// Alaotsikko: Fandomnano 2010 & FF10
Title: Sydämen asialla
Author: Milgia.
Pairing: Tonks/Remus, Tonks/Carlisle.
Rating: K11 oletan. //zougati muokkasi vastaamaan uusia ikärajoja
Genre: Drama, Hurt/comfort, Romance.
Disclaimer: Potter hahmot ovat Rowlingin ja Carlisle Meyerin, hahmot jotka eivät kuulu kumpaakaan näistä, ovat minun.
Warnings: Kuolonsyöjät ovat aika oudot tässä ;D
Summary: Ensin kaikki on hyvin, sitten kaikki on aivan toisin.
A/N: Elikä, fandomnano ficcini, olen kunnianhimoinen ja pyrin 50 000 sanaan, no kuitenkin, sitten tällä ficillä osallistun myös FF10 haasteeseen, sanalla 9. Viikot. Toivottavasti en onnistu feilaamaan tätä ideaa!
Omistettu Lady Dynamitelle joka teki mulle ihanata bannerit tähän nanoon ja Penberille, joka sai minut osallistumaan tähän haasteeseen ja on jaksanut kuunnella minua tämän ficin kanssa : D <3<3
(http://i729.photobucket.com/albums/ww295/kelmitytto/bannu.png)
1.Luku
»Sovitaanpa nyt sitten niin että kukaan ei lähde yhtikäs mihinkään» Minerva sanoi, vahvistaen sanojaan jokaiseen porautuvalla katseellaan. Jokainen vastasi nyökkäyksellä vuorollaan, oli kuunnellut sanat tai ei. Oli pakko päästä kokouksen asialistalla eteenpäin.
»Kuolonsyöjät yrittävät iskeä jälleen jästikeskuksiin, mutta Taikaministeriö yrittää estää sen keinolla millä hyvänsä» Arthur sano. Arthur sormeili jästimustekyniään, joilla hän kirjoitti aina muistiinpanot kokouksissa, vaikka niiden käytössä havaittiin hyvinkin usein käyttöongelmia.
»Miksi he haluavat iskeä? Saada aikaan kaaosta? » Harry kysyi uteliaana.
»Kyllä, sotkea jästien asiat täysin jotta voivat keskittyä syöksemään jästiministerin vallasta» Alastor sanoi.
»Meidän pitää siis lähteä Kuolonsyöjien luo,» Tonks totesi, keikkuen kepeästi tummalla puutuolilla.
»Enkö juuri sanonut että kukaan ei lähde minnekään, aivan liian vaarallista. Emmekä voi tehdä vielä mitään» Minerva sanoi vakaalla äänen sävyllä, kohdistaen käskyn suoraan Tonksille.
»Pakkohan meidän on mennä, emme voi jättää asiaa sikseen» Tonks sanoi pingotuneesti, hakien katseellaan tukea muista.
»Odotamme että Ministeriö tekee aloitteen,» Alastor sanoi.
»Silloin voi olla jo liian myöhäistä, luulisi teidän edes tietävän Arthur ja Alastor» Tonks tuhahti ja potkaisi Harrya nilkoille.
»Minkä takia? »Harry kuiskasi.
»Olisit nyt sinä edes voinut olla minun puolellani» Tonks sihahti, eikä ollut kulunut kuin sekunteja, naisen hiusten muuttuessa leiskuvan punaisiksi.
»Emme lähde Nymphadora» Alastor murahti.
»Tajuatteko te hyvät ihmiset ja ystävät, että todella suurella todennäköisyydellä siihen mennessä, kaikki on jo menetetty, nyt on pakko tehdä jotakin ennen kuin he tekevät seuraavan siirtonsa» Tonks muistutti katkeraan äänensävyyn.
»Pitääkö se vääntää sinulle rautalangasta vai kenties jostakin muusta että ymmärrät, että se on tällä hetkellä hyvin vaarallista, meidän on pakko odottaa ensimmäistä siirtoa Ministeriöstä, vaikka sisäpiirintietoina mutta kuitenkin» Kingsley tuhahti.
»Kaikki ovat minua vastaan, hyvä on, lähden sitten yksinäni. Selviän aivan varmasti yksin» Tonks uhmasi ja nousi kolisten suuren ja pitkän pöydän äärestä, tuolin kaatuessa lattialle kyljelleen.
»Nymphadora! Älä mene, olet suutuksissa, sitten asiasta ei ainakaan tule mitään ja sinulle käy huonosti» Remus yritti puhua tai oikeammin huutaa naiselle, jotta saisi tämän perumaan sanansa ja tulemaan takaisin.
»Ei, kuulostan ehkä uhmaikäiseltä lapselta, mutta en tule koska asialle on kerta kaikkiaan tehtävä jotakin, ainakin saatava selville mitä kannattaa tehdä ja koska» Tonks älähti miehelle vastaukseksi.
Remus huokaisi ja peitti kasvonsa, peli oli menetetty hänen osaltaan.
Nainen oli lähtenyt näyttävästi ja kuuluvasti. Jokainen suuren pöydän ääressä istuva oli hämääntynyt, eikä tiennyt mitä tehdä seuraavaksi. Jonkun olisi lähdettävä Tonksin perään ja saatava hänet muuttamaan mielensä jollakin tavalla, tai edes varmistamaan ettei hän tekisi minkäänlaisia tyhmyyksiä suutuspäissään.
»Minä ehdottaisin että joku meistä lähtisi hänen peräänsä, hän suostuttelisi Tonksia palaamaan ja jättämään asian rauhaan» Kingsley ehdotti.
»Olen Kingsleyn kannalla, ehdottaisin Remusta,» Harry sanoi muina miehinä ja iski silmää Ginnylle joka istui häntä vastapäätä.
»Miksi minä? » Remus heti kyseenalaisti Harryn ehdotuksen. Hän ei halunnut lähteä nuorikon perään, korjaamaan tämän asioita.
»Kyllä me nyt kaikki tiedämme Remus,» Kingsley naurahti. Remus oli hämillään, hän yritti käydä läpi viime kuukausina tapahtuneet asiat mielessään.
»Mitä te tiedätte? » Remus kysyi rauhallisesti.
»Että teidän välillänne on aivan varmasti jotakin,» Hermionelta lipsahti.
»On se hyvä että joku tietää, koska minä en tiennyt tuota» Remus sanoi ja sormeili pergamentin reunaa huolimattomasti, joka oli taipunut hieman hiirenkorvalle.
»Lähtisit Remus, sinua hän kuuntelisi. Kaikki kuuntelevat sinua ja noudattavat ohjeitasi, paremmin oikeastaan kuin minua» Minerva hymyili.
»Pah sanon minä, suurentelette tapanne mukaan asioita,» Remus tuhahti.
»Ja sinä vähättelet diplomaattisia taitojasi» Kingsley huikkasi väliin, Remus huokaisi syvään. Muut olivat siis päättäneet että hän lähtisi, vaikka väkisin naisen perään.
»Tiedätkö sinä että hän on ihastunut sinuun? » Hermione sanoi tuike ruskeissa silmissään. Remuksen liike pysähtyi, silmät lasittuivat ja suu aukesi.
»Siis mitä sinä sanoit? » Remuksen oli pakko tarkistaa, hän ei ollut uskoa korviaan.
»Hän on yhä ihastunut sinuun, vaikka torjuitkin hänet kauan sitten,» Hermione sanoi.
»Olinkin jo unohtanut sen»Remus peitteli itseään, yritti olla puhumatta itseään pussiin.
»Voisit siis nyt korjata asian ja mennä hänen peräänsä, näyttää että välität hänestä edes ystävänä,» Kingsley ehdotti.
»Minkä takia teidän pitää ottaa aina nuo sydämenasiat esille? » Remus huokaisi, hän oli lähes taipunut lähtemään perään.
»Noh, mene jo, pian voi olla liian myöhäistä. Tiedän että sitä sinä et ainakaan halua» Minerva vetosi kylmästi miehen omaan tuntoon.
»Hyvä on, hyvä on. Minä menen, minä menen,» Remus huokaisi ja nousi pöydän äärestä. Ruskea puvuntakki oiottiin ja heitettiin päälle.
»Olette sitten valmiudessa, en takaa että selviämme takaisin kunnolla edes kahdestaan. En osaa käsitellä uhmakkaita naisihmisiä» Remus muistutti, heilautti kättään ja lähti muiden luota.
»Nyt vain odotellaan, haluaako joku kupillisen kahvia tai teetä? » Molly huokaisi.
»Keitä kaikille, juovat sitten jos juovat» Arthur sanoi. Jokainen keräsi paperinsa ja muistiinpanonsa kasaan, siirtäen kilta asiat syrjään takaraivostaan.
»Kukaan meistä ei voi lähteä ennen kuin heiltä on tullut viesti, tai että he ovat tulleet takaisin, sen verran riskialtista touhua kaikki nyt on,» Kingsley huokaisi.
»Mikäs täällä istuskellessa» Harry tuhahti. Ginny oli istuutunut poikaystävänsä viereen, siron käden levätessä Harryn polvella.
»Mielestäni Remus voisi vain myöntää itselleen, että hän varmasti pitää Tonksista enemmän kuin ystävänä» Kingsley sanoi.
»Mielestäni meillä ei ole oikeutta keskustella tällä tavalla heidän asioistaan» Harry sanoi väliin, jonkun oli pidettävä etenkin Remuksen puolta tunneasioissa. Harry tiesi ettei Remus puhunut niistä.
»Se on kyllä totta, mutta joskus väistämätöntä» Molly sanoi. Yleensä kiiltävä kahvipannu leijuskeli itsekseen kupilta toiselle pöydän ympäri, mutta nyt Molly halusi kuluttaa aikaa ja kaatoi jokaiseen kuppiin yksitellen, maitovaralla tai ilman juojasta riippuen.
»Onko sokeri täällä vai keittiössä? » Alastor kysyi, jotta puheenaihe siirtyisi muihin asioihin.
»Keittiössä, älä turhaan nouse, minä käyn hakemassa sen. Haluaako joku maitoa tai kermaa? » Molly vielä kyseli.
Tonks oli päässyt Remusta muutamaa askelta edelle, mutta miehelle ei teettänyt kuin pientä päänvaivaa seurata naisen jälkiä. Taikajälkiä oli helppo seurata, puhumattakaan jäljistä joita Remus aisti tahtomattaan ihmissuteuden takia tarkentuneilla aisteillaan.
Nainen oli juuri kaikkoontunut puiston syrjäiseltä laidalta suuren tammen alta seuraavaan paikkaan. Kun tarkasti muisteli mistä oli puhuttu viime kuukausina, sai selville minne Tonks kaikkoontui. Kuului suhahdus kuin tuulahdus ja mieskin oli kadonnut.
Tonks väijyi hyvin keskittyneesti Kuolonsyöjiä varjojen turvin, hän tarkkaili koko ajan ympärilleen, mutta silti Remus pääsi hiljaisin askelin hänen taakseen.
»Tarkkaavaisuutta» Remus sanoi matalalla äänellä naisen korvaan, saaden Tonksin säpsähtämään.
»Minä keskityin tarkkailuun,» Tonks sihahti ja huitaisi Remusta kauemmas.
»Ympäristöäkin pitää tarkkailla, kuka tahansa voisi yllättää sinut tällä tavalla ja olisit mennyttä,» Remus sanoi ja kyykistyi naisen viereen.
»Hetken lipsahdus ja saarnaat minulle,» Tonks tuhahti ja jatkoi tarkkailua.
»Se hetken lipsahdus voi muuttua ikuisuudeksi tuosta vain» Remus sanoi.
»Se on kyllä totta,» Tonks myönsi ja teki nyt kunnolla tilaa Remukselle.
»Mitä sinä oikein odotat? » Remus kysyi hiljaa.
»Sitä että tuo neljäs lähtee pois, puheista päätellen se tapahtuu aivan näillä minuuteilla,» Tonks kuiskasi miehen korvaan, ottaen tukea kivestä jotta ei horjahtaisi miehen syliin.
»En ymmärrä, jos tahdot iskeä miksi oikein odotat? » Remus uteli.
»He ovat päävastuussa seuraavasta iskusta, onnistumme ehkä jopa estämään iskun, tai ainakin lisäämään aikaa» Tonks sanoi vakaalla äänellä.
»Hieno suunnitelma, muut olivat aivan turhaan huolissaan sinusta,» Remus hymähti, ja hapuili taikasauvaansa povitaskusta, varmistaen että se olisi siellä ja helposti saatavilla. Millä hetkellä hyvänsä se pitäisi saada sieltä ja nopeasti jotta ei kävisi huonosti. Keskittyminen ja tarkkaavaisuus kun herpaantuisivat pariksi sekunniksi kaikki olisi mennyttä.
»Nyt hän lähti, pitäisikö meidän vain pamauttaa tainnutus? »Tonks kysyi hiljaa ja oli juuri nousemassa kun Remus pisti kätensä hänen eteensä.
»Älä vielä, olemme nimittäin niin pahassa alakynnessä jo nyt että odotetaan neljännen varma poistuminen,» Remus totesi ja veti naisen takaisin kyykkyyn.
»Odotetaan sitten vielä hetki» Tonks huokaisi ja otsa rypyssä keskittyi etsimään taikasauvaansa.
»Oletko hukannut sauvasi? Aika uhkarohkeaa sanoisinko,» Remus ihmetteli.
»No en» Tonks vastasi heti, mutta jatkoi silti etsimistä.
»Katsopa farkkujesi takataskusta» Remus sanoi huvittuneena.
»Ei voi olla, miksen opi koskaan…» Tonks huokaisi ja oli hakkaavinaan päätään kallioon.
»Tonks keskity» Remus muistutti naista katse yhä neljännessä Kuolonsyöjässä.
»Koko ajan, nyt hän on ollut jo pois hetken aikaa. En usko että hän enää voisi liittyä kolmen joukkoon,» Tonks sanoi ja nosti kätensä niin että taikasauva tähtäsi keskimmäiseen kuolonsyöjään.
»Tainnutu» nainen sihahti, punainen suihku lennähti sauvan kärjestä keskimmäisen vatsaan.
»Ei hassumpi aloitus,» Remus hymähti ja lähetti tainnutuksen myös.
»He huomasivat meidät, nyt on pakko ruveta taistelemaan,» Tonks sanoi ja nousi seisomaan.
Remusta kadutti että hän oli lähtenyt naisen perään, eihän hän ollut edes yrittänyt kääntää naisen päätä ja nyt olisi liian myöhäistä. Ei ollut enää muuta tehtävissä kuin auttaa naista hädässä taistelemalla hänen kanssaan niin että kuolonsyöjät jäisivät alakynteen ja he voisivat lähteä ehjin nahoin pois.
»Sinuna jättäisin yrittämättä edes voittaa meitä, olemme ylivoimaisia teitä kahta kohtaan,» Travers sihahti Remukselle ja pienellä sauvan näpäytyksellä Remus joutui väistelemään kellertäviä säteitä, joiden vaikutusta mies ei edes halunnut tai edes ehtinyt arvailla.
»On epäkohteliasta aloittaa tuolla tavalla taistelu, kysymättä toiselta» Remus totesi väistellessään parhaansa mukaan ja yrittäen torjua loitsien Traversin iskut.
Tonks taisteli kahden miehen kanssa jotka Remus tunnisti Nottiksi ja Yaxleyksi, heidän kanssaan he olivat taistelleet aiemminkin, monista eri syistä, heidän maillaan ja killan mailla.
»Oletteko te nyt sitten reiluja kun kaksi isoa miestä taistelee yhtä naista vastaan? » Tonks kysyi viekkaasti yrittäessään tainnuttaa Yaxleyta vuorostaan.
»Sinähän olet parempi kuin me yhteensä, niin te kaikki sanotte,» Yaxley tuhahti ja tiukalla käännöksellä sai osuttua Tonksia olkapäähän, aiheuttaen ruhjeen. Nainen piteli olkaansa hetken, joutuen sen takia tulituksen alle, josta hän selviytyi niukin naukin heittäytymällä maahan.
Nott käytti tilaisuutta hyväkseen ja pääsi kirjaimellisesti niskan päälle.
»Luulit voittavasi meidät, tuollainen tytön heitukka ei meitä voita» Nott kihisi ja painoi sauvansa Tonksin kaulavaltimolle. Remus havahtui taistelun tuoksinnasta ja huomatessaan Tonksin olevan ahdingossa kahden kuolonsyöjän kiusattavana.
»Vaimoasi kiusataan oikein olan takaa, eikö olisikin varsin mukavaa jos pääsisit nauttimaan samasta tuonne lattialle? » Travers kysyi viekkaasti ja sanattomasti sai sauvastaan punaisen suihkeen joka osui Remusta suoraan alaselkään. Mies valahti sekunnin murto-osissa maahan, selälleen, takaraivon kolahtaessa kylmään kivilattiaan.
Veltto keho makasi maassa, Travers käytti hetkeä hyväkseen ja alkoi äänetönnä liikutella Remusta edes takaisin, ylös ja alas, riepottaen suuntaan jos toiseen ja välillä pudottaen lattialle. Keho oli täynnä ruhjeita ja mustelmia, takaraivosta valui norona tummaa verta. Miestä ei ollut tunnistaa.
Tonks kiljaisi katseensa osuessa Remuksen kohdille. Traversin eleistä näki kuinka mies nautti toisen kiduttamisesta, silmät kiiluivat yhä enemmän mitä enemmän verta valui.
»Mitä te olette tehneet? » Tonks huudahti kyyneleet poltellen silmäkulmia.
»Näyttäneet että meitä ei kannata tulla häiritsemään kun suunnittelemme jotakin, nyt on sinun vuorosi,» Yaxley virnisti ja iski silmää Tonksille.
»Mitä tahansa teetkin, älä tee hänelle enää yhtikäs mitään, minä voin kärsiä kaiken,» Tonks myöntyi ja haki katseellaan edes vähän armoa miehiltä.
»Jätämme teidät tänne selviytymään, teemme itsellemme vain lisää hallaa jos tapamme lisää kiltalaisia, tehtävä epäonnistuu,» Travers selosti kylmäkiskoisella äänensävyllään kuin mitäkin päivälliskeskustelua.
»Ette voi» Tonks yritti inahtaa, mutta ei saanut suustaan kuin pienen kuiskauksen.
»Voimme» Nott hörähti ja silmänkääntötempun omaisesti veti taskustaan köyden jolla hän sitoi naisen ranteet.
»Eiköhän tämä sinua estä, tai ainakin hidasta» Nott hymähti karkeasti. Tonks oli aikeissa aukaista suunsa, mutta pitikin sen kiinni, jottei kukaan tajuaisi tehdä mitään pahempaa hänelle. Näin avunpyytäminen olisi helpompaa.
Kolme kuolonsyöjää katosi silmänräpäyksessä kuin tuhkatuuleen, Tonksista oli hyvin outoa että kaikkoontuminen kävi noin helposti, joku oli varmasti hänen huomaamattaan poistanut joitain suojataikoja.
Kyyneleet polttelivat naisen silmäkulmia, hänen oli vaikea keskittyä suojeliuksen luontiin ilman käsiä, kun silmäkulmasta hän näki koko ajan Remuksen verisen ja tajuttoman ruumiin. Oli hänen syytään että Remus makasi hänen vierellään tuossa kunnossa.
Hopeinen susi kiisi pian tilasta kauas pois. Tonksin olo helpottui asteen, kun hän tiesi että apuja olisi pian tulossa. Nainen yritti herätellä Remusta, puhumalla ja hieman tönimällä polvellaan, mutta mies ei tehnyt elettäkään, ei minkäänlaista reaktiota.
»Minä melkein tapatin sinut. Hienoa. Miksi minun piti lähteä,» Tonks tuhahti itselleen ääneen.
Tonks ei voinut muuta kuin istua Remuksen vierellä ja odottaa muita saapuvaksi, hän kiersi katseellaan koko alueen, paikka oli viileä ja täynnä kiveä lattiasta kattoon. Kivenmurikoita oli siellä täällä, heidän odottelupaikkansakin löytyi helposti, tai niin Tonks ainakin oletti ja muisteli, että se oli ollut se jossa oli ollut neljä kiveä kasassa. Hänellä ei ollut hajuakaan missä päin Englantia he nyt olivat, kaukana vai lähellä lähtöpaikkaa.
»Katsokaa! » Ginny huudahti ja osoitti ikkunalle, jonka takana hohti hopeinen susi.
»Nymphadoran suojelius» Alastor murahti.
»Jotakin on aivan varmasti sattunut,» Molly huudahti ja ryntäsi avaamaan ikkunan jotta suojelius lennähtäisi sisätiloihin.
»He pääsivät pahasti niskanpäälle, Remus on erittäin huonossa kunnossa. Kuolonsyöjät lähteneet, tulkaa auttamaan, » Tonksin heleä ääni jota kaikki kuuntelivat tarkkaavaisina kaikui keittiössä.
Kahahdus, kaikki nousivat pöydästä tuolit rymisten valmiina lähtöön.
»Ketkä sinne menevät? » Harry tajusi kysyä ennen kuin kaikki ilmiintyisivät suuna päänä.
»Olen sitä mieltä että ainakin sinä, sitten Alastor ja Arthur jos Remus pitää kantaa, jonkun täytyy olla Tonksin kanssa» Minerva vastasi kysymykseen niin hyvin kuin taisi.
»Minä menen Ginnyn kanssa suoraan Mungoon kertomaan asiasta etukäteen Thomasille,» Molly ehdotti.
»Kuulostaa hyvältä, tulen itsekin teidän mukaanne, Hermione voisitko sinä mennä miesten mukaan? » Minerva ehdotti.
»Minä käyn ministeriössä, kuolonsyöjät aikovat varmasti aikaistaa aikataulua» Kingsley sanoi ja pyyhälsi pois muiden tieltä. Ryhmät koottiin ja ilmiinnyttiin sovittuihin kohteisiin. Suojeliusta seuraamalla oli helppo löytää ilman välivaiheita oikeaan paikkaan, nyt kun suojaukset oli poistettu.
Harry, Arthur ja Alastor posahtivat keskelle kivistä ja hämärää tilaa, ei kauheasti tarvinnut katsettaan siirrellä kun jo huomasi Tonksin ja Remuksen tämän vierellä.
»Tuolla he ovat,» Harry huudahti ja käveli ripein askelin heidän luokseen. Hän ei uskaltanut juosta, kun ei tuntenut aluetta ollenkaan.
»Harry» Tonks huokaisi helpotuksesta, kyynelten seasta oli erotettavissa pieni hymyn kare.
»Mitä on tapahtunut? » Harry kysyi, aukaistessaan tiukkoja solmuja naisen ranteista.
»Väijyimme. Taistelimme ja sitten yhtäkkiä he pääsivät niskanpäälle aivan kirjaimellisesti, en nähnyt kaikkea kun yritin päästä pois, mutta yhtäkkiä Remusta heiteltiin … ja … ja sitten lopuksi Remus makasi tuon näköisenä lattialla,» Tonks kyynelehti.
»Nousepa ylös, ilmiinnytään Mungoon, Molly ja Ginny ovat jo siellä,» Hermione sanoi ja tarjosi kättään Tonksille, jotta nainen pääsisi maasta ylös.
»En voi jättää Remusta… minun vikani koko juttu. Tajuatteko, minun takiani hän makaa tuossa kunnossa,» Tonks vollotti.
»Shhh… Ei se ollut sinun vikasi, koskaan ei voi tietää koska käy huonosti» Hermione puhui rauhoittavaan äänensävyyn.
»Mutta kun se oli minun vikani,» Tonks huokaisi syvään. Nainen pyyhki kyyneleensä sinisen takkinsa hihaan, johon jäi tummat ripsivärijäljet.
»Hän on tajuton, saanut pahoja vammoja, hänet pitää viedä niin nopeasti kuin voimme» Alastor totesi.
»Mitä teemme? » Arthur kysyi epävarmasti.
»Leijutus vai kannammeko hänet? » Alastor ajatteli ääneen, kuitenkin esittäen saman kysymyksen Arthurille.
»Mikä on teille helpointa ja aiheuttaa vähiten lisää vammoja Remukselle? » Hermione otti osaa miesten väliseen keskusteluun. Hyväksyvästi molemmat nyökkäsivät Hermionen ehdotukselle.
»Leijutus, ehdottomasti» Alastor sanoi ja mittaili Remusta katseellaan.
»Minä en kyllä ole kovinkaan hyvä siinä loitsussa, enkä halua että Remukselle aiheutuu lisää vammoja,» Arthur myönsi häpeilemättä toisille.
»Alastor tai Harry voi tehdä sen, he osaavat takuuvarmasti» Hermione siirsi vastuun toisille,
»No minä teen sen, tajuatteko, että me hukkaamme hänen aikaansa vain tässä kun mietimme kuka sen tekee,» Tonks ärsyyntyi toisten käytökseen.
»Minä teen sen» Harry sanoi. Vaaleaan kankaaseen verhottu käsi vakaana, muutamia sanoja mumisten Remuksen keho nousi ainakin kymmenen sentin korkeuteen ilmaan.
»Kaikki tähän ympärille» Alastor ohjeisti. Valkoisin rystysin Tonks puristi Hermionen rannetta, hakien tukea ja turvaa.
»Minua pelottaa» Tonks kuiskasi juuri ennen kuin kaikkoontumisen kieputus joka suuntaan alkoi.
Horjuvasti kaikki lämähtivät Mungon yhdyspaikkaan, refleksin omaisesti kalpeakasvoinen Tonks antoi heti ylen kun jalat osuivat maahan. Hermione valahti kalpeaksi, yrittäen estää omaa oksennusrefleksiään.
»Et taida voida kovin hyvin? » Hermione kysyi.
»Vain shokkireaktio, se menee kyllä ohi,» Alastor sanoi, keskittyen kuitenkin siihen että Remus pysyi ilmassa kun Harry etsi oikeaa mallinukkea.
»Molemmat pitää saada nyt heti Mungoon sisälle,» Arthur huokaisi ja löysi heti ensimmäisellä katsauksella oikean mallinuken, hän väänsi vasenta kättä ja ovi aukesi.
Remusta tuettiin vielä leijumisen lisäksi, jottei niska tai mikään muukaan paikka retkahtaisi sen enempää. Alastor ohjaili joukkoa ja Arthur sekä Harry leijuttivat ja valvoivat Remusta. Tonks puristi yhä Hermionen rannetta. Silmät liikkuivat samaan vauhtiin kuin hissi näkyi liikkuvan kultaisessa numerotaulussa hissin seinällä.
»Miten tämä kestää näin kauan? » Tonks kysyi turhautuneena.
»Luulet vain, enää yksi kerros… nyt ollaan perillä oikeassa kerroksessa,» Alastor sanoi.
Ovet avautuivat täysin itsekseen, toisella puolella käytävällä heitä seisoi vastassa Thomas.
»Olen varannut Remukselle vuodepaikan, sinut Tonks tutkitaan myös aivan pian,» Thomas sanoi pehmeällä äänellään. Hän ohjasi heitä ja pyysi nuorempaa vaaleaa poikaa heidän avukseen, jotta tajuton Remus saataisiin vuoteeseen.
»Valitettavasti uudet käytännöt estävät teitä tulemasta huoneeseen tutkimuksien ajaksi, joten joudutte odottamaan täällä,» Thomas sanoi haikeasti ja sulki oven varovaisesti muiden edestä.
»Mitä? » Tonks pidätteli jälleen kyyneleitä, Molly tuli naista lähemmäs, yritti rauhoittaa läheisyydellä, mutta Tonks työnsi hänet pois.
»Molly, en halua» Tonks nyyhkäisi.
»Minun vikani. Tajuatteko se oli minun vikani että Remus makaa nyt tuolla, täysin kuoleman kielissä, minun olisi pitänyt kuunnella teitä. Olen hänen kuoleman enkelinsä…» Tonks sanoi hiljaa, mumisten polviensa takaa. Nainen piti polviaan sylissä, heijaten itseään pienesti.
»Tonks, ei se ollut todellakaan sinun vikasi, tuo olisi voinut tapahtua koska vain… » Harry sanoi, käsi Ginnyn lanteilla.
»Mutta… jos en olisi joutunut alakynteen, ei Remuksen keskittyminen olisi herpaantunut,» Tonks sanoi vapisevin äänin.
»Et saa ottaa sitä niskoillesi» Molly lohdutti vuorostaan, pitäen kuitenkin kätensä tiukasti sylissään.
»ETTE te ymmärrä, minä tunnen kamalaa syyllisyyttä asiasta, sydäntä raastaa, tunnen sen kiven sydämelläni,» Tonks sanoi. Hänen katseensa oli lasittunut vastaanottotiskin pastellisävyiseen tauluun, jonka lempeä naisihminen hoiti potilasta.
Jokainen heistä liikehti levottomasti, yrittäen saada aikaansa kulumaan. He yrittivät vuorotellen helpottaa Tonksin oloa, mutta nainen ei ottanut apua vastaan, vaikka hakikin tukea ja turvaa istumalla muiden välillä puisella penkillä. Harry ja Ginny seisoskelivat, vaihtoivat painonsa jalalta toiselle. Hermione istui Alastorin vieressä ja katseli huolestuneena Tonksia koko ajan, joka heijasi itseään Mollyn ja Arthurin välissä istuen.
Ovi naksahti lupaavasti, kaikki paitsi Tonks siirsivät katseensa vaaleankeltaisen oven suuntaan.
Thomas astui ulos ovesta, kasvoillaan huoli. Hän ei sanonut mitään, tuli vain lähemmäs muita.
»Minulla on teille kerrottavana erittäin vakavia ja huonoja uutisia, on hyviäkin. Kummat tahdotte kuulla ensin? » Thomas kysyi rauhallisesti, kädet rennosti ristissä.
»Hyvät» Kaikki paitsi Tonks sanoivat yhteen ääneen. Tonksista kuitenkin näki että hän kuunteli tarkkaavaisesti vaikkei hän vastannutkaan kysymyksiin.
»Hänellä ei ihme kyllä ole sisäisiä vaurioita ollenkaan. Kylkiluita ja oikean käsivarren luu ovat murtuneet. Takaraivon haava saadaan ommeltua, se paranee ajan kanssa täysin. Remus paranee kyllä, mutta…» Thomas kertoi, hänen ilmeensä huolestui entisestään mitä pidemmälle hän kertoi.
»Mitä? Mitkä ne huonot uutiset ovat? » Harry sanoi ääneen sen jota kaikki ajattelivat.
»Pään vammat ovat kuitenkin niin pahat että hän on vajonnut koomaan, en osaa yhtään arvioida herääkö Remus siitä koskaan,» Thomas sanoi.
»MITÄ? » Tonks huudahti yhtäkkiä. Kyyneleet valuivat taas naisen poskille.
»Hän on minun takiani koomassa, eikä välttämättä herää enää koskaan» Tonks vollotti.
»Minusta on tullut tappaja,» nainen jatkoi.
»Sinun vikasi se ei ollut, ellet sitten ollut kuolonsyöjän kanssa kiduttamassa häntä? » Thomas sanoi.
»En tietenkään ollut! Mutta hän lähti kuitenkin minun perääni, kun olin liian jääräpäinen,» Tonks murehti.
»Se olisi voinut käydä, » Thomas aloitti, mutta jätti sanomatta, tietäen miten Tonks luultavasti reagoisi asiaan.
»Hänen vanhemmilleen on ilmoitettava,» Molly sanoi haikeasti.
»Ei heitä kiinnosta» Hermionelta lipsahti. Molly katsoi nuorta naista hyvin hämmästyneenä.
»Vaikka he olisivat heittäneet Remuksen kodistaan pois, he silti rakastavat poikaansa, heillä on oikeus tietää tästä,» Molly sanoi tiukasti.
»Totta» Thomas puolsi Mollyn mielipidettä.
»Murhaaja ei ainakaan voi kertoa» Tonks murehti.
»Sinä et ole murhaaja! » Harry huudahti jo hieman ärsyyntyneen äänensävyyn.
»Minä jään hänen luokseen» Tonks ilmoitti välittämättä Harryn mielipiteestä.
»Sinut täytyy tutkia ensin, tarvitset lepoa,» Thomas muistutti.
»Valvominen on velvollisuuteni, minun täytyy yrittää korjata jotenkin asiaa,» Tonks sanoi
»Hyvä on, mutta sinun täytyy levätä,» Thomas sanoi, ennen kuin kukaan muu ehti ilmaista mielipiteensä asiasta.
»Kiitos» Tonks hymähti jopa ja lähti Thomaksen perään, muiden jäädessä hölmistyneen näköisinä vastaanottoon.
***
A/N2: Luulenpa että tämän mittaisia lukuja tulee jatkossakin, ellei kovin ihmeitä tapahdu ja innostun kirjoittamaan 12 sivun lukuja taas : DD
M