Harry Potter -ficit > Hunajaherttua

Pölypalleroinen, S, Harry/Neville

(1/2) > >>

Violetu:
Title: Pölypalleroinen
Kirjoittaja: Violetu
Ikäraja: S
Genre: ihan pikkuruinen fluffy.
Paritus: Harry/Neville

A/N: Taisin kirjoittaa tämän viime kesänä, kun luin Puoliverista prinssiä ties kuinka monetta kertaa. Tämä pikkuinen ficletti sijoittuu junakohtaukseen, jossa aloin silloin nähdä Harry/Nevilleä kaikkialla. Kommentit tekisivät minut erittäin onnelliseksi.


Pölypalleroinen


Siinä se oli, aivan pieni ja viaton pölypalleroinen.
Kaiken järjen mukaan Harryn ei olisi pitänyt edes kiinnittää siihen mitään huomiota. Vielä vähemmän hänen kuului pohtia, olisiko omituista, jos hän pyytäisi Nevilleä nousemaan, ja nyppäisisi sen pois. Toisaalta hän olisi kyllä aika kurja ystävä, jos antaisi Nevillen kulkea pölypallo hiuksissa. Kaikki tuntuivat muutenkin katsovan Nevilleä alaspäin, vaikka poika oli ainakin pari senttiä Harrya pidempi. Neville ei ansainnut alentuvia katseita.
 
Pienen huokauksen saattelemana Harryn käsi sukelsi eteenpäin ja pölyhaituva jäi hänen sormiensa väliin. Neville kohotti katseensa silmät Harryn äkillisestä liikkeestä säikähtäneinä, mutta pojan ilme muuttui heti, kun hän huomasi harmaan höytyvän.
"Kiitos", Neville hymyili aavistuksen nolostuneesti.
Harry kohautti olkaansa kuin sanoen, ettei siinä mitään. Nevillen hiustupsun tuntu kummitteli edelleen Harryn sormenpäissä.

*

Se oli varsin tarpeeton juttu. Pikkuinen, äkillinen impulssi, johon Harry tarttui melko samaan tapaan kuin Nevillen käteen. He olivat poistumassa vaunuosastosta Kuhnusarvion kutsuille, kun jostain lehahti Harryn mieleen ajatus näkymättömyysviitasta. Eikö käytävien taittaminen viitan alla olisi huomattavasti mukavampaa? Ei tunkeilevia, ihailevia, alentuvia, uteliaita, repiviä katseita tai muutakaan epätoivottua huomiota. Ei kummallekaan heistä.

"Tule, mennään", Harry avasi vaunuosaston oven ja valmistautui heittämään viitan itsensä ja Nevillen ylle, mutta käytäviä pitkin virtaileva ihmispaljous pakotti luopumaan ajatuksesta.
Nevillen käsi oli lämmin ja luja. Siitä Harry ei päästänyt irti, kun he alkoivat luovia tietään eteenpäin. Harry tunsi tuon lämmön vielä silloinkin, kun Neville istui jo toisella puolella pöytää.

tirsu:
Aawws! ^ ^ Tämä oli äärimmäisen suloista luettavaa.
En ole aiemmin törmännyt Neville/Harryyn ja kun se pisti otsikosta silmiin, niin ajattelin vilkaista. Ja nyt on kyllä todettava, että kyllähän kaksikko muodostaisi suloisen parin. Enkä nyt tajua, että miksen ole tullut aiemmin ajatelleeksi asiaa...
Nyt harmittaa, kun en keksi mitään järjellistä muuta sanottavaa kuin sen, että tämä oli todella suloinen ja ihan pikku ficci. Kumpainenkin hahmoista oli omanlaisiaan.
Tämä olisi voinut olla pitempikin. Loppu kun tuli vastaan, niin oli sellainen olo, että "voi, joko tää loppui?", mutta kyllä se tämänkin pituisena oli tosi hyvä, että eipä sen puoleen. Toivottavasti kirjoitat kaksikosta joskus jotain lisää - ja ehkä vähän pidempänä.  :)


--- Lainaus ---Neville ei ansainnut alentuvia katseita.
--- Lainaus päättyy ---
Ei ansaitsekaan. Neville on ihan mahtava hahmo ja mua ärsyttää kuinka vähän Nevilleä tunnutaan välillä arvostavan.

-tirsu

Renneto:
Pakko olla samaa mieltä tirsun kanssa, tämä oli äärettömän suloista luettavaa.

Ja samalla ihanan... pienieleistä. Ei kerubeja, ei fanfaareja, ei lihaksi tulleita jumalia, mikä on tavattoman vetoavaa. Aika tavallista ja siksi juuri hirvittävän kaunista. Jos halutaan samaistumista, niin tässäpä vasta oivallinen teksti. Jo otsikko on lumoava.

Molemmat hahmot tuntuivat todellisilta ja elollisilta, heissä ei ollut mitään väärää vaan ajatukset, teot ja reaktiot olivat hyvin luonnollisia. Lyhyeenkin pätkään saa mahtumaan paljon luonteita ja lupauksia tulevasta, kun sen vain tekee niin kuin tässä on tehty: hienovaraisesti mutta varmaotteisesti. Tyyli oli loistelias, koska se oli niin hiljainen. Sopi näille kahdelle, kun esimerkiksi hymyiltiin aavistuksen nolostuneesti. Pidin myös tapahtumapaikasta kovasti. Juna ei ole sattumaa, sen tietää Harrykin. :3

Tyyli oli siis herkkä, mutta ehkä sen olisi voinut kiriä vielä pikkuisen minimalistisemmaksi - tarkoitan, että Neville kohotti katseensa silmät Harryn äkillisestä -- olisi voinut toimia ilman katse/silmät-komboa. Mutta tää on tällaista takertumista... Marinan sijasta voisin lainata muutaman lempikohtani:


--- Lainaus ---Siinä se oli, aivan pieni ja viaton pölypalleroinen.
--- Lainaus päättyy ---

Voi mikä aloitus. Myös toisen kappaleen se oli varsin tarpeeton juttu iski minuun!


--- Lainaus --- Harry tunsi tuon lämmön vielä silloinkin, kun Neville istui jo toisella puolella pöytää.
--- Lainaus päättyy ---

Samoin lopetus, oikein oikein oikein toimivaa!

Kiva lukea näistä kahdesta tällaista!

Letizia:
Keskipäivää kommenttikampanjasta!

Enpä ole tainnut koskaan lukea mitään Harrysta ja Nevillestä yhdessä, mutta miksipä ei. Oli suloinen ajatus, että kaikkien melskeiden keskellä valittu ja melkein-valittu vaihtavat muutaman katseen ja hipaisun kuin ketkä tahansa naapurin pojat. Minä tykkäsin, kun näinkin pieni ja (pöly-)hattarainen pätkä oli sidottu muutamalla pistolla kiinni aikaan ja paikkaan. Oli toisaalta Kuhnusarvion kutsut ja juna vei eteenpäin, mutta tässä ihastutti koko tilanteen arkipäiväisyys, jota Harry ainakin yritti itselleen uskotella. Ajateltavaksi jäi, mihin viaton pölypalleroinen saattoi johtaa.

Hahmot tuntuivat todellisilta ilman ylenpalttista romantiikkaa, kun Nevillen käsikin oli yksinkertaisesti lämmin ja luja. Näkymättömyysviittakin jäi kai lopulta sikseen. On vähän surullistakin ajatella, että molemmat pojat keräsivät katseita eri syistä jo niin paljon, että yksi kädestä pitäminen sinne tai tänne - eihän sitä ihmispaljoudessa kukaan edes näe.


--- Lainaus ---Nevillen hiustupsun tuntu kummitteli edelleen Harryn sormenpäissä.
--- Lainaus päättyy ---


--- Lainaus ---Harry tunsi tuon lämmön vielä silloinkin, kun Neville istui jo toisella puolella pöytää.
--- Lainaus päättyy ---

Ehkäpä suosikkikohtiani nämä. Pidin kummittelevasta kosketuksesta jo ensimmäisen kappaleen lopussa, ja koko fikin lopetukseen se ikään kuin kertautui ja voimistui. Suloista, kiitos tästä palasesta! :)

Beelsebutt:
Ja se kaikki alkoi pölypallosta ;D

Mä tykkäsin kans siitä, mitä pikavilkaisulla oli kehuttu muissakin kommenteissa, nimittäin arkisuudesta. Kuinka pölypallon nappaaminen pitkällisen moraalisen pohdiskelun jälkeen ;D johti toiseen ojennettuun käteen (ja siihen tarttuvaan kans!) jälleen, tosin nyt äkillisemmän, pohdiskelun jälkeen. Eikä kädet irronneetkaan. Ihan kuin pölypallo olisi katalysaattori pitkässä ketjussa, jonka lopullisena tuotteena on jotain uutta ja ihmeellistä, mutta lämpöistä ja kihelmöivää ja ja ja ja ihanaa ihastumista! En oo vielä niin vanha, muistan yhä millaista se oli :P ja vaikka tästä ei ihan vielä se välitykään, tää antaa odottaa sitä, mikä on ehkäjopamelkein parempaa kuin se itse.

Kiitos <3

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu