Harry Potter -ficit > Hunajaherttua
Haavoitettu K-11 || Sirius/Serena (draama, het)
Tiikerililja:
Title: Haavoitettu
Author: Tiikerililja
Genre: Draama, Het
Pairing: Sirius/ Serena
Rating: K-11
Summary: Sirius iskee silmänsä koulukiusattuun, salaperäiseen Serenaan. Ulkoinen kauneus kätkee kuitenkin sisäänsä salaisuuden joka on ollut piilossa vuosia...
Osa 1
Suureen saliin tulvi läpimärkiä oppilaita. Kelmit rynnistelivät sisään kukin omalla tyylillään; Remus tyynen rauhallisesti ja asiallisesti, Peter hiukan säikyn tapaisena ja tarkkaavaisena, ja James ja Sirius kirjaimellisesti ajoivat toisiaan takaa pöydän ympärillä. Lopulta tuvanjohtaja riensi paikalle ja retuutti poika-parat korvistaan istumaan. Mutta kun opettaja oli häipynyt, James ja Sirius vilkaisivat toisiaan ja alkoivat nauraa.
”Ettekö voi edes yhtä ainutta päivää olla kunnolla?” Remus kysyi närkästyneesti.
”No ei tietenkään!” Sirius vastasi oitis ja hieroi kipeää korvaansa. ”Älä viitsi aina olla tuollainen tosikko!”
”Saanen muistuttaa että olen valvojaoppilas, ja minun tehtävänäni on valvoa järjestystä ettekä te tule ansaitsemaan minkäänlaista erityiskohtelua --”
”Blaa blaa blaa…” Sirius ja James hoilasivat ja alkoivat taas nauraa.
Silloin Peterkään ei enää pystynyt olemaan hiljaa vaan nauru tarttui häneenkin. Tosin se kuulosti enemmänkin tyttömäiseltä kikatukselta verrattuna siihen kuinka hänen ystävänsä hohottivat. Remus huokasi ja ryhtyi ainoana järkevänä kuuntelemaan, mitä rehtorilla oli sanottavaa.
*************************************************************
”Lopeta Sirius!”
”Älä huido minua, James!”
”Oho sori, Peter”.
”Mitä täällä tapahtuu?”
”Remus! Sirius vei lasini!”
”En minä mitään tehnyt”.
”Vilkaisepa nyrkkiisi, lasini ovat tuusan nuuskana!”
”Lopettakaa jo molemmat! Ja Sirius, anna ne lasit nyt takaisin”.
”No hyvä on sitten, nynnerö”, Sirius vastasi ja tiputti silmälasien palaset Jamesin käteen.
James osoitti niitä vihaisena Remukselle, joka korjasi ne vaivoitta taian avulla. Se tehtyään hän sanoi:
”No niin, ystävänänne en aio torua teitä sen enempää, ettehän te kuitenkaan kuuntelisi, mutta valvojaoppilaana velvollisuuteni on käskeä teitä pitämään leipäluukkunne pienemmällä ennen kuin haen rehtorin paikalle!”
Kuin ihmeen kautta kaikki hiljenivät, eivät pelkästään Sirius ja James vaan koko oleskeluhuone. Jopa taulut olivat kääntyneet katsomaan, kun Remus marssi jotain epämääräistä jupisten makuusaliin. Mutta heti Remuksen lähdettyä hulina alkoi taas ja kaikki oli kuin mitään ei olisi tapahtunut.
”Mikä sitä riepoo?” James kysyi. ”Ei Remus aina noin tiukka ole ollut”.
”No on se kuule ollut! Mutta luulen että tiedän vastauksen…”
”Niinkö? No mikä se on, Sirius?”
”Selvät merkit, Remus on pihkassa!”
”Ai Remus vai? Ei ikinä!”
”Ei kun ajattele nyt; se on umpirakastunut, mutta se poika ei huomaa sitä ja siksi se purkaa vihaansa meihin”.
”Poika?!” Peter huudahti. ”Onko… Tai siis että… Remus siis… onko hän… siis…”
”Typerys! Eikö sinullakaan ole yhtään huumorintajua? Olette ihan samanlaisia Remuksen kanssa!”
”Hah! Heistähän tulisi hyvä pari!” James ehdotti.
”Mitä?! Eikä tulisi!” Peter karjui punaisena kuin tomaatti.
Poikien nauru kaikui kauas käytävälle, ja oviaukon varjossa seisova tumma henkilö nosti katseensa maasta ja vilkaisi Siriusta. Hän näki ja kuuli kaiken, mutta kukaan ei huomannut häntä.
*************************************************************
Seuraavana aamuna Sirius ja James kiirehtivät Suureen saliin syömään, mutta alkoivat pian ihmetellä, kun Peteriä ja Remusta ei näkynyt missään.
”Peter varmaan nukkuu vielä, mutta että Remus! Hänhän on aina ollut kamala aamuvirkku”, James sanoi.
”No Remus onkin mennyt Peterin viereen nukkumaan”, Sirius virnuili, mutta silloin pojat juoksivatkin sisään ja istuivat pöytään.
”Mikäs nyt on? Miten teillä näin pitkään kesti?” James kysyi.
”Olimme… tulossa tänne… kun Remus näki… että Malfoyn jengi… kiusaa… taas… jotain tyttöä…” Peter puuskutti.
”Oli pakko pysähtyä ja selvittää vähän asioita”, Remus jatkoi. ”Oikeastaan en ollut yhtään varma oliko se edes kiusaamista, sillä tyttö ei edes vastannut kun kysyin siitä. Raukka ilmeisesti pelkäsi, että Malfoyn jengi kostaa takaisin…”
”Sitten se tyttö lähti juoksuun… ja meidän piti lähteä myös juoksuun… kun Malfoy alkoi heitellä meitä joillain herjoilla… ” Peter sanoi yhä hengästyneenä.
”Voi hemmetti! Siitä runkusta ei ole kyllä mihinkään! Aina pitää olla kiusaamassa pienimpiään. Tietysti joku ykkösluokkalainen?”
”Ei, Sirius. Se oli joku 6-luokkalainen. Rohkelikko vielä”.
”Vielä pahempi”, James huokaisi.
*************************************************************
Päivä mateli hitaasti eteenpäin ja oli yhtä tuskaa, kun useat tunnit olivat Rohkelikkojen ja Luihuisten yhteisiä. Viimeisellä tunnilla oli Pimeyden Voimilta Suojaantumista, ja valitettavasti James ja Sirius eivät saaneet istua vierekkäin ”keskittymiskyvyn puutteen takia”. Sirius siirrettiin eturiviin jonkun Rohkelikkotytön viereen. Ja pahinta oli, että Malfoy istui vain yhden pulpettiparin päässä ja tämä heitteli jatkuvasti jotain Siriuksen pulpetin kohdalle ja sitten hän käkätti hiljaa kaverinsa kanssa. Tunnin loputtua Sirius nousi hitaasti paikaltaan ja mateli opettajan pöydän luo palauttamaan vihkoaan muiden kelmien juostessa ulos luokasta. Saatuaan Siriuksen vihkon, opettaja kiirehti huoneeseensa ja Sirius kääntyi lähteäkseen, mutta silloin Malfoy asteli esiin. Ensin Sirius luuli, että Lucius tulisi härnäämään häntä, mutta toisin kävi; kun Siriuksen vieressä istunut tyttö aikoi kävellä Luciuksen ohi, poika tyrkkäsikin tätä niin, että tytön koululaukku lensi lattialle levittäen kirjat ympäriinsä.
”Hupsista, kävipä kehnosti!” Lucius pilkkasi kavereidensa nauraessa ja jatkoi kävellessään ovelle: Minulla on niin huono näkö etten nää minne minä oikein törmään!”
Mikä raukka! Sirius ajatteli katsoessaan Luciuksen perään. Sitten hän katsoi tyttöä, joka oli polvillaan lattialla aikoen poimia kirjat. Sirius kumartui tätä vastapäätä ja kysyi:
”Tarvitsetko apua?”
Tyttö vilkaisi Siriusta kuin säikähtäneenä ja pudisteli rajusti päätään. Sirius kuitenkin poimi lattialta muutaman kirjan ja ojensi ne tytölle. Tyttö katsoi pitkään Siriusta, joka alkoi jo käydä kärsimättömäksi. Miksi se ei vaan ota niitä kirjoja? Luuleeko se että minä puren? Mutta sitten Sirius muisti kuinka kaltoin Malfoy oli tyttöä kohdellut ja hymyili rohkaisevasti. Lopulta tyttö tarttui kirjoihin, nousi ylös ja sanoi hiljaisella äänellä:
”Kiitos”.
Sitten hän juoksi ulos luokasta ja Sirius jäi kummissaan katsomaan tämän perään.
*************************************************************
”Mitä se sitten teki?” Peter uteli.
”Ei mitään. Se vain lähti eikä sanonut enää sanaakaan”, Sirius vastasi.
Hän oli kertonut kavereilleen tytöstä ja siitä kuinka tämä oli käyttäytynyt. Tätä ei ollut näkynyt koko iltana oleskeluhuoneessa.
”Mitä sanot, Remus? Mikä sitä likkaa vaivaa?”
”Kuulehan, Sirius. Se tyttö on selvästi yksinäinen ja syrjäytynyt. Sellaisten ihmisten voi olla vaikea luottaa toiseen ihmiseen. Ehkä häntä on kiusattu niin paljon ettei hän enää usko, että on olemassa kilttejäkin ihmisiä. Se, että autoit häntä kirjojen kanssa, oli hyvä teko, mutta älä innostu liikaa tai tyttö voi luulla, että yrität jotain”.
”Selvä”, Sirius vastasi.
Silloin Sirius kuitenkin katui lupaustaan. Tyttö oli vaikuttanut niin mielenkiintoiselta. Tässä oli salaperäisyyttä ja jännitystä…
Kun oleskeluhuone oli melkein kokonaan tyhjentynyt ja vain Sirius makasi sohvalla takan edessä yksinään, muotokuva-aukko avautui ja joku astui sisään. Sirius nosti katseensa ja huomasi katsovansa suoraan tuohon outoon tyttöön. Tyttö ei ensin huomannut Siriusta vaan vilkaisi itseään pienestä taskupeilistä ja huokaisi pettyneen kuuloisena. Silloin Sirius astui esiin ja kysyi:
”Onko kaikki hyvin? Onko Malfoy kiusannut sinua enää tänään?”
Mutta vastausta Sirius ei saanut, koska tyttö ryntäsi saman tien tyttöjen makuusaliin nähdessään Siriuksen. Sirius istahti nojatuoliin ja haroi tukkaansa. Mitä hän oli taas tehnyt? Mikä hänessä oli niin pelottavaa, että tyttö lähti karkuun joka kerta, kun Sirius puhui tälle. Ehkä olisi parempi jatkaa elämää ilman tuota tyttöä… Pitäisi vain käyttäytyä niin kuin ennenkin.
A/N: Saanko kommentteja?? :o :o Kiitos etukäteen ;)
Tiikerililja:
Kommentoikaa nyt joku... :( :( En voi kirjoittaa jatkoa jos ketään ei kiinnosta... :'( :'(
Chikyo:
Tää on minusta mielenkiintone :) Tämä salaperäinen tyttö vaikutti tosi jännittävältä henkilöltä, joten en yhtää ihmettele vaikka Sirius kiinnostuikin siitä :)
Jatkoa vaan ;)
Tiikerililja:
Osa 2.
Viikot vierivät, mutta Sirius ei vieläkään voinut olla ajattelematta tuota kummallista tyttöä. Joka päivä hän sai kuulla Remukselta juttuja, kuinka tämä oli taas yllättänyt jonkun kiusaamasta tyttöä.
”Se on niin väärin! Mitä se tyttö on muka tehnyt ansaitessaan sellaisen kohtelun?” Sirius kailotti.
”Miksi sinä hänestä välität?” Peter tiedusteli. ”Ethän sinä välitä Severuksestakaan”.
”Ai Ruikulista vai? Mitä välittämistä sen tulisi saada? Kyllä poikien pitää kestää kovaakin herjaa, ainakin jos sattuu olemaan niistä hemmetin Luihuisista!”
”Älä kuitenkaan mieti sitä tyttöä liikaa, Sirius”, Remus sanoi. ”Kun tänään huomasin kahden Korpinkynteläisen tytön ilkkumassa hänelle, menin heti väliin, mutta se tyttö kiirehti tiehensä heti kun jäimme kahden”.
”Mikä ihme sitä tyyppiä vaivaa?!” James tiuskaisi.
Sirius katseli ympärilleen. Tyttöä ei näkynyt missään, eikä tätä näkynyt muulloinkaan paitsi tunneilla. Jos tietäisi edes hänen nimensä… Toistaiseksi tämä oli vain ”se kummallinen tyttö”.
Yöllä Sirius ei saanut unta vaan kieriskeli rauhattomasti sängyssään. Miksi hän ajatteli alituiseen tuota tyttöä? Ei kai Sirius pitänyt hänestä..? Ei, ei voinut pitää. Eihän tämä edes tiennyt tytöstä mitään! Kuinka sellaiseen henkilöön voisi ihastua, jota ei tunne?
Aamulla Sirius nousi myöhään ylös. Koko makuusali oli jo tyhjentynyt, mutta Sirius ei välittänyt siitä. Kuinka hän edes voisi syödä kun oli univelkaa tasattavana? Hän pukeutui ja alkoi madella kohti Suurta salia ja saapui käytävälle, joka jostain sattumasta oli tyhjä. Mutta silloin jostain alkoi kuulua kaukaisia juoksuaskelia ja vähitellen ääntä, joka muistutti pilkkahuutoa. Varmuuden varalta Sirius piiloutui nurkan taakse ja jäi odottamaan mitä olisi tulossa.
”Liian aikaista tällaiselle..." Sirius tuhahti.
Silloin käytävän toisesta päästä juoksi joku… Mutta sehän oli se tyttö! Tyttö juoksi kuin henkensä edestä kolmea Luihuispoikaa pakoon, jotka jahtasivat tyttöä huudellen jotain. Tyttö oli juuri käytävän keskivälissä, kun tämä kompastui ja kaatui mahalleen maahan, jolloin hänen kädessään olevat muutamat kirjat levisivät ympäri lattiaa. Tyttö liukui mahallaa pari metriä ja silloin pojat tavoittivat hänet. Tämä nousi tarkoituksenaan livahtaa nopeasti pakoon, mutta pojat piirittivät hänet ja tyttö jäi vangiksi. Sirius katsoi tarkemmin ja huomasi poikien olevan Grabbe, Goyle ja Macnair, kaikki Malfoyn jengistä. Tytön kasvoilla loisti pelko, kun pojat alkoivat pilkata häntä.
”Mihinkäs hiirulaisella on noin kova kiire?”
Tyttö ei vastannut vaan etsi katseellaan koloa, josta hän pääsisi karkuun.
”Eikös me olla sanottu ettei me haluta kaltaisiasi huoria lähellemme?”
”E-en voi sille mitään… Mi-minun pitää mennä tu-tunnille ja monet tunnit ovat y-yhteisiä…” tyttö vastasi hiljaa tärisevällä äänellä.
”Mitä? Puhu kovempaa kuraverinen!”
Kun tyttö ei toistanu sanojaan, Macnair astui lähemmäs ja tyrkkäsi tytön kumoon lattialle kysyen uhkaavan kuuloisena:
”Eikö sana kuulu vai eikö se tehoa?!”
Silloin Sirius astui esiin nurkan takaa.
”Hei! Kiusaisitte vaihteeksi vähän isompia!”
Siriuksen huomatessaan pojat alkoivat nauraa ja Macnair totesi:
”Jaaha, Uljas Musta Ritari saapui pelastamaan. Ihan vain vinkiksi, Musta; ei tuosta huorasta ole pelastettavaksi. Se ei ole sen arvoinen!”
”Suosittelisin harkitsemaan sanojasi tarkemmin, Macnair”.
Sirius kiskaisi taikasauvan taskustaan, huitaisi sillä Goylea ja samassa näytti siltä kuin tuhat näkymätöntä kättä olisi alkanut kiskoa Goylen tukkaa; hiukset lentelivät sinne tänne pojan huitoessa tyhjyyteen yrittäen saada tukistamista loppumaan. Kun Sirius osoitti sauvallaan Grabbea, jokin näkymätön kiskaisi tämän taakse päin, ja sama toistui, kun hän nousi uudestaan pystyyn. Vihdoin Sirius kääntyi Macnairin puoleen, joka aikoi jo vetäistä sauvansa esiin, mutta Sirius ehti huutaa:
”Karkotaseet!”
Sauva lensi kaaressa lattialle, ja samassa Sirius oli jo saanut kirottua Macnair; tämän kasvoille alkoi muodostua vihreitä paiseita, jotka vain kasvoivat ja lisääntyivät sitä mukaan, kun poika kosketti kasvojaan. Pojat juoksivat tiehensä (Grabbe muita huomattavasti hitaammin), ja Sirius puhalsi sauvaansa kuin Villin Lännen pyssyyn konsanaan. Tyttö nousi hitaasti lattialta katsellen hölmistyneenä poikien perään. Sirius nappasi lattialta kirjat ja ojensi ne tytölle, joka otti kirjat vastaan tällä kertaa oitis. Hän katsoi Siriusta ja sanoi hiljaisella äänellä:
”Kiitos. Autoit jo toisen kerran kirjojen kanssa. Ja kiitos myös tuosta äskeisestä”.
”Mitäs pienistä. Minä olen muuten Sirius Musta”.
”Minä olen Serena, Serena Hall”.
No niin, nyt nimikin selvisi, Sirius ajatteli tyytyväisenä.
”Miksi ne edes jahtasivat sinua?”
Serena kohautti olkiaan.
”Istuskelin käytävällä yksinäni, kun he tulivat sinne ja alkoivat taas ilkkua minulle. Pääsin livahtamaan heidän välistään ja lähdin juoksuun, mutta he lähtivät perääni. Mutta ei se mitään. Olen jo tottunut siihen”.
”No jos he vielä kiusaavat sinua niin kerro vain minulle niin minä hoitelen heidät”, Sirius sanoi ja laski kätensä Serenan olkapäälle, mutta tyttö kiskaisikin itsensä irti.
Hetken ajan Serena näytti säikähtäneeltä, ja silloin hän alkoi peruuttaa pois päin.
”Minun… pitää… mennä. Anteeksi!”
Sirius jäi paikalleen seisomaan, kun tyttö ryntäsi tiehensä ja katosi näkyvistä.
”Mikä ihme hänelle tuli?” Sirius mietti ääneen.
”Ai kenelle?” kuului ääni Siriuksen takana.
James, Peter ja Remus olivat jo tulleet aamiaiselta ja kysyivät missä Sirius oli kuhnaillut. Niimpä hän päätti kertoa kaiken mitä äsken tapahtui, Luihuisista ja tytön äkkinäisestä lähdöstä. Remuskaan ei tällä kertaa osannut antaa neuvoja, koska hän oli yhtä äimistynyt kuin muutkin.
”Tyttö on kyllä aika vikkelä, mutta jostain syystä kosketuksesi sai hänet pelästymään…”
”Ehkä hän luuli että aiot tehdä hänelle jotain”.
”Mutta miksi hän sitten juoksi pois, vaikka Sirius auttoi häntä, James?”
”Hitto soikoon, Peter, mistä minä sen tietäisin?!”
Sirius ei aikonut luovuttaa; hän päätti lähteä etsimään Serenaa oitis. Se ei kuitenkaan ollut helppoa, koska tyttö pysytteli kaiket päivät piilossa, ja tämä saattoi olla missä vain. Mutta Siriuksen oli pakko selvittää, mikä tyttöä vaivasi. Ei kukaan voi olla niin kosketusherkkä! Oli enää puoli tuntia aikaa Tylyahoon lähtemiseen ja Sirius aikoi jo luovuttaa, kun hän äkkäsi Serenan istumassa syrjässä puun alla. Sirius asteli paikalle ja kysyi varovasti:
”Hei, mitä sinä täällä teet”.
Tyttö värähti säikähdyksestä ja vastasi lyhyesti katse yhä kirjassa:
"Luen".
”Kuule, minä ajattelin, että…”
Kauhukseen Sirius huomasi ettei tiennyt yhtään, mitä sanoa! Pitäisikö Serena kutsua Tylyahoon..? Mutta tahtoisiko tämä lähteä Siriuksen kanssa? Sanat takertuivat Siriuksen kurkkuun, mutta jotenkin hän sai vihdoin sanottua:
”Tulisitko kanssani Tylyahoon?”
Serena kääntyi katsomaan Siriusta hämmästyneenä.
”Minäkö? Tylyahoon? Sinun kanssasi?”
”Pelkkä ehdotus vain! Sano vain jos et halua. En minä mitenkään halua pakottaa…”
”Ei ei, kun minä vain… Tämä tuli niin yllättäen… Kukaan ei ole koskaan aikaisemmin pyytänyt minua sinne… Tietysti tulen, jos vain haluat.”
Sirius nielaisi.
”Ma-mahtavaa! No tuota… mennäänkö sitten..?”
Serena nyökkäsi ja lähti Siriuksen kanssa kohti linnaa, missä muut lähtijät odottelivat. Silloin Serena pysähtyi äkisti ja Sirius kysyi huolestunena:
”Mikä hätänä?” Etkö haluakaan tulla?”
”Haluan haluan, mutta minä vain… Voitaisiinko mennä muiden jäljessä?”
”Miksi? Keksivälissä on paras olla, kun on kaukana valvojista”.
”Sirius kiltti, minä nyt ihan oikeasti haluaisin mennä taakse”.
”Ei keskellä niin kamalaa ole. Onko sinulla ahtaan paikan kammo? Siinä tapauksessa voimme mennä reunaan…”
”Ei ole ahtaan paikan kammoa! Minä todella haluaisin mennä taakse, jos sopii..?”
”Ai no… Kai se sitten käy. Käyn vain kertomassa kavereilleni etten tulekaan heidän kanssaan”.
Serena nyökkäsi, ja Sirius kiirehti muiden kelmien luo ja selitti nopeasti tilanteen. Vaikka pojat eivät sitä vastustaneet, he pettyivät silti pahasti.
”Eikö me sovittu, että mennään tänään kaikki yhdessä? Kerrankin olisi mahdollisuus, kun kukaan ei ole jälki-istunnossa”.
”Tiedän, että sovimme, mutta tämä on erikoistapaus. Lupaan, että korvaan tämän teille vielä”.
Sirius lähti takaisin päin, kavereiden mököttäessä yhä. Serena huomasi sen ja kysyi varovasti:
”Onko tämä pulma? Pitäisikö sinun sittenkin mennä heidän kanssaan?”
”Äh, eivät he ikinä mökötä pitkään. Älä huoli, saan heidät kyllä leppymään”.
Serena hymyili ja jäi odottamaan kunnes he olivat viimeisten joukossa. Mutta Siriusta epäilytti, minkä takia Serena halusi jäädä joukon jatkoksi niin kiivaasti.
A/N: No niin, jos teitä kiinnostaa niin kommatkaa ihmeessä :) tarina ei muuten jatku :o :o
Evoral:
Luin tuon tarinan ja mun oli ihan pakko vastata koska muuten tarina ei välttämättä jatku. Jatkuuhan se..? Juuhan..? :o
Oon jo nyt ihan koukussa :)
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
Siirry pois tekstitilasta