Finfanfun.fi
Originaalit => Pergamentinpala => Aiheen aloitti: Snouk - 31.01.2014 14:24:34
-
Nimi: Lastensuojelun abc
Ikäraja: K-11
Varoitukset: alkoholismi
Genre: draama, yksiosainen
Yhteenveto: Xylofoninkin isä oli aamuyöstä suutuspäissään pistänyt hajalle, mutta Daniel siivosi säpäleet ennen sosiaalitädin tuloa.
Haasteet: Originaali10 #2 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=33111.0) ja Nukkemestarin Haastavaa kirjoittamista -blogin Aaabeeeceeedeee... (http://haastavaakirjoittamista.blogspot.fi/2013/04/viikko-142013-aaabeeeceeedeee.html)-haaste.
Muuta: Nukkiksen haasteen mukaisesti jokainen fikin virke alkaa järjestyksessä seuraavalla kirjaimella. Aakkoset kiertävät läpi kahdesti.
Lastensuojelun abc
Autosta astui ulos sateeseen tiukkapipoisen näköinen nainen. Banaania ahmien tuo täti tuli soittamaan meidän ovikelloamme. Cecilia meni avaamaan oven hermostuneena. Danielin kanssa kyhjötimme keittiössä säikähtäneinä ja laitoimme kahvin tippumaan, kuten oli tapana. Emme uskaltaneet tervehtiäkään, kun pelottavan näköinen nainen viimein marssi sisälle taloomme. Flanellipyjamat tuntuivat hyvin vääriltä asusteilta tilanteeseen nähden. Gabriela nukkui edelleen tai sitten hän ei vain uskaltanut poistua lastenhuoneesta.
"Hei, minä olen sosiaalityöntekijä Hanna Jääskeläinen, olemmekin jo aiemmin tavanneet. Istunko alas?" tiedusteli hän. Jurosti Cecilia meistä vanhimpana nyökkäsi, ja Daniel kiiruhti repimään isää hereille. Kaadoin kuppiin vieraalle kahvia, hän ei välittänyt sokerista. Laiskasti isä raahusti portaat alas Daniel perässään keittiöön. Matalalla aamuäänellään hän ähisi, ettei ollut muistanut sosiaalityöntekijän tuloa. Nainen pudisteli päätään ja naksautteli kieltään pettyneenä ryystäessään kahviaan.
Olimme varautuneita kaikki me lapset. Pelkäsimme, että joutuisimme tällä kertaa lähtemään tädin mukaan. Queen of the darkness oli Cecilian pilkallinen ilmaus sossuja kohtaan, mutten ymmärtänyt, mitä se tarkoitti. Rauhaamme nuo ihmekyläilijät kyllä liian usein häiritsivät. Syytä emme ymmärtäneet.
Täti tivasi isältä kaikenlaisia kysymyksiä. Unisena isä vastaili yrittäen olemaan ärsyyntymättä. Vasta kahdeksalta aamulla hän oli rämpinyt kapakasta kotiin – ilman äitiä. Waltteri-setä oli kantanut isää kuin kuollutta koiraa, mutta sitä emme maininneet sosiaalitädille. Xylofoninkin isä oli aamuyöstä suutuspäissään pistänyt hajalle, mutta Daniel siivosi säpäleet ennen sosiaalitädin tuloa. Yöllä olimme Cecilian ja Danielin kanssa siivonneet koko talon. Zorroa emme siis ehtineet katsoa laisinkaan. Åke naapurista oli jopa soittanut, onko kaikki hyvin, mutta Cecilia keksi hänelle jonkin tarinan.
Äidistä sosiaalitäti tietenkin kysyi. Öisin hän useinkin hävisi isän ja hänen yhteisiltä retkiltään, mutta palasi aina aamulla. Anovana isä pyysi:
"Eikö nyt voitaisi vain antaa tämän jutun olla?"
Banaaninkuorta nyppien täti mutristeli punattuja huuliaan eikä kysellyt enää äidistä. Cecilia yritti ottaa osaa keskusteluun vakuuttamalla, että äiti tulisi myöhemmin päivällä kotiin. Daniel tuhahti. Emme kukaan uskoneet siihen, tuskin edes sosiaalitäti. Fuskaamista se suoraan sanottuna olikin.
Gabriela tepasteli yöasussaan nalle kainalossa varovasti alakertaan, eikä sanonut mitään. Huokaisten sosiaalityöntekijä sanoi:
"Ei kai minun auta kuin jälleen odottaa, että äitinnekin vaivautuu olemaan paikalla ja taas tulla uudelleen myöhemmin."
Isä kiitteli tätiä kovasti ihan käsipäivää. Jaksoimme vilkuttaa keittiön ikkunasta koko matkan tädin kävellessä autolleen ja kaartaessaan pois pihastamme. Kiljuimme ilosta Cecilian kanssa, kun taas kerran oltiin saatu pelattua aikaa. Lauantai oli pelastettu. Mannapuuroa isä keitti juhlan kunniaksi.
Näimme ikkunasta myöhemmin, kun äiti hoiperteli pihaan. Oikeasta jalasta siltä puuttui kenkä. Pinkaisimme Danielin kanssa auttamaan äidin sisälle eteiseen. Queen of the darknessista emme puhuneet vielä mitään.
"Rakkaat lapset", äiti mumisi ja kaappasi minut, Cecilian, Danielin ja Gabrielan painavaan syleilyynsä. Siman hajuisia suukkoja sateli jokaisen poskille ja otsaan. Tuiskeistakin äitiä meillä oli ehtinyt jo tulla ikävä, kun olimme huolestuneet hänen katoamisestaan. Uupuneina olimme tuijottaneet yösiivouksen jälkeen ikkunasta, josko hän tulisi kotiin. Vain isä oli aamulla ryöminyt ulkoportaat ylös, mutta nyt oli äitikin taas kotona. Waltteri-sedän ei sentään tarvinnut auttaa äitiä, vaan tämä pääsi portaat itsekin.
"Xylitolia", äiti sanoi ja hymyillen ja hoiperrellen kaivoi turkiksensa taskustaan meille rasiat pastilleja. Yllätyimme täysin ja heittäydyimme taas halaamaan äitiä.
"Zumbaan eivät aamulla ottaneet, oli liikaa promilleja", äiti naurahti isälle ja isäkin nauroi.
Åke soitti vielä myöhemmin, mutta äiti vastasi tällä kertaa ja asia saatiin selväksi. Äiti sanoi meille, ettei siitä sosiaalitädistä sitten tarvitse muille jutella, että keksitään jotain, jos se taas tulee.
Öristen ja huutaen äiti ja isä taas seuraavana iltana hoipertelivat ulos taksiin, mutta ei se niin haittaa, kun ei meillä ole ketään muutakaan.
-
Ei herranjumala! 8D tää oli hauska. Ihana idea kirjottaa jokainen virke eri kirjaimella, nauroin pelkälle idealle. Teksti oli sujuvaa ja virheetöntä, pidin tarinasta kovasti. Aiheesta: ennen en ole lukenut mitään lastensuojelusta täältä finistä ja se oli ehkä osasyy miksi tästä pidin. Naurahdin Cecilian nimitykselle sossuja kohtaan. Queens of the darkness. 8D mistä ton idean ees sait! Muttajoo jos jätän tän kirjottamisen sikseen ku ei mitää fiksua tuu.
-
Voi vitsi, en ensin tajunnut jutun juonta, luin tekstin kahteen kertaan että jes hyvältä vaikuttaa ennen kuin huomasin aabeecee haasteeseen liittyvän pätkän.. :'D siinä vaiheessa nauroin ja aloin itseasiassa kiinnittämään huomiota noihin kirjaimiin... Todella loistokas teksti, hyvin olet saanut kaikki virkkeet alkamaan oikealla kirjaimella ja vielä niin, ettei se riko tekstiä ^^ Tykkään.
-
Mun mielestä tää oli oikeastaan loppujen lopuksi melko surullinen teksti. Tai siis, vakava aihe, ja musta oli surullista, että lapset rakastivat kovasti alkoholistivanhempiaan eivätkä ymmärtäneet, miksi Quuen of the darkness halusi viedä heidät pois. Oikeastaan toi aakkoshaaste sopi tähän teksiin mainiosti, koska todennäköisesti osittain sen vaatimien ratkaisuiden takia teksti oli niin hyvin lapsen näkökulmasta. Kaiken kaikkiaan kiva oneshot tauoksi kouluhommien keskelle :)
-
Meinasin jättää kommentoimatta, mutta muistin sitten, että olen luvannut itselleni avata sanaisen arkkuni aina jotain luettuani, kunhan osaan sanoa jotain positiivista.
Tämä oli mielenkiintoinen teksti. Minun kävi lapsia sääliksi, varsinkin kun näki, kuinka he ovat vaan omassa lasten maailmassaan. Lapsillahan ei yleensä ole käsitystä mistään oman perheen ulkoisesta normaaliudesta - se miten asiat tehdään kotona on normaalia ja oletetaan, että muissakin perheissä on melko samanlaista. Sossun tädistä tuli päästä eroon ja sitten juhlittiin :(
Mun mielestä tää oli oikeastaan loppujen lopuksi melko surullinen teksti. Tai siis, vakava aihe, ja musta oli surullista, että lapset rakastivat kovasti alkoholistivanhempiaan eivätkä ymmärtäneet, miksi Quuen of the darkness halusi viedä heidät pois.
Joo, en minäkään oikein ottanut tätä huumorilla! En tajunnut aakkoshaastetta ennen kommentteja, mietin vain lukiessa, että onpa jännittäviä sanavalintoja. Melkein kirjoitin kommenttinikin aakkostaen, mutta luovuin onneksi ideasta.
-
PikkuKakara: Queens of the darkness tuli nimen omaan tuosta aakkoshaasteesta, joka on siis Nukkemestarin keksintö. Tarvitsin jotain q-kirjaimella alkavaa. Kiva, että pidit!
Kiitos O_oka, hienoa kuulla, jos onnistuin.
Heinis: Rankasta aiheesta kirjoitetut tekstit ovat ehkä aina pohjimmiltaan surullisia, vaikka tyyli olisi iloinen. Niinhän se aika pitkälti menee, että lapsi rakastaa melko ehdottomasti kaltoinkohtelusta huolimatta. Kiitos kommentista.
Näinpä näin, Aionka. En ole tätä mitenkään iloiseksi tarkoittanutkaan. Hauskaa, ettei aakkoshaastetta ole hiffattu, tosin en varmaan itsekään toisten teksteistä tällaista huomaisi. Kiitos kommentista, mukavaa että päädyit sen kuitenkin kirjoittamaan.
-
Mielenkiintoinen/erikoinen toteutus/kirjoitustapa ja vakava aihe, siinäpä yhdistelmä joka pitää lukijaa otteessaan. Tän lukeminen juuri nyt iski lujaa myös sen takia, että just on tullut kateltua juttuja Latokartanon tapauksesta 😞 Tässä tarinassa ei ole toki ihan samanlaisesta jutusta kyse, mutta surullisesta tässäkin.
Vanhemmat rakastavat lapsiaan, mutta valitettavasti rakastavat päihteitä heitäkin enemmän. Lapset ovat tietysti vanhempiensa puolella, se on ihan odotettuakin, vaikka se ei heidän etuaan aina ajaisikaan. Sosiaalityöntekijät ovat pahiksia, joiden tavoite on rikkoa perhe, ja siksi heistä eroon pääseminen (edes hetkeksi) on aina voitto. Sen ymmärtää, mutta toivois myös että lapset ymmärtäisivät perheen tarvitsevan apua (että heidän tilanteensa ei ole normaali), ja lastensuojelu haluaa vain auttaa heitä, koko perhettä :< Toivottavasti tässäkin käy lopulta hyvin, koska tämä "onnellinen loppu" ei todellisuudessa niin onnellinen ole. Mutta eihän sitä lapsen kertojaääni ymmärrä.
Mielenkiintoinen haaste sulla tässä taustalla myös. Ei varmasti mikään helppo toteutukseltaan, ja nostankin hattua sille että oot siitä näin hienosti suoriutunut! Veikkaan, etten olis itse pystynyt samaan. Ilman alkutietoja en olis varmaan huomannutkaan sitä miten virkkeet tässä ovat rakentuneet. Todella taitavasti kirjoitettu koko teksti, olipa kiva kun vielä näinkin vanhan tekstin satuin bongaamaan.
-
Pimeyden kuningattaret oli kyl hyvä ja ovela veto. En oo aikaisemmin lukenu lastensuojeluficcii mut päihteistä on tullu itelläkin kirjoitettua, vähän vanhempien näkökulmasta toki. Tuo aakkoshaaste tuo todella hyvin lapsenomaista näkökulmaa, mutta niinhän tässä on muutkin kommentoinu.