Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Rinnakkaistodellisuus => Aiheen aloitti: Whitestar - 13.09.2011 20:39:03
-
Ficin nimi: Tunnesotkuja
Kirjoittaja: Whitestar
Fandom: Fullmetal Alchemist
Ikäraja: S
Paritus: Ed/Roy
Vastuuvapaus: Hahmot eivät ole omiani ja en hyödy tästä mitenkään rahallisesti.
A/N: Ihan huvin vuoksi halusin kirjoittaa ficin missä oli paljon normaalia enemmän kuvailuja, ja siitä sitten syntyi tämä. Mutta en tiedä mitä muutakaan sanoisin niin mennään heti asiaan.
Tunnesotkuja
Lampun valo valaisi vain hämärästi huonetta. Huoneessa näki tuskin eteensä, saati sitten sen pientä vierasta. Huoneen perimmäisessä nurkassa, kaikkien huoneen hyllyjen keskellä istuvaa kultahiuksista poikaa. Pojan vieressä maassa oli iso kasa kirjoja, mutta poika ei lukenut.
Ed oli painanut päänsä polviinsa ja nukahtanut. Lampun heikko valo ei valaissut pojan kasvoja mutta Roy tiesi kyllä, että Ed oli itkenyt ennen kuin oli nukahtanut. He olivat asuneet yhdessä jo kuukauden, mutta Ed vietti yhä suuriman osan ajastaan työhuoneessa lukien. Poika peitteli tunteitaan Roylta, mutta tämä huomasi sen kyllä. Hän tarkkaili poikaa melkein vuorokauden ympäri, joten kyllä hän oli Edin jo alkanut tuntea aika hyvin.
Roy käveli Edin viereen. Poika oli niin söpö. Hän näytti kuin veistokselta, joka oli kuvankaunis, mutta kova, pinnan alla tosin oli kaunis luonne.
Varovasti Roy nosti nukkuvan pojan syliinsä ja kantoi hänet varovasti sänkyynsä nukkumaan.
Auringon valo paistoi suoraan ikkunasta tehden huoneesta valoisan ja puhtaan. Ed huomasi ilmassa leijuvat pölyhiukkaset. Hän mietti eilisiltaa ja mitä silloin oli tapahtunut, muttei tajunnut miten oli päätynyt tähän huoneeseen nukkumaan. Hän ei muistanut tapahtunutta, joten hän päätteli Royn tuoneen hänet tänne.
Ed muisti yhä kaikki edellisen illan tapahtumat.
Ensin Ed oli jälleen kerran esittänyt lukevansa, sitten oli tullut taas se ajatus hänen mieleensä että eihän tällainen käynyt. He asuivat Royn kanssa yhdessä, he rakastivat toisiaan. Ja silti Ed ei voinut kertoa Roylle tunteistaan, ahdistuksestaan.
Sitten tuli se syyllisyyden tunne. Kuin joku olisi livahtanut Edin pään sisälle, nakerteli siellä Ediä ja syytteli häntä. Sitä seurasi ahdistus. Kuin kaikki Edin synnit olisivat vyöryneet hänen päälleen yhtenä vyörynä ja olisivat kaataneet hänet maahan. Kuin rautakettinki olisi kiedottu hänen sydämensä ympärille ja vedetty kovaa. Se kaikki sattui. Se kaikki oli tullut ulos itkuna. Ed oli itkenyt heikkona. Silloin hän olisi toivonut Royn lähelleen, muttei uskaltanut pyytää. Ed tiesi kuinka hänen kipunsa satutti Roytakin. Ed muisti nukahtaneensa sen jälkeen. Hän muisti nähneensä painajaista. Painajaista siitä päivästä.
Roy oli huolissaan Edistä. Hän mietti mikä pojan mieltä painoi. Tietämättömyys sattui.
Edin tuska sai Royn muistelemaan Ishvaalin sotaa.
Roy ravisteli koko ajatuksen mielestään kun ei halunnut ajatella sitä, se sattui liikaa.
Roy ajatteli Ediä.
Roy havahtui ajatuksistaan kun kuuli rappusista askelia. Ed hyppi raput alas ja nähdessään Royn hän tuli tämän luokse ja istui viereen. Roy laittoi hetken epäröityään kätensä Edin hartioille. Molemmat istuivat hiljaa siinä pitkän aikaa.
Kumpikaan ei keksinyt mitään sanottavaa peläten toisen reaktiota. Ed kömpi Royn kainaloon ja Royn läpi kulki sähkövirta joka sai hänet värähtämään. Hän toi Ediä vielä lähemmäs ja Ed painoi päänsä Royn olkapäälle. Ed aloitti epäröiden. ”Rakas?” Roy hämmästyi ensin hetkeksi mutta vastasi sitten hiljaa, koska se tuntui mukavalta hiljaisuuden keskellä, ”Niin kulta?” Ed painautui lähemmäs Royta ja tunsi tämän lämmön ja hengityksen. Se oli kuin turvallisuuden pesäke ja Ed rentoutui nopeasti. Hän alkoi taas muistaa miksi rakasti Royta. ”Voinhan puhua sinulle kaikesta?” Ed kuiskasi ja Roy halasi häntä. Lempeästi, suojelevasti ja vahvasti. ”Totta kai” Roy sanoi lopulta. Ed painautui vielä lisää Royhyn ja kietoi kätensä tämän ympärille. ”kiitos” pieni poika kuiskasi.
Roy halusi pitää Edin luonaan aina. Nyt ja ikuisesti. Edin nukkuessa hänen sylissään Roy mietti mitä tekisi jos menettäisi pojan. Roy ei kestäisi sitä tuskaa. Hän musertuisi täysin, kuolisi henkisesti.
Hän silitti Edin kultaisia hiuksia. Roy oli onnellinen että Ed oli siinä. Hänen luonaan. Ja hän olisi siinä niin kauan kuin Roy antaisi hänen olla. Ja Roy antoi Edin olla siinä niin kauan kuin tämä tahtoi.
Heillä oli vielä paljon opittavaa rakkaudesta ja toisistaan, mutta heillä olisi aikaa opetella, yhdessä.
A/N: kiitos lukemisesta, anteeksi kun oli vähän lyhyt.
-
Oh. Aloin nyt vainoamaan sinua XD Anteeksi (Kamala stalkkeri olen tiedän) Mutta kun ei oo tullut vastaan pitkään aikaan uusia FMA ficcei niin nyt tulin lukemaan x'D Tää on upea myös. Tykkäsin tästä, koska kuvaileminen on tärkeä osa minusta tarinaa ja teen sitä itsekkin.
Yksi asia, josta tykkäsin erityisesti, miten osasit kertoa Edon ahdistuksen tunteen noin osuvasti? Kärsin itse keskivaikeasta masennuksesta ja kuvailu osui suoraa naulankantaan. Onko itselläsi kokemuksia?
Koska monestihan teksti kertoo paljon kirjoittajastaan, jos osaa lukea rivienvälistä :'D Näin minä teen ja sillä sain selville sun ikäsi ja näin XD
-
Ou jee, minulla on fani :D
Kiitos paljon♥ Kiva kun pidät teksteistäni.
Itseasiassa minulla ei kovinkaan ole kokemuksia, paitsi jonkinlaista Kaamosta(kun päivät lyhynee ja pimenee niin siitä johtuvaa masennusta) tai jos ei oteta lukuun perheen kanssa riitelystä johtuvaa angstia, mistä jotkut kirjoitukseni johtuvat.
Olen kirjoittanut kaikenlaista ihan pienestä pitäen ja osaan eläytyä, siitä se kai johtuu.