Harry Potter -ficit > Godrickin notko

Lentämään luodut (S, George/Harry)

<< < (4/4)

Vuorna:
Päivää! En ole aiemmin tainnut tällä parituksella tekstejä lukea, joten ihan mielenkiinnolla avasin tämän nähdäkseni että mistä onkaan kyse. George ja Harry ovat kieltämättä hyvin potentiaalinen pariskunta, vaikka sitä potentiaalia ei kovin usein näe hyödynnettävän. Raapalesarjat ovat mulle hyvinkin mieluinen formaatti, jotenkin pienet yksittäiset kohtaukset onnistuvat aina ilahduttamaan oikein erityisellä tavalla.

Surumielinen mutta romanttinen, tuo kuvaa minusta hyvin tämän tekstin tunnelmaa. Fredin kuolema tulee varmaan aina olemaan semmoinen epäreiluuden huipentuma, ja se lisää aina tietynlaisen säväyksensä Georgesta kertoviin sodanjälkeisiin teksteihin. Tässäkin Georgen menetys oli tosi riipaisevasti esillä, mutta tavallaan myös todella kauniisti ja erityisesti Georgen hahmolle uskollisesti. Harryn ja Georgen dynamiikka oli tässä erittäin toimiva, harvemmin sitä on tullut ajateltua miten he voisivat sopia toisilleen mutta tämän perusteella tosi hyvin! Harry tosiaan ymmärtää, miltä läheisen menettäminen tuntuu, ja olit mainiosti kuvaillut sitä, miten tavallaan eleetöntä Harryn tuki Georgelle olikaan.


--- Lainaus ---He ovat tyytyväisiä yhdessä juuri tähän hetkeen. Kumpikaan ei kaipaa muuta.
--- Lainaus päättyy ---
Tämä neljännestä raapaleesta löytyvä kohta nousi varmaan omaksi suosikikseni! Pidin kovasti siitä, miten raapaleiden tunnelma keveni luonnollisen tuntuisesti loppua kohden, ja tässä nelosraapaleessa se konkretisoitui kivasti! Siinä kyseisessä hetkessä ei muuta kaivattu, ei edes Frediä.

Tykkäsin ihan tosi paljon tämän kehittyvästä tunnelmasta sekä siitä, miten luonnollisena olit kuvannut Harryn ja Georgen suhteen. Tämmöiset ilahduttavan mutkattomat romanssit ovat hurjan kivoja, mutta tykkäsin myös siitä, miten tässä oli paljon hyvää ja mielenkiintoista pohdintaa varsinkin Georgen mietteisiin liittyen. Kaikkiaan tää oli tosi ihana teksti, kivan toiveikas ja kauniskin vielä. Kiitos paljon tämän kirjoittamisesta, tätä oli todellakin ilo lukea!

Unohtumaton:
Onpa ihana otsikko! Se herätti heti ajatuksia siitä, että huispaus olisi heitä yhteensaattava tekijä – ja tällä kertaa vähän toisella tapaa kuin kouluaikoina. Hetki, kun Harry saa ensimmäisen kerran lentää Fredin vanhalla luudalla on erityisen koskettava. Harrykin näyttää tajuavan tilanteen merkityksen ja tulkitsin, että lentäminen yhdessä oli hetki, jolloin molemmat tajusivat ensimmäisen kerran ystävyytensä syventyneen. Ei vielä romanttisessa mielessä, mutta kuitenkin.

Vaikka sitä ei tässä ole kirjoitettu, niin kuvittelisin, että nämä kaksi ovat jossain vaiheessa käyneet keskustelun siitä, mikä on Harryn rooli Georgen elämässä. Että vaikka hän tekee Georgen kanssa samoja asioita kuin mitä George teki veljensä kanssa, hän ei kuitenkaan ole korvike, vaan uusi kumppani. Voisin kuvitella, että se on asia johon Harry on kiinnittänyt huomiota ja ottanut sen puheisiin, ja luulen, että se olisi ajallisesti tapahtunut raapaleiden III ja IV välissä – romanttisia tunteita alkaa tulla IV:n kohdalla mukaan ja luulen, että siihen olisi Harryn osalta myös vaikuttanut tällainen keskustelu. Minusta meinaan Harryssa tapahtuu jonkinlainen rentoutuminen neljänteen raapaleeseen tultaessa.  ;D

Tykkäsin erityisesti ensimmäisen suudelman rakentumisesta! On lennetty, on märkää, molemmat ovat elossa ja iloisia, ja sitten katse kertoo sen, mitä molemmat ovat ehkä jo aavistelleet tapahtuvaksi. Ai että. <3

Minusta oli myös kiva, että toiseksi viimeisessä raapaleessa nostetaankin vielä voimakkaita surun tunteita esiin ja kerrotaan lukijalle selkeästi, että kaiken uuden ja ihanan rinnalla on yhä kaipuu ja suru. Viimeisen raapaleen lempparini oli kohta, jossa George leikkaa kakusta vähän isomman palan hänelle ja Fredille. Kaunis ajatus, mutta ei enää niin surullinen. Surusta on tullut muistamista.

Olipa todella nätisti rakennettu tarina rakkaudesta, mutta myös surusta ja toipumisesta. Kiitos! <3

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu