Originaalit > Sanan säilä

Koivu |S| raapale

<< < (2/2)

Waulish:
On nerokas idea kirjoittaa puusta, jos kirjoittaminen maistuu puulta. Pitäisi itsekin joskus kokeilla! :D Ihanaa miten ennakkoluuloton ja erilainen tämä teksti on. Kovin usein ei ehkä tule vastaan puista kertovia tarinoita, mutta miksipä sitä tosiaan ei voisi sellaista kokeilla. Tämä haastaa kivasti lukijankin hylkäämään ennakkoluulot ja heittäytymään johonkin uuteen ja vieraaseen.

Minusta tässä tarinassa on erityisen sympaattista se, miten lehdet kuvataan koivun lapsina. Miten haikealta se varmaan tuntuukaan, kun lehdet irtoavat tuulenpuuskien mukana ja niille joutuu jättämään hyvästit yksi kerrallaan. Tulee melkein paha mieli koivun puolesta! Mukavaa on kuitenkin se, että koivu saa aina keväisin uudet lehdet joiden seurasta se saa nauttia parhaimmillaan monta kuukautta. Tässä tulee kauniisti esiin luonnon kiertokulku, joka on toisaalta niin raadollinen ja toisaalta niin lohdullinen.

Pidän erityisesti myös oksien esittämisestä vahvoina ja vakaina: ne kannattelevat lehtiä niin kauan kuin suinkin pystyvät, ja vaikka pakkanen purisi niihin ja lumi taivuttaisi niitä, ne kestävät ja ovat seuraavana keväänä taas valmiita kannattelemaan. Tästäkin tulee mieleen luonnon kiertokulku ja pitkäikäisten puiden kestävyys, se miten ne seisovat paikoillaan vuosikymmeniä ja kestävät sään kuin sään.

Kiitos tästä ihanasta raapaleesta, tämä on oikea illan piristysruiske! -Walle

Diinuli:
Tykkäsin! Puiden näkökulma on pitkään kiehtonut mua (koska oon omituinen metsässä kasvanu otus). Nyt kun olen katsellut YLEareenasta tuota Elävät Puut -sarjaa, niin tekis mieli itekkin kirjoittaa jotain puunäkökulmasta.

Oon kans pitkään ajatellu, että talvi on puille jotenkin raskasta aikaa, mutta isäni oli sitä mieltä, että puutkin tykkää levätä välillä (joo me keskustetiin tällasesta:D ) Kuka tietää...

Thelina:
Tähän lyhyeen pätkään mahtui monta haikeaa ja suloista juttua! Koivun lapset ja niiden kauemmaksi etenevä tanssi oli mielestäni tosi kaunis ajatus. Surullista, miten koivu itki talven tullen ja jäi yksin oksat paljaina, mutta toisaalta lupaus tulevasta kesästä lohduttaa, samoin se miten koivu kyllä kestää lumen ja kuuran painon ihan niin kuin lehtienkin painon. Kaunis pieni raapale, olipa kiva löytää tämän kommenttiketjun avustuksella  :)

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu