Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) > Rinnakkaistodellisuus

True Detective (S1): Sanomattomia (S • vaiettuja tunteita, Marty/Rust • 1,5-raapale)

<< < (2/2)

hiddenben:
Juuri Thelina on saanut myös minut ihastumaan Marty/Rustiin ja sen takia innostuinkin heti, kun huomasin sinun julkaisseen tällaisen pienen tunnelmointipätkän ykköskaudesta! Yhdyn Kaarneen kehuihin, tässä tosiaan on niin paljon pienessä tilassa: vaiettuja tunteita, jotka oikeastaan yrittävät puskea tietään pinnalle, ihmisen toive olla ihan vain "tavallinen" ihminen, joka tavoittelee sitä tavallista amerikkalaista unelmaa, ihastumista ja samalla jonkinlaista kyvyttömyyttä nähdä ja kyseenalaistaa itsensä kauempaa. Tuo jälkimmäinen onkin todella tyypillinen piirre Martylle, jonka tavoitat tässä tekstissä hyvin! Etenkin viimeinen lause on niin Marty, turhauttava yritys selittää sydämen asioita järjellä :D

Tällainen eipäs-mutta-silti-juupas -teema on kaikessa ristiriitaisuudessaan todella mielenkiintoinen. Marty samanaikaisesti haluaa antaa itsensä olla ihastunut, mutta ei kuitenkaan. Ikään kuin sitä nauttisi ja rakastaisi ja odottaisi niitä pieniä hetkiä, jolloin toinen hipaisee tai istutaan autossa ja ilmassa on jännitystä, mutta se ei koskaan pääse laukeamaan, mutta samalla sitä haluaa unohtaa nuo tuollaiset hetket ja olla niin kuin niitä ei olisikaan, koska muuten ne rikkoisivat kaiken sen muun, mille on rakentanut tukevaa pohjaa jo pitkään. Tästä teemasta voisi kirjoittaa vaikka kuinka mielenkiintoisen tekstin, sillä vaikka se onkin haikea ja kamala (koska jokin siinä aina väistämättä rikkoutuu: joko ihastus tai se kaikki muu), se sisältää myös paljon introspektiota ja ajatuksia siitä, mikä on oikein ja väärin, mikä totta ja mikä taas lumetta.

Herättipä tämä ajatuksia! Kertonee siitä, että tämä on todella onnistunut teksti :) Kiitos kovasti, että julkaisit tämän, niin sain lukea ♥

Sisilja:
Ei kyllä millään uskoisi, että tämä teksti koostuu vain kuudesta virkkeestä! Mitä ihmettä. Mun piti oikein laskea nämä virkkeet omin silmin (ja hyvä etten käyttänyt sormiakin apuna! ;D), jotta uskoin. Tässä kun tuntuu olevan niin paljon enemmän! Oikeastaan ihan hirmuisen osuvaa, koska tämähän on teksti siitä mitä voisi olla, mutta ei kuitenkaan (vielä) ole. Ilmassa velloo paksuna katkuna ääneen sanomattomat mutta silti vahvasti todellisina olemassa olevat asiat ja ihollakin melkein tuntuu toisen kosketuksen aie. Todella, todella onnistuneesti tiivistetyt hahmot! Niin hyvät!


--- Lainaus ---Hänen amerikkalaisen unelmansa perustuksia ei saanut horjuttaa mikään, kaikkein vähiten toinen mies, joka – niin, se oli yksi niistä asioista, joita Marty ei myöntäisi edes itselleen, koska ei ollut mitään myönnettävää; sitä, mitä ei lausuttu ääneen, ei oikeastaan ollut olemassakaan.
--- Lainaus päättyy ---
Aijai! Sydämestä todellakin ottaa tämä Martyn itsepintainen kulissiin nojautuminen, tai paremminkin sen kulissin epätoivoinen pystyssä pitäminen. Toimiikohan homma kuitenkaan niin, että jos mitään ei lausu ääneen, mitään ei ole edes olemassa? Mielenkiintoinen ajatusleikki, ihanan raastava itsepetos.

Ja onneksi, onneksi viimeisessä virkkeessä on pitkään katsova ja vähän liian läheltä ohittava ja ennen kaikkea vähän liian käheästi (<33) Martyn nimen lausuva Rust, joten voin hengittää helpommin ja todeta, että kyllä ne Martyn väkinäiset amerikkalaiset unelmat vielä kaatuvat väistämättömän tieltä. <3

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[*] Edellinen sivu