Finfanfun.fi
Originaalit => Sanan säilä => Aiheen aloitti: Saappaaton - 11.09.2017 22:27:34
-
Nimi: Sohvalla vieretysten
Kirjoittaja: Saappaaton
Esilukija: LillaMyy
Ikäraja: S
Genre: Draama, arkifluffy
Paritus: Enni/Maria
A/N: Jes, palasin pitkästä aikaa tämän parituksen pariin, kiitos Lillan! <3 Tätä oli kiva kirjoittaa, toivottavasti tätä on kiva lukeakin. :) Kursiivi lainaus ei ole omani (tälläkään kertaa).
Haasteina Otsikoinnin iloja (paikkaotsikko), Teelusikan tunneskaala (rakkaus) ja Fluffy10 #2.
Sohvalla vieretysten
Enni keskittyi neulomaan pitsisukan vartta. Puikot liikkuivat sujuvasti, vaikka tahti oli vuosien varrella ehtinyt hidastua jonkin verran. Seitsemän oikeaa, langankierto puikolle ja ylivetokavennus. Lukulasit nenänvarrellaan Enni oli niin keskittynyt neulomiseensa, ettei heti huomannut viereensä istuvaa Mariaa.
Maria suoristi edestä aukinaista neuletakkiaan ja kietoi sen sitten paremmin ympärilleen. Pitkän tovin hän seurasi Ennin käsissä tanssivia puikkoja ja lankaa, joka taipui kyselemättä toisen käsissä juuri sinne, missä sen piti olla. Niin monta kertaa Maria oli vain istunut ja katsonut Ennin käsiä tämän muuttaessa lankakerän milloin mihinkin muotoon. Hän arvosti vaimonsa kädentaitoja, ja jaksoi edelleen yllättyä siitä, miten moneen yksinkertaisesta lankakerästä oli taitavan tekijän käsissä.
Seurattuaan rakkaansa neulomista aikansa Maria laski kätensä Ennin reidelle. Hän soi omasta maailmastaan havahtuvalle naiselle pehmeän hymyn, johon Enni ei voinut olla vastaamatta.
”Pistänkö kahvin tulemaan?”
Kysymyksen myötä Ennin oli pakko etsiä katseellaan kello ja todeta itselleen iltapäivän jälleen kuluneen kuin siivillä. Oli jo iltakahvin aika.
”Jos odotat hetken, niin tulen auttamaan.”
Maria nyökkäsi edelleen hymyillen ja jäi katsomaan, miten Enni jatkoi neulomistaan. Tultuaan kerroksen loppuun Enni teki tulostettuun neuleohjeeseen pienen, siistin merkinnän lyijykynällä, ja laittoi sitten langan ja keskeneräisen villasukanvarren hänen keskeneräisille töilleen varattuun koriin. Se oli mukavasti sohvapöydän välitasolla, johon hän ylettyi sohvalta hyvin, vaikka kumarteleminen alkoikin käydä hänen selkänsä päälle.
Maria oli noussut jo seisomaan, kun Enni oli saanut korin takaisin paikalleen ja lukulasinsa siististi pöydälle. Hän ojensi kättään ja auttoi vaimonsa sohvalta, eikä Enni vastustellut, kun Maria kumartui varastamaan keveän suukon. Sormet lomitettuina he suuntasivat yksissä tuumin keittiöön kahvin keittoon.
Vuosien saatossa he olivat hioneet täydelliseksi yhteisen kahvinkeittorutiinin, ja napsautettuaan kahvinkeittimen päälle Enni oli vuorostaan se, joka suukotti vaimonsa pehmeitä huulia. Marian sitten nostaessa heille kaapista kupit Enni etsi jotain makeaa kahvin kanssa.
”Tiedätkö, sinä et ole lukenut minulle pitkän aikaan”, Maria jutusteli päästyään istahtamaan pöydän ääreen. Enni hymyili itsekseen kuiva-ainekaappiin ja löydettyään kaipaamansa keksipaketin hän istui vaimoaan vastapäätä.
”Siitä tosiaan taitaa olla jo tovi.”
”Lukisitko sinä minulle tänään?”
Hymy viipyili Ennin huulilla, kun hän nyökkäsi. Maria istui siinä, häntä vastapäätä yhtä kauniina kuin aina ennenkin, eikä Enni vieläkään tahtonut uskoa saaneensa toisen elinkumppanikseen; vaimokseen. Tunnistaessaan tuon höpsön hymyn vaimonsa huulilta Maria pyöräytti huvittuneena silmiään.
”Taas sinä ajattelet ihan hupsuja, etkö ajattelekin?”
”Vain sinua, rakas.” Ennin silmät olivat täynnä lämpöä, eikä Maria voinut kuin vastata tuohon katseeseen, joka kerta toisensa jälkeen sai hänet tuntemaan itsensä rakastetuksi.
”Kai sinä tiedät, että minä rakastan sinua aivan yhtä paljon?” Joskus tuota kysymystä oli vielä värittänyt epävarmuus, mutta se oli vuosien aikana kulunut pois Marian äänestä ja mielestä. Kyllä hän tiesi Ennin tietävän.
”Kahvinkeitin taisi lopettaa pulputtamisen”, Enni totesi kovin arkipäiväisesti. Maria nousi kaatamaan heille kahvia ja oli kuin ei huomaisikaan Ennin katsetta, joka seurasi hänen tointaan. Niin, kyllä Enni tiesi.
Kun kahvikupit oli pistetty tiskikoneeseen ja kahvipannu huuhdeltu, Maria oli palannut istumaan sohvalle. Pian hänen perässään seurasi Enni, jonka kädessä oli tuttu vihreäkantinen kirja. Rakkaudella vaalittu paperikantinen nide oli jo parhaat päivänsä nähnyt kulmien taittuessa hiirenkorville ja kannen värin kuluttua paikoitellen kokonaan. Silti sekä kirjan selästä että kannesta oli edelleen luettavissa keltaiset kirjaimet.
Enni istui Marian viereen ja kurotti lukulasinsa sohvapöydältä. Kirja lepäsi hänen sylissään sen hetken, joka Enniltä kesti avata lasiensa sangat ja asettaa silmälasit hyvin päähänsä. Sitten Enni avasi kirjan kannen ja nuolaisi sormenpäätään ennen kuin lehteili ensimmäisen luvun alkuun. Hän selvitti kurkkuaan ja aloitti sitten tutun kertomuksen:
”Kolossa maan sisällä asui hobitti.”
-
Tästä tuli hyvä mieli.
Teksti oli kaikkeudessaan oikein suloinen, ihanaa lukea femmeä myös vanhemmista rouvista! Vuosien aikana hioutuneet rutiinit ja syvä luottamus tuntuvat lohdullisen kauniilta, silloin on todella helppoa uskoa aitoon rakkauteen. Myös rytmi tuntui mukavalta lukea, dialogi oli luontevan soljuvaa. Ääneen lukeminen on kiva lisäys, luo sellaista kotoisuuden ja lämmön tunnetta! Varsinkin kun se oli muodostunut selvästi rakkaaksi tavaksi, kirjankin ollessa niin kulunut.
Hän selvitti kurkkuaan ja aloitti sitten tutun kertomuksen:
”Kolossa maan sisällä asui hobitti.”
Tämä sai suupielet korviin! Parasta ikinä, Hobitin ääneen lukua! En osannut aavistaa tätä ollenkaan kun luin kahvipöytäkeskustelua. Suloisuuskerroin nousi vielä hurjasti <3
Kiitos :>
-
Olen kamalan huono. Olen esilukenut tämän ja sitten jättänyt kommentoimatta. >: No, nyt on hyvä hetki korjata tämäkin asia!
VAIMO! <3 AH! <3 Muhun sattuu, kun nämä kaksi on niin kovin täydellisiä! En ymmärrä, miten osaat kirjoittaa näinkin tavallisesti hetkestä näin kovin höttöhattaraisen! :D <3__<3 Vanhemmista rouvista lukeminen on kovin erilaista, mutta kyllä todella suloista, kun he ovat jo niin sujut omien itsejensä kanssa. (Miten hitossa tuo muka taipuu?) Muutenkin oli tosi söpöä, että heille oli jo muodostunut oma kahvinkeittorutiininsa! Niin kovin arkipäiväinen asia, mutta jotenkin niin kovin suloista, että se tapahtui samalla tavalla kuin aina ennenkin, ja että molemmilla oli "oma tehtävänsä" kahvinkeiton aikana, kun Maria kattoi pöydän ja Enni etsi jotain makeaa syötäväksi! AWW! <3
Kaikista paras on kyllä tuo lopetus kuitenkin, kun Enni kaivaa jo vanhan ja kuluneen kirjan esille! Mä en oikeasti kestä, miten tämä voi olla näin söpöä, kun tässä on selkeä vivahde siihen yhteen joulukalenteripätkään, missä Enni kans luki Marialle Hobittia. Muistan varmaan aina, kuinka ne "kinasteli" siitä, kuinka Maria ei ollut ikinä lukenut kirjaa loppuun, mutta silti piti aina aloittaa alusta, kun se oli kirjan paras kohta! <3
Näiden Enni/Marioiden kuluttaminen on kyllä ihan parasta originaalihöttöä! <3
-
Jee vika täyte arkiromantiikkaterttuuni! Eli olen taas tekstissäsi, hei vaan :3 Olen muistaakseni tätä paritusta joskus aiemminkin lukenut ja todennut suloiseksi, let's see millaista tämä teksti on!
Tämä oli ihan yksinkertaisesti sanottuna suloinen! Juuri sellaista arkiromantiikkaa, mitä hain ja odotinkin: yksinkertaista, selkeää, varmaa. Pidin kaikista yksityiskohdista miten tässä käy ilmi se, kuinka Enni ja Maria ovat olleet yhdessä jo pitkään, miten kaikki on jo varmaa vaikkei aina ole ollut. Ja kun tästä tulee yksityiskohtien kautta niin kivasti ilmi se, että tässä ollaan jo vanhoja ja vähän raihnaistumaankin päin, vaikka kuitenkin vielä ihan ok kunnossa.
Tämä oli semmoista kivaa hieman fluffyista romantiikkaa vanhojen ihmisten välillä, sellaisten jotka jo tuntevat toisensa, ovat olleet kauan yhdessä ja ehtineet hioa toimintatapojaan keskenään pidemmän aikaa. Tykkäsin <3
-
Tosi söpö tarina, täynnä arkista lempeää onnea. :) Tällaisesta kotoisasta yhdessäolosta, mieleisestä tekemisestä ja hyvästä mielestä rakentuvat ne parhaat hetket. Tuli hyvä mieli tämän lukemisesta. :) Ja vielä tuo Hobitti! :D