Alussa oli pienityttö…
Hän joutuu hylkäämään kaiken…
“Mä en haluu muuttaa Forksista!”
“Anteeksi Isabella, mutta meidän on pakko.”
“EI!!”
Aina uudestaan…
“Ei, mä en muuta siihen paskaan Forksiin takasin!”
“Mutta sinähän rakastat Forksia!”
“Älä jaksa! Mä olin hölmö sillon ja nyt mä oon viisaampi ja tiiän, et vihaan sitä paikkaa!”
“Pikkusiskoa.” hän vastasi pienen tauon jälkeen. “Minkä näköinen? Nimi?” kysyin ja minulla oli vaikeuksia pitää naamani peruslukemilla. “Tummat, ruskeat, lainehtivat hiukset. Vaalea iho. Lyhyt ja hieman pullea. Ja nimi oli Isabella Swan.” Nyt jo tirskahdin hieman. Hän katsoi minua, kuin vähä-älyistä. Aloin peilata itseäni hänen autonsa sivupeilistä. “Oih, minä nään hänet!” huudahdin. Jasper alkoi hakemaan minua katseellaan, vimmatusti. “Tuolla noin, Jasper!” ärähdin ja osoitin peiliä. Hänellä meni hetki tajuta asia.Tämä kohta oli melkein suoraan kopioitu ficistä Sweet, Sweet Revenge ja olen huomannut, että tässä ficissä on melko samanlainen juoni kuin siinä, joten ehdotan, että muuntelet sitä hieman etkä tee siitä samanlaista, koska kaksi samanlaista ficciä olisi melko tylsä juttu. Nuo punaisella väritetyt kohdat olivat kohtia, joita muokkaisin hieman. Tuo lause, jonka otin, olisi parempi näin: Jasper alkoi vimmatusti etsiä minua katseellaan.
siitä kun liikunta tunnillaLiikuntatunnilla yhteen.
Kaksi noin kymmenen vuotiasta lasta, tyttö ja poika. On joulu ja tytön punaruskeat hiukset heiluvat tuulessa. Pojan pronssiset hiukset ovat sekaisin, vaikka äiti oli käskenyt laittamaan ne hyvin ja kyllähän ne hyvin olivatkin kestäneet… Ööh viisi sekuntia. Tyttö oli hankkinut kaiverruksen ’Edward ja Bella aina ystäviä, nyt ja ikuisesti. Poika halasin tyttöä, jonka posket helottivat nyt kirkkaan punaisina. ”Aina.” hän sanoi ja ojensi kätensä. ”Aina.” tyttö kuiskasi ja puristi pojan kättä.En oikein ymmärrä tuon ensimmäisen lauseen ideaa ? Kymmenvuotiasta yhteen. Toi 'ööh viisi sekuntia' särähtää ikävästi korvaan, joten muokkaileppa sitäkin hieman. Halasi-verbissä oli yksi n-kirjain liikaa.
noin 13-vuotiaina.13-vuotiaina.
nähdessään raha tukunRahatukun.
Peittosin myös: Benin, Miken, Jacobin, Paulin ja pian olin jo finaalissa.Kaksoispisteet pois.
MITÄÄH??MITÄH?! - olisi ehkä parempi, kysymysmerkkien liikakäyttö saa tekstin näyttämään tyhmältä.
Minun lapsen mielinenLapsenmielinen.
kuin ohi mennenohimennen.
Viimeinen pystyssä-kilpailuun.Viiva tuonne väliin.
Löin seteli tukkuniSetelitukkuni yhteen.
Kello oli kaksi bileet ja olivat vielä pystyssä.Lisääppäs tuonne ja-sana.
Mike tuli hänen luokseen juttelemaan. Muuta en sitten nähnytkään, kun Emmett päätti tukkia näkö yhteyteni.Mike meni hänen luokseen juttelemaan. Näköyhteyteni yhteen.
Tukahtunut kirkuminen? Se oli Bella, sen tiesin. Katsoin vasemmalle, mistä ääni oli kuulunut, näin Miken vanhempien makuuhuoneen oven. Tietysti! Avasin sen kuuluvasti....Tukahtunut kirkaisu tai tukahtunutta kirkumista. Ja loppu voisi olla ehkä mielummin, että 'Kiskaisin oven auki' tms, tai no joo. Kyllä se menee tuollaisenakin.
“Edward!” kuulin Esmen huutavan pihalla. ‘Vihdoin!’ Hän oli poissa jo kaksi tuntia kauemmin, mitä piti. Juoksin ulos, mutta huomasinkin, että hänen kasvonsa olivat täynnä ruhjeita ja mustelmia.
“Edward, mitä kävi? Kuka tämän teki?” Carlisle kysyi hyvin isällisesti. Edward empi hetken. Hän katsoi minua silmiin surullisesti hetken ja osoitti sitten minua.
“Ei! En ole tehnyt mitään!” huusin, mutta kukaan ei kuunnellut.