Finfanfun.fi
Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Toinen ulottuvuus => Aiheen aloitti: Vyra - 30.05.2011 17:42:25
-
Nimi: Hetabook
Kirjoittaja: Vyra
Beta/henkinen tuki: Myrsis
Fandom: Hetalia
Genre: Huumori ja ehkä jopa hiukan draamaa...
Ikäraja: K-11
Paritus/Päähenkilöt: Lähinnä Pohjoismaat, Saksalaiset, BeNeLux, Välimeren kopla, BFT... Oikeastaan lähes kaikki Hetalia-valtiot. mm. SuFin, DenNor, GerIta, FrUk, Spamano, HunPru... mistä nyt sattuu ideoita tulemaan.
Disclaimer: Hetalia ei ole minun eikä myöskään Facebook. En saa tästä mitään korvausta.
A/N: Moi~
Eli... nyt mulla on sellainen olo, että oon tekemässä jotain typerää mutta antaa mennä ^^''
Idea lähti siis siitä, kun näin muutaman tämän tyylisen FF:ssä englanniksi. Sain päähäni, että haluan yrittää kanssa jotain tällaista^^ Sitten hokasin kanssa, että Finin Potter puolella näkyy olvan useampikin mese/face/irc -fikki, joten miksi ei sitten Hetaliasta? Tämä on myös osoittautunut erinomaiseksi piristykseksi minulle. (mutta Köpin tulevaisuudesta ei kannata huolestua, se jatkuu kyllä myös^^) Ajattelin tehdä tämän kanssa hiukan samoin tavoin, kuin raapaleiden, eli julkaisen lyhyehköjä pätkiä aina silloin tällöin. Toistaiseksi tässä ei ole selkeää juonta, mutta ehkä myöhemmin alan kehittää jotain :'D Tämä on siis tavallaan kuin jonkun valtion facebook seinä (ite miellän tämän jotenkin Tinon seinäksi...)
Niin ja käytän ihmisnimiä. Ne joilla ei virallisia ole, ovat saanneet joko fani-nimen tai sitten Hima-saman ehdotusnimen.
Norja = Lukas Bondevik
Islanti = Eirikur Steilsson
Tanska = Mathias Densen
Osa 1~
Tino Väinämöinen Jännä päivä tulossa, lähdössä Ruotsin luo :-)
Mathias Densen Finny, Finny, Finny…
Lukas Bondevik Ole hiljaa, Den… Tino, sano terveisiä Sverigelle
Mathias Densen Miksi olisin? Sinähän rakastat minun ääntäni, Norgey love <3
Eirikur Steilsson Norgey love…?
Mathias Densen: Ja, Ice Ice baby~
Eirikur Steilsson ….
Lukas Bondevik: Olen ällistynyt kyvystäsi uskotella itsellesi asioita, jotka eivät ole totta eivätkä koskaan tule olemaankaan, Danmark
Mathias Densen Älä huoli Norgie! En kerro kenellekään, että rakastat minua.
Lukas Bondevik ... Idiootti…
Tino Väinämöinen ^^’’
Lukas Bondevik Danmark, nyt ja tässä paikassa myönnän sen suoraan: Minä En Rakasta Sinua. Piste.
Mathias Densen Aww… Norge <3
Eirikur Steilsson …Jäikö sinulta joku sana huomaamatta?
Mathias Densen Nei, miten niin?
Lukas Bondevik *sigh* olisi pitänyt arvata. Hän on liian tyhmä tajutakseen selvää tekstiä -.-’’
Eirikur Steilsson Niin…
Mathias Densen tykkää kohteista Norway ja Norge4ever<3 ja 328 muuta
Lukas Bondevik Miten… Miten löysit noin monta sivua minusta? Ja eikö sinulla ole parempaa tapaa tuhlata aikaa
Mathias Densen Se on taito, Norge~ ja sinä olet paras tapa tuhlata aikaa <3
Mathias Densen lisäsi kohteen Norway kiinnostuksen kohteekseen
Eirikur Steilsson Noregur…?
Lukas Bondevik …älä huomioi ääliötä…
Mathias Densen vastasi kysymykseen Onko Ruotsi parempi kuin Norja? vastauksella Ei ole!!! ja Timo Soini
Lukas Bondevik Jotenkin osasin odottaa tätä
Eirikur Steilsson Kuka on Timo Soini?
Tino Väinämöinen Um… ^^’’
A/N: Toivottavasti tästä nyt saa jotain irti... pahuksen muokkailu... mun koneella tää näytti vielä ihan nätiltä ja kivalta -.-'' enkä saa tästä mitenkään aidon näköistä ja en osaa kirjottaa huumoria ja valivalivali... jos tää ei ole hyvä niin käyn sitten poistamassa about viikon päästä ku kaikki ovat jo unohtaneet tämän, okay?
Komenttia? oliko tässä mitään hauskaa vai pysynkö vastedes vain raapaleissa ^^''
-
Aaaaaaaah mitä ihmettä!!! Sie tosiaan taidat sabotoida mun opiskelut tahallaan?! Damn, tiesin ettei pitäisi tulla katsomaan onko Toiseen ulottuvuuteen tullut mitään jännää... jessus, oisit edes varoittanut... xD
No, mutta mie ainakin pidin tästä. Idea on hauska ja jos kerta Potteristakin on tehty samoin, miksei Hetaliastakin?
Mathias Densen vastasi kysymykseen Onko Ruotsi parempi kuin Norja? vastauksella Ei ole!!! ja Timo Soini
*aivan totaalinen repeäminen* Timo.. Timo Soini... aah, kuolen. :'D
Kiitos iltani piristämisestä <3
Ja hei, jos kukaan muu kuin minä ei pidä tästä ideasta, niin kärsitään häpeästä sitten yhdessä, oui?
Nyt menen ihan oikeasti lukemaan siihen kokeeseen...
-
Hihihi, mä h ihittelen näille vieläkin ihan tyhmänä x) Men tiedä miksi mutta sä onnistuit tekee tästä ihan käsittämättömän loistavan, tycker om. Ja TANSKA on tässä ihana, siis kun se ei vain käsitä, se ei vain ymmärrä, se on vain vähän hupsu. Ja Islantikinvielä, sä y rität sabotoida lisäksi mun belaruscossia:'D
Mutsiis paras kohta ehkä tässä fikissä:
Tino Väinämöinen Jännä päivä tulossa, lähdössä Ruotsin luo :-)
Mathias Densen Finny, Finny, Finny…
Lukas Bondevik Ole hiljaa, Den… Tino, sano terveisiä Sverigelle
Mathias Densen Miksi olisin? Sinähän rakastat minun ääntäni, Norgey love <3
Eirikur Steilsson Norgey love…?
Mathias Densen: Ja, Ice Ice baby~
Eirikur Steilsson ….
Lukas Bondevik: Olen ällistynyt kyvystäsi uskotella itsellesi asioita, jotka eivät ole totta eivätkä koskaan tule olemaankaan, Danmark
Mathias Densen Älä huoli Norgie! En kerro kenellekään, että rakastat minua.
Siis tästä ei voi sanoa muuta kuin sen, että Tanska ensin leikkii kaksimielistä ja huolehtivaa isoveljeä ja sitten onkin jo ihan rakastunut mein pikkaiseen Norgeliiniin ja Islantia nyt heitellään muuten vaan.
Betanasi jatkan tämän kanssa, totta kai, uuuu tämähän on loistava<3
<3:llä
~Myrsis~
P.S. Kerrankin AJOISSA:D
-
Asiaa! Tälläisiä smalltalkeja on ilo lukea. Ja kun kyseessä Hetalia, ei kikatuksilta selvästikään selviä.
Voi Tanska, hänhän on aivan tuskallinen facebookissa. Mathias Densen tykkää kohteista Norway ja Norge4ever<3 ja 328 muuta
Taisivat kaikki olla Tanskan tekemiä. Tai ainakin ne ensimmäiset kaksisataa jos eivät muuten. Tanskan hölmöys on kyllä herkullista luettavaa, ja varsinkin vielä facebookissa. Nam <3
Eirikur Steilsson Kuka on Timo Soini?
Tino Väinämöinen Um… ^^’’
Aaargh, voi ei, Tanskakin tietää Soinin. Miksi jokaisessa kyselyssä edes on hänen nimensä? Hetalia-fanit voisivat kostaa ja mennä laittamaan jonkun... Jonkun... Vaikka Venäjän nimen joka paikkaan. Mitäs siihen sanoisivat, hah! Autetaan Venäjää maailmanvalloitukssa. Nyt kyllä ajaudun ihan väärälle raitille....
Kirjoittele vähän aikaa näitä :"> (Hymiöistä tuli mieleen, että tykkäsin Tinon hymiöistä) Haluan ehdottomasti nähdä muitakin kuin vain pohjoismaita facessa (GerIta, GerIta, GerIta!) Lisää vielä like-button niin näistä tulee täydellisiä. Se on tärkeä osa facebookia.
Mutta ei kannata jättää keskusteluja noin auki. Kai joku tuli vielä jotakin kommentoimaan Soini-kommentinkin jälkeen. Tahtoo nähdä koko keskustelun~, vaikka se voisikin tuntua siltä, kuin se pilaisi vitsin. Se saattaa vain tehdä siitä täytenäisen ja kiinnostavamman - eli siis vielä kiinnostavamman kuin ne nyt olivat. Preussimaisen mahtava ajatus <3
Sieppeli answeredOnko Ruotsi parempi kuin Norja?
with: "Ei ole!!!"
Sieppeli be enjoyin' yer recent tales: Hetabook
Sieppeli flapped gums 'bout yours recent tales: "Love it <3 Jatka samaan malliin!" (Merirosvoenglanti <3)
-
Noniin, minä luin tämän eilen illalla, mutta tulenpas nyt kommentoimaan.
"Tino Väinämöinen Jännä päivä tulossa, lähdössä Ruotsin luo :-)" tämä. En oikein osaa sanoa, mikä tässä on niin mahtavaa, ehkä se on tuo sanavalinta.
"Mathias Densen tykkää kohteista Norway ja Norge4ever<3 ja 328 muuta" ja vielä tämä ja se Timo Soini-homma oli, mitkä sai minut nauramaan. xD
En ollut itse tullut ajatelleeksikaan, että tällaisiakin juttuja kirjoitettaisiin. Idea on oikein hauska kyllä. Tanska on huippu, sekin tietää kuka on Timo Soini. >xD Ja se näkyy olevan kovin innokas Facebookin käyttäjä noista tykkäämiskohteiden määrästä päätellen.
-
Waah!
FinlandGirl pakotti lukemaan tämän ja täällähän olen. Nyt on kyllä pakko pilittää, sillä joskus mietein kuinka Tanska painaisi Timo Soinin kohdalla tykkää -nappia, jos se olisi mahdollista. Minulla oli jo päässä kohtaus valmiina, jossa Norja (<3) kertoisi naapurilleen Soiin rajoittavan myös Tanskalaisten maahanmuuttoa. Ja tanskahan toteaisi, ettei hänen kansansa mihinkään taho muuttaa ^^
Muttamutta, oikeasti ihanan suloinen fikki... On niin kivaa, kun Norjalla ja Islannilla ja Tanskallakin on omat nimet. Nyt vaan pelkään, että käytän vielä niitä omissain fikeissäni. Niistä taitaa tulla oma fanon. Voivoi.
Mutta kitos tästä illan piristyksestä :)
-
Jes, mun ei ilmesesti tarttekaan hävetä (sori, Muuttis, me voidaan hävetä yhdessä jotain muuta... xD)
Muuttis: Minä kato ajattelin, että tulen sitten "viattomasti" kertomaan sinulle niiden kokeiden jälkeen, että Finissä olisi jotain... Mut kiitos^^ yritän seuraavalla kerralla sabotoida ahker... siis olla sabotoimatta, tarkoitin.
Myrsis: hi hii, kiitos~
Sieppeli: kiitos^^ Tanska nyt on tuollainen Facebook-spämmäri... siellä se meidän lempi tanskalaisemme on istunut koko päivän koneella ja väsännyt Norjasta fanisivuja... joo, yritän pidentää näitä hieman, mut mulla on ikävä taipumus lähteä sitten sivuraitelle ^^''
Himsu: Kiitoksia~ ^^
Musō-ka: Kiitoksia ^^ näh, käytä vain nimiä vapaasti... en mäkään oo noita keksinyt (Norjan ja Tanskan nimet on napattu melkein suoraan Hima-saman blogista... vain Belgian nimen olen itse keksinyt^^'')
Nyt sitten toinen osa. Nämä päivitykset ovat muuten sitten vanhimmasta uusimpaan eli päinvastoin kuin facessa oikeasti. Musta se on helpomaa lukea nyt näin. (ja kaikki randomit sivuheitot johtuu sitten siitä, että... ihmiset tekee randomeita sivuheittoja ^^'')
Nimet:
Norja = Lukas Bondevik
Tanska = Mathias Densen
Hollanti = Tim van Holland ("van" on yleinen hollantilaisissa sukunimissä ja se tarkoittaa "olla jostain / kuulua jonnekin" Holland on alue Alankomaissa)
Belgia = Emma de Ghent (Emma on hyvin suosittu nimi Belgiassa ja se lausutaan yhdellä ämmällä "Ema" Ghent on vanha nimi kaupungille Gent)
Niin... ja jätin Saksan ilman sukunimeä, vaikka faceen ei kai voi edes liittyä ilman sitä ^^''
Osa 2~
Gilbert Beilschmidt on nyt käyttäjien Antonio Fernandez Carriedo ja Francis Bonnefoy kaveri
Francis Bonnefoy Trio taas kasassa, oui?
Antonio Fernandez Carriedo Sí ^^
Gilbert Beilschmidt Ksesesese~ tästä tulee mahtavaa!
Francis Bonnefoy Sinä sen sanoit, mon ami, sinä sen sanoit ;)
Antonio Fernandez Carriedo Mistä aloitetaan nyt?
Gilbert Beilschmidt Aloitetaan… Juomalla! xD
Francis Bonnefoy Oui, minulle lasi viiniä s'il vous plaît~
Gilbert Beilschmidt Ja, ja. Tulkaa tänne, vein kaikki oluet, jotka Westen osti.
Ludwig Vai sinne ne siis katosivat…
Gilbert Beilschmidt Oho… Sinun piti olla Italian luona!
Ludwig Bruder… italialaisetkin voivat käyttää internettiä. Mutta me keskustelemme heti kun pääsen kotiin.
Antonio Fernandez Carriedo Tarvitsetko poliittista turvapaikkaa, Gil?
Gilbert Beilschmidt Olen siellä ihan minuutissa, Toni.
Käyttäjän Gilbert Beilschmidt tämän hetkinen kaupunki on nyt Madrid, Spain.
Ludwig Et voi paeta ikuisesti, bruder.
Gilbert Beilschmidt Paeta? Minä?! En minä pakene, minä vaan harjoittelen mahtavaa perääntymistaktiikkaa.
Lovino Vargas Merda… Kaksi ääliötä samassa paikassa.
Elizabeta Héderváry suosittelee sivua Swiss Diamond (http://www.swissdiamond.fi/)
Gilbert Beilschmidt Sveitsillä timantteja?
Elizabeta Héderváry Klikkaa vain sitä linkkiä…
Gilbert Beilschmidt ...MEIN GOTT! 0_0
Elizabeta Héderváry Hi hi~ Kiitos Vash, että lahjoitit minulle yhden näistä <3
Gilbert Beilschmidt Mitä?! Sinulla /on/ tällainen?!
Vash Zwingli Ilo on minun puolellani, neiti.
Gilbert Beilschmidt …
Elizabeta Héderváry Mitä, Gil? Veikö kissa… anteeksi, paistinpannu, kielesi?
Gilbert Beilschmidt Hah! Et pelota minua.
Elizabeta Héderváry Enkö? Miksi en sitten ole nähnyt sinua aikoihin? Uusi leluni kaipaa testausta…
Gilbert Beilschmidt Hullu nainen…
Elizabeta Héderváry ^^
Arthur Kirkland sai juuri pahoja aavistuksia.
Francis Bonnefoy Mon Dieu, sinä näit minut? ;’D
Arthur Kirkland Frog! Mitä hittoa sinä nyt suunnittelet?
Francis Bonnefoy Rakkauden töitä <3
Arthur Kirkland …
Arthur Kirkland Jos ylität Kanaalin, minä pidän huolen, että et tee sitä enää koskaan.
Francis Bonnefoy Oui, näinkö kovasti sinä minua rakastat? Et tahdo, että lähden~
Arthur Kirkland Sinä… Häivy maastani!
Francis Bonnefoy Eheh he hee~ En.
Gilbert Beilschmidt, Mathias Densen, Arthur Kirkland, Tim van Holland ja Emma de Ghent tykkäävät kohteesta Olut/ Beer
Lukas Bondevik Hmm… Ainakin tiedän, mistä seurasta löydän sinut, Danmark.
Mathias Densen Norge <3 Hei! Olut-ilta tänään?
Gilbert Beilschmidt Ksesesesese~ Ehdottomasti
Tim van Holland Olen mukana
Lukas Bondevik *sigh* minä lukitsen oven ja ikkunat yöksi, joten turha tulla vaivaamaan minua keskellä yötä, Danmark. Enkä myöskään nouda sinua mistään, joten älä soita.
Gilbert Beilschmidt Ohou! Jollakulla taitaa olla kylmä yö edessä…
Mathias Densen Niin, sinulla ;’)
Emma de Ghent Minä tulen myös! Muutama olut maistuisi nyt.
Gilbert Beilschmidt Belgia?!
Mathias Densen Belgia?!
Gilbert Beilschmidt hei, älä kopio minua.
Mathias Densen En kopioinut… Sinä ennakoit minua!
Gilbert Beilschmidt Sen kuin näkisi… Mutta, Belgia?!
Emma de Ghent Mitä?!
Gilbert Beilschmidt Sinähän olet tyttö!
Emma de Ghent Ai ihanko oikeasti? Kiitos, että kerroit. En olisikaan itse huomannut…
Tim van Holland Nyt sinä suututit hänet, Gil. Hän tulee juomaan sinut pöydän alle tänä iltana.
Gilbert Beilschmidt Mutta… Hän on tyttö…
Elizabeta Héderváry Luovuta Gilbert, tuo selitys ei ole ennenkään toiminut ;’D
Tim van Holland Hän on _minun_ siskoni.
Gilbert Beilschmidt Jollain tapaa… se selittää kaiken…
Emma de Ghent Hah ha, nähdään illalla xD
Allied Forces tykkää kohteesta I Hate When I'm Winning A War and Grandpa Rome Comes Out of the Ocean
A/N: Tässä tämä tällä kertaa ^^ Kiitos vielä kerran kaikille, jotka kommasi ekaa osaa. Nyt tiedän, että ei tämä niin kamala ole kuin ajattelin... Ja nyt on sitten muitakin kuin Pohjoismaita facessa^^
Ja toi viimeinen... tuollainen ryhmä on oikeasti olemassa. (joo-o, niil on liittoutuneet ryhmä nyt kanssa siellä myös... näköjään.)
nostin muuten ikäraja ihan varmuuden vuoksi ^^''
-
Katotaa osaisinkos käyttää quotea. :D
Gilbert Beilschmidt Paeta? Minä?! En minä pakene, minä vaan harjoittelen mahtavaa perääntymistaktiikkaa.
Näinkään. Aah, että minusta on mukavaa aina kun Gilbo esiintyy jossakin ficissä. Tässä sillä oli muutama oikein hauska repliikki... ja tämä oli yksi niistä. <3
Arthur Kirkland sai juuri pahoja aavistuksia.
Francis Bonnefoy Mon Dieu, sinä näit minut? ;’D
Tämä. :'D Minua alkoi kovasti kiinnostaa, mitä Ranska oikein on tekemässä.
Gilbert Beilschmidt Belgia?!
Mathias Densen Belgia?!
Gilbert Beilschmidt hei, älä kopio minua.
Mathias Densen En kopioinut… Sinä ennakoit minua!
Ja sitten vielä tämä. On hauska nähdä Preussin ja Tanskan kanssakäymistä. Olenkos nyt muuten ollut jotenkin tietämätön asiasta vai onko belgialaisetkin kovia juomaan olutta vai tuleeko Belgia mukaan ihan muuten vain?
-
Allied Forces tykkää kohteesta I Hate When I'm Winning A War and Grandpa Rome Comes Out of the Ocean
Voi hyvää huomenta, totaalinen repeäminen ; D Ai löytyy facebookista? Hetkinen, käynpä tykkäämässä...
Ranska näköjään pääsi siis Facebookiin asti? Jättebra! Tuo tuntui ihan jatkolta minun tarinalleni, love it, love it, love it, love it. Ja tuon nimeltämainitsemattoman kolmikon keskustelujen lukeminen muutenkin, ah <3 Sama homma Preussilla ja Tanskalla, kun he ovat molemmat niin samanlaiset luonteiltaan, että heidän keskustelunsa ovat vain niin.. Ah, helmiä!
Antonio Fernandez Carriedo Tarvitsetko poliittista turvapaikkaa, Gil?
Gilbert Beilschmidt Olen siellä ihan minuutissa, Toni.
Mutta Gil! Saksahan on siinä lätäkön takana! Onko siellä nyt niin turvallista?
Lovino Vargas Merda… Kaksi ääliötä samassa paikassa.
Ja tämä kruunasi kyllä kokonaiset kaksi keskustelua. Lovi vain on niin suloinen, pakko rakastaa häntä.
Nyt on pakko lopettaa tuo turhanpäiväinen lainailu, kun enhän minä osaa sanoa niistä enää mitään. Se kuitenkin piti vielä mainitsemani, että Kiitos ettet laittanut Saksalle sukunimeä. Olen pari kertaa törmännyt niihin, jotka laittavat hänelle sukunimen, esimerkiksi saman kuin Preussilla ja se on raivostuttavaa. Ludwigilla ei ole sukunimeä, se on canon, sillä peruna! Nuo muut nimet ovat hyvät, esimerkiksi Lukakseksi olen itsekin Norjan mieltänyt kun vaihtoehdot tulivat, ja muutkin nimet ovat yllättävän sopivia. Mutta Ludi on Ludi niin kauan kunnes Hidekaz toisin ilmoittaa <3
Eikö Ruotsi harrasta kommentointia O.O?
//Unohdin ihan sen mitä minä tulinkin sanomaan. Jesh, nyt toimi paremmin kuin ensimmäisissä, keskustelut eivät jääneet kesken! Kun antaa mielikuvituksen laukata eikä yritä estellä sitä, tulee paljon luontevampaa tekstiä. Jos meinaa lähteä sivuraiteille, anna lähteä. Kyseessä on kuitenkin jälleen Facebook, joten keskustelut voivat olla sisällöltään ihan millaisia tahansa. Sehän se tekee stalkkaamisestakin hauskaa ; D Valtioiden stalkkaaminen... Täydellistä hupia <3
-
Okei, joo, homman nimi on nyt se että nauroin itseni käppyrään. Ja nyt on pää niin tyhjä, että kukaan ei kai oikeasti uskokaan ;D
Käyttäjän Gilbert Beilschmidt tämän hetkinen kaupunki on nyt Madrid, Spain.
Ludwig Et voi paeta ikuisesti, bruder.
Gilbert Beilschmidt Paeta? Minä?! En minä pakene, minä vaan harjoittelen mahtavaa perääntymistaktiikkaa.
Lovino Vargas Merda… Kaksi ääliötä samassa paikassa.
Tämä vaan oli... ;D
Elizabeta Héderváry suosittelee sivua Swiss Diamond
Gilbert Beilschmidt Sveitsillä timantteja?
Elizabeta Héderváry Klikkaa vain sitä linkkiä…
Gilbert Beilschmidt ...MEIN GOTT! 0_0
Elizabeta Héderváry Hi hi~ Kiitos Vash, että lahjoitit minulle yhden näistä <3
Gilbert Beilschmidt Mitä?! Sinulla /on/ tällainen?!
Vash Zwingli Ilo on minun puolellani, neiti.
Mun kone on niin hidas, että tuon linkin avautimisessa tuntu kestävän ikuisuus. Odotin hiukan sekavin tuntein mitä nuo Swiss diamondit sitten oikeasti on, ja nauru oli kyllä ennätyskirjaluokkaa kun viimein sivu suostui näyttäytymään.
Seuraavaksi pitäisi kopioida koko loppuficci, joten sanotaanko vaan että XDXDXDXD Belgiahan tosiaan ei tiennyt olevansa tyttö. Hänen tulsisi siis kiittää mahtavaa Preussia joka tämän tiedotti!
Allied Forces tykkää kohteesta I Hate When I'm Winning A War and Grandpa Rome Comes Out of the Ocean
Voi pyhä hilleri... XD
Koskahan valtiot huomaavat, että heidän facesivuillaan pyörii joukko suomalaisstalkkereita?
-
Äh... En mä voi lainata mitään, koska...
JOUTUISIN LAINAAMAAN KAIKEN!
Mein gott! O__o -Preussia lainatakseni. Se kuvastaa tätä parhaiten. Tuo Swiss Diamond -vitsi. Oikeasti xD Et voi tietää, kuinka nauroin tänä aamuna tätä lukiessani *puistelee päätään*
Ja tuo kaljailta :D Ja the Bad Friens Trio :D Ja Preussi :D Ja saksa :D
(Nyt tuli liikaa :D -hymiöitä...)
Jotain rajaa oikeasti 8D En vain osaa kommentoida tätä rakentavasti, sillä... voivatko Hetalian maat olla rakentavia? Eivät. Entä sitten facebokissa? Edelleenkään eivät. Mutta siis. Loistava latu jatkuu, odotan innolla lisää ja noin. Pus pus pikku Vyra, kirjoita nopeasti.
Ja niin hei, milloinkas tökkämiset astuvat kuvaan?
-
Himsu: Oui, kiitos~ Belgia ja olut... jos kysyt belgialaiselta, mitä hän tietää oluesta, niin 99 prosentin todennäköisyydellä hän sanoo, että belgialaisethan keksivät oluen! Belgiassa olut on sama kuin viini Ranskassa. Sitä juodaan aterialla, silloin kuin tavataan ystäviä, juhlissa, tapahtumissa, ravintolassa aloitetaan olutlasilisella... ja pubissa on turha pyytää vain "jotain belgialaista olutta" koska seuraavaksi kysytään tahdotko tummaa vai vaalea, millä prosentilla, hunajalla, inkiväärillä vai jollain muulla maustettua, kuinka monta senttilitraa tahdot... (kyl, Belgiassa olut myydään senttilitroina, pulloissa on yleensä 25 tai 33 senttilitraa) ja mä en edes juo olutta, mutta opin jo kuitenkin tän kaiken -.-''
Sieppeli: Kiitos~ Mä kyllä ajattelinkin sinun tarinaa silloin kun kirjoitin tuon kohdan ^^ ja kyllä se Ruotsi kommentoi kans... hän ei vaan taida olla samanlainen spämmäri kuin Tanska xD
Ven: Kiitoksia^^ mä jotekin pidän tuosta Swiss Diamondin "paistinpannu - ystävä vai vihollinen sloganista" xD
Koskahan valtiot huomaavat, että heidän facesivuillaan pyörii joukko suomalaisstalkkereita?
toivon, etteivät koskaan...
Musō-ka: aww, kiitos^^ yritän parhaani tuon nopean kirjoittamisen suhteen, mut työssäkävijänä mun aika on rajallinen ja on noita muitakin fikkejä going on....
Seuraava osa~
3. osa~
Tim van Holland Heineken!
Mathias Densen CARLSBERG!
Tim van Holland HEINEKEN!
Mathias Densen CAAARLSBEEEERG!!!
Tim van Holland Turpa kiinni. Se on HEI-NE-KEN!
Mathias Densen Tuki itse. CARLSBERG!
Tim van Holland HEINEKEN! Se on helpompi sanoa humalassa.
Mathias Densen CARLS--- Olet muuten oikeassa.
Tim van Holland Luonnollisesti
Mathias Densen eikä sinun kieltäsi voikaan puhua kuin humalassa!
Tim van Holland Ottaisit itse sen perunan pois suustasi…
Lukas Bondevik Hollanti voitti.
Mathias Densen :’(
Berwald Oxenstierna …
Mathias Densen mikä status tuo muka oli?
Tino Väinämöinen Ah, kyllä Su-san! Minä hoidan sen : )
Berwald Oxenstierna Tack…
Mathias Densen Mitä?! Sinä ymmärsit tuota Finny?
Tino Väinämöinen Totta kai =D
Mathias Densen Mitä se sitten sanoi? 0_o
Tino Väinämöinen …
Mathias Densen Ja, ja… Mitä se tarkoittaa?!
Lukas Bondevik Voi pientä Dennyä… Etkö ymmärrä?
Mathias Densen Norge… mitä se sano??!
Lukas Bondevik …
Mathias Densen Norgeee :-(
Lukas Bondevik Vastasin vain kysymykseen.
Tino Väinämöinen ;'D
Eirikur Steilsson Minäkin tiedän vastauksen
Mathias Densen kerro sitten, Icey!
Eirikur Steilsson …
Mathias Densen 0_O
Mathias Densen Hej! Tämä ei ole enää hauskaa… oikeesti, kertokaa nyt…
Lukas Bondevik …
Tino Väinämöinen …
Eirikur Steilsson …
Mathias Densen … for helvede…
Berwald Oxenstierna ...
Mathias Densen Turpa kiinni, Sve.
Feliciano Vargas Pastaa aamupalaksi ja lounaaksi ja päivälliseksi ja iltapalaksi ja…!
Ludwig Italia! Sairastut, jos syöt noin paljon… taas! Ja sinun piti olla tänään kaksi minuuttia ja kolmekymmentä sekuntia sitten urheilukentällä juoksemassa!
Feliciano Vargas Ups… Anteeksianteeksianteeksianteeksi… tulen heti!
Feliciano Vargas Siestaaaaa <3
Ludwig Italia!
Gilbert Beilschmidt katsoo, kun Länsi yrittää saada Italiaa toimimaan… Kokeille sitä hiuskiekuraa! Antonio sanoi, että se saa Lovinon toimimaan kuin unelma xD
Ludwig Nein, bruder. Se tekee hänestä vain hiljaisen.
Gilbert Beilschmidt Näh, yrität vain tarpeeksi kauan niin alkaa tapahtua…
Lovino Vargas Te… perverssit peruna-aivot! Koskekin veljeeni niin minä… ja Espanja, me puhumme tästä vielä!
Antonio Fernandez Carriedo Sí sí ^^
Lovino Vargas Idiootti.
Gilbert Beilschmidt Rakkausongelmia? Antakaa minun hoitaa ne, ksesesesese~
Francis Bonnefoy Tai minun <3
Lovino Vargas O_õ
Antonio Fernandez Carriedo Ei Gil, ei. En aio päästää sinua minun Lovini lähelle ^^ Enkä sinuakaan Francis… Varsinkaan sinua…
Lovino Vargas Ihan kun minä päästäisin _sinut_ lähelleni…
Lukas Bondevik > Mathias Densen
Denmark, viimeisen kerran. Lopeta se tökkiminen. Se on typerää.
Mathias Densen Sinä pidät siitä, Norge :3
Lukas Bondevik Enkä pidä. Se on ärsyttävää ja, jos se ei kohta lopu, niin lähetän peikkoni käymään luonasi.
Mathias Densen Mutta Norgie! Sinä aina tökkäät takaisin…
Lukas Bondevik Niin…
Lukas Bondevik Mutta vain siksi, että en aio hävitä sinulle.
Mathias Densen Yay~ Tökkimissota Norgien kanssa!
Lukas Bondevik *sigh*
Berwald Oxenstierna merkitsi suhteensa vaikea selittää
Mathias Densen Oh nou… ongelmia? xD
Lukas Bondevik Yleensä silloin ei naureta
Mathias Densen Hah! Minä nauran aina, jos Svellä on ongelmia!
Tino Väinämöinen Su-san! Minä en tiennyt, että sinulla on suhde… Kenen kanssa :-)
Mathias Densen Hej, löysin sen ongelman! xD
Lukas Bondevik Onnittelut *sigh*
Berwald Oxenstierna m’ fru…
A/N: Carlsber = tanskalainen olutmerkki, Heineken = hollantilainen olutmerkki. Fru = vaimo ruotsiksi, m' fru= min fru ^^
En pidä noista keltaisista hymiöistä niin yritän aina kiertää niitä noilla erilaisilla... ^^'
Olen yllättynyt siitä, miten suosittu tästä näyttää tulevan. Kiitoksia kaikille kommentoijille vielä kerran ja samoin niille, jotka sattuvat tämän auki klikkaamaan ja tämän lukemaan... kommentti olis kiva xD (aina on pakko yrittää...) anyway, ideoitakin saa heitellä. Ite olen suhteellisen ahkera facessa, mut en kuitenkaan käytä sen kaikkia ominaisuuksia ^^'
-
Apua, mistäs minä aloittaisin. Voisin varmaan vaan ihan todeta, että Hollannin ja Tanskan olutkeskustelu ja pohjoismaiden keskustelu Ruotsin "..."-tilasta on loistavia ihan kokonaisuudessaan. xD Mutta tiesikö pohjoismaista oikeastaan kukaan, mitä Ruotsi tarkoitti, vaan härnättiinkö tuossa vaan Tanskaa? :-D
Eirikur Steilsson Minäkin tiedän vastauksen
jostain syystä pidin tästä kohdasta erityisesti. xD
Ja sitten tämä: Gilbert Beilschmidt katsoo, kun Länsi yrittää saada Italiaa toimimaan… Kokeille sitä hiuskiekuraa! Antonio sanoi, että se saa Lovinon toimimaan kuin unelma xD
:-D "kokeile sitä hiuskiekuraa!" ♥
Mutta siis jos täytyisi valita paras kohta tästä koko hommasta, se olisi ehdottomasti tämä:
Tino Väinämöinen Su-san! Minä en tiennyt, että sinulla on suhde… Kenen kanssa :-)
Suomelle muuten minusta sopii nuo tuollaiset nenälliset hymiöt.
Ja kiitos kovasti Belgia ja olut -tietopaketista. ^^ Nyt olen taas vähän viisaampi. Täytyy sanoa, etten ollenkaan tiennyt belgialaisten olevan noin kovia oluenjuojia. xD
-
Mie olen kovaa vauhtia addiktoitumassa tähän Hetabookiin jopa enemmän kuin raapaleisiin... oh my.. :'D
En kyllä oikeastaan tiedä yhtään mitä sanoa. Aina kun olen tullut lukemaan näitä, niin olen vain huomannut että kaikki ylläolevat kommentoijat ovat jo lainanneet joka ikisen kohdan minkä minäkin olisin maininnut, joten.. tyhjästä on paha nyhjäistä, kuten isäni aina sanoo. xD
Ja tuntuisi hölmöltä ruveta muutenkaan listailemaan mitään lempikohtia, kun oikeasti rakastan ihan kaikkea. Siis ihan. kaikkea. Nämä ovat niin ihanan helppolukuisia ja yksinkertaisia, hauskoja ja piristäviä. Eniten pidän siitä, että näissä on muitakin maita kuin Nordicsit tai BeNeLux. Se näissä piristävintä onkin. ^^
Nyt kun rupean taas selailemaan alaspäin ja luen näitä facebook juttuja mitä olet kirjoittanut, tekisi ihan mieli.. hmm, en tiedä. Laulaa. Nauraa. Tulla innostuksesta taas sekoilemaan fb-seinällesi, koska nämä ovat oikeasti NIIN HYVIÄ <3 Ja jostain kumman syystä mun tekee yhtäkkiä mieli olla enemmän facebookissa... xD
Muakin rupesi kyllä ihmetyttämään tuo, että tiesikö Suomi ja kumppanit oikeasti mitä Ruotsi sanoi päivityksessään, vai härnättiinkö vain Tanskaa? Oli miten oli, idea oli nerokas, kuten aina. Mitä taas tulee ideoihin, niin rupesi mietityttämään, että onnittelevatko maatkin facebookissa toisiaan synttäripäivinä? Itse olen ajatellut sen aina vähän naurettavaksi, kun yhtenä päivänä koko kaverilista 'hyökkää' toivottamaan onnea seinällesi, vaikkei edes tuntisi kaikkia onnittelijoita. No jaa... mene ja tiedä. :-D
-
Eiiih, nyt kyllä nauroin! Varsinkin tuolle Englannin ja Ranskan keskustelulle. Muttah, onko jatkoa tulossa? Rakentavaa ei liikene ;)
-
Himsu: Oi, kiitos! Täytyy muistaa, että nenälliset hymiöt on sit Suomelle (yritän kehitellä jokaiselle oman face-tyylin, et kaikki ei sit vaan oo mun kopioita xD)
Muuttis: Aww... kiitos ^^ yay~ mä addiktoin ihmisiä taas~ ja tervetuloa sekoilemaan mun faceen!
MattYoru: Kiitos! Jatkoo tulee aina silloin tällöin ;'D
Näistä seuraavista statuksista aattelin eka laittaa vain kaksi, kun nämä ovat hieman pitempi (ja randomempia...) mutta menköön nyt kaikki kolme, että ei jää roikkumaan ^^'' edelleenkään tässä ei ole oikeastaan mitään juonta tai tarinaa taustalla, eli nämä vain... ovat face -statuksia.
Nimet niille, joilla ei niitä ole:
Lukas Bondevik = Norja
Eirikur Steilsson = Islanti
Mathias Densen = Tanska
Tim van Holland = Alankomaat
Emma de Ghent = Belgia
Katyusha Chernenko = Ukraina (Hima-sama oli ehdottanut etunimeksi Ireneä, mutta ite en pitänyt siitä... Katyusha Braginskaya olis ollut faninimi, mut en myöskään tahdo laittaa Ukrainalle samaa nimeä kuin Venäjälle)
Jos joku tahtoo, että listaan aina myös ne joilla on virallinen nimi, niin sanokaa ^^
4. Osa~
Mathias Densen Kuinka monta hollantilaista tarvitset vaihtamaan lampun? …tuhlaat aikaasi, ei ne osaa tehdä sitä kuitenkaan xD
Tim van Holland Kuinka monta täysjärkistä tanskalaista tarvitset vaihtamaan lampun? …tuhlaat aikaasi, et tule löytämään yhtäkään.
Gilbert Beilschmidt Tuo oli hyvä! xDD
Mathias Densen Kuinka monta preussilaista tarvitset vaihtamaan lampun? …tuhlaat aikaasi, sillä täällä ei ole yhtään preussilaista xD
Francis Bonnefoy Julmaa…
Gilbert Beilschmidt Hah! Kuinka monta hollantilaista ja tanskalaista tarvitset vaihtamaan lampun? …tuhlaat aikaasi, eivät he kuitenkaan löydä sitä lamppua xD
Mathias Densen Kuinka monta saksalaista tarvitset vaihtamaan lampun? … näh, en keksi loppua. Holly?
Tim van Holland …Holly? HOLLY?!
Mathias Densen Pfft… Hollanti on liian pitkä nimi xD
Tim van Holland …Ja Tim myös?
Gilbert Beilschmidt Ai, hei Holly! Mitä baby~
Tim van Holland Verdommen! Minä. Tapan. Sinut.
Gilbert Beilschmidt Onnea yritykselle xD
Mathias Densen Älä ole niin tosikko, Holly! Ja btw, lähdetkö pyöräilemään?
Tim van Holland Sinun kanssasi?
Mathias Densen Kenen muunkaan?
Tim van Holland Voi toki lähden pyöräilemään kanssasi! Toivottavasti tuleva pyöräilyonnettomuutesi ja tipahtaminen erittäin kivuliaasti joltain korkealta paikalta suoraan päällesi ei haittaa Pohjoismaa tovereitasi…
Mathias Densen …Holly..?
Lukas Bondevik Pitäkää hauskaa.
Mathias Densen Vietettiin oikein hauskat kimppasynttärit Svean kanssa xDD
Lukas Bondevik hyvä, että sinulla oli hauskaa… Aiotko maksaa pöytäni, jonka hajotit?
Tino Väinämöinen Um… Su-san ei varmaan pidä siitä, että kutsut häntä Sveaksi ^^’’ Ja… onko kukaan nähnyt häntä?!
Lukas Bondevik Niin, missä Sverige on? Selitä, Danmark.
Mathias Densen Selitä mitä? Ja mikä pöytä? En muista mitään pöytää…
Lukas Bondevik Muistat pian…
Mathias Densen U-huu~ Norge, ei tuollaisia ehdotuksia yleisillä paikoilla ;’D
Lukas Bondevik …Perverssi. *sigh*
Eirikur Steilsson Eikö kukaan ole oikeasti nähnyt Svítä?
Tino Väinämöinen Ei mitään havaintoa… Hän ei edes vastaa puhelimeen :- (
Mathias Densen Ei hän vastannut minullekaan
Lukas Bondevik No sitä en ihmettele, Dan. En minäkään vastaisi sinulle.
Mathias Densen Niin… siitäpä tulikin mieleen, että täytyy taas käydä luonasi Norge <3
Lukas Bondevik Pysy poissa.
Eirikur Steilsson Sví ei varmaan tahdo vastata Dannylle myöskään siksi, että hän sitoi hänet siihen tuoliin.
Mathias Densen xDD ja pahuksen hyvät solmut teinkin!
Tino Väinämöinen ^^’’
Lukas Bondevik Ai niin unohdin sen. Olet myös muutaman tuolin minulle velkaa, Danmark.
Mathias Densen … no, oli se sen arvoista xD
Tino Väinämöinen Minä alan oikeasti olla huolissani hänestä :-(
Berwald Oxenstierna Olen kunnossa
Eirikur Steilsson Sví?
Tino Väinämöinen Su-san! Missä sinä olet ollut? Et vastannut…
Berwald Oxenstierna Kadotin puhelimen ja rahat.
Lukas Bondevik Miten?
Berwald Oxenstierna En tiedä. Heräsin tuntemattomasta paikasta enkä enää muista, miten tänne päädyin.
Mathias Densen Hups…
Lukas Bondevik Hups?
Tino Väinämöinen Onko siellä mitään kylttiä tai paikkaa tai jotain, mistä saat selville olinpaikkasi?
Berwald Oxenstierna On…
Lukas Bondevik No? Missä sinä olet?
Berwald Oxenstierna …Lollannissa…
Mathias Densen Mhah ha haa XDDDD
Lukas Bondevik Vai se oli siis se “hups”
Tino Väinämöinen Minä haen sinut kotiin ^^’’
Berwald Oxenstierna Kiitos.
Mathias Densen Älä suotta! Minä kyllä pidän Sveasta huolta xD
Tino Väinämöinen Um…tulen niin pian kuin pääsen!
Berwald Oxenstierna Kiitos.
Emma de Ghent Vohveleita! <3
Tim van Holland Zus… sinä tiedät, mitä tapahtui viimeksi, kun ilmoitit vohveleista facebookissa…
Emma de Ghent Jep ^^’’ Tein tällä kertaa tarpeeksi kaikille!
Gilbert Beilschmidt Mainiota, olen jo tulossa.
Francis Bonnefoy Oui, ihan kohta siellä
Feliciano Vargas Vohveleitaaaa~
Mathias Densen Mitämitämitä? Minäkin tahdon!
Tim van Holland Saat sitten juosta… Olen jo melkein syönyt kaikki.
Feliks Łukasiewicz Niiku minä tulen kanssa!
Katyusha Chernenko Oi, minäkin tulen pian :’)
Elizabeta Héderváry Vohveleita <3 sinun tekemäsi ovat parhaita, Bel~
Toris Laurinaitis Toivottavasti ei haittaa, että tulen Feliksen mukana…
Arthur Kirkland Olen myös tulossa.
Ludwig Hyvä. Voimme sitten pitää samalla EU:n kokouksen, koska viime kerralla kaikki osanottajat eivät olleet aivan valmiudessa.
Mathias Densen Pahus, yllätyskokous >.<
Tim van Holland kai vohvelit ovat sen arvoisia -.-’’
Francis Bonnefoy Vai siksi siis Belgique tekee ihania vohveleitaan nykyään joka kuukausi…
Tim van Holland Niinpä… ja hän on België.
Emma de Ghent valtion on tehtävä, mitä valtion täytyy… ^^
Gilbert Beilschmidt Pfft… sinä olet ainoa, joka huijaa muita kokouksiin vohveleilla xD
Emma de Ghent Te kaikki rakastatte niitä kuitenkin <3
Emma de Ghent Eikä se ole enään huijaamista kolmannen kerran jälkeen...
A/N: Lollanti (Lolland... vanha nimi on Laaland, että silleen...) on yksi Tanskan saarista... siitä saattaa tulla myös raapale joskus... ja Hollannista tuli Holly koska mietin miten lyhentäisin sen. Hollanti, Hol, Holi, Holly...
Se, joka kysyy, miten Belgia ja vohvelit liittyvät toisiinsa, saa uuden luennon xD
-
Waah, uusi luku! Tykkäsin tästäkin, aika hauska juttu nuo Ruotsin ja Tanskan kimppasyndet... Tai kaikki nuo ovat hauskoja, repeilin... x)
-
Parasta tässä kyllä oli kokonaisuudessaan tuo Ruotsin joutuminen Lollantiin. "Olen kunnossa" ja "Kadotin puhelimen ja rahat" Ruotsin rauhalliseen tyyliin on hupaisaa. :-D
Mikä minusta on vähän hassua, on se, että kaikki muut kutsuu Ruotsia oman kielisellä nimellään, mutta Suomi kutsuu Ruotsia "Su-saniksi". Niinhän sen tietty on Hetaliassa fanit kääntäneet, ja tiedän, sen tilalle on vaikea keksiä mitään suomennosta (ellei laita siihen vaan Ruotsia), mutta silti se kuulostaa vähän hassulta. xD
Tim van Holland Saat sitten juosta… Olen jo melkein syönyt kaikki.
tämä :-D ♥
Ludwig Hyvä. Voimme sitten pitää samalla EU:n kokouksen, koska viime kerralla kaikki osanottajat eivät olleet aivan valmiudessa.
ja tämä :-D ♥
-
Ahahaa!
Uusi osa (tai no, minulle kaksikin <3) Ja vielä 10.6!!! *fanitusihkutuspöhköyskiljumissekoamistotaalinenkohtausnytvaantyylisestiihkutuskiljuntaa*
Selitys -> 10.6 = Minun synttärit ^^ Wee~!
Niin ja sitten niistä TEKSTEISTÄ:
Oioi, tökkäykset oli mukana. Aawkis...
Mathias Densen Selitä mitä? Ja mikä pöytä? En muista mitään pöytää…
Lukas Bondevik Muistat pian…
Mathias Densen U-huu~ Norge, ei tuollaisia ehdotuksia yleisillä paikoilla ;’D
Lukas Bondevik …Perverssi. *sigh*
Repeäisin totaalisesti, elleivät kummit ja mummot olisi alakerrassa syömässä :D
Mathias Densen Vietettiin oikein hauskat kimppasynttärit Svean kanssa xDD
Lukas Bondevik hyvä, että sinulla oli hauskaa… Aiotko maksaa pöytäni, jonka hajotit?
Tino Väinämöinen Um… Su-san ei varmaan pidä siitä, että kutsut häntä Sveaksi ^^’’ Ja… onko kukaan nähnyt häntä?!
Lukas Bondevik Niin, missä Sverige on? Selitä, Danmark.
Mathias Densen Selitä mitä? Ja mikä pöytä? En muista mitään pöytää…
Lukas Bondevik Muistat pian…
Mathias Densen U-huu~ Norge, ei tuollaisia ehdotuksia yleisillä paikoilla ;’D
Lukas Bondevik …Perverssi. *sigh*
Eirikur Steilsson Eikö kukaan ole oikeasti nähnyt Svítä?
Tino Väinämöinen Ei mitään havaintoa… Hän ei edes vastaa puhelimeen :- (
Mathias Densen Ei hän vastannut minullekaan
Lukas Bondevik No sitä en ihmettele, Dan. En minäkään vastaisi sinulle.
Mathias Densen Niin… siitäpä tulikin mieleen, että täytyy taas käydä luonasi Norge <3
Lukas Bondevik Pysy poissa.
Eirikur Steilsson Sví ei varmaan tahdo vastata Dannylle myöskään siksi, että hän sitoi hänet siihen tuoliin.
Mathias Densen xDD ja pahuksen hyvät solmut teinkin!
Tino Väinämöinen ^^’’
Lukas Bondevik Ai niin unohdin sen. Olet myös muutaman tuolin minulle velkaa, Danmark.
Mathias Densen … no, oli se sen arvoista xD
Tino Väinämöinen Minä alan oikeasti olla huolissani hänestä :-(
Berwald Oxenstierna Olen kunnossa
Eirikur Steilsson Sví?
Tino Väinämöinen Su-san! Missä sinä olet ollut? Et vastannut…
Berwald Oxenstierna Kadotin puhelimen ja rahat.
Lukas Bondevik Miten?
Berwald Oxenstierna En tiedä. Heräsin tuntemattomasta paikasta enkä enää muista, miten tänne päädyin.
Mathias Densen Hups…
Lukas Bondevik Hups?
Tino Väinämöinen Onko siellä mitään kylttiä tai paikkaa tai jotain, mistä saat selville olinpaikkasi?
Berwald Oxenstierna On…
Lukas Bondevik No? Missä sinä olet?
Berwald Oxenstierna …Lollannissa…
Mathias Densen Mhah ha haa XDDDD
Lukas Bondevik Vai se oli siis se “hups”
Tino Väinämöinen Minä haen sinut kotiin ^^’’
Berwald Oxenstierna Kiitos.
Mathias Densen Älä suotta! Minä kyllä pidän Sveasta huolta xD
Tino Väinämöinen Um…tulen niin pian kuin pääsen!
Berwald Oxenstierna Kiitos.
[/size]
Oli vaan pakko lainata toi koko kohta <3 Luin nimittäin ekaksi topsun otsikosta ilmestymis päivän ja olin vaan että "Vee, synttärilahja" Ja sitten poks! Sverige ja Danmark olikin viettäneet kimppajuhlat!! ^___^ I just love this fic! Bwahahaa! Toisaalta on sellainen pieni aukko muistissa... Hmm, missäköhän vietin eilisen? Svean ja Danin kanssa juhlimassa Norgen pöydällä (Mitä ihm-? Kuulostaakin... jännältä?) Vai olinko sittenkin jossain muualla? Noh, olen kyllä saattanut tehdä jotain jänskää Arthurinkin kanssa :DD (Vohveleita, ehkäpä?)
Mutta btw. En osaa kommata rakentavaa Any ways kummiskin, loisto tavaraa jälleen pikku Vyra! Oikeesti. Tahtoisin sanoa kaiken, mutta en osaa sanoa mitään.
Kiitokset ihanasta "synttärilahjasta" (Joo -oo, mulle kaikki ihana nyt vaan on synttärilahjoja... Niinkiu se pieni kiviEiku woot?!) No kuitenki, rupee menee sellaseks offiks et huhuh.
KIITOS.
//Joo, en osaa pitää turpani kiinni- *tietokone ylikuumenee*
-
...Kui mä tajusin tämänki olemassaolon ny vast...? X'D
Mahtavaa, repeilin täällä ihan täpöjä ^^ Paras oli varmasti tuo Tanskan Eih-yllätyskokous-kohta x'D
Kyllä, munkin on pakko vetää tää jättilainaus.
Mathias Densen Vietettiin oikein hauskat kimppasynttärit Svean kanssa xDD
Lukas Bondevik hyvä, että sinulla oli hauskaa… Aiotko maksaa pöytäni, jonka hajotit?
Tino Väinämöinen Um… Su-san ei varmaan pidä siitä, että kutsut häntä Sveaksi ^^’’ Ja… onko kukaan nähnyt häntä?!
Lukas Bondevik Niin, missä Sverige on? Selitä, Danmark.
Mathias Densen Selitä mitä? Ja mikä pöytä? En muista mitään pöytää…
Lukas Bondevik Muistat pian…
Mathias Densen U-huu~ Norge, ei tuollaisia ehdotuksia yleisillä paikoilla ;’D
Lukas Bondevik …Perverssi. *sigh*
Eirikur Steilsson Eikö kukaan ole oikeasti nähnyt Svítä?
Tino Väinämöinen Ei mitään havaintoa… Hän ei edes vastaa puhelimeen :- (
Mathias Densen Ei hän vastannut minullekaan
Lukas Bondevik No sitä en ihmettele, Dan. En minäkään vastaisi sinulle.
Mathias Densen Niin… siitäpä tulikin mieleen, että täytyy taas käydä luonasi Norge <3
Lukas Bondevik Pysy poissa.
Eirikur Steilsson Sví ei varmaan tahdo vastata Dannylle myöskään siksi, että hän sitoi hänet siihen tuoliin.
Mathias Densen xDD ja pahuksen hyvät solmut teinkin!
Tino Väinämöinen ^^’’
Lukas Bondevik Ai niin unohdin sen. Olet myös muutaman tuolin minulle velkaa, Danmark.
Mathias Densen … no, oli se sen arvoista xD
Tino Väinämöinen Minä alan oikeasti olla huolissani hänestä :-(
Berwald Oxenstierna Olen kunnossa
Eirikur Steilsson Sví?
Tino Väinämöinen Su-san! Missä sinä olet ollut? Et vastannut…
Berwald Oxenstierna Kadotin puhelimen ja rahat.
Lukas Bondevik Miten?
Berwald Oxenstierna En tiedä. Heräsin tuntemattomasta paikasta enkä enää muista, miten tänne päädyin.
Mathias Densen Hups…
Lukas Bondevik Hups?
Tino Väinämöinen Onko siellä mitään kylttiä tai paikkaa tai jotain, mistä saat selville olinpaikkasi?
Berwald Oxenstierna On…
Lukas Bondevik No? Missä sinä olet?
Berwald Oxenstierna …Lollannissa…
Mathias Densen Mhah ha haa XDDDD
Lukas Bondevik Vai se oli siis se “hups”
Tino Väinämöinen Minä haen sinut kotiin ^^’’
Berwald Oxenstierna Kiitos.
Mathias Densen Älä suotta! Minä kyllä pidän Sveasta huolta xD
Tino Väinämöinen Um…tulen niin pian kuin pääsen!
Berwald Oxenstierna Kiitos.
Ensinnäkin, kun luin ekaks ton Lollannin, olin sillee et "Täh? Lol land? Vai onko tosa tahallinen kirjotusvirhe ja siin pitäis lukee Holland?" Ja repesin sitten aika makeesti, ku tajusin sun a/N:stä, et se on tietty se Tanskan saari x'''D Ja sitten kun ne puhui, että Tanska sito Ruotsin siihen tuoliin, olin että "No jos se on sielä vieläkin köytettynä! Go check!" Ja ei elämä ku repesin tolle Svea-nimitykselle x'D
Sitten se paistinpannu. Ei herrajumala mä nauroin täällä, kun avasin sen linkin x'D Diamonds are the girls' best friends, after all. x'D Loisto inventaatio Sveitsi, sanoisin! XD
Nää tulee näköjään vähän sekalaises järjestykses, mut nyt siihen ihan ekaan Tinon tilapäivitykseen.
Tino Väinämöinen Jännä päivä tulossa, lähdössä Ruotsin luo :-)
Ja tässä herää se nimenomanen kysymys: ...mitenniin jännä? XD Mitä siellä oikeen tapahtuu?! :D Mul tuli varmaan miljoona vaihtoehtoo ieleen, mut jätän ne nyt mainitsematta ;D
Ja Ranskan ja Englannin keskustelu... x'D Mul meni ajatukset suurin piirtein samallai, ku miten Ranska vastaili.pelottavaa... Kyllä, mä tykkäsin tästä <3 (ja nyt jälkeenpäin ajateltuna, jotenki tuntuu hassult ettei siel ollu Amerikka heti toitottaas sankaruuttaa x'''D)
Ja tuo Olut/Beer -kohta! Nauroin <3 ^^ Voi että, muistinkohan nyt edes kommentoida kaikkea, mitä mielessä oli... Ainiin, ja toi Italian Siesta -päivitys... ihan pro x'D
Ainiin, täältää puuttu yks lihavoiti tost Lukaksen L -kirjaimest.
Berwald Oxenstierna merkitsi suhteensa vaikea selittää
Mathias Densen Oh nou… ongelmia? xD
Lukas Bondevik Yleensä silloin ei naureta
Mathias Densen Hah! Minä nauran aina, jos Svellä on ongelmia!
Tino Väinämöinen Su-san! Minä en tiennyt, että sinulla on suhde… Kenen kanssa :-)
Mathias Densen Hej, löysin sen ongelman! xD
Lukas Bondevik Onnittelut *sigh*
Berwald Oxenstierna m’ fru…
Ja muutenkin... ei elämä, repeilin tätäkin!
Pidin kerrassaan KAIKESTA. Varmaan unohdin nyt kommentoida jotain asiaa, mut kiitos kummiskin tästä tähänastisesta <3 (Ja hui, ku pitkän kommentin tein :o) ^^
Vinzuppi kiittää hymyillen leveästi :)
-
CAAAAARLSBERG! Heineken on pahaa...vaikkei kyllä tuo Carlsbergään mitään hyvää ole(Huom! Ei minun mielipiteeni, vaan isovanhempien! (:
Mutta siis joo..kuolin. Eikä taaskaan ole mitään järkevää kommenttia tulossa.
Nuo lampunvaihtovitsit..Pfffft! XD Tosi julmaa hei Giliä kohtaan!
Gilbert Beilschmidt Ai, hei Holly! Mitä baby~
*tippuu tuolilta*
Berwal Oxenstierna .....
Ja tuosta eteenpäin koko keskustelu... Hajosin(Vau, ihanko totta?)saat luvan maksaa liiman ja teipit, Vyra!
Mathias Densen Turpa kiinni, Sve.
XD
Lisäksi yhteissynttärit..voi, kumpa olisin ollut paikalla! : D Lollannissa tosin olen ollut. Ei näkynyt Sverigeä.
Tino Väinämöinen Su-san! Minä en tiennyt, että sinulla on suhde… Kenen kanssa :-)
Mathias Densen Hej, löysin sen ongelman! xD
Lukas Bondevik Onnittelut *sigh*
Kuolin tähänkin(ja alkukeskusteluun) Hetalisteilla on näköjään yhdeksän henkeä kuten kissoilla (:
Vohveleitaaaaaa~
-
Bonjour, everybody~ Tänään aion lisäillä fikkejä vähän sinne ja tänne, mutta aloitetaan tästä ^^
MattYoru: Kiitoksia~
Himsu: Kiitos! Mäkin oon jo aika kauan miettinyt, että millä nimellä Tino voisi vaihtoehtoisesti kutsua Ruotsia, mutta jotenkin se Su-san vain on jämähtänyt ^^''
Musō-ka: aha haa~ mä en tiennyt et se oli sun synttäripäivä ^^ mut ole hyvä~ ja kiitokset kommentista!
Vinzup: aawww, kiitos :3
Ven: Kiitos! (teippejä en maksa, oon vararikossa muuten xD)
Kiitokset kaikille kommentoijille :3 ootte monesti pelastaneet mun päivän. Kiitokset myös muille lukijoille. Mun piti sanoa tähän jotain tärkeää ja mukavaa, mutta en koskaan muista enää kun pitäis sitten sanoa se ^^'' joten kiitoksia, seuraava osa on tässä.
Nimet:
Lukas Bondevik = Norja
Eirikur Steilsson = Islanti
Mathias Densen = Tanska
Emma de Ghent = Belgia
Tim van Holland = Hollanti
5. Osa~
Käyttäjä Lukas Bondevik aikoo osallistua tapahtumaan Blame Denmark for your life's troubles
Mathias Densen He---Hei!
Lukas Bondevik Minun kaikki ongelmani ovat kummasti lähtöisin sinusta…
Mathias Densen Mutta Norge… Minä olen kuitenkin aina sinun puolellasi!
Mathias Densen Norge? Noooorge?!
Mathias Densen Mikset sinä vastaa : ’(
Lukas Bondevik Minä en istu koneen ääressä päivän joka ikinen hetki niin kuin eräät.
Mathias Densen Hah ha… Miten ne ongelmat? Mitä minä sinulle olen aiheuttanut…?
Lukas Bondevik Sinä… Älä välitä.
Mathias Densen Norgeeee~ Oikeasti, sinä olet paras kaverini ja me oltiin viikinkejä kahdestaan :3 Kerro vaan.
Lukas Bondevik Ei se ole mitään tärkeää!
Mathias Densen Mutta minä tahdon tietää!
Lukas Bondevik Itsepäinen dansk… Hyvä on sitten. Sinä olet ongelma, koska… koska…
Mathias Densen Koska?
Lukas Bondevik …Koska joskus sinä saat minun ajatukseni sekaisin…
Lukas Bondevik ja kaipaamaan sinua.
Mathias Densen Norge…?
Lukas Bondevik Minä käskin sinun olla välittämättä!
Mathias Densen Norge, joskus sinun sanasi kertovat toista kuin sinun tahtosi. Olen ihan kohta siellä!
Lukas Bondevik Mitä?! Et varmasti tule nyt.
Mathias Densen Kuvitteletko oikeasti, että minä jättäisin sinut yksin ongelmasi kanssa?
Lukas Bondevik …En… En oikeastaan…
Lukas Bondevik Takk… Danmark.
Käyttäjä Tino Väinämöinen käyttää nyt Facebookia kielellä Eesti
Eduard von Bock …Tino…
Tino Väinämöinen Niin? :-)
Eduard von Bock Eikö me puhuttu tästä joku aika sitten?
Tino Väinämöinen Anteeksi ^^’’ En voinut vastustaa kiusausta.
Eduard von Bock Sinä naurat, etkö naurakin?
Tino Väinämöinen Kyllä… Anteeksi ^^’’
Tino Väinämöinen Vaihda sinä suomeksi!
Eduard von Bock En taida…
Tino Väinämöinen Vaihda nyt vaan ^^
Käyttäjä Eduard von Bock käyttää Facebookia nyt kielellä Suomi
Tino Väinämöinen No?
Tino Väinämöinen …Viro?!
Tino Väinämöinen Eesti! Älä nyt sano, ettet enää osaa käyttää tätä :-(
Eduard von Bock Pfffft…. hah ha ha haa! Osaan minä vielä, jäin vain lukemaan tätä…
Eduard von Bock Sinun kielesi on… huvittava.
Tino Väinämöinen Huvittava viroksi vai suomeksi? :’D
Eduard von Bock viroksi tietenkin!
Tino Väinämöinen Aivan, sinun kielesi on myös ^^
Tino Väinämöinen …suomeksi. xD
Eduard von Bock S-Soome! xD
Gilbert Beilschmidt Taas pasta lounaaksi. Mahtava minä pidän siitä, kesesesesese~
Antonio Fernandez Carriedo Sinullakin?! Minä sain juuri kastikkeen valmiiksi ^^
Emma de Ghent Oi! Minä syön pastaa joka viikko!
Tim van Holland ^samoin
Emma de Ghent ^ niin… koska tulet aina syömään minun ruokani.
Alfred F. Jones Pyh, pastaa. Sankarit syövät pizzaa!!!
Matthew Williams Mutta pasta on oikein hyvää. Etkö sinä pitänyt enemmän hampurilaisista, Al?
Elizabeta Héderváry Minä pidän kummastakin sekä pastasta että pizzasta :'D
Tino Väinämöinen Minulle myös!
Mathias Densen Oh nou…
Gilbert Beilschmidt tuo ei ollut kovin mahtava kommentti!
Mathias Densen Olipas! Jokainen minun suustani tuleva sana on mahtava xD
Gilbert Beilschmidt Unissasi ehkä.
Mathias Densen Näh :p mutta asiaan! Pizza = Italia, pasta = Italia, kaikki syövät niitä = Italia. On. Valloittanut. Maailman! 0_0
Gilbert Beilschmidt Mein Gott! 0_0
Tino Väinämöinen Tanska on oikeassa 0_0
Lukas Bondevik Ihmettelen, miten hänen älykkyytensä riitti tämän päättelyyn, mutta totta se on.
Mathias Densen Norge <3 Mutta, miten kukaan meistä ei huomannut tätä?
Gilbert Beilschmidt Niinpä… He vain… tekivät sen 0_0
Mathias Densen Ei voi kuin ihailla 0_0
Gilbert Beilschmidt En olisi koskaan uskonut, että he vielä hallitsevat tätä maailmaa 0_0
Feliciano Vargas :’D Veee~
Käyttäjä Mathias Densen merkitsi työkseen King of North Europa
Eirikur Steilsson Miksei kukaan kysynyt minulta?
Lukas Bondevik Hän ei kysynyt keneltäkään, joten et menettänyt mitään -.-’’
Mathias Densen No alamaiset, tehkää joku minulle voileipä. Kuningas on nälkäinen :’D
Lukas Bondevik *tekee voileivän ja syö sen itse*
Eirikur Steilsson *syö loput tonnikalasta*
Lukas Bondevik *käskee Iceä jättämään osan tonnikalaa, jotta voisi tehdä toisen leivän itselleen*
Eirikur Steilsson *huokaisee, mutta antaa loput Noregurille*
Lukas Bondevik *kiittää ja taputtaa Iceä päälaelle*
Eirikur Steilsson *mutisee, ettei ole lapsi enää…*
Lukas Bondevik *ei huomioi mutinaa, koska Island tulee aina olemaan hänen pieni suloinen pikkuveljensä*
Eirikur Steilsson *punastuu hiukan ja mumisee jotain*
Lukas Bondevik *hymähtää*
Eirikur Steilsson *pyöräyttää silmiään*
Lukas Bondevik *pudistaa päätään ja kaivaa taskustaan muutaman salmiakin Icelle*
Erikur Steilsson *ottaa karkit, mutta mutisee vieläkin siitä, ettei ole lapsi enää*
Lukas Bondevik *hymähtää vielä kerran ja sipaisee hänen hiuksiaan*
Eirikur Steilsson *nolostuu ja kääntyy hiukan poispäin*
Lukas Bondevik *Katsoo häntä* Sano se, lille bror…
Eirikur Steilsson *pudistaa päätään* En sano
Lukas Bondevik *astahtaa lähemmäs häntä* Sano se, sano se…
Eirikur Steilsson Miksi sanoisin? *puristaa huulensa kiinni*
Lukas Bondevik *kumartuu lähemmäs ja katsoo veljensä silmiin* Tekisit minut onnelliseksi vain muutamalla sanalla.
Eirikur Steilsson Eh-ehei… *yrittää välttää katsetta*
Lukas Bondevik *kuiskaa* Minä pyydän…
Eirikur Steilsson *huokaisee* Stóri… bróðir… *kääntää katseensa* Miksi sinä edes olet niin riippuvainen tuosta.
Lukas Bondevik Koska minä rakastan sinua, min lille bror.
Eirikur Steilsson Älä… älä sano sitä noin suoraan… *nolostuu*
Mathias Densen Awwwww…. :3 te olette suloisimpia alamaisia ikinä!
Eirikur Steilsson …
Mathias Densen Vaikka en saanut sitä voileipää…
A/N: Wuoah! Ajattelin ensin jättää jotain toiseen osaan, mutta menköön nyt kaikki taas^^''
Tuo tapahtuma, mihin Norja aikoo osallistua, on ihan oikeasti olemassa. Ne ovat noita facen heta-roolipelaajien juttuja ja siellä on vähän väliä joku Norja perustamassa noita. ^^
Viroksi sana "huvitav / huvitavat" tarkoittaa mielenkiintoista, siksi Tino siis kysyi tarkoittiko Viro huvittavaa viroksi vai suomeksi (tosin sana pitäis taivuttaa hiukan eri tavalla viroks mut whatever) eli Viro yritti olla kohtelias ja meidä Suomi meni ja pilas sen yrityksen :o
Kommentit ovat ihania~
-
MUAHAHAHAHAA~! Kyllä vain, Italia on valloittanut ruuallaan maailman! Ihmettelen, ettei Ludi käynyt puolustamassa perunoiden kunniaa, vaikkakin perunapäät ovat jo hävinneet sodan. Ja Italia oli vielä niin söpö tuon pastapäivityksen lopussa! :"> *etsii "tykkää nappia sen lauseen alta, muttei löydä*
Tuo Amerikan lause: Pyh, pastaa. Sankarit syövät pizzaa!!!
Olisi kyllä kuulunut Turkille. Ei kai turhaan tälläkin alueella oli 5 kebabpizzeriaa vierekkäin?
Myönnän itsekin yrittäneeni facebookata viroksi, vaikka eihän siitä mitään tullutkaan. Ehkä siksi tykkäsin hirveästi noista kahdesta pätkästä, ja voisinkohan sanoa julmasti niiden kahden tuntuneen aidoimmilta näistä uusista. Ihan varmasti Suomi ja Viro tuolla lailla tekisivätkin! Virokin kun on sellainen hirveä datis <3
Ja viimeinenhän meni jo intiimiksi. Söpö! Reaktioni oli täysin samanlainen kuin Tanskallakin : D Nyt en osaa sanoa enää muuta järkevää kuin, Söpööh~<3!
Taas yksi tökkökommentti... Noh, ilmoitinpa pitäväni näistä :'D
-
Ihanaa, tää piristi mun muuten tosi ankeeta päivää! Kiitos! <3
Käyttäjä Lukas Bondevik aikoo osallistua tapahtumaan Blame Denmark for your life's troubles
Ihhii~ Repesin. Tää koko keskustelu tässä oli myös awwwwwwwws! Ihana aloitus, kertakaikkiaan! :3
Käyttäjä Tino Väinämöinen käyttää nyt Facebookia kielellä Eesti
Eduard von Bock …Tino…
Tino Väinämöinen Niin? :-)
Eduard von Bock Eikö me puhuttu tästä joku aika sitten?
Tino Väinämöinen Anteeksi ^^’’ En voinut vastustaa kiusausta.
Eduard von Bock Sinä naurat, etkö naurakin?
Tino Väinämöinen Kyllä… Anteeksi ^^’’
Tino Väinämöinen Vaihda sinä suomeksi!
Eduard von Bock En taida…
Tino Väinämöinen Vaihda nyt vaan ^^
Käyttäjä Eduard von Bock käyttää Facebookia nyt kielellä Suomi
Tino Väinämöinen No?
Tino Väinämöinen …Viro?!
Tino Väinämöinen Eesti! Älä nyt sano, ettet enää osaa käyttää tätä :-(
Eduard von Bock Pfffft…. hah ha ha haa! Osaan minä vielä, jäin vain lukemaan tätä…
Eduard von Bock Sinun kielesi on… huvittava.
Tino Väinämöinen Huvittava viroksi vai suomeksi? :’D
Eduard von Bock viroksi tietenkin!
Tino Väinämöinen Aivan, sinun kielesi on myös ^^
Tino Väinämöinen …suomeksi. xD
Eduard von Bock S-Soome! xD
Siis voi elämän kevät, mä repesin ihan totaalisesti :D Pitääpäs ittekkin kokeilla. Jotenkin jäin kaipaamaan Tanskan kommenttia tässä (en tie miksi), mut tää on aivan loistava ilmankin xD
Mathias Densen Näh :p mutta asiaan! Pizza = Italia, pasta = Italia, kaikki syövät niitä = Italia. On. Valloittanut. Maailman! 0_0
Gilbert Beilschmidt Mein Gott! 0_0
Tino Väinämöinen Tanska on oikeassa 0_0
Lukas Bondevik Ihmettelen, miten hänen älykkyytensä riitti tämän päättelyyn, mutta totta se on.
Mathias Densen Norge <3 Mutta, miten kukaan meistä ei huomannut tätä?
Gilbert Beilschmidt Niinpä… He vain… tekivät sen 0_0
Mathias Densen Ei voi kuin ihailla 0_0
Gilbert Beilschmidt En olisi koskaan uskonut, että he vielä hallitsevat tätä maailmaa 0_0
Feliciano Vargas :’D Veee~
Tämä hyvä huomio. :D Minä revetä. :D Siis oikeesti, nyt kun sitä ajattelee, niin nappisuoritus tämä veto. :D Mut hei, tapansa kullakin hallita maailmaa. Mistä pääsemmekin:
Käyttäjä Mathias Densen merkitsi työkseen King of North Europa
...ei hyvää päivää :'D Koko keskustelu tästä alaspäin veti vaan niin ohi aiheen, että nauroin pakostakin. x'D Ja Tanskan vika kommentti oli kyllä ehdottomasti paras. Ja sen takia tuli nälkä x'D Mut kyllä Tanskaa onnistaa, ihanat alamaiset nimenomaan. xD
Heh, erittäin mukavaa että lisäsit tähän taas luvun :) Oikeasti... Mulla kun ei ole ollut kovinkaan hyvä päivä tänään, niin oli kiva lukea jotain piristävää x3 Kiitos siitä :D Muutenkin, aivan mahtavia ideoita. :D Heh, tätä aihetta vois jatkaa ties kuinka paljon... :D Mahtavaa kun sä teet tätä! XD
-Vinzuppi kiittää, kumartaa, niiaa ja vilkuttaa. :3
-
Käppänä, lisää tekstiä tänne tack. : D Minun oli naurettava melkein joka kohdalle, jossa oli huumorin pilkettä O3O Tee lisää tuhat kappaletta : D Tahtoo ja vaatii! Niin ja Myös Mathias ja Lukas viestejäkin saisi olla : DDDDDDDDDDDDDDDDDD Italia Valloitti Mailman >3<
-
Moimoi~ mie kun olin niin kauan poissa, niin pelkäsin että jäisin aivan jälkeen Hetabookista, mutta mitä! Empä jäänykkään! *yay~*
Mitään uutta kommentoitavaa ei multa tule, halusin vain kertoa, että aaawww, tuo DenNor kohta oli ihana!! Ja muutenkin, onnistuit taas nostamaan hymyn huulille, varsinkin tuolla Amerikan kommentilla sankarit syövät pizzaa! x)
Lisäää~
-
Hallo! Tässä meni hetki, mutta nyt olisi taas uusia Hetalioiden facebook juttuja... ^^''
Sieppeli: Yay, kiitos~ Mä jotenkin ajattelin sua ton Italian kohdalla... ja musta tuntuu, että Saksa oli kiltisti hiljaa ja söi wursti pastaansa jossain. (heh, mä söin saksalaisten kaa sillon enemmän pastaa kuin perunoita... me ei koskaan syöty perunoita.)
Vinzuppi: aww, kiitos :3 Hyvä, että piristi päivää edes hiukan. Sinä <3
Nippanee: Kiitoksia ^^ DenNoria kyl tulee joskus lisää, mut ei nyt tähän päivitykseen mahtunut.
Muuttis: Kiitos~ Jep, mä en ollut tämän kaa niin aktiivinen, että et ole yhtään jäljessä ^^'
Ja sitten uusia. Varoituksena, että tämä päivitys sisältää Ranskan ja hiukan outoja asioita, jos ajattelet oikein kaksimielisesti. (tosin mä en tarkoittanut niitä niin...) Eli Muuttis voi nyt samantien rullata tonne loppuun ja lukea ekaks sen ^^
Nimet:
Lili Vogel = Liechtenstein (Lili on faninimi ja Vogel on Hima-saman ehdotus hänen sukunimekseen. Pidin myös ehdotuksesta Elise Vogel, mut olen jotenkin tottunut jo ajattelemaan häntä Lilinä ^^'')
Emma de Ghent = Belgia
Tim van Holland = Hollanti
Katyusha Chernenko = Ukraina
6. osa~
Elizabeta Héderváry Tequila~
Emma de Ghent Whiskey <3
Katyusha Chernenko Tequila myös ^^’
Lili Vogel um… Sprite ja hieman whiskey.
Elizabeta Héderváry Oi, Lili~ En tiennyt, että sinulla on sellainen puoli ; )
Lili Vogel Se on salaisuus…
Natalia Arlovskaya Gin ja Vodka
Feliks Łukasiewicz Niiku todellakin Rum <3
Elizabeta Héderváry ; D
Gilbert Beilschmidt Mitä tämä on?
Elizabeta Héderváry Ei mitään sinulle kuuluvaa.
Gilbert Beilschmidt Hah! Mahtava minä en jää koskaan ulkopuolelle! Te kerrotte lempijuomianne, eikö niin? No, minun on olut!
Elizabeta Héderváry xD
Emma de Ghent Voi ei… tahtoisinpa tietää, kenen kanssa?
Elizabeta Héderváry Itsensä?
Emma de Ghent xD
Gilbert Beilschmidt Mitä!?
Elizabeta Héderváry Voi ei mitään. Ei yhtään mitään… xD
Tim van Holland No, miltä tuntuu Gil? Sait kaikki naiset nauramaan sinulle.
Gilbert Beilschmidt Turpa kiinni, et sinäkään tiedä, mitä ihmettä on tekeillä.
Tim van Holland En tiedäkään, mutta viimeksi Belgia nauroi näin paljon silloin kun huijasi meitä kaikkia vohveleillaan eli sinut on voitettu.
Feliks Łukasiewicz Todellakin ; D
Mathias Densen Okei, kenen idiootin idea oli antaa minulle pippurimylly lahjaksi?
Mathias Densen Eikö kukaan tunnusta?!
Mathias Densen Se olit sinä, Sve…
Mathias Densen > Porojen Maa
Hei Finny, täällä on jotain outoa sinun nimessä xD
Porojen Maa Mit…?! Voi ei… Viro!
Eduard von Bock Se pukee sinua!
Porojen Maa Neuvoksi kaikille: älkää koskaan ystävystykö niiden valtioiden kanssa, joilla on aivan liikaa vapaa-aikaa, typeriä vitsejä ja kyky hakkeroida toisten tietoja. Puhun sinusta Viro.
Eduard von Bock Pidät tästä kuitenkin. Kuulen naurusi jopa lahden yli.
Porojen Maa Kuka sanoi, etten pitäisi? Odota vain kostoani ; D
Eduard von Bock Hah, et pelota minua.
Porojen Maa En vielä…
Käyttäjä Arthur Kirkland, Lovino Vargas ja 13 muuta aikovat osallistua tapahtumaan Metsästä Ranska päivä
Francis Bonnefoy Mon Dieu, miksi? ;_;
Arthur Kirkland Sinä ansaitset sen.
Francis Bonnefoy Non, non! Se ei ole reilua! Missä on YK, EU, Nato, Seta ja kaikki muut, kun heitä tarvitaan? Kai joku suojelee myös minua.
Ludwig He ovat kieltäytyneet auttamasta meitä muutaman mainitsemattoman tapauksen jälkeen. Meidän kuulemma täytyy hoitaa omat ongelmamme itse ja jättää heille aikaa pitää huolta oikeista ihmisistä ja heidän asioistaan.
Francis Bonnefoy D:
Arthur Kirkland Kysy WWF:ää. Ehkä heillä on aikaa pitää huolta sammakoista.
Gilbert Beilschmidt Karua…
Francis Bonnefoy Oui, sydämeni särkyy tästä D:
Arthur Kirkland Hyvä. Et ainakaan tyrkytä sitä sitten enää minulle.
Francis Bonnefoy Voin tyrkyttää silti jotain muuta…
Arthur Kirkland …Etkö sinä koskaan muutu? -.-’’
Francis Bonnefoy En~
Arthur Kirkland Sinun on parasta piiloutua hyvin, kun tuo päivä koittaa…
Francis Bonnefoy Rakastan vihjailuasi, mutta taidan vain pysyä kotona~
Arthur Kirkland Frog…
Francis Bonnefoy Minäkin sinua <3
A/N: Kai voin jo paljastaa tämän jutun, kun tämä on kuitenkin jo kaksi vuotta vanha... Facessa oli tällainen kamppanja naisille, että sanotaan juoma, joka kuvaa parhaiten suhde tilannetta ja tarkoitus oli, että miehet eivät saisi tietää siitä (eli naiset lähettäisivät yksärillä tuota juomalistaa naiskavereilleen) tässä kuitenkin nyt nuo merkitykset. Toivottavasti kukaan ei nyt tule tappaamaan minua kun paljastan osan näistä^^''
"Tequila: olen vapaa ja vallaton nainen
Rum: olen "kosketa ja mennään" nainen
Beer: olen naimisissa
Vodka: Olen "se toinen"
Sprite: olen nainen joka ei osaa löytää oikeeta miestä itselleen
Whiskey: olen vapaa nainen, jolla on ystäviä ja bileet ei lopu ikinä
Gin: olen nainen kuka haluais naimisiin"
Tanskassa on tapa antaa naimattomalle yli 30 vuotialle miehelle/naiselle pippurimylly/tai siroitin lahjaksi. Jotenkin mulla on sellainen hauska headcanon, että joka kolmaskymmenes vuosi Ruotsi kettuilee Tanskalle ja lähettää sellainen... Ikean mallistosta... Tanskalla on niitä paljon xD
Kyllä, virolaiset nimittävät meitä poroiksi ja Suomea porojen maaksi.
Nää on näitä facen heta-ropettajien juttuja. En muistanut, että millä nimellä niitä on liikkeellä, joten laitoin nyt tuon. ^^''
Luvattoman pitkä A/N... No, ensi kertaan sitten~ Kommentteja?
-
Minua on ajateltu! Olen onnellinen <3 Ja varsinkin Italian kohdalla! Jesss~! Wurstpasta on jälleen yksi todiste GerItan olemassaolosta.
Kenelläkään muilla ei ollut suhteita kuin Preussilla? Vai eikö näitä vain myönnetä, keseseesee~! Okei, toi ensimmäinen räjäytti jo pankin - tai, olin vain tarpeeksi väsynyt sitä ensimmäisen kerran lukiessani - mutta herrajumala, siun olisi pitänyt nähdä miten repesin tuossa kohtaa kun Puola tuli paikalle! Omat kaverithan on siis facessa myös tehnyt tämän jutun joskus, eli tunnistin kolmannen juoman kohdalla ^-^
Hollannilla on selvästi tarve voittaa kaikki. Hänen kommenttinsa ovat tähän mennessä olleet sisällöltään juuri sellaisia ô.o
Ja nyt kun missasit sen repeämiseni Puolalle, niin missasit myös riemun kiljahdukseni kun Porojuttu tuli alaskelauksen myötä esille. Lois-ta-vaa! Aivan käsittämättömän loistavaa Viro :'D Viro tarvitsee ihan oman ficin siitä, kun hän hakkeroi koneella!
Mathias Densen Se olit sinä, Sve…
^- Epic. Win.
Eeei, ei miulla oikeastaan taaskaan muuta. Rakastiiiin~<3 näitä kaikkia!
-
Aivan mahtava! Loistava! <3
Mathias Densen Se olit sinä, Sve…
^ Pfff... Repesin totaallisesti. XD
Voin itsekkin kuvitella kettuilevan Ruotsin, joka tyrkyttää pippurimyllyjä Tanskalle! :"3
Ihana toi Hetalia naisten juoma -keskustelu! ;D Oon kuullut joskus kyseisestä tavasta, mutta en ole koskaan törmännyt moiseen.
Mutta aivan mahtava! Gilbert raukka ei oikein pysynyt mukana. ^^
En tiennytkään että Virossa meitä sanotaan poroiksi. :"D Tämä kyllä muistetaan...
Haha, rakastan hakkeroivaa Viroa. XD
Oh mein gott... Jos Hetabook olisi oikeasti, niin liittyisin samantien ja seuraisi sitä joka päivä tauotta. <3
Mutta toisaalta... Tämähän on Hetabook! ;"D Joten sitä ongelmaa ei taidakkaan olla. ^^
Mistä sä sitä paitsi löydät kaikki nää eri maiden kultuurit ja tavat...? Esimerkkinä nyt toi Tanskan pippurimylly ja Viron poro jutut...?? 8"D
Ihana oli, kiitos! <3
-
Sipi: Kyllä! Sinua ajateltiin~ Mutta pahus! Olisin tahtonut nähdä repeämisen... mä en koskaan näe niitä ^^'' Kiitos kommentista ja Hollannin facebook spammaruus ei johdu minusta :'D
Ananas: Kiitos paljon!
Mistä sä sitä paitsi löydät kaikki nää eri maiden kultuurit ja tavat...? Esimerkkinä nyt toi Tanskan pippurimylly ja Viron poro jutut...?? 8"D
Hmm... Suurin osa on internetistä ^^'' esim. Deviantart, FF ja erilaiset Hetalia foorumit on aika hyviä etsiä kaikkee pikkutietoo (tosin sillon kannattaa uskoa vain niitä, jotka ovat kotoisin/asuvat kyseessä olevassa maassa... varsinkin amerikkalaisilla ku on tapana väittää vaikka sun mitä) sitten hs.fi, wikipedia ja bbc.co.uk sekä nytimes.com on kans hyviä, jos tahtoo uutisiin perustuvia faktoja ^^ Sitten suurin osa jutuista on ihan omista kokemuksista (lähinnä Pohjoismaista, Belgia & Hollannista, Saksasta, Unkarista...) ja sitten mä teen/tein paljon kirjeenvaihtoa maailmalle ja sieltä on kaikenlaista tietoa kertynyt :'D (sori pitkä selitys... kerrankin joku kysyi xD)
Seitsemäs osa, yay~
7. osa~
Alfred F. Jones aikoo osallistua tapahtumaan Eurooppa -11
Arthur Kirkland Sinä et edes kuulu Eurooppaan.
Alfred F. Jones Ha ha haa! Aion kuitenkin osallistua!
Arthur Kirkland Git… Sinun on sitten paras käyttäytyä kuin kunnon ihmiset.
Alfred F. Jones Tietenkin! Käyttäydyn aina kuten sankarin kuuluu!!!
Alfred F. Jones Iggyyyy! Tämä sanoo, että tämä järjestetään Berliinissä!! Missä on Berliini?!
Arthur Kirkland Älä kutsua minua noin. Berliini on Saksan pääkaupunki.
Alfred F. Jones Ai joo! Missä on Saksa?!
Arthur Kirkland Tanskan alapuolella. Hankkisit jo oikean kartan tai hiukan yleistietoutta!
Arthur Kirkland Pahus, minä en sanonut sitä! Tarkoitin, että kartalla Tanskan eteläpuolella.
Mathias Densen Mha ha haa! Minun alapuolella xDD
Alfred F. Jones xD high fiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiive!!!
Arthur Kirkland -.-‘’
Lukas Bondevik Hei! Olen Norgey ja rakastan Tanskaa yli kaiken! Danmark <3<3<3<3
Mathias Densen Hah ha, hyvin hauskaa.
Lukas Bondevik Mitä? Kuka? Norge?
Mathias Densen Arvaa uudestaan.
Lukas Bondevik …Islanti? 0_o
Eirikur Steilsson Kiitos, lille bror. Danmark, ulos tililtäni.
Lukas Bondevik Nooorgeee~ sinun tilisi on hauskempi. Ja... sinäkään et ole omallasi.
Eirikur Steilsson *sigh* sinä veit minun, Is otti sinun. Minä vain käytän sitä, mikä jäi jäljelle. Nyt ulos.
Lukas Bondevik Ehei vielä ;')
Berwald Oxenstierna Tanska, ole kiltti ja poistu ^^
Lukas Bondevik Mitä ihm… se olet sinä Tino, etkö olekin?
Tino Väinämöinen …
Berwald Oxenstierna Jep, taisimme vahingossa jättää omat sivumme auki kun vaihdoimme koneita ^^’’
Lukas Bondevik Huh, sain jo melkein sydänkohtauksen! Sve sanoi enemmän kuin kaksi sanaa 0_o
Tino Väinämöinen … -.-
Eirikur Steilsson Danmark, riittää jo.
Lukas Bondevik Pläh, tästä alkaa muutenkin mennä maku, kun kukaan ei ole omalla nimellään -.-’’
Mathias Densen Sinun salasanasi oli muutenkin liian helppo arvata…
Lukas Bondevik Et sano sitä! Icey!
Mathias Densen ”Norge <3 love”
Lukas Bondevik Iiiiiceyyyy D:
Mathias Densen Kappas, mitähän tekisin tällä?
Mathias Densen Voisit muuttaa joitain tietoja, Noregur.
Mathias Densen Heh, en olekaan ollut Tanska ennen :-D
Mathias Densen …
Lukas Bondevik Kaverit… oikeasti… D:
Gilbert Beilschmidt > Tim van Holland
HollyHollyHollyHollyHolly!!! HOOOOOLLYYYYYYY!!! xDD
Tim van Holland pitäisit vain turpasi kiinni…
Gilbert Beilschmidt Mikäs nyt riepoo, Holly? xD
Tim van Holland Ei mikään. Ja sinä lopetat nyt ennen kuin jaat tanskalaisen kohtalon.
Gilbert Beilschmidt Hui kamalaa! xDD
Lukas Bondevik Tästä tulikin mieleen. Mitä ikinä sitten teitkään Danmarkille, voisitko palauttaa ruumiin? Peikkoni tahtoo varmistua siitä, että hän on varmasti poissa.
Tim van Holland Joo, okei.
Gilbert Beilschmidt Eh ehe he… Anyway! Mites olisi yhdet oluet tänään, Tim? Länsi maksaa.
Tim van Holland Miksi ei. En siis ole Holly enää?
Gilbert Beilschmidt Holly?! Kuka olisi niin epä-mahtava, että kutsuisi sinua sellaisella nimellä…
Tim van Holland Sitähän minäkin.
Mathias Densen Hei! En minä ole vielä kuollut D:
Mathias Densen > Tim van Holland
Sinä kurja wannabe-valtio! Minne veit hiusgeelini?!
Tim van Holland Miksi minä veisin hiusgeelisi?!
Mathias Densen Olet ainoa, joka tarvitsee sitä!
Tim van Holland Minua ei kiinnosta sinun hiusgeelisi. JA HIUKSENI OVAT LUONNOSTAAN NÄIN!
Mathias Densen Tst… Se oli sinä!
Tim van Holland En varmasti ollut!
Mathias Densen Minä tulen tarkastamaan!
Tim van Holland Tule! Et löydä mitään.
Mathias Densen Hah!
Tim van Holland Hah ha!
Emma de Ghent … -.-’’
Lukas Bondevik Veit sanani…
Käyttäjä Lukas Bondevik merkitsi toiminnan Tanskan jättäminen huomiotta harrastuksekseen.
Mathias Densen Norge?
Mathias Densen NorgeNorgeNoergeeeeeeee?!
Mathias Densen Nor… D:
Mathias Densen Norge vastaaaaaaa! NorgeNorgeNorgeeee! Vastaa minulleeeeee!
Mathias Densen Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. NORGE!
Mathias Densen D:
Eirikur Steilsson Dan…
Mathias Densen Norgeeee~ Norge. Norg… Mitä, Ice?
Eirikur Steilsson Noregur on ollut poissa kaksi minuuttia. Tuo on jo säälittävää -.-’’
Mathias Densen Säälittävää? Norge aloitti! Tällaiseen haasteeseen on pakko tarttua! Norgeeee~
Mathias Densen Nor-Nor-Nor-Norge!
Mathias Densen Tuosta saisi hyvän räpin ;'D
Mathias Densen Nooooo~rgeeeee~
Mathias Densen Norge! Minä rakensin lego-auton!
Mathias Densen Norge, Norge! Kaikki olut on loppu D:
Mathias Densen …Löysin lisää! Mutta miksi se oli kellarissa piilossa?
Mathias Densen Norgeeeeeeeeeeeeeeeee~
Mathias Densen Jos joku kysyy, niin minä en ottanut Svean laseja!
Mathias Densen Norge, saanko tulla nukkumaan viereen? Norge kilttii~
Mathias Densen Ice lupasi sanoa sinua veljeksi, jos vastaat tähän :’D
Eirikur Steilsson En varmasti luvannut!
Mathias Densen Ajattelit lupaavasi!
Eirikur Steilsson Enkä! Ja tämä on kestänyt jo yli kaksi viikkoa. Hän ei aio vastata.
Mathias Densen Kyllä hän vielä vastaa!
Mathias Densen Joku päivä!
Mathias Densen Norge…?
A/N: Voih, Danmark... ikuinen facebook spammari ^^' Tanska, Preussi ja Hollanti... he hallitsevat tätä fikkiä! (voi ei, olemme tuomitut!)
-
Hui~! Paljon Tanskaa! Hän valtaa Finin. Hän valtaa koko netin! *Läimäisee itseään* Okei, Sipi, kommentoi jotain järkevää. Mitä järkevää?
Auts Amerikka... Hän on käynyt Berliinissä aika monesti, ja silti ei muista? Täytyy olla aika Amerikka jos tuohon kykenee. Ja mikä on Eurooppa -11?
Näistä tuo kakkonen oli ehdottomasti suosikkini. Minun piti lukea se kyllä läpi kolmeen kertaan ennen kuin tajusin kuka oli kuka. Ihana, miten Suomen tunnisti tuosta hymiöstä! Muuten olisin saattanut ajatella sen olleen ihan oikeasti Ruotsin päivitys... Mutta jotenkin söpöä, että myös Ruotsi käytti hymiöitä. Onko hän käyttänyt aikaisemmin... En muista. Mutta olisin kovasti halunnut tietää mitä muutoksia Norja ja Ice saivat teki Tanskalle. Kai he nyt sen verran julmia olivat? :">
Gilbert=Ihana! Teit ihanan selvän eron hänelle ja Tanskalle, Tanska ei opi virheistään ja Preussi sentään oppi! <3 Ihana!
HIUSGEELI! Noin, minulla loppui kaikki järkevä sanottava. Mutta vielä:
Mathias Densen Norge! Minä rakensin lego-auton!
Ihana! <3 Ja tämä -kin repäytti <3
JA HIUKSENI OVAT LUONNOSTAAN NÄIN!
En usko.
-
AAA kiitoskiitos taas näistä, ihanasti piristi päivää (iltaa)!!!
Arthur Kirkland Pahus, minä en sanonut sitä! Tarkoitin, että kartalla Tanskan eteläpuolella.
Mathias Densen Mha ha haa! Minun alapuolella xDD
Alfred F. Jones xD high fiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiive!!!
Arthur Kirkland -.-‘’
pfffft! xD Jei, Alfred taas mukana. Ja Iggy! Ja.. Tanska...no, se ei kauheasti yllättänyt. ::)
Mathias Densen Minä tulen tarkastamaan!
Tim van Holland Tule! Et löydä mitään.
Mathias Densen Hah!
Tim van Holland Hah ha!
Tässä tuli aivan totaalinen repeäminen... muistuttaa epäilyttävästi miun ja pikkusiskon keskusteluja.
Mathias Densen Norge, Norge! Kaikki olut on loppu D:
Mathias Densen …Löysin lisää! Mutta miksi se oli kellarissa piilossa?
Haha, Tanska muistuttaa hämmästyttävän paljon Italiaa.. :D
Eirikur Steilsson Enkä! Ja tämä on kestänyt jo yli kaksi viikkoa. Hän ei aio vastata.
Mathias Densen Kyllä hän vielä vastaa!
Mathias Densen Joku päivä!
Mathias Densen Norge…?
xDD Ei tästä kommentoimisesta tule mitään, en keksi mitään järkevää sanottavaa... hymyilyttää liikaa!
Moaarr~!
-
*flunssainen istuu ruudun äärelle ja alkaa naputtaa*
Ääääh :D Mult on taas jääny yks kommentoimatta! OMG! (ja mä kun luulin, että olin kommannut tuota. o.o)
Tuo Tequila ymsyms juttu oli kyl aika reps xD Toi Gilbert veti kyllä parhaan.
tarvittikin heti mennä faceen laittaan sulle viesti ;D
Sitten pippurimyllyyn. Aluks repeilin sille, kun en oikeen älynnyt, että mitä ihmettä. Mutta sitten A/N:n jälkeen kaikki valkeni....ja nauroin vielä enemmän. XD Kyllä Ruotsi osaa.
Olen nyt lukenut tuon "Porojen maan" ties kuinka monta kertaa, ja joka kerta repeän sille. (Ja siitä kunnia kuuluu Tanskalle, jollain oudolla tavalla.) ;D
Arthur Kirkland Kysy WWF:ää. Ehkä heillä on aikaa pitää huolta sammakoista.
Gilbert Beilschmidt Karua…
Francis Bonnefoy Oui, sydämeni särkyy tästä D:
Arthur Kirkland Hyvä. Et ainakaan tyrkytä sitä sitten enää minulle.
Francis Bonnefoy Voin tyrkyttää silti jotain muuta…
Arthur Kirkland …Etkö sinä koskaan muutu? -.-’’
Francis Bonnefoy En~
Arthur Kirkland Sinun on parasta piiloutua hyvin, kun tuo päivä koittaa…
Francis Bonnefoy Rakastan vihjailuasi, mutta taidan vain pysyä kotona~
Arthur Kirkland Frog…
Francis Bonnefoy Minäkin sinua <3
Metsästetään Ranska! OSALLISTUN! <3 Hih, Ranska oli kyllä mah-tava tässä (jotenkin niin IC kommentteineen xD) XD Ja Iggy parka, sen siitä päivästä saa. ;DDD
Sitten tämä newbie täällä. viittaan tällä siis uuteen osaan.
Alhan se siinä >D Ja oli kyllä fail tuo Berliini. (Okeiokei, myönnetään, en mäkään muistanut missä Berliini on 8'''D) totaalinen repeäminen tässä:
Alfred F. Jones Ai joo! Missä on Saksa?!
Arthur Kirkland Tanskan alapuolella. Hankkisit jo oikean kartan tai hiukan yleistietoutta!
Arthur Kirkland Pahus, minä en sanonut sitä! Tarkoitin, että kartalla Tanskan eteläpuolella.
Mathias Densen Mha ha haa! Minun alapuolella xDD
Alfred F. Jones xD high fiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiive!!!
Berwald Oxenstierna Tanska, ole kiltti ja poistu ^^
Piti pysähtyä tässä ja sulatella tuota. Repesin ihan täysin tolle hymiölle tuossa lopussa, ennen kuin luin eteenpäin. No höh, ei Ruotsi ollutkaan sitä laittanut XD <3
Tim van Holland Miksi ei. En siis ole Holly enää?
Gilbert Beilschmidt Holly?! Kuka olisi niin epä-mahtava, että kutsuisi sinua sellaisella nimellä…
Tim van Holland Sitähän minäkin.
Reps. Mulla tuli tosta Hollystä eka mieleen Polly Pop (semmonen ärsyttävä vanukas, millä on vielä ärsyttävämpi mainos, jos et satu tietämään 8D) ja sille sitten virnuilin. XD Ja sori Tanska, mut sua ei nyt oikeen huomioida. Kuten ei täälläkään (XD):
Mathias Densen Norge vastaaaaaaa! NorgeNorgeNorgeeee! Vastaa minulleeeeee!
Mathias Densen Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. Norge. NORGE!
Mathias Densen D:
Eirikur Steilsson Dan…
Mathias Densen Norgeeee~ Norge. Norg… Mitä, Ice?
Eirikur Steilsson Noregur on ollut poissa kaksi minuuttia. Tuo on jo säälittävää -.-’’
Mutta tosta välistä jäi nyt tämmöinen pläjäys:
Tim van Holland Miksi minä veisin hiusgeelisi?!
Mathias Densen Olet ainoa, joka tarvitsee sitä!
Tim van Holland Minua ei kiinnosta sinun hiusgeelisi. JA HIUKSENI OVAT LUONNOSTAAN NÄIN!
XDDDDD Luonnostaan kurittomat. Ah kun kuulostaa tutulta <3 Ja jos Hollanti on ainoa, joka tarvitsee hiusgeeliä, herää kysymys: miksi ihmeessä Tanskalla sitten on sellainen? XD
Hihii, kiitos tästä lukuhetkestä! ;D
Oli kiva lukea välillä Amerikasta ja Englannista (USUK FOREVER!) x) (Onko mahkuja esittää toiveita? Kuten Venäjää ja Kiinaa? :3)
Näitä Hetabookkeja on kiva lukea aina tälleen sadepäivinä (ja flunssasena), piristää heti x3 Kiitän ja kumarran ja poistun takavasemmalle odottamaan jatkoa ;)
-Vini-
-
Sipi: Tanska on viikinki, sillä on valloittaminen verissä... Niin ja, keksin tuon tapahtuman omasta päästäni. Jos se on oikeasti jotain niin mä en tiedä mitä ^^'' ja kiitos kommentista <3 myöhemmin /saattaa/ selvitä, mitä Ice ja Norge Tanskan profiililla tekivät...
Muuttis: Kiitos! :'3
Vin: Keheh hee, kiitos ^^
Uusi osa ja bonus-kappale :'D Näette sitten lopusta, mitä tarkoitan.
8. osa~
Käyttäjä Emma de Ghent käyttää Facebookkia nyt kielellä Nederland
Käyttäjä Emma de Ghent käyttää Facebookkia nyt kielellä Français
Käyttäjä Emma de Ghent käyttää Facebookkia nyt kielellä Nederland
Tim van Holland Yrittäisit jo päättää…
Emma de Ghent Mutta se on hankalaa! Miksen voi käyttää kumpaakin?
Tim van Holland Ei voi olla niin vaikeaa olla valitsematta ranskaa.
Emma de Ghent Mutta… Ranska on myös kiva.
Francis Bonnefoy Ah, merci Belgique~
Emma de Ghent S'il vous plaît ^^
Tim van Holland Hoe gaat met?
Emma de Ghent Huit, dank u.
Francis Bonnefoy Ça va, madam?
Tim van Holland Kunt u mij helpen?
Francis Bonnefoy Oui?
Gilbert Beilschmidt Keh, Deutsch?
Emma de Ghent Ça va, danke. Natuurlijk! Oui, ich kann spreek Duits.
Emma de Ghent Te sekoititte minut! >.<
Tim van Holland xD
Mathias Densen > Lukas Bondevik
Norge, why u so Norway?!
Lukas Bondevik Tämä on typerin asia, jota olet koskaan kysynyt -.-’
Lukas Bondevik Ikinä.
Mathias Densen Norge! Sinä huomioit minut taas :’D
Lukas Bondevik Enkä. Sinä vain kuvittelet.
Mathias Densen :’(
Mathias Densen Se tunne kun Svea sanoo enemmän kuin kaksi sanaa eikä kumpikaan ole ”m’” tai ”fru”…
Tino Väinämöinen Minä en ole hänen vaimonsa!
Mathias Densen Sanoinko, että olisit…?
Tino Väinämöinen Et, mutta ajattelit sitä.
Mathias Densen Aivan! xD
Berwald Oxenstierna :|
Tino Väinämöinen Mutta minä en ole vaimosi…
Berwald Oxenstierna :|
Tino Väinämöinen En silti ole…
Berwald Oxenstierna M’… :’(
Tino Väinämöinen Älä… Kyllä minä sinusta silti pidän.
Berwald Oxenstierna : )
Mathias Densen Voi miksi, miksi tuo ei koskaan toimi Norgeen :’(
Berwald Oxenstierna Taktiikka. Olet typerys.
Mathias Densen Tai sitten Fin on vain niin helppo…
Tino Väinämöinen Niin mitä sanoit?
Mathias Densen En yhtään mitään.
Tino Väinämöinen Harmi, olisin tarvinnut apua liikkuvaan maalin ampumisessa :- (
Mathias Densen Juu… harmi…
Eirikur Steilsson Mitä Svi sitten sanoi?
Mathias Densen Mitä? Ai… en muista enää.
Berwald Oxenstierna ”Danmark, du är dum.”
Mathias Densen Hah ha, niinhän se olikin :’D
Eirikur Steilsson Ymmärrän.
Käyttäjä Tim van Holland vastasi kysymykseen Hollanti vai Alankomaat? vastauksella Se on THE Netherlands sinulle!
Tim van Holland Asiasta ei keskustella.
Emma de Ghent Ne~der~land~
Tim van Holland *Den Nederland
Emma de Ghent Älä huijaa. Minä tiedän, että siinä ei ole etuliitettä.
Tim van Holland Siinä voisi olla.
Antonio Fernandez Carriedo Holanda ^^
Tim van Holland Ik haat je. Se on The Netherlands. Nyt turpa kiinni kaikki.
A/N: Tulipa paljon kieliä yhteen lukuun 0_o no... Belgian puhumiset ovat sekaisin hollantia, ranskaa ja saksaa (saksa ei ole virallinen kieli täällä, mutta käytössä kuitenkin usein) "De" "Den" ja "Van" toimivat etuliitteinä hiukan samoin kuin "a" ja "the" englannissa, mutta Alankomaa on kyl yleensä ihan vain Nederland. (neder pitäisi muuten yksinään kääntää "alaspäin" hah!)
Niin ja se bonus. Facessahan voi myös tarkkailla profiileja, right? No, eiköhän katsota sitten niitäkin~ Laitan jokaisen luvun loppuun jonkun valtion profiilin sellaisena kun randomi käyttäjä sen näkisi (eli ei mitään erikoista, mutta hei, mul oli hauskaa taas) Aloitan Norjasta, mutta saatte esittää toiveita seuraavasta ^^
Lukas Bondevik
Asuu nyt paikkakunnalla Oslo, Norge * Osaa kieliä Norsk, English, Dansk, Svenska ja 19 muuta * Työskentelee yrityksessä Kongeriket Norge *
Harrastukset ja kiinnostuksen kohteet:
Jalkapallo; Tanskan jättäminen huomiotta; Iceland; ”Kutsuisit vain veljeksi…”; The Nordic club; ”Joo, näen keijuja, ja sinun selityksesi oli…?”
Perustiedot
Ikä: *salattu*
Sukupuoli: Mies
Parisuhdetilanne: Sinkku
Tietoja hänestä:
Alt for Norge~
En aio kertoa mitään. Ja turha pyytää ystäväksi, en aio hyväksyä. Varsinkaan, jos olet Tanska. Siitä tulikin mieleen… Danmark, Ikke bry meg og gå bort nå!
Kaverit (47)
Eirikur Steilsson - Pikkuveli
Berwald Oxenstierna - Naapuri
Mathias Densen – Idiootti
Tim van Holland – Idiootin rappiotoveri
Tino Väinämöinen – Naapuri
(klikkaa nähdäksesi lisää)
That's it~ Pitää vielä vähän kehitellä tuota profiili näkymää, mut halusin nyt kuitenkin jo laittaa tämän... ja vaikka kuinka klikkaisitte, ette tule näkemään mitään enempää ^^'' (btw, etsikää Iceland facesta, hällä on aina hauskoja juttuja. Enkä tarkoita HetaliaIcea vaan ihan sitä oikeaa)
-
Voi, minä niin rakastan tätä <3
Ruotsi+hymiöt= paljon pisteitä. Toisaalta se ei vain sovi hänelle, mutta toisaalta taas kyseisessä päivityksessä puhuttiinkin juuri Ruotsin puhumisesta/puhumattomuudesta, joten tuo oli enemmänkin piilovittuilua häneltä, kun hän puhui aika vähän.
Samassa päivityksessä Suomi oli loistava! That's the Tino I know!
Tino Väinämöinen Harmi, olisin tarvinnut apua liikkuvaan maalin ampumisessa :- (
Tä-mä oli epic täy-del-li-syys. Voi ihana Suomi, onneksi sinussakin on kaksi puolta! <3
Belgian kohdalla olisi periaatteessa voinut olla kuka tahansa monikielinen maa, ja jotenkin odotukseni tuosta päivityksestä tipahtivat pohjalle. MUTTA. Jos joku muu (minä vaikka näin esimerkkinä) olisi kirjoittanut samasta aiheesta, olisi päivitys saattanut mennä pilalle. Mutta siis nytpä kävi näin, että kun Vyrappa kirjoitti, niin hän tekikin Belgian kielisotkuista, noh, täydellisen! Mie en oikeastaan osaa selittää mitä yritän sanoa, mutta sie sait tuosta päivityksestä... Moniulotteisen? Tai siis kun Preussi tuli mukaan jajaja. No lo so. Mie tykkään tosta päivityksestä enemmän ku miulla riiittää suomen-/italian-/ruotsin-/englannin ja espanjankielen sanat kuvailemaan sitä! Sotkuista... ME GUSTA, prkl, me gusta! Buono tomato, buono tomato...
Norjalla vain 47 kaveria? Niin vähän? O.o Hänpäs on yllättävän nirso... Varmaan Amerikalla on sitten koko maapallo kaverina? (Psst. Vaikka häntä vihaankin, kirjoita hänen profiilinsa! Facebook on kuitenkin hänen... Jotain kunnioitusta?)
Mathias Densen – Idiootti
Tim van Holland – Idiootin rappiotoveri
Ei vaan voi olla nauramatta. Ei vaan voi olla... Joten, jälleen kerran, julma Vyra. Alat olla tätä menoa minulle Erikeepperin auki!
(Holanda=HOLA-anda! Get it? Haha~... Huono vitsi...)
-
Kas päivää, betatoimistosta päivää :D Nyt jätän puumerkkini tähän ja sanon, että kaikki tähänastiset luvut ovat eittämättä aivan loistavia ja humoristisia, yksinkertaisia ja sen verran tyhjentäviä, että näistä on vaikea olla pitämättä. Hahmojen persoonallisuudet ja kömmähdykset ovat juuri sellaisia, että voisi melkein kuvitella sellaista tapahtumaan. Tietenkään ei sovi unohtaa sitä kaikkea repeilyn/fanityttöilyn/kuolemisen/virnuilun/tukehtumisen/idioottiriehunnan aiheuttavaa randommateriaalia jonka avulla minusta ei pääse ikinä eroon, kun nauran niin paljon.
Joo, ihan naurettava kommentti, mutta tykkään, jumaloin ja rakastan♥
<3:llä
~Myrsis~ joka yksinkertaisesti häpeää kommentoimattomuuttaan kesänajalta.
-
Myrsis potki mua ahterille ja käski tulla finiin, olit päivitellyt... Ja kappas!
Et tiedäkkään kuinka pahasti repesin: "Danmark, du är dum." Siis voi herrajumala hekotin ihan kympillä x'''D Onnistunut facekeskustelu, ehdottomasti. *painaa "tykkää"* Koko keskustelu oli niin hulvaton että :D Ja ne hymiöt... Jotenkin.... Olen samaa mieltä Sipin kanssa. xDD Pisteet siitä.
Ja Belgian kielisekoilu. :) Pysyin alun matkaa kärryiltä, mutta sekosin viimeistään siinä missä Belgiakin. x)) Tarvitsi lukaista uudestaan, ennen kuin huomasin, että kappas, Gilberkin kävi siellä. *facepalm* XD Pidin myös tästä.
Berwald Oxenstierna - Naapuri
Mathias Densen – Idiootti
Tim van Holland – Idiootin rappiotoveri
Tino Väinämöinen – Naapuri
Pfffffft x''''''''D Repesin tälle. Jotenkin huvittavaa tuo normi "veli, naapuri..." ja sitten idiootti ja sen toveri ja taas takasisin normaaliin "naapuri..." xD Kylläkyllä.
Ehdottomasti lisää näitä tavallisia seiniä ja kuten Sipi jo totesikin, Amerikan seinä olisi kiva nähdä :D Pidän hirveesti näistä sinun ideoistasi, lisää vain tulemaan! Yritäppäs tässä nyt jotain rakentavaa sanoa... Minä hipsen tästä nyt, kiitos tästä päivityksestä! x3
-Vini kuittaa-
-
Reipas parin kuukauden tauko... Anyway, jatketaan pikkuhiljaa~
Sipi, Myrsi ja Vin: Kiitoksia rakkaat~
Nimet:
Tim van Holland = Hollanti
Mathias Densen = Tanska
Lukas Bondevik = Norja
Eirikur Steilsson = Islanti
Emma de Ghent = Belgia
9. osa~
Tim van Holland > Antonio Fernandez Carriedo
Miksi sinä edes olet “kaverini”?!
Antonio Fernandez Carriedo Sinä pyysit! ^^
Tim van Holland En varmasti! Koskaan en ole juonut niin paljon, että pyytäisin /sinua/ kaveriksi…
Antonio Fernandez Carriedo Mutta… Sinä se olit ^^’’ Lovi voi todistaa!
Lovino Vargas Totta se on… Pitäkää minut ulkona tästä! Pahus.
Tim van Holland Mutta…
Antonio Fernandez Carriedo Minä vain hyväksyin sen!
Tim van Holland -.- België…?
Emma de Ghent Minä luulin, etten koskaan paljastuisi :’D
Tim van Holland Mijn zus, waarom?
Emma de Ghent Koska teistä tulisi hyvät ystävät! Sitä paitsi oli ääliömäisen helppoa mennä tilillesi ja vain lähettää pyyntö.
Tim van Holland …Älä tee sitä koskaan enää -.-’
Emma de Ghent Ei minun tarvitse. Sain jo, minkä halusinkin :’)
Tim van Holland …
Antonio Fernandez Carriedo Kannattaa vaihtaa salasana ^^’’
Tim van Holland Hmph…
Mathias Densen Kuinka saada norjalainen kiinni? Vastaus: viritä laatikko kepin varaan ja laita sen alle tuore voipaketti suoraan tanskalaiselta meijeriltä (sillä minä teen parasta voita ;'), piiloudu ja odota hetki. Pian norjalainen ilmestyy paikalle ja sinun täytyy vain nykäistä narusta oikealla hetkellä, kun hän ryntää voin luokse, ja laatikko kaatuu hänen päälleen… Tadaa! Norjalainen vangittu!
Tino Väinämöinen Tanska… ^^’’
Eirikur Steilsson En ymmärrä. Tämä on ollut täällä jo viisi minuuttia eikä Noregur ole sanonut mitään… Missä hän on?!
Mathias Densen Ansassa tietenkin :’D Minä testasin tämän ennen kuin jaoin kaikille.
Eirikur Steilsson Et ole tosissasi.
Mathias Densen :’D
Lukas Bondevik Tämä on mauton vitsi, Danmark.
Mathias Densen Ei tämä edes ollut vitsi! Miten sinä voit muuten olla facessa siellä laatikon alla?
Lukas Bondevik …Minulla on puhelin mukana…
Mathias Densen Ahaa! Hieno juttu :’D
Eirikur Steilsson Noregur… Älä sano että sinä..
Lukas Bondevik Kyllä.
Eirikur Steilsson Miten se oli edes mahdollista?!
Lukas Bondevik Se oli 500 gramman paketti voita. Voita!
Eirikur Steilsson …Minulla on tunne, että olen täydellisesti idioottien ympäröimä…
Mathias Densen Ei hätää Norge! Minä vien sinut maahan, jossa on yllin kyllin voita :’D
Tino Väinämöinen Moi moi, Norja…
Lukas Bondevik Sinäkään et paljoa auta, Tino…
Tino Väinämöinen Tahdot sitä kuitenkin ^^’’
Lukas Bondevik …Vain voin takia!
Mathias Densen ;'D
Lukas Bondevik Turpa kiinni ja päästä minut jo ulos täältä.
Mathias Densen Ihan kohta rakas~
Erikur Steilsson Minä ehdotan: lopetetaan tämä keskustelu tähän. En tahdo tietää enää yhtään enempää.
Tino Väinämöinen Ok.
Lukas Bondevik Ok…
Mathias Densen Ok. Minulla on jo Norge!
Lukas Bondevik Danmark!
Mathias Densen > Berwald Oxenstierna
Oikeasti?! Vad är klockan? Etkö sinä parempaa googletettavaa keksi? xDDD
Berwald Oxenstierna -.-
Mathias Densen Ei tuo ollut vastaus.
Berwald Oxenstierna Vad är klockan?
Mathias Densen Sve, minä en ole google :’D
Berwald Oxenstierna Klockan är?
Mathias Densen Sinun huumorisi on outoa…
Berwald Oxenstierna Klockan?
Mathias Densen Ei se toimi näin!
Berwald Oxenstierna Klockan?
Mathias Densen Sve…
Berwald Oxenstierna Klockan?
Mathias Densen …
Mathias Densen 22:34 -.-
Berwald Oxenstierna Tack.
Mathias Densen …Miksi minulla on huijattu olo?
Berwald Oxenstierna Klockan?
Mathias Densen LOPETA JO!
A/N: Ai juu, mun pitää ehkä selittää näitä... On toki ilkeää nauraa voi-pulalle, mutta oikeasti, 130 euroa kilo 0_o. Innoittajana tämä kuva: tästä näin (http://naurunappula.com/841895/norjalaisansa.jpg) (mul oli parempikin linkki jossain, mutta enpä sitten enää löytänyt. Btw, Tanskaa sanotaan voi maaksi...
Ja toi viimeinen! Google julkaisi googlaus-tilastot ja kappas, Ruotsin googlatuin lause oli "Vad är klockan?" eli mitä kello on? Ja koska näyttää siltä, että Berwald on ärsyttävä facessa (vain Tanskalle...) tuli siitä tällainen. ^^''
Vielä lopuksi profiili... Pyydettiin Amerikkaa, mutta onnistuin lahjakkaasti unohtamaan koko jutun, joten saatte Tanskan kun se sattui olemaan valmiina.
Mathias Densen
Asuu nyt paikkakunnalla Køpenhavn, Danmark *Osaa kieliä Det bedste sprog i verden!, Norsk, ikke Svensk ja 10 muuta. * Työskentelee Pohjoismaiden kuninkaana yrityksessä Kongeriket Danmark
Harrastukset ja kiinnostuksen kohteet:
Norge!; Norge4ever; Alt for Norge!: Norja on paras paikka Euroopassa; Norja <3; Norjalaiset metsät <3; Heineken on pahaa!; Vuonot <3; Norjan euroviisuvoitto 2008; Norjanvuonohevoset; Olut; The Nordic club; Hävitetään Ruotsi maailmankartalta; No way!; Jeg elsker Norge~ ; Viikingit tulee ja valloittaa!; Rakkaudesta Norjaan <3; Kannustetaan Norja mm-finaaliin!; Jos Norja voittaa hockeyn mm-kultaa, ostan poron; Jalkapallo; Norjalaiset villapaidat (ja 739 muuta. Näe lisää napsauttamalla… )
Perustiedot:
Ikä: Sopiva!
Sukupuoli: Mies
Parisuhdetilanne: Sinkku
Kiinnostunut: Norjasta!
Tietoja minusta:
Pohjolan kuningas ja maailman mahtavin mies sanoi Gil sitten mitä hyvänsä! Olen myös maailman onnellisin valtio, joten et voi saada minua alas~ (lopetatte sen tittelini varastamisen nyt!) Norge on paras kaverini ja paras viikinkikumppani koskaan :’3
Kaverit (557)
Lukas Bondevik –Norge <3
Eirikur Steilsson – Norgen veli!
Tino Väinämöinen – Norgen naapuri
Berwald Oxenstierna – Pahuksen Sverige…
Gilbert Beilschmidt – wannabe-mahtava
(Klikkaa nähdäksesi lisää)
//Ja siinä se oli~ Kommentteja?
-
Haha ! Hiukan pidempää olisin kaivannut, mutta hyvä näin. Heti kun pääsin joulujuhlasta ryntäsin koneelle ja huomasin tämän ensimmäisenä. Oli pakko lukea ja kommentoida. Btw, Vad är klockan? Jaja toi tanskan profiili oli paras .. :'D Aika paljon sivuja norgesta o_O (Ja ruotsin hävittämisestä maailmankartalta .. jos sen teet Danska ..) Mutta Berkku, tuhmeliini, olit aika myöhään koneella. Eikö sinun pitäisi olla nukkumassa Tino kainalolssasi tyytyväisesti tuhisten, Hanatamago jalkopäässänne? ;--'D
Vinkki: Älä koskaan kokeile facebookkia eestillä ellet halua vihaista serkkua perääsi~ eheheh harjoitan nyt gilbertin mahtavaa perääntymistaktiikkaa !! ~
-
Ihanaa että tähän tuli viimein jatkoa <3
Aah, tässä osassa oli Espanja mukana, jo se yksinään sai minut ikionnelliseksi. Ja höpö höpö Hollanti, turha esittää että sä inhoat Espanjaa, eli kuuntele Belgiaa niin sinusta ja Antoniosta tulee vielä BFF... tai ainakin hyviä kavereita (muuallakin kun pelkästään fanityttöjen unissa ja ficeissä).
Ja voi herranen aika tuota voi juttua! Olen itse halunnut siitä kirjoittaa, mutten ole mitään saanut aikaiseksi. (Ja entistä hauskempaa tuosta laatikkoon jumiutumisesta teki se, että luin juuri aikaisemmin tänään yhden DenNor doujinshin, jossa Norja linnoittautuu laatikkoon eikä suostu tulemaan sieltä pois ♥.) Hihi, kyllä se Tanskakin osaa yllättää tempuillaan, ja tuota pohjoismaiden keskinäistä vuorovaikutusta on aina ihan seurata. Etenkin Tanskan ja Norjan sekä Ruotsin ja Tanskan ^^
Innolla jään odottamaan seuraavaa osaa ♥♥♥
-
Se olis sitten tunnustuksen aika.
Eli kyllä, olen seurannut tätä alusta asti, mutta laiska kun olen niin en ole kommentoinut. Eilisen lukukokemuksen jälkeen oli pakko!
Sillä eilen kun tulee illalla joulujuhlasta kotiin väsyneenä ja erittäin veemäisessä mielentilassa, niin tää on parasta mitä voi silloin lukea :'D Fanityttökihinästä ei meinannut tulla loppuas millään...
Hollanti raukka<3 Espanja on suloinen. Ja Belgia kiero. >D
Norja, Norja, Norja<3 Oli harvinaisen ilkeää Tanskalta käyttää tätä voikriisiä hyväks. Ilkeä Tanska. Mutta ihana kuitenkin. Tää keskustelun pätkä nyt vaan sai mut kuolemaan ^^
Eirikur Steilsson …Minulla on tunne, että olen täydellisesti idioottien ympäröimä…
Mathias Densen Ei hätää Norge! Minä vien sinut maahan, jossa on yllin kyllin voita :’D
Tino Väinämöinen Moi moi, Norja…
Lukas Bondevik Sinäkään et paljoa auta, Tino…
Tino Väinämöinen Tahdot sitä kuitenkin ^^’’
Lukas Bondevik …Vain voin takia!
Meiän pikku pohjoismaat<33 (Sve tosin puuttui D8)
Mathias Densen …Miksi minulla on huijattu olo?
Berwald Oxenstierna Klockan?
Mathias Densen LOPETA JO!
<3
Mutta siis... kiitokset mielialan parannuksesta! :-*
-
Berwald Oxenstierna Olen kunnossa
Eirikur Steilsson Sví?
Tino Väinämöinen Su-san! Missä sinä olet ollut? Et vastannut…
Berwald Oxenstierna Kadotin puhelimen ja rahat.
Tosta muuten nyt jälkeenpäin herää kysymyksiä - miten Berwald oikein on facessa, jos sil ei oo puhelinta enkä usko et se kanniskelee läppäriä mukanaan 24/7 :----'D
-
Viuuu!! Täällä taas!! :D
Tim van Holland > Antonio Fernandez Carriedo
Miksi sinä edes olet “kaverini”?!
Ja siis tämähän kuuluu kysya ihan ekana. XDDDD
Noniin, Vyraseni. JEAH!!! Jees, hetabook!!! <3 Okei, tämä ei nyt ole kovin rakentavaa kommentointia, mutta sanon sen siltin. JEES!
Tino Väinämöinen Moi moi, Norja…
Lukas Bondevik Sinäkään et paljoa auta, Tino…
Tino Väinämöinen Tahdot sitä kuitenkin ^^’’
Lukas Bondevik …Vain voin takia!
Mathias Densen ;'D
Lukas Bondevik Turpa kiinni ja päästä minut jo ulos täältä.
Mathias Densen Ihan kohta rakas~
Erikur Steilsson Minä ehdotan: lopetetaan tämä keskustelu tähän. En tahdo tietää enää yhtään enempää.
...menipäs mulla taas hetki, kun nytten vasta tajusin... Ainakin omalla tavallani 8D En myöskään halua tietää enempää. Tai haluan, muttakun joutuisit nostamaan raitingia mukavasti XD
Mathias Densen > Berwald Oxenstierna
Oikeasti?! Vad är klockan? Etkö sinä parempaa googletettavaa keksi? xDDD
Mitä tähän nyt muka kuuluisi sanoa?! xDDD Siis, ei! Minä typerä kun kuvittelin Ruotsin ihan pokalla istuvan koneen ääressä ja näpyttävän tunti toisensa jälkeen googleen, mitä se kello on. xDDDD Hajosin!! (btw, vad är hon?)
Siis mahtavaa aivotyöskentelyä, Vyra. xD Mä en varmaan ikinä tuu tajuumaan, mistä ihmeestä sä nää ideat millonki revit... :)) Mutta kiitos kuitenkin, ja sori nyt etten mitään rakentavampaa saanut aikaiseksi... XDDD
-Vin-
-
9. osa.
Tämä ensimmäinen oli jotenkin to~si suloinen. Belgia oli hyvin awesome ja Hollannin ahdinko on suorastaan loistavaa. Seinäkirjoitukset ovat tosi kivoja. Ja luovuus on hyvä asia. Kyllä vaan nauratti tää randomiuden määrä, tykkään<3
Ja sitten Norjan voipulasta: se on tosi jännä pätkä. Siis sinänsä tosi lutunen, mut jotekin tosi masentava ja silleen.. tiedätkös, melko ilkeetä. Vaikka Dansken riemu onkin hyvin hupaisaa ja ihanaa ja smalltalk lentää, jotenkin tämä oli minusta hyyyyyvin ärsyttävä. Sille en vain voi mitään, aivoissani kävi nyt tällainen inhottava takaisku. Kuitenkin nerokkuudessaan on pakko tykätä vaikka Norgelle kävikin keljusti. Oikeastaan tää on huvittavaa:’D
Entä sitten tää kolmas? Kivasti käytät tätä faktatietoa ja tulee ihan hyvä fiilis kun on näin kivoja nää jutut *kuulostaa sarkastiselta vaikka ei ees oo sitä* ja näin. Oikeestaan melkein naurettavaa tää. Tykkään ja jotenki tää ideana on niin loistava vaikka tän vois ajatella tosi rasistiseksi mut jes^^ MIE TYKKÄÄN<3
Ja ekstra on loistava, tykkään. Nauran. Hitto nää on lukenu liian monta kertaa, et jaksais muistaa ajatuksiaan:’D Mut pointti on yhä se et mä _tykkään_ näistä ihan kympillä ja jatka pois. Awesomea^^
<3:llä
~Myrsis~ Jota väsyttää ja joka yrittää olla olematta sarkastinen^^’
-
Kiitos siitä että en ole voinut sen jälkeen kun keksin lukaista tämän (mmmmm.... kaksi viikkoa sitten?) olla töissä hajoilematta heinekeinin tuopeille.. kas kun en ole jo alkanut hajottaa niitä. Yritä siinä sitten myydä pokkana kuin porkkana, lyö summat koneeseen niin että koko shaisse huutaa erroria, etsi joku viisaampi auttamaan, ole naama punaisena kun asiakasta naurattaa ja muista mikä harhaannutti ajatuksesi... : D
Koska toivon että minulla olisi jatkossakin töissä hauskaa, vingun tähän jatkoa koska hakkaat jopa feissarimokat tällä setillä! :3 kiitos olet Jumala! Ja tämä on paljon sanottu joltain joka uskoo vain itseensä ja siihenkin aika harvakseltaan...
-
Joulutonttu: Kiitos ^^' Ikävä kyllä pidän nämä tarkotuksella lyhyempinä... toi kaikkien nimien muokkaaminen on yhtä tuskaa >.< ja... ei liikaa kerralla~
Tosta muuten nyt jälkeenpäin herää kysymyksiä - miten Berwald oikein on facessa, jos sil ei oo puhelinta enkä usko et se kanniskelee läppäriä mukanaan 24/7 :----'D
Se meni kirjastoon, mie oon käsittänyt että Tanskassakin on kirjastoissa mahdollisuus olla netissä ilmaiseksi. Ainakin luulen, voin olla väärässäkin...
Severina: Kiitoksia~ Miekin tiedän sen doujinshin, se on yks parhaista, vaikka en muuten hirveästi lue niitä ^^
Neeli: Kiitos, kiva kun tykkäsit :'3
Smoo: Kiitos tunnustuksesta ^^ Mun Belgia on kyl tosiaan hiukan kiero välillä...
Vin: Keheh he~ Kiitos ^^ Mua itseasiassa pelottaa, että nämä ideat alkavat toistaa itseään, mutta toivottavasti ehdin sitten lopettaa ajoissa...
Myrsi: Kiitos :'3 Eikä mitään hätää, en mie mitään sarkastista löytänyt
mudkip: Kiitos~ Ei tohon voi nyt muuta sanoa, kun että kirjoittamalla sitä kehittyy ^^' Ja kokeilemalla ja yrittämällä löytää se oma tyyliinsä~ Mie en esim osaa ollenkaan minkään tason angstia... siitä tulee vain kamalan kliseistä, jos mie yritän ^^''
Naamatonkala: Mua on syytetty mm. koulupäivien vaikeuttamisesta, tentin luvun häiritsemisestä, ruotsin numeroiden parantumisesta ja repeilyttämisestä mutta tää oli oli eka kerta kun työpäivien hauskuuttamisesta... keheh he, aluevaltaus :'D Kiitoksia kovasti, voin sanoa että sinun kommentisi vuoksi tähän tulee nyt uusi osa.
Kiitos kaikille vielä kerran :'3 Niin monta kommenttia <3 Toivottavasti tääkin osa kelpaa, vaikka lyhyt onkin...
10. Osa~
Mathias Densen lisäsi kohteen LEGO mielenkiinnonkohteekseen
Mathias Densen :’D
Lukas Bondevik, Eirikur Steilsson, Berwald Oxenstierna ja Tino Väinämöinen liittyivät ryhmään Legoilla leikkiminen pitäisi kieltää jalkavammojen vuoksi
Mathias Densen Eikä! D:
Lukas Bondevik Kyllä.
Mathias Densen Mutta… Suurin keksintöni… Sveen vielä tajuan, mutta Tino?!
Tino Väinämöinen Anteeksi, tunnen vieläkin kipua viime kerrasta :-(
Mathias Densen Mutta…
Lukas Bondevik Ei, Dan. Minä en välitä, mitä teet omassa kodissani, mutta jos tuot yhdenkin mukanasi, minä heitän sinut alas vuonoon.
Mathias Densen Okay Norge!
Mathias Densen …Kutsuitko sinä minut juuri kylään? :’D
Lukas Bondevik En.
Mathias Densen Kutsuitpas~
Lukas Bondevik Miten sinä saat aina käännettyä kaiken noin? -.-
Mathias Densen Koska osaan lukea sinua, Norge~ Olen siellä viideltä.
Lukas Bondevik Hmph, yksikin lego ja sinä nukut yösi peikkojen kanssa. Ymmärsitkö?
Mathias Densen Yes, Sir! ;’)
Tino Väinämöinen Teidän pitäisi lopettaa treffien sopiminen Facessa… Unkari yrittää taas värvätä minua johonkin ”operaatioon”…
Lukas Bondevik Minä… Minä en tapaile idiootteja! Tässä ei ole mitään sellaista. Minä ja Danmark emme… Dan, sinä pidät nyt turpasi kiinni, jos osaat edes ajatella parastasi.
Tino Väinämöinen Juu, juu, selitä tuo Unkarille…
Lukas Bondevik -.-
Gilbert Beilschmidt Ksesesese~ Minä olen mahtavin kaikista >D
Gilbird Niin olet, piyu!
Gilbert Beilschmidt Danke, Gilbird! Sinäkin olet mahtava.
Gilbird Vain koska asun luonasi, piyu!
Gilbert Beilschmidt Ksesesese~ Mahtava seura tekee kaltaisekseen!
Gilbird Piyu!
Ludwig Bruder, teitkö sinä todella oman sivun lemmikkilinnullesi?
Gilbert Beilschmidt Gilbird ei ole vain lemmikki! Ja hän on tarpeeksi mahtava tehdäkseen itse sivunsa.
Gilbird Aivan, piyu!
Ludvig …Miten sinä voit olla meistä vanhin?
Gilbert Beilschmidt Mahtavuus, Länsi, Mahtavuus >D
Tim van Holland on kolmanneksi suurin oluentuottaja. Pistäkää paremmaksi.
Mathias Densen Carlsberg ja Tuborg vievät sinun litkusi mennen tullen!
Tim van Holland Kuvittelet vain.
Mathias Densen Minun kuvitelmani ovat sitten sinun painajaisesi xD
Tim van Holland Olipa pelottavaa. Sinä olet muuten varastanut /minun/ tyylini sinun Tuborgiisi…
Mathias Densen Pffft, minä en varasta häviäjiltä.
Gilbert Beilschmidt Hei, minä ja Länsi tuotetaan enemmän olutta kuin te kaksi yhteensä! ja kulutetaan myös xD
Tim van Holland Entä sitten? Heineken toimii yli 63 maassa. Minä omistan myös Suomen oluet.
Mathias Densen Jos Finnystä aletaan puhua, minä omistan hänen Sinebrychoffinsa…
Tino Väinämöinen …Te kaksi olette hemmetin epäreiluja…
Mathias Densen Hah haa xD
Ludvig Onko tämän tappelun pakko alkaa taas?
Gilbert Beilschmidt Olet myöhässä Länsi, se alkoi jo ajat sitten!
Tim van Holland …Enkä ole vieläkään saanut kunnollisia vastaväitteitä.
Mathias Densen Sinä olet vain sokea totuudelle xD Minä voitin sinut jo ennen kuin edes aloitimme.
Tim van Holland Hah ha, kukaan ei edes muista, että sinulla on joku olutmerkkikin…
Lovino Vargas Olut on barbaarien juomaa.
Mathias Densen Ei, vaan viikinkien eli minun! xD
Tim van Holland Mutta nykymaailmassa olet historiaa.
Mathias Densen Joku päivä minä vielä omistan sinun rakkaan Heinekenesi!
Tim van Holland Sitä päivää saat odottaa pitkään…
Emma de Ghent Hei :’3
Duvel, Jupiler, Barbãr, Cantillon, Delirium Tremens, Leffe, Orval, Pauwel Kwak, Rochefort, Stella Artois, Westmalle, Westvleteren, Abbaye de la Thure, Achel, Carrousel, Hofnar, Adler, Belle-Vue, Floris, Hoegaarden, Kasteelbier, Malheur, Maredsous, Oerbier, Palm, Val-Dieu, Zwijntje… jne… Pistinkö tarpeeksi paremmaksi?
Emma de Ghent Ai niin, ja maailman suurin panimo-konserni kuuluu minulle ja se toimii yli 30:ssä maassa 300:lla eri tuotemerkillä. Yhteensä belgialaisia olutmerkkejä on yli 800:aa erilaista ;’)
Tim van Holland Zus… Olenko koskaan kieltänyt sinua kommentoimasta minulle?
Emma de Ghent Ja, mutta miksi tottelisin?
Tim van Holland -.-
Mathias Densen …Tästä meni nyt maku…
Emma de Ghent ;’3
Tim van Holland …Niin menikin.
A/N: Viimeinen oli nyt Naamatonkalalle, hauskaa työpäivää :')
Mie muuten jo aiemmin ajattelin, että en käytä enää olut- ja lego-aiheita raapaleissa ja hetabookissa mut... mut... kerta kiellon päälle? Yritän olla ensikerralla omaperäisempi...
Carlsberg ja Tuborg ovat tanskalaisia olut -merkkejä, Heineken hollantilainen ja kaikki Belgian luettelemat belgialaisia. Ja valehtelin hieman, Heineken on maailman kolmanneksi suurin panimo-yritys, ei kolmanneksi suurin tuottaja... mut anyway, se oli helpompi laittaa noin ^^''
Suomi raukka... Hartwallin omistaa Heineken ja tuon vaikea nimisen sama yhtiö, joka omistaa Carlsbergin. Minun piti muuten lukea aika monta Olutseuran artikkelia ennen kuin löysin kaikki nuo olutmerkit ^^'' Enkä edes juo olutta...
Gilbirdillä muuten tarkoitetaan sitten sitä keltaista tipua Preussin mukana ^^
-
Aivan, miten rakkaalle Unkarillemme voisi selittää, että Norge ja Dan ovat vain ystäviä .. Minunkin on välillä aika vaikea uskoa sitä >3 Aww.. Norge on suloinen mennessään sanattomaksi. *Tanska virn* JA KYLLÄ NORGE, sinä kutsuit Danmarkin juuri kylään. Ja vielä uhkailet Danmarkia peikoilla.. Taitaa Danmark viettää yönsä jonkun muun vieressä? *vink vink* Legoja siellä, Legoja täällä, joka puolella Legoja, Hiiala hiiala hei~ Äsh, tästä tuli tylsä kommentti.
Kesesese~, länsi ei vain tajua Gilbertin ja Gilbirdin mahtavuutta. Se aliarvio pienet keltaiset (pastaa~ länsi aliarvioi pastankin!) pikkulinnut. Linnut yleensäkin aliarvioidaan hetaliassa D: (Täällä on tarkoitus viitata Islannin lunniin) Tottakai linnut osaavat käyttää facebookia! (Tai hetabookia, miten tahansa)
TINOA. KIUSATAAN. Perkele Hehee, Belgia vei voiton kotiin ! Tästä on niin vaikea sanoa mitään. Skippasin muuten Belgian omistamat olutmerkit, anteeksianteeksianteeksi *menee lukemaan ne ja opettelee ne ulkoa* Luettelen nää huomenna koulussa aamunavausvuorollani ! Tai sitten en.. Tämä ei samalla tavalla sytyttänyt, mutta ainahan sitä jaksaa iän ikuisia Hollannin ja Tanskat (++ Silloin tällöin Preussin) henkisiä kamppailuja.
-
Kuudes aistini esittää jälleen elonmerkkejä, sillä jostain syystä oli ihan pakko tulla vilkaisemaan josko toiveeni olisi kuultu! (en siteeraa
narttu wiskaria, tiedoksenne) oletpas kerrassaan ihana <3
Tino Väinämöinen Teidän pitäisi lopettaa treffien sopiminen Facessa… Unkari yrittää taas värvätä minua johonkin ”operaatioon”…
Lukas Bondevik Minä… Minä en tapaile idiootteja! Tässä ei ole mitään sellaista. Minä ja Danmark emme… Dan, sinä pidät nyt turpasi kiinni, jos osaat edes ajatella parastasi.
Tino Väinämöinen Juu, juu, selitä tuo Unkarille…
Ahahah, ihana! What else can I say, go Norge ja kerro kaikki ;)
Joo ja koska olen aina ollut paska kommentoimaan niin kerron vaan että olen otettu ja näin ollen jaksan ainakin tämän viikon raataa oikein ahkerasti duunia ;> Olet Jumala vieläkin.
Ja ihan pakko kertoa että meikäpoika onkin käynyt ihastelemassa ihanaisessa itänaapurissa Sinebrychoffin kotitaloa kun pojat halusivat juoda tuoda karjalan takaisin vaikka pullo kerrallaan. Hieno reissu, hieno reissu, joivat minunkin sinebrychoffit, meinaan.
-
Päätähuimaavaa... olen taas täällä
Joulutonttu: Kiitoksia ^^ Jos tahdot lisää opeteltavaa niin hollanninkieliseen wikipediaan "belgische bier" hakusanaksi niin tulee sellainen kiva reippaan 200 merkin lista... mut ei niit kukaan jaksa kaikkia opetella...
Naamatonkala: Kiitoksia <3 Nyt mulle tulee paineita pitää tasoa yllä, hehe he :'3
11. Osa~
Mathias Densen Visit- ketju! Linkittäkää omanne. Visitdenmark.com
Tino Väinämöinen Visitfinland.com :- )
Tim van Holland Visitholland.com vaikka se on Nederland oikeasti…
Francis Bonnefoy Oui, visitfrance.co.uk ja osoite on tarkoituksella, mon cheri ;’)
Arthur Kirkland Frog… visitengland.com/fr/FR
Francis Bonnefoy Mon Angleterre! Linkitit ranskankielisen :’)
Arthur Kirkland …Se… Se oli vahinko!
Francis Bonnefoy En~ Usko~ ;’)
Lovino Vargas visititaly.it
Feliciano Vargas Vee, fratello, käytä englanninkielistä… visititaly.com :’D
Lovino Vargas En varmasti.
Antonio Fernandez Carriedo Ei hätää Lovi~ Minusta es.visititaly on paras ^^ ja spain.info.com
Lovino Vargas Turpa kiinni, ja tuo ei edes ole visit-sivu.
Antonio Fernandez Carriedo Mutta minulla ei ole muuta ^^’’ ja tuon saa italiaksikin, juuri minun Lovilleni~
Lovino Vargas Ei kiinnosta!
Ludvig visitgermany.com
Lovino Vargas Tuokaan ei kiinnosta!
Feliciano Vargas Kiinnostaapa~ veee~!
Lovino Vargas Khe, ole hiljaa Feli.
Antonio Fernandez Carriedo Awww, Lovi on kateellinen ^^
Lovino Vargas Mitä? Mistä muka? En varmasti ole!
Feliciano Vargas On hän~ Koska Saksalla on niin hienot sivut! :’D
Lovino Vargas Ei varmasti ole!
Gilbert Beilschmidt Kse~ myönnä pois, meillä on aika mahtavat >D
Lovino Vargas Ei ole!
Antonio Fernandez Carriedo Lovi on niin suloinen! Awwww~ ^^
Lovino Vargas EN-OLE!!!
Mathias Densen Woah! Minä tein koko ketjun vain, että näemme kuinka nopeasti juttu menee sivuraiteille :’D Nyt on kulunut… neljä minuuttia!
Antonio Fernandez Carriedo Todella? Hyvä me! ^^
Mathias Densen Yeah~!
Lovino Vargas …Teissä ei ole mitään hyvää… pahus.
Antonio Fernandez Carriedo ^^
Arthur Kirkland Selvä, onko kukaan nähnyt Amerikkaa?
Francis Bonnefoy Mon cheri, mihin sinä olet hukannut hänet?
Arthur Kirkland Älä cherittele minua.
Francis Bonnefoy Mon lapin? Käykö se~?
Arthur Kirkland Ei todellakaan, frog.
Matthew Williams Älkää… Tapelko nyt. Tässä on tärkeämpääkin asiaa.
Francis Bonnefoy Oui, oui, kunhan hiukan kiusasin. Siis minne Amerikka on kadonnut?
Arthur Kirkland Hän ei vastaa puhelimeen ja hän ei ole kotona eli hän on jossain missä lie aiheuttamassa hankaluuksia. Taas.
Matthew Williams Hän sanoi menevänsä Eurooppaan.
Francis Bonnefoy Sanoi? Tänne? Minne tänne?
Arthur Kirkland Sitähän me yritämme koko ajan selvittää, frog…
Matthew Williams Hän ei siltikään vastaa puhelimeen, joten hän voi olla missä tahansa.
Arthur Kirkland Ja sillä tietotasolla, joka Amerikalla on, hän tuskin osaisi kertoa olinpaikkaansa vaikka vastaisikin -.-
Francis Bonnefoy …Sinä koulutit hänet huonosti.
Arthur Kirkland Enkä! Hän /vastusti/ oppimista!
Matthew Williams …Älkää aloittako…
Francis Bonnefoy Miten vain, mon cheri sanoo~ Eli onko kukaan nähnyt häntä? Täällä hän ei ainakaan ole.
Elizabeta Héderváry Minä luotin, että sinä ja Englanti tekisitte tästä keskustelusta mielenkiintoisemman, mutta… Ei, Amerikka ei ole ainakaan minun luonani.
Francis Bonnefoy Pyydän anteeksi, ensi kerralla sitten~ ;’)
Ludvig Hän ei ole täällä eikä veljenikään ole nähnyt häntä.
Antonio Fernandez Carriedo Ei ole näkynyt täälläkään ^^’’ Lovi sanoi, ettei Amerikka ole myöskään heidän luonaan.
Tino Väinämöinen Soitin muille ja Pohjois-Euroopassa hän ei ainakaan ole… Onko mitään vinkkejä, minne Amerikka olisi mahdollisesti halunnut lähteä?
Arthur Kirkland Ei… Hän vain jostain syystä halusi vaihtaa mannerta… Se typerys.
Feliks Łukasiewicz Niiku ei ole näkynyt täälläkään, mutta kannattais soittaa Lietille. Ne niiku on bestiksii joskus tai jotain.
Toris Laurinaitis Amerikka? En minä ole nähnyt häntä vähään aikaan…
Vlad Anghelescu Minä näin hänet!
Arthur Kirkland Missä?
Elizabeta Héderváry Romania…
Vlad Anghelescu Unkari…
Arthur Kirkland Menkää asiaan…
Vlad Anghelescu Ai niin, Amerikka meni tästä ohi, mutta en tiedä minne.
Francis Bonnefoy Mitä hän siellä päin tekisi?
Vlad Anghelescu Ei hajuakaan, tämä on vain aika hienoa seutua!
Elizabeta Héderváry Unissasi ehkä
Vlad Anghelescu Minäkin sinua, Unkari-kulta…
Gilbert Beilschmidt Ksesese~ Se olikin Unkari, joka teki tästä keskustelusta mielenkiintoisen >D
Elizabeta Héderváry Turpa kiinni, Gil!
Arthur Kirkland Rauhoittukaa kaikki! Onko siellä päin nyt joku, joka saisi sen typeryksen kiinni?
Heracles Karpusi Amerikan…?
Arthur Kirkland Juuri niin!
Heracles Karpusi …Tässä vieressä… Annan koneen…
Alfred F. Jones Hiiiiiya kaikki! Oliko ikävä? XD
Arthur Kirkland Typerys, ilmoittaudu ensikerralla aikaisemmin, ettei tarvitse puolta Eurooppaa juoksuttaa! -.-
Alfred F. Jones Okei, okei xD Tietääkö kukaan, miten täältä pääsee kotiin?!
Arthur Kirkland Sigh…
Ludwig Minulta on usein kysytty, miksi veljeni on vielä maisemissa. Tässä selitys: en.wikipedia.org/wiki/Preußen–Münster_railway
Antonio Fernandez Carriedo Eli… Gil on… Rautatieasema? ^^’
Francis Bonnefoy Mon ami, miten tuo tapahtui?
Elizabeta Héderváry En… voi lopettaa nauramista… pfffft xDD
Gilbert Beilschmidt NEIN! Se oli pitkä tarina! Ja vain osa siitä! Ja ei se ole aivan niin… ja tuo on maailman mahtavin rautatieasema! Länsi, miksi…?!
Ludvig Minä sanoin, että saat rangaistuksen, jos et siivoa sitä sotkua jonka sait aikaan ”kokeiluillasi” keittiössä. Tässä se nyt on.
Elizabeta Héderváry Tämä on elämäni paras päivä :’)
Gilbert Beilschmidt … En tiedä, olenko ylpeä siitä että koulutin pikkuveljeni näin hyvin vai erittäin pettynyt että hän käyttäytyy näin alhaisesti!
Ludvig Ihan sama. Jos tuo keittiö ei ole siisti tunnin kuluttua, minä kerron kaikille mistä he voivat ostaa lipun asemallesi.
Gilbert Beilschmidt Länsi!
Ludvig Siivoa tai kärsi.
Gilbert Beilschmidt …okei, minä menen… -.-
Francis Bonnefoy Hän on tullut sinuun.
Elizabeta Héderváry Älä huoli, Gil, ainakin sinun luokse pääsee helposti junalla…
Gilbert Beilschmidt Lopettakaa jo!
A/N: Noi Visit-sivut on turistisivuja ja kaikki ovat oikeasti olemassa ^^ en vain viitsinyt linkittää kaikkea...
Vlad Anghelescu on minun keksimä nimi Romanialle. Tarvitsin hänelle sen, mutten löytänyt yhtään ehdotusta tai romanialaista hetalistia, joka olisi voinut kertoa mikä sopisi... Joten Vlad siksi, että olen tavannut elämäni aikana kaksi romanialaista miestä joista toinen oli nimeltään Lavendel ja toinen Vlad, Vlad sopii musta tähän paremmin ^^' (onhan se historiallinenkin...) Anghelescu on romanialainen sukunimi, joka tarkoittaa "enkelin poika"
Ja Preussi... On rautatieasema Saksassa. En löytänyt parempaa linkkiä, missä olisi selitetty asia, mutta kun katotte tuota rataverkkoa, siellä on Preussi :'3
-
I'm back! Pyydän anteeksi, etten ole kommentoinut vähään aikaan~!
Atleast Amerikka pääsi kuvioihin! Kuitenkin Facebookin perustajamaa, hassua ettei häntä ole enempää näkynyt. Mutta no, sinulla on sinun syysi (: Ja nyt pitää ihan myöntää, että tuo Amerikan seikkailujuttu on yksi tämänhetkisistä suosikeistani! Miksikö? Koska siinä pääsi niin moni mukaan! Jopa Kuka? ja sen paikalla oleminenkin sai jo hymyilemään. Kuten jo mesessä valittelin, siulla toistuu jatkuvasti samat hahmot ja kaikista kummallisimpia ovat pohjoismaat jotka vain keskustelevat keskenään. Eikö kukaan muu ikinä tykkää mistään, eikö Puola yritä olla kenenkään stalkkerilistan kärjessä, eikö Viro yritä tunkea kuvioihin... Hirveitä insaideilijoita!
Romania! Yay, tervetuloa kuvioihin, senkin kimallepyyri! Eikun siis mitä... Ihana tuo yksityiskohta, että otit Unkarin ja hänen kummallisen kamppailunsa esille.
Ja sitten loppuhuipennus, Kreikka perskele! : D Hitto mie repesin noille! Kyllä, missasit sen taas. Mutta siis tuo päivitys, se oli jotenkin... Sitä vanhaa tuttua Vyra-ainesta, mikä sai kiinnostumaan hetabookista alumperinkin. Muistin taas elävästi miksi tästä niin paljon tykkään <3 (ja se pisti jaksamaan kommentointiakin..)
Ludvig Siivoa tai kärsi.
Toi - oli - paras, - lopeta - Sipi - natsivitsien - ajattelu, - älä - edes - yritä - huomauttaa... Huomaakukaolitokassamaailmansodassa! Fiiiuh, sain sensuroitua. Saksan asenne tuossa viimeisessä=<3 Epicwin!
Ei miulla ollu mitään sen tärkeämpää sanottavaa. Pistinpähän siut odottamaan! : D
-
Äh, se on taas minun vuoroni tulla pyytämään anteeksi ja palvomaan senkin edestä. Olet se sinäkin nopea näissä, kelpaisi itsellekin tällainen julkaisutahti :D Kiva saada sut takaisin^^
Nää kaks pätkää on ollu taivan jumalaisia, mahtavia ja niin uskottavia että voisi hyvin kuvitella nämä naamakirjaan~ kuulostaa huolestuttavasti miun ja kaverin jutuilta välillä, mutta eipä siitä sen enempää. Nämä ovat yksinkertaisesti parhaita, upeimpia ja awesomeimpia ikinä~ be proud of yourself! Tuli naurettua useammin kuin kerran, kohta on pakko pyytää sinulta liimaa kun muuten en enää kasassa pysy^^
Joo,ei mulla mitään kritiikkiä oo. Ees kirjoitusvirheitä en huomannut! Mut pakollinen ihkutus: Vlad♥ Sä teit siitä tosi kivan hahmon, namnam, tykkään~ Ja oikein hyvä nimikin!
Seurailen jatkossakin, älä huoli:3
<3:llä
~Myrsis~
-
Arthur Kirkland Rauhoittukaa kaikki! Onko siellä päin nyt joku, joka saisi sen typeryksen kiinni?
Heracles Karpusi Amerikan…?
Arthur Kirkland Juuri niin!
Heracles Karpusi …Tässä vieressä… Annan koneen…
Alfred F. Jones Hiiiiiya kaikki! Oliko ikävä? XD
Arthur Kirkland Typerys, ilmoittaudu ensikerralla aikaisemmin, ettei tarvitse puolta Eurooppaa juoksuttaa! -.-
Alfred F. Jones Okei, okei xD Tietääkö kukaan, miten täältä pääsee kotiin?!
Arthur Kirkland Sigh…
Ähhäähää, sain kunnon räkänaurukohtauksen (kirjaimellisesti, vilustumisasteikolla 0-10 olen tällä hetkellä 42,5) esinnäkin siksi, että Amerikka on tässä aivan yhtä typerä kuin olen aina perustaatelintallaaja jenkin kuvitellutkin olevan :D oikeasti suurin syy siihen, miksi haluaisin käydä USA:ssa on se, että haluan tietää onko ihmiset siellä oikeasti niin hölmöä sakkia!
Ja hei, mitä tämä oikein on, jo 16 päivää eli yli kaksi viikkoa ilman hetabookia, vieroitusoireet! Jumalani, miksi minut hylkäsit?
-
Anteeksi, että tulen nyt tänne ilman jatkoa... Kiitokset kaikille kommenteista! Mukava, että kelpasivat nämä :'3 Ja, Sipi, mie yritin parantaa~ (osaan vielä kehittyä, yay!)
Ja siis siksi tulin nyt kiittämään, kun kerta on ollut ikävä... Mie muutin Itäval(taan)lan luokse viikko sitten, joten en ole hirveämmin ehtinyt mitään kirjoitella ja aloitin blogissani uuden projektin, jota nyt suunnittelen. Vielä menee joku aika totutella tähän menoon, mut enköhän sitten palaa tähänkin. Hyvä puoli on se, että uusia idoita on ainakin kertynyt (ainakin raapaleisiin)
Eli olen vielä silti hengissä ^^'' vähän hiljaa vain.
Kiitos paljon teille kaikille~ Sekin on kiva, miten kaikki näyttää olevan okei Romanian kanssa. Mie tahdon käyttää häntä vilä enemmänkin. Kunhan vain saan keksittyä Bulgarialle ja Moldovalle nimet...
-
Thumbs up for Heracles and Mathias ! >:----'D Jeij, uusia maita tiedossa siis, vai ? ^^' Miten sie saat siel itävallan luona nukuttua jos se pimputtaa sitä pianoaan siellä 24/7 ? Mä niinku melkein räjähdin kun huomasin että puolakin on tässä ficcissä, ja minulla on syyni XD Ei, se ei ole vyran taitai kenenkänä syy, minä teen puolasta vain ärsyttävät XD Nauroin ensimmäiselle ja toiselle todella paljon, kolmas jäi ehkä lyhyytensä takia hieman varjoon, mutta . . . oli sekin ihanaihanaihanaihana !! Piristi masentavaa keskiviikkoa - huomenna kolme koetta !! Ja minä kulutan aikaani finfanfunissa ! Mutta siis, pitää mennä saunaan ihan pian, hejdå !
-
Oookkey, kun nyt kerran jo kommentoin niin miksen sitten toistekin?
Tino Väinämöinen Teidän pitäisi lopettaa treffien sopiminen Facessa… Unkari yrittää taas värvätä minua johonkin ”operaatioon”…
Lukas Bondevik Minä… Minä en tapaile idiootteja! Tässä ei ole mitään sellaista. Minä ja Danmark emme… Dan, sinä pidät nyt turpasi kiinni, jos osaat edes ajatella parastasi.
Tino Väinämöinen Juu, juu, selitä tuo Unkarille…
Unkari, I love you, vaikket tässä varsinaisesti esiintynytkään<3.
Tuota Gilbird-juttua en viitti lainailla, kun haluaisin vaan lainata kokonaan. Eheh... mutta Preussilla on muutenkin niin lutuinen suhde tuohon tipuseensa! ^^
Olutta! Hiukan jäi harmittamaan, että Preussi ja Saksa jätti tuon vierailunsa noin lyhyeen: olisi ollut kiva päästä katsomaan paljonko muistan saksankerhon olut-"luennolta" (opettaja oli tehnyt meille kolmen A4:sen tiivistelmän saksalaisista oluista - alkuperäinen teksti olisi ollut jtn useamman sadan sivun luokkaa. samainen opettaja myöskin suositteli meille [alaikäisille!] lempioluitaan, "heti kun vain olette tarpeeksi vanhoja" ja harmitteli meidän nuorta ikäämme)
Mutta mutta. Ei saa kiusata Tinoa D: Mutta toisaalta: julma totuus on että meidän pikku suomemme ei edes omista oluitaan.
Mathias Densen Woah! Minä tein koko ketjun vain, että näemme kuinka nopeasti juttu menee sivuraiteille :’D Nyt on kulunut… neljä minuuttia!
-ja niin Tanska koettaa varastaa Preussilta awesome-tittelin ja lähes onnistuukin siinä, mutta- eikun mitä? Niin siis. Hih<3. Miten sun teksties Tanskat onkin niin ristiriitisia?!
Tämmöisissä lyhyemmissä Tanska on ihana, mutta sitten syndroomassa se kiristää Norjaa ja saa mut inhoamaan koko tyyppiä (mutta ihana ficci se on<3). Argh. Pääni sekoaa :''D Mutta yeah, Tanska voi sanoa jo lähes-awesomeksi.
Amerikka! Yay! Ihanaa että sie uskallat näyttää sen täysin toopen puolen eikä vaan sitä jee jee, olen sankari -tyyliä. Tämä ihana aivoton suurvaltamme on paljon mukavampi näin. :)
Ja Puolaihkutus! Hii, miks mä niinku taidan rakastaa sitä tai niinku jotenksi sillee?
Mä haluun käydä Preussin asemalla! O_O Pakko.
Gilbert Beilschmidt NEIN! Se oli pitkä tarina! Ja vain osa siitä! Ja ei se ole aivan niin… ja tuo on maailman mahtavin rautatieasema! Länsi, miksi…?!
Miten toi kursivoimani kohta saa mun sisäisen ficcarin hykertelemään? Tapaks sie mut jos mä joskus rupeenkin vääntää tästä ficciä? Koska mun alitajunta on jo ruvennut rekisteröimään kaikkea esim. saksantunneilla ja -kerhossa sanottua jotka liittyy vähänki saksan historiaan, preussiin tai juniin. Auts.
Mutta yeap, sain kommentoitua ^^´ Koita sinäkin saada kirjoitettua siellä- Hetkinen! Sie, sie oot Itävallan luona...? :c *kade*
No ei ny, mie tiesin kyllä jo ^^´ Mutta kuitenkin. Pidä hauskaa mun (avo-)mieheni kanssa!<3 (Köh köh, huonoa insideläppää kaikille jotka ymmärtää: miun ja kahden bestiksen triolla on omat suhdekuviot hetaliaan: mie ja Austria ollaan avopuolisoita, toinen bestis on Preussin tyttöystävä ja toinen taas naimisissa Sveitsin kanssa - Lili on niiden lapsi. Köh... joo-o, taidankin poistua tässä vaiheessa areenalta xD)
-
Kiitoksia myös Joulutontulle ja Smoolle :') Ja vielä kerran muillekin~ Sain (omasta mielestäni) kivan idean, joten sain kaivettua itselleni aikaa kirjoittaa se ylös... Eli uusi osa on täällä ^^'
Juttujen lyhyydestä vielä sen verran, että yritän tehdä niistä niin pitkiä ja monimuotoisia kuin on mahdollista (/pystyn/kykenen/osaan), mutta jos vedän ihan yli niin sitten tässä olisi vain yksi iso status, jossa ei olisi yhtään mitään järkeä ^^' Yritän kuitenkin saada hahmovalikoimaa hiukan laajemmaksi, vaikka olen kyl ite huomannut että facessa /on/ aina tietyt porukat, jotka kommaa toisilleen... Anyway. Normaali Hetabook luku on noin 600-700 sanaa eli about kolme raapaletta eli sama määrä, jonka yleensä lisään kerralla raapaleisiin ^^ (tämä luku on poikkeus, tässä on 900 sanaa. Nauttikaa nyt sit)
Puolalle pitäisi kai antaa enemmän show-aikaa. Yksi lause ja kaikki tykkää hänestä :'D
Mutta nyt se luku~
12. Osa~
Tim van Holland > Berwald Oxenstierna
Siinä mainoksessa pitäisi olla joku lemmikki. Lemmikit tekevät asioista söpöjä.
Berwald Oxenstierna …Koira?
Tim van Holland Minä ajattelin pupua. Ne ovat söpöjä.
Berwald Oxenstierna Koirat ovat myös.
Tim van Holland Mutta pupun saa ujutettua mukaan ihan mihin vain.
Berwald Oxenstierna Koiran myös.
Tim van Holland Mutta ajattele nyt, puput ovat pehmeitä ja yksi sopisi loistavasti siihen kohtaan, kun siirrytään keittiön esittelystä olohuoneeseen.
Berwald Oxenstierna Koira myös.
Tim van Holland …Mikä sinun pointtisi edes on?
Berwald Oxenstierna Tahdon koiran siihen mukaan
Tim van Holland Ja minä pupun.
Berwald Oxenstierna Kompromissi?
Tim van Holland Kompromissi.
Emma de Ghent Ikean mainoksessa on mopsi pupu-puvussa, tämäkö oli se kompromissi?
Tim van Holland Yeah.
Feliciano Vargas Ciao, ciao~ Pelataan peliä! :’D
Antonio Fernandez Carriedo Joo! Millaista peliä ^^
Feliciano Vargas Sellaista, jossa kaikille osallistujille annetaan parit ja he haastavat toisensa tekemään tai kertomaan jotain :’D Siitä tulee hauskaa!
Lovino Vargas …Kuulostaa joltain Unkarin suunnitelmalta.
Elizabeta Héderváry Ehei~ Tällä kertaa idea ei ole minulta. Mutta olen mukana ;’)
Felicianoa Vargas Yay~! Lovi, tuletko sinäkin peliin?
Lovino Vargas En.
Feliciano Vargas D’:
Gilbert Beilschmidt Kse, peli ei olisi mahtava ilman minua!
Francis Bonnefoy Mukana~
Feliciano Vargas Yay~
Arthur Kirkland Siitä pelistä tulee hengenvaarallinen tuolla porukalla!
Francis Bonnefoy Mon chéri, etkö sitten uskalla…?
Arthur Kirkland En tarkoittanut sitä! Tietenkin uskalla. Olen mukana.
Francis Bonnefoy <3
Antonio Fernandez Carriedo Tahtoisin Lovinkin mukaan…
Lovino Vargas Sanoin jo ei! En tule mihinkään typerään peliin.
Antonio Fernandez Carriedo Lovi…
Feliciano Vargas Fratello…
Lovino Vargas Pahus… Mutta vain yksi kierros!
Feliciano Vargas Yay~! Pyydän vielä Saksan mukaan niin sitten meillä on tasaparit :’D
Ludvig Eli olen siis ilmeisesti mukana.
Feliciano Vargas :’) vee~ Parit ovat: Minä ja Saksa, isoveli-Espanja ja fratello, isoveli-Ranska ja Englanti sekä Eliza ja Gil! Kaikkien on pakko tehdä juuri niin kuin haastetaan tai seuraavassa kokouksessa tapahtuu kauheita :’D
Elizabeta Héderváry Pffft, ihanat parit :’D
Antonio Fernandez Carriedo ^^
Lovino Vargas …Minä en ole pari tuon kanssa!
Feliciano Vargas mutta fratello, saat haastaa hänet tekemään ihan mitä vain~
Lovino Vargas …Ehkä pystyn elämään tämän kanssa.
Antonio Fernandez Carriedo Lovi…?
Ludwig Italia, mitä tuo ”seuraavassa kokouksessa tapahtuu kauheita” tarkoittaa tässä?
Feliciano Vargas Ai se. Ei mitään :’D Hehe he~ Aloitetaan nyt jo~
Elizabeta Héderváry Gilbert, haastan sinut… Kertomaan maailmalle suurimman fantasiasi.
Gilbert Beilschmidt …Mitä?!
Elizabeta Héderváry Kerrot vain, mikä saa sinut aina lopettamaan ajattelun, jalat pettämään alta, tavarat tipahtelemaan käsistä, pään sekoamaan jne.
Gilbert Beilschmidt Mahtavalla minulle ei ole tuollaisia tunteita!
Elizabeta Héderváry Hah, en usko.
Feliciano Vargas Gil, sinun on pakko kertoa, jos haluat haastaa Unkarin.
Francis Bonnefoy Kerro vain~ Tämä on mielenkiintoista.
Elizabeta Héderváry Anna tulla, Gil, ei tällaisen paljastuksen luulisi olevan yhtään vaikea sinulle.
Gilbert Beilschmidt …Okei, koska ole mahtava eikä tässä ole mitään outoa… Dirndil. Elizan pukemana. Sitä minä ajattelen, kun olen yksin. Oletteko nyt tyytyväisiä?
Elizabeta Héderváry Kyllä… ja hiukan hämmentynyt.
Francis Bonnefoy Ooooh~
Gilbert Beilschmidt itsepäs kysyit.
Elizabeta Héderváry Jep…
Elizabeta Héderváry > Ludvig
Olisiko mitenkään mahdollista, että saisin ostaa jonkun mekon sieltä?
Ludvig Toki, tule vain ostoksille milloin tahdot.
Elizabeta Héderváry Kiitos!
Antonio Fernandez Carriedo Minun vuoro ^^ Haastan Lovin käyttämään minun sukunimiäni seuraavan viikon!
Elizabeta Héderváry Oih!
Lovino Vargas …Tappakaa joku minut nyt.
Antonio Fernandez Carriedo En aio kenenkään tappaa sinua ^^
Lovino Vargas Perhana.
Lovino Fernandez Carriedo Siinä.
Antonio Fernandez Carriedo Se näyttää niin kauniilta! Te amo <3
Lovino Fernandez Carriedo Lopeta! Kuulostat tytöltä.
Antonio Fernandez Carriedo ^^’’ Te amo
Lovino Fernandez Carriedo …Idiootti.
Elizabeta Héderváry Tämä on niin kaunista, että voisin melkein kirkua :’)
Lovino Fernandez Carriedo Koska Espanja on idiootti, minä haastan hänet nyt lopettamaan hymyilemisen viikoksi. Yksikin ärsyttävä hymy, naurahdus, mikä tahansa sen tapainen ja minä vaihdan oman sukunimeni takaisin välittömästi.
Francis Bonnefoy Odotin Lovilta jotain pahempaa.
Gilbert Beilschmidt Samoin.
Antonio Fernandez Carriedo Mutta… Miten minä voin olla hymyilemättä, kun näen Lovini? D’:
Lovino Fernandez Carriedo Se on sinun ongelmasi.
Antonio Fernandez Carriedo Ei hätää! Minä pidän sinun nimestäsi nyt niin paljon, että aion yrittää kaikkeni, etten vain hymyile.
Gilbert Beilschmidt Turha toivo, Toni. Häviät ensimmäisen kahden sekunnin aikana.
Lovino Fernandez Carriedo Sitähän minä toivonkin.
Francis Bonnefoy Itse asiassa tässä on jotain tietynlaista julmuutta…
Antonio Fernandez Carriedo Minä en hymyille. En hymyille.
Francis Bonnefoy Mon ami… En ole koskaan nähnyt häntä noin totisena 0_0
Gilbert Beilschmidt Ei ainakaan näin pitkään samaan aikaan 0_0
Francis Bonnefoy Jotenkin tämä on myös hieman karmivaa…
Gilbert Beilschmidt Niin… En koskaan uskonut sanovani tätä, mutta sinä olet julma Romano. Perun aiemman puheeni liian helposta haasteesta.
Francis Bonnefoy Minä myös. Tällä menolla Toni vielä sekoaa.
Lovino Fernandez Carriedo Tsk, hän on idiootti jo valmiiksi. Kukaan ei huomaa eroa, vaikka sekoaisikin.
Antonio Fernandez Carriedo …Kuinka kauan olen ollut jo hymyilemättä?
Francis Bonnefoy Noin kymmenen minuuttia.
Antonio Fernandez Carriedo Ai… Kasvoihini sattuu : /
Lovino Fernandez Carriedo Luovuta jo.
Antonio Fernandez Carriedo En! Teen tämän Lovin vuoksi!
Gilbert Beilschmidt Unkari, haastan sinut jättämään paistinpannun kotiin seuraavan kerran, kun lähdet ulos.
Elizabeta Héderváry Tsk, tämä ei edes ole paha.
Gilbert Beilschmidt Sinä siis jätät paistinpannun kotiin?
Elizabeta Héderváry Kyllä, tämä haaste on aivan liian helppo.
Gilbert Beilschmidt Ja! Ole valmis puolen tunnin kuluttua, mahtavalla minulla on suunnitelmia!
Elizabeta Héderváry Anteeksi, mitä?
Roderich Edelstein Hän taisi juuri pyytää sinua treffeille. Omalla vulgaarilla tavallaan.
Elizabeta Héderváry MITÄ!?
Gilbert Beilschmidt Ksese~ Mahtava yllätys >D
Ludvig …Eli häntä pelotti liikaa, joten hän eliminoi ensin joukkotuhoaseen, jota paistinpannuksi kutsutaan, ennen kuin uskalsi pyytää Elizaa ulos… Bruder…
Gilbert Beilschmidt Länsi, isoveljesi ei ole pelkuri (vaan mahtava!). Hän on vain ovela ja uskomattoman älykäs.
Elizabeta Héderváry Ha, oletko nyt jo tulossa vai et?
Gilbert Beilschmidt Ihan kohta, Eli.
A/N: Lucas oli tosiaan Luxembourg... Tosin saatan vaihtaa hänen nimensä myöhemmin. En oikein pidä tuosta sukunimestä, mut en vielä löytänyt muutakaan. (heh he, tajusin nyt päivä jäkikäteen etten edes laittanut tähän sitä kohtaa, missä Lux on... Olenpa fiksu) <--- näette hänet seuraavalla kerralla.
Dirndil on mekko, sellainen joita näkee Saksassa esim Oktober festeillä. Oikeasti Drindil on peräisin saksankielisiltä alppi-alueilta eli Sveitsi, Itävalta, Etelä-Saksa, mutta mitäpä siitä ^^'' Koko haaste sarja alkoi juuri tästä. (Loput haasteista tulee muuten sitten myöhemmin)
Huomasin tuossa, että statusten välillä tulee välillä outoja hyppyjä, mutta annoin se olla noin. Ei kukaan kuitenkaan istu 24/7 facessa eli asioita tapahtuu myös tarinan ulkopuolella (ne pitää kuvitella itse~)
Ai niin! Ekan statuksen idea tuli Ikean mainoksesta, jossa näkyi mopsi puettuna kaniksi ^^' Ikea kun on Hollantilais-ruotsalainen nykyään, niin se sitten kääntyi näin.
Anteeksi poikkeuksellisen randomi luku :'D Nukahdan kohta tähän, joten jätän teidät pohtimaan mahdollisia muita outoja juttuja ihan rauhassa...
-
..........o ho ho ho ho ho ho~
Miten niin rakastin tai sain muuten vain kieroja ajatuksia tästä luvusta? Pois se minusta. Hus nyt.
Toi Ikean mainos juttu oli sulonen. ^^ Just semmonen mitä noiden kahden vois kuvitella juttelevan ja vielä tommotteella tyylillä: Hollanti selittää "pitemmät" pätkät ja Ruotsi vastaa parilla sanalla. Hih.
MIKÄ PELI! Kuolettavan ihanaa! :D Mitäs par(ituksia)eja siinä nyt tulikaan? GerIta, Spamano, FrUK, (miks mä en nyt äkkiä muista tän lyhennettä?) Preussi/Unkari... ja kuinkas niin nuo kaikki (viimestä lukuunottamatta, mut sekin menee silloin kun Vyra<3) lukeutuu mun Hetalia-parituysten Top 5:seen? Hah haa, innolla odotan niitä loppujakin haasteita (Ranska!).
Julma Unkari<3. Ja tietkös mitä Vyra, tietkös mitä.... MÄ TIESIN! Tää Preussi-tahtoo-nähdä-Unkarin-pukeutuneena-dirndiliin on yks mun omista fanoneistani ^^´ Miksikö? En tiedä... Preussi Unkari ei ole edes ykkösparitus Preussia parittaessa -> Itävalta menee Unkarin ohitse siinä. (AusPru, hii >/////<)
Ja Unkari menee vielä ostamaan sen, hihihii.
Lovino ja Antonio<3. Miks niiden suhde on niin sulosta, vaikka yleensä miulla menee korvista ulos tommonen lapsellinen vihanpito ja muu, mutta Romano... on Romano. :D Lempihahmolistalla, of course.
Espanjalta saattoi odottaakin jotakin tämän suuntaista, mutta Roma... on julmempi kuin luulin. Preussia ja Francista matkiakseni: 0_0
Ja Unkari hihihii, mahtava prussiamme vain on niin mahtava, etkä mahda hänen älykkyydelleen mitään!
...taisi tulla melko omituinen ja sekava ja pointiton kommentti, syytän väsymystä ja loppunutta lomaa, sitä että koulu alkaa just ja sitä, että tää luku oli liian ihana<3.
Kiitos taas~ :-*
-
Tämä. Osa. *aseta päätön fanityttökirkuna tähän*
Siis Vyra sinä ihanainen, repeilin täällä niin etten muista milloin moista olisi viimeksi tapahtunut.
Niin kuin Smoo tuossa edellä jo sanoikin niin nämä paritukset, kaikki niistä! PruHun on siis myös mielestäni <3
Mutta etenkin nämä kaikki Lovi+Antonio kohdat aiheuttivat kaltaiselleni kyseisen parituksen jumaloijalle melkoisen sokerihumalatilan. Aah, Lovi käyttämässä Espanjan sukunimeä omanaan... et voi kuvitellakaan miten kiljuin täällä, etenkin kun suunnittelen parhaillaan ficciä, jossa ne menee naimisiin <3. Lovi, älä sinä pieni esitä vihaista, kyllä me kaikki tiedetään miten paljon sä oikeesti iloitset Tonion haasteesta. Ja ajatus ei-hymyilevästä Antoniosta hämmentää minua, Lovi kiltti, mitä jos tehdään kompromissi niin kuin Ruotsi ja Hollanti tekivät tuossa alussa; Antonio ei saa hymyillä sitä tavallista "retardihymyään", mutta saa käyttää sitä seksikkään viekoittelevaa Dark!Spain hymyään, jookosta? Tai ainakin Lovin on parasta antaa Espanjalle palkinto makuuhuoneessa, mikäli tämä näin valtavasta haasteesta suoriutuu.
Mutta se Spamanosta, odotan innolla/kammoksuen mitä Feliciano on keksinyt Ludwigin päänmenoksi, kuten myös mahdollisesti tulevia FrUK momentteja, kuten myös Unkarin ja Preussin treffejä, mikäli aiot jotain niistä kirjoittaa. Joka tapauksessa, aivan ihana yllätys oli että tätä oli päivitetty ja tämä oli kyllä tähänasti ilmestyneistä osasista ehdottomasti yksi suosikeistani. Yksi hieman outo kohta tekstistä löytyi:
En aio kenenkään tappaa sinua
Pitäisi varmaan olla en anna, mutta pikkuseikkoja tällaiset ovat eivätkä ne ainakaan minua pahemmin häiritse. Tämän lisäksi jossain Antonion nimestä oli lihavoitu vain Antonio Fernandez, eli Carriedosta puuttui, mutta pieniä kauneusvirheitä sattuu aina ja kaikille.
En tiedä miten rakentavaa tämä palaute oli, mutta oli ihan pakko kommentoida kun niin tätä rakastan. Jatkoa odotellen
~Severina
-
Smoo: Kiitoksia :') Olitkohan se sit sinä, joka jossain ton Dirndilin alunperin mainitsi, kun mie olin varma ettei se täysin mun omasta päästä ollut (mutta en sit muistanut, missä olisin siitä nähnyt joten jäi krediitit antamatta ^^'') Kiva, kun tämä kelpasi~ Itse ajattelin, että nyt tuli kaikkien aikojen randomein veto tähän...
Severina: Kiitos~! Luoja, tekisi mieli kirjottaa toi Spamanon loppu juurikin noin, mutta poikkesin sit hiukan eri reittiä... Jätän kuitenkin jonkun raoin, josta kaikki saavat kuvitella mitä tahtovat ;')
(ja kappas, pieniä typoja tosiaan sattunut sinne... mie oonkin jo odottanut, että joku päivä varmasti unohdan lihavoida Espanjan nimen kokonaan ^^')
Oui, jatkoa taas~
13. Osa~
Francis Bonnefoy Minun vuoroni siis~ Tahdon, että mon Angleterre puhuu vain ranskaa seuraavan päivän <3
Arthur Kirkland En varmasti!
Francis Bonnefoy Oi, oi, etkö uskalla?
Arthur Kirkland …Sanotaan näin. Jos sinä teet minun haasteeni, niin lupaan puhua ranskaa koko sen ajan, mikä sen tekemiseen menee.
Francis Bonnefoy Tässä on jokin taka-ajatus, mutta olkoon. Mikä on haasteesi?
Arthur Kirkland Tahdon päivälliselle kanssasi.
Francis Bonnefoy Mon chéri! Bien sûr!
Arthur Kirkland Hienoa, aloittelen sitten aterian valmistamista.
Antonio Fernandez Carriedo Francis EI! Se on ansa! D:
Francis Bonnefoy Tiesin, että juonit jotain mon chéri… Mutta miehen on tehtävä, mitä miehen täytyy.
Gilbert Beilschmidt Ensin Toni ja nyt sinä…
Elizabeta Héderváry Pahus, päästin Gilin liian helpolla. Olisi pitänyt yrittää kovemmin :/
Francis Bonnefoy Mon chéri, lupaan silti toteuttaa tämän haasteen, kunhan sinä puhut ranskaa.
Arthur Kirkland Oui. Bon appétit, grenouille.
Gilbert Beilschmidt Ensin Toni sekoaa ja sitten Francis yrittää itsemurhaa. Ei yhtään mahtavaa. Entä meidän Triomme!?
Elizabeta Héderváry Vaihtakaa nimi ”Bad Head Trio”:ksi. Sopii teihin paljon paremmin!
Bella de Ghent Bad Sense Trio?
Ludvig Bad Luck Trio?
Elizabeta Héderváry Mad Friends Trio?
Tim van Holland Mad Idiots Trio?
Elizabeta Héderváry ^Tuo oli parempi!
Antonio Fernandez Carriedo Hienoja nimiä!
Gilbert Beilschmidt Ei, Toni, ne eivät ole hienoja. Ne ovat epä-mahtavia -.-’
Elizabeta Héderváry Mutta kuvaavia ;’)
Antonio Fernandez Carriedo Minä pidin Hollannin ehdotuksesta…
Tim van Holland Minä yritin loukata sinua, etkä sinä tajua edes sitä.
Lovino Fernandez Carriedo Hän on Espanja.
Antonio Fernandez Carriedo Mitä?
Gilbert Beilschmidt Toni, usko jo. Yksikään noista ei ole läheskään mahtava. Lähdetään tarkistamaan, jos Francis on vielä elossa.
Antonio Fernandez Carriedo Okei!
Gilbert Beilschmidt > Ryhmä Bad Friends Trio
Tilanne: ovatko kaikki elossa vielä?
Antonio Fernandez Carriedo Olen, mutta kasvoihin sattuu vieläkin enemmän… Ja Lovi on jostain syystä äkäinen : /
Gilbert Beilschmidt Eikö hän ole muka aina?
Antonio Fernandez Carriedo Ei, tämä on erilaista äkäisyyttä. Häntä taitaa harmittaa, etten ole vieläkään hymyillyt! Hän rakastaa hymyäni niin paljon <3
Gilbert Beilschmidt Toki, Toni…
Francis Bonnefoy Selvisin alkupaloista ja pienoisesta keittiötulipalosta jo. Mutta Gil, miksi ihmeessä olet Facebookissa treffiesi aikaan?
Gilbert Beilschmidt Ei nämä ole treffit! Me vain hengaamme kahdestaan aivan kuten vanhoina aikoina.
Francis Bonnefoy …ja te tapasitte hengata kahdestaan viiden tähden ravintoloissa ”vanhoina aikoina”…?
Gilbert Beilschmidt Miten /sinä/ tiedät, missä me olemme?!
Francis Bonnefoy Ohonhon~ Minulla on lähteeni ;’)
Gilbert Beilschmidt 0_o Eli on myös täällä… Yritämme järkyttää hienoja ihmisiä.
Elizabeta Héderváry Jep.
Gilbert Beilschmidt Hei, mistä asti sinä olet kuulunut tähän ryhmään?
Elizabeta Héderváry Siitä asti, kun se perustettiin~ Gil, ruoka tuli jo. Laita puhelin pois, tai vannon että löydän jostain paistinpannun.
Gilbert Beilschmidt Joo, joo. Ja sinä jätit sen kotiin!
Elizabeta Héderváry Gil, me olemme ravintolassa. Heillä on yleensä paistinpannuja tällaisissa paikoissa.
Francis Bonnefoy Ah, rakkautta <3 …Oho, Angleterre kiroilee ranskaksi. Paras mennä tarkistamaan tilanne~
Antonio Fernandez Carriedo Voiko ranskaksi kiroilla?
Francis Bonnefoy Oui, mon chéri on hyvin taitava siinä…
Antonio Fernandez Carriedo ^^’’
Francis Bonnefoy Onnea vain sinulle italialaisesi kanssa…
Lovino Fernandez Carriedo > Antonio Fernandez Carriedo
Sinä hymyilit! Neljä tuntia, kaksikymmentäseitsemän minuuttia ja neljätoista sekuntia ja nyt sinä hymyilit! Hah!
Antonio Fernandez Carriedo En kestänyt enää D: Miksi sinun piti alkaa näyttämään niitä lapsuuskuvia? Lovi oli niin söpö silloin <3
Lovino Fernandez Carriedo En ollut! Näytin ne siksi, että pääsisi eroon tästä typerästä nimestä! Muuten et tule näkemään niitä koskaan enää ikinä.
Antonio Fernandez Carriedo …Olisin tahtonut kopiot niistä D:
Lovino Fernandez Carriedo No, et saa!
Antonio Fernandez Carriedo Sääli ;_; Tuota… Saat kait sitten vaihtaa nimesi takaisin.
Lovino Fernandez Carriedo Totta kai. Teen sitä juuri.
Lovino Fernandez Carriedo TÄMÄ EI ANNA MINUN VAIHTAA PERHANAN NIMEÄ!
Antonio Fernandez Carriedo Oikeasti?! :’D
Lovino Fernandez Carriedo Perhana! Näytänkö muka siltä, että olisin oikealla nimelläni, mitä?! Lopeta tuo virnuileminen!
Antonio Fernandez Carriedo Te amo :’3
Antonio Fernandez Carriedo Lovi… Hillitse kielesi. En ymmärrä mitään, mitä sanot D:
Feliciano Vargas Ole onnellinen… Minä ymmärrän D:
Lovino Fernandez Carriedo TÄMÄ ON SINUN VIKASI! Perhanan Espanja!
Antonio Fernandez Carriedo …Tällä kertaa en edes kadu…
Lovino Fernandez Carriedo Turpa kiinni ja anna minulle tomaatti. Tämä ei jää tähän.
Emma de Ghent Annoin Nederille lahjaksi angoravillasta tehdyn kaulahuivin. Hän on nyt ihan höpsö sen kanssa :’3
Antonio Fernandez Carriedo Höpsö?
Emma de Ghent Kyllä! Hän vain istuu sohvalla ja silittää sitä hauska ilme naamalla :’) Jos olisin tiennyt tällaisesta reaktioista, olisin ostanut hänelle angoravillaa jo ajat sitten!
Antonio Fernandez Carriedo ^^’’ Silti vaikea uskoa tuota…
Emma de Ghent Ei hätää, näytän kuvan seuraavassa kokouksessa~
Lucas de Kruzt Veli…
Emma de Ghent Anteeksi Lux, hän on liian kiireinen vastatakseen ;’)
Lucas de Kruzt Jotenkin voin kuvitella.
Emma de Ghent :’D
A/N: Viimeinen oli loppukevennys, koska Hollanti manittiin ihan liian harvoin tässä :'3 (Angoravillaa saadaan kaneista, eikös Hollannin pitänyt tykätä kaneista?)
Saksan ja Italian haasteet jäivät vielä seuraavaan osaan kun innostuin ajattelemaan BFT:n kohtaloa... Ja huomaatteko? Tässä on jopa välillä jotain tausta juonta :'D Ajattelin, että tosiaan samaan aikaan kun Francis on Iggyn luona, Gil on Elizan kanssa ravintolassa ja Toni hengaa Romanon seurassa.
Mutta miten käy Roman sukunimien...? (oikeasti muuten pidän Espanjasta... Kiusaan häntä vain nyt ^^'')
-
Luin kaksi uusinta osaa putkeen, ja nyt yritän vakuuttaa itselleni, että olen yhä hengissä. Vaikea uskoa, koska minua ihan totta punastuttaa juuri nyt. Onko pakko tehdä noin saakelin mahtavia päivityksiä että ihan itkettää? :D No ei sentään itketä, mutta kuitenkin. Ensin laitat Venecianon salakavalasti jakamaan parhaimmat paritukset forever ja sitten kaikki tekevät ihan hassuja juttuja! Niin sympaattista että. Kiitoksia kovasti tästä^^
Emma de Ghent Annoin Nederille lahjaksi angoravillasta tehdyn kaulahuivin. Hän on nyt ihan höpsö sen kanssa :’3
Tiedätkö, Hollannista on jotekin salakavalasti tulossa yksi suosikkihahmoistani, mistäköhän se johtuu..;D No eipä siinä, aww, höppänähollanti aka HH (Hypertynyt Hyypertäjä).♥ NYAA awwituskuolema.
Ei mulla muuta, jatka samaan malliin^^ En jaksanut analysoida nyt, lomailu vätystää~
<3:llä
~Myrsis~
-
Hee, jospa minäkin uskaltautuisin jälleen jotain kommentoimaan... Ah, nämä haasteet ovat olleet kerta kaikkisen suloisia. Etenkin tuo Englannin ja Ranskan osuus. Ja Myrsis ei ole ainoa, jonka listalla Hollanti kohoaa epäilyttävästi ylöspäin... Kauheaa Hollantifanitusta sinäkin aiheutat. Tuo BeNeLux-maiden pätkäkin oli todella... söötti? (Minä en yleensä käytä tuota sanaa mutta menkööt). Mitä nyt huvitan itseäni Luxin nimellä (on etunimikaima minun pikkuiseni kanssa~ Lucas kauhean yleinen nimi näillä oc-hahmoilla...)
Lovino Fernandez Carriedo TÄMÄ EI ANNA MINUN VAIHTAA PERHANAN NIMEÄ!
Niinhän sinä voit Lovi aina väittää... Mutta kyllä Pohjis tietää paremmin ; D Se nimi ei muutu jos ei halua että se muuttuu.
-
Lisää ihanuutta! Et arvaakaan millaista volttia heitin kun näin että päivitystä oli tullut, ja vielä näin ihanaa.
Ahaha, Ranska sai ehkä maailman inhottavimman haasteen - toivottavasti ei saa ruokamyrkytystä Englannin ruuasta, tai jos saa niin toivottavasti Iggy sitten hoivaa sen kuntoon. Ja ajatus Englannista kiroamassa ranskaksi <3
Ja Elizan ja Gilbertin treffit! Miten mä voinkin niin helposti kuvitella ne luksus paikkaan sikailemaan, koska Gilbert nyt on vaan oikeastaan niin kaukana herrasmiehestä kun voi vaan olla, ja ei se Elizakaan ole mikään hienostelija.
Ja mä sorrun taas ylistämään Espanjan ja Romanon "pätkää", koska mä vaan rakastan niitä niin paljon, niin yksistään kuin parinakin. Jaahas, Antonio ei onnistunut thetävässä, mikä ei minulle tullut yllätyksenä, mutta tuo syy! Minäkin tahtoo nähdä Lovin vauva/lapsuuskuvia! Ja minä yhdyn kyllä Espanjaan, varmasti Lovi oli rääväsuisuudestaan (kirjoitetaanko se edes noin?) huolimatta varsin suloinen lapsonen, älä Lovi yhtään väitä vastaan. Höpö höpö Lovi, et sinä halua sitä Fernandez Carriedo liitettä Vargasiin vaihtaa, turha syyttää naamakirjaa, joka tunnetusti tekee aina kuten käsketään, siitä ettet saa Vargasia takaisin. Pikkuinen tahtoo varmaan pitää tuon sukunimen ihan vapaasta tahdostaan.
Ihana osa, ja tämä postaus nyt ainakin oli kaukana rakentavasta, toivottavasti ei haittaa. :-X
~ Severina
-
Kiitoksia Myrsi, Pohjantähti, Severina ja mudkip! :'D Hienoa, että haaste-osiot ovat miellyttäneet (ja tähän samalla totean että pesen käteni kaikesta mahdollisista syytteistä, että saan ihmiset pitämään Hollannista~ hah ha~) Saitte jälleen odottaa uutta osaa hetken ja syy on puhdas laiskuus (en jaksanut kirjottaa...) Mutta nyt se on täällä! Ja näin varoituksena: Tämä osa sisältää paljon Saksaa. (eikä Hollantia kertaakaan :'(
(Minun oli muuten tarkoitus vaihtaa Luxin nimi muotoon "Luca" koska se on sukupuolineutraali ja Luxin sukupuoli ei ole vielä selvinnyt, mutta jäi sitten näköjään vaihtamatta... Olkoon Lucas sitten)
Ai niin, ja koko Mad idiots... Eiku Bad friends trio selvisi hengissä. Seuraavat statukset ovat leikisti jo seuraavaa päivää (mutta asiaa palataan (ehkä) myöhemmin. Tykkään vaan hyppiä randomisti ympäriinsä.)
Lili Vogel = Liechtenstein
14. Osa~
Gilbird Pieni Gilbirdi vaan uiskenteli vedessä, pieni Gilbirdi vaan mahtavuuden eessä. Se hotkaisi siitä palasen ja sanoi; nyt mä olen mahtavin! Piyo!
Gilbert Beilschmidt Hienoa! Mahtavaa! Ksesese!
Ludvig Bruder…
Feliciano Vargas Vee~ Mahtava laulu! :’D
Gilbert Beilschmidt Danke, Ita >D Ainakin joku täällä ymmärtää mahtavuuden päälle!
Ludvig En tiedä, mitä sanoa, joten en sano mitään.
Gilbert Beilschmidt Mahtavuus mykisti Lännen!
Gilbird Piyo, piyo!
Ludvig Jahas.
Ludvig Eli minun pitäisi haastaa Feliciano?
Elizabeta Héderváry Ehdottomasti. Keksi jotain suloista, seksikästä tai ilkeää, ole niin kiltti :’)
Ludvig Tuota…
Feliciano Vargas Suloinen ja seksikäs on okei, mutta ei mitään ilkeää D:
Ludvig Feli…
Gilbert Beilschmidt Länsiiiii~ Me kaikki odotamme!
Francis Bonnefoy Oui!
Ludvig -.-’ Selvä… Feli, minä haastan sinut ajamaan autolla vain nopeusrajoitusten mukaisesti tästä eteenpäin.
Elizabeta Héderváry Saksa! Tuossa ei ole mitään haastetta (tai seksikkyyttä) :’(
Lovino Fernandez Carriedo Peruna-pää, miten kehtaat?! Ajaminen on meillä verissä!
Antonio Fernandez Carriedo Noh, Lovi, älä hermostu taas ^^’’
Lovino Fernandez Carriedo Minä EN hermostu taas! Minä olen ollut hermostunut koko pahuksen ajan siitä asti kun vaihdoin nimeni sinun perhanan nimeesi!
Gilbert Beilschmidt Bruder, yritä nyt vähän enemmän!
Feliciano Vargas … Eli, jos se on 50:tä, saan ajaa 50:ä ja, jos se on 200:taa, saan ajaa 200:taa?
Ludvig Ja.
Feliciano Vargas …Sí…
Ludvig Se on huijaamista, jos muutat nopeusrajoitukset korkeimmiksi.
Feliciano Vargas Sí :’( Suostun kuitenkin! Ve~ Seuraava on minun haasteeni!
Lovino Fernandez Carriedo Vapauden riistoa! Älä suostu fratello -.-
Elizabeta Héderváry Olen pettynyt…
Francis Bonnefoy Minä myös…
Gilbert Beilschmidt Samoin…
Ludvig -.-’
Gilbert Beilschmidt > Roderich Edelstein
Sinä puhut oudosti!
Roderich Edelstein Saaneen huomauttaa, että sinä olet täällä se, joka puhuu oudosti.
Gilbert Beilschmidt En varmasti ole! Mahtava minä puhun mahtavasti!
Roderich Edelstein -.-’ Sinun ja Sveitsin puheesta ei koskaan saa yhtikäs mitään selvää.
Vash Zwingli Minun puheessani ei ole mitään epäselvää!
Roderich Edelstein Miksi kukaan ei sitten ymmärrä sitä?
Vash Zwingli Minkä minä ihmisten typeryydelle voin!
Gilbert Beilschmidt Te kaksi puhutte yhtä epäselvästi >D
Vash Zwingli Nyt riitti! Minua ei verrata kehenkään muuhun!
Lili Vogel Bruder! Älä tappele muiden kanssa netissä…
Vash Zwingli Ei tämä ole tappelu… Pieni väittely vain… Äh, olkoon. En lähde peräänne. Tällä kertaa.
Gilbert Beilschmidt Danke, Liech!
Lili Vogel Bitte ^^’
Vash Zwingli Älä puhu sisarelleni.
Gilbert Beilschmidt Hän on minunkin sisareni, kse~
Lili Vogel Noh, noh, älkää taas aloittako. Kuulostaako minun puheeni muuten epäselvältä?
Gilbert Beilschmidt Ei missään nimessä! Sinun puhe on mahtavaa, Liech!
Vash Zwingli Hän on oikeassa… Puhut hienosti ja… suloisesti… Liech.
Roderich Edelstein Aivan. Olen samaa mieltä näiden kahden kanssa tämän kerran.
Lili Vogel Oi, hienoa :’)
Roderich Edelstein Mutta, jos esitän vielä mielipiteeni, Saksa puhuu minusta aivan kamalalla tavalla.
Gilbert Beilschmidt Pfffft… Häntä nyt ei ymmärrä kukaan >D
Vash Zwingli Häntä on vaikea kuunnella.
Roderich Edelstein Hän ääntää aivan väärin.
Gilbert Beilschmidt Ja, Länsi käyttää myös outoja sanoja.
Lili Vogel ^^’’
Roderich Edelstein Saksa puhuu outoa ja ymmärtämätöntä saksaa.
Vash Zwingli Ja.
Gilbert Beilschmidt Jeah.
Ludvig …En edes halua tietää, miten päädyitte tähän ajatukseen.
Gilbert Beilschmidt Es ist das Wahrheit!
Ludvig Deutschland spricht Deutsch als ein Seltsames -.-‘’ Mein Gott, ich verstehe nicht…
Roderich Edelstein Ja, es ist ein Problem, genau.
Gilbert Beilschmidt Ha haa >D
Ludvig -.-
Gilbert Beilschmidt Miksei meillä koskaan ole German sparkly partyja!?!?
Ludvig Meillä on.
Gilbert Beilschmidt Mitä?! Miksi minua ei kutsuta?!
Ludvig Koska sinä olet aina paikalla joka tapauksessa.
Gilbert Beilschmidt …Was?
Ludvig Bruder… Sinä juot liikaa. Et koskaan muista yhtään mitään illasta seuraavana aamuna.
Roderich Edelstein Et edes tiedä, mistä jäät paitsi.
Elizabeta Héderváry Minulla on kyllä paljon kuvia, jos tahdot…
Gilbert Beilschmidt Mitä sinä… Meh, laita sähköpostiin.
Elizabeta Héderváry Tulossa~
Roderich Edelstein Minä olen ihan varma, että joku kielsi valokuvauksen.
Elizabeta Héderváry Oh, en varmaankaan ymmärtänyt~ En puhu saksaa :’)
Gilbert Beilschmidt Puhutpas.
Gilbert Beilschmidt Kse, ehkä en muista mitään, mutta ainakin näytän mahtavalta! >D Olen niin hyvä Sparkle partyissa.
Ludvig Et ole, sinä vain sekoilet.
Gilbert Beilschmidt Eikö se ollut tarkoitus?
Ludvig …Saattoi olla.
Gilbert Beilschmidt Okei, ensi kerralla ei juomia minulle! Tahdon nähdä, miten West sekoilee!
Elizabeta Héderváry Olet nähnyt jo.
Gilbert Beilschmidt Tahdon muistaa, miten West sekoilee!
Ludvig Joskus minä mietin… Antaa olla, Sparkly partyt ensi viikonloppuna.
Gilbert Beilschmidt >D
Elizabeta Héderváry Minun täytyy muistaa ladata kamerani…
Roderich Edelstein Ei kameroita.
Elizabeta Héderváry Bocsánat, nem értem!
A/N: Syy siihen, miksi Preussi on näköjään aloittajana melkein joka kohdassa, on se että hänelle tuli tylsää treffien jälkeen... Ja hän on facebook häirikkö. Joo, just se joka tykkää joka ikisestä kuvasta erikseen sen sijaan että tykkäisi albumista ja lähettää farmville kutsuja kaikille viiskymmentä kertaa päivässä.
Felin haaste ja loppu sotkut jäävät vielä seuraavaan/seuraaviin lukuihin (mutta, kuten näitte, Lovi ei ole vieläkään saannut sukunimeään takaisin...) German Sparkle partyt selviävät kun googletatte (paras tosin on vain etsiä hetalia German sparkle partyjä youtubesta) oli pakko tehdä yksi niistäkin.
Ensimmäinen status syntyi, kun olin siivoamassa karsinoita. Mulla on aina niin korkean tason ajatuksia, kun olen töissä. Saksankielen väittely perustuu taas siihen, että Saksan televisio tekstittää sekä itävaltalaisten että sveitsiläisten puheet vaikka he puhuisivat saksaa 0_o ja itävaltalaisten mielestä sveitsiläiset puhuu hassusti.
Saksan kielinen pätkä menisi joten kuten näin: (tahdoin välttämättä vääntää sen itse omilla vähäisillä taidoilla, joten luultavasti se on väärin kuitenkin...)
"Se on totuus!"
"Saksa puhuu saksaa aivan kuin vieras /= Saksa puhuu outoa saksaa (tämä kohta on kuitenkin väärin kirjoitettu, että älkää välittäkö) Minä en ymmärrä"
"Kyllä, se on ongelma, aivan" (tämäkin on outo suomeksi. Laitoin "genau" loppuun sillä se näyttää olevan itävaltalaisten lempisana ja todetaan aika monesti lauseen lopuksi.)
Ja Unkarin viimeinen kommentti: "Olen pahoillani, en ymmärrä!"
-
Kihihihi~ Tulinpas sitten tännekin kommentoimaan, kun en oo tainnut - koskaan/pitkään aikaan - tänne kommentoida~
14. Muut keskustelee vakavasta asiasta olohuoneessa ja pidättelen nauruan. xD Jos joskus saan aikaiseksi cossata Preussia niin tuo laulu pitää kyllä opetella ulkoa!
Pikku-Saksa vain haluaa suojella Itaa! Ei saa olla pettynyt. D: Jotenkin liian julma, mutta samalla hauska~
Joo, ei riitä saksa vieläkään. Pitää lukea suomennokset~ Hehe~ Kuvailujen perusteella Saksa on saksalainen alieni, kun ei puhu niin samalla tavalla, kuin muut saksaa puhuvat valtiot. xD
Noni! Nyt käy "Du hast Lederhosen"kin jonnekin. xD "Tahdon muistaa" kohdassa petti pokka. Jotenkin tän osaa niin kuvitella tapahtuvan ja se ei ole huono asia!
More, onegai~ : 3 (Onegai = please, jos nyt olen oikein ymmärtänyt. ^^')
-
/scuttles back to the Hetalia fandom
Voi herranen aika sentään, kirjoitin viime kommenttini tähän syyskuussa! Noh, päätin nyt korjata asian ja heittää sinua kommentilla (en kuitenkaan niin kovaa, että tulisi mitään muhkua päähän...eheh..he..anteeksi huono vitsi xD).
Mutta, mutta. German sparkle party oli lempi kohtani viime osassa, kuten oli myös Unkari ja hänen kameransa!
Elizabeta Héderváry Minulla on kyllä paljon kuvia, jos tahdot…
Gilbert Beilschmidt Mitä sinä… Meh, laita sähköpostiin.
Elizabeta Héderváry Tulossa~
Roderich Edelstein Minä olen ihan varma, että joku kielsi valokuvauksen.
Elizabeta Héderváry Oh, en varmaankaan ymmärtänyt~ En puhu saksaa :’)
^ tuo oli niin Elizabetamaista :-) Niin, ja Preussi oli myös aivan paras. Melkein unohdin mainita. Varsinkin ajatus hänestä facebook häirikkönä...headcanon accepted! :D
-
Hyvät naiset, herrat ja mahdollisia muita sukupuolia edustavat, Hetabook on herännyt kuolleista. Ainakin hetkeksi. Haluan kokeilla, miten tämä lähtee käyntiin taas ja kun tätä on kerta pyydetty... Okei, katotaan!
En aio muokata kaikkia nimiä enää, joten toivottavasti tämä näyttää silti ymmärrettävältä. Yksi syy keskenjäämiseen oli se, että muokkaaminen vei oikeasti ihan hirveästi aikaa ja ärsytti suunnattomasti. Mutta sanokaa, jos tämä ei toimi niin katotaan vielä.
Ideoita kans kehiin! Hetabookin on tarkoitus laajentua myös muuhun someen, mutta mutta... mie oon aika käsi somessa. Joten mitä haluutte nähä? Valtiot tinderissä?
Koska tää on kokeilu niin jos en saa mitään kommenttia tähän niin sitten tyrkkään koko roskan takaisin kuoppaan ja laitan vielä lisää maata päälle. Ilkeää? Joo.
Niin, ja kiitos kaikille, jotka kommentoivat edellisiä osia!
~Vyra
Osa 15.
Mathias Densen: ”Capital of Scandinavia”!? Oikeasti, Svea?
Berwald Oxenstierna: Ja
Mathias Densen: Minä en tule koskaan myöntämään sitä!
Berwald Oxenstierna: Ei tarvitse.
Mathias Densen: Tämä on niin väärin!
Berwald Oxenstierna: En välitä.
Mathias Densen: Välität sitten kun minä olen kostanut tämän sinulle.
Lukas Bondevik: Tyypiksi, joka kutsuu itseään ”Pohjolan kuninkaaksi”, sinä olet todella kaksinaismoralistinen, Dan.
Mathias Densen: Mutta minä olen Pohjolan kuningas! Svea vain otti tuon nimen kysymättä meiltä mitään.
Lukas Bondevik: No, kukaan ei koskaan ollut sinunkaan kanssa samaa mieltä. Sitä paitsi, Sve kysyi minulta. Sanoin kyllä.
Tino Väinämöinen: Hän kysyi minulta myös, vaikka en edes oikeasti kuulu Skandinaviaan.
Mathias Densen: Mitä?! Miksi minulta ei kysytty? Olisin vastustanut!
Lukas Bondevik: Varmaan juuri siksi.
Berwald Oxenstierna: En jaksanut.
Mathias Densen: Pahuksen Svea.
Berwald Oxenstierna > Tino Väinämöinen
<3
Berwald Oxenstierna > Tino Väinämöinen
<3
Berwald Oxenstierna > Tino Väinämöinen
<3
Berwald Oxenstierna > Tino Väinämöinen
<3
Berwald Oxenstierna > Tino Väinämöinen
<3
Berwald Oxenstierna > Tino Väinämöinen
<3
Tino Väinämöinen: Oh, hys Sve. Ei kokouksen aikana. :- )
Berwald Oxenstierna: <3
Tino Väinämöinen: Jag vet, jag vet <3
Tino Väinämöinen > Berwald Oxenstierna
<3
Berwald Oxenstierna: <3
Mathias Densen: Ällöttävän imelää.
Tino Väinämöinen: Ole hiljaa. Olen nähnyt Norjan seinän.
Lukas Bondevik: Niin, Dan, ole hiljaa.
Mathias Densen: Norge <3
Lukas Bondevik: Älä edes aloita.
Berwald Oxenstierna: Fin <3
Mathias Densen: Norge <3
Berwald Oxenstierna: Fin <3
Mathias Densen: Norge <3
Berwald Oxenstierna: Fin <3
Mathias Densen: Norge <3
Lukas Bondevik: Voi per…
Tino Väinämöinen: Heh he.
Eirikur Steilsson: Voisitteko te neljä jo keskittyä asiaan. ENGLANTI HALUAA TIETÄÄ MITÄ MIELTÄ ME OLEMME JA ”NORGE <3” JA ”FIN <3” EIVÄT TOSIAANKAAN OLE OKEITA VASTAUKSIA.
Lukas Bondevik: Älä huuda, bror.
Mathias Densen: Norge <3 on aina oikea vastaus!
Eirikur Steilsson: Ei tällä kertaa. AUTTAKAA MINUA JO!
Eirikur Steilsson: ET SINÄ, DAN!
Mathias Densen: Mitä? Sinä halusit apua.
Eirikur Steilsson: En tällaista apua. Halusin vain että kerrot Englannille, mitä mieltä olet. En että aloitat uuden kaaoksen
käskemällä häntä pitämään huolta vain omista asioistaan.
Mathias Densen: En ymmärrä. Halusit apua ja sitten et haluakaan? Nor, Is antaa ristiriitaisia signaaleja.
Lukas Bondevik: Jospa minä hoitaisin tämän tästä.
Eirikur Steilsson: Kiitos, Nore.
Aksel Väinämöinen > Tino Väinämöinen
Pöö!
Tino Väinämöinen: Mitä hittoa, Aksel?
Tino Väinämöinen: Mitä sinä teet täällä?
Tino Väinämöinen: Vastaa jo
Tino Väinämöinen: Ja kuka antoi sinulle luvan käyttää minun sukunimeäni?
Tino Väinämöinen: Aksel!
Aksel Väinämöinen: Tein tämän vain ärsyttääkseni sinua. Onnistuin todella hyvin!
Tino Väinämöinen: Perhana, Aksel.
Aksel Väinämöinen: Minäkin sinua, kultaseni ;- )
Elizabeta Héderváry > Feliciano Vargas
Feli, oletko sinä unohtanut jotain?
Feliciano Vargas: Apua, mitä?!
Elizabeta Héderváry: Sinun piti haastaa Saksa!
Feliciano Vargas: Ai niin… Sí…
Elizabeta Héderváry: Älä vain sano, että sinä et ole keksinyt mitään.
Feliciano Vargas: Eeeen, minulla on idea!
Elizabeta Héderváry: Hyvä! Anna tulla sitten.
Francis Bonnefoy: Oui, me kaikki odotamme.
Gilbert Beilschmidt: Jeah! Toivottavasti se on jotain noloa.
Francis Bonnefoy: Me puhuimme tästä, Gil, ei mitään noloa.
Gilbert Beilschmidt: Älä pilaa minun toiveitani, Fran!
Elizabeta Héderváry: Turpa kiinni te kaikki. Feli, kerro jo! En malta odottaa.
Feliciano Vargas: Tuota. Jos minä kerron huomenna, okei? Minun täytyy tehdä hieman järjestelyitä ensin.
Elizabeta Héderváry: Onko se odottamisen arvoista?
Feliciano Vargas: Sí
Elizabeta Héderváry: Selvä, me odotamme.
-
Oi oi näistä nettisovelluksista on aina mukava lukea ja tämä toimii tosi hyvin näillä valtioilla! Tässä on kyllä oikein mukavasti mukana huumoria, moni kohta sai nauramaan ja hymyilemään. Haaste idea oli oikein hyvä ja tuo mielenkiintoa noihin keskusteluihin. Oi ja Akselkin vilahti täällä =D Toivottavasti tähän tulee jatkoa sillä minä ainakin pidän tästä kovasti.
Arthur Kirkland sai juuri pahoja aavistuksia.
Francis Bonnefoy Mon Dieu, sinä näit minut? ;’D
Arthur Kirkland Frog! Mitä hittoa sinä nyt suunnittelet?
Francis Bonnefoy Rakkauden töitä <3
Oi,oi tästä kaksikosta on aina niin mukavva lukea. Ranskalla ja Englannilla on aina jotain menossa. :)
Berwald Oxenstierna merkitsi suhteensa vaikea selittää
Mathias Densen Oh nou… ongelmia? xD
Lukas Bondevik Yleensä silloin ei naureta
Mathias Densen Hah! Minä nauran aina, jos Svellä on ongelmia!
Tino Väinämöinen Su-san! Minä en tiennyt, että sinulla on suhde… Kenen kanssa :-)
Mathias Densen Hej, löysin sen ongelman! xD
Lukas Bondevik Onnittelut *sigh*
Berwald Oxenstierna m’ fru…
Tämä oli mahtava kohta tosin tuosta tuli jostain syystä sellainen fiilis että Tino hieman kiusasi rakastaan toki kyseessä saattaa olla vain naivisuus.
Ludwig Hyvä. Voimme sitten pitää samalla EU:n kokouksen, koska viime kerralla kaikki osanottajat eivät olleet aivan valmiudessa.
Mathias Densen Pahus, yllätyskokous >.<
Tim van Holland kai vohvelit ovat sen arvoisia -.-’’
Francis Bonnefoy Vai siksi siis Belgique tekee ihania vohveleitaan nykyään joka kuukausi…
Tim van Holland Niinpä… ja hän on België.
Emma de Ghent valtion on tehtävä, mitä valtion täytyy… ^^
Gilbert Beilschmidt Pfft… sinä olet ainoa, joka huijaa muita kokouksiin vohveleilla xD
Emma de Ghent Te kaikki rakastatte niitä kuitenkin <3
Emma de Ghent Eikä se ole enään huijaamista kolmannen kerran jälkeen...
Belgia on oikein ovela nainen, noinhan saadaan houkutella kenet tahansa kokoukseen. Belgia selvästi osaa hommansa.
Mathias Densen Awwwww…. :3 te olette suloisimpia alamaisia ikinä!
Eirikur Steilsson …
Mathias Densen Vaikka en saanut sitä voileipää…
Tämä oli sellainen suloinen kohta! Tanskasta, Islannista ja Norjasta on aina mukava lukea.
Mathias Densen: ”Capital of Scandinavia”!? Oikeasti, Svea?
Berwald Oxenstierna: Ja
Mathias Densen: Minä en tule koskaan myöntämään sitä!
Berwald Oxenstierna: Ei tarvitse.
Mathias Densen: Tämä on niin väärin!
Berwald Oxenstierna: En välitä.
Mathias Densen: Välität sitten kun minä olen kostanut tämän sinulle.
Lukas Bondevik: Tyypiksi, joka kutsuu itseään ”Pohjolan kuninkaaksi”, sinä olet todella kaksinaismoralistinen, Dan.
Mathias Densen: Mutta minä olen Pohjolan kuningas! Svea vain otti tuon nimen kysymättä meiltä mitään.
Lukas Bondevik: No, kukaan ei koskaan ollut sinunkaan kanssa samaa mieltä. Sitä paitsi, Sve kysyi minulta. Sanoin kyllä.
Tino Väinämöinen: Hän kysyi minulta myös, vaikka en edes oikeasti kuulu Skandinaviaan.
Mathias Densen: Mitä?! Miksi minulta ei kysytty? Olisin vastustanut!
Lukas Bondevik: Varmaan juuri siksi.
Voi Tanskaa joskus hänen logiikkansa hieman pettää, mutta se joka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön.
-
Tino Väinämöinen Su-san! Minä en tiennyt, että sinulla on suhde… Kenen kanssa :-)
Mathias Densen Hej, löysin sen ongelman! xD
x'D nauroin ääneen. Voi Ruotsi-parka.
Paivittelen tätä kommenttia sitä mukaa kun luen eteenpäin :')
-
Kiitos kummallekin! Jospa nää uudetkin jutut kelpais!
Hm, seuraavaksi hieman varoituksia. Seuraava osa sisältään kyseenalaista NorFiniä ja teinidraamaksi paisuvaa tappelua. Ja olin ihan tosissani siitä NorFinistä. Se ei ole se isoin pointti tässä ja... no, ei "oikeaa", mut jos vähäänkään on sellanen fiilis, että ei mene, niin sitten kannattaa jättää lukematta. Ihan oikeasti. Mut niille, joita ei ihan hirveesti ahdista niin luottakaa vaan muhun. Mie oon niin vahva SuFin ja DenNor shippari että ei tää oo mitenkään pahaa NorFiniä. Varoitan vain siltä varalta ettei kukaan nyt vedä herneitä tästä. Niin, ja se teinidraama ja ooc-hahmot saattaa ahistaa myös. Sori.
Osa 16.
Berwald Oxenstierna Kuuntelee kappaletta ”Take a chance on me – ABBA”
Mathias Densen: Yritätkö sinä TAAS iskeä Finnyä tällä roskalla?
Berwald Oxenstierna: Mene pois, Dan.
Mathias Densen: Mutta kyllä sinunkin pitäisi jo ymmärtää, että ei tuo toimi! Tekisit vain niin kuin minä ja kaikki olisi hyvin.
Berwald Oxenstierna: Ei näyttänyt toimivan Norgeen.
Mathias Densen: Haastatko sinä riitaa?
Berwald Oxenstierna: Ehkä.
Mathias Densen: Jes!
Mathias Densen: Eikun, olkoon sitten niin! Haastan sinut kilpailuun, Svea! Se meistä joka ensimmäisenä hurmaa omansa, voittaa!
Berwald Oxenstierna: Okei.
Eirikur Steilsson: Nore käski sanoa, että hän ei arvosta tätä ja… Ihan sama. Tulkoon itse sanomaan. Tämä on lapsellista.
Yksityisviesti Lukas Bondevik > Tino Väinämöinen
Lukas: Näitkö Danin ja Sveen uusimman typeryyden?
Tino: Joo!
Lukas: Hyvä, haluatko pitää hieman hauskaa?
Tino: Millaista hauskaa?
Lukas: Sellaista, joka toivottavasti saa heidät lopettamaan typeryydet.
Tino: Ei minua Ruotsin typeryydet haittaa, mutta olen mukana!
Lukas: Hienoa. Seuraa vain mukana.
Tino: Okei :- D
Käyttäjä Lukas Bondevik on nyt suhteessa käyttäjän Tino Väinämöinen kanssa
Elizabeta Héderváry: Wou, tämä oli yllätys, mutta onnittelut!
Francis Bonnefoy: L’amour on aina L’amour!
Eduard von Bock: Minä luulin että SuFin on ikuinen
Tino Väinämöinen: …Mitä on SuFin?
Eduard von Bock: Tuota. Sitä on aika vaikea selittää.
Elizabeta Héderváry: Okei, minä haluan nyt kuulla kaiken! Milloin tämä on alkanut?!
Lukas Bondevik: Pari vuotta sitten. Sen jälkeen, kun Fin voitti Euroviisut.
Tino Väinämöinen: Jep, se vain tuntui oikealta. Meillä on todella paljon yhteistä :- )
Lukas Bondevik: Ajattelimme ensin pitää tämän ihan vain meidän kesken, mutta se on vaikea. Alan kyllästyä salaisiin tapaamisiin ja piileskelyyn.
Tino Väinämöinen: Pahinta on se, että en voi suudella häntä silloin kun haluan. Sovimme siis eilen, että tulemme tänään ulos kaapista.
Elizabeta Héderváry: Oi awww!!!
Eduard von Bock: Kaapista ulos tuleminen tarkoittaa joitain muuta, Tino. Sinä et ole ollut siellä kaapissa enää aikoihin!
Tino Väinämöinen: Turpa kiinni, Viro, tai et saa lahjoja jouluna.
Eduard von Bock: Olipa söpöä uhkailua.
Eirikur Steilsson: Muistiko kumpikaan teistä kertoa tästä Danille ja Sville etukäteen? Muistiko? EI! Minulla on nyt täällä kaksi masentunutta miestä ja voi luoja, toinen heistä itkee! Entinen viikinki ja itkee kuin vastasyntynyt vauva. Hemmetin hienoa.
Lukas Bondevik lisäsi 5 kuvaa albumiin ”Jeg og kære” käyttäjän Tino Väinämöinen kanssa paikassa Oslo
Elizabeta Héderváry: OMG! Tuo suutelukuva! Tykkään, tykkään, lisää tällaista!
Eirikur Steilsson: Kuvatodisteita. Hemmetin hienoa.
Yksityisviesti: Mathias Densen > Berwald Oxenstierna
Mathias: TÄMÄ ON SINUN VIKASI!
Berwald: SINUN!
Mathias: JOS SINÄ OLISIT PITÄNYT ”VAIMOSI” TYYTYVÄISENÄ, HÄN EI OLISI LÄHTENYT MINUN NORGENIN PERÄÄN!
Berwald: JOS SINÄ ET OLISI TYPERYS, TINON EI OLISI TARVINNUT
Mathias: Se perheenrikkoja!
Berwald: Älä puhu hänestä noin. Hän ei ole tehnyt mitään pahaa!
Mathias: PAITSI VIENNYT MINUN NORGENI! MINÄ VIHAAN HÄNTÄ!
Berwald: JA MINÄ VIHAAN SINUA!
Mathias: Sinun typerä ”vaimosi” varasti minun poikaystäväni!
Berwald: Sinun typerä ”poikaystäväsi” varasti minun vaimoni!
Mathias: Norge ei olisi jättänyt minua, jos se viettelevä, inhottava suomalainen ei olisi vienyt häntä!
Berwald: ÄLÄ PUHU HÄNESTÄ PAHAA!
Mathias: Mutta hän on paha! Kysy vaikka Islandilta!
Käyttäjä Eirikur Steilsson on lisätty keskusteluun
Eirikur: Ja nyt te kaksi tappelette. Hemmetin hienoa.
Lukas Bondevik > Tino Väinämöinen
Kære, menemmekö tänään ulos?
Tino Väinämöinen: Joo! Haluatko elokuviin vai ravintolaan tällä kertaa?
Lukas Bondevik: Ajattelin jotain hieman yksityisempää. Et ole vielä nähnyt kansallispuistojani, ethän?
Tino Väinämöinen: En. En ole nähnyt sitä puolta sinusta ;- )
Lukas Bondevik: Hmm-m, sitten minulla on idea.
Tino Väinämöinen: Maltan tuskin odottaa, rakas!
Eirikur Steilsson: Julkista flirttailua. Hemmetin hienoa.
Mathias Densen > Berwald Oxenstierna
Näin ei olisi tapahtunut, jos sinä olisit ollut parempi mies!
Berwald Oxenstierna: Painu hiiteen, Danmark
Mathias Densen: Kaikki on sinun vikasi. Sinun ja sen typerän suomalaisen!
Lukas Bondevik: Pidä Fin erossa tästä. Mikä hyvänsä sinun ongelmasi on, Dan, älä kiusaa meitä sillä.
Mathias Densen: Miten sinä saatoit, Nor? Minä rakastin sinua! Rakastan vieläkin.
Lukas Bondevik: Minkä minä tunteilleni voin.
Mathias Densen: Joku tulee vielä kärsimään tästä. Minä vannon sen.
Berwald Oxenstierna: Jätä Fin rauhaan.
Mathias Densen: Hän jätti sinut, Sve.
Berwald Oxenstierna: Minä rakastan häntä silti.
Tino Väinämöinen: Hei! Minä pystyn pitämään itsestäni huolen ilman, että te kaikki paapotte minua!
Lukas Bondevik: Hys, Fin. Minä hoidan tämän.
Mathias Densen: Niin, ole kiltti vaimo Fin.
Tino Väinämöinen: …Hyvä on. Nyt minä olen vihainen.
Mathias Densen: Hyvä! Me kaikki olemme.
Lukas Bondevik: Olkaa jo hiljaa!
Mathias Densen: Minä en vaikene ennen kuin tämä kaikki on selvitetty!
Tino Väinämöinen: Enkä minä ennen kuin Tanska peruu sanansa!
Lukas Bondevik: Te kumpikin käyttäydytte kuin typerykset.
Mathias Densen: Ja kenestäköhän se johtuu!
Berwald Oxenstierna: Sinusta!
Eirikur Steilsson: Julkinen tappelu. Hemmetin hienoa.
Tino Väinämöinen, Mathias Densen, Lukas Bondevik ja Berwald Oxenstierna osallistuvat tapahtumaan POHJOISMAIDEN SOTA – NORDENS KRIG
Eirikur Steilsson: …Ihan hemmetin hienoa.
A/N: Ja tämä kaikki lähti vain siitä kun kuuntelin ihan sattumalta ABBAa. Välillä käy näin. Myönnän ihan rehdisti, että tästä tuli jotain todella outoa ja ihan älytöntä. Suomea mollataan ihan kunnolla ja Tanska on pelottavan vihainen/mustasukkainen. Vähän jokainen on ooc ja oikeastaan vähän ihmettelen miksi edes viitin laittaa tämän tänne. Tää nimittäin menee jollain tapaa myös mun mukavuusalueen rajoilla, mut kai sitä aina välillä kokeilla kaikea ja teinidraamaa en oo vielä kokeillunna.
Tämä saattaa jatkua raapaleina, en ole vielä ihan varma siitä toimiiko jatko hetabook versiona vai raapaleina paremmin. Mut ei hätää, kyl nää vielä sopuun saadaan.
NorFin on muuten mun salainen pahe-paritukseni. Olisi kiva kirjottaa siitä joskus enemmänkin. Sit ei tosin olis enää niin salainen pahe.
-
Hykertelin erittäin iloisena kun luin tätä!
Minulla oli erittäin hauskaa kun luin tätä, tämä oli ehdottomasti maanantai aamun pelastus! Itse liputan suuresti DenNor ja Svefin mutta niiden jälkeen ehdoton suosikkini on kyllä NorFin! Tässä oli mukavasti tällaistä saippuasarjamaista draamaa jota oli hauska lukea, kun miettii kuinka vanhoja valtiot ovat on ihme jos he eivät välillä käyttäydy kuin teini-ikäiset. Olin aivan jännityksissä kun luin tuon missä Norja ja Suomi juonivat yhdessä, se kuulosti niin lupaavalta ja kuten tuosta ylhäältä voi jo päätellä pidin todella paljon siitä mitä luin seuraavaksi. Ranskan kommentti tuolla oli vain jotenkin suloinen! Ja Elizabeta oli oma itsensä mitä tulee muiden ihmisten suhteisiin :D Islanti parka joutui puolueettomana tähän välihenkilöksi vaikka olisi selvästi pysynyt mielellään erossa koko jutusta. :D
Mathias Densen: Haastatko sinä riitaa?
Berwald Oxenstierna: Ehkä.
Mathias Densen: Jes!
Mathias Densen: Eikun, olkoon sitten niin! Haastan sinut kilpailuun, Svea! Se meistä joka ensimmäisenä hurmaa omansa, voittaa!
Berwald Oxenstierna: Okei.
Vai ovat taas nämä kaverukset kilpailemassa keskenään.
Eirikur Steilsson: Muistiko kumpikaan teistä kertoa tästä Danille ja Sville etukäteen? Muistiko? EI! Minulla on nyt täällä kaksi masentunutta miestä ja voi luoja, toinen heistä itkee! Entinen viikinki ja itkee kuin vastasyntynyt vauva. Hemmetin hienoa.
Islanti parka, voi näen sieluni silmin ne ilmeet kun on tullut luettua tämä maailman kaikkeuden romauttava päivitys.
Mathias: JOS SINÄ OLISIT PITÄNYT ”VAIMOSI” TYYTYVÄISENÄ, HÄN EI OLISI LÄHTENYT MINUN NORGENIN PERÄÄN!
Berwald: JOS SINÄ ET OLISI TYPERYS, TINON EI OLISI TARVINNUT
Mahias: Se perheenrikkoja!
Suloista miten Ruotsi puolustaa Suomea vaikka heidän suhteensa on hienoisessa kriisissä.
Mathias: Sinun typerä ”vaimosi” varasti minun poikaystäväni!
Berwald: Sinun typerä ”poikaystäväsi” varasti minun vaimoni!
Mathias: Norge ei olisi jättänyt minua, jos se viettelevä, inhottava suomalainen ei olisi vienyt häntä!
Berwald: ÄLÄ PUHU HÄNESTÄ PAHAA!
Mathias: Mutta hän on paha! Kysy vaikka Islandilta!
Voi Islanti parkaa kun hän joutuu todistamaan tätäkin keskustelua. Niinpä niin Tanska, Norjahan ei tietenkään tehnyt päätöstä itse vaan Tino on niin häijy ja paha että hän manipuloi mitä julmimmin viattoman Norjan mukaansa. Ruotsi taitaa sitten ajatella saman kaavan mukaan mutta tämä pahan ruumiillistuma vaihtaa vain hänen syytöksessään nimeä.
Lukas Bondevik: Ajattelin jotain hieman yksityisempää. Et ole vielä nähnyt kansallispuistojani, ethän?
Tino Väinämöinen: En. En ole nähnyt sitä puolta sinusta ;- )
Lukas Bondevik: Hmm-m, sitten minulla on idea.
Tino Väinämöinen: Maltan tuskin odottaa, rakas!
Oi oi miten herkullinen kohta tästä parituksesta! Nautin tästä kohdasta täysin sydämin!
Tino Väinämöinen: Hei! Minä pystyn pitämään itsestäni huolen ilman, että te kaikki paapotte minua!
Lukas Bondevik: Hys, Fin. Minä hoidan tämän.
Mathias Densen: Niin, ole kiltti vaimo Fin.
Tino Väinämöinen: …Hyvä on. Nyt minä olen vihainen.
Voi Tino suuttui, no Tanska kyllä kerjäsi sitä mutta toisaalta Tanskahan kokee että Suomi varasti hänen Norjansa. Tanska ohittaa sopivasti sen että Norja tekee päätökset itse eikä ole minkään loitsun vallassa jolla häntä komennetaan. Voi Tino parkaa kukapa aikuisena enää haluaisi olla paapottu!
Tinon nimi sopii muuten hyvin hänelle sehän tarkoittaa "pieni soturi" ja "voimakas".
Eirikur Steilsson: …Ihan hemmetin hienoa.
Tämä Islannin kommentti Hemmetin hienoa ehti muuttua jo tämän osan aikana klassikoksi. Voiko hän mitenkään paremmin tilannetta kommentoida, kun asiat menee vain ei toivottuun suuntaan yhä enemmän.
-
Ahhahah tää oli ihan huippu! XDd Oon oikeesti lukenu ton varmaa kolme kertaa enkä vaa pysty lopettaan nauramista... Ja Is <3 Miten paljon tuskaa se joutuukaan kokemaan ku sen perhe on täynnä sekopäitä (love ya nordics <3)
Mitä NorFiniin tulee, nii hauskaa saada vaihteluu vähä tohon kuvioon :Dd Vaik eipä silti, oon kyllä iteki noiden perinteisten parien (voiks tolleen ees sanoo XD) shippaaja henkeen ja vereen, joten arvostan myös ko suhteen ei-niin-vakavuutta. Paitsi toisaalta... Mut ah, kunnon draamaa; ei tuu elämästä tylsää ainakaan jos oot Islanti
... Ihan hemmetin hienoa
Ei lisättävää :'D Kuolotarta kompaten, tää on jo legenda.
Ja Eduard you know about this?
Eduard von Bock: Minä luulin että SuFin on ikuinen
Tino Väinämöinen: …Mitä on SuFin?
Eduard von Bock: Tuota. Sitä on aika vaikea selittää.
Pakko vielä sanoo, että kuitenki yllättävän hyvin noi kaikki oli omia itsejään. Vaikka toi tilanne ja kaikki nyt oli aika absurdeja, nii pieniä tapauksen pakottamia hassuuksia lukuunottamatta jokaisen pysty tunnistamaan itsekseen. Sul on joku uskomaton maaginen kyky saada noi kaikki aina reagoimaan tilanteisiin just omalla tavallaan, olipa se tilanne kuinka omituinen tahansa.
En ollukaa aikoihin lukenu näitä ja nyt täällä oliki kaksin kappalein :D Koko tää Hetabookin idea on mahtava, kiitos ku jatkoit tätä! Ja toi tummennuksien puuttuminen ei kyllä ainakaan mun lukemista haittaa ollenkaa. Nyt tuli kyllä jotenki tosi hämärä ja kämänen kommentti (ja sekava, en itekää saa täst enää selvää, mut laitetaan kuumeen piikkiin...), mut ehkä ens kerral paremmin XD
~ Krizzey
-
Kiitos Kuolotar ja Krizzey! Aivan ihania kommentteja :3 NorFin otettiin niin hyvin vastaan, että ehkä tässä pitää alkaa enemmän harkitsemaan paria oneshottia, jotka on pyörinyt mielessä jo hetken.
Islannin elämä ei ole koskaan tylsää!
Ja Eduard you know about this?
*tappajahaitunnari*
Teinidraama jatkuu! Tämän osan kaikki kohdat liittyvät vielä tähän samaan. Sisentäminen on muuten tosi ärsyttävää puuhaa, joten yksinkertaistin taas ja tästä lähtien päivitysten kommentit eivät ole enää sisennetty. Päivitykset on kuitenkin eroteltu toisistaan tähdillä, joten etteköhän työ huomaa mikä on kommentti ja mikä oikea päivitys.
Osa 17.
Ludvig julkaisi ryhmässä EUROOPAN UNIONI
Osaako joku selventää, mikä on Pohjois-Euroopan tilanne? Olen lähettänyt heille nootin koskien vakavia laiminlyöntejä töiden suhteen, mutta ilmeisesti laiminlyönnit ovat niin vakavia että he eivät edes vastaa viesteihin.
Eduard von Bock: He ovat sodassa. Palaa asiaan puolenvuoden kuluttua.
Ludvig: Anteeksi, mitä?
Gilbert Beilschmidt: Ha ha! West ei tiedä!
Ludvig: Selittäkää asia nyt heti.
Elizabeta Héderváry: He ovat sodassa rakkauden vuoksi! Todellinen paritussota! Odotan lopputulosta jännityksellä.
Ludvig: Pyysin selitystä
Gilbert Beilschmidt: Se on juuri niin kuin Eli sanoo! He aloittivat, koska suuttuivat kaikki toisilleen ja sitten tapahtui jotain outoa ja nyt he ovat sodassa.
Eduard von Bock: Jota kuinkin noin.
Ludvig: Yritättekö te väittää minulle että yksi koko Euroopan järkevimmistä (Tanska pois lukien) ryhmistä vain päätti ryhtyä sotaan keskenään mitättömien rakkaushuolien vuoksi?
Elizabeta Héderváry: En kutsuisi tätä draamaa mitättömäksi.
Feliks Łukasiewicz: Siis juurikin niikun noin.
Ludvig: Mitä ihmettä? Miten se tapahtui?
Eirikur Steilsson: Minä voin ehkä selittää tämän.
Kaikki alkoi siitä kun Dan halusi tapella Sveen kanssa. Kuten aina, hän alkoi provosoida Sveetä niin kauan että lopulta sai tappelunsa. Siihen ei muuten mennyt kauaa. Kuitenkin Nore päätti tällä kertaa että tämä saisi olla viimeinen kerta. Hän onnistui houkuttelemaan Suomen mukaan ideaansa ja yhdessä he alkoivat teeskennellä olevansa ”yhdessä”. Se meni aluksi juuri niin kuin Nore suunnitteli ja Dan ja Sve kumpikin olivat hyvin, hyvin surullisia. Koko juttu kuitenkin karkasi käsistä siinä vaiheessa, kun Dan alkoi haastaa riitaa Sveen kanssa ja haukkua Finiä. Svee ja Nore asettuivat kumpikin Finin puolelle, mistä taas Fin hermostui koska hän ajatteli heidän pitävän häntä heikkona. Fin on muuten vihainen myös Danille, koska Dan käytti v-sanaa. Ja niin he siis päätyivät sotaan keskenään.
Ludvig: Kiitos. Saanko vielä selvityksen nykytilanteesta?
Eirikur Steilsson: Yritän selvittää sen. Pieni hetki.
Eirikur Steilsson: Okei, nykytilanne: Nore on sekä Dania että Sveetä vastaan. Dan on kaikkia vastaan, mutta Svee on vain Finiä vastaan. Fin on Sveetä ja Norea vastaan, koska hän oli aluksi vain Sveetä vastaan, mutta sitten Nore käski häntä jättämään Sveen hänelle ja keskittymään Daniin, mistä Fin suuttui ja ilmoitti olevansa myös Norea vastaan. Sillä hetkellä Dan ja Nore liittoutuivat vahingossa hetkeksi Finiä vastaan, mutta julistivat sodan jälleen pian toisilleen. Sveen mielestä Finin pitäisi pysyä poissa tästä, joten hän on Finiä vastaan pitääkseen hänet pois muiden taisteluista. Tiedän, se on täysin älytöntä logiikkaa. Svee on ilmeisesti myös jotenkin Dania vastaan, mutta hän on liian kiireinen Finin kanssa toteuttaakseen mitään. Tätä on nyt jatkunut kaksi kuukautta.
Eirikur Steilsson: Mikään tästä ei muuten vaikuta valtioiden toimintaan oikeasti, jos olette ihmetelleet miksi ihmiset ovat silti rauhallisia eikä media ole vielä repinyt otsikoita tästä.
Eirikur Steilsson: Ja kyllä, yritin vedota heidän johtajiinsa jotta he lopettaisivat tämän. Tässä on vastaukset ja vannon, että nämä ovat suoria lainauksia:
Tanskan johtaja – Luojan kiitos, nyt hän ei yritä tehdä ”töitä” hetkeen!
Norjan johtaja – Heh, pitäähän miehellä nyt harrastuksia olla.
Suomen johtaja – Ihan sama, mutta… Onhan meidän puoli voitolla tai ainakin parempi kuin Ruotsi?
Ruotsin johtaja – Hän on tekemässä mitä? Miten ihmeessä hänet on saatu provosoitua mukaan? Ei, tämä ei voi olla totta.
Oma johtajani – Jätä heidät vain rauhaan. Se on viisainta.
Ludvig: Kiitos selonteosta. Voinko luottaa siihen, että yrität vielä saada tilanteen takaisin järjestykseen?
Eirikur Steilsson: Kai minun on pakko.
Eduard von Bock: Mitä sinä Islanti muuten edes teet tässä ryhmässä, kun et ole EU-valtio?
Eirikur Steilsson: En edes tiedä.
***
Eirikur Steilsson julkaisi ryhmässä POHJOISMAIDEN SOTA – NORDENS KRIG
Voisitteko te nyt jo lopettaa tämän?! Kolme kuukautta on aivan tarpeeksi!
Lukas Bondevik: Ei ennen kuin tämä on lopullisesti selvitetty
Mathias Densen: ja jokainen myöntänyt, että minä olen meistä paras!
Tino Väinämöinen: No se ei ainakaan tule koskaan tapahtumaan.
Mathias Densen: Kuka on sitten parempi? Sinäkö Fin? Sinä olet vain Svean vaimo!
Berwald Oxenstierna: Turpa kiinni, Dan.
Tino Väinämöinen: Pysy poissa tästä, Ruotsi! Minä päihitän tuon miehen itse.
Eirikur Steilsson: HILJAA!
Eirikur Steilsson: Jos en muuten saa teitä lopettamaan niin tässä muutamia totuuksia. 1. Te olette typeriä kaikki. 2. Nore on tässä mukana enää vain sen takia että on liian ylpeä lopettaakseen 3. Dan on mukana vain siksi, että ei halua myöntää olleensa väärässä 4. Fin on mukana vain koska oli vihainen aivan pikkujutun vuoksi ja hänestä on hauskaa päihittää Sve. 5. Sve on hämmentynyt eikä osaa päättää ollako iloinen siitä että Fin on iloinen vai surullinen siitä, että Fin ei ehkä pidäkään hänestä mistä muuten pääsemmekin kohtaan 6. TÄMÄ KAIKKI ON VALHETTA! Nore ja Fin eivät ole koskaan olleet yhdessä! Ihan oikeasti, se kaikki oli vain huijausta koska kukaan ei enää jaksa katsoa kun Dan ja Sve tappelevat. 7. Te. Kaikki. Olette. TYPERYKSIÄ!
Tino Väinämöinen: Aww, et olisi kertonut vielä. Minulla oli hauskaa :- )
Mathias Densen: Mitä? Eikö Fin siepannutkaan Norgea?
Eirikur Steilsson: Ei. Se oli vain huijausta.
Lukas Bondevik: Aivan.
Mathias Densen: PARAS PÄIVÄ IKINÄ! Mutta miksi te teitte niin?
Eirikur Steilsson: He kyllästyivät siihen, että te kaksi typerystä tappelette koko ajan.
Lukas Bondevik: Veli on oikeassa. Me päätimme huijata teitä, jotta lopettaisitte tappelun. Myönnän, että tämä lähti käsistä, mutta tämä oli myös erittäin hauskaa.
Mathias Densen: Jes, jes, jes! Norge on siis vapaa!
Lukas Bondevik: Hm. Se ei tarkoita, että voit automaattisesti olettaa että palaan luoksesi.
Mathias Densen: Minä viettelen sinut ; ) Ja voitan samalla Svean siinä vedossa…
Berwald Oxenstierna: Etkä voita.
Eirikur Steilsson: Älkää aloittako taas.
Lukas Bondevik: Is on oikeassa. Tämä oli hauskaa, mutta on aika palata oikeisiin töihin.
Tino Väinämöinen: Pöh : - ( Mutta otetaan uusiksi taas? Minulla oli jo hyvä johto Ruotsista.
Berwald Oxenstierna: Jääkiekko ensi viikolla?
Tino Väinämöinen: Totta hemmetissä! Nähdään jäällä, Ruotsi!
Eirikur Steilsson: Onko tämä sota siis nyt ohi?
Lukas Bondevik: Kyllä. Mutta jos haluat mukaan ensikerralla niin minulla on tarvetta tukijoukoille.
Eirikur Steilsson: En halua. Te olette lapsellisia.
Mathias Densen: Kamoon, Is. Se oli hauskaa!
Eirikur Steilsson: Joo, ihan hemmetin hienoa.
Mathias Densen: Ha, myönsit!
Eirikur Steilsson: Sitä kutsutaan sarkasmiksi, Dan. Luulisi sinun tunnistavan sen kun olet kuitenkin asunut veljeni… Tai ihan sama. Menkää jo töihin. Loma on ohi.
***
Ryhmä POHJOISMAIDEN SOTA – NORDENS KRIG päivitti tietojaan:
Sota on ohi! Lopputulokset:
Islanti: 103 pistettä
Suomi: 97 pistettä
Norja: 97 pistettä
Tanska: 84 pistettä
Ruotsi: 82 pistettä
Voittaja on Islanti!
Mathias Densen: Ha ha! Svea oli huonoin!
Lukas Bondevik: Sanoo mies, joka oli toiseksi huonoin 19 pisteen erolla johtoon.
Tino Väinämöinen: Parempi kuin Ruotsi! Ei edes haittaa, että jaan kakkossijan : ’)
Lukas Bondevik: Sinulla oli hyvä tyyli.
Berwald Oxenstierna: Hyvä.
Mathias Densen: Hei muuten, miten ihmeessä Is onnistui voittamaan vaikka ei edes ollut mukana?
Eirikur Steilsson: Minä olen vain niin hyvä.
Mathias Densen: Kuka laski nämä pisteet?
Eirikur Steilsson: Se on salaisuus
Lukas Bondevik: Niin on.
Mathias Densen: Aha, okei.
***
Berwald Oxenstierna > Tino Väinämöinen
Take a chance on me?
Tino Väinämöinen: No, mikäpä ettei.
Berwald Oxenstierna : )
***
Berwald Oxenstierna > Mathias Densen
Minä voitin.
Mathias Densen: Mitä? Miten? Tino, kamoon, yksi lause ja sinä kaadut ruotsalaisen syliin kuin pyörtyvä neito?
Tino Väinämöinen: Entä sitten? Hän tekee hyviä korvapuusteja ja voitin hänet eilen jääkiekossa, joten olen hyvällä tuulella.
Berwald Oxenstierna: Dan on vain huono.
Mathias Densen: Enkä ole! Norge vain vaatii hieman enemmän.
Eirikur Steilsson: Enemmän? Olisitte nähneet kuinka hän itki veljeni perään. Sitä myötähäpeän määrää.
Mathias Densen: Ainakaan minä en ole ”liian helppo” tai erakko niin kuin eräät!
Lukas Bondevik: Vai niin. Tino, menisitkö kanssani naimisiin?
Tino Väinämöinen: Miten hyviä korvapuusteja sinä teet?
Lukas Bondevik: Kymmenen kertaa parempia kuin Sverige.
Tino Väinämöinen: Okei! :- )
Mathias Densen: EI!
Tino Väinämöinen: Heh ;- )
***
Ludvig julkaisi ryhmässä EUROOPAN UNIONI
Kiitos Islannille ripeästä ja järjestelmällisestä toiminnasta. Pohjois-Eurooppa on nyt palannut töihin aivan niin kuin pitää.
Eirikur Steilsson: Ole hyvä.
Lukas Bondevik: Kaikki oli Danin syytä.
Eduard von Bock: Miten te kaksi olette tässä ryhmässä?!
Lukas Bondevik: Ei mitään hajua.
Eirikur Steilsson: Ei niin.
A/N: Seuraavalla kerralla uudet draamat!
Btw, kun mainitsin että tämä koko juttu lähti ABBAsta niin kyseessä oli tosiaan tuo take a chance on me -kappale, joka muuten kertoo juuri siitä, että laulaja toivoo rakkaansa tulevan hänen luokseen sitten kun sen rakkaan edellisen suhde kaatuu (tai jotain sinne päin) eli mä laitoin nää tyypit draamaan ja tappelemaan ihan vain siksi että saan yhdessä pienessä kohdassa laittaa Ruotsin iskemään Suomea tuolla. Järkeä? Tietenkin!
-
Oh gosh, nää on ihan mahtavia XDDD Nauroin ihan helvetisti. Kiitokset siitä :'D
Nyt en tän parempaa kommenttia saa aikaiseksi, koska oon koulussa, mutta ilmoitan lukevani tätä ^^'
-
Cazi: Kiitos! Mulle riittää ihan, että välillä käyään kertomassa että joku näitäkin lukee :) Ei näitä jaksais ihan turhaankaan tehä ja aika usein kommat motivoi tosi paljon ja antaa uusia ideoita!
Tällä kertaa leikitään hippaa!
Osa 18.
Aksel Väinämöinen on paikassa Helsinki
Tino, hippa!
Tino Väinämöinen: Aksel!
Aksel Väinämöinen: Ota minut kiinni, jos saat, kultaseni!
***
Tino Väinämöinen on paikassa Helsinki
Aksel Väinämöinen: Olet myöhässä.
***
Aksel Väinämöinen on paikassa Kouvola
***
Tino Väinämöinen on paikassa Tampere
Aksel Väinämöinen: Yritit ennakoida?
Tino Väinämöinen: Jep
Aksel Väinämöinen: Ei toiminut, kultaseni.
***
Aksel Väinämöinen on paikassa Uumaja
Perhana, väärä suunta
Tino Väinämöinen: Hah : -D
Aksel Väinämöinen: Älä naura, kultaseni. Tämä on kamalaa. Hyi millaista täällä on.
Tino Väinämöinen: Miten ihmeessä onnistuit menemään laivaan ja ylittämään rajan vahingossa?
Aksel Väinämöinen: Ei ollut tarkoitus nousta pois laivalta, mutta sattui pieni virhe.
Tino Väinämöinen: Miten voi tehdä niin ison virheen, että nousee laivalta väärässä satamassa?
Aksel Väinämöinen: Älä yritä väittää ettet olisi koskaan tehnyt samaa virhettä, kultaseni. Sinä tiedät, mitä laivoilla tehdään!
Tino Väinämöinen: Juu, en kyllä voi kieltä.
***
Tino Väinämöinen on paikassa Vaasa
Helppoa, ei tarvitse kuin odottaa.
Aksel Väinämöinen: Ihanko oikeasti luulit, että saat minut noin helposti kiinni, kultaseni?
***
Aksel Väinämöinen on paikassa Guovdageaidnu
Et koskaan saa minua kiinni, Tino!
***
Lukas Bondevik on paikassa Guovdageaidnu henkilön Aksel Väinämöinen seurassa
Mutta minäpä saan
Aksel Väinämöinen: Huijausta!
Tino Väinämöinen: Älä päästä häntä karkuun!
***
Mathias Densen on paikassa Oslo
Norgeeeeee!
Lukas Bondevik: Anteeksi, Tino, minun on mentävä estämään toinen katastrofi. Nyt heti.
Aksel Väinämöinen: Hah!
Tino Väinämöinen : -(
Mathias Densen : )
***
Aksel Väinämöinen on paikassa Äteritsiputeritsipuolilautatsijänkä
Tino Väinämöinen: Mitä hemmettiä?
Aksel Väinämöinen: Etkö muka omia paikkojasi tiedä, kultaseni?
Tino Väinämöinen: En
Aksel Väinämöinen: Ai jai, ehkä minun pitäisi sittenkin olla oikea Suomi
Tino Väinämöinen: Sinä et edes osaa nimetä meidän kolmea suurinta kauppakumppania.
Aksel Väinämöinen: Osaanpas! Ne ovat se yksi sekopää, ärsyttävä tyyppi ja se josta en pidä.
Tino Väinämöinen: Sinä et pidä kenestäkään.
Aksel Väinämöinen: Olin siis aivan oikeassa, kultaseni!
***
Tino Väinämöinen on paikassa Oslo henkilöiden Lukas Bondevik ja Mathias Densen seurassa
Jos minä kerta olen hippa, niin eihän minun oikeastaan tarvitse jahdata vain Akselia… Norja, hippa!
Lukas Bondevik: Helppoa. Dan, hippa.
Mathias Densen: Saanko kiusata Sveaa nyt?
Lukas Bondevik: Anna mennä vaan.
Mathias Densen: Jes, Norge antoi luvan!
***
Mathias Densen on paikassa Tukholma
Hippa, Svea! Hah ha, minä olen paras!
Berwald Oxenstierna: Hm.
***
Eirikur Steilsson on paikassa Tukholma
Mitä ihmettä täällä tapahtuu?
Berwald Oxenstierna: Hippa.
Eirikur Steilsson: Voi…
***
Eirikur Steilsson on paikassa Helsinki henkilön Tino Väinämöinen seurassa
Hippa
Tino Väinämöinen: Mutta en minä ole Helsingissä
Aksel Väinämöinen: Mutta minä olen.
Eirikur Steilsson: Suomi tai melkein-Suomi, mitä väliä?
Tino Väinämöinen: Islanti, nyt kuule.
Aksel Väinämöinen: Melkein-Suomi? Melkein-Suomi?!
Eirikur Steilsson: Ihan oikeasti, ei väliä.
Aksel Väinämöinen: Grönlanti, Islanti, ei väliä.
Eirikur Steilsson: Me olemme aivan eri paikoissa.
Aksel Väinämöinen: Ei väliä, Grönlanti.
***
Aksel Väinämöinen on paikassa Trondheim henkilön Lukas Bondevik kanssa
Koston aika. Hippa!
Lukas Bondevik: Miten sinä tiesit, että minä olen täällä?
Aksel Väinämöinen: Ei ollut edes vaikea arvata.
Mathias Densen: Siellä sinä siis olet, Norge! Olen etsinyt sinua kaikkialta!
Lukas Bondevik: Joillekin se oli vaikea arvata.
***
Lukas Bondevik on paikassa Åre henkilön Tino Väinämöinen kanssa
Hippa.
Tino Väinämöinen: Ihan epäreilua odottaa kisoihin asti! Minä en edes muistanut tätä enää.
Lukas Bondevik: Mutta minä muistin. Ala toimia.
Tino Väinämöinen: Norja perhana.
***
Tino Väinämöinen on paikassa Östersund henkilön Berwald Oxenstierna kanssa
Hippa, Sve!
Berwald Oxestierna: Hm.
Aksel Väinämöinen: Menit sitten helpolla, kultaseni?
Mathias Densen: Niin. Ihan kun Svea olisi edes yrittänyt karkuun, hän on täysin Tinon tossun alla!
Tino Väinämöinen: Entä sitten :-p Itse jäit kiinni Norjalle alle viidessä minuutissa.
***
Berwald Oxenstierna on paikassa Kööpenhamiina
Hippa, Danmark
Mathias Densen: Hän yllätti takaapäin!
Lukas Bondevik: Takaapäin?
Mathias Densen: Ja. Norge, minulla on kuhmu päässä, tule suutelemaan se kuntoon : (
Lukas Bondevik: Sinä paranet ilmankin.
Mathias Densen: Mutta Svea löi minua!
Tino Väinämöinen: Hän löi?
Mathias Densen: Ja, halolla!
Berwald Oxenstierna: Se oli lankku. Ei halko.
Tino Väinämöinen: Oletkohan sinä nyt ymmärtänyt hipan idean väärin?
Lukas Bondevik: Ei. Hän on ymmärtänyt tämän aivan oikein.
Mathias Densen : (
***
Mathias Densen on paikassa Reykjavik henkilön Eirikur Steilsson kanssa
Hippa!
Eirikur Steilsson: Vieläkö tämä on menossa?
Lukas Bondevik: Ja. Odota, bror, haluan testata Sverigen taktiikkaa.
Mathias Densen: Mikä taktiikka?
Lukas Bondevik: Huomaat kyllä.
Mathias Densen: Okei!
Eirikur Steilsson: Jaahas, ihan miten vaan haluat, Nore
***
Eirikur Steilsson on paikassa Reykjavik henkilön Lukas Bondevik ja Mathias Densen kanssa
Hippa. Ole hyvä, Nore.
Lukas Bondevik: Kiitos. Kerrotko vielä, mikä oli sen yhden tulivuoren nimi?
Eirikur Steilsson: Minkä niistä? Minulla on monta.
Lukas Bondevik: Sen, millä on hankala nimi.
Eirikur Steilsson: Niillä kaikilla on… Äh, ihan sama. Eyjafjallajökull.
Lukas Bondevik: Kiitos, bror.
Eirikur Steilsson: Miten vaan. Muista ottaa Dan mukaasi, kun häivyt. Hän on ärsyttävä.
***
Lukas Bondevik on paikassa Bláa lónið henkilön Mathias Densen kanssa
Hippa
Eirikur Steilsson: Minä luulin, että sinun piti tehdä jotain tulivuoreen ja Sveen taktiikkaan liittyvää?
Lukas Bondevik: Ja, tuli hieman muutoksia.
Mathias Densen: Minulla ja Norgella oli aivan upea, romanttinen loma!
Eirikur Steilsson: Siis mitä?
Mathias Densen: Romanttinen loma! Uimme yhdessä ja hiivimme yöllä ulos suutelemaan kuunvalossa.
Lukas Bondevik: Danmark.
Mathias Densen: Rakastimme toisiamme aivan kuten rakastavaisten kuuluu!
Lukas Bondevik: Danmark, tuo on tarpeeksi.
Eirikur Steilsson: Menittekö te minun laguuniini kuhertelemaan?
Mathias Densen: Eikä vain kuhertelemaan!
Eirikur Steilsson: Ulos maastani! Te molemmat! Älkää ikinä tulko takaisin!
Lukas Bondevik: Tämän takia minä käskin sinun pitää asiasta turpasi kiinni, Dan.
Mathias Densen : )
***
Mathias Densen on paikassa Helsinki henkilöiden Lukas Bondevik, Mathias Densen, Berwald Oxenstierna ja Tino Väinämöinen kanssa
Pohjoismaiden kokous! Hippa!
Tino Väinämöinen: Hippa!
Lukas Bondevik: Hippa.
Berwald Oxenstierna: Hippa.
Tino Väinämöinen: Hippa!
Eirikur Steilsson: Hippa.
Mathias Densen: Hippa!
Lukas Bondevik: Hippa.
Berwald Oxenstierna: Hippa.
Eirikur Steilsson: Hippa. Onko kukaan oikeasti selvillä, kuka on hippa nyt?
Lukas Bondevik: Ei.
Tino Väinämöinen: Ei todellakaan.
Mathias Densen: Loppuuko leikki tähän? : (
Berwald Oxenstierna: Hmm.
Lukas Bondevik: Enemmän minua huolettaa se, että tämä kokous kuluu kokonaan siihen että huudamme kaikki ”hippa” koko ajan.
Eirikur Steilsson: Sama.
Tino Väinämöinen: Minä hoidan tämän homman!
***
Tino Väinämöinen on paikassa Muumilaakso henkilön Aksel Väinämöinen kanssa
Hippa, Aksel.
Aksel Väinämöinen: Miten hemmetissä sinä löysit minut?
Tino Väinämöinen: Olen jo pitkään epäillyt, että sinulla ja Haisulilla on epäilyttävän paljon yhteistä. Ajattelin vain tarkistaa.
Aksel Väinämöinen: Ensinnäkin, Haisuli on erinomainen esikuva. Toiseksi, itse seurustelet Mörön kanssa, kultaseni.
Tino Väinämöinen: Ei Ruotsi ole Mörkö :- D
Berwald Oxenstierna: Hm.
Aksel Väinämöinen: Ei kyllä paljoa eroa löydy.
***
Tino Väinämöinen > Aksel Väinämöinen
No? Siitä on jo viikko, etkö muka saa meistä ketään kiinni?
Aksel Väinämöinen: Kärsivällisyyttä, kultaseni. Olisin napannut teistä jokaisen minuuteissa, mutta aion olla tarkempi, ovelampi ja juonikkaampi. Te ette tule koskaan tietämään milloin isken, ja kun huomaatte, on jo liian myöhäistä.
Eirikur Steilsson: Melkein-Suomi on pelottava.
Mathias Densen: Jep, Finland Kakkonen on!
Aksel Väinämöinen: Te kaksi olette todella korkealla minun listallani.
Mathias Densen: Jes! : D
Tino Väinämöinen: Aksel, kun sinä isket, me olemme valmiina.
Aksel Väinämöinen: Kultaseni, te ette tule koskaan tietämään mikä teihin iski.
Tino Väinämöinen: Niinhän sinä luulet.
Mathias Densen: Kyllä! Me olemme parhaita!
Berwald Oxenstierna: Hm.
Eirikur Steilsson: Tuota. Kai te tiedätte, että ”hippa” on vain lasten peli?
Aksel Väinämöinen: Vain peli? Pyh, ihan kuin sanoisi että muumit ovat vain kirjoja.
Tino Väinämöinen: Kyllä tämä on vakava asia.
Mathias Densen: Vain paras voi voittaa!
Berwald Oxenstierna: Hm!
Eirikur Steilsson: Okei. Sekopäät.
Lukas Bondevik: Samaa mieltä, bror.
A/N:Kaikki mainitut paikkakunnat ovat oikeasti olemassa!
Aksel muuten asuu Tampereella, jos ette sattuneet muistamaan. Asia on mainittu jonkun kerran aiemmin jossain, mut Jatkossa on lopussa enemmän siitä. Siitä puheen ollen, se fikki on vähän jumissa mut ei tosiaankaan jäämässä kesken, että ei mitään hätää jos joku on jo ollut huolissaan. Se vain jumittaa.
-
Oi oi kaksi lukua!
Molemmissa oli mukavasti toimintaa ja osassa 18 pohjoismaat pääsivät loistamaan samoin kuin Valtion osasta lomalla oleva Aksel. Toivottavasti tulee tulevaisuudessa luku myös keski ja etelä eurooppaan valtioista. Hippa leikki näytti maistuvan pohjoismaille ja heillä taitaa olla niin runsas kilpailuvietti että leikistäkin tulee kisa jossa pitää voittaa toinen. Osa näistä paikkakunnan nimistä jätti kyllä ihan kysymysmerkiksi ???
Ludvig: Yritättekö te väittää minulle että yksi koko Euroopan järkevimmistä (Tanska pois lukien) ryhmistä vain päätti ryhtyä sotaan keskenään mitättömien rakkaushuolien vuoksi?
Voi Saksa älä aliarvio rakkauden voimaa! Tämä lause sai minut naurahtamaan.
Tanskan johtaja – Luojan kiitos, nyt hän ei yritä tehdä ”töitä” hetkeen!
Norjan johtaja – Heh, pitäähän miehellä nyt harrastuksia olla.
Suomen johtaja – Ihan sama, mutta… Onhan meidän puoli voitolla tai ainakin parempi kuin Ruotsi?
Ruotsin johtaja – Hän on tekemässä mitä? Miten ihmeessä hänet on saatu provosoitua mukaan? Ei, tämä ei voi olla totta.
Oma johtajani – Jätä heidät vain rauhaan. Se on viisainta.
Repesin näille kommenteille! Tanskan johtajan kommentti oli paras, vaikuttaa selvästi että Tanskan johtajat haluavat tämän istuvan nurkassa tekemättä yhtään mitään. Norjan johtajan kommentti sai myös hymyn huulille.:)
[quote author=Vyra link=topic=24176.msg788194#msg788194 date=1446138274
Lukas Bondevik: Vai niin. Tino, menisitkö kanssani naimisiin?
Tino Väinämöinen: Miten hyviä korvapuusteja sinä teet?
Lukas Bondevik: Kymmenen kertaa parempia kuin Sverige.
[/quote]
Korvapuustien leivontataito ratkaisee sen kenen kanssa menee naimisiin? No on aika vähät vaatimukset. Tämä oli tälläinen mukava loppu kevennys tälle teinidraamalle.
Tino Väinämöinen: Sinä et edes osaa nimetä meidän kolmea suurinta kauppakumppania.
Aksel Väinämöinen: Osaanpas! Ne ovat se yksi sekopää, ärsyttävä tyyppi ja se josta en pidä.
Tino Väinämöinen: Sinä et pidä kenestäkään.
Aksel Väinämöinen: Olin siis aivan oikeassa, kultaseni!
Aksel saisi kauppasuhteet nopeasti kuihtumaan asenteellaan:)
Mathias Densen: Romanttinen loma! Uimme yhdessä ja hiivimme yöllä ulos suutelemaan kuunvalossa.
Lukas Bondevik: Danmark.
Mathias Densen: Rakastimme toisiamme aivan kuten rakastavaisten kuuluu!
Lukas Bondevik: Danmark, tuo on tarpeeksi.
Eirikur Steilsson: Menittekö te minun laguuniini kuhertelemaan?
Mathias Densen: Eikä vain kuhertelemaan!
Eirikur Steilsson: Ulos maastani! Te molemmat! Älkää ikinä tulko takaisin!
Voi Islanti parkaa! =)
-
Heipä hei.
Ajattelin kommentoida lyhyesti tuota "teinidraamaa" tai mikä olikin.
Siis
NorFin
Voi kyllä ♡
Vaikka eihän se mikään otp ole, mutta olen aina tykännyt :'D
Tuo oli muutenkin ihan mahtava teksti.
Islanti toisti paljon "ihan hemmetin hienoa"
Mut joo siis
ihan hemmetin hieno koko tämä hetabook-ficci
(DenNoria ♡ *hihkuu ääneen*)
-
Kiitos kommenteista! :3
Tää on nyt nopea päivitys.
19. Osa
Ludvig julkaisi ryhmässä EUROOPAN UNIONI
Seuraava kokous on ensiviikon keskiviikkona. Kaikilla on läsnäolopakko ja seuraavilla henkilöillä pitäisi olla valmisteltuna puheenvuoro: Englanti, Espanja, Slovenia ja Tanska. Puheenjohtajana toimii Tšekki ja kokouspaikkana hänen pääkaupunkinsa Praha. Muistakaa saapua paikalle ajoissa ja hyvässä järjestyksessä.
Tim van der Holland: Taas kokous?
Antonio Fernandez Carriedo: Vastahan meillä oli viime kuussa : (
Ludvig: Nämä kokoukset ovat kerran kuussa.
Lukas Bondevik: Dan on hukassa, mutta etsin ja toimitan hänet paikalle ajoissa.
Ludvig: Kiitos, Norja.
Eduard von Bock: Miksi Norja on edelleen tässä ryhmässä?
Lukas Bondevik: Se on salaisuus.
Eirikur Steilsson: Jeah.
Eduard von Bock: Ja Islanti myös?!
Lukas Bondevik: Meillä on paljon salaisuuksia.
Eirikur Steilsson: Ja kenen luulit pitävän huolta siitä, että Dan ikinä edes huomaa mitään tästä ryhmästä?
Eduard von Bock: Tino ja Ruotsi?
Lukas Bondevik: Heillä ei ole mitään käsitystä siitä, miten Dan toimii.Eirikur Steilsson: Te tarvitsette meitä.
Ludvig: Tämä koko asia olisi paljon helpompi, jos te kaksi vain liittyisitte Unioniin.
Lukas Bondevik: Ei ikinä. Olin kerran Unionissa ja se Unioni oli tarpeeksi.
Eduard von Bock: Miksi te saatte olla vapaasti EU-ryhmässä, mutta minä en pääse Pohjoismaat-ryhmään? : (
Eirikur Steilsson: Me tiedämme, että Fin juoruaa sinulle muutenkin kaiken mitä siellä tapahtuu.
Tino Väinämöinen: Enkä juorua!
Eirikur Steilsson: Miksi muuten ravaisit Viron luona koko ajan?
Tino Väinämöinen: Samasta syystä kuin kaikki muutkin: halpa alkoholi.
Tino Väinämöinen: Oh, ja hän on myös ystäväni.
Eduard von Bock: Kiitos, Tino.
Tino Väinämöinen: Ole hyvä, Eesti :- p
Mathias Densen: Hei! Joku puhui halvasta alkoholista. Kutsuttiinko minua?
Lukas Bondevik: Ei, mene takaisin nukkumaan Dan.
Mathias Densen: Okei!
*
Mathias Densen: Juutinrauma on jäässä! Kamoon, Svea!
Berwald Oxenstierna: Hm.
Lukas Bondevik: Miksi ihmeessä hän lähtisi ylittämään jäätä, jos tietää että sinä aiot vain lyödä häntä kepillä?
Mathias Densen: Se on perinne!
Berwald Oxenstierna: Minä osun aina ensin.
Lukas Bondevik: Anteeksi, korjaan. Miksi ihmeessä kutsut hänet, jos vain tulet saamaan kepistä?
Mathias Densen: Se on perinne!
*
Mathias Densen: Ohlortlortlortlortlortlortlortlortlortlortlortlort. For fanden!
Lukas Bondevik: Mitä tällä kertaa?
Mathias Densen: Norge, anon poliittista turvapaikkaa!
Lukas Bondevik: Turvapaikka evätty. Mitä olet tehnyt?
Mathias Densen: Entä työperäistä maahanmuuttopaikkaa?
Lukas Bondevik: Sinä teet töitä huonosti. Ala jo kertoa.
Mathias Densen: Kansalaisuutta perhesiteiden perusteella?
Lukas Bondevik: Sinulla on jo minun kansalaisuuteni. Ikävä kyllä. Kerro nyt.
Mathias Densen: Ai niin onkin! Okei, siis se perinne Juutinraumasta ja silleen. No, jos vain sanotaan että se ei ollut Svea ketä löin sillä kepillä tällä kertaa.
Lukas Bondevik: Danmark. Ketä sinä löit kepillä? Kuka muka päätti vain kävellä jäätyneen meren yli ja oli vielä tarpeeksi hullu oikeasti tehdäkseen sen?
Mathias Densen: Finland!
Lukas Bondevik: Ah, olisi ehkä pitänyt arvata.
Mathias Densen: Hän on tosi pelottava ja vihainen. Norge, tarvitsen apua!
Lukas Bondevik: Miten sinä onnistuit sotkemaan hänet ja Sverigen keskenään? He eivät ole kovin samannäköisiä.
Mathias Densen: Paksut vaatteet hämäsivät enkä osannut odottaa ketään muuta kuin Sveaa! Kuka muu muka olisi lähtenyt ylittämään merta?!
Lukas Bondevik: Finland. Näköjään.
Mathias Densen: Auta Norge! Hän melkein osui minuun jo kerran!
Lukas Bondevik: Jos edes joskus vilkaisisit karttaa, huomaisit että minä ja hän olemme rajanaapureita. Ja vaikka hän ei jaksaisikaan kiertää pohjoisen kautta, meidän välissämme on vain yksi valtio ja se on, yllätys yllätys, Sverige. Luuletko, että Sverige edes yrittäisi estää häntä? Luulisin hänen vain tarjoavan nopeimman reitin maansa läpi ihan vain siitä ilosta että näkee sinut ahdettuna nurkkaan.
Mathias Densen: Voi pahus. Kuka on kaukana? Island! Island, auta.
Eirikur Steilsson: Enkä auta.
Mathias Densen: Päästä minut vain piiloon maahasi!
Eirikur Steilsson: Enkä päästä. Pysy poissa!
Tino Väinämöinen: Tanska, älä juokse. Haluan vain iskeä sinua tällä mukavalla kepillä :- )
Mathias Densen: Minä pyysin jo anteeksi!
Lukas Bondevik: Bror, hae popcornit. Tätä ei voi missata.
Eirikur Steilsson: Jep. Tulossa.
Berwald Oxenstierna : )
Mathias Densen : (
*
Tino Väinämöinen > Berwald Oxenstierna
Kun otetaan huomioon kaikki tosiseikat ja se, että minä olen meistä kahdesta kovempi tyyppi, sinä olet se vaimo tässä.
Mathias Densen: Wouwouwou!
Berwald Oxenstierna: Hm?
Tino Väinämöinen: Se on ihan totta!
Lukas Bondevik: Fin, et sinä voi vain sanoa toisille että he ovat vaimoja.
Tino Väinämöinen: Miksen? Ei Ruotsikaan koskaan kysynyt etukäteen.
Berwald Oxenstierna: Okei
Berwald Oxenstierna: Olen vaimo.
Tino Väinämöinen: Jee :-D
Berwald Oxenstierna: Mutta sinä olet myös.
Berwald Oxenstierna: M’ fru.
Mathias Densen: …Siis oletteko te nyt naispari, vai?
Tino Väinämöinen: Olemme kumpikin miehiä.
Berwald Oxenstierna: Ja vaimoja.
Tino Väinämöinen: Sinä se et sitten voi oikeasti luovuttaa edes kahdeksansadan vuoden jälkeen?
Berwald Oxenstierna: M’ fru : )
*
Berwald Oxenstierna, Mathias Densen, Lukas Bondevik ja 120 muuta onnittelivat käyttäjää Tino Väinämöinen hänen syntymäpäivänään!
Aksel Väinämöinen juhlii tänään syntymäpäiväänsä. Auta häntä tekemään siitä entistäkin parempi!
Tino Väinämöinen > Aksel Väinämöinen
Hyvää itsenäisyyttä, Aksel!
Tino Väinämöinen: Mitä sinä aiot tehdä tänään?
Tino Väinämöinen: Missä sinä edes olet? Olin ihan varma, että ilmestyt häiritsemään minua.
Tino Väinämöinen: Tuntematon sotilas loppui jo. Oikeasti, Aksel, missä sinä olet?
Tino Väinämöinen: Sinun on paras olla suunnittelematta mitään ”valloitusyritystä”
Tino Väinämöinen: Okei, paraati sujui ilman ongelmia, joten ainakaan siellä et ollut.
Tino Väinämöinen: Linnanjuhliin on enää tunti, Aksel.
Tino Väinämöinen: Sinun poissaolosi häiritsee minua enemmän kuin edes pitäisi.
Tino Väinämöinen: Aksel!
Aksel Väinämöinen: Älä hermostu, kultaseni, noin vanhan miehen pitäisi ajatella verenpainettaan.
Tino Väinämöinen: Missä sinä olet ollut?
Aksel Väinämöinen: Mikä ristikuulustelu tämä on? Kai mies nyt saa vapaassa maassa olla miten haluaa?
Tino Väinämöinen: Sinun tapauksessa oikeuksia pitäisi hieman rajoittaa.
Aksel Väinämöinen: Hah ha.
Tino Väinämöinen: Mutta missä sinä oikeasti olit? Olet jättänyt minut rauhaan koko päivän.
Akseli Väinämöinen: Asioilla vain, kultaseni. Mutta jos haluat tietää, missä minä olen nyt, katso hieman telkkaria.
Tino Väinämöinen: Älä vain sano…
Akseli Väinämöinen: Kerronko pressalle terveisiä sinulta?
Tino Väinämöinen: Mitä sinä siellä teet?!
Akseli Väinämöinen: Kättelen pressaa, kultaseni, onko sinun silmissäsi jotain vikaa?
Tino Väinämöinen: Miten ja miksi sinut päästettiin sinne?
Akseli Väinämöinen: Arvasin, että sinä et tulisi, joten päätin tuurata. Olemme nimittäin aika samannäköisiä ja jos väität muuta, niin silmissäsi on ihan oikeasti vikaa.
Tino Väinämöinen: Aha.
Akseli Väinämöinen: Jeah. Ruoka on muuten ihan ok, mutta miksi ihmeessä täällä pitää olla näin paljon ihmisiä?
Tino Väinämöinen: Muista ottaa sitä kakkua. Se on hyvää.
Akseli Väinämöinen: Joo. Hei, täällä saa tanssia! Minä haluan tanssittaa kaikkia ex-missejä.
Tino Väinämöinen: Sinun olisi parempi pysyä poissa valokeilasta, Aksel.
Aksel Väinämöinen: Joo joo, okei. En aio pilata mainettasi. Aattele nyt jos vaikka se ruotsalainen sattuisi katsomaan ja näkisi ”sinun” tanssittavan kaikkia kauniita naisia? Voisi vaikka tulla mustasukkaiseksi.
Tino Väinämöinen: Miksi hän katsoisi Linnanjuhlia?
Aksel Väinämöinen: Koska se mies vakoilee sinua, kultaseni.
Tino Väinämöinen: Jahas. Sinäkin teet niin.
Aksel Väinämöinen: Minä teen sen syystä, kultaseni. Missähän täällä olisi kaikki hauskat asiat?
Tino Väinämöinen: Ne varmaan ovat vasta jatkoilla. Linnanjuhlat ovat täysin vakava ja perinteikäs juhla.
Aksel Väinämöinen: Eli ei mitään hauskaa? Olisi pitänyt pysyä ulkona mellakoitsijoiden kanssa.
Tino Väinämöinen: Elämä on valintoja täynnä, Aksel.
Aksel Väinämöinen: Tämä oli huono sellainen, haluan ulos täältä. Täällä on liian kuuma ja juontajat alkavat epäillä jotain. Tuletko nakkikiskalle tappelemaan puolen tunnin päästä?
Tino Väinämöinen: Mitä luulet?
Aksel Väinämöinen: Ok, nähdään kohta kultaseni! Ai niin muuten, jos joudut puhutteluun huomenna niin muista sanoa että et tiedä mitään verhoista ja se maljakko oli rikki jo silloin kuin näit sen ensimmäisen kerran.
Tino Väinämöinen: Mitä sinä teit?
Aksel Väinämöinen: Parempi kuin et tiedä, kultaseni.
Tino Väinämöinen: Aha.
Tino Väinämöinen: Hyvää syntymäpäivää, Aksel.
Aksel Väinämöinen: Hyvää syntymäpäivää, kultaseni.
A/N: Hyvää itsenäisyyspäivää!
Tanska ja Juutinrauma tulevat siitä, että kerran Ruotsin armeija hyökkäsi Tanskaan jäätyneen Juutinrauman ylitse. Siitä päivästä lähtein Tanskan lakiin on kirjattu että jäätyneen Juutinrauman ylittäneitä ruotsalaisia pitää lyödä kepillä. Kukaan ei ole muistanut poistaa sitä sieltä.
-
Oi, ihanaa että tähän on tullut jatkoa! Sä oot vaan niin loistava kirjottamaan Hetaliaa. En oo kattonut Hetalia-animea sitte kolmeen vuoteen, ja nyt ku on sisäistänyt tän suomalaisen hetaliafandomin niin ne "viralliset" hahmot tuntuu kamalan pinnallisilta... Mulle nämä sun (ja toki muisenki hyvien ficcareiden) kirjoittamat hahmot on niitä oikeita.
No mutta ficistä. EU-mailla on tietysti omat kokouksensa (ja Facebook-ryhmä!), se on munkin headcanon. Norjan ja Islannin salaperäinen ryhmään kuuluminen ja Viro naurattivat eniten. Päästäkää jo se Viro messiin... :D Ja Suomi, ei kannata möläytellä tuollaisia totuuksia, ainakaan jos tämä hyväuskoinen ystävä on läsnä (vaikka tokihan halpa alkoholi on vastaus kaikeen...)!
Myös tuo Pohjoismaiden vaimokeskustelu oli (/on, miten se pitäisi muotoilla?) hauska!
Tanska: ...Siis oletteko te nyt naispari, vai?
Eikä... Voi kun nauroin!
Oikeastaan voisin kommata kaikkia noita pätkiä erikseen, kaikki kirvoitti hyvät naurut. Ainoastaan Akselia en oo vielä oikeen sisäistänyt ainakaan omaan headcanoniini, mutta tuossa se toimi loistavasti! Kiitos näistä, tää on just aemmosta "heitä aivot narikkaan ja nauti" -viihdettä, ja rakastan tätä. Nauruterapiaa :D Tykkään myös siitä, että tuntuu kuin aina oppisin jotain sun ficcejä lukiessa (kuten nyt tuo Juutinrauma-juttu), joten kiitos siitäkin ja jatka samaan malliin!!
(Eka kerta muuten kun ikinä kommaan mitään... Pakkohan sekin on joskus alottaa!)
-
Hei rakas Vyra!
Koska olen tänä aamuna erittäin huono erittelemään yhtikäs mitään ja mitenkään päin, tulen jättämään puumerkkini siitä, että olen lukenut nämä, jopa useampaan kertaan.
Joka ikinen kerta ihmettelen luovuuttasi: oli se sitten sota pohjoismaiden välillä suhdesotkusta tai sitten jotain ihan muuta, se kuulostaa aina hyvin luonnolliselta ja mukavalta, helpolta lukea mutta kuitenkin niin, että hahmot pysyvät hyvin itseinään. Sen lisäksi, että suomi!fandomissa tämä taitaa olla ainutkertaista, käsittelet aiheitasi hyvin ja ajankohtaisesti. On kivaa lukea näitä välipaloja, huumori on aina tervetullutta :3
Todettava on, että tämän fikin comebackin jälkeen olet kirjoittanut tähän ilmeisestikin lähinnä pohjoismaista, tai ainakin painottanut heitä eniten. Ei se mitään sinänsä, koska kirjoitat _äärettömän hyvin_ ja olen miltei kateellinen siitä. En tiedä, aiotko jatkaa tätä tekstiä enempäänsä, (ja kaikkea aikansa kutakin), mutta mie pidän tästäkin tekstistä paljon. Päivän piristäjäksi tämä on tosi hyvä, ja olen melkein varma että kämppikset pitävät mua vähän hulluna, kun vain hymähtelen itsekseni huoneessani :D
I'll be back ja pyrin olemaan erittelevämpi sitten. Kommentti jää tähän nyt, palataan.
xoxo
Myrsis
-
Olen muistakseni lukenut tämän jo joskus aiemmin, mutta en jostain syystä ole kommentoinut. Nyt luin uudemman kerran ja tämähän oli päivittynyt viime lukukerrasta, jee!
Pidin jokaisesta osasta tässä, tosin joistain valtioista, joita ei facebook-keskustelujen syövereistä löytynyt, olisi ollut mukavaa lukea. Mutta ehkä tulevaisuudessa :D Rakastan myös valtioiden profiileja :3
Jos kommentoisin jokaista osaa, tästä tulisi hirveä romaani, joten keskityn vain uudempiin.
Preussin ja Gilbirdin keskustelut olivat mahtavuutta pullollaan, näitä vain lisää!
Ja Englantia ja Ranskaa! He alkavat olemaan enemmän ja enemmän yksi lempiparituksistani.
Saksaa puhuvien keskustelu oli huvittava, sillä Saksastahan saksan kieli on peräisin (älkää tappako jos olen väärässä) :P Tätä voisi soveltaa myös muihin kieliryhmiin.
Sitten tämä Pohjolan sota xD Ihan mahtavaa.
Eduard von Bock: Kaapista ulos tuleminen tarkoittaa joitain muuta, Tino. Sinä et ole ollut siellä kaapissa enää aikoihin!
Tino Väinämöinen: Turpa kiinni, Viro, tai et saa lahjoja jouluna.
Kyllä Tino taitaa uhkailun. (= plus Viro on ihana.
Valtioiden johtajien reaktiot olivat hykerryttäviä, varsinkin Suomen xD
Berwald Oxenstierna > Tino Väinämöinen
Take a chance on me?
Tino Väinämöinen: No, mikäpä ettei.
Tinon vastaukselle jostain syystä naureskelen hehe.
Islantia lainatakseni ihan hemmetin hieno juttu. Minun piti kommentoida tätä jotenkin fiksusti, mutta unohdin matkan varrella. Lisää tällaista! :)
Hippaepisodi oli myös yksi lemppareistani, ja Aksel!! jeee
Tino Väinämöinen on paikassa Muumilaakso henkilön Aksel Väinämöinen kanssa
Hippa, Aksel.
Aksel Väinämöinen: Miten hemmetissä sinä löysit minut?
Tino Väinämöinen: Olen jo pitkään epäillyt, että sinulla ja Haisulilla on epäilyttävän paljon yhteistä. Ajattelin vain tarkistaa.
Aksel Väinämöinen: Ensinnäkin, Haisuli on erinomainen esikuva. Toiseksi, itse seurustelet Mörön kanssa, kultaseni.
Tino Väinämöinen: Ei Ruotsi ole Mörkö :- D
Berwald Oxenstierna: Hm.
Aksel Väinämöinen: Ei kyllä paljoa eroa löydy.
Voi luoja miten nauroin!!! Ensiksikin Muumilaakso ja sitten Haisulin ja Akselin vertaaminen hahahah. :DD
Eirikur Steilsson: Tuota. Kai te tiedätte, että ”hippa” on vain lasten peli?
Aksel Väinämöinen: Vain peli? Pyh, ihan kuin sanoisi että muumit ovat vain kirjoja.
Tino Väinämöinen: Kyllä tämä on vakava asia.
En usko, että Islanti muuttuu ajan myötä yhtään lapsellisemmaksi kuten eräät, vaan pysyy porukan aikuisena :D Jopa Norja lähtee mukaan kaiken maailman hupsutuksiin. Ja Muumi-teema jatkui :3
Lukas Bondevik: Danmark. Ketä sinä löit kepillä? Kuka muka päätti vain kävellä jäätyneen meren yli ja oli vielä tarpeeksi hullu oikeasti tehdäkseen sen?
Mathias Densen: Finland!
Lukas Bondevik: Ah, olisi ehkä pitänyt arvata.
<3
Ja haluaisinpa oikeasti nähdä Akselin Linnajuhlissa ja miksei samantien muutkin valtiot xD Ehkä 100-vuotisen Suomen kunniaksi ensi vuonna?
Tällaisia facebook/mese ficcejä on tosiaan tullut luettua varsinkin harry potterista, mutta joissain niissä asiat lähtevät todella paljon sivuraiteille tai ovat jo alun perin vähän outoja. Sinä olet puolestaan onnistunut pitämään tämän hyvin selkeänä, viihdyttävänä ja ennen kaikkea ilman joitain vähän kyseenalaisia juttuja. Toivottavasti jatkat tätä silloin tällöin! :)
Loppuun pitää pahoitella, etten kommentoinut Jatkotapaamista, luin sen kyllä loppuun ja nautin joka luvusta!! Ensitapaaminen ja Jatkotapaaminen muodostivat jatkoficcikokonaisuuden, joka on varmasti paras koskaan lukemani. Haluaisin kommentoida tarkemmin, mutta en enää muista kovin tarkasti ficin tapahtumia. Olet varmaan poistanut molemmat, sillä en löytänyt niitä? Olisin ikionnellinen, jos voisit vaikka lähettää y-viestinä ja sähköpostiin ne. Molemmat ficit olivat upeita lukukokemuksia, joten kiitos niistä!!