Finfanfun.fi

Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Sussupaa - 01.02.2012 20:37:42

Otsikko: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-11|
Kirjoitti: Sussupaa - 01.02.2012 20:37:42

Title: Never or forever yours?
Author: Sussupaa
Genre: Romance, fluffy, pienimuotoinen angst
Rating: K-11, saattaa olla myös k-11, mutta on nyt kuitenkin tuo x)
Pairing: Lily/James, Sirius/OC, Remus/OC, Peter/OC
Disclaimer: J.K. Rowling omistaa tutulta kuulostavat hahmot, paikat etc.,
teksti ja erikoiset hahmot ovat omaa käsialaani
Summary: Kelmeillä ja Lilyllä ystävineen on kuudes vuosi loppumassa.
Kesän aikana tytöt tutustuvat uuteen henkilöön, josta tulee tärkeä heille. Viimeinen
vuosi Tylypahkassa tuo mukanaan paljon erikoisia tapahtumia, ihmissuhde kiemuroita,
ja mukavia ja unohtumattomia hetkiä ystävien ja rakkaiden kanssa.
A/N: Idea tuli, kun piti keksiä jonkunlainen tarina kuvattavaksi, mutta
 se jäi vähän taka-alalle x). Jos joku nyt eksyy tätä lukemaan, toivoisin kommenttia
tarinasta yleensä ja jotain vinkkejä miten saisi tekstistä hieeeman sujuvampaa.
Ensimmäiset luvut ainakin ovat vähän tökkiviä ja kiroitusvirheitä voi myös löytyä, yritän kuitenkin pongata ja poistaa ne :)


                                                     Prologi

Lily Evansilla on kuudes vuosi loppumassa Tylypahkan Noitien ja Velhojen koulussa. Hän odottaa kesälomaa kahdesta painavasta syystä. Ensinnäkin hän viettäisi loman kahden parhaan ystävänsä seurassa ja toisekseen, erossa kelmeistä. Kelmit osaavat olla rasittavia kun sille päälle sattuvat, eli yleensä aina. Heillä on jos jonkinmoista kepposta joka lähtöön. Varsinkaan James Potteria Lily ei voi sietää, johtuen suurimmaksi osaksi Jamesin lähentelystä.

Poika on vakuutellut rakkauttaan Lilylle toisesta vuosiluokasta lähtien. Ei Jamesissa ulkonäön puolesta mitään vikaa ole, kuten moni tyttö varmaan allekirjoittaisi. Syvän ruskeat silmät ja aina sekaisin olevat hiukset, niillä hän on saanut monet tytöt pauloihinsa, muttei näe sitä koska haluaa vain Lilyn. Naisten iskemisessä Jamesille vetää vertoja vain Sirius Musta, koulun tunnettu naistenmies.
Loput kelmeistä, Remus ja Peter, olivat rauhallisempia. Ainakin niin he antavat ymmärtää. Remus viettää suurimman osan ajasta kirjastossa lukemassa tai auttamassa pienempiä koululaisia, mitä Sirius ei voi ymmärtää lainkaan. Peter toisaalta, hän on ujo, eikä ystävysty helposti muiden kanssa ja jää yleensä ystäviensä varjoon. Mutta yhdessä he ovat kelmit, erottumaton nelikko.

                    Lilyn jengiin kuuluu hänen itsensä lisäksi Sophie, lyhyemmin Soph Turner ja Tiffany ”Fanny” Cobbler. He ovat hyvin läheisiä, ja päästävät huonosti ulkopuolisia ryhmäänsä. Jos jollakin on sydänsuruja, he kokoontuvat yhdelle sängylle miettimään mitä tekisivät, ja Lily keittää kaakaota. Lily on hieman avuton poikien suhteen, mutta lomalla tytöt painostavat Lilyä kirjoittamaan listan koulun mukavimmista ja hyvännäköisimmistä pojista, ja kuinkas siinä käykään.

Lily on tuntenut Tiffanyn jo ihan pikkutytöstä, sillä he asuivat lähekkäin lapsina ja ovat kumpikin jästisyntyisiä. Tiffany on hiukan ujohko, mutta kovaääninen varsinkin ystäviensä seurassa. Tutustuu helposti miespuolisiin ihmisiin, naispuolisiin oikeastaan vain Lilyn ja Sophien kautta. Tiffanysta saattaa saada rauhallisen kuvan, ja sitä hän yleensä onkin, mutta on myös helposti ympäripuhuttavissa. Jos Tiffany ja Sophie ovat kahdestaan jossain, ilman Lilyä, he saavat mitä omituisimpia päähänpistoja.

Sophie on heistä se rauhattomin, kellään ei ole tylsää hänen seurassaan. Sophie on puoliverinen. Hän tulee toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa, mutta vieraat saattavat aluksi vähän vierastaa hänen ulkonäköään. Sophie kun on metamorfimaagi, ja yleensä tällä on violetit, joka suuntaan sojottavat hiukset. Silmiensä väriä tyttö ei pysty muuttamaan, ainakaan helposti.

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13, luku 1|
Kirjoitti: Sussupaa - 01.02.2012 21:29:55

A/N: tässä nyt tällainen lyhyt pätkä. En oo aivan tyytyväinen tähän, koska etenee vähän turhan nopee.



                               1.luku       Loman odotusta

”Lil ja Sophie ajatelkaa, kohta alkaa kesäloma ja pääsette näkemään uuden kotimme”, Tiffany huudahti heidän ollessa syömässä aamiaista Suuressa salissa. Kesäloman alkuun oli enää kaksi viikkoa ja se hurahtaisi nopeasti suunnitellessa tulevaa. Tiffany muuttaisi loman alussa Godricin notkoon. He olivat käyneet katsomassa taloa aikoja sitten, mutta parempia ei ollut löytynyt, joten he muuttavat sinne. Talo oli Tiffanyn kertoman mukaan iso ja tonttiakin oli ihan riittävästi vaikka huispauksen pelaamiseen.
Huispauksen mainitseminen sai Sophien katsomaan muita tyttöjä vähän pitkään, hän ei nimittäin pitänyt lentämisestä yhtään. Yleensä hän oli tytöistä se hurjapää, mutta lentäminen vain yksi kapula haarojen välissä ei ollut tämän juttu. Kahden muun tytön mielestä huispaaminen oli kuitenkin hyvää ajanviihdettä, mutteivät he kuitenkaan tosissaan pelanneet.

”Hei tytöt, miksette kutsuisi kelmejä pelaamaan kanssanne?” Sophie kysyi naurahtaen. Hän oli ainut tytöistä joka tuli kelmien, muidenkin kuin Remuksen, kanssa edes jotenkuten toimeen. Toisten leuat loksahtivat.
”Et. Ole. Tosissasi.” Lily kauhistui. ”Kesä ilman Potteria oli unelmieni täyttymys ja nyt sinä olet pilaamassa sen.”
”Älä nyt leikistä suutu ystävä hyvä”, Sophie rauhoitteli.
Ei Lily toiselle voinut suuttua, mutta oli silti vähän epäileväinen Sophien virnistyksen takia.
”Puhuttiinko täällä minusta?”
”Voih, siinä paha missä mainitaan. Sallinette minun poistuvan”, Lily mutisi.
James tarrasi Lilyn ranteeseen estäen tätä lähtemästä.
”Lily minä-”
”Se on Evans sinulle Potter”, tiuskaisi.
”Miten vain Lils. Olisin toivonut voivanne jäädä vielä hetkeksi mukavaan seuraamme”, James totesi muina miehinä. Lily katsoi tätä hiukan kysyvästi eikä tajunnut kunnolla mitä James tarkalleen ottaen sanoi. Jos olisi tajunnut, niin hän olisi todellakin lähtenyt, koska kelmien seura ei ollut mukavaa. Paitsi Remus oli ihan mukavaa seuraa, koska hän oli ainut järkevä siitä porukasta. Mutta yleensä James ei käyttäytynyt noin ylikorostetun kohteliaasti, ei edes hänen seurassaan.  Hämmästyksestään johtuen Lily, ainakin niin hän itselleen uskotteli, istui Jamesin viereen odottamaan ystäviään, jotka taas puhuivat omiansa. Lily ei ymmärtänyt, miksei silloin voinut syödä kun istuu pöydässä, ja puhua joskus muulloin.

”Soph, taidan tietää miksi halusit kelmit meille pelaamaan huispausta kesällä”, Tiffany totesi matkalla Rohkelikkotorniin. Sophie yritti katsoa tyttöä ihmetellen, muttei oikein onnistunut virnistyksensä takaa.
”Kertoisitteko minullekin missä mennään?” Lily ihmetteli.
”Etkö muka nähnyt miten Soph tuijotti Siriusta?”
”Mitä?! Soph et ole tosissasi! Hän on Sirius, hän on kelmi”, Lily kauhistui.
”Hän on ällistyttävän hyvännäköinen kelmi.”
”Kelmi kuitenkin.”
”Anna jo olla, Lils.”
”Jota kuta toistakin voisi kiinnostaa huispauksen peluu meillä kesällä”, Tiffany mutisi vihjailevasti.
”Jos ajattelit kutsuvasi sen Ääliö-Potterin, niin taitan niskasi”, Lily uhosi.
”Teistä voisi ihan hyvin kehkeytyä jot-”
”Sanakin vielä niin…” Lily tehosti sanojaan vetämällä sormensa kurkkunsa yli, ja katosi sitten makuusaliin.
”Jotkut vain eivät ole kovin ystävällisiä aamuisin, tai siis aamupäivisin, tai siis silloin kun puhutaan Jamesista”, Sophie totesi epäselvästi.
”Jos minulta kysytään, niin Lil ei ole ennen reagoinut noin voimakkaasti kun olemme puhuneet Jamesista”, Tiffany mietti.
”Ehkä hän leppyy tunnin..”
”..Tai kahden..”
”..Tai päivän päästä. Hän on aina vähän poissa tolaltaan kun James on kuvioissa”, tytöt kikattivat. Eivät he kelmejä oikeasti aikoneet kutsua, he vain tykkäsivät pilailla toistensa kustannuksella. Tytöt tekisivät kaikkensa saadakseen kaikkien aikojen parhaimman kesäloman.

   Suuressa salissa Remus tuijotteli ystäviään hiukan hajamielisesti. Toissa yönä oli ollut täysikuu, eikä hän ollut vieläkään täysissä voimissaan sen takia. Sirius ja James pelleilivät ja söivät taas tapansa mukaan kuin porsaat. Sirius kylläkin hieman hitaammin, koska ei ollut vieläkään herännyt. Tai siis kyllä hän toimi kuin ihminen konsanaan mutta hän ei rekisteröinyt mitään aivoihinsa asti.
Peter katseli ympärilleen kuin pelkäävän jonkun hyökkäävän kimppuunsa. Remus tirskahti mielikuvan takia kurpitsamehulasiinsa ja vetäisi vahingossa mehua keuhkoihinsa. Poika yritti olla yskimättä mutta se ei aivan onnistunut. Hän veti henkeä ja samalla kuului erikoinen ääni, kuin murahduksen ja kiljaisun yhdistelmä. Sirius ja James kohottivat päänsä kysyvän näköisinä lautasiltaan, Siriuksella roikkui vielä juustoa suupielestä. Remus alkoi nauraa äänellensä ja Siriuksen ilmeelle, eikä mehu hengitysteissä oikein pitänyt siitä, joten poikaa alkoi yskittää.
”Älähän tukehdu Kuutamo hyvä!” James huudahti ja kurottui hakkaamaan ystäväänsä selkään.
”Peter oli- Auts, Sarvihaara, riittää jo”, Remus nauroi. ”Siis Peter oli hyvän näköinen, siis-” Remus lopetti yskäistäkseen.
”Mitäh? Kuutamo en tiennytkään sinun olevan miehiin päin suuntatunut”, James ihmetteli.
”Ei sillä lailla, tonttu! Tarkoitan, että Peter näytti hassulta, kuin olisi katsonut, ettei kukaan varmasti hyökkää hänen kimppuunsa”, Remus selvensi nauraen.
”Ai, etsin kylläkin erästä ihmistä”, Peter mutisi. Kukaan muu ei Remuksen lisäksi kuullut sitä, ja tämä katsoikin toista poikaa hiukan ihmetellen, antaen asian kuitenkin olla.
”Sirius, voit jo jatkaa syömistä. Ainakin voisit syödä tuon suustasi roikkuvan juuston”, James sanoi.
”Sirius?” Remus heilutti kättään Siriuksen silmien edessä.
”Mmm?”
”Herää ja syö jos aiot sen tämän aamun aikana tehdä”, Remus totesi.
Sirius hätkähti, koska aikaa syömiselle oli enää 10 minuuttia. Lopulta muut joutuivat kiskomaan Siriuksen mukaansa muodonmuutosten tunnille, koska aika oli todellakin loppumassa. 

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13, luku 2|
Kirjoitti: Sussupaa - 02.02.2012 22:23:51

A/N: tästä tuli "vähän" pitempi luku kun oli tarkoitus, voi olla vähän turhankin pitkä :D. Jotkut ajatuksista eivät ole kursiivilla, toivottavasti ei häiritse pahasti



                                           2.   Luku      Ehkä jopa kavereita?

Tiffany heräsi hätkähtäen. Hyvä, kello on vasta puoli seitsemän ja on lauantai, vielä voi nukkua pari tuntia. Toisaalta, voisi nousta pakkaamaan, lähdemmehän huomenna kotiin, Tiffany mietti. Hän yritti nousta sängystä hiljaa, muttei onnistunut, koska törmäsi Sophien auki jättämään pöydän laatikkoon. Laatikko sisältöineen putosi lattialle säikäyttäen sikeästi nukkuneen Sophien.
”Mitä? Kuka uskaltaa murtautua tänne?” Sophie kiljaisi tarttuen lähimpään kättä pitempään esineeseen, joka sattui olemaan tytön taikasauva, ja huitoi sillä ympäriinsä pimeässä.
Tiffany väisti epämääräisen värisen valosuihkun.
”Rauhoitu Soph, minä se vain olen. Törmäsin pöydän laatikkoon”, Tiffany kuiskasi vastaukseksi pimeydestä.
”Ai..” Enempää ei enää kuulunut, joten tyttö oli nukahtanut uudelleen.
Tiffany puki farkut ja t-paidan päälleen, sitaisi hiuksensa poninhännälle ja lähti aamupalalle Suureen Saliin.
Matkalla Saliin Remus ja Peter lyöttäytyivät hänen seuraansa. Tiffany katsoi poikia epäillen, mutta muuttui kuitenkin ystävälliseksi, koska pojat olivat ystävällisiä ja juttelivat tälle.
He juttelivat kaikesta maan ja taivaan välillä, oikeastaan pojat juttelivat ja Tiffany kuunteli vieressä, koska ei oikein tiennyt mitä pitäisi sanoa. Remus selitti viime muodonmuutostunnilla käsitellystä asiasta, animaageista, ja näytti myös tietävän paljon. Hän lupasi lainata erästä animaagiudesta kertovaa kirjaansa Tiffanylle, jos tämä vain muistuttaisi.
Yhtäkkiä Remus huomasi Peterin kadonneen. Tiffanykaan ei ollut huomannut mitään, koska oli keskittynyt kuuntelemaan Remuksen puhetta. Tyttö kun oli lähettänyt ministeriöön kirjeen, jossa kyseli, olisiko mahdollista opiskella animaagiksi näin nuorena. Vastausta ei ollut kuitenkaan vielä kuulunut. He etsivät Peteriä väkijoukosta, ja lopulta Tiffany huomasi Peterin vuotta nuoremman Rohkelikko tytön seurassa. Remus mutisi jotain käsittämätöntä.
”Anteeksi, voisitko toistaa?” Tiffany naurahti, koska ei ollut ymmärtänyt mitään.
”Sanoin, että olin oikeassa.”
Tiffany katsoi toista vähän kysyvänä, toinen suupieli koholla, pienesti hymyillen.
Remus hämääntyi hetkeksi, hän tajusi vasta nyt olevansa kahdestaan kauniin tytön kanssa, ilman minkäänlaista hermostuneisuutta.
Ajatuksilleen naurahtaen hän vastasi: ”Jonkun aikaa sitten Peter selitti etsineensä jota kuta aamiaisella, mutten kysellyt häneltä enempää, koska kukaan muu ei kuullut sitä. Arvelin, että hänellä saattaisi olla joku, josta ei ole kertonut kellekään, joten olin oikeassa. Tämä on jo aika historiallista, Peterillä on tyttöystävä, siis ennen Jamesia ja Siriusta.”
”Oletko varma?” Tiffany ihmetteli.
”No, ei meillä muilla näytä ketään pyörivän lähettyvillä, joten ei meillä tyttöystäviä taida olla”, Remus pelleili.
”Voi tonttu”, Tiffany huudahti tökäten samalla Remusta kylkeen. Tyttö kuitenkin lopetti utelemisen, koska ei näyttänyt saavan viisasta vastausta. Remus on ihan mukava poika. Hän ei kuitenkaan puhunut itsestään mitään mainitessaan tyttöystävät. Onkohan hänellä joku? Jostain syytä Tiffany ei pitänyt ajatuksesta.
 Vilkaistessaan kelloa, Tiffany päättää palata takaisin makuusaliin. Hän oli syönyt aamiaista jo pari tuntia Remuksen, Peterin ja tämän tyttöystävän seurassa, joka siis varmistui tyttöystäväksi Tiffanyn kysyttyä asiaa. He ovat olleet yhdessä vasta viikon ajan, mutta Peterille sekin on jo saavutus, siitäkin syystä, että tämä on onnistunut pimittämään tiedon muilta kelmeiltä. Noustessaan ylös Tiffany katsahti Remusta silmiin ja näki niissä jotain erikoista, kenties surua? Se kuitenkin meni nopeasti ohi pojan suun vääntyessä hymyyn ja tämän sanoessa hyvästelyt Tiffanylle. Tiffanykin hyvästeli pöydässä olijat ja hyppeli iloisesti Salista ulos ja portaisiin. Remus jäi tuijottamaan tytön perään kunnes Peter tökkäsi tätä tietäväinen ilme kasvoillaan. Remus ihmetteli toisen ilmettä, muttei tehnyt asiasta sen suurempaa numeroa. Huomenna lähdetään taas kotiin. Mitähän tekemistä keksin koko kesäksi? James ja Sirius lupasivat ottaa minut luokseen täydenkuun aikaan, se taitaankin olla koko kesän kohokohta, Remus ajatteli katkerasti.
Päästessään makuusalin ovelle ja aukaistessaan sen Tiffany kuuli ensimmäisenä Sophien äänen. Unikeot ovat siis heränneet, Tiffany ajatteli naureskellen. Lily ja Sophie voisivat nukkua vaikka maailman tappiin, jos kukaan ei herättäisi. Okei, ainakin paljon pitempään kuin minä, nimittäin yhdeksän jälkeen on pakko nousta ylös. Toiset nousevat viimeistään yhdeltätoista.

”Liilyyyy! Oletko nähnyt sukkaaniii?”
”Soph, luuletko, että pidän kaikista tavaroistasi huolta?” Lily nauroi. ”Hetkinen, puhuitko sukasta? Mitä yhdellä sukalla, voit ostaa Lontoosta paljon lisää sukkia.”
”Mutta se oli lempisukkani”, Sophie vastasi surullisena.
”Normaalit ihmiset käyttävät kahta sukkaa yhtä aikaa”, Tiffany huikkasi väliin ovelta.
”Käyttävät vai? Ai joo, eri jaloissa. Luulin, että samassa jalassa. Mutta se toinen katosi jo viime viikolla. Ja mistäs sinä tulet? Luulin, että nukut vielä.” Sophie näytti viimeisen lauseensa kohdalla miettiväiseltä, eihän Tiffany koskaan nuku pitkään.

”Ja halusit säilyttää toisen? Välillä en ymmärrä logiikkaasi. Ja tulen syömästä, koska heräsin ennen teitä”, Tiffany totesi nauraen. ”Tai no herätin vahingossa myös sinut, mutta nukahdit saman tien uudelleen, enkä enää viitsinyt herättää sinua. Pudotin sen avonaisen laatikon lattialle.”
”Sen takia se laatikko siis oli maassa. Lily pelotteli, että Sirius olisi käynyt täällä yöllä ja tullut samalla pudottaneeksi laatikon alas ”, Sophie mutisi ryömiessään sängyn alla.
”Se olisi aivan hyvin voinut olla totta, ei Mustasta koskaan tiedä”, Lily puolustautui.
Tytöt pakkailivat vaatteitaan ja tavaroitaan matkalaukkuihinsa. Oikeastaan he etsivät Sophien vaatteita ja tavaroita, koska tämä oli hukannut vaatteitaan sellaisiinkin paikkoihin, mistä niitä ei olettaisi löytyvän. Yhdet farkut olivat Lilyn vaatekaapin päällä, ne olivat lentäneet sinne viime joululomalla, koska Sirius oli sanonut Sophien takapuolen näyttävän isolta niissä, eikä kukaan ollut viitsinyt hakea niitä pois sieltä. Erikoisin paikka oli ehdottomasti topilla, joka oli jostain syystä joutunut kattolampun sisälle, kukaan ei tiedä miten. Selvisi syy siihenkin, miksi huoneessa oli ollut viime kuukaudet niin pimeää.
Päivällä Sophie ja Lily olisivat olleet valmiita menemään syömään, mutta Tiffany ei ollut vielä valmis, koska oli metsästänyt Sophien kanssa tämän vaatteita sinä aikana kun Lily oli pakannut.
”Ai niin, odottakaa hetki, käyn katsomassa löytäisinkö Remuksen jostain”, Tiffany huikkasi kesken vaatteiden penkomisen.
”Tuota, Fanny. Missä välissä olet alkanut kutsua Lupinia Remukseksi ja miksi ihmeessä haluat etsiä hänet?” Sophie kysyi virnistellen. ”Et olisi sattumalta unohtanut kertoa jotain?”
”Itse asiassa olen-”, Tiffany sanoi hitaasti kiertäen ensimmäisen kysymyksen. Sophie ei ollut pysyä housuissaan.
 ”Peterillä on tyttöystävä.” Tiffany lopetti.
Sophien ilme valahti. Tämä luuli ilmeisesti kuulevansa jotain aivan muuta.
”Siis Piskuilanilla?” Sophie varmisti. Tiffany nyökkäsi vastaukseksi.
”Voi hyvä luoja. Tytön täytyy olla järkensä menettänyt”, Sophie parahti.
”Soph, Peterkin on hyvä tyyppi. Usko pois vaan. Ja sinun, Lily, pitäisi myös uskoa”, Tiffany vakuutti tyttöjen katsoessa tätä kummallisesti.
”Ymmärrän yskän, se taitaa olla vähän liikaa vaadittu teiltä.”
Sophie ja Lily nyökyttelivät.
”Ja Sophie, sinunhan piti tulla kelmien kanssa toimeen? Itse asiassa voisitkin lähteä etsimään Remusta puolestani, koska olet palveluksen velkaa”, Tiffany totesi.
Sophie selitti tulevansa toimeen näiden kanssa, muttei uskonut kenenkään voivan seurustella Peterin kanssa, poika oli aivan liian hiljainen siihen. Jos Sophien kannalta katsoo, niin tuo on totta, koska tyttö tarvitsisi poikaystävän, joka osaa sanoa asiansa, koska Sophie on aika temperamenttinen. Pitkän selityksen jälkeen tyttö kuitenkin nousi ylös ja lähti etsimään Remusta.
Heti, kun Sophie oli astunut makuusalin ovesta ulos, kuului tytön huuto: ”SIRIUS MUSTA!”
Lily ja Tiffany katsoivat kysyvästi toisiaan ja sanattomasta sopimuksesta lähtivät katsomaan, mitä oleskeluhuoneessa oikein tapahtuu.
Oleskeluhuoneessa kelmit olivat vallanneet takan edustan, Remus makoili sohvalla, James lattialla, Peter ja tämän tyttöystävä, Lucy Moroney, valtasi kumpikin yhden tuolin. Sirius pomppi ympäri makuusalia ilman paitaa, vaaleanpunaiset bokserit ja tohvelit jalassa, ja tarkemmin katsottuna tällä roikkui Sophien sukat korvissaan. Siis korvissaan? Kuka järkevä ihminen pitää sukkia korvissaan? Sophie pinkoi kasvot ja hiukset punaisena Siriuksen perässä. Muut nauroivat kaksikolle. Alle kolmasluokkalaiset katsoivat touhua hieman peloissaan.

Sirius otti vauhtia ja ponnisti Peterin tuolin yli, ottaen selkänojasta vauhtia. Peter säikähti ja nojasi taaksepäin, jolloin tuoli kaatui. Sophie törmäsi kaatuneeseen tuoliin ja kaatui Peterin päälle. Sitten näkyi vain kasa sätkiviä jalkoja ja naurava Sirius. James ja Remus repesivät räkäiseen nauruun, kun Sophie pomppasi vihaisena pystyyn ja hyökkäsi Siriuksen päällä. Sirius ei ehtinyt tehdä mitään, ennen kuin huomasi olevansa selällään maassa Sophien istuessa tämän mahan päällä. Tässä vaiheessa Remus huomautti pienemmille pois menemisen olevan ehkä parempi vaihtoehto. Nämä lähtivät kiireen vilkkaa makuusaleihinsa.
”Sirius Musta. Miksi sinulla oli minun sukkani KORVISSASI? Ja mistä edes sait ne?” Sophie sihisi kovaan ääneen, jotta kaikki huoneessa olijat varmasti kuulisivat.
”Sitä en tiedä miksi ne korviini päätyivät, ilmeisesti rakas Kuutamo taikoi ne sinne. Mutta keräsin ne talteen oleskeluhuoneen lattialta, koska luultavasti kotitonttu oli ne siihen unohtanut. En voinut tietää niiden olevan sinun, kullannuppuni”, Sirius vastasi enkelimäisesti.
Sophien epäuskova katse kävi sohvalla makaavassa, virnistelevässä Remuksessa, kunnes jäi tuijottamaan silmiään uskomatta Siriusta.
”Sophie älä usko Siriusta, hän puhuu kaikille naisille, ja näköjään myös Kuutamolle, noin”, James huudahti takan äärestä nauraen.
”James! On siinäkin kaveri. Tuo olisi mennyt täydestä ilman sinua”, Sirius huudahti takaisin, välittämättä lainkaan Sophiesta, joka kuuli loistavasti kaiken istuessaan edelleen Siriuksen mahan päällä.
”Mikäli oikein ymmärsin, sanot kaikille naisille kantavasi heidän sukkiansa korvissasi, joten, anteeksi vain, et ole minun tyyppiäni, koska en oikein pidä sukista korvissa. Kiitos ja näkemiin, rakkaani”, Sophie vastasi samalla mitalla, ottaen sukkansa Siriukselta ja jättäen tämän hölmistyneenä selälleen lattialle. Tytön poistuessa, tämän hiukset muuttuivat taas normaalin violeteiksi.
Syntyi hämmentynyt hiljaisuus, jonka rikkoi ensin makuusalin oven kolahdus, sitten Tiffany, joka kysyi Remukselta animaagi-kirjasta. Josta Sirius taas sai lisää vettä myllyynsä, ja päätti vakaasti Tiffanyn ja Remuksen olevan pari. Lopulta, saadessaan tarpeeksi, Remus heitti Siriusta tällä kyseisellä kirjalla.
”Miksi kaikilla vaikuttaa olevan jotain minua vastaan tänään?” Sirius ihmetteli.
”Ei minulla ole. Olet edelleen sama rakas Anturajalka, joka olet aina ollutkin, kunhan et vain selitä järjettömiä”, Remus säteili.
”Oi kiitos, kultani.”
Lily ja Tiffany vaihtoivat kummastuneet katseet ja kohauttivat hartioitaan.
”He ovat vain hyviä ystäviä, eivät sen kummempaa”, James huikkasi ängetessään sohvalle Siriuksen viereen, johon tämä oli juuri istuutunut.
Tytöt eivät uskoneet. Tiffany kävi hakemassa kirjan Remukselta, ja sitten he palasivat takaisin makuusaliin hakemaan Sophien syömään. 
Heidän yllätyksekseen Salissa ei ollut paljoa porukkaa. Rohkelikon pöydässä oli vain muutama ensi- ja toisluokkalainen. Tytöt istuivat vastakkain pöytään ja alkoivat jutella lomasuunnitelmistaan. He asuisivat kaikki koko kesäloman Tiffanyn luona. Lily ja Sophie saisivat myös auttaa muuttamisessa, koska se on vielä kesken. Tiffany oli anonut luvan olla yhden viikonlopun pois koulusta, ja käynyt valitsemassa itselleen suurimman huoneen, johon muuttaisi parin päivän päästä lopullisesti.
Suurimman osan kesästä talo olisi kokonaan heidän, koska Tiffanylla ei ole sisaruksia ja tytön vanhemmat olisivat töissä.
”Oi olisipa jo huominen, haluan nähdä uuden kotinne”, Lily touhotti hirveällä vauhdilla Tiffanylle. ”Muutamme sinut oikein nopeasti huoneeseesi, ja sitten pääsemme tutkimaan ympäri- ÄÄÄÄÄÄÄÄK! Kelmit tulevat, mennään.”
”Lily. Rauhoitu. Emme ole menossa vielä yhtään mihinkään. Etkö näe, minulla on salaatti kesken?” Tiffany vastasi rauhallisesti.
”Sinä ja sinun salaattisi. Sophie, mennään”, Lily vinkaisi.
”Kuulostaa hyvältä idealta aamuisen jälkeen, mutta mieluummin kuitenkin syön loppuun.”
Lilyn ei auttanut muu kuin istua paikallaan ja odottaa ystäviään. Peter ja Lucy kävelivät käsi kädessä pöytään, jääden kuitenkin melko kauas, heidän takanaan Remus, James ja Sirius kävelivät rinnakkain, päät melkein toisiinsa kolisten. He näyttivät suunnittelevan jotain.
   

                                            ”Sirius, sitähän sinä et tee. Vaikka emme ole tällä hetkellä ongelmissa McGarmiwan kanssa, en haluakaan ongelmia. Sitä paitsi, sen jälkeen Lily ei edes vilkaisisi minuun päin”, James totesi vakavana.
”Mutta, jos minä vien Ruikulin bokserit McGarmiwan toimistoon, ei Lily sinua epäile. Eikä hän sinua kyllä pahemmin katsele, vaikket mitään tekisikään.”
”Ei kukaan sinne toimistoon vain kävele sisään”, Remus huomautti. ”Miksi ette vaikka lennätä niitä sinne?”
”Hienoa, Kuutamo, loistavaa!”
”Otit vastuun itsellesi, sitä on tosiystävyys.”
”Omasta mielestäni en kyllä missään vaiheessa sanonut olevani edes mukana tässä. Enkä todellakaan aio lennättää Kalkaroksen boksereita McGarmiwan toimistoon, joten olette omillanne.”
”No pahus. Sirius, kumpi meistä lennättää asioita paremmin?”
”Testataan. Näetkö Sophien ja Lilyn juomalasit? Se, kumpi osuu lasilla paremmin Ruikulin päähän, voittaa”, Sirius tuumasi innoissaan.
”Sovittu, Kuutamo tuomaroi.”
Pojat menivät istumaan viattoman näköisesti kauas tytöistä. James keskittyi ankarasti ja lausui loitsun, saaden Lilyn lasin leijumaan. Lasin ollessa lähellä Kalkaroksen likaisia hiuksia, Sirius revähti raikuvaan nauruun Jamesin korvan juuressa. James oletettavasti säikähti, pudotti lasin lattialle Kalkaroksen taakse, ja kääntyi tuijottamaan Siriusta murhaavasti.
”Kiitoksia paljon, rakas Anturajalka.”
”Ole hyvä vain”, Sirius vastasi tyytyväisenä itseensä. ”Lilysi kun oli niin hauskan näköinen pällistellessään puuttuvaa lasiaan.”
Jamesinkin suu levisi virneeseen tämän katsoessa Lilyyn päin. Tytön katse seikkaili ympäri pöytää etsien kadonnutta lasia. James unohtui katselemaan Lilyä typerä virne kasvoillaan. Voi, kunpa tyttö tajuaisi kuinka rakastankaan häntä.
”AAAaargh!”
Huuto havahdutti Jamesin. Poika pälyili ympärilleen rekisteröiden Siriuksen leveän virnistyksen ja Kalkaroksen tavallista likaisemman näköiset hiukset.
”Senkin kelmi! Huijasit minua”, James huudahti Siriukselle.
”Itsehän jäit tuijottamaan Lilyä, en käskenyt tehdä niin. Sitä paitsi Kuutamo antoi minulle luvan koittaa onneani”, Sirius puolustautui. James käänsi katseensa toiseen poikaan, ja tämä nyökkäsi virnistellen.
”Sitä se ihastuminen teettää”, Remus totesi. ”Tuo ei ollut läheskään ensimmäinen kerta, kun suljet korvasi meiltä tuijottaaksesi Lilyä.”
”Ja sinä sanot rakkauden tuskiani ihastumiseksi, kuinka epäreilu maailma voikaan olla”, James parahti teatraalisesti, virnistäen kuitenkin perään. Tämä aiheutti naurukohtauksen pojissa, kunnes Remus tokaisi vähän rauhoituttuaan: ”Sirius siis toteuttaa operaatio Kalkaroksen bokserit McGarmiwan toimistoon.”
”Juuri näin, vielä tänä iltana. Olkoon se viimeinen pila tänä lukuvuotena”, Sirius julisti.
Pöydän toisessa päässä Sophie ja Lily edelleen ihmettelivät kadonneita lasejaan. Sophie epäili kelmejä, Lily syytti näitä lasien katoamisesta, ja Tiffany oli varma siitä, koska oli erehtynyt katsomaan kelmeihin päin juuri, kun Sophien lasi lähti leijumaan. Tyttö ei kuitenkaan kertonut siitä muille, koska ei halunnut pilata viimeisen päivän tunnelmaa riitoihin.
   
                                      Illalla kelmit suuntasivat koulun maille, ja löysivät Kalkaroksen nojailemasta yksin koulun seinään.  James tyrkkäsi Siriuksen kohti tätä.
”Tarvitsemme sinua yhdessä jutussa”, Sirius totesi.
”Teidän mukaanne en ole lähdössä vaikka mikä olisi”, Kalkaros totesi kylmästi.
”Sitten ei jää muuta vaihtoehtoa, kuin toteuttaa suunnitelmamme tässä”, Sirius virnisti.
Sirius otti sauvansa taskustansa ja lausui loitsun, jonka tarkoitus oli saada toisen pojan alushousut lennähtämään pois tämän jaloista. Taika ei kuitenkaan aivan onnistunut, koska bokserit tulivat näkyville, mutta kylläkin farkkujen päälle. James tirskahti.
”Noh, mikäs nyt meni vikaan? Tässä tilanteessa joudut tulemaan mukaamme”, Sirius totesi hiukan ihmetellen. Poika lausui toisen loitsun saaden Kalkaroksen leijailemaan.
”Sirius, muista sitten, etten ollut mukana tässä”, Remus totesi virnistellen taempaa, koska tajusi mitä Sirius seuraavaksi aikoi.
Sirius ei vastannut vaan lähti kävelemään ja lennättämään Kalkarosta McGarmiwan ikkunan alle toivoen, että tämä olisi paikalla. Kalkaros huuteli yläilmoista jotakin käsittämätöntä, todella vihaiselta kuulostaen.
Päästessään perille, Sirius törmäytti Kalkaroksen ikkunaan. Hetken kuluttua ikkuna aukesi ja sieltä pilkisti McGarmiwan todella yllättyneen näköinen pää. Sirius lennätti Kalkaroksen sisään ja James alkoi taputtaa iloisesti.
”Sirius Musta, James Potter ja Remus Lupin välittömästi tänne!” McGarmiwa huusi. Vasta nyt kelmit huomasivat Peterin puuttuvan joukosta.
”Olemme jo tulossa Minerva-täti”, Sirius hihkaisi vastaukseksi.
McGarmiwa puisti toivottomana päätään Siriukselle.
Koputtaessaan ovelle Siriuksella oli kaksi nyrpeän näköistä kaveria vieressään.
”Sirius Musta. Enkö sanonut, etten halua mitään, MITÄÄN, ongelmia?” James ärähti.
”Sarvihaara rakas, rauhoitu. Puhun meidät pois pulasta”, Sirius lupasi.
”Syytäkin olisi, ei hirveästi huvittaisi viimeisenä päivänä joutua jälki-istuntoon”, Remus sanoi hiljaa, ihmetellen Jamesia. Oliko poika todellakin aikuistunut vai oliko tämä vain ohimenevä mielenhäiriö?
McGarmiwa avasi oven ja päästi pojat sisään.
”Musta, miksi herra Kalkaros istuu tällä hetkellä toimistossani alushousut farkkujensa päällä?” McGarmiwa kysyi ehkä aavistuksen huvittuneella äänellä.
Tästä tulee helppoa, Sirius ajatteli.
”Yritin ilahduttaa sinua vain kauniilla vaaleanpunaisilla boksereilla, mutta taika ei ilmeisesti onnistunut.”
”Ilmeisesti. Haluaisin olla teille ankara-”
”Oi kiitos Minerva-täti”, Sirius hihkaisi, Remuksen ja Jamesin virnuillessa taempana.
”Mutta koska herra Kalkarokselle ei tapahtunut mitään pahaa, ja on viimeinen päivä, niin en tällä kertaa anna teille jälki-istuntoa. Äläkä kutsu minua Minerva-tädiksi, se saa oloni tuntumaan kovin vanhalta”, McGarmiwa lopetti.
Kelmit hymyilivät ja Kalkaros näytti happamalta, häntä ei taaskaan kuunneltu.
”Koettakaa päästä junaan ilman enempiä kommelluksia”, McGarmiwa huikkasi vielä perään poikien poistuessa.

Oven sulkeutuessa Sirius huudahti: ”Sanoinhan puhuvani meidän pulasta!”
”Ei tuossa kyllä paljoa puhumista kaivattu”, Remus tokaisi naurahtaen.

Oven toisella puolella Minerva McGarmiwa hymyili itsekseen ja ajatteli: Voi noita pojan koltiaisia, vuoden kuluttua hekin jättävät tämän koulun ja aloittavat uuden sivun elämässään. Toivottavasti elämästä ei tule hirveän tylsää heidän lähdettyään.

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: Nirvu - 02.02.2012 22:56:12

Taidankin lopettaa piilolukemisen, kun kukaan muu ei kommentoi :) eli siis, tällanen kiva peruskelmificci, kliseitä tosiaan löyty melkosesti, mutta mitäs siitä, senhän takia niitä käytetään kun ne sopii kelmificceihin... ;) repesin muuten tolle siriukselle... ;D Njaah, ja jatkoa tosiaan toivon! ;)

Nirvu

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: Sussupaa - 03.02.2012 10:24:41

Kiitos kommentista Nirvu! :) nämä muutamat ekat luvut on sellaisia kirjottamaan totuttelu lukuja koska tämä on ensimmäinen kelmific mitä ikinä kirjoitan :D jatkoa tulee kunhan saan jotain väännettyä, kun koeviikkokin on kesken x)

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: FanGirl - 04.02.2012 12:03:57

Miten en ole aikaisemmin tätä huomannut? Tämä on yksi näistä perus kelmi-fikeistä jotka saa minulle hymyn huulille... Minä tykkään kovasti ja toivon että jatkat pian... Nyt pitää alkaa viikkaamaan kauheaa pyykki vuorta, ettei äiti suutu. Rakentava muuten hukkui juuri noihin pyykkeihin.

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: Sussupaa - 04.02.2012 12:41:33

Kiitos FanGirl kommentistasi :) menehhän toki pyykkejä viikkaamaan ;) jatkoa tulee varmaan ensvklp jos mitään älyttömän suuria esteitä ei tuu eteen :D

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13, luku 3|
Kirjoitti: Sussupaa - 09.02.2012 19:21:27

A/N: täsä ois kolmas luku. En saanut siitä ihan sellaista, mitä se ajatuksissani on mutta yritys oli kova :D


                                             3.   Luku       Junasta Tiffanylle

Tytöt jättivät laukkunsa koulun eteiseen ja lähtivät itse thestralien vetämille vaunuille. Katsellessaan vaunuja, jotka näyttivät liikkuvan itsestään, Lily huokaisi syvään. Sophie vilkaisi tätä kulmiensa alta.
”Toiseksi viimeinen kerta kun lähdemme vaunuilla täältä”, Lily kuiskasi.
”Ja sen takia aiommekin ottaa siitä kaiken irti!” huudahti James tyttöjen takaa.
Lily tuijotti poikaa murhaavasti.
”Sinä se aina osaat pilata tunnelman”, tyttö sanoi pettyneesti.
James nielaisi ja pyysi anteeksi oikeasti pahoillaan. Miksi onnistun aina pilaamaan kaiken Lilyn suhteen?
Sirius katsoi Jamesia todella hämmentyneenä. Mitä?! James Potter pyytämässä anteeksi? Sirius aukoi suutaan kuin kala kuivalla maalla.
”No niin tytöt, vaunuihin siitä, ei tukita koko tietä”, kuului Remuksen järjen ääni pitkähkön hiljaisuuden jälkeen.
”Tytöt?” tuli Siriuksen ja Jamesin suusta täsmälleen yhtä aikaa.
”Siltä te äsken vaikutitte.”
”Me OIKEAT tytöt emme ole tuollaisia”, Sophie sanoi painokkaasti.
”Sirius ja James ovat neitejä”, Tiffany jatkoi.
”Anteeksi kuinka?!”
Tiffany, Sophie ja Lily katsoivat parhaaksi juosta vaunuihin, ennemmin kuin jäisivät katsomaan mitä James ja Sirius keksisivät heille kostoksi.

Junassa tytöt etsivät vapaan osaston ja linnoittautuivat sinne. Hetken kuluttua Remuksen pää pilkisti ovesta.
”Ai, te olette täällä. Yritän löytää Siriusta ja Jamesia, oletteko nähneet heitä?”
”Ei ole näkynyt, eikä toivottavasti näykään.”
”No mutta Lily, älä ole vihainen Jamesille, joskus hän ei vain osaa olla hiljaa kun pitäisi”, Remus rauhoitteli.
”Hän on vain niin rasittava!” Lily tiuskaisi. Heti perään tyttö näytti kauhistuneelta. Miksi kerroin tuon Remukselle?
Remus näytti kuitenkin rauhalliselta. Ehkä tämä oli jollain tasolla samaa mieltä? Tai sitten Lily tulkitsi pojan ilmeen aivan väärin.
”Lähdenkin tästä etsimään muita, nähdään ensi vuonna”, Remus tokaisi astelleessaan ovesta ulos.
”Miksi sanoin Remukselle Jamesin olevan rasittava? Nyt Remus vihaa minua, autoimme toisiamme välillä läksyissä kun eksyimme yhtä aikaa kirjastoon. Hän vihaa minua, Jameskin varmaan vihaa minua kun Remus kertoo tälle minun pitävän häntä rasittavana.”
”Lily, taivaan tähden, rauhoitu! Et ole ennen välittänyt pätkääkään mitä kelmit sinusta ajattelevat, miksi teet nyt poikkeuksen? Ja korjaa jos olen ymmärtänyt väärin, sinähän haluaisit Jamesin vihaavan itseäsi?” Tiffany paukautti Lilylle.
”Minä… en tiedä mitä sanoa. En halua Jamesin vihaavan minua, en vain halua että hän pitää minusta”, Lily selitti tippaakaan asiaa selventäen.
”Tuohan auttoikin paljon.”

Lily on lähiaikoina ollut aivan sekaisin. Mitä on tapahtunut? Okei, on tapahtunut paljonkin eriskummallisia asioita, mutta miksi? Peterillä on tyttöystävä, Tiffany ja Remus ovat kavereita, James on aikuistunut, ainakin niin luulen, Lily on sekaisin Jamesin takia, Sirius on, no Sirius on Sirius. Sirius on muuten ollut vapaana aika kauan. Sirius on vapaa?
”Sirius on vapaa?!” Sophie huudahti tuoden ajatuksensa julki.
”Mitä?”
”Siriuksella ei ole tyttöystävää.”
”Sen tajusinkin jo. Onkohan koskaan ollutkaan? Siis ainakaan mitään vakavaa”, Tiffany ihmetteli. Lily näytti poissa olevalta.

”Mikä kaikkia vaivaa?!” Sophie huusi yhtäkkiä säikäyttäen sekä tytöt että juuri oven aukaisseen Siriuksen ja tämän takana seisovan Jamesin.
Kaikki kääntyivät katsomaan Sophieta todella kummastunut ilme kasvoillaan.
”Sirius, milloin sinulla viimeksi oli joku kainalossasi?” Sophie kysyi. Tiffany läiskäytti kätensä otsalleen. Ei näin, Sophie.
”Itse asiassa, Sarvihaara oli äsken, koska hän meinasi kaatua ja otin hänestä kiinni”, vastasi Sirius vähääkään ihmettelemättä outoa kysymystä.
”Sophie taitaa tarkoittaa milloin sinulla viimeksi oli ’tyttöystävä’”, James selvensi vierestä naurahtaen Siriuksen hitaudelle.
James nosti juuri pisteitään minun silmissäni, Sophie ajatteli virnistäen.
”Ai, no siitä on kauan.” Siitä lähtikin Siriuksen pitkä ja todella sekava selitys tyttöystävistä. Sophien katsahdettua poikaan turhautuneesti kulmiensa alta, Sirius päätyi vastaukseen: pari kuukautta sitten. Sirius näytti itsekin vähän hämmästyneeltä, hän ei ollut iskenyt tyttöjä pitkään aikaan.
Siriuksen avatessa suunsa sanoakseen jotain, Lily kiirehti sanomaan Remuksen etsivän heitä.
James ja Sirius katsahtivat toisiinsa, kuin miettien mitä tehdä. Lopulta päättivät kuitenkin mennä etsimään Remusta.
   
                                     
                                             Illan pimetessä juna pysähtyi vinkuen laiturille 9 ¾. Tytöt ottivat laukkunsa ja kiirehtivät käytävälle ennen ainaista ruuhkaa. Sophie suorastaan hyppäsi junasta ulos, törmäten johonkin korkeaan. Nostettuaan katseensa Sophie huomasi tuijottavansa Siriusta silmiin. Sirius näytti hetken hölmistyneeltä, jälleen kerran, kunnes virnisti kelmimäisesti. Sophie kerkesi ajatella, apua, ennen kuin Sirius hetken mielijohteesta sieppasi hänet syliinsä ja lähti juoksemaan piiloon muilta.
”Sirius, laske minut alas”, Sophie nauroi. ”Laske minut alas!”
”Okei”, Sirius pudotti Sophien jaloilleen maahan.
Siriuksen sylissä oli oikeastaan ihan mukava olla. Okei, Sophie, rauhoitu, et ajattele Siriuksen sylissä oloa sillä hetkellä, kun hän seisoo melkein itsessäsi kiinni. Miksi oikeastaan edes olemme näin pienessä syvennyksessä?

”Sirius mitä teemme täällä?”
”Olemme piilossa muilta, etkö näe?”
”Itse asiassa en. Enkä ymmärrä miksi toit minut tänne.”
Sirius vilkaisi Sophieta viekkaasti kulmiensa alta. Mutta varmasti haluaisit tietää, Sirius ajatteli virnistellen.
Sirius astui lähemmäs Sophieta, jolloin heidän välissään oli vain muutama hassu sentti. Sophie katsoi Siriusta hieman kysyvästi.
”Tuota Sophie-” Sirius aloitti silmää iskien.
”Sirius Musta. Jos yrität iskeä minua, niin se tulee olemaan tuhoon tuomittu yritys”, Sophie sanoi päättäväisesti, nojaten kuitenkin varulta vähän taaksepäin, tyttö ei nimittäin aivan luottanut aivojensa toimintakykyyn Siriuksen ollessa niin lähellä.
”Tulee vai?” Sirius kysyi tuoden kasvonsa aivan Sophien kasvojen eteen.
Sirius on aivan liian lähellä, haistan hänen tuoksunsa, tunnen hänen hengityksensä kasvoillani. Ja nuo silmät. Vaikken uskokaan sanontaan, että jonkun silmiin voi hukkua, perun puheeni Siriuksen kohdalla, koska hänen silmiinsä voisi kuka tahansa unohtua.
Sirius kumartui vielä eteenpäin, sipaisi huulillaan Sophien huulia. Kosketus ei ollut voimakas, sen tunsi juuri ja juuri. Se oli vain pieni hetki, hetki jona Sophie tunsi olevansa taivaassa. Sirius jäi sentin päähän Sophien kasvoista, ja vain oli siinä, kuitenkin niin siriusmaisen ovelana. Ilmassa oli sähköisyyttä, joka johtui ainoastaan kahdesta nuoresta pienessä syvennyksessä.
Sirius perääntyi kasvot virneessä.
Että tämän pitääkin näyttää noin tyytyväiseltä itseensä. Toisaalta, ymmärtäähän sen, poika pääsi tavoitteeseensa.
   
Lily ja Tiffany pyörivät ympäriinsä, he olivat kadottaneet Sophien väenpaljouteen. Remus, James, Peter ja Lucy saapuivat tyttöjen luokse ja kysyivät ovatko he nähneet Siriusta. Tiffany sai palaset loksahtamaan paikoilleen, Sirius ja Sophie jossain kahdestaan? Myös Remus näytti ynnäävän yhteen yksi plus yksi, ja vaihtoikin kysyvän katseen Tiffanyn kanssa. Lily katseli parivaljakkoa hieman ihmetellen, kunnes huudahti: ”Sophie, et ole tosissasi!”
”Pahasti vaikuttaa, että niin on päässyt käymään”, Tiffany totesi.
James tuijotti kaikkia vuorotellen, tämä ei tajunnut tilanteesta yhtään mitään.
”Kertoisiko joku minullekin, missä mennään?”
”Potter, sinua on sanottu viisaaksi. Sirius ja Sophie ovat kahdestaan jossain teillä tietämättömillä”, Lily tuhahti, kuitenkin kohtuullisen ystävälliseen sävyyn.
”Anturajalalla naisia?” James ihmetteli tirskahtaen perään, tirskahtaen oikein tyttömäisesti.
”Oletko aivan varma sukupuolestasi, Potter?” kysyi Lily nauraen.
James hiljeni täysin, kunnes tajusi mitä Lily sanoi.
”Anteeksi mitä?!” James pällisteli Lilyn suuntaan ja teki jonkunlaisen eteenpäin suuntautuvan liikkeen, kuitenkin pidätellen itseään.
”Apua, äitii”, Lily huudahti syöksyen Remuksen taakse. Remus tuijotti eteensä vähän tärähtäneen näköisenä. Lily on tainnut ottaa vähän jotain vettä väkevämpää.
Kaikki purskahtivat nauruun.

”Ei Lily ole juonut muuta kuin vähän mehua, jota otin mukaan Tylypahkasta, en tosin tiedä oliko se käynyttä”, Sophie totesi saapuessaan paikalle.
Lily kurkisti Remuksen olan yli, tosin, kun ei nähnyt sieltä mitään, hän siirtyi sivummas, tuijottaen Sophieta tiiviisti, kuin yrittäen lukea tämän ajatuksia. Tiffany tuijotti toiselta puolelta. Sophie punastui hiukan, mutta unohti asian kuitenkin nopeasti.
Sirius näytti tapansa mukaan itseltään, hyvin itsevarmalta ja komealta, eikä antanut Jamesin ja Remuksen kysyvän katseen häiritä.
”Missä te-” Remus aloitti, mutta lopetti kuitenkin lyhyeen Tiffanyn tökätessä häntä kylkeen ja viestittäen silmillään unohtamaan asian.
”Meidän pitää varmaan nyt mennä”, Tiffany sanoi merkitsevästi.
”Okei”, kuului toisten tyttöjen suusta.
Kaikki seisoivat hieman vaivaantuneena paikoillaan, kunnes Sophie ryntäsi halaamaan kaikkia poikia, paitsi Peteriä, joka oli taas kadonnut johonkin Lucyn kanssa. Sophien esimerkkiä seuraten, Tiffany halasi Remusta ja Jamesia, Siriusta tyttö katsoi vähän epäillen, mutta halasi kuitenkin. Lily halasi Remusta ystävällisesti ja toivotti hyvät kesät. James katsoi vierestä masentuneena, kunnes virnisti kelmimäisesti. Sirius nyökkäsi vierestä hyväksyvästi, Remus pudisti pienesti päätään, joskus siitä on hyötyä, että ymmärtää toisen ajatukset. James kuitenkin vähät välitti Remuksen kiellosta ja syöksyi halaamaan Lilyä, joka ei pojan ihmetykseksi edes huutanut. Tyttö jopa melkein halasi takaisin, mutta vain melkein. Se oli Jamesille kuitenkin jo hyvä syy olla onnensa kukkuloilla.

Tytöt etsivät Tiffanyn isän ja äidin ja lähtivät näiden kyydillä kohti uutta kotia.

                                   Kelmit jäivät vielä odottamaan Jamesin isää, joka veisi heidät kaikki, paitsi Peterin, Jamesin luo.
”Sirius Musta. Mitä ihmettä teit Sophien kanssa?” James kysyi melkein vihaisesti.
”Tuota.. kävimme tuolla juttelemassa”, Sirius vastasi hiukan ympäripyöreästi seiniä katsellen.
James tuijotti Siriusta vakavasti.
”Älä koske Sophieen, jos et ole tosissasi.”
”Mistä lähtien olet välittänyt minun suhteistani?”
”Siitä lähtien, kun olet alkanut iskemään Lilyn kavereita.”
”Mitä se haittaa vaikka isken Lilyn kavereita?”
”Lily alkaa vihata myös minua, jos sinä särjet hänen ystävänsä sydämen.”
”Miksi hän sinua alkaisi vihata?”
”Okei, pojat. James on oikeassa, joten lopettakaa kiistely. Sirius et voi ottaa tyttöä ja saman tien jättää häntä, varsinkaan jos hän on Lilyn ystävä”, Remus totesi järjen äänenä.
”Miksen?” Sirius nyrpisti nenäänsä hyvin epäsiriusmaisesti.
”Koska se ei ole oikein, eikä Lily varsinkaan tykkäisi siitä, ja James on halunnut Lilyn toisesta luokasta asti, joten et voisi tehdä sitä Jamesille.”
”Hyvä on, olette oikeassa. Jätän Sophien rauhaan.”
”Hyvä poika, Antura”, James virnisti.

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: FanGirl - 09.02.2012 21:32:31

Jei jatkoa! Tämä on viikon pelastus. Mä oon ollut kuumeessa ja tylsistynyt kotona. Mä ikävöin kouluun jo... No luku oli kyllä aika mahtava. Kiva Sirius/Sophie vaikuttaa hyvältä. Harmi muut käskee Siriuksen pysyä erossa, Sophei-parka ei saa edes kunnon mahdollisuutta ja Sirius voisi myös muuttua, hänestä voisi tulla unelmapoikakaveri, harmi ettei hän itse taida olla samaa mieltä. No jatkoa ja nopeasti.

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: Sussupaa - 09.02.2012 21:50:59

Voi ei, kuumeessa ei ole kivaa.. pikaisia paranemisia sinne :) sen näkee sitten mitä Siriukselle ja Sophielle tapahtuu ;) neljäs luku on jo työn alla ja parin viikon sisällä varmasti ilmestyy tänne

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: Nirvu - 09.02.2012 22:48:39

Heii, jatkoa! Hih, onkohan kaikki tän lukijat kipeenä? Kun mäkin oon... Mut siis kesäloma! Mäkin haluun! Ja oli (taas kerran ;) ) ihana luku!

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: Sussupaa - 10.02.2012 07:20:45

No voi teitä, koittakaahan parantua :) joo itekki vähän naureskelin että keskitalvi ja kirjotan kesälomasta, mikäs siinä :D hienoa että tykkäät :)

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: Ledi - 10.02.2012 14:03:19

Joo, taitaa olla ainoo vuoden 2010 kirjoitettu kelmificci, johon en ole kommentoinut, mutta tulihan sekin asia korjattua...  ;D Joo, mulla on pahemman luokan kelmiriippuvuus...  ;D
 
Mutta itse ficciin. Kliseitä aika paljon, mutta en sakota siitä, koska syyllistyn itsekin muutamiin miljooniin...  ;D  Lily on tähän asti jäänyt hiukan tyhjäksi hahmoksi, siis että on vain se punahiuksinen tyyppi, joka on kusessa Jamesiin. Jatkossa hiukan enemmän Lilynkin ajatusmaailmaa, jos mahdollista. Sophie taas on tullut hyvinkin tutuksi. James on ihana, kuten aina <3 Siriuskin on ihana, hauska ja idiootti <3 Tosin ihmeellistä, että sillä ei oo ollu kahteen kuukauteen nuoleskeluseuraa...  ;D  Mutta juh, tietty se on ihan kusessa Sophieen, nii ei sillä voikkaan olla ketään muuta...  ;D
 
Joo, yksi pilkunnussimisasia tuli mieleen: kun aloitat uuden kappaleen ja jätät siihen tyhjän välin, alkuun ei tarvita sisennystä. Se häiritsi, mutta minä olenkin perfektionisti, joten muita se ei ehkä niinkään häiritse...
 

Lainaus

Sirius pomppi ympäri makuusalia ilman paitaa, vaaleanpunaiset bokserit ja tohvelit jalassa, ja tarkemmin katsottuna tällä roikkui Sophien sukat korvissaan. Siis korvissaan? Kuka järkevä ihminen pitää sukkia korvissaan? Sophie pinkoi kasvot ja hiukset punaisena Siriuksen perässä. Muut nauroivat kaksikolle. Alle kolmasluokkalaiset katsoivat touhua hieman peloissaan.

Ahihi, iiiihana Sirre <3 (Mulle ainakin kävis paidatta pomppiva Sirius olohuoneeseen, joten Sophie taitaa olla hullu  ;D )
 
Juupa juu, näköjään kaikki tän lukijat oikeesti on kipeenä, nimittäin yksi lisää joukkoon...  ;D  Jaa, jatkoa jos kirjottaisit, olisin onnellinen täällä toipuessani...  ;D
 
Ledi

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: Sussupaa - 10.02.2012 21:56:27

Jes lisää kommentteja ja lukijoita :3

Lily on kieltämättä jäänyt vähän etäiseksi, mutta senkin asia korjaantuu ainakin osaksi seuraavassa luvussa :) jatkossa tulee myös enemmän kelmien näkökulmasta :D

vastaan tässä jokasen kommenttiin erikseen, mutta kun on niin mahtavaa kun kommataan :D

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13, luku 4|
Kirjoitti: Sussupaa - 16.02.2012 22:00:57

A/N: Tästä tuli taas aikas pitkä luku, tuskin kuitenkaa haittaa :) joihinki kohtiin en oo hirvee tyytyväine, mut en saanu parempaakaan tehtyä, joten tässä tämä sitten on.


                               4.   Luku       Vanhoja ja uusia tuttavuuksia



Godricin notkossa tytöt olivat saaneet muutettua Tiffanyn tämän uuteen kotiin ennätysajassa. Viikon Tiffanylla asuttuaan he olivat ehtineet käydä tutkimassa notkon läpikotoisin, suurimmaksi osaksi ainakin. He olivat löytäneet läheltä pienen lammen, jossa kävivät lähes joka päivä uimassa. He saivat vallata lammen itselleen, koska kukaan muu ei näyttänyt käyvän siellä. Notkossa oli rauhallista, suurin osa asukkaista oli vanhempia ihmisiä, jotka eivät päivisin juuri ulkona käyneet.

Tytöt loikoilivat ja ottivat aurinkoa Tiffanyn tontin kukkulalla. Sophie pyöri ylös ja alas mäkeä valittaen tylsyyttään. Tiffany katsoi tämän touhua virnistellen. Lily piti silmiään kiinni nauttien auringonpaisteesta ja nurmikon tuoksusta. Häntä ei tylsyys vaivannut.
”Sophie, mennäänkö lentämään?” Tiffany kysyi viattomasti, vaikka tiesi vastauksen etukäteen.
Sophie tuijotti toista hieman järkyttyneenä, luuliko Tiffany oikeasti saavansa minut luudan selkään?
”Ei, ei, ei ja vielä kerran ei! Minä en luudan kyytiin lähde.”
”Ei sitten. Lily tuletko?”
”Ei minulla ole luutaa.”
Tiffany pinkaisi äkkiä nurmen toiseen päähän, jossa sijaitsi varasto, ja takaisin tullessaan hänellä oli kolme luutaa mukanaan.
”Tiffany, mitä teet kolmella luudalla?” Sophie kysyi epäillen.
”Ajattelin, jos sinäkin innostuisit.”
Lily ja Tiffany ponkaisivat taivaalle. Heidän hiuksensa hulmusivat tuulessa ja he nauttivat täysin rinnoin. Tiffany nousi korkeuksiin ja syöksyi alas, suoristaen luutansa juuri ennen maahan törmäystä. Sophie katsoi järkyttyneenä Tiffanya, entä jos hän olisi törmännyt maahan?
Tiffany nauroi koko sydämestään, hän rakasti lentämisen tuomaa vaarantunnetta, joka sai adrenaliinin virtaamaan kehossa.
Lily katseli ystävänsä uhkarohkeaa lentoa, kunpa minäkin uskaltaisin lentää noin. Tiffany poukkoili luutansa kanssa ympäri ämpäri, välillä jopa ylösalaisin ollen. Meno näytti kuitenkin todella hallitulta. Jonkin aikaa ilmassa sinkoiltuaan, Tiffany pysähtyi Lilyn viereen.
”Sophie, heitätkö sen pallon sieltä?” Lily huudahti. Tytöt alkoivat kopitella ilmassa, mutta välillä Sophie joutui hakemaan pallon jostain sen pudottua maahan. Pallon pudottua kauas, Sophie katsoi sitä pitkään, kunnes totesi luudan olevan nopeampi keino ja varovaisesti nousi ilmaan. Lily katsoi Sophien menoa jännittyneenä, eikä uskaltanut sanoa mitään, ettei säikyttäisi tyttöä. Sophie ei voi oikeasti pelätä lentämistä kovin paljoa, koska tuollaisen matkan takia nousi luudan selkään, eikä kävellyt. Tosin, matka voi näyttää täältä ylhäältä paljon lyhemmältä, Lily pohti.
Sophie laskeutui varovasti pallon viereen, otti sen syliinsä nousten samalla luudan kyytiin, ja vei pallon Lilylle. Tytöt opastivat Sophieta vähän aikaa pysymään luudan selässä kunnolla, kunnes alkoivat kopitella.

Kelmit, ilman Peteriä, joka oli Lucyn luona, kävelivät pitkin Godricin notkon katuja, nauttien kuumasta kesäpäivästä. Sirius ja James kaipasivat kuitenkin jotain toimintaa, heidän mielestään oli tylsää vain kävellä.
Remus nosti katseensa taivaalle, katsellakseen lintuja. Poika piti lintujen katselusta, ne olivat vapaita, saivat päättää omasta elämästään. Kesäisin saan onneksi olla koulusta vapaa, kuin nuo linnut taivaalla, mutten ole oikeasti koskaan täysin vapaa.
Taivaalla näkyi kuitenkin jotain muutakin kuin vain lintuja. Aivan kuin joku lentäisi luudalla?
”Antura ja Sarvihaara, näettekö te tuolla taivaalla jotain?”
”Emme” pojat vastasivat tirkisteltyään ylös.
”Susiko taas?” Sirius kysyi. Remus nyökkäsi mietteliäänä.
Pirun susi. Se tekee elämästä todella vaikeaa, ja aisteistakin tulee yliherkkiä viikkoa ennen täysikuuta.
”Joku lentää luudalla tuolla kaukana. Ei, siellä on toinenkin. Menemmekö lähemmäs?”
”Todellakin!” James innostui.
Sirius lähti juoksemaan eteenpäin, olettaen että se oli oikea suunta. James lähti heti perään, Remus vähän jäljessä, koska ei olisi jaksanut juosta siinä helteessä. Remus kuitenkin saavutti toiset, mistä nämä olivat ihmeissään.
Pysähdyttyään oikean talon eteen, he kyyristyivät puskan taakse. James yritti kurkkia ketä siellä oli lentämässä, nimittäin talo oli ollut tyhjillään vuosia.

Jamesin leuka putosi maahan, sillä näki Lilyn lentämässä.
”Lily?” James huudahti pompaten pystyyn.
Lily säikähti yhtäkkistä ääntä ja väisti palloa, jonka Tiffany oli juuri tälle heittänyt. Pallo lensi Remuksen otsaan läsähtäen kipeän kuuloisesti.
”Anteeksi, Remus!” Tiffany huusi kiitäen poikia kohti.
Lily saapui poikien luokse hieman hitaammin ja varovaisemmin, samalla katsoen taakseen Sophieta. Nimittäin tyttö ei näyttänyt oikein hallitsevan luutaansa. Yhtäkkiä Sophie vain syöksyi eteenpäin, melkein törmäten Lilyyn. Lily onnistui väistämään tyttöä, vaikka aika tipalla se oli. Sophie kuitenkin jatkoi matkaansa törmäten Siriukseen. Sirius ulvaisi erikoisesti ja kaatui pusikkoon Sophien kaatuessa hänen päällensä.
Lily katseli ylös kömpivää kaksikkoa huvittuneena, vaikka se kuinka yrittivät, he eivät näyttäneet pääsevän ylös. Miten ihmeessä nuo kaksi joutuvat aina päällekkäin johonkin? Sophie on muutenkin taitava hankkimaan seuraa toisesta sukupuolesta. Kunpa minäkin osaisin jutella rennosti pojille, mutta siitä ei tule mitään. Varsinkin Remuksen kanssa se on aika vaikeaa, muille kelmeille ei edes voi jutella. Ja Remus on kuitenkin aika hyvännäköinen ja hauska. Okei, ajatukseni harhailevat vähän liikaa.
Lily vilkaisi Remuksen suuntaan vaistomaisesti tämän nauraessa. Remus ojensi kätensä nostaakseen Siriuksen ylös pusikosta, mutta Sirius oli vitsikkäällä päällä ja vetäisi Remuksen seurakseen.
”Mitä te muuten edes teette täällä?” Lily ihmetteli samalla nauraen poikien toilailuille.
”Remus näki taivaalla lentäviä hahmoja, ja tulimme katsomaan keitä he ovat”, James sanoi. Siriuksen suunnalta kuului epämääräistä muminaa, joka kuulosti etäisesti valitukselta Remuksen painosta.

”Hei jätkät, jos yrittäisitte nousta ylös sieltä?” Tiffany yritti kuulostaa järkevältä.
”Ei onnistu, koska Kuutamo on päälläni. Ja Sophie käyttää minua tukipuuna yrittäessään kammeta itseään irti juurakosta”, Sirius mumisi epäselvästi.
Tiffany auttoi Remuksen ylös, Lily Sophien, mutta kukaan ei koskenutkaan Siriukseen. Tämä sai pärjätä ihan omin avuin. Sophien luuta meni päreiksi, eikä sitä saatu enää korjattua. Tiffanya asia ei hirveästi haitannut, sillä luuta oli vanha ja hidas.
 
”Pelataanko huispausta, kun tekin nyt olette täällä?” Tiffany kysyi. Lily katsoi Tiffanyä kulmiensa alta, vaikka tyttö tulikin nykyään kelmien kanssa jotenkuten toimeen, ei hän kuitenkaan kovin paljoa aikaa näiden kanssa halunnut viettää.
”En tiennytkään, Tiffany, että pelaat”, Remus totesi.
”Lily pelaa myös”, Tiffany sanoi nopeasti.
Nyt olen todellakin vaikeuksissa Lilyn kanssa, Tiffany ajatteli.
”Todellako?” James ihmetteli.
”Osaan lentää, mutten pelata hirveän hyvin”, Lily myönsi. Voi Tiffany, miksi sinun pitikään tehdä näin? No, ehkä pari tuntia kelmien kanssa vielä menee.
”Sittenhän meidän pitää kokeilla, että näemme Lilyn taidot”, Sirius huudahti. Hän oli ilmeisesti päässyt pusikosta ylös.
Tiffany pinkaisi uudelleen varastoon, katsoakseen, löytyisikö sieltä lisää luutia. Takaisin tullessaan hänellä oli vain yksi luuta mukanaan.
”Kolmella luudalla emme tee hirveästi mitään”, tyttö totesi tullessaan lähemmäs.
”Haemme Jamesilta äkkiä pari luutaa lisää”, Sirius ehdotti Jamesiin vilkaisten. Kukaan ei hetkeen vastannut, ja kaikki vain tuijottivat toisiaan.
”Menkää jo!” Tiffany huudahti. Sirius ja James kääntyivät ympäri ja pinkaisivat juoksuun. Remus ei jaksanut lähteä.
”Noilla kahdella on aina liikaa energiaa”, Remus totesi katsoessaan Jamesin ja Siriuksen perään. Lily hymähti, hän oli samaa mieltä Remuksen kanssa.

Pojat saapuivat takaisin nopeasti lentäen.
”Te kävitte viidessä minuutissa Jamesilla?” Remus kysyi epäuskoisesti.
”Juoksimme lujaa”, Sirius naurahti.
”Ja lensimme vielä lujempaa”, James lisäsi.
”Sen uskon.”
”Anna olla, nyt pelataan”, Sirius käski.
Sirius nakkasi Remukselle yhden luudista, ja he nousivat taivaalle. Lily ja Tiffany tarttuivat myös luutiinsa ja kohosivat yläilmoihin. Sophie katsoi jäljelle jäänyttä luutaa ja muita epäilevästi, kunnes nousi luudan selkään ja taivaalle.
”Okei, pojat ja tytöt. Reilua peliä, ei liian kovakouraisia tai monimutkaisia liikkeitä, koska Sophie on toista kertaa elämässään luudan selässä. Jakakaa roolit itsellenne, tytöt vastaan pojat!” Tiffany huusi. Joillakin oli pari paikkaa pelattavanaan, koska pelaajia ei ollut tarpeeksi. Maaleina toimivat puihin kiinnitetyt hula-vanteet, joita kummallakin joukkueella oli vain yksi. Koripallo oli kaato. Ryhmyjä ei ollut lainkaan. Sieppinä oli Jamesin oma sieppi, joka kulki tällä aina mukana. 

Tiffany ja James toimivat joukkueiden kapteeneina ja tuomaroivat myös yhdessä. Lily oli etsijänä ja jahtaajana. Sophie oli myös jahtaaja, Tiffany pitäjä. Toisessa joukkueessa James oli toimi etsijänä ja jahtaajana, Remus jahtaajana ja Sirius pitäjänä.
James heitti koripallon, siis kaadon, ilmaan ja syöksyi Lilyn kanssa kohti sitä. Lily sai kaadon kopiksi ja kiihdytti huimaan vauhtiin kohti Siriusta ja hula-vannetta. Tyttö ei kuitenkaan päässyt kovin pitkälle, koska James ja Remus kiilasivat hänet heidän väliinsä ja Lily pudotti pallon. James syöksyi kohti maata saaden kaadon kiinni. Hän teki surmansilmukan kääntyen oikeaan suuntaan, puikkelehtien Lilyn ja Sophien välistä Tiffanyn eteen.
James heitti kaadon. Pallo meni pari metriä vanteen ohi.
”James nyt ymmärrän, miksi et ole jahtaaja”, Tiffany huusi nauraen.
”Lily häiritsi!”
”En tehnyt mitään.”
”Olit liian lähellä.”
”Onhan sekin toki syy heittää ohi.”

Oli jo myöhä, kun he lopettivat pelaamisen. Sophien huomattua, paljonko kello on, tälle tuli kiire päästä kauppaan ostamaan suklaata. Tyttö suorastaan ajoi kelmit pois Tiffanylta, juoksi sisälle vaihtamaan vaatteet, samalla huutaen tervehdykset Tiffanyn vanhemmille, ja juoksi takaisin pihalle, ennen kuin muut tytöt ehtivät tehdä mitään.
”Tiffany, onko sinulla lainkaan jästirahaa?” Sophie kysyi hengästyneenä.
”Ei ole.”
”Lily?”
”Ei.”
”Sitten pitää mennä Viistokujalle.”
”Kello on paljon.”
”Ei haittaa, tarvitsen suklaata.”
Sophie juoksi tien viereen ja nosti sauvakätensä ylös, kutsuen violetin bussin kyyditsemään heidät Viistokujalle. Tiffanylle tuli kiire juosta sisälle kertomaan heidän lähdöstään, mutta hän kerkesi kuitenkin.

Viistokujalla Sophie otti Tiffanyn mukaansa Hunajaherttuaan, Lilyn mennessä käymään Irvetassa. Irveta oli aina yhtä ahdistava paikka, jossa kymmenet maahiset tuijottivat kaikkia tekemisiäsi. Lily hoiti asiansa mahdollisimman nopeasti Irvetassa päästäkseen raikkaaseen ulkoilmaan.
Matkalla Hunajaherttuaan Lily näki suunnilleen hänen ikäisensä tytön olevan vähän eksyksissä. Häntä pitäisi varmaan auttaa, Lily pohti ja käveli tytön luo.
”Anteeksi, oletko eksyksissä?”
”Kyllä, etsin matami Malkinin puotia,” tyttö vastasi.
Lily lähti opastamaan tyttöä, joka esitteli itsensä Océane Moreauksi, tämän määränpäätä kohti. Océane on ranskalainen tyttö, joka kävi koulua Beauxbatonsissa, mutta sai tarpeekseen sen liian tiukasta kurista ja päätti tulla viimeiseksi vuodekseen Tylypahkaan, koska hänen äitinsäkin sai töitä Lontoosta. Lily selitti Océanelle Tylypahkasta kaiken oleellisen ja epäoleellisen. Lilyn selittäessä kelmeistä, Océane nauroi. Tämä ihmetteli, miten Lily ei voi pitää sellaisista ihmisistä. Lily mumisi vastaukseksi jotain epäselvää.
”Hei, haluaisitko tulla käymään kaverini luona lähi aikoina? Asun nimittäin siellä loman ajan.”
”Oi, se olisi mukavaa”, Océane huudahti. Tämä puhui ranskalaiseksi englantia hyvin.
Saavuttuaan Hunajaherttuaan, jossa Sophie ja Tiffany edelleen olivat, Lily esitteli tytöt toisilleen.  Lily ei kylläkään osannut lausua ranskalaista nimeä kovin hyvin, joten Océane korjasi.
”Nimeni on Océane.”
”Oc- mikä?” Sophie hämmästeli.
”O-cé-a-ne.”
”Osiene?”
”Ei”, Océane nauroi.
”Antaa olla. Sovitaanko, että lempinimesi olisi Nessi?”
”Sopii”, Océane hymyili. Nämä tytöt vaikuttavat mukavilta, Océane ajatteli.
”Ai niin Tiffany, kutsuin Nessin teille käymään jossain vaiheessa kesälomaa”, Lily totesi.

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: Ledi - 17.02.2012 00:13:34

Whii, jatkoa!  ;D  Juupa juu, olen kuumeessa kotona, ja nukuttuani melkein koko päivän ei väsytä yhtään...
 

Lainaus

James syöksyi kohti maata saaden kaadon kiinni. Hän teki surmansilmukan kääntyen oikeaan suuntaan, puikkelehtien Lilyn ja Sophien välistä Tiffanyn eteen.
James heitti kaadon. Pallo meni pari metriä vanteen ohi.
”James nyt ymmärrän, miksi et ole jahtaaja”, Tiffany huusi nauraen.
”Lily häiritsi!”
”En tehnyt mitään.”
”Olit liian lähellä.”
”Onhan sekin toki syy heittää ohi.”

Njäh, sori pitkä lainaus, mut kohta oli ihana <3 Jamesin perustelut...  ;D  Hih, James on ihana <3
 
Joo, rakentava on jo nukkumassa tai niin pahoissa kuumehoureissa ettei jaksa esiintyä... Mutta hahmoja kommentoin vielä vähän. Lilystä sai hiukan paremman kuvan tän luvun perusteella, pisteet siitä. James on iiihana <3 Ja Sirius ja Remus ja kaikki <3 (jaa, että mitenkäs tämä hahmojen kommentointi menikään..?)
 
Joo, parempaan en näin 38^o  kuumeessa pysty, mutta kai se annetaan anteeks..? Juu, ja jatkoa, jatkoa! Ja jos vaan viittisit kirjottaa yhtään pidempiä lukuja, olisin ilonen...  ;D
 
Ledi

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: Sussupaa - 17.02.2012 08:03:11

Hienoa, että pidit! :) seuraavasta luvusta taitaa tulla tooosi pitkä, koska kirjotan loppu kesäloman samaan lukuun (saa nähä onnistuuko, mutta yritetään :D)

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: sateenkaarinalle - 17.02.2012 12:40:42

Oijoij ku James on ihana ♥
Kirjotat mun mielestä tosi hyvin ja selkeesti. En oo kai huomannu yhtää kirjotusvirheitä :) Ja luvut on sopivan pitkiä.
Äh, anteeks, en oikee osaa kirjottaa tälläsii arvostelui :--D

Mutta, odotan innolla jatkoa !

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: Sussupaa - 17.02.2012 15:40:42

Kaikki nyt jotenki fanittaa Jamesia, mutta ei siinä mitään kyllähän sitäki pitää fanittaa ku omasta mielestä Remus on paras :D

ja kiitos kaunis sateenkaarinallelle kommasta :)

jatkoa tulee joooooskus saa nähä millon, koska seuraavat vklp on buukattu täytee mutta yritän aina pienimmissäki väleissä kirjottaa  ;D

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13, luku 5|
Kirjoitti: Sussupaa - 18.02.2012 03:12:51

A/N: Muokkasin tätä lukua jonkin verran, nyt on hieman parempi kuin ennen :)



                                                5.   Luku       Toisen onni on toisen epäonni



Kaikki kelmit istuivat Jamesin perheen autotallissa. Oli täysikuu, ja Remuksen muodonmuutos oli meneillään. Anturajalka katsoi ystävänsä kärsimystä surullisena. Mitä Kuutamo, tämä ihana ja kaikille ystävällinen ihminen on tehnyt, ansaitakseen tällaisen kohtalon? Koira ei soisi kellekään näin hirveää kohtaloa, ei edes Kalkarokselle, nähdessään mitä Remus joutuu kestämään aina täydenkuun aikaan. Remus vääntelehti ja vikisi tuskissaan, silmissään kärsivä ilme. Koira ja hirvi vaihtoivat surulliset katseet, tämä yö ei ollut tavallinen muodonmuutos yö. Yleensä pojat odottivat innolla seikkailujaan, mutta tänään kaikki, paitsi Peter, olivat hieman alla päin, eikä kukaan tiennyt syytä sille. Yleensä vähintään Anturajalka hyppi suden ympärillä, kutsuen tätä leikkimään. Tänä yönä koira istui yksin nurkassa, hiljaa vinkuen hengityksensä tahtiin. Jopa susi hiljentyi kuuntelemaan tuota ääntä, pysähtyen paikalleen.
Pieni rotta oli vilkkaalla päällä, se vikelsi ympäri ämpäri lattiaa. Lopulta susi hermostui siihen, ja lähti juoksemaan sen perään. Tämä herätti surullisen koirankin toimintaan, se hyppäsi suden niskaan, vetäen sen maahan. Susi ja koira painivat lattialla, eivät kuitenkaan toisiaan satuttaen. Hirvi katseli riehumista vähän kauempaa, tämä oli hieman kateellinen. Koira ja susi olivat aina tulleet loistavasti toimeen, olivathan ne vähän kuin sukulaisia. Anturajalka sai suden mielen aina rauhoittumaan vain olemalla sen lähellä. Sarvihaaran piti ahdistaa susi nurkkaan, jopa väkivalloin, saadakseen sen rauhoittumaan edes vähän. Rotalla ei ollut kuitenkaan mitään mahdollisuuksia saada kontrollia sudesta, mistä hirvi piristyi vähän. Matohäntä oli muutenkin hiljainen ja pieni, ei läheskään yhtä sosiaalinen kuin ystävänsä. Hän vain roikkui porukan mukana, ja oli etääntynyt entisestään saadessaan tyttöystävän.
Susi ja koira lopettivat paininsa, asettuen makoilemaan lattialle, aivan vieri viereen. Hirvi asteli myös paikalle, polvistuen ystävysten viereen. Rotta kurkisti piilostaan, totesi vaaran olevan ohi, ja meni muiden viereen, jääden kuitenkin hieman kauemmas, koska ei pitänyt poikien läheisyydestä. Aamun sarastaessa ja kuun mennessä piiloon, koira avasi silmänsä. Remus oli syvässä unessa, käyttäen koiran vatsaa tyynynään. Jos koira olisi voinut hymyillä, se olisi varmasti sen tehnyt. Remus näytti niin rauhalliselta nukkuessaan, ei uskoisi, että viime yönä oli ollut täysikuu. Anturajalka tökkäsi kuonollaan Remusta, jotta tämä heräisi, mutta mitään ei tapahtunut. Koira tökkäsi toisenkin kerran, hieman kovempaa, mutta poika pysyi sikeässä unessa.
Hirvi heräsi, muuttuen nauravaksi Jamesiksi. Poika herätti naurullaan myös rotan, joka muuttui ihmetteleväksi Peteriksi. Tämän ymmärtäessä mille James nauroi, hän repesi myös nauruun.
”Oi, kun he ovat suloisia”, James lässytti.
Koira näytti hieman happamalta Jamesin kommentista.
”Miksi et muutu Siriukseksi?” Peter kysyi koiralta. Koira pudisti pienesti päätään, se ei halunnut herättää nukkuvaa poikaa. James käveli Remuksen viereen ja läpsäisi tätä kevyesti poskelle. Ei tapahtunut mitään reaktioita.
”REMUS LUPIN, HERÄÄ!”
Remus hätkähti hereille, kuten myös parin kilometrin säteellä asuvat naapurit. Peter säikähti niin, että lensi takamukselleen. Anturajalka haukahti, ja muuttui lattialla makaavaksi Siriukseksi.
Remus oli vielä vähän tokkurassa ja näytti ihmettelevän maailman menoa paljonkin. Sirius napsautti sormiaan Remuksen silmien edessä.
”Kuutamo, oletko varmasti hereillä?”
Poika ei vastannut, käveli vain ulos. Muut vaihtoivat kummeksuvat katseet, yleensä nimittäin Sirius oli se hidas aamuisin. Yhtäkkiä pihalta kuului hirveä loiskahdus. Muut vaihtoivat vielä kummeksuvammat katseet ja kiirehtivät pihalle. Remus käveli vastaan virkeänä ja vettä valuvana, ja sanoi hypänneensä uima-altaaseen.
”Loistava idea! Tuo pitäisi tehdä Anturalle aina kouluaamuisin, jotta hänet saataisiin ylös”, James huudahti innoissaan. Sirius näytti hapanta naamaa, jo toisen kerran kymmenen minuutin sisällä, tällä kertaa kuitenkin ihmisenä. Pikkuhiljaa ilme kuitenkin muuttui.
”En mielelläni olisi märkä heti aamusta. Mutta toisaalta, se voisi olla ihan mukavaakin, koska-” Sirius aloitti viekkaasti, ”tytöt ainakin kuolaisivat perääni.”
”Sitä he tekevät jo aivan tarpeeksi ennestäänkin”, Remus totesi kumartuen sitomaan kengännauhojansa. Ylös noustessaan poika irvisti, hän oli ilmeisesti taas raapinut itseään, tai sitten se oli Sirius. Remus vilkaisi Siriusta, joka ilmeisesti vieläkin mietti vetistä herätystä ja tyttöjen kuolaamista. Äänekäs mahan murina kuitenkin keskeytti Siriuksen ajatukset. Jamesille se oli merkki hätistää pojat sisälle kuivattelemaan ja syömään aamiaista.
Viime yö ei ollut niin kamala kuin olisi voinut olla, Remus ajatteli saadessaan kuivat vaatteet päällensä.

Kesälomaa oli pari viikkoa jäljellä, kun Océane saapui Tiffanylle. Kolmas ylimääräinen ihminen talossa, vaikka se olikin iso, alkoi olla jo vähän liikaa, niinpä tytöt pystyttivät teltan pihalle. Teltta oli tietenkin taialla suurennettu, siellä oli kaksi isoa makuuhuonetta, olohuone, keittiö ja kylpyhuone. Tytöillä oli siis enemmän tilaa teltassa kuin koskaan oli sisällä talossa ollut.
Sophie ja Tiffany valtasivat toisen makuuhuoneen, Lily ja Nessi toisen. Kaikki tytöt lähtisivät Tiffanyn vanhempien kyydillä King’s Crossille, joten heillä oli kaikki koulutavarat mukanaan. Heiltä puuttui kuitenkin jotain aineita taikajuomia varten, sekä kaikki kirjat. Kirjalistoja ei ollut vielä Tylypahkasta saapunut, joten tyttöjen piti odottaa niitä ennen ostoksille pääsemistä.
Illan tultua tytöt kokoontuivat Sophien ja Tiffanyn huoneeseen juttelemaan ja kertomaan Nessille kaiken Tylypahkassa opiskelusta. Välillä juttu kääntyi epäolennaiseen, poikiin ja Tylyahon kauppoihin ja kuppiloihin. He tulivat loistavasti juttuun keskenään, ja nauroivat moneen otteeseen mahat kippurassa.
”Onko teillä kenelläkään poikaystävää?” Nessi kysyi uteliaasti.
”Lilyllä on.”
”Itse asiassa ei ole, eräs henkilö vain piirittää minua.”
”Etkö sinä sitten pidä hänestä?”
”Itse asiassa en.”
”Lily, huomasitko, hoet paljon sanaa ’itse asiassa’.”
”Itse asiassa siinä on kaksi sanaa.”
Sophie alkoi nauraa muiden keskustelulle, joka oli kaikkea muuta kuin älykäs. Myös Nessi ja Tiffany tirskahtelivat. Lopulta hysteerinen kikatus levisi koko huoneeseen.
Rauhoituttuaan tytöt selittivät Jamesin ihastuksesta Lilyyn. Tiffany epäili myös Sophien olevan ihastunut Siriukseen, mutta Sophie kielsi asian jyrkästi, joten Tiffany antoi asian olla. Nessi katsoi toisten sananvaihtoa kummissaan, miksi he kieltävät tunteensa? Paljon helpompaa olisi elää vaikka pari kuukautta suhteessa, kuin antaa ihastuksen mennä ohi.
”Mikä siinä on, kun kiellätte tunteenne?” Nessi toi ajatuksensa julki.
”James on täysi pelle, hänen kanssaan ei voi jutella mistään järkevästi. Ja Sirius taas, hän on vielä pellempi”, Lily valitti.
Sophie laski katseensa polviinsa. Sirius saattaakin olla pelle, mutta hän on hauska ja hänen kanssaan pystyy nauramaan. Ja hän on hyvännäköinen.
”Sirius on ihan mukava, niin on Jameskin”, Sophie totesi hiljaa. Lily katsoi tätä hieman järkyttyneenä, Tiffany nyökkäsi. Nessi hymyili tyytyväisenä, tulevana vuonna tytöt toivottavasti tajuavat jotain uutta.
Nessi yllytti toisia tekemään kaksi listaa, toiseen koulun hyvännäköisimmät pojat, toiseen mukavimmat. Lily ja Tiffany olivat hieman vastahakoisia, mutta suostuivat kuitenkin.
Hetken tuskailtuaan listansa kanssa, Lily tuijotti aikaansaannostaan järkyttyneenä.
Kaikki antoivat listansa Nessille, joka toimi puolueettomana tuomarina ja kirjoitti eniten ääniä saaneet ylös.
”Okei, koulun hyvännäköisimmät pojat ovat paremmuus järjestyksessä: Sirius Musta, James Potter ja Daniel Sandler. Mukavimmat pojat ovat Remus Lupin, Daniel Sandler ja James Potter. Kuka tämä Daniel oikein on?”
”Hän on Rohkelikon huispausjoukkueessa jahtaajana”, kuului tyttöjen suusta yhtä aikaa.
”Ai, okei. Lily, jos James kerta on noin hyvin rankattu, miksi et pidä hänestä?” Nessi ihmetteli.
”Hän on yrittänyt iskeä minua toiselta luokalta saakka, se ottaa vähän hermoille.”
”Lily vain pelkää, että ihastuu Jamesiin. Hän luulee, että kerran vihaamaansa ihmistä pitää vihata aina, tai jotain sinnepäin”, Sophie kuiskasi isoon ääneen, niin että Lilykin varmasti kuuli. Kaikkien yllätykseksi Lilyn suunnalta ei kuulunut vastalausetta. Tyttö vain nousi ylös ja käveli huoneeseensa nukkumaan. Muut katsoivat tämän perään, kunnes Nessi totesi myös menevänsä nukkumaan. Sophie ja Tiffanykin menivät sängyilleen, Tiffanyn mielessä pyöri kuitenkin Lilyn hiljaisuus. Miksi tyttö ei sanonut mitään? Ehkä hän on jättänyt kertomatta jotain? Tai sitten häntä vain väsytti todella paljon, ja hän halusi nukkumaan. Oli miten oli, en saa vastausta pähkäilemällä sitä itsekseni, pitää muistaa kysyä Lilyltä.
Seuraavana päivänä kirjalistat ja muut tiedotukset saapuivat. Kirjeet olivat tavallista paksummat, seitsemäsluokkalaisilla oli paljon tapahtumia, joista jokaisesta kerrottiin erikseen. Kurpitsajuhlan aikaan järjestettäisiin tanssiaiset, mikäli valvojaoppilaat ja johtajatyttö ja -poika haluavat sellaiset järjestää. Kuitenkin perinteiset juhlat pidettäisiin. Joulutanssiaiset tulevat ainakin olemaan, mitä varten tyttöjen pitäisi hankkia juhlamekko ja poikien juhlakaapu.
Lilyn kuoressa oli jotain muutakin. Nimittäin Johtajatyttö- merkki. Lily tuijotti merkkiä suu auki, kunnes Tiffany tuli ja sulki tytön suun.
”Olen johtajatyttö?” Lily ihmetteli.
”Niin näytät olevan”, Sophie totesi kuin asia olisi ollut selvä jo päiviä sitten.
”Kukahan on johtajapoika?” Tiffany mietti.
”Varmaan Daniel tai Remus”, Lily vastasi.
”Lopettakaa jo ihmettely, haluan Viistokujalle ostamaan juhlakaapua!” Nessi huusi.
”Ai pojaksiko ajattelit pukeutua?” Sophie virnisti.
”Mekkoa tarkoitan!” Nessi huudahti nauraen ja juosten kohti ovea. Muiden ei auttanut muu kuin mennä perään, Poimittaislinja tulisi yllättävän tutuksi tämän loman aikana, sillä muuta kulkuneuvoa ei ollut tarjolla.
Viistokujalle päästyään tytöt suuntasivat ensimmäiseksi matami Malkinille ostamaan juhlamekkoja. Lily ei ollut kovin innostunut vaateostoksista, mutta innostui nähdessään kaikki hienot mekot. He ottivat kasan mekkoja syliinsä ja lähtivät sovituskopeille. Tiffany löysi ensimmäisenä kauniin violetin satiinimekon, jonka helma oli leveä ja kerroksittain ommeltu. Nessi päätti ostaa tumman yönsinisen, olkaimettoman mekon, jonka helma aaltoili kuin lähes tyyni meri. Sophie löysi räikeän pinkin mekon, jossa oli lyhyt, hyvin laskeutuva helma ja paljon koristuksia. Tyttö näytti mekossaan todella hyvältä, kun muutti hiuksensa mustiksi.
Lilyllä mekon etsiminen kesti kauan. Hän sovitti lähes kaikkia vähänkään hienoja mekkoja. Lopulta tyttö sovitti tummaa, maanläheistä vihreää mekkoa, joka näytti tämän mielestä melkein rumalta. Lilyn päällä mekko näytti muuttavan muotoaan, se sointui täydellisesti tytön silmiin ja hiuksiin. Sophie nosti peukut pystyyn.
”James pudottaa silmät päästään nähdessään sinut tuollaisena”, Tiffany sanoi varovaisesti.
Lily kuitenkin hymyili, vähän väkinäisesti, mutta hymyili yhtä kaikki.
”Toivottavasti ei nyt sentään.”

Jamesin luona myös kelmit saivat Tylypahkan kirjeensä. He eivät kuitenkaan jaksaneet heti avata niitä, koska yrittivät kehittää jonkun sortin kaukokuuntelu laitteita. Sirius nimittäin halusi laitteen, jolla voisi kuunnella tyttöjen juttuja makuusalissa. Kun he eivät onnistuneet Remuksenkaan avulla, he päättivät luovuttaa ja uppoutua kirjeisiin.
Luettuaan kirjeensä, James alkoi pomppia ympäriinsä kuin hullu. Sirius ja Remus katsoivat tätä ihmeissään, Peter keskittyi lukemaan kirjettään.
”Olen johtajapoika!” James huusi.
”Mitä? Onko Dumbledore seonnut?” Sirius ihmetteli. Remus nyökytteli vierestä.
”Kiitos kannustuksesta, kaverit.” James esitteli merkkiään toisille, ja nämä joutuivat myöntämään Jamesin tosiaan olevan johtajapoika. Iloinen poika hyppeli yläkertaan näyttämään merkkiä myös vanhemmilleen.
Hetken kuluttua kuului yllättyneen herra Potterin ääni: ”Enpä olisi uskonut, että pojastamme tulee ihan Johtajapoika. Hieno homma, mutta ihmettelen kyllä Dumbledoren päätöstä.”
Sirius virnisteli alakerrassa. Jamesin isä ei kuitenkaan ollut ainoa, joka asiaa ihmetteli, sillä Jamesin takia koulusta oli lähetetty paljon kirjeitä, jotka kertoivat typeristä piloista ja jälki-istunnoista.
Remus selvisi hämmästyksestään, ja vilkaisi tarvikelistaansa ja totesi tarvitsevansa lisää taikajuomatarvikkeita ja juhlakaavun, joten hän ehdotti lähtöä Viistokujalle. Peter katsoi Remusta hieman pahoinvoivan näköisenä.
”Emmehän mene Poimittaislinjalla?”
”Ei ole muutakaan kyytiä, joten pahoin pelkään.”
Peter näytti olevan oksentamaisillaan.
”Ei se niin paha ole”, Sirius nauroi.
Pojat ottivat rahansa mukaan, kutsuivat violetin bussin ja nousivat sen kyytiin, Peter todella sairaan näköisenä. Matka Viistokujalle sujui nopeasti ja puolelta toiselle heiluen. Heti ulos bussista päästyään Peter oksensi maahan, melkein Siriuksen kengille. Sirius hyppäsi pois alta jonkun vanhemman naisen päälle, ja pyyteli vuolaasti anteeksi naisen katsoessa tätä pahasti. Naisen lähdettyä Sirius katsoi Peteriä murhaavasti.
”Kiitos, kamu”, Sirius sanoi sarkastisesti.
”Olepas hyvä.”
”En ymmärrä Matohännän huumorintajua.”
”Et ole ainut.”

Ilman suurempia kommelluksia kelmit pääsivät Apoteekkiin ja Malkinille ostamaan kaapuja. Matami Malkinille mennessään kelmit törmäsivät Lilyyn, Tiffanyyn, Sophieen ja Nessiin. Tiffany ja Sophie esittelivät kelmit ja Nessin toisilleen. Sirius yritti flirttailla Nessin kanssa, mutta kun tämä katsoi poikaa nenänvarttaan pitkin, Sirius tajusi lopettaa. Miten joku voi olla pitämättä minun ulkonäöstäni, Sirius ihmetteli.
”Ette sattuisi tietämään, kuka on johtajatyttö?” Remus kysyi tytöiltä ennen lähtemistään.
”Lily”, kuului kuin yhdestä suusta.
”Oikeasti?” James huudahti.
”James on nimittäin johtajapoika”, Remus totesi muina miehinä.
”Voi ei”, Lily kuiskasi niin hiljaa, ettei kukaan kuullut. Tyttö ei ollut kuitenkaan aivan varma, olisiko se huono asia, että James on johtajapoika. Hänhän voisi jopa tutustua poikaan.

Loppu loma sujui nopeasti hauskaa pitäen. Tytöt eivät enää sen koommin kelmeihin törmänneet, mistä Lily oli enemmän kuin mielissään.
Tuli päivä, jolloin piti lähteä takaisin Tylypahkaan. Laiturilla 9 ¾ oli ruuhkaa, kaikki opiskelijat ja vanhemmat yrittivät päästä oikeaan paikkaan. Tytöt pääsivät kohtuullisen helposti junaan ja löysivät nopeasti tyhjän vaunuosaston. Nessin ja Tiffanyn pöllöt, Enzo ja Ava, pitivät kovaa ääntä häkeissään, koska eivät halunneet olla vangittuina. Puolessa välissä matkaa James tuli hakemaan Lilyn valvoja- ja johtajaoppilaiden vaunuun ohjeistusta varten. He viettivätkin loppumatkansa siellä saaden tietää tehtävänsä, ja suunnitellen tulevan vuoden tapahtumia, sekä partioiden käytävillä. Perille päästessään kaikki olivat iloisia ja onnellisia, koska he pääsivät takaisin toiseen kotiinsa ja saisivat pitkän päivän päätteeksi ruokaa ja sen jälkeen saisivat mennä nukkumaan omiin makuusaleihinsa. Varsinkin Nessi oli innoissaan, sillä häntä odotti lajittelu tupaan, jossa hän viettäisi viimeisen vuotensa.
”Vihdoinkin kotona”, Lily huokaisi Tylypahkan porteilla. Tyttö saisi olla taas puoli vuotta ilman Petunian piikittelyjä.
McGarmiwa tuli hakemaan Nessin ensiluokkalaisten mukana lajitteluun. Hänen vuoronsa oli ensimmäisenä. Nessi otti hatun päähänsä jännittyneenä. Koko sali oli hiirenhiljaa.
”Sinähän olet selvä KORPINKYNSI”, hattu huusi. Kaikki hurrasivat, varsinkin korpinkynteläiset. Sophie, Tiffany ja Lily olivat hieman surullisia, sillä Nessi ei olisi heidän kanssaan samassa tuvassa, mutta he näkisivät toisiaan kuitenkin joka päivä, niin sillä ei ollut niin väliä.

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: Ledi - 18.02.2012 11:07:04

Hah! Taas eka!  ;D
 
Joo, luku oli kiva ja otsikko/nimi/joku homma siinä alussa sopi siihen hyvin. Joissain kohdissa tosin hyppi hiukan, mutta kokemuksen syvällä rintaäänellä voin todeta, että se on normaalia yökirjoittajille. Joten toivoisin, että jatkossa hiukan vähemmän 3 aikaan kirjoitusta (sanoo tämä tyyppi, joka joskus kirjoittaa aamu 5:een...), jos mahdollista...
 
James oli taas ihana <3 Nimim. James-fani... Sirius oli söpö ja Peterin huumori ja niitten pohdinnat... Hih... Voi Remuksen herätystä... En kyllä haluais sellasta (sanon minä, joka juuri äsken heräsi puoliksi lattialta)... Sophien ja Lilyn välit näyttäisivät olevan hiukan läheisemmät kuin Lilyn ja Tiffanyn. Nessi oli kanssa mukava hahmo, omassa ficissäni on hiukan samanlainen täysin erilainen hahmo (eli siis ranskalainen vaihto-oppilas, tosin über-sietämätön miestennielijä), ja oli mukavaa huomata sama klisee asia muidenkin ficeissä (tosin Océane ja Joëlle ovat täysin erilaisia)... Äh, taas selitän jotain...  ;D
 
Mutta oli hieno luku, ja jatkoa kaipaan, mukavaa, että kirjoitit näin nopeasti lisää...  ;D
 
Ledi

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: Sussupaa - 18.02.2012 11:23:45

Joo se hyppiminen oli osaksi suunniteltua, koska en jaksanut kirjottaa kaikkea mitä loman aikana olisi voinu tapahtua ;D joo en taija enää koskaan kirjottaa yöllä, oli se sen verra erikoine kokemus (varsinki ku samaa aikaa on skypessä, jossa muut pelaa ja huutaa enkuks ;D)

Lilyn ois tarkotus olla sellane hyvä kaveri kummanki kanssa, mutta Tiffanyn kanssa ne on tuntenu jo pienestä asti. Ja Sophie nyt vaan on sellane hahmo, että se tunkee joka paikkaan 

Jatkoa saatte oottaa aika kauan, sillä nyt ei sitä aikaa enää ole (enkä edelleenkää aio kirjottaa yöllä) mutta mahollisimman nopee yritän kirjottaa :)

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: FanGirl - 19.02.2012 00:54:43

Mikä minuun on tullut? En ole muistanut tarkistaa päivityksiä viikkoon, vaikka yleensä teen sen monesti päivässä. No viimeisimmät luvut oli ihania. Mä en todellakaan osaa kommentoida, väsyttää hitosti ja on aika seko olo. No jatkoa.

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: Sussupaa - 20.02.2012 15:26:27

Kiva, että tykkäsit :)
toivottavasti olosi parantuu :)

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13, luku 6|
Kirjoitti: Sussupaa - 29.02.2012 22:03:14

A/N: tämä luku on toosi pitkä, mutten saanut oikein pilkottuakaan.



                                                    6.   Luku      Uutisia


Sophie heräsi naputukseen, joka tuntui kuuluvan ikkunasta. Tyttö nousi ylös ja tepasteli ikkunalle avatakseen sen isolle huuhkajalle, joka näytti siltä, kuin ottaisi vauhtia ja syöksyisi ikkunan läpi, jollei kohta pääsisi sisälle. Pöllö lehahti suoraan Tiffanyn pöllön, Avan, luo. Ava, joka oli varpuspöllö, yritti näyttää mahdollisimman isolta huuhkajan rinnalla, mutta onnistui surkeasti. Sophie tirskahti ja otti kirjeen pöllön jalasta, antaen sille samalla pari pöllönamia. Kirje oli osoitettu Tiffanylle, joka kuitenkin vielä nukkui. Sophie käveli Tiffanyn sängyn viereen ja ravisteli tyttöä kevyesti.
”Tiffany herää, sait kir-”
”APUA, OLENKO MYÖHÄSSÄ?!”
”Kello on tällä hetkellä puoli seitsemän, joten et ole myöhässä. Tulin vain ilmoittamaan, että sait kirjeen ilmeisesti ministeriöstä”, Sophie totesi nauruaan pidätellen.
”Ai, anteeksi”, Tiffany tokaisi nolona, virnistäen perään.
Lilyn sängyn suunnalta kuului tukahtunutta sadattelua, joka vahvistui tytön pään tullessa näkyviin. Tiffany ja Sophie katsoivat Lilyä hieman ihmetellen, sillä tyttö oli pyörinyt unissaan ja oli aivan solmussa lakanoidensa kanssa ja katseli nyt muita tyttöjä sänkynsä jalkopäästä.
”Kuka julkeaa herättää kunnon kansalaiset keskellä yötä?” kuului tytön äkäinen ääni. 
”On jo aamu ja hyvä aika nousta ylös”, Sophie totesi, vaikka Lily näyttikin todella happamalta. Tyttö kuitenkin nousi ylös, tai ainakin yritti, sillä tämä oli niin solmussa peittonsa sisällä, että kaatui suorilta jaloiltaan lattialle.
”Auts..”
Muut riensivät auttamaan tyttöä. Kymmenen minuutin ähkimisen jälkeen tytöt saivat Lilyn irti. Lily oli, arvatenkin, hieman äkäinen ja painui suihkuun. Sophie ja Tiffany vaihtoivat ymmärtäväiset katseet. He vaihtoivat vaatteet kaikessa rauhassa ja istuivat odottamaan Lilyä. Saapuessaan suihkusta Lily oli paljon paremmalla tuulella ja pyysi anteeksi käyttäytymistään, hän kun ei ollut aamulla parhaimmillaan. Tytöt juttelivat ja nauroivat samalla kun Lily kaivoi kaapuaan laukkunsa uumenista. Yhtäkkiä Tiffany pomppasi sängyltään ylös.
”Kello on kohta yhdeksän!”
Lily hätkähti kuin sähköiskun saaneena ja juoksi ulos makuusalista, ilmeisesti hän oli menossa tunnille. Tiffany juoksi heti perään, jättäen kummastuneen Sophien yksin makuusaliin. Tyttö nousi kaikessa rauhassa ylös, otti sauvansa mukaansa ja lähti kävelemään ovelle. Tiffanyn pöydällä oleva kirje herätti hänen huomionsa, ja Sophie ottikin kirjeen mukaansa antaakseen sen Tiffanylle. Sophie muutti hiustensa värin, vastoin tapojaan, mustiksi ja lähti suunnistamaan kohti liemien luokkaa. Matkallaan Sophie törmäsi Rohkelikon huispausjoukkueen entiseen jahtaajaan, Daniel Sandleriin.  Danielillakin oli liemiä, joten he kävelivät samaa matkaa luokkaan, ollen kuitenkin armottomasti myöhässä.

Sirius katseli Sophien ja Danielin saapumista luokkaan. He nauroivat ja olivat iloisia toistensa seurasta. He olivat kahdestaan. Ei Sophie koskaan vapaaehtoisesti hänen kanssaan ollut. Siriuksen kasvoille syntyi ilkeä virnistys, hän sai idean. Poika nousi penkiltään ylös, loi varoittavan katseen Jamesiin, viestittäen, että tämä olisi hiljaa. Professori Kuhnusarvio ei huomannut mitään, kun Sirius käveli Sophien taakse. Poika kysyi kuiskaten, huulet hipoen tytön korvaa, että miksi tämä oli tullut Danielin kanssa yhtä aikaa luokkaan. Kylmät väreet lävistivät Sophien kehon. Sirius on aivan liian lähellä ja hänen tuoksunsa on huumaava, Sophie tiedosti. Tytön hiukset muuttuivat pikkuhiljaa punaisiksi, eikä hän kyennyt vastaamaan Siriukselle. Sophie vain istui jähmettyneenä, nauttien Siriuksen kosketuksesta. Sirius hymyili pienesti Sophien hiuksiin, hän oli päässyt tavoitteeseensa, ainakin melkein. Tyttö ei olekaan niin hankala tapaus kuin luulin, Sirius ajatteli tyytyväisenä. Poika kääntyi ympäri ja käveli paikalleen, läpsäisten matkalla jota kuta tuntematonta korpinkynteläistä tyttöä takapuolelle.

Sophie kihisi kiukusta, hiukset tulipunaisina, miten kukaan voi olla noin itserakas ääliö?
Tiffany katsoi Sophieta myötätuntoisena, Sirius ei ollut muuttunut kesän aikana lainkaan. Lily ja Nessi seurasivat tapausta kauempaa Remuksen ja Peterin pöydästä, mutta Lilyllä ei ollut kyllä aavistustakaan, miten he olivat sinne päätyneet. Remus katsoi Siriusta tämän kävellessä takaisin Jamesin luo ja puisti hitaasti päätään, Sirius osaa kyllä joskus olla täysi ääliö. Hänellä ei ole minkään valtakunnan käsityksiä tunteista ja niillä leikkimisestä. Remus viittoi Siriuksen ja Jamesin luokseen, ihan varulta, sillä huomasi Danielin menevän kohti Sophien ja Tiffanyn pöytää. Siriuksen huomattua Danielin ja Sophien juttelemassa, tämä oli lähdössä vihaisesti kohti paria, muttei päässyt, koska Remus roikkui hänen kaavussaan. Kaikki tuijottivat poikaa kummissaan, Sirius ei nimittäin käyttäytynyt kovin siriusmaisesti. Sirius itsekin ihmetteli käyttäytymistään, mutta kohautti lopuksi hartioitaan, ehkä olen vain väsynyt.

Jonkin ajan kuluttua Nessi huomasi tuijottavansa Danielia, oikeastaan sen takia, että Lily oli tökännyt häntä kylkeen virnistellen. Tytön silmät vaativat selitystä. Nessin katse kierteli seiniä, kuin vastausta etsien, lopulta hän kuitenkin joutui kohtaamaan Lilyn silmät uudestaan ja toteamaan, että ehkä Daniel oli ihan mukiinmenevän näköinen. Lily nyökkäsi hyväksyvästi. Kuin varkain Nessin katse eksyi uudelleen Danieliin päin, joka oli edelleen juttelemassa Sophielle ja Tiffanylle. Tytöt näyttivät selittävän ahkerasti jotain. Nessi, joka oli luonnostaan hyvin utelias, kiinnostui tästä ja päätti mennä kuuntelemaan, mistä he puhuivat. Lily tirskahti, mutta vakavoitui nopeasti, koska huomasi olevansa yksin kelmien seurassa. Hän yritti vaivihkaa hiipiä pois, mutta yritykseksi se jäikin, sillä Remus alkoi selittää tälle jotain liemestä jota heidän pitäisi olla parhaillaan tekemässä. Remus naurahti Lilyn kauhistuneelle ilmeelle, joka johtui siitä, että tyttö tajusi heidän liemensä palaneen pohjaan. Poika lupasi kuitenkin auttaa Lilyä korjaamaan liemensä, koska Nessistä ei ollut paljoa hyötyä toisella puolella luokkaa.

Luokan toisella puolella Nessi saapui Sophien, Tiffanyn ja Danielin luo ja kysyi mistä he puhuivat. Daniel punastui Nessin käveltyä hänen viereensä. Sophie avasi suunsa sanoakseen ”aww”, mutta päätti sulkea sen viimehetkellä. Tiffany selitti, että Daniel halusi tutustua Nessiin ja esitteli nuoret toisillensa. Nessi ei ollut uskoa korviaan, Daniel halusi tutustua minuun? Tytön suupielen nousivat hymyyn, josta ei tullut loppua, varsinkaan kun hän sai jutella Danielin kanssa koko lopputunnin, jättäen Lilyn tekemään heidän liemensä loppuun. Mutta sitähän tyttö ei tiennyt, että Lilyllä oli kaikki kelmit auttamassa. Tosin, kelmeistä ei ollut hirveästi hyötyä yhtään missään.
Tiffany ja Sophie jättivät Nessin ja Danielin oman onnensa nojaan ja juttelivat liemen keiton ohella. Samassa Sophie muisti kantavansa Tiffanyn kirjettä taskussaan, ja antoi sen Tiffanylle.
”Ajattelin, että haluaisin tietää, mitä se sisältää”, Sophie totesi sinisilmäisesti.
”Vai että haluaisit tietää”, Tiffany naurahti tytölle, ”saamasi pitää”. Tiffany avasi kuoren, josta paljastui kirje taikaministeriöstä. Jännitys valtasi tytön. Hän sai viimeinkin vastauksen kirjeeseensä.

Hyvä neiti Cobbler,
lähetitte kirjeen koskien alaikäisten animaagiutta. Alaikäisen on mahdollista opiskella animaagiksi,
kunhan hänellä on aikuinen opettaja, joka tietää mistä puhuu.
Tämä siis tarkoittaa, että opettaja itsekin on animaagi. Täyttänette tänä vuonna kuitenkin
seitsemäntoista, joten teistä tulee velholain mukaan täysi-ikäinen. Kokenut opettaja teillä on kuitenkin hyvä olla,
joten mikäli haluatte vielä opiskella animaagiksi, professori Minerva McGarmiwa auttanee teitä ilomielin.
       Ystävällisin terveisin Olivia Fadden, kansainvälisen taikalakiviraston johtaja

”Saan opiskella animaagiksi”, Tiffany kuiskasi Sophielle, sillä ei halunnut kaikkien tietävän asiasta. Sophien silmät pamahtivat täysin auki.
”Loistavaa, hienoa, mahtavaa”, Sophie hoki hiljaa.
”Miksihän eläimeksi muutun”, Tiffany mietiskeli itsekseen, jättäen muut aivan omaan arvoonsa ja sulkeutuen omaan pieneen maailmaansa, jossa kaikki olisi hyvin. Kaikki olikin hyvin, kunnes Lily parahti hänen korvaansa hyvin isoon ääneen, että tunti loppui. Säikähdyksestä selvittyään Tiffany innostui selittämään tällekin, että saa opiskella animaagiksi ja totesi lähtevänsä heti McGarmiwan puheille. Lily jäi katsomaan typeränä tytön perään, ja hänellä meni vähän aikaa rekisteröidä Tiffanyn sanomiset aivoihinsa asti.
”Loistavaa!” Lily totesi kun tajusi, mitä Tiffany oli sanonut. Tytön toteamus tosin tuli vähän huonoon aikaan, koska juuri sillä hetkellä James pyysi häntä mukaansa partioimaan illalla. He kummatkin näyttivät hetken aikaa hämmentyneiltä, kunnes James suli hymyyn ja Lily naurahti vaivautuneesti.
”En siis tarkoittanut sitä, että se olisi loistavaa, koska sanoin sen yhteen toiseen asiaan, mutta tietenkin tulen partioimaan kanssasi, koska se on velvollisuuteni”, Lily selitti ymmärtämättä itsekään. Hän ei kuitenkaan ollut vihainen Jamesin takia, koska oli niin iloinen Tiffanyn puolesta. Ilman sen kummempia väärinkäsityksiä he sopivat tapaavansa puoli yhdeltätoista oleskeluhuoneessa.

Illan tultua kelmit istuivat oleskeluhuoneen sohvalla takan edessä. Tuli lämmitti sopivasti ja teki olon raukeaksi. Remuksen pää roikkui sohvan käsinojan yli, tämä oli melkein nukahtanut, vaikka kello oli vasta yhdeksän. Sirius ja James pelleilivät taikojensa kanssa, kuten yleensäkin. Heidän ansiostaan tuli hehkui vuorotellen kaikissa sateenkaaren väreissä. Peter oli tapansa mukaan Lucyn kanssa kiertelemässä käytävillä.
Tyttöjen makuusalissa oli kova melu, joka kuului oleskeluhuoneeseen asti. Sophie raivosi Siriuksesta ja toiset yrittivät rauhoittaa tätä.
”Sirius on täysi SIKA! Kuinka hän voikin olla niin sika?”
”Hän on aina ollutkin. Älä huomioi häntä lainkaan, niin hän kyllä jättää sinut rauhaan”, Lily neuvoi.
”Eipä ole toiminut Jamesinkaan kohdalla”, Sophie tokaisi pistävästi. Lily hiljeni saman tien.
”Ehkä Sirius ja James ovat sen verran erilaisia”, Tiffany ehdotti.
”Tuota et kyllä usko itsekään.”
”En niin”, Tiffany myönsi allapäin. 
Sophie pyöri ympäri huonetta raivoissaan. Lily istui sängyllä ja katsoi Sophieta myötätuntoisena. Hän jos kuka tiesi, miltä tuntuu jos poika pyörii ympärillä vain päästäkseen lähemmäs jotain muuta tyttöä. Tosin James oli hieman erilailla ärsyttävä. Poika yritti iskeä muita tyttöjä saadakseen Lilyn mustasukkaiseksi, mutta onnistui siinä yhtä hyvin kuin Sirius vakavissa suhteissa.
”Nyt se Mustan pentu saa kyllä kuulla kunniansa!”
Sophie marssi päättäväisesti ulos makuusalista suoraan Siriuksen nenän eteen.
”Oliko neidillä jotain asiaa?” kysyi Sirius siirappisesti.
”Sirius Musta. Vihaan sinua.”
”Ou, tuo sattui syvälle sydämeeni.”
”Älä yritä, tuo ei mene läpi.”
Sirius virnisti viekkaasti ja nousi ylös sohvalta, tönäisten myös nukkuvan Remuksen vahingossa hereille. Sirius toi kasvonsa parin sentin päähän Sophien kasvoista.
Voi ei, nyt olen pulassa, Sophie ajatteli epätoivoisesti. Tyttö hengitti syvään silmät kiinni rauhoittaakseen itsensä, mutta se ei auttanut. Sirius on hyvin ärsyttävä, miksi hän ei voi uskoa, etten välitä hänestä? Ainakin luulen, etten välitä hänestä.
Koko oleskeluhuone tuntui hiljentyvän. Lily ja Tiffany katsoivat makuusalin ovelta tapahtumia, he eivät ymmärtäneet lainkaan, mitä oli tapahtunut, tai tapahtumassa. James tuijotti nuoria jännittyneenä, ehkä hieman kateellisenakin, hän ei ikinä saisi Lilyä noin lähelle itseään. Remus painoi päänsä käsiinsä, miksei Sirius voi koskaan oppia?

Sirius tarttui käsillään Sophieta olkapäistä ja halasi tyttöä. Miksi Sirius tekee näin minulle? Hetken kuluttua Sirius irtautui, pitäen kuitenkin yhä käsiään tytön olkapäillä. He tuijottivat toisiaan silmiin, Sirius flirttaillen, Sophie äkäisesti. Tämä oli vihainen sekä itselleen että Siriukselle. Yhtäkkiä, kenenkään arvaamatta Sirius painoi huulensa Sophien huulille. Kahdet huulet hamusivat toisiaan, kielet tekivät epävarmoja tutkimusretkiään. Sirius näykkäisi varovasti Sophieta alahuulesta. Tytöltä pääsi pienen pieni vinkaisu, jonka vain Sirius kuuli. Voi. Hyvä. Luoja. Sirius osaa suudella. Sophie toivoi, ettei suudelma loppuisi koskaan. Tyttö tunsi Siriuksen hymyilevän hänen huuliaan vasten. Nuoret irtautuivat toisistaan hitaasti. Poika oli taas valloittanut uuden tytön.
”Sirius Musta, minä vihaan sinua!”
Ainakin melkein.


”Mitä tapahtui eilen illalla sinun ja Siriuksen välillä?”
”Onko sinulla ja Siriuksella jotain?”
”Voisitteko olla hiljaa?”
”Emme.”
”Tykkäätkö Siriuksesta?”
”Oletteko yhdessä?”
”Tukin kohta suunne jollain epämääräisellä, jos ette ole hiljaa.”
”Oliko tuo myöntävä vai kieltävä vastaus?”
”Kieltävä.”
”En usko.”
”Ole kuitenkin hiljaa.”
Sophie tuijotti kahta muuta tyttöä murhaavasti. Hän vihasi Sirius Mustaa, vaikka olikin suudellut tätä edellisenä iltana. Sophiella ei vain ollut ollut kovin paljon päätösvaltaa asian suhteen, Sirius oli vain painanut huulensa tytön huulille ja suudellut. Sophie kuitenkin suuteli takaisin. Mutta tyttö päätti vakaasti, että unohtaisi tuon kohdan siitä.

Poikien makuusalissa asiat kulkivat suunnilleen samoja raiteita pitkin. Paitsi, että James ja Remus kiistelivät Siriuksen puolesta siitä, mitä edellisenä iltana oli tapahtunut. Peter oli ihan ulalla, koska oli ollut kävelemässä käytävillä. Ja Lily ja James olivat narauttaneet hänet Lucyn kanssa pienestä ja hämärästä syvennyksestä, eikä James todellakaan halunnut tietää, mitä he siellä olivat tehneet.
Kuitenkin, James väitti, että Siriuksella oli taas yksi suhde. Suhde, joka kestäisi pari päivää. Remus puolestaan väitti, että Sirius oli särkenyt tai tulisi särkemään taas yhden viattoman sydämen (mutta poika ei ollut aivan varma, oliko Sophie kovin viaton). Tai ainakin Sirius oli saanut taas yhden tytön vihamaan itseään perin pohjin, mutta kun tyttö ei voinut Siriuksen viehätysvoimalle mitään, hän joutui Siriuksen pauloihin aina uudestaan ja uudestaan. Ja tulisi vihaamaan itseään sen takia.
Sirius pyysi poikia vain unohtamaan asian, ja kysyi Jamesilta huispauskarsinnoista. Poika innostui selittämään huispauksesta kauan aikaa, kunnes lopulta sai kakistettua ulos, että huispauskarsinnat olisivat huomenillalla. Siitä pojat saivatkin idean, että tekevät oikein hienon ilmoituksen karsinnoista, joka kiinnitettäisiin oleskeluhuoneen ilmoitustaululle. He taikoivat ison punaisen kartongin, jossa oli kultaiset reunukset. Siihen he kirjoittivat suurella fontilla:

ROHKELIKON HUISPAUSJOUKKUEEN KARSINNAT
 Jos haluat olla osa Tylypahkan parasta huispausjoukkuetta, tule huomenna
kello 18:00 huispauskentälle luutasi ja mahdollisten varusteittesi kanssa. AINOASTAAN
 yli 12-vuotiaat voivat päästä joukkueeseen. Joten, jos sinulla on ikää ja taitoa, TERVETULOA!
   Ystävällisin terveisin joukkueen kapteeni James Potter.

Pojat ryntäsivät ulos makuusalistaan ilmoituksen kanssa ja tunkeutuivat ihmismassan läpi ilmoitustaululle. Heti, kun he saivat ilmoituksen kiinnitettyä, paikalla alkoi parveilla ihmisiä. Nimittäin ensiluokkalaisia, jotka kuiskivat kilpaa aikovansa koittaa onneaan karsinnoissa. James läpsäisi kätensä otsalleen, näitä ensiluokkalaisia riittää kyllä joka vuosi, ei siitä pääse mihinkään. Sirius katsoi virnistellen kärsivää Jamesia ja oli iloinen, ettei ollut kapteeni. Jos poika joutuisi suureen pulaan avuttomien pikkulasten kanssa, Sirius olisi kyllä auttamassa. Remus naurahti ensiluokkalaisille ja kumartui näiden tasolle.
”Jos oikeasti luulette olevanne tarpeeksi hyviä pelaamaan joukkueessa, tulkaa ja näyttäkää Jamesille. Hän ei usko, että nuoret osaavat pelata.” Nämä nyökyttelivät reippaasti, ja sanoivat tulevansa varmasti. Remus kuitenkin tiesi, että he eivät yltäisi joukkueeseen asti.

Pikku hiljaa väki alkoi valua makuusaleihinsa, kuitenkin kelmit jäivät vielä vakiopaikoilleen takan ääreen. Hetken kuluttua Lily haki Jamesin partioimaan, Remus meni nukkumaan, Peter oli kadonnut johonkin, ilmeisesti Lucyn kanssa, joten Sirius jäi yksin. Pojalla oli harvinaisen tylsää, joten hän päätti koristella oleskeluhuoneen Rohkelikon väreillä ja huispauskuvilla. Sirius oli tyytyväinen lopputulokseen ja lähti iloisena nukkumaan, saadakseen nauraa aamulla muiden yllättyneille ilmeille.


Kelmit kävelivät kohti huispauskenttää, Siriuksella ja Jamesilla oli kaavut päällään ja luudat kädessään, Remus ja Peter tulivat vain kannustamaan. James voihkaisi kuuluvasti nähdessään lauman ensiluokkalaisia keskellä huispauskenttää. Remus tirskahti hihaansa, yrittäen kätkeä sen yskänkohtaukseksi, mutta James vilkaisi tätä epäilevänä. Remus veti naamansa äkkiä peruslukemille, hän ei halunnut olla Jamesin koston kohteena. Poika ei nimittäin pitänyt ensiluokkalaisista lainkaan.  James käveli Siriuksen kanssa innokkaiden huispaajien keskelle ja huokaisi helpotuksesta nähdessään vanhempiakin oppilaita. Hetkinen, onko tuo Tiffany? Aikooko hän pyrkiä joukkueeseen? Ja tuossa on se Peterin tyttöystävä, Lucy.

”No niin kaverit. Tulkaa lähemmäs, ja jakaantukaa ryhmiin oman pelaajapaikkanne mukaisesti. Jahtaajat, lyöjät ja pitäjät erikseen. Valitsen teistä parhaimmat joukkueeseen. Tarvitsemme yhden lyöjän ja pitäjän, ja kolme jahtaajaa.”
”Eikö lyöjiä yleensä ole kaksi?” kysyi joku ensiluokkalainen poika.
”Kyllä, lyöjiä on kaksi joka joukkueessa. Minä olen toinen niistä lyöjistä”, Sirius vastasi virnistellen Jamesin vieressä. Kätevää, kun on paras ystävä kapteenina joukkueessa, niin olen automaattisesti mukana, Sirius ajatteli. Oikeasti Sirius tiesi, ettei se ollut totta. Nimittäin poika oli loistava lentäjä, muttei yltänyt aivan Jamesin tasolle.
”Voitte lähteä lämmittelemään lentämällä ympäri kenttää. Varovasti. Laitamme samalla kaiken valmiiksi Siriuksen kanssa.”

Remus ja Peter kiipesivät katsomoon seuraamaan karsintaa. James näyttää olevan hyvällä tuulella, sillä hän ei ole vielä huutanut avuttomille lentäjille, Remus ajatteli. Poika huomasi Sophien, Lilyn ja Nessin katsomossa, sekä Tiffanyn puuttumisen. Aikooko Tiffany oikeasti pyrkiä joukkueeseen?
Peter katseli peloissaan tyttöystäväänsä. Toivottavasti Lucy ei vain putoa ja kuole, poika toivoi hartaasti silmät kiinni. Avatessaan silmänsä, Peter huomasi Remuksen kadonneen. Poika pälyili ympärilleen, kunnes huomasi Remuksen Nessin vieressä. Peter ei kuitenkaan jaksanut nousta ja kävellä muiden luokse, joten hän jäi yksin pelkäämään Lucyn puolesta.

Kentällä Jamesilla oli täysi työ pienimpien kanssa, jotka eivät hallinneet luutiaan kunnolla. Eräskin lensi puuhun, josta Sirius haki tämän takaisin. Kun yksi tyttö lensi takaperin luudallaan Jamesiin pahki, kaataen tämän, pojalla katkesi joku hermo päästä. Jamesin pää ja kaula muuttuivat aivan punaiseksi, ja poika näytti vain vaivoin hallitsevan itsensä. Sirius tuli nopeasti apuun.
”Te, jotka ette hallitse luutaanne, painukaa HETI takaisin linnaan!”
Suurin osa ensi- ja toisluokkalaisista lähti pois, mutta pari jäi. Sirius katsoi näitä epäilevänä.
”Osaan lentää”, uhosi tyttö, jota Sirius ei ollut ennen nähnyt.
”Mitä paikkaa pelaat?”
”Jahtaajaa.”
”Näytä taitosi. Pelaat Tiffanyn ja Danielin kanssa, Matt menee pitäjäksi. Minä ja Jack heittelemme ryhmyjä päin näköäsi. James voi kiusata sillä aikaa muita”, Sirius päätti.
”Sirius, kuka se kapteeni olikaan?” James kysyi nauraen.
”Tuotaa… Minä?” Sirius yritti koiranpentu- ilmeellä.
”Ei mene läpi, mutta toteuttakaa vain suunnitelmanne. Minä menen ’kiusaamaan’ muita, kuten sinä asian ilmaisit.”

Sirius otti luutansa, hyppäsi sen selkään ja teki muutamat temput, näyttääkseen osaavansa lentää. Tyttö, joka esitteli itsensä Leah Whitbourneksi, katseli Siriuksen menoa lumoutuneena. Leah oli vasta ensimmäisellä luokalla, mutta lensi mielestään tarpeeksi hyvin päästäkseen joukkueeseen. Daniel Sandler, joka oli ollut joukkueessa aiemminkin, oli yksi parhaista lentäjistä, ja Sirius olikin aika varma, että James valitsee hänet joukkueeseen. Matt Eaglehoff ja Jack O’Dougherty ovat myös olleet joukkueessa aiemmin, pari vuotta sitten, mutta hekin ovat hyviä pelaajia. Varsinkin Siriuksella ja Jackilla yhteistyö sujuu hyvin, he kumpikin ovat hieman kovakouraisia ryhmyjen kanssa. Sirius katseli ”joukkuettaan” yläilmoista, kaikki nousivat luutiensa selkään ja ilmaan varmoin ottein. Tässähän on joukkue valmiina, Sirius ajatteli tyytyväisenä.

James vapautti ryhmyt ja heitti kaadon Siriukselle. Mitä minä tällä kaadolla teen? Siriukselle tuli kiire, sillä hänellä oli kaato ja maila sylissään, ja kumpikin ryhmy tuli tätä kohti. Poika heitti kaadon äkkiä Jackille, ihmetellen myöhemmin tekoaan, sillä Jack oli myös lyöjä, ja otti tukevan otteen mailastaan ampuen ryhmyt johonkin taivaantuuliin.
”Sirius, se kaato heitetään yleensä jahtaajille”, James huusi maasta. Sirius irvisti Jamesille, joka repesi nauramaan, eikä pystynyt vähään aikaan neuvomaan maassa olevia huispaajaehdokkaita.
”Okei, Jack ja minä estämme ryhmyjä osumasta teihin. Tiffany, Leah ja Daniel, te yritätte saada kaadon Mattin ohi. Selvä?”
Kaikki nyökyttelivät hyväksyvästi. Jack heitti kaadon Danielille, joka ampaisi kohti Mattia. Leah syöksyi Danielin edelle, ollen valmiina ottamaan kaadon vastaan, jos poika heittää sen. Oho, tyttöhän osaa lentää.
”SIRIUS! Pysy hereillä ja varo ryhmyjä!”
Jamesilla on pakko olla silmät selässäkin.
Sirius löi täysin voimin ryhmyä, joka kohosi suoraan ylöspäin. Kohta ryhmy tuli hirveää vauhtia alaspäin, pamahtaen aivan Jamesin taakse. James oletettavasti säikähti ja hypähti ilmaan.
”SIRIUS MUSTA!”
”Ei ole minun vikani, että ryhmyt ovat tyhmiä!”
James pudisteli naureskellen päätään, Sirius ei kyllä käy aivan täysillä.
”Noniin miehet! Tehdään maali”, Daniel huusi virnistäen.
”Hei Sandler, jos et sattunut huomaamaan, Leah ja minä olemme molemmat naisia”, Tiffany huudahti vastaukseksi. Leah vain hihitti, meinaten pudota luudalta.
”IHMISET HOI! Kerätkää luunne kasaan ja tehkää niitä MAALEJA!” Jamesilla oli ilmeisesti mennyt hermot.
Kumman nopeasti Leah ja Daniel ryntäsivät toiseen päätyyn, aiheuttaen Mattille vaikean tilanteen. Maaleja tuli kerta toisensa jälkeen, vaikka Matt torjuikin suurimman osan. Tiffany laskeutui hiljaa maahan. Tyttö ei tiennyt itsekään, mikä häneen oli mennyt, yleensä hän nautti huispaamisesta, mutta nyt ei. Tiffany käveli Jamesin luo verkalleen.
”James, ei minusta ole pelaamaan joukkueessa. Pelaan mieluummin vain omaksi ilokseni, mutta jos joskus tarvitset varapelaajaa, kysy ensimmäiseksi minua. Lucy on loistava pelaaja, ota hänet joukkueeseen”, Tiffany selitti.
Lucy hymyili vieressä, hän ei ollut oikein saanut tilaisuutta tutustua tyttöihin, jotka vaikuttivat mukavilta. Peter halusi aina olla vain kahdestaan, ei sillä että se olisi tyttöä haitannut.
”Jos olet sitä mieltä, olet kuitenkin hyvä pelaaja.”
Tiffany nyökkäsi ja lähti kävelemään katsomoon.
James huusi Siriukselle ja kumppaneille, että nämä tulisivat alas.
”Sirius ja Jack, te pelaatte todella hyvin yhteen, olette kumpikin joukkueessa. Leah, vaikka oletkin nuori, pelaat todella hyvin, joten tästä edespäin olet jahtaajana Danielin ja Lucyn kanssa. Ja Matt, sinä olet meidän pitelemätön pitäjämme”, James hymyili kaikille ystävällisesti.

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: Ledi - 29.02.2012 23:08:17

Juupajuupajuu, hienoa, hienoa jatkoa! (Ja älä kysy verbistä, se katosi)  ;D
 
Noniin, ihan ensiksi varoitan, olen tänään oikein perfektionistipäällä, eli saat hiukan pilkunpahoinpitelyä... Pyydän anteeksi, en voi sille mitään...  ;D  <-- Leikkii-olevansa-anteeksipyytävä-hymiö.
 

Lainaus

James pudisteli naureskellen päätään, Siriuksella ei taida olla aivan kaikki muumit laaksossa.

Noniin. Pilkun kohdalle voisi pistää pisteen, pilkku tuntuu tuossa kohdassa hiukan oudolta. Ja Muumit ovat isolla, mutta joku muu, kuten Sirius ei taida olla aivan terävin kynä penaalissa, ruuvit tarpeeksi kireällä tai joku taikamaailmaan keskittyvä sanonta olisi sopivampi. Mutta nyt vain nipotan...
 

Lainaus

Kun yksi tyttö lensi takaperin luudallaan, siis oli luudan päällä oikein päin mutta luuta kulki takaperin, Jamesiin pahki kaataen tämän, pojalla katkesi joku hermo päästä.

Minusta jokin mättää tässä lauseessa...
 

Lainaus

jäivät vielä vakio paikoilleen takan ääreen

vakiopaikoilleen
 
Jos nyt lopettaisin tuon liian nipottamisen, jota pyydän anteeksi. Luku oli ihana, Sirius on nam. Ja koko homma toimi ja pituus oli plussaa.  ;D  Jeah.  Moonet kohdat naurattivat, varsinkin Sophien hommelit. Sophie on muutenkin kivan selkeä OC. Tiffany on hiukan etäisempi, samoin Lily (vieläkin). Ja Lily/Jamesia kehiin, herranenaika!  ;D  Mulla on paha lilyjamppapakkomielle. Musta on kiva kattella niitten suhteen kehittymistä vihasta ystävyyteen, ystävyydestä ihastumisen kautta seurusteluun ja niin edelleen.  ;D  voi Lily-parkaa, kuinka peittoihinsa oli menny sotkeutuun.  ;D
 

Lainaus

”Tukin kohta suunne jollain epämääräisellä, jos ette ole hiljaa.”

Mitenkä¨s nyt näin pääsi käymään, että aivoni käänsivät tästä totaalisen rivon lauseen...  ;D
 
Mutta mun kait pitäis mennä nukkuun, mutta en jaksa (oon hiihtolomalla, nääs). Mua väsyttää ja kaikkee, mutta en oo niin väsyny, ettenkö jatkopyyntöö kerkeis heittään...  ;D
 
Ledi

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: Sussupaa - 01.03.2012 07:23:39

Joo nuista, varsinki toi muumi juttu ni sitä mietin kauan, että voiko niin kirjottaa mutta päädyin sitte laittamaan sen siihen. Ja pakko myöntää, osa kohdista ei oo hirveen hyviä, mutta en vaan onnistunu kirjottaan paremmin :D

Seuraavissa luvuissa tulee olemaan vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sekä paaaaljon (ainaki enemmän) Remus/Tiffanya ja James/ Lilyä ;D

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13, luku 7|
Kirjoitti: Sussupaa - 09.03.2012 19:46:20

A/N: tässä olis sitte seiskaluku. Antakaa anteeksi, Lily/Jamesta ei oo vieläkään ja Sirre/Sophieta on taas, mutta myös paljon muuta tapahtuu.
Tästä luvusta todellakin haluaisin kommenttia, osaanko kuvailla tarpeeksi hyvin ja selkeästi? Ja kliseitä löytyy ja paljon ;D



                                                  7.   Luku Menetyksiä

Tiffany mietti, oliko sittenkään tehnyt oikeaa päätöstä. Toki tyttö olisi voinut pelata joukkueessa, mutta pelkäsi animaagiksi opiskelun vievän liikaa aikaa. James kun oli oikea orjapiiskuri harjoitusten suhteen. Monesti jopa Sirius oli laahustanut puolikuolleena oleskeluhuoneeseen harjoitusten takia.
Tiffany huomasi Lilyn irvistävän, ja ihmetteli tätä, kunnes huomasi Jamesin ja Siriuksen saapuvan muotokuva-aukosta. Pojat haiskahtivat hiukan, minkä vuoksi Sophie ehdotti hienovaraisesti suihkussa käyntiä. Siitä Sirius puolestaan sai lisää pökköä pesäänsä.
”Tule toki mukaan, jos huvittaa”, poika ehdotti flirttaillen.
Sophie katsoi Siriusta nenänvarttaan pitkin tuhahtaen. Poika astui askeleen Sophieta kohti.
”Pysy kaukana! Haiset pahalle”, tyttö huudahti.
”Totuus kuullaan lasten suusta”, Sirius totesi virnistäen, esittäen kuitenkin masentunutta.
Sophie järkyttyi tästä ja heitti Siriusta lähimmällä käteensä osuvalla esineellä, joka sattui pojan epäonneksi olemaan Tylypahkan historiikki. Sirius parahti dramaattisesti ja juoksi ällistyttävän nopeasti portaat ylös poikien makuusaliin.
”James, parempi seurata Siriusta”, Sophie uhkasi vieden kättään kohti kukkamaljakkoa.
James hipsi hiljaa Siriuksen perään.

Okei, Sophie ei siis vieläkään ole antanut Siriukselle anteeksi, Tiffany ajatteli. Lily ja Tiffany vaihtoivat huolestuneet katseet, ja päättivät raahata Sophien makuusaliin riehumaan tai rauhoittumaan.
”Sophie, mikä Siriuksessa saa sinut kiehumaan kiukusta?” Lily ihmetteli.
Tiffany puolestaan ihmetteli, että Lily ihmetteli tuollaisia.
Sophie näytti täydeltä kysymysmerkiltä Lilyn äänenpainon takia.
”Ööh Lily?”
Lily joutui selittämään ummet ja lammet Siriuksesta. Hän selitti kuinka Sirius auttoi häntä liemien tunnilla, kun Nessi oli hylännyt hänet. Kuinka poika välillä oli hyvin rasittava, mutta osasi olla myös kiltti ja mukava.
Tiffany tirskahti ilman mitään varoitusta. Tirskahduksesta tuli naurua, naurusta naurukohtaus. Tyttö joutui kääntämään selkänsä muille rauhoittuakseen.
”Pointtisi tuli selväksi jo vartti sitten”, Tiffany hekotti.
”Ai”, Lilykin naurahti. ”Miksi minusta tuntuu, että jotkut ovat vähän vaihtaneet rooleja?”
Toiset kääntyivät katsomaan Lilyä hämmästellen.
”Tiffany olit äsken aivan kuin Sophien pidempi versio.”
Sophie tuhahti. Tyttö ei pitänyt siitä, että hänen lyhyyttään aliarvostettiin. Mutta Lily oli kyllä aika oikeassa. Ehkä olisi aika vaihtaa roolit takaisin.

”Sophie, keksin, miten saat kostettua Siriukselle”, Tiffany tokaisi pirullisesti.
Okei, ei ihan heti.
Sophie oli pelkkänä korvana.
”Menet Siriuksen viereen, ja kun hän yrittää jotain, suljet hänen suunsa laittamalla sormesi hänen huulilleen. Ja sitten kuiskaat hänelle jotain samantapaista mitä hän kuiskaa aina sinulle.”
Sophie näytti epäilevältä, hän ei nimittäin ollut kertonut aivan kaikkea, mitä Sirius oli tälle sanonut. Ja tytön kieroutuneet aivot tekivät mitä erikoisimpia päätelmiä Tiffanyn sanavalinnoista. Idea vaikutti kuitenkin toteutuskelpoiselta.
”Mitä sanon Siriukselle?”
”En tiedä, keksi itse.”
”Olipas sinustakin paljon hyötyä.”
Tiffany näytti tyytyväiseltä itseensä, kun Sophie lähti kohti oleskeluhuonetta ja oletettavasti myös Siriusta.

Tiffany käveli Sophien perässä oleskeluhuoneen puolelle, istuen sohvalle Remuksen viereen, koska muualla ei ollut tilaa. James ja Sirius kyyhöttivät nurkassa, miettien ilmeisesti viime hetken pelitaktiikoita. Vuoden ensimmäinen huispauspeli olisi aivan kohta, Rohkelikko vastaan Luihuinen.
Sophie astui aivan Siriuksen viereen, tuijottaen tätä niskaan. Remus katseli tytön touhuja sohvalta kummissaan, ja kääntyi kysyvänä kohti Tiffanya. Tiffany kumartui Remuksen korvan juureen kuiskaamaan Sophien tarkoitusperiä, mutta poika ei kuullut mitään. Remus tunsi vain kylmät väreet selkäänsä pitkin, sekä pienen muljahduksen vatsassaan, joiden syitä poika ei lähtenyt edes arvailemaan. Punastuneena Remus siirtyi vähän kauemmas, mutta onnistui samalla hipaisemaan Tiffanya reiteen, mikä ei ainakaan helpottanut pojan oloa. Nyt, Remus, rauhoitu. Tämä johtuu vain siitä, ettet ole tottunut olemaan näin lähellä ketään.
Vaivoin poika sai itsensä palaamaan, tuota, normaaliin tilaan.
Tiffany ei huomannut mitään pojan sisäisestä kamppailusta, koska tällä oli aina pieniä keskittymisvaikeuksia Remuksen lähellä.

Sophie kumartui Siriuksen pään tasolle katsoakseen mitä he tekivät.
Sirius oli silmäkulmastaan katsellut Sophien touhuja, ja nyt kun tyttö oli sopivalla korkeudella, Siriuksen ei tarvinnut muuta kuin kääntää päätänsä suudellakseen tyttöä. Mutta se ei käynytkään niin helposti. Jostain ilmestyi sormi Siriuksen huulille samaan aikaan kun tyttö pudisti päätään somasti hymyillen. Sophie painoi huulensa melkein Siriuksen korvaan kiinni, kuiskaten jotain todella hiljaa. Sirius tunsi pienen ilmavirran, joka sai aikaan pienen pieniä väristyksiä pojan kehossa. Hitaasti tyttö etääntyi Siriuksesta, hymyillen viekkaasti. Poika jäi sanattomaksi, hän vain tuijotti tyttöä edessään.
Hah, saitpas ansiosi mukaan, Sophie ajatteli vinkaten silmää.

Sophie pyörähti ympäri ja lähti kävelemään kohti makuusalia viittoen Tiffanyn mukaansa, Lily oli ilmeisesti jo siellä. Ja Sirius tuijotti, hän tuijotti tuijottamasta päästyään, kunnes James käski lopettaa kuolaamisen ja palata asiaan.
Kuitenkaan Sirius ei voinut olla täysillä mukana. Hänen sisimmässään oli tapahtunut muutos, poika ei vain antanut itsensä tietää asiasta.

”Sophie antaa kuulua, mitä sanoit Siriukselle?” Tiffany kysyi heti kun he pääsivät suljetun oven taakse.
”Kun on korviaan myöten kusessa, on parempi pitää suunsa kiinni.”
”Vou, aika… hyvä”, Tiffany virnisti. Lily hymyili kauempana.
”Hei, asiasta paahtoleipäkissaan, mitä meiltä olette, pitäisikö minun muuttaa silmieni väriä? Olen lopen kyllästynyt tähän harmaaseen, se ei ole minkään värinen”, Sophie tokaisi hiljaisuuteen. Sitä paitsi, Siriuksen silmät ovat aivan liian samanväriset.
”Ole hyvä vain, jännityksellä odotamme.”

Sophie pinkaisi kylpyhuoneeseen jättäen Lilyn ja Tiffanyn istumaan vaitonaisina sängylle. Tiffany kaatui selälleen sängylleen, tai itse asiassa se oli Lilyn sänky jolla hän makoili, ja alkoi ajatella animaagiutta. Hän oli käynyt McGarmiwan puheilla pariinkin otteeseen ja tämä oli sitä mieltä, että tyttö oli tarpeeksi vanha ottamaan tarvittavan vastuun. Tiffany oli monesti miettinyt, että mikä hänen animaagi muotonsa tulisi olemaan. Hänen suojeliuksensa on susi, joten olisiko tyttö eläinmuodossaankin susi? Yleensä se meni näin, mutta Tiffany ei voinut olla aivan varma asiasta.

Korkea kirkaisu herätti tytön ajatuksistaan. Sophie ryntäsi kylpyhuoneesta suoraan Tiffanyn eteen, melkein kaatuen tämän päälle.
”Katsokaa silmiäni!”
Sophien silmät olivat hyvin… erikoiset. Oikea silmä oli tavallisen harmaa, mutta vasen silmä oli jostain kumman syystä kirkkaan punainen.
”Sophie, olet oikein kaunis, mutta tuo silmäsi on vähän turhan kirkas”, Lily totesi enkelimäisesti hymyillen.
”Oletko todella sitä mieltä”, kysyi Sophie hampaitaan kiristellen.
”Erotut ainakin joukosta”, Tiffany sanoi nauruaan pidätellen.
Sophien irvistys oli viimeinen tippa Tiffanylle, ja tämä repesi raikuvaan nauruun, joka kuului varmasti oleskeluhuoneeseen asti. Rauhoituttuaan Tiffany totesi lähtevänsä hakemaan kirjastosta animaagiutta koskevia kirjoja, ja hetkessä hän oli jo muualla.

Oleskeluhuoneessa Sirius ja Remus istuivat sohvalla takan edessä. James istui edelleen nurkassa miettien pelitaktiikoita. Peter ja Lucy istuivat sylikkäin tuolilla ja juttelivat toisilleen todella siirappisesti.
Remus pelkäsi todellakin hukkuvansa siirappiin, varsinkin kun Sirius alkoi selittää Sophiesta. Remuksen täytyi kyllä myöntää, että tyttö oli saanut Siriuksen hiljaiseksi. Sirius ei suostunut kertomaan edes henkensä uhalla, mitä Sophie oli tälle sanonut. Ei sillä että Remusta olisi se hirveästi haitannut, hän oli vain halunnut jonkin puheenaiheen. Kaikkialla oli epätavallisen hiljaista, mikä antoi Remukselle liikaa aikaa ajatella tulevaa yötä. Poika vilkaisi seinällä roikkuvaa kelloa, se näytti puolta yhdeksää. Kohta pitää lähteä sairaalasiipeen, Remus ajatteli allapäin. Toivottavasti muut pääsevät Röttelöön ilman pahempia ongelmia.

Remus vilkaisi poikaa vieressään, joka oli keskittynyt tutkimaan takkatulta. Ei ihan Siriuksen tapaista. Remus naurahti ja herätti samalla Siriuksen transsista. He tuijottivat hetken toisiaan silmiin, kunnes Remus käänsi katseensa polviinsa.
Surulliset, meripihkaiset silmät vilkaisivat vielä kerran kelloa, kunnes niiden omistaja päätti lähteä kohti tulevan yön kärsimystä. Toinen poika hänen vieressään hymyili pienesti ja nosti peukalonsa pystyyn onnen toivotukseksi.

Muotokuva kolahti kiinni. James nosti päänsä papereistaan vilkaistakseen kelloa, hänen suunsa avautui hämmästyksestä. Onko kello jo noin paljon? Hetken hämmästeltyään poika tajusi kiireensä ja juoksi makuusaliin hakemaan näkymättömyysviittansa. Sirius vilkaisi Peteriä merkitsevästi. Tämä pudisti päätään hiljaa Lucyn selän takaa.
Mitä? Aikooko Peter todella jättää meidät tytön takia? Sirius ärähti vihaisena ja painui Jamesin perässä makuusaliin, vain tullakseen saman tien takaisin, tällä kertaa viitan alla.
Pojat joutuivat odottamaan tovin, että joku viaton sivullinen tulisi ovesta. Juuri, kun Sirius aikoi itse avata muotokuvan, kuului Tiffanyn ääni toiselta puolelta ja tämä astui sisään. Tytöllä oli käsissään kasa kirjoja, joista jokainen liittyi tavalla tai toisella animaagiuteen. James ja Sirius vilkaisivat toisiaan pelästyneenä, olivatko he jääneet kiinni?

Rääkyvässä Röttelössä Remus käveli pientä ympyrää. Hän mietti, missä muut ovat. Saman tien poika kuitenkin kuuli epämääräistä kolinaa ja ryminää, mikä ei voinut tarkoittaa mitään muuta kuin yli-innokasta mustaa koiraa, joka loikki kohti huonetta, jossa Remus parhaillaan majaili. Hymyilevä James avasi oven, koska ei mahtunut hirvenä tulemaan sisään pienestä tunnelista. Heti Jamesin jälkeen ovesta hyppäsi häntää heiluttava, musta kirppusirkus, joka myös Anturajalkana tunnetaan.
”Ehdimme ajoissa”, James huokaisi.
Remus tuijotteli vielä ovelle.
”Mihin te Matohännän jätitte?”
James käänsi katseensa koiraan, tämä oli ainut joka tiesi vastauksen. Koira muuttui vihaiseksi Siriukseksi.
”Lucy”, oli ainut mitä poika sanoi, senkin yhteen purettujen hampaiden välistä sihisten.
”Pärjäämme kyllä ilman häntäkin”, Remus totesi vakaasti. Muut eivät voineet kuin ihmetellä Remuksen kylmäpäisyyttä ja tasapainoisuutta.
Remus oli se, jonka pitäisi olla pois tolaltaan. Remus oli se, joka tulee kärsimään. Remus oli se, joka tarvitsee ystäviään eniten. Ja silti, Remus oli se, joka ei välittänyt Peterin puuttumisesta.

James vilkaisi ikkunaan, pilvet väistyivät kuun tieltä, heikko valo tavoitti likaisen lattian poikien alla.
Remuksen ilme muuttui kärsiväksi. Poika alkoi vapista, hänen ryhtinsä painui kumaraan. Raajat venyivät, vaatteet repeytyivät pois tieltä. Sirius ja James katsoivat ystäväänsä surullisina, he tunsivat Remuksen kivun itsessään. Sirius antoi itselleen luvan vihata Peteriä, saadakseen Remuksen kärsimyksen mielestään.
Kuu paistoi suoraan huoneeseen, jossa kolme poikaa muutti muotoaan. Ensimmäisen ulvaisun kuultuaan koira ja hirvi nostivat katseensa ystäväänsä, josta oli tullut karvainen hirviö. Koira avasi oven, valmiina öisiin seikkailuihin. Pian kolmikko olikin metsässä riehumassa, täydenkuun valaistessa tietä.

Remus hätkähti hereille. Oli pimeää, josta poika fiksuna päätteli, että oli vielä yö. Hän yritti hapuilla kelloa pöydältään, mutta huomasi pöydän olevan harvinaisen korkealla. Remus pyörähti kyljelleen noustakseen ylös, mutta kääntyi saman tien takaisin tuntiessaan vihlovan kivun kyljessään. Mitä ihmettä teen lattialla keskellä yötä? Remus tirskahti erittäin pikkutyttömäisesti itselleen. Luultavasti olen tippunut sängystä, tuskin illalla lattiallekaan nukahdin, hän ajatteli sarkastisesti. Hitaasti ja vaivalloisesti poika sai kammettua itsensä ylös lattialta takaisin sänkyyn. Paras nukkua vielä, aamulla pitää olla kunnolla herännyt. En voi mennä puolikuolleena selostamaan.

Remuksesta tuntui, että oli saanut nukuttua vain pari minuuttia, kun kuuli Jamesin kolistelevan makuusalissa. Poika nousi istumaan silmiään hieroen ja venytellen makeasti.
”Katsos, päivänsäde heräsi”, James huikkasi aurinkoisesti.
”Herätä Sirius ja sano sama sitten”, Remus lohkaisi takaisin.
”Ei tarvitse, olen jo hereillä”, kuului epäselvä mumina Siriuksen sängyn suunnalta.
Sirius hereillä tähän aikaan, nyt on maailman kirjat kyllä sekaisin ja pahasti, James ihmetteli kävellen kohti poikaa. Päästessään Siriuksen sängyn viereen, hän näki mustan hiuspehkon ja kuuli kuorsausta vasten tyynyä.
”Ai, että meidän Anturajalkamme hereillä? Sitä ihmettä ei tule tapahtumaan.”
”Kyllä hän hereillä joskus taitaa olla, muttei puoli seitsemän aikaan aamulla”, Peter totesi haukotellen omalta sängyltään.
”Sinäkin jo hereillä?” James ihmetteli.
”Ei tässä metelissä voi nukkuakaan.”

James heitti Siriusta tyynyllä saadakseen tämän hereille. Kun mitään reaktiota ei tapahtunut, hän leijutti toisen pojan suihkuun ja väänsi hanan päälle, juosten itse äkkiä karkuun.
”Aaargh!”
”Sirius! Kuivaa itsesi äkkiä, laita huispauskaapu päällesi ja tule syömään.”
Perkuleen James.
Sirius kuitenkin totteli käskyjä ja selvisi vartissa Suureen saliin syömään aamiaista.

”Tervetuloa seuraamaan Tylypahkan tämän vuoden ensimmäistä huispausottelua. Rohkelikko vastaan Luihuinen!” Remuksen taialla vahvistettu ääni kuului kentän jokaiseen nurkkaan.
”Kapteenit kättelivät, peli alkakoon!”
”Kaato on Rohkelikolla, he syöksyvät kohti Luihuisen päätyä. Ja saavat maalin, Rohkelikko johtaa 10-0!”
James hurrasi ja huusi kannustushuutoja joukkueelleen. Sirius ja Jack nostivat mailansa pystyyn ja läppäsivät kätensä yhteen, he tulisivat voittamaan tämän pelin. Rohkelikon lyömätön jahtaajakolmikko nappasi ryhmyn uudelleen ja sai sen lapsellisen helposti ohi Luihuisen pitäjän. James vilkutti Luihuisen kapteenille viattomasti hymyillen. Luihuisen lyöjät eivät tykänneet tästä, vaan sinkosivat ryhmyjä kohti Rohkelikon joukkuetta valtavalla vauhdilla. Siriuksella ja Jackilla riitti töitä pitää ryhmyt erossa heistä.

Tilanteen ollessa 80-30 Rohkelikon hyväksi, James huomasi siepin hipovan maata. Hän lähti syöksymään päätä huimaavaa vauhtia kohti sieppiä, saaden myös Luihuisen etsijän mukaansa. Kaksi etsijää lensi rinta rinnan yrittäen saada siepin kiinni.
Katsomo hiljeni täysin. Muut pelaajat hidastivat liikkeitään nähdäkseen näiden kahden etsijän välisen taiston. Tuntui, kuin katsojat olisivat seuranneet peliä hidastettuna. Kolme asiaa tapahtui täysin samaan aikaan.

James sai siepin kiinni ja lähti tuulettamaan ympäri kenttää. Peter huusi katsomosta keuhkojensa täydeltä: ”LUCY VARO!”
Toinen Luihuisen lyöjistä sai ilmeisesti tarpeekseen ja löi ryhmyn kaikin voimin kohti Rohkelikkoja. Ryhmy osui Lucya takaraivoon kovasta vauhdista, ja tyttö tippui luudaltansa. Dumbledore ehti hidastaa Lucyn putoamisnopeutta hieman, mutta silti tyttö paiskautui ilkeännäköisesti maahan. James ja Sirius lensivät ylinopeutta Lucyn viereen ja saivat pian myös Peterin seurakseen. Poika oli hämmästyttävän nopeasti juossut katsomosta kentälle ja polvistunut tyttönsä viereen.

”Lucy! Lucy, herää”, Peter aneli.
James katsoi kauhusta kankeana Lucyn vääntynyttä jalkaa ja päätä, joka myöskin näytti olevan väärässä asennossa. Entä, jos tuossa makaisikin Lily? Kyynel valui pojan poskelle tämän vain ajatellessa asiaa. James ei pystynyt tekemään mitään, hän haukkoi henkeään ja yritti tajuta, että Lilyllä oli kaikki kunnossa. Mutta Lucylla taas ei ollut. Tyttö tarvitsi mitä pikimmiten apua.

”Lucy älä kuole, pysy tässä maailmassa!” Peter oli hysterian partaalla. Hän osoitti Lucyn jalkaa ja alkoi nauraa hysteerisesti. Kuumat kyyneleet valuivat pojan poskilla tämän nauraessa.
Dumbledore saapui Remuksen ja tyttöjen kanssa kentälle.
Lily syöksyi äkkiä Peterin luo, ilmeisesti Dumbledoren käskystä. Tyttö vei Peterin kauemmas Lucysta, vaikka tämä panikin kovasti vastaan. Lilyn halatessa Peteriä, tämä murtui täysin. Peter itki vasten Lilyn olkaa, kunnes pojan jalat pettivät. Lily katsoi Jamesia apua pyytäen, mutta James ei kyennyt tekemään mitään. Hän ei kyennyt liikkumaan, puhumaan, tekemään mitään. Remus puristi Jamesia ystävällisesti olkapäästä havahduttaen pojan.
”Remus, minä… minä. Lucy…Luihuiset…”
”James rauhoitu, Lily tarvitsee apua”, Remus sanoi vakavasti.
James nyökkäsi haparoiden ja käveli ei niin vakaasti Lilyn ja Peterin luo.
Lily oli laittanut Peterin istumaan, kun tämä ei ollut enää pystyssäkään pysynyt. Lily näytti avuttomalta pitäessään kättään Peterin hartioilla, kuin valaen voimia tähän. Pyörryttävä tunne levisi Jamesin kehoon hänen katsoessa Peteriä.

Lily katsoi Jamesia kuin ei uskoisi, että tämä todellakin voi pahoin. Hän sai toisenkin potilaan. Onneksi Nessi ja Daniel saapuivat auttamaan. He saapuivat käsi kädessä. Daniel nosti Jamesin seisomaan ja otti tätä hartioista kiinni ravistaen kunnolla.
”Missä on meidän kapteenimme? Mihin se kapteeni katosi, joka aina valoi meihin uskoa?”
”En tiedä”, kuului Jamesin hiljainen kuiskaus.

Daniel ei ollut uskoa silmiään, ilman Jamesia hänkin oli hieman hukassa. James näytti yrittävän koota itseään jonkinlaiseen kuntoon.
Hän käveli Peterin viereen mahdollisimman kauas Lilystä, kun ei kaivannut tyttöä sekoittamaan itseään vielä enemmän.
”Peter, Lucy tulee kyllä kuntoon. Mungon parantajat ovat maailman parhaita.”
Jamesin sisin jäätyi hänen kuullessaan Peterin vastauksen.
”En usko tuota, Lucy on kuollut. Tiedän sen sisälläni.”

Lily kamppaili pitääkseen itsensä kasassa, muttei onnistunut siinä enää, kun Tiffany, Sophie ja Sirius tulivat kertomaan, että Lucy vietiin Mungoon. Tytön tila ei ollut tarpeeksi vakaa kuljetukseen, mutta hänellä oli paremmat mahdollisuudet selvitä sairaalassa, kuin täällä.
Lily juoksi pois kaikkien luota, hän ei halunnut romahtaa muiden, varsinkaan Peterin, edessä.
Siriuksen tavallisesti virneessä olevat kasvot olivat liian vakavat. Vaikka poika ei itkenytkään, hänellä oli vaikeuksia olla rauhassa. Hän vaihtoi pikaisen katseen Remuksen kanssa, ja kummankin ilme oli yhtä surkea. He istuivat Jamesin ja Peterin viereen, ja Nessi tilannetajuisena vei muun porukan kauemmas, antaen kelmien surra nelistään. 

”Toivottavasti Lucy tulee kuntoon, en kestä nähdä kaikkia kelmejä surun murtamina”, Tiffany toivoi hiljaa, kuitenkin että Sophie ja Nessi kuulivat.
”Kyllä hän tulee. Lucy on niin kovaa tekoa, ettei hän ihan helposta kuole”, Sophie sanoi varmana, valaen uskoa muihin. Sisimmässään tyttö ei ollut kuitenkaan varma asiasta, muttei antanut sen näkyä ulospäin.
”Mennään oleskeluhuoneeseen. Nessi, sinä voit myös tulla”, Tiffany sanoi katkaisten hiljaisuuden.
Hiljainen tyttöporukka lähti kävelemään kohti linnaa. Heidän perässään tulivat kelmit, kaikki ajatuksiinsa vajonneina.

Takkatuli räiskyi lämpimänä, mutta se ei lämmittänyt ketään sen edessä istuvaa nuorta, jotka surullisina katsoivat Dumbledorelta saamaansa kirjettä.

Lucy Moroney oli kuollut.

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: Ledi - 10.03.2012 00:12:33

Huuuhui! Mikä loppu! *vislaa* Noniin, taas pyydän anteeksi tätä aivan turhaa nipotustani, johon luultavasti tässäkin luvussa syyllistyn.
 

Lainaus

 Perkuleen James.

Anteeksi. Yleisempi olisi Helvetin James, Helkutin James, Perkeleen James ym.ym. Mutta tulipas sanavarastoa laajennettua.  ;D
 
Mutta juujaajoo. Siis aika yllättävää. Vau. Pointsit siitä, koska olen huomannut tulleeni kriittisemmäksi kliseitä kohtaan. Mutta sait minut tosiaan yllätettyä. Aikas pommi. Tosin kritisoin taas. Olisi voinut olla hiukan enemmän Peretin tuntemuksia ja en tajunnut, miksi James romahti. Olihan se söpöä, mutta vähän jäi auki (katso kelloa!). Lily oli ihmeen kylmä tässä, mutta varmaan oli niin shokissa, ettei oikein ajatellut.
 
Luvussa oli myös huumoria. Hah! Sirius/Sophie on mukavaa luettavaa, kun Sipa on sellainen gigolotyyppinen ja Sophie on aika räjähtävä. Ja Remus ja Tiffany ovat ilmeisesti menossa yhteen? Jos ovat, niin joku hieno pommi siihen ja molemmat romahtaa ja draamaa...  ;D  (Äläs välitä mun ehrotuksista, se kello!) Mutta Lily/Jamesiakin, härregyyd!  ;D  Ja luulen ensiluvun olevan Peterangstia. Am I right?
 
Muutta, jatkoa, please. Jätit jännään kohtaan ja nyt nopeasti lisää!!!  ;D  Mutta nyt sanon hyvää yötä!  ;D
 
Ledi

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: Sussupaa - 10.03.2012 01:09:23

Ihanaaa, kiitos Ledi! (enkä oo ootellu kommaa koko iltaa tai mtn ;D)

Peterin tunteet totaa... se on vaikee hahmo sanottasko, en tykkää siitä YHTÄÄÄÄÄN, koska se petti kaverinsa. Mutta ois voinut ehkä vähän tarkemmin kuvailla kyllä. Ja James nyt oli vähän tollane väärässä paikassa väärään aikaan oleva henkilö, koska joku  piti saada romahtamaan ja James oli siihen sopiva. Olihan yks sen parhaista ystävistä just menettäny tyttöystävänsä ja rohkelikon joukkue loistavan pelaajan, vai kulkeeko mun aivot iha outoja reitteijä ettei tollasesta voi menettää järkeesä? Ja ajattelin kans silleen että sen on hirveen vaikee nähä joku kärsimässä. Tulipas siinä selitystä kerrakseen :D

Joo oot aika oikeilla jäljillä ton Remus/Tiffanyn kans :) ja Lilyä ja Jamesia tulee myös seuraavissa luvuissa :) ja luultavasti myös jonku verran angstia ja muutaki jännää ;)

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: oljo97 - 19.03.2012 13:07:57

Ihanaa pakko lukea lisää  :D
Kirjoita pian jatkoa!!! :)   

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: Sussupaa - 19.03.2012 22:28:54

Jes uusi kommentoija! :) suuret kiitokset kommentistasi Oljo97!
Kiva, että tykkäsit :)
tämä jatkon kirjotaminen on vähän jäänyt kouluhommirn varjoon.. Mutta viimestään koeviikon jälkeen tulee uusi luku :)

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: Sussupaa - 08.05.2012 21:01:13

A/N: En ole vähään aikaan kirjotellu, koska inspis ollu hukassa ja koulu vieny kaiken ajan. Mutta tässä on nyt lyhyt pätkä ja pian tulee toinen lyhyt pätkä lisää. (:


                                                   8.   Luku Huolestuneisuutta

Rohkelikon voitto ei tuntunut missään. Yleensä Sirius juhlisti voittoa hakemalla Tylyahosta kermakaljaa ja tuliviskiä, mutta tämän voiton jälkeen kumpaakaan ei näkynyt.

Viikon ajan Peter oli ollut tasaisen masentunut ja hiljainen. Hän ei puhunut mitään. Oikeastaan poika ei tehnytkään mitään, muuta kuin nukkui, söi ja kävi tunneilla. Läksyt olivat liian iso pala haukattavaksi Peterille, kuten myös muille kelmeille. Jopa Lily kieltäytyi tekemästä läksyjä parin päivän ajan, kunnes huomasi läksyjen tekemisen auttavan jollain tasolla, olipa ainakin tekemistä.
Remus yritti auttaa olemalla läsnä ja puhumalla, mutta kukaan ei suostunut autettavaksi. James oli edelleen hieman poissa tolaltaan, eikä kukaan ymmärtänyt syytä siihen. Ja kaikki pitivät poikaa tunteettomana, kun tämä erehtyi puhumaan jahtaajan puuttumisesta. Tiffany pelasti pojan pulasta ja aikoi tulla joukkueeseen, jos se kaikille vain sopisi. James väläytti ensimmäisen hymynsä viikkoon ja se nosti kaikkien mielialaa.

Tiffany istui sängyllään lukemassa ties monettako animaagikirjaa. Hän oli käynyt perusasioita läpi McGarmiwan kanssa, ja tämän mukaan tyttö oli valmis vaikeampiin asioihin. Tiffany oli mielissään, hän nimittäin edistyi tavallista nopeammin. Lucyn kuolema oli luultavasti osasyy, sillä tyttö päätti hukuttautua ylimääräisiin tehtäviin, voidakseen unohtaa pahan olon. Ja onnistuikin hyvin. Tiffany oli eilen yrittänyt ensimmäisen kerran muodonmuutosta, mutta sai aikaan vain harmaan ruskeat korvan alut ja järisyttävän pääkivun. Kipu loppui kuitenkin yhtä nopeasti kuin oli alkanutkin.

Kaikkien ystävyyssuhteet olivat menneet hieman ylösalaisin. Peter oli irtaantunut kaikista, ja hän irtaantuisi vielä enemmän, kun lähtisi kahdeksi viikoksi pois koulusta järjestämään Lucyn hautajaisia. James ei päästänyt ketään muita kuin Siriuksen lähelleen, ja he tekivät normaalia enemmän piloja, kuin kätkeäkseen murheensa. Remus oli antanut tilaa muille ja oli enemmän yksikseen kirjoja lukien. Harvoin Remus kylläkään oli yksin, sillä Tiffany eksyi useasti hänen seuraansa opiskelemaan. Animaagiudesta hän ei kuitenkaan muille kuin Sophielle, Lilylle ja Nessille kertonut, sillä hän halusi pitää asian salaisuutena.

Nessi vietti harvinaisen paljon aikaa Danielin kanssa ja he auttoivat toisiaan selviytymään. Ja he kuulemma myös seurustelivat. Nopeaa toimintaa, Tiffany mietti. Sophie pyöri jostain syystä lähellä kelmejä ja Lily kulki mukana.
Mikä kaikkia vaivaa?! Tiffany ei ymmärtänyt lainkaan, mikseivät ihmiset voineet käyttäytyä edes suurin piirtein normaalisti.
Okei, Peterillä oli hyvä syy käyttäytyä niin epänormaalisti kuin häntä huvitti, mutta kenelläkään muulla ei. James ja Sirius tunsivat tytön kyllä huispauksen kautta, mutteivät kovin hyvin kuitenkaan. Remus ei tuntenut tyttöä lainkaan. Sophie, Nessi ja Lily olivat vaihtaneet pari sanaa Lucyn kanssa, mutta ei muuta. Tiffany oli porissut vähän enemmän, mutta siltikään hän ei oikein osannut surra.


Tiffany istui, tai oikeastaan makoili, oleskeluhuoneen sohvalla takan edessä, vieden kelmien paikat. Hänellä oli käsissään suuri, nahkakantinen, tunkkaiselta tuoksahtava kirja, jota hän tuijotti kiinteästi. Kirjassa oli tuskallisen näköisiä kuvia ihmisistä, jotka muuttuivat kuva kuvalta enemmän ihmissudeksi. Toisella sivulla oli kuvasarja, jossa ihminen muuttui pikkuhiljaa pieneksi valkoiseksi jänikseksi.
Tiffany irvisti hiljaa ihmissudelle, hän ymmärsi tämän kärsimyksen, tunsi sen itsessään. Hän tunsi pelkoa, ei itsensä vaan ihmissuden puolesta. Tyttö inhosi sitä, että ihmissusia halveksittiin, eivät he omasta tahdostaan sellaisia hirviöitä olleet.

Keskittyessään kirjaan Tiffany ei huomannut Remusta, joka hiipi hiljaa sohvan taakse. Kuullessaan sanan ”pöö” korvansa juuressa, tyttö hätkähti ja oli tippua lattialle. Hän sai kuitenkin otteen pöydästä ja pysyi sohvalla, kylläkin erittäin hullunkurisessa asennossa. Nimittäin Tiffanyllä oli toinen jalka lattialla, toinen sohvan selkänojalla, toinen käsi sohvan istuin osalla ja toisella tyttö roikkui kuin henkensä kaupalla pöydän reunassa. Kirja putosi äänekkäästi kolahtaen lattialle, josta Remus sen pikaisesti nosti ylös. Tämän ilme värähti hiukan tämän huomatessa, mistä kirja kertoi. Nostaessaan katseensa kirjasta, poika tajusi auttaa Tiffanyn ylös, koska tämä valui pikkuhiljaa kohti lattiaa. Tiffany kiitti Remusta nopeasti, samalla tutkien tätä tarkkaan.
Remuksen koko olemus huokui huolestuneisuutta. Hän oli etsinyt Peteriä koko päivän -turhaan. Poika näytti kadonneen savuna ilmaan.

Tiffany pinkaisi nopeasti makuusaliin, kohta tullen sieltä takaisin Sophien ja Lilyn kanssa.
”Remus, hae James ja Sirius”, Tiffany käski.
Poika kiipesi portaat ylös, mutta löysi vain tyhjän huoneen. Hän penkoi Jamesin matkalaukkua, löytääkseen Kelmien kartan.
Remus tuhahti vihaisesti, nousi ylös ja kolautti päänsä pöytään. Vilkaistessaan pöydälle, hän huomasi kartan siinä.
”Voi luoja ihminen osaa olla sokea välillä”, Remus manasi juostessaan takaisin oleskeluhuoneeseen.
”James on huispauskentällä, Sirius on-”, Remus läiskäisi kätensä otsaansa, ”Hän on luutakomerossa. Yksin kylläkin, enkä todellakaan halua tietää, mitä siellä tapahtuu.”

Sophie tirskahti kuuluvasti, mutta hiljeni äkkiä Lilyn tuiman katseen alla.
”Sophie, hae Sirius. Remus, hae James. Tiffany ja minä menemme jo etsimään Peteriä, kartan kanssa kiitos”, Lily määräsi.
”Tiedät miten kartta toimii?” Remus hölmistyi.
”James kertoi joskus.”
Kaikki nyökkäsivät ja lähtivät kiireesti heille määrättyyn paikkaan.

Tiffany ja Lily kiiruhtivat kohti Dumbledoren kansliaa, mutta rehtori ei ollut paikalla. He vilkaisivat toisiaan neuvottomina ja juoksivat McGarmiwan luo.
”Professori McGarmiwa!”
”Niin neidit?”
”Missä Dumbledore ja Peter ovat?”
”Anteeksi, mutta en tiedä. Aamulla herra Piskuilan kävi kysymässä professori Dumbledorea, mutta sen jälkeen en ole heitä nähnyt.”
”Voi, kiitos kuitenkin avusta.”

Sophie juoksi niin nopeasti kuin jaloistaan pääsi. Juokseminen oli aina auttanut häntä ahdistuksessa, joten hän ei aikonut pysähtyä ennen kuin oli perillä. Hän liukui pysähdyksiin luutakomeron ovella ja veti taikasauvansa taskustaan.
”Alohomora!”
Sophie sulki äkkiä silmänsä, jottei vahingossakaan näkisi, mitä luutakomerossa tapahtui.
Sirius kiljaisi hyvin kovaa ja tyttömäisesti huomatessaan Sophien ovella.
”Sirius Musta, vaatteet päälle ja raahaa iso perseesi ulos sieltä!”
”No mutta Sophie, tämäpä mukava yllätys. Et haluaisi tulla seurakseni-”
”NYT!”
Sirius hätkähti ja sai pitkät raajansa hämmästyttävän nopeasti ovesta ulos.
”Peter on kadonnut ja kaikki ovat etsimässä häntä. Remus lähti hakemaan Jamesia, ja Tiffany ja Lily pyörivät jo ympäri koulua.”
”Mennään jo! Missä kartta on?”
”Sophiella ja Lilyllä.”
”Ja James ja Remus ovat?”
”Varmaan kohta ensimmäisessä kerroksessa.”
”Sinne siis.”

Remus lysähti huispauskentän laidalle hengästyneenä. James lenteli korkealla yläilmoissa, niin korkealla, ettei tavallinen ihminen olisi nähnyt häntä.
Niitä harvoja kertoja, jolloin sudesta on hyötyä, Remus ajatteli.
”Sarvihaara, alas sieltä!”
Pirulauta, James on kuuro.
Remus kaivoi taikasauvansa taskustaan ja taikoi melutus-loitsun kurkkuunsa.
”JAMES VITUN POTTER! TULE ALAS SIELTÄ!”
James teki surmansilmukan ja lensi hitaasti kierrellen alas, nauttien tuulenvireestä kasvoillaan. Poika pysähtyi hymy korvissa Remuksen eteen. Remus katsoi murhaavasti ystäväänsä.
”Peter on kadonnut, kaikki muut ovat linnassa etsimässä häntä, joten meidän pitäisi juosta.”
Jamesin ilme venähti.
”Matohäntä? Kadonnut?”
”Kyllä. Häntä ei löydy. Kadonnut.”
”Oikeasti?”
Luoja, James on hitaampi kuin Sirius aamuisin.
Remus nappasi Jamesia huispauskaavun hihasta kiinni ja lähti juoksuttamaan tätä kohti linnaa. Ala-aulassa he törmäsivät Sophieen ja Siriukseen, jotka huusivat heitä nimeltä kovaan ääneen.

Lily ja Tiffany ryntäilivät suin päin jokaiseen seitsemännen kerroksen tyhjään luokkahuoneeseen, tarkistivat jokaisen nurkan, mutta he eivät nähneet vilaustakaan Peteristä. Tarvehuoneen ovella Lily kaivoi kartan taskustaan, katsoakseen missä muut ovat. Tiffany kävi nopeasti lenkin tarvehuoneessa, vaikka tiesi yrityksensä turhaksi, ei hän sieltä kuitenkaan ketään löytäisi.
Lily työnsi päänsä tarvehuoneen ovesta sisään ja huikkaili Tiffanylle.
”Muut ovat neljännessä kerroksessa tulossa ylöspäin, mennään vastaan.”
Tiffany kiiruhti nopeasti Lilyn vierelle ja he hölkkäsivät muiden luo.

”Ei jälkeäkään Peteristä?” varmisti Lily.
Vastaukseksi hän sai monta pään puistatusta.
Nuoret päättivät hajaantua. James ja Lily menivät johtajaoppilaiden valtaa käyttäen Dumbledoren kansliaan, Sirius ja Sophie menivät ulos, ja Remus ja Tiffany pyörivät ympäri linnaa.

Lily ja James löysivät Dumbledoren kansliastaan. Rehtorilla oli sateessa kastunut matkaviitta päällään, jota hän parhaillaan yritti riisua kastelematta muita vaatteitaan.
”No mutta, James ja Lily. Mitä te täällä toimitatte?”
”Emme tiedä missä Peter on”, Lily puhui hiljaa, kuin peläten Dumbledoren reaktiota.
”Jos herra Piskuilan ei ole kertonut teille olinpaikkaansa, hän ei halua teidän tietävän asiasta. Turvassa hän yhtä kaikki on.”
Lily ja James huokaisivat kumpikin helpotuksesta. Juuri Dumbledoren tapaista olla kertomatta asioita tarkkaan, mutta kumpikin uskoi Peterin olevan turvassa.

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: emppa_p - 08.05.2012 21:15:36

Ihana luku! :) Voi Peter raukkaa, vaikka yleensä en sitä säälikkään, mutta nyt... :-\

Ihana kohta  ;D :

Lainaus

”Matohäntä? Kadonnut?”
”Kyllä. Häntä ei löydy. Kadonnut.”
”Oikeasti?”
Luoja, James on hitaampi kuin Sirius aamuisin.

Jatkoa vain nopeasti! :)

Kiittäen: emppa

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: Sussupaa - 08.05.2012 21:53:19

A/N: tässä on todella erilainen pätkä Peterin näkökulmasta kirjoitettuna. Voi olla että suurin osa ei ymmärrä tätä, mutta älkää täysin tuomitko. Biisinä on Skilletin Lucy.

emppa_p: kiitos kommentistasi! Peter jää monesti porukan ulkopuolelle (itsekkin vihaan hamoa ;D) mutta halusin tehä oikeutta sillekkin.

Ilmiinnyimme professori Dumbledoren kanssa Lucyn vanhempien ovelle. He avasivat oven ja toivottivat meidät sydämellisesti tervetulleiksi. Lucyn äidin, Evan, ilme oli helpottunut, kun hän huomasi Dumbledoren seisovan eteisessään. Minullekin hän osoitti jälleen näkemisen iloisen hymyn. Silti naisen sinisissä silmissä loisti pohjaton suru. Silmissä, jotka olivat täysin samanlaiset kuin tyttärellään. Eikä asian huomaaminen ainakaan parantanut oloani.
Eva uskoi minun todella rakastaneet Lucya. Hän tietää minun kärsivän aivan yhtä paljon kuin hänenkin. Se on yksi syy, miksi arvostan tätä naista niin kovasti. Hän ei heti torjunut minua, vaikka möhlinkin jatkuvasti. Hän ei heittänyt minua ulos, vaikka rikoin perintömaljan. Hän ei kironnut minua, vaikka satutin hänen tytärtään. Kaiken lisäksi, hän vielä tuki minua, kun menetin ensirakkauteni. Hänen tyttärensä. Tulen olemaan hänelle ikuisesti kiitollinen, kun sain viettää pienen osan elämästäni Lucyn kanssa.

Lucyn hautajaiset olivat perjantaina. Jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni olemaan vahva, ilman ystävieni tukea. Olin aina voinut tukeutua heihin, mutta nyt, halusin olla vahva. Halusin olla vahva Lucyn muiston kunniaksi. Yksin.

Hey Lucy, I remember your name
I left a dozen roses on your grave today
I'm in the grass on my knees, wipe the leaves away

Sunnuntaina kävin Lucyn haudalla viemässä hänelle kukkia. Halusin olla hänen kanssa kahdestaan, hyvät muistot vielä tuoreina mielessä. Pystyin jakamaan ne, ajattelemaan häntä vierelläni.

I just came to talk for a while
I got some things I need to say

En koskaan ollut tarpeeksi rohkea sanoakseni, mitä hän minulle merkitsee. Uskon ja toivon, että hän tiesi tunteeni. Ennen tiettyä huispauspeliä Lucy sanoi rakastavansa minua. En kyennyt tekemään mitään, ajattelin, että kerron hänelle tunteeni pelin jälkeen.

Now that it's over
I just wanna hold her
I'd give up all the world to see that little piece of heaven looking
back at me

En saanut koskaan tilaisuutta toteuttaa suunnitelmiani. Kuihduin itsesäälissä monta viikkoa. Nähdessäni Lucyn kauniina valkoisessa arkussa, tajusin, että sisimmässään hän varmasti tiesi minun rakastavan häntä. Toivoin, että hän muistaisi sen, ikuisesti.

Now that it's over
I just wanna hold her
I've gotta live with the choices I made
And I can't live with myself today

Tiistaina kävin taas haudalla. Oli Lucyn syntymäpäivä. Vein hänelle suuren kukkakimpun ja paljon uutisia hänen perheestään sekä koulusta.

Hey Lucy, I remembered your birthday
They said it'd bring some closure to say your name
I know I'd do it all different if I had the chance
But all I got are these roses to give
And they can't help me make amends

Jos vain saisin tilaisuuden, eläisin parhaimmat hetket uudelleen Lucyn kanssa.

Here we are
Now you're in my arms
I never wanted anything so bad

Ristin käteni ja kumarsin polvillani Lucyn hautaa kohti. Olin paikoillani, liikkumatta, vaikka kuinka kauan. Hetkeksi ummistin silmäni ja nostin pääni kohti taivasta.

Here we are
For a brand new start
Living the life that we could've had

Kun avasin silmäni, näin Lucyn ja itseni kävelemässä vihreällä niityllä. Pidimme toisiamme käsistä ja astelimme rinta rinnan eteenpäin.

Me and Lucy walking hand in hand
Me and Lucy never wanna end
Just another moment in your eyes

Kohosimme hitaasti ylöspäin, kunnes olimme pilvien ympäröiminä. Lucy kääntyi minua kohti ja otti kummastakin kädestäni kiinni. Hän risti sormemme yhteen ja tuijotti syvälle silmiini. Niin syvälle, että hän näki varmasti jokaisen ajatukseni.
Hitaasti hän painoi huulensa huulilleni, viimeisen kerran. Lucy avasi silmänsä ja nyökkäsi pienesti, ennen kuin irtautui ja astui taivaan porteista sisään.

I'll see you in another life in heaven
Where we never say goodbye

Painoin mieleeni jokaisen pienenkin yksityiskohdan Lucyssa. Halusin muistaa hänet juuri tuollaisena, ja niin tulisin muistamaankin.

Hey Lucy, I remember your name

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: Ledi - 09.05.2012 23:00:31

Uiiii, jatkoo!  :-*
 
Joo. Mä en nyt oikeen jaksa mitään hehkeetä, mutta sanon et tykkäsin ja sun kirjotustyylis on ihana. Kuvailua hiukkasenpikkusen lisää ja parfait!
 
Toi oli koskettava toi songfic-spinoff-joku... Hiukan pidemmin olisi voinut väleihin kirjoittaa ettei mene pidempiä lyriikoita kuin itse teksti. Ittellekkin tosta sanottiin... ;D Mutta se kappale oli ihan täydellinen.
 
Eli pointti oli: tykkäsin, jatkoo. Eli nyt vaan nukkumaan, kello ei ees oo peljoo mut aikanen puol kuuden herätys... Ah ihanaa...
 
Ledi

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: Sussupaa - 11.05.2012 11:48:36

Ledi: kiitos kommasta! tuo luku oli työn alla ihan liian kauan aikaa, kirjotusinspis katos jossai välissä ja tekstistä ei tullu mitään. osaksi syytän siitä tuota kuvailun puutetta. ja tosta songficistä oli tarkotus tulla pitempi mutta en sitte vaan saanu siihen tekstiä :D

onski: hienoa että luit ja todella paljon kiitosta kommentista! tarinassa on aukkoja, tiedän, mutta en vaan osannu korjaa niitä fiksummiksi. tosta Lucyn kuolemasta, ajattelin että se sai sen ryhmyn päähäsä niin kovaa, ja se maahan osuminen oli viimenen tippa eikä se enää kestäny sitä.

itekki oon kauhistellu ainaki nuita ekoja lukuja, niissä teksti tökkii aivan hirveesti ja ne on kauheeta luettavaa :D välillä nykyäänkin alan miettiin tekstiä liikaa ja sitte siitä tulee tökkivää. tunteita en osaa jotenki kuvailla hirveen syvällisesti tollasessa normaali tekstissä.
kiva että toi songfic oli onnistunu, koska todellaki mietin sitä että julkasenko ollenkaan :)

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: Olivia - 12.05.2012 15:21:47

Hieno kelmificci!
Voi Peter parkaa :(
Mitäs tähän nyt sanois tykkäsin kirjoittamastasi jaa erityisesti tosta lopusta. Melkein olin ruveta itekin itkee eli aika hyvin ja se kertoo paljon. :)
Sirius oli tässäkin ficissä oma itsensä, huoleton ja istevarma...  ;)
Lisää lukuja vaan, en malta odottaa jatkoa!!

Otsikko: Vs: Never or Forever Yours? |Kelmific, K-13|
Kirjoitti: emppa_p - 12.05.2012 22:40:36

Aivan ihana tuo viimeisin luku. Tippa tuli linssiin kyllä! :'( :'( Ja nyt minusta ei saa rakentavaa palautetta irti kirveelläkään!

Kiittäen, kumartaen (, silmiään pyyhkien): Emppa :)

P.S. Jatkoa äkkiä! :)