Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Pimeyden voimat => Aiheen aloitti: Metkuilija - 24.07.2009 12:20:32
-
Author: TrisjaPower
Ikäraja: Sallittu
Genre: Draama :P
Disclaimer: Hahmot kuuluvat rowlingille enkä ota niistä minkäänlaista maksua.
1. (Luna Lovekiva)
“ Tässä lepää rakas perheenjäsenemme ja ystävämme Fred”
Lukiessani hautakiven tekstiä, silmäni täyttyvät kyynelistä. En voi vieläkään täysin ymmärtää, että hän ei ole enää täällä.
Yritän saada ajatukseni kokoon, ennen kuin palaan kotiin.
Miksi en sanonut Fredille että rakastin häntä. Nyt se on liian myöhäistä.
Taivaskin itkee Fredin poismenoa. Kävelen takaisin haudalle ja katson kiveä, toivon että Fred tulisi sen takaa nauraen ja huutaisi: “Aprillia Luna.”
Olisinpa ollut rohkeampi, mutta eihän hän minua huomannut. Hänhän piti minua outona, niin kuin kaikki muutkin.
Seison sateessa ja itken. Huomaan kauempana lähestyvän hahmon. Hiivin hiljaa pois ja annan hänen tulla vuorostaan suremaan.
“Hyvästi Fred”, kuiskaan hiljaa ja poistun.
2. (Ginny)
Rakas päiväkirjani
Kävin äidin kanssa tänään Fredin haudalla. Äiti tuijotti vain hautakiveen ja itki. Yritin lohduttaa häntä, mutta hän ei päästänyt minua lähelleen.
Menin istumaan läheisen tammen juurelle. Toivoin että olisin saanu paukkuja niskaani ja että kaikki olisikin ollut vain pahaa unta. Katsoin ylös, mutta Fred ei ollut siellä.
Siinä kohtaa missä Fred istui ennen oli nyt pieni punarinta.
Punarinnan katseessa oli jotain tuttua, ja se lensi kädelleni. Sen katse sanoi: “Älkää surko, voin hyvin ja olen aina luonanne.”
Punarinta noukkaisi hellästi nenästäni, niin kuin Fredkin kun halusi kiusoitella minua.
Purskahdin itkuun. Äiti tuli ja otti minut syliinsä ja silitti selkääni. Kun rauhoituin kerroin äidille punarinnasta. Hän hymyili ja sanoi: “Sitten meidän on tehtävä niin kuin Fred toivoo.”
Äiti otti minua kädestä ja lähdimme kävelemään kotiin. Katsoin vielä haudalle niin kauan kunnes se katosi näköpiiristä.
Kaipaan Frediä todella paljon.
3. (George)
En millään jaksa nousta sängystä. Oloni on lyijyn raskas. Katson viereiseen sänkyyn, mutta se on tyhjä. Olen yksin. Miksen minä voinut kuolla hänen kanssaan? Miksi hän jätti minut yksin?
Nousen hitaasti, puen vaatteet päälleni. Kävelen alakertaan. Äiti käskee minut aamiaiselle, mutta kävelen suoraan ulko-ovelle. En näe mitään, mutta jalkani tuntevat reitin.
Huomaan jälleen seisovani veljeni haudalla. Tällä paikalla on vain me kaksi Gred ja Feorge.
Palaan aikaan jolloin olimme 4-vuotiaita. Fred nousee portaita ylös vetäen perässä pulkkaa. Hän laskee portaita alas ja minä pidän ulko-ovea auki. Fred ja pulkka tulevat kuin kotka kohti minua. Hyppään pulkkaan ja lennämme lumihankeen.
“Otetaan uudestaan!” hihkaisee Fred.
“Aina valmiina!” vastaan innoissani.
Tällä kertaa minä menen pulkan kanssa yläkertaan ja Fred pitää ovea auki.
Havahdun ajatuksistani ja huomaan että ilta on jälleen hämärtynyt. Näen kuinka isä tulee minua kohti ja kysyy: “Eikö olisi jo aika taas palata kotiin?”
Katson hautaa edelleen ja nyökkään. Isä ottaa hartioistani kiinni ja vie minut kotiin.
“Näkemiin Gred, oikea käteni, näkemiin.” kuiskaan itku kurkussa.
A/N kommentoiti suotavaa ja jopa vaadittua
// Ancka lisäsi ikärajan alkutietoihinkin.
-
Tämä oli ihana!
Minua meinaa alkaa itkettää.
Olen myös vähän kummissani, kun en ymmärrä ketlä siinä haudalla käyvät. Vain Lunan. Mutta muuten ficci oli todella hyvä ja ihana
-
Tämä oli ihana!
Minua meinaa alkaa itkettää.
Olen myös vähän kummissani, kun en ymmärrä ketlä siinä haudalla käyvät. Vain Lunan. Mutta muuten ficci oli todella hyvä ja ihana
Nyt olen merkinnyt ketkä kävivät haudalla...
Ja kiitos myönteisestä kommentista :)
-
Hmm..
Ihan hieno idea ja pidin tästä, mutta muutamat kohdat pistivät silmääni.
"Tässä lepää, rakas perheenjäsenemme ja ystävämme Fred"
Pilkku on tässä kohtaa ehkä tarpeeton..
Yritin lohduttaa häntä mutta, hän ei päästänyt minua lähelleen.
Mielestäni pilkku kuuluu tässä kohtaa mutta-sanan eteen.
Toivoni että olisin saanu paukkuja niskaani ja että kaikki olisikin ollut vain pahaa unta. Katsoin ylös, mutta Fred ei ollut siellä.
oksalle. Siinä kohtaa missä Fred istui ennen oli nyt pieni punarinta.
Toivoni? ja Oksalla? Ja tuota "oksalla" seuraava lause voisi alkaa uudelta riviltä. Näyttäisi parmmalta :)
Huomaan jälleen seisovani veljeni haudalla. Tällä paikalla on vain me kaksi Gred ja Feorge.
Palaan aikaan jolloin olimme 4-vuotiaita. Gred nousee portaita ylös vetäen perässä pulkkaa. Hän laskee portaita alas ja minä pidän ulko-ovea auki. Gred ja pulkka tulevat kuin kotka kohti minua. Hyppään pulkkaan ja lennämme lumihankeen.
“Otetaan uudestaan!” hihkaisee Fred.
“Aina valmiina!” vastaan innoissani.
Tällä kertaa minä menen pulkan kanssa yläkertaan ja Fred pitää ovea auki.
Tämä on nyt vain mielipide, mutta minusta olisi järkevämpää muuttaa Gred kohdat ihan vaan Frediksi, koska seuraavassa kappaleessa on taas Fred hihkaisemassa.
“Näkemiin Gred, oikea käteni.” “Näkemiin.”
Tässä jää vähän epäselväksi, ketä sanoo tuon jälkimmäisen näkemiin. Jos olet halunnut jättää sen tulkinnan varaiseksi, kannattaa se laittaa kuitenkin seuraavalle riville. :)
Noin tuossa ne mitkä bongasin. Kuvailua olisi voinut olla vähän enemmän, muutama adjekstiivi värittämässä tekstiä vähän lisää.
Tykkäsin erityisesti Lunan pätkästä. Luna oli siinä jotenkin niin lunamainen :D
Mutta viimeiset kolme riviä olivat ehdottomasti parhaat. Varsinkin kun Arthur tulee hakemaan Georgea kotiin.
Kiitos tästä ja toivottavasti et ottanut tästä palautteesta itseesi :)
-
Tyynis: ;D en ottanut itseeni. Kestän palautetta kuin palautetta.. Jos en kestäisi kovaakin palautetta en laittaisi tekstejäni tänne :) 'Ja muuten korjaus tehty :)
-
Minua rupesi ihan oikeasti itkettämään kun luin tämän... johtuu varmaan kellonajasta, maratoonista melankolista musiikkia ja yleisestä normiangstista, mutta pakko sanoa että ficcisi kosketti jostain todella syvältä.
Ensin ihmettelin tuota Lunaa tuossa alussa, mutta pääsin siitä yli. Ei ole aikaisemmin minulle tullut mieleen ettäkö Luna olisi ollt jompaan kumpaan veljeksistä ihastunut.
Ginnyn pätkä oli myös aivan ihana<3 Tosin linnut symboloimassa kuolleita omaisia on aika klisee (niinkin ttutsa teoksestakin kuin Topeliuksen Koivusta ja tähdestä näin esimerkkinä), mutta se vaan ON toimiva vertauskuva. Toteutettuna hyvin syön minkä vain kliseen kohoineen päivineen, ja tämä oli selainen hyvin toteutettu.
Viimeistaan kun Arthur kävi hakemassa poikansa takaisin otiin teki mieli purskahtaa itkuun.
Ihana ficci, kiitos tästä.
Terkuin: jjb
-
jjb: Olen otettu, että tekstini vaikutus oli sellainen kuin halusin :'( :)
-
Voi että, nyt se sitten tapahtui, jokin ficci oli niin liikuttava että jouduin räpyttelemään silmiä etten alkaisi kyynelehtiä. Kiitos ja syvä Kumarrus, tämä oli ihanan liikuttava!
-
Voi että, nyt se sitten tapahtui, jokin ficci oli niin liikuttava että jouduin räpyttelemään silmiä etten alkaisi kyynelehtiä. Kiitos ja syvä Kumarrus, tämä oli ihanan liikuttava!
Olen otettu :'(
En olisi kkirjoitushetkellä voinut kuvitella että :'( :'( :'( :'(
Olen itse liiikuttunut niin liikuttavasta kommentista että en saa enää sanaa suustani.
-
Ginnyn kohta oli aivan ihana. Ja Georgen. Onneks olin tällee illalla koneel ni ketään ei nähny ku tirautin pari kyyneltä.. Oli vaan niin hieno. Enempää en oikein osaa sanoa..
-
Kesävauva: kiitos kauniista sanoista.
-
Mitä haittaa muutama pikku virhe.Tämä oli hyvä ficci
-
Ooh, vau.
Tää todellakin nostatti kyyneleet silmiin.
George-kohta oli ehkä paras ja koskettavin, mutta Lunan kohta aidoin.
Tykkäsin! Kaunista, mutta niin surullista. Kiitos :-*
-
Tää oli ihana.
Mua alko itkettää se Fredin kohta ja siinä se kun se muisteli vanhoja aikoja :'(. ;D ;D
-
Tällä paikalla on vain me kaksi Gred ja Feorge.
<3 ihana
lunan osuus jäi vähän kylmäksi (kun lunasta yleensä saa esiin niin paljon), mutta muuten tykkäsin.
uglydoll
-
“Näkemiin Gred, oikea käteni, näkemiin.” kuiskaan itku kurkussa.
Tämä loppu oli mahtava lopetus mahtavasti alkaneelle tarinalle <3 Koko tarina itsessään oli haikea, mutta kuitenkin jotenkin ihana.
-
KAIKILLE: oioioi :D *kiitos ja kumarrus, niin hyvistä ja rakentavista kommenteistanne. *niiaus*
Lisäähän saa tietenkin kommentoida jos haluaapi =)
-
Meinasin poistua teksistäsi komentoimatta, mutta sitten totesin ette pystynyt siihen. Joten nyt sitten yritän väsärtää jonkinlaisen kommentin aikaiseksi, sillä sinä todella teit minut sanottomattomaksi. Sille ei voi mitään. Joskus niin vain käy.
Siis. Itkin kun luin tätä, ja hmm... TÄMÄ OLI IHANA<33 Kiitos, sinulle. Nyt painun Naurettavuus osastolle, jotta saan mieleni paremmaksi, sillä tästä jäi haikeat tunnelmat.
Ps. Olen itse katsos kaksonen ja ymmärrän Georgen tunteet. Tosin veljeni ei ole kuollut :) ;)
-
Olihan tämä surullinen, mutta minä en ,niinkuin monet muut, itkenyt. Se on sangen outoa, koska itken yleensä aina kaikissa ficeissä. Tämä oli hienosti kirjoitettu ja kaikkea, mutta minun kovaa pintaani tämä ei läpäissyt. Minulla tämä ficci ei tuntunut sydämmessä. Olen pahoillani näin negatiivisesta kommentista :) Mutta minä en saanut sitä väristystä surullisuudesta ja tunteista.
~ Shute
-
Lunan osuudesta puuttui mun mielestä se aito tunne, joka oli onnistuneempi Ginnyn ja Georgen osuuksissa. Georgen pätkä oli kaikkein kaunein ja tunnerikkain. Kauniisti kirjoitettu, mutta jokaiseen näistä olisin kuitenkin toivonut enemmän tunnetta välittymään tekstistä.
-
Oivoi, nätti. 8']
Kun luin tota Gerogen kohtaa, tuli itku. :''<
Kiitos,
Veera
-
Oih, tämäpä oli kaunis ja hyvä pikkuinen ficci! Fredin kuolema oli surullista, en olisi halunnut hänen menevän niin nopeasti ja niin nuorena. : (
Lunan osuus oli ehkäpä - tai siis oli ilman ehkiä - huonoin. Oli sekin hyvä, mutten olisi uskonut Lunan rakastaneen Frediä. Ginnyn osuus taasen oli luultavammin paras, ja Georgenkin osuus todella hyvä. Ihan kävi sääliksi Mollya Ginnyn osuudessa, joka olisi mitä luultavammin toiminut juuri noin kirjoissakin: itkenyt kovasti.
En keksi nyt muuta sanottavaa, mutta pidin tästä paljon ja hyvä ficci oli!
-
Miten voi ilmaista jotenkin hienosti, että itkettää? *pyyhkii silmiään*
Tämä oli kauhean surullinen, varsinkin jostain syystä keskimmäinen raapale pisti itkettämään ja sitten kun viimeiseen päästiin, niin ei niitä kyyneliä voinut enää tyrehdyttää.
Tykkään ajatuksesta, että Luna oli rakastunut Frediin, jotenkin tuntuu jostain syystä hyvin canonmaiselta. Se toimi myös hyvin, että Luna lähti pois antaakseen tilaa seuraavalle, hyvin Lunamaista.
Ja toisessa raapaleessa punarinta, joka nokkaisi Ginnyä nenästä, ihana.
Viimeinen oli sydäntäsärkevä siinä, missä kahdessa ensimmäisessä vielä tuntui olevan jotain haurasta toivoa/kirkkautta, viimeisessä jäi sellainen fiilis, että George ei näe syytä jatkaa eteenpäin, vaan jokainen päivä menee lähes saman kaavan mukaan.
Tämä oli hieno, toi tunteet upeasti esiin, niin hahmoilla kuin lukijallakin...
~Violet kiittää
-
Kuten monet muutkin tämän lukeneet, minäkin jouduin räpyttelemään silmiäni vimmatusti, etten olisi alkanut vollottaa. Lunan kohdassa tuli haikea olo, Ginnyn vielä haikeampi ja Georgen kohdassa alkoi todella itkettää. George-parka.
Hienosti olet kirjoittanut tällaista nyyhkyä, ei missään vaiheessa ollut kornia tai imelää. Jatka samaan malliin!
-
Nättiä kirjoitusta.
Mua aina alkaa itkettää näissä ficeissä missä käsitellään Fredin kuolemaa :-[
Tykkäsin eniten Georgen kohdasta
-
Aivan ihana ja nieleskelin tässä itkua.
Kauniisti kirjoitettu ja vaikutti todentuntuiselta.
Virheitä en löytänyt, en tosin niitä etsinyt.
Ginnyn kohta oli mielestäni paras.
-
kauniisti kirjoitettu, minua alkoi itkettää, :'(
ja georgen kohta oli ehdottomasti paras.
jennumiu
-
hmm...mua häiritsi hieman ku kaikki itki, niin tuntu että joka kohta oli liian samanlainen.
Luna oli aikamoinen yllätys.
mutta loppujen lopuksi: ihan kiva
-
niin kaunis!!
ja koskettava :'(
ihan piti räpytellä silmiä etten itkisi, oli hirmusen surullista, varsinkin georgen osuus!! :'(
-
Samperin julmaa. Sie yritit just selvästi tappaa miut. Kipeitä ihmisiä ei saa itkettää! *Kävi hakemassa uuden paperin, turisti nenänsä uudelleen ja uskoo nyt pystyvänsä kirjoittamaan edes jotain henkevää*
Mie en ees tajunnu sitä hetkeä ku aloin itkeä. Se oli jossain Ginnyn kohdan kohdilla ja jatkui loppuun asti - kunnes piti mennä pelastamaan oma henki tukehtumiselta. Käsittämättömän koskettava! Monet ficit eivät ole pistäneet itkemään kahdesti, kun yritin vielä lukea uudelleen kirjoitusvihreiden varalta. Noh, mie satuin pongaamaan sieltä yhden, mutta eipä tuo haitannut.
Lunan kohta aiheutti ristiriitaisia tunteita, mutta se nyt onkin minun ongelmani kun en siitä hahmosta ole ikinä hirveästi välittänyt. Se kohta oli silti kaunis!
Olen lukenu aikas monta "3 kertaa" ficciä, ja 2/3 tästä tais muodostua miun lemppariksi niistä kaikista! Loistavaa työtä! (:
-
Ihana ficci! Purskahdin kyyneleihin tämä oli niin liikuttava,rakastan tälläisiä ficcejä!Kaunis tarina Frediä kaipaavista ihmisistä! Tälläiset saavat minut aina kyyneleihin ja lattiani saa pesunsa.Voi miten lumoavasti kirjoitit ficcisi se oli todella ihana.
Kuolotar