Noniin, teillä oli keskihyvä tuuri :D Onnitteluni.
Mon apetit, tai jtn.
12. Osa, Yllätys
Renesmee ja Jake olivat lähteneet metsälle muutama tunti sitten. Minä ja Esme yritimme valmistaa Jakelle ja Renesmeelle pientä välipalaa, jota he saisivat napostella tultuaan metsältä. Tiesin heidän joka tapauksessa tulevan ‘ruokailusta’ nälkäisinä, sillä heille tulisi jo paluumatkalla taas pikkunälkä.
“Sitten vielä puoli teelusikallista vanilliinisokeria ja sekoitetaan.”, Esme opasti ja ojensi minulle vanilliinisokeripurnukan ja laitoin sitä kyseenalaisen näköisen taikinan joukkoon. Suklaaneliöiden tekeminen oli yllättävän haastavaa. Kumpikaan meistä ei ollut ikinä tehnyt niitä ennen kuin nyt, Esme oli löytänyt ohjeen netistä. Esme alkoi kaivaa kaappeja ja otti sieltä paistinpannun ja tarkasteli sitä. Siitä lähti hienoinen palaneen haju.
“Mitähän tälle on tapahtunut? Minun Teflonini!”, Esme parahti ja käänteli pannua katsoen sitä harmistuneena ja haistoi sitä.
“Tähän on ottanut jokin aika pahasti kiinni.”, Esme ojensi pannua minua kohti, nuuhkaisin sitä ja nyökkäsin nyrpistäen nenääni. Olin haistanut tuon hajun jossain.
“Haisee ihan samalta kuin se pannu mihin käräytin joskus omeletin.”, totesin ja Esme kohotti toista kulmakarvaansa ja tuhahti.
“Emmett.”, hän huokaisi pudistaen päätään ja laittoi pannun pöydälle odottamaan todistajainlausuntoa. Esme otti alahyllyltä puisen haarukkavatkaimen ja heitti sen minulle. Aloin sekoittaa taikinaa ja lisäsin siihen hellalla jäähtyneen sulaneen margariinin ja Esme heitteli sekaan jauhoja. Annoin taikinakulhon Esmelle joka jatkoi työtäni ja hetken kuluttua levitti taikinan uunipellille ja laittoi pellin uuniin.
“Noin.”, hän naurahti ja hymyili leveästi, “tehtävä suoritettu.”
Naurahdin ja katsoin takaovelle mistä rämpi kaksi mutaista otusta. Toinen oli ainakin 190cm pitkä, toinen oli lyhyt, pidempää otusta vyötäröön. Molemmat nauroivat.
“Mitä ihmettä, Jake?”, nauroin ja kävelin olohuoneen puolelle takaoven eteen. Esme toi tyttärelleni ja parhaalle ystävälleni pyyhkeet.
“Tuota, vähän innostuimme mutasotaan.” , Jake naurahti ja silitti nauravan tyttäreni päätä, samalla kuin putsasi itsestään enempiä mutia pois.
“Jake aloitti!”, Renesmee naurahti ja pamautti leikillisesti nyrkillään Jakea jalkaan. Molemmat nauroivat.
“Apua! Alieneita!”, Emmett kirkaisi tyttömäisesti ja syöksyi sohvan turviin piiloon ja alkoi hohottaa. Hänen jälkeensä olohuoneeseen tulivat Rosalie, joka piti sylissään Ellaa.
“Meidän kahden täytyy muuten puhua. Mitä Teflonilleni tapahtui?”, Esme osoitti sanansa nyt sohvalle istumaan nousseelle Emmettille, joka irvisti.
“Kysy Jasperilta.”, hän tuhahti ja katsoi tarkkaavaisesti ympäri olohuonetta konttaavaa tytärtään. Esme huokaisi turhautuneena. Yhtäkkiä vierestäni kuului aivastus. Katsoin Jacobiin ja Jacob katsoi alas, tyttäreeni.
“Aivastitko sinä juuri?”, kyykistyin alas ja katsoin Renesmeehen, joka näytti pelästyneenä.
“Jos se tarkoittaa sitä ääntä minkä äsken päästin, kyllä.” hän sanoi hiljaa ja aivasti uudestaan. Kokeilin tytön mutaista otsaa. Se oli tulikuuma.
“Esme, koska Carlisle tulee töistä?”, kysyin kiireesti ja Esme katsoi kelloon, joka näytti puoli seitsemää.
“Hetkellä millä hyvänsä.”, hän sanoi ja katsoi Renesmeehen huolestuneena, “minä vien tytön kylpyyn.”
Nyökkäsin ja nousin ylös katsoen samalla kun tyttäreni ja Esme menivät portaita pitkin yläkertaan. Olin huolissani, kukaan meistä ei tiennyt mitä kuume voisi tyttärelleni tehdä.
Ulko-ovi kävi ja Carlisle käveli sisään Edwardin kanssa. Se juttelivat jostain, mutta sekunnin murto-osassa Edwardin katse osui minuun ja hän tuli luokseni näyttäen huolestuneelta. Hän sulki minut halaukseen ja suuteli hiuksiani. Hän oli varmaan lukenut jonkun huoneessa olijan ajatukset.
“Mitä täällä on tapahtunut?”, Carlisle käveli olohuoneeseen ja katsoi olkani yli Jacobiin.
“Renesmee on kipeä.” Jacob sanoi matalalla, huolestuneella äänellä minkä olin kuullut viimeksi silloin kun lähdin Italiaan.
“Missä tyttö on?”, Carlisle kysyi. Kerroin hänen olevan yläkerrassa ja Carlisle kiirehti portaita pitkin ylös. Edward halasi minua edelleen ja huoneen täytti huolestunut ilmapiiri.
Renesmee löhösi huoneensa sängyllä ja tuhahteli vähän väliä. Esme toi hänelle kuumaa kaakaota ja tyttö nousi sängyllä istumaan. Jacob oli lähtenyt hetki sitten kotiin tarkistamaan, onko Billyllä kaikki hyvin. Jacob oli luvannut tulla taas huomenna.
Edward istui Renesmee huoneen kulmassa ikkunan alla, sinisellä nojatuolilla ja luki tytölle iltasatua. Nyt hän piti kuitenkin taukoa, koska Renesmee oli kiireinen kaakaonsa kanssa. Minä istuin Renesmeen sängyn laidalla ja silitin tytön hiuksia.
“Äiti, voinko mennä huomenna kouluun? En halua olla tällä koko päivää tekemättä mitään.”, tyttö marmatti ja antoi sänkynsä vieressä seisovalle Esmelle tyhjän kaakaomukinsa. Esme lähti huoneesta ja lupasi samalla tuoda pari Aku Ankkaa seuraavalla visiitillään.
“Et voi. Sinä olet nyt toistaiseksi toipilas.”, naurahdin ja siirsin käteni tytön hiuksilta hänen poskelleen, joka oli tulikuuma.
“Menetkö sinä kouluun?”, Renesmee kuiskasi ja katsoi minuun suurilla ruskeilla silmillään. Hymyilin hänelle ja pudistin päätäni.
“En. Isäsikin jää kotiin, eikös?”, käänsin päätäni nojatuolilla istuvaan aviomieheeni. Hän nousi tuolilta ja käveli Renesmee puolelle sänkyä.
“Mitä vai pikku-tyttöni puolesta.”, hän kuiskasi ja antoi suukon Renesmeen otsalle. Renesmee hymyili ja haukotteli.
“Menkää te kouluun. Haluan viettää päivän Esme-mummin kanssa. Hän tekee hyvää kaakaota.”, Renesmee hymähti ja laskeutui takaisin makuulle. Minä ja Edward vaihdoimme katseen.
“Oletko nyt aivan varma?” kysyin yllättyneenä ja kohotin kulmakarvojani aavistuksen verran. Renesmee nyökkäsi ja sulki silmänsä. Minä ja Edward nousimme sängynlaidalta ja annoimme suukot tyttäremme otsalle.
“Öitä enkeli. Nuku hyvin.”, kuiskasin ja kävelin Edwardin kanssa ulos huoneesta, mistä alkoi jo kuulua pientä tuhinaa.
Kävelimme käsi kädessä portaat alas ja suuntasimme olohuoneeseen, missä Emmett, Rosalie ja Jasper pelasivat sohvan edessä sohvapöydällä pokeria.
“Ette sitten meitä pyytäneet mukaan?”, Edward naurahti ja istui Rosalien viereen sohvalle. Minä sain lattiapaikan Edward jalkojen juurelta.
“Tiedämme, että Bella ei osaa ja sinä taas huijaat.”, Emmett naurahti ja vilkaisi korttejaan ja irvisti aavistuksen verran. Rose hymähti. Ella nauroi keittiön puolella Alicen sylissä, kun hän yritti syöttää tytölle jotain sotkua purkista. Kun Alice oli laittanut uuden lusikallisen Ellan suuhun, tyttö virnisti ja purskautti kaiken Alicen paidalle. Alice vingahti.
“Sinä olet minulle sitten 150 dollaria velkaa..”, Alice mutisi itsekseen Ellan nauraessa tämän sylissä. Alice luovutti ja laittoi heitti melkein täyden luumusosepurkin roskakoriin.
“Bella! Sinulle on sähköpostia!” kuului Carlislen huuto tämän työhuoneesta. Nousin sohvalta ja menin Carlislen huoneen tietokoneelle, josta Carlisle oli hetki sitten noussut. Appeni poistui huoneesta ja jätti minut yksin koneen kanssa. Avasin alanurkasta laatikon, jossa välkkyi;
Yksi saapunut viesti, Äiti.
Huokaisin. En ollut pitänyt muuton jälkeen yhteyttä äitiini. Lupasin soittaa hänelle, heti, kun suurempi muuttopuuha olisi ohi, mutta se oli näköjään pääsyt unohtumaan.
Bella.
Olen vähän huolissani, onko kaikki kunnossa? Et ole soittanut tai sähköpostittanut. No, luotan siihen, että vastaat tähän viestiin.
Minulla ja Philillä menee hyvin. Phil on lyönyt muutaman kunnarin töissään, olen aika ylpeä hänestä. Minä taas olen aloittanut rullaluistelun. Se ei mene vielä kamalan hyvin, mutta eikös harjoittelu tee mestaria? Toivottavasti, sillä polvissani ei ole jäljellä paljoa tyhjää tilaa uusille mustelmille.
Vastaathan pian? Olet rakas.
~Äiti
Huokaisin ja aloin naputtaa vastausta.
Äiti.
Sinulla ei ole syytä olla huolissasi. Muutto on vain ollut raskas, siinä kaikki. Ole varovainen niiden rullaluistinten kanssa!
Soitan sinulle, olet rakas.
~Bella
Suljin sähköpostini ja painuin syvemmälle toimistotuoliin ja huokaisin. En osaisi kertoa äidilleni mitään uskottavia yksityiskohtia uudesta elämästäni Astoriassa. Se oli turhauttavaa.
Nousin ylös ja aloin laahustaa takaisin kohti olohuonetta. Kaikki olivat paikoillaan. Kortit oli jätetty levälleen pöydälle, ja kaikki istuivat hiljaa ja katsoivat Alicea, joka puolestaan tuijotti suu raollaan eteensä. Jasper istui hänen vierellään huolestuneen näköisenä. Kiiruhdin istumaan Edwardin viereen sohvalle. Edward tuijotti Alicea järkyttyneenä, epäuskoisena.
“Mitä se on, Alice?”, Jasper kuiskasi ja laittoi kätensä Alicen reiden päälle lepäämään. Alice tuijotti eteenpäin ja avasi suutansa enemmän puhuakseen, mutta sulki sen taas.
“Mahdotonta.”, Edward henkäisi. Katsoin mieheeni kasvoillani ilmeisen syvä huoliryppy.
“Mitä se on?”, kysyin ja vaihdoin asentoani enemmän Edwardiin päin ja laitoin käteni tämän olkapäälle. Edward pysyi vaiti.
Alice havahtui ja katsoi Edwardiin, itsekin hyvin epäuskoisena.
“Niin minä näin.” Alice kuiskasi Jasperin ottaessa Alicen syleilyyn.
“Mutta.. kuinka?”, Edward kysyi vähän lujemmalla äänellä, vähän vihaisen oloisesti.
“Pääsisimmekö mekin mukaan keskusteluun?”, Emmett tuhahti sohvan kulmalta ja minä nyökkäsin hyväksyvästi.
“Edward?”, kysyin ja Edward kääntyi minua kohti. Hän otti kasvoni käsiensä väliin ja katsoi minua pahoittelevasti, kulmien välissä syvä huoliryppy. Lopulta hän avasi suunsa ja kuiskasi;
“Bella, hän on palannut. Victoria on palannut.”