Tuntee itsensä suuremmaksi, jumalaiseksi. Will varmaan taas pieneksi ja mitättömäksi.täähän se ois. Mutta täytyyhän Willin kompensoida jotenkin, vaikka sitten puukottamalla.
Will käännähti suuntaan, josta oli juossut, ja tervehti yön siluettia, petoaan.
”Oletko varma, että mielessäni oli armo?” Hannibalin hymy leveni ja Will hymyili takaisin, pörheänä Hannibalista huokuvassa ylpeydessä, ja antoi tämän vetää itsensä suudelmaan. Suudelma maistui makealta, raudalta ja umamilta, ja yötä halkoi sireenien laulu.
Will sinkosi lyönnistä pihatielle ja tunsi vihansa läpi olevansa täydellisen virkeä, virittynyt ja hereillä.Tässä oli jo ekasta virkkeestä asti tavoitettu Willin olemus musta ihan superhyvin. Kuinka aggressiiviset tunteet ovat se asia, mikä Willin oikeasti kunnolla herättää ja virittää, tai ehkä herättää hänen sisällään jotain, ken tietää kummin, mutta joka tapauksessa. Kuinka vihaisuus on sellainen käynnistysisku, mikä saa rauhallisesta Willistä sen villiintyneen Willin esille. Ja juuri sitä jälkimmäistä tässä tekstissä oli kuvailtu todella upeasti, tässä oli sellainen adrenaliininhuuruinen ja vähän hulluudenmakuinen tunnelma ja Willin ajatustenkulku oli vaan jotenkin niin tutunlaista, niin uskottavaa. Siis tää kohta oli aivan upea:
Will painoi selkänsä kaarnaan ja kuunteli metsän rapinaa, verensä kohinaa, sydämensä rumputrilliä, hän oli mangusti talon alla, ja kun käärmeet luikertelivat ohi… Hänen aistinsa olivat adrenaliinin terävöittämät ja hänen ajattelunsa viileän varmaa hänen lähtiessään askeltamaan varovasti siimeksen suojassa. Jokainen atomi hänessä tiesi, mitä oli ja mitä tahtoi; hän oli kotona.Musta tuntui että tässä kohdassa ja tässä tekstissä ylipäätään vaan oltiin niin hyvin Willin pään sisällä.
”Kenet sinä murhasit?” Hannibalin äänessä oli huumoria: ”Oletkos ollut tuhma, Will, ja juopunut tämän hirvittävän juhlan hekumasta?”Mutta ah, oli Hannibalkin niin oma itsensä ♥ Tällainen uhkarohkea härnääminen kun vaan on pakko sörkkiä ja tökkiä toista ja karmeuksille ilkkuminen vaan on jotain niin tuttua, että ihan hymyilyttää. Voisin quotata joka ikisen Hannibalin repliikin (yritän olla vähemmän ärsyttävä joten en tee niin), koska ne kaikki olivat todella onnistuneita ja todella hannibalmaisen kuuloisia. Olit musta tavoittanut hänen puhetapansa todella onnistuneesti, ja se on musta hankalaa tehdä niin että se pysyy oikeasti elegantin kuuloisena eikä liikaa yrittäessään lipsahda tekotaiteellisen liirumlaarumin puolelle (ja jälkimmäinenhän olisi Hannibalille aivan kauhistus) - sä kuitenkin olit kirjoittanut hänen repliikkinsä juuri niin, miten ajattelen että nuo sanat tulisivat hänen suustaan ulos.
Will nuolaisi huuliltaan verta ja suolaa ---
Suudelma maistui makealta, raudalta ja umamilta ---Haluan nostaa vielä nämä kohdat esille koska tykkäsin tosi paljon näistä, siitä miten makuaistin kautta oli kerrottu asioita. Ettei tarvii sanoa että Will on verinen ja hikinen vaan että hän nuolaisi huuliltaan verta ja suolaa ja ettei tarvii sanoa että Hannibal on verinen vaan maistui raudalta (ja tietty myös umamilta koska on syönyt ihan vaan porsaanlihaa totta kai).