Finfanfun.fi

Harry Potter -ficit => Pimeyden voimat => Aiheen aloitti: Damons - 21.09.2011 21:26:30

Otsikko: En halua, että itket.. (Fred ja George. Angst. K11)
Kirjoitti: Damons - 21.09.2011 21:26:30
Kirjoittasja: Damons
Ikäraja: K11
Genre: Angst.
A/N : Kirjoitin tekstiä My Heart Will Go on -kappaleen säeistyksellä. Kaipailisin kommentteja tekstiini.
(Älkää huomioiko pilkku virheitä, vasta harjoituksen alla.) Ensimmäinen ficcini Fredistä ja Georgesta.





Siellä on sininen pilvetön taivas ja aina paistaa aurinko. Niityt ovat täynnä kevät kukkia, sehän oli lempi vuodenaikasi veliseni.. Aina kun suljen silmäni, näen kuinka hymyilet huoletonta hymyäsi ja katsot minuun, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Harot hiuksiasi näyttääksesi komealta. Ei sinun minulle tarvitse todistella mitään, minä tiedän, että olin aina paremman näköisempi, kuin sinä. Ojennan käteni sinua kohden, mutta aina liian myöhään, kun hapuilen kättäsi, se on jo poissa. En löydä sitä mistään, katselen ympärilleni, en näe sinua missään. Mutta silti kuulen naurusi taivaalta. Näen kuinka leijut yläpuolellani, enkä yletä sinuun. Olet liian kaukana veli. Miksi teet tämän minulle? En ymmärrä, mikset tule jo alas.

Kyyneleet kihosivat poskilleni, ei minun veljeni tekisi näin. Jos hän tosiaankin oli Fred, niin olisin tuolla hänen kanssaan. Rojahdin polvilleni, itkien suolaisia kyyneleitä. Tunsin painalluksen olkapäässäni.
”Älä itke veli, en tahdo että itket.” Fred hymyili lämpimästi. Hänen ruskeat silmänsä kiilsivät auringon valossa kuin enkelillä.
Pudistelin päätäni. Yritin lopettaa itkemisen, vaikka kuinka yritin, en saanut sitä loppumaan.  Fred halasi lujasti ja nosti minut pystyyn jälleen.
”Älä itke, en halua, että itket.” veljeni toisti.
Tunnen veljellisen läimäyksen selässäni, lähdemme kävelemään niittyä pitkin.

Lintujen laulu oli kaunista, en voinut ymmärtää miten kaunis tämä paikka oli.
”Fred. Missä me olemme?” kysyin epävarmasti. Mutta hän vain hymyili, eikä vastannut kysymykseeni. Katseeni kiersi niityn reunamia, enkä huomannut veljeni kadonneen.
Luulin hänen olevan koko ajan vierelläni, katsoin taivaalle. Ei Frediä sielläkään näkynyt. Käännyin ympäri ei mitään.
”Fred!” huutoni kaikui niityllä, jonka jälkeen oli kuoleman hiljaista. Kaikuni vastasi useisiin huutoihini yhtä epätoivoisesti, kuin minäkin.

”Katso näitä tähtiä” Katsahdin alas ja näin Fredin makaavan selällään maassa. Asetuin veljeni viereen ja katsoin taivaalle. Siellä tosiaankin oli tähtiä. Huokaisin syvään ja otin Frediä kädestä. Puristin lujaa, sillä pelkäsin hänen katoavan. Nukahdin tuulen hiljaiseen tuiverrukseen ja veljeni lämpöön.

Heräsin, mutta tunsin vain kylmää. En haistanut kevään kukkia tai veljeni tuoksua. Käännyin hiukan ja näin veljeni, mutta hän oli muuttunut. Pyöreät kasvot olivat muuttuneet laihoiksi ja poskipäät pistivät ikävästi esiin. Toinen silmistä oli muurautunut umpeen. Veren tahrima tukka, sekä jalat luonnottomassa asennossa. Kädet liian kylmät elävälle ihmiselle kuuluvaksi. Otin veljeni poskista kiinni ja suutelin häntä otsalle. Fredin ääni kuului kuiskauksena tuulessa.
”En halua, että muistat minut tällaisena…”

Otsikko: Vs: En halua, että itket.. (Fred ja George. Angst. K13)
Kirjoitti: Suklaamurukeksi95 - 22.09.2011 23:10:22
En koske pilkutukseen, kun et kerran halunnut niitä huomiotavan, vaikka mieli tekisi...  ;)
Uteliaisuuteni fikin suhteen heräsi jo ensimmäisessä virkkeessä, jolloin tuli vain olo, että tästä seuraa jotain kaunista. Enkä nyt vihjaa, että tämä täyttäisi sterotypian kriteerit vaan ihannoin sitä, miten olet sanoin saanut ilmaistua jotain näin kaunista. Lopetus on hieman karu, sen kuulukin olla, sillä se täydentää koko idean. Loppu sitten saikin minut itkemään, mistä sinun tulee olla ylpeä, kun tekstisi kerran saa aikaan vahvoja tunnereaktioita muissa (ainakin minussa!!). Kuuntelemallasi kappaleella lienee vaikutusta kirjoittamiseesi!
Lainaus
Ei sinun minulle tarvitse todistella mitään, minä tiedän, että olin aina paremman näköisempi, kuin sinä.
Oi, juuri tuon kaltaista oikein läheisten sisarusten välistä huumoria vakavissakin paikoissa, hienoa :D
Pääsee ehdottomasti suosikkeihini ;)
Kiitos ihanasta ja herkästä raapaleesta :-*
Otsikko: Vs: En halua, että itket.. (Fred ja George. Angst. K13)
Kirjoitti: Damons - 23.09.2011 16:06:44
Lainaus käyttäjältä: Suklaamurukeksi95 - 22.09.2011 23:10:22
En koske pilkutukseen, kun et kerran halunnut niitä huomiotavan, vaikka mieli tekisi...  ;)
Uteliaisuuteni fikin suhteen heräsi jo ensimmäisessä virkkeessä, jolloin tuli vain olo, että tästä seuraa jotain kaunista. Enkä nyt vihjaa, että tämä täyttäisi sterotypian kriteerit vaan ihannoin sitä, miten olet sanoin saanut ilmaistua jotain näin kaunista. Lopetus on hieman karu, sen kuulukin olla, sillä se täydentää koko idean. Loppu sitten saikin minut itkemään, mistä sinun tulee olla ylpeä, kun tekstisi kerran saa aikaan vahvoja tunnereaktioita muissa (ainakin minussa!!). Kuuntelemallasi kappaleella lienee vaikutusta kirjoittamiseesi!
Lainaus
Ei sinun minulle tarvitse todistella mitään, minä tiedän, että olin aina paremman näköisempi, kuin sinä.
Oi, juuri tuon kaltaista oikein läheisten sisarusten välistä huumoria vakavissakin paikoissa, hienoa :D
Pääsee ehdottomasti suosikkeihini ;)
Kiitos ihanasta ja herkästä raapaleesta :-*

Kiitos kovasti :) Hienoa, että tämä herätti tunteita sinussa! :) Siihen pyrinkin..