Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Toinen ulottuvuus => Aiheen aloitti: Beyond - 01.12.2014 20:37:39
-
Ficin nimi: Lumisokeutta
Kirjoittaja: Beyond
Ikäraja: K-11
Fandom: Kuroko no Basuke
Paritus: Akashi/Kise
Genre: Fluffy & Humour
Yhteenveto: Kun Akashi joutuu hetkeksi vaihtopenkille, tarvitaan joku, joka opettaa elämään hieman rennommalla otteella.
Vastuuvapaus: Tadatoshi Fujimaki omistaa hahmot, enkä saa kirjoittamisesta muuta korvausta kuin silkkaa hupia.
A/N: Jeij, joulukalenterificci! <3 Okei, viimevuotisen voisi toki viedä ensin loppuun, mutta sitten minun pitäisi lykätä tämän aloittamista, mitä en tahdo tehdä, koska olen tästä fandomista ja parituksesta todella kickseissä, ja pitäähän nyt ihmisillä olla AkaKiselle oma joulukalenteri. Sitä paitsi minun on pitänyt tehdä tällä fandomilla jo pitkään ficci, jossa käsitellään vanhan kansan väittämää: "Urheilija ei tervettä päivää näe." Osallistuu FF50 -haasteeseen sanalla Joulu. Kivaa juhlapyhän odotusta kaikille, jotka eksyvät lukemaan tätä – myös niille, jotka eksyvät tänne vahingossa kesäkuussa 2024! <3
***
1.
Akashi ei koskaan kompuroinut pelikentällä tai käyttänyt rumaa kieltä. Sen takia häntä suorastaan järkytti tajuta, että kaikista mahdollisista ihmisistä juuri hän sattui olemaan pitkin pituuttaan maassa manaten samalla huoranvittua ja kymmentä muutakin yhtä inhaa sanaa. Se ei ollut yhtään hänen tapaistaan, mutta kun sattui – sattui itse asiassa aivan helvetisti.
Silmissä tuntui epämääräisen sumealta, pyörrytti ja oikea jalka polvesta alaspäin tuntui olevan tulessa.
”Akashi-kun, onko kaikki kunnossa?” Momoin säikähtänyt ääni kysyi.
”On”, Akashi väitti ja päätti visusti, ettei hänen äänensä kuulostanut yhtään tukahtuneelta. Hän yritti nousta pystyyn, mikä onnistuikin hyvin, kun käytti vain vasenta jalkaa. Kaikki oli kerrassaan erinomaisesti, vaikka hitusen taisikin oksettaa ja pyörryttää silkasta kivusta, eikä näkökenttä oikein toiminut. Se saattoi olla ihan hyvä asia, koska Akashi ei todellakaan tahtonut nähdä huolestuneita katseita, jotka tunsi kuitenkin selässään.
”Mitä tapahtui?” kuului Sanadan ääni yllättävän läheltä. Totta kai mokoma idioottikin oli rantautunut paikalle pällistelemään.
”Ei mitään”, Akashi sihahti hampaidensa välistä. ”Minusta olisi mielekkäämpää jatkaa harjoituksia kuin puida jotain merkityksetöntä askelvirhettä.”
”Valitettavasti minun on lähetettävä sinut terveydenhoitajalle. En usko, että kyseessä oli askelvirhe, vaan vaikuttaisi enemmän lihaksen ylirasitukselta”, Sanada totesi, kun taas Akashi mietti, miten olisi voinut inttää vastaan. Hän tiesi aivan yhtä hyvin kuin Sanadakin, ettei kyseessä ollut askelvirhe. Sellaisiin aloittelijoiden virheisiin Akashi ei sortunut koskaan, mutta koska rasitusvamma kuulosti sanana suorastaan raivostuttavalta, tuntui paremmalta jopa väittää mokanneensa amatöörimäisellä tavalla kuin myöntää, että Sanadan ohjeet kohtuullisesta treenaamisen määrästä oli otettu ihan samanlaisella vakavuudella kuin Oha Asan joulukuun horoskooppi, joka lupasi Jousimiehelle kaikenlaisia käänteitä.
Akashi oli jo löytänyt sellaisen asennon, jossa kipu ei ollut niin pistävä kuin muissa kulmissa. Hän pyyhki hikeä pois silmistään yrittäen sittemmin luoda Sanadaan mahdollisimman ikävän katseen. Se osoittautui tehottomaksi.
”Hoi, Kise sieltä!” Sanada kailotti. ”Tulehan apuun.”
Pian Akashi tunsikin, kuinka käsivarsi kierrettiin hänen ympärilleen. Hän saattoi jopa nojata ihan hitusen Kiseen, vaikka ei kovin paljoa, vaan ihan vain sen verran kuin oli pakko. Kipu saattoi tehdä seisomisesta hitusen hankalaa, tosin särkylääkkeellä tilanteen voisi korjata ihan helposti. Oli kohtuullisen nöyryyttävää nilkuttaa pois liikuntasalista toisen ihmisen kyljessä.
Oli myös harmistuttavaa, että sekä Sanada että Oha Asa olivat osuneet oikeaan joulukuun ensimmäisen päivän osalta: ilmeisesti molemmat olivat yksimielisiä siitä, että itseltään hieman muita enemmän vaatiminen oli pahasta.
”Akashicchi”, Kise puhui, kun he olivat astuneet yhdessä liikuntasalista käytävälle. ”Voit nojata minuun ihan kunnollakin, jos ottaa kipeää – tai siis se menee pahemmaksi, jos rasitat sitä lisää”, hän takelteli, minkä Akashi otaksui johtuvan myrkyllisestä katseestaan. Silti toisella oli pointti, eikä Akashin tarvinnut edes mainita erikseen, että sanakin myöhemmin aiheesta tietäisi sijoitusta mustan listan kärkeen. Sitä paitsi vastustelukin oli yllättävän vaikeaa, kun kipu oli tarpeeksi viiltävä.
Akashi nojautui hieman enemmän Kiseä vasten ja vihasi elämäänsä katkerasti, kun he kävelivät täydellisessä hiljaisuudessa terveydenhoitajan vastaanotolle. Samalla Akashi pohti, oliko kouluterveydenhoitaja lahjottavissa kirjoittamaan reseptin tarpeeksi tehokkaisiin kipulääkkeisiin.
-
Tässä vaikuttaa olevan hurjan mielenkiintoinen asetelma, koska ah, odotettavissa on epäilemättä suurta angstia. Kun ylisuorittaja ei yhtäkkiä enää pystykään ylisuorittamaan eikä edes suorittamaan... Akashi näyttäisi nyt olevan siinä kohdassa elämää, että jotain uutta kenties opitaan elämyksestä. Lupaavaa.
Pidin kovasti siitä miten muille yritetään näyttää urheaa naamaa ja vakuutella ettei nyt kyllä satu yhtään tai ei ainakan kovin paljon, mutta ei tainnut naamio mennä ihan täydestä. ;D
Kise tuli ilahduttavasti mukaan heti alusta myös joutuessaan viemään kapteeninsa terveydenhoitajalle. Aavistus siitä, etteivät pojat ehkä ole yllättävästä läheisyydestä niin pahoillaan kuin yrittävät näyttää olevansa. <3
Seurailen innolla tämän tilanteen kehitystä, kiitoksia tästä. <3
-
Pics, kiitoksia kommentistasi! ^^ Ja hei, ihan samaa mieltä siitä, että ylisuorittajalle voi olla välillä terveellistä olla suorittamatta, vaikka tokihan sitä vielä angstisiin fiiliksiin sen johdosta päästään. ;D Onneksi Kise on tukena ja turvana. <3
***
2.
Oli jokseenkin luonnollista, että seuraavana päivänä Kise oli Teikōn joukkueen sisällä pidetyin henkilö – tai no, ei kyllä oikeasti, mutta kaikki utelivat edellisen päivän tuomiota, sillä Akashi itse ei ollut näyttäytynyt koulussa. Kise puolestaan yritti vastata ihan kaikkiin kyselyihin, ettei tiennyt yhtään mitään. Kaiketi jonkinlainen joukkuelojaalius pakotti hänet pysymään hiljaa, eikä hän tahtonut myöskään juoruilla. Todellisuudessa häntä ei kuitenkaan hämmentänyt poissaolo laisinkaan, sillä lääkärin tuomio oli ollut yksiselitteinen: kolmen viikon lepo.
Kise oli jäänyt odottelemaan Akashia vastaanottohuoneen ulkopuolelle, koska oli arvellut sen olevan tehtävänantonsa. Hän oli tosin hermoillut vähän siitä, ettei tarkalleen ottaen tiennyt, olisiko hänen pitänyt kipittää takaisin harjoituksiin vai ei. Akashin kantaa hän ei ollut ehtinyt saati sitten uskaltanut kysyä. Tosin ei sillä, että Akashi olisi ollut kovin pelottava nojatessaan Kisen olkapäätä vasten, mutta toisaalta ei kai kukaan ollut ihan oma itsensä ollessaan kovin tuskissaan. Ei ollut kuitenkaan pienintäkään epäilystä siitä, ettei aika korjaisi moista, eikä Kise ainakaan tahtonut, että Akashilla olisi jokin syy muistaa häntä pahalla.
Oli kulunut varmaan parikin varttia ennen kuin huoneen ovi oli vihdoin avautunut ja Akashi oli astellut ulos keppien kanssa.
”Tuota–”, Kise oli aloittanut varovaisesti. Hän ei oikein tiennyt, miten olisi voinut kysyä mahdollisimman mukavasti ja hienotunteisesti, kuinka pitkäksi aikaa lääkäri oli kieltänyt harjoitukset.
”Kolme viikkoa, Ryōta”, Akashi oli vastannut.
”No, olisihan se voinut huonomminkin mennä”, Kise oli yrittänyt todeta kannustavasti, joskin hän tiesi olevansa hieman huono lohduttaja. Häntä itseäänkin olisi kismittänyt suhteellisen paljon vastaavanlainen tuomio, sillä hän olisi varmaan kuollut sinä aikana turhautuneisuuteen, minkä takia hän saattoi vain kuvitella, millaiselta harjoituskielto oli kuulostanut Akashin korviin.
”Niin”, Akashi oli vastannut, eikä Kise ollut keksinyt oikein enää mitään sanottavaa ennen kuin he olivat hyvästelleet suhteellisen vaiteliaasti Akashin todettua, että itse asiassa terveydenhoitaja oli suositellut menemään kotiin, koska ei harjoituksiakaan ollut enää kuin viitisen minuuttia jäljellä. Kise oli päättänyt tehdä aivan saman ja toivoa, ettei hänen tarvitsisi enää mainita tilanteesta koskaan mitään.
”Midorimacchi, viimeisen kerran”, Kise puhui päivän harjoitusten päätteeksi joukkuetoverilleen. ”En ymmärrä, miten Oha Asa liittyy tähän, vaikka oletkin tosi kärsivällisesti selittänyt, mutta kyllä sinun varmaan kannattaisi kysyä ihan itse Akashilta, koska hän tulee takaisin.”
”Joutuisin ottamaan häneen puhelimitse yhteyttä”, Midorima totesi aivan kuin ongelma olisi ollut ilmiselvä. ”Sitä paitsi kai hän sanoi jotain siitä, koska voi palata kentälle? Varakapteenina minun täytyy tietää nämä asiat.”
Kise huokaisi raskaasti mielessään. Hän ei edes vaivautunut selittämään Midorimalle, että toisinaan oli ihan suvaittavaa kysyä asioita ihan vain siksi, että shōgi-toverin terveydentila askarrutti. Sitä paitsi Kise ei jaksanut enää kuulla yhtään Oha Asasta, eikä sen puolen myöskään muiden huolista – esimerkiksi Murasakibara tuntui olevan erityisen järkyttynyt siitä, ettei Akashi ollut paikalla todennäköisesti siksi, että Midoriman ollessa vastuussa kenellekään ei myönnetty erillisvapauksia mutustella suklaata vaihtopenkillä.
”Sitten sinun taitaa olla vain pakko ottaa puhelimitse yhteyttä, kun minä en ihan oikeasti tiedä”, Kise totesi lopulta Midorimalle, jolle hyvä yritys olla ihan hiljaa ei ilmeisesti riittänyt vastaukseksi. Oikeastaan Kise mietti oman henkilökohtaisen rauhansa nimissä ihan samaa kuin muutkin: Akashista olisi oikeastaan ollut ihan hyvä kuulla jotain. Jos vääntö jatkuisi vielä tarpeeksi pitkään, Kise joutuisi kysymään tekstiviestillä, aikoiko Akashi tulla joskus vielä takaisin.
-
Ehkä munkin on nyt pakko kommentoida, niin pitkään oon seurannut hyvin jumaloivalla katseellani sun (ja picsin!) ficcejä. Pure perfection sanoisinko, ja tämä yleinen kommenttien vähyys teksteissä järkyttää.
Akashin ja Kisen luonteet on niin mahtavat näissä, etten ehkä kestä. Näen helposti kaikki tilanteet ja hykertelen tuolle onnettomalle kaksikolle:D Kirjoitustyyli on myöskin sujuvaa ja yleisesti ympäristöä havannoivaa, ettei se pyöri vain kahden hahmon välisenä keskinäisenä juttuna, vaan muut on otettu loistavasti mukaan.
En osaa kommentoida, anna anteeksi:D
-
Kise-kun, oih, kiitoksia kommentistasi! <3 Tulen aina todella hyvälle tuulelle siitä, että joku uskaltaa myöntää lukevansa näitä. ^^ Hienoa kuulla, että pidät hahmotulkinnasta ja siitä, että näissä ficeissä pyöritellään myös paljon muuta joukkuetta. Minusta on muutenkin aina kivointa saada kommentti, jossa on kerrottu, että on luettu ja pidetty. Kiitoksia vielä iltani piristämisestä! <3
***
3.
Viikon keskivälillä Akashi oli päättänyt, että hänen olisi järjestettävä ovimiehelle joko potkut tai ainakin virallinen varoitus. Aiemmin hän oli lähinnä kiitellyt onneaan siitä, että hänen isänsä oli Kiotossa sillä viikolla, mutta kun vanhaa ukkoa olisi kaivannut antamaan talouden työntekijöille huomautuksia, tietenkään tämä ei voinut olla paikalla. Midorima oli juuri selittänyt, ettei ovimies ollut kysellyt yhtikäs mitään sen jälkeen, kun shōgin siirtäminen perjantailta keskiviikolle oli mainittu.
”Shintarō”, Akashi puhutteli hyvin pitkin hampain huoneeseensa kutsumaansa joukkuetoveriaan. ”Minun täytyy myöntää, että olen todella harmistunut siitä, että olet uskotellut minun olevan kovasti aikatauluistaan poikkeava persoona, minkä lisäksi läsnäolosikaan ei ole tällä hetkellä toivottavaa.”
”Oha Asan mukaan Ravun tulee osoittaa huomaavaisuutta tänään”, Midorima sanoi. ”Sen lisäksi oletan, että itse et ole seurannut palvelua, joten toin sinulle päivän onnenkapineesi”, hän lisäsi. Akashi oli suhteellisen helpottunut siitä, että Midorima kaivoi laukustaan piparkakkumuotin, koska pahempaakin oli nähty.
”Sanat eivät riitä kuvaamaan, miten otettu olen tästä”, Akashi tuumasi sävyllä, jonka Midorima sai tulkita, kuten tahtoi asetettuaan piparkakkumuotin yöpöydälleen. Midorima korjasi lasiensa asentoa ja katsoi Akashia ilmeellä, jota ei voinut olla tulkitsematta muuta kuin saarnaavaksi. Jos typerät kävelykepit eivät olisi nojanneet seinää vasten niin näkyvästi, Akashi olisi muistuttanut joukkueen sisäisestä dynamiikasta. Toisaalta hän oli ollut itse pari päivää poissa koulusta ja harjoituksista, joten ehkäpä sen ainoan kerran Midorimalle saattoi antaa anteeksi erehdyksen.
”Tiedostan, ettet ole sosiaalisella tuulella. Oikeastaan joku voisi jopa väittää, että pahin kolaus kävi ylpeydelle, koska yleensä ottaen tapaat tulla kouluun ja harjoituksiin myös kuumeisena”, Midorima totesi rauhallisesti.
”Jos olet harkinnut uraa psykiatrina, kehotan tässä vaiheessa ihan vilpittömään uudelleenarviointiin”, Akashi virkkoi. ”Sitä paitsi otaksun, että sinulla on jotain tärkeää asiaa, kun tulit tänne asti.”
”Itse asiassa tulin vain ilmaisemaan, että tuo murjotus antaa sinusta todella keskenkasvuisen kuvan. Toki sen lisäksi on huomautettava, että joukkue kaipailee sinua kovasti. Jopa Aomine on ilmaissut harmistuneisuutensa. Epäilen sen johtuvan ihan vain siitä, että otin vapaudekseni piilottaa erään hänen roskajulkaisuistaan sillä välin, kun hän oli suihkussa.”
Akashi ei virnistänyt, eikä ollut huvittunut, mutta ei se estänyt siltikään häntä utelemasta Midoriman motiiveja kyseiselle teolle.
”Eikö sinuakin harmistuttaisi, mikäli henkilökohtainen materiaalisi tiettyihin tarpeisiin takavarikoitaisiin?”
”Minusta olisi päinvastoin miellyttävää havaita, ettei sopimatonta toimintaa sivuteta olankohautuksella”, Midorima puuskahti.
”Käyt valmiiksi hävittyä taistelua, Shintarō”, Akashin oli pakko huomauttaa.
”Mahdollisesti. Joka tapauksessa toivoisin, että palaisit keskuuteemme mahdollisimman pian, sillä huolestutat ihmisiä turhaan. Kise ei ole sanonut halaistuakaan sanaa sinusta, joten minun oli tultava katsomaan ihan itse, oletko elossa. Kaiken kukkuraksi on todettava, että on oikeastaan hieman sääli nähdä sinut täysissä sielun ja ruumiin voimissa, koska puhumattomuuden perusteella voisi olettaa jotain vakavaa.”
Äkkiä Akashista alkoi tuntua siltä, että oli saattanut arvioida Kisen väärin. Totta puhuen hänen mielessään oli käynyt ehkä kerran sellainen vaihtoehto, että lörpöttelyyn taipuvaisena ihmisenä Kise olisi saattanut hyvinkin kertoa jos jonkinlaisia asioita maanantaista. Oli ilahduttavaa huomata, että kaikesta huolimatta jonkinlainen lojaalius kuului Kise ominaisuuksiin.
”Akashi?”
”Hmm?”
”Tiedostan, ettei raajarikkona oleminen tuo ihmisistä parhaita puolia esille, mutta mikäli tahdot vaikuttaa siltä, ettei se vaikuta laisinkaan sinuun, suosittelisin muistamaan, miten tarkka ihmissilmä on mikroeleiden suhteen”, Midorima totesi. ”Nyt elän nimittäin siinä käsityksessä, että Kisen sanomiset ovat oikeasti herättäneet mielenkiintosi.”
-
Huh, osoitan huolestuttavaa taipumusta seota aina kun Midorima tekee appearancen. Mutta voin niin hyvin samastua hänen vastahakoisuuteensa ottaa yhteyttä puhelimitse, koska puhelimessa puhuminen nyt vain on saatanasta, eikä voi olla sulamatta kun huolehtivasti viedään toipilaalle päivän onnenkapine. ;D Piparimuotti oli vielä niin hurjan jouluinen ja söpö jo itsessään. <3<3
Akashi kieltämättä antaa itsestään hyvin keskenkasvuisen kuvan, mikä ihastuttavasti avaa sitä että kaikesta erinomaisuudestaan huolimatta hänkin on ihan vain teini, mistä taas tulee kivoja aww-fiiliksiä.
Odottelen kyllä hänen ja Kisen tapaamista taas, kun häntä on informoitu tästä lojaalista käytöksestä ja uudelleenarviointia on odotettavissa... Kiitoksia tästä. <3
-
Pics, kiitoksia! <3 Hih, jotenkin noita Midoriman ja Akashin keskusteluita on aina liian riemukasta kirjoittaa, koska niiden yhdistetty autismitaso on jo taidetta. :'D Mutta niin, oikeastaan Midorima on varmaan shōgi-toverina ainoa persoona, jolla on kunnia nähdä Akashista tuo keskenkasvuisempikin puoli - ja siis ei Akashikaan voi aina jaksaa suhtautua kypsästi asioihinn, koska ei siihen vain pysty, kun angst-mittari meinaa poksahtaa. ;D
***
4.
Kise oli miettinyt kuluneet päivät jo valmiiksi, mitä sanoisi Akashille tämän tultua takaisin vai sanoisiko ylipäätään mitään. Hienoja suunnitelmia oli ollut joka tapauksessa monia, mutta käytännön tasolla kaikki tuntuivat typeriltä. Akashi ei yksinkertaisesti vaikuttanut ihmiseltä, jolta käytiin kyselemässä vointia. Sitä paitsi sellainen olisi ollut hieman suolan hieromista haavoihin. Kise ei ollut itse asiassa koskaan aiemmin nähnyt Akashia yhtä surkean oloisena kuin torstain treeneissä. Saattoi toki olla, että kävelykepit aiheuttivat osan optisesta illuusiosta, mutta kaukaa katsoen Akashi vaikutti vaihtavan pari ihan asiallista sanaa Sanadan kanssa ennen kuin istahti tämän viereen penkille seuraamaan harjoitusten kulkua.
Todellisuus iski kipeästi vasten kasvoja tai oikeastaan koripallo iski takaraivoon kipeästi.
”Hoi Kise, harjoitukset ovat jo alkaneet!” Aominen ääni ilmaisi. Silloin Kise tuli myös tajunneeksi, että itse asiassa hänen pitäisi sääliä itseään ensin ennen kuin alkoi miettiä Akashia oikein myötätuntoisessa mielessä: edellisessä pelissä Akashi oli todennut Kiselle nimenomaan siitä, miten keskittymiskyvyssä oli hienoista hiomisen varaa.
Sen lisäksi pieni pakokauhu hiipi Kisen mieleen muutenkin sen johdosta, että Akashi katsoi sivusta: vaihtopenkillä oli huomattavan helppoa keskittyä seuraamaan ihan sataprosenttisesti sitä, miten asiat sujuivat kentällä. Se ei voinut olla Kisen etu ainakaan siinä mielessä, että vaikka hänet tunnustettiinkin tasolle, jonne kuului tasan kuusi ihmistä, oli hän silti joukosta tavallaan kokemattomin ja epätasaisin suorittaja.
Kesti hyvän tovin ennen kuin Kise sai koottua itsensä. Sen jälkeen hän päätti harjoitusten sujuvan hänen osaltaan siten, ettei sillä kertaa häntä ainakaan pyydettäisi hetkeksi sivuun ja todettaisi, että uskomattomalla tumpeloinnilla oli rajansa, jotka Kise ylitti mennen, tullen ja vielä palatessakin.
Päätös piti, vaikka kieli keskellä suuta ja vähän kuolemanpelkoisena suorittaminen olikin hieman ikävää – joku viisas oli sanonut joskus, että pääasia ei ollut olla paras, vaan että kaikilla oli hauskaa, mutta toisaalta Teikōn harjoituksista ja peleistä hauska oli ollut aina hyvin kaukana.
Lopulta vihellys päätti piinan, ja Kise oli niin hengästynyt, että oikeasti hänen olisi tehnyt mieli vain lysähtää maahan ja pysyä siellä pitkään. Harmistuttava fakta oli kuitenkin se, että harjoitusten päätteeksi oli pakko jaksaa vielä venyttelyä, jota oli kovaan ääneen kritisoitukin tympeäksi ja akkamaiseksi touhuksi. Tosin Kisen oli myönnettävä, ettei hänellä yleensä ollut mitään toimintoa vastaan. Sillä saattoi olla jotain tekemistä sen kanssa, että se taisi olla harjoitusten ainoa osuus, jonka aikana Kise tunsi olevansa jossain vähän parempi kuin muut. Oikeastaan oli omanlaisensa kunnia olla useimmiten Akashin parina lajissa.
Uusi paniikinaihe juolahti Kisen mieleen oitis, sillä tuskinpa sentään rasitusvamma esti Akashia tekemästä joitakin liikkeitä, eikä taatusti estänyt ainakaan niitä liikkeitä, joissa täytyi toimia vain orjapiiskurina. Ehkäpä se olikin syy siihen, miksi Kise oli saanut jatkaa harjoituksia ilman sivuun kutsumista: saattoi olla, että moitteet tulisivat vasta venyttelyosuuden aikana.
Akashi tervehti hiljaisella äänellä raahauduttuaan Kisen luokse, kun taas Kise odotti odottamistaan, että kuulisi jotain mainittavaa harjoituksista, mutta kun moisia ei pitkänkään odottelun jälkeen, oli otettava ohjat omiin käsiinsä:
”Akashicchi, olinko minä niin kamalan huono tänään, ettei siitä kehtaa edes mainita vai mikä tässä nyt on vikana?”
”Pelasit hyvin, eli siten kuin sinun oletetaankin. Tahdotko sen johdosta pään silityksiä vai kysytkö muuten vain?” Akashi esitti vastakysymyksen, joskin Kisen mielestä oli hurjan imartelevaa kuvitella, että kysymys oli oikeastaan hämmentänyt toista.
-
Tämän hotkaiseminen hieman piristi kurjaa ja kipeää aamuani, eli oli todella paikallaan, toisin sanottuna.
Kiva nähdä, että Akashi suvaitsi raahautua paikalle, ja voin niin ymmärtää miten Kise hermoilee joutuessaan entistäkin tarkemmin tämän silmien alle, penkillä kun Akashilla lienee aikaa tarkkailla kaikkea vieläkin terävämmin kuin kentältä käsin. Se tunne kun koko ajan miettii että milloin pommi putoaa... ><
Lopetus oli aika söpö, kun tulikin lopulta tunnustusta, tietysti suhteellisen nyreään sävyyn. Kiitoksia, odottelen taas lisää. <3
-
Pics, kiitoksia! <3 Kivaa kuulla, että teksti piristi. ^^ Voin myös niin kuvitella, millaisessa paniikissa Kise on mahtanut olla, koska kun Akashilla ei ole mahdollisuutta keskittyä omaan peliinsä, taitavat silmät olla entistäkin tarkemmat - eikä se lähtötasokaan ole ollut mikään huono havainnoitsija. :D Ja hei, pitäähän Akashin nyt hiemann tulevalle elämänkumppanilleen heittää kehuja, vaikka sitten sillä omalaatuisella tavalla.. ;D
***
5.
Perjantai-iltapäivät olivat shōgille varattua aikaa. Tietenkin keskiviikkona oli tavattu harjoitusten ulkopuolella, mutta se ei ollut loppujen lopuksi riittävä syy perjantain tapaamisen perumiseen. Oli oikeastaan suhteellisen onnekasta, että Teikō suhtautui suopeasti kaikkeen, mikä edisti koulun mainetta. Akashin ja Midoriman tapaaminen katsottiin virallisesti ottaen koripallojoukkueen sisäisten asioiden puimiseksi, joskin Akashi oli varautunut jo henkisesti kuuntelemaan Oha Asan tiedotteita.
Midorima oli aina ollut huomattavasti täsmällisempi kuin Akashi, mikä yleensä ilmentyi paheksuvana katseena, mikäli Akashi oli paikalla vasta sovittuun aikaan, eikä etuajassa. Oli ärsyttävää havaita, ettei parinkaan minuutin myöhästyminen aiheuttanut tavanomaista reaktiota.
”Shintarō, säälivä asenteesi on suoraan sanottuna hitusen harmistuttava”, Akashi totesi, kun shōgi-lauta oli aseteltu paikoilleen ja pelinappulat paikoilleen.
”Minun on puolestani huomautettava, että alun perin koko tilanne juontuu ylisuorittamisen lisäksi siitä, ettet suostu uskomaan fysiologisia rajoitteita”, Midorima huomautti. Akashista alkoi tuntua, että hänen kärsivällisyytensä oli aika lopussa. Midoriman puheet ylittivät jonkin näkymättömän rajan niin räikeästi, ettei Akashi jaksanut enää miettiä, vaipuiko hän itsekin samaiselle tasolle.
”Koen huolestuneisuutesi vilpittömän liikuttavaksi”, hän väitti ja yritti olla kuulostamatta liian pirulliselta. Midoriman ilme valahti oitis, sillä lähtökohtaisesti molemmille oli ollut aina selvää, ettei shōgi-toveruuden määritelmään kuulunut oikeasti mitään sen kummempaa kuin nimensä mukainen toiminta. Muut saivat uskoa rauhassa, että suhteeseen sisältyi myös jotain löyhästi ystävyydeksi tulkittavaa, mutta kahdenkeskeisessä sanattomassa sopimuksessa oli todettu selkeästi, että asianlaita oli toinen.
”Varakapteenina minun on pakko ottaa ohjat käsiini, jos sinä olet pelikyvytön”, Midorima virkkoi oikaisten lasiensa asentoa. ”Sitä paitsi jos itse havaitsisit vastaavanlaisia käytösmalleja jollakulla muulla kuin itselläsi joukkueen sisällä, yrittäisit puuttua siihen.”
”Toki”, Akashi vastasi, koska arveli huolettoman myöntämisen olevan kaikista vaihtoehdoista pahin Midorimalle: välinpitämätön myöntely suorastaan henki sitä, miten vähän esitettyihin perusteisiin uskottiin. Totta puhuen Akashista alkoi tuntua siltä, että osa hänestä saattoi hetkellisesti leikitellä ajatuksella Midoriman perusteiden arvioinnista oikeastikin kriittisellä silmällä, eikä vain provosoinnin vuoksi.
”Akashi, yleensä ottaen olet arvostettavan rationaalinen. Siksi minusta on sääli, että ilmeisesti jonkinasteinen rasitusvamma kattaa myös mielesi”, Midorima töksäytti pitkän hiljaisuuden jälkeen.
”Minun on vaikea ymmärtää, mitä haet takaa”, Akashi totesi, eikä antanut Midoriman selittää. ”Se puolestaan lienee suhteellisen positiivista”, hän lisäsi.
”Jos olettaisimme hetken aikaa, että hyvinvointisi huolestuttaisi minua jossain määrin, pyrkisin kai toteamaan, että sinun pitäisi keskittyä välillä muuhunkin kuin itsesääliin ja toisaalta muilta säälin kieltämiseen. Empatia kuitenkin yleensä ottaen katsotaan normaaliksi ihmisreaktioksi”, Midorima vastasi kysymykseen, jota kukaan ei ollut esittänyt.
”Jos esittäisit tuollaisia toteamuksia, olettaisin, että sinulla on jokin valmis vastaus siihen, miten tilanteen voi nähdä muussakin valossa kuin tuskastuttavassa”, Akashi sanoi yrittäen kuulostaa parhaansa mukaan ivalliselta. Oli tosin myönnettävä, että sen ainoan kerran, kun joku onnistui yllättämään hänet, oli tuttu ja turvallinen sardonisuutta lähentelevä väheksyvyys melkein mahdotonta.
”Ehdottaisin kai, että sinun pitäisi viettää enemmän aikaa näistä asioista tietävien ihmisten kanssa. Esimerkiksi lauantain harjoitusten jälkeen muut tapaavat käydä ostamassa mehujäät. Sinullakin olisi pysyvä kutsu tapahtumaan, etkä voi vedota tällä kertaa aikidoharjoituksiin”, Midorima selitti, kun taas Akashi onnitteli itseään siitä, ettei ollut keskeyttänyt toista mehujään kohdalla epäterveellisellä. Samaan aikaan hän tajusi, että Midoriman psykologinen pelisilmä ei ollut niin surkea kuin ensivaikutelma antoi ymmärtää. Midorima oli selvästi harkinnut sanojaan etukäteen tietoisena siitä, ettei Akashi ollut sillä kerralla miettinyt valmiiksi keskustelun kulkua.
-
Oi, shogia! Mun lempparia! <3 Tämäpä piristää kuumeista aamua.
Pakko vain rakastaa sitä tapaa, jolla nämä hahmot puhuvat toisilleen. Sellainen määrä kuivakan kohteliasta töksöyttä ettei yhtään mitään rajaa. <3 Repeilen taas kappaleiksi iloisesti täällä.
”Akashi, yleensä ottaen olet arvostettavan rationaalinen. Siksi minusta on sääli, että ilmeisesti jonkinasteinen rasitusvamma kattaa myös mielesi”
Tämä nyt yhtenä loistokkaimmista esimerkeistä. Voi apua, Midorima... <3 Voin vain niin kuvitella miten Akashi arvostaa tätäkin kohteliaisuutta yleisesti arvostettavasta rationaalisuudesta, joka nyt vaan tällä hetkellä ihan hitusen failaa.
Nähdäänkö tässä vielä sellainen ihme kuin Akashi syömässä mehujäätä? o_O Odottelen jatkoa innolla, kiitoksia. <3
-
Pics, kiitoksia! <3 Oi voi, jostain syystä Akashin ja Midoriman keskustelut ilahduttavat allekirjoittanuttakin aina liikaa. ;D Pitäisi joskus omistaa kokonainen shotti tällaiselle kanssakäymiselle. <3 Ja siis ei ole mikään mahdottomuus, että jonain päivänä Akashi saattaa sortua mehujäähän. o_O
A/N: Luukku on myöhässä, koska oli hurja itsenäisyyspäivä.
***
6.
Kise ei ollut varmaan koskaan aiemmin todistanut sellaista kertaa, jona Akashi olisi osallistunut lauantain harjoitusten jälkeen mehujäälle. Osallistumiseksi voitiin kai laskea mukana oleminen, vaikka itse mehujää jäikin välistä. Omanlaisensa ihme oli jo oikeastaan se, ettei Akashi mulkoillut edes kovin pahasti ketään tai maininnut edes järkyttävästä määrästä ylimääräistä sokeria. Hämmentävintä taisi olla kuitenkin se, että Kise oli tainnut tulla kysyneeksi harjoitusten päätteeksi Akashilta, lähtisikö tämä mukaan. Oikeastaan toista tuntui olevan kai omalla tavallaan helpompi lähestyä tämän ollessa hitusen heikko, joskaan sen sanominen ääneen olisi tuskin viisain mahdollinen veto.
”Akashicchi”, Kise oli aloittanut todetakseen, että vähempikin venytys olisi riittänyt. ”Lähdetkö tänään meidän mukaamme?” oli karannut kuitenkin hänen suustaan, koska hän oli tullut aivan viime hetkillä vakuuttuneeksi siitä, ettei tahtonut sittenkään valittaa venytyksestä. Olihan hän toisaalta onnistunut saamaan jo jonkinlaista tunnustusta, eikä sitä tahtonut pyörrettäväksi.
Yleensä vastaavaa kysymystä seurasi kieltäytyminen, mutta sillä kerralla pitkä hiljaisuus oli kielinyt harkitsemisesta.
”Ei se voi olla kai sen pitkästyttävämpää kuin kotiin meneminenkään”, Akashi oli todennut. Kise ei ollut jaksanut pohtia kovinkaan pitkään sitä, minkä vuoksi lähes myönteinen vastaus oli tuntunut melkein kuin uudelta tunnustukselta. Ei ollut järkevää vaatia kuuta taivaalta, ja Akashilta huomion tahtominen taisi olla valitettavan samaa kategoriaa.
”Äh, ei ikinä voittoa”, Kise nurisi nautiskeltuaan mehujäänsä ja todettuaan, että tikun päähän kaiverrettu merkki oli taas häviäjä. Olisi ollut omalla tavallaan mukavaa selittää mehujäätikkujen merkitys Akashille, jos tikun päässä olisi lukenut voittaja. Toisaalta Akashi tuntui suhtautuvan tapaamiseen lähinnä sosiaalisesti mielenkiintoisena kokeena, mikä oli omalla tavallaan hieman suloista.
Pian Kise huomasi, että hänelle oli langennut osa vastata miksi-alkuisiin kysymyksiin, kun taas muut Midorimasta alkaen näyttivät häkeltyneiltä sen johdosta, miten pihalla ihminen saattoikaan olla kaikesta normaaleiden ihmisten tekemistä asioista. Siitä päätellen, miten hämmentäväksi Akashi koki esimerkiksi tavallisen marketin hinnat, oli vedettävä johtopäätös, että jotkut ihmiset olivat niin raivostuttavan etuoikeutettuja, että se oli myös vähän söpöäkin.
Päivän päätteeksi Kise istui metrossa vastapäätä Akashia ja yritti vielä selittää kertaalleen jäätelötikkujen ja niiden merkkien funktiota.
”Periaatteessa sitä voisi verrata hieman uhkapelaamiseen”, Kise yritti kertoa mahdollisimman kärsivällisesti. ”Tai siis eihän pokerissakaan tiedä, miten käy, vaikka todennäköisyyksiä voi laskea jonkin verran.”
”Onko teillä jokin tapa laskea todennäköisyyksiä sille, missä pakkauksessa on todennäköisimmin oikealla merkillä varustettu puikko?” Akashi kysyi. Kisen oli oikeastaan mahdotonta sanoa, oliko kysymys äärettömän ivallinen vai ihan vilpittömästi kiinnostunut.
”Ei.”
”Jos todennäköisyyksiä ei voi laskea, ei se kuulosta oikein pokerilta”, Akashi huomautti.
”Arpapeliä se on joka tapauksessa”, Kise totesi.
”Se vaikuttaa oikeastaan ihan viihdyttävältä, joskin on harmistuttavaa, ettei pelkkiä tikkuja myydä”, Akashi totesi. ”Osallistuminen vaikuttaa hieman hankalalta niille, jotka eivät tahdo osallistua ylimääräisen sokerin kulutukseen.”
Kise ei voinut olla enää naurahtamatta, koska hänen aivonsa tarjosivat kerrassaan ilahduttavan mielikuvan Akashista kaapimassa jäätelöä maahan nähdäkseen, oliko voittanut. Jostain syystä moinen tuntui häiriintyneen mahdolliselta. Samalla Kise teki visun päätöksen, että moinen mielikuva oli huomattavasti turvallisempi kuin edeltäjänsä, sillä jostain syystä hänen aivonsa olivat myös tarjonneet visioita siitä, miltä Akashi näyttäisi oikeasti imeskelemässä mehujäätä.
”Kise, Akashi”, Midorima puhutteli. ”En tiedä teistä, mutta itse aion jäädä nyt tulevalla pysäkillä.”
”Mitä?” Kise parahti. ”Minun pysäkkini meni jo ajat sitten”, hän huomautti, joskaan ei jaksanut todeta Midorimalle, miten herttaista olisi ollut, mikäli tämä olisi voinut pysäkinvälejä seuranneena ilmaista jo kolme pysäkkiä sitten, että Kisen pitäisi jäädä.
”Olisit sitten jäänyt sillä”, Midorima töksäytti. Kisen olisi tehnyt mieli läimäistä otsaansa, joskin Akashilta saatu hieman pahoitteleva hymynhäivähdys tai jokin korvasi oitis aika paljon, eikä Kise olisi välttämättä oikeastikaan tahtonut jäädä oikealla pysäkillä.
-
7.
Sunnuntai oli siinä mielessä helpottava päivä, ettei silloin ollut velvoitteita – ei edes sosiaalisia. Yksin oleminen oli kuitenkin suhteellisen pitkästyttävää silloin, kun ei ollut mahdollisuuksia tehdä oikein mitään. Keskivartalon ja kätten lihaksia saattoi sentään treenata, mutta ei niitäkään määränsä enempää, koska elämä ilman yhtä raajaa oli jo tarpeeksi vaikeaa. Sitä paitsi Akashin oli myönnettävä hyvin hiljaa mielessään itselleen, että hyvistä teeskentely-yrityksistä huolimatta jalka oli oikeasti aika kipeä. Tavallaan siihen tottui hetkittäin, mutta aina aamuisin herätessä ikävä totuus muistui, eikä nukahtaminenkaan ollut kovin helppoa, kun mikään ei ollut viemässä huomiota pois jomotuksesta. Niinä hetkinä Akashi oli alkanut kyseenalaistaa, oliko Teikōn koripallojoukkueessa pysyttelyssä mitään järkeä. Kun tarkemmin ajatteli asiaa, muutaman viimeisen kuukauden ajan koko touhu oli tuottanut ihan konkreettisen kivun lisäksi lähinnä latistunutta pettymystä ihan kaikkeen.
Periaatteessa olisi ollut oikein viehättävää väittää, että totta kai koripallo oli mukavaa, mutta kun ei se ollut. Kaikki vastustajat olivat liian huonoja siihen nähden, että Teikōn joukkueessa kaikki olivat yksinkertaisesti liian ylivertaisia.
Ainoa asia, joka esti Akashia lopettamasta, oli oikeastaan typerä velvollisuudentuntoisuus. Luovuttaminen ei oikein kuulunut hänen tapoihinsa, mutta toisaalta tietäessään, ettei kolmen viikon pelikieltokaan tehnyt tasoon ratkaisevaa eroa, alkoivat harjoitukset vaikuttaa täysin turhilta. Sitä paitsi joukkuetovereita tuskin saattoi kehua ihmisiksi, joiden kanssa olisi viettänyt vapaa-aikaansa ihan täysin vapaaehtoisesti, joskin oli myönnettävä, että Kise vaikutti yllättävän täyspäiseltä pienen tutustumisen jälkeen.
Puhelimen ääni keskeytti Akashin suunnitelmat olla olematta sosiaalinen.
”Akashi”, Midoriman ääni tervehti ennen kuin Akashi oli ehtinyt sanoa mitään. ”Oletko lukenut päivän horoskooppisi?”
”Ikävä kyllä, en”, Akashi vastasi. Hän ei todellakaan aikonut myöntää, että samalla sekunnilla oikeasti asettui tietokoneen äärelle tarkastaakseen Oha Asan viisaudet.
Joulukuun viimeinen viikko päättyy Jousimiehen osalta yllättäviin käänteisiin Auringon ja Merkuriuksen yhtyessä.
”Kamalan kiihottavaa”, kuivakka huomautus pakeni Akashin huulilta ennen kuin hän ehti harkita, oliko moisen lausahtaminen Midoriman kuullen ihan viisain mahdollinen veto.
”Kuka?” Midorima tivasi, mikä vastasikin riittävän hyvin kysymykseen, oliko harkitsematon puhuminen fiksua.
”Puhuin kyllä yleispätevästi Oha Asasta”, Akashi oikaisi.
Oikukkaan Venuksen kulma takaa, että rakkausasiat sujuvat, ja tänään harkitessasi päätöstäsi mielitiettysi kanssa etenemisen suhteen huomaat, että Aurinko ja Merkurius merkeissäsi antavat sinulle voimaa päättää oikein.
Päivän onnenkapine oli virkkuukoukku.
”Toisinaan tällaiset asiat saavat minut uteliaaksi”, Midorima selitti. ”Tunnut epäpitävän kaikista ihmisistä niin tasapuolisesti, etten usko Oha Asaa ennen kuin kuulen, kuka se on.”
Maailmankirjat taisivat olla todella sekaisin, kun jopa Midorima kyseenalaisti Oha Asan.
”Shintarō, edes sinä et olisi niin typerä, että soittaisit kyselläksesi kuvitteellisesta mielitietystäni”, Akashi totesi pehmeällä äänenpainolla ihan vain siksi, että Midorima tajuaisi edes pahoitella soittoaan.
”Aluksi mietin, että olet jostain syystä iskenyt silmäsi Momoihin”, Midorima jatkoi välittämättä Akashin sanoista. ”Toisaalta sitten mietin asiaa, eikä hän sovi laisinkaan kuvioon. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi Kise, ellei se olisi täysin typerää”, hän päätti tuumivan puheensa.
”Sääli, etten tullut itse ajatelleeksikaan niin ilmiselvää vaihtoehtoa”, Akashi totesi niin väheksyvästi, että ivan oli pakko tavoittaa jopa Midorima. Jostain syystä silti Akashi tunsi kasvojaan kuumottavan Kisen nimen kohdalla. Ehkäpä väite oli todellakin niin typerä, että se herätti jo aitoa myötähäpeää.
”Et vastannut kysymykseeni”, Midorima totesi paheksuvasti. ”Joka tapauksessa aion lähettää Oha Asalle palautetta. Toimituksessa on oltu harvinaisen huolimattomia”, hän totesi selvästi näreissään perustavanlaatuisesta painovirheestä.
-
Kiva saada kaksi luukkua kerralla. Akashin liittyminen mehujääporukkaan oli jo melkoinen shokki, mutta ei sentään sitten syönyt... se olisikin varmaan jo aiheuttanut kaikille sydänkohtauksen. Tosin ehkä se sitten olisi pakko syödä, jos Kise sille voittotikun ojentaisi?
hänen aivonsa tarjosivat kerrassaan ilahduttavan mielikuvan Akashista kaapimassa jäätelöä maahan nähdäkseen, oliko voittanut
Häiriintynyttä mutta totta, mäkin voisin kuvitella että tällaista oikeasti tapahtuu. o_O ;D
Midoriman ja Akashin kaunis ystävyys ilahdutti kovasti, kun vapaapäivinäkin soitetaan huolehtivasti tärkeiden horoskooppiuutisten takia. Ja Akashi vielä ryntää tarkastamaan moisen, aww.
”Aluksi mietin, että olet jostain syystä iskenyt silmäsi Momoihin”, Midorima jatkoi välittämättä Akashin sanoista. ”Toisaalta sitten mietin asiaa, eikä hän sovi laisinkaan kuvioon. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi Kise, ellei se olisi täysin typerää”, hän päätti tuumivan puheensa.
Okei, Momoi olisi aika pelottava vaihtoehto. o_O Toinen taas taisi mennä suhteellisen lähelle... <3
Tämä on ihanan kevyttä lueskeltavaa, joka piristi taas kipeyden keskelläkin. Kiitoksia. <3
-
Pics, awws, kiitos! <3 Pakko myöntää, että niin häiriintynyttä kuin se onkin, myös itselleni olisi kovin helppoa visioida Akashi osallistumaan tuolla omalaatuisella tavallaan jäätelöpuikkosessioon. ;D Midoriman ja Akashin ystävyyden kauneus liikuttaa muakin kirjoittaessa kovasti, ja näille pitäisi kyllä joku kerta oikein pyhittää oma ficci. :')
***
8.
Oli kulunut viikko siitä päivästä, kun Kise oli tullut auttaneeksi Akashin terveydenhoitajan tiloihin epäonnistuneiden harjoitusten päätteeksi. Kise muisteli etäisesti, että häntä oli saattanut pelottaa siinä vaiheessa hieman esimerkiksi se, suhtautuisiko Akashi häneen jollain tasolla nuivasti sen jälkeen, mutta viikon vierittyä eteenpäin Kise oli ollut havaitsevinaan, että oikeastaan Akashi vaikutti huomattavasti inhimillisemmältä seuratessaan harjoituksia vaihtopenkiltä kuin aiemmin.
Maanantain harjoitusten jälkeen Kise oli vastaanottanut Momoin esittämän kutsun luokseen, koska Momoille oli yleensä ottaen suhteellisen helppoa esittää sellaisiakin spekulointeja, jotka muut todennäköisesti ohittaisivat kulmakarvojen kohautuksella. Tokihan Kisen olisi todennäköisesti oikeasti pitänyt siinä samalla suunnitella yhdessä Momoin kanssa, miten joulukuun kokeista pystyisi selviämään mitään reputtamatta, mutta useimmiten elämässä oli paljon opiskelujakin tärkeämpiä asioita, jotka piti saada vain ruodituksi ennen kuin kykeni keskittymään tympeisiin asioihin. Sinä nimenomaisena maanantaina Kise tiedosti itsekin, että puheenaihe kuin puheenaihe tuntui kääntyvän hänen osaltaan Akashiin.
”Ki-chan, minusta on hienoa, että olet löytänyt yhteisen sävelen Akashin kanssa”, Momoi aloitti varovaisesti kuunneltuaan ensin noin puolen tunnin selonteon lauantain tapahtumista. ”Tosin minusta tuntuu, ettei sinun pidä pettyä ihan hirveästi, vaikka ilmentyisi, ettei hän tunne samoin.”
”En taida pysyä ihan mukana, Momoicchi”, Kise väitti automaattisesti. Eihän hän voinut nyt ihan täysin suoraan täräyttää, että yritti parhaillaan olla tuntematta hirveää pettymystä sen johdosta, ettei Akashi tainnut olla ihan helpoin mahdollinen kohde, jos rakkauselämästä puhuttiin. Momoi puolestaan kurtisti kulmiaan huolestuneena.
”Minä olin jo ihan varma, että omat tunteesi ovat sinulle selvillä”, hän totesi ja veti henkeään aivan kuin aloittaakseen pitkän ja hartaan selonteon Kiselle siitä, mitä sellaiset mahtoivat olla.
”Okei, okei”, Kise kiiruhti myöntämään, koska ei hän tahtonut todellakaan Momoin sanovan ääneen niitä asioita, jotka olivat nolostuttavan itsestään selviä todennäköisesti ihan kaikille muille paitsi sille, jonka olisi pitänyt oikeasti tietää. ”Tiedän, mitä tarkoitat, mutta ei puhuta siitä, eihän?” Kise aneli.
”Miksei?”
”Koska en minä nyt oikeasti niin tyhmä ole, että alkaisin tehdä jotain asian edistämiseen liittyvää”, Kise puhua pälpätti ja onnistui jopa pakottamaan itsensä jonkinlaiseen naurahdukseen, vaikka tilanteessa ei ollut tasan tarkkaan mitään huvittavaa. ”Tai siis tiedän kyllä, ettei hän ikinä katsoisi minua päinkään sillä lailla, mutta ei kai pelkästä kaukaa ihailusta voi olla kenellekään haittaa?” hän jatkoi pulinaansa, joka ei kyllä kuulostanut yhtään uskottavalta. Kise teki henkisen muistiinpanon siitä, että hänen olisi oikeasti pakko vielä työsää pokerinaamaansa. Hän oli kamalan huono peittelemään tunteitaan, eikä kyllä yleensä edes yrittänytkään, ellei ollut ihan pakko. Akashi puolestaan kuului sinne ihan pakko –kategoriaan.
”Voih, en minä oikeasti ollut sanomassa, ettetkö voisi tunnustella mahdollisuuksiasi”, Momoi hengähti, eikä Kise pysynyt sillä kertaa oikeastikaan kärryillä. ”Minusta olisi oikeastaan ihan hienoa, jos yrittäisit tutustua häneen vähän enemmän. Yritän vain sanoa sitä, että jos se ei toimi, niin kannattaa siirtyä toisiin ihmisiin.”
”Älä huoli, Momoicchi”, Kise totesi soviteltuaan kasvoilleen leveän virneen. ”Olen kuitenkin sen verran egoisti, että pidän luotaantyöntävänä sitä, jos joku ei pidä minusta”, hän väitti. Momoi huokaisi niin syvään, että Kise arveli tarvitsevansa vielä erittäin paljon harjoitusta ylimielisessä esiintymistavassa. Toisaalta oppitunnit Aominelta lajiin tuskin parantaisivat Kisen mahdollisuuksia Akashin suhteen.
”Ki-chan, sinähän olet hurmaava. Tämä menee hyvin, jos uskot vain itseesi”, Momoi totesi.
”Ai, mikä?”
”Meidän suunnitelmamme tämän tilanteen hoitamiseen tietenkin!”
Kise ei uskaltanut sanoa, että suunnitelmien punominen kuulosti lähtökohtaisesti erittäin huonolta idealta.
-
Olen alkanut ficciesi myötä tykätä kovasti ajatuksesta, että Kisellä ja Momoilla olisi kaunis ystävyys niilläkin, koska näillähän on vaikka mitä yhtäläisyyksiä kun alkaa ajatella. Oli kiva, että tähän perehdyttiin tässä luukussa, koska siis kun Akashi saa hyviä neuvoja ( ;D ) Midorimalta, niin tokihan Kisenkin on niitä joltakulta tasapuolisuuden nimissä saatava.
Momoin kanssa keskustelu kyllä voi olla juurikin tuollaista, että suunta vaihtuu ja kärryiltä tipahdetaan kolme kertaa, kun ensin sanotaan ettei pidä herätellä liikaa toivoa ja sitten rynnätään punomaan suunnitelmia. Se tytteli on melkoinen hattarapää muutenkin kuin tukkansa värin suhteen, ainakin mun mielikuvissa. Tämä oli hauskasti käsitelty.
Toisaalta oppitunnit Aominelta lajiin tuskin parantaisivat Kisen mahdollisuuksia Akashin suhteen.
Joo ehkä ei. :D
Odottelen mielenkiinnolla millaisen laatusuunnitelman nuo kaksi oikein keksivät, kiitoksia tästä. <3
-
Päivä muuttuu aina paremmaksi, kun huomaa uuden luvun rakkaassa joulukalenterissaan.
Akashi nyt vaan sosialisoitumaan, ei se punapää siihen kuole vaikka ilmaiseekin hyvin selkeästi kyseisen epäurheilulajin vastenmielisyyden. Kise on myös aivan ihana Momoin kanssa jutustellessaan, ihan kuin kaksi teinityttöä joista toinen on läpeensä ihastunut ja toinen yrittää -turhaan- vetää takaisin maanpinnalle vaaleanpunaisista linnoista.
Ja sitten on vielä närkästynyt Midorima, vaikka Oha Asa ei taida ollakaan niin väärässä kuin tämä kuvittelee.
-
Pics, kiitoksia! <3 Ja siis totta kai Kisenkin täytyy saada hyviä neuvoja, koska kun hyvät neuvot tulevat Midorimalta ja Momoilta, niillä vinkeillä on aivan pakko onnistua. :'D Tai sitten ei, mutta ne sentään yrittää! Itsekin olen aika vakuuttunut siitä, että Kise ja Momoi ovat hyvät ystävykset, koska kaiketi ne on jollain tasolla samalla aaltopituudella. ^^
Kise-kun, kiitos sinnekin! <3 Itsekin tykkään hirveästi kirjoittaa Kisen keskustelemaan Momoin kanssa, sillä onhan se meininki sellaista mukavan kepeää ja iloista - niitä kahta olisi hyvin hankalaa kuvitella kovin synkisteleviin fiiliksiin kahdestaan. :D Tosin joo, yrityksiksi taitavat sieltä vaaleanpunaisista pilvilinnoista kiskomiset jäädä. ^^
A/N: Anteeksi pieni viivästyminen. Kauneusunet alkoivat yllättävän aikaisin, joten postaus jäi näin aamutuimaan sitten. :D
***
9.
Nilkuttamiseen alkoi tottua jo pikkuhiljaa. Yllättävänä puolena hitaammanpuoleisessa liikkumisessa oli se, että Akashi tunsi havainnoivansa ympäristöään eri tavalla. Hän ei tiennyt, miten hänen olisi pitänyt suhtautua esimerkiksi siihen, että oli tajunnut Kisen tulevan yllättävän usein käytävällä vastaan. Päivän mittaan siitä tuli oikeastaan niin kestämättömän kiusallista, että neljännen, molempien mielestä selkeästi typerryttävän, tervehdyksen jälkeen samaa menoa ei enää kestänyt.
”Ryōta, tapaammeko me näin usein keskivertopäivän aikana?” Akashin oli pakko kysyä lopulta. Hänestä tuntui osittain hieman piinalliselta oikeasti pysähtyä jutustelemaan keskelle käytävää, vaikka se katsottiinkin tavanomaiseksi sosiaaliseksi toiminnaksi. Silti se oli niin vastoin hänen tapojaan, että väkisinkin tuntui siltä, että ainakin kymmenkunta silmäparia oli kiinnittynyt häneen.
”Kai”, Kise totesi niin häkeltyneen oloisesti, että sitä oli pakko pitää hitusen hellyttävänä. Sitten hän sopersi jotain, mistä ei hyvistä yrityksistä huolimatta saanut oikein selvää.
”Artikuloi selkeästi, kiitos”, Akashi pyysi ja muisti saman tien, että Midorima oli joskus maininnut siitä, miten suurin osa ihmisistä koki kohteliaasti esitetyt pyynnöt hermostuttavina. Oikeastaan Midoriman teorian mukaan pelkkä häh? olisi ollut ihan riittävä tarkennusta pyytäessä, joskin Akashi olisi tahtonut kuulla omin korvin toisen käyttävän vastaavanlaista tarkennuspyyntömuotoa. Toisaalta pointtinsa Midorimalla oli saattanut olla, koska Kise näytti oikeastaan hitusen säikähtäneeltä hetken aikaa ennen kuin naurahti hermostuneesti.
”No siis, tuota–”, Kise aloitti. ”Kyllähän meillä on aika monesti tunteja vierekkäisissä luokissa, joskin minusta tuntuu, ettemme yleensä noteeraa toisiamme.”
Äkkiä tuntuikin hirveän typerältä ehdottaa, että käyttöön otettaisiin yhden päivittäisen tervehdyksen menettelymalli – tai ei se sinänsä typerältä tuntunut, mutta muotoilu jotenkin fiksusti oli täysin mahdotonta. Yleensä Akashilla oli ihmisiin hiljentävä vaikutus, mutta toisinpäin se tuntui yllättävän kurjalta, vaikka oli taatusti täysin tahatonta.
”Tosin tämä jatkuva moikkailu alkaa olla kyllä vähän tyhmää, vai?” Kise totesi Akashin yllätykseksi.
”Niin”, oli ainoa sana, joka pälkähti Akashin päähän. Sitä paitsi oliko toisen pakko virnistää niin ilkikurisesti? Oli lähestulkoon epäreilua havaita, että syistä, joita Akashi ei tahtonut eritellä edes hiljaa mielessään, Kise tuntui yhtäkkiä saavan Akashin käyttäytymään lähestulkoon ujosti. Jos jo Oha Asankin jutuissa oli jotain perää, asiat saattoivat olla vain mahdottoman huonosti.
”Joten ehkäpä verbaalisen tervehdyksen voisi sitten korvata nonverbaalisella?” Kise ehdotti.
”Olet opetellut uusia sanoja”, Akashin oli todettava, koska oli täysin mahdotonta olla panematta merkille uudenlaista käännettä: Kise ei vaikuttanut yleensä ottaen ihmiseltä, joka viljeli sivistyssanoja puheessaan.
”Sitä suuremmalla syyllä sinun pitäisi suostua. Hymy tervehdyksenä on paljon huomaamattomampi vaihtoehto”, Kise huomautti ja hymyili oikeastaan niin nätisti, että Akashin oli mahdotonta kieltäytyä, vaikka hänen teki mieli läimäistäkin itseään sen johdosta.
”Otaksun, että sinulla on pointti”, Akashi sai sanotuksi.
”Joten nähdään harjoituksissa sitten tai sitäkin ennen varmaan vielä pari kertaa”, Kise varmisti.
”Nähdään”, Akashi vahvisti.
Kise väläytti vielä hymyn ennen kuin kello soi välitunnin päättymisen merkiksi, eikä Akashista ollut tuntunut varmaan eläessään yhtä oudon leijailevalta. Hän syytti siitä Midorimaa ja Oha Asaa, koska tokihan väkisin mieleen tyrkytetyt ajatukset alkoivat jalostua itsekseen. Todennäköisesti älytön olo menisi itsekseen pois, kunhan Akashi olisi ensin kieltänyt Oha Asan tai Kisen mainitsemisen. Sitä ennen tosin nonverbaalisen tervehtimisen saattaisi ottaa omanlaisenaan kokeena, koska ei hymyily kai niin kurjaa voinut olla. Ainakaan sellaisen vastaanottamisessa ei ollut mitään moittimista, paitsi toki se oudon leijaileva olo ja muu vastaava.
-
Aww, ihanaa että tähän alkaa vähitellen tunkea mukaan fluffia. <3
Se on jännä ilmiö, että kun jostakin (tai jostakusta) tulee tietoiseksi, siihen tuntuukin yhtäkkiä törmäävän koko ajan. Sopi tähän jotenkin hurjan hyvin, ja voin vaan kuvitella miten hölmöltä alkaa tuntua moikkailla samaa ihmistä päivän aikana useisiin kertoihin.
Hänestä tuntui osittain hieman piinalliselta oikeasti pysähtyä jutustelemaan keskelle käytävää, vaikka se katsottiinkin tavanomaiseksi sosiaaliseksi toiminnaksi.
*tyrsk* Akashin mielipiteet tavanomaista sosiaalista toimintaa kohtaan ovat vain niin helmiä. <3
Nyt mulla on päässä kauhean hellyttäviä mielikuvia siitä, miten nämä aina törmätessään alkavat hymyillä höpsön rakastuneesti... Kiitoksia tästä. <3
-
Pics, kiitoksia! <3 Ja siis tuo moikkailu on muuten ilmiö, jota olen tahtonut käsitellä pidemmän aikaa, koska se on vain ikuinen dilemma, että jos on moikannut jotakuta jo kerran lyhyen ajan sisään, pitääkö sitten enää uudelleen tavatessa. :D Ihanaa, että fluffy upposi! ^^
***
10.
Momoilla oli ihan kamalia suunnitelmia, joista ihan kaikki liittyivät suorasukaiseen toimintaan. Ei Kise yksinkertaisesti vain voinut marssia Akashin luokse ja töksäyttää, että heidän kyllä pitäisi mennä kahville. Ensinäkin Kise kyseenalaisti aika vahvasti sen, nauttiko Akashi ylipäätään kahvia. Toiseksi oli todettava, että vaikka Kise kykenisikin houkuttelemaan Akashin kanssaan treffeille, tuntui sellainen ihan rehellisesti sanottuna jotenkin liian pikaiselta. Siksi Kise oli päättänyt olla tekemättä mitään poikkeavanlaatuista, vaikka vielä ennen keskiviikon harjoituksia Momoi olikin yrittänyt supattaa Kisen korvaan viime hetken vinkkejä.
Kisen täytyi kuitenkin myöntää, että pyyntö korvata sanalliset tervehdykset hymyllä oli osoittautunut loistavaksi ideaksi. Oikeastaan kouluun meneminen ei ollut ihan Kisen suosikkiasioita elämässä, mutta aamulla hän oli ensimmäistä kertaa vuosiin ollut hävettävän innostunut siitä, että keskiviikko oli koulupäivä. Toki välitunnit olivat olleet yhä päivän paras osuus, mutta oikeastaan jokaisen sellaisen jälkeen Kise oli ollut niin pää pilvissä, ettei edes fysiikan tunti ollut harmistuttanut häntä.
”Hei”, Kise tervehti, kun vihdoinkin harjoitusten lopussa koitti venyttelyn aika. ”Vihdoinkin”, hän lisäsi virnistäen ja toivoi, että ilme teki täydennyksestä tarpeeksi toverillisen. Akashi vastasi hiljaisella hymähdyksellä, ja Kise oli tyytyväinen, että todennäköisesti itse harjoitukset olivat nostattaneet silkasta kuumuudesta jo valmiin punan hänen poskilleen.
Oikeastaan kaikki tuntui olevan ihan täydellisesti siihen asti, kunnes Kise tajusi, että oikeastaan Sanadan suosimat venytyssarjat pakottivat tietynlaiseen fyysiseen kontaktiin.
Miksei Kise ollut tullut aiemmin ajatelleeksi, että kun yritti kurottaa käsiään mahdollisimman pitkälle, toinen oli käytännössä katsoen ihan kiinni selässä? Kise saattoi tuntea Akashin ylävartalon lihakset ja hengityksen niskassaan, mikä oli rehellisesti sanoen kyllä miellyttävää – ilmeisesti myös kirottujen hormonienkin mielestä.
”Akashicchi, älä nouse ihan vielä”, Kise vingahti, kun Sanada kailotti seuraavaa liikettä. ”Minusta tuntuu, että jos olen vielä hetken tässä, pääsisin paljon pidemmälle”, Kise väitti onnitellen itseään loisteliaasta tekosyystä. Oikeasti hän ei ollut yhtään varma siitä, pääsisikö venyttämään pidemmälle, mutta ainakin hänellä oli aikaa miettiä kuolleita kissoja ja isoäitiään ihan hetken aikaa. Sitä paitsi hävettäisi paljon vähemmän myöntää sortuneensa itsensä yliarviointiin kuin näyttää ihan liikaa, miten iloinen oli päästessään lähikontaktiin.
”Olet ollut viime aikoina poikkeuksellisen motivoitunut, Ryōta”, Akashi totesi sävyttömästi, joskin Kise oli havaitsevinaan jonkinlaista kohteliaisuutta sanojen takana.
Voi elämä, onko sinun pakko olla juuri nyt kiva?
Kise ei kestänyt kehujen myötä enää ajatustakaan siitä, että joutuisi myöntämään itsensä yliarvioinnin. Venytys onneksi tuntui sen verran lihaksissa, ettei loppujen lopuksi tarvittu kovinkaan montaa mielikuvaa kuolleiden kissojen keskellä istua kököttävästä mummelista murhaamaan libidoa – vain parilla vastaavalla visiolla pärjättiin.
”Okei, nyt taitaa riittää”, Kise totesi laskettuaan hitaasti mielessään kymmeneen, jottei vaikuttaisi ihan täydeltä tomppelilta. Sillä menolla hän kyllä päätyisi itsekin vielä nopeasti vaihtopenkille. Ainakaan häntä ei voitu enää syyttää yrityksen puutteesta.
Harjoitusten päätteeksi Kise havaitsi uuden syyn pitää Akashista siitäkin huolimatta, että moinen aiheutti jo fyysistä kipua: toinen tuntui tuovan esille hänestä aivan uudenlaisen puolen. Ennen Kise ei ollut edes tajunnutkaan, että pystyi harjoituksissa aivan älyttömiin suorituksiin omalla mittapuullaan, osasi yllätyksekseen joitakin sivistyssanoja ja keksi hyviä syitä saada joku hymyilemään. Vanhan viisauden mukaan paras mahdollinen kumppani oli se, joka toi parhaat puolet esiin. Masokismi puolestaan taidettiin laskea tietyllä tavalla hyveeksi, joten oikeastaan Kisen omat ajatukset imartelivat häntä. Ehkäpä hänen pitäisi vielä harkita johonkin Momoin älyttömään suunnitelmaan tarttumista lähitulevaisuudessa.
-
Nyt aletaan pääsemään asiaan, go Kise!
Tekosyyt kunnossa ainakin. Akashikin alkaa leijailemaan, joka nyt on juonen kannalta erittäin mahtava asia. Ohgod how I luv dis.
Mä en edes laske kuinka monta kertaa päivitin finiä iltapäivällä katsoessani, joko luukkuni on auennut.
-
Kise-kun, aww, kiitoksia! <3 Hih, myönnetään, että olen sen verran iltaisin elävä persoona, että suurimmaksi osaksi nämä luukut taitavat ilmestyä hyvin tässä vähän ennen keskiyötä. ^^' Hienoa kuulla, että Kisen tekosyyt upposivat! :D
***
11.
Jossain vaiheessa Midoriman kyselyt alkoivat olla kestämättömiä. Asiaa ei ainakaan parantanut se, että suurin piirtein jokainen utelu lähti pitkänsitkeällä selonteolla taivaankappaleiden liikkeistä. Ennen torstai-iltapäivän harjoituksia Akashi oli saanut tarpeekseen.
”Shintarō, tahtoisin huomauttaa, että me pelaamme huomenna shōgia. Onko mielessäsi käynyt, että Oha Asan käänteet voisi säästää sinnekin?” Akashi uteli. Hänestä oli lähtökohtaisesti häiritsevää huomata, että hän taisi kävellä harjoituksiin yhtä matkaa Midoriman kanssa, mikä ei käynyt laatuun. Toiminta antoi kiusallisen kuvan siitä, että sosiaalisesta kanssakäymisestä oikeasti pidettiin.
”Huomenna Venuksen kulma taittuu, minkä vuoksi sinun pitäisi olla tänään erityisen varovainen”, Midorima selitti.
”On huomautettava, etten oikeastaan taida ymmärtää puheesi merkityssisältöä.”
Midorima pysähtyi äkisti, joten Akashi päätti tehdä poikkeuksen ja pysähtyä kuuntelemaan oikeasti, oliko toisella kenties jotain tyhjentävää sanottavaa. Silmälasien oikaisua nimittäin tapasi seurata aina jokin sellainen pointti, joka oli parempi kuunnella suhteellisen tyhjällä käytävällä kuin esimerkiksi pukuhuoneessa.
”Aion esittää suoran kysymyksen”, Midorima totesi. ”Olen pannut merkille tietynlaisia muutoksia sinun ja Kisen välisessä kanssakäynnissä. Mistä tämä johtuu?”
”Omasta puolestani olen ollut havaitsevani, että viime aikoina olet tavannut vetää toinen toistaan kummallisempia johtopäätöksiä”, Akashi totesi niin rauhallisesti kuin kykeni. ”Sitä paitsi aikatauluista hyvin tarkkana ihmisenä sinun kuvittelisi sentään tiedostavan, että minulta menee harjoituksiin nilkuttamiseen hyvä tovi, joten jos tahdot minun olevan ajoissa paikoilla, voisit antaa tämän onnettoman keskustelun kuolla.”
”Yleensä aikataulut eivät kiinnosta sinua noin paljoa”, Midorima totesi, mikä oli harmistuttavan totta. ”Tutkimustulosten perusteella ei kuitenkaan uskoisi sitä, miten paljon eräänlainen aivokemia voi alentaa ihmisen älykkyysosamäärää. Kanssasi olisi huomattavasti mielekkäämpää väitellä, jos onnistuisit keksimään Kisen tapauksen suhteen vedenpitäviä argumentteja sen sijaan, että punastelisit ja kiertelisit aihetta”, hän jatkoi.
Akashin harmistuneisuustaso alkoi hipoa pilviä, joskin jokin epärationaalinen osa hänestä olisi tahtonut todeta, että oikeastaan häntä ei kiinnostanutkaan tarkemmin ajatellen, vaikuttiko hän hieman ihastuneelta. Saattoihan sen kuitenkin myöntää ihan todeksi, että Kisen näkeminen tuntui piristävän Akashia päivä toisensa jälkeen enemmän. Sitä paitsi oli ollut suorastaan ilahduttavaa havaita, että kuluneiden päivien aikana Kise oli vaikuttanut poikkeuksellisen halukkaalta sosiaaliseen kanssakäymiseen.
Midoriman raskas huokaisu karkotti ikävästi muutoin ihan mielekkäät ajatukset.
”Akashi, taidat olla menetetty tapaus.”
”Määrittele toki menetetty”, Akashi pyysi sävyllä, jonka olisi pitänyt kertoa, että itse asiassa määrittelyä ei kaivattu sinänsä yhtään sen enempää kuin muitakaan mielipiteitä.
”Rationaalisista ihmisistäkin tulee jossain vaiheessa elämäänsä harmistuttavan tyhjäpäisiä, kun he eivät ajattele muuta kuin mielitiettyään. Se näkyy kasvoilla poissaolevana ilmeenä ja kykenemättömyytenä keskittyä mihinkään. Ennen pitkää käy vielä niin, että perjantai-iltapäiväisin perut shōgi-pelit, koska saattaisit törmätä Kiseen jossain päin Tokiota”, Midorima paasasi.
Sen jälkeen juttu alkoi kääntyä taas hyvin absurdille tasolla taivaankappaleista, eikä se saarna tuntunut loppuvan koskaan. Kun Akashi epäkuunteli pitkää puhetta, ehti hän kuitenkin kehittää mielessään teorian siitä, että Midorima oli huolissaan siitä, jatkuisivatko perjantaiset shōgi-ottelut, mikäli jotain edistystä muiden asioiden osalta tapahtuisi vielä siinä elämässä.
”Joko lopetit?” Akashi tiedusteli, kun Midorima piti seuraavan hengitystauon.
”Eikö se ole ilmeistä?”
”Ei oikeastaan niille, joita planeettojen ja muiden kappaleiden liikkeet eivät kiinnosta”, Akashi totesi. Hän ei yllättynyt siitä, että sai osakseen happaman mulkaisun. ”Joka tapauksessa todettakoon, että mikä ikinä murhe sinulla olikaan sydämelläsi, on se oletettavasti täysin turha”, hän jatkoi, koska ei aikonut kuunnella uutta selitystä tai perua perjantain shōgi-ottelua.
-
Vihdoinkin aikaa ja ennen kaikkea aivoja keskittyä lukemiseen. Oli kyllä ihan helmeä tuo Kisen venyttely libidonmurhausajatuksineen, mummoja ja kuolleita kissoja... luulisi kyllä toimivan aika tehokkaasti varsinkin venyttelyn aiheuttamaan tukaluuteen yhdistettynä. Hyvä että poikaparka selvisi koettelemuksestaan kasvot suhteellisen säilytettyinä. ;D
Mua hellytti suuresti Midoriman verhottu huoli siitä, että jonain päivänä shogi saatettaisiin perua Kisen takia, ja voi nyyh, sitten ei saisi nauttia Akashin rakastettavasta seurasta sillä kertaa. :D Voi reppanaa. En ymmärrä miten ne voi olla niin pökkelöitä ja silti niin lutuisia yhtä aikaa, mutta tuota on vain aina liian nautittava seurata.
Kiitoksia taas jatkosta. <3
-
Pics, kiitos! <3 Haha, itsellänikin oli hauskaa libidonmurhausta kirjoittaessa, koska kaikenmaailman edesmenneet Tiukut ovat vain niin ihastuttavia kerta toisensa jälkeen. ;D Ja siis totta kai Akashin seura on vain niin rakastettavaa, että siitä tahtoo nauttia joka perjantai vähintäänkin. :'D Midoriman ja Akashin ystävyys... <3 Hienoa, että upposi! ^^
***
12.
Perjantai oli suhteellisen kurja päivä. Kise ei ollut havainnut sitä aiemmin, mutta kun asiaa tarkemmin ajatteli, päivä ilman harjoituksia tuntui ankealta. Hän oli lähtenyt Kurokon ja Aominen seurassa lähimpään Maji Burgeriin tappamaan aikaa koulupäivän jälkeen, mikä olisi tavallisissa oloissa ollut ihan kivaa kai, mutta kun asioita katsoi eri perspektiivistä, harjoitukset olisivat olleet iltapäivälle ehdottomasti parasta ajanvietettä.
”Kise-kun”, Kuroko havahdutti Kisen ajatuksistaan. ”Olet ihan hirveän hiljainen.”
”Ei kai sitä aina päähän pälkähdä puheenaiheita”, Kise naurahti. Hän ei oikeastaan uskonut, että siinä seurueessa kannattaisi puhua hirveämmin rakkauselämästään tai paremminkin sen ärsyttävästä puutteesta. Ei Kise ainakaan tahtonut vastailla kyselyihin siitä, kuka oli kyseessä. Niinpä hän vaipui vain hiljaisuuteen antaen Kurokon vaihtaa aihetta Maji Burgerin uutuustuotteen, vaniljapirtelön, analysointiin. Ilmeistä oli, että tuote sai Kurokon hyväksynnän. Sitä kesti hetken, kunnes kaksi silmäparia hätkähdytti jälleen Kisen, joka oli antanut ajatustensa lipua lauantaihin ja tuleviin harjoituksiin. Hän oli ollut jo melkein saamaisillaan jostain ajatuksesta kiinni Akashin suhteen.
”Hei, ihan oikeasti”, Aomine töksäytti. ”Tuo on jo tosi karmivaa.”
Kise aukaisi suunsa jotain fiksua keksiäkseen. Fiksusta ei ollut tietoa, mutta aika hyvän tarinan hän sepitti lauantaina harjoitusten jälkeen tapahtuvista kuvauksista ja siitä, kuinka häntä jännitti ihan hirveästi, koska valokuvaaja oli tunnetusti hirveän kenkku tapaus. Sinänsä kaikki sanottu oli totta, paitsi ei hän kyllä oikeasti olisi jännittänyt niin paljoa yhtä keljua ihmistä. Ei hän ollut edes ajatellut koko juttua ennen kuin oli käynyt ilmi, että oli pakko laukoa jotain päteviä tekosyitä poikkeukselliselle kuuromykkyydelle.
”Okei, riittää jo, nättipoju”, Aomine totesi leveästi virnistäen. ”Sinä säikyttelet meitä turhaan.”
”Minä en ymmärrä teidän logiikkaanne”, Kise marisi. ”Ensin tolkutetaan koko yläaste, että pitäisi pitää pienempää ääntä itsestään, mutta sitten kun pitää, sekään ei kelpaa”, hän jatkoi tietämättä, oliko oikeasti vähän loukkaantunut vai oliko se vain erittäin hyvää esiintymistä. Suurimmaksi osaksi ajasta Kisen oli vaikea hahmottaa itsestään, mitkä tunteenilmaukset olivat todellisia ja mitkä eivät. Havainto sai hänet jälleen tajuamaan, mistä hän piti Akashissa sen ohella, että toinen oli omalla tavallaan todella söpö. Akashin katse nimittäin tuntui porautuvan niin syvälle, että esiintyminen, joka vain tuli yleensä täysin tahattomasti, kävi mahdottomaksi. Kaikki, mitä Akashin kanssa tapahtui, tuntui vain jotenkin todelliselta.
”Sano nyt vielä, että sinulla on siihen vittumaiseen valokuvaajaan joku pakkomielle”, Aomine hörähti.
”Miten niin?” Kise oli oikeasti hetken ajan hämillään.
”Tuota unelmoivaa ilmettä on oikein mahdoton tulkita muuten kuin ällösokerisena tunteena”, Aomine selitti.
”Mistä lähtien sinä olet ollut tunteiden asiantuntija?” Kise kysyi silmiään pyöritellen.
”Hei, älä nyt ollenkaan. Huippu-urheilijalla tapaa olla paljon fanityttöjä, kuten hyvin tiedät”, Aomine selitti. ”Pitää olla vähän silmää näille jutuille, jotta joukosta voi poimia parhaat”, hän jatkoi.
Kise ei viitsinyt pyöritellä silmiään toistamiseen, koska lausunto olisi vaatinut sen sortin elkeitä, että silmät olisivat olleet sen jälkeen todella kipeät.
”Minusta on ihanaa, että ihmiset ihastuvat ennen joulua”, Kuroko puuttui puheeseen seesteisesti. ”Sitähän sanotaan rakkauden juhlaksi.”
”Se on vain tyhmä harhakäsitys, joka on syntynyt amerikkalaisista elokuvista”, Kise totesi kuivakasti ja tajusi äkisti, että oli tullut käyttäneeksi argumenttia, jollaisen olisi voinut kuulla Akashilta. ”Tai siis kaikkihan tietävät, että oikea rakkauden juhla on vasta ystävänpäivänä!” hän kiirehti korjaamaan sanojaan naurahduksen siivittämänä ja toivoen, ettei ollut juuri paljastunut.
-
Aww. Aww. Aww.
En kestä tuota viimeistä, kun Kise alkaa huomaamattaan jo argumentoidakin kuin Akashi - Kannattaa muuten ihan varmasti mennä paljastumaan Aominelle.
<3
-
Kise-kun, kiitoksia kommentistasi! <3 Hih, minustakin oli jotenkin hurjan söpöä ajatella, että Kise ja Akashi alkavat muistuttaa hieman toisiaan. ^^ Epäilen myös, ettei Aominelle paljastuminen ole ihan vielä suotavaa, koska minun headcanonissani Aomine ja Akashi eivät ole ihan ylimmät ystävät. :D
***
13.
Perjantain shōgi-ottelun jälkeen Akashi oli alkanut kyseenalaistaa käsityksensä Midorimasta. Oli nimittäin todettava, että juuri silloin kun tavanomaiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen kykeneminen ei ollut tarpeellista, eikä oikein mukavaakaan, Midorima osoitti kykynsä lajiin. Reiluuden nimissä oli ehkä myönnettävä, että jos Midorimalla olisi jostain syystä sattunut olemaan jonkinlaisia tunteita jotakuta toista ihmistä kohtaan, olisi Akashi todennäköisesti nälvinyt aiheesta pitkään ja hartaasti. Harmillista oli kuitenkin se, että asetelma oli päinvastainen, mikä asetti Akashin piikiteltävän asemaan. Lauantain harjoituksiin mennessä Akashi oli niin kyllästynyt tilanteeseen, että oli päättänyt tehdä sille jotain. Pahin ongelma taisi olla kuitenkin se, että hyvää ja järkevää toimintatapaa oli yllättävän hankalaa keksiä.
Olisi ollut kamalan typerää töksäyttää vain suoraan, että tahtoi tutustua paremmin. Sitäkin huonompi idea oli heittäytyä kryptiseksi, koska Kise ei vaikuttanut ihmiseltä, joka poimi mieluusti vihjauksia puheesta. Sellaiset menisivät todennäköisesti täysin hukkaan tai menisivät perille aikaisintaan kymmenessä vuodessa, mutta kun koulu ehtisi vaihtua paristikin ennen sitä.
Harjoitusten loppupuolella Akashi ei tuntenut oloaan asian suhteen yhtään varmemmaksi. Häntä ärsytti huomata, että ilmeisesti oli vihdoin löytänyt lajin, jossa oli aivan käsittämättömän huono. Ei hän ollut aiemmin kokenut mitenkään vaikeaksi tutustua kunnolla niihin ihmisiin, jotka olivat herättäneet hänen mielenkiintonsa, mutta Kisen tapaus sattui olemaan vain täysin mahdoton. Tosin täytyi myöntää, että olo sentään tuntui hitusen paremmalta, kun venyttelyä ennen Kise hymyili tervehdykseksi.
”Akashicchi?” Kisen sävy oli kysyvä.
”Niin?”
”Mitä sinä teet huomenna?”
Akashin sydän löi aivan liian lujaa tai vaihtoehtoisesti jätti useammankin lyönnin välistä. Todellisuudessa hänen olisi kai pitänyt luetella sunnuntain masentavan pitkä tehtävälistansa, mutta toisinaan priorisointi oli paikallaan. Myös Kise näytti yllättävän häkeltyneeltä esittämästään kysymyksestä. Jos Akashi olisi luonnehtinut mitään söpöksi, olisi Kise sillä hetkellä – ja muutenkin aina – tainnut langeta siihen kategoriaan.
”Tuskinpa mitään erityistä”, Akashi vastasi ja yritti kuulostaa siltä, ettei hän tahtonut hoputtaa toista ehdottamaan ihan mitä tahansa, vaikka fakta olikin, että Akashi oli aikalailla valmis kestämään jopa mehujään kaltaisia asioita vain saadakseen syyn olla kahden Kisen kanssa.
”Tahtoisitko sinä tavata tai jotain?” Kise kysyi. ”Tai siis ymmärrän, jos et tahdo. Sinulla on kyllä varmaan kaikkea muutakin mukavaa tekemistä ja sellaista”, hän lisäsi naurahtaen hermostuneesti.
”Minusta olisi mukavaa tavata”, Akashi vastasi ja päätti, ettei kuulostanut yhtään säälittävän innostuneelta. Sellainen sävy ei olisi sopinut hänen imagoonsa, joskin Kise tuntui vaikuttavan omanlaisella tavallaan rauhallisuuden kaltaisiin piirteisiin.
”Oikeasti?” Kise hengähti aivan kuin ei olisi uskonut kuulemaansa.
”Niin.”
Kaikki tuntui aivan hirveän absurdilta. Akashi päätti olla huomauttamatta, ettei hänen halunsa osallistua vapaaehtoiseen sosialisointiin voinut olla niin kamalan yllättävää. Samaan aikaan hän oli mielessään ihan suhteellisen kiitollinen siitä, että ehdotus nähdä oli tullut Kisen puolelta, koska vaikka Akashi olisi ollut kuinka kyllästynyt shōgi-toverinsa piikittelyyn, ei hän olisi varmaan oikeasti kyennyt esittämään itse samaa kysymystä rikkomatta huolella luotua imagoa.
”Huomenna sitten puoliltapäivin Maji Burgerin edustalla?” Kise kysyi. ”Siis sen koulua lähimmän”, hän vielä tarkensi.
”Kunhan emme oikeasti mene sinne sisään”, Akashi vastasi, vaikka olisi hän kyllä tainnut kestää jopa uppopaistetun pikaruoankin hajun ihan vain siksi, että tiesi Kisen olevan seurana.
”Ihan kuin ehdottaisinkaan”, Kise totesi leveästi virnistäen. ”Se on vain paikka, joka on niin helppo bongata. Kantasi paikan tarjottaviin ei ole jäänyt epäselväksi.”
Akashi piti Kisen logiikasta.
-
Oih, suhde etenee! Voin niin kuvitella miten epäluonteenomaiselta Kisen haaveilu on seuransa mielestä vaikuttanut, ja Kuroko vaniljapirtelöineen ihastutti kovasti - tykkään hahmosta. <3
”Sano nyt vielä, että sinulla on siihen vittumaiseen valokuvaajaan joku pakkomielle”, Aomine hörähti.
Omg, on oikeasti ollut aika ilmeistä toimintaa kyllä, jos Aominekin tajuaa jopa. ;D
Kumpikaan sankareista ei halua vaikuttaa tyhmältä ja ehdottaa mitään, mutta onneksi Kise nyt sitten kuitenkin rohkaistui. Hän ei ehkä olekaan ihan niin tarkka julkisuuskuvastaan kuin Akashi, sellainen kuva mulla ainakin on.
Odotan noita treffejä innolla, luvassa on ehkä ämpärikaupalla kömpelöä fail söpöyttä..? Kiitos tästä. <3
-
Pics, kiitoksia! <3 Hih, todennäköisesti Kise on ollut tosiaan aika toivoton tapaus, kun tunnetila on ollut jo selvää Aominellekin. :D Ja minullakin on hieman se kuva, että Akashi on huomattavasti tarkempi noista jutuista kuin Kise, vaikka molemmat tarkkoja ovatkin omalla tavallaan.
***
14.
Kise oli hermoillut koko edellisen illan ja aamulla senkin edestä. Hän oli ollut alun perinkin aika häkeltynyt siitä, että oli tullut kysyneeksi Akashia jonnekin ja saanut vieläpä osakseen myöntävän vastauksen. Häkeltyneisyys oli nyt ylipäätään tuntunut olevan koko kuuta hallitseva mielentila, mutta se oli vaihtunut aika nopeasti syvästä järkyttyneisyydestä omia tunteitaan kohtaan suhteellisen miellyttäväksi, liihottelevaksi oloksi. Ehkäpä perhosissa vatsan pohjalla oli hitusen järkeä.
Omanlaistaan positiivista hämmästystä aiheutti myös se, että Kise oli huomannut olevansa yllättävän samalla aaltopituudella Akashin kanssa. Vaikka oli myönnettävä, että mitään etukäteen hiottua suunnitelmaa ei ollut ollut, päivä oli kulunut yllättävän nopeasti vain jutellessa. Tavallaan sitä olisi voinut kai kutsua tutustumiseksi, sillä loppujen lopuksi he eivät olleet tienneet toisistaan juuri mitään sen ulkopuolella, mitä olivat koulussa nähneet.
Kise oli selittänyt hyvin pitkään ja hartaasti lauantaina harjoitusten jälkeisistä kuvauksista ja havainnut, että sai Akashin naurahtamaan hiljaisesti muutamaan otteeseen. Momoin hypoteesin mukaan mikä tahansa suhde saattoi toimia, jos sai toisen huvittumaan. Yleensä Kise ei pahemmin perustanut Momoin näkemyksistä, mutta totta kai niitä oli uskottava silloin, jos ne sattuivat osumaan sopivissa yhteyksissä oikeaan.
”Sinulla on hirveän elävä puhetyyli”, Akashi oli todennut jossain vaiheessa, minkä saattoi tulkita jonkinlaiseksi kohteliaisuudeksi.
He istuivat puiston penkillä välittämättä siitä, miten huomattavan alhaalla aurinko oli jo. Kise oli kuunnellut lumoutuneena Akashin kertomia asioita elämästään.
”Oikeasti, miten sinulla on aikaa ikinä mihinkään?” Kisen oli pakko kysyä todettuaan, että se määrä velvoitteita, joita Akashilla oli hoidettavanaan, oli ihan järjetöntä. ”Tai siis jos minulla olisi tässä vaiheessa osakkeita ja liiketapaamisia edes sivustaseuraajanakaan, tuskinpa malttaisin käyttää aikaani vielä koulun jälkeen koripalloharjoituksiin tai oppilaskunnan hallitukseen.”
”Priorisointikysymys”, Akashi totesi. ”Joskin on todettava, että kävelykepit rajoittavat suurimmaksi osaksi niitä asioita, joita mieluusti tekisin vapaa-ajallani, mutta toisaalta pitkästyttävien asioiden tekemiseen jää ilahduttavasti aikaa”, hän jatkoi. Kise ei tiennyt, oliko niin ristiriitaiselle lausahdukselle soveliasta naurahtaa, joten hän tyytyi vain sovittelemaan kasvoilleen hieman pahoittelevan hymyn.
”Mutta hei, huomisen jälkeen enää viikko harjoituskieltoa, vai mitä?” hän yritti piristää. ”Ja muutakin liikuntakieltoa”, hän lisäsi, vaikka se ei tainnut olla lohduttavaa.
”Onneksi. Minusta tuntuu, että tämä tila jotenkin yleispätevästi latistaa mielen terävyyttä”, Akashi totesi.
Kise puolestaan tunsi niiden sanojen myötä hienoisen pistoksen sydämessään. Hän ei ollut tullut ajatelleeksi kokonaisvaltaisesti tilannetta, mutta kun asiaa pohti tarkemmin, oli oikeastaan ihan ymmärrettävää, että hieman haavoittuneessa tilassa kukaan ei ollut välttämättä ihan oikea versio itsestään. Vaikka Kise ei olisi tahtonut kyseenalaistaa yhtään mitään viimeisten päivien aikana tapahtunutta, häntä alkoi epäilyttää, olisiko hänellä enää parin viikon päästä samanlaisia tilaisuuksia päästä lähemmäs Akashia ja toisaalta, kun vapaa-ajan viettoakaan ei olisi rajoitettu toisen osalta mitenkään, oli myös kyseenalaista, tahtoisiko Akashi tavata enää sen jälkeen. Todennäköisesti ei.
”Hiljennyitkö jostain erityisestä syystä vai suretko vain hirveästi puolestani?” Akashi kysyi. Oikeastaan oli mahdotonta tulkita, ketä kohtaan iva oli tarkoitettu. Ehkäpä omanlaisensa vaikeasti tulkittavuus saattoi olla osa viehätysvoimaa – tarkemmin ajatellen aika suurikin osa sitä.
”Totta kai minä suren puolestasi”, Kise naurahti. Hän yritti keksiä jotain hauskaa sanottavaa, mutta ei hänen mieleensä tullut oikein mitään enää. Hän suri nimittäin liikaa omasta puolestaan sitä mahdollisuutta, että todennäköisesti hänen unelmansa olivat juuri särkyneet.
Läpitunkeva katse sai Kisen posket punottamaan, ja hän tiesi, että Akashi uskoi häntä tasan saman verran kuin hän itsekin uskoi – ei yhtään.
-
Tämä oli taas hurjan söpö. Tapaamisesta olisi lukenut mielellään enemmänkin, koska näiden yhteinen sävel tuossa alussa vaikutti hurmaavalta, kaikkine kuvaussessiopuheineen ja pienine kohteliaisuuksineen päivineen.
On kuitenkin tosi inhimillistä, että tunnelma kääntyy väärinkäsityksen vuoksi angstisemmaksi loppua kohti, kun Kise-parka kuvittelee ettei Akashi haluaisi viettää hänen kanssaan aikaa ellei olisi tuossa tilassa. (Ja ainakin mun päässäni ja visioissani on tässä täysin väärässä, koska totta kai Akashi haluaa olla sen kanssa... <3)
Odottelen mielenkiinnolla miten tämä ajastaan oikenee, kiitoksia tästä pätkästä taasen. <3
-
Pics, kiitosta! <3 Hih, tämä about 500 sanan raja luukkuun jättää kyllä monia kysymyksiä käsittelemättä, mutta tämän päivän luukussa tähän angstisuuteen paneudutaan enemmän. ^^' Kiva, että jaksat seurailla näitä! <3
***
15.
Viikko harjoituskieltoa tuntui yhtäkkiä aivan kestämättömän pitkältä ajalta. Toki aikatasoilla leikittelystä oli lukuisia teorioita, ja Akashi alkoi olla maanantain edetessä aika vakuuttunut siitä, että oli päätynyt vahingossa johonkin rinnakkaistodellisuuteen, jossa tunti vastasi tavanomaisen maailman vuorokautta. Maanantai ja koko viikko tuntuivat jatkuvan ihan loputtomiin.
Kise oli maininnut edellisenä päivänä varsin lohdutusta yrittävään sävyyn, että ehkäpä Akashille saattoi tehdä ihan hyvää olla hetken aikaa suorittamatta niin paljoa. Teoria oli sinänsä mielenkiintoinen, ja sitä tuntui joka toinen tolkuttavan, joskaan Akashi ei ollut huomannut vähäisestä suorittamisesta koituneen vielä mitään erityisen hyvää. Hänestä lähinnä tuntui jatkuvasti siltä, että jotain tärkeää oli jäänyt tekemättä, vaikka todellisuudessa hän ei nimenomaan saanut osallistua harjoituksiin vaihtopenkkiä pidemmältä, saati sitten aloittaa päiväänsä juoksulenkillä.
Maanantain aikana Akashi oli pannut merkille ajan huomattavan hitaan etenemisen lisäksi myös sen, ettei hän ollut nähnyt Kiseä melkeinpä koko päivänä. Toinen tuntui joko muuttaneen kulkureittinsä kertaheitolla tai sitten vaihtoehtoisesti olevan välillä kokonaan poissa. Kun otti huomioon, että Akashi ja Kise olivat tavanneet viimeksi sunnuntaina, oli hieman luontevaa epäillä, että Kise vältteli jotakuta – nimenomaan Akashia. Siinä ei ollut kerrassaan mitään uutta, että Akashi oli onnistunut säikäyttämään jonkun olemuksellaan, joskaan sunnuntaista hän ei keksinyt kerrassaan mitään käännettä, joka olisi voinut aiheuttaa välttelyä. Oikeastaan se oli mennyt yllättävän hyvin, minkä takia olikin hitusen häiritsevää huomata, että Kise suurin piirtein kääntyi käytävällä havaitessaan Akashin.
Päivän aikana Akashilla oli kuitenkin ollut aikaa tarkkailla Kisen uusia reittivalintoja sen verran, että tahtoessaan hän saattoi itsekin valita samanlaisen. Niinpä päivän toiseksi viimeisellä välitunnilla Akashi piti visusti huolen siitä, että törmäsi aivan sattumalta Kiseen.
”Hei, Ryōta”, Akashi tervehti. Hän ei ollut ehkä aivan yhtä luonnonlahjakkuus ilmestymään tyhjästä kuin Kuroko, mutta temppu oli huomattavan helppo toistaa, kun Kise sattui vilkuilemaan taakse ja sivuille, mutta ei laisinkaan eteensä.
”Akashicchi!” Kise vingahti niin yllättyneenä, ettei tilanteesta ollut enää pienintäkään epäilystä. ”En olekaan nähnyt sinua aiemmin tänään”, hän naurahti.
”Ai, minä kun luulin, että tunti sitten meillä oli katsekontakti ennen kuin käännyit pois”, Akashi totesi pehmeästi. Kise näytti puolestaan siltä, että oli jäänyt kiinni jostain hyvin kamalasta rikoksesta. Oikeastaan reaktio olisi ollut keneltä tahansa muulta ihan suvaittava, mutta Kisen osalta oli todettava, ettei vähäinenkään määrä säikähdystä tuntunut niin imartelevalta kuin muiden osalta.
”Nyt kun mainitsit, niin saattaa hyvinkin olla. Muistin silloin yhden jutun”, Kise liversi.
”Joku voisi luulla, että välttelet minua”, Akashi huomautti. Hänen äänensävynsä oli kovin ristiriitainen hänen todellisen harmistuneisuutensa kanssa, mikä oli ihan hyvä sinänsä. Olisi ollut kiusallista vaikuttaa ulospäin yhtä pettyneeltä kuin oikeasti oli.
”En tietenkään välttele”, Kise väitti jälleen teennäisen pirteyden saattelemana. ”Minulla on ollut vain mahdottoman paljon kaikkea lisätehtävää. Tiedäthän, koeviikko olisi pakko läpäistä ja kaikkea”, hän jatkoi.
Akashi puntaroi hetken aikaa, vastaisiko kuivakasti, että ymmärsi todellakin yskän. Periaatteessa hänen olisi kai jopa pitänyt, mutta toisaalta hän ei halunnut. Niinpä hän tyytyi väläyttämään jonkinlaisen ymmärtäväisen hymyn irvikuvan.
”Tiedätkö”, hän aloitti, ”sinä olet ihan kamalan huono näyttelijä.”
”Enhän minä–”, Kise aloitti häkeltyneesti. Kaiketi hän ei ollut kertaakaan kokenut sitä, ettei joku ostaisi tietämätöntä, nauravaista ulkokuorta.
”Etpä tietenkään”, Akashi vastasi vaivautumatta kuuntelemaan, mitä Kise oli oikeasti sanomassa. ”Nähdään harjoituksissa”, hän totesi, eikä sävy jättänyt laisinkaan epäselväksi, miten vähän näkemistä odotti.
-
Tämä kalenteri oli kyllä omiaan piristämään aamuani, jossa ei ole kauheasti kehumista ollut odottamatonta nukahdusta lukuun ottamatta.
Akashi alkoi olla maanantain edetessä aika vakuuttunut siitä, että oli päätynyt vahingossa johonkin rinnakkaistodellisuuteen, jossa tunti vastasi tavanomaisen maailman vuorokautta.
Miten samastuttava tunne tämä. Tällä hetkellä olen vakuuttunut siitä, että kyseiseen rinnakkaistodellisuuteen pääsee oikotietä myös odottamalla hammaslääkäriaikaa. ><
Äh, nämä pösilöt... ne on jotenkin niin raivostuttavan inhimillisiä tässä, että tekisi mieli mennä ravistelemaan niitä ja sanomaan että lakatkaa tulkitsemasta väärin. Mutta tietysti Kise nyt sitten alkaa vältellä koska alkoi epäillä sitä haluttaisiinko seuraa normaalisti, ja sitten toinen tulkitsee välttelyn syyn väärin. Tämä näyttää väistämättömältä katastrofilta, mikä on lukemisen kannalta toki herkullista. <3
Hän ei ollut ehkä aivan yhtä luonnonlahjakkuus ilmestymään tyhjästä kuin Kuroko, mutta temppu oli huomattavan helppo toistaa, kun Kise sattui vilkuilemaan taakse ja sivuille, mutta ei laisinkaan eteensä.
Hih, Kurokoon vertaaminen tuossa yhteydessä vain toimi hurjan hyvin.
Kiitoksia taas luettavasta. <3
-
Pics, awwws, kivaa kuulla, että luukku oli piristävä! ^^ Ja uskon, että tuonne ajankulkua vääristävään rinnakkaistodellisuuteen pääsee odottelemalla hammaslääkäriä. >.< Omalla kohdalla olen havainnut, että odotus piilee siinä, jotta pääsisi joululoman viettoon kunnolla. Vielä huominen, jotta kalenteri näyttää pelkkää tyhjää! Anyway, nautin itsekin suuresti tuon konfliktin kirjoittamisesta, koska suurissa tunteissa on aina sitä jotain. ^^ Kiitoksia kommentistasi! <3
***
16.
Kise ei muistanut, oliko hänestä tuntunut koskaan aiemmin elämänsä aikana aivan järkyttävän pahalta kaksi päivää peräkkäin. Tiistai oli kulunut kuin sumussa, ja Kisen suoritukset olivat olleet harjoituksissa parina päivänä sitä luokkaa, että lopulta Sanada oli saanut tarpeekseen ja kutsunut tämän kentän laidalle passittaakseen kotiin ennen muita. Se oli ollut kamalan nöyryyttävää, koska edes Midorima ei ollut viitsinyt kuittailla Kiselle epätasaisesta suorittamisesta, vaan katsonut lähinnä lattean säälivästi, kuten itse asiassa kaikki muutkin yhtä lukuun ottamatta.
Akashiin päin Kise ei ollut uskaltanutkaan vilkaista. Tuskinpa toinen oli sentään säälivästi katsonut, vaan todennäköisesti vain katunut sitä, että oli vastuussa Kisen ottamisesta ensimmäiseen sarjaan ja sen johdosta suhteellisen tasaisen suorittajan pihalle heittämisestä. Kisen mieleen tuli toinen toistaan inhottavampia mielikuvia siitä, miten pahuksen tyytyväisesti Haizaki virnuilisi sinä päivänä, kun Kise todettaisiin liian surkeaksi Teikōn muun joukkueen tasoon nähden.
Kaikista pahinta ei ollut kuitenkaan surkea menestys päivän harjoituksissa, vaan enemmänkin maanantain tapahtumat, joita Kise olisi ollut kaikista mieluiten ajattelematta, joskaan aihepiirin mukavuus ei tuntunut mielenliikkeitä haittaavan. Pimeässä huoneessa peiton alla murjottaminen loppuvuoden ajan tuntui ihan varteenotettavalta vaihtoehdolta.
Kun puhelin hälytti, Kise harkitsi vakaasti vastaamatta jättämistä. Toisaalta Momoin numero näytöllä houkutteli vastaamaan ihan vain siitä syystä, että pääsisi esittämään kysymyksen, johon ei tainnut tahtoa sinänsä kuulla vastausta muuta kuin ihan masokistisista syistä.
”Ki-chan”, Momoin huolestunut ääni kuului. ”Oletko sinä kunnossa? Mitä ihmettä on tapahtunut?” kysymysten tulva alkoi ja jatkui puolestaan uteluilla siitä, oliko sunnuntaina tapahtunut jotain, sekä torumisella siltä varalta, että Kise olisi kirinyt jollain tasolla asioiden edelle. Jos siihen olisi voinut vastata muulla kuin syvällä huokauksella, olisi Kise varmasti tehnytkin niin.
”Ki-chan?”
”Ei, ei mitään tapahtunut kai”, Kise vastasi pureskellen huultaan hermostuneesti.
”Mistä tässä on sitten kyse?” Momoi uteli hieman kärsimättömän kuuloisena.
Olisi ollut hienoa keksiä jonkinlainen tekosyy huonoista päivistä, mutta Kisen pää löi tyhjää. Niinpä hän päätti muotoilla tapahtuneen mahdollisimman hienovaraisesti, joskin vartin puhumisen jälkeen oli todettava, ettei sekään ollut oikein onnistunut. Kise oli vuodattanut ihan kaiken Momoille, joka oli yllättävän hiljainen vielä pitkään sen jälkeen, kun Kise oli jo vaiennut.
”Ki-chan, sinä olet ihan uskomattoman pöljä!” kuului lopulta parahdus. ”Ei siis millään pahalla, mutta toisen välttely tapaamista seuraavasta päivästä on kyllä aika surkea temppu”, Momoi jatkoi pehmentäen sävyään ihan hieman. Silti oli jollain tasolla harmittavaa kuulla ystävältään kritiikkiä, kun oikeasti olisi vain halunnut sympatiaa.
”Sinun pitäisi olla minun puolellani tässä”, Kise valitti.
”Niinhän minä olenkin”, Momoi vakuutti. ”Mutta ystävän velvollisuus on kyllä kertoa, jos on ollut täysin törppö.”
”Mutta kun minä en tahdo kuulla sitä”, Kise sortui inttämään. Häntä alkoi oikeastaan ärsyttää entistäkin enemmän koko tilanne. ”Ei se ole minun vikani, jos joku on niin kamalan herkkänahkainen, ettei kestä ihan hienovaraista aikalisää”, hän jatkoi, vaikka yrittikin kovasti olla kuulostamatta todella närkästyneeltä. Momoi olisi puolestaan voinut yrittää olla huokaisematta raskaasti sen jälkeen.
”Pitäisikö sinun nyt kuitenkin harkita, että rauhoittuisit ja yrittäisit vaikka selvittää asian huomenna? Minusta on inhottavaa nähdä sinut allapäin. Sitä paitsi olen varma, että Akashi on valmis kuuntelemaan sinua. Ainakaan hän ei vaikuta siltä, että muistaisi edes koko juttua”, Momoi jatkoi. Vaikka sen oli tarkoitus olla piristävää, Kise oli kaikkea muuta kuin ilahtunut tiedosta. Momoin havainto vain vahvisti teoriaa siitä, että Akashin mielenkiinto oli aika rajallista. Pahinta oli kuitenkin, että se kuulosti loppuneen jo ennen harjoituskiellon päättymistä. Toisaalta nimenomaan Akashin reaktiosta Kise oli aikonutkin kysyä.
”Momoicchi, sano joukkueelle mitä tahdot, mutta minä en tule huomisiin harjoituksiin”, Kise puuskahti.
”Et sinä voi murjottaa loppuelämääsi tämän takia.”
”Katsotaan vaikka.”
Puhelu päättyi niihin sanoihin.
-
A/N: Anteeksi luukun myöhästyminen. Lomani alkoi, mikä sekoitti vähän eilisen kirjoitusaikatauluja. ^^'
***
17.
Midorima oli luonut kysyviä katseita Akashiin koko päivän ajan. Akashi olisi oikeastaan kysynyt syytä, ellei olisi tiennyt, että ennemmin tai myöhemmin silmälasipäisen pojan pätemishalu kuitenkin kävisi niin suureksi, että vastaus tulisi ilmankin kysymystä päivän päätteeksi tai mahdollisesti jo hieman ennemmin. Puhelimen jatkuvasta vilkuilusta päätellen Oha Asalla oli tarjottavanaan erittäin mielenkiintoisia päivityksiä.
Harjoitukset kuluivat aika sumussa. Oli ehkä helpottavaa huomata, ettei Kise ollut paikalla, koska johonkuhun päin epäkatsominen oli yllättävän kuluttavaa. Toisaalta oli hitusen ärsyttävää havaita pohtivansa, oliko itse osasyyllinen poissaoloon. Vaikka asiaa kuinka päin katsoi, Kise ei ollut ainakaan suoriutunut koskaan aiemmin yhtä surkeasti kuin alkuviikolla. Siihen oikein ollut muuta perustetta kuin olettaa, että jollain tasolla alisuoriutumiseen vaikuttivat maanantain harjoituksia edeltäneet tapahtumat. Toisaalta siinäkin hypoteesissa tuntui olevan omanlaisensa logiikkavirhe, sillä kaiken järjen mukaan Kisen olisi pitänyt olla ihan suhteellisen tyytyväinen siihen, että myös Akashi jatkoi toisen aloittamaa välttelylinjaa.
”Akashi”, Midorima puhutteli harjoitusten päätteeksi muiden lähdettyä liukumaan pukuhuoneita kohti. ”Minulla on vielä kysyttävää.”
”Sepä yllättävää, Shintarō”, Akashi vastasi hiljaisesti. Hän otaksui, että Oha Asa oli luvannut Jousimiehen sairastuvan kuolettavasti sillä viikolla – sen verran vakavalta Midorima näytti.
”Olen seurannut tänään Oha Asaa”, Midorima aloitti korjaten lasiensa asentoa. ”Sen johdosta olen myös pohtinut hitusen joukkueemme sisäisiä suhteita, sillä kaikki käy nyt järkeen.”
”Pakko Oha Asankin on toisinaan osua oikeaan, vaikka tilastomatematiikan varjossa–”, Akashi aloitti. Siitä täytyi olla ainakin viisi vuotta, kun hän oli viimeksi kokenut keskeytetyksi tulemisen, mutta ilmeisesti Midorima oli päättänyt kuolla.
”Tahdon esittää epäilykseni siitä, että viime aikoina olet jotenkin onnistunut möhlimään ihan täysillä Kisen suhteen”, Midorima töksäytti.
”Kuinka sinä kehtaat?” Akashi kysyi. Sävy oli jopa hänen mittapuullaan äärettömän rauhallinen, eli toisin sanoen juuri se, jota käytettiin viestittämään, että kannatti lopettaa ennen kuin oli aloittanutkaan.
”Ei tarvitse olla edes nero havaitakseen, mitä on tekeillä. Ensin kiehnäät Kisen kanssa, sitten yhtäkkiä käyttäydyt taas tavanomaisesti ja Kise suoraan sanottuna ihan kamalan säälittävästi. Oha Asan mukaan alkuviikko on Kaksosten ja Jousimiehen suhteen osalta myrskyisää aikaa”, Midorima selitti.
”Jaa.”
”Jaa? Akashi, taidat olla vielä kurjemmassa kunnossa kuin ajattelinkaan. Keskeytin sinut, kerroin röyhkeästi oletuksiani henkilökohtaisista asioistani hitusen alentuvaan sävyyn, mutta kuittaat sen vain apaattisella sanalla”, Midorima paasasi. ”Se vahvistaa epäilykseni oikeiksi.”
”Jos ihan välttämättä tahdot, voin yrittää esittää vastaloukkauksen vaikkapa psykologisesta pelisilmästäsi”, Akashi ehdotti kuivakasti. Häntä ei olisi huvittanut kyllä tehdä niin, mikä oli hänestä itsestäänkin hitusen huolestuttavaa. ”Tosin en näe siinä pointtia. Miksi lyödä jo lyötyä?” hän esitti vielä retorisen kysymyksen toivoen, että se riittäisi Midorimalle.
”Tuo oli lattein koskaan kuulemani yritys”, Midorima totesi ansaiten siitä hyvästä osakseen kylmän katseen, josta tuntui puuttuvan ihan yhtälailla teho kuin kielenkärjestä terävyys. ”Joten mikset jakaisi murheitasi? On tutkittu, että keskustelu avartaa puolin ja toisin näkemyksiä, ja minusta nämä käänteet ovat hävettävän mielenkiintoisia. Minusta tuntuu, että alan päästä niin kutsutun sosiaalipornon makuun”, Midorima jatkoi, eikä Akashilla ollut epäilystäkään siitä, ettei Midorima olisi ollut aivan haltioissaan sosiaalipornosta.
”En koe tahtovani avartavia näkökulmia”, Akashi mutisi. ”Sitä paitsi eikö Oha Asa kerro sinulle nämä käänteet joka tapauksessa viikon mittaan?”
”Palvelu ei ole tarpeeksi tarkka, kun puhutaan yksilötasolla”, Midorima muistutti. ”Sitä paitsi jos jatkat tuota rataa, voitan sinut vielä perjantaina shōgissa”, hän jatkoi. Akashi pyöritteli silmiään, mutta myönsi hiljaa mielessään, että jos hän vatvoisi vielä enemmän tilannetta Kisen kanssa, veisi se kaiken hänen keskittymiskykynsä. Niinpä hän mulkaisi Midorimaa vielä kerran oikein kylmästi, ennen kuin totesi, että vaati vaitiolovelvollisuutta ennen kuin kertoisi mitään.
-
Voi näitä idiootteja, onneksi molemmilla on sentään ystävä, joka voi vähän ravistella ja todeta että nyt muuten olet ihan idiootti. Vaikka eihän sellaista ole kiva kuulla. Varsinkin Kisen nyreys siitä, että Momoi laukoo sitä mitä ei halua kuulla, oli hurjan samastuttavaa luettavaa.
Siitä täytyi olla ainakin viisi vuotta, kun hän oli viimeksi kokenut keskeytetyksi tulemisen, mutta ilmeisesti Midorima oli päättänyt kuolla.
;D <3 Midorima kyllä osoittaa aina ajoittain huolestuttavaa itsetuhoisuutta näissä keskusteluissa.
Toivottavasti nuo tuosta nyt jouluun mennessä saavat niskaotteen itsestään ja selviteltyä välejä kunnolla. :) Olen jumalattomassa särkylääkepöllyssä, joten kommentointi ei nyt oikein onnistu, mutta halusin kertoa että luin uusimmat luvut ja että piristivät erittäin kurjaa fiilistä, kiitos. <3
-
Pics, awww, hienoa, että tämä kalenteri onnistui tarjoamaan hitusen piristystä. :) *tarjoaa sympatiateetä ja marenkikulhon* Ja siis totta kai näille idiooteille pitää vähän kertoa elämän tosiasioita silloin tällöin, koska molemmat olisivat muutoin ihan liian ylpeitä edes harkitsemaan sitä vaihtoehtoa, että ovat itse vähän väärässä kumpikin tavallaan. :D Kiitoksia kommentistasi. <3
***
18.
Vaikka sängynpohjalle jääminen tuntui maailman houkuttelevimmalta vaihtoehdolta, kouluun oli palattava enemmin tai myöhemmin, ja tulevien kokeiden osalta suhteellisen aikainen paluu oli suotavaa. Joulunjälkeisistä kokeista ei käytännössä katsoen suoriutuisi, jos poissaolopäiviä tulisi vielä lisää. Sitä paitsi jollain tasolla Kisen olo oli helpottunut. Ei hän pystynyt olemaan vatvomatta vielä maanantain tapahtumia, mutta toisaalta hän oli päässyt jonkinlaiseen sopuun itsensä kanssa siitä, että tilanteelle oli pakko tehdä jotain.
Jotain oli vielä määrittelemättä päivän viimeisen oppitunnin päätyttyä. Asiaa ei helpottanut laisinkaan se, että Akashi vaikutti käyttäytyvä ihan tavallisesti, eli hädin tuskin vaikutti huomaavan Kisen läsnäoloa. Olisi ollut paljon helpompaa lähestyä selkeästi harmistunutta persoonaa kuin viileällä neutraaliudella suhtautuvaa. Kise oli nimittäin aika vakuuttunut siitä, että mitä ikinä hän sanoisikaan, tulisi kuitatuksi olankohautuksella ja kehotuksella suoriutua tulevissa harjoituksissa paremmin kuin alkuviikosta. Toisaalta olisi ollut inhottavaa olla yrittämättä selvittää tilannetta.
Kise päätti lopulta, että väijytys oli ehdottomasti paras taktiikka. Muut suuntaisivat pukuhuoneille, kun taas Akashi todennäköisesti siirtyisi suoraan saliin. Harjoituskiellossa oli siis ainakin yksi hyvä puoli, kun Kise katsoi asiaa omalta kantiltaan. Joka tapauksessa Akashin pysäyttäminen salin ovien kohdalla antaisi pari minuuttia aikaa sanoa jotain, mitä ehtisi miettiä sitten puhuessaan. Niinpä hän jätti taktisesti kääntymättä käytävällä vasemmalle. Hänen suuri suunnitelmansa oli puhutella Akashia siinä vaiheessa, kun tämä olisi avaamaisillaan liikuntasaliin johtavat kaksoisovet.
Kise veti syvään henkeä, kun Akashi oli melkein ovilla.
”Eikö sinun pitäisi olla jo pukuhuoneessa, Ryōta?” Akashi kysyi. Kisen suu loksahti auki. Hän oli varma, ettei toinen ollut vilkaissut kertaakaan taakseen. Itse asiassa Akashi kääntyi Kiseen päin vasta esitettyään kysymyksen.
”Minä, tuota–”, Kise aloitti takellellen. ”Tahtoisin puhua kanssasi.”
”Miksi?” Akashi kysyi sävyttömästi. Kise kirosi mielessään. Hänen mielestään Akashi olisi voinut yrittää tulla edes vähän vastaan kysymällä edes mistä, eikä miksi. Vaivalla kerätty rohkeuskin tuntui kadonneen tiehensä sillä sekunnilla, kun väijytyksen hyödyttömyys oli käynyt ilmi.
”Koska minusta tuntuu, että olet väärinkäsittänyt minut”, Kise yritti vastata mahdollisimman reippaasti epäonnistuen siinä aika surkeasti. Hänestä tuntui, että hänen äänensä oli todella sopertava.
”Oletan, että tahdot oikaista kyseisen väärinkäsityksen”, Akashi totesi. Sillä kerralla neutraalius oli tiessään. Sen oli korvannut selkeä iva, mikä ei oikeastaan helpottanut Kisen asemaa yhtään. Oli todella turhauttavaa havaita olevansa jälleen kerran ihan täysin lähtöpisteessä. Jotenkin koko sen viikon kestänyt ahdistus tuntui eskaloituvan siihen hetkeen, ja ennen kuin Kise oli ehtinyt ajatella mitään, huomasi hän kauhukseen suunsa käyvän huomattavasti aivojen edellä.
”Välillä sinä osaat olla ihan käsittämätön kusipää, Akashicchi! Tajuatko sinä itse ollenkaan, miten mahdotonta sinulle on sanoa mitään, kun pelottelet ihan kaikki tiehensä olemalla tuollainen kitkerä sanonko mikä?” hän äyskähti. Hetken aikaa Akashi näytti siltä kuin olisi saanut erittäin kipeän läimäytyksen kasvoille. Kise puolestaan haukkoi henkeään, osittain siksi, että sen puhetulvan jäljiltä happi oli käynyt vähiin, osittain vain puhtaasta järkytyksestä. Häntä alkoi kaduttaa suurin piirtein heti ja pahasti.
”Yritä koota itsesi, Ryōta. Jos et kuitenkaan kykene siihen viidessä minuutissa, muista, ettei kenelläkään joukkueessa ole osallistumispakkoa harjoituksiin”, Akashi virkkoi. Sen sanottuaan hän käänsi Kiselle selkänsä jättäen tämän käytävälle ihmettelemään jälleen kerran, mitä ihmettä juuri äsken oli tapahtunut.
Kun salin ovet sulkeutuivat Akashin perässä, Kise ei enää jaksanut teeskennellä vähempää järkyttynyttä kuin oli. Hän oli tainnut juuri pahentaa asioita entisestään. Hän kirosi hiljaisesti tuntiessaan kuumat kyyneleet poskillaan.
-
19.
Akashi ei ollut pitänyt yleensä yhtäkään ihmistä vaikeana tulkita, mutta Kise oli säännön vahvistava poikkeus. Joihinkin ihmisiin neutraalilta, analyyttiselta kantilta suhtautuminen oli hivenen ongelmallista ja Kisen kohdalla mahdotonta. Totta puhuen Akashi oli kironnut mielessään sitä päivää, kun hän oli päättänyt ottaa Kisen Teikōn joukkueen riveihin. Kaatunutta maitoa oli kuitenkin turha itkeä, koska Kise oli kaikesta huolimatta osoittautunut pelaajaksi, jonka erottamiseen ei ollut toistaiseksi järkeviä perusteita, eikä tämä kaikesta huolimatta lopettaisi vapaaehtoisesti. Niinpä luvassa olisi lukukauden loppuun saakka turhauttavaa poispäin katselua ja teeskentelyä, ettei Kise ollut silti omalla tavallaan harmistuttavan hyvännäköinen, mukava ja kaikkea muutakin, mitä ääneen ei kehtaisi koskaan myöntää.
Perjantain shōgi-ottelu tuntui käsittämättömältä pakkopullalta. Silti Akashi raahautui paikan päälle ja tervehti Midorimaa tavanomaiseen tapaansa.
”Oletan, ettei Oha Asa kiehdo sinua vieläkään”, Midorima avasi pelin ja keskustelun samaan aikaan.
”Ei niin.”
”Olen tehnyt johtopäätöksiä siitä, ettei Kise näyttäytynyt eilenkään harjoituksissa”, Midorima jatkoi.
”Olisin mieluusti kuulematta kyseiset päätelmät”, Akashi totesi. ”Minusta on huolestuttavaa, miten yhteiset pelituokiomme alkavat muistuttaa keskimääräisten idioottien kommunikointitapoja. Yhtä hyvin voisimme vaihtaa kuulumisia katsellen televisiosta saippuasarjoja”, hän jatkoi latteaan sävyyn.
”Haluaisin huomauttaa, että yleensä sinä toimit velvollisuudentuntoisesti järjen äänenä, jos jollakulla menee huonosti siksi, ettei ole onnistunut hoitamaan asioitaan kunnolla. Katson samalla tavalla omaksi tehtäväkseni asettaa sinulle realiteetteja, mikäli satut murjottamaan ties kuinka monetta päivää putkeen”, Midorima töksäytti. ”Joka tapauksessa Oha Asalla oli Jousimiehille aivan erinomainen vihje, jonka mukaan toisinaan on parempi niellä ylpeytensä kuin pitää siitä kiinni kynsin ja hampain”, hän siteerasi.
”Eli toisin sanoen minun pitäisi heittäytyä herttaiseksi, vaikka joku toinen on suoraan sanottuna järkyttävä typerys?” Akashi kysyi. ”Kiitos vain, mutta uskoisin olevani jo nyt aivan riittävän ymmärtäväinen persoona.”
”Suvaitsen olla eri mieltä”, Midorima totesi. ”Joka tapauksessa ymmärsit Oha Asan ohjeen aivan oikein. Mikäli puolestaan tahtoo välttyä tällaisilta jatkossa, kannattanee harjoittaa sosiaalista kanssakäymistä vain ehdottoman rationaalisten ihmisten kanssa. Sivusta sanoen olen alkanut viime aikaisten tapahtumien myötä kyseenalaistaa myös sen, oletko sinä kovin rationaalinen.”
”Sepä valitettavaa”, Akashi tuumasi olettaen, että Midorima ymmärtäisi riittävissä määrin ivaa.
”Yritän udella hienovaraisesti, aiotko tehdä asioiden suhteen jotain”, Midorima puolestaan huomautti.
”Tiedostan sen, mutta teeskentelen ymmärtämätöntä yrittääkseni vihjata hienovaraisesti, etten aio käydä tätä keskustelua kanssasi.”
”Jos harjoitat samanlaista käytöstä Kisen kanssa, ei ole ihmekään, että teillä on hankalaa.”
”Onneksi sinulla ja Oha Asalla on kerrassaan loisteliaita neuvoja”, Akashi virkkoi ja yritti väläyttää jonkinlaisen teennäisen ystävällisen hymyn, joka todennäköisesti näytti tarkoitettuakin väheksyvämmältä.
”Jos kuuntelisit kyseisiä neuvoja, voisit päästä vihdoin eteenpäin tästä tilanteesta. Sitä paitsi Oha Asan mukaan huominen on ratkaiseva, enkä henkilökohtaisesti tahdo seurata vierestä tuota uskomattoman epäkypsää sähläystä”, Midorima näpäytti.
”Vaikka sinulla olisi pointteja, Ryōta vihaa minua silti. Miksi siis yrittää?” oli karannut Akashin suusta ennen kuin hän ehti yhtään ajatella etukäteen, että asian olisi voinut ilmaista edes jollain tasolla arvokkaasti kitkerän ja lapsekkaan tavan sijaan. Midoriman leuka oli loksahtanut auki, eikä häntä voinut syyttää siitä, sillä olihan Akashi itsekin erittäin yllättynyt siitä, miten ylidramaattinen onnistui olemaan ihan väärällä hetkellä ja ihan väärän ihmisen suhteen.
”Jos olet noin mahdottoman harmistunut sen johdosta, sitä suuremmalla syyllä sinun kannattaisi yrittää. Luovutusvoitot eivät todellakaan kuulu tyyliisi”, Midorima vastasi lopulta pitkän hiljaisuuden jälkeen.
”Sinun pitäisi olla tässä asiassa minun puolellani”, Akashi huomautti kuivakasti.
”Vakuutan olevani, joskin epäkiitollinen velvollisuuteni on informoida sinua asioista, joita et itse tiedosta.”
-
Sympatiateet ja marengit olivat todelliseen tarpeeseen tässä kuluneina päivinä, kiitän. <3 Ihanaa, että nyt kun pää on vähän selvemmän tuntuinen, pääsee taas nauttimaan lukemisesta kunnolla. <3
En kyllä ihmettele sitä, että Kiseltä katkesi pinna. Täytyyhän sen olla suunnilleen maailman raivostuttavinta, että on menossa urheasti selvittämään asioita, ja sitten Akashi on... Akashi. Jonka kyllä tarvitsi selvästi kuulla olevansa käsittämätön kusipää, vaikka ei se nyt välittömästi tainnut kaksikon romanttista suhdetta lähentääkään. ;D Josko herra vähän sulateltuaan ottaisi onkeensa...?
”Yritän udella hienovaraisesti, aiotko tehdä asioiden suhteen jotain”, Midorima puolestaan huomautti.
”Tiedostan sen, mutta teeskentelen ymmärtämätöntä yrittääkseni vihjata hienovaraisesti, etten aio käydä tätä keskustelua kanssasi.”
Eih, tämä keskustelunpätkä aiheuttaa sellaista awwausta, lollausta ja facepalmausta yhtä aikaa, ettei mitään rajaa. Varsinkin tuo Akashin vastaus... *kierii lattialla* <3
Shogi jaksaa ilahduttaa mua kerta toisensa jälkeen, ovat nämä pelitoverit kyllä tavallaan sen verran samalla ja omanlaisellaan aaltopituudella, etteivät keskustelut voi olla mitään muuta kuin helmiä.
Odottelen innolla josko se Jousimies vaikkapa nielisi ylpeytensä, ja kiitos taas luettavasta. <3
-
Pics, kiitoksia! <3 Hih, ehkäpä Akashi todella ansaitsi tuon Kisen kommentin, koska ihan ymmärrettäväähän se on, että Kisen hermot eivät ihan kaikkeen pysty. :D Ja Midoriman kirjoittaminen oli taas kultaa! Samaa mieltä siitä, että Akashin kannattaisi vastaanottaa neuvoja sellaiselta, jolta niitä ymmärtää. ^^
A/N: Akashin synttäreiden kunniaksi kalenteri kiritty kiinni pidemmällä luukulla!
20.
Viikko olisi saanut Kisen puolesta olla jo ohi. Hänestä tuntui siltä, että mitä seuraava viikko toisikaan tullessaan, ei mikään voinut olla paljon kurjempaa kuin kuluneen viikon tarjoamat tapahtumat.
Lauantain harjoitukset eivät sujuneet rehellisyyden nimissä yhtään sen paremmin kuin alkuviikonkaan, joten Kise odotteli koko ajan, koska Sanada heittäisi hänet uudelleen pihalle ja käskisi pitää reippaan tauon harjoituksista. Niinpä pillin viheltäessä puolivälissä Kise ei yllättynyt laisinkaan siitä, että Sanada viittoili luokseen. Kise kehitteli noin kahdenkymmenen askeleen ajan koottuja selityksiä sille, miksei onnistunut heittämään palloa koriin suoraan korin edestä tilanteessa, jossa yksikään ei yrittänyt puolustaa. Olihan sellainen alisuoriutuminen jo hirveän noloa. Yleensä pieni hermostuneisuus tapasi nimenomaan parantaa suoritusta, ja ihan taatusti joku hieno akateeminen tyyppi oli todistanut sen ihan tieteellisesti, mutta toisaalta Kise ei ollut varma siitä, hermostuttiko häntä enää oikeastaan suorittaa harjoitukset tietoisena Akashin tarkasta seuraamisesta. Kun asiaa tarkemmin ajatteli, Kise oli enemmänkin vain niin maansa myynyt, ettei jaksanut keskittyä yhtään mihinkään.
Sanada oli jo avaamaisillaan suunsa, kun sekä tämän että Kisen yllätykseksi Akashi puuttui tilanteeseen.
”Saanko minä hoitaa tämän?” hän kysyi Sanadalta. Sävystä oli jälleen mahdotonta päätellä mitään, mutta Kise oli kuvitellut, ettei toinen tahtoisi enää ikinä puhua vapaaehtoisesti edes surkeasti menneistä harjoituksista. Sanada nyökkäsi nuivasti, koska eihän kukaan pitänyt arvovaltansa kyseenalaistamisesta. Kise ei ollut varma siitä, olisiko vastaanottanut mieluummin Sanadan läksytyksen kuin sen, mitä Akashi sanoisi. Kukaan ei toisaalta koskaan kysynyt, mikä oli Kisen mielestä paras vaihtoehto.
”Meidän on oikeastaan parempi puhua hitusen syrjemmällä”, Akashi totesi Kiselle, joka saattoi vain nyökätä ja seurata toista pukuhuoneisiin johtavaan käytävään.
”Kerrohan, Ryōta”, Akashi aloitti itselleen epätyypillisen pehmeään sävyyn, mikä saattoi olla joko erittäin positiivinen tai negatiivinen asia, ”johtuuko aivan uskomaton mämmikourailusi kentällä jotenkin… jostain henkilökohtaisesta syystä?” hän jatkoi. Kisen oli vaikea uskoa todeksi, että Akashi oli juuri epäröinyt sanoissaan.
”Miten tuohon edes voisi vastata?” Kise kysyi huokaisten. Ei hän oikein tiennyt, olisiko hänen pitänyt olla yhä vihainen, pyytää itse anteeksi jotain vai yrittää päästä jotenkin samalle aaltopituudelle Akashin kanssa. Toisinaan se oli yllättävän helppoa, toisinaan puolestaan ihan käsittämättömän vaikeaa, eikä mitään kultaista keskitietä tuntunut olevan. Kise oli yhä todella harmistunut omalta osaltaan niin maanantain kuin torstainkin osalta. Toisaalta ei hän tahtonut olla huonoissakaan väleissä Akashin kanssa. Itse asiassa koko typerä fiasko oli lähtenyt nimenomaan siitä, että Kise tahtoi olla Akashin silmissä jollain tasolla merkittävä.
”Pelkkä totuuskin riittää”, Akashi vastasi. Kise olisi voinut lyödä vaikka päänsä pantiksi siitä, että oikeasti Akashi oli ymmärtänyt kysymyksen retorisuuden ihan täysin, mutta syystä tai toisesta päättänyt teeskennellä, että oli ottanut sen ihan konkreettisesti.
”Minä en tahdo riidellä kanssasi”, Kise totesi lopulta. ”Enkä myöskään tulla unohdetuksi heti, kunhan pääset taas harjoituskiellosta eroon”, hän jatkoi.
”En taida pysyä mukana ajatuksenjuoksussasi”, Akashi totesi. Sillä kerralla pieni häivähdys vilpitöntä hämmennystä oli käynyt hänen kasvoillaan, eikä Kise voinut enää itselleen mitään; parissa minuutissa hän oli tillittänyt ihan kaiken siitä, miten hän oli pelännyt tulevansa unohdetuksi heti, kun Akashilla ei ollut enää kalenterissaan tyhjää aikaa ja miten kamalaa oli ollut huomata, että oikeastaan se oli tapahtunut jo huomattavan paljon ennen oletettua hetkeä.
”Ymmärrän osittain logiikkasi, joskaan en sitä välttelyosuutta. Eikö välttelyllä tavata viestittää, että tahdotaan pysyä mahdollisimman kaukana jostakusta?” Akashi kysyi. Sillä hetkellä Kise tunsi olonsa todella tyhmäksi, eikä hän oikein osannut muuta kuin kohauttaa olkiaan.
”Eikö luovutusvoitto ole helpompi ratkaisu kuin suora tappio?” Kise kysyi. Häntä ärsytti huomata, että hänellä oli suurin piirtein pala kurkussa.
”Kai”, Akashi myönsi.
He seisoivat hetken aikaa kiusallisessa hiljaisuudessa, kunnes Kisen oli pakko rikkoa se.
”Joten mitäs nyt?” hän kysyi arasti. ”Tai siis ymmärrän kyllä, jos et enää ikinä tahdo nähdä naamaani tai jotain, mutta kun me kuitenkin pelaamme samassa joukkueessa, joten olisi kivaa, jos et kuitenkaan vihaisi minua ihan hirveästi.”
”Jos en tahtoisi nähdä sinua enää, osaisin kyllä pitää huolen siitä, ettei minun tarvitsisi”, Akashi huomautti. Vaikka se ei ollutkaan ihan kaunein mahdollinen sovinnollinen ele, sellaiseksi lausahdus oli kuitenkin tulkittava. Kise tunsi olonsa äärettömän helpottuneeksi. Koska hän oli myös hitusen masokistisella tuulella, kaappasi hän Akashin nopeasti pieneen halaukseen.
”Sinä olet muuten aivan mahdottoman söpö, vaikka osaatkin olla välillä aivan käsittämätön kusipää”, Kise mumisi hiljaisesti. ”Joka tapauksessa hyvää syntymäpäivää”, hän lisäsi sitten.
”Ihailtavaa, että olet kehittänyt päivämäärämuistin”, Akashi hymähti. Kise vastasi siihen leveällä, typerän onnellisella virnistyksellä.
”Tärkeät asiat voi muistaa”, hän vielä totesi. Omanlaisensa voitto oli huomata pieni puna Akashin poskilla halauksesta irrottautuessa. ”Joka tapauksessa pitäisi varmaa mennä takaisin ennen kuin Sanada alkaa ihmetellä, joko lähdimme tai jotain.”
-
Olipas ihanaa, että sovinto saatiin aikaiseksi Akashin synttärien kunniaksi, olisi muuten ehkä ollut herralla vähemmän iloiset synttäritunnelmat. <3
Akashi on kyllä hiukan söpö ollessaan ihan totaalisen pihalla normaaleista sosiaalisista kuvioista ja siitä, miksi Kise on käyttäytynyt kuten on. Kai se sittenkin on ylirationaalinen, vaikka Midorima sen rationaalisuuden tuolla jo kerkesikin kyseenalaistaa. ;D
”Jos en tahtoisi nähdä sinua enää, osaisin kyllä pitää huolen siitä, ettei minun tarvitsisi”
Epäilemättä. ;D Ja tämä tapa jolla kyseinen asia hoidettaisiin EI olisi Kisen mielestä kiva...
Kiitoksia alustavasta fluffista, lisää odotellaan edelleenkin. <3
-
Pics, kiitoksia! <3 Ja pitihän sitä saada synttäreiden kunniaksi hieman iloa, vaikka railakkaita kekkereitä ei järjestetty muuten. ^^ Olen myös aika vakuuttunut siitä, että Akashin pahin ongelma on ylirationaalisuus: ajattelisin, että kyseinen hahmo on hirveän hyvä tulkitsemaan ihmisten tunteita ja motiiveita niin kauan, kun ihmiset eivät ole hänelle merkityksellisiä, mutta auta armias, jos joku tulee henkisellä tasolla todella lähelle - analysointitaito katoaa. ;D
***
21.
Viimeinen päivä ennen normaalielämään palaamista oli täyttä tuskaa. Periaatteessa harjoituskielto ei ollut kai ihan niin päivän päälle, mutta toisaalta Akashi ei tahtonut ottaa riskiä laisinkaan. Hän ei olisi kestänyt uutta harjoituskieltoa heti toisen perään, ja hän kyllä oli tietoinen Murphyn laista. Totta kai jalan rasitusvamma palaisi kahta kamalampana heti, jos sortuisi vähääkään luistamaan määrätystä parantumisaikataulusta. Maanantaihin tuntui silti olevan pieni ikuisuus. Vaikka harjoitukset olivat tyhjän kanssa, Akashi huomasi kaipaavansa niitä jollain irrationaalisella tasolla. Kaiketi jatkuva paikoillaan pysyttely oli vain omalla tavallaan jotain, mitä Akashi ei todellakaan kaivannut elämäänsä, joskin hyvät puolet olivat ilmeiset. Tuskinpa hän olisi ehtinyt tutustumaan Kiseen ilman pientä taukoa elämäänsä.
Kise tuntui pyörivän Akashin mielessä suurin piirtein joka toinen minuutti, mikä taisi olla sekin vähän aliarvio. Oikeastaan sunnuntait olivat siinä mielessä kurjia päiviä, ettei silloin ollut yhtäkään syytä tavata toista. Olisihan Akashi toki voinut soittaa tai lähettää tekstiviestin, mutta se olisi implikoinut vahvasti nolostuttavaan yli-innokkuuteen. Sitä paitsi vastahan he olivat Kisen kanssa päätyneet jälleen jonkinlaisiin puheväleihin. Kaiken lisäksi maanantain ensimmäiseen oppituntiin oli vain kaksikymmentäyksi tuntia, ja jos otti minuutit huomioon, ei edes sitäkään. Se ei ollut kovin pitkä aika ihmiselämässä, jos oletti keskimääräisen elämän kestävän pidempään kuin päivän.
Toisenlaisessa mielentilassa Akashi olisi todennäköisesti laskenut todennäköisyyksiä sille, millainen todennäköisyys ihmiselämän päättymiselle päivässä oli niin maailman kuin Japaninkin mittakaavassa, mutta hänen keskittymiskykynsä oli ollut valitettavan huono viime aikoina. Kaikki kuitenkin palaisi Kiseen.
Napakka koputus Akashin huoneen ovella oli aika tervetullutta vaihtelua yksipuolisten ajatusten loputtomaan vatvomiseen. Akashi kehotti laiskasti tulijaa käymään sisään. Yllätyksekseen hän näki epäluuloisen ovimiehen kiikuttaneen Kisen suoraan ovelle.
”Tämä kloppi väittää, että hänellä on sinulle tärkeää asiaa. Viime kerrasta viisastuneena päätin kysyä suoraan, päästänkö hänet sisään vai ohjaanko hänet lähimmälle uloskäynnille?” ovimies kysyi. Akashi yritti muistella kovasti työntekijän nimeä, kunnes luovutti ja päätti olla puhuttelematta varsinaisesti.
”Päästä hänet sisään.”
Ovimies nyökkäsi nyreästi aivan kuin päivä olisi ollut pilalla sen johdosta, ettei hän päässyt johdattamaan ketään suoraa päätä ulos. Kun poloinen työntekijä oli lähtenyt, Kise vaikutti siltä, että uskalsi taas hengittää.
”Tuota hei”, hän aloitti. ”Minulla oli kuvaukset tässä ihan lähistöllä ja ajattelin, että voisin piipahtaa – tai siis olen ollut aina hirveän utelias näkemään, millaisessa paikassa asut”, Kise selitti. Akashi ei puolestaan jaksanut kyseenalaistaa sitä, mikä oli ihan lähistöllä, koska Kisen hermostunut naurahdus oli aivan liian suloinen.
”Ei kai sinua kuulusteltu ovella kovin montaa tuntia?” Akashi kysyi. Hän piti sävynsä suhteellisen kepeänä, joskin häntä oikeasti alkoi hieman hävettää se, millaista palautetta oli antanut ovimiehelle viimeksi, kun tämä oli päästänyt Midoriman sisään kysymättä ensin lupaa.
”Ei ollenkaan. Teidän työntekijänne vaikuttavat oikein, öh – asiantuntevilta”, Kise vastasi. ”Ja teillä on oikeastaan ihan kiva kämppä. Sokkeloinen, mikä on varmasti kätevää murtovarkaiden varalta tai jotain”, hän jatkoi nopeaan tahtiin.
”Niinpä kai”, Akashi totesi. Hänestä tuntui siltä, että hänen olisi pitänyt osata sanoa jotain hirveän fiksua, mutta hänen aivonsa löivät täysin tyhjää. Hän alkoi uskoa Midorimaa siinä, ettei ollut pohjimmiltaan aivan niin rationaalinen kuin olisi tahtonut olla. Ei ollut laisinkaan loogista toivoa ensin jonkun seuraa ja sitten tajuta, ettei osannut sanoa oikein mitään. Toisaalta sosiaalisesti hyväksyttävintä oli kysyä kuvausten sujuvuudesta, joten Akashi päätti aloittaa siitä.
Parin tunnin kuluttua Akashi huomasi nojaavansa melkeinpä kiinni Kisen kyljessä kuunnellen selontekoa mallintyön kaikenlaisista puolista ja naurahtavansa aina välillä.
-
A/N: Japanilainen joulu poikkeaa aika paljon suomalaisesta: KFC -pikaravintoloiden tuotteita pidetään varsin perinteikkäänä jouluruokana mansikkakakun ohella. Tämä siis tulevan luukun varalta selvennyksenä. ^^
***
22.
Joulukuun aikana Kise ei ollut tullut edes ajatelleeksi, miten häneen vaikuttaisi Akashin harjoituskiellon päättyminen henkilökohtaisella tasolla. Itse asiassa se ei ollut käynyt mielessäkään ennen kuin kaikki olivat pukuhuoneessa. Nopeasti kuitenkin kävi selväksi, että oli varsin kiusallista yrittää pitää katseensa tiiviisti oman lokeronsa pohjalla, vaikka silmät hakeutuivat ihan tahattomasti paikkoihin, joihin ei olisi missään nimessä pitänyt vilkuilla. Kun harjoitukset alkoivat, Kisen kasvot tuntuivat sen verran kuumilta, että ihon sävy oli taatusti jouluisen punainen jo ennen kuin oli ehtinyt hikoillakaan.
Itse harjoitusten alettua Kise tuli ensimmäistä kertaa panneeksi merkille myös Akashin pelitavan. Tokihan se oli ihan suhteellisen tunnettu koripallopiireissä, mutta harva osasi määritellä, mikä teki pelitavasta niin voitokkaan kuin se oli. Oli ehkä hieman hölmöä romantisoida urheilulajia, johon oli vähän jopa kyllästynyt, mutta silti Kise saattoi vain ihailla toisen liikesarjoja. Ne eivät olleet koskaan hyökkääviä, vaan passiivisia; joku runoilija olisi kai kutsunut tyyliä veden lailla virtaavaksi.
Kolmanneksi Kise huomasi, että jossain vaiheessa harjoitukset olivat muuttuneet hänen osaltaan pienimuotoiseksi kilpailuksi Akashia vastaan. Ainakin he tuntuivat kiertävän toisiaan, ja Kise alkoi olla vakuuttunut siitä, että hänen kompurointinsa ei johtunut vain siitä, että hän lankesi yhä joka kerta taidokkaaseen harhautukseen.
Oli myös täysin mahdollista, että Akashi oli jopa havainnut pelin kautta sen, että Kisen heikkoudeksi oli muodostunut pelkästään se, että toinen oli lähellä. Turhien toiveiden elättely oli tietenkin tunnetusti riskialtista, mutta Kise oli aika vakuuttunut siitä, että jos Akashi olisi ollut hirveän pahastunut Kisen todellisten tunteiden havaitsemisesta, ei hän olisi varmaan oma-aloitteisesti pysynyt niin lähellä.
Pillinvihellys kuului aivan liian pian. Yleensä harjoitukset tuntuivat kestävän pienen ikuisuuden, mutta sinä päivänä Kise olisi tahtonut protestoida ja vaatia Sanadalta, että jatkettaisiin tunti pidempään.
”Jalka on ilmeisesti parantunut ihan kunnolla?” Kise kysäisi, kun kaikki alkoivat valmistautua vielä siihen akkojen hommaksi väitettyyn venyttelyyn. Samaan aikaan hän muistutti itseään siitä, että opettelisi parempia keskustelunavauksia.
”Niin”, Akashi vastasi. Sävytön ääni oli ehkä hieman pehmeämpi kuin yleensä. ”Tätä voisi väittää jopa virkistäväksi vaihteluksi kolmen viikon jälkeen”, hän lisäsi.
”Uskon”, Kise naurahti. Samaan aikaan hän tajusi, että useampi silmäpari oli liimautunut kiinni häneen tai oikeammin häneen ja Akashiin. Midoriman oikaisi silmälasejaan, kun taas lähes kaikki muut näyttivät aidosti ällistyneiltä, aivan kuin siinä olisi ollut jotain hirveänkin outoa, että Kise ja Akashi vaikuttivat varmaan ulospäinkin tulevan ihan kohtuullisen hyvin juttuun. Momoi tosin näytti omalla tavallaan hirveän innostuneelta, ja Kise saattoi vain rukoilla mielessään, ettei tyttö sortuisi tekemään mitään typeriä eleitä, kuten voitonmerkin näyttämistä.
”Sinulla on jo varmaan paljon suunnitelmia tulevien viikkojen ajalle nyt, kun pystyt taas tekemään kaikkea normaalisti”, Kise totesi karistettuaan mielestään toisten katseet. Oikeastaan hänestä tuntui hieman siltä, että hän tahtoi varmistua toisen vielä olevan kiinnostunut tapaamaan, vaikka vapaa-aika olisikin kenties rajallisempaa liikuntakiellon päättymisen jälkeen.
”Oikeastaan ei”, Akashi totesi, mikä tuntui Kisestä jollain tasolla äärettömän helpottavalta. Sitä paitsi vaikka hän oli aiemmin argumentoinut Akashin tavoin, että joulu rakkauden juhlana oli vain typerä amerikkalaisesta elokuvista revitty klisee, alkoi hän uskoa siihen ihan miedosti.
”Eli ei joulusuunnitelmiakaan?” Kise varmisti liioitellun kepeällä äänenpainolla.
”Ei.”
”Tuota–”, hän aloitti yrittäen miettiä, oliko liian suorasukaista pyytää toista viettämään joulua kanssaan.
”Minusta olisi mukavaa tosin viettää joulu kanssasi, kunhan siihen ei liity uppopaistettuja asioita, suklaata tai mitään sellaista”, Akashi vastasi jo ennen kuin Kise oli ehtinytkään kysyä.
”En ehdottaisikaan mitään sellaista”, Kise vakuutti, eikä voinut estää typerän onnellista hymyä.
-
Voi aww. Olen jostain syystä heikkona siihen, että joku laskee tunteja ennen jotain tapahtumaa tai tapaamista, joten Akashi tekemässä tätä herätti suuria aww-fiiliksiä. Samoin kuin sen pohtiminen, laskisiko niitä elämän päättymisen todennäköisyyksiä, mutta ehkä Kise-höyryissä ei kyetä ihan niin edistykselliseen matematiikkaan. :D
Se oli kovin söpöä, miten nuo päätyivät sitten kylki kylkeen juttelemaan. Varmaan aika hämmentävä tilanne molemmille. Ja sitten se, kun yrittää seuraavana päivänä pitää silmänsä erossa vaatteita vaihtavasta joukkuetoverista - voi kyllä, pukuhuoneet ovat ehdottomasti eräs tämän fandomin ilahduttavimmista piirteistä. <3
Sitä joulunviettoa odotellaan, joskin joulunvietto ilman suklaata kuulostaa melkoisen kerettiläiseltä touhulta... no, ehkä se korvataan fluffyhattaralla? Kiitoksia. <3
-
Pics, kiitoksia kommentistasi! <3 Kivaa, että odottelu upposi. ^^ Ja hei, tietenkään todennäköisyyslaskentaa ei voi harjoittaa, jos päähän ei mahdu mitään muuta kuin se sydänkäpynen, sillä jopa Akashin aivotoiminta on vähän sumeaa ihastuneena. <3 Samaa mieltä myös pukuhuoneista! (Ja kyllä Akashinkin jouluun voi vähän suklaata kuulua, jos Kise löytää paketoitavaksi jotain über-terveellistä raakaversiosta, joka maistunee tosi stimuloivalta... ;D)
***
23.
Tiistaina harjoitusten päätteeksi Sanada vaikutti erityisen äreältä. Akashi ei osallistunut varsinaisesti muun joukkueen kanssa spekulointiin siitä, oliko Sanada kenties kovin harmistunut siitä, että joulu oli rakkauden juhla, mutta rakkautta ei jaeltu moisille pölkkypäille. Toisaalta mikään ei estänyt kuuntelemasta puolikorvalla pohdintoja tai olemasta hyvin hiljaa mielessään samaa mieltä niiden kanssa.
Ehkäpä Sanada loppujen lopuksi havaitsi omasta silmäkulmastaan melko hyvin peitetyn ivallisen hymyn, sillä hän suorastaan ärähti Akashille, että oli pitkästä aikaa tämän vuoro jäädä keräilemään huomiokartioita ja sen sellaista. Akashi ei voinut väittää olevansa hirveän pahoillaan kuultuaan, että Kiselle oli määrätty sama kohtalo. Muut lähtivät valumaan kohti pukuhuoneita, kun Akashi ja Kise jäivät vielä saliin tuijottaen hetken aikaa toisiaan aivan kuin odottaen, kumpi ilmaisisi ensin huvittuneisuutensa Sanadan ärtymyksen johdosta.
”No, mikä on sinun kantasi?” Kise kysyi leveästi virnistäen. ”Pitäisikö Sanadankin saada jouluna?” hän tarkensi.
”Eikö se ole ilmiselvää?” Akashi esitti vastakysymyksen. Periaatteessa hänen olisi kai pitänyt torua joukkuetoveriaan siitä, kuinka epäkunnioittavaan sävyyn tämä puhui itse päävalmentajasta, mutta toisaalta Kisen huonoimmatkin vitsit kuulostivat hävettävän huvittavilta, eikä totuuttakaan voinut oikein kieltää.
”Liian. Joka tapauksessa ihmettelen hieman sitä, miksi Sanada otti sinut tällä kertaa hampaisiinsa – ei kyllä sillä, että valittaisin hirveästi”, Kise totesi. Akashi vakuutteli itselleen, ettei ollut punastunut ainakaan kovin näkyvästi sen johdosta, että Kise vaikutti vilpittömän ilahtuneelta syntipukkiseurasta.
”Todennäköisesti nimenomaan siitä, etten kokenut päivän kysymystä edes kommentoimisen arvoisena, vaan liian ilmiselvänä”, Akashi vastasi. Hän ei jaksanut analysoida kovin paljon hypoteesinsa osuvuutta, koska pakkohan sen oli olla hyvä – ainakin Kise naurahti sille.
”Ihme hyypiö”, Kise totesi yhä hilpeänä. ”Joka tapauksessa vissiin tämäkin hanttihomma on ilmeisesti hoidettava”, hän lausui.
”Jos välttämättä tahdot, mutta itse ajattelin lähinnä odotella viitisen minuuttia täällä, kunnes vaikuttaa siltä, että tehtävä voisi olla suoritettu. Jos siivoajat hoitavat tämän yleensäkin, niin mikseivät myös tälläkin kertaa?” Akashi kysyi.
”Minä luulin sinua paljon säntillisemmäksi. Sinähän olet kunnon kapinallinen, Akashicchi.”
”Vain silloin, jos voi olla niin, ettei kenenkään tarvitse tietää.”
”Mutta mitä iloa vastarannankiiskiksi heittäytymisessä on, jos sitä ei tee näkyvästi?” Kise uteli niin vilpittömän tiedonhaluisesti, että Akashin oli pakko puntaroida sanojaan hetken. Totta puhuen hän analysoi muiden käyttäytymismalleja paljon mieluummin kuin omiaan.
”Ei kai kukaan tahdo tehdä turhaan mitään, jos sen voi vain välttää?” hän kysyi lopulta. ”Toisaalta on myös mielekästä näyttää tunnolliselta ulospäin, koska kukaan ei koskaan epäile asioiden välttelyä tai suoranaista vastuun karttamista.”
”Siinä on kyllä kieltämättä perää. Tuota taktiikkaa voisi harkita, jos joskus elämässä sattuu sellaiseen ympäristöön, jossa ei oleteta jo valmiiksi edesvastuuttomaksi”, Kise tuumi jopa hieman mietteliäänä. ”Joka tapauksessa, eiköhän suunnilleen viitisen minuuttia ole kulunut?”
”Täsmälleen”, Akashi oikaisi vilkaistuaan kelloa.
”Hienoa. Sitten vain pukuhuoneeseen nautiskelemaan muiden kanssa tiukasta väännöstä liittyen Sanadan rakkauselämään”, Kise tokaisi. Ihan kenelle tahansa toiselle Akashi olisi varmaan todennut ivalliseen sävyyn, että tuskin malttoi odottaa. Pukuhuonekeskustelut eivät olleet hänen suosikkejaan, koska jos ne eivät käsitelleet rintoja, käsittelivät ne jotain vyönalaista – Sanadan vyönalainen elämä puolestaan vaikutti jopa hieman ällöttävältä.
Akashilla oli kuitenkin lievästi ilmaistuna oma pehmeä kohtansa Kisen osalta, joten hän tyytyi hymähtämään. Sillä hetkellä hän myös tiedosti ymmärtäneensä lämpimien tunteiden syvimmän olemuksen, koska niiden täytyi olla todellisia, jos oli valmis sietämään jopa kamalia pukuhuonekeskusteluja toisen vuoksi.
-
24.
Siitä lähtien, kun Akashin harjoituskielto oli päättynyt, oli Kise havainnut muutoksen niin omassa kuin toisenkin pukuhuonekäytöksessä. Keskiviikon harjoitukset olivat päättyneet jo iät ja ajat sitten, mutta Kise istui yhä pukuhuoneessa miettien, miten riisuutua mahdollisimman vaivihkaa ja vilkuilematta Akashia. Kise oli myös ihan satavarma siitä, että Akashi mietti juuri samaa. Toisaalta saattoi olla, että toinen oli niin hirvittävän kiinnostunut vartinkin jälkeen kännykästään, ettei siksi ollut ehtinyt tehdä elettäkään suihkuun menemiseksi. Sen riskin vuoksi suunsa aukaiseminen tuntui pelottavalta, mutta Kise ei jaksanut lukea enää sekuntiakaan omasta puhelimestaan viimeisempiä – varsin olemattomia – NBA-uutisia.
”Tämä on muuten vähän säälittävää”, Kise aloitti varovaisesti arvellen, että jos Akashilla ei ollut oikeasti aavistustakaan siitä, mihin Kise viittasi, aina voisi keksiä jonkin hätävaleen.
”Kieltämättä”, Akashi vastasi. ”Mitä sinä luet?”
”NBA-päivityksiä.”
”Niin minäkin.”
Kise tunsi selittämätöntä lämpöä sisällään, eikä hän voinut estää pientä naurahdusta pakenemasta huuliltaan. Eihän hän voinut vieläkään mennä takuuseen siitä, että Akashin tunteet olivat täysin samanlaiset kuin hänen omansa, mutta asian selvittäminen vaikutti jo ihan hyvältä ratkaisulta. Mahdollisuudet olivat joka tapauksessa ihan hyvät, eikä tulevan murehtiminen ollut koskaan ollut Kisen suosikkilaji.
Jos elämä olisi ollut surkea amerikkalainen jouluelokuva, olisivat molemmat olleet jo lomilla. Kise olisi voinut hoitaa tunnustuksensa ehkä kiinnittämällä toisen huomion ikkunaan heitetyllä lumipallolla ja lausumalla sitten tunteensa ääneen oikein dramaattisesti. Tokiossa joulunvietto kuitenkin rajoittui KFC:hen, jonne Akashi oli kieltäytynyt joka tapauksessa menemästä, eikä Kise olisi kuitenkaan löytänyt Akashin huoneen ikkunaa, kun talo vaikutti lähinnä labyrintilta niin ulkoa kuin sisältä. Luntakaan ei ollut maassa. Sitä paitsi ei pukuhuoneessa päivää ennen joulua toisaalta ollut mitään vikaa.
Kise veti kuvainnollisesti vielä kerran henkeään ennen kuin päätti, että oli aika joka tapauksessa ryhdistäytyä, tiesipä se sitten hyviä tai huonoja uutisia hänen osaltaan. Ei hän oikeasti tiennyt yhtään mitään, mitä oli tekemässä, mutta ei se estänyt häntä nousemasta ylös ja astelemasta Akashin luokse.
”Akashicchi, minä pidän sinusta”, Kise sanoi itselleen poikkeuksellisen hiljaisella äänellä. ”Joten pyydän, että jos et tunne samoin, et inhoa minua aivan hirveästi, etkä anna minun tehdä virheliikettä, jos et tunne samoin”, hän lisäsi hipaisten Akashin kasvoja hellästi ennen kuin kumartui alemmas painaakseen pienen, hellän suudelman tämän huulille, jotka olivat pehmeät ja vastasivat eleeseen pienen epäröinnin jälkeen.
Kise ei ollut tuntenut oloaan koskaan yhtä typertyneen onnelliseksi kuin sillä hetkellä Teikōn pukuhuoneen penkillä, puolittain Akashin sylissä. Ehkäpä oli syytäkin oikeasti uskoa siihen, että joulu oli rakkauden juhla, vaikka se oli periaatteessa vain amerikkalaisista elokuvista revitty perätön klisee.
Kun heidän huulensa erkanivat vihdoin, Kise ei osannut tehdä mitään muuta kuin hymyillä typerästi. Sanat tuntuivat juuttuvan kiinni kurkkuun ihan vain siksi, että rakastuminen taisi tuntua niin hyvältä, että se teki vähän pahaakin. Silti onnesta kyynelehtiminen olisi ollut jo liioittelua.
”Olisiko hirveän kornia ehdottaa, että jos emme kykene riisuutumaan toistemme nähden, voisimme auttaa toisiamme?” Kise kysyi lopulta, koska kaikki vakavat sanat tuntuivat olevan vielä aivan yhtä narikassa kuin aivotkin.
”Ehkä hitusen”, Akashi totesi. ”Tosin ideassa on siitä huolimatta potentiaalia”, hän lisäsi.
Kise naurahti ennen kuin veti toisen lähemmäs – aivan kiinni itseensä – painaakseen tämän huulille uuden, edeltäjäänsä intohimoisemman suudelman, joka saattaisi vielä johtaa kornin ehdotuksen toteuttamiseen. Joka tapauksessa joulusta oli juuri tullut täydellinen.
***
A/N: Oikein hyvää, pörröistä joulua tätä kalenteria seuranneille! <3
-
Oioi. En tunne fandomia, mutta kohta se alkaa olla sivuseikka, sillä hahmoihin on tutustunut fanfictionin kautta jo niin paljon, että tuntuu oudolta ajatukselta nähdä heidät tekstin lukemisen sijaan :D Toivon joskus saavani aikaiseksi sen verran, että katson tämän(kin) animen. Olisi toki mukava kirjoittaa kommenttia tietäen jotain canonista.
Mutta koska tällaista tietämystä ei ole, niin on kommentoitava heikommalla taustatiedolla. Näin on helppo keskittyä vain siihen, miten auttamattoman söpöjä ja kiusallisia ja pöhköjä Kise ja Akashi ovat! Jossain vaiheessa lukemista ärsytti tajuta, että tätä soutamista ja huopaamista tulisi jatkumaan koko kalenteri, mutta unohdin ärtymykseni heti seuraavassa suloisessa hetkessä : D Todella suuri osa tämän viehätystä piili siinä, miten kerrot samalla tyylillä yhtenäisen tarinan, josta joka hahmo erottuu kuitenkin sanavalinnoillaan ja mietteillään. Koko teksti on jotenkin pehmoinen! Ja ehdottomasti joulumieltä tuova.
Vaikka pojat olivat tietysti keskenäänkin ihania, musta oli hienoa, miten olit käyttänyt muitakin hyödyksi. Nauroin kippurassa Midoriman kommenteille ja tuli mieleen skenaario, jossa Akashi pääsisi vuorostaan muistuttamaan toista siitä, että Oha Asan mukaan nyt olisi suositeltavaa toimia niin tai näin... Tykkäsin siitä, että et vain töninyt muita ihmisiä sivuun, vaan he olivat mukana myös silloin, kun eivät olleet välttämättömiä juonen etenemisen kannalta.
Kiitos ihanasta joulukalenterista (jota tuli kyllä ahmittua vähän epäsäännöllisessä rytmissä, mutta toisin kuin suklaakalenterissa, isompikaan annos ei alkanut yököttää, päinvastoin).
-
Onpas fluffissa uitettu olo tälleen joulun kunniaksi, ei olisi voinut söpömmin päättyä tämä kalenteri. <3
Fandomiin kyllä sopii erinomaisesti juuri pukuhuoneessa tunnustaminen, kun siellä nyt kuitenkin sitä aikaa vietetään ja onhan siinä omanlaistaan romantiikkaa. Akashin kanssa ei voi mennä romanttiselle aterialle esimerkiksi Maji Burgeriin Kagami-tyyliin ;D joten pukuhuone oli mainio ratkaisu. Lollailin hitusen Kisen pohdinnoille siitäkin, että sen oikean ikkunan löytäminen olisi joka tapaukessa toivotonta, joten miksi yrittää olla sellainen romantikko.
”Olisiko hirveän kornia ehdottaa, että jos emme kykene riisuutumaan toistemme nähden, voisimme auttaa toisiamme?”
Samaa mieltä Akashin kanssa tästä - hitusen joo, mutta ehdottoman kannatettava idea silti. <3
Kiitoksia siis ihanasta kalenterista, jota oli kiva seurailla pitkin joulukuuta, sitä lukiessa sai lollata ja awwata kyllä lukuisia kertoja. <3
-
SuklaaKissa, kiitoksia kommentistasi! <3 On ihanaa kuulla, että olet rohkaistunut lukemaan ficcejä tuntemattomastakin fandomista! ^^ Suosittelen ehdottomasti sarjaan tutustumista vaikkapa joululoman aikana, sillä tämä on oikeastaan yksi lemppareistani ikinä hienojen hahmojensa ja taidokkaan animointinsa vuoksi. ^^ Kivaa, että olet pitänyt kaikkien hahmojen ottamisesta mukaan ja tunnelmasta tässä tekstissä. Myönnetään, että vähän soudettiin ja huovattiin, mutta hyvä, että fluffy on korvannut sen! ^^ Draamailufluffyn kirjoittaminen on aina liian kivaa. Olen myös aika vakuuttunut siitä, että Midorima saa osakseen vielä myöhemmin elämässään kuittailua Akashilta, jahka löytää mielitiettynsä ja on itse sitten hukassa. :D
Pics, kiitoksia sinullekin! <3 Haha, Maji Burger -tunnustus Akashille ei kyllä kävisi laatuun, mutta pukuhuone sen sijaan sopii ihan kaikille koripalloilijoille. :D Kise-poloinen kyllä sitä paitsi yritti olla romantikko, mutta noh.. ;D Jotenkin Akashin labyrinttikodista saa aina hulvatonta surkuhupaisuutta, kun ei oikein romantiikka onnistu... Olen muuten myös samaa mieltä siitä, että Kisen ehdotus on hieman korni, mutta vähän sen myötä kävi jo harmittamaan, että olin päättänyt pitäytyä K-11 -tunnelmissa, koska pukuhuoneen suihku tarjoaa liikaa mahdollisuuksia tässä fandomissa. Toisaalta eiköhän siihenkin aiheeseen vielä päästä palaamaan monen monissa ficeissä. ^^
-
Awwws :3 tarkoitukseni lukea uudestaan fikkisi, joita en ole kommentoinut ekalla kerralla on kyllä antoisaa aikaa ja kannatti tehdä :) (tämä on laskujeni mukaan viimenen)
Aika perus idea sinänsähän tässä on mutta toteutus ihan mahtava, jos multa kysytään! Ja aws Kise, kun angstaa kotona eikä lähtenyt kouluunkaan :3 osaa kyllä olla hellyttävä pari, kun molemmat tarvii jonkin näköistä apua päästäkseen yhteen :D
Suosikki kohtiini sisältyy kyllä etenkin tuo, kun AkaKise päättää viettää joulun kahdestaan muun joukkueen kuullessa :'D ♡ ihan täydellistä, kun eivät olleet vielä edes vaihtanut suudelmaa siihen mennessä! <3 AkaKuro MagiBurger kohtaus oli myös ihana - AoKise bromance ♡ (satuin syömään Mäkin tuplajuustoa lukiessani sitä lukua xD ) ja oww, noi Kisen välttelyt - olisin vain halunnut halata Kiseä :3 - ja Akashiakin muutamassa kohtaa kieltämättä....
Mahti joulukalenteri kyllä ja pidin kovasti! :3
-
Ounastelit tuolla alkutekstissäsi eksyyköhän joku tämän fikin pariin kesällä 2024. Näin joulunodotuksen kunniaksi nostetaan tämä pölyistä vähän aikaisemmin. :)
Voi kuinka söpö ja pehmoinen löytö tähän joulunodottelun ajalle. Kiitos sille nimettömälle lukijalle, jonka takia löysin tämän stalkkerinappulan takaa ja ilahduin kovin. KnB joulukalenteri! Ja vieläpä Kise toisena päähahmona, josta niin kovasti pidän. (Minäkö muka heikkona blondimiehiin?) Akashin hahmoon en ole oikein ehtinyt päästä sisään, enkä olen ehtinyt miettiä pidänkö hänestä vai en, mutta Akashi tässä toisena päähenkilönä on lopulta mainio valinta.
Oli myös kiva bongata sarjasta tuttuja asioita, kuten nuo mehujäätapaamiset ja tietysti Oha Asan horoskooppi, jota Midorima jaksaa pitää esillä. Luukku 10 sai mut nauramaan ääneen. Kise ja hänen libidontappohetkensä. Ja toisaalta luukku 16 jossa Kise oli niin maansa myynyt että olisi halunnut jäädä pimeän peiton alle loppuviikoksi tai joulukuuksi tai loppuelämäksi. Onneksi sieltä suosta noustiin. Kannustava Momoi on kyllä ihan parasta.
Tässä oli mukavasti kaikkea kivaa, jännitettä, tunnustelua, sähläämistä ja synkistelyäkin. Parasta on tietysti se, kun nämä kaksi viimein tajuavat että tunne on molemminpuolista ja toivottua ja odotettua. Ainakin heille saatiin yhteinen fluffyinen joulu. :-*
-
Oi, oli kivaa tulla tänne takaisin ja huomata, että vanha joulukalenteri on tuottanut iloa! :D Ja juu, KnB:n vikan kauden ja Extra Gamen tulo tänä vuonna Netflixiin on innoittanut minut takaisin tänne. Ehkäpä täällä on minullekin uutta luettavaa! En voi käsittää, että tämän kirjoittamisesta on kulunut jo seitsemän vuotta. Vaikka koenkin muuttuneeni ihmisenä todella paljon näiden kuluneiden vuosien aikana, jollain tavalla tämän tekstin näkeminen tuntuu niin kotoisalta. Minulla oli aivan liian hauskaa tämän parituksen parissa. Tässä männäpäivinä mietiskelin, että olisipa kivaa lukea kunnon tulevaisuus-AU näistä kahdesta, mutta taitaa olla vieläkin niin, että aika merkittävä osa AkaKise -ficeistä on suomenkielistä omatuotantoa ja voi olla, että mainittu tulevaisuus-AU:kin pitäisi vain kirjoittaa itse, jos sellaista mielii... Mutta mitä nyt AO3:a katselin, indonesiaksikin löytyisi ihan hyvin luettavaa, että tästä ehkä sitten uusi kieli opetteluun!
Okei, mutta sitten varsinaisiin vastauksiin..
Arion, ensinäkin, kiitos todella paljon kommentistasi ja anteeksi, että rapsakat kuusi vuotta pääsi vierähtämään vastausta! :') Muistan kyllä, että olin todella onnellinen aikoinaan, kun löysit näiden ficceröisten pariin. ♡ Vihdoinkin joku ymmärsi, kuinka mahtava tämä paritus oli ja vieläpä tykkäsi allekirjoittaneen tulkinnasta! ♡ Mulla ehkä tuossa loppuvuoden 2015 paikkeilla tapahtui pieni erkaantuminen ficcailusta, minkä jälkeen elämäntilanne on muuttunut aivan valtavasti, mutta nyt kun luen kommenttisi uudelleen, muistan, miten paljon iloa tämän parituksen hehkuttaminen kanssasi toi ja toivonkin, että missä ikinä oletkaan ja jos satut vielä tämän vastauksen lukemaan, muistelet myös tätä paritusta lämmöllä. AkaKise MajiBurger treffit forever! ♡
Fairy tale, haha, voi ei.. Olin autuaasti unohtanut, että kauan sitten uumoilin jonkun löytävän tämän tekstin kymmenen vuoden päästä, mutta jos pikkuisen pyöristetään, niinhän siinä sitten lopulta kävi! :D En olisi tätä kirjoittaessa ikinä uskonut, että tämä fandom tulee kokemaan pienimuotoisen renessanssin suoratoistopalveluiden myötä - Netflix kun oli tätä kirjoittaessa vielä jotain aivan muuta valikoimiltaan, eikä mulla tainnut olla silloin vielä edes tunnuksia. Aivan ihanaa, että tämä teksti on tuonut joulumieltä sinnekin suuntaan, minkä lisäksi olen todella otettu siitä, että menneisyyden minä onnistui kuin onnistuikin vakuuttamaan sinut siitä, että Akashilla ja Kisellä natsaisi hyvin yhteen! Kiitoksia siis ihanasta kommentistasi! ♡
Tähän loppuun tahtoisin sanoa tulevaisuuden lukijoille, että nykyisin tekisin kirjoittajana vallan erilaisia ratkaisuja ja miedosti facepalmaan joillekin valinnoille (esim. näkökulmahahmo "puhuu" itsestään sukunimellä - enää en vastaavaan ratkaisuun päätyisi, olkoonkin, että sukunimet ovat yleisölle tutumpia! :D), mutta toisaalta myös annan itselleni anteeksi pienet kömmähdykset, koska tiedän, että päivitin tätä tiukalla aikataululla, enkä nykyisessä elämäntilanteessa todellakaan pystyisi enää vastaavanlaiseen päivitystahtiin ilman järkyttävää määrää etukäteen suunnitelua. Tämän ficin kirjoittaminen oli loppujen lopuksi aika spontaani päähänpisto. En muista, milloin tarkalleen ottaen aloin tätä kirjoittamaan, mutta entisen minäni tuntien aloitin todennäköisesti samana päivänä, kun ensimmäinen luukku tuli ulos.
Voi olla, että nyt menee vähän jaaritteluksi, mutta vielä ihan lopuksi on todettava, että tämä nimenomainen fandom oli minulle aikoinaan todella tärkeä. Jälkikäteen ajateltuna olin vielä todella nuori, kun tähän sarjaan tutustuin, enkä ollut ehtinyt vielä oikein aikuistuakaan, mutta elämäntilanne puski eteenpäin kovalla vauhdilla, joten ehkä nuorempi minä löysi jonkinlaista lohtua siitä, että sai elää vielä vuoden lisää teini-ikää näiden hahmojen parissa. Erityisen paljon lohtua tarjosi nimenomaan Akashin hahmo, koska pystyin samaistumaan todella paljon niihin paineisiin, joiden kanssa hahmo painiskeli: siihen, miltä tuntuu, kun mikään määrä timantinkovaa suorittamista ei vain riitä. Jos joku sattuisi löytämään tämän ficin (tai muita vanhoja tekstejäni samasta hahmosta) ja samaistumaan samaiseen hahmoon samoista syistä, haluan lähettää jaksuhalin, pörröiset one-size fits all -sukat, sekä toki myös rasian niitä Pandan konvehteja, joita ostetaan joululahjaksi ihmisille, joita ei oikein tunneta, mutta halutaan kuitenkin muistaa. ♡