Finfanfun.fi

Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Toinen ulottuvuus => Aiheen aloitti: Prumrose - 06.12.2010 22:27:54

Otsikko: Twilight: He said, he loved me. K11 | B/E | Drama, romance, fluffy
Kirjoitti: Prumrose - 06.12.2010 22:27:54

Title: He said, he loved me
Author: aribella
Beta: kjatri, suurkiitokset hänelle! ♥ :)
Pairing: Vakioparit
Rating: K-11
Fandom:Twilight
Genre: drama, romance, fluffy
Warnings: Tämä on ensimmäinen ficcini, joten kirjoitus virheet, sekä aloittelija kirjoittajan laatu, ovat enemmän kuin mahdollisia.
Summary: Bella on muuttanut rakkaasta, aurinkoisesta Phoenixsta, ankeaan Forksiin perheensä mukana. Forks osoittautuu kuitenki valoisemmaksi kuin hän osasi kuvitellakkaan.. Kaikki ihmisiä!
Disclaimer: SM, omistaa kaiken minkä tunnistatte hänen kynän jäljekseen. Minä vain yritän kehitellä jotain...
 
Osallistuu FanFiction50 haasteeseen sanalla 28.Sydän

Prumrose ylpeänä, tai no ei kovinkaan ylpeänä esittää...
...ensimmäisen ficcinsä...
…He said he loved me


Luvassa on kliseitä..

Minä vihaan koulua

...toivotonta ihastumista...

Hänen hymynsä saa sydämeni lyömään ylimääräistä...

...epätoivoa...

Hän ja minä, emme ikinä tule olemaan me.

...yllätyksiä...

Hän kysyi apua, vain saadakseen puhua minulle?

...uusia tuttavuuksia...

Sinäkö olet Alice?

...sekä rakkautta...

Minä rakastan sinua.

...mutta riittävätkö nämä ainekset...

Sinä mitä?!

...luomaan täydellisen tarinan?

Anteeksi.


Tuleeko jatkoa ? :)

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: kjatri - 07.12.2010 11:54:38

Ooooo:) minä rakastan kliseisiä juttuja, ne on niin söpöjä!! :P Mutta hyvältä tuo vaikuttaa, sitten vain ensimmäistä lukua kehiin ;) Btw, itse olen betaillut, joten jos haluat ota yhteyttä! :)

Love,

kjatri

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: iituska - 07.12.2010 17:43:20

No, jos minulta kysytään niin kyllä pitää jatkoa tulla :DD
Tälläset on niitä ficcejä mitä mä rakastan, hyvä ku joku viittii kirjotella niitä vielä ;)
Nii, että tuota jos ei selväksi tullut vielä niin sitä ekaa lukua tänne vaan! :PP

iituska

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: Scaramouche - 07.12.2010 19:01:21

Tää on he ihan hyvä, pistä vaan jatkoa! Aina kannattaa julkaista, se ensimmäinen on varmaan kaikkein pahin, muut ei sitten enää olekaan niin kovia paloja. Tämän sanon ihan kokemuksesta. Rohkeutta, ystäväiseni, ja pistä jatkoa!

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: Anaid - 08.12.2010 20:48:53

Vaikuttaa hyvältä!
Nimi on mun mielest tosi hyvä!
Ja muista: Kliseet on kliseitä syystä!
Anna tulla lisää vaan! :)
Luen ainakin varmasti, vaikka en aina jaksa kommentoida... :-[

Anaid

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: En-nu - 09.12.2010 16:02:08

Ihana otsikko. :D ja jatka vaan näyttää hyvältä.
Ja kliseet ovat välillä hyvästä  :D :D

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: sajusa - 09.12.2010 16:27:41

Uuh! Kuulostaa hyvältä... :D Empä sitten osaa muuta sanoa... Juu, että sitten jatkoa tässä odottelemaan :P ;)

~sajusa

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: Prumrose - 14.12.2010 22:31:30

Kiitos kommentestainne ja tässä se ensimmäinen luku nyt tulisi. :)
Ai, niin! Kiitokset myös kjatrille betauksesta!  ;)

1. Luku

Auto pompahteli vasten muhkuraista asfalttitietä, mistä tiesin että olimme Forksissa.
Käänsin katseeni pois kirjasta. Taivasta peitti harmaapilvipeite, jota vasten tummanvihreiden puiden latvustot keinuivat tuulessa. Huokaisin ja lähetin viimeisetkin jäähyväiset auringolle.


”Perillä ollaan!” , Emmett huudahti ja säpsähdin horrostilastani. Vilkaisin taas ulos ja näin meidän olevan tutun talon pihalla. Astuin ulos autosta. Minun ja Emmettin autot, sekä muut tavarat tulisivat vasta huomenna. Isä oli ensimmäisenä äidin kanssa sisällä. Kuulin heidän keskustelevat uudesta koulusta, sekä siitä kuinka tämä toi heidän alku aikansa mieleen. Tämä oli isän kotitalo ja hän oli asunut täällä koko lapsuutensa. Äidin lapsuudenkoti oli muutaman kilometrin päässä täältä ja oli jo jonkun muun suvun omistuksessa.

Kiipesin portaat ylös uuteen huoneeseeni. Se oli täynnä jotain mummin vanhoja tavaroita, mutta huomenna siitä tulisi kokonaan minun huoneeni. Tutkailin mummin aarteita ja löysin sieltä kahtia taitetun paperin, aukaisin sen. Se oli kirje. Luin sitä hetken ja sitten tajusin sen olevann ukin ja mummin rakkauskirje. Hymyilin ja laitoin sen paikoilleen.
”Mitä sinä täällä virnuilet?” kuulin Emmettin kysyvän aivan selkäni takaa. Säpsähdin, en ollut huomannut, että hänkin on täällä.
”En, mitään. Löysin ukin ja mummin vanhoja rakkauskirjeitä”, selitin.
”Huh, oliko raakaa materiaalia?” Emmett kysyi ja virnisti. Pyöritin silmiäni ja tönäisin häntä olkapäähän.
”Emmett! Tiedät ettei ne olleet sellaisia!” pauhasin hänelle. Hän oli välillä niin tyhmä.
”No höh, ajattelin jo että olisin saanut hyvän iltasadun.”
”Emmett! Hyi!” kiljaisin ja suljin korvani. Emmett nauroi itsensä kipeäksi ja pikkuhiljaa minäkin sorruin, päädyimme molemmat lattialle nauramaan maha kippuralla.


Vuoden kuluttua.



Heräsin kattoa vasten ropisevaan sateeseen. Taas oli tulossa sellainen päivä, joka ei sujuisi hyvin. Lamaantuneena valmistelin itseni kestämään taas yhden koulupäivän. Harjasin hiukseni ja puin ylleni farkut ja hupparin. Minä vihasin koulua, tai itse asiassa viha on aivan liian lievä ilmaisumuoto vertaamaan sitä tunnetta jota koulu minulle aiheutti. Pelkkä sanakin oli jo tylsä ja ikävä, enkä kerta kaikkiaan tajua ihmisiä, jotka näkivät siinä jotain. Minua melkein nauratti aina kun näin rehtorimme, hän oli nimittäin täydellinen kuvaamaan koulumme viihtyisyyttä. Melkein eläkeikäinen harmaantunut vanha mies, joka oli varmasti vähintään yhtä kyllästynyt kouluun kuin minä, tai siltä hän ainakin näytti.

”Bella, aamiainen on valmiina!” Renée huusi alakerran keittiöstä, laskeuduin hiljalleen portaat alas, askel kerrallaan. Ohitin Emmettin huoneen oven, ovi oli auki, kurkistin varovasti sisään, hän nukkui, vaikkakin ääni joka hänestä kuului, olisi kuka tahansa vähän tuntematon ihminen voinut kuvitella hänen röhkivän, mutta ei hän nukkunut ja sikeästi vasta nukkui. Hymyilin ja raahauduin keittiöön.

Vedin tuolin pöydän alta ja istahdin. Edessäni oli lautasellinen muroja, sekä lasi marjamehua. Hymyilin surullisena, äiti yritti tehdä koulunkäynnistäni mahdollisimman helppoa, vaikka eihän se hänen vikansa ollut, että vihasin koulua. Asia, miksi vihasin koulua, oli yksinkertainen ja tylsä. Minä olin koulukiusattu.

 Kun vuosi sitten muutimme perheeni kanssa Forksiin ja olennaisesti vaihdoin koulua, ei ollut kulunut päiväkään, jolloin minua ei kiusattaisi. En itse edes oikein tiedä syytä, mielestäni olin kohtuullisen nätti ja hoikka, minulla oli laineikkaat kastanjan ruskeat hiukset ja suklaanruskeat silmät. Rehellisesti sisimmissäni tiesin syyn, olin kummallinen ja no, oikeastaan en tiedä mikä minussa on vikana. Olen vain kai liian tavallinen. Olin käynyt läpi kaikki mahdolliset keinot sen lopettamiseen, mutta mikään ei auttanut. Minua kiusattiin, aina. Useimmin se oli haukkumista ja ilkeilyä, joskus myös väkivaltaa, mutta se oli vain silloin kuin yritin puolustaa itseäni. Äiti sanoi, että syynä oli kateus vaikka minusta hän on väärässä. Mitä kadehdittavaa olisi täydellisen tavallisessa tytössä? Tuohon äitini oli vastannut ”Ainutlaatuisuus”, hah joopa joo.


 Vuosi sitten isäni, Charlie ja äitini, Renée ilmoittivat meidän muuttavan Forksiin, syyksi he olivat sanoneet jo kyllästyneensä suurkaupungin elämään ja nyt oli jo aika vaihtaa maisemaa. Tuon ilmoituksen kuultuamme minä ja Emmett ryhdyimme viikon kapinaan, joka tarkoitti lähinnä mykkäkoulua ja mulkoilua. Kapinastamme huolimatta muutimme aurinkoisesta ja rakkaasta Phoenixsistä, tänne harmaaseen ja ankeaan Forksiin. Charlie oli epätoivoisesti yrittänyt lohduttaa meitä vakuuttamalla että tämä oli ''ihan kivaa ja rauhallista seutua'', mutta entiseen kotiimme verrattuna tämä on kuin vankila kaikkine kauheuksineen.

Syötyäni aamiaisen, laitoin kengät jalkaani ja laukun olalleni. Astuin ulos ovesta koleaan aamuun. Aurinko pilkahteli paksun pilvipeitteen alta ja huurteinen routainen nurmikko kimalteli, kristallin lailla. Itse asiassa oli aika kaunis syysaamu, mikä oli täällä harvinaista.

Kävelin autolleni, joka ei ollut yhtä kulahtanut kuin Forks ja sen ankea lukio. Se oli punainen Audi, joka oli elämäni yksi ainoista väripilkuista. Ajelin madellen koululle niin kuin joka ikinen aamu, joskus saatoin mennä Emmettin kyydissä, mutta tänään hän oli onnekas ja oli menossa vasta kymmeneksi kouluun.

Toisin kuin minulla Emmentillä oli paljon kavereita ja jopa tyttöystävä, Rosalie. Hän on ihan mukava ja mielettömän kaunis. Hänellä on puoleen selkään asti ulottuvat vaaleat hiukset, jotka ovat kuin sulaa kultaa, sekä jäänsiniset silmät ja upea vartalo, juuri Emmettin tyyppiä. Emmett sanoo aina; ”Rosalie on kaunis kuin enkeli, mutta sängyssä hän on todellinen peto.” Minua ällöttää kuinka ilmiselvä heidän fyysinen suhteensa on. He eivät puhu suulla ja sydämellä, vaan sen sijaan kielillä. No joka tapauksessa he ovat täydellisiä toisilleen ja olleet yhdessä jo seitsemän kuukautta.

Vaikka rakastin Emmettiä yli kaiken, sillä olihan hän sentään tuki ja turvani, myös paras ystäväni koko helvetin Forksista, silti olin hänelle hieman kateellinen, miten hän sai niin helposti paljon kavereita, mutta minä en? Päinvastoin. Olin kysynyt äidiltä samaa ja hän oli sanonut, että se johtuu iästä, sen ikäiset ovat jo kuulemma aikuisempia ja ymmärsivät hyvän päälle, tuo sai minut nauramaan silloin. Meillähän oli ikä eroa vain vuosi! Äiti on kylläkin väärässä, sillä uskon että Emmett on saanut kavereita, koska hänellä on parempi itsetunto, sekä kyky saada kaikki nauramaan yhdellä lauseella. Yksi niistä syistä miksi rakastin Emmettiä yli kaiken.


Avasin radion ja pistin CD:n pyörimään. Hyräilin hiljalleen ulkoa osaamani kappaleen alun, kunnes tuli lempisäkeistöni ja lauloin sen hiljaa itselleni.

Romeo take me somewhere we can be alone
I'll be waiting all there's left to do is run
You'll be the prince and I'll be the princess
It's a love story baby just say yes
(Taylor Swift – Love Story)


Tämä kappale toi mieleeni, ainoan asian joka koulussa oli siedettävää, nimittäin hän, jonka kasvot ovat niin kauniit, jonka hymy saa sydämeni lyömään ylimääräistä, hän jonka silmät on niin syvät, että hukun niihin joka kerta kuin vain vilkaisenkin niitä. Hän on ainoa joka ei naura minulle kun muut haukkuvat, vaan sen sijaan katsoo minua surullisilla silmillään ja yrittää hymyillä myötätuntoisesti, kuin apua ojentaen. Hän on se ainoa asia, joka samaan aikaan ilahduttaa minua olemassa olollaan, mutta samalla, ikään kuin siinä sivussa, murskaa sydämeni, sillä hän ja minä, emme tule ikinä olemaan me.

 Kyynel oli jo karkaamassa silmäkulmastani, mutta purin hammasta ja ryhdistäydyin, sillä koulu oli jo lähellä. Riuhtaisin jäykän oven auki ja menin sisälle, pieni pakkanen oli saanut poskeni punaiseksi, mikä taatusti antaisi kiusaajille taas uusia aiheita, no kai minun piti heitä jollain tavalla kiittää, he sentään pilasivat melkein täydellisen elämäni!

Hymyilin itselleni, minä ja sarkasmi olimme aina kulkeneet käsi kädessä, kiitos siitä sillä se teki kiusaamisen aiheuttaman tuskan helpommaksi kestää, vähän niin kuin Burana päänsärkyyn, se ei kadota sitä, mutta lieventää tuskaa.

 ”Hei Bella!” Käänsin pääni ääntä kohti ja katsoin kuka se oli. Mike.
”Hyvää huomenta Arizonan albiino! Vai hei hetkinen, onko poskissasi punaa, vai ovatko ne tulehtuneet. Meinaan, että albiinot ovat yleensä valkoisia.” Hah, sanoinhan, että se antaisi heille lisää aiheita.
”Onneksi olkoon Mike! Olit ensimmäinen tänään!” Huusin takaisin ja lähdin kävelemään reippaammin kohti matikanluokkaa.


A/N: Kommentit ovat paaaaaaaaaaaaljon enemmän, kuin vain tervetulleita! ;)

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: Scaramouche - 15.12.2010 15:21:42

Tämä oli ihan hyvä. En osannut odottaa että Bella olisi koulukiusattu, se ei jotenkin ollut odotettavissa kun Meyer on tehnyt siitä niin sellasen Mary suen että mua melkeen kuvottaa... Oletettavasti se Bellan "hyvän tahdon lähettiläs" on Edward?  ;) Toivottavasti se ei ole sellainen kammottava Gary Stu, mutta älä huoli, mä luen ja fanitan tätä vaikka olisikin.

Jatkoa vaan kehiin, ystäväiseni!

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: iituska - 15.12.2010 18:03:42

Joo, hyvä luku, toivottavasti seuraavassa vähän enemmän toimintaa =))
Ja virheitä ei näkynyt ja muutenkin hyvin kirjotettu.
Joten jatkoa sitten vain :P

iituska

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: Catwoman - 15.12.2010 18:16:43

Tää vaikuttaa mielenkiintoselta, Bella koulukiusattuna, hmm. Kirjota ihmeessä lisää, toivottavasti jatkoa tosiaan tulee pian ;)

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: Prumrose - 16.12.2010 14:37:03

Salla: Joo no, en oikein tiedä mistä repäisin tuon koulukiusaus -jutun. Olen itsekkin ehkä hieman kyllstynyt Bellan 'täydellisyyteen', joten alitajuntani toimi sitten sen mukaan. :D Kiusaaminen ei kuitenkaan tule olemaan isona osana tässä tarinassa. Tuohon Gary Stu, mielipiteeseen en vastaa mitään, mutta edes Edward ei ole täydellinen ;D. Kiitos kannustavasta kommentistasi! :)

iituska: Ensi luvussa on sitten enemmän toimintaa, mutta en halunnut heti näin alkuun edetä kovin nopeasti, you know ;)
Kiitos kommentistasi. :)

Catwoman: Kiitos kommentistasi ja jatkoa on tulossa, ehkä jo tällä viikolla, riippuuen joulukiireistäni. :D

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: sajusa - 16.12.2010 17:52:25

Uu... Jännää, jännää... kirjoitat tosi, tosi hyvin ;D Laita vaan  jatkoo jälleen kerran... :P Järkevää kommenttia en kyllä millään saa väännetttyä...

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: nnora - 16.12.2010 22:09:05

Ummm. Loistavaan teini-koulu -draamaa, i like.  ;D Kerrankin Bella poikkeaa siitä tavallisesta Bellasta näissä kaikki ihmisiä-ficeissä....! Yleensähän Bella on fiksu, kiva ja kaunis muttei missään nimessä koulukiusattu. Joo, ei rakentavaa irtoa, mut kirjotusasu sujuvaa. :---D (jesh, ainoa ns."rakentava" asia minkä osaan sanoa ficistä)

Ja jatkoa sit. Joululahjaks vaikka aattona? xD

nnora menee nukkuun ->

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: _Bella_18_ - 21.12.2010 09:37:04

UUSI LUKIJA ILMOITTAUTUU!!
Kiva ficci, harmi kun Bellaa kiusataan,tiedän kyllä miltä se tuntuu... :'(
sori, ilmoiytan tässä vaan, ettei multa saa ikinä kauhean rakentavaa kriitiikkiä.. ::)
Kiitos ja kumarrus,

_Bella_18_

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: Prumrose - 22.12.2010 22:24:01

Kiitoskommenteista ja oikein mukava saada lisäälukijoita! :) <3
Ja tässä teille toinen luku. Kiitekset taas kjatrille! ♥

2. Luku

En mennyt ruokailuun, sillä olisin joutunut vain turhan huomion kohteeksi, sekä saattanut joutua julkisesti nöyryytetyksi, ei makeaa mahan täydeltä, pojat.  Sitä paitsi minulla ei ollut edes nälkä. No tuo oli vale, vatsani murisi kuin viimeistä päivää. Siispä päätin mennä perinteitäni vaalien koulumme pieneen ja vaatimattomaan kirjastoon. Istahdin kirjaston vanhaan nojatuoliin ja kaivoin laukustani iPodini, sekä kirjan joka minulla oli kesken. Penkoessani laukkua, osui käteeni eväsrasia. Naurahdin, äidiltä ei jäänyt mikään huomaamatta. Tyytyväisenä mussutin äidin pakkaamaa muffinia, luin kirjaa ja kuuntelin musiikkia. Olin niin uppoutunut kirjaan, että säikähdin rajusti, kun tunsin jonkun tökkäisevän varovasti olkapäätäni. Säikähtäneenä katsoin tökkijää. Se oli hän. Sydämeni pysähtyi hetkeksi ja lähti sitten kiivaaseen laukkaan.

”Hei, anteeksi jos säikäytin, mutta tarvitsisin vähän apua..” Näin lähellä minua hän ei ikinä ole ollut, haistoin hänen miellyttävän tuoksunsa, sekä huomasin hänen smaragdinvihreät silmänsä ja minusta tuntui kuin hän puhuisi silmillään, sillä kaikki ne tunteet heijastuivat niihin. Ja nyt hän puhui minulle, ihan suullaan. Tajusin, että minun pitäisi jo vastata.

”Ai joo, ei se mitään”, mumisin nolona ja tunsin kuinka hento puna nousi kasvoilleni. Hän hymyili hurmaavasti vastaukselleni ja päätin, etten tekisi samaa virhettä uudestaan, joten päätin vain katsella käsiäni.
”Sattuisitko tietämään, missä täällä on kaunokirjallisuus, niin kuin runot ja muut sellaiset..?” Hän kysyi, ja hymyili taas hurmaavasti. Minäkin hymyilin hänelle, yhä pieni puna kasvoillani.
”Sinä itse asiassa seisot niiden vieressä”, sanoin ja viittasin silmilläni hänen taakseen, jossa ''ne runot ja muut sellaiset'' olivat.
”Ai, katsos en huomannutkaan”, hän sanoi hieman nolona. Mietin hetken, tapahtuiko tuo todella. Hänkö siis kysyi apua vain saadakseen puhua kanssani? Ei, tämä oli jo mahdotonta..
”Oletko sinä hyvä äidinkielessä?” Hän kysäisi kuin rupatellakseen.
”No jaa, ainakin se on suosikkiaineeni”, vastasin. Hassua kuinka luontevasti pystyin jo hänelle puhumaan, vaikka sydämeni juoksi vieläkin kahtasataa kilometriä tunnissa.
”Ihanko totta? Minäkin pidän äidinkielestä ja luen paljon. Mutta sitten kun runoja pitäisi ruveta rustaamaan, niin olen yhtä avuton, kuin kana yrittäessään lentää”, hän hymyili vinosti ja minä tirskahdin hänen vertauskuvalleen. Hän katsoi minua kiinnostuneena. Katseemme kohtasi hetkeksi, mutta käänsin pääni äkkiä pois hänen katseestaan, etten taas hukkuisi siihen ja jatkoin rupattelua.

”Etkös sitten keksi mitään mistä kirjoittaa, vai?” kysäisin, halusin epätoivoisesti jatka tätä keskustelua, voisihan tämä sentään olla ensimmäinen ja viimeinen kerta, jolloin saisin puhua hänelle.
”No kyllä minulla ideoita on, mutta en vain oikein osaa toteuttaa niitä, tiedäthän? Minulla on kai jokin tyhjän paperin kammo. Joten tuli tässä mieleeni, voisitko auttaa minua? Vaikka huomenna, ruokavälitunnilla?” Olin täydellisen yllättynyt, samaan aikaan onnellinen ja hämmentynyt.
”K-kyllä minä varmaan..” Mumisin häkeltyneenä pari sekuntia liian myöhään.
”Kiitos Isabella, olet mahtava!” Mahtava? Huhhuh, sydän parkani, sillä kestäisi taatusti kauan toipua tästä. En ihmetellyt, miksi hän tiesi nimeni. Kaikkihan tässä koulussa sen tiesivät.
”Heh, no kiitos ja muuten sano vain Bella”, mumisin jälleen häkeltyneenä.
”Okei no, kiitos Bella”, hän sanoi uudestaan ja katsoi kelloaan. Hän harmistui huomatessaan sen olevan niin paljon.
”Minun täytyykin tästä lähteä.. Minun nimeni on muuten Edward”, hän huikkasi ja lähti tiehensä. Jäin katsomaan hänen jälkeensä ja nipistin varovasti kämmentäni. Kyllä tämä oli totta, tämä ei ollut unta ja pitkästä aikaa, minä olin onnellinen.

”Hei, Bella! Unohditko ottaa lääkkeesi tänä aamuna?” Kuulin Emmettin huutavan. Nostin katseeni ja naurahdin.
”Taisin unohtaa, kuinka niin?” kysäisin huvittuneena ja Emmett katsoi minua kuin olisin seonnut.
”Ei mitään, hymyilet kuin pelle, vaikka käytännössä olet vielä koulun pihalla ja jos en ole ihan sokea ollut muutamana viime kuukautena, niin hymyileminen ei kuulu sinun normaaleihin päivärutiineihisi..” Emmett selitti ja virnisti, mutta ilmeestä päätellen, hän oli hiukan hämillään.
”Niin no, en tosiaan ole tainnut hymyillä kovinkaan paljoa viimeaikoina, mutta tänään minulle tapahtuikin jotain mukavaa, joten nyt minulla on syytä hymyillä”, selitin Emmettille yhä hymyillen. Hän katseli minua suu auki.
”Se on joku poika!”, hän huudahti yllättäen, punastuin rajusti, miten hän tiesi?!
”Haa! Sinä punastuit, no kerro jo kuka se on?” Emmett jatkoi. Edward näytti ilahduttavan jonkun muunkin päivää, kuin minun...
”Ei ole ketään poikaa, mistä sinä nyt tuollaista sait päähäsi? Ei tietenkään ole ketään...”
”Hah, älä selitä Bella, luen sinua kuin avointa kirjaa”, Emmett keskeytti. Auts, nyt olin pulassa.
”No ehkä on, ehkä ei”, totesin tyynesti ja kohautin olkia. Kaivoin taskusta iPodini ja lähdin kävelemään kohti autoa.  Yllätyksekseni Emmett hyppäsi viereeni pelkääjän paikalle. Katsoin häntä kysyvästi.
”Tulin Rosen kyydillä”, hän vastasi äänettömään kysymykseeni. Kohautin olkiani ymmärtämisen merkiksi, olisin minäkin mielelläni kulkenut kouluun räikeänpunaisella BMW:llä koulun halutuimman tytön seurassa. Loppumatka sujuikin mukavasti musiikkia ja Emmettin ole kiltti kerro -aneluja kuunnellen.

”ÄITI BELLA KIUSAA!” Emmett huusi heti kun oli saanut oven auki. Katsoin häntä katoa pois elämästäni -katseella, sillä jos hän kertoisi siitä äidille, en saisi kummaltakaan hetkeäkään rauhaa, ennen kuin olisin kertonut koko jutun, mitä minä en missään tapauksessa tulisi tekemään. Emmettin onneksi hän piti suunsa kiinni sanoen äidille vain, ”Bella ei kerro minulle salaisuuksiaan..” johon äiti tietenkin oli vastannut, ”Eiväthän ne silloin olisi salaisuuksia.” Siispä säästyin äidin ja Emmettin armottomalta kuulustelulta ja menin ylös huoneeseeni tekemään läksyjä.

Kapusin portaat ylös huoneeseeni. Rakastin sitä, se oli oma pakopaikkani ja aivan minun näköinen. Tietysti koko talomme oli erittäin kodikkaasti sisustettu, kiitos äidin sisustusvimman, josta ei loppujen lopuksi tullut mitään, joten hän tyytyi paikalliseen sisustus-suunnittelijaan. Mutta tämä oli ainoa huone, johon suunnittelija ei ollut koskenut sormenpäälläkään. Olin itse sisustanut sen minun näköisekseni, käyttämällä mummin vanhoja huonekaluja, sekä hyödyntämällä isältä saamiani sääli rahoja muuttomme takia. Huone oli pieni, mutta olin väkisin survonut sinne ison ja leveän sängyn. Nurkassa oli mummin vanha keinutuoli ja ikkunan alla iso mahonkinen kirjoituspöytä, joka oli upouusi, mutta silti hillitty ja sopi muiden huonekalujen tyyliin. Huokaisten menin kirjoitus pöytäni ääreen ja kaivoin läksyt laukustani.

Kun olin saanut läksyt hoidettua, menin alakertaan katsomaan televisiota. Selailin kanavia tylsistyneenä. Emmett asteli olohuoneeseen ja näytti minulle nyrpeää naamaa.

”Tiedäthän, että olet taatusti maailman kamalin pikkusisko?” Emmett kysyi haastavasti.
”Voi kuule, kyllä minä tiedän.”, vastasin sarkastisesti.
”Bella kiltti, minä teen mitä vaan jos kerrot sen tyypin nimen, edes etunimen?” Emmett aneli.
”En”, vastasin ja yritin pidätellä hymyäni. Emmett tuhahti ja jatkoi murjottamista. Meni kuitenkin alle viisi minuuttia ja hän oli jo hyvällä tuulella.
”Pelataanko jotain?” hän kysäisi ja kuulin hänen äänestään, ettei hän ollut enää vihainen.
Hymyilin. Tiesin, että Emmett ymmärtäisi, sillä jos tästä tulisi jotain merkittävää, hän saisi kyllä ennen pitkää tietää.
Pelasimme jotain typerää tappopeliä päivälliseen asti. Äiti oli laittanut lasagnea ja jälkiruuaksi Emmettin herkkua, tiramisua. Syötyämme hyvin ja vaihdettuamme päivän kuulumiset, matkasin omaan huoneeseeni lukemaan.

Loppu päivän lojusin huoneessani lueskelemassa, sillä Emmett oli ystäviensä kanssa ulkona, eikä minua viihdyttämässä. Äiti ja isä tekivät omia askareitaan alakerrassa. Mitä myöhemmäksi ilta venyi, sitä enemmän aloin hermoilla huomista..

Kun kello vihdoin oli tarpeeksi paljon nukkumaan menoa varten, menin kylpyhuoneeseen iltapesulle. Hampaitani pestessä sain idean, jonka avulla saisin taatusti hyvät yöunet ilman hermoilua. Pestyäni hampaat otin buranan ja lasin vettä. Palasin huoneeseeni ja valitsin huomiset vaatteet. Tyytyväisenä kapusin sänkyyni. Otin yöpöydältäni kirjani. Avasin kirjan ja siirryin kohtaan, johon olin eilisiltana jäänyt. Ehdin lukea pari lukua, kunnes väsymykseltäni vaivuin syvään uneen.



A/N: Ja jos tänne asti jaksoit lukea, niin kommentit olisivat tosi kiva mahtava joululahja... :)

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: Scaramouche - 22.12.2010 22:33:58

Ah!

Eihän tässä paljon tapahtunut, mutta tämä oli jälleen hyvä luku. Tykkäsin siitä että nyt Edward tuli juttelemaan Bellalle. Bella parka kun ei uskalla mennä koulun ruokalaan... No, varsin ymmärrettävää jos on niin kiusattu kuin se.

Jatkoa meinaan. Milloin tulee?

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: Catwoman - 23.12.2010 21:52:11

Oi, jatkoa! Tykkäsin tästä luvusta, jotenkin ihana kun Edward tuli tolleen juttelemaan, ja Bellalla oli hyvä päivä :)

Toivottavasti jatkoa pian!

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: Prumrose - 27.12.2010 10:37:28

Salla: Kiitos kommentistasi ja jatkoa on tulossa heti kun saan seuraavan luvun betaltani ;)
Catwoman: Kiitos kommentistasi ja jatkoa tulee piakkoin :)

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: nnora - 27.12.2010 11:33:47

Voooi Emmettiä. Ja Edwardia. JA BELLAA.

Mukava luku taas kerran :)  Toi

Lainaus

..sanoin ja viittasin silmilläni hänen taakseen, jossa ''ne runot ja muut sellaiset'' olivat.

- kohta oli aika hyvä. :--D

Ja Emmetthän on tässä kaikessa lapsellisuudessaan taas aivan liian suloinen, ja tykkäsin siitä ettei Bella kertonut sille mitään(toisin sanoen Emmett ei saanut nyhdettyä tietoa ulos...) Ja virheitä en löytänyt, ja jatkoa vaan heti kun saat luvun betalta! =)

nnora

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: dramaqueen - 27.12.2010 15:36:33

Uusi lukija ilmoittautuu! Ihanaa Emmetistä ja Bellasta on oikeet sisarukset. Ja hei mikään ei voi olla liian siirappista mulle, että mun puolesta saat laittaa niin et sitä  pursuu joka suunnasta.  ;)

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: Prumrose - 27.12.2010 20:23:30

A/N: Kiitos kommenteista! On ihanaa saada myös uusia lukijoita! :)
Erityis kiitokset jälleen kerran  kjatrille!  :-*

3.Luku

 Aamulla heräsin onnellisen raukeana. Rauhallisesti puin illalla valitsemani vaatteet ylleni. Vietin peilin edessä tavallista enemmän aikaa, ennen kuin menin alas syömään. Hämmästykseni Emmett oli jo hereillä.

”Huomenta”, sanoin Emmettille pirteänä, hän katsoi minua kuin sairasta.
”No moi, taisit taas unohtaa lääkkees?” ,hän tuhahti vastaukseksi. Naurahdin.
”Siis sinä epäilet minua lääkitykseni vajavaisuudesta, kun sinä olet hereillä ennen puoli yhdeksää?” ,kysyin ja nauroin. Emmett katsoi minua virnuillen ja naurahti.
”No jaa, jotain outoa sinussa kuitenkin on.” ,hän mumisi.
  
Menin Emmettin kyydillä kouluun ja sain taas lisää syitä hymyillä. Kiusaajat pitivät kiltisti turpansa rullalla kun olin Emmettin lähettyvillä. Noin vuosi sitten Emmett oli sattunut paikalle, kun minua kiusattiin. Ja sanotaan nyt näin, että Emmett oli tehnyt harvinaisen selväksi, ettei minua kiusata. Sanoin Emmettille heipat ja lähdin kävelemään kohti luokkaani – yhä hymyillen.
 
Ruokatuntia edeltävät tunnit kuluivat todella hitaasti, vieläkin hitaammin kuin yleensä, ihan vain minua kiusatakseen. Kun viimein matikan tunti päättyi, juoksin ensimmäisten joukossa pois luokasta suoraan kirjastoon. Riuhtaisin hengästyneenä kirjaston oven auki. Vaikka olinkin juossut tänne niin kovaa kun viitsin juosta, Edward oli jo täällä. Hän hymyili minulle kutsuvasti ja oli lähellä etten vain juossut hänen syliinsä. Vastasin hänen hymyynsä ja kävelin hänen luokseen.

"Hei", hän sanoi edelleen hymyillen, enkä keksinyt ketään joka olisi ollut yhtä hyvännäköinen sotkuisissa hiuksissaan ja vinossa hymyssään. Nyökäten vastasin tervehdykseen.
"No niin, mistä aloitamme?", kysyin kohteliaasti, leikkien hieman tyhmää, kyllähän minä muistin missä hän tarvitsi apua.
”No jaa, oikeastaan en tarvitse apuasi..” Rento roolini haihtui kuin tuhka tuuleen, kun kasvojeni esiriput aukesivat. Olin pettynyt ja häpeän punastus nousi kasvoilleni. Tämä oli todella noloa, samaan aikaan kun se särki sydäntäni. Huomasin Edwardin kasvoista, että hän oli huomannut reaktioni.
”Halusin sinut vain tänne, minun kanssani”, hän jatkoi kiireesti. Minusta tuntui, että olisin punainen kuin tomaatti. Tämä. Oli. Todella. Noloa.
”Olet muuten, tosi suloinen punastuessasi”, hän hymyili minulle häikäisevää hymyään. Kiusasiko hän minua tahallaan? Päätin, että nyt oli minun vuoroni. Harkiten sanani etukäteen sanoin:
”No jos minua ei tarvita, niin taidan tästä lähteä.” Puhe tuli suustani yhtenä pötkönä, aivan kuin huonosti lausuttu repliikki. Mutta vaikka esitykseni olikin kehno, se tepsi. Edward katsoi minua suu ammollaan ja yritti epätoivoisesti keksiä jonkun syyn miksi voisin jäädä.
”Ei. Ole kiltti älä mene, istu tähän ja jutellaan?” Hän aneli koiranpentu ilmeellä, jos sitä voisi edes siksi kutsua, minusta se oli lähinnä ilkeää taivuttelua. No mitä tahansa olikin, se toimi.
”No ehkä hetkeksi..” Sanoin ja istahdin viereiseen nojatuoliin. Olin ylpeä itsestäni, sillä olin saanut taas rennon ja huolettoman roolini pyörimään.

Keskustelimme koko ruoka tunnin. Hän kyseli perheestäni, Phoenixsista, vähäisistä ystävistäni, musiikista, suosikki kirjoista, kiinnostuksen kohteista. Ja koko sen ajan kun minä selitin itsestäni kaikkea maan ja taivaan väliltä, hän todella näytti siltä, että häntä kiinnostaisi ja minusta tuntui hyvältä puhua hänelle. En ole pitkään aikaan puhunut niin paljon. Aina välillä hänen monien kysymystensä välistä, sain kysyttyä hänestä jotain. Hän pelkäsi pimeää, mikä oli hauskaa, koska hänen lempi vuorokauden aikansa oli yö, niin kuin minunkin.

”No juuri siksi yö onkin niin mielenkiintoinen, täynnä pelkoa ja arvaamattomuutta, mutta samaan aikaan myös syleilevä ja kotoisa.”, hän oli selittänyt kun olin kysynyt mistä moinen ristiriita. Hänellä oli yksi kaksoissisar, jota ihmeekseni en ollut aikaisemmin huomannut. Hän kylläkin sanoi, ettei heissä ole mitään samaa. Hänellä oli teoriakin sille, ”Alice on perinyt äidiltä ulkonäön ja minä olen perinyt isän aivot”, hän sanoi ja virnisti. Minä nauroin mahakippuralla. Vaikka teoria olikin hauska, se ei siltikään pitänyt paikkaansa. Hänhän oli älynsä lisäksi myös henkeäsalpaavan komea.

Ruokatunti vierähti nopeasti ja ennen kuin huomasimmekaan, se oli jo päättynyt. Me melkein myöhästyimme tunneiltamme. Kiireesti noukimme tavaramme. Olin juuri lähdössä kiireesti biologian tunnille kun hän tarrasi käteeni. Hengitykseni pysähtyi.

”Kiitos, tämä oli paras ruokatunti ikinä, vaikka se menikin niin nopeasti, sinun takiasi”, hän sanoi minulle ja hymyili hurmaavaa hymyään. Sillä hetkellä tajusin sen. Olin korviani myöten rakastunut.

Pikkuhiljaa, minä ja Edward ystävystyimme ja Emmett oli varma siitä, että olin täydellisesti seonnut. Yhtenä päivänä hän oli tosissaan uhannut viedä minut psykiatrille, kun olin sunnuntai-iltana hymyillen todennut, että ihanaa kun huomenna on taas koulua. No Emmettin solvaukset vähäjärkisyydestäni, eivät saaneet minua lopettamaan hymyilemistä. Kiusaajatkin olivat huomanneet sen ja anorektikko albiinon lisäksi olin nykyään myös friikki.

Edward ja minä vietimme paljon aikaa yhdessä, tai no oikeastaan jokaisen ruokatunnin. Joskus koulun jälkeenkin olimme törmänneet kirjastossa ja jatkaneet siellä jutusteluamme.

Nyt olin taas viimeisellä tunnillani ennen ruokatuntia. Pohdiskelin mielessäni järkeen käyvää teoriaa sille, miksi juuri tähän tuntiin oli yhtäkkiä tullut parikymmentä minuuttia lisää. Mr. Hawkins alkoi olla huolissaan minusta, olin aikaisemmin ollut niin aktiivinen ja nykyään lähinnä vain omissa ajatuksissani.
Kello soi ruokatunnin merkiksi ja kuten aina ennenkin juoksin suoraa päätä kirjastoon. Yllätyksekseni Edward seisoi oven ulkopuolella, hieman hermostuneen näköisenä. Kiiruhdin hänen luokseen.

”Mikä on?”, kysyn häneltä huolestuneena. Hän katsoi silmiini ja vastasin.
”Ei minua mikään vaivaa. Tai siis. Kun menin viikonloppua lupaamaan parille ystävälleni, että menisin heidän kanssa ruokalaan. Pitkästä aikaa, mutta sitten muistinkin sinut ja totta kai sinä voit tulla mukaan, mutta ajattelin että ei sinun ole pakko, koska.. no kaikki ne ihmiset ovat siellä ja..” Hän selitti hermostuneesti. Yritin hymyillä itsevarmana. En halunnut, että hän huolehtisi minun takiani.

”Älä huolehdi, kyllä minä pärjään”, sanoin ja hän katsoi minua epäluuloisesti.
”Ihan totta Bella, ei sinun ole pakko.”
”Hyss”, sanoin, jolloin keskeytin hänet ja laitoin etusormen suuni eteen hiljaisuuden merkiksi.
”Tästä ei keskustella, mennään jo”, jatkoin ja pieni hymy levisi hänen kasvoilleen, se ei kuitenkaan ulottunut silmiin asti.
”No jos kerran vaadit, ystäväni haluaisivat taatusti tutustua sinuun”, hän sanoi ja lähdimme yhdessä kävelemään kohti ruokalaa.
”Vaadin ja minäkin haluan tutustua heihin”, sanoin ja jatkoin itsevarman tekohymyni hymyilemistä pelko takaraivossani.

Kun astuimme sisään ruokalan suuresta kaksoisovesta, olen varma, että jokainen pää kääntyi katsomaan minua, ihmiset ympärillämme kuiskailivat ja vilkuilivat minua murhaavasti kun astelin Edwardin kintereillä ruokalan läpi. Edward katsoi minua pahoillaan ja näin hänen kätensä nytkähtävän minua päin. Kun uskalsin kohottaa hieman katsettani kengänkärjistäni, näin Emmettin istuvan yhdessä pyöreässä pöydässä Rosalie kainalossaan. Ja kun kaikki muut katsoivat minua suu auki, niin ei Emmett kuulunut minkäänlaiseen massajoukkoon. Niinpä hän sen sijaan, että olisi katsonut minua suu auki, virnisteli uhkaava pilke silmissään. Emmettin ja Rosalien lisäksi pöydässä istui pitkä ja hoikka kikkarapäinen Jasper, tunnistin hänet sillä hän kuului Emmettin parhaisiin kavereihin ja oli käynyt meillä pari kertaa. Jasperin polvella istui hyvin pieni ja siro, sekä erittäin innostuneen näköinen tyttö. Tytöllä oli lyhyet mustat hiukset, jotka sojottivat joka suuntaan. Hän oli Rosalien lailla todella kaunis. Havahduin ihailemasta tuota kaunista joukkiota ja hämmästykseni huomasin minun ja Edwardin lähestyvän tuota kyseistä pöytää.

Ujona seisahdin Edwardin viereen kyseisen pöydän ääreen. Emmettin uhkaava virne levisi ja nyt se ulottui korviin asti. Kaikki olivat hetken hiljaa, kunnes Emmett rikkoi hiljaisuuden. ”Vai, että minun siskoni on se hemaiseva ruskeaverikkö, josta minulle puhuit.”
 Minä tukehduin omaan hengitykseeni ja Edward punastui rajusti hiusrajaa myöten, en ollut ikinä nähnyt häntä näin nolona. Jasper ja mustahiuksinen keijukainen nauroivat yhdessä suloäänillään ja Rosalie puukkaisi Emmettiä kylkeen.

”Emmet, sinä et selvästikään tunne käsitettä hienovaraisuus”, Rosalie tiuskaisi Emmettille ja  tönäisi häntä uudelleen.

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: nnora - 28.12.2010 10:51:37

Lainaus

”Vai, että minun siskoni on se hemaiseva ruskeaverikkö, josta minulle puhuit.”

Repesin tolle ihan totaalisesti, samoin niille reaktioille. Bravo, Emmett! :---DDDDDDDD

Ja jälleen, jatkoa pian? =)

/Yhden virheen löysin,

Lainaus

Kun astuimme sisään suokalan suuresta kaksoisovesta

ruokalan?

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: dramaqueen - 08.01.2011 19:43:46

Kiva luku jälkeen.  :)Voi Eddiee ku sitä rupes tolla tavalla punastuttaa :D Oli Emmettkin jo ihmeissään ku systeri oli innoissaa kouluun menosta...

Jatkoa!

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: iituska - 08.01.2011 21:54:53

Tää on kyllä ihana ficci :D Tykkään tästä niin paljon =)
Emmettin kommentit niin perus Emmettiä :D Ja Edward söpö<3 :)
Mutta jatkoo pian! :P

iituska

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: Love 4ever - 09.01.2011 00:02:37

3 luku oli aivan huippu... varsinkin tuo Emmetin kommentti, aika hyvin sattu että ne Edin kaverit oliki Emmet ja muut :D janoan lisää  :DD <3 ilmottaudun lukijaksi tälle :D

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: Miss_Cullen - 10.01.2011 21:35:08

Joo täällä on piilolukia, oon lukenu tätä jo vähän aikaa :)

Mutta siis aivan ihana tää, ootan innolla jatkoa :))

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: Prumrose - 16.01.2011 00:28:13

nnora: Kiitos kommentistasi. Nuo virheet tuonne korjasinkin.. (:
dramaqueen: Ihanaa, että pidit! Edward tosiaan oli aika huvittava punastuessaan. Kiitos kommentistasi. (--------:
iituska: Kiva kun sinäkin pidät, Edward tosiaan on suloinen, kuka tahansa siitä kirjoittaankin (; Kiitos kommentista!
Love 4ever: Jes, uusi lukija! Kiva että pidit. (: Kiitos kommentistasi.
Miss_Cullen: Hyvä, että kelpaa ja mahtavaa kun viitsit kommentoida, kiitos! (-:
Giril: Jippii toinenkin uusi lukija! Emmett on yksi minunkin suosikeistani ja hänestä on mukava kirjoittaa. Enkä minä rakentavasta niin piittaakkaan, kunhan kommetoit. Kiitos!

Jatkoa on tulossa ensi viikolla ja pahoittelen sen viivästymistä, älkää nirhatko..  :-*

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: Miss_Cullen - 23.01.2011 20:39:58

Sull ois pitäny kirjottaa jo xD

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: Prumrose - 23.01.2011 21:18:29

Pahoittelen kovasti, että jatkossa kesti näin kauan, mutta julmasti syytän siitä betaani joka kiireiltään sai betattua tämän vasta nyt. Mutta maltti on valttia ;)
Kiitos kiireiselle kjatrille.  :-*

4.Luku

Ruokatunti sujui ihan mukavasti. Loppujen lopuksi ihmiset kyllästyivät tuijottamaan ja minä sain hetken rauhan. Olin edelleen hieman hämmentynyt tästä sattumasta. Edward oli ollut niin lähellä minua kaikki nämä kuukaudet! Jos olisin avannut silmäni hieman aikaisemmin, olisin saattanut huomata tämän, mutta olin ollut niin itsesääliini käpertynyt, että muu maailma ympärilläni oli ollut vain sumua, itsekästä. Juuri kun melkein aloin tuntea sympatiaa Emmettiä kohtaan, joka oli urhoollisesti leikkinyt aurinkoani. Hän avasi suunsa. ”En olisi kyllä ikinä uskonut, että sinun salainen piristys ruiskeesi olisi Eddie, kyllähän toki olisi voinut arvata, että kun te molemmat olette olleen niin outoja viime aikoina ja sitten vielä tuo ruskeaverikkö -juttukin, mutta silti en olisi arvannut” Emmett pudisteli päätään ”suoraan sanottuna olen pettynyt itseeni ja ruostuneeseen Sherlock kykyyni.”

Emmett oli siis päättänyt nolata minutkin tämän ruokatunnin aikana. Mulkoilin Emmettiä vihaisesti, kun raju punastus täytti kasvoni. Tämä selvitettäisiin tarkasti kotona, turvallisesti neljän seinän sisällä, ilman pariasataa silminnäkijää. Vaikka enhän minä Emmettiä voittaisi, tietenkään..
Viimein ruokatunti oli ohitse ja hyvästelin kaikki. Edward lähti saattamaan minua seuraavalle tunnille, eikä Emmettin vislauksilta ja virnuilulta voinut välttyä.

”No ihan kivastihan se meni, vaikka en olisi kyllä ikinä uskonut, että Emmett on sinun veljesi!” Edward hykersi ja minä mulkaisin häntä.
”Niin, välillä minä toivonkin, etten edes tuntisi häntä. Hän on niin tyhmä!” totesin kiukkuisesti ja mietin suunnitelmaa miten kostaisin hänelle koulun jälkeen. Edward vain nauroi. Pysähdyimme luokan eteen ja katselimme vaivautuneina ympärillemme. Jäin taas tuijottelemaan kengän kärkiäni, miettien oliko se Emmettin heittämä kommentti totta. Pitikö Edward todella minua viehättävänä?

”Kuule...” Edward keskeytti ajatukseni ja katsoin häntä varovasti, silloin Mike asteli paikalle ja avasi suuren suunsa.

”Hah, vai olet sinä pikku friikki saanut aivopestyä, jonkun kumppaniksesi.” Mike heitti. Virneestä päätellen hänellä oli jotain muutakin sanottavaa, mutta Edward ehti ensin.
”Mike, sinun olisi jo korkea aika hommata se elämä! Mikä oikeus sinulla on tukea iso nenäsi toisten asioihin?! Painu helvettiin täältä ennen kuin satutan sinua, eikä siitä seuraisi mitään muuta kuin vaikeuksia meille molemmille!” Edward huusi pääpunaisena.
Luoja, en ollut ikinä nähnyt häntä noin vihaisena, hänhän oli melkein pelottava! Mike oli väittämäisillään jotain vastaan, mutta kun hän huomasi Edwardin vihaisen katseen hän kipitti häntä koipien välissä sisälle luokkaan. Pidättelin hymyäni, hah siitäs sai.

”Olen pah-”, keskeytin Edwardin painamalla sormeni kevyesti hänen huulilleen.
”Kiitos” kuiskasin. Sipaisin sormellani hänen poskeaan ja hukuttauduin sekunniksi hänen vihreisiin silmiinsä, ennen kuin käännyin ja sujahdin luokkaan.

Kuukaudet vierivät nopeasti ja ennen kuin huomasinkaan, oli jo joulukuun puoliväli. Edward ja minä olimme yhä vain ystäviä, vaikka minusta tuntuikin, että molemmat haluaisivat jotain enemmän. Silloin tällöin jäimme kiinni pienistä kiinnostuksen tunnustamisistamme. Joskus hän kysyi, olinko ihastunut johonkin 'tyyppiin. Vaikka vastasinkin kieltävästi mumisten, kasvoni kavalsivat minut punastumalla. Ja joskus hän paljastui..

Takauma

Ensilumi oli juuri satanut ja ohut lumivaippa peitti maan. Olimme Edwardin kanssa juuri tulleet kaupungin ainoasta kahvilasta. Olimme olleet siellä juhlistamassa ensi lunta höyryävällä kaakaolla. Kävelimme hiljaa vierekkäin ja vain ihastelimme kaupungin kauneutta. Hyräilin hiljaa mielessäni kahviossa soinutta kappaletta.

”Mitä sinä hyräilet”, Edward kysyi kun hiljaisuutta oli jatkunut jo tovi. En ollut tajunnut hyräilleeni ääneen.
”I can't stop loving you”, vastasin hymyillen.
”Todellako?”, Edward kysäisi ja virnisti. Kesti hetki ennen kuin tajusin mitä olin sanonut. Kasvoni hohtivat helakan punaisina. Edward nauroi ja minäkin yhdyin nauruun, kätkien siihen pienen pelon siitä, että Edward tiesi jotakin tunteistani. Yhtäkkiä naurumme pysähtyi ja katseemme lukittuivat toisiinsa. Hän vetäisi kätensä ulos tumpustaan ja kohotti kättään. Varovasti se muotoutui poskeni muotoon. Katsoimme toisiamme silmiin ja hymyilimme kuin tollot keskellä Lumikuningattaren valkoista valtakuntaa....

Takauma päättyy

Se oli yksi parhaimmista muistoistani ja aina kun se tuli mieleeni poskeni punehtuivat hieman. Edwardin ansiosta olin saanut elämän iloni takaisin ja vietimme nykyään joka päivä aikaa yhdessä. Hän oli tutustunut perheeseeni, tai no oikeastaan vain Emmettin lisäksi äitiini, sillä Charlie oli niin paljon töissä. Minäkin olin ohimennen tavannut Carlislen (Edwardin isän), mutta hänellä oli silloin kiire töihin ja ehdimme vain kätellä ja esittäytyä kohteliaasti. Edwardin teoria osoittautui pikkuhiljaa todemmaksi mitä enemmän tutustuin Aliceen. Hän oli tosi nätti ja jotenkin hento, vaikkakin henkistä voimaa hänessä oli vaikka muille jakaa. Alice ei ajatellut ennen kuin toimi. Hänestä oli tullut Edwardin lisäksi paras ystäväni.

Istuskelin pöytäni ääressä, peili kädessä. Olin lähdössä Edwardin kanssa ulos, enkä tiennyt miten valmistautua, sillä hän ei kertonut, minne me olimme menossa. ”Se on salaisuus”, hän oli huikannut ja katkaissut puhelun. Siispä päätin vain hieman korjailla vähäistä meikkiäni. Solmin hiukseni yhdelle letille, oikealla puolelle ja olin valmis. Juoksin alakertaan pukemaan ulkovaatteita ylleni.

”Taasko olet menossa jonnekin poikaystäväsi kanssa?” ,Emmett kysyi virnistellen kun asteli eteiseen.
”Emmett, sadannen kerran. Hän ei ole poikaystäväni ja olen”, vastasin.
”Vielä”, Emmett lisäsi ja iski silmää, minä pyörittelin silmiäni vastaukseksi.
 Ovikello soi juuri oikeaan aikaan ja avasin oven hänelle.
”Hei”, tervehdin ja astuin ulos.
Pakkanen oli noussut ja huomasin sen heti nipistelevän nenänpäätäni.
”No mennäänkö?” kysyin kun huomasin Edwardin seisoskelevan yhä oven edessä.
”Mennään vain”, hän vastasi ja heräsi unestaan. Kävelin hiljaa vähän Edwardin perässä.
”No aiotko jo kertoa minne olemme menossa?” kysyin uteliaana.
”Yhteen paikkaan, joka on minusta tosi kaunis talvella”, hän selitti ja hymyili minulle. Kävelimme vierekkäin lumisessa illassa kohti hänen autoaan. Oli jo aika pimeää, vaikka kello oli vasta viisi. Hento, mutta kylmä pohjoistuuli imeytyi ytimiini ja vavahdin kylmästä.
Astun hopeiseen Volvoon ja kylmyys haihtui kehostani kuin tuhka tuuleen. Edward avasi ovensa ja istahti ajajan paikalle. Hiljaa hän käynnisti auton, pisti lämmittimen täydelle teholle ja lähti ajamaan.

”Kouluko on paikka joka on sinusta kaunis talvella?” kysyin huvittuneesti kun tajusin minne olimme menossa.
”No ei tavallaan..” Edward vastasi epämääräisesti.

Edward aukaisi minulle auton oven ja astuin pois lämpimästä syleilystä. Edward johdatti minut koulumme ”takapuolelle” ja päädyimme ikivanhojen rautaiset palotikkaiden eteen. Katsoin Edwardia epäluuloisesti.

”Edward tarkoitatko, että tämä satumainen paikka talvella on koulumme katto?” kysyin melkein nauraen. Tämä oli huvittavaa, eihän hän voinut olla tosissaan vai voiko? Edward siristi silmiään. ”No tavallaan se nyt on se paikka jota tarkoitin. Tule niin näet”, hän sanoi ja otti tukevat otteen ruosteisista tikkaista ja astui ensimmäiselle askelmalle.
”Edward ihan totta, tämä ei ole edes sallittu ja isäni on poliisi, joten minut on kasvatettu elämään sääntöjen mukaan ja minä en todellakaan halua opettajien vihaa ylleni, minä olen aina ollut kunnon oppilas ja..”
”Olet suloinen pauhatessasi”, Edward keskeytti sanatulvani ja hymyili vinosti. Luoja, hän kiusasi minua nykyään jatkuvasti tuolla tavoin. Kun olin selittämässä jotain, niin hän keskeytti minut sanomalla jotain suloista ja lopulta unohdin mistä olimme edes puhuneet! Nyt minä puolestani siristin hänelle silmiäni ja laitoin käteni puuskaan.

”Bella, tiedän että tämä on kiellettyä ja tiedän että isäsi on poliisi ja kuten sinä, minäkin olen ollut aina kunnon oppilas muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, mutta tulisit nyt. Lupaan ettet pety.” Minun oli todella vaikea kieltäytyä kun hän suostutteli tuolla tavoin, itse asiassa minun oli vaikea jopa hengittää kun hän suostutteli ja katsoi minua suoraan silmiin.

”Hmh, no hyvä on, mutta paras on että pidät lupauksesi, etkä naura minulle jos tipahdan tikkaissa.”
”En tietenkään. Voisi olla hyvä että menet edeltä.. Niin voin ottaa sinut vastaan jos tipahdat”, hän selitti ja virnisti. Astuin tikkaiden eteen ja otin erittäin tukevan otteen, astuin ensimmäiselle askelmalle vain hieman horjahdellen, sitten toinen, kolmas, neljäs..
”Noniin, hyvinhän se meni” Edward sanoi takaani kun astuin vihdoin viimeisen askelman katolle. Koulumme ei ollut kovin korkea ja siinä oli tasainen katto, joten minua ei pelottanut. Edward astui vierelleni.
”Nyt katso tarkasti eteesi ja kävele katon reunalle niin käsität mitä tarkoitin”, hän kuiskasi korvaani. Hänen lämmin hengityksensä kosketti poskeani. Haistoin hänen lumoavan tuoksunsa ja olin unohtaa mitä minun oli tehtävä. Varovasti kävelin katon reunalle ja katsoin, katsoin oikein tarkasti. Kirpeä pakkanen oli tehnyt tehtävänsä ja kimalteleva valkoinen vaippa peitti maisemaa. Kylmä ilma oli ajanut sumupilvet pois taivaalta ja tähde tuikkivat vasten tummansinistä peittoa.
”Ooh” henkäisin ihastuksesta ja Edward myhäili.
”Enkö minä sanonutkin, että täällä on kaunista, kuka nyt oli oikeassa?” hän kiusoitteli.
”Sinä Edward, sinä olit oikeassa! Tämä on upeaa! Minä näen tähdet. Voi siitä on pitkä aika..” En voinut lakata ihastelemasta tuikkivaa taivasta. Samassa Edward tarttui käteeni ja puristi sitä kevyesti. Katsoimme toisiamme silmiin.

”Bella, minä..” hän epäröi, hymyilin hänelle rohkaisevasti.
”Minusta on jo kauan tuntunut tältä ja.. Olen halunnut pitkään sanoa sen sinulle, mutta kun.. äh, antaa olla tässä se tulee. Bella minä taidan olla rakastunut sinuun.”

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: iituska - 23.01.2011 22:30:26

Oih! Ihana!<3 Rakastan Edwardia! :PP
Ihana luku,
Ihana saada jatkoa taas.
Ihanaa ois saada jatkooki taas mahdollisimman pian! =)
oi että mä rakastan tätäki ficciä :D
(No jaa, mä nyt rakastan kaikkia ficcejä missä on Ed/Bella sutinaa ;) Mutta joo.. :D)

iituska

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: Scaramouche - 23.01.2011 22:56:57

Jeee, vihdoin Edward tunnusti! Tai olihan se jo alusta asti ihan ilmiselvää, mutta oli se silti tosi kiva että se kertoi sen Bellalle. Ja kivan epätavallinen paikka tunnustaa sitä, mä tykkään näistä pienistä poikkeuksista muuten tosi samanlaisissa tarinoissa. ;)

Mä vähän kaipailen Emmettin vitsailua. Sitä ei mun mielestä oo tarpeeksi. Siis joo, onhan sillä siellä täällä sellaisia hauskoja heittoja aina väliin, mutta ne koskee lähinnä vaan Bellaa ja Edwardia. Mä olisin ehkä toivonut lisää vitsailua muustakin. Tai en mä tiedä. Ihan sama. ;D Pääasia että se jostain vitsailee, vai mitä? Pidetään sekin hengissä.

Alicesta kerrotaan ihan liian vähän!! Lisää Alicea niin saadaan jotain vipinää, sen olis pitänyt alkaa amoriksi jo kauan sitten. Voisitko toteuttaa tämän pikkuriikkisen toiveen siitä että seuraavissa luvuissa kuultaisiin lisää Alicesta? Mua ei oikein hatsita se ettei Alicen ja Bellan ystävyydestä ollut kuin pienenä sivumainintana, murr. Alice mukaan niin mä oon messissä. ;)

Joo eli jatkoa vaan tupaan, kiitos!

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: Love 4ever - 23.01.2011 23:06:00

lovetus... siis ylimaalliinen lovetus tätä ficciä kohtaan :D
rakastan tätä... :D
rakastan eddietä, ku tunnusti bellalle...
mäki haluan, että joku tunnustaa mulle tollasessa paikassa että on rakastunu ja sitä rataa... kuha vaan kirjotat nopeasti jatkoa niin saadaan lovettaa lisää ja enemmän <3

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: Alli__ - 25.01.2011 16:20:52

Hoksasin tän ficcin vasta, joten luin nuo kaikki putkeen ja tykkäsin toosi paljon..
Suloista<3
Juup, mutta kirjotusvirheitä bongasin vaan pari (en niitä etsinykkään)
Kiitos toosi paljon.. Jatkoa odotellen...


Alli__

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: Miss_Cullen - 26.01.2011 15:51:18

Ihana tää!
Jos tulis tiheempään jatkoo niin se ois vielä parempi <3
Mutta äkkii jatkoo =)

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: nnora - 26.01.2011 17:08:12

Vihdoinkin jatkoa! Aavistuksen verran tylsä kyl, kun hypättiin monta kuukautta eteen päin, ja tossa ei oikein tapahtunut mitään, paitsi THE TUNNUSTUS. <3 Ah. Sairaan ihana kohta oli. (:

Jatkoa piaaan?

nnora

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: _Bella_18_ - 26.01.2011 19:57:12

Ihanaa!!  ;DEdward on ihana!!Koska tulee jatkoa?

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: Prumrose - 19.02.2011 10:37:36

KIITOS IHANISTA KOMMENTEISTANNE ! ♥
No niin nyt asiaan. Eli joudun ikävä kyllä pistämään tämän ficin tauolle. Anteeksi.
On ollut ihan kauheasti kaikkia koulu juttuja ja harrastuksia, jotka ovat vieneet aikani..
Onneksi minulla alkoi juuri loma(hallelujaa), jonka aikana aion lupaan ottaa itseäni niskasta kiinni ja kirjoittaa seuraavan luvun valmiiksi. Sitä odotellessa, laitan tämän nyt lyhyelle tauolle. Anteeksi tuhannesti ja toivottavasti vielä jaksaisitte lukea tätä.. :-*

~ prumrose

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13 TAUOLLA
Kirjoitti: miss i - 20.02.2011 13:11:06

oi ku tää on niin sulone<3 mut tää o tosi hyvä ja toivottavast jaksat kirjottaa lisää :)

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13 TAUOLLA
Kirjoitti: Prumrose - 21.03.2011 17:22:25

No niin! Tauko on nyt vihdoin päättynyt. Antakaa anteeksi, että lyhyeksi suunniteltu tauko hieman venähti.  :-\ Mitään asiallista selitystä minulla ei siihen ole. Antakaa anteeksi ja toivottavasti tälle läytyisi vielä lukijoita, sillä laitoin juuri seuraavan luvun betalleni. :)
Sitä odotellessa, olkaa kilttejä ja armahtakaa minua. ♥
~ P

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: JustMe... - 21.03.2011 19:55:38

Kyllä lukijoita vielä löytyy  :)
 Tää ficci on ihana....  Taäsä on vaan jotain niin sulosta <3

Toivottavasti betasi olisi nopea ja jatkoa tulis nopeesti.
   

  terkuin,

                   JustMe...

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: Prumrose - 28.03.2011 17:39:13

Kiitos edelleen kaikista kommenteistanne!  ♥
Anteeksi vielä siitä tauosta, joka venyi ja venyi...
Toivottavasti jaksaisitte vielä lueskella ja toivottavasti kommentoisittekin. :)
Kiitokset kjatrille!  :-*

5.Luku

Kesti hetken ennen kuin sisäistin hänen sanansa. Leveä hymy levisi kasvoilleni samaan aikaan kun onnen hyökyaalto vyöryi ylitseni pyyhkäisten mukanaan kaiken epävarmuuden pois. Edward katseli minua hermostuneena tutkien reaktiotani. Ajattelin tehdä hänelle selväksi, että tunsin samoin häntä kohtaan. Irrotin kätemme toisistaan ja kiedoin omani hänen kaulansa ympärille. Hitaasi koko ajan häntä silmiin katsoen lähestyin hänen huuliaan ja viimein kun ne olivat vain senttien päässä toisistaan painoin huuleni hänen huulilleen. Edward hämmentyi, mutta äkkiä hän vastasi suudelmaan ja kietoi kätensä ympärilleni. Suutelimme pitkään, enkä voinut sanoin kuvailla sitä nautintoa. Kun huomasin miten sulavasti huulemme liikkuivat yhdessä, kuin luotuina toisilleen. Ja kun viimein, liian pian erkanimme, hengitimme kiivaasti vasten toistemme kasvoja ja katsoimme toisiamme silmiin.

”Minäkin rakastan sinua” kuiskasin ja katsoin häntä suoraan silmiin. Vietimme loppu illan katolla katsellen tähtiä, tosin kaikista loistavimmat tähdet löysin Edwardin sädehtivistä silmistä, jotka eivät lakanneet loistamasta ennen kuin minun oli aika lähteä kotiin.
”Onko meidän ihan pakko lähteä?” Edward mumisi vasten poskeani. Värähdin hennosti mielihyvästä ennen kuin vastasin.
”On. Kello on jo vaikka kuinka paljon ja meillä on huomenna koulua, sekä Emmettillä on tällaisissa asioissa ikävän yksinkertainen ja kaksimielinen päättelykyky.” Edward päästi täydellisiltä huuliltaan voimakkaan naurunpuuskan ja hän nyökkäsi ymmärrykseksi.
”Olet oikeassa”, hän vahvisti kun oli saanut naurunsa loppumaan ”mistä pääsemmekin aiheeseen. Mitä ihmettä me sanomme muille?”
”No minä en ainakaan yksin mene kertomaan Emmettille, että olemme yhdessä, sillä Emmettin tuntien.. Noh lyhyesti sanottuna yksin en tule siitä selviämään.”
”Olet oikeassa, mutta niinkö me sitten sanomme? Että olemme yhdessä?”
”Emmekö sitten ole?” kysyin ja kohotin kulmakarvojani kysyvästi.
”Haluaisitko?” hän kysyi takaisin.
”Kyllä, haluatko sinä?”
”Haluan, enemmän kuin mitään muuta maailmassa!” hän huudahti ja juuri kun olin kommentoimassa siihen jotain typerän järkevää, hän painoi huulensa omilleni ja kaikki järkevät ajatukset katosivat kuin tuhka tuuleen. Tämä suudelma oli hieman erilainen kuin aikaisemmat. Siihen sekoittui se suunnaton ilo ja rakkaus. Voihkaisin, ehkä turhankin kovaa kun hän varovasti imi alahuultani. Hänen huulensa omillani kaartuivat leveään hymyyn ja minä kiedoin käteni tiukemmin hänen niskansa taakse toivoen, että osaisin pysäyttää ajan ja jäädä ikuisesti tähän hetkeen.

Soin vielä yhden katseen Edwardin loistaville silmille, ennen kuin pamautin oven kiinni perässäni ja hän kaartoi sulavasti autonsa pihastamme. Vedin syvään henkeä ja noudatin tarkasti luomaamme suunnitelmaa. Riisuin nopeasti ulkovaatteeni ja juoksin nopeasti huoneeseeni, sulkien oven perässäni. Katsahdin kirjoitus pöytäni peiliin, mikä kertoi poskieni hohtavan punaisena, huuleni olivat hieman turvonneet kaikesta siitä suutelemisesta ja silmäni loistivat onnesta. Hymyilin peilikuvani, uudelle Bellalle. Kiiruhdin kylpyhuoneeseen ja otin lämpimän suihkun. Nautin veden tuomasta raukeasta tilasta. Vietin suihkussa muutaman tovin siihen asti kunnes kuumavesi alkoi viiletä. Astuin ulos ahtaasta suihkukaapista, vaihdoin yöpukuni ja pesin kasvoni. Kömmin sänkyyni, mutta unesta oli turha haaveilla, minulla oli liikaa sulateltavaa. En tahtonut millään uskoa, että Edward Cullen, josta olin viime kuukaudet vain haaveillut, rakasti minua. Keskityin ajattelemaan vain hänen täydellisyyttään, voiko joku oikeasti olla täydellinen? Pakkohan hänessäkin on joku vika olla, mutta mikä? En saanut siihen vastausta koko iltana.
Kun viimein myöhään illalla olin saanut ajatukseni hallintaan ja olin valmis untenmaille, puhelimeni pirahti soimaan vaativasti. En vaivautunut katsomaan kuka se oli.

”Mmh?” mumisin puhelimeen
”BELLA KERRO MINULLE KAIKKI NYT HETI!”
”Alice?”
”No minä, minä. Mutta asiani ei ollut identiteettini selvittäminen, vaan se mitä ihmettä sinä olet tehnyt veljelleni?!” Alice tivasi. Menin heti varuilleni.
”Häh? Ihan totta Alice, emmekö me voisi keskustella tästä myöhemmin, vaikka huomenna tai-”
”NYT HETI!” Alice kiljui puhelimeen keskeyttäen lauseeni. Rakastin Alicea, mutta nyt minulla keitti yli.
”ALICE MINÄ HITTO VIEKÖÖN VIHAAN SINUA! JOS SANON, ETTÄ KERRON KAIKEN MYÖHEMMIN NIIN MINÄ TODELLA TARKOITAN SITÄ! JA JOS TÄMÄ EI MENE PERILLE SIEVÄÄN PÄÄHÄSI, OTAN JÄREÄMMÄT TOIMENPITEET KÄYTTÖÖN!”
”Lupaatko?” Alice kysyi viattomalla enkeli äänellään, aiheuttaen minulle kauheaa omatuntoa. Hitto hän kyllä osasi pelata tätä peliä.
”Lupaan, huomiseen. Anteeksi, että huusin. Rakastan sinua”
”Minäkin sinua. Miksi muuten-?”
”ALICE”
”Okei, okei. Huomiseen. Öitä.”
”Öitä”, vastasin takaisin ja katkaisin puhelun.

Seuraavana aamuna heräsin hyvin väsyneenä. En ollut ajatuksieni takia saanut unta, tai no rehellisesti sanoen, Edwardin takia. Väkisin sain ruumiini nousemaan sängystä ja valmistauduin kouluun. Sujahdin nopeasti vanhoihin farkkuihini ja puin tutun hupparin ylleni. Katsahdin kelloon, mikä kertoi, että olen pahasti myöhässä. Vielä hivenen huulikiiltoa, hiukset tiukasti kiinni ja olin valmis. Juoksin portaat ripeästi alas, heitin takin ylleni ja kiiruhdin ulos. Kompuroidessani pihamme esteradan yli yritin tosissani keskittyä jalkoihini, siitä huolimatta puolessavälissä jalkani pettivät ja liukastuin takapuolelleni lumen peittämään jäähän. Tunsin ikävän vihlaisun häntäluussani, kun yritin nousta ylös liukastumatta uudestaan. Menin lievään shokkiin kun tunsin vahvan käsiparin tarttuvan minuun takaapäin.

"Edward", huudahdin kun kohotin katseeni maasta. Hän auttoi minut varovasti ylös ja veti minut lähelleen. Ja ennen kuin ehdin sanoa sanaakaan, tunsin jo hänen vaativat huulensa omillani. Voi hyvä Jumala! Oliko taivas sittenkin olemassa? Jos oli, en ollut kovinkaan kaukana siitä.
"Edward, oletko hullu?! Emmett olisi voinut nähdä! Tai äitini!" tiuskaisin kun irrottauduimme toisistamme.
"Hitot heistä, minulla oli sinua kauhea ikävä. En saanut sinua pois mielestäni koko yönä", hän sanoi. Hymähdin.
"Tuttu tunne", vastasin ja painoin vielä varovaisen suudelman hänen huulilleen. Sitten vasta tajusin ihmetellä, miksi hän oli täällä.
"Miksi sinä edes tulit tänne?"
"Ajattelin kyyditä sinut kouluun", hän vastasi ja hymyili suloisesti.
"No mennäänkö sitten?" kysäisin ja vastasin hymyyn. Hän tarttui käteeni ja talutti minut varoen autolleen.

Noustessani autosta koulun pihalle, ei ollut yhtäkään silmäparia, joka ei olisi kääntynyt katsomaan. Nauroin, kun Edward tuli minun puolelleni autoa ja tarttui minua kädestä. Laurenin ja Tanyan (Tanya oli pitkään umpirakastunut Edwardiin ja siitä tiesi koko koulu) ilmeet olivat todellakin näkemisen arvoisia. Edwardkin hykersi vieressäni.
”En malta odottaa kun Mike näkee meidät”, Edward kuiskasi kumartuessaan korvani kohdalle ja suikkasi poskelleni suukon. Minä tietysti lehahdin tulipunaiseksi ja käänsin nopeasti katseeni jalkoihin. Eilinen ilta Edwardin kanssa oli jotenkin ollut niin intiimi ja se oli ollut helppoa ja mukavaa, mutta sen näyttäminen koko koulun edessä oli aivan eri asia. Kävelimme Edwardin kanssa katoksen alle, missä muut jo olivat. Kun sanoin kaikkien tuijottavan minua ja Edwardia, he eivät olleet poikkeus. Näin Alicen kasvoista kuinka hän yhdisti palaset paikoilleen. Hänen jo ennestään suuret silmänsä pullistuivat kuopistaan ja suu meni ison O-kirjaimen muotoon. En taaskaan voinut olla nauramatta. Emmettkin näytti aluksi hieman yllättyneeltä – ja se jos joku vaati jo ihmeitä – mutta lopulta hänen kasvonsa sulivat veijarimaiseen ilmeeseen.

”Olitko sinä Rosaliella yötä?” kysyin Emmettiltä kun saavuimme muiden luo. Hänen virneensä muuttui leveäksi, tyytyväiseksi hymyksi.
”Määrittele yökyläily”, hän tokaisi takaisin. Huokaisin, aina hänen piti esittää vielä tyhmempää kuin oli.
”Noh, yökyläilyllä tarkoitan sitä, että vietät yön ystäväsi tai tyttöystäväsi kanssa, nukutte yhdessä ja syötte yhdessä aamupalaa, sekä menette yhtä matkaa kouluun, se on minusta yökyläilyä.” selitin hänelle kuin olisin opettanut kolme vuotiaalle geometriaa.
”No siinä tapauksessa, minä en ollut Rosaliella yötä.” hän vastasi ja hänen hymynsä leveni kun hän näki ärsyyntyneen ja hämmästyneen ilmeeni.
”No missäs sitten olit?” kysyin kummissani. En ollut nähnyt häntä kotona.
”No, Rosaliella, mutta me emme nukkuneet.” Hän katseli, kun vihdoin tajusin mitä hän tarkoitti.
”Emmett! Hyi! Onko sinun pakko olla aina noin.. Noin likainen?! Säästäisit muut yksityiselämältäsi, Emmett!” tiuskin hänelle. Hän vain hörötti, samoin kuten muut ympärilläni. Olin jo hetkeksi unohtanut, että meillä oli katsojiakin. Punastuin taas.
”Sisko rakas, ei minulla ole yksityiselämää. Mistä pääsemmekin sinuun. Miten sinun yksityiselämäsi sujui eilen illalla?” hän sanoi ja kohotti kysyvästi kulmakarvojaan. Jos mahdollista, olin vielä punaisempi kuin äsken.
”M-miten niin?”
”No minä nyt tässä ajattelin kohteliaasti kysyä, kuten tapoihini kuuluu, että miten sinun iltasi Eddien kanssa sujui? Leikittekö pusuhippaa?” Hehkuin tulipunaisena ja sisälläni kuohusi.
”EMMETT SE EI KUULU SINULLE!” huusin pääpunaisena ja Emmett vain nauroi. Juuri sillä hetkellä koulun kellot soivat.
”Alice tule, meidän tunti alkaa pian”, tiuskaisin ja nykäisin Alicea hihasta. Tarvitsin nyt hänen apuaan, hinnalla millä hyvänsä.
 
Jo melkein täyteen saksanluokkaan saapuessamme, menin heti kiireesti paikalleni. Tunsin miten katseet polttivat reikiä niskaani. Alice istui vierelleni. Olin suorastaan hämmästynyt miten hän ei ollut kysynyt vielä yhtä ainuttakaan kysymystä, ehkä hän pelkäsi minun saavan taas raivokohtauksen. Opettaja saapui luokkaan ja ilmoitti, että tänään olisi lähinnä vain puhe ja ääntämisharjoituksia parin kanssa. Alice siis pääsisi tenttaamaan minua.
”Nyt Bella kerrot minulle kaiken! Minä räjähdän kohta!” Alice tiuskaisi, varmistettuaan, että opettaja keskittyisi vain tarkistettaviin kokeisiin. Huokaisin. Ei minulla tainnut olla vaihtoehtoja, Alice oli paras ystäväni.

”Noh, eilen illalla Edward haki minut kotoa, kuten olimme sopineet. Hän ei suostunut kertomaan, minne olimme menossa. Sanoi sen vain olevan kaunis tähän aikaan vuodesta. No saavuimme koululle ja kävelimme kou-”
”Koululle?” Alice ihmetteli.
”Outoa se minustakin oli, aluksi. Siis kävelimme koulun takapuolelle palotikkaiden juureen ja kiipesimme katolle. Aluksi minua hieman pelotti, en ole ikinä ollut mikään trapetsitaiteilija, mutta päästyäni ylös näky oli mieletön. Eihän tämä nyt mikään korkea rakennus ole, muuta juuri sopivasti mäellä, että katolta näkee melkein Port Angelesiin asti! Se oli ihan mieletöntä, näin tähdet ja kaikki. Sitten Edward tarttui minua kädestä, minun ihastellessani näköalaa.” Näin Alicen kasvoista, että hän tiesi kohokohdan olevan lähellä, mutta juuri kun olin avaamassa suuni, opettaja päätti puuttua asiaan: ”Onkohan Neiti Swan varmasti ymmärtänyt annetut ohjeet. Keskustelkaa, saksaksi.” Onneksi olin hyvä saksassa. Toivoisin vain, että Alice ymmärtäisi.

*"So Edward nahm meine hand und sagte:" Ich bin Bella ist schon lange wollte Ihnen das sagen ... und dann wirst du nie erraten, was er sagte! Er sagte: "Ich liebe dich." Es war erstaunlich. Ich hatte so lange zu hören diese worte aus seinem mund geträumt, und als die am wenigsten erwartete ich, er ist wirklich gesagt! Und dann-" ,keskeytin tarinani hetkeksi en ollut aivan varma, halusinko Alicen tietävän mitä seuraavaksi tapahtuisi. Ilmeisesti haluasi, sillä hänen silmänsä paloivat halusta kuulla lisää.
"Und dann?" Alice hoputti.
 "Wir küsst! Mein gott, wie glücklich ich war! Es war eine romantische sache, die ich je erlebt habe, und er ist so ein guter küsser, ich glaube ihm zu üben sie eine menge!"* sanoin ja nauroin. Alice yhtyi nauruuni.
“No sitä en epäile, mutta älä kerro tarkemmin, kiltti. Hän on sentään veljeni ja sinä paras ystäväni!
 hän sanoi ja nauroi taas.
“Minulla olisi muuten eräs pyyntö“, sanoin varovasti tunnustellen oliko Alice tarpeeksi hyvällä tuulella suostuakseen pyyntööni.
“Mitä vain, Bella“, hän sanoi ja hymyili ystävällisesti.
“Älä kerro tästä vielä kenellekään tai siis tokihan kaikki jo koulustamme varmasti tajusivat, mutta tiedäthän isän ja äidin… Edward ei ole ensimmäinen poikaystäväni, mutta tilanne on kuitenkin aika outo, joten voisitko olla aukomatta suutasi tästä asiasta?“ kysyin. En halunnut isän kuulevan tästä vielä. Minun täytyisi ensin vähän pehmitellä häntä. Äiti tulisi luultavasti olemaan hieman liiankin innoissaan.

“En tietenkään, minä vannon“, Alice lupasi ja hymyilin. Tiesin, että voisin luottaa häneen.
“Sain idean!“ Alice hihkaisi ja katsoin häntä kysyvästi.
“Tule meille yöksi! Onhan sentään perjantai.. Ja muutenkin olisi hyvä jos esittelisimme sinut tänään Edwardin tyttöystävänä ja sitten vasta hieman myöhemmin kertoisimme sinun vanhemmillesi, niin saisit vähän rohkeutta siihen.“ Alice selitin innoissaan huippu ideastaan. Nielaisin ja tunsin kuinka kaikki värit kasvoiltani katosivat ja hikikarpalot nousivat otsaani.
“O-olisiko se varmasti hyvä idea?“
”Voi Bella rauhoitu! Näytät aivan kamalalta! Ei ole mitään pelättävää, minun vanhempani ovat ihan huippuja ja tosi rentoja! Esme ja Carlisle ottavat sinut varmasti hyvin vastaan.” Alice selitti rohkaisevasti.
”Varmasti?” kysyin epävarmana.
”Varmasti”, hän vahvisti ja hymyili minulle taas. Nielaisin kaiken epävarmuuteni pois ja hengitin syvään. Kello pirahti ruokailun merkiksi.
”Mennään syömään!” Alice hihkaisi ja tarttui minua kädestä. Yhdessä lähdimme kävelemään kohti ruokalaa ja tunsin vatsanpohjassani kurnivan, eikä se suinkaan ollut nälkä vaan odottava ilo siitä, että näkisin pian taas Edwardin. Vilkaisin Alicen lyhyeksi kynittyjä hiuksia, jotka hulmuilivat sen ilmavirran mukana, jonka hän aiheutti kävellessään pikaisesti ruokalaan. Hymyilin tyytyväisenä. En ollut ikinä tehnyt mitään niin hyvää saadakseni Alicen kaltaisen ystävän.


* "Siis Edward tarttui minua kädestä ja sanoi: " Bella minä olen jo pitkään halunnut sanoa sinulle tämän... ja sitten et ikinä arvaa mitä hän sanoi! Hän sanoi: "Minä rakastan sinua." Se oli uskomatonta. Olin niin kauan haaveillut kuulevani nuo sanat hänen suustaan ja silloin kun vähiten osasin odottaa hän todella sanoi niin! Ja sitten-". Keskeytin tarinani hetkeksi en ollut aivan varma, halusinko Alicen tietävän mitä seuraavaksi tapahtuisi. Ilmeisesti haluasi, sillä hänen silmänsä paloivat halusta kuulla lisää.
“Ja sitten?“ Alice hoputti.
"Me suutelimme! Voi luoja, kuinka onnellinen olin! Se oli romanttisinta mitä olen ikinä kokenut! Ja hän on niin hyvä suutelija, että uskon hänen harjoitelleen sitä paljon!" sanoin ja nauroin. Alice yhtyi nauruuni.

A/N: Siinä se sitten oli, kommentteja ? ;D

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: dramaqueen - 28.03.2011 19:52:02

Arvaa nauroinko??!! :D :D Emmettki on niin ihanan ärsyttävä veli. Aww, musta on niin ihana lukee ku se ja Bella kinastelee ja härnää toisiaan todelliseen sisko ja veli tyyliin. Kaikki on jotenkin muutenki niin ihanan lutusia! Tää on tällästä ehtaa ja aitoa hyvän mielen lukemista: huumoria, ihastumisia, punastelua ja tyypillisiä ihmisten ongelmia. Kiitos tästä ja jatkoa kiitos! ;D

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: iituska - 31.03.2011 19:16:56

Ihana luku oli kyllä! Edward ja Bella nyt vaan on niin söpöjä<3 :D
Ehkä mun pitäis lopettaa nää mun kommenttien jakelut ku selitän aina vaan kaiken saman... ? :D
Mutta joo, ihana luku! =)

iituska

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: Lööperiikka - 03.04.2011 14:13:33

voi kun ihana!
Niin suloisia ovat Edu ja Belluska<3
Ja sitä jatkoahan sinä kirjoitat ja kuinka uskalsitkaan toivoa rakentavaa kommentia?:D

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: Prumrose - 12.04.2011 22:15:44

dramaqueen, kiitos kommentistasi! Olen aivan imarreltu. On mukava kuulla kun ficcini saa jonkun hyvälle tuulelle! (:
Giril, kiitos sinullekkin kommentistasi! Emmett on todellakin hupaisa tapaus ja hänestä on mahtava kirjoittaa. (-:
iituska, eieiei, et saa lopettaa kommentoimista! Ja muista: mitkään kommentit eivät ole 'turhia'. Kiitos kommentistasi ja lupaathan jatkaakkin sitä (-;
Lööpeririikka, no enhän minä ole siitä rakentavasta ikinä niin piitannutkaan! :-D On vain ihanaa saada kommentteja. Kiitos kommentistasi ja jatko on jo melkein valmis, siitä tulee hieman pidempi (?) ,kuin edellisestä... (;

KIITOS KAIKILLE KOMMENTTINNE OVAT MINULLE HENKI JA ELÄMÄ ! ♥

~ aribella

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: Prumrose - 28.05.2011 12:31:54

Minä en nyt tässä rupe selittelemään luvun viivästymistä, koska mitään järkevää selitystä sillei ei ole. On ollut vain niin paljon kaikenlaisia kevät kiireitä ym. Älkää tappako. Toivittavasti tätä vielä joku jaksaisi lukea ja ehkä jopa kommentoida.

Kiitokset kjatrille nopeasta betauksesta!

6. Luku

Avattuani ruokalan kaksoisovet ryhdyin heti hakemaan katseellani Edwardia. Selasin pikaisesti läpi ruokalan pöydät, enkä nähnyt häntä edes pöydässä, jossa Emmett, Rosalie ja Jasper jo istuivat. Naamani venähti pettymyksestä. Vaitonaisena laahustin Alicen perässä pöytään. Missä hän oikein oli? Oliko hän tullut kipeäksi kesken tunnin? Aamulla hän kyllä näytti ihan hyvinvoivalta. Pettyneenä vetäisin itselleni tuolin pöydän alta ja läsähdin tuolilleni. Alice sujahti tyytyväisenä Jasperin kainaloon ja suukotti hänen poskeaan. Emmett katseli minua arvioiden.

"Mitä?" ,tokaisin hänelle.
"Oletko maasi myynyt vai miksi tuo ilme?" ,hän kysyi huvittuneena. Minä vain pyöräytin silmiäni ja mumisin jotain epäselvää vastaukseksi. Minä todella rakastin Emmettiä - ainakin joskus - mutta nyt hän oli lähinnä rasittava. Haluaisin vain murjottaa yksin. Miksei kukaan muu ihmetellyt Edwardin poissaoloa? Olinko minä todella ainoa jota tällä hetkellä kiinnosti se missä Edward oli? Vilkaisin Emmettiä ja Rosalieta, sekä Jasperia ja Alicea. He näyttivät kyllä siltä, että heidän ajatuksensa olivat jossain aivan muualla kuin tässä ruokalassa. Jasper katseli lumoutuneena Alicea, joka vain tuijotti takaisin rakkaudesta sokeana. Emmett ja Rosalie olivat kiinni toisissaan ja Emmett kuiskaili Rosalien korvaan. Heidän ilmeistään päätellen en halunnut tietää mitä. Minun teki mieli kysyä olisiko heillä mitään tietoa Edwardista, mutta jostain syystä en raaskinut, minulle olisi tullut sellainen olo kuin olisin keskeyttänyt jotain.
Hätkähdin rajusti kun pari käsiä peitti silmäni.
"Arvaa kuka?" hän kysyi ja sydämeni muljahti takaisin paikoilleen ja lähti sitten huimaa vauhtia eteenpäin.
"Mm.. Olisiko se Edward?" arvasin, enkä voinut pidättää hymyäni.
"Oikein!" hän sanoi ja vetäisi sitten tuolin vierestäni. Hän kietoi kätensä ympärilleni ja vetäisi minut sitten itseään vasten tuolin jalat lattiaa vasten kirskuen. Käänsin pääni ja yllätyin kuinka lähellä kasvomme olivatkaan. Hän suuteli minua innokkaasti ja minä vastasin siihen vähintään yhtä suurella innolla. Hänen kätensä nousivat poskilleni ja omani sotkeutuivat hänen hiuksiinsa. Voiko oikeasti iloita näin kovin jälleen näkemisestä vain tunnin eron jälkeen? Ilmeisesti voi. Suudelman päätyttyä haukoin henkeäni otsani yhä hänen omassaan kiinni. Hän laski kätensä pois poskiltani ja kietaisi sen uudestaan vyötärölleni. Annoin suukon hänen suun pieleensä.
”Minä rakastan sinua”, kusikasin hänen korvaansa niin hiljaa kuin pystyin.
”Minäkin sinua”, hän kuiskasi takaisin ja myhäili onnellisena.
”KRHM”, Emmett karaisi kovaäänisesti kurkkuaan. ”Täällä on muitakin”, hän jatkoi ja minä punastuin – taas. Edward vain nauroi.
”Minä tiedän sen Emmett, olet liian iso ollaksesi täysin huomaamaton.” Edward sanoi ja muut – Emmettiä lukuun ottamatta – nauroivat.
”No sanoinpahan vain, että minä en tykkää katsella kun minun pikkusiskoni pussailee minun parasta ystävääni.”
”Hei!” Jasper protestoi, mutta Emmett ei ottanut kuuleviin korviinsa.
”No on sinunkin aika tottua siihen Em, me muut koemme saman joka päivä.” Edward vastasi tyynesti takaisin ja minä hehkuin punaisena kuin paloauto.
”Voi olin aivan unohtaa! Edward arvaa mitä?” Alice hihkaisi yhtäkkiä. Outoa, hän oli ollut jo kauan hiljaa.
”Kerro”, Edward sanoi tyynesti, odottaen taatusti jotain alicemaista hehkutusta. No, hän ei ollut kovin kaukana.
”Bella tulee meille tänään yöksi! Eikö olekin mahtava, Edward?” Alice kiljahtaa ja Edward katsoo häntä ihmeissään.
”Mitä?!” Edward kysyy melkein huutaen. Oi voi. Eikö hän pitänytkään ideasta?
”E-ei minun ole pak-”, yritin selittää mutta Alice keskeytti minut.
”Edward, ajattele nyt! Siitä tulee mahtavaa! Bella on jo luvannut ja sillä tavoin – tiedäthän – voisit esitellä Bellan tyttöystävänäsi tänä iltana!” Alice hehkutti. Edwardin hämmentynyt ilme suli tyytyväiseen ja ovelaan hymyyn.
”Hyvä on, mutta..”, hän sanoi ja hymyili leveämmin. ”vain sillä ehdolla, että Bella nukkuu minun huoneessani."
Voi luoja oliko hänen todella pakko sanoa tuo ääneen Emmettin ollessa lähellä?! Emmett yökkäsi ja oli juuri avaamassa suutaan mutta Alice ehti ensin. "Hah, kuvitteletko tosissasi että se sopii äidille?"
"Voi Alice, tiedäthän itsekin, ettei se tule olemaan ongelma." Edward sanoi ja hymyili edelleen leveästi. Minusta tuntui, että hän piti ideasta ehkä liikaakin...
Alice avasi suunsa ja oli väittämäisillään jotain vastaan, mutta sulki suunsa nopeasti. Hän laittoi kätensä puuskaan ja murjotti niin suloisen näköisenä, että minun oli pakko tirskahtaa. Hän näytti aivan loukatulta kissanpennulta. Hän mulkaisi minua, ja muodostin äänettömästi huulillani anteeksi.

Koulupäivä oli vihdoin päättynyt ja minä kävelin käsi kädessä Edwardin kanssa hänen autolleen. Yhä harvempi jaksoi enää tuijotella meitä.  Olin positiivisesti yllättynyt miten nopeasti he kyllästyivät.

"Hei, hei Bella! Nähdään kuudelta!" Alice huusi ennen kuin pisti kypärän päähän ja pujahti Jasperin taakse hyrräävälle moottoripyörälle. Itse en ikinä uskaltaisi ajaa moisella vehkeellä. Nyökkäsin ja vilkutin hyvästiksi.
Edward avasi minulle kohteliaasti oven ja istuuduin hänen Volvonsa kalliille nahkapenkille. Edward kiersi ajajanpaikalle ja käynnisti auton. Hän oli juuri painamassa kaasua, kun Emmett riuhtaisi oven auki ja hyppäsi takapenkille.
"Emmett!?" huusimme molemmat samaan aikaan.
"Rosella oli oppilaskunnan kokous enkä jaksanut odottaa häntä, joten Eddie kiltti voisitko heittää minut kotiin vai tekeekö se liikaa mutkia matkaasi?" Emmett kysyi visertäen ja tiesi varsin hyvin ettei se pidentäisi matkaa ollenkaan alkuperäisestä. Asuimmehan sentään samassa talossa, mutta verisukulaisuudesta tulin hetki hetkeltä epävarmemmaksi... Edward huokaisi ja katsoi minua anteeksi pyytävänä, ennen kuin vastasi.
"Hyvä on Emmett, mutta vain sillä ehdolla ettet kutsu minua Eddieksi."
"Okei, Eddie! Kiitti Eddie, olet paras, Eddie!"
"EMMETT!" huusimme taas molemmat samaan aikaan.
"Okei, okei..."
”Nähdään kuudelta”, sanoin irrottaen otteeni hänen kädestään ja lähdin kävelemään ovelle. Vahva käsipari kuitenkin tarttui minua vyötäröltä ja vetäisi vartaloni kiinni hänen omaansa.
”Ajattelitko oikeasti lähteä ilman suukkoa?” hän kuiskasi korvaani ja minä hengitin kiivaasti.
”Ehkä.. Mutta asianhan voi aina korjata, eikö?” kysyin ja käännyin ympäri.
”Aina”, hän sanoi ennen kuin painoin huuleni hänen omiinsa ja suutelin niitä lempeästi. En ollut ikinä tuntenut mitään ihanampaa kuin hänen huulensa huulillani. Jos olisin saanut valita, olisin suudellut häntä tauotta ikuisesti, mutta valitettavasti minulla oli muutakin elämää, sekä inhimillisiä tarpeita, joten se oli käytännössä mahdotonta.
”Hei kyyhkyläiset, eiköhän jäähyväis-seremonia ole kestänyt jo tarpeeksi monta minuuttia?!” Emmett huusi kärsimättömänä ovelta.
”Osaat sinä sen oven itsekin avata!” huusin kärttyisänä takaisin. Olin kyllästynyt hänen jatkuvaan kuittailuunsa.
”Niin osaisinkin, jos minulla vain olisi aivan!” hän huomautti näsäviisaasti. Minä pyöräytin silmiäni.
”Täytyy mennä”, sanoin ja lähdin kävelemään ovelle. Avattuani Emmettille oven käännyin vielä katsomaan Edwardia.
”Nähdään kuudelta”, huusin ja iskin hänelle silmää. Hän hymyili takaisin ennen kuin kaartoi sulavasti autonsa pois pihasta.

”Emmett oletko nähnyt sitä vaaleanpunaista leninkiäni?” kysyin kaivaessani epätoivoisesti pyykkikoria. En käsitä, olen kääntänyt koko huoneeni ylösalaisin, enkä löydä sitä mistään!
”Niinkö hienoksi Culleneiden illalliselle pitää laittautua?” Emmett kysyi halveksuvasti. Minä vain pyörittelen silmiäni, hän on katkera koska ei itse pääse mukaan. ”Ensi kerralla sitten” - olin sanonut, mutta se ei saanut häntä piristymään. Olin jopa ehdottanut, että Rosalie tulisi tänne tai että he tulisivat Culleneille illaksi. Ehkä häntä vain huolestutti jättää minut ilman valvontaa niin pitkäksi aikaa... Ja minä ymmärsin häntä hyvin. Muuttomme jälkeen olin epätoivoisesti hakeutunut Emmettin seuraan koko ajan. En ollut osannut antaa hänelle juurikaan omaa tilaa, koska en halunnut olla yksin. Lopulta kuitenkin tajusin, että hänellä on omakin elämä, kaverit ja harrastukset, joihin minä en kuulu. Nyt yhtäkkiä en ollutkaan enää hänestä niin riippuvainen ja se varmasti teki hänet hämmentyneeksi. Hymyilin itsekseni, vaikka Emmett olikin usein ääliö, ei minulla olisi voinut olla parempaa isoveljeä. Hän oli paras.
 
"En minä muuten niin hienoksi laittautuisi, mutta kun Alice nimenomaan painotti, että minun on laittauduttava hienoksi, sillä kyseessä on eritystapaus", selitin Emmettille yhä kaivaessani pyykkikoria.

"LÖYSIN", huusin hetken kuluttua kun löysin mekon. Äiti oli laittanut sen omien jakkupukujensa joukkoon henkarille, hänen ja isän makuuhuoneen vaatekomeroon. Luojan kiitos se oli puhtaana, eikä minun tarvinnut ruveta pyykkäämään viimetipassa. Laukun olin jo pakannut, vain yö-paita puuttui. Siitä tulisikin ongelma. Kotona yleensä nukuin rähnäinen t-paita ylläni, mutta enhän minä sitä Edwardin luo voinut ottaa! Vastentahtoisesti otin puhelimen pöydältäni ja näppäilin Alicen numeron. Vain yhden tuuttauksen jälkeen hän vastasi:

"Moi!" kuului Alicen kirkas ääni puhelimesta.
"Alice, tarvitsen apuasi."
"Mitä vain Bella."
"Minä..Alice..En tiedä..Tiedäthän..Yöksi.." mumisin erittäin epäselvästi puhelimeen.
"No millä sinä yleensä nukut?" Oliko hän oikeasti saanut jotain selvää epämääräisestä selityksestäni?
"No jollain vanhalla t-paidalla..."
"Voi Bella! Eikö sinulla todella ole mitään varalla... tiedäthän erityistilanteisiin!"
"No viime aikoina en ole osannut ennakoida mitään tälläistä, tiedäthän..."
"No jaa, ymmärrän... Lainaan sinulle yhtä kivaa silkkitoppiani, sopiiko?"
"Kiitos Alice, olet enkeli."
"Otin tuon myöntävänä vastauksena." hän sanoi ja kuulin hymyn hänen äänessään ennen kuin katkaisin puhelun.

"Emmett, kiltti voisitko viedä minut sinne?" anelin kun pistin eteisessä valkeita balleriinoita jalkaani, vielä valkoinen neule ja takki päälle niin olin valmis. Olin oikein pynttäytynyt. Hiukseni olin laittanut siroille laineille, sekä meikkiä minulla oli tavallista enemmän, tummat rajaukset silmissä, ja uutta huulikiiltoa huulillani.
"Eikö Edward tule hakemaan?" hän kysyi edelleen kiukkuisena.
"No ei hae, enkä viitsisi mennä omalla autolla. Emmett, kiltti?"
"No kai se on pakko", hän sanoi ja nousi vastentahtoisesti sohvalta.
"Kiitos", kuiskasin lähes liikuttuneena, mutta en ollut varma, kuuliko hän. Mitä minä tekisinkään ilman häntä?
"Tietäähän äiti tästä?" Emmett kysyi kun istahti penkille ja käynnisti auton.
"Tietenkin, hän piti ideasta."
"Tietääkö hän, että sinä ja Edward olette yhdessä?"
"Umh, no ei varsinaisesti..."
"Entä tietääkö hän, että nukutte samassa sängyssä?"
"Ei..."
"Aiotko kertoa hänelle?"
"Luoja Emmett lopeta jo tuo tenttaaminen! Olen jo iso tyttö ja osaan pitää huolta itsestäni."
Huolehtimisen ymmärsin, mutta tämä tenttailu meni jo liian pitkälle...
"Kunhan kyselin", hän sanoi ärtyneenä ja keskittyi tiukasti ajamiseen. Loppumatkan olimme molemmat aivan hiljaa. Sillä aikaa mietin minun ja Edwardin suhdetta. Kaikki oli edennyt niin nopeasti. Vasta eilenhän me suutelimme ensi kertaa ja nyt olin jo menossa heille yöksi! Jos tämä etenisi tätä vauhtia, jossain vaiheessa olisi pakko painaa jarrua.
 
"Maa kutsuu Bella, olemme perillä", Emmett vinoili suukorvissa. Hän oli jo ilmeisesti päässyt yli ärtymyksestään.
"Kiitos, Emmett. Tiedäthän että olet maailman paras isoveli, vaikken sitä tarpeeksi usein sanokaan"
"No en minä anna sille aihettakaan tarpeeksi usein", hän sanoi ja hymyili leppoisasti.
"Ja minulle voit aina soittaa jos tulee ikävä", hän jatkoi ja iski silmää.
"Jep ja nukkumaan ennen kahdeksaa", sanoin sarkastisesti ja sitten nauroimme yhdessä. Hän antoi minulle vielä ison karhunrutistuksen ennen kuin nousin autosta.
Rystyseni eivät edes ehtineet koskettaa ruhtinaallista puuovea, ennen kuin se jo aukaistiin.

”Bella!” Alice hihkaisi ja halasi minua. Alice oli tapansa mukaan jälleen henkeäsalpaavan kaunis. Hänellä oli puoleen reiteen asti ulottuva musta mekko jonka leikkaukset olivat hyvin sirot. Hän oli kuin suoraan sadusta todellisuuteen hypännyt keijukainen.  Hän irrotti otteensa minusta ja astui askeleen taemmas. Hänen silmänsä kulkivat vartaloani pitkin päästä varpaisiin. Tiesin hänen arvioivan asuani.
”Kelpaako Miss Fashion?” kysyin hieman loukkaantuneena Alicen kriittisestä katseesta joka oli jumittunut kasvoihini.
”Näytät upealta, Bella. Kunhan kiusasin.” hän vastasi. Hymyilin hänelle kiitollisena.
”Tosin-”, Alice oli jatkamassa, mutta karhea enkeliääni ehti väliin.
”Bella on täydellinen, ei hänessä ole korjattavaa, Al”, Edward sanoi ja käveli luokseni kietoen kätensä käteeni. Alice vain tuhahti ja pyöräytti silmiään samalla kun mumisi jotain sen tapaista kuin ’menen etsimään Jazzin’, mutta en saanut selvää koska katseeni – ja ajatukseni – olivat jumittuneet smaragdin vihreisiin silmiin, jotka vastasivat katseeseeni. Olin painamassa huuleni hänen omiinsa kiinni kun lempeä nais sopraano keskeytti.
”Sinä olet varmaan Bella?”

Käänsin katseeni ääntä kohti ja huomasin Esmen lempeät kasvot. Hän hymyili minulle kauniisti ja jollain tapaa myös hyvin äidillisesti, olin niin lumoutunut tästä kauniista perheestä, että melkein unohdin vastata.

”Öö.. Juu olen”, vastasin ja hymyilin hermostuneena.
”Hauska tavata, vaikka olemmehan me aiemmin jo törmänneetkin”, hän jatkoi ja puristi kättäni kohteliaasti.
Esme lähti kävelemään edeltämme kohti valtavaa ruokasali-olohuone yhdistelmää. Vasta silloin kiinnitin huomiota talon taidokkaaseen sisustukseen. Olohuoneessa hallitsevana värinä toimi lämmin beige, sekä neutraali luonnon valkoinen. Yksityiskohdat välkehtivät kultaisina, sekä ison, kutsuvan sohvan tyynyt olivat pehmeän tumman ruskeat. Pari suurta viherkasvia oli laiteltu nurkkiin tuomaan eloisuutta.
”Teillä on todella kaunis koti, rouva Cullen”, sanoin kohteliaasti Esmen kattaessa valtavaa ruokapöytää.
”Kiitos kultaseni ja sano vain Esme.”
Tämähän vaikutti lupaavalta. Toivottavasti kaikki sujuisi hyvin.

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: Love 4ever - 28.05.2011 22:42:16

:) :) :):) JEEEE!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! IHANAAA... :) :) :) :)

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13
Kirjoitti: Anskubits - 30.05.2011 20:45:05

Löysin tän ficin tänään ja sanon vaan et vaauu :)  ;D :D ;)
 ;D  ;)Anteeks mä en voi lopettaa hymyilemistä( täs tapaukses hymiöiden laittoa)
Ihana oli ja mua jäi kiinnostamaan et mitä Culleneilla tapahtuu  :D

Jatkoa pliis ;)

<3.Anskubits

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13 | B/E | Drama, romance, fluffy
Kirjoitti: _Bella_18_ - 07.08.2011 19:59:29

Ihana luku! toivottavasti ilta sujuu hyvin ja Bellalla ja Edwardilla on hauskaa ;)
Kiitos ja kumarrus,
_Bella_18_

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13 | B/E | Drama, romance, fluffy
Kirjoitti: s4rggu444 - 14.08.2011 20:35:01

IHANAAA!!!!!

Otsikko: Vs: He said, he loved me. K13 | B/E | Drama, romance, fluffy
Kirjoitti: Wutum - 23.11.2011 16:06:41

Siit on aikaa ku luin tän ja luin uusiks ja nyt päätin sit kommentoida jotain.

Tää on nii herttanen <3 Tykkään paljon!   :)

Mielestäni sujuvaa tekstiä, eikä siinä oo mitään miua häirittevää.

Toivon et jatkoa tulee pian.