Ankkalinnassa tapahtuu aka Aku Ankkaa raapaleiden ja ficlettien muodossa
Nimi: Maaseudun rauhassa
Kirjoittaja: Sirina Black
Ikäraja: S
Fandom: Aku Ankka
Genret: draama
Päähahmot: Aku Ankka, Tupu, Hupu ja Lupu Ankka sekä Mummo Ankka
Varoitukset: Ei ole.
Vastuuvapautus: En omista hahmoja tai paikkoja, jotka tunnistaa Disneyn omaisuudeksi.
Yhteenveto: Aku piti maaseudun rauhasta.
A/N: Osallistuu Vuosi raapalehtien II -haasteeseen sekä Fandom10, fandomina Aku Ankka.
Sanamäärä: 200+150+150+100
1.
Toisinaan Ankkalinnan rauha järkkyi pahasti. Etenkin niinä päivinä kun Roope Ankka oli huonolla tuulella. Ja niitä päiviä oli viimeisten viikkojen aikana ollut tihenevään tahtiin. Aku Ankkaa ei kiinnostanut tietää mikä tällä kerralla oli Roope-sedän kiukkuisuuden syynä. Akulla kun oli kokemusta setänsä kiukunpuuskista liiankin kanssa.
Useimmiten syynä oli Roopen kilpailija Kroisos Pennonen, joka silloin tällöin onnistui kaappaamaan jotain sellaista mitä molemmat tulisesti halusivat Roopen nokan edestä. Silloin kannatti olla mahdollisimman kaukana Ankkalinnasta, jollei halunnut joutua Roope Ankan kynsiin. Miljardöörillä kun oli tapana syyttää kaikkia muita paitsi itseään epäonnistumisistaan.
Ja yleensä Roopen ollessa sillä päällä, Aku oli ensimmäisenä tulilinjalla. Senpä takia Aku olikin päättänyt paeta vähin äänin sisarensa poikien kanssa Mummon luokse Ankkalinnan laitamille. Siellä he olisivat turvassa Roopen suunnitelmilta ja kiukulta, niin kauan kuin olisi tarpeellista.
”Kiiruhtakaa, pojat!” Aku hoputti poikia, jotka edelleen miettivät omassa huoneessaan mitä ottaisivat mukaansa maalle. ”Ennen kuin Roope-setä saapuu paikalle!”
”Tullaan!” kolmikko huusi ja Aku kuuli kuinka poikien matkakassit tömähtivät lattialle.
Tyytyväinen huokaisu pääsi Akun huulilta kun pojat hetkeä myöhemmin raahasivat kassejaan alakertaan puuskuttaen.
”Autoon ja pian!”
”Kyllä, Aku-setä”, kuului kolmiääninen vastaus.
Saatuaan ahdettua heidän kaikkien matkatavarat vanhan kunnon autonsa, 313:n kyytiin, Aku hyppäsi itse kuskin paikalle ja kaasutti pois pihaltaan.
2.
”Mummo!” Aku huuteli pysäytettyään autonsa Mummo Ankan maatilan pihalle.
Ei kestänyt montaakaan sekuntia kun Mummo Ankka asteli kori käsivarrellaan ulos kanalasta. Akun kielelle herahti vesi pelkästä ajatuksestakin, että seuraavien päivien aikana Mummo ruokkisi heitä herkullisimmilla ruoillaan ja leipomuksillaan.
”Aku ja pojat. Hienoa, että tulitte kyläilemään”, Mummo oli aidosti ilahtunut vaikka Aku ei ollut taaskaan muistanut ilmoittaa hänen ja poikien saapumisesta. ”Toivottavasti ei haittaa, jos joudutte vähän auttamaan minua maatilan askareissa?”
”Ei tietenkään!” kuului ankanpoikien innostunut vastaus.
Aku ei ollut yhtä innoissaan kuin sisarensa pojat. Hän oli viettänyt miltei koko lapsuutensa Mummo Ankan hoivissa ja joutunut tekemään oman osuutensa maatilan askareista jo silloin. Aku oli suunnitellut ripustavansa vanhan riippumattonsa Mummon puutarhaan ja makoilevansa päivät pitkät varjossa, Sihi -juomaa nauttien.
”Kaipa se käy”, Aku kuitenkin vastasi nähtyään Mummon pienoisesti pettyneen katseen.
”Hienoa. Mutta nyt menkäämme lounastamaan. Paisti odottaa kypsänä uunissa”, Mummo totesi alkaessaan paimentaa nelikkoa kohti päärakennusta.
3.
”Olen aivan ähky”, Aku huokaisi painautuessaan kunnolla tuolinsa selkänojaa vasten. ”Teet aina yhtä maittavia ruokia, Mummo.”
”Hienoa, että kelpasi. Jaksatko ottaa kuitenkin jälkiruokaa, Aku? Tein vadelmapiirakkaa, joka tarjoillaan kera vaniljakastikkeen”, Mummo kysyi alkaessaan kasata lautasia pois pöydältä.
”Jos ihan pikkuisen sitten”, Aku huokaisi vatsaansa taputellen.
Mummo hymyili pienesti kadotessaan keittiön puolelle. Kyllähän hän tiesi, ettei Akua saisi millään ilveellä jättämään lempijälkiruokaansa väliin, vaikka tämä olisikin aivan täynnä. Aku oli aina ollut oikea herkkusuu, jolle makeat jälkiruoat maistuivat pääruokaakin paremmin.
”Täältä tulee piirakkaa ja oikeaa, itsetehtyä vaniljakastiketta”, Mummo ilmoitti astellessaan takaisin ruokailuhuoneen puolelle.
Aku katseli miltei kuola valuen isoa vadelmapiirakkaa, joka edelleen höyrysi lämpöisenä.
”Mummo, sinä olet ruoanlaittajien ykkönen!” ilmoittivat ankanpojat yhteen ääneen. ”Maailman paras.”
”Äh, älkäähän vitsailko noin, pojat. Omaksi iloksenihan minä leivon ja laittelen ruokaa. Eihän täällä yleensä ole kuin Hansu syömässä tuotoksiani”, Mummo vähätteli tuttuun tyyliinsä omia taitojaan. ”Mutta hyvä kun kelpaa.”
4.
Aku makoili tyytyväisenä huoneessaan, jossa oikeastaan mikään ei ollut hänen lapsuutensa päivistä muuttunut. Mummo oli pitänyt kaikki hänen lelunsa ja muutkin tavaransa samoilla paikoilla, johon Aku oli ne aikanaan jättänyt. Vain verhot olivat vaihtuneet vanhoista, virttyneistä nalleverhoista valkoisiin pitsiverhoihin.
Akusta oli mukava silloin tällöin viettää kunnolla aikaansa Mummon luona. Osittain, koska tämä oli loistava ruoanlaittaja, osittain sen takia, että maaseudulla mieli todella lepäsi eikä ollut kiire oikeastaan minnekään. Tietenkin oli kaikki maatilan työt tehtävänä, mutta yleensä Aku sai jotenkin puhuttua itsensä irti niistä. Useimmiten hän vain makoili jonkun puun varjossa, heinä nokanpielestä roikkuen ja hattu silmille vedettynä. Laiskan ankan unelma.