//:Edawrd/Bella | K-11 | Draama, Romance, Fluff, Angst | 3/12
- Ficin nimi: Kaksitoista kuukautta, jotka muuttivat elämäni
- Kirjoittaja: Classick
- Beta: Beatrize (kiitos aivan hirveästi!)
- Ikäraja: K-11
- Fandom: Twilight
- Genre: Draama, Romance, Fluff, Angst, Kaikki ihmisiä
- Henkilöt: Bella, Edward, Alice, Jasper, Emmett, Charlie, Rosalie, Jacob ja muita HUOM!: kaikki, siis aivan kaikki, ovat ihmisiä
- Disclaimer: Kaiken, minkä tunnistat S. Meyerin omaksi, on hänen. Loput ja juoni ovat aivan omaa käsialaani.
- Varoitukset: Kiroilu
- Summary: Trailerista selviää aika hyvin.
- Haasteet: Kuukaudesta kuudenteen, kaamoksesta valoon (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=19446.0) // FanFic50 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11888.0) sanalla kuukaudet, OTP 10 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=15925.0)
- A/N: Keksin idean vasta osallistuttuani yllämianitsemaani haasteeseen. Muokkasin sitä hiukan ja TADAA! Se on valmis. Lukuja ilmestyy kerran kuussa ja ensimmäinen tulee tämän kuun lopussa. Uutta infoa: Luvun saa julkaista minä päivänä kuuta tahansa. Ensimmäinen luku tulee pian! Hope u like it <3
Kaksitoista kuukautta, jotka muuttivat elämäni
TRAILER
Yksi päätös...
"Kulta, en voi lähteä. Mitä sinä tekisit täällä aina sillä välin?"
"Voisin mennä aina isälle. Matkaakaan ei olisi paljon."
...johtaa mullistaviin seurauksiin
"Oletko aivan varma tästä?"
"Varmempi kuin olen ollut ikinä mistään muusta."
Joskus yksikin katse...
"Olen Bella."
"Miksen ole nähnyt sinua koskaan aikaisemmin?"
"Linnoittaudun aina huoneeseeni ja poistun sieltä vain joka neljäs viikonloppu."
...riittää asioiden muuttamiseen
"Vihdoin!"
"Tiedän, että olet odottanut tätä askelta, Alice, mutta jotain rajaa."
"Tiesin tämän!"
Voiko suhde toimia, jos välimatkaa on paljon?
"En vain pysty elämään tällaisessa kaukosuhteessa."
Kun kuukaudet tuntuvat loputtomilta...
"En voi tulla tänä viikonloppuna."
"Mitä? Emme siis näe yli kuukauteen?"
...ja viikonloput lyhyiltä...
"Pitääkö sinun taas mennä?"
...ajasta tulee heidän pahin vihollisensa
"Minulla oli niin ikävä."
Vanhoja...
"Pitkästä aikaa."
"Onhan seitsemän vuotta jo aika pitkä aika."
...ja uusia ystäviä...
"Mikä siis tämä 'kerran kuukaudessa'-juttu on?"
...tulee ja menee
"En vain voi."
"Ymmärrän. En ole tärkeysärjestyksessäsi ensimmäisenä."
Riitoja ilmenee...
"Ainako se on minun tehtäväni?!"
"Älä väitä, etten panosta tähän suhteeseen!"
...ja joskus ne paisuvat...
"Olen niin pahoillani."
"En voi uskoa, että teit noin."
...kunnes niistä tulee liian suuria
"Tämä suhde kuihtuu kokooon."
"Älä sano noin."
Onko se enää sen arvoista?
"Se on kaukana."
"Tiedän."
"Miten hitossa voit olla noin rauhallinen? Se on toisella puolella maata!"
"Tiedän."
Classick ylpeänä esittää...
"Parhaimman näköiset ovat aina ääliöitä."
"Eivät aina."
"No sitten he esittävät sellaisia."
Kaksitoista kuukautta, jotka muuttivat elämäni
"Luuletko, että voisimme olla onnellisia?"
"Ainakin pyrkisimme siihen joka ikinen päivä."
A/N: Elän kommenteillenne(olivat ne minkälaisia tahansa :) )
A/N: Pitkästä aikaa taas uusi luku :D Tätä on kirjoitettu kauan ja varmaan odotettu vielä kauemmin. Pidemmittä puheitta toinen luku: MARRASKUU.
Marraskuu
Bella PoV
Sammutin autoni moottorin ja astuin lämpimästä autosta koleaan ulkoilmaan. Hengitykseni höyrystyi vasten kylmää ilmaa ja värisin. Vedin valkoista neulottua pipoani syvemmälle korvien päälle. Pakkasta oli autoni mukaan vain kolme astetta, mutta sekin riitti. Koko Charlien talon edustan nurmikko oli huurtunut ja puiden ainoat jäljellä olevat lehdet olivat jäässä.
Kävelin varovaisin askelin kohti ulko-ovea ja yritin vältellä liukkaita kohtia.
"Mitä pudotit, kun tuijotat noin tiiviisti maata?" kuulin jonkun kysyvän parin metrin päästä. Keskittymiseni herpaantui, kun käännyin nopeasti ympäri ja meinasin kaatua. Kiljaisin ja valmistauduin ottamaan iskun käsilläni vastaan, mutta sain kuin sainkin pidettyä tasapainoni. Kun rauhoituin, huomasin Edwardin hopeisessa Volvossaan hymyilemässä huvittuneesti.
"Yritin vain vältellä liukkaita kohtia, jotten kaatuisi, mutta pilasit keskittymiseni", vastasin ja laitoin käteni puuskaan. Edward naurahti kevyesti ja punastuin.
"Olin juuri tulossa sanomaan Charlielle, että Esme kutsuu teidät molemmat syntymäpäivilleen huomenna. Äidin mukaan juhlat ovat puoliviralliset. Lahjoja ei haluta eikä oteta vastaan. Välittäisitkö viestin isällesi?" hän kysyi. Nyökkäsin.
"Huomenna nähdään. Et nähtävästi pääse eroon minusta vaikka kuinka yrittäisit", Edward sanoi virnistäen ja ajoi pois.
"Isä?" kysyin, kun pääsin eteiseen.
"Täällä!" Charlie huusi olohuoneesta. Kävelin eteisen läpi pikkuruisen olohuoneen ovelle. Sinne mahtui juuri ja juuri takka, sohva, nojatuoli ja televisio. Kaikki hyllyt olivat seinillä puutteellisen lattiatilan vuoksi.
"Miten matka sujui?" Charlie kysyi hymyillen ja irrotti katseensa koripallopelistä.
"Ihan hyvin", vastasin ja kohautin olkiani. "Esme kutsui meidä syntymäpäivilleen huomiseksi."
"Sepä mukavaa. Jääkaapissa on lasagnea, jos haluat", Charlie sanoi ja keskittyi taas peliin.
Menin keittiöön ja avasin valkoisen jääkaapin oven. Ylähyllyllä oli paistinastiassa suurehko köntti lasagnea, jonka puolitin ja kaavin lautaselle. Laitoin lautasen mikroon ja katselin ympäri huonetta. Se oli muuten valkoinen, mutta keltaiset kaapinovet suorastaan loistivat muuten tavanomaisesta värimaailmasta. Puinen pöytä oli petsattua mäntyä ja sen ympärillä oli kolme tuolia. Kaksi harmaata ja yksi erilainen punainen. Kaiken kaikkiaan tunnelma oli kodikas, vaikka huoneessa oli vain yksi pieni ikkuna. Kun katselin keittiötä, mikro piippasi ja otin lasagnen pois lämpenemästä. Kaivoin laatikosta teräksisen haarukan, vilkaisin vielä keittiötä ja menin huoneeseeni.
Huoneessani istuin sängylleni ja mutustin ruokaani. Millaiset olivat puoliviralliset juhlat? Mitä laittaisin päälle? Laskin lasagnen kirjoituspöydälle ja avasin vaatekaapini. Aivan reunimmaisena roikkui Dolce&Gabbanan mekko, jota olin käyttänyt viime kuussa. Sen vierellä roikkui musta korkeavyötäröinen minihame ja hellemekko, jota olin käyttänyt Charlien veljen häissä toissa vuonna. Muuten kaapissa oli parit farkut, collegehousut, kaksi toppia, yksi huppari, kolme villatakkia ja neljä t-paitaa. Kieltämättä tilanne näytti huolestuttavalta, joten jouduin turvautumaan viimeiseen oljenkorteen:
"Isä, mitä puolivirallisiin juhliin puetaan päälle?"
"En minä tiedä. Kysyisit joltain tytöltä. Eivätkö ne juhlat olleet vasta huomenna? Miten mietit nyt jo, mitä puet päälle?" Charlie kysyi huvittuneena. Huokaisin epätoivoisesti. Kaipa voisin soittaa aamulla Angelalle ja kysyä neuvoja.
Istuin takaisin sängylleni ja otin lasagnen pöydältä. Söin sitä ja mietin, mitä tekisin.
"Bells, sinulle on vieras", kuulin Charlien huutavan eteisestä. Angela taisi aavistaa, että minulla on pienoinen ongelma.
"Olen huoneessani", huusin ja söin viimeiset lasagnenrippeet.
"Hei Bella! Oletko jo päättänyt, mitä puet huomenna Esmen juhliin?" Kuulin Alicen sanovan oveltani. "Kop, kop", hän lisäsi virnistäen.
"Ai se olitkin sinä", sanoin yllättyneenä ja laskin lautasen pöydälle. "En tiedä edes, mitä tarkoittaa puolivirallinen."
"Kukapa muukaan", Alice sanoi pirteästi ja avasi vaatekaappini oven. Hän katsoi sen sisältöä ja pudisti päätään samalla, kun mutisi jotain itsekseen. Katselin häntä kiinnostuneena.
"Sinulla on pahimman luokan vaatepula", hän sanoi viimein katseltuaan kaappia ikuisuudelta tuntuneen ajan. Jokin hänen sanoissaan sai minut hymyilemään. Äitinikin oli aina pienenä valittanut, kun omasin liian suppean vaatevaraston.
"Nämä ovat niitä, jotka otin mukaan äidin luota. Siellä minulla on hiukan enemmän vaatteita", vastasin puolustelevasti ja kävelin hänen vierelleen. Alicen mustat ja hiukan sotkuissa olevat hiukset ulottuivat juuri ja juuri leukaani, vaikka olin itsekin lyhyt.
"Tuo ei ole mikään puolustus. Nyt joudun taiteilemaan sinulle uskomattoman asun melkein tyhjästä. Pelkällä langalla ja kangaspuilla tekisi melkein enemmän kuin näillä", hän valitti. Hymyilin tahtomattakin, Alicessa oli jotain, joka sai aina piristymään.
"Sinun on paras istua alas. Tämä saattaa kestää hetken", hän sanoi ja alkoi ottaa vaatteita pois kaapista yksi kerrallaan vain katsoakseen niitä, tuhahtaakseen ja laittaakseen ne takaisin samalle paikalle. Tein työtä käskettyä ja otin Humisevan harjun lattialta. Istuuduin sängylleni ja aloitin lukemisen aivan alusta. Tämä oli lempikirjani ja vaikka olin lukenut sen jo monta kertaa, luin sen aina uudelleen hitaasti, nauttien.
Kun olin kääntänyt sivulle kaksikymmentäviisi, Alice oli valmis:
"Valmista!" Laskin kirjan alas ja katsoin häntä odottaen. Hän piti selkänsä takana tulevaa asuani ja hymyili pirteästi.
"Tämä oli vaikeampaa kuin osasin kuvitellakaan, mutta ylitin itseni", hän hehkutti ja ojensi vaatekappaleet minulle. Otin vastaan mustan minihameeni, jossa oli korkea vyötärö, valkoisen topin ja tummanharmaan villatakin.
"Sovita nyt", Alice hoputti ja istui sängylleni.
Riisuutumisessa ja pukeutumisessa meni aikansa, mutta lopulta olin valmis. Katselin itseäni peilistä ja myönsin, että Alice oli todellakin onnistunut.
"Vau", huokaisin ja käännyin eri kuvakulmiin peilin edessä. Asu oli selvästikin puolivirallinen.
"Odotapas, kun laitat vielä nämä", Alice sanoi ja laittoi kaulaani kultaisen kettinkikorun ja antoi minulle mustat korkokengät, joissa oli kullanhohtoiset koristelut. Onneksi kengissä oli korkoa vain kolme senttiä ja uskoin, että pysyisin niillä pystyssä.
"Lainasin nämä Roselta. Teillä näyttää olevan samankokoiset jalat ja kengät sopivat asuun täydellisesti. Varasin kuitenkin useamman parin, jos nämä eivät olisi olleet sopivat", Alice selitti ylpeänä. Hän oli tiennyt alusta saakka, etten olisi pärjännyt yksin.
"Kiitos, Alice. Muista kiittää myös Rosalieta", sanoin ja halasin häntä.
"Eipä kestä", hän vastasi ylpeästi. "Nyt, kun vielä opetan sinua meikkaamaan ja laittamaan hiukset hyvin tähän asuun nii-"
"Eiköhän tämä riitä. Laitan vain nutturalle hiukset ja sillä siisti", vastustin häntä. En ollut muutenkaan tottunut pynttäytymään, joten tämä oli jo melkein liikaa.
Sain vastaani mitä suloisimman ja pirullisimman koiranpentukatseen. En voinut sille mitään. Kun katsoin Alicea, hän näytti sydäntä särkevän murtuneelta ja kärsivältä. Minun teki mieli halata häntä ja sanoa, että kaikki järjestyy.
"Hyvä on! Katsotaan huomenna", myönnyin tuhahtaen. Alicen ilme vaihtui välittömästi normaalin pirteäksi. Kuinka olinkaan näin heikko.
Riisuin juhlavaatteeni ja Alice laittoi ne takaisin kaappiin odottamaan seuraavaa päivää.
"Nähdään huomenna viideltä", hän sanoi. Hyvästelimme ja hän lähti. Näytti siltä, että olin saamassa hyviä ystäviä Forksista enkä pannut vastaan.
*****
Kello oli viisitoista yli neljä ja olin valmistautumassa Esmen syntymäpäiväjuhliin. Otin kaapista Alicen suunnitteleman asukokonaisuuden ja vaatteiden välistä putosi kertaalleen taitettu lappu. Poimin ja avasin sen.
Ohje seksikkääseen, mutta juhlavaan kampaukseen:
Vaihe 1: Harjaa hiukset ja varmista, että ne ovat varmasti kuivat.
"Mitä?" mutisin ja jatkoin lukemista kulmat kurtussa. En muistanut koskaan nähneeni tällaista, joten miten se oli päätynyt vaatekaappiini? Ehkä Alice oli tiputtanut sen vahingossa samalla, kun valitsi vaatteitani.
Nopea sumuinen silmämeikki:
Ota ensimmäiseksi sipaus tummanruskeaa luomiväriä ja levitä sitä tasaisesti molemmille luomille.
Aloin jo arvata, mistä oli kysymys. Tietenkään hän ei ollut luovuttanut näin helpolla. Pakko myöntää, että hän teki fiksusti jättäessään viestin minulle myöhemmin löydettäväksi. Tutkin koko lapun läpi ja näin sen alareunassa pienen tekstin.
Tiesin, että tarvitsisit näitä.
Rakkaudella Alice
Laskin lapun hymyillen pöydälleni. Alice ei koskaan luovuttanut. Puin nopeasti vaatteet päälleni ja aloin etsiä meikkiin tarvittavia välineitä ja aineita. Missäköhän olivat luomivärini?
*****
Katsoin itseäni peilistä hämmästyneenä. Näytin seksikkäältä, mutta hienostuneelta. Puoliviralliselta. Alice oli - jälleen kerran - ollut oikeassa. Meikki ja hiukset kruunasivat asukokonaisuuden. Otin mustan pikkulaukkuni sängyn päältä ja suorastaan juoksi portaat alakertaan.
"Lähdetään isä!" huusin hänelle olohuoneeseen.
"Hyvä on kulta",hän vastasi ja sammutti television. Hetken kuluttua hän seisoi edessäni kauluspaidassa ja farkuissa.
"Miltä näytän", isä kysyi ja hymyili. "Puoliviralliselta?"
"Hyvin puoliviralliselta", vastasin nauraen.
Päätimme lähteä autolla, vaikka lämpötila oli noussut pariin asteeseen. Olimme pian valkoisen talon edessä ja Charlie sammutti auton moottorin. Kävelimme ripeästi pihapolun koleassa ilmassa ja soitimme ovikelloa. Oven avasi nainen, jolla oli pitkät laineikkaat ruskeat hiukset ja sininen leninki.
"Tervetuloa. Pitkästä aikaa Charlie", nainen sanoi ja kätteli Charlieta. Sitten hän kääntyi minuun päin lämmin hymy kasvoillaan.
"Olet varmaankin Bella. Lapseni ovat puhuneet sinusta paljon", hän sanoi lämpimästi ja tunsin oloni heti tervetulleeksi.
"Hauska tutustua Esme ja onnea", sanoin ja hän halasi minua. Yllätyin täysin, mutta en tuntenut oloani kiusaantuneeksi.
"Tulkaa peremmälle", Esme sanoi ja viittoi meidät sisään.
Talo näytti sisältä täysin erilaiselta kuin viime kerralla. Vähäistä luonnonvaloa tulvi jokaiseen huoneeseen ja kaikki näytti hyvin ylelliseltä.
"Nyt voimmekin käydä pöytään, kun viimeisetkin vieraat ovat saapuneet", Esme sanoi ja johdatti meidät keittiöön. Se näytti melkein samalta kuin kuukausi sitten lukuun ottamatta suurta pöytää, joka täytti koko ruokailutilan. Siinä oli nopeasti laskettuna kaksitoista paikkaa ja sen musta lakkapinnoite kiilsi kauniisti luonnonvalossa.
"Päätimme Carlislen kanssa raahata tämän pöydän tänne, ettei syödessä olisi ahdasta", Esme sanoi huomattuaan, että ihmettelin pöytää. "Bella, paikkasi on tuo oikealla toiseksi viimeinen tuoli."
Menin paikalleni samalla, kun muut vieraat tulivat keittiöön.
Lopulta kaikki paitsi Esme istuivat pöydän ääressä. Vasemmalla puolellani istui Alice ja oikealla Edward. Vastapäätä minua istui Emmett, joka yritti parhaillaan ilmeilemällä saada minut nauramaan. Asetelma istumajärjestyksessä oli selvä: aikuiset toisessa pöydän päässä ja nuoret toisessa. Kaiken kaikkiaan meitä oli pöydässä Carlisle, rouva Newton, Gigina, Miranda Hale, Charlie, Edward, Emmett, Rosalie, Alice, Jasper ja minä. Miranda oli Jasperin ja Rosalien äiti ja Esmen hyvä ystävä. Gigina, oikealta nimeltään Ginny Naurits, oli Esmen lapsuudenystävä. Fiona Newton oli myös Esmen ystävä, vaikka Edwardin mukaan kukaan ei pitänyt hänen pojastaan, Mikesta.
"Täältä tulevat kakut", Esme sanoi pirteästi ja laittoi pöydän keskelle kaksi erilaista kermakakkua. Hän kantoi perään vielä yhden voileipäkakun ja lautasellisen muffinsseja. Katsoin tarjoilua ällistyneenä. Kaikki oli selvästi itse leivottua ja vaivalla tehtyä. Kuinka jollakulla oli aikaa tällaiseen?
"Kuka haluaa kahvia?" hän kysyi kantaen kahvipannua. Kaikki pyysivät vuorotellen kahvia ja lopulta vain minun kuppini oli tyhjä.
"Voin kyllä keittää teetä tai jotain muuta, jos haluat Bella", Esme ehdotti lämpimästi.
"Ei tarvitse. Juon kyllä mielelläni kahvia", sanoin nopeasti ja hän kaatoi kupin täyteen. En oikeasti pitänyt kahvista, koska kofeiini ei tehnyt minulle hyvää, mutten halunnut olla vaivaksi.
Kaikki ottivat vuorotellen, mitä halusivat ja juttelivat keskenään.
"Voitte poistua pöydästä, kun haluatte", Esme sanoi ja katsoi meitä hymyillen. Hänellä oli paljon samoja piirteitä lastensa kanssa: Edwardin kuparinpunertavat hiukset, Alicen pirteys ja ystävällisyys ja Emmettin... En keksi nyt mitään.
"Äiti, nämä kakut ovat todella hyviä", Alice sanoi ja söi viimeisen palan kermakakkuaan.
"Niin ovat", Rosalie yhtyi mielipiteeseen ja lopulta kaikki yltyivät kehumaan Esmen tarjoilua.
"Kiitos teille kaikille. Ei teidän tarvitse ylistää minua maasta taivaisiin. Riittää, että syötte niin paljon kuin haluatte", hän sanoi hiukan nolona.
"Olemmeko valmiita?" Alice kysyi ja kaikki nyökkäsivät ja nousivat ylös. Lähdimme Alicen perässä tammisia portaita pitkin yläkerran olohuoneeseen. Katselin ympärilleni lumoutuneena. Yläkerta oli täynnä ikkunoita ja valoja. Tuntui kuin olisi kesä, kun valoa oli joka puolella ja huoneet tuntuivat lämpimiltä. Olohuoneessa oli kolme suurta mustaa sohvaa ja taulutelevisio. Istuuduimme sohville ja huomasin, että olohuoneesta vei käytävä talon toiseen kirjastoon.
"Onko täällä kaksi kirjastoa?" kysyin ihmeissäni ja muistelin kuukauden takaista hetkeä, kun tapasin Rosalien ja Emmettin kirjastossa alakerrassa.
"Oikeastaan on. Toinen on alakerrassa ja se on tavallaan yhteinen. Yläkerran kirjasto, joka on tuon käytävän päässä, on Carlislen työkirjaoja täynnä. Se on samalla hänen työhuoneensa", Edward selitti vieressäni. Nyökkäsin ja mietin, millaisia kirjoija hyllyt olivat täynnä. Kemian? Psykologian? Kieliopin?
"Mitä isänne tekee työkseen?" kysyin ja yritin kuvitella vaaleahiuksista hiukan yli kolmekymppistä sinisilmäistä miestä töissä jossain. En onnistunut.
"Sairaalassa. Hän on lääkäri", Emmett vastasi. Nyökkäsin ja olin kysymässä Esmen ammatista, kun Alice keskeytti minut.
"Nyt ei ole sinun aikasi kysellä. Nyt on meidän aikamme", hän sanoi pahaenteisesti ja kaikki tuijottivat minua. Toivoin, etten punastuisi.
"Miksi?" kysyin ihmeissäni.
"Koska emme tiedä sinusta paljoakaan", Rosalie vastasi kysymykseeni hymyillen pirullisesti.
"Kaivamme kaiken töryn esiin", Emmett sanoi ja hieroi käsiään yhteen pälyillen ympärilleen. Kalpenin luultavasti silmin nähden, koska Edward hymyili leveästi katsoessaan minua.
"En suostu", sanoin päättäväisesti. Alice nauroi ja katsoi minua kierosti.
"Emme kysyneet mielipidettäsi", hän sanoi ja kuulosti paljon päättäväisemmältä kuin minä.
"Pelataan kahtakymmentäviittä kysymystä", Rosalie ehdotti innostuneesti.
"Joo!" Emmett huudahti ja juoksi jonnekin kovaa vauhtia.
"Ei!" huudahdin ja katsoin kaikkia paniikissa. En suostuisi tähän.
"Tehdäänkö kompromissi?" Edward kysyi ja yritti näyttää rauhoittelevalta. "Kysymme sinulta kirjallisesti 25 kysymystä ja sen jälkeen emme kysy mitään enää kuukauteen." Huokaisin raskaasti ja Alice taputti käsiään yhteen innokkaasti.
"Kahteen", sanoin määräävästi ja Edward nyökkäsi.
Samassa Emmett juoksi takaisin olohuoneeseen kynän ja paperin kanssa.
"Jokainen saa keksiä viisi kysymystä", Alice neuvoi ja kaikki kerääntyivät hänen ympärilleen. Mihin olinkaan ryhtymässä?
Viiden minuutin kuluttua kysymykset oltiin laadittu ja sain paperin käteeni.
"Mene vaikkapa tuonne pöydän luo, niin meille ei tule kiusausta kurkkia olkasi yli", Jasper ohjasi ja tein niin. Istuuduin lattialle sohvapöydän ääreen ja aloin vastata kysymyksiin.
1. Paras ystäväsi Olympiassa? -Michelle Kent (lapsuudenystävä)
2. Kouluaine, jossa olet surkea? -Liikunta
3. Idolisi? -Äitini
4. Vihaamasi ihminen? -George Danley (idiootti Olympiassa)
5. Kuinka usein shoppailet? -Kerran kuussa
Ensimmäiset kysymykset olivat helppoja ja selvästikin Alicen kirjoittamia. Vastasin niihin miettimättä sen tarkemmin.
"Alice, nämä eivät ole edes kaikki kysymyksiä", sanoin pilaillen.
"Niissä on kysymysmerkki, joten ne ovat kysymyksiä", hän vastasi nauraen.
"Seuraavat ovat minun keksimiäni", Emmett sanoi virnuillen.
6. Entisten poikaystäviesi lukumäärä? -2
7. Maailman hauskin ihminen (tämä on helppo)? -Phil
8. Oletko neitsyt? -Hyvä yritys, Emmett
9. 1+1=? -Ikkuna
10. Mitä ajattelet minusta? -Sanat eivät riitä kertomaan
"Hyvin mielenkiintoista, Emmett", sanoin vastattuani kysymyksiin. Emmettin suu levisi omahyväiseen virneeseen.
"Odotan innolla vastauksia niihin", hän vastasi yhä virnuillen. Harmi, etteivät vastaukset olleet aivan sellaisia, joita hän toivoi. Hän tuskin ilahtuisi lukiessaan lapun läpi.
"Seuraavat ovat minun keksimiäni", Jasper ilmoitti.
11. Kadutko mitään tekoasi elämässäsi? -En ainakaan paljoa
12. Miksi? -Elämä on liian lyhyt katumiseen ja vanhojen muisteluun
13. Lempikirjailijasi? -Susan Collins
14. Jos saisit superkyvyn, mikä se olisi? -Näkymättömyys tai ajatusten lukeminen
15. Pidätkö lapsista? -En erityisemmin, mutten vihaakaan niitä
Jasperin kysymykset olivat huolella mietittyjä ja hiukan syvällisempiä kuin muut tähän asti. Ne olivat luultavasti asioita, jotka hän halusi oikeasti tietää ihmisistä.
"Kenen vuoro oli seuraavaksi?" kysyin odottavasti.
"Minun", Rosalie vastasi hymyillen.
16. Lempibiisisi? -Coldplay - Viva la Vida
17. Rakkain muistosi? -Matka New York:iin äitini kanssa
18. Paras elokuva maailmassa? -Avain pakoon
19. Lempieläimesi? -Kala
20. Lempivuodenaikasi? -Kevät
Rosalien kysymykset olivat lähinnä tietoja, jotka jokainen tyttö tiesi ystävästään. Oikeastaan kaikki kysymykset olivat sellaisia, jotka halusin tietää muista ihmisistä heti tavattuani heidät.
"Rosen kysymykset selvitetty", ilmoitin.
"Seuraavaksi ovat sitten minun kysymykseni",Edward ilmoitti ja hymyili pirteästi. Edwardin kysymykset olivat jostain syystä juuri ne, jotka halusin kaikista eniten lukea, joten ryhdyin heti vastailemaan niihin.
31. Mitä pelkäät? -Suljettuja ja korkeita paikkoja
22. Parasta maailmassa? -Hetki, kun tuntee, että kevät on alkamassa
23. Mikä kiinnittää huomiosi ihmisissä? -Heidän silmiinsä
24. Asia, jonka vuoksi olisit valmis taistelemaan? -Rauhan (epäloogista)
25. Kolme sanaa, joilla kuvailisit itseäsi? -Kömpelö, iloinen ja minä
"Valmista", sanoin, kun olin saanut viimeisenkin kohdan täytettyä. Edwardin kysymykset olivat olleet kaikista haastavampia. Jouduin miettimään osaa niistä pitkän aikaa ennen kuin keksin vastauksen.
"Saammeko lukea vastaukset?" Alice kysyi käsi ojossa. Ojensin hänelle paperin ja kaikki kerääntyivät lukemaan sitä.
"Höh", Emmett tuhahti ja katsoi minua syyttävästi. "Enkö olekaan maailman hauskin ihminen?" Kaikki repesiät nauruun.
"Ehkä toiseksi hauskin", vastasin edelleen hiukan nauraen.
"Oliko kysymyksiin vastaaminen niin kamalaa?" Rosalie kysyi venyttäen sanoja. Pudistin päätäni.
"Teille olikin helpompaa kertoa asioita kuin kuvittelinkaan", vastasin ja kaikki katsoivat minua hiukan hymyillen.
*****
Kun kaikki olivat saanneet lapun tutkittua, olimme katsoneet elokuvaa. Emmett sai päättää, mitä katsoisimme, joten valinta ei ollut oikein mieleeni. En pitänyt kauhusta tai mistään, missä luut katkeilivat ja veri lensi, joten Piina ei ollut tehty aivan minua varten. Elokuvan alun jälkeen minulle riitti.
"Taidan käydä haukkaamassa happea", sanoin ja nousin ylös sohvalta.
"Mikä hätänä Bella? Olet todella kalpea", Emmett sanoi muka huolissaan ja virnuili minulle.
"Carlislen työhuoneesta pääset parvekkeelle", Edward neuvoi ja lähdin pitkin olohuoneen käytävää kohti työhuonetta.
Carliselen työhuone oli vielä suurempi kuin olin kuvitellutkaan. Siellä oli suurehko työpöytä ja sen ääressä tuoli sekä tietenkin kolme jättimäistä kirjahyllyä täynnä kirjoja. Vain valkoinen ikkunaseinä oli vapaana kirjoista. En kuitenkaan jäänyt ihastelemaan huoneen kauneutta vaan avasin parvekkeen oven ja menin ulos. Parveke oli suurin piirtein kaksi metriä leveä ja viisi pitkä. Se oltiin reunustettu lasilla metrin korkeudesta kattoon saakka. Avasin yhden lasisista ikkunoista ja tuijotin kaunista näkymää alhaalla. Pihalla oli yksi suuri tammi ja muita pieniä puita ja istutuksia. Sieltä löytyivät myös suuri terassialue, huvimaja ja grillikatos. Kaiken tämän lisäksi katseeni kiinnittyi kauniiseen tekolampeen, jonka pinta kiilsi kuun valossa.
"Pidätkö näkymästä?" Edward kysyi ja tuli vierelleni. Nyökkäsin sanattomana. "Esme on suunnitellut kaiken itse."
"Oikeasti? Hän on hyvä", sanoin latteasti. Hyvä ei riittänyt kuvaamaan taitoa, jota tarvittiin tämän suunnitteluun.
"Oletko kunnossa?" Edward kysyi toisin kuin Emmett, oikeasti huolissaan.
"Oloni on nyt paljon parempi. En pidä kauhuelokuvista", selitin posket punaisina.
"En minäkään", Edward kertoi hymyillen. Katsoimme toisiamme silmiin hymyillen. Tulimme aina todella hyvin juttuun.
Edward avasi suunsa sanoakseen jotain, kun kuului rysäys, jota seurasi pieni kolahdus. Katsahdimme parvekkeen ovea, joka oli mennyt kiinni ja kolahdus oli kertonut, että se meni lukkoon.
"Voi ei", Edward manasi ja meni kokeilemaan ovea. Hän yritti kääntää metallista kahvaa, mutta ovi ei auennut.
"Kuulivatkohan muut, että ovi meni lukkoon?" kysyin hiukan huolestuneena.
"Tuskin. Täältä asti ei kuulu hyvin ääniä olohuoneeseen ja heillä on elokuva kesken. Ehkä he tulevat etsimään meitä, kun se on loppu", Edwrd sanoi apeasti.
"Eikä sinullakaan ole kännykkää mukana?" kysyin. Hän pudisti päätään.
"Hienoa", mutisin ja istuin yhdelle parvekkeen puutuoleista. Edward käveli hetken ympyrää parvekkeen päästä toiseen, mutta istuutui lopulta alas.
Värähdin, kun ulkoa tuuli kylmää ilmaa parvekkeelle.
"Suljen ikkunan", Edward ilmoitti ja laittoi lasisen ikkunan takaisin kiinni.
"Odota!" huudahdin ja nousin nopeasti ylös. Kävelin ikkunalle ja katsahdin alas. Olimme ehkä kahden ja puolen metrin korkeudessa tekolammen päällä.
"Kuinka syvä tuo lampi on?" kysyin ja suunnitelma alkoi muotoutua päässäni.
"Varmaan yli kaksi metriä. Kuinka niin?" Edward kysyi epäilevästi.
"Voisimme hypätä?" sanoin niin, että se kuulosti kysymykseltä. Edwardin naama venähti ja hän katsoi minua kuin hullua.
"Vesihän on vain pari astetta lämmintä!" hän huudahti ja pudisti päätään.
"Haluatko istua täällä kylmässä yli tunnin? Kuinka kovasti haluat lämpimään?" kysyin, vaikka olin peloissani. En pitänyt itsekkään ajatuksesta. Edward avasi suunsa, mutta sulki sen nopeasti.
"No?" kysyin ja yritin näyttää itsevarmalta.
"Hyvä on", hän suostui.
Päätimme heittää hänen ruudullisen kauluspaitansa ja minun villatakkini lammen viereen, jotta ne eivät kastuisi. Otimme myös kaiken ylimääräisen kuten kengät ja korut pois. Avasimme ikkunaa enemmän, jotta mahtuisimme paremmin hyppäämään parvekkeelta alas. Sitten olimme valmiita.
"Menenkö ensin?" Edward kysyi urheasti. En pystynyt kauhultani puhumaan, kun katsoin alas, joten tyydyin nyökkäämään. Kaikki aikaisempi varmuuteni oli kadonnut savuna ilmaan.
"Tästä se lähtee", Edward sanoi itsekseen ja pudottautui kohti lampea. Kuului loiskahdus ja hän katosi pimeään veteen. Kuitenkin pian vedeen pinnalle nousi hänen päänsä.
"Tule vain. Vesi ei ole kamalan kylmää enää pudotuksen jälkeen ja lampi on tarpeeksi syvä tämä on täysin turvallista", hän sanoi ja viittasi minua hyppäämään.
"En oikein usko... Etkä voisi nousta pois ja tulla avaamaan minulle sisältä päin oven?" kysyin ääni väristen. Istuin jo ikkunan pielellä, mutta puristin rystyset valkoisin sen reunaa.
"Turha luulo. Jos minä hyppäsin sinun sekopäisen ideasi johdosta, joudut sinäkin hyppäämään", Edward sanoi ja olin kuulevani hänen äänessään pientä naurua.
"En oikein tiedä", vastustelin ja katsoin alas. Pudotus näytti näin paljon isommalta kuin parvekkeella seistessä.
"Jos et hyppää, kerron Emmettille, että jänistit ja saat kuulla siitä mahdollisesti koko loppuikäsi" Edward uhosi ja se tepsi. Päästin vain irti ikkunanpielestä ja otin nenästäni kiinni. Putosin vähitellen kohti hyytävän kylmää vettä.
Upposin luultavasti metrin syvyyteen ja aloin paniikissa etsiä pintaa. Tunsin kuinka jokin tarttui käsivarteeni ja aloin paniikissa riuhtoa itseäni irti. En kuitenkaan voinnut vastustaa voimaa, joka veti minua. Yhtäkkiä olin pinnalla ja kiljaisin, kun tunsin kylmän veden.
"Mitä sinä teet? Kun yritin vetää sinua pintaan, rupesit riuhtomaan kättäsi irti", Edward sanoi ja pyöritti silmiään. Hymyilin nolona ja uimme lammen rantaan. Kun nousin vedestä olin aivan kankea ja tärisin voimakkaasti.
"E-ehkä olisi pa-parasta, että lähden ko-kotiin", sanoin hampaat kalisten ja vilkaisin Edwardia, joka näytti siltä kuin jäätyisi. Hän nyökkäsi ja tärisi.
"Jos tulen kipeäksi, syytän sinua", hän sanoi ja juoksimme sisään.
Menimme sisään alakerran olohuoneen ovesta. Kaikki aikuiset istuivat suurella sohvalla juttelemassa. Charlie puhui Carlislen kanssa jostain ja naiset juttelivat keskenään. Kun he huomasivat meidät, he lopettivat.
"Mitä teille on tapahtunut?" Esme kysyi ja nousi ylös.
"Jäimme lukkojen taakse parvekkeelle eivätkä muut huomanneet", Edward selitti, koska olin niin kylmissäni, etten pystynyt keskittymään. "Jouduimme hyppäämään tekolampeen, koska Bella olisi muuten jäätynyt." Esme katsoi meitä säälien ja kysyi Edwardilta haluaisimmeko jotain. Hän vastasi haluavansa vain kuuman suihkun.
"Me lähdemmekin sitten kotiin", Cahrlie sanoi ja otti minut kainaloonsa.
"Herran jumala, että olet kylmä", hän tokaisi ennen kuin lähdimme kotiin.
*****
Kun seuraavana aamuna olin hakemassa postia, löysin villatakkini, kenkäni ja muut tavarani muovikassista kuistilta. Kassissa oli myös pieni lappu.
Kiitos eilisestä, Bells.
Edward
Hymyilin ja taitoin lapun taskuuni.
A/N: Huh, eikös ollutkin pitkä. Ja kuten tapana on, varmaan kommentoitkin? (Parasta olisi :D ) Seuraava luku taas ensikuussa!