”Yksi kerrallaan, viimeiseen asti, kunnes tämä paska loppuu.”
Kevyt tuuli heittää lehtiä teltan päälle ja Marty muistelee haikeudella kesää, kun teltta oli ollut paahtavasta auringosta ja kiihkeydestä hikinen, Rust hänen vierellään ja sota hetkittäin unohduksissa.
Marty kääntyy kyljelleen ja koskettaa Rustin rintaa. Sydämen syke tuntuu selkeänä paidan läpi, aivan kuten sinä yönä, kun Rust oli lopultakin suudellut häntä.Aah, ihanan herkkää!
Jatkuva huoli kalvaa mieltä, vaikka hänen pitäisi olla onnellinen siitä, että tytöt ovat edelleen elossa. Rust ei ole siinä suhteessa yhtä onnekas.Tääkin oli herkkää, mut tosi surullisella tavalla. Voi Rust. Tykkäsin myös maininnasta että Martyn tytöt on rohkelikkoja (varmasti niin kuin isänsä!! Mutta onko Rust korppari vai luihuinen? Vai maailman synkin mutta symppiksin ja taatusti ahkerin puuskupuh? ;D)
Marty muuntaa taskustaan löytyneen nenäliinan huovaksi heidän ylleen.Tää oli hauska yksityiskohta, ja mietin, ehkä hiukan väsyneenä, että toivon mukaan taskussa oli vielä käyttämätön nenäliina ettei räkä suurennu samalla. :’D Mut vakavasti puhuen velhoilla on niin helppoa, ei tarvi kuljettaa juuri mitään mukana, kun nenäliinastakin saa huovan!
Marty muistelee haikeudella kesää, kun teltta oli ollut paahtavasta auringosta ja kiihkeydestä hikinen, Rust hänen vierellään ja sota hetkittäin unohduksissa.Oijoi, hetken mäkin unohdin, että telttailu on muka ankeeta, sehän on tietenkin yksinomaan kiihkeetä!