Ficit (kaikki fiktiiviset fandomit ja RPF, pl. Harry Potter) > Toinen ulottuvuus
Inuyasha: When Your Heart Makes a Wish (K11 - Inuyasha/Kagome)
Sinjata:
A/N: Taas on tovi vierähtänyt, mutta tässäpä jatkoa tähän tarinaan. Hieman silmät ristissä kirjoitettu, joten pahoittelen jos virheitä löytyypi. ^^’ Lukuiloa!
Luku 5 - Tulevaisuus
”Kiitos mielettömän hyvästä ruoasta, äiti! Hemmottelet minut ihan piloille. Autanko tiskaamisessa?” Kagome kysyy nousten pöydästä keräten astioita.
”Ei tarvitse, tänään on sinun päiväsi, synttärityttö. Nautit vain siitä”, äiti vastaa iloisesti, Kagomen nyökätessä.
”Hei vaari, voisimmeko pelata korttia tänään jossain vaiheessa? Äiti ja Sota myös?” Kagome kysyy suunnatessaan huoneeseensa.
”Pelataan ihmeessä!” kuuluu iloinen vastaus.
”Sillä ehdolla, että opetatte minulle kunnolla sen uuden pelin säännöt. En vieläkään osaa sitä kunnolla”, Sota huikkaa.
”Puolisen tuntia, sitten ehdin”, äiti ilmoittaa.
Kagome kipuaa portaat ylös huoneeseensa sulkien oven takanaan, napsauttaa yöpöydällä olevan radion päälle ja istuutuu vuoteelleen.
”Päikkärit tekivät kyllä hyvää, en tajunnutkaan miten väsynyt olin”, Kagome sanoo itsekseen venytellen käsiään.
”Ah, olin melkein unohtaa avata vaarin antaman lahjan”, hän muistaa alkaen avata kiiltävää käärettä. Minkähän lie jäniksenkäpälän saan tänä vuonna, vaarin lahjat kun ovat olleet vuosi vuodelta omituisempia...
”Kirja? Oho... Tuhat ja yksi yrttiä, olin kokonaan unohtanut tämän”, Kagome katsoo ihmeissään opusta malttamatta heti selata sitä. Vaari muisti tämän, vaikka mainitsin kirjan ohimennen joskus kauan aikaa sitten...
Buyo leikkii lattialla jollain, minkä on sieltä löytänyt, tai luultavasti on itse pudottanut jostain.
”Buyo, olet jotenkin levoton. Olet seurannut minua joka paikkaan koko viikon. Sentään pysyt kylppärissä ollessani oven toisella puolella. Onkohan sinulla kaikki hyvin?” Kagome juttelee tälle hieman huolissaan laskien kirjan vierelleen.
”Pitäisiköhän sinut käyttää eläinlääkärissä... Vai pitäisikö minun itse käydä lääkärissä, jos vain kuvittelen koko jutun?” hän huokaisee ja heittäytyy selälleen vuoteelleen, kissan parkkeeratessa vatsansa päälle tuijottamaan häntä.
Mitä minun oikein pitäisi tehdä? Ensimmäistä kertaa elämässäni en todellakaan tiedä, mitä haluan ja odotan tulevaisuudeltani. Ja se ei tunnu lainkaan kivalta. Vuosia sitten, ennen päätymistäni toiseen aikaan, kaikki oli päässäni jotenkin selkeämpää. Tiesin mitä halusin ja toimin sen mukaan, että pääsisin kohti tavoitteitani. Nyt olen kuin eksynyt siltä reitiltäni, muilla ollen selvät sävelet suunnistaan ja suunnitelmistaan. Mutta silti - tunnen samalla, kuin mitään ei olisi kesken. Kaikki ovet ovat avoinna, mutta minulla ei ole hajuakaan, minkä niistä valitsisin. Muutuinko jotenkin sinä aikana, kun olin siellä? Siksikö tämä nyt vaivaa minua? Kagome pähkäilee silitellen kehräävää kissaa.
”Kagomeee!” kuuluu vaimea huuto, kunnes oveen koputetaan.
”Sisko, joko ehdit tulla pelaamaan?” Sota kysyy kurkistaen sisään.
”Joo, hetki vain”, Kagome vastaa miettien, miten ihmeessä siirtää vatsaltaan kissaa, joka näyttää juuri saaneen parhaan asennon ikinä.
”Jess! Älä viivyttele!” Sota sanoo ja sulkee oven perässään.
”Milloin hänestä on tullut noin malttamaton?” Kagome ihmettelee ääneen.
”Halunnet seurata minua nyt alakertaankin?” Kagome nousee ylös ja laskee Buyon lattialle, tämän juostessa jo edeltä ovelle raapimaan tätä.
”Arvasin”, Kagome hymähtää avaten tälle oven.
Kagome palaa vielä sammuttamaan radion, mutta tulee potkaisseeksi lattialla jotakin pientä, joka kimpoaa seinästä hänen eteensä. Tämä poimii esineen lattialta, hämmästyen löydöstään.
Mikäs kumma... Lasipurkki? Tälläkö Buyo äsken leikki, mistä se tämän edes löysi? Ja miksi se tuijottaa minua noin? Kagome ihmettelee vilkaisten häntä herkeämättä tuijottavaa kissaa ovenraossa. Kagome katsoo sitten pikkuista purkkia sormissaan, jossa säilytti Shikon-kuulan sirpaleita, melkein nähden silmissään purkin edelleen hohtavan. Muutama sellainen särkyi matkalla, mutta tämä oli säilynyt ehjänä takaisin.
”Kirottu Shikon-kuula... Miten paljon surua ja vahinkoa ehdit aiheuttaa”, Kagome mutisee kätensä puristuen purkin ympärille, puistatuksen kulkiessa lävitseen. Onneksi sitä ei enää ole olemassa. Se on tuhottu lopullisesti. Vaikka ilman sitä - en olisi edes tavannut...
Jokin pakottaa Kagomen vilkaisemaan vuoteelleen. Hänen sydämensä jättäessä lyönnin välistä, hän melkein pudottaa purkin nähdessään Inuyashan vuoteella umpiunessa vain sekunteja, kunnes räpäyttää silmiään. Kagome puristaa silmänsä tiukasti kiinni pudistaen päätään ja laskee purkin pöydälle niin voimakkaasti, että siitä kuuluu kova kolahdus.
”Takaisin maanpinnalle, Kagome”, hän käskee tärisevää itseään, mutta ei voi olla katsomatta vuoteelleen uudestaan, vain todetakseen sen tyhjäksi. Olet vallannut mieleni, jälleen...
Kagome säpsähtää tuntiessaan Buyon puskevan jalkojaan vasten.
”Viiksesi kutittavat... Ehkä on parempi mennä alakertaan, vai mitä? Lasi vettä voisi rauhoittaa”, hän toteaa huokaisten ja sulkee radion.
Muut istuvat jo alakerrassa olohuoneen pöydän ympärillä Kagomen tultua paikalle vesilasin ja yrttikirjan kanssa.
”Missä sinä viivyit?” Sota kysyy Kagomen istuutuessa tätä vastapäätä.
”Kadotin vain ajantajuni hetkeksi. Joko sinä opit pelin säännöt?” tämä vastaa saaden kunnian jakaa uudet kortit.
”Jotenkin, mutta kyllä minä ne vielä opin”, Sota sanoo päättäväisesti.
”Opit opit, ahkerasti vain pidät minulle peliseuraa!” vaari sanoo taputtaen tätä olkapäähän.
”Kiitos vaari lahjasta, toin sen alakertaan. Se on todella mielenkiintoinen”, Kagome kiittää hymyillen.
”Mainiota, halusinkin vilkaista sitä itsekin”, vaari sanoo tarkastellen korttejaan.
Buyo käy kerälle sohvalle hännänpää heilahdellen, Kagomen tuntiessa jälleen tämän tuijotuksen.
Kagome löytää myöhemmin jälleen itsensä istumasta penkiltä, Pyhän puun luota. Ilman ollessa paljon lämpimämpi kuin aamulla, hän tuntee olonsakin seesteisemmäksi. Tämä nousee ylös penkiltä ja kävelee hitaasti puun luokse, astuakseen matalan aidan yli sen luokse. Kagome ojentaa varovasti kätensä ja koskettaa puun runkoa, antaen kätensä hetken levätä siinä olevan arven lähellä.
Paikka, jossa tapasin hänet ensimmäisen kerran… Kiukkuisen kuin ampiaisen, mutta lopulta niin rakkaan.
Kagome vilkaisee kuin salaa pyhäkön ovia. Ne kätkevät edelleen taakseen sen kaivon, jonka kautta päätyi kauan sitten Inuyashan maailmaan. Tietämättä silloin lainkaan, mitä kaikkea tulisi kokemaan ja miten paljon hänen elämänsä tulisi muuttumaan. Tietämättä, miten paljon hän tulisi kaipaamaan sitä paikkaa, kun hän ei enää pääsisikään sinne.
Hän on käynyt kaivolla useasti, pettynyt yhtä usein. Itkenyt vielä useammin, silloin tällöin voimattomana edes saamatta pyhäkön ovia lainkaan avattua.
Miksi minulla on tällainen olo? Olen yhtä levoton, kuin Buyo... Mutta silti oloni on myös kumman levollinen yhtä aikaa. Kagome miettii kävellessään pyhäkölle, avaa ovet ja laskeutuu hitain askelin portaat alas. Kunnes saavuttaa kaivon, hämärän pyhäkön hiljaisuuden ympäröidessä hänet. Hänen mieleensä juolahtaa, vaikuttivatko hänen aiemmin tuntemansa tunteet kaivon toimivuuteen.
Olin vain niin hirveän iloinen ja helpottunut päästessäni taas kotiin. Kuten perheenikin, olin kovin surullinen ja peloissani, ollessani yksin pimeässä kolme päivää. He olivat todella huolissaan minusta. Ja sitten - kaivo sulkeutui, Inuyashan kadotessa. Tehtäväni oli kai suoritettu ja tulen viettämään loppu elämäni omassa maailmassani.
Kagome koskettaa kaivon puisia reunoja, puristaen niitä sitten hellästi. Hän sulkee silmänsä, tuntien sydämessään oudon lämmön ja kaipuun, kuin - koti-ikävän.
Maailmassa ilman sinua... Mutta Inuyasha - tahdon luoksesi!
Yhtäkkiä Kagome tuntee sen, pitkästä aikaa. Hän henkäisee avatessaan silmänsä, uskomatta todeksi mitä näkee, uskaltamatta liikahtaakaan. Kaivon pohjan tilalla hän näkee kauniin, sinisen taivaan, eikä Kagome voi kuin tuijottaa sitä.
”Kagome, mikä hätänä? Oih -” äiti ilmestyy huomaamatta tämän vierelle, nähden myös kaivon muuttuneen.
”Äiti... Taivas”, Kagome ei tiedä mitä muuta sanoa, äitinsä vetäessä tämän lähelleen.
”Äiti, minä -” Kagome sanoo hiljaa tietäen nyt tasan tarkkaan mitä sanoa, mutta äiti keskeyttää hänet.
”Kagome, kaikki hyvin”, tämä sanoo hymyillen, kyynelien noustessa molempien silmiin.
Arvaten Kagomen tehneen ison päätöksensä, äiti kutsuu Sotan ja yrttikirjaa lukemassa olleen vaarin heidän luokseen. Buyo loikkaa kaivon reunalle Sotan sylistä, haistellen uteliaana kaivoa.
”Mitä täällä tapaht -” vaari ihmettelee laskien yrttikirjan portaalle ja vilkaisee kaivoon leukansa loksahtaessa auki.
”S-se on... Uskomatonta!” tämä huudahtaa.
”Toimiiko kaivo?!” Sota kysyy kurkistaessaan kaivon reunan yli.
”Sisko, pääsetkö sinä nyt Inuyashan luokse? Oletko sinä - lähdössä?” Sota kysyy kääntyen katsomaan tätä silmät pyöreinä.
”Taidan minä olla. Kyllä”, Kagome saa sanottua, sydämen hakatessa lujasti. Olenko minä oikeasti lähdössä? Toimiiko kaivo todella...??
”Kagome kultaseni, et voi lähteä tyhjin käsin. Odotas -” äiti sanoo, raahaa portaiden alta esiin laatikon ja nostaa sen sisältä täyteen pakatun, ison sinisen repun.
”Äiti -” Kagome huudahtaa, mennen sitten täysin sanattomaksi. Hänkin on siis käynyt kaivolla...?
”Pakkasin tämän sinulle valmiiksi, jotenkin aavistaen tämän päivän lähestyvän”,
hän sanoo kyyneleet silmissään, laskien repun nojaamaan kaivon kylkeen ja Kagomen hyökätessä halaamaan tätä.
”Sieltä löytyy kaikenlaista tarpeellista. Voi, pikku Kagomeni, tähteni. Toivon vain, että olet onnellinen, missä ikinä kuljetkaan”, äiti sanoo halaten lujasti takaisin ja suukottaen Kagomen hiuksia.
”Kiitos, mielettömän paljon! Olet maailman paras äiti”, Kagome sanoo perääntyen hieman, katsoen äitiään silmiin ja koskettaen tämän kyyneleistä poskea.
”Luulen… Etten pääse enää tänne takaisin. Kaivo ei luultavasti toimi enää niin, kuin aiemmin”, Kagome sanoo hiljaa kääntyen muihin päin, kyyneleet valuen nyt valtoimenaan.
Vaari, niin kuin Sotakin itkee myös, vaikka poika muistaa Inuyashan neuvoneen häntä, etteivät miehet itke. Mutta hänestä tuntuu, ettei voinut muuta. Kagome nostaa tämän syliinsä halaten lujasti.
”Vi-viethän terveisiä Inu-yashalle?” poika sopertaa nyyhkytysten välistä.
”Lupaan viedä, teiltä kaikilta. Vastapalveluksena lupaathan kasvaa isoksi ja vahvaksi mieheksi, etenkin sydämeltäsi? Autat äitiä ja vaaria, pitäen heistä huolta minunkin puolestani, okei?” Kagome vannottaa.
”O-okei, lupaan, sisko”, Sota sanoo Kagomen laskiessa tämän alas ja antaessa vielä suukon tämän otsalle.
”Sota, jätän jouseni sinulle. Mutta saat harjoitella sillä vain äidin tai vaarin kanssa, et yksin. Onko selvä?” hän vielä lisää saaden pojan silmät loistamaan.
”K-kiitos! Selvä on! Aion tulla yhtä hyväksi, kuin sinä”, Sota sanoo hymyillen.
”Uskon, että sinusta tulee vielä parempi”, Kagome sanoo siirtyen sitten vaarin luokse.
”Rakas Kagome, olethan rohkea, mutta myös varovainen siellä. Ikävöin sinua niin kovasti jo nyt”, vaari sanoo ääni väristen, halaten lapsenlastaan.
”Olen minä. Olenhan selvinnyt jos minkämoisen mörön kynsistä, ei hätää. Pidäthän huolta voinnistasi. Olen pahoillani, ettei minusta tullut apulaistasi”, Kagome sanoo, hymyillen anteeksipyytävästi.
”Olisit ollut paras apulaiseni, mutta sinua tarvitaan toisaalla”, tämä sanoo suukottaen Kagomen poskea.
Kagome kumartuu rapsuttamaan Buyon korvia, ennen kuin ottaa sen syliinsä ja rutistaa tätä.
”Aavistit tämän, etkös karvapalloni? Kiitos kun valvoit untani, valvothan Sotan unta tästedes. Tulen kaipaamaan kehräystäsi”, Kagome kuiskaa sen turkkiin katin mukatessa häntä päällään, hypähtäen sitten takaisin istumaan kaivon reunalle.
”Hyvästelettehän ystäväni puolestani? Ja pahoitelkaa, etten pääsekään heidän kanssaan kesäretkelle. Toivon kovasti, että heillä tulee olemaan hauskaa kaikesta huolimatta. Aa, ja jos vain mahdollista, kertokaa Hōjōlle totuus. Hän ansaitsee kuulla sen”, Kagome pyytää pyyhkien silmiään.
”Teemme niin. Uskon kyllä, että he ymmärtävät, mutta tulevat varmasti kaipaamaan sinua myös kovin”, äiti vastaa hymyillen Kagomen nyökätessä.
”Hei, vieläkö repussa olisi tilaa yhdelle kirjalle?” vaari kysyy ja pakkaa yrttikirjan repun kätköihin.
”Kiitos vielä, kirjasta tulee varmasti olemaan paljon hyötyä”, Kagome sanoo innostuneena, vaikka tuntee sydämeensä hiipivän ikävän.
Hän istuu jännittyneenä kaivon reunalla, taivaan pilkottaessa jalkojensa alla. Kagome nostaa Sotan avustuksella painavahkon repun vierelleen, valmiina hyppäämään. Hän kääntyy vielä kerran katsomaan perheenjäseniään, jotka yrittävät hymyillä rohkaisevasti kyyneltensä lävitse.
”Turvallista matkaa, sisko!” Sota sanoo.
”Kiitos. Rakastan teitä, aina”, Kagome sanoo kadoten kaivoon. Toivottavasti minua odotetaan, haluan vain kipeästi takaisin kotiin!
Sota ja vaari kurkkaavat kaivoon, kuin yhteisestä sopimuksesta. Kagomesta tai taivaasta ei näy enää jälkeäkään sen tilalle ollen ilmestynyt pimeä kaivonpohja.
Inuyasha, pidäthän hänet turvassa! Äiti rukoilee mielessään.
”Eiköhän keitetä teetä, taidamme kaikki olla sen tarpeessa”, hän toteaa sitten huokaisten, lähtien niiskuttaen kipuamaan hitaasti rappuja ylös, kahden vaisun miehen seuratessa perässä.
Äitiä itkettää, mutta hän ei voi olla hymyilemättäkään. Hän itkee ilosta, että ikävästä, minkä tietää sydämessään asuvan tästedes. Taloon mentyään hän meneekin suoraan olohuoneen kirjahyllylle, tehden yhdelle hyllylle tilaa siirtäen valokuvakehyksiä lähemmäs toisiaan. Hän avaa laatikoston ja nostaa sieltä kaksi uutta hopeista kehystä, asettaen ne hyllylle vierekkäin. Toisessa kuvassa ovat he kaikki; vaari, hän, Sota, Kagome, Inuyasha ja Buyo. Toisessa ovat vain Kagome ja Inuyasha.
”Rakkaat, olkaa onnellisia. Pitäkää toisistanne hyvää huolta”, hän kuiskaa koskettaen kuvaa ja siirtyy muiden luokse keittiöön.
Kagome ei voi uskoa, että hän todella on taas siirtymässä ajassa menneisyyteen, kolme vuotta myöhemmin. Ennen kuin kunnolla ehtii huomatakaan, hän löytää itsensä ihmettelemästä tutun kaivon pohjalta. Hän odotti tupsahtavansa luukasaan, mutta niitä ei löytynytkään juurikaan. Jättäen reppunsa vielä maahan odottamaan, Kagome lähtee tottuneesti kiipeämään kaivon seinämää ylös köynnöksiä pitkin, sydän hurjana hakaten.
Inuyasha, oletko siellä? Olen tulossa takaisin - vihdoin. Sininen taivas lähestyy koko ajan, kuin pyytäen kiipeämään nopeammin. Kagome jähmettyy hetkeksi paikoilleen, kun hänen yllensä ilmestyy jostain varjo, kunnes tuttu käsi ojentuu häntä kohti.
Hän… Kagomen sydän jättää lyönnin välistä, kun hän kurottautuu tarttumaan käteen, joka vetää hänet vaivattomasti ylös. Viimein hän kohtaa niin kovin kauan kaipaamansa kullankeltaisen katseen.
”Olen pahoillani... Odotitko minua?” Kagome saa hädin tuskin sanottua, kyynelten jo tulvahtaessa silmiinsä. Sinä tulit vastaan...
”Kago -” Inuyashan päässä lyö hetken tyhjää nähdessään tuon niin tutun, kyyneleisen katseen, jota ei ollut enää uskaltaa odottaa näkevänsä. Nenäni ei todellakaan nyt valehdellut!
”Idiootti... Missä sinä olet oikein viipynyt?” Inuyasha kysyy lempeästi, kaapaten tämän halaukseensa. Minun idioottini...
”Tietysti odotin. Kiitos, että palasit”, Inuyasha kuiskaa tämän korvaan, lujentaen otettaan. Onko tämä totta...? Tunnen hänen vapisevan...
”Kagome!”
Pian he kuulevat iloisten huutojen lähestyvän heitä. Shippo sekä Miroku ja Sango lapsineen ilmestyvät paikalle, hämmästyen suuresti nähdessään Kagomen Inuyashan vierellä.
”Siitä on niin kauan, Kagome!” Miroku huudahtaa.
”Olen palannut! Oliko teillä ikävä edes vähän?” Kagome kysyy onnessaan nähdessään heidän kaikkien olevan kunnossa, Inuyashan irrottaessa otteensa.
”Sinua on ollut hurjan iso ikävä! Luulimme, ettemme koskaan enää näkisi sinua!” Shippo sanoo juosten Kagomen syliin nyyhkyttäen ja halaa tätä pitkään.
”Niin minullakin on ollut teitä, ihan mieletön ikävä. En voi kunnolla uskoa vieläkään, että olen todella täällä...” Kagome sanoo, Shippon pudottautuessa maahan kaksosten luokse.
”Hei, Sango - oih, ja pikkuinen! Oletpa sinä suloinen tapaus!” Kagomen sydän on sulaa tämän halatessa Sangoa ja tehden tuttavuutta tämän selässä matkustavan pikku herran kanssa.
”Ihana nähdä, että olet kunnossa! Tämä tässä on Hisui”, Sango sanoo pienokaisen hymyillessä ja uskaltaessa koskettaa Kagomen otsatukkaa.
”Tervetuloa takaisin, sinua on todella kaivattu!” Miroku halaa Kagomea nostaen tämän ilmaan.
”Kiitos! Ette uskokaan, miten hyvältä tuntuu olla taas täällä ja nähdä teidät”, hän naurahtaa Mirokun laskettua hänet takaisin maahan ja vilkaisee hymyillen Inuyashaa.
”Tässä ovat kaksosemme, Kin'u ja Gyokuto”, Miroku esittelee Kagomelle, pienten tyttöjen kumartaessa tälle.
”Hei Kin'u ja Gyokuto, minä olen Kagome Higurashi. Hauska tavata!” tämä sanoo kyykistyen.
”Päivää, Kagome-neiti!” tytöt sanovat kuin yhdestä suusta.
Tuntuu kuin hän olisi vasta eilen palannut omaan aikaansa, mutta silti samalla myös siltä, kuin hän olisi ollut poissa sata vuotta... Ja nyt hän on yhtäkkiä täällä. Inuyasha miettii katsellessaan heitä.
”Onpa teillä kauniit kimonot!” Kagome sanoo hymyillen noustessaan ylös, tyttöjen kikattaessa.
”Joko menisimme kylään? Haluatko kyydin?” Inuyasha kysyy hymyillen.
”Kuulostaa hyvältä. Ai niin, olin ihan unohtaa! Kaivonpohjalla on reppu, käyn vain hakemassa sen -” Kagome sanoo kääntyen, Inuyashan kuitenkin estäessä tämän matkan tarttuen tätä ranteesta.
”E-et ole menossa! Et mene lähellekään kaivoa! Minä haen sen”, tämä ilmoittaa ja laskeutuu kaivoon köynnöksiä pitkin.
Kagome katsoo kummissaan muita, jotka kohauttavat olkapäitään ollen yhtä ihmeissään, kuin hänkin, mutta Miroku tuumii tietävänsä syyn Inuyashan yhtäkkiselle ylitsevuotavalle avuliaisuudelle. He eivät ehdi ihmetellä sen enempää, kun tämä jo kiipeää melkein samaa kyytiä takaisin maan kamaralle, sininen reppu olallaan.
”Hmm, ehdit pakata ennen tuloasi? Mistä tiesit, että kaivo toimii?” Miroku kysyy uteliaana pidellen leukaansa mietteliään näköisenä.
”Se - on pitkä juttu. Sopiiko, jos kerron tänään myöhemmin paremmin?” Kagome kysyy, ollen vielä jokseenkin pyörällä päästään paluustaan.
”Totta kai. Tärkeintä on, että olet nyt täällä”, Miroku nyökkää hymyillen ja vilkaisee Inuyashaa, joka ei ole ollut saada koko aikana katsettaan irti Kagomesta.
”Inuyasha, hän ei ole aave”, Miroku naurahtaa ja lähtee johdattamaan heitä kohti kylää.
”Äh, tiedän kyllä sen verran... Menoksi sitten! Joudut nyt sittenkin kävelemään”, Inuyasha sanoo pahoittelevasti asettaen repun olalleen, lähtien seuraamaan muita.
”Ei se mitään, kunhan saan tehdä sen vierelläsi”, Kagome hymyilee tälle, hämmästyen sitten todella Inuyashan ottaessa häntä kädestä kiinni.
”Milloinkohan tajuan kunnolla, että olet tosiaan siinä?” Inuyasha miettii ääneen vilkaisten Kagomea.
”Samat sanat... Toivottavasti pian”, tämä sanoo puristaen Inuyashan lämmintä kättä, hengittäen vihdoin sitä samaa puhdasta ilmaa, mitä on voinut vain muistella mielessään.
Kagomea todella odotettiin takaisin maailmaan, jonne hän vihdoin tunsi kuuluvansa.
...Jatkuu...
A/N: Ja näin on Kagomen entinen elämä jäänyt taakse. Miten se sujuu tästä eteenpäin, selviää myöhemmin. Luku oli puoliksi valmis jo viime kesänä. Kun näin myöhemmin Yashahimessa Mein Towan sylissä hyvästelemässä, tuli saman tien oma hyvästien jättö kohta mieleen, jossa Sota Kagomen sylissä. :')
Larjus:
No ni, olikin jo Kagomen korkea aika päästä takaisin menneeseen maailmaan :D Ja vielä ainakin toistaiseksi vaikuttaa asiat olevan niin hyvin, että vanhat tututkin olivat kaikki paikalla ja hyvinvoivina. Vanha jengi taas koossa ja silleen. Selvästi tiesi Kagomen äiti, että lähtö koittaa jonain päivänä, kun oli repun pakannut jo valmiiksi. Hänellä on kyllä aina ollut ihailtavan myönteinen suhtautuminen Kagomen seikkailuihin menneisyydessä (ja niin kyllä koko perheellä).
--- Lainaus ---”Joo, hetki vain”, Kagome vastaa miettien, miten ihmeessä siirtää vatsaltaan kissaa, joka näyttää juuri saaneen parhaan asennon ikinä.
--- Lainaus päättyy ---
Eihän tuossa tilanteessa voi hievahtaakaan :D
Mielenkiintoista nähdä, mitä seuraavaksi käy, kun iso käänne/harppaus on viimein otettu. Vähän sellainen tunne, ettei jälleennäkemisen riemua loputtomiin riitä... No, se jää nähtäväksi.
Sinjata:
--- Lainaus käyttäjältä: Larjus - 02.05.2021 15:58:31 ---Mielenkiintoista nähdä, mitä seuraavaksi käy, kun iso käänne/harppaus on viimein otettu. Vähän sellainen tunne, ettei jälleennäkemisen riemua loputtomiin riitä... No, se jää nähtäväksi.
--- Lainaus päättyy ---
Mitämitä! Pelkästään Inuyashahan on yhtä riemua koko tyyppi. :D Mutta joo, kaikki loppuu aikanaan ja tietäen molempien jokseenkin kiivaat luonteet, niin...
Navigaatio
[0] Viestien etusivu
[*] Edellinen sivu
Siirry pois tekstitilasta