luudallaan. Cedricin sormet jäivät tuumien päähän, kun Harry sulki räpiköivän siepin nyrkkiinsä.
Katsomo räjähti Harryn noustessa nopealla liikkeellä ylemmäs käsi kohotettuna ilmaan voiton merkiksi. Lähellä oli Oliver, joka välittömästi rämähti häntä vasten. Monta tömähdystä myöhemmin koko punaisten joukkue halasi yhtenä möykkynä ilmassa.
”Punaiset ottavat voiton 230-80! Harry Potter nappaa siepin!” Jolla huusi.
Vapisten adrenaliinista Harry laskeutui alas maahan, missä sinisten joukkue jo odotti. Tappio harmitti, mutta ei selvästi yhtä paljon kuin tavallisessa ottelussa. Harry irtautui tiimiläisistään kätelläkseen tuomaria ja seuraavaksi leveästi hymyilevää Cedriciä.
Harry joutui tekemään vielä yhden vetoomuksen radiojuontajan kanssa lahjoituksista, mutta se tuntui helpommalta jännityksen murruttua ja hän onnistui hehkuttamaan ottelua Vosperin kanssa. Sitten se oli ohi. Harry käveli takaisin pukuhuoneisiin muun joukkueen kanssa ja vaihtoi huispaustamineet omiin vaatteisiinsa.
”Olemme lähellä puoltatoista miljoonaa!” Hermione riemuitsi hänelle tämän tultua alas aitiosta. Harry hymyili hänelle onnellisena. Voitto ja ilo lahjoituksista saivat hänen kehonsa kiehumaan ja oli vaikea pysyä aloillaan. Hän kehui vuorotellen jokaista tiimiläistä onnistuneesta tapahtumasta, kun he alkoivat lähteä areenalta. Ulkona oli ruuhkaa, eikä Harrylla ollut kiire tunkea pois takahuoneista. Hän oli nähnyt Vosperin ja Flitneyn menevän jo ulos kai aikeenaan tavata faneja ja Harry jätti sellaiset kohtaamiset mielellään jollekin muulle. Vosperin kyynärtaipeessa jokin oli mennyt sijoiltaan, mutta pikaisen parantajalla käynnin jälkeen, hän vispasi kättään ilmassa tavalliseen tapaan selittäen jotain ottelusta Flitneylle. Flitneykin näytti kävelevän normaalisti huolimatta omasta kahnauksesta ryhmyn kanssa.
”Hyvä peli, hyvä voitto”, Ginny sanoi Harrylle. ”Joskin se nyt oli odotettavissa, kun sinä olet etsijä”, hän vinkkasi silmää ja lähti suuntaamaan ulos Jonesin kanssa. Harry ei vastannut tälle mitään ja raapi hämillään niskaansa.
”Joo, olisi pitänyt tietää”, kuului Cedricin ääni Harryn selän takaa. Harry kiepsahti ympäri. Kingdom liittyi häntä odottaneen Oliverin seuraan ja nämä kävelivät ulko-oville. Harry jäi kaksin Cedricin kanssa tyhjentyneisiin takahuoneisiin. Harry tunsi käyvänsä vieläkin enemmän kierroksilla.
”Minä sanoin, että en päästä sinua vähällä”, Harry sanoi.
”Melkein päästit”, Cedric sanoi.
Harry puristi huulensa viivaksi yllättyneenä ja käänsi katseensa. ”Huomasin kyllä, että epäröit”, Cedric jatkoi ja Harryn niskaa kuumotti häpeästä. Hän myös ihaili, miten Cedric oli niin pienen, toiminnan täyteisen hetken aikana erottanut muutoksen Harryn otteissa.
”En ajatellut, että huomaisit”, Harry sanoi nolona. ”Anteeksi.”
”Mutta et sinä silti luovuttanut”, Cedric sanoi. ”Kiitos siitä.”
Harry kohotti katseensa. ”Etkö sinä ole vihainen?” hän kysyi.
”En ole, koska pelasit kunnolla”, Cedric sanoi itsestäänselvästi. ”Olet tosi hyvä etsijä, Harry.” Harrya rupesi kihelmöimään äkisti.
”Onko sinulla menoa huomenna?”
Harryn silmät levisivät Cedricin yllättävästä kysymyksestä. ”Ajattelin joko toipua krapulasta tai nuolla haavojani”, hän sanoi todenmukaisesti. Vosper oli pyytänyt heitä kaikkia johonkin hienoon ravintolaan Viistokujalla myöhemmin. Itse asiassa, kun Harry nyt mietti, hän ei ollut varma, oliko kutsu annettu myös vastajoukkueen pelaajille.
”Oletko liian krapulassa siihen, että lähtisit kahville kanssani?” Cedric kysyi. Harry empi vähän aikaa ja Cedric ehti jatkaa ennen kuin hän uskalsi kysyä. ”Kyllä, Harry, pyydän sinua treffeille.”
Kihelmöinti lisääntyi Harryssa. Jos hän oli luullut olleensa ylikuormittunut, se ei ollut mitään verrattuna tähän. Oikeastaan hän ihmetteli, ettei leijaillut ilmassa. ”Ööö”, hän hölisi.
”Voit vastata huomennakin, jos mieluummin silloin arvioit krapulasi tasoa”, Cedric sanoi.
”Kyllä se käy”, Harry sanoi vikkelästi ja punastui rajusti.
”Okei, kahdelta? Nähdäänkö Irvetan luona?” Cedric kysyi.
”Joo”, Harry sanoi.
Cedric hymyili Harrylle, joka jäi hymyilemään hänelle takaisin, eikä hän osannut tehdä muuta. Kihelmöinti jatkui edelleen ja alkoi tuntua sellaiselta, että Harry ei voisi pysyä aloillaan, erossa Cedricistä. Cedric oli käynyt suihkussa, mutta hänestä huokui huispauksen tuomaa energiaa ja tarmoa.
”Sinä puhut tosi hyvin”, Harry keksi sanoa. ”Silloin haastattelussa. Nytkin”, hän lisäsi.
”Kiitos”, Cedric hymähti kainosti.
”Ja sinäkin olet tosi hyvä etsijä. Ne ovat yleensä pienempiä, mutta se ei haittaa sinua”, Harry sanoi ja Cedricin naama vääntyi hassusti.
”Väitätkö, että olen iso?” hän kysyi. Harry puri kieleensä.
”Olet pidempi. Harteikkaampi. Kuin minä siis”, hän kiirehti selittämään. ”Eikä se haittaa.” Harryn suu kuivui. ”Ei haittaa minuakaan.”
Cedric naurahti hermostuneesti. ”Kyllä sinäkin puhua osaat”, hän sanoi.
”Olen siinä surkea”, Harry sanoi ja hänen kihelmöivät jalkansa astuivat lähemmäs Cedriciä, joka räpytti silmiään yllättyneenä. Enempää Harry ei osannut muotoilla sanoiksi, joten hän astui ihan Cedriciin kiinni, kurottautui varpailleen ja kiskoi Cedricin suudelmaan. Kun Cedric vastasi siihen välittömästi, kihelmöinti Harryssa satakertaistui.
He irrottautuivat toisistaan ja Harry hengitti pinnallisesti Cedricin kasvoille.
”Hyvä matsi”, Cedric henkäisi. Harry nauroi.
”Hyvä matsi”, hän myönsi.