Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Toinen ulottuvuus => Aiheen aloitti: Kaatosade - 19.04.2014 05:49:42
-
Fandom: One Piece
Disclaimer: En omista hahmoja enkä maailmaa, enkä saa kirjoittamisesta mitään palkkiota. Loppuun lainattu biisi ei myöskään minun.
Otsikko: Unelmista ja lupauksista
Kirjoittaja: Pics
Beta: -
Paritus: Luffy/Zoro
Ikäraja: K-11
Genre: draama, huumori, romantiikka
Summary: He olivat kulkeneet pitkän, pitkän matkan, ja olivat silti samanlaisia kuin aivan alussa.
A/N: Minun oli tarkoitus kirjoittaa Lyrics Wheel 12 -haasteen bonuskierrokselle jotain ihan muuta, mutta One Piece -maratonilla oli näköjään seurauksensa ja idea vaihtui lennossa. Mikä on ehkä ihan hyvä asia, koska tätä oli hirmu kiva ja piristävä kirjoittaa. Tosin puolivälissä tästä oli vielä tulossa ihan vakavaa tavaraa, kunnes sekin meni sitten läskiksi. Mutta miten kauan One Piece onnistuu ikinä olemaan vakava kerrallaan?
Tein sitten taas lempiparia tästä fandomista. Lyriikat löytyvät lopusta ja pistetään myös Ficletpakka-haasteeseen.
Unelmista ja lupauksista
Yö oli hyytävän kylmä, sillä Going Merry ei ollut vielä poistunut talvisaaren säätilasta vaikka he olivat nostaneet ankkurin illansuussa. Zoro seisoi aluksen perässä katselemassa mustaan mereen piirtyviä laineita ja harkitsi takin hakemista, mutta yö oli liian kaunis tuhlattavaksi sisällä käymiseen. Palelemisen saattoi aina ottaa mentaalisena harjoitteluna tiellä maailman parhaaksi miekkamieheksi.
Saaren valot olivat vielä juuri ja juuri nähtävissä sinisinä tuikkeina, mutta ne eivät kiinnostaneet Zoroa nyt, kun he olivat jo matkalla kohti uutta seikkailua. Saari oli ollut samanlainen kuin kaikki muutkin. He astuivat maihin, Luffy söi kaiken lihan mikä saarelta suinkin löytyi ja haastoi riitaa jonkun kanssa, ja sitten he tappelivat toisen piraattijoukon tai merivoimien tai palkkionmetsästäjien tai milloin kenenkin kanssa, ja voittivat, ja lähtivät jatkamaan matkaansa.
Se sopi Zorolle mainiosti. Sillä tavalla asiat olivat olleet alusta saakka, ja miksi muuttaa toimivaa kuviota?
He olivat kulkeneet pitkän, pitkän matkan, ja olivat silti samanlaisia kuin aivan alussa. Luffy hymyili vieläkin sitä järjenvastaisen leveää ja tarttuvaa hymyä julistaessaan tulevansa vielä jonakin päivänä merirosvokuninkaaksi, ja ainoa ero menneeseen oli se, että nykyään Zoro uskoi häntä. Joskus aurinko sattui osumaan Luffyn olkihattuun tavalla, joka melkein sytytti sen liekkeihin ja sai sen näyttämään kruunulta, ja tavallaan se olikin. Siihen liittyi aivan yhtä paljon lupauksia ja sitoumuksia kuin mihin tahansa kruunuun ja valtaistuimeen, ja joskus se varmasti painoi. Luffy ei tietenkään näyttänyt sitä vaan kantoi taakkansa hilpeydellä joka ensi silmäyksellä vaikutti mielipuoliselta.
Eikä Zoro koskaan näyttänyt miten raskailta hänen katanansa ajoittain tuntuivat, varsinkin Wadou Ichimonji. Joskus sen katsominenkin nosti esiin menneisyyden haamuja, ja Kuinan kasvojen näkeminen edes mielikuvituksessa sattui kaikkien vuosien jälkeenkin. Muutaman kerran Zoro oli nähnyt hyvin häiritsevää unta, jossa miekka oli muuttunut Kuinaksi joka roikkui hänen vyötäisillään kylmillä, kuolleilla sormillaan eikä tahtonut päästää häntä ja unelmaansa menemään.
Hänellä ei ollut varaa vaivata Luffya sellaisilla heikkouden hetkillä. Kaikilla tällä laivalla oli omat taakkansa, toisilla isommat ja toisilla pienemmät, ja joillekuille pienetkin taakat vaikuttivat olevan isoja. Hän vilkaisi märssykoriin, mistä esiin pistävä pitkä nenä kertoi ettei Usopp tällä kerralla ollut nukahtanut vahtiin.
Kaikilla omat taakkansa. Ja Zoro oli ottanut asiakseen myös tukea Luffya tämän valitsemalla polulla tunnetun maailman ääreen ja lopulta saarelle, jota kukaan ei ollut nähnyt Gol. D. Rogerin jälkeen.
Jonakin päivänä Raftel kohoaisi heidän edessään ja Nami saisi karttansa valmiiksi, ja mitä ikinä he löytäisivätkään saarelta tai eivät löytäisi, Zoro olisi paikalla pitelemässä Luffya kädestä.
Hän ei tiennyt mikä One Piece oli eikä miksi se oli niin arvokas, eikä osannut edes arvailla oliko sitä olemassakaan vai oliko se pelkkä unelma unelmassa. Eikä häntä oikeastaan kiinnostanut. Mutta Luffya kiinnosti. Jos he löytäisivät sen, Zoro haluaisi nähdä sen mielettömän aurinkoisen hymyn joka halkaisisi Luffyn kasvot tämän tarttuessa unelmaansa. Jos he eivät löytäisi sitä...
Hän yrittäisi parhaansa mukaan kerätä kapteeninsa palaset ja saada tämän ymmärtämään, että One Piece tai ei, Luffy oli joka tapauksessa Zorolle se ainoa oikea merirosvokuningas. He olisivat kulkeneet yhdessä koko Grand Linen halki ja valloittaneet Raftelin – sen täytyi tarkoittaa jotakin, eikö niin? Sen täytyi tarkoittaa kaikkea.
Tärähdys ravisutti koko laivaa Going Merryn törmätessä johonkin. Zorolla oli katana kummassakin kädessään jo ennen kuin Usoppin kiljaisu kertoi, että edessä oli jotakin tämän mielestä pelottavaa, mikä voisi toisin sanottuna olla mitä tahansa merihirviön ja tavallisen katkaravun väliltä.
Tällä kertaa se näköjään oli oikea merihirviö, käärmemäinen otus jonka ruumis oli yhtä paksu kuin Going Merryn runko ja kiilteli limaisena tähtien loisteessa. Usopp pommitti sitä hyödyttömästi ritsallaan ja väitti varmistavansa Zoron selustaa.
Zoro haukotteli. Yö oli ollut niin mukava ja rauhallinen, miksi merihirviön oli ilmestyttävä juuri nyt? Se ei edes näyttänyt kovin haastavalta vastustajalta.
”Zoroooo!” Usopp kiljui. ”Tee jotain! Se aikoo rutistaa laivan säleiksi!”
Tarkemmin katsottuna otuksen häntä kohosi merestä Merryn toisella puolen ja hivuttautui hiljalleen mastoa korkeammalle, ja pian se muodostaisi silmukan rungon ympäri. Se ei olisi erityisen hyvä juttu.
Zoro halkaisi otuksen kahtia yhdellä miekanheilautuksella, mikä kävi melkein masentavan helposti. Siitä oli aikaa, kun hän oli viimeksi saanut kunnollista treeniä, mutta toisaalta helppous kertoi että hän oli lähempänä omaa tavoitettaan. Luffyn tähden, ja Kuinan tähden, hän ei voisi tyytyä mihinkään muuhun kuin maailman parhaan titteliin.
Hän onnistui saamaan toisen hirviönpuolikkaan kiinni ennen kuin se vajosi öisen meren mustaan syleilyyn, ja mätkäytti ruhonpalasen kannelle. Pervokokilla olisi aamulla hauskaa valmistaessaan sitä. Kun laivalla oli Luffy ruokittavana, lihaa ei ikinä ollut liikaa.
Kuin ajatukset olisivat kutsuneet Luffyn, tämä ilmestyi kannelle haukotellen. ”Mikä tärähti? Heräsin ja huomasin että tyynyni oli hävinnyt.”
”Hankin vain aamiaista”, Zoro totesi, ravisti katanansa puhtaaksi ja työnsi sen huotraansa.
”Jihuu!” Luffy loikkasi iloisesti Zoron kaulaan ja moiskautti hänen suulleen märän suudelman. ”Zoro on ihan paras! En tiedä mitä tekisin ilman sinua!”
Zoro ei ollut tarkoittanut aiemmilla ajatuksillaan Luffyn tukemisesta aivan tätä, mutta hän ei aikonut valittaa. Luffy oli joka tapauksessa tullut iloiseksi eikä laivaa ollut rutistettu säleiksi, joten kaikki oli parhain päin.
”Sinähän olet ihan kylmä”, Luffy huomasi.
Ehkä sen takin hakeminen olisi sittenkin ollut hyvä idea, mutta Zoro ei aikonut sanoa sitä. Sen sijaan hän raahasi Luffyn sisään ja palasi virkaansa tämän tyynynä loppuyöksi. Pian heidän jaettu ruumiinlämpönsä sulatti hänet mukavasti ja hän vaipui uneen syli täynnä omaa merirosvokuningastaan.
~*~
Of Monsters & Men - King and Lionheart
Taking over this town, they should worry,
But these problems aside I think I taught you well.
That we won't run, and we won't run, and we won't run.
That we won't run, and we won't run, and we won't run.
And in the winter night sky ships are sailing,
Looking down on these bright blue city lights.
And they won't wait, and they won't wait, and they won't wait.
We're here to stay, we're here to stay, we're here to stay.
Howling ghosts they reappear
In mountains that are stacked with fear
But you're a king and I'm a lionheart.
A lionheart.
His crown lid up the way as we moved slowly
Pass the wondering eyes of the ones that were left behind.
Though far away, though far away, though far away
We're still the same, we're still the same, we're still the same.
Howling ghost they reappear
In mountains that are stacked with fear
But you're a king and I'm a lionheart.
And in the sea that's painted black,
Creatures lurk below the deck
But you're the king and I'm a lionheart.
And as the world comes to an end
I'll be here to hold your hand
Cause you're my king and I'm your lionheart.
A lionheart. x8
Howling ghost they reappear
In mountains that are stacked with fear
But you're a king and I'm a lionheart.
And in the sea that's painted black,
Creatures lurk below the deck
But you're the king and I'm a lionheart.
A lionheart. x8
-
On aina pirun mielenkiintoista lukea tuntemattomia fandomeita, sillä ei koskaan oikein tiedä mitä odottaa. Mulla on kuitenkin sentään hämäriä mielikuvia siltä miltä hahmot (ainakin Luffy ja Zoro) näyttävät, koska polulleni ristennyt fan artin tulva muutama vuosi takaperin, mutta muuten olen kyllä edelleen aika kujalla. Zoro vaikuttaa coolilta, koska uu taitava miekkamies ja ilmeisen tuskaisa menneisyys. Luffy hämmentää ja hauskuuttaa mua aivan suunnattomasti, mutta syystä tai toisesta luulen sen olevan yksi hahmon päätarkoituksista. Hieman lapsenomainen merirosvokapteeni, true carnivore ja haluaa mystisen aarteen ja kuninkuuden. Sen verran ratkiriemukkaalta kuulostaa, että vain idiootti ei liittyisi tämän kaverin miehistöön.
Mutta siis itse tekstiin, josta muuten pidin kovasti. Sopivan suoraviivaista ja paikoittain jopa pelkästään toteavaa, mutta kuitenkin onnistuit jälleen kerran ujuttamaan mukaan just sopivan soljuvaa kuvailua, jolla pääsi oikein kivasti fiilikseen.
Zorolla oli katana kummassakin kädessään jo ennen kuin Usoppin kiljaisu kertoi, että edessä oli jotakin tämän mielestä pelottavaa, mikä voisi toisin sanottuna olla mitä tahansa merihirviön ja tavallisen katkaravun väliltä.
En tiedä mikä/kuka Usopp on, mutta yhdyn mielipiteeseen siitä, että katkarapu tietyissä yhteyksissä on tosiaan kiljaisun paikka... lol!
”Hankin vain aamiaista”, Zoro totesi, ravisti katanansa puhtaaksi ja työnsi sen huotraansa.
”Jihuu!” Luffy loikkasi iloisesti Zoron kaulaan ja moiskautti hänen suulleen märän suudelman. ”Zoro on ihan paras! En tiedä mitä tekisin ilman sinua!”
En tiedä miksi, mutta Luffyn puhetyyli tuo mieleen viisivuotiaan ja jostain syystä se on melko hellyyttävää. Ja Zoro, like a boss, tappaa tässä vain merihirviöitä aamupalaksi, no big deal hei.
Hieman jopa yllätyin, kun Luffyn kadonneen tyynyn identiteetti paljastui. Onhan nää kyllä aika suloisia, perkeleet ;)
-
Kommenttikamppanjasta ahoy!
One Piecen lukemisesta on seitsemän vuotta, mutta muistan silti tarinan perusidean. Googlailin vähän hahmojen nimiä, jotta kasvot muistuisivat mieleen. Lähinnä tarinasta muistan, että aina edellistä pahempi pahis oli miehistöllä vastassaan. One piecen tarkoitusta en muista.
Tämä oli eheä fici, joka tuoksui merisuolalta ja auringolta, märssykoreineen kaikkineen. Merirosvoista on aina kiva lukea ja ammentaa inspiraatiota. "Järjenvastainen hymy" kuvasti oikein loistavasti olihattuista ja poikamaista Luffyä. Myös tuo kylmyys ja tyynynä toimiminen olivat hyvä elementti, joka piti tarinaa kasassa. Merihirviö oli hauska lisä, ja kuvasit sitä tarpeeksi.
Heräsin ja huomasin että tyynyni oli hävinnyt.”
En itseasiassa ensin tajunnut, että mihin se tyyny hävisi :D
Kirjoitusvirheitä en nähnyt, vaikka joihinkin kohtiin olisin kaivannut lisää pilkkuja. Yksityiskohtia oli kivasti, ja varsinkin Luffyn ruokahalun huomioiminen oli hauska lisä. Dialogia ja pituutta tarinalla olisi voinut olla enemmänkin.
Lyriikka jäi vähän irralliseksi (kuten niillä yleensä tuppaa käydä), mutta kiva säe oli tämä: And in the winter night sky ships are sailing.
Kaiken kaikkiaan tämä fici muistutti minua mukavasti nuoruusvuosistani, tai oikeastaan erityisesti siitä ainoasta kesästä, jolloin luin One Pieceä. Kiitän!
- Röh
-
Uuu, One Pieceä♥ Tätä fandomia näkee ihan liian vähän suomeksi kirjoitettuna. Joskus vuosi sitten, kun olin aktiivisempi finissä tuntui ettei sitä ole juuri ollenkaan (vai onkohan jopa kaksi vuotta), joten nyt oli ihan mukava törmätä tähän fandomiin ja huomata, että tätähän on enemmänkin.
Zorosta ja Luffystä tykkään molemmista hahmoina, ensimmäiseen tosin ajan kanssa kiinnostus hieman jäänyt, mutta Luffy taas päinvastoin tullut omaan makuuni suositummaksi. Tällä hetkellä itse olen jäljessä niin mangassa kuin animessakin (mangassa osa 48 ja animessa taidan pyöriä jossain sadan jakson kieppeillä), joten oli kiva huomata, että tämä ficci sijoittui näihin vaiheisiin mitkä olen jo itsekin lukenut. Fandomin tuntemista ei tosin pahemmin tarvittu muuten kuin hahmojen tuntemuksessa, mutta kumminkin. :) Olit hyvin luonut canonmaisuutta sarjaan ja pienen palan matkaa keskelle tarinaa, josta ei niin paljoa kerrota. Lisäksi minua huvitti tämä pätkä:
He astuivat maihin, Luffy söi kaiken lihan mikä saarelta suinkin löytyi ja haastoi riitaa jonkun kanssa, ja sitten he tappelivat toisen piraattijoukon tai merivoimien tai palkkionmetsästäjien tai milloin kenenkin kanssa, ja voittivat, ja lähtivät jatkamaan matkaansa.
Se sopi Zorolle mainiosti. Sillä tavalla asiat olivat olleet alusta saakka, ja miksi muuttaa toimivaa kuviota?
Kauhean pitkä on lainaus, mutta tässä jotenkin päästään sisälle siihen mitä älyttömän pitkä sarja pitää sisällään. Samaa kaavaa mangasta toiseen, mutta se jaksaa silti miellyttää. Mutta kuten Zorokin sanoi; miksi muuttaa toimivaa kuvioita? ;)
Itse ficciin sitten. Tykkäsin siitä, miten hahmoja oli lähdetty pohtimaan syvällisemmin ja nimenomaan Zoron näkökulmasta tämä toimi oikein hyvin. Samoin Luffyn ja esille tuotu mahdollisuus ettei One Pieceä olisikaan oli ehdotonta plussaa. Näiden kahden suhde kuitenkin tuntui jotenkin jännältä, koska en ole koskaan osannut kuvitella näitä pariksi (hurjista määristä fanarttia huolimatta). Hahmona varsinkin Zoro oli todella IC muutenkin, vaikka hieman syvällisemmin pohdittiinkin. Ehkä hieman liian pehmo, kun ajatteli Luffyä ja kädestä kiinni pitämistä ja niin edelleen. Luffy taas tuntui ehkä liian lapsenomaiselta (jos se edes hahmossa on mahdollista). Muiskautus oli ihan suloinen, mutta repliikki:
”Jihuu!” Luffy loikkasi iloisesti Zoron kaulaan ja moiskautti hänen suulleen märän suudelman. ”Zoro on ihan paras! En tiedä mitä tekisin ilman sinua!”
...tuntui tosiaan sille, että Luffy olisi kuin viisivuotias. Hahmo ei ole mikään vakavamman luokan hahmo, eikä kuulukaan olla, mutta tässä se tuntui omaan makuuni tosiaan ehken viisivuotiaalta ja liian lapsenomaiselta. Tyyny-ajatuksella leikittely oli kuitenkin ihan mukava lisämauste, kun selvisi Zoron olleen Luffyn kadottama tyyny.
Hahmoista vielä sen verran, että on pakko sanoa että itselleni Usopp tuntui kaikkein eniten itseltään. Hän ehkä oli pienessä roolissa taustalla, mutta silti tarpeeksi vahvasti herättämässä hahmon mukaan tähänkin tarinaan. Reaktiokin merihirviöön sai hymyn huulille, sillä sellainenhan Usopp on. Ja no Grand Linellä saattaa se katkarapukin olla vaarallinen, ken tietää! ;)
Tunnelmassa oli monenlaista ulottuvuutta; haikeutta, fluffia, määrätietoisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Vähän kaiken laista ja synkistä ajatuksista päästiin niihin kevyisiin. Ne eivät tuoneet liikaa kontrastia, mutta sopivasti niin ettei ficci tuntunut liian synkältä, eikä liian fluffyiseltä.
Kirjoitusvirheistä ja muista en sano mitään: tekstisi oli taattua laatua, kuten tavallista. Ei kirjoitus virheitä ja luettavana todella sujuvaa.
Kokonaisuutena tykkäsin ja etsin mielelläni lisääkin käsiini OP-ficcejä, vaikkei paritus nyt olekaan oma OTP:ni. Kiitos tästä<3
-
Pitänyt kommentoida jo puolisen kuukautta.. Ehhh...
Tai oikeastaan jo ilmestymisestä asti, mutta pikkuvikoja, otin itseäni niskavilloista kiinni ja paiskasin tähän koneen ääreen kommenttia naputtamaan itkua tihrustavin silmin. (Jos nyt eteen näkisi, ja päänsärky hajottaa ajatukset tähtitomuksi ja prkl<3)
Ihanaa, ZoroxLuffy!! (Yhdessä vaiheessa eksyin jopa englanninkieliä ficcejä lukemaan, suomeksi ei vain löydy)
Ja fluff toimii tällä parilla kuin unelma, koska Luffyn ihanan hellyttävä lapsellisuus ja Zoron suoraviivaisuus kaikessa mahdollisessa lukuun ottamatta suunnistamista paikasta A paikkaan B.
He olivat kulkeneet pitkän, pitkän matkan, ja olivat silti samanlaisia kuin aivan alussa. Luffy hymyili vieläkin sitä järjenvastaisen leveää ja tarttuvaa hymyä julistaessaan tulevansa vielä jonakin päivänä merirosvokuninkaaksi, ja ainoa ero menneeseen oli se, että nykyään Zoro uskoi häntä. Joskus aurinko sattui osumaan Luffyn olkihattuun tavalla, joka melkein sytytti sen liekkeihin ja sai sen näyttämään kruunulta, ja tavallaan se olikin. Siihen liittyi aivan yhtä paljon lupauksia ja sitoumuksia kuin mihin tahansa kruunuun ja valtaistuimeen, ja joskus se varmasti painoi. Luffy ei tietenkään näyttänyt sitä vaan kantoi taakkansa hilpeydellä joka ensi silmäyksellä vaikutti mielipuoliselta.
(:o jestas, vaivauduin opettelemaan oikeaoppisen lainaamisen)
Tätä kohtaa rakastan erityisesti, ihanaa, totta, se olkihattu on kultaa ja oikean ihmisen päässä<3 (mietityttää vain että mitenkäs, se hauuthan on oikeastaan Shanksilta lainassa, voiko Shanks muka pyytää sitä takaisin? Jotenkin en usko, että Luffy tulee luopumaan siitä... jaa mitenköhän Oda sen on junaillut...)
Hän ei tiennyt mikä One Piece oli eikä miksi se oli niin arvokas, eikä osannut edes arvailla oliko sitä olemassakaan vai oliko se pelkkä unelma unelmassa. Eikä häntä oikeastaan kiinnostanut. Mutta Luffya kiinnosti. Jos he löytäisivät sen, Zoro haluaisi nähdä sen mielettömän aurinkoisen hymyn joka halkaisisi Luffyn kasvot tämän tarttuessa unelmaansa. Jos he eivät löytäisi sitä...
Hän yrittäisi parhaansa mukaan kerätä kapteeninsa palaset ja saada tämän ymmärtämään, että One Piece tai ei, Luffy oli joka tapauksessa Zorolle se ainoa oikea merirosvokuningas. He olisivat kulkeneet yhdessä koko Grand Linen halki ja valloittaneet Raftelin – sen täytyi tarkoittaa jotakin, eikö niin? Sen täytyi tarkoittaa kaikkea.
Mmmm.. Mahtavaa. Tykkäsin tästäkin, ehkä juuri tässä näkyy tärkeä pala Zoron luonnetta, aivan yhdentekevän sama, mitä kohti ollaan suuntaamassa, mutta jos Luffy siitä tulee onnelliseksi, kaikki käy. Ja sitten tuo Zoron pään sisällä aukoton suunnitelma: tietenkin hän kokoaisi kapteenin kokoon, jos pettymys tulisi vastaan.
Pervokokilla olisi aamulla hauskaa valmistaessaan sitä.
(Haistanko sarkasmin? :3) Mainittiinhan se Sanjikin siellä.
Ja tuo loppu<3
Valitan "taas" siitä, miten minua henkilökohtaisesti ärsyttää se, kuinka Luffy kirjoitetaan ihan ylilapsellisen heittäytyväksi... Mitä minä siitä edes valitan? Kyseinen asia kuuluu Luffyn luonteeseen!! Mutta tämän ficin vuoropuhelussa oli ehkä jotain häiritsevää, kenties se, että Luffy kuulosti ensin liian fiksulta ja sitten taas lapselliselta (kaikella kunnioituksella ja kohteliaisuudella tästä sanon, todellakin) ja ehkä siinä olisi voinut kokeilla pientä puhekielisyyttä?
Awwws sulin tuolle suloiselle lopulle ja taisin pienesti naurahdellakin, aluksi ajattelin että jaahas, joku Usopp vienyt Luffylta tyynyn märssykoriin parempien unien takuuksi ja sitten pam, tyyny olikin (kenties) unettomaksi heittäytynyt miekkamiehemme, eikä tällä kyseisellä miekkamiehellä ollut ollut minkäänlaista käsitystä Luffyn tunteiden suunnasta ja niin, kyllä, loppu oli aika luontevakin.
Ja kyllä, rakastan suuresti tätäkin ficciä ja voisin quotettaa tähän koko tekstin (minkä jätän selkeyden vuoksi tekemättä, tyydyn noihin muutamaan quoteen)
Kiitoksia!!<3
-Duzku
(Ps. unohdin kai mainita senkin todella epäolennaisen asian, että Zoro on ehdottomasti lempihahmoni koko sarjassa, tai siellä kärkikolmikossa ainakin)
-
Crescen: Joskus on kiva maistella tuntemattomia fandomeita kyllä. Zoro on mun lempihahmoja OP:ssa, en osaa edes sanoa miksi, paitsi että onhan ne katanat aika cooleja. <3 Ja sillä on viehättävän yksioikoinen maailmankuva ja elämänfilosofia, se maistuu välillä. Luffya on sitten vaan pakko rakastaa, joskin voisi todeta että ennemminkin vain täysi idiootti liittyisi sen miehistöön. ;D Mutta merihirviö ei ole Zorolle kummoinenkaan vastus kyllä, joten niitä voi ihan hyvin tappaa aamupalaksi parikin kappaletta joutessaan. :D Hirmu suloinen pari tämä kyllä musta on, molemmat idiootit sopivat jotenkin ihkusti yhteen...
Röhkö: Sarjan varmaan muistaa aika helposti, vaikka olisikin aikaa lukemisesta, ja jotenkin siitä merirosvomeiningitä ja huolettomuudesta on vaan pakko tykätä. Tai ainakin mun. Mutta paljon en ole tästä ehtinyt vielä ficcailemaan. Mä voisin jotenkin ihan helposti kuvitella, että Zoro toimisi Luffyn tyynynä... siinähän on sille varsin sopiva rooli. ;D Luffyn ruokahalua on puolestaan aika vaikea olla huomioimatta, on se sen verran dominoiva piirre.
Odo: Tätä fandomia kyllä saisi olla enemmän tarjolla, samaa mieltä. Joten pitää yrittää silloin tällöin värkätä jotain. Kaiken lisäksi tätä mun suosikkiparia on ihan hävyttömän vähän muutenkin... koska nämä vain sopivat yhteen niin hirveän hyvin, koska kumpikaan ei ole erityisen älykkö eikä monimutkainen, joten mun on helppo kuvitella heidän tulevan toimeen hienosti. Tuossa yhdessä kohtaa Luffy kyllä tosiaan hetkellisesti taisi taantua lapsen tasolle, mutta se oli tarkoituskin, koska sillehän juuri mainittiin että luvassa on lihaa syötäväksi. ;D Ei se canonissakaan ikinä käyttäydy järkevästi lihan suhteen. ;D Ja niin, se kädestä pitäminen oli ehkä vähän fluff, mutta se tuli aika suoraan noista lyriikoista joita yritin jotenkin LW:n hengessä sitoa ficciin kiinni, eikä se musta ollut kuitenkaan vielä epäuskottavaa.
DulzGram: Ihan hävyttömän aliarvostettu ja liian vähän kirjoitettu paritus, totta! Joten pakkohan tätä on välillä yrittää kirjoittaa sitten itse. Sopivat yhteen juuri kuten sanot, molemmat ovat suoraviivaisia persoonia, joten sellainen mutkaton suhde on helppo kuvitella. Ja fluffinenkin, välillä, vaikka molemmat ovatkin muskeliaivoja. ;D Zoro menee sinne minne Luffy menee, Luffyn takia, vaikka määränpää itsessään ei kiinnostaisi. Luffyn hetkellinen taantuminen tuolla taisi johtua maininnasta että syötäväksi on lihaa (sillähän ei ole mitään itsehillintää asian suhteen). En ole ikinä lukenut/katsonut OP:ta suomeksi, joten Luffyn puhetta oli muutenkin vaikea kirjoittaa ja päädyin tuollaiseen ihan perustyyliin enkä lähtenyt yrittämään mitään ihmeempää.
Kiitos teille kaikille kommenteistanne, kiva että eksyitte lukemaan. <3