Finfanfun.fi

Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) => Toinen ulottuvuus => Aiheen aloitti: Ombra - 23.02.2010 20:44:37

Otsikko: Twilight: Ikuisesti ilman häntä K-11 [6. LUKU OSA 1 ILMESTYNYT 25.12!] | B/E, angst, drama, AU
Kirjoitti: Ombra - 23.02.2010 20:44:37

Nimi: Ikuisesti ilman häntä
Author: Ombra
Beta: Unicorn 4. luvusta lähtien
Genre: angst, drama, AU
Pairing: Bella/Edward
Rating: K-11
Fandom: Twilight
Disclaimer: Kaikki tutut hahmot ja paikat kuuluvat Stephenie Meyerille, muut minulle itselleni.
Warnings: WIP (keskeneräinen)
Summary: Mitä jos Laurent olisikin ehtinyt purra Bellaa ennen kuin sudet ehtivät väliin? Entä mitä tapahtuu kun Bella ja Cullenit kohtaavat yli kaksisataa vuotta myöhemmin, kun Bellalla on jo uusi perhe ja uusi elämä?

A/N: Ihka ensimmäinen ficcini koskaan. Tarinassa ei ole betaa, joten pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä ja muita mahdollisia epäselvyyksiä. Olen kuitenkin yrittänyt karsia sellaiset kohdat mahdollisimman hyvin pois. Kaikenlainen kommentti on tervetullutta, mutta toivoisin perusteluja. Ficci on myös nähtävillä Vampirelove.netin foorumissa.

1. Muistot, jotka eivät koskaan katoa

”Sinä…et…halua minua?”
”En.”

Hänen sanansa kaikuivat selkeinä ja aina yhtä tuskallisina päässäni. Muistin sanat ja niiden tuoman kadotuksen kuin se kaikki olisi tapahtunut minulle vasta eilen. Tosiasiassa tapahtumasta oli jo yli kaksisataa vuotta. Siinä ajassa minulle oli ehtinyt tapahtua paljon. Liian paljon. 

Samalla kun vuodet olivat vierineet, maailma muuttunut, olin myös minä uusiutunut. Minusta oli muovautunut uusi Bella. Ei tosin kovinkaan paljon erilainen kuin entinen, mutta muuttunut kuitenkin. Ne ketkä tunsivat vanhan Bellan sanoisivat minulle kenties nyt kuten aikuiset sanovat lapselle, jota eivät ole nähneet pitkään, pitkään aikaan: ”Oletpa sinä muuttunut!” Tällä kertaa he eivät kuitenkaan tarkoittaisi ulkoisia muutoksia vaan jotain aivan muuta. He tuskin edes tunnistaisivat minua siksi Isabella Swaniksi, joka kerran kompuroi maan päällä. Mutta tunnistamisen pelko luultavasti saikin minut näkemään sen kaiken vaivan, josta olen saanut nauttia – ja murehtia - viimeiset kaksisataakolmekymmentäkuusi vuotta.

Kaikki tapahtui kuitenkin niin nopeasti, etten vieläkään ole aivan varma tapahtuiko se minulle vai jollekulle muulle ihmiselle, joka sattui vain olemaan väärässä paikassa väärään aikaan. Yhtäkkiä Laurent oli vain seisonut edessäni niityllä puoli vuotta hänen lähtönsä jälkeen. Laurentin ei ollut ollut tarkoitus muuttaa minua vaan tappaa, imeä vereni kuiviin. Jättiläissusien täpärä väliintulo pelasti kuitenkin henkeni, mutta ei ehtinyt estää muutoksen käynnistymistä. Laurent oli purrut minua ennen kuin sudet olivat ehtineet estää. Luulin, että sudet olisivat tappaneet minut siihen paikkaan, mutta ne olivatkin lähteneet kummallisen pelästyneen näköisen Laurentin perään. En vieläkään käsittänyt mistä kaikki oli oikein johtunut, miksi sudet – olivatpa kuinka luonnottoman kokoisia tahansa lähtisivät vampyyrin perään? En kuitenkaan ollut vaivannut sillä sen enempää päätäni. En ollut nähnyt susia tai Laurentia enää koskaan sen päivän jälkeen. Joskus toivon, että sudet olisivat tappaneet minut sen sijaan, että olisivat lähteneet Laurentin perään. Silloin olisin jäänyt kaikesta tästä paitsi, mistä olisin ollut enemmän kuin hyvilläni. Oli sietämätöntä tietää elävänsä kuolemattomana ikuisuuden loppuun saakka tietäen ettei hän rakastanut minua. Ettei hän ollut vierelläni.

Olin jättänyt menneisyyden taakseni. Minusta oli tullut vampyyri, olin hyvästellyt Charlien, Reneen, Philin, Jacobin ja kaikki muut keitä olin rakastunut. Kaikki he olivat jo aikoja sitten kuolleet ja lepäsivät levollisina haudoissaan, joihin heidät oli laskettu viimeiseen lepoon – matkalle tuntemattomaan, jonne minä en koskaan olisi oikeutettu saapumaan. Kuten ei kukaan vampyyreistä.

Olin muuttanut nimeni Renesmee Carlie Reameriksi. Nimi muistuttaisi minua aina kaikesta mistä olin joutunut luopumaan. Se sai ihmiselämäni tapahtumat tuntumaan kuin ne olisivat tapahtuneet jollekulle muulle. Muistoni eivät olleet haalistuneet Forksissa viettämäni ajan osalta. Ne näin kirkkaina ja selkeinä, vaikka kaikkein mieluiten olisin halunnut unohtaa. Kaikki muu olikin sitten pelkkää usvaa, tuskin havaittavaa. Valitsin nimen, jonka olisin antanut omalle tyttärelleni, jos sellaisen olisin joskus saanut, mutta nyt kun nimi ei koskaan pääsisi kenenkään pienen tytön turvaksi, otin sen omakseni.

Olin hankkinut perheen, jonka seurassa viihdyin, mutta joilla ei ollut mitään tietoja menneisyydestäni. Olin sanonut heille, etten muistanut mitään muutostani edeltävältä ajalta. Olin omaksunut Alicen tarinan aina kun toiset vampyyrit kysyivät kuinka olin muuttunut. Tunsin syyllisyyttä valehdellessani vampyyreille, joista oli tullut kahdessasadassa vuodessa perheeni – tukeni, turvani. Toisaalta minusta tuntui, että he näkivät aina välillä lävitseni. Minusta ei ollut tullut kummoistakaan valehtelijaa edes vampyyrinä, ja perheeni taisi vaistota, että salasin heiltä jotain. En kuitenkaan koskaan kertoisi heille oikeaa henkilöllisyyttäni ellei se olisi ehdottoman välttämätöntä. 

Kaiken tämän lisäksi olin muuttanut ulkonäköni, mikä oli perheeni toiseksi uusimman tulokkaan (minä olin uusin), italialaisen vampyyrin nimeltä Falco, ansiota. Hän pystyi muuttamaan niin ihmisten kuin vampyyrienkin ulkonäköä pelkällä tahdonvoimalla. Olin pyytänyt häntä tummentamaan hiusteni punaisuutta, muuttamaan silmieni väriä ja kasvattamaan sekä nenälleni että poskilleni muutamia pisamia. Saada itseni näyttämään enemmän ihmiseltä, jotta minun olisi helpompi sopeutua kuolevaisten joukkoon. Tai niin ainakin olin perheelleni väittänyt, kun he olivat vaatineet pyyntööni selitystä, ja tyytyneet onneksi lopulta siihen. Minusta oli tullut vihreäsilmäinen punapää, jolla oli pisamaiset kasvot. Todellinen syy haluamaani muutokseen oli kuitenkin se, etten halunnut ottaa riskiä tunnistamisesta. Vampyyrin luonnottoman kauniit kasvot eivät olisi pystyneet hämäämään ketään, joka minut ihmisenä tunsi kauan aikaa, mutta uskoin silmien ja hiusten värin vaihdoksen auttaneen asiaa.

Eniten minua kuitenkin huolestuttivat Cullenit. Tiesin, etten pystyisi välttelemään heitä iäti. Joskus tiemme kohtaisivat uudelleen. Amerikka oli pieni maa, jos joutui muuttamaan joka kolmas tai neljäs vuosi. En ollut koskaan käynyt Amerikan ulkopuolella, enkä sinne halunnutkaan, joten Falcon kyky muuttaa ulkonäköä oli erittäin hyödyllinen kasvissyöjävampyyriperheelle. Se antoi meille mahdollisuuden käydä samaa lukiota aina kolmenkymmenen vuoden välein.

Katsahdin kirkkaaseen tähtitaivaaseen, ja erotin sieltä helposti Pienen - ja Ison Koiran, Andromedan, Otavan, Joutsenen ja Lyyran tähdistöt. Taivas oli ainoa asia, joka ei ollut muuttunut sitten ihmiselämäni. Sen miljardit tähdet loistivat kirkkaina ja valaisivat pimeää maata tarpeettoman kirkkaasti. Vampyyreilla oli loistava näkö, joten olisin nähnyt eteeni ilman tähtien valoisuuttakin. Olin kuitenkin kiitollinen niiden olemassaolosta. Ne saivat tämän maailman, tämän elämän, tuntumaan todellisemmalta kuin se olikaan. Se sai minut muistamaan, että vaikka kaikki ympärillä muuttaisi muotoaan, se pysyisi koko ajan pohjimmiltaan samana. Kuten eläimet, joiden evoluutio muutti niitä ulkonäöltä vuosi vuoden jälkeen, mutta jotka kuitenkin pysyivät samoina olentoina syvällä sisimmässään. Lihansyöjät eivät muuttuneet kasvissyöjiksi eivätkä kasvissyöjät lihansyöjiksi. Luonnonkiertokulku pysyi samana, vaikka sitä ylläpitävät oliot vaihtuivatkin.

Nousin huokaisten pystyyn, ja samassa jo kiidin kovaa vauhtia ilman halki kaukana sijaitsevaa määränpäätäni kohti. Olin metsästänyt vain hetkeä aikaisemmin, joten pohjaton jano, joka raivosi kurkussani oli hellittänyt joksikin aikaa. Tunsin silti voimakasta vetoa sadan metrin päässä ohi ajavaan ihmiseen, jonka herkullinen tuoksu korvensi kurkkuani. Voi, kuinka olisi ihanaa upottaa hampaat sen kurkkuun ja… lopetin ajatuksen ennen kuin se ehti edes kunnolla alkaa. En ollut koskaan tappanut ihmistä enkä koskaan tappaisikaan, vaikka tuoksu olisi kuinka herkullinen. Olin päättänyt sen jo kauan sitten ja pysynyt päätöksessäni.

Kaikki muut perheeni jäsenet olivat tappaneet ainakin yhden ihmisen, eivätkä he pystyneet ymmärtämään miten olin pystynyt olemaan tappamatta ihmistä elämäni alkuvuosina, kun olin vaellellut yksinäni ilman vanhemman vampyyrin opastusta ympäri Amerikan metsiä yrittäen hillitä raivoisaa janoani. Olin liittynyt Reamereiden perheeseen vasta kolmekymmentäkuusi vuotta muuttumiseni jälkeen. He uskoivat minulla olevan uskomattoman hyvä itsehillintä, mutta itse olin sitä mieltä, että kaikki johtui vain siitä, että olin heti tiennyt mikä minusta oli tullut, ja mitkä vaihtoehtoni olivat ruokailemisen suhteen. Olin valinnut eläinten veren kuten Cullenit ja Reamerit, joiden joukkoon nyt itsekin kuuluin. Kavahdin pelkkää ajatusta, että olisin valinnut ihmisveren nautinnon. Alkuaikoina se oli tuntunut suorastaan pelottavan houkuttelevalta, mutta olin saanut sen estetyksi palauttamalla kaikkien entisten ihmisystävieni kasvot mieleeni.

Havaitsin valtavan kartanon kaukana edessäni ja lisäsin vauhtia. Juuri ennen kuin olin lähtenyt metsästämään Zachary, perheeni vanhin vampyyri ja johtaja, oli ilmoittanut meidän muuttavan pian. Se oli ollut odotettavissa jo pitkän aikaa. Olimme ylittäneet sallitun asumisvuosien määrän jo puoli vuotta sitten, mutta me kaikki olimme viihtyneet Alaskassa niin hyvin, ettei kenenkään ollut tehnyt mieli lähteä. Nyt asia oli muuttumassa. Halusin tietää minne olisimme seuraavaksi lähdössä. En odottanut sitä innolla, mutta tiesin muuton olevan välttämätön. Oli ollut turvallisuusriski jäädä näinkin pitkäksi aikaa.

Hiljensin vauhtiani saapuessani kartanon edustalle. Sitä ympäröi laaja sähköllä suojattu muuri, jonka voima esti jopa vampyyria kiipeämästä muurin toiselle puolelle. Oli ärsyttävää joutua pysähtymään muurin portin eteen joka kerta kun halusi päästä sisään.

Huokaisin syvään, painoin metallisen portin vasemmalla puolella olevaa painiketta ja jäin odottamaan. Minun ei tarvinnut odottaa pitkään, korkeintaan muutama sekuntti ennen kuin kuulin Zacharyn syvän äänen kysyvän: ”Kuka siellä?”
 
Häntä sainkin kiittää muurista ja kotiinpääsyn hitaudesta. Vampyyriksi hän oli aivan liian vainoharhainen. Yleensä hän valitsi helposti puolustettavia asuntoja aina kun muutimme paikasta toiseen ikään kuin sota vampyyrien tai ihmisten välillä voisi syttyä koska tahansa, mutta niin kai ensimmäisessä ja toisessa maailmansodassa taistelleelta sotilaalta saattoi odottaakin. Tämä kartano oli kuitenkin mennyt hieman liian pitkälle, kuten olimme Falcon kanssa muutaman kerran yrittäneet hienovaraisesti vihjailla. Zachary ei kuitenkaan ollut ottanut vihjailuja kuuleviin korviinsa, eikä ollut suostunut poistamaan muurin sähkövarausta. Vainoharhaisuudestaan huolimatta Zachary oli kunnon kaveri.

”Se olen minä. Renesmee”, minä vastasin. Nimi poistui huuliltani ilman epäröintiä. Täysin luontevasti.

Odotin kunnes portti oli avautunut ennen kuin kävelin vampyyreille ominaisella nopeudella kartanon ovelle. Ovi aukesi ennen kuin ehdin edes koskettaa sitä ja näin tummien kiharoiden peittämän pään kurkistavan ovenraosta.

”Vihdoinkin sinä olet täällä. Zach ei suostu kertomaan minne olemme lähdössä ennen kuin kaikki ovat paikalla. Olemmekin sitten odotelleet sinua viimeiset puoli tuntia”, Falco sanoi ja kärsimättömyys paistoi ikuisesti kuusitoista vuotiaaksi jääneen vampyyrin kasvoilla. Hän tarkasteli minua hetken silmät viiruilla ennen kuin astui oven edestä ja päästi minut sisään.

Kartanon aula oli valtava. Sen sisään olisi mahtunut ainakin kolmen keskikokoisen talon suuret olohuoneet. Kristallinen, ainakin kaksikymmentä metriä yläpuolellani roikkuva kattolappu toi aavemaisen hehkun huoneen vitivalkoisille seinille. Egyptiläisillä symboleilla koristeltu matto peitti koko lattian ääriään myöten. Aulan keskellä olevat suuret kierreportaat johtivat yläkertaan. Talo muistutti kaikin puolin oikeaa keskiaikaista linnaa, mutta ei päässyt lähellekään kunnon linnan oikeita mittasuhteita. Siihen kartano oli liian pieni.

”Falco, olen pahoillani, että jouduitte odottamaan. En osannut odottaa, että Zach kieltäytyisi kertomasta paikkaa teille ennen kuin minä saavun. Jos olisin tiennyt, olisin pitänyt kiirettä tai mennyt vasta myöhemmin,” minä pahoittelin.

Falco käänsi selkänsä minulle. ”Se ei ole sinun syysi, Ness. Et voinut tietää.” Nessie oli Falcon ja Corinin, kolmannen perheeni miespuolisen vampyyrin keksimä typerä lempinimi, jota kaikki muut paitsi minä käyttivät. Olin monta kertaa yrittänyt saada heidät luopumaan siitä, tuloksetta.

Perheeseen kuului minun lisäkseni vain yksi naispuolinen vampyyri, Andrea, Zacharyn sielunkumppani. Sen puoleen minä, Corin kuin Falcokaan emme olleet löytäneet omaa kumppaniamme. Itse en sellaista halunnut löytääkään, koska tiesin, etten enää koskaan pystyisi rakastumaan samalla tavalla kuin olin rakastunut Ed – häneen. Tunne ei tulisi koskaan olemaan yhtä vilpitön ja syvä.

Kaikki muut odottivat meitä jo. He istuivat ringissä olohuoneen lukusilla sohvilla ja tapittivat meitä kahta kukin erivärisillä silmillään – kiitos Falcon kyvyn. Falcon ja minun lisäkseni perheessämme ei ollut ketään muuta jolla olisi ollut jonkinlainen lahja. Minulla oli henkinen kilpi, jonka sain itseni lisäksi kierrettyä kunkin perheenjäseneni ympärille. Kilpi suojasi heitä henkisiltä hyökkäyksiltä. Sain myös tarvittaessa kilven poistumaan itseni ympäriltä, mutta en tehnyt sitä usein. Tunsin oloni hirveän suojattomaksi ilman sitä.

Istuin Falcon viereen ruskean väriselle sohvalle, ja katsoin odottavasti Zacharyyn. Vampyyrilla oli voimakkaat kasvonpiirteet, harmaat silmät ja mustat hiukset. Häntä olisi pitänyt automaattisesti pelottavana ihmisenä ilman vampyyrin luonnotonta kalpeutta ja kaunettakin, joka sai hänet näyttämään suorastaan vaaralliselta. Zachilla oli kuitenkin lämmin sydän, minkä kertoi jo miehen valitsema elämäntapa sekä äärimmäisen ”kuiva” huumorintaju.

Zacharyn vierellä istui hänen vaimonsa. Andrea näytti pieneltä ja täysin vaarattomalta miehensä jykevän kehon varjossa. Hän oli miehensä täydellinen vastakohta. Lyhyet, tuhkanvaaleat hiukset myötäilivät naisen pehmeitä piirteitä ja ruskeita silmiä eikä häntä olisi uskonut vampyyriksi saati vaaralliseksi, mutta sitä hän oli. Andreassa oli lujuutta, jota ei olisi pystynyt uskomaan niin hennossa naisessa olevankaan. Hän oli tuskin metri viittäkymmentä pidempi. Andrea saattoi olla häikäilemätön tarpeen vaatiessa ja halutessaan jotain hän yleensä myös sai haluamansa, sillä voimakkaan tahtonsa ansiosta hän pystyi itse toteuttamaan toiveensa. Mutta kuten Zacharylla Andreallakin oli hyvä ja oikeudenmukainen sydän.

Corin istui minua vastapäätä, joten pääsin tarkastelemaan seitsemäntoistavuotiaaksi jäänyttä vampyyria estottomasti. Corinilla oli ruskeat hiukset ja taivaansiniset silmät. Vampyyrin ruumista koristivat lukuisat puolikuun muotoiset arvet, jotka muistuttivat hänen raa’asta menneisyydestään Etelän vampyyrisodissa. Hän oli tarkkaavainen ja hiljainen, mutta erittäin huolehtiva. Corinissa oli myös hilpeyttä ja ilkikurisuutta, minkä todisti kaikista selvemmin Falcon ja hänen minulle keksimä lempinimi: Nessie, Lock Nessin hirviö. Hänenlaistaan isoveljeä olin joskus toivonut.

Sipaisin ohimennen hiusteni punaisia suortuvia, ja kaipasin omaa kastanjanruskeaani ja ruskeita silmiä. Kaikki muut olivat halunneet itselleen entiset silmänsä takaisin. Muuta he eivät olleet halunneet muuttaa toisin kuin minä, joka olin valinnut aivan väärät värit.

Falco taas oli perheemme ilopilleri, ja hän toi monessa suhteessa mieleeni Emmetin, mutta erojakin löytyi. Ruumiinrakenne ei ollut sama, mutta luonne kylläkin. Tiesin, että he olisivat tulleet hyvin toimeen jos olisivat joskus tavanneet. Hänessä oli samaa lapsellisuutta kuin Emmetissäkin, mutta hän ajatteli enemmän. Oli varovaisempi ja näki asioissa niiden molemmat puolet. Emmett kun ei koskaan tuntunut näkevän asioista kuin valoisat puolet, ja jos sellaisia ei löytynyt hän keksi ne itse. Lopetin samassa Emmetin ajattelun, koska Culleneiden ajatteleminen teki liian kipeää. Se ei ollut yhtä tuskallista kuin alkuaikoina, mutta sydämessäni ruveksi ryvettynyt haava ei ollut poistunut. En uskonut sen koskaan häviävän täysin. Kaipasin heitä kaikkia liikaa. Jopa Rosalieta.

Käänsin katseeni Zacharyyn, jonka kasvot eivät heijastaneet mitään tunteita, mutta silmien huvittunut katse paljasti hänet. Hän tiesi kuinka malttamattomina odotimme hänen sanovan jotain. Tiesin hänen nauttivan tilanteesta. Saman hän teki aina. Piti meidät tiedottomina kunnes olimme melkein valmiita hyppäämään hänen kurkkuunsa kiinni ennen kuin paljasti paikan. Irvistin ja rykäisin kuuluvasti kurkkuani ennen kuin mulkaisin vampyyria häijysti.

”No?”

Zacharyn huulilla leikitteli vieno hymy ja hän avasi suunsa paljastaen terävät, kiiltävän valkoiset hampaansa. ”Paikka sijaitsee Washingtonin osavaltiossa.”

Me kaikki katsoimme häneen tuikeasti. Lause ei ollut paljastanut mitään. Washington oli laaja alue. Olin kuitenkin sitä mieltä, että parempi Zachary kuin kumpikaan kahdesta muusta miespuolisesta perheenjäsenestä. Muuten olisimme joutuneet odottamaan, vaikka kuinka kauan kun he olisivat ladelleet satoja merkityksettömiä lauseita, jotka eivät auttaneet yhtään enempää kuin Zacharyn äskeiset sanat. He olisivat tosin saattaneet aloittaa sanoilla: ”Se sijaitsee paikassa nimeltä Maa.” Tosi ärsyttäviä tyyppejä kumpainenkin.

Zacharyn huulilla oli leveä hymy, kunhan viimein tokaisi: ”Se sijaitsee Olympian niemimaalla –”

Jähmetyin patsaaksi. Ei. Ei. Ei. Ei. EI! Tämä ei voinut olla totta. En koskaan ollut kuvitellut, että joutuisin vielä joskus palaamaan paikkaan missä kaikki oli alkanut ja päättynyt. Minun oli täytynyt kuulla väärin. Minun oli täytynyt kuulla väärin. Mutta minä en voinut kuulla väärin.

”- tunnin ajomatkan päässä Port Angelesista. Pikkukaupunki tunnetaan nimellä Forks.”

Haava jo kauan sitten kuolleessa sydämessäni repesi ensimmäistä kertaa moneen sataan vuoteen, ja olin hukkua sen tuottaman kivun ja tuskan alle. Tuhannet muistikuvat täyttivät pääni; Edwardin kasvojen jokainen rakas yksityiskohta, hänen samettisen äänensä sointi, hänen huuliensa tuntu omillani, hänen vino hymynsä jota niin rakastin. Kaikki mitä välillämme oli ehtinyt tapahtua sen lyhyen puolenvuoden aikana, jonka olimme ehtineet tuntea täytti ajatukseni niin täydellisesti etten havainnut enää mitään muuta. En huonetta tai kasvoja ympärilläni, en hajuja tai huolestuneita ääniä, kun toiset huomasivat oudon liikkumattomuuteni, en mitään muuta kuin tuskalliset muistot siitä ajasta, jolloin kaikki oli ollut täydellistä.

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11
Kirjoitti: SeekBrit - 23.02.2010 21:24:34

Jännää,sitte ku se "Renesmee" näkee sen Edwardin♥Ihanainen ficci!Oot tosi hyvä kirjottaja!
Jatkoo,eikä rakentavaa totally ole!

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11
Kirjoitti: E_Bella - 23.02.2010 22:00:19

kiinnostavaa! Toi loppu oli kuvailtu hyvin ja sillein. Tosi hyvä ekaksi ficiksi. :)
Siistii, kun "Renesmee" näkee Edin again. tunnistaako edi nessietä?? o.O
Mutta juu, jatkoa toivon! ;)

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11
Kirjoitti: Blinky - 23.02.2010 22:08:19

Kirjoitat huisin hyvin!  :)

En malta odottaa että Bella ja Ed tapaavat toisensa jälleen...

Eli jatkoa, jatkoa, jatkoa ja mielellään pian!  ;)

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11
Kirjoitti: Ombra - 24.02.2010 14:15:30

A/N: Kiitos kaikille kommentoijille. Tässä nyt sitten jatkoa.

2. Taistelu

Forks-niminen pikkukaupunki sijaitsee Washingtonin osavaltion luoteisosassa, Olympian niemimaalla, ja se on kaikkein sateisin paikka Yhdysvalloissa. Taivas on siellä melkein aina pilvessä, ja aurinko näyttäytyy vain harvoin. Forks on ihanteellinen asuinpaikka vampyyreille. Aurinkoa tuskin lainkaan ja metsää silmän kantamattomiin. Sinne me olimme matkalla.

Kaikki muut pursuivat intoa, kun saivat kuulla Zacharylta kaupungin aurinkoisten päivien pienuudesta, jota kutsuimme lyhyemmin aurinkotilastoksi, mutta minä en ollut yhtä innoissani. Totta puhuen menetin elämänhaluni kokonaan. Se pieni liekki, joka oli lepattanut jossain syvällä kuolleen sydämeni sopukoissa, sammui, ja muutuin samanlaiseksi ihmisen irvikuvaksi kuin Cullenien lähdön alkukuukausina. Minusta tuli tyhjä. Minulla oli tyhjä katse, mitään näkemättömät silmät, eikä mikään tuntunut pääsevän tunteideni muodostaman muurin yli.

Toiset tietysti huomasivat minussa tapahtuneen muutoksen, mutta he olivat niin tottuneita muuttuviin mielentiloihini ja sitä seuraavaan outoon käytökseen, etteivät kiinnittäneet tähänkään kovin paljon huomiota. Ne kaikkosivat kuitenkin aina aikanaan, joten syytä raskaampaan huoleen ei ollut. Huomasin kuitenkin Andrean ja Corinin silmäilevän minua kasvot huolestuneessa kurtussa silloin tällöin, kun onnistuin kiinnittämään jotain huomiota ympäristööni. Kummankin huolenpito liikutti minua, mutta en saanut vedettyä itseäni takaisin todelliseen maailmaan, vaikka minä kuinka yritin. Yritin todella.

Vampyyrina olemisen hienouksia oli se, että ajatuskammio laajeni. Silloin pystyi ajattelemaan monia eri asioita samaan aikaan, vaikka ne eivät muistuttaisi lainkaan toisiaan. Tällä hetkellä koin sen kuitenkin pelkäksi ansaksi – ansaksi, johon olin tyhmyyttäni langennut ja josta en kyennyt pääsemään irti. Oli helpompaa taistella näkymätöntä vihollista kuin itseään vastaan. Tällä kertaa kyse oli kummastakin. Oma mieleni kävi taistoa muistojen virtaa vastaan. Edessäni oli näkymätön vihollinen, jota en löytänyt. Vihollinen, jonka olemassaoloa en havainnut millään lailla. Pystyin vain vaistoamaan sen ja sen näkymättömät iskut, jotka heikensivät vastustuskykyäni koko ajan enemmän ja enemmän. Ja, kun lepäsin taistelun jäljiltä uupuneena, se kävi yhä suuremmalla voimalla kimppuuni tehden voittamisen mahdottomaksi. Olin ansassa oman mieleni ja todellisuuden välirajoilla.

Samassa tajusin. Tajusin mikä se näkymätön voima oli. Ei ollutkaan näkymätöntä vihollista. Oli vain minä, oma mieleni, omat muistoni. Muistot, jotka pitivät minua kahlehdittuna ajattomiin kahleisiin suostumatta päästämään irti. Kaipuu entiseen elämään oli suurempi kuin omasta hyvinvoinnistani huolehtiminen. Se teki minut henkisesti sairaaksi.

Kamppailin hetken keksiäkseni oikean sanan kuvaamaan tilaani. Masennus. Se, se oli. Masennus. Muistin hämärästi tyhjyyden tunteen, joka oli vallannut minut Cullenien lähdön jälkeen. Ymmärsin vasta nyt mikä sen oli aiheuttanut. Tämä sama petollinen sairaus. Olin luullut, etteivät vampyyrit pystyneet sairastumaan, mutta vasta nyt ymmärsin täysin mitä se oli kokonaisuudessaan tarkoittanut. Vampyyrit eivät pystyneet sairastamaan ruumiillisia sairauksia. Henkiset olivatkin sitten aivan toinen asia. Ne olivat pahempia kuin ihmisillä. Ne eivät kaikonneet lääkkeillä tai ajan kanssa. Ne pysyivät aina mukana, jos eivät pinnalla niin sitten hyvin, hyvin syvällä, mutta silti mukana.

Aloin taistella masennusta vastaan. Nyt se oli mahdollista, ei helpompaa, mutta mahdollista. Nyt tiesin kuka ja mikä viholliseni oli. Se oli oma kaipuuni, rakkauteni Culleneihin. Minun pitäisi jo antaa heidän mennä. Lähteä jatkamaan matkaa, unohtaa ihanat hetket, jotka olin heidän kanssaan kokenut ja alkaa nauttia elämästä. Ymmärsin, etten koskaan ollut täysin pystynyt nauttimaan elämästäni ennen tätä – niin ikuista kuin se olikin. Olin pitänyt liiakseni kiinni menneestä. Nyt piti vain päästää irti. Cullenit eivät enää koskaan kuuluisi elämääni. He eivät tarvitse minua, he eivät kaipaa minua. Bella Swan oli kuollut. Renesmee Reamer, punatukka, oli syntynyt hänen tilalleen.

Mutta se oli vaikeaa. Jokaisen Cullenin kasvot välähtivät salamannopeasti silmieni edessä ennen kuin päästin jokaisesta irti, ja annoin heidän painua unholaan: Esme, Carlisle, Rosalie, Jasper, Emmett, Alice… ja viimeiseksi hän, jonka näin kaikkein selvimmin. Hän, joka oli varastanut sydämeni. Sallin itseni ajatella häntä nimeltä. Edward. Minun rakkaani. Hänestä pidin kaikista lujiten kiinni. Olisin vain halunnut hukuttaa hänen kasvojensa muiston suudelmiin ja olla päästämättä koskaan irti. Päättäväisyyteni horjui, ja masennus uhkasi tulla takaisin. En kuitenkaan antanut vaistojeni voittaa. Tällä kertaa minä olisin oman itseni herra. Loppuun asti. Kuiskasin ajatuksissani heille kaikille hyvästit ja annoin kasvojen kadota.

Todellisuus rynnisti silmieni eteen niin äkkiä, että jouduin räpyttelemään kuivettuneita silmiäni oikein kunnolla nähdäkseni mitään. Jos olisin yhä ihminen, silmäni olisivat nyt aivan varmasti märät ja kyyneleiden virta lakkaamaton. Hiljainen nyyhkäisy kumpusi rinnastani, mutta en antanut itselleni mahdollisuutta muistella tuskan syytä. Tönäisin minussa vallitsevan surun ja menetyksen tunteen vihaisesti syrjään, ja tajusin istuvani Corinin vieressä, Zacharyn sinisen Jaguarin kyydissä, auton takapenkillä.

Jaguarin omistaja istui auton ohjaamossa, jonka viereiseltä istuimelta Andrea seurasi silmä tarkkana konetaulun nopeusmittaria, joka osoitti sillä hetkellä sadankahdenkymmenen kohdalle. Me kaikki rakastimme ajaa lujaa, mutta Andrea, joka oli erityisen tarkka ajonopeuden suhteen, oli kerran määrännyt, että satakaksikymmentä oli ehdoton raja yleisesti käytetyillä teillä. Muuten se oli vain sataneljäkymmentä. Tiesin kuitenkin kaikkien luistavan tästä säännöstä aina kun Andrean haukan silmät eivät olleet vahtimassa. Totta puhuen tein niin joskus itsekin, mutta vain jos minulla oli todella kiire jonnekin. En ollut yhtä ihastunut autoihin ja nopeuteen kuin muut perheeni jäsenet.

Falco ajoi automme takana omalla Porche Panamerallaan.

Autossa soiva musiikki saavutti äkkiä jälleen kuulevat korvani ja tunnistin kappaleen Carole Kingin You’ve got a friendiksi. Kappale ei kuulunut siihen musiikkityyliin, jota yleensä kuuntelin, mutta sen hidas sävel ja sanat veivät mukanaan.

When you’re down and troubled and you need some loving care
And nothing, nothing is going right
Close your eyes and think of me and soon I will be there
To brighten up even your darkest night

Kertosäkeen alkaessa juuri äsken antamani lupaus, että antaisin Cullenien mennä uhkasi antaa periksi. En kuitenkaan tajunnut repiä itseäni irti musiikin pyörteistä ennen kuin oli liian myöhäistä.

You just call out my name, and you know wherever I am
I’ll come running to see you again

Balettisalissa kokemani kauhut, ja Edwardin kauhistuneen äänen muisto täyttivät pääni.

If the sky above you grows dark and full of clouds
And that old north wind begins to blow

James, Victoria ja Laurent astuivat metsän uumenista kentälle, jolla Cullenit olivat pelaamassa baseballia.

When people can be so cold, they’ll hurt you, yes and desert you

Makasin metsässä. Edward oli juuri jättänyt minut.

…and I’ll be there, yes I will
Now, ain’t it good to know that you’ve got a friend

Onnistuin riuhtaisemaan itseni todellisuuteen, pois kiellettyjen muistojen luota. Löin kädet korvilleni siinä toivossa, että se olisi sulkenut kappaleen sanat tajunnastani, mutta eihän siinä niin tietenkään käynyt. Sanat tuntuivat vain lujenevan ja pureutuvan koko ajan syvemmälle kuolleen sydämeni jähmettyneisiin sopukoihin. Tuska alkoi uudelleen ja tein kaikkeni estääkseni sen. Olin kamppaillut kaksi kertaa masennusta vastaan – ihmisenä ja vampyyrinä - ja voittanut. En jaksaisi sitä enää toista kertaa.

"Sammuttakaa se!" huusin niin lujaa, että kaikki jähmettyivät. "Sammuttakaa radio!" Ja ennen kuin kukaan ehti reagoida, olin jo aukaissut turhan turvavyöni, noussut istuimelta, kurottanut eteenpäin ja sammuttanut sen hirveän vekottimen, joka vain jatkoi lauluaan. Lysähdin takaisin Corinin viereen ja huoahdin helpotuksesta. Vaara ohi.

En heti huomannut toisten minuun luomia outoja katseita. Ja pelästyin hieman niistä heijastuvaa pelkoa. Minusta tuntui siltä kuin he olivat pelänneet minun hyökkäävän millä hetkellä hyvänsä heidän kimppuunsa. Corinin silmät olivat vaarallisesti viiruilla ja niissä oli varovaisuutta jota en vielä koskaan ollut niissä nähnyt. En edes silloin, kun saavuin ensimmäisen kerran Reamereiden talolle hiukset sotkussa ja kasvot likaisina. Andrea ja Zachary näyttivät huolestuneilta, mutta heidänkin ilmeensä oli kummallisen varautunut. En ymmärtänyt mistä oli kyse. Minuako he pelkäsivät?

Äkkiä näin asiat heidän näkökulmastaan katsottuna. Olisin itsekin ollut varautunut, jos joku muu tuntemani vampyyri olisi käyttäytynyt samoin kuin minä nämä viime päivät. Koko viikon, Zacharyn ilmoituksesta asti olin käyttäytynyt kuin zombi, ei tunteva olento. Katseeni oli ollut tyhjä kuin en havaitsisi mitään ympärilläni. Liikkeeni olivat olleet robottimaiset, ja olin liikkunut kuin kömpelö ihminen jopa silloin kun ihmisiä ei ollut ollut monen kilometrin etäisyydellä. Silmäni olivat tummuneet päivä päivältä, mutta en ollut mennyt metsästämään toisten pyynnöistä huolimatta vaan jäänyt seisomaan liikkumatta paikoilleni tyhjyyteen tuijottaen. Ja nyt olin äkkiä huutanut kuin mielipuoli täysin tavallisesta asiasta. Kuka tahansa olisi alkanut pelätä mielenterveyteni puolesta varsinkin silloin kun ei pystynyt keksimään tällaiseen käyttäytymiseen mitään järkevää selitystä. Totta kai he pelkäisivät minua.

Halusin korjata tilanteen. Antaa heille jonkinlaisen todisteen siitä etten ollut menettänyt järkeäni, että olin yhtä selväjärkinen kuin kuka tahansa heistä, vain vähän… masentunut. En kuitenkaan keksinyt mitään järkevää sanottavaa, mikä olisi todistanut haluamani puolesta, joten tyydyin vain toteamaan: ”Anteeksi. Se vain oli ihan hirveä kappale,” ja näyttämään mahdollisimman anteeksipyytävältä.

Zacharyn ja Andrean katse pehmeni hieman, ja he palasivat omien puuhiensa pariin. Zach kiinnitti katseensa takaisin tiehen, Andrea nopeusmittariin ja Corin, no Corin piti katseensa minussa. Hänen silmiensä ilme ei ollut muuttunut, mutta ne eivät olleet enää yhtä varovaiset kuin hetkeä aikaisemmin. Vampyyrin silmät mittailivat minua, ja kätkivät sisäänsä tarkastuksen tulokset.

Hymyilin varovasti kertoakseni kaiken olevan kunnossa, mutta arvioiva katse ei hellittänyt. Hermostuneena toisen katseesta käänsin päätäni ja jäin tuijottamaan auton ikkunasta ulos.

Loppumatka kului painostavan hiljaisuuden vallitessa. Kukaan ei kääntänyt radiota uudelleen päälle, mistä tiesin heidän pelkäävän uutta hyökkäystä. Sitä pelkäsin itsekin. Miten minä selviytyisin, kun näkisin kaikki tutut paikat aivan silmieni edessä? Muistoja oli aivan tarpeeksi vaikea torjua, mutta entä sitten itse kaiken näkeminen? Se olisi varmasti vielä vaikeampaa.

Ruskea maaperä alkoi vähitellen muuttua yhä vihreämmäksi. Puut muuttivat muotoaan. Pian kaikki ympärillä oli vihreää. Liian vihreää. Tiesin, että kolmas taistelu mieleni ja tahdonvoimani välillä alkaisi pian. Sitä en pystynyt estämään. Ainoa asia, johon kykenisin, olisi vastaan taisteleminen, ja mahdollisesti voitto.

Olimme saapuneet Forksiin.


A/N:  Luvun laulun tekijänoikeudet kuuluvat Carole Kingille.

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11
Kirjoitti: En-nu - 24.02.2010 15:53:57

Ihana odotan innolla lisää ;D

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11
Kirjoitti: Sarkku - 24.02.2010 16:55:57

Aivan ihana ficci!!!
Toivottavasti tulee jatkoa piakkoin..

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11
Kirjoitti: Scaramouche - 24.02.2010 17:22:03

Luin tän jo aiemmin mutta pääsin kommentoimaan tätä vasta nyt...

Tää on aivan ihana. Eikä pelkästään siksi että Bellan uusi ulkomuoto muistuttaa niin kovasti itseäni, vaan ennen kaikkea kuvailun ja idean takia. Ihan uskomaton. Veti hiljaiseksi.

En oikein osaa sanoa mikä tässä eniten viehättää. Varmaan just se idea. Vaikka toki tällaisia ficcejä on jo aika paljon, mutta tää on ensimmäinen mun lukema missä Bella rakastaa yhä Culleneita. Tiedä sitten onko mulla vaan menny ohi... Joka tapauksessa mä haluan sun tietävän että mä rakastan tätä.  :-*

Jatkon kuvioita odotellessa...  ;)

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11
Kirjoitti: Lööperiikka - 24.02.2010 17:23:14

Kolme sanaa riittää kertomaan mitä mieltä olen tästä ficcistä: Minä Rakastan Tätä!
 Jatkoa vain nopeasti -täällä on yksi innokas lukija!  ;)

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11
Kirjoitti: Blinky - 24.02.2010 18:11:39

Nyt en tosiaan valehtele jos sanon että tämä on koukuttavin, ammattitaitoisin ja ihanin lukemani ficci. Kirjotat niin hyvin että jo senkin takia tätä on pakko lukea. Mutta tuo juoni, ficin idea on sitten toinen asia erikseen. Haluan vain että Bella ja Ed palaavat yhteen mahdollisimman pian! :) Ja ei Bella saa unohtaa Culleneita!

Luultavasti jokainen viestini tulee vastaisuudessa olemaan hehkutusta, ja tietysti jatkon ruinaamista. Eli JATKOA kiitos!  :D

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11
Kirjoitti: jacoblove - 25.02.2010 14:27:24

Vau, kerta kaikkiaan uskomaton ficci! Minusta tuntuu, että olen lukenut joskus vähän samankaltaista ficciä - siinä Bellasta oli tullut vampyyri Volturien toimesta ja hän kuului Voltureihin, kun tapasi sitten Cullenit muutaman sadan vuoden päästä. Tämä juoni tuntuu paljon mielenkiintoisemmalta - tai sitten toteutus on vain parempi, kirjoitat nimittäin todella hyvää ja helppolukuista tekstiä.
  Tykkään tästä ideasta, kuten jo sanoin. Olet luonut Bellalle mielenkiintoisen perheen, kaikki hahmot ovat hyvin kiinnostavia ja haluaisin todella kuulla heistä lisää. Arvostan myös sitä, että olet selkeästi panostanut perheenjäsenten historian miettimiseen, et heittänyt heitä tarinaan pelkästään niminä, vaan kaikilla hahmoilla tuntuu olevan oma merkityksensä ja historiansa.
  Minusta oli ihanaa, että Bella kutsuu itseään Renesmeeksi, vähän niin kuin muistona Edwardista ja siitä elämästä, minkä he olisivat voineet yhdessä rakentaa. Nokkelaa. Bella hahmona on erittäin onnistunut ja tuntuu luontevalta, vaikka onkin selkeästi lujittanut selkärankaansa entisestään. Hänen tuskansa niin kovin monen vuoden jälkeenkin on hyvin koskettavaa ja uskottavaa.
  Kirjoitat virheetöntä tekstiä, mikä oli minulle pieni yllätys. Kovin monet täällä ficcaavista ihmisistä eivät tunnu edes tietävän, miten dialogit kirjoitetaan ja on ihana lukea välillä tällaista tarinaa, jossa voi itse asiassa keskittyä juoneen häiriintymättä ärsyttävistä kielioppivirheistä. Pidän myös tavastasi kuvailla, esimerkiksi se pieni kohta, missä Bella ajatteli, että näkymätöntä vihollista vastaan on helpompi taistella kuin omaa itseään säväytti minua jostakin kummallisesta syystä.
  Kirjoitusintoa sinulle ja kiitos ihanasta tarinasta! Tätä lukee mielellään :)

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11
Kirjoitti: Virheellinen - 25.02.2010 18:30:34

I like! Tää on todella mielenkiintoinen ja kirjoitat hyvin. En bongannut yhtään virhettä.
Jatkoa odotellessa..

~Virheellinen

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11
Kirjoitti: aurore - 25.02.2010 18:33:38

Joo-o.
Kiva idea, odotan jatkoa.
Toivon, että eddie-palikka sit tajuu "Nessien" Bellaks =))
uu,  ootan jo innolla jatkoa ♥'
♥: aurore

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11
Kirjoitti: Anaid - 25.02.2010 19:42:38

Ihana! :)
Rakstan tämmösii, missä joku muu kun Cullenit muuttaa Bellan, Bella asuu niiden kaa ja sit jonku sadan vuoden pääst se tapaa Edwardin. :)
Innolla ootan JAATKOAA! :)
 :)Anaid

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11
Kirjoitti: minnamoi - 25.02.2010 21:13:34

Upee fic! :) Kirjotat todella hyvin, varsinki jos tää on sun eka ficci! :) osaat kuvailla bellan ajatuksia ja tunteita mun mielestä täydellisesti! ihan oikeesti, en käsitä miten ootkaa saanu kuvailtuu niit nii hyvin! Yhtäkään virhettä en myöskään löytäny! :) tykkään tästä ideasta, mutta koska ite oon nii malttamaton ni toi autokohta oli mulle vähän liian tylsä, vaikkakin seki oli upeesti kirjotettu ja kuvailtu hyvin... tai sitte oon nyt vaa nii tylsistyny et oisin kaivannu jotai actionii :D

mutta jatkoa pian! (= ja kannattaa kirjottaa aina ku uus luku on tullu, ja et millo se on tullu... vaik siihe ekaan viestiin, ku painat siit muokkaa-nappulasta ni siin Aihe-kentän alapuolel on se toinen kenttä (se mis onki jo toi B/E)ni siihe vaik kirjotat et millon on uus luku tullu ja myös genret! (: ellei ne sit jo ollu siinä, ite en ainakaa huomannu

jatkoa pyydellen,

minnamoi♥

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11
Kirjoitti: E_Bella - 25.02.2010 21:34:10

On Ihana <3
En saa mitään järkevää aikaseksi.. ;D
menee tosi hyvin noi "kohtaukset" ja muutenkin hyvin kuvailtu. ;)
en sitten varmaan paljon tule tätä kommentoimaan, kun tulisi aina samaa toistoa..
Paitsi jos ei nyt mitään erityistä tule mieleen, tai muuten ollut erityinen luku. <3  :)
Mutta jatkoa tulen varmasti seuraamaan! :D

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11
Kirjoitti: mellonami - 02.03.2010 15:58:56

tämä on hyvä ficti. Siinä on vain yksi pulma jATKOO! ;)

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11
Kirjoitti: Smile^ - 02.03.2010 16:17:51

Ei VOI olla sun eka fic! :D aivan tajuttoman hyvää tekstiä, mahtavaa kuvailua! Tykkään sun tyylistäs kirjottaa ja siitä miten kuvailet Bellan ajatuksia ja tunteita. Vaikuttaa niin aidolta! Tässähän rupeaa ihan ihailemaan ja kateelliseksi tulee :)
JATKOA!
kiitos :)

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11
Kirjoitti: Blinky - 12.03.2010 12:36:57

Millon jatkoa? .____.

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11
Kirjoitti: Ombra - 12.03.2010 15:22:47

Olen saanut kolmannen luvun jo miltei loppuun. Jatkoa ilmaantuu siis viimeistään jossain kohtaa seuraavalla viikolla ellei sitten käy niin hyvä tuuri, että saan luvun lähetettyä jo viikonlopun aikana. Ei siis mene enää kovinkaan kauaa!  ;D

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11
Kirjoitti: mouu - 13.03.2010 08:46:58

Vaaau! Mielenkiintoinen, sujuvaa tekstiä ja mahtava idea. Tykkään!
Sä osaat kyllä kirjoittaa Bellan näkökulmasta hyvin.

Yksi asia jäi häiritsemään, se ulkonäkö.. Tykkäisin enemmän omana itsenään, enkä smaragdi silmät omaavana punatukkana. Ihan Forksinkin kunniaksi ;D

Hehe, jään innolla odottelemaan jatkoa, kiitoksia.

mouu

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11
Kirjoitti: Rindamon - 13.03.2010 09:11:48

Tämä on i h a n a
En löytänyt virheitä vaikka kuinka syynäilin, idea on loistava ja se poikkeaa muista "Bella-muuttuu-vampyyriksi-ennen-viimeistä-kirjaa-ficeistä" loistavan kirjoittamisensa vuoksi!
Olet jaksanut luoda hahmoille myös luonteet ja historian ja jopa erikoiskyvyn, joka minusta oli loistava idea.
Kuvailet hyvin Bellan tuskaa ja muita tunnetiloja.
Tee jatkoa pian.
Olet loistava kirjoittaja.
*pus* :-*

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11
Kirjoitti: Chcy - 13.03.2010 11:03:07

Tykkään, todellakin.
Ja rakentava karkas :)!

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11
Kirjoitti: kakku. - 13.03.2010 14:31:03

Hei yks sana: UPEA!
Miten sä voitkaan kirjoittaa näin hyvin? Kattavat kuvailut, ihan uusia ihmisiä luonteineen ja voimineen, mahtava idea ja virheitä ei oo missään!
Kuten Rindamon sanoikin, niin todella hyvin kuvailtu tuota Bellan tuskaa ja muita tunteita.
Oli kauhean vaikea kuvitella Bella punapäänä jolla on vihreät silmät (: Ja vielä kun hän on siis Renesmee :D Ihana tuo, että Bella vaihtoi nimensäkin!
Oh wow! :D Jos mä nyt lopetan, että riittää kehuja sitten seuraaviin lukuihinkin ;)

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11
Kirjoitti: anskuu - 13.03.2010 21:47:01

Tää on aivan ihana!
Olet tosi hyvä kirjoittamaan, ja teksti on helposti luettavaa. Osaat kuvailla Bellan, tai siis "Renesmeen", tuskaa ja muitakin tunteita.

Mitäköhän tapahtuu, kun Bella näkee Edin ;DD

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11
Kirjoitti: Ombra - 14.03.2010 10:41:02

En-nu: Kiitos kommentista!
Sarkku: Kiitos kommentista!
Salla: Kiitos kommentista! Mukavaa, että pidit  ;D
Lööperiikka: Kiitos kommentista!
makeaavettä: Kiitos kommentista!
jacoblove: Kiitos kommentista! Haluat siis kuulla lisää Bellan uudesta perheestä? No, minä lupaan sinulle, että pieniä lisätietoja ainakin yhdestä hahmosta tulee neljännen luvun aikana. En kerro vielä kenestä.  ;)
Virheellinen: Kiitos kommentista!
aurore: Kiitos kommentista!
Anaid: Kiitos kommentista!
minnamoi: Kiitos hyvästä vinkistä ja kommentista!
E_Bella: Kiitos kommentista!
mellonami: Kiitos kommentista!
Smile^: Kiitos kommentista! Ja on kyllä tämä minun eka ficini, valitettavasti.  :) Toivottavasti onnistun noissa kuvailuissa ja muissakin seuraavienkin lukujen myötä. Itse olen aina pitänyt omaa kuvailun taitoani hirveän alhaisella tasolla.
mouu: Kiitos kommentista! Minäkin kyllä pitäisin Bellasta kaikkein eniten ihan omana itsenään, mutta ei se oikein käy ficin juonen huomioon ottaen.   :-\ Punaiset hiukset ja vihruhkaiset silmät tytöllä on vain sen takia, että häntä  olisi vaikea kuvitella sen näköiseksi. Minullakin on vaikeuksia siinä aina välillä.  :P Mutta tuon ongelman takia häntä on myös vaikeampi tunnistaa, toivottavasti.
Rindamon: Kiitos kommentista!
Chcy: Kiitos kommentista!
katriqqq: Kiitos kommentista! Ja kuten jo Smile^ kerroin toivon pystyväni pitämään kuvailutasoni yhtä hyvänä kuin aikaisemminkin.
anskuu: Kiitos kommentista!

Tässä nyt sitten kaikille odottaville lukijoille, kauan odotettu 3. luku! Toivottavasti se ei tuota kenellekään pettymystä. Kuvailua tällä kertaa hieman vähemmän ja toimintaa enemmän.

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11
Kirjoitti: Ombra - 14.03.2010 10:45:02

3. Tuoksu

En tiennyt miksi olin odottanut Forksin näyttävän samanlaiselta minkälaisena muistin sen olevan, mutta niin vain kävi. Odotin näkeväni harvakseltaan rakennettuja valkoisia rakennuksia siellä täällä, puita missä sattui, mutta sainkin nähdä edessäni lähes puuttoman maiseman, jota ympäröi rivitalojen runsas kirjo. Forks oli saanut uutta tuulta hentojen siipiensä alle.
 
Omakotitalojen, joita oli ennen ollut kaikkialla, tilalle oli kasvanut kaksikerroksisten rivitalojen metsikkö. Katuja ennen ympäröineet puut oli poistettu melkein viimeiseen mieheen, eikä niitä näkynyt enää kuin siellä täällä. Forks näytti myös omaksuneen vuoden 2240 rakennuksiin kohdistuvan muotivillityksen, joka oli minun mielestäni typerä, ja teki taloista täysin naurettavan näköisiä. Nyt pystyin vain toivomaan, ettei Zachary ollut hankkinut taloa, joka oli joutunut tämän vuosikymmenen muodin runtelemaksi.

"Ei! Täälläkin!" Andrea voihkaisi ja peitti kauhistuneena silmänsä. Hän oli ilmeisesti samaa mieltä kanssani.

Pikkukaupungin rakennukset oli maalattu mitä kummallisimman näköisiksi. Jotkut talot näyttivät olevan syksyisten lehtien valtaamia, toiset vesipisaroiden kastelemia, yhdet myrskysään runtelemia. Satuin myös vilaukselta näkemään talon, joka oli maalattu mustan ja valkoisen sävyillä muistuttamaan suurta autonrengasta. Niiden ihmisten talot, joiden perheessä ei ollut taiteellisesti lahjakkaita tai muuten maalauksesta ja piirtämisestä kiinnostuneita ihmisiä, oli peitetty kirkkain värein omaavilla palloilla, raidoilla, viivoilla tai muilla vastaavilla.

Pikkukaupunki olisi voinut näyttää kauniilta taiteelliselta taideteokselta, jos rivitaloryhmät olisivat päässeet yksimielisyyteen vierekkäisten asuntojen värityksestä. Mutta, koska niin ei ollut, kaikki näytti hirveältä sekasotkulta, eikä lopputulos ollut kovinkaan kukoistava.
 
En käsittänyt, mikseivät ihmiset voineet sopia toistensa kanssa minkälaisiksi talonsa maalaisivat. Jos lopputulokseksi haluttiin luova kokonaisuus eikä pelkkää sekasotkua, ei olisi missään nimessä pitänyt toimia pelkästään oman mielensä mukaan. Toisaalta talon maalaus kertoi aina jotain asunnossa asuvasta perheestä, jos siinä oli muunlaista kuin abstraktia taidetta. Kuten autonrengas-talo, jossa asuvat ihmiset olivat mitä ilmeisemmin hulluina kaikenlaisiin autoihin.

"Onko se joku näistä?" Corin kysyi Zacharyn hidastaessa erään taloryhmän kohdalla.

"Ei. Asumme muutaman kilometrin päässä kaupungista." Vampyyri silmäili inhoavan näköisenä ympärilleen. "Kauempana näistä hulluista ihmisistä." Andrea antoi miehelleen katseen, joka tiesi useimmissa tapauksissa ankaraa puhuttelua, mutta, joka nyt kuitenkin jäi tulematta. Luultavasti Andrea ei pystynyt avaamaan suutaan, kun hänen omatkin ajatuksensa ajelehtivat samoja ratoja miehensä kanssa.
 
Jaguarin pysähtyessä punaisiin valoihin katseeni osui muutaman sadan metrin päässä kohoavaan taloon. Se oli yksi niistä harvoista, jotka eivät olleet joutuneet uudistuvien rakennusten surumieliseen joukkoon, joskin sen kauniin ulkomuodon oli pilannut värikäs kukkapeite. Talossa ja sitä ympäröivässä maassa oli jotain kumman tuttua, mutta en saanut mieleeni mitä.
 
Valot vaihtuivat jälleen vihreiksi, ja auto lähti liikkeelle. Ajaessamme huomioni kiinnittäneen talon ohi tajusin miksi se oli näyttänyt niin tutulta. Talo näytti melkein täsmälleen samanlaiselta kuin Charlien ja minun vanha kotitaloni. Talo oli luultavasti ollut samalla paikalla missä kukkaistalo tällä hetkellä sijaitsi.

Valtava ikävän tunne puristi yllättäen rintaani, ja ymmärsin vasta nyt kunnolla minne oikein olin joutunut. Forks näytti niin erilaiselta, että oli vaikea kuvitella sitä samaksi pikkukaupungiksi, joka se oli menneisyydessä ollut. Odottamani valtataistelu pääni sisässä ei kuitenkaan alkanut. Se pysyi siellä minne sen olin haudannutkin, mistä olin kiitollinen. Aikaisemmin tuntemani päättäväisyys oli jo aikoja sitten haihtunut. Kuin auton ulkopuolella ujeltava tuuli olisi vienyt sen mennessään.
 
Charlien ja Reneen kasvot ponnahtivat aivan yllättäen silmieni eteen. Syyllisyys painoi raskaana rintaani nähdessäni molempien syyttävät kasvot. Tiesin mistä he minua syyttivät. En ollut saanut pakotettua itseäni kummankaan hautajaisiin. Haava oli vielä silloin ollut liian tuore. En silloin ollut uskaltanut mennä mihinkään tilaisuuteen tai paikkaan mikä muistutti menneestä, olin pelännyt luhistuvani kokonaan.
 
Nyt, ymmärsin äkkiä, pystyisin korvaamaan tapahtuneen edes jotenkin. Voisin käydä vanhempieni haudoilla, viedä niille kukkia, kertoa miksi olin tehnyt mitä tein. Charlien haudalla pystyisin käymään nyt heti, äidin vasta, kun muuttaisimme lähemmäs Jacksonvilleä, jonne tiesin hänen ruumiinsa haudatuksi. Kun ajatus oli kerran istutettu päähäni, en saanut sitä enää työnnetyksi taka-alalle. Hirveä hinku tehdä jotain oikein pääsi sisälläni valloilleen. Sitä oli mahdotonta pysäyttää.
 
"Zach, pysäytä auto", pyysin toisten hämmästykseksi.
"Miksi?" Auton vauhti hidastui, muttei pysähtynyt.
 
"Minun täytyy päästä metsästämään. Koulu alkaa huomenna, enkä haluaisi olla ensimmäisenä päivänä janoinen." Tunsin syyllisyyden pistoksen valehdellessani perheelleni, vaikka asia olikin puoliksi totta.
 
Jano poltti kurkussani lakkaamatta, eikä kouluun meno tuntunut erityisen houkuttelevalta, koska siellä olisi monia uusia tuoksuja, joihin en ollut vielä ehtinyt tottua. En halunnut pelata minkäänlaista peliä, jossa palkintona oli varmasti mitä ihanin makuelämys, mutta samalla myös viattoman ihmisen henki. Tärkeimpänä mielessäni oli kuitenkin Charlien haudan luona käyminen, ei metsästäminen. Pystyin työntämään janon taka-alalle ainakin joksikin aikaa.
 
Zachary nyökkäsi ymmärtäväisesti, antoi vielä muutaman ohjeen siitä miten löytäisin uuden kotimme, ja pysäytti auton.
 
"Kiitos." Liu'uin sulavasti ulos Jaguarin kyydistä ja suljin oven perässäni. Nyökkäsin autossa istuville ennen kuin lähdin kävelemään tulosuuntaamme päin. Forks oli jäänyt taaksemme reilu kilometri sitten.

Ohittaessani Falcon ja hänen rakkaan - joskin melko vanhan Porschensa, vilkutin ällistyneen näköiselle vampyyrille pienesti ennen kuin astuin tieltä metsään. Falco saisi miettiä päänsä puhki miksi olin jättänyt muut ja minne olin matkalla.

***

Hautausmaa, jota ympäröi suuri piikkiaita, sijaitsi kymmenen kilometrin päässä kaupungista. Melkein kaikki Forksin asukkaat oli haudattu sinne. Olin käynyt siellä kerran aikaisemminkin Charlien kanssa tämän isoäidin haudalla, joten tiesin miten hautausmaalle pääsi.

Matkalla tänne olin käynyt nopeasti ostamassa kädessäni kantamani ruusukimpun.

Huuleni nytkähtivät pieneen hymyn tapaiseen irvistykseen muistellessani myyjän tyrmistynyttä ilmettä, kun olin astunut sisälle liikkeeseen. Olin ensin ajatellut ostaa vain yhden kukan, mutta sellaisen, joka olisi poikkeuksellisen täydellisen näköinen. Kyseisen kasvin löytäminen oli kuitenkin osoittautunut mahdottomaksi tehtäväksi. Aina viime hetkellä olin havainnut jonkin virheellisyyden ja ostos oli jäänyt sille tielleen. Lopulta olin kuitenkin päättänyt ostaa kimpun, joka sisälsi monia erivärisiä ruusuja. Kaikkeen tähän oli mennyt noin puoli tuntia, sillä liike oli ollut valtava. Kun lopulta olin saanut ruusut valituksi ja astellut liikkeestä ulos, tunsin myyjän ihailevan katseen seuraavaan selkääni. Oli kai tarpeetonta mainita myyjän sukupuolta.
 
Hautoja oli valtavasti. Niitä oli kaiken kokoisia ja muotoisia. Oli pieniä, keskikokoisia ja suuria, pyöreitä, neliskanttisia, kolmion mallisia… melkein kaikkia mahdollisia malleja löytyi. Charlien hautaa oli mahdotonta löytää hetkessä jopa vampyyrin supernäöllä. Tähän mennessä vanhin löytämäni hauta oli yli neljänsadan vuoden takaa, nuorin taas oli valmistettu sata vuotta sitten. Hautausmaa oli hyvin vanha ja hallitsi laajaa aluetta. Sitä ympäröi metsä, jota harvennettiin vähitellen hautatilojen jäädessä liian pieneksi.

Pudistin vihaisena päätäni. Kuolleita pidettiin suuremassa arvossa kuin eläviä.  Eläinten asuinaluetta pienennettiin jatkuvasti, yhä suurempi määrä metsää hävitettiin, ja pelkästään sellaisten asioiden vuoksi, jotka eivät sitä kunniaa kaivanneet. Ensimmäistä kertaa vampyyriksi tuloni jälkeen tunsin kiitollisuutta. Ainakaan kukaan meistä ei koskaan pystyisi tuhoamaan tälläistä elämää vain, jotta kuolleen omaiset pystyisivät jättämään joka vuosi oman hyvästinsä rakkaalle sukulaiselleen.

Kävellessäni ihmisvauhtia hautojen ohitse muutamat nimet osuivat tarkkojen silmieni eteen: Jessica Stanley, Mike Newton, Angela Weber, Eric Yorke... Kaikki täällä. Tunsin pienen surun vihlaisun jokaisen haudan kohdalla, ja vaikka en pystynytkään kutsumaan ketään heistä ylimmiksi ystävikseni tai ihmisiksi, joita olisin erityisesti jäänyt kaipaamaan, otin yhden punaisen ruusun kymmenen ruusunkimpustani ja asetin sen haudalle ennen kuin pienen pysähdyksen jälkeen jatkoin Charlien haudan etsintää.

Kesti vielä jonkin aikaa ennen kuin löysin haudan. Istahdin sen viereen vähät välittäen lumesta, joka kasteli farkkuni läpimäriksi. Tunsin silmieni täyttyvän kuivista kyynelistä ja pidättelin nyyhkäisyjä, jotka olivat pääsemässä valloilleen. Voi kuinka kaipasinkaan häntä. Olin jo monta vuotta hautonut syyllisyyttä aiheutettuani hänelle ja äidille niin suurta kärsimystä äkillisen katoamiseni johdosta. He olivat luultavasti olleet surun murtamia ja täysin epätoivoisia. Pystyin vain toivomaan, että he olivat lopulta päässeet aiheuttamani tuskan yli ja aloittaneet uuden elämän ilman minua.

Aivan yllättäen silmiini osui nimi, joka oli kaiverrettu Charlien haudan nurkassa olevaan pieneen rautalaattaan. Sue Catherina Clearwater Swan. Äkillinen ilo sykähti syvällä sisälläni. Aidon riemastunut hymy valtasi huuleni ensimmäistä kertaa moneen sataan vuoteen ja olisin voinut hyppiä riemusta. Charlie oli mennyt uusiin naimisiin! Isä oli sittenkin löytänyt uuden onnen, ja vieläpä ilman minun apuani. Aivan kuten äitikin, jolla oli ollut Phil.

Nimi Clearwater tuntui etäisesti tutulta, ja tiesin vaistomaisesti sen liittyvän
jotenkin La Pushissa sijaitsevaan pieneen intiaanireservaattiin. Luultavasti Sue oli asunut siellä, mikä selittäisikin sen miten hän ja Charlie olivat tavanneet. Isällä oli ollut tapana käydä Billyn kanssa kalassa pari kertaa viikossa. Olin jopa saattanut tavatakin Suen joku kerta, kun olin lähtenyt isän mukaan tai, kun olin vieraillut Jacobia katsomassa. En vain saanut mieleeni minkä näköinen ihminen nimeä oli kantanut.

Syyllisyys Charlielle aiheuttamani kivun takia pieneni hieman. Sue oli varmasti auttanut isän kaikkein vaikeimman ajan ylitse tai jos ei niin ainakin tehnyt hänet onnelliseksi. Olisin hänelle ikuisessa kiitollisuuden velassa siitä.

Tajusin vasta nyt etten ollut nähnyt kenenkään muun La Pushissa asuneen ihmisen hautaa täällä. Olisin niin halunnut viedä ruusun Jacobinkin haudalle, mutta ilmeisesti reservaatissa oli aivan oma hautausmaansa siellä asuville. Sue oli päässyt tänne vain, koska oli mennyt naimisiin Charlien kanssa. Voisin toki käväistä etsimässä Jacobin haudan ennen kuin palaisin perheeni luo. Minulla ei ollut kiirettä takaisin.

Otin kimpustani yhden ruusun pois ennen kuin asettelin loput kauniisti Charlien ja äitipuoleni yhteiselle haudalle.  Nousin seisomaan pudistellen lumen rippeitä vaatteistani ja astuin muutaman askeleen taaksepäin yhäkin pieni hymy huulillani. Olin niin onnellinen isäni puolesta. Toivottavasti hänen avioliittonsa oli ollut onnellinen.

”Minä rakastan sinua is…”, lauseeni jäi kesken, kun tuuli yllättäen muutti suuntaansa ja toi tutun tuoksun herkkien sierainteni eteen. Ennen kuin huomasinkaan, liisin jo täyttä vauhtia kilometrien päässä hautausmaalta. En pystynyt ajattelemaan mitään muuta kuin vaistomaista halua päästä pakoon tuota tuoksua, jonka muistin niin pitkän ajan jälkeen. Yritin ajatella järkevästi ja muodostaa syitä hajun hautausmaalla ololle, mutta se ei onnistunut.  Tuoksu oli jo muutaman tunnin vanha, mutta silti minusta tuntui kuin hän olisi ollut siellä samaan aikaan kanssani. Niin selvä se oli.

Lopulta sain ajatukseni kulkemaan järkevällä tavalla ja pystyin pysäyttämään liitoni. Yksi kysymys tuhansien muiden joukosta täytti mieleni. Mitä hittoa Edward teki Forksissa?

A/N: Tässä kaikille yhteisesti eräs pyyntö: Ne joilla on jotain hajua autoista, pystyisittekö kertomaan minulle kahden nopean, mutta silti Forksiin sopivan automerkin, jotka saattaisivat olla käytössä vielä kaksisataa vuotta myöhemminkin? Jos tehtävä on mahdoton, unohtakaa tuo tulevaisuustoive ja kiinnittäkää huomiota vain kahteen ensimmäiseen.

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11
Kirjoitti: kakku. - 14.03.2010 12:10:54

MITÄ?! Et saa jättää tohon kohtaan!!! EIEIEI!!! Mä olen ihan sekasin täällä! :D
EDWARD FORKSISSA! WÄÄ!! :D Kai Edwardkin haistoi Bellan... Pakko...
Itselleni heräsi myös sellainen juttu, että Jabob elää ihan varmasti vielä! Että se olis joku susijuttu :D XDD Mielikuvitus ja silleeeen! :D
Nyt hei ÄKKIÄ jatkoa!!!!
Kiitoooos!

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [3. luku ilmestynyt 14.3]
Kirjoitti: mellonami - 14.03.2010 14:00:40

hmm*miettii* valitan, en oikein ole auto ihmisiä:)

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [3. luku ilmestynyt 14.3]
Kirjoitti: Sinikeiju - 14.03.2010 14:35:17

Pidin tästä. Avasin ihan sattumalta, mutta silti ihana.

Erittäin mielenkiintoinen idea. Jään ehdottomasti seuraamaan.

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [3. luku ilmestynyt 14.3]
Kirjoitti: omputin - 14.03.2010 14:47:59

Pidän tästä kanssa vaikka tämä on hyvin erinlainen mitä olen nyt lukenut.
Jätit kyllä vähän hairitsevään kohtaan, joten toivon että jatkat tätä pian.katriqqq tossa sano jo aika lailla kaiken mitä olisin itsekkin sanonut joten en toista niitä tässä nyt. Pahoitelen etten osaa kirjoittaa mitään järkevää nyt.
-omputin

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [3. luku ilmestynyt 14.3]
Kirjoitti: -jjassuu - 14.03.2010 15:20:40

MITÄ!? Kehtaatkin jättää tollasseen kohtaan ):
tämän seurauksena saat kirjottaa nopeasti jatkoa :D
mutta tuosta auto jutusta:
no tota Audi A8 2010, jonka huippunopeus on 250km/h (ja audihan sopii kaikkialle :D http://indianautosblog.com/wp-content/uploads/2009/01/2010-audi-a8.jpg)ja toinen olisi Mercedes-Benz E 350 CDi 4Matic, jonka huippunopeus on 241km/h (ja mersuhan sopii myös kaikkialle :D http://static.iltalehti.fi/autot/mese143_SP4_au.jpg)
jaa, mutta noi autot nyt on vain jtn ei tarvitse kiinnostua, en pahota mieltäni :)
mutta jatkoa pikasesti ;)

♥ j

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [3. luku ilmestynyt 14.3]
Kirjoitti: Blinky - 14.03.2010 16:07:01

Eikää, miten saatoit jättää tälläiseen kohtaan? :D Tietäähän Ed jo Bellasta?!! Muutes, saadaanko tätä ficciä lukea ikinä Edin näkökulmasta? ;> Muutes, mullakin tuli mieleen tota lukiessa että Jake on elossa, tiedä sitten onko vai ei :D Vitsi hehkutan yhä, että oot kyllä huippuhyvä kirjoittamaan. Tätä on mukava lukea, kun ei oo yhtään töksähtelevää teksti.

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [3. luku ilmestynyt 14.3]
Kirjoitti: Ombra - 14.03.2010 16:19:01

katriqqq, omputin -jjassuu, makeaavettä olen pahoillani.  ;) Oli vain ihan pakko jättää se tuohon. Ihan kaikkien lukijoiden kiusaksi  ;D Ja tuosta Edwardin näkökulmasta on kyllä pakko myöntää, etten osaa sanoa siitä vielä mitään. Valitan. Ja Jaken hengissä olosta en myöskään aio mitään juonipaljastuksia paljastaa.  8) Katsotaan nyt.

Kiitoksia -jjassuu. Nuita automerkkejä tarvinkin. Itse kun olen niin huono kaikessa erilaisiin kulkuneuvoihin liittyvässä. Toivottavasti nyt joku muukin osaa sanoa jotain merkkejä. *toiveikas*

Kiitos kaikille muillekin kommentoijille!

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [3. luku ilmestynyt 14.3]
Kirjoitti: Virheellinen - 14.03.2010 16:49:03

Uiuiuii...! Eetu Forksissa!
Nyt kyllä nyt kyllä jatkoa hetihetiheti!♥

~Virheellinen

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [3. luku ilmestynyt 14.3]
Kirjoitti: Carlia - 14.03.2010 17:01:57

Tää ficci on tosi hyvä. Virheitä en oo huomannu ehkä? Ja anteeks ko kommentoin tätä vastata nyt vaikka on lukenu tätä jonki aikaa.. ^^

<sub>Autoista mulle tuli mieleen Mercedes Benz C 220 Cdi http://www.ps-performanceandtuning.com/UploadImages/MidSize/Mercedes%20C220%20CDI%2001.jpg

Cadillac SRX   http://www.cardata.com/images/2009/Cadillac/2009_Cadillac_SRX.bmp

Chevrolet Cruze  http://www.vicky.in/straightfrmtheheart/wp-content/uploads/2008/07/chevrolet_cruze_front_view_.jpg

//Sori, mä en kerenny noita tietoja laittaa tohon ko on vähä kiire :// Ja en pahota mieltäni tai mtn jos et ota noista mtn ^^ :))</sub>

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [3. luku ilmestynyt 14.3]
Kirjoitti: Vanamo - 14.03.2010 17:06:15

Luin nää kolme ekaa lukua putkeen ja jäin heti koukkuun! Tosi hyvä idea tällä ficillä! Toivottavasti jatkat pian!  :)

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [3. luku ilmestynyt 14.3]
Kirjoitti: Arctica - 14.03.2010 18:54:26

Uusi lukija ilmoittautuu! Oon lukenu mielestäni tuon ekan luvun jo aiemmin, mutta en oo vaan nähtävästi kommentoinu. Kuitenki idea on hieno, enkä liiemmin löytäny virheitä, vaikka en niitä juuri etsinytkään  ;D
Mutta jatkoa vaan mahdollisimman nopeasti, kiitos.

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [3. luku ilmestynyt 14.3]
Kirjoitti: Allu - 15.03.2010 15:46:17

Ehdottomasti koukussa :D Kirjoitat tosi hyvin. Ensimmäinen ficcisi :o?! Nopeasti jatkoa ja Edwardia kehiin.

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [3. luku ilmestynyt 14.3]
Kirjoitti: Midnight-Sun - 15.03.2010 19:02:35

En oikein osaa sanoa mitään tarpeeksi hienoa tai sopivaa joka kuvaisi tätä upeaa ficciä.
Rakastan tätä!
Toivon todella että kirjoitat pian jatkoa koska joku on tulossa hulluksi ilman. :'''D

Love, Mid

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [3. luku ilmestynyt 14.3]
Kirjoitti: NuuhkuHoney - 15.03.2010 19:14:10

uijjui tää on hyvä (:: nyt päästiin asiaan (; ei saa jättää tollaseen kohtaan! ;O Jatkoo nopeesti : DD
NuuhkuHoney

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [3. luku ilmestynyt 14.3]
Kirjoitti: Sarkku - 17.03.2010 17:42:18

Jatkoa pian?
Taas oli ihana kappale...
En malta odottaa että Bella tapaa Cullenit...  :)
Epäilen että Jacob ei ole edes kuollut.

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [3. luku ilmestynyt 14.3]
Kirjoitti: anonym. - 17.03.2010 18:11:46

ihan näin btw.....miten minä en oole lukenut tätä aikaisemmin?!
tämä on erilainen idea ja tykkään siitä ;oo
pidän myös kirjoitustyylistäsi..teksti ei töksähtele.

Lainaus

Istahdin sen viereen vähät välittäen lumesta, joka kasteli farkkuni läpimäriksi.

kiva lause, mutta voiko vampyyrin housut kastua läpimäriksi? bellahan on vampyyri ja vampyyrillä on hyvin alhainen lämpötila..
anteeks viilaan pilkkua vaikka en ole edes varma tuosta.
seurailen.

-hannm

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [3. luku ilmestynyt 14.3]
Kirjoitti: neean - 28.03.2010 18:23:33

tää on tällä hetkellä yks parhaimmista ficeistä mitä luen ! olen aivan koukussa ja odottelen innolla jatkoa ! =)))

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [3. luku ilmestynyt 14.3]
Kirjoitti: Anaid - 28.03.2010 19:10:02

Rakastan tätä ficcii!!
Joo, Jake on elossa, oon aika varma siitä.
Jatkoo!! Ei saa kiusata!! >:(
Kiitos tästä ficist! :)
Anaid

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [3. luku ilmestynyt 14.3]
Kirjoitti: iines - 28.03.2010 19:40:07

Lukaisin kaikki osat tässä joskus, ja täytyy kyllä sanoa että kirjoit mielettömän hyvin! Kateellinen ::)
Jatkoa? ;--)

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [3. luku ilmestynyt 14.3]
Kirjoitti: Miz - 29.03.2010 18:01:34

<3 <3 <3 <3 <3 <3 <3

Tää on järkyttävän hyvä ficci!!! Ja jos on sun eka niin onnittelut!! Täydellinen..
LISÄÄ JA ÄKKIÄ!!! Miten kestän ilman että saan tietää jatkosta...  ;D ;D

Jatkoa odotellen... :D

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [3. luku ilmestynyt 14.3]
Kirjoitti: alba - 30.03.2010 21:10:12

Koska tulee jatkoa? :D

~ alba

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [3. luku ilmestynyt 14.3]
Kirjoitti: culliina - 03.04.2010 18:44:44

Oi, tää oli ihana!
Luin vasta nyt- siksi ei kommenttia ole minulta aiemmin tullut.
Jäi pahaan paikkaan... Olis ihanaa, jos Eddie ja Bella palais yhteen... Tai vaikka Emmett ja Bella... tai Jasper...

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [3. luku ilmestynyt 14.3]
Kirjoitti: Blinky - 06.04.2010 11:41:54

Millon saadaan lukea lisää? .___.

Jätit niin hiton jännään kohtaan, että tää on kohta laitonta  :D

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [3. luku ilmestynyt 14.3]
Kirjoitti: Ombra - 06.04.2010 14:45:17

Valitan, mutta jatkoa ei ole ainakaan vielä tällä viikolla tiedossa. Ei välttämättä seuraavallakaan. IRL-elämässä on kiireitä ihan mahdottomasti ja jotenkin ajatuskulkuni onnistuu olemaan sillä tavalla tönkköä ja pinnallista etten oikeastaan saa mitään paperille kirjoitettua, vaikka idea ja seuraavat tapahtumat näenkin kirkkaina mielessäni.

Joten runsaat anteeksipyynnöt. Yrittäkäähän pysyä kärsivällisinä!

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [3. luku ilmestynyt 14.3]
Kirjoitti: minnamoi - 06.04.2010 15:12:54

voih! olin jo unohtanu että luen tätä^kin ficciä! :( no onneks kuitenkin eksyin lukemaan uudestaan! mutta vau! edelleen kirjotustyylisi on jotenki niin selkeetä ja sellasta mitä on kiva lukee! :) todellakin ihana piristys tälle ankeelle päivälle! mut ilkeeseen kohtaan kyllä jätit! :D tosin vielä pahempi ois ollu ku et ois ees kertonu kenen haju siel oli... nojoo odotan innolla että saadaan edward mukaan kuvioihin! mitäköhän se siellä hautausmaalla oikeen teki? tuli vaan ekana mieleen et se ois ettiny bellan hautaa sieltä :) nii ja sitte huomasin pienen virheen: olit kirjottanu Renee vaikka se on Renée... :D no joo kuten sanoin, se on pieni virhe! mutta jatka toki heti kun pystyt! :)

minnamoi♥

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [3. luku ilmestynyt 14.3]
Kirjoitti: Ombra - 25.04.2010 19:26:07

Pahoittelen jatkon kestoa, mutta minulla on ollut kiireitä ja tätä lukua oli paikoitellen aika vaikea kirjoittaa. Kiitos unicornin uuden betani nopean betauksen te muut saitte tämän jo tänään tänne luettavakseni. Ja tähän alkuun vielä kiitokset kaikille kommentoijille ja varsinkin niille, jotka vastasivat tuohon minun autokyselyyni. Ja nyt itse lukuun:

4. Paljon kestettävää

Miksi olin suostunut lähtemään Forksiin vastaan panematta? Miksen ollut paennut saman tien, kun olin kuullut minne muuttaisimme? Miksi en ollut ilmoittanut perheelleni haluavani jatkaa elämääni yksin, ilman kenenkään ulkopuolisen seuraa? Vastaus oli yksinkertainen ja selvä kuin vesi: tämän takia. Olin kai tietämättäni toivonut koko ajan juuri tätä. Että Edward ja muut Cullenit olisivat täällä, aivan kuten ennenkin.

Ymmärsin, että oli ollut typerää toivoa mitään sellaista – jopa tietämättään. Koska mitä se olisi muuttanut? Ei Edward rakastaisi minua tai pitäisi minusta yhtään sen enempää kuin aikaisemminkaan, vaikka hän tietäisikin minun olevan edelleen elossa, kuten eivät muutkaan Cullenit. Eiväthän he edes tunnistaisi minua Bellaksi, jos tapaisimme, siitä olin pitänyt Falcon avulla huolen.

Oli pelkkää kohtalon ivaa, että toiveeni oli käynyt toteen. Todennäköisyys oli ollut alle kymmenen prosenttia ja se oli riittänyt. Mitä he edes tekivät täällä? Kävivät koulua ja työskentelivät? Se tuntui kaikkein todennäköisimmältä vaihtoehdolta.

Yhtäkkiä tajusin - kävivät koulua? Selasin nopeasti mielessäni läpi ne tiedot, jotka Zach ja Andrea olivat selvittäneet Forksissa olevista lukioista. He olivat saaneet selville, että lukioita oli vain yksi. Vain yksi. Se siis tarkoitti sitä, että minun olisi pakko tavata heidät.

Toivo jysähti lävitseni ääntäkin nopeammin, enkä olisi halunnut mitään muuta kuin juosta täyttä vauhtia kotiin, mutta en pystynyt liikkumaan. Seisoin patsaaksi jähmettyneenä vielä silloinkin, kun taivaalta alkoi sataa kosteita vesipisaroita, jotka kastelivat loputkin kuivina pysyneet vaatteeni läpimäriksi. Vaikka havaitsinkin sateen eräänlaisen usvan läpi, en kiinnittänyt siihen sen enempää huomiota, sillä taistelu oli jälleen alkanut. Tällä kertaa se käytiin kuitenkin aivan eri syystä kuin aikaisempi. Nyt kävin ottelua oikeudenmukaisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden välillä.

Oliko oikein tunkeutua Culleneiden elämään niin pitkän ajan jälkeen, tosin heidän tietämättään, vaikka he olivat tehneet oman mielipiteensä selväksi jo aikoja sitten? Bella Swan oli heille kuollut, ei haluttu ja ei kaivattu ihminen. Pelkkä ohimennyt mielenhäiriö. Renesmee Reamer taas oli täysin tuntematon ilmestys, mutta silti entinen Bella. En voinut muuttaa sitä, mikä pohjimmiltani olin. Paljastumisen vaara oli aina olemassa. Varsinkin silloin, jos joutui olemaan jonkun tutun henkilön kanssa pidemmän aikaa tekemisissä.

Olisiko oikein antaa heidän tutustua Renesmeehen, ja sitten, kun se aika koittaisi, vaihtaa maisemaa ja kadota? Ja mikä vielä tärkeämpää, olisiko minusta siihen? En jaksanut uskoa siihen mahdollisuuteen. Luultavasti vain vajoaisin entistä syvempään masennukseen, eikä se olisi oikein ketään osapuolta kohtaan, kaikkein vähiten omaa perhettäni. Jos tämä oli jo nyt näin raskasta, miltä se tuntuisi kahden, kolmen vuoden päästä? Tuhat kertaa vaikeammalta, se oli varmaa. Mutta silti pelkkä ajatus lähdöstä tapaamatta ketään heistä edes vilaukselta oli sietämätön.

Kaipuu ja jo kauan tukahdutettu lämpö Culleneita kohtaan sykki jokaisessa kuolleen ruumiini hengettömässä sopukassa tehden järkevän päätöksen teon lähes mahdottomaksi. Lähteminen olisi oikea ratkaisu monelta kannalta: se olisi oikein Culleneita ajatellen kuten myös itseäni, mutta samalla se satuttaisi kaikkia muita minulle tärkeitä vampyyreja. En voisi tehdä sitä heille. Perheeni ei ymmärtäisi – ei ilman kunnon syytä ja järkevää selitystä, jota en pystyisi heille antamaan. En uskonut voivani valehdella heille vakuuttavasti, ja totta puhuen se ei houkuttanutkaan minua. Valintaa oli mahdotonta tehdä heti. Aloin jopa pelätä, että se olisi mahdotonta. Jos jäisin, tapaisin Cullenit, vaikka olisinkin yrittänyt vältellä sitä parhaan taitoni mukaan. Ja jos lähtisin, se loukkaisi Corinia, Falcoa, Andreaa ja Zacharya mahdollisesti jopa niin paljon, etteivät he haluaisi olla enää koskaan missään tekemisissä kanssani.

Vampyyriperheitä, jotka joivat ihmisveren sijasta eläinten verta, oli vain muutama koko maailmassa. Jos sellaiset kohtaisivat toisensa, ystävystyminen olisi väistämätön. Niin kävisi ainakin tällä kertaa. Tunsin Reamerit ja tunsin Cullenit. Kahta ihanampaa vampyyriperhettä sai hakea. He olivat samankaltaisia, mutta kuitenkin erilaisia. Totta kai he pitäisivät toisistaan.

Kamppailin asian kanssa pitkälle yöhön ja havahduin vasta, kun täysikuu oli korkealla tummien pilvien yläpuolella. Sade oli lakannut, mutta taivaalle kerääntyneet uudet pilvet enteilivät uuden alkamista millä hetkellä hyvänsä.

En pystynyt enää syrjäyttämään kurkkuani korventavaa janoa. Jos en kohta metsästäisi, jonkun kävisi köpelösti, eikä se tullut kysymykseenkään. En ollut huomannut, kuinka tunnit olivat kuluneet harkitessani parasta menettelytapaa. En ollut keksinyt ratkaisua ja olin siksi epätoivoinen. Päätös oli pakko tehdä ennen kuin palaisin perheeni luo joko jäädäkseni tai poistuakseni heidän elämästään iäksi. Pelkkä ajatus lähdöstä kylmäsi luitani ytimiään myöten.

Päätin käydä metsästämässä, koska toivoin janoni sammuttua pystyväni ajattelemaan edes hieman selkeämmin. Käänsin päättäväisesti selkäni paikalle, jolla olin viime tunnit viettänyt, pyrähdin juoksuun ja kiidin pysähtymättä monia kymmeniä kilometrejä, kunnes pysähdyin muutaman kilometrin päähän Forksista.

Olisin halunnut käydä uudelleen Charlien ja äitipuoleni yhteisellä haudalla, mutta riski oli liian suuri. Jos Edward – säpsähdin hieman, koska hänen ajattelemisensa teki yhä kipeää – oli vieraillut hautausmaalla ennen minua jostain käsittämättömästä syystä, en halunnut törmätä häneen missään tapauksessa ennen kuin olisin kunnolla valmistautunut tapaamiseen, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ties mitä voisi tapahtua, jos tapaisin hänet nyt.

Huokaisin raskaasti. Mitä minä oikein tekisin? Mikä olisi oikea ratkaisu?

Samalla hetkellä haistoin eläimen tuoksun. Se oli herkullisin tuoksu, minkä olin koskaan haistanut missään tapaamassani eläimessä, ellei otettu lukuun jaguaaria, jonka olin tavannut kerran paljon nykyistä sijaintiani etelämpänä. Tiesin kuitenkin heti, mikä eläin tuoksun aiheutti. Puuma.

Lipaisin janoisena huuliani, kyyristyin ja syöksähdin äkkiarvaamatta lähemmäs eläintä, joka ei pystynyt aistimaan sitä lähestyvää vaaraa ennen kuin oli jo sen kannalta liian myöhäistä, ja olin upottanut hampaani sen suojattomaan niskaan.

Eläimen veri ei koskaan tyydyttänyt janoa täysin, mutta se heikensi sitä aina vähäksi aikaa. Se ei kuulemma vetänyt vertoja ihmisveren maulle, niin olin ainakin Andrealta kuullut, mutta en ollut halukas todistamaan, oliko hänen väitteensä oikea vai väärä. Uskoin hänen kuitenkin olevan oikeassa.

Eläinveren haju ei tuoksunut yhtä hyvälle kuin ihmisveri. Niiden hajueroa ei voinut edes verrata – ei läheskään. Ihmisveri oli varsinainen seireenin kutsu kun taas eläinten vain puolet siitä, jos sitäkään. Ei ollut vaikea arvata, kumpi oli maukkaamman makuinen. Kasvissyöjillä ja lihansyöjilläkin oli aivan oma hajunsa ja makueronsa. Ensimmäinen muistutti lähinnä kasviksia, joihin tottumaton ihminen joutui syömään ne nenäänsä nyrpistellen, kun taas jälkimmäinen enemmän juuri ja juuri syötävää lihakimpaletta. Eivät siis kovinkaan herkullisia kumpikaan.

Yllätyshyökkäykseni oli yllättänyt puuman, mutta se alkoi tapella vastaan hämmästyttävän nopeasti. Sen hyökkäyksissä oli raivokkuutta, jota löytyi vain harvoilta eläimiltä. Minusta oli sääli tappaa se, mutta minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa. Lopulta puuman suoniin erittämäni myrkky olisi tehnyt siitä lopun – hitaalla ja äärimmäisen tuskallisella tavalla. Minun tapani oli nopeampi ja kivuttomampi. Ja minun oli aivan pakko saada janoni tyydytetyksi. Aloin juoda.

Pyyhkäisin suupieliini jääneen veren pois laskiessani puuman verettömän ruumiin takaisin maahan. Minun pitäisi piilottaa se johonkin. Ei ollut turvallista jättää kuiviin valutettua ruumista kaikkien nähtäville ja helposti löydettäväksi. Ihmiset voisivat tulla epäluuloisiksi.

Nostin eläimen ruhon helposti käsivarsilleni ja tähystin sopivan tiheätä ja korkeaa puuta, johon se olisi helppo piilottaa. Puuman lajitoverit löytäisivät ja söisivät sen sitten aikanaan. Näin suoraan edessäni juuri tarkoitukseeni sopivan yksilön, puu oli korkea ja äärimmäisen tiheäkasvuinen. Heitin ruumiin voimakkaasti yli sata metriä korkealle ilmaan ennen kuin se katosi suurten lehtien muodostamaan tiheikköön.

Hymähdin tyytyväisenä. Joskus oli todella tuskallista etsiä sopivaa paikkaa, mihin kätkisi eläimen kuolleen ruhon, ja sellaisen etsiminen oli äärimäisen ikävystyttävää ja tylsää puuhaa. Se oli kuitenkin välttämätöntä. Vampyyrien ensimmäinen ja ainoa sääntö, jolla oli satoja eri tapoja rikko se, kuului näin: Älä ikinä paljasta vampyyrien olemassaoloa ihmisille. No, tehtävä suoritettu.

Äkkiä kuulin takaani hiljaisen rykäyksen ja käännyin yllättyneenä ympäri. En ollut kuullut kenenkään tulevan.

Vampyyri seisoi muutaman metrin minusta kauempana. Hänellä oli pitkät lumivalkoiset hiukset, jotka saivat hänet näyttämään vanhalta, vaikka kasvot olivat nuoren naisen kasvot. Hänen oli täytynyt olla muuttuessaan alle kahdenkymmenen ikäinen. Sitten näin hänen silmänsä. Ne olivat kauniin kullanruskeat.

Astuin pelästyneenä askeleen taaksepäin. Vampyyrin täytyi tuntea Cullenit. Ehkä hän jopa kuului heihin. Ei olisi yllättävää, jos he olisivat löytäneet yhden uuden vampyyrin riveihinsä. Mutta minä en halunnut tavata muita Culleneita. En ollut vielä valmis ja päätös oli tekemättä.

Sitten hieman kauempaa metsästä kuului ääni, joka kuulosti etäisesti tutulta. Ääni, joka sai kuolleen sydämeni jysähtämään pelosta tunnistaessani sen aiheuttajan. Ääni, joka huusi edessäni seisovaa vampyyria.

”Dessy? Missä sinä olet?”

Vampyyri – Dessy – ei vastannut. Hän oli jäänyt tuijottamaan minussa jotain, mistä en nyt jaksanut välittää. Minun täytyi päästä pois täältä, pois nyt HETI! En kuitenkaan ehtinyt ottaa kuin muutaman nopean perääntyvän askeleen, kun vaaleatukkainen vampyyri astui näkökenttäni sisäpuolelle. Rosalie.

Rosalie silmäili minua tuttu jäätävä katse silmissään ennen kuin käänsi katseensa toveriinsa, joka seisoi yhä paikoilleen jähmettyneenä minuun tuijottaen.

”Mitä sinä siinä häneen töllötät? Etkö muista, että meillä on kiire. Muut odottavat meitä jo! Dessy? Desiréé?!” Rosalien ärtynyt ääni tivasi ja hän katsoi minuun syyttävästi aivan kuin minä olisin kaikkien hänen ongelmiensa aiheuttaja.

Samassa silmämme kohtasivat, ja kuulin hänen päästävän terävän henkäyksen samalla kun hän jähmettyi toverinsa lailla. Ensin kauhistuin luullessani hänen tunnistaneen minut Bellaksi, mutta Dessy ei tuntenut minua ja Rosalie käyttäytyi täysin samalla tavalla kuin hän, joten syyn täytyi olla jossain muussa. Sitten ymmärsin, mitä he olivat pelästyneet. Minun silmäni. Näytin vampyyrilta ja tuoksuin vampyyrilta, mutta minulla oli vihreät silmät. Naurahdin sisäisesti. Näin tässä kävi aina. Ihme, etten ollut ymmärtänyt sitä heti.

Annoin kummankin sulatella näkemäänsä hetken ja mietin samalla miten tämä tapahtuma vaikuttaisi päätökseeni. Tiesin vastauksen kuitenkin heti: Joutuisin jäämään tänne. Pieni riemunkipinä alkoi sykkiä rinnassani, mutta suurin osa siitä peittyi jyskyttävän pelon alle. En ollut aikaisemmin voinut olla täysin varma, olivatko Cullenit tosiaan täällä vai eivätkö, vain koska olin haistanut Ed... hänen tuoksunsa hautausmaalla, mutta oli tuntunut todennäköiseltä, että jos hänkin oli täällä, olivat myös muutkin perheenjäsenet. Mutta nyt, kun epäilyni oli osoittautunut paikkansa pitäväksi, en tiennyt mitä tehdä. En voinut lähteä, koska Rosalie ja Dessy tiesivät minun olleen täällä ja olisi epäilyttävää, jos nyt katoaisin jälkiä jättämättä. En voinut myöskään välttää Edwardin (säpsähdin taas hieman), Alicen, Emmetin, Jasperin, Esmen ja Carlislen tapaamista.

Alice. Ystäväni kasvot ponnahtivat yllättävän kirkkaina mieleeni. Minun rakas, pieni, tonttumainen ystäväni. Hän oli varmasti nähnyt meidän tulevan, mutta luultavasti luullut meidän olevan ihmisiä – joskin luonnottoman kauniita sellaisia – silmien väristämme johtuen. Tai sitten hän oli yhtä hämmentynyt ja epätietoinen kuin Rosalie ja Desirée olivat.

Rosalie toipui hämmästyttävää kyllä, ensimmäisenä. Hän oli luultavasti nähnyt pitkän elämänsä varrella oudompiakin asioita kuin vihreäsilmäinen vampyyri, vaikka kieltämättä se olisi ollut minullekin aikamoinen shokki, jos en olisi tiennyt, mikä värimuutoksen aiheutti. Rosalie ei kuitenkaan virkannut mitään, kohautti vain olkapäitään ikään kuin asialla ei olisi ollut sen enempää väliä. Hän taisi luulla saavansa selityksen kysymättäkin selville, mikä varmaan olikin totta. Alice oli luultavasti jo tietoinen asiasta, ja Rosalie voisi kotiin päästyään pyytää häneltä selitystä.

”Tule Dessy. Olemme tuhlanneet jo tarpeeksi aikaa. Jos emme pidä kiirettä, muut lähtevät ilman meitä.” Desirée riuhtaisi vastahakoisesti katseensa silmistäni ja nyökkäsi lyhyesti ennen kuin lähti Rosalien perään. Ennen kuin he katosivat metsän kätköksiin, Rosalie kääntyi nopeasti, antoi minulle lyhyen murhaavan silmäyksen ja meni menojaan.

Seisoin paikoilleni jähmettyneenä kauan heidän lähtönsä jälkeen ja setvin tapaamisen ajatuksissani useampaan kertaan läpi. Olin melko varma, ettei Rosalie ollut tunnistanut minua, mutta miksi hän oli yhtä vihamielinen kuin aiemminkin? En enää ollut heikko ja ruma ihminen – sopimaton kumppani hänen veljelleen vaan täysivastakohta. Yritin ymmärtää hänen käyttäytymistään, mutten pystynyt. Ellei syy sitten ollut se, ettei Rosalie pitänyt vieraista ja suhtautui heihin aina vihamielisesti ennen kuin oppi luottamaan heihin. Ehkä se oli etsimäni vastaus.

Olin kiitollinen, ettei Rosalien tapaaminen ollut häirinnyt mielenrauhaani niin paljon kuin olin ensin pelännyt. Hänen tapaamisensa oli tuntunut kuin tapaisi tutun, mutta ei niin kovin rakkaan, henkilön vuosien eron jälkeen. Se ei ollut maailmoja järisyttävä kokemus. Pieni mukava (tosin ei niin mukava minulle) yllätys, mutta ei muuta.

Läheltä kuuluva jyrinä palautti minut takaisin maanpinnalle. Vilkaisin taivaalle ja näin tummien pilvien kerääntyneen aivan pääni yläpuolelle. Ensimmäinen vesipisara putosi valmiiksi märkään maahan ja minä pidin parhaimpana häipyä paikalta. Ja koska päätös oli nyt tehty, pystyin palaamaan perheeni luokse.

Palasin tielle, jolla Zachary oli jättänyt minut kyydistä, ja aloin seurata hänen antamiaan ohjeita. Seurasin asfalttitietä muutaman kilometrin matkan verran, kunnes siitä haarautui pieni soratie vasemmanpuoleiseen metsään. Hymähdin hiljaa. Totta kai Zachin oli pitänyt valita joku kätketty mökkipahanen. Toivoin vain, ettei se ollut liian pieni.

Muistin vieläkin, kuinka hän kerran oli ostanut talon käymättä vilkaisemassa ensin, ja luottanut vain internetin antamiin tietoihin ennen kuin olimme porukalla muuttaneet sinne asumaan. Niin ja tietysti internetin kuvaus talosta oli osoittanut paikkansa pitäväksi tai miten sen nyt ottaa: Talossa oli ollut sähköt - tosin vain iltaisin, siellä oli ollut metsä melko lähellä - muutaman sadan metrin pituinen puutiheikkö, siellä oli ollut kahdeksan huonetta ja keittiö ja niin matala katto, että suorassa seisominen oli ollut lähes mahdotonta, ja se oli ollut riittävän suuri - yhden ihmisen asuinsijaksi. Siitä olimme poikien kanssa saaneet hyvät naurut ja Zach oli oppinut, ettei kannattanut luottaa nettiin niin sokeasti kuin hän oli ennen tehnyt.

Pudistelin päätäni. Joskus Zach tosiaan käyttäytyi todella typerästi ja tuntui kuin hänellä olisi ollut pähkinä aivojen paikalla, mutta oikeasti oli varsin terävä. Se ei vain näkynyt kovin selvästi päällepäin.

Seurasin Zacharyn ohjeita tarkasti, kunnes tulin risteykseen, josta hän ei ollut maininnut mitään. Hän oli käskenyt minun seurata soratietä, kunnes tulisin paikkaan, jossa se kaartui moneen suuntaan ja kääntyä oikeanpuoleiselle tielle. En ollut ymmärtänyt ohjetta sillä hetkellä, mutta nyt se tuntui ilmiselvältä. Ihmettelin kuitenkin, miksi Zach ei ollut sanonut haarautumaa risteykseksi, vaan käyttänyt siitä hyvin epämääräistä kuvausta. Pitäisi kysyä sitä myöhemmin.

Katsoin vasemmalle haarautuvaa tietä ja näin siinä muutamia renkaiden jälkiä. Tietä oli käytetty aiemmin tänään. Haistoin siinä kuitenkin tutut tuoksut. Käännyin sille ajatellen, että Zach oli muistanut väärin, mikä ei ollut kovinkaan outo asia, jos se sattui hänelle. Zach saattoi joskus olla varsin hajamielinen ja mennä sekaisin asioista, jotka eivät hänen mielestään olleet kovin tärkeitä.

Matka jatkui vielä pitkään ennen kuin saavuin suurelle talolle. Huomasin helpotuksekseni, että sen entiset asukkaat eivät olleet jättäneet talon seiniä ja kattoa maalaamatta. Huokaisin helpotuksesta. Meidän ei tarvitsisi ryhtyä maalaushommiin.

Jäin vähän matkan päähän ihailemaan rakennuksen kauneutta. Zach oli tällä kertaa osannut valita todella ihanan asuinpaikan, jossa varmasti viihtyisin. Kurkistin vielä talon vieressä olevaan autotalliin, jonka oven avattuani jähmetyin järkyttyneenä sen kahvaa hieman liian voimakkaasti puristaen. Tallissa olevat autot eivät olleet meidän.

Falcon Porchen ja Zacharyn Jaguarin tilalle oli ilmestynyt mustalta Mercedekseltä näyttävä auto. Sen vieressä minua tuijottivat harmaa Audi, musta Cadillac, toinen Mercedes ja sininen Aston Martin. En ollut täysin varma autojen todellisista merkeistä, koska autot eivät olleet koskaan jaksaneet kiinnostaa minua kovinkaan paljon. Autot olivat minulle täyttä hepreaa, enkä jaksanut käsittää, miten kukaan pystyi pitämään moisia kiinnostavina. Pelkkiä nopeasti kulkevia rautakasoja, jos minulta kysyttiin.

Samalla hetkellä ymmärsin, että Zach oli sittenkin antanut oikeat ohjeet, ja että minä olin ymmärtänyt ne väärin. Meillä ei ollut kuin kaksi autoa, eikä viiden uuden hankkiminen vanhojen tilalle olisi ollut mahdollista näin lyhyessä ajassa.

Peräännyin tallista kiireesti ja suljin oven nopeasti perässäni. Pyrähdin juoksuun ja pysähdyin vasta, kun saavuin uudelleen risteykseen, josta olin kääntynyt väärään suuntaan. Vilkaisin oikealle haarautuvalle tielle ja haistoin sieltä perheeni tutun tuoksun. Miten olinkaan saattanut erehtyä niin pahasti? Haistoin uudestaan tietä, jolle olin lähtenyt ja ymmärsin, kuinka pahasti todella olin mokannut. Se oli Culleneiden talo. Culleneiden! Ja he asuivat aivan naapurissa!

Vajosin voihkaisten maahan ja peitin kasvot käsiini. Olin ajatellut Culleneita koko päivän, taistellut heidän muistoaan vastaan, jättänyt jäähyväiset isälleni, haistanut Edwardin tuoksun, käynyt sisäistä kamppailua, tavannut Rosalien ja Desiréén ja erehtynyt luulemaan heidän kotiaan omakseni. Se oli liikaa. Aivan liikaa.

Kuivat nyyhkytykset ravisuttelivat ruumistani. Koko päivä oli ollut täysi painajainen. Ja viimeistään huomenna tapaisin kaikki Cullenit, enkä ollut ollenkaan varma, ehtisinkö toipua kaikesta tämän päivän aikana tapahtuneista asioista. Eikö tässä ollut jo tarpeeksi kestämistä yhdelle päivälle? Kuinka paljon minun pitäisi vielä kestää?

Paljon. Tajusin sen, kun kävelin hitaasti uuteen kotiini ja kuulin kuin unessa Zacharyn puhuvan jossain puolella taloa joidenkin vampyyrien kanssa. En ymmärtänyt, mistä he puhuivat, mutta en jaksanut välittää, vaan yritin sulatella parhaani mukaan kaikkia päivän tapahtumia, ja terästäytyä huomiseen tapaamiseen.

Parhainkaan ei kuitenkaan aina riittänyt. Ymmärsin sen, kun huomasin keiden kanssa Zachary puhui. Jos olisin yhä ollut ihminen, olisin varmasti pyörtynyt siihen paikkaan, mutta koska se ei enää ollut mahdollista pystyin vain tuijottamaan paikoilleni jähmettyneenä edessäni avautuvaa näkymää, sillä keiden muiden kanssa Zach olisikaan puhunut kuin Culleneiden. Heidän, jotka olivat aiheuttaneet minulle niin paljon surua ja tuskaa. Heidän, joita en pystynyt vihaamaan kaikesta kokemastani huolimatta. Heidän, joita rakastin vieläkin yhtä paljon – jos en enemmänkin kuin ihmisenä – kaikesta siitä huolimatta. Heidän kasvonsa, jotka nyt tuijottivat värähtämättä minuun. Carlislen, Esmen, Jasperin, Rosalien, Emmetin, Alicen ja Edwardin tutut kasvot sekä uuden vampyyrin Desiréén utelias naama.

Kommentteja?

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [4. luku ilmestynyt 25.4]
Kirjoitti: Vanamo - 25.04.2010 20:18:31

IHANAA että tuli jatkoa, tämä on mahtava ficci. :D
Jännäksi menee, tunnistaakohan Cullenit Bellan..
Tällä ficillä on todella mielenkiintoinen idea ja toteutat sitä loistavasti.<3
Pari virhettä oli, mutta ne olivat pieniä, esim. oli unohtunut välilyönti kahden sanan välistä.
En edes löydä noita virheitä enää.
Toivottavasti jatkoa tulee pian, tollaseen kohtaan ei saa jättää!
 ;D

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [4. luku ilmestynyt 25.4]
Kirjoitti: Blinky - 25.04.2010 20:30:12

Oikeesti, tän muuten kökön päivän pelasti täydellisesti se, että olit kirjottanut uuden luvun! <3 Kirjaimellisesti hihkuin riemusta. Luulin jo että olit kyllästynyt tähän ficciin, niinkuin joskus joidenkin kohdalla tapahtuu.  :(

Luku oli ihana, kirjoitat ihanasti ja virheettömästi ja halajan lukea lisää mitä tapahtuu! Toivon niin että Ed tunnistaisi Bellan mutta pelkään ettei sitä ainakaan ihan heti tapahdu.   :-\ No siitä huolimatta luen tätä mielelläni.  :)

Toivottavasti kirjoitat pian lisää.  ;) Menin ihan sanattomaksi ja oon vieläkin ihan haltioissani tästä luvusta.  :D

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [4. luku ilmestynyt 25.4]
Kirjoitti: En-nu - 25.04.2010 20:39:43

mie kuolen jos se uus vampyyri on eddien kanssa itku tulee ; (( ihana luku pelasti mun surkean päivän : )

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [4. luku ilmestynyt 25.4]
Kirjoitti: omputin - 25.04.2010 21:38:52

jee jatkoa! sorry oon vähän sekasin niin en pysty laittaan mitään järkevää (taidan olla vähän kipee niin en oikein jaksa). pahoittelen.
mutta jatkoa äkkiä sillä odotan sitä innolla
-omputin

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [4. luku ilmestynyt 25.4]
Kirjoitti: -jjassuu - 25.04.2010 22:31:10

öö.. nii.. mitä pitäis sanoa ? :D
no aaivan ihana luku :)
jaa okei en keksi mitään oon niin sanaton tän luvun ansiosta :o
oon vaan ihan innoisani ku oot kirjottanu jatkoa :D
en selitä enään okei...
eli jatkoa vaan sitte !

♥ j

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [4. luku ilmestynyt 25.4]
Kirjoitti: mellonami - 26.04.2010 07:24:58

hieno luku taas. Tahtoo tietää kuka desire on eli... JATKOO

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [4. luku ilmestynyt 25.4]
Kirjoitti: Miz - 26.04.2010 18:24:37

Oh la la!!!
Ihana ficc!!! Ja et voi tietää kuinka paljon mun tylsä, harmaa ja pilvinen päivä piristyi kun huomasin tälle tulleen jatkoa <3
Voi kumpa Cullenit tunnistais Bellan.. :D Hyvin kirjoitat ja tosi hyvä juoni tällä ficcillä :)
Toivottavasti jatkoa on tulossa nopeasti lisää, koska yksi kärsimätön lukija odottelee sitä (ehkä liiankin) innokkaasti!

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [4. luku ilmestynyt 25.4]
Kirjoitti: minnamoi - 26.04.2010 18:46:48

noni vihdoin pääsen kommentoimaan! :) mahtava luku kyllä oli ja jäin kovasti ihmettelee että mistä tota tekstiä sulta tulee? ihanan pitkä luku! :) jännää jään kyllä odottelee että tunnistaakohan cullenit bellan (tai no renesmeen) toisaalt ois kiva jos koulussa just pikkuhiljaa edward alkaa huomata jotain tuttuja piirteitä ja sitte vähä myöhemmin paljastuis :) mut se uus vampyyri ei saa olla edwardin kanssa ! se ois liian epäreiluu bellaa kohtaan :( huomasin muute yhen virheen, ku olit kirjottanu asvalttitie ni se kirjotetaan oikeesti asfaltti :)

minnamoi♥

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [4. luku ilmestynyt 25.4]
Kirjoitti: Lööperiikka - 27.04.2010 15:55:39

Voi että jännäksi menee.
Reamerit varmaankin kertovat kyvyistään ja näyttävät miltä he näyttävät oikeasti.
 Tai sitten Edi ja Alice älyäävät Bellan henkilöllisyyden siitä etteivät pysty kuulemaan tätä. Päässäni pyörii tuhansia ajatuksia...

Vitsi jos se uusi on Edin kanssa...  :-[
Jatkoa nopeasti!

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [4. luku ilmestynyt 25.4]
Kirjoitti: alba - 01.05.2010 11:29:21

Aaaah, ihanaa! Bravo!  ;D
Nyt veti sanattomaks. Really.

Jatkoa.

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [4. luku ilmestynyt 25.4]
Kirjoitti: kuppi_kahvia - 01.05.2010 12:58:16

oh tää on ihan loistava fic <3 :)

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [4. luku ilmestynyt 25.4]
Kirjoitti: Sarkku - 02.05.2010 19:00:01

Jatka jatka JATKA!!!

Sarkku

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [4. luku ilmestynyt 25.4]
Kirjoitti: NuuhkuHoney - 13.05.2010 23:52:45

jatkajatkajatka ! tää on ihana ! <33 <3<3<3 :D just paras ;----DD jatkoo nopeeesti haluun tietää miten jatkuu :p

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [4. luku ilmestynyt 25.4]
Kirjoitti: Ombra - 18.05.2010 19:07:24

Kiitos jälleen kaikille, jotka ovat viitsineet tätä ficciä seurata ja vieläpä kommentoidakin. Ne ovat antaneet uutta puhtia uuden luvun kirjoittamiseen, joka siitä huolimatta onkin vienyt yleensä melko kauan aikaa.  :-[

Olen pahoillani, mutta joudun nyt valitettavasti ilmoittamaan, että tämä ficci menee joksikin aikaa tauolle. Inspis uuden luvun suhteen ei oikein rullaa ja sitten se kirjoittaminenkin vielä *huokaus* Anteeksi kaikille niille, jotka odottivat seuraavaa lukua malttamattomina, mutta siinä nyt vain kestää. Lupaan kuitenkin, Ombran kunniasanalla, ettei tämä ole loppu. Jatkan sitten, kun saan taas puhtia peliin. Toivon ettei siinä mene kauan.  :-\

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [TAUKO!]
Kirjoitti: miiru_97 - 23.05.2010 17:17:55

Ilmottaudun lukijaksi  ;)
Ombra: odotan innolla jatkoa, sitten kun saat siitä idean ja saat sen kirjoitettua tänne. Kiitokset mahtavasta tarinasta, mä en jaksais (jos nyt muka osaisin) kirjottaa näin pitkiä juttuja.....

Odotan hartaasti jatkoa...  :)

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [TAUKO!]
Kirjoitti: emaii - 31.05.2010 15:28:26

Amm. Tosi hyvä ficci, tykkäilen : )
Teksti on sujuvaa ja helppoo lukee.
Rakentavaa eiii taida just nyt olla. (:

Jatkoaa : )

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [TAUKO!]
Kirjoitti: Ginerva - 31.05.2010 17:12:07

Awwww :D Tää on niin hyvä. Luin tän ihan alusta asti ja tykästyin heti ensimmäisessä luvussa. Mut toivon tosi paljon et saat inspiksen takaisin.
Toivon jatkoa pian ;)
Ginerva :-*

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [TAUKO!]
Kirjoitti: kuriwe - 31.05.2010 18:07:21

IIIIIIIIIHANA FIC!!!
Odotan jatkoa todellakin!
Toivottavast saat luvun kehiin nopeasti.

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [TAUKO!]
Kirjoitti: Susskku_- - 01.06.2010 14:38:28

Mäkin toivon että saat intos pian takaisin, kun jäi niin jännään kohtaankin : )

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [TAUKO!]
Kirjoitti: Ombra - 06.06.2010 02:43:48

Tauko is END. Ei se kauaa kestänytkään, hyvä niin. Olkaapas hyvä, 5. luku;

5. Kohtaamisia

Tuntui kuin aika olisi pysähtynyt. En pystynyt tekemään muuta kuin tuijottamaan jokaisen kasvoja erilaisten tunteiden risteillessä sisälläni. Onni, kaipuu, epätoivo, järkytys, pelko, kipu ja kaikkein voimakkaimpana rakkaus.

Ainoastaan yhden kasvoja välttelin, mutta aistin silti vaistomaisesti hänen katseensa itsessäni. Yritin olla välittämättä siitä, mutta minusta tuntui kuin kuollut sydämeni olisi yhtäkkiä lähtenyt hurjaan laukkaan, eikä olisi kuin ajankysymys, milloin se pompahtaisi kaikkien muiden nähtäväksi, mutta toivoin vain kuvitelleeni koko jutun.

Vasta nyt, kun pystyin näkemään menneisyyden kasvot uuden elämäni silmin, muistoni heistä haalistuivat sumuisiksi ja epäselviksi kuviksi. Mieleni kävi kamppailua niiden takaisin saamiseksi, mutta tällä kertaa se hävisi ja muistot pysyivät saavuttamattomissani. Paniikki jysähti lävitseni ja muu ympäristö katosi näkyvistäni.

”Ne muistot olivat ainoat, jotka minulla oli heistä!” Kiljaisin, mutta ääntäkään ei päässyt huuliltani. Sanat poukkoilivat tyhjässä pääkopassani ja olin nyyhkyttää ääneen. Kaikki oli loppu, kaikki oli menetetty. Elämä oli yhtä tyhjän kanssa. Vajosin pimeyteen. En tuntenut enää mitään.

Sitä kesti kuitenkin vain hetken ennen kuin aivan yllättäen kaikki masentavat ajatukseni ja tyhjyys liukenivat silmieni ulottumattomiin ja todellisuus palasi yhtenä jysäyksenä. Culleneiden kasvot terävöityivät edessäni ja valtava riemu täytti kylmettyneen sydämeni, ymmärtäessäni, että vaikka ihmiselämäni muistot katoaisivat ulottumattomiini, voisin nyt kerätä tämän hetken muistot heistä. Muistot, jotka eivät haalistuisi koskaan. Muistot, jotka pysyisivät aina mielessäni, olivatpa ne hyviä taikka huonoja.

Culleneista kukaan ei ollut muuttunut. Oli kummallista nähdä samojen kasvojen, nuorien, rypyttömien ja virheettömien, tuijottavan itseään, vaikka viimeisimmästä tapaamisestamme olikin yli 200 vuotta. En vieläkään ollut tottunut vampyyreiden muuttumattomaan ulkonäköön ja etsin vieläkin lähes joka päivä omista kasvoistani orastavia ryppyjen alkuja tai hiuksistani harmauden häivähdystä, mutta eihän niitä tietenkään näkynyt. Ja joka aamu lähdin peilin luota pientä helpotusta tuntien. Falco ja Corin pilailivat tästä pakkomielteestäni yhtä mittaa, mutta olin jo aikoja sitten ymmärtänyt olla kiinnittämättä siihen mitään huomiota.

Ainoastaan Jasperin näkeminen oli suoranainen järkytys. Oli kuin olisin nähnyt Corinin ensimmäistä kertaa ja onnistuin vain vaivoin estämään vaimeaa murinaa kumpuamasta kurkustani ja vaistomaista haluani kyyristyä puolustavaan asentoon. Vaikka en koskaan ennen ollut tiennyt mitään Jasperin menneisyydestä, nyt, yhdessä hetkessä, se valkeni minulle.

Etelän vampyyrisodat. Jasper tuli sieltä. Kuten Corinkin.

Ihmisenä en koskaan ollut huomannut puolikuun muotoisia arpia, jotka korostivat hänen kasvojensa voimakkaita piirteitään. Nyt huomasin niiden olevan hänen hallitsevin piirteensä. Minne katsoinkin näin aina yhden arvista helmeilevän kirkkaassa valossa. Arpia oli satoja, ehkä jopa tuhansia, mutta suurin osa niistä peittyi näkymättömiin vampyyrin vartaloa peittävien vaatteiden suojiin. Niitä oli paljon enemmän kuin Corinilla. Sadoittain enemmän. Ja tiesin, että niin monta arpea kuin hänen kehoaan koristi, oli vampyyreitä kokenut väkivaltaisen kuoleman ja niin monta oli myös yrittänyt viedä Jasperin hengen.

Järkyttyneen katseeni kohdatessa Jasperin silmät, havaitsin niissä huonosti kätkettyä pelkoa, jonka syytä en ymmärtänyt. Mitä Jasper pelkäsi? Miksi hän pelkäsi? Mitä satoja vuosia vampyyreitä vastaan sotinut kokenut sotilas saattaisi pelätä? Huomasin Jasperin siirtyneen muutaman millin lähemmäs vieressään istuvaa Alicea kohti. Oli kuin hän olisi odottanut hyökkäystä.

Ennen kuin ehdin miettiä asiaa enempää, kuulin huoneen vasemmalta sivulta järkyttyneen henkäyksen. Ja ennen kuin ymmärsin mitä tein, käännyin äänen suuntaan – suuntaan, jossa Edward istui Desiréén vieressä – ja kohtasin Edwardin tuskasta laajenneet silmät. Eräs muisto yhdessäolomme ajalta palautui kirkkaana mieleeni.

Olimme vanhalla niityllämme. Aurinko paistoi kirkkaana puiden lomasta ja sai niityn kasvit puhkeamaan kukkaan. Edward makasi kimaltelevana vierelläni ja minä hänen kainalossaan. Olimme seurustelleet jo puolivuotta, mutta silti jaksoin ihmetellä, mitä tuo kaunis, jumalainen olento minussa näki. Olin hidas, kömpelö, mitäänsanomaton ihminen ja hän kaunis, kuolematon vampyyri. En vieläkään ymmärtänyt, miksei hän suostunut tekemään minusta kaltaistaan. Se loukkasi, mutta olin päättänyt lopettaa kyselemisen ainakin joksikin aikaa, huomattuani sen saavan hänet aina huonolle tuulelle.

Meillä oli tapana vierailla niityllä, joka viikonloppu, mutta oli aina ihana sattuma, kun aurinko pilkisti pilvien lomasta ja toi niitylle sen kaipaaman loiston. Silloin en saanut silmiäni irti Edwardin kimaltelevasta ihosta, joka toi mieleeni tuhansien pienten kristallien loiston. Edwardin käsi silitteli hiuksiani ja hänen kurkustaan kuului turhautunut äännähdys.

”Bella? Mitä sinä ajattelet?” hänen samettinen äänensä kuiskasi korvaani, ja minä naurahdin. Kysymys oli esitetty jo tuhansia kertoja aikaisemmin, mutta hän ei koskaan kyllästynyt siihen. En vastannut. Tyydyin vain hymyilemään salaperäisesti.

Hän voihkaisi hiljaa. Olin tehnyt saman tempun hänelle useasti ennenkin – ainakin silloin, kun en ollut erehtynyt katsomaan häntä silmiin – ja yleensä hän tyytyi siihen, mutta tänään hän ilmeisesti oli päättänyt saada vastauksen.

”Etkö halua kertoa?” hän tiedusteli yhtäkkinen ilkikurinen virne täydellisillä huulillaan. Minä pudistin päätäni ja huomasin liian myöhään, minne hiuksiani hyväillyt käsi oli joutunut. Päästin kimeän kirkaisun, kun hänen kätensä alkoi kutittaa minua kylkiluideni välistä.

”Edward! Ei! Ei saa!” minä kikatin ja kiemurtelin päästäkseni pakoon, mutta hän tiukensi otettaan ympäriltäni tehden pakoon pääsemisen mahdottomaksi.

”Kerrotko minulle?” hän kysyi, ja aistin hymyn hänen äänessään. Hän tiesi, kuinka altis olin kutiamiselle, ja käytti sitä tietoa itsekkäästi hyväkseen. Yritin pudistaa päätäni, mutta juuri silloin hänen kätensä kohtasivat erityisen herkän kohdan ja en pystynyt kuin kiljumaan häntä lopettamaan.

”Jos lopetan, kerrotko minulle?” En pystynyt kikatukseltani muuta kuin nyökkäämään…

Samalla hetkellä, kun hän riuhtaisi topaasit silmänsä silmistäni, muisto haalistui ja katosi. Räpyttelin häkeltyneenä silmiäni ja kun avasin ne uudestaan, Edward oli poissa. Tuijotin typertyneenä hänen tyhjää paikkaansa sohvalla ja yritin ymmärtää. Aivoni löivät kuitenkin tyhjää.

Huoneessa vallitsi hetken järkyttynyt hiljaisuus. Sitten sen rikkoi kimeä ääni, joka lähti minulle tuntemattomalta taholta.

”Edward?” ääni kirkaisi pelästyneenä ja Desiréé syöksähti salamana ohitseni ja katosi Edwardin perään. Tuijotin vampyyrin jälkeen ja kammottava ajatus pyyhkäisi ylitseni. Oliko Desiréé Edwardin kumppani? Äkillinen kylmyys levisi syvälle sydämeeni ja lopetti sen riemukkaan juoksun, jonka muisto oli aiheuttanut.

Äkkiä vaimea kahahdus sai huomioni puoleensa ja näin Alicen nousseen sohvalta ja siloittelevan mustaa lyhyttä hamettaan. Hän suoristautui ja kääntyi katsomaan paikalle jääneitä Culleneita sekä Zacharya, Falcoa ja Andreaa, joiden läsnäolon huomasin vasta nyt.

”Anteeksi”, Alice heläytti kellomaisella äänellään, pyyhkäisi sulavin askelin ohitseni, vilkaisi minua kerran mietteliäs ilme tonttumaisilla kasvoillaan ja katosi Edwardin ja tämän – luultavasti – kumppanin perään.

Tuijotin typertyneenä heidän jälkeensä, enkä ymmärtänyt enää yhtään mitään. Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti, että tuskin pysyin tapahtumien tasalla. Aivoni, jotka olivat vielä kaksi tuntia sitten hyrränneet huippuvauhtia keksiäkseen kivuliaaseen arvoitukseen ratkaisua, eivät suostuneet toimimaan.

Emmett oli ensimmäinen, joka sai puhekykynsä takaisin. Hän nousi istuimeltaan, käveli eteeni, ojensi lihaksikkaan käsivartensa ja virnisti silmät huvittuneesti tuikkien. ”No, siinä menivät kaikki kolme friikkiä, älä heistä välitä. Olen Emmett Cullen.”Tartuin, heikosti hymyillen, hänen ojennettuun käteensä tuntien itseni suunnattoman typeräksi, sillä enhän minä esittelyjä kaivannut.

”B- Renesmee”, sekosin ensimmäistä kertaa satoihin vuosiin nimeni kanssa, mutta toivoin, että kaikki panisivat sen hämmentyneisyyden piikkiin.

Oli kuin esittelymme olisi havahduttanut muut transsista, koska Carlisle ja Esme, jotka olivat tuijotelleet huolestuneen näköisinä toisten jälkeen, nousivat samalla hetkellä, kuin yhteisestä sopimuksesta, ja astelivat Emmettin tavoin esittelemään itsensä minulle. Puristin heikosti kummankin kättä mutistessani oman nimeni ja tunsin pakottavaa tarvetta päästä pois Culleneiden ja perheeni tarkkailevien silmien edestä. Kaikki oli liian muodollista ja tönkköä.

Jasper epäröi hetken ennen kuin nousi ja esitteli itsensä kuten muutkin, mutta hänen silmänsä olivat kaventuneet huolestuneina ja huomasin hänen vilkuilevan vähän väliä Alicen perään. Tiesin hänen aistivan huoneen jännittyneen ilmapiirin, jota edes Emmetin vitsi ’kolmesta friikistä’ ei ollut onnistunut rikkomaan.

Rosalie oli ainoa, joka ei noussut. Hän tyytyi ainoastaan katsomaan minuun silmät sinistä jäätä leiskuen ja kertomaan nimensä. Vastahakoisuus ja kylmyys suorastaan paistoivat hänestä. Mitä ilmeisimmin en ollut hänen mielestään sovelias henkilö hänen tuttavapiiriinsä. Mielialani laski oitis asteen alemmas. Vaikka tiesinkin, että minulla ei ollut koskaan ollut kovinkaan lämpimät välit Rosalien kanssa, olin toivonut, että hän suhtautuisi minuun hieman lämpimämmin kuin aikaisemmin. Ihan vain sen takia, että kuuluin nyt samaan vampyyriporukkaan hänen kanssaan. Toivominen oli kuitenkin tainnut olla täysin turhaa.

Yhtäkkiä en enää kestänyt. Minun oli pakko päästä pois. ”Anteeksi”, mutisin käheästi ja pyyhälsin talosta ulos.

Välttelin aikaisemmin käyttämiäni reittejä juostessani metsän halki pakoon jotain, mistä en itsekään saanut selkoa. Koko päivä oli vain ollut kerta kaikkiaan liikaa. Jossain vaiheessa vajosin istualleni maahan ja toivoin nyt ensimmäistä kertaa tosissani voivani uskoutua jollekulle, oli hän sitten ihminen tai joku muu yliluonnollinen olento. Tämän kaiken sisällä pitäminen oli viedä minulta kirjaimellisesti järjen. Peitin kasvot käsiini ja annoin viimeinkin kyynelettömien nyyhkytysten ottaa minusta vallan.

En tiennyt, kauanko sitä tein, annoin vain kaiken päivän aikana kokemani tunnemylläkän virrata sitä kautta ulos. Elin sen ajan kuin sumussa, enkä antanut minkään häiritä itseäni. Minun oli saatava se ulos, hinnalla millä hyvänsä.

En ollut vielä lähelläkään loppua, kun kamala haju täytti herkät sieraimeni ja sai nenäni automaattisesti nyrpistymään. Haju toi mieleeni märän koiran.

Lakkasin hengittämästä ja nostin katseeni etsiäkseni hajun aiheuttajaa. Olin salamana pystyssä. Edessäni seisoi kolme luonnottoman suurikokoista sutta. Suustani livahti yllättynyt henkäys muistaessani, mitkä minut olivat pelastaneet Laurentilta silloin kauan sitten.

Pelastajani seisoivat edessäni.

---

Kommentteja?

Olen muuten miettinyt kannattaisiko tuon ficin nimeä vaihtaa. Jotenkin Ikuisesti ilman häntä-nimi ei enää iske muhun ja oon ajatellu sen vaihtamista Sydänten tuskaksi. Haluaisin kuitenkin kuulla sinunkin mielipiteesi, mitä mieltä olet?

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.5]
Kirjoitti: mellonami - 06.06.2010 10:58:03

minusta nykyinenkin nimi on hyvä. Bella tais mennä vahingossa yli 'rajan'. Onkohan Jacob siellä? maltan tuskin odottaa, mitä seuraavaksi tapahtuu! ;D

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.5]
Kirjoitti: alba - 06.06.2010 10:59:42

Jeeh, tauko loppu :)
Tohon nimenvaihdokseen voin vain sanoa, että antaa mennä jos siltä tuntuu. :D

Osa oli tosi surullinen, mun mielestä. Ihan kakkaa jos Desiréé on Edwardin kumppani :( Vääh, ei saa olla.
Pystyin tosi hyvin samaistumaan Bellan tunteisiin, jotka oli kuvattu aivan uskomattoman hyvin.
Virheitä en bongannut ja teksti oli muutenkin helppolukuista.

Tulikohan siinä kaikki...?

JATKOA! ♥                                                JATKOA! ♥                                                JATKOA! ♥                                                JATKOA! ♥                                                JATKOA! ♥

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: Blinky - 06.06.2010 11:38:47

Oii ihanaa, kun jatkoit tätä! :> Tämä on kyllä edelleen mun lempparificci, ja ihan syystäkin. Sun kielikuvat, tunteiden kuvailut ja kirjoitustaidot yleensäkin on ihan uskomattomat! Lukukin oli ihana, paitsi että vähän ärsyttää jos Edwardin kumppani tosiaan on tuo Desiréé. Mutta mukava että saatiin sudet - eli toivottavasti Jakekin - mukaan!

JATKOA!

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: Ginerva - 06.06.2010 13:58:54

Oi! Ihanaaaa!!! Siis niin loistava luku kerrassaan.

Lainaus

En ollut vielä lähelläkään loppua, kun kamala haju täytti herkät sieraimeni ja sai nenäni automaattisesti nyrpistymään. Haju toi mieleeni märän koiran.

Lakkasin hengittämästä ja nostin katseeni etsiäkseni hajun aiheuttajaa. Olin salamana pystyssä. Edessäni seisoi kolme luonnottoman suurikokoista sutta. Suustani livahti yllättynyt henkäys muistaessani, mitkä minut olivat pelastaneet Laurentilta silloin kauan sitten.

Pelastajani seisoivat edessäni.

Mitä ihmettä ne teki ssinä ja oliko Jake siinä??

JATKOA

Ginerva :-*

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.5]
Kirjoitti: kakku. - 06.06.2010 14:52:48

Hyvä, ettei tauko kestänyt kauhean kauan ;) Just hyvä luku!!! Kuvailit luontevasti Culleneita. Ihmetteln vain, etteivät he silleen tunnistanut Bellaa  :o Mutta fiktiotahan tämä on :)
Nimestä en osaa sanoa, kun en tiedä mihin tää juoni menee! Mutta tietysti pallo on sinulla ;)
Jatkoa jään odottelemaan, toivottavasti sitä tulee nopeasti! :)

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: enni - 06.06.2010 16:00:49

Luin nämä luvut nyt putkeen ja tykkäsin, PALJONPALJONPALJON! Idea on mielenkiintoinen, ja odotan innolla mitä kaikkea tulee tapahtumaan :-) Täytyy sanoa, että olet kirjoittajana luonnonlahjakkuus, ei ikinä uskoisi, että tämä on ensimmäinen ficcisi :-D

Jätit viime luvun erittäin mielenkiintoiseen kohtaan, toivottavasti seuraava luku tulee pian! Muutamia pieniä kirjoitusvirheitä bongasin noissa aiemmissa luvuissa, mutta ne tosiaan olivat pieniä.

- enni

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: emaii - 06.06.2010 19:47:19

Minä tykkään nykyisestäkin nimestä, mutta tee niin kuin hyvältä tuntuu (:
Ihan sikahyvä luku, en jaksais oottaa mitä seuraavaks tapahtuu : D
Kiitti, jatkoa (:

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: Korundi - 13.06.2010 23:28:23

Uskaltauduin kommentoimaan tätä ficciä nyt sitten vihdoinkin ;) Tää on aivan mahtava ja toivottavast jatkat pian ! Nimi on ihan kiva nytkin, mut toi toinen kyl sopis vähän paremmin. Eihän sil nimellä niin paljoo oo sitä väliä :)

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: taruw - 14.06.2010 13:27:26

Luin tän ficin kaikki kerralla nyt tähän asti ja tää on tosi hyvä!! Osaat kirjottaa tosi hyvin Bellan ajatuksia ja mielikuvia. Rakastuin tähän ensisilmäyksellä ja toivon että jatkat pian :) Olet loistava kirjottaja, eikä uskois et tää on sun eka ficci!! ;) Ei voi muuta sanoa kun iha loistavaa työtä! Minua häiritsee vain yksi asia.. eihän se vampyyrityttö oo Edwardin kumppani?  ;) ;)
Minusta ''ikuisesti ilman häntä'' on hyvä nimi, mutta ''sydänten tuska'' ei oo ihan niin pysyvää! :D mutta tee niinkuin asian parhaaksi näet!! :) :) jatkathan pian?! :) :) ;) ;)

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: Sarkku - 14.06.2010 16:02:34

Jes loppuhan se tauko!
Mikäs nillee oikein tuli?  ???
Jatkoa odottelen

Sarkku

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: taruw - 29.06.2010 22:20:50

Voi kun kirjottaisit taas pian! Maltan tuskin odottaa seuraavaa lukua?  :)

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: NuuhkuHoney - 05.07.2010 00:23:41

Lainaus käyttäjältä: taruw - 29.06.2010 22:20:50

Voi kun kirjottaisit taas pian! Maltan tuskin odottaa seuraavaa lukua?  :)

<----- sama !
Jatkoa pian? =DD

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: neean - 16.07.2010 18:34:57

Vieläkö tauko jatkuu ? =)) saa siis jatkuakin, mutta aattelin kysyä koska täällä on ainakin yksi joka odottaa innolla seuraavaa lukua =)

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: Deep - 16.07.2010 21:31:02

lempific, tosi ihana <3 rakentava on lomalla (;

anon tähän jatkoo  :) toivottavasti kirjottelet pian  :D

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: miiru_97 - 09.09.2010 19:52:24

Loppuks tää? :'(
Viimeks jatkoa kesäkuussa......
Vastauksia kiitos!!! ;D

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: Ombra - 10.09.2010 16:06:11

miiru_97, Deep, neean, Nuuhkuhoney ja kaikille muillekin jatkoa odottaville: Kyllä, kyllä tämä jatkuu! Loppu ei vielä lähellä häämötäkään ellen sitten satu jäämään auton alle tai kuolla kupsahda muista syistä. Valitettavasti seuraavan luvun ilmestymisestä en osaa sanoa varmasti mitään. Yritän nyt saada sen tänne mahdollisimman pian, mutta uskon siinä kuitenkin menevän ainakin kuukauden vielä. Jatkoa viivästyttää oma vaikeuteni kirjoittaa ajatukseni paperille. Tämä seikka on ollut vaikeutena muissakin luvuissa, minkä takia jatkon tulo onkin viivästynyt yleensä siihen kuukauteen. Tällä kertaa kyseessä oli kuitenkin kesäloma ja no... kirjoittaminen oli sinä aikana pelkkää pakkopullaa enkä tunnu oikein vieläkään päässeen siitä fiiliksestä. Toinen este on betani netinpuute, minkä tähden hän pääsee koneelle niin pitkäksi aikaa ehtiäkseen betata uuden luvun vain vuoroviikonlopuin ainakin tällä hetkellä. Yritän kuitenkin saada sen viimeistään 20.10 mennessä lähetettyä tänne. Valitan kestoa.

(Jos jollakulla on kiinnostusta ja aikaa, ja halua muutenkin lukea muita minun kirjoittamia tekstejäni, niin La Pushin puolelta löytyy fic nimeltä Kalmanväreet. Siihen on nyt ilmestynyt prologi + 2. lukua. Tällä kertaa paritukseni ei kuitenkaan ole Bella ja Edward vaan OC sekä yksi kirjoista tuttu hahmo sekä tietysti kaikki muut tavalliset. =) Melko angstaavaa tekstiä sekin, tosin tällä kertaa on aimoannos kauhua mukana.)

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: miiru_97 - 10.09.2010 19:48:55

Okei... ;D Hyvä tää jatkuu....  *huokaisee helpotuksesta*, yritän olla unohtamatta tätä ficciä....  :D

Mun ei kuitenkaan kannata sanoa: jatkoa!!!!, sillä se tulee sit ku tulee...  ;)

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: saghapo - 11.09.2010 21:55:04

oo, luin koko ficin putkeen jaja nyt oon sit koukussa  :o
ekaksi, idea on loistava, ja oikeastaan olen itsekkin pähkäillyt samankaltaista ideaa, jossa Cullenit luulee Bellan kuolleen, mutta sitten vuosien päästä näkevätkin vampyyri-Bellan. Mutta hyvä, etten koskaan aloittanut siitä ficciä, ei olisi meinaan tullut näin hyvää millään. selitinhän tarpeeksi sekavasti?

tokaks, kirjotat loistavasti, teksti on sujuvaa ja virheitä en ole löytänyt yhtään.

jatkoajatkoa,

saghapo

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: Deep - 18.09.2010 16:14:59

Ombra, nyt helpotuin kun kuulin et jatkoo on tulos  :) eli ei mitään kiirettä, kunhan vaan joskus tulee  ;)

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: Miz - 23.09.2010 19:59:05

Ihanaaa!! Olit Kirjoittanut jatkoa!

Toivon oiken kovasti jatkoa!! :D
Sujuvaa tekstiä ja helppolukuista.. :)

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: neean - 24.11.2010 18:38:21

Jep minä täällä taas ! En halua hoputtaa tai panostaa, haluan vaan muistuttaa että tälle on lukijoita, ainakin yksi ! =) seuraavaa lukua odotellessa =))

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: Deep - 06.04.2011 16:14:21

Ää mua harmittaa vieläki kun tähän ei oo tullu jatkoo ):

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: miiru_97 - 06.04.2011 19:05:53

Lainaus

Jep minä täällä taas ! En halua hoputtaa tai panostaa, haluan vaan muistuttaa että tälle on lukijoita, ainakin yksi ! =) seuraavaa lukua odotellessa =))

Täälläkin on yksi.  :) Ei mitään kiirettä, mutta kun kirjotat, täällä on lukijoita.  ;D

mut joo... jatkoa  ;)
miiru_97

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: Claire. - 09.04.2011 08:40:31

Tosi hyvä! Jäin välittömästi koukkuun tähän, odottelen jatkoa.

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: Aleshee - 01.05.2011 12:44:44

Heips.
Olen aiemminkin nähnyt tän ficin, mutten (tyhmänä) kuitenkaan ole vaivautunut lukemaan. Nyt kuitenkin tein sen ja luin kaikki luvut (liki) putkeen.

Pidän tästä juonesta. On mielenkiintoista, ettei Bella ryhtyny ettimään Culleneita(oonko ihan pihalla vai eikö se nimenomaan ettinyt uuden perheen, koska ei uskonut olevan haluttu Culleneille, vai häh?), vaan etsinyt kokonaan uuden perheen. Kaikki uuden perheen tyypit on persoonallisia ja hyvin oot jaksanut keksiä jokaselle vähän eri piirteitä jne. (itte oon niin laiska etten jaksais keksiä kun yhen tyypin, joka kuitenkin viittaisi jotenkin vahavasti johonkin lukemaani kirjaan, luultavasti siitä tulisi kopio suoraansanoen..)
Erikoista myös, että olet keksinyt tuollaisen voiman Falcolle.. Olkoon minulla huono mielikuvitus tai jotain, mutta en ois keksiny millään tuollaista voimaa kuin sinä keksit, mikä on mielestäni ihalitavaa ja hauskan  kuuloinen voima.

Surettaa tuo Bella ku se tais jäädä nyt sitten siihen uusikuun aikaan; suruun ja sellaseen. Ja surullista tietty myös, että se vaivautu piilottamaan itsensä, konaan lähes.... Nimi, ulkonäkö, menneisyys. Kai se tietty sen syystä teki mutta silti varmaan vaikea piilottaa melki kokonaan ''normaalin'' ittensä läheisimmiltään. Ja sitten vielä se kun kaikki Charliet ja Jacbit ja ja kaikki joutu jättään taakaseen
    ...Ja sitten vielä palaaminen Forksiin, missä kaiki tunteet nousee pintaan.

Muttajuu, niin tota pidän tästä aivan valtavasti, ja toivon koko sydämestäni, että jatkaisit tätä! Joten, toivottavasti saat pian jatkoa. :)
Kiitos.
-Als

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: Vaarallinen Komentoija - 01.05.2011 13:16:30

Vau! Mielenkiintoinen ajatus ja odottelen kovalla mielenkiinnolla ja halulla jatkoo!! Nopeasti kiitos!

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: Korundi - 01.06.2011 19:07:23

heeei ethän sä oo unohtanu tätä ? edellisestä luvusta on vierähtänyt kohta vuoden päivät ja tuskin oon ainoo joka odottaa jatkoa (:

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: NuuhkuHoney - 02.06.2011 23:48:09

heij olen lukenut tämän ficin jo ennemminkin, mutta tänään luin sen taas uudestaan kokonaan jja nyt toivon todella jatkoa tähän !!!! en kestä muuten tämä on niin älyttömän koukuttava  :-X :P eli siiis jatkoa syvästi toivoen
- NuuhkuHoeny

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: Ombra - 03.06.2011 10:30:22

On ihana nähdä, että vaikka jatkoa ilmestyi viimeksi lähes vuosi sitten sillä on silti vielä innokkaita lukijoita jäljellä. Pahoittelen, ettei uusia lukuja viime vuoden kesäkuun  jälkeen ole tullut, mutta minulla on ollut hirveitä kiireitä eikä kirjoittaminen ole oikein ollut samaa kuin ennen. En kuitenkaan ole unohtanut tätä, en suinkaan.

Jatkon kirjoittaminen on työn alla ja uskoisin että saisin seuraavan luvun näyteille joskus tämän vuoden puolella, mutta älkää odotelko uutta lukua vielä vähään aikaan.

Hyvää kesää!

- Ombra

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: Failaaja - 03.06.2011 16:07:09

Minäkin olen lukenut tämän ficin aikasemmin mutta en ole jaksanu ruveta kommentoimaan..
Eli jeii kun jatkoo on viel jossain kohtaa tulossa. Mutta seuraan innolla...

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: Anskubits - 04.06.2011 20:57:18

Nyt tänään luin tämän ja jäin koukuun heti !
Nyt mä alan kerjätä jatkoa: pliiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiis, laita jatkoa nopeesti ! Jookojookojoookoo 8') ' puppyface' 8--)
Nyt on sopivasti kesäloma, ja aikaa kirjottaa, nii et heti buukkaa kesää täyteen tapaamisia !
Mee rannalle ja öö kirjota siel ;D www.mullaonmahtaviaideoita.com !
Ei toki pakko oo tehdä noin mitä mä käsken :D Noi oli vaan ehdotuksia :)
Nomut silti nopeesti toivoisin jatkoa ;)

<3.Anskubits

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6]
Kirjoitti: kakku. - 04.07.2011 09:35:52

Katselin tässä aamulla vanhoja kirjoittamiani kommentteja joiden kautta löysin tämän ficin taas! Todella harmillista että jatkoa ei ole tullut! Jotenkin toivoin, että tässä olisi ollut 50 lukua + epilogi:D Mutta aina ei voi voittaa! Nyt jään odottelemaan jatkoa;) Kai sitä siis on tulossa?
-Katri

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6] | B/E, angst, drama, AU
Kirjoitti: TaikaVenla - 24.07.2011 21:23:03

Jatkoa! Pian! (:
Hyvä ficci, haluun tietää mitä täs tapahtuu

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6] | B/E, angst, drama, AU
Kirjoitti: Tuntematon1 - 03.09.2011 20:53:58

Oon lukenu tän ficin jo aika kauan sitte, mut ei oo tullu komentoitua  ::)

Kummiski must tää idea on ihana ja haluisn tosi kovaa et jatkasit viel tätä vaik edellisestä osasta on jo aika kauan  ;D
Sun on niin pakko jatkaa tätä, haluun tietää et onks se Dessy Edin uus kumppani jajaaj tietysti et ketä ne ihmissudet oli  ;) jos ne oli vaikkasta Jake porukoineen vielä  :P ???

Odotan ja toivon tähän hartaasti jatkoo  :D :D

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6] | B/E, angst, drama, AU
Kirjoitti: Annana - 24.11.2011 13:51:06

Uuuuh ma guuuuud, aivan ihanaa!

Odotamme jatkoa innolla! ♥

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6] | B/E, angst, drama, AU
Kirjoitti: Wutum - 25.11.2011 19:21:19

Tää on! Mutta onkos tulossa jatkoa???  Toivoisin et ois, vaikka edellisestä luvusta on kulunnu hetki...

Jatkoa jatko :)

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6] | B/E, angst, drama, AU
Kirjoitti: justnu - 19.12.2011 18:16:25

Lukua odotellessani ajattelin nostaa aiheen taas pintaan, onhan edellisestä kommentista jo kuukausi  ;)

Tarina on tosiaan yksi niistä joista täytyy säännöllisesti tarkistaa, jos vaikka olisi jatkoa tullut....

Eniten olen pitänyt ihailtavan aidosta kuvauksista Bellan (tai siis Renesmeen) ahdistuskohtausten aikana.

Toivottavasti jatkoa on tulossa pian, olet jättänyt meidät jännityksestä kärvistelemään

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [5. luku ilmestynyt 6.6] | B/E, angst, drama, AU
Kirjoitti: Ombra - 20.12.2011 15:50:42

Jatkoa on tulossa, kuten olen noin kuukausi sitten tänne ilmoitellutkin. Olen kuitenkin suunnitellut kuutos luvusta niin pitkää, että joudun jakamaan sen neljään tai kolmeen osaan riippuen siitä, kuinka kauan osien kirjoittamisessa kestää. Ensimmäinen osa ilmestyy jouluaattona eli aivan muutaman päivän päästä. :) Jos en silloin pääse koneelle lisäämään luvun ensimmäistä osaa, luku ilmestyy päivää myöhemmin eli 25.12.

Siihen asti hyvää joulua kaikille,
Ombra ;D

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [6. LUKU OSA 1 ILMESTYNYT 25.12!] | B/E, angst, drama, AU
Kirjoitti: Ombra - 25.12.2011 10:35:50

A/N: Okei, näin aluksi pitää heti pyytää anteeksi kaikki tätä ns. lukua odottaneilta lukijoilta ja tiedän, että mitkään mahdolliset tekosyyt eivät kelpaa, mutta pahoitella minun silti pitää. Voin suoraan sanoa, etten ole tyytyväinen tähän lukuun ja että kirjoitustaitoni ovat jokseenkin ruosteessa melkeinpä puolentoista vuoden tauon jälkeen, mutta toivon luvun kuitenkin tyydyttävän edes hieman jatkoa janoavia lukijoita. Kuten aiemmassa viestissäni jo huomautin 6. luku tulee ilmestymään 3-4. osassa riippuen siitä, kuinka kauan minulta menee lukujen kirjoittamiseen aikaa. Yritän saada ne mahdollisimman nopeasti kirjoitettua. Voin kuitenkin näin joulu- ja pahoittelulahjana teille paljastaa, että ensimmäiset kaksi osaa ovat Edwardin näkökulmasta ja kaksi seuraavaa Bellan. Lukua ei ole betattu.

6. luku - Menneisyyden haamut

Osa 1/4

Edwardin näkökulma

Puolitoista tuntia aikaisemmin

"Edward! Raahaa hyödytön perseesi alas sieltä. Alice sanoo ukkosen alkavan näillä minuuteilla, enkä halua hukata pelistä sekuntiakaan!" Emmetin innostunut huuto kajahti alakerrasta. Ennen kuin ehdin muuta kuin huokaista hän lähetti jo vastaavanlaisen ajatuksen sanojensa vahvistukseksi. Ajatukseen sisältyi kuitenkin lisätty uhkaus hakea ja kantaa minut itse paikalle, jos en suostuisi lähtemään vapaaehtoisesti. Kampesin itseni ylös sängyltä, koska tiesin, etten voisi välttyä mukaan lähdöltä, vaikka en osallistuisikaan peliin millään tavalla.

Siitä hetkestä lähtien, kun yli puolitoistavuosisataa sitten olin saanut kuulla Bellan kadonneen metsään ja oletetusti joutuneen petoeläimen hyökkäyksen kohteeksi ja kuolleen, perheeni oli pitänyt minua visusti silmällä ja estänyt minua tekemästä sitä kaikkein hartainta tekoa, jonka olin koskaan eläessäni (tai mitä tämä kirottu olemassaolo sitten olikaan) halunnut tehdä. He olivat estäneet minua menemästä Volturien - vampyyrimaailman niin sanottujen lainvalvojien - luokse ja anomasta kuolemaa, jonka olin ansainnut kaiken sen pahan jälkeen, mitä olin pitkän olemassaoloni aikana aiheuttanut. Sen jälkeen, mitä olin tehnyt omalle Bellalleni, omalle enkelilleni, oman olemassaoloni keskipisteelle. 

Raastava tuska räjähti jälleen lävitseni ajatellessani häntä. Hänen suuria, viattomia suklaasilmiään, punastelevia poskiaan, täyteläisiä huuliaan, hänen iloista nauruaan ja sädehtivää hymyään... kaikki poissa. Se kaikki oli poissa.

Vajosin takaisin vuoteelle ja tuijotin ilmeettömästi vastapäiseen seinään. Kipu raateli minua palapalalta riekaleiksi. Ihminen olisi räjähtänyt, jos olisi pystynyt tuntemaan sen tasoista epätoivoa, kaipuuta, tuskaa ja tyhjyyttä kuin kumppaninsa menettänyt vampyyri tunsi. Mieleeni palautui muisto, joka oli kummitellut mielessäni koko tämän ajan jättämättä minua hetkeksikään rauhaan. Muisto Bellan murtuneista ja epätoivoisista kasvoista metsässä juuri ennen kuin olin lähtenyt lopullisesti hänen luotaan. Viimeinen muistoni hänestä, joka oli tarkentunut pienimpiäkin yksityiskohtia myöten aivojeni sopukoihin. Mieleni kelautui hieman ilmettä taaksemas, syyhyn joka teki Bellan kasvoista sellaiset kuin ne olivat olleet.

Johdatin Bellan tämän talon takana olevaan metsään. Pidin kuitenkin tarkasti silmällä, etten vienyt häntä liian kauaksi talosta. Bellan huonolla onnella ja suuntavaistolla hän saattaisi jopa eksyä metsään yrittäessään löytää tietä takaisin kotiin. Ohitimme siis vain muutamia puita ennen kuin käännyin kohtaamaan hänet kertoakseni hänelle asian, johon olin valmistellut itseäni viimeisten kolmen päivän ajan. Lähtöön hänen luotaan...

"Edward! Minä tulen sinne, ellei sinua kuulu ulos tällä sekunnilla!"

Nojauduin puuta vasten ja yritin kerätä itseeni tarpeeksi päättäväisyyttä tehdä se mitä täytyi tehdä. Valmistautumisesta huolimatta tarvitsin kaiken puhdin, joka itsestäni löytyi muotoillakseni sanottavani yhteen yksinkertaiseen lauseeseen. Vedin syvään henkeä ja tyhjensin ilmeeni.

"Bella, me lähdemme."

Kuului kova pamaus, kun huoneeni ovi irtosi saranoiltaan ja Emmett rynnisti sisään. Esmen raivostunut sihahdus kajahti alakerrasta.

Vasta hänen vastauksensa kuullessani tajusin, kuinka huonosti olin asiani ilmaissut. Bella oli luullut, että tarkoitin perhettäni, itseäni ja häntä. Korjasin väärinkäsityksen nopeasti turvautuen merkityksettömiin yksityiskohtiin, jotka olivat mitättömän pieniä ja yhdentekeviä. Ne eivät olisi pystyneet pitämään minua poissa Bellan luota, jos olisin oikeasti halunnut siellä olla. Mikään muu ei olisi pystynyt ajamaan minua pois hänen luotaan kuin oma tahtoni, hänen tahtonsa tai kuolema.

"Bella, nyt on korkea aika. Kuinka pitkään me voisimme enää asua Forksissa muutenkaan? Carlisle näyttää tuskin kolmikymmenvuotiaalta, ja hän väittää olevansa nyt kolmenkymmenenkolmen. Meidän pitäisi joka tapauksessa aloittaa alusta jossain muualla."

Kului tovi, ennen kuin hän ymmärsi. Kovetin ilmeeni täysin, valmistauduin pitkään kyynelten täytteiseen taisteluun.

Tunsin, kuinka hartioihini tartuttiin ja minua ravisteltiin kovakouraisesti. "Edward, ryhdistäydy mies! Etkö ole jo kärsinyt tarpeeksi yhden ikuisuuden osalle? Jos sinun täytyy tosiaan kiduttaa itseäsi, mikset tee sitä onnellisimmilla muistoilla?" En reagoinut ravisteluun enkä sanoihin, annoin vain muiston johdattaa minua entistä syvemmälle oman mieleni syövereihin. Emmett huokaisi turhautuneena, mutta hänen äänessään oli surullinen pohjavire.

"Kun puhuit meistä -", hän kuiskasi.

"Tarkoitin minua ja perhettäni", sanat tipahtelivat suustani tunteettomina ja kirkkaina, vaikka koko olemustani raastoi katsoa Bellan kasvoissa tapahtuvaa muutosta.

"Hyvä on. Minä tulen mukaan", hän sanoi yrittäen kuulostaa päättäväiseltä ja itsevarmalta, mutta havaitsin hänen silmissään toisen tarinan. Hän ei ollut koskaan ollut hyvä valehtelemaan tai olemaan jotain mitä ei oikeasti ollut. Bellan silmät kavalsivat tytön aina.

"Et voi. Se paikka... Se ei sovi sinulle."

"Jasper, tule tänne! Hän tekee sitä taas!"

Odottamaani taistelua ei kuitenkaan koskaan tullut. Hänestä ei löytynyt jälkeäkään siitä raivoisasta kipinästä, jonka tiesin lepäävän jossain syvällä hänen sisällään, ja jota olin odottanut tämän keskustelun alusta asti.

Kaikki päättäväisyys, joka Bellasta löytyi, tuntui haihtuvan ladeltuani muutamia sekä valheisiin että tosiseikkoihin perustuvia syitä lähtöömme.

"Minä en ole sinulle hyväksi."

"Minun maailmani ei ole sinua varten."

Rauha ja tyytyväisyys ympäröivät minut, mutta taistelin tuntemuksia vastaan, sillä tiesin, etteivät ne olleet omiani. Miksi minun olisi pitänyt tuntea rauhaa, kun olin tuottanut Bellalle vain surua ja tuskaa? Miksi minun olisi pitänyt tuntea tyytyväisyyttä, kun oma enkelini oli kärsinyt niin tuskallisen kuoleman, koska minä en ollut häntä silloin suojelemassa, kuten velvollisuuteni kuului?

Viimeinen naula jo valmiiksi haudattuun arkkuun olivat valheet, jotka sotivat koko olemassaoloani vastaan, mutta jotka minun oli pakko lausua tehdäkseni tästä viimeisestä kohtaamisesta mahdollisimman lyhyen. Kerrasta poikki. Niin oli Bellaa hoitava sairaanhoitaja kertonut Phoenixissa. Haava paranee silloin helpommin ja nopeammin.

"Ei minusta ole sen enempää apua Edwardille kuin kenestäkään muustakaan tässä talossa, Emmett. Hän taistelee vastaan kuten aina ennenkin."

"Minä en halua sinua mukaani."

"En enää jaksa teeskennellä olevani muuta kuin olen."

"Sinä et ole minulle hyväksi."

Kuului raskas huokaisu. "En tajua, miksi meidän piti siirtyä takaisin tänne, vaikka me kaikki tiesimme, että se vain toisi takaisin kaikki pahat muistot ja vaikuttaisi Edwardiin vielä pahemmin kuin ne toiset, joissa olemme asuneet näiden kirottujen vuosien varrella", Emmett marmatti hiljaa.

Bellan päättäväisyys pitää minut luonaan haihtui kuin tuhka tuuleen. Tilalle jäi vain raivoisa anelu. Oman kärsimykseni keskellä en voinut kuin ihmetellä, miten hän saattoi uskoa valheeni niin helposti. Vakuuteltuani satoja kertoja rakastavani häntä, Bella antoi muutaman valheen muusata kaikki ne kerrat alleen. En olisi uskonut, ellen olisi nähnyt sitä omin silmin ja kuullut omin korvin.

Raivo, kyyneleet, mikä tahansa olisi ollut parempi kuin raaka tuska, joka ei ilmennyt hänen turrilta, hämmentyneiltä kasvoiltaan, mutta johon hänen silmänsä hukkuivat. Kivinaamiota oli lähes mahdotonta pitää yllä.

Jasperin ääni oli kova, mutta yhtä hiljainen kuin veljensäkin, kun hän puolusti kumppaniaan. "Alice näki, että kaikki muuttuisi täällä paremmaksi."

Emmett tuhahti ivallisesti. "Paremmaksi? Olemme olleet täällä jo kirotut puoli vuotta eikä mikään ole kääntynyt parempaan suuntaan. Sen kun ollaan upottu yhä syvemmälle tähän hemmetin pohjattomaan suohon."

Panin hänet lupaamaan, ettei hän tekisi mitään holtitonta tai typerää, Charlien ja oman mielenrauhani vuoksi. Bellan luvatessa oli kuin pieni painolasti täyteen kuormatuilta hartioiltani olisi kadonnut. Tosin hyvin, hyvin pieni.

Jasper huokaisi. "Tätä on turha enää jauhaa kuudettasadattaviidettäkymmenettäyhdeksättä kertaa Emmett. Alice näki, Alice näkee mitä näkee ja yleensä hän on oikeassa. Hänen näkynsä eivät ole pettäneet meitä vielä koskaan."

Emmett ei kuulostanut vakuuttuneelta. "Sinä tiedät, että hän haluaa Edwardin toipuvan yhtä paljon, ellei enemmänkin kuin me muut. Hän haluaa veljensä takaisin. Hänkin kaipaa Bel–" Jasper sähähti. Bellan nimen mainitseminen oli kielletty. "Selvä, hyvä on, häntä suunnattomasti. Ehkä se saa Alicen näkemään visioita, jotka eivät ole tulevaisuutta vaan pelkkää toiveajattelua. Sitä paitsi eihän hän ole nähnyt mitään takuuvarmaa. Alice sanoo niin itsekin. Se on vain pelkkä tunne tai pikemminkin intuitio, joka käski häntä pyytämään meitä muuttamaan takaisin tänne. Ei mitään varmempaa."

"Minäkin lupaan sinulle yhden asian. Lupaan ettet näe minua enää koskaan. Minä en enää palaa. Sinun ei tarvitse enää käydä tällaista läpi minun vuokseni. Voit jatkaa rauhassa elämääsi ilman, että minä sekaannun siihen. Aivan kuin minua ei olisi koskaan ollutkaan", olin luvannut vastineeksi. Vähänpä minä silloin tiesin. En olisi voinut rikkoa valaani vaikka olisin halunnutkin. Bellan elämän valo sammui kauan ennen kuin kaipuu enkelini luo vei voiton suojelemisen halusta.

"Me olemme jo sopineet lähtevämme täältä, ellei käännöstä parempaan suuntaan tapahdu muutaman kuukauden sisällä. Turha sinun on aiheesta enää spekuloida. Olet jo ilmaissut mielipiteesi ja se siitä."

"Ikään kuin lähtö olisi enää silloin mahdollista. Tuskinpa edes nyt. En usko, että edes paluupäivämme jälkeen Forksista lähtö olisi ollut enää mahdollinen vaihtoehto. Jopa silloin Edwardin raahaaminen pois Be– hänen muistomerkkinsä ääreltä oli lähes mahdotonta ja kuvittele päivää, jolloin hän ei saa viettää päivän kahtatoista ensimmäistä tuntia hautuumaalla. Edward pimahtaa täysin – tai siis vielä pahemmin kuin nyt", Emmett totesi happamasti.

Hipaisin hänen otsaansa huulillani vielä viimeisen kerran, käskin hänen pitää huolta itsestään ja juoksin kauas hänen luotaan taakseni katsomatta. Ja samalla tein elämäni siihen mennessä pahimman virheen. Virheen joka musersi henkeni pirstaleiksi, repi minut pelkäksi Edward -nimiseksi hylyksi, ja sai perheeni kärsimään yhdessä kanssani. Emmekä ole siitä toipuneet. Jos se on edes mikään vaihtoehto. Ei ainakaan minulle. Mutta kenties toisille. Ainakin niin toivon.

"Kuule –­"

Kiinnitin tuskin mitään huomiota järkyttyneeseen henkäykseen, joka kajahti koko talon läpi kuin kaiku suuressa typötyhjässä luolastossa. Emmett ja Jasper kuitenkin reagoivat Alicen hengenvetoon syöksähtäen tuulispään lailla alakertaan. Saranoiltaan irronnut ovi valitti kumeasti rysähtäessään seinää vasten ja pirstoutuessaan palaksiksi.

Käperryin vielä tiukemmalle kerälle itseni ympärille. Yritin lukita itseni todellisuudesta muistojen maailmaan yhä kiihkeämmin. Vain muistoissani, olivatpa ne kuinka tuskallisia hyvänsä, Bella eli yhä. En halunnut olla osa nykymaailmaa ilman elämäni keskipistettä, omaa loistavaa aurinkoani, joka poisti pimeyden verkon yltäni.

Alakerran ääniä oli kuitenkin yhä hankalampi ja hankalampi sivuuttaa. Varsinkin kun toisten ajatusten voimakkuus kasvoi äänen volyymin kanssa tasaiseen tahtiin. Mitä ikinä Alice sitten näkikin, sen on täytynyt olla melkoinen shokki, jos toisetkin reagoivat asiaan yhtä lailla voimakkaasti. Lopulta ajatuksia oli liian vaikea ohittaa ja ne vyöryivät ylitseni hyökyaallon lailla.

"En ymmärtänyt, en nähnyt... miten ihmeessä... miten se on edes mahdollista?"

"Toisia vampyyreita... mitä he täältä haluavat?"

"Sen ei pitäisi olla mahdollista... vain punaiset, mustat tai kullanruskeat... voisiko olla..."

Meni hetki ennen kuin sain jutun juonesta kiinni. Tiesin jo Alicen nähneen muutama viikko sitten ihmisperheen suunnittelevan muuttoa Forksiin aivan meidän naapuriimme ja varoittaneen kaikkia lähestyvästä vapaudettomuudesta käyttäytyä kuten luontoomme kuului talon seinien ulkopuolella. Rosalie oli suorastaan uhannut Emmettiä kuukauden selibaatilla ellei tämä osaisi käyttäytyä kunnolla ja huomaamattomasti perheen saapuessa ja eläessä lähistöllämme. Mutta nyt oli ilmeisesti käynyt ilmi, ettei naapuriin muuttaisikaan viisihenkinen ihmisperhe kuten oli luultu ja varauduttu vaan viisi vampyyria, joiden motiiveista meillä ei ollut mitään tietoa. Ja joilla sattui olemaan ihmissilmät, ei vampyyreille tyypilliset punaiset, mustat tai kullanruskeat vaan ruskeat, siniset, harmaat ja vihreät, minkä ei olisi pitänyt olla mahdollista elleivät he sitten käyttäneet piilolinssejä. Alice väitti kuitenkin painokkaasti värin olevan aito.

"Rosalie ja Dessy ovat täällä minuutissa. He tapasivat juuri yhden heistä. Naispuolisen", Alice ilmoitti toisen näyn ilmestyessä hänelle rikkoen huoneen typertyneen hiljaisuuden.

Jasper astui eteenpäin ja silmäili edessään seisovaa pikkuruista vaimoaan epävarmana siitä, pitäisikö toisen vampyyrilauman ilmestymistä pitää uhkana. "Kertoiko näkysi mitään heidän suunnitelmistaan?"

Alice pudisti päätään. "Ei, mutta näin yhden heistä tyhjentämässä puumaa, joten oletettavasti heidän aikeensa asettua tänne ovat rauhanomaiset, eivätkä he toivo kenellekään pahaa."

"Siis kasvinsyöjävampyyreja, loistavaa..." Emmett mumisi silmät kirkastuen, ja alkoi samantien suunnitella, miten saisi yhden tai useamman heistä painimaan ja pelaamaan videopelejä kanssaan.

"Onko siis turvallista olettaa rinnakkaiselon olevan mahdollista?" Esme kysyi huolestuneen näköisenä. Sain selville hänen ajatuksistaan, ettei hän halunnut kenellekään tapahtuvan mitään pahaa. Alicen myönnettyä asian olevan mahdollista, Esme huokaisi helpotuksesta, mutta vilkaisi sitten kerrosta ylemmäs ja hänen helpottuneet ajatuksensa vaihtuivat levottomiksi, kun hän mietti, miten heidän muuttonsa vaikuttaisi minuun.

Samalla hetkellä talon ovi aukesi kumeasti rysähtäen, ja Rosalie ja Desirée syöksyivät peräkanaa sisään. Ehdin Alicen ajatuksista nähdä vain Rosalien raivostuneen ilmeen ennen kuin tämä räjähti huutamaan:

"JA MINÄHÄN EN VARMASTI MUUTA TÄÄLTÄ POIS ENNEN AIKOJAAN JONKUN TOISEN VAMPYYRIPERHEEN TAKIA, JOKA USKALTAA TUNKEA NENÄNSÄ TOISTEN REVIIRILLE TUTKIMATTA ENSIN, OMISTAAKO SEN JO JOKU TOINEN! JOS JOKU LÄHTEE NIIN HE!"

Ensimmäisen osan loppu

A/N2: Jos jollekin siis jäi epäselväksi niin Edward seurasi tapahtumia perheensä ajatusten välityksellä. Ja jos jotakuta jäi ärsyttämään, että muisto, jonka Edward koki oli täysin samanlainen kuin kirjassa, tosin Edwardin näkökulmasta kuvattuna, niin sitä en rupea muuttamaan enkä lisäilemään omiani kenenkään mieliksi. Kirjoitin sen niin kuin olisin voinut kuvitella Edwardin sen kokeneen, ja tarkoituksenihan on ollut alunperinkin vain hieman muokata tarinaa jättämällä toisen kirjan lopun, kolmannen ja neljännen kirjan kokonaan tapahtumatta, ja kirjoittamalla oman mitä jos-versioni siitä, mitä olisin kuvitellut voineen tapahtua, jos Laurent olisikin purrut Bellaa.

Ilmoittaisin myös, että aion vaihtaa ficin nimeä Ikuisesti ilman häntä Sydänten tuskaksi. Nimi vaihtuu seuraavan osan ilmestymisen myötä, joten olkaa valppaita! ;)

Hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille. Toivottavasti nautitte luvusta! Yritän saada seuraavan mahdollisimman pian valmiiksi ja lupaan ja vannon pyhästi, ettei siihen mene toista puoltatoista vuotta! :)

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [6. LUKU OSA 1 ILMESTYNYT 25.12!] | B/E, angst, drama, AU
Kirjoitti: kakku. - 25.12.2011 16:05:34

Ai että tätä iloa!! En arvannut että kirjottaisit tämän luvun näin nopeasti! En pistä vastaan.

Olin jo hieman unohtanut aikaisempia tapahtumia, joten piti kyllä selailla vanhoja lukuja, mutta eihän se mitään haittaa :) Ja kun sanoit, että kirjoitustaitosi ovat ruostuneet, niin en kyllä huomannut mitään suurta laskua taitoosi! Teksti oli hyvää ja selkeää, juonesta puhumattakaan.

Oli mielenkiintoista saada tietää Edwardin tuntemuksista. Jotenkin todella surullista, mutta toisaalta ajattelen vieläkin, että Edward ansatsi tuskansa. Niin kirjoissa, kuin tässä ficissäkin.

Odotan mielenkiinnolla mitä tapahtuu kun salaperäiset naapurit muuttavat. En malta odottaa tapaamisia ja sitä, kun kaikki tajuavat Bellan olevan elossa! Tai no, elossa ja elossa.. Toivon että jatkoa tulisi mahdollisimman pian!

Hyvää joulua!
~kakku.

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [6. LUKU OSA 1 ILMESTYNYT 25.12!] | B/E, angst, drama, AU
Kirjoitti: Wutum - 25.12.2011 17:31:10

Hyvä luku! :)

Hyvin kuvailtua Edwardin tuskaa aj ei haitannut että meni samalla lailla kuin kirjassa. Parempi vaan niin.
Ootan innolla naapureiden kohtaamista :D ja Bellan Edwardin.

Jatkoa odotelessa

Hyvää joulua ja unnellista uutta vuotta 2012!

Wutum

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [6. LUKU OSA 1 ILMESTYNYT 25.12!] | B/E, angst, drama, AU
Kirjoitti: miiru_97 - 29.12.2011 18:46:25

IHANAA! Tää jatkuu  :D
Teksti oli sujuvaa ym., turhaan olit mun mielestä huolissasi asiasta.
Hitsi, mua häiritsee et mistä se Desiree on oikein ilmestynny.  :D
Mut jatkoa, jatkoa, haluun kuulla miten tässä oikein käy. :)

miiru_97

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [6. LUKU OSA 1 ILMESTYNYT 25.12!] | B/E, angst, drama, AU
Kirjoitti: Anskubits - 02.01.2012 01:36:32

Komppaan miirua kaikissa jutuissa. Meen nyt kuitenkin nukkumaan. Jatkoa toivoisin  :D

<3.Anskubits

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [6. LUKU OSA 1 ILMESTYNYT 25.12!] | B/E, angst, drama, AU
Kirjoitti: Alise-Mary - 06.01.2012 17:33:43

Ui. <-- Todella tyypillinen sana kun löydän mahtavan tarinan tai johonkin mahtavaan tarinaan tulee loistava luku. Nyt on kyse molemmista. Yks, luin tätä joskus vuos sitten ja petyin kaameesti ku tarina loppu kesken. Ja nyt ONNEKS löysin tän uudestaan uuden luvun ja lupauksen jatkosta kera.
En osaa kommentoida, aina se menee 'mun omat höpinät osa X' jutuiks. No, nämä höpinät riittää tältä erää, vaikak niitä on aika vähän mutta kuitenkin. :3

Jatkoa?

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [6. LUKU OSA 1 ILMESTYNYT 25.12!] | B/E, angst, drama, AU
Kirjoitti: Failaaja - 03.02.2012 17:21:54

I love it.  äwäwäwä. En saa mitää kommenttia aikaseksi. Elisiis, toi oli ihanan pitkä ja muutenkin kiva luku :'D

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [6. LUKU OSA 1 ILMESTYNYT 25.12!] | B/E, angst, drama, AU
Kirjoitti: NuuhkuHoney - 13.02.2012 23:10:26

oih, aivan älyttömän ihanaa kun huomasin että tähän oli tullut jatkoa ! rakastan tätä ficciä ja pienen muistelemisen avulla pääsin taas juoneen kiinni ja odotan taas jatkoa aivan innoissani !:-P mutta kiitos tuostaki luvusta ja toivottavasti jatkoa tulee taas jossain vaiheessa lisää:)
-NuuhkuHoney-

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [6. LUKU OSA 1 ILMESTYNYT 25.12!] | B/E, angst, drama, AU
Kirjoitti: Kuolotar - 26.02.2012 22:11:14

Oih miten törmään tähän vasta nyt?
Tämä oli aivan loistava ficci,idea oli erinomainen.

Minun huomioni kiinnittyi ficin nimeen.
Sitten luin luvut ja tajusin jo että olen koukussa tähän.
toivon että jatkoa tulisi sitten joskus,minulla ei ole kiire.

Kuolotar

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [6. LUKU OSA 1 ILMESTYNYT 25.12!] | B/E, angst, drama, AU
Kirjoitti: Elayne - 04.03.2012 20:36:22

Minäkin jaksan odottaa, ehkä  ;)
  Mutta kahta vuotta en  >:( eli jatkaisitko tätä ja pian...

Otsikko: Vs: Ikuisesti ilman häntä K-11 [6. LUKU OSA 1 ILMESTYNYT 25.12!] | B/E, angst, drama, AU
Kirjoitti: tutti frutti - 02.05.2012 16:50:27

Tämä vaikuttaa todella laadukkaalta ja haluaisin mielelläni lukea tämän loppuun, joten jatkathan tätä

tutti frutti

Otsikko: Vs: Twilight: Ikuisesti ilman häntä K-11 [6. LUKU OSA 1 ILMESTYNYT 25.12!] | B/E, angst, drama, AU
Kirjoitti: marissacullen - 25.12.2012 19:47:20

haluaisin todella jatkoa tähän, koska tosta edelliswstä tuli jo vuosi, joten aiotko jatkaa tätä, kun olisi mielenkiintoinen!!!!????

Otsikko: Vs: Twilight: Ikuisesti ilman häntä K-11 [6. LUKU OSA 1 ILMESTYNYT 25.12!] | B/E, angst, drama, AU
Kirjoitti: miiru_97 - 26.08.2017 22:51:46

Päädyin lueskelemaan vanhoja tekstejä uudestaan huvin vuoksi ja halusin vaan jättää terveiseni tähän :) Tää on todella ihana ja sydäntäraastava tarina, harmi ettei tää kehkeytynyt tämän pidemmälle  :)