Harry Potter -ficit > Hunajaherttua

Toisilleen täydelliset | K-11 | H/D | Spurtti 7/7

<< < (2/7) > >>

Angelina:
Waulish: Drarryssa on niin paljon mahdollisuuksia ja erilaisia puolia, mutta ehdottomasti yks mun suosikeista on juurikin tämä, että toisesta tulee toiselle pakkomielle ;D Mun mielestä oli jotenkin helppoa ajatella, että sodan jälkeen Harry tarvitsee itselleen jonkinlaista tuttua turvaa ja mikäs sen tutumpaa kuin Draco ;)  Ihastuminen voi kyllä tosiaan olla samaan aikaan sekä ihanaa että kamalaa, sen verran voin ainakin Harryyn samaistua. Ihanaa että näet tämän mielenkiintoisena! Toivottavasti Dracon näkökulma miellyttää myös : )



Kolmas
300 sanaa

Draco Malfoy tiesi, että jokaisella Tylypahkalaisella oli hänestä mielipide. Itseasiassa varmaan koko velhomaailmalla oli tällä hetkellä mielipide hänestä ja hänen perheestään.
Hän myös itse tiesi olevansa paljon kaikenlaista, mutta typerä hän ei ollut. Ensimmäisen kouluviikon aikana Draco oli huomannut, miten Potter yritti vaivihkaa vilkuilla häntä milloin oppitunneilla, milloin Suuressa salissa.
Olisi pitänyt olla typerys ollakseen huomaamatta, Potter kun ei ollut koskaan osannut olla kovin salamyhkäinen.

Ensimmäisten päivien aikana Draco haki varmistusta epäilyilleen, sillä aluksi tuo kaikki tuntui liian hyvältä ollakseen totta.
Miksi Harry Potter, velhomaailman pelastaja, tuhlaisi aikaansa murehtimalla hänestä? Minkä ihmeen takia nuo epätavallisen vihreät silmät etsivät väkijoukon seasta juuri häntä?
Aluksi Draco pelästyi, ajatellen Potterin hautovan kostoa. Pelkoa seurasi hämmennys, sillä hän ei keksinyt syytä miksi Potter kantaisi hänelle enää kaunaa.
Sodan jälkeen Harry oli kiittänyt Dracoa ja Narcissaa siitä, etteivät nämä olleet paljastaneet häntä Voldemortille.
Draco oli yrittänyt näyttää välinpitämättömältä ja kätellyt Potteria ilmeettömästi, vaikka todellisuudessa hänen teki mieli huutaa, ettei ollut koskaan aiemmin ollut niin tyytyväinen mihinkään tekoonsa.

Eikä ainoastaan siksi, että hän halveksi Voldemortia ja tämän mielipuolisuutta, vaan myös siksi, että hän oli tajunnut jo vuosia aiemmin mistä hänen niin sanottu vihansa Harry Potteria kohtaan johtui.
Yksitoistavuotiaana hän oli loukkaantunut verisesti, kun koko Tylypahkan kiinnostavin oppilas oli torjunut hänen ystävyytensä.
Loukkaantuminen oli nopeasti kuitenkin muuttunut turhautuneisuudeksi Dracon tajutessa, ettei hän saanut silmiään eikä ajatuksiaan irti Rohkelikosta.

Ja tottakai, Malfoy kun oli, Draco oli naamioinut ihastumisensa viileän ulkokuorensa alle ja ottanut elämäntehtäväkseen Potterin ja tämän ystävien kiusaamisen.
Hän oli päättänyt, ettei kukaan koskaan saisi tietää hänen naurettavista tunteistaan ja se oli pitänyt, aina tähän hetkeen asti.
Sillä hetkellä kun Draco oli tajunnut, mitä Harry Potterin katseet merkitsivät, hän oli päättänyt että salailu sai riittää.
Hän ei voinut uskoa onneaan todeksi.

Niinpä eräänä tylsänä harmaana aamuna, Dracon tuntiessa taas toisen katseen itsessään, hän päätti varovasti katsoa takaisin.

Waulish:
Oooh, kyllä miellyttää! Hienoa päästä kurkistamaan myös Dracon mietteisiin ja tunteisiin. Ne syventävät tarinaa entisestään.

Tätä kolmatta pätkää lukiessa tuli sellainen fiilis, että joo, juuri näin sen kuuluu mennä! Tai siis jotenkin minusta tuntuu ihan mahdolliselta, että Dracon vihanpito todella saa sysäyksensä torjutuksi tulemisesta ja loukkaantumisesta ja että sitä lopulta ruokkii ihastuminen tai pikemminkin tarve piilottaa se. Ajatella, miten monta vuotta Draco onkaan kantanut sisällään tuollaista taakkaa. Ja varmaan katkeruuttakin. Eihän kyse välttämättä ole siitä, että hän olisi halunnut käyttäytyä niin kuin käyttäytyi, vaan hän ei välttämättä ole osannut muunlaista toimintamallia tai ees sallinut sellaista itselleen. Onhan hän juurikin kova ja kylmä Malfoy, verenperintönsä painama.

Pakko muuten antaa erityismaininta tuolle, ettei Harry ole koskaan osannut olla kovin salamyhkäinen. Jotenkin ihan mainio luonnehdinta Harrysta, vastaa mielikuvaani hyvin! Harry on jotenkin niin kovin rehti ja läpinäkyvä. :D Ihana. Toinen erityismaininta annettakoon sille, miten Draco kutsuu Harrya sukunimellä. Ehkä se on vielä jäänteitä menneistä, tunteiden kätkemisestä.

Loppu lupaa hyvää, enkä malttaisi oottaa jatkoa! Kiitos! :-* -Walle

Vendela:
Älä kuule yhtään nolostele, ihanasti olet kirjoittanut näistä kahdesta. On todella ilo lukea tätä spurttia :)

Tosi kivat kaksi osaa. Molempien taustoja hahmoteltiin mukavasti ja samaan aikaan tarina kuitenkin eteni. Hahmot ovat minun silmiini hyvinkin omia itsejään mikä on kiva. Harry on suloinen kun on tyypilliseen tapaansa hieman hidas, mutta sieltä se oivalluskin viimein tuli. Tästä kohdasta tykkäsin tosi paljon: Draco Malfoyn näkeminen Luihuisten tupapöydässä lukuvuoden alussa oli ollut kuin helpotuksen aalto, joka oli kulkenut hänen lävitseen.
Jotain tuttua, hän oli ajatellut ja ollut yhtäkkiä varma siitä, että viimeisestä kouluvuodesta tulisi kuin tulisikin hyvä.
Ihana ajatus, Draco on Harryn ankkuri elämässä <3

Dracon puoli oli myös kutkuttavaa luettavaa. Siellä oli juuri niitä elementtejä joita itsekin näen näiden kahden suhteessa. Draco on se varovaisempi joka ei uskalla heittäytyä aivan päätäpahkaa vaan haluaa säilyttää imagonsa ja kasvonsa. Ihanaa, että siellä oli tuo ihastuminen, mikä oli alkanut jo vuosia sitten.
Tämän kolmannen loppu oli ihana: Niinpä eräänä tylsänä harmaana aamuna, Dracon tuntiessa taas toisen katseen itsessään, hän päätti varovasti katsoa takaisin.
Awwww *silmät sydäminä* Katso Draco, katso niin paljon kun voit, sillä se Harry on <3

Nyt toivon että tähän spurttiin tulisi edes yksi suukko, tuleehan!

Kiitos näistä, jään odottelemaan jatkoa,
Vendela

Angelina:
Waulish: Tosi hienoa kuulla, että tästä tulee sellanen fiilis että asiat menee oikein! Mä nautin itse aina suunnattomasti siitä kun Draco on se, joka ihastuu ensin. Useimmiten se melkein on Harry, koska Draco yrittää ainaa kieltää kaiken. Tässäkin on vähän sama homma, vuosien peittely, mutta siitä huolimatta Draco on ollut se, joka on ne tunteensa tajunnut jo aikoja sitten : ) Hahaa ja hyvä myös, että tuo salamyhkäisyyden puuttuminen sopi sustakin Harryyn, koska mä aina ajattelen sen vähän sellaisena hömelönä ja liiankin avoimena ;D Harryn sukunimen käyttö Dracon ajatuksissa tuli myös jotenkin automaattisesti, tuntui tässä kohtaa vielä luontevammalta, kun asiat ovat kuitenkin vasta alkutekijöissään. Kiitos ♥

Vendela: Musta tuli jotenkin luontevasti se ajatus, että sodan jälkeen Draco on sellainen pysynyt asia Harryn elämässä, ystävien ohella tietysti. Ja kyllä, Harry on se vähän hidas ja hömppä, mutta sitten kun ne tunteet tulee niin ne tulee kovaa ja aina täysillä : ) Hauskaa, että meillä on tosi paljon samoja ajatuksia näistä kahdesta! Kiitos hirveästi kommentista ja lupaan kyllä, että suukko tulee aivan varmasti, joskaan ei ihan vielä ;)

A/N: Tämä raapale oli tähän mennessä kaikista haastavin kirjoittaa, vaikka lopulta siihen menikin vain vajaa puoli tuntia :'D Oon jo miettinyt pientä juonikuviota mielessäni ja tää osa oli tavallaan sellainen "välipätkä" ennen seuraavia tapahtumia. Tästä osasta tulee kyllä siirappivaroitus, vaikka oletettavasti tää koko sarja tulee oleen aika hattaraa. Voi toki olla, että suunnitelmat menevät vielä uusiksi, mutta katsotaan sitä sitten huomenna.


Neljäs
150 sanaa

Aamuöinen kohtaaminen oli ensimmäinen kahdestaan. He tapasivat huispauskentän laidalla, missä taivaalta leijailevat lumihiutaleet sulivat hiuksiin ja marraskuun kirpeä pakkanen sai sormet kohmeeseen.
Draco odotti malttamattomana Harryn saapumista, peläten että toinen muuttaisikin mielensä. Pelko oli kuitenkin turha, kun hän hetken kuluttua erotti jalanjälkiä ensilumessa.
Harry käveli aivan hänen eteensä, ennen kuin riisui näkymättömyysviitan päältään. Rohkelikko hymyili ujosti, eikä sanonut mitään. Hetken kuluttua hän kuitenkin astui eteenpäin.

Ihan kuin näkisin hänet ensimmäistä kertaa oikeasti, Harry ajatteli koskettaessaan varoen Dracon kasvoja. Tunne oli hämmästyttävä, huumaava ja  sai perhoset lepattelemaan vatsanpohjassa.
Harry ei ollut koskaan kokenut mitään sellaista ja rehellisyyden nimissä hänen oli myönnettävä, että hän jos joku oli kokenut kaikenlaista.

Ihan kuin olisin tuntenut hänet aina, Draco mietti sulkiessaan silmänsä ja tuntiessaan toisen käden kasvoillaan. Harryn kosketus tuntui siltä, kuin hän olisi palannut pitkän, uuvuttavan matkan jälkeen vihdoin kotiin.
Lämpö levisi hänen sisällään varpaisiin ja sormenpäihin asti, eikä hän halunnut sen katoavan koskaan.

Vendela:
Voihan hattara! Minua ei todellakaan haittaa sokeri ja siirappi, joten lisää vain :) Mieluummin pörröisyyttä näiden kahden välille kuin hurjaa angstia ja riitoja.

Ihana kuulla, että se suukko on sieltä tulossa. Sitä odottelen. Meillä kyllä todellakin menee yksiin ajatukset tästä parituksesta :)

Tämä oli suloinen ensitapaaminen. Kivasti oli mukana vähän jännitystä, mutta päällimmäiseksi nousi kuitenkin tuo ihastumisen tunne. Tykkään tosi paljon tästä Dracosta, jolle Harry on ollut vuosia kaukainen unelma, saavuttamaton ja nyt yhtäkkiä kaikki onkin käden ulottuvilla. Ja Harry on huippu kun menee rohkelikkomaisesti suoraan asiaan <3 Ja kyllä nämä kaksi ovat hieman onnea ansainneetkin sodan kauhujen ja kokemusten jälkeen.

Olipa ihana aamupala, kiitos!

Vendela

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu