Originaalit > Sanan säilä

Ole jo mun, slash, one-shot, S

(1/2) > >>

taikatiuku:
Kirjoittaja: teea
Ikäraja: S
Paritus: Otto/ Veeti
Yhteenveto: ”Mä olen kertonut sulle niin monella tavalla, mutta ei se mene sun päähäsi.”
A/N: Tällaista tällä kertaa.. saa kommentoida.


Ole jo mun

”Sä et ymmärrä yhtään mitään”, Otto huutaa.

Veeti katsoo tummahiuksista poikaa silmiin. Ei ymmärräkään.

”Pitääkö mun näyttää sulle? ”, poika ottaa askeleen lähemmäs turhautuneena, ”Mä olen kertonut sulle niin monella tavalla, mutta ei se mene sun päähäsi.”

Otto työntää Veetin vasten puunrunkoa. Yöllisellä pihalla ei ole muita. Toinen poika puskee vartalonsa vasten Veetiä ja painaa huulensa tämän huulille. Suutelee niin kovaa kuin ikinä. Silmiin tulevat turhautumisen kyyneleet, mutta suutelee silti. Suutelee, vaikka Veeti tappelee vastaan.

Sitten äkkiä Veetin valtaa ymmärrys. Se lähti kihelmöivistä huulista, jatkoi matkaansa rintaan, salpasi hengityksen matkalla, käväisi kuumottavassa jalkovälissä, josta se päätyi Veetin päähän, missä se muuttui selväksi ajatukseksi.

Huulet yhä Oton huulia vasten, hän räväyttää silmänsä auki ja jää tuijottamaan. Kämmenet toisen pojan rinnalla lopettavat työntämisen ja jähmettyvät paikalleen.

Olisi pitänyt tajuta aikaisemmin.

***

”Et varmasti uskalla hypätä.” Loiskis vain ja poika oli vedessä.
”Uskallanpas, jos säkin uskallat!” Veeti sanoi niin uhmakkaasti kuin vain seitsemänvuotias osaa, samalla upotti varpaan järveen. Vesi oli kylmää.
Otto hymyili vedestä laiturilla hytisevälle Veetille, ”Tuu vaan.”
Veeti katsoi pelokkaasti toista, ”Kylmää.”
”Mä lämmitän sut sitten”, Otto lupasi ja sai vastaukseksi kiitollisen pojan hymyn.

***

”Hei, otetaan nämä Katjan meikit!”
”Mitä me niillä?” Veeti kysyi, mutta Otto oli matkalla omaan huoneeseensa silmät innostuksesta säihkyen. Outo se oli.
”Istut nyt siihen”, Otto määräsi ja työnsi Veetin istumaan sängylleen, siniraidalliselle peitteelle.
Vastahakoisesti Veeti lysähti Oton eteen.
”Et todellakaan laita noita mun naamaan”, Veeti inahti, kun Otto kaivoi siskonsa meikkipussista poskipunaa ja vihreää luomiväriä.
”En laitakaan, kun ensin laitetaan sun tukka.” Säteilevä hymy.
No voi helvetti.
Otto harjasi Veetin leuan yli ulottuvia, vehnänvaaleita hiuksia. Kiskaisi hiukan, se sattui.
”Aika tyttömäiset nämä sun hiukset”, Otto kommentoi.
”No, eihän ole.”
”On, on. Tällaiset pitkät.”
Veeti harkitsi menevänsä ensitöikseen parturiin. Sitten hän kysyi:
”Tykkätkö sä niistä?”
”Ihan kivat.” Otto vastasi ja hymyili.

***

Veeti piirsi ympyröitä matematiikan vihkoon. Poika ei jaksanut keskittyä. Paperilennokki viereisestä pulpetista osui Veetin kylkeen. Veeti avasi lennokin ja tunnisti Oton suttuisen käsialan. Lähetään meneen. Sano Liimataiselle, että sun pitää mennä vessaan. Mä tuun perässä.

Otto tuli virnistellen luokasta.
”Mennään meille.” Tummatukkainen poika sanoi ja tarttui Veetiä kädestä.
”Ei me voida aina lintsata”, Veeti vastusteli.
”No hei, etkö muka ole mieluummin mun kanssa, kuin katsot Liimataisen ryppyistä naamaa?” Toinen poika vastasi iloisesti.
Olihan se kyllä niinkin. Ainahan Veeti oli mieluummin Oton kanssa kuin kenenkään muun kanssa.

***

Veeti katsoi vihaisesti nuokkarin nurkassa seisovaa paria. Söpö blondi tyttö rutisti tummatukkaista poikaa. Muuten ihan kiva, mutta poika oli Otto. Veeti kääntyi ja tuhahti. Kotimatkalla hän rohkeni kysyä:
”Ootteko sä ja Milla nyt yhdessä?”
”Ei, kunhan halattiin.”
”Jaa.” Tuhahdus.
”Miten niin?” Otto kysyi.
”Ei mitenkään.”
Otto kääntyi ja tarttui Veetiä takin hihasta, ”Älä pelkää, sä olet mulle edelleen ykkönen.” Virnistys.
Veeti katsoi maahaan ja potki pikkukiviä. Mitä se tarkoitti?
”Eikä tarvi yhtään punastella”, kuului Veetin vierestä.
”Täh? En mä mitään punastellut”, pellavapää väitti, vaikka tunsi poskien kuumottavan pahasti. Veeti ei edes ymmärtänyt, miksi.
”Hölmö”, Otto sanoi sitten ja rutisti Veetiä tiukasti.

***

”Etkä!” Veeti kiljahti.
”Kylläpä”, Otto ähkäisi ja taklasi Veetin lumihankeen. Poikien hiukset ovat kosteat lumipesuista ja takinkaulukset täynnä märkää.
Veeti jäi makaamaan hankeen, katsoi taivaalle, jossa loisti ainakin tuhat tähteä.
”Lupaatko olla aina mun paras ystävä?” Veeti kysyi äkkiä.
”Ihan yhtä varmasti kuin noi tähdet ei ikinä sammu”, Otto mutisi tuijottaen taivaalle.
”Eli lupaat? Sano se”, vaaleatukkainen kääntyi ja tapitti toista poikaa.
”Lupaan olla aina sun paras ystävä. Aamen”, Otto vakuutti, mutta sen ääni hiljeni sanan ’ystävä’ kohdalla. Sitten Ottokin kääntyi ja pojat jäivät makaamaan vastakkain. Jostain rohkeutta saaneena Otto tarttui Veetin lapasen peittämästä kädestä ja painoi suukon tämän nenänpäähän. Veeti katsoi lapasiaan ja vilkaisi tummatukkaisen pojan huulia nopeasti.
”Mun perse jäätyy”, poika sanoi sitten.

***

”Nyt nukut”, Otto työnsi Veetin sänkyyn. Poika oli juonut aivan liikaa, ei se yleensä mennyt näin sekaisin.
”En nuku”, Veeti mutisi, mutta kaivautui kuitenkin peiton alle ja oli vetää Oton päälleen. ”Tuu mun viereen”, poika sanoi sitten.
Otto naurahti.
”Tuu nyt, ole mun halinalle.”
”Kahjo”, Otto mutisi, mutta meni makaamaan Veetin viereen, kun tämä kiskoi Ottoa käsivarresta itsepäisesti, ”Oletko nyt tyytyväinen?”
Ei vastausta. Veeti kuitenkin tuhisi ilmeisen tyytyväisen oloisena ja veti Otto-halinallensa tiukasti kainaloon. Aamulla Veeti ei muistanut yöstä mitään. Tai ei halunnut muistaa.

***

Veetin kädet putoavat sivuille ja poika jää seisomaan Ottoa vasten. Kaikki tappelu on tipotiessään. Pojan silmistä kuvastuvat tunteet, jotka ovat olleet piilossa syvällä sisällä.

”Otto”, Veeti sanoo ja katsoo toista silmiin, ”Mä…”

”Veeti, tuu tänne. Kyllä mä tiedän. Älä pelkää”, Otto mutisee ja ottaa toisen, pelokkaamman pojan syliinsä.

Otto oli aina ollut se rohkeampi, joka veti toisenkin mukaan jänniin seikkailuihin. Sai Veetin luottamaan ja uskaltamaan. Niin se meni nytkin.

{samba}:
Vau. Mistäs tällänen idea lähti?
Jotenkin aivan erilainen, kuin  ennen. Mä en oo ikinä ennen lukenut mitään tällasta. Mut mä tykkäsin. Kirjotas lisää:)
Kirjoitusvirheitäkään mä en bongannu, eli tää oli mahtava.
Kiitos.

Dannie:
Awwww, tää oli suloinen, piristi harmaan koulupäivän keskellä :DD <3

taikatiuku:
Kiitos ihanista kommenteista :) Kiva, että piditte.

Idea lähti siitä, että mulla oli näitä pieniä kohtauksia mielessä enkä tiennyt, mitä niillä teen.. tällainen tuli sitten.

rayas:
.... mikä ihmisiä vaivaa? 4 kommenttia, 160 lukenutta?

Luin tuon kaksoistarinan jo, ja Vedonkin (joskus aiemmin), mutta tämä oli oikeastaan se, mihin tykästyin eniten. Jo hahmojen nimet, molemmat sellaisia, joista itse tykkään pirun paljon. Sitten hahmojen luonteet, vähillä sanoilla paljon esille, arvostan paljon! Jaja... rakenne! Nuo lyhyet kaikenkertovat takaumat. Tämä kiipesi aika äkkiä suosikkeihin, voin kertoa.

Varovainen kuiva huumori rivien välissä, joustava eteneminen, ylipäänsä toimiva kokonaisuus. En jaksa vakuutella enää, että tykkään. Vaivauduin jo kommentoimaankin, mitä teen suhteellisen harvakseltaan. Suloinen tarina, joo.

Kiitos.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu