Harry Potter -ficit > Godrickin notko

Lentämään luodut (S, George/Harry)

<< < (2/4) > >>

Vanilje:
hiddenben, kiitoksia kommentistasi! Ihanaa kuulla, että olet pitänyt osista tähän mennessä. Hauskaa huomata, miten samankaltaisia ajatuksia Fredistä ja Georgesta yksilöinä näköjään on! Myös Harry on tosiaan tällaisessa tilanteessa on ihan mielenkiintoinen konsepti, hahmo kun voi taipua vähän moneen suuntaan taustoistansa johtuen. Toivottavasti seuraavat osat vastaavat mieltä askarruttaviin kysymyksiisi. ;) Vielä kerran kiitos, kommenttisi ilahdutti toden teolla! <3



IV
Nykyään vain harvoin George huomaa olevansa surullinen. Ei hän ole mitenkään erityisesti koittanut tunteitaan sivuuttaa, se on vain ikään kuin tapahtunut. Tilalle on tullut uudenlaista keveyttä ja mahanpohjaa kutittelevaa jännitystä.

Harry ripustaa huispausaiheista taulua Georgen makuuhuoneen seinälle, ja George voisi uppoutua hetkeen ikuisuudeksi. Lopetettuaan Harry kääntyy kohdatakseen Georgen hyväksyvän katseen. Hetki kestää sekunteja sallittua pidempään ja lopulta pilke silmäkulmassaan Harry kääntyy esittämään, että mittaa sormillaan taulun asentoa seinällä.

George puuskahtaa, mutta seasta kuuluu naurahdus. Kumpikin tietää, ettei Harry oikeastaan ole sisustajaihmisiä. Toisaalta ei ole Georgekaan, eikä se haittaa kumpaakaan. He ovat tyytyväisiä yhdessä juuri tähän hetkeen. Kumpikaan ei kaipaa muuta.

Vanilje:
V
Syksyinen sade piiskaa maata Harryn ja Georgen juostessa sateensuojaan. Sisälle päästyään kumpaakin naurattaa hengästyksen lomasta. Portaat yläkertaan narahtelevat jalkojen alla. Makuuhuoneen ovi sulkeutuu ja George riisuu märän nihkeän paidan päältään. Kun hän kääntyy ympäri, on myös Harry riisunut paitansa.
 
George ei voi estää katsettaan vaeltelemasta. Onhan hän Harryn nähnyt paidatta monet kerrat rohkelikon huispausjoukkueen pukuhuoneessa, mutta nyt hän näkee tämän aivan uudessa valossa. Hänen onnekseen Harry ei näytä olevan moksiskaan. Päinvastoin, toinen astuu lähemmäs ja tarttuu Georgea kädestä, ja kun George sitä vähiten odottaa, Harry nojaa suutelemaan häntä.

Hetki pysähtyy ja George tuntee kipinöintiä päästä varpaisiin, ennen kuin vastaa suudelmaan.

Vanilje:
VI
Niinä hetkinä, kun kipu menneestä iskee yllättäen jälleen, Georgen ei enää tarvitse esittää, ettei mitään tapahtunut. Sen sijaan hän antaa kyyneleiden virrata ilman häiventäkään häpeästä. Harry makaa hänen vierellään ja lopulta suutelee pelon pois. Hän pitelee Georgea niin kauan kuin tämän tarvitsee, eikä yritä antaa viisaita neuvoja kuten kaikki muut.

Sillä Harry ymmärtää. Harry on käynyt paljon kipua läpi elämässään, joten hän todella ymmärtää. Se rauhoittaa Georgea, vaikka ei hän tuskaa kenellekään toivo. Vihdoinkin hänestä tuntuu, ettei hän ole yksin. Harryn läsnäolo rauhoittaa, eikä Georgen tarvitse pelätä kipua, sillä nyt hän tietää sen olevan sallittua. Se tuntuu hänestä uudenlaiselta vapaudelta.

Vanilje:
VII
Pöytään kannetaan suuri täytekakku. Ilmassa lentelevät koristetontut heittelevät konfettia syntymäpäivävieraiden ylle. Georgen kakun päälle asettelema tähtisäderaketti räjähtää muodostaen numerot ilmaan ja kaikki hurraavat nauraen. George nauraa myös ja leikkaa kakusta ensimmäisen palasen (hieman isomman, hänelle ja Fredille), ennen kuin ojentaa kakkulapion Harrylle.

George tuntee Harryn pehmeän kosketuksen hänen reidellään. George tarttuu Harrya kädestä ja lämpö valtaa hänet. Mansikkakakku maistuu makealta. Georgen silmät säihkyvät, kun kaikki kohottavat maljan kuluneille vuosille. Erityisesti viimeisin vuosi on muuttanut hänen elämäänsä paljon, mutta hän ei vaihtaisi siitä pois hetkeäkään. Jokainen hetki on tuntunut aidolta.

Harry puristaa hänen kättään tiukasti, eikä George haluaisi olla missään muualla.

hiddenben:
No niin, halusin tulla vielä takaisin kommentoimaan näitä muitakin osia, joten täällä ollaan!

Pidän siitä asteittaisesta onnellisuudesta, joka tuntuu lisääntyvän jokaisen raapaleen myötä. Alun vaikea, surullinen tunnelma kevenee päivä päivältä ja viimeinen raapale on jo todellista onnea, jossa Fredin menetys ei enää tunnu niin kivuliaalta kuin ennen vaan aika todella on parantanut haavoja. Näissä myöhemmissä raapaleissa, osissa IV-VII, valitsemasi hetket ovat ihania ja tuntuvat Georgelle tärkeiltä. Sellaisilta, mitkä hän muistaa vielä vuosienkin päästä.

Harry, vaikka ymmärtääkin, mitä menetys on, esiintyy tässä tarinassa kovin vahvana. Se, joka kuivaa Georgen kyyneleet ja piristää, tekee aloitteen (niin kuin tuossa ensisuudelmassa) ja on se, joka rohkaisee. Vaikka se ei tässä tarinassa tule esille, ajattelen jotenkin, että kai George tekee sitä Harryllekin – piristää ja tekee iloiseksi? Ainakin George aktivoi Harryn tekemään uusia asioita, niin kuin alun raapaleissa tulee ilmi.

Ainoa, mitä jäin näissä myöhemmissä raapaleissa kaipaamaan, oli dialogi! Tykästyin todella paljon niihin muutamiin repliikkeihin, joita alun raapaleista löytyi ja olisi ollut hauska saada pieniä keskustelupätkiä näissä muissakin :) Mutta ei kai makeaa liiaksi! Kiitos näistä viimeisistäkin (ja toivottavasti innostut kirjoittamaan tämän myötä lisää)! 

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu