Originaalit > Pergamentinpala
Aina on liian kauan | K11 | Milla/Daniel | Pakkoavioliitto (25. luku 27.8.)
Kelsier:
corvus: Kiva, että seurailet tätä. Ainakin Jenniinan ja Millan vanhempien reaktioita Danieliin tullaan näkemään tulevissa luvuissa. Kiitos kommentistasi! :-*
---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
6. luku: Hei, tää on vain työtä
Milla petasi vuoteensa ja pani Daniel lukemaan makuuhuoneeseen, jotta saisi tehdä rauhassa töitä keittiössä. Ensimmäiseksi hän kirjoitti pahoittelevan sähköpostin Mirella Nikanderille siitä, ettei ollut lähettänyt hänelle kuvia ensi tilassa. Tässä ne nyt olivat liitteenä. Hän liitti mukaan myös laskun tähän astisista maksuista, mikäli nainen ei tarvitsisi hänen palveluksiaan enää tämän jälkeen. Sitten hän tarkasti Saapuneet-kansion. Siellä oli viesti herra Lahdelta, joka tiedusteli oliko hänen tyttärellään kaikki hyvin. Milla vastasi rauhoittelevasti, että tytön sosiaalisen median kanavat olivat täynnä tavanomaista, jokunen törkykommentti sen jälkeen, kun hän oli viimeksi lähestynyt isää, mutta pääasiassa kaikki oli positiivista ja kilttiä. Herra Lahti vaikutti vähän reppanalta ja Millasta tuntui hieman luihulle pyytää häneltä rahaa, sillä hän oli ihan kunnon kaveri. (Milla oli tehnyt erityisen tarkan taustatutkimuksen, koska ei todellakaan halunnut auttaa ketään tytärtään sairaalloisesti kontrolloivaa creepy-daddya.)
Saatuaan pakolliset asiat hoidettua hän avasi puhtaan Word-tiedoston. Siihen Milla naputteli kaiken minkä tiesi Danielista. Muistiinpanojen perään muodostui tavallista suurempi kimppu avoimia kysymyksiä. Milla lukaisi ne toistamiseen läpi ja tajusi, että moni niistä oli jutun kannalta täysin toissijainen. Miksi hänen olisi tarvinnut tietää mikä Danielin lempiväri oli? Et sinä ole mikään teini-ikäinen fanityttö, joka on salaa ihastunut johonkin fiktiiviseen henkilöön ja haluaa tietää tästä romanttisia yksityiskohtia, hän sätti itseään. Millan katse vaelsi olohuoneeseen ja äkkäsi Danielin salkun, jonka mies oli jättänyt makoilemaan sohvaa vasten. Hän väänsi jalkansa rististä, meni salkun luo, kuulosteli ja alkoi sitten penkoa sisältöä. Kukkarosta löytyi rahaa, mikä oli hyvä juttu ja luottokorttitaskuista myös henkilökortti, mikä oli vielä parempi.
Milla yllättyi, sillä henkkari oli suomalainen, vaikka nimesikin Ison-Britannian Danielin syntymäpaikaksi. Kortti näytti myös aidolta niin pitkälle, kun hän saattoi kotikonstein varmistella. Joku oli saanut uskoteltua, että Danielilla oli vakinainen asuinpaikka Suomessa, mikä oli valetta. Ehkä kyseessä oli se kaaputyyppi, josta mies oli kertonut. Milla kiinnitti myös huomiota siihen, että sukunimeksi oli merkitty Weather eikä Willougby. Se pitäisi muistaa huomenna, vaikka tuskin perhe sentään vaatisi saada nähdäkseen yllätyspoikkiksen rekisteriotetta. Hän uskoi, ettei Danielkaan tiennyt muutoksesta. Seuraavaksi Milla avasi vetoketjulla suljettavan keskilokeron. Siellä oli pari puoliksi taitettua paperia ja yksi sinetöity kirje. Kirjeen päällä ei lukenut mitään, mutta sinettiin oli liitetty oikein nauhat, joten varmaan se oli peräisin arvokkaalta taholta. Hän ei tohtinut murtaa punaista vahaa itse vaan käveli makuuhuoneen ovelle.
Daniel oli venynyt pitkäkseen kuin mikäkin pantteri ja keskittyi innokkaasti Potteriin.
Milla rykäisi. ”Tämä löytyi sun salkustas”, hän sanoi kirjettä heilutellen.
Daniel laski kirjan rintansa päälle. ”Tutkitko sinä minun tavaroitani?”
Hänen äänessään oli äkkipikaista kiivautta. Hän nousi kyynärpäidensä varaan silmät pistävinä.
Milla tyytyi vain nyökkäämään. ”Tää on sitä mun työtä, hei. Et oo itekään tainnut tutkia niitä kovin tarkasti”, hän kysyi vastaan.
Daniel ei sanonut mitään, kohottautui vain istuma-asentoon. Milla antoi kirjeen hänelle.
”En ole nähnyt tätä koskaan ennen. Enkä tunnista sinetin vaakunaakaan”, Daniel totesi käänneltyään paperia hetken aikaa. ”Kai minä voin avata sen, koska se oli minun salkussani.”
Milla huomasi miehen katsovan itseään kuin viimeistä rohkaisua odottaen. ”Mä voin todistaa oikeudessa, et avasit sen hyvässä uskossa siitä, et se on osotettu sulle”, hän hoputti.
Daniel repäisi vahan siististi kahtia ja suoristi taitokset.
”Luenko ääneen?”
Milla nyökkäsi ja kävi hänen viereensä.
”Daniel Willoughby,
Kun palaatte takaisin, teidän on oltava naimisissa. Olisi erinomaista, jos teillä olisi mukana myös asian tilan osoittava asiakirja, mutta tieto löytyy kyllä rekistereistämme. Jos ette ole täyttänyt velvollisuuttanne, allekirjoittaneen on valittaen todettava, että lakkaatte olemasta kokonaisuudessaan. Ei siis taivasta, helvettiä, uudelleen syntymisen mahdollisuutta tai muitakaan mukavuuksia. Pelkkä olemattomuus ilman oikeudenkäyntiä. Mikäli naima-asia onnistuu, mutta ette selvitä murhaanne, joudutte kummittelemaan muutamaksi vuodeksi. Tuollaiset rikkeet katsotaan pieneksi. Sen jälkeen olette tervetullut välitilaan odottaamaan viimeistä, oikeudenmukaista tuomiota. Allekirjoitus Scriptor.”
Daniel taittoi kirjeen takaisin kasaan ja tihrusteli vahan kuviota.
Milla tuijotti paperia pöllämystyneenä. ”Absurdeinda mitä oon ikinä kuullut. Tai siis toi kaveri samaan aikaan on supervakava ja vittuilee sulle ihan kympillä. Eikä Scriptor oo mikään nimi.”
Daniel vilkaisi häntä alta kulmain. ”Se tarkoittaa kirjuria. Siellä kaiketi käytetään ammattinimikettä allekirjoituksena. Se selittäisi myös sinetin mustepullon ja sulkakynän.”
Milla päätti jättää asian sikseen, sillä Daniel oli varmasti oikeassa sen suhteen. Hänen aivonsa kuitenkin raksuttivat kirjeen muun sisällön parissa.
”Melkoinen sanktio, jos et satu löytään sopivaa morsiota. Ilmeisesti sun sielukin vain katoo.”
Daniel valahti kalpeaksi hänen sanojensa myötä. Milla meinasi korjata heti, että oli vain vitsaillut, mutta tajusi että Daniel oli varmaan häntä itseään huomattavasti uskonnollisempi ja oikeasti huolissaan sielustaan.
Mies puri huultaan. Suu oli kiristynyt viivaksi. Äänettömyyttä kesti pari minuuttia.
Sitten Danielin kasvot valaistuivat hieman. ”Siinä ei ollut mitään ehtoja”, hän kuiskasi toiveekkaasti ja riuhtoi paperin suoraksi.
”Mitä sä tarkotat?” Milla ehätti ennen kuin Daniel hiljensi hänet shh-eleellä.
Tämän ilme muuttui voitonriemuiseksi, kun oli saanut luettua tekstin uudestaan. ”Ei ehtoja. Minä voisin vaikka hoitaa homman sinun kanssasi pois päivä järjestyksestä.”
Milla ei oli halunnut torpata toisen mielialaa, mutta hänen oli pakko. ”Ton kans oli vielä kaks muuta paperia. En oo kattonu vielä, mut ne voi olla ehtoja.”
Danielin into laimeni vähän, mutta hän näytti reippaammalta kuin aiemmin. ”Voisitko tuoda ne tänne, niin katsotaan.”
Milla astahteli keittiöön ja tuli kohta takaisin arkkien kanssa.
Paperit eivät olleet ukaasiluettelo siitä, kuinka Danielin tulisi rakastaa tulevaa vaimoaan, olla ikuisesti uskollinen ja panna avioliitto täytäntöön tai saada lapsia. Ne olivat itse asiassa valokopioita dokumenteista, joista saattaisi olla hyötyä esteiden tutkinnassa. Ehkei se kirjuri ollutkaan täysin leipiintynyt byrokraatti, Milla ajatteli.
”Minun nimekseni on laitettu Weather”, Daniel sanoi tökäten saraketta. ”Joku varotoimi kaiketi.”
Millan oli pakko hymyillä. Mies alkoi päästä jyvälle jutun juonesta. Tai pikemmin alkushokki oli sulamassa pois, Daniel oli pohjimmiltaan ihan terävä kaveri.
”Sun suomalaisessa henksussakin lukee niin. Et hauska tutustua herra Weather.”
Mies oli selvästi aikeissa kommentoida, mutta Milla kiirehti jatkamaan. ”Ennen ku alat valiittaan, niin sanon vaan, et on hitosti hyötyä, et sul on se kortti. Olitpa siinä sitten Weather tai Willoughby.”
Daniel asetteli kirjeen sängylle. Hän taivutti jalkansa kippuran kautta lattialle, jottei Millan tarvinnut nousta ja alkoi käveleskellä edes takaisin.
”Mitä mieltä olet? Jos siis ei oteta lukuun sitä, että Scriptor tosiaan piikittelee”, hän mumisi päätään raapien.
Milla levitteli käsiään. ”No, mä en tiiä juurikaan esim pakkoavioliitoista, mut oon kuunnellu muutamat hääseremoniat läpi ja siel luvataan rakastaa, kunnes kuolema erottaa. Et epäilen, ettei toi kirjurikaan tyydy vaan tsiigaan, et jaaha oot naimisissa tervetuloo sisään, vaan saattaa kaivaa esiin ihan uuden sääntökirjan.”
”Niin, kuolema erottaa minut ja tulevan vaimokultani niin pian, että sitä tuskin kannattaa pitää rajapyykkinä.” Danielin äänen kuivuus sai Millan tyrskähtämään.
Kelsier:
7. luku: Viisas ja vireä, jäykkä ja kireä
He päättivät jättää kirjeen sikseen ja Milla käski Danielin tulla katsomaan kirjoittamiaan kysymyksiä. Kannettava oli miehelle mielenkiintoinen uutuus, mikä oli Millan onni, sillä Danielin keskittyessä laitteen yleisilmeeseen, hän saattoi poistaa lempijuttukysymykset ja väittää, että ne olivat koskeneet asioita, jotka olivat selvinneet kirjeestä.
”No niin. Keskity etenkin noihin.” Milla maalasi yhden kysymysryppään. ”Ne koskee sun murhaa, josta mä en tiedä vielä oikein mitään.”
Daniel siristeli silmiään ja keskittyi lukemaan. ”Ymh, voin vastata noihin sinulle. Haluatko aloittaa värisuosikistani?”
Hänen kasvoillaan karehti ja Millan näki silmissä flirtin poikasen.
”Tosi hauskaa. Jos alotat vaik kertomalla kuinka tunsit juhlien isännän.” Milla tökkäsi Danielia niin, että tämä älysi siirtyä viereiseen tuoliin ja hän pääsi takaisin koneen eteen.
”Herra Elsewood on nousukas. Vaurastunut kauppias. Hieno mies kaikin puolin. Ei sen puoleen, että olisin tuntenut hänet hyvin. Kävimme koskaan vain muutaman lyhyen keskustelun. Mutta hänen käytöstään ja taloudenpitoaan kehuttiin laajalti. Ja ne harvakseltaan järjestetyt juhlat olivat upeita.”
Milla naputteli ranskalaisia viivoja. ”Eli sun käsitys Elsewoodista perustuu huhuihin ja pariin, mahollisesti aika känniseen käyntiin niissä juhlissa? Kaipa mä olen kuullut ihmisiä sanottavan hyviks tyypeiks vähemmästäkin.”
Daniel kierräytti oikean kätensä tuolin selkänojalle ja pyöräytti silmiään. ”Elsewood ei piilotellut alkuperäänsä. Minä tulen maailmasta, jossa ihmiset yrittävät jatkuvasti peittää menneisyytensä, jos eivät voi sitä kokonaan poistaa. Rehellisyys teki siis hänestä minun – ja muiden – silmissä kunnon miehen.”
Milla pureskeli peukalonkynttään nyökätessään. Hänen pitäisi päästä eroon siitä tavasta. ”Ymhyy, okei. Oliko sut kutsuttu, koska oot paronin poika?”
Oli Danielin vuoro nyökätä. ”Kyllä. Hänellä oli tapana kutsua aatelispoikia, koska halusi naittaa tyttärensä ylempään luokkaan. Hienot neidit eivät muuten nakertele sormenpäitään.”
Milla näytti miehelle kieltä. Naapurin mummo rullaili ikkunan ohi rollaattorillaan. ”Jätetään Elsewood hetkeksi sit rauhaan. Mut mä palaan siihen vielä. Oliko siel juhlissä ketään sun vihamiehiä tai muita, joil ois ollu jotain sua vastaan?”
Daniel näytti mietteliäältä. ”Ei kai. Vaughan ei pitänyt minusta, koska olin... kiusannut hänen vaimoaan ennen kuin he menivät naimisiin.”
”Kiusannut? Olit sä siis haukkunut sitä, vai mitä? Paraskin antaan mulle ohjeita, mitä hienot neidit tekee” Milla ihmetteli piikikkäästi.
”Ei, ei, kun... tuota... heilutellut peittoja, niin kuin Tom olisi sanonut.” Daniel oli punastunut kevyesti.
Millalta karkasi kikatus. ”Sä tarkoitat kiusoittelua, et kiusaamista. Ja mulle kantsii ihan rehellisesti sanoo, jos on maannu jonkun kans. En mä tääl tuomitsemassa oo.”
Daniel näytti kiusaantuneelta, mutta rentoutui sitten. ”Niin, kai on onnistumisen kannalta parempi kertoa sinulle nämäkin asiat. Minulle on vain opetettu, ettei niistä puhuta naisten seurassa.”
Milla huokasi. Hän pystyi kyllä unohtamaan sukupuolen aika hyvin työkennellessään. Esimerkiksi pettäjätapaukset olivat yhtä kauheita, olivat sitten miehiä, naisia tai mitä tahansa. Daniel oli varmaan tottunut hippasen tiukempaan jakoon.
”No, olit sä harrastanut peiton heiluttelua muiden paikallaolijoitten kans? Elsewoodin tyttärien vaikka?”
Daniel vei toisen käsivartensa puolustelevasti rinnan päälle. ”Vain Sarah Vaughanin. Olin kyllä suudellut aika montaa, mutta Elsewoodin Anna ja Polly eivät kuuluneet heihin. Ne tytöt oli kasvatettu tietämään pikkuparonien metkut, joten he eivät antautuneet suudelmiin ennen kuin olivat saaneet jotain – kuten vaikka kosinnan – vastineeksi. Clock yritti kerran väkisin ja sai niin kipakan iskun Annan kämmenestä, että mustelma näkyi koko seuraavaan viikon.”
Mies virnisti muistolle ja tökkäsi jotain Millan aivoissa. ”Sä olet maininnut Clockin aikasemminkin. Karkeekäytöksinen? Jos se hoiteli sut päiviltä?”
Kysymys jäi hetkeksi ilmaan. Sitten Daniel pyrskähti nauruun. ”Clock ei pystyisi tappaamaan ketään salaa. Törkeiden tapojen hyvä puoli on se, että niistä lähtee ääntä. Taivaan tähden siitä miehestä irtosi mölinää. Jo ihan siksi, että Clock käveli aina jäykkänä ja kireänä kuin viulunkieli.”
Daniel kuulosti kaikesta valittavalta, mutta ah niin viehättävältä mr Darcylta. Milla tajusi jääneensä tuijottamaan suu auki. Hän alkoi pikku hiljaa ymmärtää, mikä kaikkein muiden tyttöjen mielestä Darcyssa oli niin ihanaa, jos ei otettu lukuun, että häntä esitti Colin Firth.
”Mitähän Clock olisi sanonut sinusta”, hän mumisi peittääkseen pöhkön reaktionsa.
”Sinulla on kultalusikka tungettu kurkkuun asti, Willoughby. ” Daniel oli madaltanut ääntään ja kirskutti sitä. ”Mikäli hän oli jounut enemmän, minun kurkkuuni oli tungettu jotain paljon roisimpaa.”
Milla yritti hillitä itseään, mutta turskahduksia nousi pintaan joka tapauksessa. Hänkään ei enää uskonut Clockiin epäiltynä. Tämä kuulosti niiltä luusereilta, jotka huutelivat lutkaksi, kun kohteliaasti kieltäytyi niiden ehdotteluista.
”Entä olisko se Vaughan, Sarahin mies siis, voinu murhata sut?”
Daniel pyöritti päätään. ”Fred lähinnä ilkeili minulle. Kaikkea muuta olisi pidetty ylireagointina, hän kun ei ollut vastuussa Sarahista silloin, kun meidän juttumme oli päällä. Viisautesi ja vireytesi johtavat sinut vielä turmioon, Danielus. Minun pitäisi kai kiittää isoveljeäni – hän ja Fred olivat ystäviä – Fredin kurissa pitämisestä myös.”
Milla raaputti ajatuksissaan sormensyrjää. ”Kutsuiko se oikeasti sinua Danielukseksi?”
”Fredin latinan- ja kreikantaidot eivät olleet kehuttavat, vaikka kyllä kai Danielus diminutiivista menee.”
Milla päätti, että hänen pitäisi googlettaa myöhemmin diminutiivi, sillä hänellä ei ollut hajuakaan mitä se tarkoitti. Hän tökkäsi ruutua. ”Pidetään tauko. Mun kai pitää keksiä mitä me syödään, kun on jo puolipäivä.”
Milla nousi ja lähti penkomaan jääkaappia. Hän huomasi ilokseen, että pakastelokerossa oli pizzapohjia. Niistä saisi aikaan jotain varsinkin, kun kävisi hakemassa kaupasta lisää tonnikalaa. Samalla tulisi hoidettua se Danielin partaterä. Käyköhän minun sheivausvaahtoni partavaahdosta, hän mietti. Sitten hänen mieleensä iski toinen ajatus.
”Noihan on sun ainoat vaatteet?” hän sanoi kääntyen Danieliin päin.
Mies kohautti harteitaan no big deal –asenteella. ”Niin.”
Milla näki kuitenkin säröilyn, Daniel oli taatusti tottunut pukeutumaan palvelijoiden pesemiin puhtaisiin vaatteisiin päivittäin. Hän nappasi kännykkänsä pöydältä ja otti puhelun Jenniinalle. Hälyttäminen kesti pitkään ja Milla oli katkaisemassa, kun Jenniina vastasi.
”Moi!!!... Petrus älä...”
”Keskytinks mä jotain?”
Linjan toisesta päästä kuului hihitystä. ”Ei, ei, Petrus vaa yrittää näykkiä mun kaulaa.”
Milla irvisti Danielille, joka tarkkaili heidän keskusteluaan. ”Tossa oliki jo liikaa tietoo. Mut mul on itse asiassa yks pyyntö Petrukselle, sit kun hän vaan ehtii.”
”Annanko mä sille?” Jenniina kysyi rauhallisemmin.
Milla ei voinut estää itseään. ”Luulin et annoit jo.”
Hän kuuli Jenniinan haistattelevan ja Petruksen naurun taustalla. ”Mä tartteisin parit miesten housut ja paidat. Jos Petrus vois lainaa.”
”Joo voin mä”, Petrus vastasi, sillä Jenniina oli kai laittanut kaiuttimen päälle.
”Mihin sä niitä”, Jenniina kuulosti myrtyneeltä.
”No, mul on tääl... Tai parempi, et tuutte ite kattoo, kun heitätte ne vaatteet tänne. Mut lupaan, et saat antaa tost äskeisest jo tänään takas Jensku.”
Mainittu tuhahti. ”Me tullaan joskus illal.”
”Okei, nähään sit.”
”Jep, moi.” Jenniina kalautti punaista luuria tai siltä Millasta ainakin tuntui.
”Minä saan ilmeisesti uusia vaatteita”, Daniel totesi. Uusi-sana lausuttiin sellaisella korostuksella, että heittomerkit pystyi haistamaan.
Milla käveli hänen tuolinsa taakse. ”Parempi niin kuin et tuhlattais sun vähän rahat ihan oikeesti uusiin kuteisiin. Niistä puheen ollen, mä nappaan nyt sun lompakostas setelin ja ostan meidän tän päivän ruuat sillä. Voit varmaan tarjoo mulle, herrasmies kun oot.”
Daniel nyökkäsi kankeasti, sillä Millan kädet olivat vanhingossa etsiytyneet kiusaushieromaan miehen hartioita. ”Toki. Voisit lopettaa tuon. Pelkään tulkitsevani väärin mitä se tarkoittaa.”
Milla irrotti otteensa. Oli arvostettavaa, että Daniel kehtasi myöntää olevansa hämmenyksissään. ”No, mun pitääki kalppia sinne kauppaan, et saadaan safkaa.”
Daniel venytteli ja hymyili sarkastisesti. ”Minun mukaan ottamistani kai ei voi harkitakaan.”
Milla oli jo kaapilla etsimissä kestokassia. ”Kai sä voit tulla. Se on ihan tos lähellä. Et vaa puhu kellekään. Tai voit sä sanoa hei.”
Sarkastinen virne leveni, mutta Daniel ei sanonut enää mitään ja pysyi hiljaa koko kauppamatkan.
Kelsier:
8. luku: Myöhemmin huomaat sen valheeksi
Iltapäivä sujui mallikkaasti. Daniel nyrpisteli vähän pizzalle, mutta söi maistettuaan hyvällä ruokahalulla. Milla esitteli hänelle Giletten käyttöä.
”Voisit oikeestaan hoitaa sen ajamisen nyt.”
Sohvalla istuvan Danielin ilme oli innoton. ”Sänki ehtii kasvaa takaisin yön aikana.”
Milla heittäytyi hänen viereensä. ”Varmaa joo, mut myös haavat ehtii parantua huomiseen mennessä.” Hän heilutteli laitetta toisen silmien edessä. ”Mäkin saan haavoja joka kerta, ku laitan uuden terän omaani. Ne on pirun teräviä. Ja voithan sä siistiä vähän huomenna, jos on pakko.”
Daniel koppasi varren Millan kädestä ja lampsi pesuhuoneeseen. Hän sai kuin saikin partansa ajettua ja näytti yllättävän komealta siloisena. Vasemmalla poskella tosin oli pari vekkiä. Daniel oli selvästi aloittanut sieltä.
Ovikello soi viideltä. Jenniina ja Petrus törmäsivät sisään Millan avatessa oven.
”Mikä tää juttu on?” Jenniina säkätti jo ennen kuin sai takin päältään.
Milla huokasi ja katsahti Danieliin, joka oli tullut nojaamaan keittiönovenkarmiin varautuneen näköisenä. ”Tää on Daniel, mun asiakas. Se niitä Petruksen kuteita tarttis.”
Jenniinan katse oli lievästi sanottuna epäluuloinen. Petruksen kädessä oli jonkun tyylikkään pikkuputiikin paperikassi, johon vaatteet oli sullottu.
Jenniina otti kassin ja tökkäsi sen Danielin syliin. ”Sä meet kokeileen noita. Petrus, olohuoneeseen. Ja sä”, hän osoitti Millaa. ”Sä tuut mun kaa keittiöön.”
Daniel hipsi vessaan mutisten epäkohteliaisuudesta, mutta Milla huomasi, että hän oli järkyttynyt Jenniinan luonteesta ihan yhtä pahasti kuin Millan omastakin. Milla jäi nojaamaan tasoon, kun Jenniina asettui istumaan selkä olohuoneeseen päin.
”Daniel on se sun eilinen asiakas.” Se oli toteamus. ”Se on ollu yötä tääl kaikest päätellen. Siis mitä helvettiä? Miks?” Jenniina puhui hiljennetyllä, mutta painostavalla äänellä.
Milla seisoi jäykkänä. ”Se tartti yöpaikan. Ja ammatillistakin apuu.”
Jenniina tuhahti. ”Toivottavasti ei sentään yöllä.”
”En mä oo mikskään hutsuks ruennut”, Milla kirskui hampaidensa välistä.
Jenniina jäi tuijottamaan häntä. ”En mä sitä tarkottanu. Vittu, oon vaan huolissaan, kun sul on tääl ilmeisen tuntemanton mies yökunnissa.”
Milla pyöritti päätään. ”Sit oot seuraavan jälkeen viel enemmän. Jos äiti kysyy, niin sun pitäis sanoo, et Daniel on mun kundikaveri.”
Jenniina räpsytteli ripsiään kiivasti kuin Millan sanat olisi siten helpompi omaksua. ”En tasan sano. Milla, tää menee liian pitkälle.”
Milla oli vastustamaisillaan, kun Daniel pamahti keittiöön uudessa asussaan.
”Nämähän sopivat minulle ihan hyvin, vai mitä mieltä olette?” hän tiedusteli, kunnes huomasi, että oli tainnut saapua aika jäätävässä kohdassa keskustelua.
Jenniina irvisti hänelle niin, että jokaikinen hammas näkyi. Daniel perääntyi pari askelta.
Milla naksutteli harteitaan. ”Jensku, tää on kokonaan mun idea. Tulistuin Danielille vähän ja äiti sattu soittamaan just ja must oli helvetin hyvä aate pullauttaa sille, et kun tuun huomen käymään niin tuon poikakaverin näytille.”
Jenniinan ilme heltyi vähän, mutta hän mittaili Danielia edelleen todella tarkkaan. ”No, Millan kiihtymiset kyl tiedetään. Mut sun on parempi olla kunnolla ja maksaa hyvin.”
Daniel katsoi Millaa kuin varmistaakseen Millan tietävän, ettei hän voinut maksaa mitään.
”Minä olen vain asiakas ja tämä on vain väliaikasta”, hän urahti.
Petrus oli tullut Jenniinan taakse, mutta pysytteli hiljaa. Jeesukselle ja kaikille pyhille kiitos, että Petrus oli perisuomalaista vaikenevaa tyyppiä, Milla ajatteli.
”Danielin keissi on tosi kiinnostava. Me käydään vaan vanhusten luona ja voin sit ensi viikol sanoo, et hups me erottiin ja esittää olevani tosi rikki. Ja ratkoo toimeksiantoni kaikes hiljasuudes loppuun.”
Hän hymyili vinosti ja anovasti Jenniinan suuntaan.
Tämä huokasi. ”No, okei. Mä lupaan antaa taustatukee, jos on tarvis. Pitää varmaan keksii miks ette somessakaan oo näkyny.”
Milla päästi huomaamatta pidettelemänsä hengityksen ulos. ”Sä luet mun ajatukset.”
Jenniinasta näki, ettei tämä ollut suostumukseensa erityisen tyytyväinen.
Daniel astui Jenniinan eteen. ”Olisitko rauhallisemmin mielin, jos minä vakuutan sinulle - ja Petrukselle – että Milla on ihan turvassa. Ja että me selitämme tapaukseeni liittyvät asiat sinulle, kun selviämme alkuhankaluuksista.” Hän tarjosi kättään puristettavaksi Jenniinalle.
Millan teki melkein mieli kumartaa Danielille, niin tyylikkäästä hän oli tilanteen ottanut haltuunsa. Jenniina nyökkäsi ja tarttui ojennettuihin sormiin.
Kun tuli Petruksen vuoro, tämä sanoi: ”Mä olen kanssa Millan puolella. Tosin Jensku tässä on sulle paljon suurempi ongelma, jos Millasta koskaan löytyy edes pieni naarmu.”
Daniel onnistui näyttämään siltä, että otti asian uskomattoman vakavasti. Toisaalta hän varmaan oppi jotain minun rannelukkonäytöksestäni, Milla pohti helpottuneesti.
”Noi farkut käy sulle muuten ku nyrkki silmään”, hän totesi vaihtaen aihetta.
Jenniina töhähti ja Daniel pyyhkäisi toista lahjetta, jossa oli kulutusta. ”Niin. Onnekasta, että olemme Petruksen kanssa saman kokoiset. Tuota pitäisiköhän...” Lauseen loppu jäi ilmaan.
Milla tajusi, että Daniel yritti kysyä kohteliaasti rei´istä, joita muodinmukaisissa denimeissä tietysti oli. ”Ei sun nyt ihan uusimpia huosujas ois tarttenu antaa”, hän lohkaisi.
”Pari vuotta vanhat ne on. Sen hetken kuumimmat repeymät”, Petrus vastasi lähtien mukaan leikkiin. ”Jospa mä saan ne ehjinä takaisin.”
Nyt Danieliakin nauratti. Jenniina yritti samaan aikaan olla myrtynyt Millalle ja hihittää Petruksensa suloisuudelle saaden itsensä kuulostamaan aivastelevalta hiireltä.
Milla ravisteli olkiaan. ”Nyt kun ollaan kaikki kavereita, nii kai te haluutte juoda kahvit?”
Jenniina ja Petrus nyökkäsivät. ”Kai sulla on jotakin tarjottavaa sen kanssa? Eikä siis niitä kuivii keksei vain.”
Milla väänsi ilmeensä muka loukkaantuneeksi mennessään keittimen luo. ”Milloin mä oon teille jotain kämäsiä keksejä muka tarjonnu. Saatte ihan käsinleivottuja puusteja.”
Hän otti pullapussin esiin pakastimesta. Jenniina oli mennyt omalle tuolilleen ikkunan viereen vastapäätä Danielia, joka oli ystävällisesti jättänyt emännänpaikan hänelle. Kahvittelu eteni rennosti, vaikkei kukaan paljoa jutellut. Sen jälkeen Jenniina ja Petrus lähtivät kotiin.
Ovella Jenniina muistutti vielä tiukasti Danielia siitä, mitä tämä oli tullut luvanneeksi. ”Mä ootan kutsua selitystilaisuuteen ensitilassa.”
Auton porhallettua pois pihasta, Milla lakosi olohuoneen sohvalle.
Daniel asettui istumaan divaanipalalle. ”Jenniina on yhtä tulinen luonne kuin sinäkin”, hän pohti kuin ohimennen.
Millaa alkoi räkätyttää. Häneltä meni hetki koota itsensä ja saada suustaan jotain järkevää. ”Se on totta. Ei täst ystävyydestä mitään tuliskaan, jos toinen olis lattiarätti, jota sais vedellä miten sattuu.”
Daniel hörähti. ”En usko, että sinun kanssasi mistään tulee mitään, jos pahaksi onnekseen sattuu olemaan lammas.”
Milla potkaisi Danielin säärtä leikkisän pehmeästi. Mies töytäisi häntä kevyesti takaisin. He jatkoivat jalkapeliään hetken aikaa, sillä väsymys lapsetti kumpaakin.
”Toivottavasti en mennyt lupaamaan mitään, minkä voi myöhemmin huomata valheeksi”, Daniel sanoi sitten vakavoituneena.
”Sä puhuit niin vähän, ettei se oo oikein mahollista. Hiton hyvä pelastus muuten se vakuutusjuttu.” Milla toivoi hymynsä olevan kannustava.
Daniel heilautti kättään vähättelevästi. ”Herrasmiehet tekevät sellaista”, hän lausui kuin paraskin takakireä opettaja.
Milla pyrskähti taas kikattamaan. Hyvillä vesillä tässä oltiin.
Kelsier:
9. luku: Tuulikki ja sen uusi poikaystävä
Aamu valkeni vuodenaikaan nähden aurinkoisena. Kauniin päivän tuhlaisi mielellään jossain muuallakin kuin myöhäisellä lounaalla vanhempien kanssa, Milla ajatteli. He söivät juuri aamupalan viimeisiä murusia. Danielilla oli yksi Millan ylisuurista t-paidoista, koska Petruksen lainaamat pari tyylikkäämpää oli syytä säästää muuhun kuin yöasukäyttöön.
”Mitä puen päälleni tänään?” hän tiedusteli tökkien mehulasiaan.
Milla kippasi kahvinsa perät kurkusta alas. ”Sen sinisen villapaidan ja farkut. Ei me mihinkään juhliin olla menos.”
Daniel nyökkäsi. ”Mitä sinä laitat päällesi?”
Milla nousi ja vei kuppinsa tiskialtaaseen. ”Mikä kyselyikä sulle on tullu? Jos on tekemisen puute, niin voisit vaik keksii, miten me tavattiin.”
Mies virnisti ja tuli sitten Millan jalanjäljissä lasinsa kanssa. ”Kotona sanoisin varmaan, että kiinnitin huomioni sulavaan ja eleganttiin käytökseesi ja viattomaan kauneuteesi joissakin juhlissa. Täällä se ei kai toimi.”
Ääni oli kiusoitteleva ja hymy jo leveä kuin Naantalin auringolla.
”No ei. Äiti nauras niin, et juomat valuis nenästä. Mut juhlat on ihan ok idea, täytyy vaan miettii kenen bileissä ollaan oltu.” Milla naputti otsaansa ja yritti miettiä milloin oli edes ollut viimeksi viihteellä niin, ettei se tarkoittanut vain kahta kaljaa terassilla. Viimein hän keksi. ”Ne Jenniinan frendin hienot kokkarit kesän alussa. Siel oli kaiken maailman someihmisiä ja muusikoita ja taiteilijoita. Helposti sinne yks paronin poika mahtuu.”
Daniel näytti epäileväiseltä.
Milla pyöräytti silmiään. ”No, tietty me sanotaan, että sun isä omistaa jonkun rahakkaan yrityksen Englannissa. Aatelisarvoista ei puhuta mitään. Keskusteltiin vaik siellä soittaneesta bändistä. Oli muuten tosi hyvä. Voidaan kuunnella niiden musaa ajomatkalla.”
Daniel siirtyi takaisin pöydän ääreen. Hän suki olematonta sänkeään. ”Pitäisiköhän minun tietää jotain romanttista sinusta? Sinähän olit kiinnostunut lempiväristäni, että ehkä voisit kertoa omasi.”
Milla tuli keräämään loput aamiaistarvikkeet pois. ”Se on sininen. Ja porukat vitsailee aina mun kahvijuonnista, ku sitä kuluu niin hirveitä määriä. Et siihen saat kyl vastakaikua.”
Daniel hörähti myöntyvästi, mutta vakavoitui sitten. ”Kannattaa kai pysyä pinnallisissa aiheissa. Ja antaa sinun kertoa, jos vaaditaan jotain tarkkoja tietoja.”
Milla oli saanut tavarat tungettua jää kaappiin. ”Joo, äläkä muuten mainitse systeristäs ja broidistaskaan. Mitä vähemmän sukulaisia, sitä vähemmän tietoja, jolla sua voi googlata.”
Daniel valutti ilmeensä irvistykseksi. ”Haluanko tietää mitä ´googlata´ tarkoittaa?”
Milla läpsäytti otsaansa. ”Sori, multa meinaa unohtua, että sä oot pudonnut kehityksen kelkasta. Se meinaa vaan tietojen hakemista tollaisella laitteella.” Hän osoitti läppäriään.
Daniel sai hänet nauramaan nyrpistäessään vielä nenänsä happaman suunsa päälle. ”Selitätkö joskus tarkemmin?” mies tyytyi kuitenkin vain sanomaan.
Milla läksi seuraavaksi kylpyhuoneeseen tukanpesulle. Hän ei yleensä käynyt suihkussa aamuisin, mutta nyt oli kai pakko. Puolivilli pehko olisi harjattava kosteana järjestykseen muuten äiti vilkuilisi valittavilla silmäyksillä koko ajan. Daniel oli taas painunut lukemaan. Railakasta elämää viettäneeksi hänessä on yllättävän paljon nörtin vikaa, Milla ajatteli lämpimän veden sataessa päälleen.
Auton stereoista kaikui pehmeä indiepop. Millan oli pakko myöntää, että alkoholi ja livetilanne olivat tehneet bändille hyvää, sillä eivät biisit olleetkaan niin kummoisia kuin hän oli muistanut. Daniel istui suhteellisen jäykkänä kädet sylissään, mutta hän ´nauttikin´ vasta elämänsä toisesta automatkasta.
”Mahtaakohan koko tämä juttu mennä vanhemmillesi läpi?” mies kysyi. Nyt olikin helvetin erinomainen hetki rueta epäröimään.
Milla huokasi. ”Sä oot varmaan leikitellyt tyttöjen kanssa. Tää on ihan sama juttu. Jos sä mietit liikaa uskooko vastapuoli sun juttuihin, sit ne ei ainakaan usko.”
Daniel katsahti häneen ja laski kätensä pitämään kiinni penkin reunoista. ”En minä ole väittänyt olevani ihastunut tai rakastunut sellaiseen, johon en ole. Mutta lupaan olla miettimättä liikoja.”
Milla sävähti hieman. Eikö Daniel muka flirttaillut hänelle vähän väliä.
Mies oli huomannut hänen reaktionsa. ”Minä pidän sinusta kyllä, en tarkoittanut sitä. Silmäpeli tulee minulta vähän niin kuin luontaisesti.”
Milla lukitsi katseensa tiehen. ”Ehkä keskität sen muhun uskottavuuden nimissä siks aikaa ku ollaan vanhusten luona.”
He saapuivat okranpunaisen omakotitalon pihaan. Milla pysäköi Anttonin hopeanhohtoisen mersun viereen. Äiti oli jo ovella vastassa.
”Tämäkö on Daniel?” hän kyseli innostuksissaan kuikkiessaan Millan olan taakse.
”Päästä meidät ensin sisään, mutsi, ennen kuin alat tenttaamaan.”
Milla onnistui pidättelemään äitiään sen verran, että Daniel sai kengät jalasta ja takin päältä. Sitten tämä jo syöksyi pudistelemaan hämmästyneen miehen kättä.
”Maija. Onpa hauska tavata. Meille olikin tässä yllätystä kerrakseen.”
Daniel ehti lopulta mukaan. ”Minustakin on hauska tavata teidät”, hän sanoi melkein ujosti.
”Sinut, Dani”, Milla korjasi ja virnisti leveästi äidilleen. ”Danilla tuuppaa tuleen noita anglismeja, vaik ei täällä Suomes teititellä tarvii.”
Myös Ella ja Anttoni olivat tulleet olohuoneesta käteltäviksi.
Ella näytti uteliaalta. ”Ootsä sitten jostain muulta kuin Suomesta?”
Daniel nyökkäsi ja soi viehättävän hymynpoikasen. ”Englannista. Onnittelut muuten vauvasta. Milla kertoi, että tulokas on toivottu.”
Hän viittasi Ellan kauniisti pyöristyneeseen vatsaan. Ella punastui hieman ja Milla kiitti mielessään 1800-luvun lopun brittiläistä tapakasvatusta. Hän ei ollut muistanut mainita koko raskaudesta mitään, mutta Daniel näköjään osasi paikata kohteliaisuuksilla.
”Sä osaat kyllä tosi hyvin suomea”, Anttoni kehui totisena.
Tuo oli minun merkkini, Milla ajetteli. ”Danin mutsihan on siis suomalainen, nii se on opettanu.”
Kaikkien katseet suuntautuivat häneen. Daniel näytti kiitolliselta, äiti siltä kuin haluaisi ojentaa häntä.
”Siis, joo. Olis Dani osannu sen itekin kertoo”, hän mutisi yrittäen kuulostaa mahdollisimman ihastuneelta hölmöltä.
Selitys upposi jokaiseen, Oscarin arvoinen suoritus siis. Isä tuli vielä alkuhössötyksen jälkeen sanomaan hei ja ohjasi koko porukan pöytään, koska ruoka oli valmista. Tarjolla oli karjalanpaistia ja Milla huokaisi helpotuksesta. Onneksi äiti ja isä olivat ruokakonservatiiveja.
Danielilla ei ollut selkeästi mitään vaikeuksia tunnistaa ainesosia ja hän söi hyvällä ruokahalulla. Lisäksi mies esitti erinomaisesti ujoa, mutta sympaattista poikaystävää. Hän jopa yllätti Millan hyräilemällä hieman yhtä kappaleista, jota he olivat autossa kuunnelleet. Se kuitenkin kävi perheelle hyvästä todisteesta siitä, että he olivat tavanneet kyseisen bändin soittaessa.
Äiti tietysti uteli kaikenlaista ja Danielin omasta ilmeestäkin näki välillä, etteivät kysymykset olleet hänen mielestään sopivia. Sellaisissa tilanteissa Ella siirsi keskustelun nopeasti tulevaan lapsenlapseen, mistä Milla oli tyytyväinen. Hän alkoi tehdä lähtöä heti, kun jälkiruokakahvit oli juotu.
Äiti ei olisi millään halunnut päästää heitä niin äkkiä, mutta Milla perusteli, ettei hänen ollut ollut tarkoitus edes esitellä poikkistaan vielä, kyseessä oli vain hetken mielijohde. He tulisivat uudestaan, jos suhde jatkuisi.
Äidin suu meni mutruun. ”Tuulikki, et nyt aja tätä kivaa kaveria pois puhumalla tuollaisia.”
Milla inhosi, kun äiti kutsui häntä toiselta nimeltään, se oli sallittua vain Ellalle. ”Äh, mutsi, Dani tajuu kyl. Heippa sitten.”
Daniel hyvästeli kaikki herrasmiesmäisesti ja sai äidiltä lämpimän halauksen, joka oli ilman muuta tarkoitettu mielenosoitukseksi Millalle, enemmän kuin Danielille itselleen.
Kelsier:
10. luku: Enkä nukkuisi ollenkaan
Matkalla takaisin Daniel vaikutti mietteisiinsä vaipuneelta eikä Millallakaan ollut haluja pitää keskustelua yllä, joten he olivat pääasiassa hiljaa. Vaikka äidin käytös ärsytti Millaa, nyt hänellä oli ainakin hyvä syy, miksi Daniel pyörisi kuvioissa vähän pitempäänkin. He kaartoivat tutun rivitalon pihaan ja hipsivät numero kahdeksaan. Ulkona oli edelleen sievä ilma ja Millan teki mieli haistelemaan syksyä. Ja tuulettamaan päätä vanhempien jäljiltä. Daniel oli asettunut sohvalle kuin ei oikein tietäisi mitä piti tehdä seuraavaksi.
”Haluisit sä lähtee mun kaa pihalle? Tost ihan lähelt menee nätti pururata. Tai siis luontopolku. Mä luulen, et multa löytyy sulle tuulitakkia ja muuta lainaan”, Milla tiedusteli ja selitti samaan aikaan.
Daniel palasi maanpinnalle. ”Ai, kyllä, se olisi mukavaa.”
Milla patisti miehen vaihtamaan vaatteita ja teki niin itsekin samalla, kun etsi vaatehuoneen perältä pusakkaa. Sieltä paljastuikin isän vanha tuuliasu, joka oli vieläpä ihan tyylikäs. Mitenhän tämä on minulle joutunut, Milla ihmetteli. Se oli Danielille vähän reilu, mutta metsikössä kukaan ei välittäisi. Lenkkarit miehellä oli omasta takaa. Kävelyuralle pääsi melkein heti Millan rivarin umpipäädystä. He ponnistivat ojan yli ja Milla hengitti innoissaan raitista ilmaa.
Daniel sai viimein suunsa auki. ”Dani? Kukaan ei ole koskaan kutsunut minua Daniksi. Ja se vauva-asia.”
Milla virnisti katsellen puiden kurottelevia oksia. ”Hyvin sä klaarasit kaiken. Mutsi oli täysin intona suhun.”
Daniel tökkäsi häntä vaivihkaa kylkeen. ”Luonnollista charmia on mahdoton piilotella.”
Milla melkein tunsi äänen ironisen latauksen. ”No, sori. Ellan raskaus pääs unohtumaan, ku vanhukset touhottaa siitä koko ajan, niin yritän funtsia sitä kotona vähemmän aktiivisesti. Sä olit muuten tosi hiljanen. Luulin et saisin olla koko ajan estämäs sua möläyttelemäst kaikenlaista.”
Daniel kohautti harteitaan. ”Anttonin äänessä oli jotain... Mietin sitä koko ajan, kun istuimme pöydässä. Tajusin äsken, että hän kuulosti samalta kuin minua puukottanut mies.”
Heitä vastaan tuli lenkkeilijä kuulokkeet päässä.
Milla terästi katseensa tiukasti Danieliin. ”Se siis puhu sulle jotain. Miks et oo aiemmin sanonu?” hän manasi turhautuneena.
”Minä muistin sen vasta! Anteeksi, että olin järkyttynyt omasta kuolemastani, vaikka eipä se näytä sinua liikuttavan”, Daniel huusi tukahdutetusti hampaidensa välistä.
Milla rauhoitti itsensä. Danielin unohdukselle oli hyvä syy, sillä tiesihän hän, että järkytys ja shokki vaikuttivat ihmisen muistiin.
”Mä olen pahoillani. Kyl sun tilanne liikuttaa mua. Jos sä kuitenki kertoisit mitä se sano ja... sit.. tota... ollaan vaik kumpikin hiljaa ja mietitään tykönämme, ku täs kävellään”, Milla lepytteli kömpelösti.
Daniel rentoutui silmin nähden. ”C´est moi.”
”Mikä oli?” Milla joutui kysymään, vaikka olettikin tunnistaneensa kielen ranskaksi.
Daniel naamioi naurahduksensa yskäksi. ”Se tarkoittaa `Minä olen´ tai ´Se olen minä´, miten nyt haluaa tulkita. Etkö sinä ole opiskellut ranskaa?”
Milla jäi tarkkailemaan varvikossa hyppivää oravaa. ”En mä. Mut historiaa sen verran, et tiiän, et fiineille brittilapsukaisille sitä opetettiin. Eiks se Aurinkokuninkaan `Valtio olen minä`-juttu mee jotenkin noin?”
Daniel näytti vaikutteneelta. ”Sivistys ei ole siis kuollut, kun vanhan kunnon Louis´n sutkaukset ovat tuttuja.”
Milla pukkasi häntä kylkeen. ”Riemukasta. Mut sehän tarkottaa, et tyyppi tunsi sut. Se rajaa aika paljon vaihtoehtoja, vaik sä olitkin melkoinen seurapiiriperhonen.”
Daniel yritti kutittaa Millaa, joka hyppäsi polun toiselle laidalle. ”Mistä sinä sellaista olet saanut päähäsi?” mies kyseli kädet torvena suun ympärillä.
Milla pyöritti päätään. He olivat ihan höpsöjä.
”Ite sanoit suudellees monii niistä tytöist, jotka oli Elsewoodin juhlissa. Mä päättelin, et ne suutelemiset on tapahtunu muis pippaloissa eikä suinkaan jossain tallinoven takana.”
Nyt Danielia nauratti. ”Minä olin kuule taitava ratsastaja ja usein semminkin tallinoven takana.”
Milla tuhahti ja tuli takaisin miehen vierelle. ”No, osaak sä kuvailla sitä ääntä? Paitsi että se kuulosti Anttonilta, joka ei kyl murhannu sua. Se on totinen torvensoittaja, mut sisältä pehmee ku sula jäätelö. Ei se vapaaehtosesti kellekään pahaa tekis.”
Daniel mietti hetken. Milla pani merkille, että he olivat suunnilleen lenkin puolivälissä.
”Hän hallitsi äänensä hyvin. Ei alku- eikä loppukiekauksia. Matala, sanat tulivat jämäkästi”, mies vastasi.
Milla naputteli sormillaan reiteensä. ”Eli joku joka on ehkä tottunut tappamaan. Tunsit sä yhtään sotilasta?”
Daniel levitti kätensä ja näytti tyhjiä kämmeniään. ”Minkä sinä määrittelet sotilaaksi? Monilla tuttavillani oli upseerin tai muun ylemmän sotilashenkilön arvo eivätkä he olleet käyneet sotimassa kuuna päivänä.”
”Mä meinaan sellasta, joka on ollu taistelus tai ainakin on aktiivipalvelukses”, Milla selvensi.
Oksiston lomasta huomasi, että alkoi tulla pimeä. Hämäräkytkimet sytyttäisivät varmaankin katulamput kohta.
”George Greenhill. Me leikimme lapsena aika paljon keskenämme. Hän oli juuri päässyt kadetiksi, kun tapasimme toissa vuonna tai siis vuonna 1899. Mutta läheisiä emme ole olleet enää moneen vuoteen enkä keksi mitä kaunaa hän kantaisi minulle”, Daniel kertoi.
Nuori äiti ohitti heidät lastenvaunujen kanssa.
”Tohon kannattaa kuiteski tarttua. George ei varmaa oo oikee tyyppi, mut entäs joku sen sukulainen, ehkä veli. Jos sä oot vaik tietämättäs vikitellyt veljen ihastusta?” Milla esitti.
Daniel katseli polun päällystettä. ”Niin Andrew´n. En pitänyt hänestä erityisesti, hän oli väkivaltainen ja suorasukainen. Muistan aina kuinka Andy haukkui Georgea neidiksi, kun tämä ilmoitti tahtovansa suoraan lääkintäjoukkoihin. Andy laitettiin akatemiaan varhain, joten en usko koskaan edes tavanneeni hänen tyttöjään.”
Milla irvisti. ”Kusipää. Mut sehän ei kai koskaan tarvinnukaan lääkintämiehen apuu. Tollasiin ei luodit tapaa osuu, vaik vihollinen ampus suoraan kohti. Me ollaan muuten koht kotona.”
Daniel naurahti kuivasti. ”Andya tekisi kyllä mieli syyttää, mutta en usko, että ääni oli hänenkään.”
He olivat takaisin pikkuojalla, tosin vähän eri kohdassa kuin aiemmin. Daniel asettui seisoman jalat haarallaan ojan penkereille ja auttoi Millan kädestä pitäen yli.
”Kiitos”, Milla totesi ykskantaan.
Daniel ponkaisi hänen vierelleen. ”Ilo on kokonaan minun puolellani. Tiedän, että olisit selvinnyt siitä itsekin.”
Milla mulkaisi miestä. ”Joo, kun sä näit sen puol tuntia sitten. Harvemmin herrat mulle käsiään tarjoilee, et siitä herkust pitää nauttia, kun saa.”
Kun he olivat päässeet kämpille, Milla alkoi keittää kahvia ja Danielin pyynnöstä myös teetä, sillä mies valitti, ettei hänen vatsansa enää kestänyt mustaa litkua.
”Koeta miettii niit sanoi yön aikana, jos vaik muistat viel lisää”, Milla sanoi istuutuessaan kuppinsa kanssa.
”Enkä nukkuisi ollenkaan?” Daniel kiusoitteli.
”Voi vittu, kuka nyt on ärsyttävä. Sähän sanoit, et uni selvittää aivoja.” Milla ryysti kahviaan. Päivä oli ollut jo aika pitkä.
”Minä lupaan miettiä”, Daniel lepytteli.
Milla hymähti puolivillaisesti ja tarjosi miehelle keksiä Oreo-paketista. ”Siin tapaukses tutkimukset on tält päivält tässä. Laiha saldo mut huomen paremmal onnel. Voit liittyy seuraan kattoo leffaa, jos huvittaa.”
Daniel nyökkäsi, he katsoivat elokuvan ja menivät sitten kumpikin nukkumaan.
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[#] Seuraava sivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta