Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Godrickin notko => Aiheen aloitti: Rowena - 24.02.2018 13:54:13
-
Nimi: Luihuisen salainen luutakaappi
Kirjoittaja: Rowena
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Draama
Paritus: Helga/Salazar
Vastuuvapautus: Maailma ja hahmot ovat Rowlingin.
Yhteenveto: ”Rowena-rakas, oletko sinä raahannut meidät pyhäaamuna kukonlaulun aikaan katsomaan… luutakaappia?”
Kirjoittajan sana: Oi voi, oon kyllä ihan hurahtanut tähän nelikkoon! Inspiraatio tähän tekstiin tuli Salaisuuksien kammiosta ja professori Binnsin sanoista: ”Siitä, että Luihuinen olisi rakentanut joskus edes salaisen luutakaapin, ei ole ensimmäistäkään todistetta!”
LUIHUISEN SALAINEN LUUTAKAAPPI
Minun äitimuorini tapasi sanoa, että opettele näkemään enteitä, Helga, kuuntele, mitä ne haluavat sinulle kertoa. En ymmärtänyt, mistä hän puhui, minun maailmani on rakentunut pienestä pitäen työnteolle, kaikelle kouriintuntuvalle ja selkeälle. Enkä minä usko, että äitimuorinikaan niitä enteitään oikeasti näki. Hän sanoi usein, että kun minä synnyin, tähdet olivat mitä parhaimmissa asennoissa ja lemmonmarja kukki ikkunan alla niin voimakkaasti, että minulla tulisi olemaan kosijoita jonoksi asti. No, ei ole näkynyt ensimmäistäkään.
Näin vanhemmiten olen kuitenkin ruvennut miettimään, että ehkä enteitä sittenkin on. En usko, että ne näkyvät tähdissä tai tuoksuvat kukissa, vaan pikemminkin ovat osa jokapäiväistä elämäämme. Niin kiinteä osa, että emme osaa niitä nähdä.
Sanoin äsken, ettei kosijoita ole ollut. Niin, ei kosijoita, mutta eräs mies oli kuitenkin. Ikävä kyllä, en koskaan kertonut hänelle, mitä häntä kohtaan tunsin. Ja nyt se on myöhäistä.
Tämä on tarina hänestä, Salazarista.
En rakastunut häneen päätä pahkaa. En todellakaan, ihan ensi alkuun jopa pelkäsin häntä hivenen. Hän oli tummanpuhuva ja pitkä, hänellä oli muhkeat viikset ja kolkko nauru. Mutta sitten, kun opin tuntemaan häntä paremmin, tajusin, ettei hänessä ollut mitään pelättävää. Jotakin sameaa ehkä, mutta ei mitään pelottavaa.
”Kuule Helga. Tätä et sitten kerro Godrickille, mutta näin meidän kesken, minä pidän sinusta kaikkein eniten”, Salazar sanoi kerran yhtenä kuulaana kesäiltana, kun istuimme lammenrannalla kaksin.
”Mitä sinä höpiset? Godrick on kasvintoverisi”, sanoin, kun en muutakaan keksinyt.
”Niin on, ja minulle tavattoman rakas. Mutta hän on myös melkoinen paukapää, tiedätkös? No, tiedäthän sinä, olet perustanut hänen kanssaan yhden helvetin ison koulun”, Salazar sanoi ja nauroi. Kun olimme kahden, hänen naurunsa ei koskaan ollut kolkkoa, se oli pikemminkin syvää ja lämmittävää.
”Tiedänhän minä. Minäkin pidän sinusta, Salazar”, sanoin ja punastuin. Salazar hymyili ja käänsi sitten katseensa lammelle.
”Yksi vika sinussa on. Sinä olet liian kiltti.”
”Ei kiltteydessä ole mitään pahaa.”
”Kaikkia ei voi miellyttää, Helga. Joskus on valittava puolensa.”
Puhuin niistä enteistä äsken. Tuo Salazarin kuulaaseen kesäiltaan sopimaton lause on näin jälkikäteen ajatellen päivänselvä enne. Enne siitä, että hän ja Godrick tulisivat ajautumaan kaiken hajalle repivään riitaan. Mutta tuolloin siihen oli vielä vuosia aikaa.
Mutta niiden vuosien mittaan enteitä tuli lisää. Salazarin ilme oli yhä useammin kireä, Godrickin nauru ei hänen seurassaan ollut niin remakkaa kuin aikaisemmin ja lopulta miehet alkoivat riidellä avoimesti jästisyntyisten oikeuksista. Olen monesti miettinyt, olisinko voinut tehdä jotakin estääkseni kammottavan välirikon. Luultavasti en. Mutta puoli vuotta ennen Salazarin lähtöä tapahtui jotain sellaista, joka viimeistään havahdutti meidät kaikki näkemään, millaiseksi tilanne oli päässyt luisumaan.
”Mikä piru se tämä on! Tätä ei ole pohjapiirustuksissa! Kuka täällä pelleilee?”
Rowenan raivo kuulosti siltä kuin kirskuristajia olisi lävistetty vartaaseen kymmenittäin.
”Rowena-rakas, oletko sinä raahannut meidät pyhäaamuna kukonlaulun aikaan katsomaan… luutakaappia?” Godrick sanoi unisena. Minuakin haukotutti. Salazar sen sijaan oli täysin hereillä.
”Luutakaappi on ensimmäisessä kerroksessa, kuten hyvin tiedät! Kuka on loitsinut samanlaisen kolmanteen kerrokseen?” Rowena ärjyi. Hänen raivonsa oli mielestäni täysin kohtuuton, ottaen huomioon, että kyse oli yhdestä pienestä kaapista, jossa oli kaksi luutaa ristikkäin.
”Mitä väliä sillä on?” uskaltauduin kysymään.
”Mitäkö väliä? Minä haluan, että pohjapiirustukset täsmäävät! Viime yönä en saanut unta ja päätin loitsia kolmannen kerroksen läpi, tiedättehän, tein tavanomaiset loitsunpaljastustaiat, ja mitä huomasinkaan! Luutakaappi tuli esiin. Joten: kenen teistä tekosia tämä on? Ei varmasti yhdenkään oppilaan.”
Hetken oli hiljaista. Sitten Salazar nosti katseensa Rowenan silmiin ja sanoi:
”Minun.”
”Selitä”, Rowena äyskähti. Godrick Rowenan vieressä oli yllättäen täysin hereillä ja naulitsi katseensa Salazariin. Salazar mulkoili hetken häntä ja Rowenaa kulmiensa alta ja sanoi sitten:
”Minusta on kestämätöntä, että tässä pahuksen linnassa pitää selittää kaikki tekemisensä! Se alkaa käydä minun hermoilleni.”
”Rauhoitu, Salazar. Meitä nyt vain kiinnostaa, miksi sinä olet piilottanut luutakaapin”, Godrick sanoi ja tavoitteli huoletonta äänensävyä.
”Koska halusin jotakin omaa! En jaksa olla teille tilivelvollinen kaikesta mahdollisesta”, Salazar äyskähti.
Keskustelu jatkui siitä tavanomaiseen riitaan jästisyntyisten oikeuksista. Tietenkin, se aihe tuli lopulta aina esille. Näin jälkikäteen olen ymmärtänyt, että Salazar loitsi luutakaapin harjoitellakseen suojaloitsuja. Jos uskomme, ja mielestäni voimme hyvällä syyllä uskoa, että Salazar tosiaan jätti jälkeensä salaisen kammion, halusi hän varmasti etukäteen kokeilla, miten hyviä salaustaikojen täytyi olla.
Tuon riidan jälkeen Godrickin ja Salazarin välillä meni jotakin pysyvästi rikki. He eivät puhuneet toisilleen enää kuin välttämättömässä pakossa. Myös Rowena alkoi suhtautua Salazariin epäilevästi ja yliolkaisesti. Minä jäin hyvin ikävään välikäteen. Puoli vuotta yritin miellyttää sekä Salazaria että Rowenaa ja Godrickia. Eihän se onnistunut. Lopulta minun täytyi myöntää, että Salazar oli luisunut tavoittamattomiini. Vuosia myöhemmin Rowena sanoi minulle, että luutakaappiriidan jälkeen hän oli osannut odottaa Salazarin lähtöä. Minä en osannut.
Se tapahtui eräänä loppukesän yönä. Illalla Salazarilla ja Godrickilla oli ollut todella paha riita. Se päättyi siihen, että Godrick oli sivaltanut miekallaan Salazaria poskeen. Meidän kaikkien onni oli, että oppilaat eivät olleet vielä palanneet takaisin kouluun.
”Se hullu saa maksaa tästä”, Salazar vannoi. Hän istui minun vuoteellani ja pui nyrkkiään. Olin puhdistanut ja parantanut hänen haavansa ja koko sen ajan hän oli solvannut Godrickia.
”Tunnethan sinä hänet. Hän menettää hermonsa ja lauhtuu sitten taas. Nyt häntä varmasti hävettää hillittömästi oma käytöksensä”, sanoin, mutta Salazar ei kuunnellut.
”Minä näytän sille kelvottomalle, minne hän voi tunkea häpeänsä, hän voi tunkea sen–”
”Haluaisitko jäädä yöksi?” kysyin ja säpsähdin omaa kysymystäni. Niin säpsähti Salazarkin.
”Mitä?”
”Niin.”
Siinä samassa tunsin hänen rohtuneet huulensa omillani, hänen vahvat käsivartensa uumallani ja hänen myskisen tuoksunsa nenässäni.
Makasin valveilla vielä pitkään hänen nukahdettuaan. Silitin hänen paljasta rintaansa ja mietin, miksi teimme tämän vasta nyt. Meillä oli ollut monta vuotta aikaa. Viimeisenä ajatuksenani ennen unta muistan miettineeni, että kaikki varmasti kääntyisi hyväksi. Salazar kietoi kätensä ympärilleni ja nukahdin hymy huulillani.
Kun aamulla heräsin, oli Salazar lähtenyt.
-
Hahaa, ajattelin heti juuri niitä Binnsin sanoja kun näin tän ficin otsikon! :D
Ihanan ronski ja realistinen ote Helgalla tuossa alussa: "No, ei ole näkynyt ensimmäistäkään." ;D tykkään kovasti, pohjustaa paljon hahmoa, josta ei oikeastaan kirjojen perusteella tiedetä juuri mitään. Ja antaa kyllä myös viitteen siitä, että ihan nuorikosta ei enää ole kyse!
”Kaikkia ei voi miellyttää, Helga. Joskus on valittava puolensa.”
Liekö sitten tietoisuus siitä, mitä Salazarista ennen pitkää tuli, mutta tämä oli jotenkin hyytävä kohta. Aivan kuin Salazarilla olisi pahat mielessä Helgalle makeillessaan, sellainen värväysfiilis tuli! Jaa joo, ei pitäisi kommentoida kesken ficin, koska tuossahan se heti vahvistetaan seuraavassa kappaleessa x)
Sieltä se luutakaappikin lopulta paljastui ;D ja potterlukijathan toki tietävät, mikä se siellä oikesti kummitteli.
Mutta oh ja voih! Viimeinen yö yhdessä ja sitten Salazar häviää yöhön. Jotenkin traagista, mutta samalla romantiikannälkäistä sydäntäni lämmittävää ;D koska nyt Helgalle jäi edes jotain mukavia muistoja Salazarista, suhde ei kariutunut keskinäiseen riitelyyn ainakaan (vaikka Salazar ehtikin kyllä vähän luiskahtaa).
Tää oli tosi kivasti nidottu canoniin ja samalla hahmot oikein huokuivat sitä vähää, mitä heistä on kirjoitettu kirjojen puolella. Eli sanoisin, että todella IC kuvaus perustajista! Kiitokset tästä <3
-
Miten minulta on jäänyt tämäkin ihan huomaamatta? Pitäisi joskus käydä tuotantoasi järjestelmällisesti läpi... Mutta yhtä kaikki, olen ihan ihastunut siihen, miten kiehtovasti tuot perustajien tarinaa esille, koska sitä ei käytännössä juuri ole kerrottu missään. Ja silti saat sen hyvin aidon ja uskottavan tuntuisesti melkein canoniksi ihan itsessään. Kättentaputukset siitä!
Erityisesti minua kiehtoo juuri Helga, koska Puuskupuh-tädissä on eniten samaistumispohjaa. Hän on hahmoista inhimillisin ja siksi hänelle toivoisi eniten hyvää. Miten harmillista, että se vähäinenkin suhde tyssäsi näin surkean lyhyeen, vaikka toisaalta en ole niin ihastunut tuohon koko Salazariin, ehkä se olikin ihan hyvä, että mies ei jäänyt pyörimään enää kuvioihin... ::)
Illalla Salazarilla ja Godrickilla oli ollut todella paha riita. Se päättyi siihen, että Godrick oli sivaltanut miekallaan Salazaria poskeen. Meidän kaikkien onni oli, että oppilaat eivät olleet vielä palanneet takaisin kouluun.
Jos on Harryn aikaisilla Tylypahkan opettajillakin omat sählinkinsä, niin se on näköjään koulun perinne. ;) Ihme, että koko koulussa kukaan oppii ylipäätään mitään. ;D ::)
Ja luihuisen salainen luutakaappi... Se vain kuulostaa jo ajatuksena niin hulvattomalta. ;)
-
Miten minulta on jäänyt tämäkin ihan huomaamatta? Pitäisi joskus käydä tuotantoasi järjestelmällisesti läpi... Mutta yhtä kaikki, olen ihan ihastunut siihen, miten kiehtovasti tuot perustajien tarinaa esille, koska sitä ei käytännössä juuri ole kerrottu missään. Ja silti saat sen hyvin aidon ja uskottavan tuntuisesti melkein canoniksi ihan itsessään. Kättentaputukset siitä!
Erityisesti minua kiehtoo juuri Helga, koska Puuskupuh-tädissä on eniten samaistumispohjaa. Hän on hahmoista inhimillisin ja siksi hänelle toivoisi eniten hyvää. Miten harmillista, että se vähäinenkin suhde tyssäsi näin surkean lyhyeen, vaikka toisaalta en ole niin ihastunut tuohon koko Salazariin, ehkä se olikin ihan hyvä, että mies ei jäänyt pyörimään enää kuvioihin... ::)
Illalla Salazarilla ja Godrickilla oli ollut todella paha riita. Se päättyi siihen, että Godrick oli sivaltanut miekallaan Salazaria poskeen. Meidän kaikkien onni oli, että oppilaat eivät olleet vielä palanneet takaisin kouluun.
Jos on Harryn aikaisilla Tylypahkan opettajillakin omat sählinkinsä, niin se on näköjään koulun perinne. ;) Ihme, että koko koulussa kukaan oppii ylipäätään mitään. ;D ::)
Ja luihuisen salainen luutakaappi... Se vain kuulostaa jo ajatuksena niin hulvattomalta. ;)
Tottakai pitää olla salainen luutakaappi. Jotenkin mä jäin odottaa et se luutakaappi olis ollu Salazarin salainen paikka viettää kuherruskuukautta Helgan kaa mut toimi se kyl noinkin. :)
-
Oi, kiitos kaikille kommenteista <3.
Beelsebutt, hahah, veikeää, että tajusit otsikon heti liittyvän Binnsin sanoihin :D. Mietin kirjoittaessani, että muistaakohan kukaan sitä heittoa, niin oli pakko kirjoittaa se näkyviin alkutietoihin. Ihanaa, kun kommentoit, kiitos!
Fiorella, hauskaa, että kaivoit tämän esille. Nauroin ääneen kommentillesi siitä, miten Tylypahkan opettajat ovat sählänneet kautta historian aina Harryn päiviin saakka :'D. Niin totta!
Carrowfan, kyllä, kaikilla pitäisi olla oma salainen luutakaappi :D.
Kiitos vielä kommenteista ja hyvää syksyä!
-
Onnea kommenttiarpajaisten voitosta!
Aww, olipas tämä suloinen. Ihanasti viitattiin kirjoihin. Minäkin muistan hyvin tuon professori Binnsin kommentin salaisesta luutakaapista. Harvinaista kipakkuutta muuten niin kuivalta ja kokoon kuolleelta professorilta ;D
Helgan kertojaääni oli lämmin, sopuisa ja rakastava. Hän tuntui oikein hyvältä kertojalta, koska osaa olla tasapuolinen ja puolueeton – tosin ehkä liiankin myötämielinen Salazaria kohtaan, mutta ymmärtäähän sen – ja siksi hänen sanaansa voi luottaa paremmin kuin ehkä kolmen muun. Tässä oli myös huumoria ja lempeää tuiketta silmäkulmassa. Nuo olemattomat kosijat, enteet ja Rowenan keuhkoaminen jostakin luutakaapista, ihanat! :D
Riipaisevaa oli se, että kun Helga viimein teki aloitteen, oli jo liian myöhäistä ja Salazar lähti sittenkin :< Kai se osoitti myös tietynlaista armollisuutta ja myötämielisyyttä. Salazarhan olisi voinut polttaa koko mestan mennessään, niin kuin hänellä ehkä aluksi olikin aikomuksena, mutta Helga muutti hänen mielensä ja siksi Salazar päätti lähteä. Tämä näkökulma tarjosi kyllä lisää ulottuvuutta Luihuisen hahmoon, ja sekin teki tästä ficistä kiinnostavan.
Kiitos, tätä oli kiva lukea!
-
Oo täähän on hieno!! Nimi jotenkin vaikuttaa vähän humoristiselta (lol samalla otsikolla varmasti sais hyvää pornoa) mutta tämähän olikin syvällinen teksti. Tykkään kertojaäänestä, jonka olet antanut Helgalle, jotenkin rempseä, kiltti ja aavistuksen ujo eli juuri hänelle sopiva. Hän sopii muutenkin nelikosta hyvin kertojaksi, koska hän on ehkä heistä tavallaan neutraalein, eli pystyy tarkastelemaan asioita parhaiten objektiivisesti ja sitä kautta myös havaitsee dynamiikan joukossa. Tai ainakin niin olen itse ajatellut. Helgan ja Salazarin romanssi on myös sydäntä sekä lämmittävä että rikkova, koska Salazar ei ihan taida olla sellainen, joka lopulta sopisi Helgalle. Vaikka teksti oli omalla tavallaan pinnalta kevyt, niin synkemmät sävyt välittyi hyvin, kuten Gordickin ja Salazarin välirikko ja samalla tuo salaisuuksien kammio (nerokasta muuten tuo että Salazar halusi harjoitella piilotustaikojaan luutakaappiin ja että Rowena kimmostuu siitä koska on päällepäsmäri :D ) Tää herätteli mussa taas vanhat toiveet siitä että kirjoittaisin jonkun pidemmän tarinan perustajista, mutta katsotaan saanko mitään aikaan :D
Kiitos tästä, pidin kovin!
-Crys
-
Sokerisiipi, kiitos! Hauskaa, että tykkäsit Helgan kertojaäänestä! Harvoin kirjoitan ekassa persoonassa, mutta Helgasta oon kirjoittanut yllättävän paljon. Jokin perustajista kirjoittaessa saa tarttumaan ensimmäiseen persoonaan, ehkä se hienovarainen ja tummasävyinen huumori, joka kulkee mukana mun kaikissa perustajat-teksteissä ja joka nojaa siihen, että joku tekee havaintoja ja kommentoi niitä.
Hahah, Binns oli kyllä harvinaisen hereillä luutakaapin olemattomuudesta puhuessaan :D.
Crys, kiitos! Oli mielenkiintoista lukea sun mietteitä Helgan näkökulmasta kirjoittamisesta! Ja päällepäsmäri on kyllä just oikea sana kuvaamaan mun mielikuvien Rowenaa :D. Voi että, toivottavasti innostut kirjoittamaan pidemmän tarinan perustajista! Näistä on ihana lukea.
Kiitos vielä molemmille! Toivottavasti teidän pyhäaamu oli tänään rauhallisempi kuin näiden neljän x).
-
Jo pelkkä otsikkokin alkoi naurattaa mua, kun muistin hyvin sen Binnsin tokaisun kakkoskirjasta, ja muutenkin tuli sellainen humoristinen fiilis siitä (ja kuten Cryskin sanoi, sopis se otsikko pornollekin ;D). Siksi mä ihan jopa yllätyin sitä, miten vakavasävyinen teksti itsessään onkin! Musta on kiva miten kirjoittelet perustajista ficejä kun ne on harvinaisia verrattuna moniin moniin muihin hahmoihin, ja siinä samalla syvennät heitä hahmoina kuin myös heidän suhteitaan. On kiva saada katsausta siihen, miten asiat ovat ehkä menneet heidän aikoinaan, millaisia suhteita heillä on ollut, mitä he ovat ajatelleet.
Rowenan raivo moisen luutakaapin takia alkoi kyllä naurattaa :D Tuntuu moinen minustakin aika älyttömältä, mutta hänellä on selvästi suuri tarve sille, että asiat tehdään juuri niin kuin hän on tottunut ja haluaa. Ymmärrän tuossa vaiheessa Salazarin tuohtumuksen hyvin, kyllä muakin tuollaiset päsmärit ärsyttää. Väkisin kyllä tulee mieleen sitten se, miten asiat tosta etenee, niin ehkä oliskin vain hyvä, jos lopulta mikään ei jäisikään Rowenalta (ja muilta) huomaamatta! On kyllä kurjaa, miten nelikon hyvät suhteet lopulta murenivat, mutta jos edes Helga siinä välikätenä ei pärjännyt, eipä tuolta välirikolta olisi voitu välttyäkään. Siltikin tuo loppu iski tunteisiin, varsinkin Helga vielä yritti positiivisesti ajatella, että eiköhän tästä asiat vielä hyväksi käänny. Ja sitten seuraavana aamuna Salazar olikin jo poissa :<
Mut ääää hieno fici tosi mielenkiintoisella hahmokaartilla ja aihevalinnalla! Oikein mukava juttu että näitä kirjoittelet 😊
-
Larjus, kiitos kommentista ❤️.
Tästä nelikosta on tosi kiva kirjoittaa! Ja tuntuu, että oon kirjoittanut jokaiseen hahmoon vähän itseäni. Rowenaan on kirjoittanut mun temperamentin, voisin hyvin kuvitella suuttuvani ihan samalla tavalla ku Rowena, jos joku puuhailisi selkäni takana omiaan 😬. Ja Helgassa ja mussa taas on yhteistä se, että molemmat uskoo asioiden lopulta järjestyvän. Mutta joo, lopputulos olisi varmasti ollut parempi, jos Rowena olisi pitänyt hermonsa kurissa ja Helga puhunut asioista suoraan paremman huomisen toivomisen sijaan.
Kiva, että viihdyit tämän parissa, vaikka tämä olikin synkempi kuin mitä odotit!
-
Odotin otsikon perusteella jotain hupaisampaa, mutta vaikka tämä ei sitä ollutkaan, tykkäsin tästä tosi paljon, sinulta on joka kerta ihanaa lukea perustajista. ^^ Varsinkin Helgan kautta. :) Ihmettelin alkuun, miksi Helga olisi kaikista ihmisistä rakastunut Salazariin, mutta ehkä se on sitä vastakohdat viehättävät juttua. Ja olisihan ollut ihanaa, jos Helga kiltteydellään olisi voinut laannuttaa Salazarin impulsiiveja ja saanut hänet jäämään.
”Yksi vika sinussa on. Sinä olet liian kiltti.”
”Ei kiltteydessä ole mitään pahaa.”
Olisin itse ollut aika loukkaantunut, jos joku sanoisi näin minulle suoraan, mutta oli siksi tosi ihanaa, että Helga on niinkin kiltti, että ei suuttunut Salazarin kommentista, vaan ymmärtää tätä. :) Harmi, ettei hänen loputon ymmärtäväisyys riittänyt kuitenkaan. Jännä, että Salazar tosiaan lähti juuri heidän yhteisen yönsä jälkeen, mutta ehkä mikään ei siinä vaiheessa enää häntä olisi saanut jäämään, olisipa Helga ollut suora vähän aiemmin. Vai olisikohan mikään korjannut Salazarin ja Godrickin välejä. Kiitos tästä! ^^
-
Meldis, kiitos kommentista <3! Ihanaa, että tykkäät näistä perustajat-tarinoista :). Helga/Salazar on hauska paritus kirjoittaa, vaikka oonkin kirjoittanut enemmän Godrickista ja Rowenasta.
Ihanaa kevättä sulle!