Tulosta sivu - Palapelisotkuja [K11] VALMIS, luku 12/12 + epilogi 22.6.2011

Harry Potter -ficit => Godrickin notko => Aiheen aloitti: sennamiila - 24.03.2011 21:13:22

Otsikko: Palapelisotkuja [K11] VALMIS, luku 12/12 + epilogi 22.6.2011
Kirjoitti: sennamiila - 24.03.2011 21:13:22

Title: Palapelisotkuja

Author: sennamiila

Beta: eipä ole

Genre: AU, drama, mahdollisesti angst

Rating: K11

Starring: Päärooleissa loistavat OC-hahmo Medeia sekä aina yhtä ihanainen Bellatrix. Mukana menossa myös Sirius, Lestrangen veljekset sekä loput Mustan sisarustriosta.

Disclaimer: Hahmot (muutamaa tapausta lukuunottamatta) kuuluvat Rowlingille

Quote: ”Kiivaan luonteensa vuoksi Bella ei kuitenkaan aina ymmärrä, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää, eikä maailma ole niin mustavalkoinen kuin hän luulee.”

Warnings: Kielenkäyttö ainakin paikoittain (koska Bella tai edes Medeia ei kumpikaan omista käytöstapoja)

A/N: Pitkän aikaa olen jo kuvitellut, että entäs jos rakkaalla Bellallamme olisikin ollut lapsi, tytär? Olisiko tästä tullut äitinsä kaltainen vai täysi vastakohta? No, tässä ficissä on yksi monista omista tulkinnoistani. Menee FF50:een sanalla 016.Perhe sekä PotterWrimo V:een
Omistan tämän Lumillelle, joka niin kovasti kannusti minua osallistumaan PotterWrimoon. Kiitos, en toivottavasti ainakaan tule katumaan tätä ♥

13 vuotta sitten on tapahtunut jotain...
”Häivy, äläkä enää koskaan tule takaisin!”
”Mutta kultaseni -”
”Katoa!”

… joka on järisyttänyt pienen tytön maailmaa.
”Ei! Minä en halua!”
”Sinun mielipidettäsi ei nyt kysytä.”
”Vihaan sinua!”

Nyt tyttö on varttunut...
”Jos isäsi olisi täällä niin -”
”Mutta minun isäni ei ole täällä.”

… mutta menneisyys yhä kalvaa hänen mieltään.
”Olet kuin isäsi.”
”Mitä tarkoitat?”

Sen vuoksi tuntuu turvallisemmalta...
”Mitä sinulle on käynyt?”
”Sinähän sen tiedät.”

… ottaa hieman etäisyyttä...
”Sano toki, jos olen väärässä.”
”Ikään kuin minä muka haluaisin.”

… keinolla millä hyvänsä.
”Millainen äiti sinä oikein olet?”
”Hän on täällä, minä tiedän sen.”

Menneisyys kostautuu...
”Olet kiusannut tyttöä koko tämän lapsuuden ajan.”

… yhdelle jos toisellekin...
”On hienoa, että maailmasta löytyy edes yksi ihminen, joka kykenee antamaan ylpeälle ja koppavalle Bellatrix Lestrangelle opetuksen.”
”Tein sen oikein mielelläni.”

… mutta myös mukavia, haikeita muistoja löytyy.
”Eräänä päivänä pieni, paljasjalkainen tyttö seisoi oveni takana ja pyysi päästä sisään.”
”Ja sitten hän ei enää tullutkaan.”

Asiat koetetaan todistaa tosiksi...
”Olen alkanut jo itsekin epäillä.”
”Sitten meidän täytyy ottaa siitä selvää.”

… mutta tietoa ei vain tunnu löytyvän.
”Sekin on kaikki vain kuulopuhetta.”
”Mitä luulet?”

Katkeamattomia ystävyyssuhteita...
”Lapsen saaminen on aina äidin elämän paras hetki.”
”Ai, onko kokemusta?”

… äiti-tytär draamaa...
”En ymmärrä mitä hauskaa sinä näet äitisi ärsyttämisessä.”
”Juuri sen. Vai yrittäisivätkö teidän äitinne muka kirota teidät?”

… vertaistukea.
”Olemmehan kumpikin suvun mustia lampaita.”
”Vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa valkeita?”

Paljastuvien tietojen myötä elämä luisuu raiteiltaan...
”Kyllä sinun äitisi sinua rakastaa.”
”Siinä tapauksessa hänellä on jännä tapa osoittaa se.”

… eikä enää tunnu saavan kunnollista otetta mistään.
”Tämä vierailija ei sitten ehkä ole yhtä miellyttävä tapaus kuin Meda!”
”Jos se on äiti niin en ole tulossa! Ja voit sanoa sen hänellekin, mikäli hän ei asiaa kuullut tai tajunnut!”

Onko kaikki sittenkään vaivan arvoista?
”Kotisi on siellä missä äitisikin.”
”Ei ole. Minun kotini ei tosiaankaan ole väkivaltaisen äidin luona, joka yrittää kirota minut pienimmästäkin poikkipuolisesta sanasta.”

Onko millään enää merkitystä?
”Missä olet ollut?”
”Painu helvettiin! En tarvitse sinua mihinkään!”

sennamiila pictures ylpeänä esittää:
”Joten ole hyvä ja laske taikasauvasi lattialle.”

(https://i.imgur.com/JOZuG1q.jpg)
”Minun äitini on diktaattori.”
”Voi kun suloista.”

Huhtikuussa 2011...
”Sitä sinä et tehnyt!”
”Teinpä hyvinkin.”

… yksi jos toinenkin elämä saa uuden käänteen...
”Mutta se on pitkä tarina.”
”Aikaahan meillä ei tässä olekaan.”

… kun senna osallistuu PotterWrimo V:een.
”Sen jälkeen ei kuulunut enää sanaakaan.”
”Se on siis totta.”

Vain harva tietää totuuden.
”Tulin tänne senkin uhalla.”
”Alathan sinä jo muistaa.”

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Natural - 24.03.2011 21:24:18

Haa, vihdoin! On varmaan taas tosi vaikeeta arvata, että mä oon kommentoimassa, eiks jeah?

Jännä oli traileri ja tykkäsin siitä kovasti ja nyt odotan innolla että tämä vaan alkaisi.
Tilulii, mua väsyttää enka saa mitää rakentava aikaseks, olen syvästi pahoillani.

Jännityksestä täristen,
Natural alieni, joka lentää avaruus sukkulallaan nyt jonnekkin päin finiä.

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Lumille - 24.03.2011 21:28:36

Hrr! Miten on mahdollista, että pelkän trailerin avulla voi saada lukijan koukkuuntumaan? (: Odottelen jo ihan täpinöissäni lisää! Aina mä vaan niin ihmettelen, että kuinka sä oikein onnistut tässä mun hysteeryttämisessä.. luultavasti varmaankin jonkinsortin piilevä nerous tai jotain? ;)

Lainaus

”Olemmehan kumpikin suvun mustia lampaita.”
”Vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa valkeita?”

♥

Ja hei, omistettu minulle! Kiitoskiitos, olen ihan varma, että tästä ficistä tulee jotakin tosi upeaa! ♥

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Distinctive - 29.03.2011 20:08:24

:O

Tämä lupaa hyvää...

Lainaus

”Minun äitini on diktaattori.”
”Voi kun suloista.”

Ah, kuinka suloista.

Anteeksi, väsyneitten ei pitäisi kommentoida.

~Dis

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Sirius93 - 30.03.2011 17:22:13

Hyvä ns. mainos!

mutta tietoa ei vain tunnu löytyvän
”Sekin on kaikki vain kuulopuhetta.”
”Mitä luulet?”

olisko ehkä huhupuhetta??

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: sennamiila - 01.04.2011 14:06:35

Natural: Juu, en toki yhtään arvannut, että sie olet täällä heti kommentoimassa :) Äläkä enää tärise, tästä tää lähtee. Lentelepä siis sillä avaruussukkulallasi tänne suuntaan
Lumille: No kai mä sitten olen nero tai jotain ;) Mutta oon siinä tapauksessa entistä vahvemmin sitä mieltä, et hulluus ja nerous kulkevat käsi kädessä :D Ja tietty tää nyt sulle piti omistaa, kun kannustit mua wrimoon osallistumaan
Beatrice: Hihii, sinäkii täällä :) En toki arvannut sitä(kään) tai mitään. Ja totta kai nyt Bella-rakkaan pitää olla mukana, saapi nähdä mitä tästäkään tulee. Niin, juu, en ole kirjoittanut koko ficciä valmiiksi. Itse asiassa kirjoittaminen alko tänään heti kun pääsin koulusta (eli noin kello 11.30) matikan kokeen jälkeen. Onhan tässä nyt sitten pari tuntia kirjoiteltu varmaan niin paljon, että näppäimet kohta kuluu puhki :D
Distinctive: Oi, sinä täällä myös! Ihanaa :) Toki, toki on suloista, kun oma äiti on diktaattori. Äläkä turhaan anteeksi pyytele, kommenttisi ilahdutti kovasti
Sirius93: Kiitän kovasti. Niin, ja ihan kuulopuhetta se vaan on ;)

A/N: Hoo, en varmaan ikinä oo saanu näin paljon kommentteja yhteen traileriin, kiitos niistä. Ja nyt, nyt se alkaa. Kahden kuukauden kirjoittamispiina, jonka aikana pitäisi saada tähän ficciin aikaiseksi 20 000 sanaa (ja Morsianten sotaan ainakin se 10 000, mutta se nyt on asia erikseen). Mutta, mutta, kai tästä hengissä selvitään, kun matikan kokeestakin selvittiin - ainakin jollain tavoin. Etenkin sitten kun koeviikko on keskiviikkona ohi ja seuraavan kerran koulua vasta maanantaina, lupaan antaa täyden panostukseni tälle ja Morsianten sodalle. Kiitos, hei, nyt päästän teidän lukemaan. Tästä se lähtee :)
P.s. Hih, mun bannerissa on Medeia...

Prologi
13 vuotta aiemmin

Kolmen vuoden ikäinen tyttö istui portaiden yläpäässä. Tummat kiharat reunustivat kapeita kasvoja, joissa ruskeat silmät katselivat tiiviisti avonaiselle ulko-ovelle. Hän ei tiennyt, mitä tapahtui, mutta se ei kuulostanut kivalle. Ei ollut kivaa, kun isä ja äiti riitelivät.

”Painu helvettiin ja pysy siellä!” tyttö kuuli äidin huudon.

Tyttö ei tiennyt, mikä tai missä helvetti oli, mutta varmasti jossain todella kaukana.

”Häivy, äläkä enää koskaan tule takaisin!” äiti jatkoi.

”Mutta kultaseni, minä -” kuului isän anelu.

”Katoa!”

Tyttö näki äidin astuvan sisään ja läimäyttävän oven kiinni isän nenän edestä. Hän kuuli muutaman voimattoman koputuksen ovelle, mutta sitten sekin lakkasi. Tyttö arveli isän nyt lähteneen niin kuin äiti oli käskenyt.

Kotona käski aina äiti, ja häntä myös toteltiin sanomatta sanaakaan vastaan. Isä olisi ollut aivan typerä, jos ei nyt olisi totellut äitiä. Suuttuneena äiti oli pelottava.

Mutta tyttö pelkäsi, ettei näkisi isää enää koskaan. Äitihän oli käskenyt tätä olemaan tulematta takaisin. Se sai kyyneleet tytön silmiin.

Äiti nojasi vasten ulko-ovea raskaasti hengittäen. Tyttö katseli tätä surullisena alta kulmien ja huulet mutrussa. Silloin äiti kohotti katseensa ja näki tyttärensä.

Tyttö nousi nopeasti ylös, kääntyi kannoillaan ja juoksi pois.

”Medeia!” kuului äidin huuto, mutta tyttö oli jo mennyt.

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Lumille - 01.04.2011 14:14:25

Vau hei :) Isä taisi olla kyllä hieman tossun alla.. Mutta joo, tosi upea ja ytimekän prologi, muuta on nyt tässä vaiheessa vähän vaikea alkaa sanomaan (: hihii, silmät haluavat jo päästä lukemaan!

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Natural - 01.04.2011 14:54:34

Hehee, nyt mä sitten lentelen tänne mun koti planeetaltani, Marssista.

Tykkäsin ja kaikkee muuta mahtavaa. Kuvailu oli kiva. Ja vähänkö ihastuin Medeiaan ;) Vaikkei hänestä paljoa kerrottu ;)

Lainaus

Tyttö ei tiennyt, mikä tai missä helvetti oli, mutta varmasti jossain todella kaukana.

Tämä oli jotenkin niin ihana kohta, en vaan tiedä miks. Rakastuin kuiteski <3

Ja tuota... hmm, minä en keksi enempää, sorry.

Kiittäen ja kumartaen,
Natural

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Sirius93 - 03.04.2011 13:29:42

Vaikuttaa hyvältä! Pidin kovasti! Todella hyvin kirjoitettu!

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: sennamiila - 06.04.2011 15:47:36

Lumille: Kiituksia. Toki se isi nyt siellä tossun alla on - kuinkas muutenkaan ;) Ja nyt lopeta välittömästi se konelakko ja tule lukemaan jatkoa!
Natural: Jee, kiva kun lentelit tänne :) Hih, kiva, että Medeiasta tykätään, hän on ihuna, mutta aikas jännä tyyppi. Ja vielä kerran alieni - hyvää syntymäpäivää <3
Beatrice: Hienoa, kiitän. Ja tietenkin isi on pulassa, kun vaimona on Bells, niinhän sen on aivan pakko mennä :D Ja tuohon kysymykseesi taisinkin vastata jo yksityisviestillä
Sirius93: Oi, kiitän kovasti :)

A/N: Päätinpä sitten tehdä keskiviikosta virallisen epävirallisen Palapelisotku-päivän. Ja tämä vain sen takia, ettei minulla ole mitään tekemistä, koska koeviikko loppui ja on vapaata seuraavat kaksi päivää ja koska en jaksa kauempaa odottaa jatkon laittamista

I luku
Hulluus ja nerous kulkevat käsi kädessä

Hei Islee!

Eikö olekin outoa? Kesäloma on alkanut, olen juuri selviytynyt kotiin laiturilta ja jo nyt tahdon takaisin kouluun. Voitko uskoa sitä? Minä nimittäin en. Tuli jo ikävä teitä kaikkia, hyvää seuraa, ihania ihmisiä ja niin edespäin. Täältä päin kun hyvää seuraa ei juurikaan löydy. Onhan äiti toki täällä, mutta... No, kyllä sinä tiedät. Kunpa loma menisi nopeasti. Tai kunpa voisimme nähdä taas. Minulla on ikävä. Kaipaan teitä. Toivottavasti siellä on kaikki hyvin.

Medeia

**

Medeia,

painapa nyt hieman jarrua päälle ja ota rauhassa. Kyllä sinä kaksi kuukautta kestät olla poissa koulusta. Ajattele nyt, meillä on kesäloma ja sinä ajattelet jo paluuta kouluun (jota en muuten olisi koskaan edes voinut uskoa). Hellitä nyt hiukan ja ota rennosti. Sitten kun koulu syyskuussa taas alkaa, olet aivan poikki, joten lepää nyt, kun voit. Sinulla on loma! Käsittäkö?

Ja niin, meillä menee kaikki oikein hyvin. Sandi käy toisinaan hermoille, sillä häntä palvotaan kuin mitäkin prinsessaa. Mutta kyllä sen ymmärtää, tyttöhän on vasta kolmen. Eilen illalla yllätin hänet taikomasta ensimmäistä kertaa elämässään. Hän leijutteli esineitä ympäriinsä ja nauroi ihastuneena. Aika suloista oikeastaan.

Hmh, minun pitäisi kai huomenna lähteä jonnekin perheeni kanssa. Itse asiassa en ole edes varma siitä, minne päin maailmaa tällä kertaa suuntaamme – ilmeisesti jonnekin päin Keski-Eurooppaa, Itävaltaan luulisin, sillä äidillä ja isällä on siellä joitain ystäviä. Tämä siis tarkoittaa sitä, ettei minulle kannata hetkeen kirjoitella, sillä en usko pystyväni vastaamaan. Laitan viestiä sitten, kun taas palaamme kotiin.

Toivon, että voisimme nähdä jossain vaiheessa kesälomaa. Voisimme vaikka käydä yhdessä ostoksilla tai jotain. Kyllä minun vanhempani ainakin minut päästävät, olenhan vuoden päästä jo täysi-ikäinen.

Mutta niin, voi sinä hyvin, lepäile ja nauti kesälomasta.

Islee

**

Heipä hei Nellie!

Toivon, että ymmärrät minua edes hiukan paremmin kuin Islee. Hän on aivan tylsä ja käskee minun rauhoittua. En minä jaksa, minulla on ikävä teitä. Sitäpaitsi Islee sanoi häipyvänsä jonnekin Itävaltaan perheensä kanssa, joten en hänelle voi kirjoitella, koska hän ei kuulemma vastaa. Typerää. Mutta onneksi sinä (ainakin toivottavasti) olet siellä ja vastaat minulle.

Minä kuolen tylsyyteen täällä. Ei ole mitään tekemistä, enkä oikein minnekään voi mennä. Voi kunpa edes sinä olisit täällä. Onhan minulla toki Lyra, mutta eivät pöllöt osaa puhua. Tai ainakaan Lyra ei osaa. Sitäpaitsi se on jatkuvasti jossain lentelemässä tai viemässä kirjeitäni, joten siinä meni sekin apu. Niin ja onhan äiti täällä, mutta ei hänestä nyt mitään järkevää seuraa saa. Tosin en kyllä menisi vannomaan, että sinun seurasi järkevää olisi, mutta huomattavasti parempaa ainakin kuin äidin. Enkä minä äidin seuraa kaipaa, eikä kyllä hänkään taida minun seurastani liiemmin perustaa, luultavasti on vain oikein mielissään, kun olen lukittautunut omaan huoneeseeni.

Tämänkin vuoksi toivon, että koulu alkaisi jo. Pääsisin näkemään taas sinua ja Isleetä. Mutta se taitaa olla turha toivo, sillä kesälomaa on mennyt vasta viikko. On vain niin turhauttavaa olla kotona tekemättä yhtään mitään. Kai me voimme jossain vaiheessa lomaa nähdä? Minulle tuli ikävä jo sillä sekunnilla, kun poistuin laiturilta.

Medeia

**

Medeia hei,

oletko aivan varma, ettet vain ole sairaana? Tai tulossa kipeäksi? Kuulostaa nimittäin pelottavasti siltä, jos sinä oikeasti tahdot takaisin kouluun. Sano, että se oli vitsi, jooko? Ettei minun vain tarvitse olla huolissani sinusta.

Täällä menee... hmm... melkoisen vaihtelevasti. Aika usein kaikki ovat vain ”voi, voi, kun se meidän pikku-Nellie on kasvanut, kohta jo aikuinen ihminen”. Arvaa vain, kuinka raivostuttavaa se on? Minua kohdellaan kuin pikkulasta ja kaikki tuodaan valmiina eteeni. Tahtoisin itsekin joskus tehdä jotakin, mutta kun ei niin ei. No ei sitten, ei väkisin. Mutta kyllä se toisinaan pistää harmittamaan. Ole sinä vain onnellinen, jos saat olla rauhassa ”ihanilta” sukulaisilta.

Willie muutti viime viikolla pois kotoa. Jo oli aikakin! Eihän hän täyttänytkään talvella kuin kaksikymmentä. Olen nyt siis viimeinen lapsi kotona. Tai mikä lapsi, ensi vuonna jo täysi-ikäinen. Vaikka äiti ilmeisesti luuleekin, että olen edelleen viisivuotias.

Isleeltä sain kirjeen... Olisikohan ollut toissapäivänä? Kertoi tosiaan lähtevänsä muun perheensä kanssa Itävaltaan pariksi viikoksi. Olen oikeastaan kateellinen hänelle. Minä en ole ikinä käynyt ulkomailla ja he käyvät joka kesä.

Niin, olisi tosiaan kiva nähdä jossain vaiheessa lomaa, saisin minäkin hieman lepoa rakkaista vanhemmistani. Niin ja sinä tietenkin äidistäsi, sillä kuulostaa pelottavasti siltä, että sekoat siellä, kun jo kouluunkin takaisin tahdot. Katsotaan vaikka sitten, kun Islee palaa takaisin kotiin, jos vaikka joskus tapaisimme.

Eipä minulla nyt kai muuta ollut. Koita pärjäillä ja selvitä hengissä. Kirjoita vaikka minulle niin et kuole tylsyyteen.

Nellie

P.s. Anteeksi, että vastaaminen hiukan kesti. Tämä kirje siis tosiaan on kirjoitettu jo pari päivää sitten. Lyra oli vain niin väsynyt, että annoin sen levätä ennen kuin laitoin uudestaan matkaan.

**

Nellie,

ah, ihanaa, sinä ymmärrät, miksi saan täällä hermoromahduksen – vaikkakin saan sen lähestulkoon päinvastaisesta syystä kuin sinä. En ole puhunut äidille nyt... hmm... viikkoon? Kahteen? Enhän minä pysy enää edes laskuissa mukana. Olisi ehkä sittenkin pitänyt tehdä niin kuin Islee ja ottaa se numerologia. Tosin luulen hiukan, etten olisi pärjännyt siellä. Harjoittelen mieluummin suojautumista pimeyden voimilta tai loitsuja tai muodonmuutoksia, joista voi oikeastikin olla tulevaisuudessa jotain hyötyä. En minä ole menossa töihin Irvetaan. Ja jos menisin niin siinä vaiheessa äiti varmaan tappaisi minut. ”Minun tyttärenihän ei mene töihin Irvetaan!” Voisin niin kuvitella hänen ilmeensä. Itse asiassa ajatus alkaa nyt houkutella. Jos vaikka sittenkin...

No jaa, ehkei kuitenkaan. Luulen, että minusta on tulossa... luultavasti ei mitään. En minä tiedä, mitä tahtoisin tehdä tulevaisuudessa. Se vain on varma, että kotoa muutan pois heti kun se vain on mahdollista. Emme minä ja äiti mahdu saman katon alle asumaan, joten toisen meistä on pakko lähteä. Ja niin, se toinen olen minä. Ei äiti täältä kuitenkaan mihinkään lähtisi.

Toisinaan leikittelen ajatuksella, että karkaisin, lähtisin lopullisesti. Vielä toistaiseksi se on kuitenkin jäänyt vain ajatuksen tasolle. Kyllä minulla olisi paikka, minne mennä, tiedän sen. Sinnehän minä olen aina riitoja paennut. Tai pikemminkin riitojen jälkeen.

Niin, tiedän kyllä, mitä aiot sanoa. Että ärsytän äitiä tahallani. Enkös vain arvannutkin oikein? Mutta niinhän minä taidan tehdäkin. Ja silti vihaan niitä ainaisia riitoja hänen kanssaan. Ristiriitaistako? Ei toki. Viimeksi kun riitelimme oikein kunnolla (olisiko ollut pari viikkoa sitten? Melko pian kesäloman alettua joka tapauksessa) hän yritti kirota minut. Niin, ihan oikeasti yritti. Ja olisi kironnutkin, ellen olisi juuri ehtinyt läimäistä huoneeni ovea kiinni. Mutta periaatteessa se oli kyllä aika hauskaa. Ei ehkä se, että melkein jouduin kirotuksi vaan se tulella leikitteleminen. Melkoisen riskialtista ja räjähdysherkkää menoa kylläkin, mutta ei sen väliä. Tosin sitten ei kyllä ollut hauskaa, kun äiti epäonnistuttuaan kiroamisyrityksessään takavarikoi taikasauvani. On jotenkin orpo olo ilman sitä, vaikkemme lomalla saakaan taikoa (se ei sano sitä, ettenkö olisi taikonut). Saan taikasauvani takaisin vasta ensi viikolla. Hemmetti. Hän tekee tämän vain ärsyttääkseen minua.

Okei, tiedän, että sinua oikeasti kiinnosti tosi paljon kuunnella tätä minun avautumistani. Mutta kun pistää vain niin vihaksi, ettei minulla ole taikasauvaani. Toivottavasti edes sinä olet saanut pitää omasi.

Medeia

**

Medeia, sinä olet nero!

Karkaisit kotoa? Loistava ajatus, vaikka se vielä toistaiseksi ajatukseksi onkin jäänyt. Minäkin tahtoisin koettaa, yrittää tulla toimeen omillani. Tiedän toki, minne sinä menisit, jos karkaisit. Minulla ei oikein mitään paikkaa olisi, koska sukulaisten luo en tahtoisi mennä. He ovat rasittavia. Karataanko yhdessä?

Ja siis mitä? Äitisi vei taikasauvasi? Jo on reilua. Minä olen onnekseni saanut pitää omani. Voin vain kuvitella millaista olisi, jos joku tulisi ja veisi sen minulta. Puistattaa jo pelkkä ajatuskin. Toivottavasti saat sen kuitenkin pian takaisin. Ei sinun äitisi voi tehdä noin, vaikka kuinka ärsyttäisit häntä ja kävisit hänen hermoilleen. Uskon, että tunnet olosi nyt tosiaankin orvoksi ilman sitä. Huh. Onneksi äitisi ei kuitenkaan onnistunut sinua kiroamaan, ties mitä silloin olisi voinut tapahtua. Sen verran, mitä olen äidistäsi sinulta kuullut, voisin sanoa, ettei mitään kovinkaan hyvää. Hyvä, että ehdit sulkea oven ennen kuin mitään ehti sattua. Etkä sinä toki ole ristiriitainen ihminen, ethän sinä ole sellaista nähnytkään. Ja tuo edellinen lause ei sitten ollut lainkaan sarkastinen.

En kylläkään voisi kuvitella sinua Irvetaan työskentelemään. Enkä kyllä sen puoleen itseänikään. Isleelle työ voisi sopia paremmin kuin meille kahdelle yhteensä, onhan hän meistä kolmesta kuitenkin ainoa, joka numerologiaa opiskelee. Mutta en usko hänenkään sellaista tahtovan.

Isleestä tulikin muuten mieleeni, että hänen pitäisi palata tällä viikolla. Olisiko ollut huomenna tai ylihuomenna? No, joka tapauksessa hän lupasi kirjoittaa päästyään kotiin. Ehkä näemme pian.

Nellie

**

Voi sinua pikku-Nell,

karataan toki yhdessä. Ihana ajatus. Tosin minusta tuntuu, ettei Islee katsoisi sitä hyvällä, mutta mitä väliä? Ei kerrota hänelle.

Ihanaa, olen viimein saanut taikasauvani takaisin, kahden viikon eron jälkeen. Voi, kun minulla oli ollutkin ikävä. Tällä hetkellä pohdin sitä mahdollisuutta, että voisin yrittää kirota äidin hänen nukkuessaan, mutta luulen, ettei hän pitäisi siitä, joten taidan jättää tekemättä, vaikka ajatus kieltämättä houkutteleekin puoleensa. Hänhän voisi vaikka takavarikoida taikasauvani uudestaan.

Äiti muuten puhui minulle tänään. Niin, ihan oikeasti puhui, ei huutanut, kuten hänellä on tapana. Ei tosin mitään ihmeellistä, totesi vain jotain sellaista kuin ”tässä on taikasauvasi ja muistakin sitten käyttäytyä kunnolla tai takavarikoin sen uudestaan”. Ja sitten hän poistui huoneestani. Mutta en tiennyt äidin osaavan oikeasti puhua jopa noinkin rauhallisesti. Ihmeiden aika ei selvästikään ole ohitse – ainakaan toistaiseksi.

Jee, hienoa, Islee tulee takaisin. Mutta pakko kyllä myöntää, että sinun kanssasi on paljon kivempi kirjoitella, koska ymmärrät minua paremmin. Islee on liian vakava ja valittaa aina siitä, kuinka tappelen äidin kanssa. Ei hän ymmärrä, ettei kaikilla ole yhtä hyvät välit vanhempiensa kanssa kuin hänellä itsellään. Mutta no, ei voi mitään, yhtä paljon minä teistä kummastakin silti pidän. Joskohan pian tapaisimme?

Medeia

**

Medeia!

Mitä ihmettä sinä oikein olet mennyt tekemään? Olet sekoittanut Nellien pään täysin puheillasi karkaamisesta kotoa. Tiedätkö mistä Nellie tällä hetkellä haaveilee? Aivan niin, karkaamisesta kotoaan. Ja se on sinun vikasi, ei hän keneltäkään muulta ole tuollaista ideaa voinut saada. Medeia, ole kiltti, äläkä iskosta lapsellisia ajatuksiasi Nellien päähän. Sinä tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, miten helposti hän on johdateltavissa. Ette te kumpikaan minnekään ole karkaamassa, älä kuvittelekaan. Jos sen teette, saatte minut kimppuunne ja valitan teille asiasta niin kauan, kunnes saatte järkenne takaisin ja palaatte takaisin.

Mutta asiaan. Palasimme Itävallasta viime yönä. Ei siellä mitenkään erikoisen hauskaa ollut, lähinnä tylsää. Ja arvaapa, kuka sai vahtia Sandia koko loman ajan? Aivan niin, juuri minä. Kyllä isosiskona oleminen on oikein ihanaa. Etenkin kun Sandi sattui olemaan erittäin ylivilkkaalla päällä siellä ollessamme niin mikäs siinä kolmevuotiaan tytön perässä juostessa.

Niin, meidän piti kai nähdä joskus. Tällä hetkellä en voi luvata mitään tarkkaa ajankohtaa, mutta ilmoittelen sitten, kun tarkemmin tiedän. Katsos kun meille on tulossa vieraita ja minun pitää silloin kuulemma olla kotona.

Nyt järki käteen, Medeia, jos sinulla sellaista enää on ja lopeta puheet karkaamisesta. Vaikka äitisi kävisikin hermoillesi, uskon sinun käyvän hänen hermoilleen vähintäänkin yhtä paljon.

Islee

**

No hei vaan sinullekin Islee!

Minkä minä sille voin, jos Nellie innostuu ajatuksistani noin paljon? Kyllä se karkaaminen on minulla monta kertaa tänäkin kesänä käynyt päässä, mutten mitään ole (vielä) tehnyt. Enhän minä minnekään olisi ilman taikasauvaani voinut edes lähteä. Aivan, et tainnutkaan vielä tietää, että äiti takavarikoi taikasauvani kahdeksi viikoksi aivan loman alussa. Ensin hän yritti kirota minut, muttei onnistunut, joten vei sitten taikasauvani. Mutta älä huoli, kyllä minä vielä sen kostan – sainhan jo taikasauvan takaisin itselleni, joten...

Tuohan kuulostaa oikein hienolta. Siis se, että olet ~~päässyt~~ joutunut lapsenvahdiksi. Uskon sen olevan oikein hienoa. Minun kylläkin on asiaan paha sanoa mitään, mutta voisin kyllä joskus kokeilla. Harmi kun minulla ei ole pikkusiskoa. Tekisin hänestä samanlaisen kuin itse olen ja sitten äidillä menisi hermot meihin kumpaankin ja hän heittäisi meidät pihalle. Hieno idea, pitäisi kai joskus alkaa ruinaamaan äidiltä pikkusiskoa. Kiitos, Islee, nyt tulin kateelliseksi sinulle sinun sadasta ja yhdestä pikkusiskostasi. Tahdon pikkusiskon!

Medeia

**

Hei Medeia!

Mahdat olla todellakin sekaisin päästäsi, kuten Nelliekin minulle sanoi. Tahdot kirota äitisi, tahdot karata kotoa, tahdot pikkusiskon... Ja mitähän vielä? Ensinnäkin, en suosittele, että kiroaisit äitisi. Hän ei välttämättä tykkäisi hyvää. Toisekseen, sinä et karkaa mihinkään kotoasi. Ja kolmanneksi, älä koskaan tahdo pikkusiskoa, heistä ei ole muuta kuin harmia. Sinä olet hullu, jos oikeasti tahdot pikkusiskon!

Islee

**

Hei,

nyt kun sen noin sanoit niin kyllä, tahdon edelleenkin pikkusiskon. Olisi se niin ihanaa, jos tästä talosta saisi vaikka joskus järkevääkin seuraa – äidistä kun ei sellaista saa, joten joudun tyytymään itseeni sekä toisinaan myös Lyraan.

Vai että oikein hullu...? No jaa, enpä tiedä. Ehkä sitten niin, jos olet tosiaan sitä mieltä. Mutta valitettavan usein hulluus ja nerous kulkevat käsi kädessä. Toisin sanoen olen siis nero.

Medeia

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Kuukeiju - 06.04.2011 18:54:10

Hehee, tämähän kuulostaa hauskalta ;D Tykkään Medeiasta, Islee on liian järkiperäinen. Hmm, Medeian äitikulta on siis Bellatrix? Olisi helppoa kuvitella hänen kiroavan vaikka oman tyttärensä. Hii, kauhea äiti! Jatkoa odotellen :)

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Lumille - 08.04.2011 13:29:09

Oi, ensimmäinen osa! Hehe, saatan tosin olla vähän myöhässä, myönnettäköön, mutta ainahan me voidaan kuvitella muuta :) Ensimmäinen osa oli hyvä, vaikkei vielä pahemmin valaissutkaan, mutta sai kuitenkin tosi hyvän kuvan henkilöiden luonteesta ja muutenkin (:

Lainaus

Tekisin hänestä samanlaisen kuin itse olen ja sitten äidillä menisi hermot meihin kumpaankin ja hän heittäisi meidät pihalle.

:D hihi, jotkut kohdat sai mut hirveesti hymyilemään (: vaikka Bellaahan tässä nyt vähän ilkeeksi kuvataankin, niin jotenkin nää oli jollain lailla hauskoja :D

Lainaus

Vai että oikein hullu...? No jaa, enpä tiedä. Ehkä sitten niin, jos olet tosiaan sitä mieltä. Mutta valitettavan usein hulluus ja nerous kulkevat käsi kädessä. Toisin sanoen olen siis nero.

Onko jotenkin kummallista, että mulle tulee Medeiasta mieleen yksi aika tuttukin henkilö? ;)

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Natural - 08.04.2011 17:54:52

Hei jee, tännehän on tullu vallan jatkoa!
Ihana oli tulla konekiellosta takaisin koneelle ja tajuta, että tänne on tullu jatkoa!

Tykkäsin luvusta paljon ja kovin. Bella oli jotenkin niin omaa itseään, kirota nyt toinen ja kun ei onnistu, viedään toiselta taikasauva. Medeia alkaa koko ajan olla kiinostavampi ja tahdon lukea lisää ;) . Ja Medeia on ilmiselvästi hullu tai jotain, hän halua kouluun!

Lainaus

''Minun tyttärenihän ei mene töihin Irvetaan!” Voisin niin kuvitella hänen ilmeensä. Itse asiassa ajatus alkaa nyt houkutella. Jos vaikka sittenkin...

Tämä oli kiva kohta ;)

Lainaus

Vai että oikein hullu...? No jaa, enpä tiedä. Ehkä sitten niin, jos olet tosiaan sitä mieltä. Mutta valitettavan usein hulluus ja nerous kulkevat käsi kädessä. Toisin sanoen olen siis nero.

Kyllä, hulluus ja nerous kävelevät käsi kädessä ;)

Tykkäsin tästä koko luvusta ja odottelen jatkoa innolla.

Kiittäen ja kumartaen,
Natural

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Sirius93 - 12.04.2011 23:19:14

Hyvin kirjoitettu, ja kiva, että tämä on vähän (ainakin näin aluksi) vähän erilainen luku. Harvemmin lukee kirjepainoitteisia tarinoita/lukuja.

Ainoa asia, joka jäi vaivaamaan oli tämä:

Äitisi vei taikasauvasi. Jo on reilua.

Mä ehkä pistäisin mielummin perään ekaan lauseeseen ?!, sillä se tois enemmän hämmennystä. Ja tohon toiseen lauseeseen ! loppuun, mun mielestä. Tois jämäkkyyttä paremmin tilanteeseen.

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: sennamiila - 13.04.2011 22:23:35

Beatrice: Oi, olen ylpeä susta, kun olit eka ;) Ja niin joo, oli tosiaan vain tämä ensimmäinen luku noilla kirjeillä kirjoitettu, kun halusin sillä tuoda vähän taustoja ja mielipiteitä esiin. Nyt pääsette sitten lukemaan ihan kunnon kerrontaa. Ja ehkä sä jotain järkyttävää pääset lukemaan - ehkä jopa jo tässä luvussa
Kuukeiju: Ooh, uusi lukija - kivakiva :) Joo, Islee tosiaan on ihan liian järkiperänen, mutta, noh, hän on Islee. Kiva kuulla, että tykkäät Medeiasta. Ja kyllä, Medeian äitikulta tosiaan on Bellatrix
Lumille: Hehee, Bellaa pistetään halvalla :D Ja miten niin Medeiasta tulee mieleen joku tuttu henkilö? Vihjaatko sä jotain? Minussa ja Medeiassa ei ole yhtään mitään samaa ;)
Natural: Ihanaa, että tulit takaisin :) Niin, niin, Medeia on hullu, mutta hulluthan tunnetusti ovat parhaita. Ja säkin näköjään ilmiselvästi olet sitä mieltä, että hulluus ja nerous kulkee käsi kädessä - mä olen tainnut hokea sitä jo ihan liian paljon. Siitähän vois tulla vaikka mun uus motto :D
Sirius93: Joo, halusin tästä tehhä tämmösen taustoja valaisevan luvun, joten mikäpä muukaan siihen paremmin sopi kuin kirjeet. Ja mitäköhän mä oikeen olen taas ajatellut. Tohon yhteen kohtaan siis tosiaan oli ainakii tarkotuksena tulla kysymysmerkki, mutta ilmeisesti miun silmät harittaa pahemmin ku huomaankaa. Pitäisi ehkä harkita niiden lasien käyttöä. Kiitos, kun huomautit :)

A/N: Ja virallisen epävirallinen Palapelisotku -päivä lähestyy loppuaan ja senna vasta äsken tajusi, että on keskiviikko ja uusi luku pitäisi laittaa. Antakaa sennalle anteeksi myöhäinen julkaisuajankohta, senna vain panikoi pahasti lauantaista ensi-iltaa, kun hän joutuu vetämään elämänsä ja yksitoistavuotisen näyttelijänuransa vaikeimman ja haastavimman roolin :) Ja kuitenkin muistin tämän vielä äskeisten kolmetuntisten näytelmäharjoitusten jälkeen. Pitäkää sennalle peukkuja, että esitykset menevät hyvin.

Ja tässä (http://i565.photobucket.com/albums/ss98/AniitoMitial/MedeiaSelenaLestrange.jpg) on teille jonkinnäköinen kuva Medeiasta (sama kuva mikä on miun bannerissa, mut hiukka isompana vaan). Ja tää viimestään todistaa sitten Lumille sen, ettei minussa ja Medeiassa ole mitään samaa ;) Ja kuvassahan ei siis toki ole senna 13 vee

II luku
Valheita, valheita, valheita ja ehkä hippunen totuutta

Medeia,

Tulisitko ensi viikolla Viistokujalle kanssani? Olisi mukava nähdä taas, pitkästä aikaa. Kaipailen sinua ja Nellietä. Laitoin hänellekin viestin ja hän on luultavasti myös tulossa. Joten jos vain pääsisit niin nähdään sitten.

   Islee

Medeian silmät saivat ovelan pilkkeen ja käsi lakkasi rapsuttamasta vieressä ikkunalaudalla istuvaa tornipöllöä. Totta kai hän menisi. Äiti ei tietenkään antaisi hänelle lupaa lähteä yksin, mutta mitä sitten? Eihän hän ollut koskaan ennenkään äidin käskyjä kuunnellut. Miksi siis kuuntelisi nytkään? Medeia todella kaipasi ystäviään. Koulun päätyttyä hän ei ollut nähnyt näitä kertaakaan ja oli joutunut tyytymään vain kirjeenvaihtoon.

Islee oli ollut perheineen matkalla jossakin päin Keski-Eurooppaa. Nellie oli toki ollut kotonaan ja tätä olisi periaatteessa ollut mahdollisuus nähdä, ellei olisi ollut äitiä ja äidin kieltoja. Äiti ei tahtonut päästää Medeiaa yksin yhtään minnekään, aivan kuin tämän tarkoitus olisi tehdä hänen elämästään mahdollisimman hankalaa. Hänhän oli jo kuudentoista. Kai siinä iässä saattoi jo yksin käydä Viistokujalla?

”Medeia!” kuului huuto alakerrasta keskeyttäen tytön ajatukset.

(mitä nyt taas, ole jo hiljaa)

Medeia huokaisi syvään pyöräyttäen silmiään, jätti kirjeensä ja tömisteli portaat alas. Bellatrix Lestrange, joka oli kuin vanhempi versio tyttärestään, seisoi eteishallissa kädet lanteilla.

”No mitä, äiti rakas?” Medeia kysyi ääni ivaa tihkuen.

”Mitä tämä tarkoittaa?” Bellatrix kysyi ja heristeli pergamenttia tytön nenän edessä.

”Mikä niin?” Medeia kysyi.

”Tämä!” Bellatrix pamautti. ”Seurusteletko sinä kuraveristen kanssa?”

(mistä hän tietää)

”Mitä sitten vaikka seurustelisinkin?” Medeia tokaisi koettaen olla mahdollisimman välinpitämätön ja asettua sillä tavoin äitinsä yläpuolelle. ”Eivätkä he ole kuraverisiä vaan jästi-”

”Myönnät siis?” Bellatrix kysyi siristäen uhkaavasti silmiään.

”En”, Medeia sanoi. ”En myönnä seurustelevani kuraveristen kanssa, mutta sen myönnän, että parhaista ystävistäni toinen on jästisyntyinen ja toinen puoliverinen.”

Bellatrix katsoi tytärtään järkyttyneenä. Pieni hymynpoikanen pyrki nostamaan Medeian suupieliä ylöspäin. Äidin järkyttäminen oli hänelle mitä suurinta hupia aina silloin, kun joutui homehtumaan kotona.

”Oletko jo unohtanut, mitä olet luvannut?” Bellatrix kysyi. ”Etkö sinä lainkaan tajua, millaista huonoa mainetta tämä tuo meidän suvullemme ja perheellemme?”

”Unohdin lupaukseni jo sinä hetkenä, kun sen annoin. Et sinä voi erottaa minua ystävistäni, teit tai sanoit sitten mitä tahansa. Niin muuten, meidän suvullamme on jo huono maine. Ja meidän... Miksi sinä tätä nyt kutsuitkaan...? Aivan, perheeksi. Meidän perheellämme maine on vielä huonompi kuin koko suvulla yhteensä ja sekin johtuu vain ja ainoastaan sinun mielenvikaisuudestasi.”

Bellatrix hengitti kiivaasti rinta kohoillen. Äidin raivostumiskynnys oli pikkuhiljaa ylittymässä, ja Medeia tiesi sen vuosien kokemuksella varsin hyvin. Hän oli periaatteessa tehnyt niin tarkoituksella. Hänestä oli mukava ärsyttää äitiään ja katsoa, kun tämä räjähti.

Oli siinä toki huonotkin puolensa, mutta eipä kotona juuri mitään muuta tekemistä ollut. Eikä äidin kanssa koskaan voinut keskustella ärsyttämättä tätä edes hiukkasen.

Medeia ei tiennyt, mistä kumpusi perimmäinen tarve heittäytyä niin hankalaksi kuin mahdollista. Tahtoiko hän vain nähdä, kuinka pitkälle äidin pinna venyisi sillä kertaa vai ihan vain ärsyttämisen ilosta? Oliko hänellä kenties jokin sisäinen palo jatkuviin tappeluihin äidin kanssa?

”Jos isäsi olisi täällä niin -” Bellatrix aloitti.

”Mutta minun isäni ei ole täällä, koska sinä sattumoisin jätit hänet!” Medeia huomautti.

”Asiahan ei ole noin vaan hän -”

”Kyllä se niin on. Tiedät sen itsekin. Ja minäkin tiedän, että jätit hänet. Miksi siis yrität valehdella minulle päin naamaa? Olet sitäpaitsi aivan surkea valehtelija. Pieninkin valhe näkyy silmissäsi.”

”Medeia! Nyt lopeta tuollainen suunsoitto välittömästi! Eikö sinulle ole opetettu minkäänlaisia käytöstapoja?”

”Mietitäänpä...” Medeia totesi ja oli pohtivinaan ankarasti. ”Isäni on jossain hevonkuusessa, joten hänen on paha alkaa mitään opettamaan ja äitini... No, äitini nyt on mitä on. Samanlainen itsekäs kusipää itsekin, eikä hänellä edes ole mitään käytöstapoja, joita opettaa.”

Bellatrix tuijotti tytärtään silmät leimuten.

”Mene huoneeseesi”, Bellatrix käski ääni raivosta täristen. ”Heti.”

"Toki, äiti rakas”, Medeia ivasi. ”Minähän teen aina kuten äiti käskee.”

”Vinoiletko sinä minulle?” Bellatrix kysyi.

”En tietenkään”, Medeia teeskenteli viatonta katsoen äitiään silmät levällään. ”Miksi minä nyt sellaista? Ja rakkaalle äidilleni vielä, tiedäthän”, ja lisäsi hiljaa. ”Paskiainen...”

Bellatrix astui niin nopeasti aivan Medeian eteen, ettei tyttö ehtinyt tehdä mitään. Ja ennen kuin hän huomasikaan, äidin käsi läjähti poskelle. Medeian pää kääntyi sivulle, mutta välittömästi hän käänsi uhmakkaan katseensa takaisin äitiin. Se tuntui hieman yllättävän Bellatrixia, mutta tämä kuitenkin onnistui kokoamaan itsensä ja katsoi tytärtään silmät salamoiden. Tosin niin katsoi myös Medeia äitiään, tismalleen samanlaisella katseella.

”Vihaan sinua!” hän sähähti.

Medeia käännähti kannoillaan ja juoksi portaat ylös huoneeseensa. Sinne päästyään hän paiskasi oven kiinni ja retkahti sängylleen syvään huokaisten. Isku tykytti poskessa samaa tahtia kiivaasti hakkaavan sydämen kanssa.

”Ei helvetti”, Medeia kirosi hiljaa.

Riita oli ollut pahin pitkään aikaan. Kyllähän tyttö usein ennenkin oli riidellyt äidin kanssa, mutta hetkeen he eivät olleet ottaneet näin rajusti yhteen. Se veti vertoja jopa sille kerralle loman alussa, jonka jälkeen äiti oli takavarikoinut hänen taikasauvansa. Eikä äiti koskaan ennen ollut lyönyt.

(kuinka hän saattoi, säälittävää suorastaan)

Medeia nousi jaloilleen, veti matka-arkun sängyn alta ja alkoi pakata siihen tavaroitaan. Hän lähtisi. Ei hän voisi asua samassa talossa väkivaltaisen äidin kanssa. Ties mitä muuta tämä vielä keksisi tehdä. Lukita hänet loppulomaksi huoneeseensa tai jopa kellariin, takavarikoida taikasauvan, takavarikoida pöllön, ettei hän voisi kirjoittaa ystävilleen.

Niin, ne ystävät. Äidillähän ei ollut mitään oikeuttaa päättää, kenen kanssa hän vietti aikaansa. Eikä Medeialla ollut koskaan ollut kovin paljoa vaihtoehtoja, ellei tahtonut jäädä yksin. Ei hänen ystäväkseen ollut tunkua, sillä monet tuntuivat suhtautuvan varauksella Mustan ja Lestrangen suvun jälkeläiseen.

Islee ei ollut välittänyt. Tai oikeastaan edes tiennyt. Islee oli jästisyntyinen, joten ei ollut sitä myöten myöskään ollut tietoinen puhdasverisistä suvuista tai juuri mistään muustakaan koko taikamaailmassa. Islee oli ollut ensimmäinen, joka oli puhunut Medeialle lajitteluseremonian jälkeen, kun he olivat istuneet tupapöydässään illallisella. Hetken arkailun jälkeen myös Nellie oli liittynyt mukaan heidän keskusteluunsa. Siitä illasta lähtien he kolme olivat pitäneet yhtä.

Oli tuvassa heidän lisäkseen myös kaksi muuta tyttöä, kaksoset, mutta he liikkuivat lähinnä kahdestaan.

Medeia suuntasi vaatekaapilleen ja latoi melkein puolet siellä olevista vaatteista arkkuunsa. Jotain hyötyä siitäkin, että arkku oli taioin sisältä laajennettu. Sitten tyttö vilkaisi suurta pöllöä, joka oli koko ajan istunut vaiti ikkunalaudalla.

”Pääset kohta taas matkaan, Lyra”, Medeia sanoi. ”Odota hetki, kirjoitan vain vastauksen Isleelle. Tiedät kyllä, mistä löydät minut sitten.”

Pöllö katseli suurilla, ymmärtäväisillä silmillään, kun Medeia etsi käsiinsä pienen palan pergamenttia, sulkakynän ja kirjoitti lyhyen viestin ystävälleen.

Enköhän minä pääse. Minäkin kaipailen teitä molempia. Tulen hulluksi täällä.

   Medeia

Medeia sitoi viestin Lyran koipeen ja laski sen ikkunasta ulos. Hetken aikaa tyttö seurasi linnun lentoa, mutta tämän kadotessa näkyvistä Medeia sulki ikkunan ja kääntyi taas pakkaamaan. Ensimmäiset sadepisarat ropisivat kattoon.

Viimein Medeia paiskasi matka-arkkunsa kannen kiinni, tarkisti vielä nopeasti, ettei mitään ollut unohtunut ja lähti huoneesta. Hän marssi portaat alakertaan, muttei yllätyksekseen nähnyt äitiään missään. Hän oli oikeasti jopa odottanut tämän seisovan ovella estämässä lähtöä.

Medeia suunnisti ovelle ja painoi kätensä kahvalle lähteäkseen ulos.

”Minne oikein kuvittelet olevasi menossa?” kuului hieman liiankin tuttu ääni hänen takaansa.

Medeia käännähti kannoillaan ja laski matka-arkkunsa lattialle. Olisihan se pitänyt arvata, että äidillä kuitenkin olisi sanottavaa hänen suunnitelmiinsa. Bellatrix nojasi oleskeluhuoneen ovenkarmiin kädet puuskassa.

”Se tuskin on sinun ongelmasi!” Medeia tiuskaisi.

”Äläkä uskallakaan puhua minulle tuollaisella äänensävyllä, nuori neiti”, Bellatrix totesi. ”Minä kysyin, minne olet menossa ja sinun kuuluu myös vastata siihen.”

”Ja minusta kun tuntuu, ettei minua voisi tuo vastaaminen vähempää kiinnostaa. Mutta jos välttämättä haluat tietää niin sanon, että menen vaikkapa tapaamaan kuraverisiä ystäviäni niin kuin sinä sanoisit.”

Bellatrixin silmät välähtivät vaarallisesti ja se sai Medeian varuilleen. Se oli merkki, että nyt liikuttiin hyvin arveluttavilla vesillä, joilla jokaista liikettään ja sanaansa piti harkita tarkkaan, koska muutoin sillä saattaisi olla vakaviakin seuraamuksia. Bellatrixin ollessa oikeasti vihainen Medeia hieman jopa pelkäsi tätä. Vaikka ei äiti ollut koskaan tehnyt mitään, mikä olisi aiheuttanut pelon. Ei äiti ollut koskaan millään tapaa edes satuttanut. Mutta pelkkä vihainen ilme sai Bellatrixin näyttämään siltä kuin tahtoisi tappaa tyttärensä siihen paikkaan.

”Sitä sinä et tee”, Bellatrixin sanoi yllättävän rauhallisesti. Mutta Medeia tunnisti vaaran aivan liian hillityssä äänessä. ”Sinä pysyt täällä.”

”Enkä takuulla pysy”, Medeia väitti vastaan. ”Sinulla ei ole valtaa määräillä minua!”

”Kyllä on. Olen sinun äitisi ja -”

”Et kyllä helvetissä ole! Se, että olet synnyttänyt minut huhtikuun viidentenätoista päivä vuonna 1976, ei vielä tee sinusta äitiäni. Et käyttäydy lainkaan niin kuin oikean äidin tulisi.”

”Medeia!”

Varoitus oli selkeä, mutta kuten niin usein ennenkin, Medeia jätti sen huomiotta. Bellatrixilta peritty impulsiivisuus otti tytössä vallan ja äidin kiellot saivat hänet näkemään punaista. Mikä tämä muka oli häntä komentelemaan?

”Painu helvettiin määräilemästä minun elämääni!”

Bellatrixin raivostunut ilme pyrki hymyilyttämään Medeiaa, joten hän katsoi parhaaksi kadota näkyvistä. Jos hän nyt purskahtaisi nauruun, hän saisi takuulla niskaansa kirouksen tai pari. Medeia huomasikin äitinsä käden jo hapuilevan taikasauvaa takana olevalta pöydältä ja aikoi tarttua omaansa voidakseen puolustautua, mutta se ei ollutkaan kaavun taskussa kuten olisi pitänyt.

(voi helvetti)

Medeia pakeni paikalta ennen kuin äiti ehti taikasauvaansa saada. Tyttö juoksi portaat ylös huoneeseensa, väisti täpärästi äitinsä lähettämän kirouksen, sulki ja lukitsi oven takanaan, nappasi taikasauvan sängyn alta, jonne se oli vierinyt, ja lysähti sitten nauraen lattialle ovea vasten. Tyttö todella nautti katsella, kuinka hänen äitinsä hermostui, vaikka yleensä ottaen ei äidin ärsyttäminen kovinkaan kannattavaa ollut.

Bellatrixin askeleet kuuluivat portaista, ja hetken kuluttua tämä jyskytti Medeian huoneen ovea.

”Avaa ovi!” Bellatrix käski.

”En”, Medeia kieltäytyi.

”Avaa tai minä avaan sen”, Bellatrix uhkasi. ”Ja sen voin luvata, ettei siitä mitään kovin hyvää seuraa. Tosin ei siitä hyvää seuraa, vaikka avaisitkin.”

Medeia vain nauroi. Hetken kuluttua valo välähti, ovi pamahti auki ja Bellatrix astui sisään. Hänen katseensa kiersi huonetta ja pysähtyi lattialla hänen jaloissaan makaavaan, hengästyneenä nauravaan Medeiaan.

”Nauratko sinä?” Bellatrix kysyi. ”Nauratko sinä minulle?”

Medeia pudisteli päätään katsoen ylös äitinsä kasvoihin.

”Olet kuin isäsi”, Bellatrix tokaisi.

Medeian nauru lakkasi ja hän kohottautui kyynärpäidensä varaan. Tyttö katsoi äitiään räpäyttämättä silmäänsäkään. Isästä ei kovin usein puhuttu ja jos puhuttiin, keskusteluissa, tai oikeastaan riidoissa, toistuivat aina samat asiat.

(joko se taas alkaa)

”Mitä tarkoitat?” Medeia kysyi.

”Samanlaisia olette molemmat”, Bellatrix tuhahti. ”Pettureita ja valehtelijoita.”

Medeia nousi seisomaan niin nopeasti, että sai äitinsä kavahtamaan kauemmas. Hän katsoi Bellatrixia silmät salamoiden.

”Minun isäni ei ole petturi ja valehtelija”, Medeia sähähti. ”Sano minusta mitä sanot, en välitä. Mutta lopeta isän jatkuva soimaaminen.”

”Se on totta”, Bellatrix tokaisi. ”Ja sinä olet -”

”Tiedätkö keneltä olen sen oppinut? Valehtelun? Kuka sen on minulle mahtanut opettaa? Ei ainakaan isäni, jonka olen nähnyt viimeksi ollessani kolmevuotias! Ennen kuin ajoit hänet pois! Mikä olisi ainoa mahdollisuus?”

”Jos tarkoitat -”

”No helvetti kyllä tarkoitan! Juuri sinua! Sinä minut valehtelemaan olet opettanut! Turha kiistää tosiasioita!”

”Olet kuin isäsi! Hänkin -”

”Lopeta jo!”

Ennen kuin ehti tajuta mitään tai edes puolustautua, Bellatrix lennähti vauhdilla taaksepäin, törmäsi käytävän seinään ja lysähti tajuttomaksi mytyksi lattialle. Äidin taikasauva lensi Medeian käteen. Medeia katsoi äitiään hetken ja juoksi ulos vilkaisemattakaan taakseen. Nyt hän vihdoin pääsisi vapauteen, pois äidin jatkuvan kontrollin alta, jota oli joutunut kestämään jo aivan liian pitkään.

**

Pienikokoinen, kolmivuotias tyttö ryntäsi sisään totaalisen järkyttyneenä. Niin järkyttyneenä, että kompasteli omiin jalkoihinsa. Hengitys oli nopeaa ja pinnallista, sydän takoi vasten kylkiluita ja ahdistus oli selkeänä luettavissa tummista silmistä.

”Äiti! Äiti! Äiti!” tyttö kiljui hädissään ja pyöri ympäriinsä nähdäkseen naisesta edes pienen vilauksen jossakin.

Äiti ilmestyikin huoneestaan. Hän katsoi tytärtään tummat kulmat kysyvästi kurtussa.

”Mitä nyt?” äiti kysyi hivenen kärsimättömänä, mutta sävy katosi äänestä heti, kun hän huomasi, kuinka tytär oli aivan suunniltaan. ”Mitä on tapahtunut?”

”Siellä...” tyttö yritti, ”oli käärme... Ulkona oli käärme, ja minä pelästyin kamalasti, ja se oli niin pelottava ja musta, ja minä... minä...”

”Rauhoitu nyt”, äiti käski. ”Ei voi yksi käärme olla noin kamala asia. Jos sinä käärmeen olet nähnyt niin ei se nyt koko maailmaa kaada.”

”Mutta kun se oli niin pelottava!” tyttö huudahti. ”Äiti, minua pelottaa!”

”Kuulepas nyt”, äiti aloitti vakavana. ”Luihuiset eivät pelkää mitään, etenkään käärmeitä, sillä käärme on tupamme symboli.”

”Entä jos en olekaan luihuinen?” tyttö kysyi varuillaan.

”Kyllä sinä olet”, äiti tokaisi. ”Ei minun tyttäreni voi muuta ollakaan kuin luihuinen. Sitäpaitsi koko muu sukusi on luihuisessa, joten mikset sinäkin olisi?”

”En minä vaan tiedä”, tyttö kohautti välttelevästi olkiaan. ”Jos minä olenkin erilainen ja päädyn jonnekin muualle. Tai jos en haluakaan olla luihuinen.”

”Mikset haluaisi?” äidin silmissä välähti vaarallisesti. ”Tahdotko sinä pettää koko sukusi?”

”En minä”, tyttö sanoi hiljaa ja kohotti sitten arkailevan katseensa. ”Mutta minua silti pelotti se käärme.”

”Voi sinua”, äiti huokaisi silmiään pyöräyttäen. ”Tule tänne.”

Tyttö meni hitaasti äitinsä luo ja pakottautui katsomaan tätä silmiin. Tavallisesti hän parhaansa mukaan vältteli äidin katsetta, mutta nyt siinä oli jotain, mitä hän ei ollut ennen huomannut. Se oli lämmin, turvallinen.

Äiti kumartui tyttärensä puoleen ja nosti tämän varovasti syliinsä. Tyttö kietoi kätensä äidin kaulalle ja laski päänsä tämän olkapäälle.

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Lumille - 13.04.2011 22:47:47

Lainaus

(mistä hän tietää)

Vau.
Voin jo iha aluksi varoittaa, että olen oikeastaan juuri nyt tosi huono kommentoimaan mitään ihmeellisyyksiä, mutta sä olit kyllä tosi hienosti saanut kuvattua Medeian tunteet ja kaikkea, ja varsinkin nuo sulkeissa olevat pienet jutut oli hienoja. :) Jotenkin kohtaus oli vaan niin tuttu ja arkipäiväinen, mutta on vaan jotenkin niin kummallista kuinka yksi paha riita äidin kanssa sekoittaa heti koko pakan. Olit hienosti saanut kuvattua kaikkia niitä "tänne en kyllä tule enää ikinä" -tunteita, ja jotenkin mä kyllä ymmärrän Bellaakin ihan tässä. Mutta joo, ehkä ne on vaan niitä aika kummallisia juttuja, jotka on vaan niin monelle niin tuttuja mutta silti kuitenkin merkillisiä.

Mutta hei, kiitos taas tästäkin pätkästä! (:

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Hermione Granger - 14.04.2011 17:44:23

Ihanaa! Medeia on aika kiinostava hahmo... Ja missäs tuvassa neiti oli? En ihan heti usko, että hän on luihuinen...

Jatkoa odottava:
Hermione

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Natural - 16.04.2011 22:46:04

Tännekin on tullut jatkoa, jee!

Aivan mahtava luku oli tämä. Medeia on koko ajan kiinostavampi ja ihanampi, mutta kyllä Bellakin ihana on, molemmat jääräpäitä :) .

Lainaus

”Unohdin lupaukseni jo sinä hetkenä, kun sen annoin”, Medeia töksäytti. ”Et voi erottaa minua ystävistäni, teit tai sanoit sitten mitä tahansa. Niin muuten, meidän suvullamme on jo huono maine. Ja meidän... Miksi sinä tätä nyt kutsuitkaan...? Aivan, perheeksi. Meidän perheellämme maine on vielä huonompi kuin koko suvulla yhteensä ja sekin johtuu vain ja ainoastaan sinun mielenvikaisuudestasi.”

Aivan mahtava kohta. Medeia on kyllä nii ihana.

Joo mut siis tykkäsin tästä koko luvusta. Haa, haluan jo päästä lukemaan seuraavaa lukua!

Kiittäen ja kumartaen,
Natural

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Sirius93 - 17.04.2011 16:03:07

OOh! Täällä on lisää! Vähän hyvä jatko! Mä en tainnu ainakaa huomata aikaisemmin, et Bella olis ollu ton Medeian äiti, jos sitä edes aikaisemmin mainittiin... auts!
Pidän tosta, että Medeia on Bellaa vastaan. Se on hienoa!
Jatkoa odotellessa! :D

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: sennamiila - 20.04.2011 15:10:56

Lumille: Ai olet huono kommentoimaan ihmeellisyyksiä vai? Kuule, minäpä sain kommentistasi irti paljonkin asiaa :) Ehkä noi Medeian tunteet (tahdon vapautta!) on mulle sen takia helppoja, koska itte oon tämmöin Medeia nro 2 :D Ihan normaalia tuollainen riitely. Kiitän kommentistasi
Hermione Granger: Ooh, sinäkin täällä, kivakiva ja kiitos kommentista :) Ja eiköhän tuo Medeian tupa pian selviä, itse asiassa jopa tässä luvussa
Beatrice: Kiitän vielä kerran tsempistä esityksiin. Kuten jo viestiäkin laitoin niin meni aivan loistavasti, koska onnistuimme herkistämään yleisönkin kyyneliin saakka :) Ja mie olin jopa niin taitava, että onnistuin kesken esityksen herkistämään itseni kyyneliin (ei sillä, se kuului kyllä rooliin, mutta joka tapauksessa). Ja koska Medeia on pikku-Bella niin hänest on ihan pakko tykätä, jos Bellastakii tykkää ;) Kiituksia paljon
Natural: Joo, Medeia ja Bellahan on aika lailla toistensa kaltaisia: tulta ja tappuraa :) Hihii, tuo kohta minkä sie lainasit :D Tykkään siitä. Kiittää ja kumartaa (vaikka on neiti niin tässä tapauksessa nyt kumartaa)
Sirius93: En oo ihan varma, oon jossain vaiheessa saattanu mainita, että Bella on Medeian äiti. En kuitenkaan pistä päätäni pantiksi, sillä jos olenkin väärässä niin se on sitten pää poikki :D Ja kyllä, kyllä, äiti-tytärdraamaa - ja kunnolla. Kiitoksia kommentistasi :)

A/N: No niin, ja tällä kertaa laitan jatkon jo kauan ennen puoltayötä, koska kuudelta alkavien kolmen tunnin näytelmäharkkojen jälkeen en välttämättä jaksa tänne enää tulla. Edellinen yö nimittäin meni äikän aineen kanssa tapellessa. Mutta tämän pidemmittä puheitta - kolmas luku, olkaapa hyvät :)

III luku
Tukea ja turvaa

Sirius Musta istui kotonaan nojatuolissa lukemassa Päivän profeettaa. Liekit tanssahtelivat tulisijassa luoden lämpöä muutoin viileään oleskeluhuoneeseen. Koko päivä oli ollut kylmä ja hetkeä aiemmin oli alkanut vielä sataakin, joten pieni lisälämmitys ei todellakaan ollut pahitteeksi.

Sirius sulki lehden, taitteli sen ja asetti pöydälle juuri, kun ovelta kuului koputus. Hän nousi venytellen ylös ja meni avaamaan oven yllättyen täysin siitä, kenet löysi rappusilta seisomasta.

”Medeia!” Sirius huudahti. ”Mitä sinä täällä teet?”

”No olipa kohtelias tervehdys”, Medeia totesi hieman myrtyneenä. ”Että hei vaan sinullekin, Sirius. Saisinko tulla sisään? Täällä sataa oikein kivasti vettä, jos et sattunut huomaamaan.”

”Tietenkin”, Sirius sanoi ja laski tytön peremmälle sulkien oven tämän takana.

Niin, ulkona todellakin satoi vettä ja rankasti, sen huomasi Medeiasta. Pitkät, mustat, muutenkin vallattomat kiharat olivat entistä enemmän sekaisin ja liimautuneet kiinni kasvoihin. Kaapu näytti märältä ja painavalta. Sirius otti esiin taikasauvansa ja kuivasi tytön päästä varpaisiin parissa sekunnissa.

”Kiitos”, Medeia sanoi. ”Tuli heti jotenkin lämpimämpi olo.”

Medeia jätti matka-arkkunsa eteiseen, kun Sirius mitään kysymättä ohjasi hänet peremmälle taloon ja viittasi istumaan nojatuoliin takanedustalle. Sirius kietoi paksun huovan tytön harteille ja istuutui sitten itse nojatuoliin tätä vastapäätä. Tämä ei ollut ensimmäinen, ja tuskin viimeinenkään kerta, kun Medeia ilmestyi yllättäen hänen ovensa taakse pyytäen päästä sisään.

”Vinga”, Sirius käski uteliaisuuttaan oleskeluhuoneeseen ilmestynyttä kotitonttua. ”Tuo Medeialle kupillinen kuumaa kaakaota.”

”Toki, isäntä”, Vinga sanoi ja palasi pian höyryävän kuuman kaakaomukin kanssa. Medeia otti mukin kotitontulta, joka katosi asiansa toimitettuaan. Hän puhalsi enimmät sakeat höyryt nesteen päältä ja otti sitten pienen kulauksen kaakaota, joka koko kehoa mukavasti lämmittäen kiemurteli vatsaan.

”Mitä sinulle on käynyt?” Sirius kysyi. ”Olit vielä hetki sitten kuin uitettu koira ja -”

”Sinähän sen tiedät”, Medeia hymähti. ”Siis sen, millainen on uitettu koira.”

”Niin tiedän”, Sirius virnisti. ”Mutta kerropa minulle, miksi ylipäätään olet liikkeellä koko kesän rankimman sateen aikaan.”

Medeia huokaisi hiljaa. Jo siitä Sirius saattoi melkein arvata, mitä oli tulossa.

”Äiti taas”, Medeia kertoi osoittaen Siriuksen päätelmät todeksi. ”Kyllä sinä tiedät. En voi olla hetkeäkään samassa talossa, puhumattakaan sitten samasta huoneesta, hänen kanssaan tulematta hulluksi. Me vain riitelemme koko ajan. Ei ole päivää, ettemme riitelisi jostakin.”

”Tuon olen kuullut monta kertaa aiemminkin”, Sirius sanoi. ”Mutta nyt kyllä vaikuttaa siltä, että on käynyt jotain muutakin. Tai niin ainakin voisi päätellä raahaamastasi matka-arkusta. Oletko menossa jonnekin?”

”Ajattelin, että...” Medeia takelteli sanoissaan. ”Tai siis... Jos vain voisin jäädä tänne?”

Medeia katsoi Siriusta anovasti alta kulmien. Miehen suu heltyi hymyyn.

”Tietenkin”, Sirius lupasi. ”Olenhan sanonut sinun olevan aina tervetullut tänne minun seurakseni. Eihän minulla ole täällä ketään juttukaveria paitsi Vinga, joten aika käy helposti pitkäksi.”

”Kiitos, Sirius. Tiesin, että voin luottaa sinuun. Minusta tuntuu, että sinä olet ainoa, joka oikeasti ymmärtää minua. En osaa selittää sitä, mutta -”

”Tajuan kyllä, mitä ajat takaa. Onhan se toki hämmentävää, että lähes koko muu suku on Luihuisessa ja sitten itse menee ja päätyykin Rohkelikkoon. Olenhan itse kokenut myös sen kaiken.”

”Tiedän. Mutta minä olen ylpeä siitä, että olen rohkelikko. Luihuiset ovat inhottavia, suvaitsemattomia saastoja. Etenkin minun äitini – hän on pahin kaikista. Haukkumassa koko ajan isääni ja valehtelemassa minulle päin naamaa. Kyllä minä tiedän, että hän jätti isän, heitti tämän ulos, kun minä olin kolmevuotias. Näinhän minä kaiken.”

”Sinä näit sen? Et ole koskaan kertonut.”

”Ei kai ole vain tullut mieleen. Mutta kyllä, minä näin sen. Kuulin, kuinka äiti vain huusi isälle, että 'painu helvettiin ja pysy siellä'. En tietenkään ymmärtänyt sitä silloin, nyt ymmärrän. Ja äiti vain koko ajan väittää, että isä on petturi ja valehtelija ja siinä samassa vielä sanoo minun olevan tismalleen samanlainen. Ei sillä, en välitä siitä, että hän puhuu paskaa minusta, mutta lopettaisi jo isän jatkuvan soimaamisen.”

”Tänään on tapahtunut jotain vakavampaakin, eikö? Et sinä vapaaehtoisesti olisi lähtenyt kaatosateeseen kävelemään. En ainakaan usko niin. Ja matka-arkusta päätellen olet lähdössä pois kotoa pitkäksikin aikaa. Sano toki, jos olen väärässä.”

(aina hän näkee minun lävitseni)

Puut paukahtelivat takassa ja Medeia suuntasi katseensa sinne. Liekit tanssivat tulisijassa aina vain ylemmäs ja ylemmäs. Siinä oli jotakin kummallista, taianomaista. Medeia oli aina tuntenut ikään kuin voimaantuvansa tulen katselusta. Tulisielu, niin kuin äiti oli joskus sanonut. Ja se Medeia todella tunsi olevansa. Hänen sisällään paloi liekki, kaipuu johonkin, jota hän ei itsekään tunnistanut. Vuosi vuodelta liekki muuttui nälkäisemmäksi, eikä mikään tuntunut tyydyttävän sitä.

Rohkelikko, tulen tupa. Ensimmäisenä iltanaan Tylypahkassa Medeia oli lajiteltu Rohkelikkoon. Sitä hän oli toivonutkin, hän oli tahtonut olla kuten Sirius. Hän ei tahtonut jatkaa tai edes millään tapaa kunnioittaa sukunsa menestyksekästä luihuisten linjaa. Ei, heistä Medeia oli saanut tarpeekseen asuttuaan yhden kanssa koko pienen elämänsä ajan.

Paljon siitä oli saanut sen jälkeen kuullakin. Eihän Mustien ja Lestrangien jälkeläinen vain voinut olla mikään rohkelikko. Mutta Medeia oli ylpeä tuvastaan. Eihän se tietenkään ollut helppoa ollut, etenkään aluksi, mutta Medeia oli tottunut siihen ajan kuluessa.

”Niin”, Medeia myönsi oltuaan pitkän aikaa hiljaa. ”Olet aivan oikeassa. En vain voi enää asua kotona. Äiti tekee minut hulluksi, senhän minä taisin jo sanoakin. Tänään tapahtui kuitenkin jotain... Me riitelimme taas. En tiedä, miten hän oikein oli saanut tietää ystävistäni. Sanoi vain, etten saa seurustella kuraveristen kanssa. Ei hän voi noin vain päättää ystäviäni. Jos parhaista ystävistäni toinen on jästisyntyinen ja toinen puoliverinen, ei hänellä pitäisi olla siihen mitään sanomista. Mutta tietenkin hänellä on, koska hänen mielestään on minun arvolleni sopivampaa seurustella puhdasveristen luihuisten kanssa. Ikään kuin minä muka haluaisin. No, tietenkin siitä sitten tuli meille pientä, eikä välttämättä ihan niin pientäkään, sanaharkkaa ja äiti... No, hän löi minua. Sen vuoksi tahdoin lähteä pois.”

”Hän löi sinua?” Sirius varmisti.

”Hän löi minua. Eikä siinäkään vielä ollut kaikki. Kun sitten olin lähdössä, oli äiti välittömästi kieltämässä minua. Hän yritti jopa kirota minut, kun juoksin huoneeseeni etsimään taikasauvaani. Hyvä on, minä myönnän, ärsytin häntä tahallani niin kuin aina ennenkin. Sitten äiti alkoi taas puhua paskaa isästä. Se oli minulle viimeinen pisara, ja minä taisin tainnuttaa hänet. Tai siis aseistariisuin, mutta hän lennähti päin seinää ja jäi lattialle aivan liikkumattomana. Jos hän olisi ollut tajuissaan niin kai hän olisi estänyt lähtöni?”

Sirius katsoi Medeiaa suu auki pitkän aikaa. Medeia vilkaisi äitinsä serkkua, kun tämä ei vastannut mitään, ja virnisti anteeksipyytävästi nähtyään miehen järkytyksen.

”Tainnutit äitisi?” Sirius viimein sai kysyttyä.

Medeia nyökkäsi.

”Olet varmasti ensimmäinen ihminen maan päällä, joka tuohon ihmetekoon on kyennyt”, Sirius sanoi. ”Sinä, 16-vuotias tyttö, tainnutit äitisi, mestarikaksintaistelija Bellatrix Lestrangen. Se olisi pitänyt nähdä.”

”Sinun olisi pitänyt nähdä hänen ilmeensä, kun haukuin hänet itsekkääksi kusipääksi”, Medeia naurahti. ”Se vasta oli jotakin.”

”Uskon sen.”

”Mutta tuon jälkeen en usko, että minulla on enää asiaa kotiin. Äiti varmasti tappaa minut, jos palaan. Hän mahtaa olla äärettömän vihainen, kun palaa tajuihinsa.”

”Hyvin todennäköistä. Mutta sinun täytyy muistaa, että äitisi on aina ollut hyvin kiivas ja tulinen luonne. Kuten sinäkin.”

Medeian silmät välähtivät varoittaen kohden Siriusta.

”Tiedän kyllä, miten vihaat sitä, kun sinua sanotaan äitisi kaltaiseksi”, Sirius jatkoi nopeasti. ”Sille ei kuitenkaan voi mitään, se on kaikki täyttä totta. En ole vielä koskaan tavannut äitiä ja tytärtä, jotka olisivat yhtä paljon toistensa kaltaisia kuin te kaksi. Olette niin samanlaisia, mutta tavallaan kuitenkin aivan erilaisia. No, joka tapauksessa äitisi voi olla erittäin vaarallinen sille päälle sattuessaan. Onneksesi, tai ainakaan toivottavasti, et ole vielä joutunut kokemaan sitä. Hän kykenee tosiaan satuttamaan ihmisiä pahasti, jos niin tahtoo.”

”Olisiko...” Medeia mietti. ”Olisko hän voinut satuttaa isääni?”

”Tuohon on paha sanoa mitään. Minä en tiedä mitään siitä, mitä heidän välillään on tapahtunut. Se voi kuitenkin olla mahdollista, enkä lainkaan epäilisi sitä, kun ottaa huomioon äitisi erittäin räjähdysalttiin luonteen. Mutta nyt oli siis kysymys sinun kotiinpaluustasi. Minä ehdottaisin, ettet sinne ainakaan pieneen hetkeen palaisi, sillä jostakin kumman syystä minusta tuntuu, että äitisi on tällä hetkellä raivoissaan. Sinä olet juuri aseistariisunut ja tainnuttanut hänet. Missä hänen taikasauvansa muuten tällä hetkellä on?”

Medeia veti taikasauvan esiin kaapunsa taskusta.

”Tässä”, hän sanoi ja ojensi sitä kohden Siriusta, joka otti taikasauvan käteensä ja tutkaili sitä hetken aikaa ojentaen sen sitten takaisin Medeialle.

”Vielä vihaisempi äidistäsi tulee, kun hän huomaa sinun vieneen hänen taikasauvansa”, Sirius totesi.

(yllättävää sinänsä)

”Niin”, Medeia myönsi. ”Mutta siinä nyt ei ole mitään uutta, että hän on vihainen minulle. Minusta tuntuu, että sitä hän on nykyään jatkuvasti.”

”Ei kai nyt sentään jatkuvasti?” Sirius kysyi.

”Ainakin silloin, kun minä satun olemaan hänen näköpiirissään. Eli vähintään kerran päivässä. Olen yrittänyt parhaani mukaan vältellä äitiä ja ruokaillakin eri aikaan, mutta jossakin vaiheessa osun aina hänen tielleen ja silloin hän on vihainen.”

”Niin no... Äitisi tuntien kyllä sekin on tosiaan mahdollista.”

”Äitini tuntien se on mahdollista. Ei hän varmaan mitään muuta osaa enää tunteakaan kuin vihaa. Toisaalta on taas mielenkiintoinen ajatus äidistä ilman taikasauvaa. Eihän hän tule ilman sitä millään toimeen.”

**

Tyttö nyyhkytti hiljaa keskellä lattiaa. Hänen paljaan polvensa iho oli rikki, siitä valui verta vaalealle iholle. Sattui niin kovaa.

Äiti ilmestyi näkyviin jostakin. Hän jähmettyi paikoilleen nähdessään tyttärensä lattialla kerälle käpertyneenä, lujat nyyhkytykset selkää värisyttäen.

Äiti ravisteli itsensä takaisin todellisuuteen, meni tyttärensä luo ja polvistui tämän viereen. Tyttö kohotti epätoivoiset, kyyneleiden tahrimat kasvonsa äitiin.

”No mitä nyt on käynyt?” äiti kysyi. ”Kaaduitko sinä?”

Tyttö nyökytteli. Niin, hän oli kaatunut, kompastunut. Ei kolmevuotias vielä jalkojaan täydellisesti osannut hallita, joten se ei ollut ihmekään. Mutta sitten hän oli lyönyt polvensa johonkin terävään, ties mihin. Se oli sattunut ja saanut polven vuotamaan verta. Ja nyt siinä tykytti ikävästi ja verta valui yhäkin.

”Ei sen vuoksi kannata itkeä”, äiti totesi.

”Mutta minuun sattuu”, tyttö kuiskasi.

”Silti”, äiti sanoi. ”Sinun täytyy opetella vahvaksi, sillä vain heikot näyttävät, jos heihin sattuu. Vain heikot itkevät. Ethän sinä tahdo olla heikko?”

”E-en”, tyttö nyyhkäisi.

”Sitähän minäkin”, äiti totesi. ”Sinä olet minun tyttäreni, eikä minun tyttäreni voi olla heikko. Sinun täytyy olla vahva, etkä saa itkeä.”

Itku kuristi tytön kurkkua, uusi, luja nyyhkytys ravisteli taas koko kehoa. Kyyneleitä ei voinut estää valumasta poskille ja tahrimasta jo valmiiksi likaisia kasvoja. Siitä välittämättä tyttö kuitenkin nousi istumaan.

Äiti tarttui käsillään tytön loukkaantuneeseen jalkaan, nosti hiukan ja kumartui sen puoleen. Välittömästi itku lakkasi, kun tyttö jäi ihmettelemään, mitä hänen äitinsä oikein teki. Äiti katsoi tytärtään, hymyili pienesti ja painoi sitten pehmeät huulensa haavan päälle.

”Onko jo parempi?” äiti kysyi taas suoristauduttuaan ja laskettuaan irti jalasta.

”Ei satu enää”, tyttö henkäisi. ”Enkä minä itke, koska en ole heikko.”

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Natural - 20.04.2011 19:06:05

Haa! Tänne on tullut jatkoa!

Tykkäsin tästä luvusta todella paljon.
Tämä on myös minun suosikki ficci, jota seuraan :) Ja minäkin rakastan sun Bella ficcejä.
Kuvailu oli ihana ja jess, Sirius on mukana!

Lainaus

”Ei satu enää”, tyttö henkäisi. ”Enkä minä itke, koska en ole heikko.”

Ah, tämä oli ihana kohta.

Yhden kirjoitusvirheen taisin pongata:

Lainaus

Miehen syy heltyi hymyyn.

Niin tuossa tuo ''syy'', niin olisiko ''suu'' ?

Mutta siis kiitoksia hyvästä luvusta.

Kiittäen ja kumartaen,
Natural-alieni, joka liitelee avaruussukkulallaan nyt syömään.

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Sirius93 - 20.04.2011 21:49:30

Lisää on tullut!

”Toki isäntä”, Vinga sanoi ja palasi pian höyryävän kuuman kaakaomukin kanssa.

Tosta vain se, että ennen isänsä sanaa tulee pilkku. Kun puhutellaan jotakuta nimeltä tai ammattinimikkeellä, tai millä ikinä jotakuta kutsutaan, sitä ennen ja sitä ympäröi pilkut.

Mutta tosi hyvä! Naurahdin tolle tainnutus-puheelle!

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Hermione Granger - 21.04.2011 09:35:34

Aivan ihana! (Jälleen kerran...) Siis ihan oikeasti tykkäsin tositosi paljon!!! Medeia on aikas kiinnostava hahmo. Ja kaiken lisäksi rohkelikko! Mahtavaa! Toisaalta, kun hän on aika lailla äitinsä kaltainen häntä olisi vaikea kuvitella esim. puuskuihin...

Kitoksia Hermione

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Lumille - 21.04.2011 18:40:59

Hehe, saattaa olla että olen taas vähän myöhässä, mutta olkoon :)

Aw, Sirius on kyllä vaan niin ihana (: Ja onhan se ihan hauskaa nähdä Bellaa tuossakin valossa :D

Lainaus

"ja minä taisin tainnuttaa hänet."

Lainaus

”Tainnutit äitisi?” Sirius viimein sai kysyttyä.

Lainaus

"Se olisi pitänyt nähdä."

hihi :D Aika hauskaa tosiaan, vaikka ei kyllä tuossa asemassa käy Medeiaa niinkään kateeksi.

Lainaus

"sillä jostain kumman syystä minusta tuntuu, että äitisi on tällä hetkellä raivoissaan."

Okei, nyt taitaa kyllä tulla vähän liikaa lainauksia, mutta tuo keskustelu sai mut kyllä hymyilemään :) ääöö, mulla oli kyllä mielessä jotain ihan alussa kun aloin lukemaan, mutta nyt unohdin sen.. se niistä ajatuksenkatkoksista :D mutta hei, tosi hieno luku ja kiitos tästä!

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: sennamiila - 27.04.2011 15:34:31

Beatrice: Jee, onnitteluni ekana olemisesta :D Ja kuuluu suosikkificceihisi mitä mitä? Omg, nyt senna meni taas hämilleen. Miten sää aina onnistut saamaan sennan hämilleen? Selkeestikii taitolaji :) Toki Medeiasta täytyy tykätä, koska hänhän on pikku-Bella ja totta kai hän nyt on äidilleen vihainen, kun tämä löi häntä - omaa tytärtään.
Natural: Mitä? Sinunkii suosikkificci? Eijei, nyt senna menee vielä enempi hämilleen. Mihin mie teidän kanssanne oikein joudunkaan? Ai niin joo, kuolonsyöjiin, sähän tähän kysymykseen mulle jo kerran annoit vastauksen ;) Kiitän virheen bongaamisesta ja siitä huomauttamisesta - mä tiedän, että mun silmät harittaa, koska kuitenki niin tarkkaan olin oikolukevinani tämän. Mie tykkään itekii just noista muistokohdista, nää kaks ekaa ja sitten pari muuta on mun henkilökohtaisia suosikkeja. Niitä on kiva kirjottaa :)
Sirius93: Joo, tokihan minun on sinne pilkku pitänyt laittaa, mutta on sitten näköjään vain jäänyt. Kyllä, sellaista voi tapahtua, kun kirjoittaa kymmensormijärjestelmällä, eikä edes vilkaise sormiaan kirjoittaessaan. Kiitos, että huomautit, asia on nyt korjattu :) Hihii, hienoa, että olen saanut jonkun nauramaan :D
Hermione: Kiitoskiitos. Ihanaa, et Medeia jaksaa kiinnostaa sinuakii. Joo, hän tosiaan on melko lailla äitinsä kaltainen, mutta kuitenkin erilainen, siksi rohkelikko. Ja olet kyllä oikeassa, en minäkään Medeiaa osaisi puuskuihin kuvitella. Enkä kyllä sen puoleen korpinkynteen ja luihuisiinkaan, joten rohkelikko onkin sitten erittäin luonteva ratkaisu :)
Lumille: Myöhässä! No ei kuitenkaa... :) Juu, ei tosiaan käy Medeiaa kateeksi, ties mitä se Bella vielä keksiikään. Ja kyllä mää ymmärrän, sulla nyt aina tuppaa noita ajatuskatkoja olemaan, sen olen kyllä huomannut ;)

A/N: Ja jälleen on keskiviikko ja virallisen epävirallisen Palapelisotku -päivän aika. Eli neljättä lukua olisi tulossa, jee :D Eikä loppua näy... Toisin sanoen en vielä osaa yhtään sanoa, kuinka monta lukua tässä oikein tulee olemaan, yli kymmenen joka tapauksessa.

IV luku
Verenpettureita

Seuraavana aamuna Medeia heräsi alakerrasta kuuluviin korotettuihin ääniin. Hetken aikaa hänellä kesti tajuta, missä oli, mutta kun se oli selvinnyt, tyttö uskoi tietävänsä, kenelle tuo toinen jo liiankin tutuksi käynyt ääni alhaalla oikein kuului.

(minä tiedän, olen aivan varma siitä)

Ja aivan oikein Medeia oli arvannutkin. Kun tyttö hipsi niin hiljaa kuin vain oli mahdollista rappukäytävään ja kurkotti kaiteen yli nähdäkseen alas, hän näki ensimmäisenä selin olevan äitinsä sekä sitten Siriuksen tämän edessä.

”Ei Medeia ole täällä”, Sirius sanoi.

”Minä tiedän, että hän on!” Bellatrix sähähti. ”Aina ennenkin hän on karannut sinun luoksesi. Tiedän varsin hyvin, kuinka paljon hän pitää sinusta. Olette samanlaisia verenpettureita molemmat.”

”Sano mitä sanot, mutta Medeia ei ole täällä”, Sirius totesi. ”En ole nähnyt koko tyttöä sitten viime kesäloman. Tiedä sitten, mihin hän on mennyt.”

”Voi kyllä sinä sen tiedät”, Bellatrix tokaisi. ”Tiedät ja tunnet hänen liikkeensä ja oikkunsa liiankin hyvin.”

”Luulisi, että tyttären liikkeet ja oikut tietää parhaiten hänen äitinsä”, Sirius sanoi pisteliäästi. ”Vai olenko aivan väärässä tämän asian suhteen? Naisen mielenliikkeethän eivät tunnetusti ole miehille niin helposti luettavissa.”

”Olet aivan samanlainen kuin Medeiakin”, Bellatrix sanoi kylmästi. ”Valehtelija, petturi. Olet tehnyt hänestä kaltaisesi, jotta hän kääntyisi minua ja muuta sukuaan vastaan. Jos vain voisin, kiroaisin sinut tässä ja nyt.”

”Mikä estää?” Sirius kysyi virnistäen. ”Veikö tyttäresi kenties taikasauvasi?”

Bellatrix vaikeni ja katsoi Siriusta pitkään.

(hän arvaa sen)

”Sinä tiedät!” Bellatrix kiljahti. ”Hän on täällä!”

”Pelkkä puhdas arvaus”, Sirius tokaisi. ”En olisi kyllä uskonut. Kumarran ja nostaisin myös hattua, jos minulla sellainen nyt olisi, Medeian taidolle, joka on kaksintaistelumestari Bellatrix Lestrangen taitoa suurempi. Vai annoit sinä 16-vuotiaan tyttäresi riistää sinulta taikasauvasi? Millainen äiti sinä oikein olet, kun et saa edes omaa tytärtäsi kuriin?”

Sirius vilkaisi porrastasanteelle ja näki Medeian. Heidän katseensa kohtasivat hetkeksi, ja Medeian toinen suupieli kohosi hymyyn.

Mutta Siriuksen vilkaisu ei jäänyt Bellatrixilta huomaamatta. Nainen pyörähti ympäri, ja Medeia ehti juuri ja juuri vetäytyä pois näkyvistä. Hän painautui seinää vasten ja koetti rauhoittaa hakkaavaa sydäntään hengittämällä mahdollisimman hiljaa ja hitaasti.

”Hän on täällä, minä tiedän sen”, Bellatrix tokaisi ja lähti kapuamaan portaita ylös.

Äkillinen pakokauhu valtasi Medeian. Äiti ei saisi löytää häntä, ei hän tahtoisi lähteä kotiin, ei nyt, kun kaikki sujui niin hyvin. Äiti aina sotki ja pilasi kaiken.

Helpotuksekseen Medeia kuitenkin kuuli Siriuksen harppovan portaita Bellatrixin jäljestä ja pian molempien askeleiden pysähtyvän. Vilaukselta Medeia näki Siriuksen tarttuneen Bellatrixia tiukasti ranteesta.

”Bellatrix”, Sirius sanoi vakavasti. ”Etkö voi jo uskoa, ettei tyttäresi ole täällä?”

”Jos hän ei ole täällä, kerro minulle, mitä katsoit äsken porrastasanteella”, Bellatrix sanoi.

”Se oli vain kotitonttu”, Sirius totesi. ”Kyllähän sinä tiedät, miten Vingalla on tapana hiippailla joka paikassa.”

Bellatrix tuhahti.

”Jos Medeia tosiaan olisi täällä, luuletko, ettei hän olisi jo tullut alas ja kironnut sinua?” Sirius kysyi.

”Mitä tarkoitat?” Bellatrix tivasi ja riuhtaisi kätensä irti Siriuksen otteesta.

”Tiedät sen aivan hyvin itsekin”, Sirius totesi. ”Olet kiusannut tyttöä koko tämän lapsuuden ajan. Ei siis ole ihmekään, ettei hän tahdo olla kuten sinä. Uskoisin hänen lähinnä vain vihaavan sinua tällä hetkellä.”

Bellatrix veti terävästi henkeä, seisoi hetken aikaa täysin jähmettyneenä paikoillaan, töytäisi sitten Siriuksen sivuun ja tömisteli portaat alas. Vain hetkeä myöhemmin Medeia kuuli ulko-oven pamahtavan auki.

Siriuksen askeleet puisia portaita vasten kaikuivat muuten niin hiljaisessa talossa, kun mies laskeutui alakertaan. Medeia uskalsi tuskin hengittääkään.

”Vaara ohi!” Sirius viimein huikkasi painaen oven samalla kiinni. ”Hän kaikkoontui!”

Medeia nousi ylös ja laskeutui portaat alas Siriuksen luo.

”Kiitos, ettet paljastanut minun olevan täällä”, Medeia sanoi. ”Niin ja kiitos myös siitä, että valehtelit puolestani.”

”Hetken jo pelkäsin, ettei hän usko minua”, Sirius totesi. ”Hän oli niin vuorenvarma siitä, että sinä olet täällä.”

”Ei hän varmaan uskonutkaan”, Medeia hymähti. ”Mutta äiti on kai vaan onnellinen päästessään minusta eroon. Minähän ajan hänet lähestulkoon hermoromahduksen partaalle joka ikinen päivä. En kylläkään olisi välttämättä uskonut, että hän kaipailee minua kotiin niinkin kovasti, että tulee minua oikein etsimään. Ei mitenkään tyypillistä häntä. Tai sitten hän tuli vain hakemaan taikasauvaansa.”

”Äitisi on vihainen, koska onnistuit sekä aseistariisumaan että tainnuttamaan hänet”, Sirius sanoi. ”Luulen, että hän tosiaan tuli taikasauvaansa hakemaan. Eihän hän ole läheskään yhtä vahva ilman sitä kuin muuten olisi. Mutta se on yhä sinulla ja hyvä niin.”

”Aivan”, Medeia virnisti. ”Minulla on yhä hänen taikasauvansa. Olen kyllä suoraan sanottuna yllättynyt, ettei äidillä ole varataikasauvaa juuri tämänkaltaisten tilanteiden varalle. Olisihan hän voinut aavistaa, että jotain tällaista joskus kävisi.”

”Tai sitten ei”, Sirius totesi.

”Niin”, Medeia myönsi. ”Tietenkin hän on niin ylpeä, että on kuvitellut, ettei kukaan pystyisi koskaan viemään häneltä taikasauvaa. No, nytpä on tullut todistettua sekin täysin mahdolliseksi.”

”Olet varmaan ensimmäinen ihminen maan päällä, joka sen on tehnyt”, Sirius sanoi. ”Sen vuoksi tosiaankin teen sinulle kunniaa. Ja hattuni...”

Sirius poimi naulakon päältä nuhruisen hattunsa ja kohotti sen ilmaan.

”Nyt voin nostaa sinulle myös hattua”, Sirius virnisti. ”Teen sen erittäin mielelläni, on hienoa, että maailmasta löytyy edes yksi ihminen, joka kykenee antamaan ylpeälle ja koppavalle Bellatrix Lestrangelle opetuksen. Vaikkakin sitten vain hänen oma tyttärensä.”

Medeia hymyili leveästi.

”Tein sen oikein mielelläni”, Medeia totesi. ”Osuit hänelle muuten kai melkoisen arkaan paikkaan. Siksi hän lähti noin vain.”

”Huomasin sen”, Sirius sanoi. ”Ei ilmeisesti kestä kuulla kriittistä kommenttia itsestään.”

”Ja hän vihaa sitä, että olen rohkelikko”, Medeia lisäsi, ”koska hänen mielestään minun kuuluisi olla luihuinen. Hyvä vain, että sait hänet lähtemään. En olisi kotiin tahtonutkaan. Kaikki on nyt mennyt niin hienosti sen jälkeen, kun lähdin. Täällä minun on hyvä olla.”

”Minusta on hienoa, että saan edes joskus itselleni seuraa”, Sirius hymyili. ”Et voi kuvitellakaan, millaista on olla täällä päivät pitkät aivan yksin. Tai no, onhan täällä Vinga ja joskus saattaa joku käväistä, mutta harvemmin.”

”Kyllä minä voin tietääkin”, Medeia sanoi. ”Se mahtaa tuntua suunnilleen samanlaiselta kuin minulla kotona. Ei ole ketään, kenelle puhua, kukaan järkevä ihminen ei koskaan tule käymään ja niin edespäin.”

”Onhan sinulla kuitenkin äitisi”, Sirius virnisti. ”Hänessähän sinulla on mainio juttukaveri. Järkevää seuraa ja sitä rataa.”

”Hölmö”, Medeia naurahti ja mottasi Siriusta leikillään olkapäähän. ”Vai että äidistä minulle oikein loistava juttukaveri? Ja vielä järkevä sellainen? Tuo oli kuule paras vitsi, minkä olen aikoihin kuullut. Ja näithän sinä itsekin äsken, kun väittelit hänen kanssaan. Ei äidistä ole keskustelemaan maltillisesti. Ei hän ota toisia huomioon tai kuuntele heitä.”

”Niin no”, Sirius totesi. ”Ehkä niinkin.”

”Se on niin”, Medeia vakuutti. ”Koitapa joskus ihan huviksesi olla minä vaikkapa tunnin ajan ja vain keskustella hänen kanssaan. Se ei nimittäin tule onnistumaan, sillä jo pelkkä ajatuskin on täysin mahdoton.”

**

Tyttö juoksi kaatosateessa halki metsän. Hän kompuroi esiin pisteleviin juurakoihin, joutui tuon tuostakin kömpimään ylös kuraisesta maasta. Kyynelpurot valuivat tytön likaisilla poskilla sekoittuen kasvoja hakkaaviin sadepisaroihin.

Tyttö tahtoi pois, kauas pois siitä kaikesta, turvaan jonnekin, suojaan. Hän ei tahtonut palata, pelko oli vienyt voiton. Pelko siitä, mikä kotona odottaisi. Määränpää oli kuitenkin selvä. Toiseen kotiin.

Märkä hiha kohottautui kiukkuisena pyyhkimään kyynelsilmiä. Ikään kuin siitä olisi jotain apua ollut. Sormet haroivat kostuneita, mustia kiharoita pois silmien edestä. Hengitys oli nopeaa ja katkonaista, jalat alkoivat pikkuhiljaa turtua juoksemisesta, mutta päättäväisyydellä ja tahdonvoimalla tyttö ponnisteli eteenpäin.

Metsä harveni ja näkyviin tuli taloja. Tyttö riensi niistä yhden pihaan, loikki portaat ylös ja koputti oveen. Hän odotti. Hetken kuluttua ovi aukeni ja sen takana seisoi tummatukkainen, nuori mies.

”Medeia”, mies sanoi hämmästyneenä. ”Mitä sinä täällä teet? Mikset ole kotonasi?”

”En halua”, tyttö nyyhkäisi. ”Äiti on vain vihainen koko ajan, enkä edes tiedä miksi. En tykkää siitä. Tahdon olla täällä sinun luonasi, Sirius.”

”Tule sitten sisään ennen kuin palellut”, mies kehotti.

Hän laski tytön edellään sisälle. He suunnistivat oleskeluhuoneeseen, jossa mies istuutui yhteen nojatuoleista. Pieni tyttö kömpi hänen syliinsä ja käpertyi siihen pää painettuna vasten miehen rintaa. Tyttö hytisi. Mies kietoi voimakkaat käsivartensa tämän ympärille. Hän otti taikasauvansa pöydältään ja kuivasi tytön sillä parissa sekunnissa.

”Onko jo parempi?” mies kysyi.

Tyttö nyökkäsi, mutta vapisi yhä, tällä kertaa vain itkun voimasta. Hän takertui mieheen kuin turvaa hakien, eikä mies voinut olla liikuttumatta. Hetken kuluttua tytön hengitys muuttui tasaiseksi ja rauhalliseksi. Tämä oli nukahtanut.

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Natural - 27.04.2011 15:54:42

Hei jee, tänne on tullut taas jatkoa!

Tykkäsin luvusta paljon, mikä ei lienee uutta.
Virheitä en huomannut ja teksti oli muutenkin sujuvaa.

Lainaus

''Onhan sinulla kuitenkin äitisi”, Sirius virnisti. ”Hänessähän sinulla on mainio juttukaveri. Järkevää seuraa ja sitä rataa.”

Tämä oli mielestäni hyvä kohta, jotenkin niin siriusmaista.

Tykkäsin kanssa tuosta lopusta.

Anteeksi muuta en saa aikaiseksi.

Kiittäen ja kumartaen,
Natural

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Lumille - 27.04.2011 16:51:49

Oi, Sirius on kyllä ihan tosi ihana ♥ Muutenkin tykkäsin tästä pätkästä tosi paljon, mikäli sikäli oli taas varsin melkoinen yllätys. Medeian ja Siriuksen välinen ystävyyssuhde on jotenkin tosi ihana tässä ficissä, ja kun Sirius on juuri tuommonen tuommonen en mä oikein tiedä :) Sulla on muutenkin oikeen tosi kivaa kieltä (ties kuinka monta kertaa olen tästäkin maininnut) ja jotenkin vaan niin ihania kohtia ja aarr, jotenkin aina sun hahmotkin on vaan niin kivoja ja jänniä ja muuta :D

Lainaus

"Vai annoit sinä 16-vuotiaan tyttäresi riistää sinulta taikasauvasi?”

Hihi (:
Joo, mä taidan olla taas maailman paras rakentavan kommentoija, mutta tämä oli kyllä oikeen ihana! :)

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Hermione Granger - 27.04.2011 19:54:27

Jällen kerran ihana luku tähän ficciin. Tämä kuuluu nyt ehdottomasti suosikkeihini! (Siis koko ficci)

Jatkoa odotellen

Hermione

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: sennamiila - 04.05.2011 14:37:58

Natural: Kiitoskiitos. Ja kyllä, ehdottomastihan Bellasta saa mainiota juttuseuraa ;)
Lumille: Jeps, Siriuksen ja Medeian suhdehan tässä kai erityisen paljon tulee esille tärkeänä osana kokonaisuutta (sen kinkkisen äiti-tytärsuhteen lisäksi). Whii, kiitän kommentistasi :)
Hermione: Mitä? Kuuluu sinunkin suosikkeihesi? Nonni, nyt senna meni taas niin hämilleen, ettei osaa muuta sanoa kuin että kiitos :)
Beatrice: Hei älä välitä, mäkin olen huomannut ittessäni ja Bellassa pelottavia yhtäläisyyksiä (molemmat tämmösiä oman tiemme kulkijoita...) :D Hihii, kiva että tykkäät.

A/N: Ja kolmentoista tunnin unien jälkeen on hyvä laittaa tänne taas jatkoa. Niin, kyllä, aivan, en ollut tänään koulussa, koska ~~lintsasin~~ olin kuumeessa ;) Ja mulla lähtee ääni, ei kiva. Taitaa jäädä ne näytelmäharkatkii tänää väliin. Kiitos hei, nyt päästän teidät lukemaan jatkoa :)

V luku
Outolinnut

Medeia istui hieman hytisten katolla. Kylmä tuuli puhalsi läpi kaupungin enteillen nousevaa sadetta ja riepottaen Medeian vallattomia kiharoita, heittäen ne tytön kasvoille. Mutta Medeia ei välittänyt siitä. Tyttö vain tuijotti tyhjyyteen.

Taivas oli teräksenharmaa ja raskaat pilvimassat kerääntyivät yhteen peittäen näkyvistä viimeisetkin siniset aukot. Kaupungin kadut olivat autiot lukuunottamatta muutamaa satunnaista, kiireistä jalankulkijaa ja niitä paria autoa, jotka kiemurtelivat mutkaisilla kaduilla.

Silloin raju tuulenpuuska lähestulkoon kaatoi Medeian nurin. Tyttö kietoi kätensä tiukemmin ympärilleen pitääkseen itsensä edes jotenkuten lämpimänä. Sekään ei kuitenkaan toiminut. Mutta eihän sillä tosin mitään väliäkään ollut. Vain sillä oli väliä, että hän tahtoi rauhassa puida viime päivien tapahtumia päässään.

Medeia näki, kuinka Sirius kapusi katolle. Mies tuli aivan hänen viereensä ja suuntasi sitten katseensa samaan suuntaan Medeian kanssa. Hetken aikaa he kaksi vain istuivat täysin vaiti.

”Mitä luulet?” Medeia kysyi äkkiä. ”Valehteleeko äitini? Hän on aina niin itsepintaisesti väittämässä isääni valehtelijaksi ja petturiksi, eikä koskaan sano tästä mitään muuta. Olen alkanut jo itsekin epäillä. Entä jos äiti ei valehtelekaan vaan minä olen aina vain luullut niin?”

”Sitä on vaikea sanoa”, Sirius totesi. ”En nimittäin tiedä, mitä isäsi ja äitisi välillä on tapahtunut. Voi olla, että koko kuvio on erittäin mutkikas, eikä sitä noin vain selvitetä. Minäkin tiedän vain sen, mitä olen kuullut. Ettei heillä mennyt kovin hyvin sinun syntymäsi jälkeen. Ja sekin on kaikki vain kuulopuhetta. Luulen, että ainoastaan he kaksi itse tietävät, mitä on käynyt.”

”Eli minun siis pitäisi kysyä heistä jommalta kummalta?” Medeia varmisti.

”Niin”, Sirius myönsi. ”En usko, että asiaan tulee selkoa millään muulla tavalla.”

”Tässä on vain yksi ongelma”, Medeia sanoi. ”Se, etten tiedä, valehteleeko äitini ja etten tiedä, missä isäni on tai onko tämä edes hengissä. Voitko kuvitella, etten tiedä edes isäni nimeä?”

”Hän on Rodolphus”, Sirius sanoi hiljaa. ”Rodolphus Lestrange.”

”No sehän auttaakin todella paljon”, Medeia tokaisi. ”Ei sillä, sanon kyllä kiitos, että kerroit hänen nimensä. Mutta minulla ei ole aavistustakaan hänen olinpaikastaan tai ylipäätään siitä, onko hän edes elossa.”

”Sitten meidän täytyy ottaa siitä selvää”, Sirius totesi.

”Meidän?” Medeia kysyi. ”Tarkoitatko -”

”Tarkoitan juuri sitä, mitä sanoinkin”, Sirius totesi. ”Tietenkin minä autan sinua, kuinkas muutenkaan? Olenhan sentään äitisi serkku. Sekä sinun erittäin epävirallinen kummisi.”

”Maailman paras sellainen”, Medeia hymyili pienesti. ”Paljon parempi kuin Narcissa, vaikket oikeasti kummini olekaan. Ihan typerää, että äiti vihaa sinua ja valitsi kummikseni mieluummin Narcissan kuin sinut. Narcissa on aina niin raivostuttavan ylimielinen. Sinä olisit miljoona kertaa parempi kummi kuin hän. Tiedän sen.”

He istuivat hetken aikaa täysin hiljaa.

”Onko äitisi koskaan ennen ollut väkivaltainen sinua kohtaan?” Sirius kysyi.

”Ei”, Medeia pyöritteli päätään. ”Aina ennen me olemme vain huutaneet toisillemme ja käyneet hirmuisia sanasotia. Ei hän ole koskaan lyönyt.”

”Tiedätkö, miksi hän nyt sitten löi?” Sirius kysyi.

”Ehkä hän jäi tällä kertaa hieman alakynteen”, Medeia huokaisi. ”Tai ainakin pelkäsi jäävänsä, eikä enää keksinyt mitä sanoa.”

”Niin”, Sirius totesi. ”Ehkä sitten niin.”

”On hän kyllä useasti ennenkin yrittänyt kirota minut, mutta lyönyt hän ei ole koskaan”, Medeia lisäsi. ”Se on erittäin halpamaista. Äiti tietää varsin hyvin, etten saa taikoa lomilla.”

”Etkös sinä juuri tässä muutama päivä sitten taikonut, kun aseistariisuit hänet?” Sirius kysyi.

Nyt Medeia viimein kääntyi katsomaan Siriusta.

”Niinhän minä taisin tosiaan tehdä”, Medeia hymähti. ”Mutta sekin johtui vain siitä, että tosiaan poltin päreeni hänen kanssaan.”

”Sen ymmärtää”, Sirius virnisti. ”Mutta eikö sinun tule kylmä täällä katolla?”

”Vähäsen”, Medeia sanoi hiljaa.

Sirius kietoi kätensä Medeian harteille, ja tyttö nojasi päänsä miehen olkapäätä vasten.

(hassua, sirius tuntuu olevan minun perheeni. hän on aina ollut jotenkin niin isällinen ja huolehtiva minua kohtaan, vaikka vihaakin äitiäni. kai hän tuntee jollain tavoin olevansa samanlainen kanssani. olemmehan kummatkin suvun outolintuja)

”Sirius?” Medeia sanoi hetken kuluttua.

”Niin?” Sirius kysyi.

”Miten meistä on oikein tullut näin läheiset?” Medeia kysyi. ”Tai siis kun te ette äidin kanssa ole mitenkään läheisissä väleissä niin miten on mahdollista, että meidän välimme ovat tällaiset? Voisi kuvitella, ettei äiti olisi laskenut minua lähellekään sinua.”

”Etkö sinä tosiaan muista?” Sirius epäili.

”En”, Medeia sanoi. ”Ole kiltti ja kerro.”

”Voinhan minä sen sinulle kertoakin”, Sirius totesi. ”Mutta se on pitkä tarina.”

”Aikaahan meillä ei tässä olekaan”, Medeia hymähti.

Sirius pörrötti tytön hiuksia, ja Medeia vetäytyi nauraen kauemmas.

”Kun sinä synnyit, olin vielä Tylypahkassa kuudennella luokalla”, Sirius kertoi. ”Silloin minua ei voinut vähempää kiinnostaa se asia, että typerä serkkuni oli saanut tyttären. Tosin en ollut koskaan uskonut hänen edes saavan lapsia tai ylipäätään osaavan olla äiti, joten pienoisena yllätyksenä se kuitenkin minulle tuli. Mutta mitä ilmeisimmin Bellatrix kuitenkin jollain tavoin onnistui tehtävässään. Melko usein lomien aikaan sinut saatettiin jättää Reguluksen vahdittavaksi, kai Bellatrixkaan ei sitten kaikkia äitiyden paineita kestänyt ja tahtoi välillä käydä tuulettumassa ja viilentämässä päätään. Niin kuin pikkuveljestäni muka olisi mihinkään ollut. Minun valvontaani sinua ei kuitenkaan koskaan annettu, minähän olisin vaikka voinut saastuttaa aivosi puheillani siitä, kuinka jästisyntyiset ja puoliverisetkin ovat ihmisiä. Joka tapauksessa Regulusta kiinnosti enemmän hänen ystävänsä kuin sinun vahtimisesi, jonka vuoksi hän lykkäsi sinut aina minulle. Ei Regulusta kiinnostanut, tulisiko sinusta samanlainen kuin minusta. Vaikken siihen aikaan enää asunutkaan kotona, saatoin aina varautua siihen, että Regulus seisoi oveni takana ja käski minun huolehtia sinusta, kunnes hän palaisi. Alkuun hieman epäröin, sillä välini äitiisi eivät olleet koskaan olleet mitenkään erikoisen lämpimät. Jouduin kuitenkin jonkin ajan kuluttua toteamaan, miten mielelläni oikeastaan vietinkään aikaa sinun kanssasi ja kuinka aina vain yhä enemmän ja enemmän odotin sitä, milloin Regulus taas seisoo kynnykselläni sinun kanssasi.”

”Ja sitten eräänä päivänä hän ei enää tullutkaan”, Medeia totesi.

”Niin”, Sirius myönsi. ”Kun Regulus kuoli, ei hän ollut enää tuomassa sinua luokseni. Eikä kukaan muu tiennyt, ettei Regulus ollut koskaan vahtinut sinua kuten piti vaan oli aina vain tuonut sinut minun luokseni. Sitten kun vartuit, saatoit karata kotoasi minun luokseni. Olin erittäin yllättynyt, kun eräänä päivänä pieni, paljasjalkainen tyttö seisoi oveni takana ja pyysi päästä sisään. Hieman niin kuin nykyäänkin. Tietenkin laskin sinut sisälle, ja aina ennen kuin aurinko painui mailleen, sinä katosit taas iltaruskoon vain palataksesi seuraavana aamuna. Viimein Bellatrixille kuitenkin selvisi, mitä teit hänen selkänsä takana ja hän sai myös ongittua sinusta esille totuuden Reguluksesta. Ihme kyllä hän ei mitenkään pahemmin raivostunut.”

”Muistan, kuinka hän kielsi minua käymästä täällä”, Medeia hymyili. ”Minä tulin tänne silti, koska pidin sinusta niin paljon. Tulin tänne senkin uhalla, että äiti saisi minut kiinni.”

”Et kuitenkaan koskaan jäänyt kiinni, vaikka äitisi kuinka koetti sinut kiinni saadakin”, Sirius sanoi. ”Olit aivan liian vikkelä liikkeissäsi. Olitte kuin kissa ja hiiri.”

”Ja sinä valehtelit jo silloinkin minun puolestani”, Medeia totesi.

”Alathan sinä muistaa”, Sirius hymähti.

”Kyllä minä tästä pikkuhiljaa”, Medeia pohti. ”En vain muistanut, miten kaikki oikein sai alkunsa. Eihän äiti koskaan ole minulle sitä kertonut. Ei hän tahdo myöntää sinua sukulaisekseen, viime viikkoisen jälkeen tuskin minuakaan.”

”Eikä hän myöskään tahdo myöntää, että olet aivan liian nopea jäädäksesi kiinni hänelle”, Sirius lisäsi. ”Hän on aina ollut sinua askeleen jäljessä.”

**

Neljän vuoden ikäinen tyttö istui murjottaen sängyllään. Kyyneleisistä silmistä huokui uhmaa ja syvää vihaa. Mikään ei koskaan mennyt niin kuin olisi pitänyt. Oli aina äiti, joka pilasi aivan kaiken. Mitään ei saanut tehdä, eikä vastaan saanut sanoa, ei puhettakaan mistään sellaisesta.

Nytkin äiti oli hermostunut uhmaikäiseen, varhaiskapinansa ja aikaisen itsenäistymisen aloittaneeseen tyttäreensä. Tyttö olisi vain tahtonut mennä tapansa mukaan vaeltelemaan metsään. Äidin mielestä hän kuitenkin vietti metsässä aivan liikaa aikaansa. Eihän äiti voinut tietää, ettei tytär läheskään aina metsässä ollut. Tyttö tahtoi vain paeta kodin ahdistavaa ilmapiiriä muualle, paikkaan, josta oli tullut hänelle toinen koti. Siellä hän saattoi tuntea itsensä hyväksytyksi, jopa rakastetuksi.

Mutta äiti ei laskenut häntä, luultavasti arvasi, mihin tytär tahtoi mennä ja siksi kielsi sen. Äiti ei ollut koskaan liiemmin pitänyt serkustaan, jonka luona tytön toinen koti oli. Mutta eihän äiti edes tiennyt, ei ollut koskaan tiennyt.

Silti äiti kielsi. Kielsi menemästä metsään, vaikka sitä tytär nimenomaan tahtoi. Ja kun hän oli alkanut väittää vastaan, oli äiti hermostunut. Tämä oli tarttunut häntä ranteesta ja raahannut rimpuilevan ja huutavan tyttärensä yläkertaan huoneeseensa. Sinne tytär oli jätetty, ovikin oli kierretty lukkoon.

Joku päivä minä vielä näytän äidille, tyttö ajatteli. Kunhan vain kasvan ja opin taikomaan. Silloin minä näytän hänelle, että minä menen minne tahdon, eikä hän enää koskaan määrää minua.

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Lumille - 04.05.2011 15:06:05

Oi, outolinnut ♥ :D Tosi upea luku jälleen, ja uu, eteenkin tuo kuvailu alussa! Ja sinä väitit, ettei tuo kuvailu ole mitenkään vahvin puolesi? :)

Lainaus

”Hän on Rodolphus”, Sirius sanoi hiljaa. ”Rodolphus Lestrange.”

Mä taisin tajuta, etten ole yhtään tainnut miettiä Medeian isää ollenkaan, ja jotenkin tuo tuli ihan ihme yllätyksenä! Hihi, mutta Sirius on edelleen oikein ihana ja mun on vaan pakko sanoa, että rakastan tätä ficciä oikein kovasti ♥

Lainaus

Taivas oli teräksenharmaa ja raskaat pilvimassat kerääntyivät yhteen peittäen näkyvistä viimeisetkin siniset aukot. Kaupungin kadut olivat autiot lukuunottamatta muutamaa satunnaista, kiireistä jalankulkijaa ja niitä paria autoa, jotka kiemurtelivat mutkaisilla kaduilla.

oii, en mä nyt tiedä pitäisikö mun mukamas olla jokin asiantuntia voidakseni sanoa tämän, mutta sun kieli on ihan tosi kaunista ! Aivan ihania sanavalintoja ja muutenkin vaan kuulostaa niin upealta :)

En mä kyllä tiedä mitä muuta voisin enää sanoa, muuta kuin miljoona ja yksi asiaa jotka kylläkin mellakoivat nyt päässä niin pahasti, ettei niiden rustaamisesta kommentiksi tulisi kyllä yhtään mitään :D Ja niin, pikaisia paranemisia ja kiitos tästä!

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Hermione Granger - 04.05.2011 16:24:07

Ja täältä tulle Hermione kommentoimaan -jälleen kerran myöhässä...

Tykkäsin luvusta älyttömän paljon.

Lainaus

Voi olla, että koko kuvio on erittäin mutkikas, eikä sitä noin vain selvitetä.

Hmm.. Olen samaa mieltä Siriuksen kanssa...

Tämä olis siis jälleen kerran loistava luku.

Kiitos,

Hermione

Ja rakentava lomailee...

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Natural - 04.05.2011 21:05:32

Kivaa, jatkoa!
Voisin vaikka yrittää kommentoida tällä kertaa useamman lauseen kuin kaksi lausetta :D

Tykkäsin luvusta paljon. Mielestäni tuo otsikko oli hieno. Osaat kuvailla erittäin hyvin ja kaikki tunteet tulee esille.

Lainaus

Medeia istui hieman hytisten katolla. Kylmä tuuli puhalsi läpi kaupungin enteillen nousevaa sadetta ja riepottaen Medeian vallattomia kiharoita, heittäen ne tytön kasvoille. Mutta Medeia ei välittänyt siitä. Tyttö vain tuijotti tyhjyyteen.

Taivas oli teräksenharmaa ja raskaat pilvimassat kerääntyivät yhteen peittäen näkyvistä viimeisetkin siniset aukot. Kaupungin kadut olivat autiot lukuunottamatta muutamaa satunnaista, kiireistä jalankulkijaa ja niitä paria autoa, jotka kiemurtelivat mutkaisilla kaduilla.

Kuten tässä kohdin. Pystyin kuvittelemaan tuon sään ja paikan täysin - aivan kuin itse olisi istunut Medeian vieressä.

Pidän myös kirjoitus tyylistäsi. En oikein kunnolla osaa selittää, mutta kuitenkin :D .
Pidän myös erityisen paljon tuossa lopussa olevasta kursivoidusta kohdasta. Myös niissä kuvailu on hyvä, joten on helppo kuvitella tilanne päässään.

Pidän todella paljon koko Palapelisotkuja -ficistä. Tykkäsin myös tästä luvusta erittäin paljon.
Odottelen jatkoa taas innolla.

Kiittäen ja kumartaen,
Natural, joka lähettää sennamiilalle virtuaalihaleja ja toivottaa pikaista paranemista! Parane pian!ja se oli käsky, ei pyyntö (:

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Sirius93 - 05.05.2011 21:13:32

Parane pian!

Ja tosi ihana jatko! En oo ehtinyt tulla lukee vähään aikaan, sillä olen ollut viikonloppusin poissa kotoa ja arkiviikol on ollu paljon koulu ja harrastejuttuja, ettei oo oikein jaksanut/ehtinyt tulla enää koneelle, vaik olisin halunnut.

Mut tosi hyvä ja ihana tarina. Ellei Sirius olis Medeiaa niin paljon vanhempi ja sen "kummi", voisin sanoa, et ne vois olla yhdessä. Mut mä pidän tosta Sirius/Medeia suhteesta näin. Jotenki lievästi tulee mieleen oma kummisetä, joka kappas kuoli, kun olin vielä viisitoista, täytin kuusitoista (eli saman ikäisenä kuin Harry, kun hän menetti Siriuksen) Oon kyl päässy aika hyvin sen kuoleman yli... kesäkuus tulee kaks vuotta täyteen...

Mut joo, tosi hyvää tekstiä, en oikein keksi mitää lisää sanottavaa.

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Luna Lovekiva - 06.05.2011 18:19:49

Moi. Löysin Palapelisotkuja vasta äskettäin. Tosi ihana (minä sitten rakastan kaikkia Bella ficcejä). :) Anteeksi nyt vain kun ei tullut mitään rakentavaa.

Luna Lovekiva

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: sennamiila - 11.05.2011 14:27:51

Lumille: Jeps, outolintu on kiva sana :) Eikä se kuvailu ihan oikeasti ole mun vahvin puoleni, dialogi enneminkii (johtuu mahdollisesti siitä, että on koko ikänsä lukenut näytelmätekstejä...?). Ei kyllä kovin moni muukaan varmaan Medeian isää ole miettinyt. Mutta siis piti sanomani, että kiitos kommentistasi :)
Beatrice: Vai että elämäsi valo? :D Hmm... Jännää, en olisi kyllä välttämättä uskonut... No jaa, joka tapauksessa kiitän kommentista :)
Hermione: Et sie mitään myöhässä ollut. Ja kyllä minäkii uskon, että koko kuvio on mutkikas (ficin nimi... kai sekin jotain kertoo). Kiitooos :)
Natural: Oi, kiitoksia, alieni :D Ja outolintu on kiva sana. Hihii, kerrankii mä onnistuin kuvailemaan. Tykkään itte ihan tosi paljon kirjotella noita kursivoituja kohtia, muistoja, erityisen paljon tykkään tästä uuden luvun lopussa olevasta :)
Sirius93: Voi, otan osaa kummisi puolesta. Tiiän jollain tavoin ainakii, miltä se tuntuu - omani kuoli, kun olin kolmen, syksyllä siitä tulee neljätoista vuotta jo. Ehkä senkin takia halusin Medeialle ja Siriukselle tommoisen "kummi-kummilapsisuhteen". Mutta niin joo, kiitos paljon kommentistasi :)
Luna Lovekiva: Hei vaan sinullekin, uusi lukija ja suuret kiitokset siitä, että olet vaivautunut lukemaan ja vielä kommentoimaankin. Kiva jos teksti miellyttää sinua (koska Bella) ;)

A/N: Kiitän kaikkia, jotka toivotteli pikaisia paranemisia, kyllä pääsin kouluun jo seuraavana päivänä ja nyt olen jo täysin terve :) Ja kesä tulee ja on lämmin, kivakiva. Pitäkää viimeset viikot hauskaa koulussa, kun mä samaan aikaan nautin siitä stressistä, minkä lähestyvä koeviikko tuo mukanaan. Niin ja joo, jotainhan mun vielä piti sanoakin, mutta unohdin jo... Ei kun hei! Viime viikolla unohdin asian kokonaan, joten nyt hieman myöhässä toivotan Bellatrixille oikein rattoisaa ja mukavaa äitienpäivää :D

VI luku
Mustan suku

Ovi narahti auetessaan. Sirius laski Medeian edellään sisälle ja tuli heti tytön jäljessä vetäen oven takanaan kiinni. Medeia katseli ympärilleen itselleen täysin vieraassa ympäristössä. Talo näytti siltä, ettei kukaan ollut käynyt siellä vuosiin. Eikä varmasti ollutkaan.

”Tänne”, Sirius sanoi ja ohjasi Medeiaa eteenpäin hämärällä käytävällä. Ainoa valo, mikä tuli, lähti Siriuksen taikasauvan päästä ja se loi tummille seinille uhkaavia varjoja.

Koko paikka puistatti Medeiaa. Kaikki se synkkyys, vinksallaan seinillä olevat muotokuvat, jotka katselivat häntä ilkeästi, kaikki. Nyt hän ymmärsi Siriusta paremmin kuin hyvin, sitä, miksei mies tahtonut asua tässä talossa.

He saapuivat huoneeseen, jossa roikkui koko seinän kokoinen, kulunut kudos, johon oli kuvattuna kultalangalla kirjottu sukupuu. Lukuisia oksanhaaroja, joiden päässä nimiä. Ja siellä, puun yläpuolella oli selkeänä erottuva teksti.

Jalo ja ikivanha Mustan suku
”Toujours pur”

”En ole käynyt tässä talossa pariinkymmeneen vuoteen”, Sirius sanoi synkästi kääntyen katsomaan Medeiaa. ”Tuo mieleen ei niin hyviä muistoja. Vanhempani puhdasverisyysvimmassaan.”

Medeia katsoi Siriusta, jonka kasvoilla oli inhoava, halveksuva ilme. Kaiken sen alta Medeia pystyi kuitenkin havaitsemaan pienoista ahdistusta. Sen ymmärsi. Mies oli lapsuudenkodissaan ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun oli paikan jättänyt lähestulkoon kaksikymmentä vuotta sitten.

(en minäkään tänne tahtoisi palata, jos kerran pois pääsisin)

”Tässä olin minä”, Sirius sanoi ja osoitti tummaa kohtaa Regulus Mustan nimen vieressä. ”Kun karkasin kotoa, nimeni poltettiin pois. Meinasivat polttaa jo siinä vaiheessa, kun minusta tehtiin rohkelikko, mutta eivät sitten kuitenkaan. Karkaamiseni oli heille viimeinen pisara, jonka vuoksi minua ei enää katsota sukuun kuuluvaksi. Ainoa perheestäni, joka minuun sen jälkeen piti yhteyttä, oli Regulus, mutta hän ei tainnut edes käsittää koko tilannetta.”

Sirius veti sormeaan äidistään Walburgasta poltetun nimen yli tämän veljeen, Cygnukseen.

”Isoisäsi”, Sirius totesi. ”Poltettu nimi välissä oli enoni Alphard, joka jätti kaiken omaisuutensa minulle. Äiti ei millään sulattanut sitä, joten se oli sitten tervemenoa Alphard-eno. Ja tässä”, Siriuksen sormi liikkui aavistuksen verran oikealle, ”on isoäitisi Druella Rosier. Cygnuksesta ja Druellasta lähtevätkin”, Siriuksen sormi laskeutui alaspäin, ”viivat äitiisi sekä hänen kahteen pikkusiskoonsa Andromedaan ja Narcissaan. Andromedaakaan tässä ei ole, sillä kuten hyvin tiedät, hän nai jästisyntyisen miehen. Ja katsos, tästä löytyy isäsi, Rodolphus Lestrange. Ja kun hieman vielä mennään alaspäin, löydämme sinut. Kas siinä, Medeia Selena Lestrange. Sinua ei sentään vielä ole poltettu pois.”

”Eipä näköjään”, Medeia hymähti.

”Se johtuu siitä, ettei täällä ole enää ketään polttamassa sinua pois”, Sirius sanoi. ”Talo siirtyi äitini kuoleman jälkeen minun omistukseeni. Tietenkin hän olisi tahtonut testamentata kaiken jollekin muulle, kuten vaikka sinun äidillesi, joka kantoi puhtaan veren perintöä. Mutta hän ei ehtinyt, joten tämä talo on nyt minun, eikä minulla ole aikomustakaan poistaa sinua sukupuusta, ellet sitä itse halua.”

”Katsoo nyt”, Medeia totesi. ”Eikä sillä oikeastaan ole minulle edes mitään väliä. Mutta on kyllä oikeastaan ihme, ettei minun nimeäni poltettu jo siinä vaiheessa, kun minusta tuli rohkelikko. Puhumattakaan siitä, että äiti sai tietää minun vierailevan aina sinun luonasi.”

Medeia kuljetti kättään äitinsä nimen päältä isänsä nimeen. Rodolphus Lestrange. Medeia ei kyennyt olemaan ihmettelemättä, minne isä noin vain oli kadonnut. Oliko tämä todellakin vain hylännyt tyttärensä? Oliko tämä ottanut äidin sanat kirjaimellisesti ja painunut aivan oikeasti helvettiin?

(missä olet)

”Mitä tiedät äidin ja isän suhteesta?” Medeia kysyi hiljaa kääntäen katseensa taas Siriukseen.

”Pitääpä miettiä”, Sirius totesi. ”Enhän ole koskaan ollut mitenkään läheisissä väleissä äitisi kanssa, joten en myöskään tunne hänen yksityiselämäänsä juuri sen enempää kuin mitä olen kuullut puhuttavan.”

”Kerro edes sen verran”, Medeia pyysi. ”Kaikki tieto on tarpeen tällä hetkellä, kun aloitamme lähes tyhjästä. Ja kuulopuheethan usein perustuvat totuuteen, joten uskon, että edes jotain tärkeää löytyy.”

”Niinhän se on”, Sirius myönsi ja oli hetken hiljaa. ”Vanhempasi menivät naimisiin kaksi vuotta ennen syntymääsi. Suvun odotusten mukaisesti äitisi nai puhdasverisen miehen, luihuisen, kuinkas muutenkaan. Tai siltä hän saattoi saada sen näyttämään, mutta sano minun sanoneen, että äitisi olisi voinut naida kenet tahansa, jos niin olisi tahtonut. Äitisi kuitenkin tahtoi puhdasverisen miehen ja luihuisen, joten mikäs sen parempi kuin Rodolphus Lestrange, vanhempi versio näistä Lestrangen veljeksistä.”

”Vanhempi?” Medeia varmisti.

”Aivan”, Sirius sanoi. ”Rodolphuksella on myös pikkuveli nimeltä Rabastan. Pikkuveli, jonka olen nähnyt vain vilaukselta joskus koulussa. Melkoisen paljon samannäköinen isäsi kanssa, mutta paljon suositumpi hän kylläkin oli. Mutta siis, he tosiaan menivät naimisiin kesällä 1974. Vajaat kaksi vuotta myöhemmin synnyit sinä. Kuulin, että siitä lähtien, kun äitisi alkoi odottaa sinua, ei vanhemmillasi mennyt mitenkään erityisen hyvin.”

”Millä tavoin ei niin hyvin?” Medeia kysyi.

”Sitä en tiedä”, Sirius vastasi. ”En ole varma, mutta luulen, että Meda voisi tietää asiasta enemmän. Hän on kuitenkin äitisi sisko, vaikkeivät he nyt enää minkäänlaisissa väleissä olekaan. Uskoisin Medan kuitenkin jotain tietävän.”

”En ole koskaan tavannut häntä”, Medeia empi. ”Ja hän on kuitenkin tätini. Voisimmeko me käydä joskus hänen luonaan tai jotain? Hän tosiaan saattaisi tietää jotain, mistä voisi olla paljonkin hyötyä.”

”Toki”, Sirius lupasi. ”Kirjoitan hänelle jo vaikka heti tänään. Kuten sanoit, Meda tosiaan saattaa tietää jotain meitä enemmän, onhan hän kuitenkin äitisi sisko.”

**

Äiti oli typerä, suorastaan raivostuttava. Etenkin silloin, kun täti, äidin pikkusisko, sattui käymään. Tyttö oli kuitenkin onnellinen siitä, ettei täti nykyään enää vieraillut niin usein. Täti oli nimittäin melkein vuosi sitten saanut pojan miehensä kanssa. Tyttö ei voinut lakata ihmettelemästä, kuinka täti oli onnistunut löytämään sellaisen miehen. He olivat niin toistensa kaltaisia: ylpeitä, koppavia, muka täydellisen perheen esikuva. Ja pyh, he eivät olleet täydellistä nähneetkään. Yhtä sietämättömiä ja teeskenteleviä ihmisiä sai hakea.

Tyttö muisti, kuinka äiti oli edellisenä vuonna kesän alussa raahannut hänet katsomaan serkkupoikaa. Hän oli vihaisena tuijottanut kehdossaan potkivaa vauvaa, joka oli ollut kuin kopio vaaleista vanhemmistaan.

Mutta nyt, nyt täti oli taas käymässä. Oli mukamas tullut tervehtimään häntä, kummityttöään. Niin varmasti. Todellisuudessa tämä oli tahtonut vain tulla kehumaan täydellisellä perhe-elämällään ja kauniilla, täysin virheettömällä pojallaan, joka oli niin helppo lapsi ettei paremmasta väliä.

”No, miten sinulla menee?” äiti kysyi tuodessaan teetä ja istuutuessaan sohvalle siskonsa viereen.

Tyttö tuijotti heitä suuresta nojatuolista huoneen nurkasta. Tummat silmät olivat täynnä vihaa, koko olemus huokui uhmaa, mutta kumpikaan nainen ei antanut sen häiritä.

”Oikein loistavasti”, täti hymyili. ”Draco on kiltti, pieni poika, joka ei turhia kitise. Aivan uskomattoman helppo lapsi. Et voi käsittääkään, miten helppo.”

”Niin”, äiti huokaisi ja loi merkitsevän katseen tyttäreensä. ”Olisivatpa kaikki lapset yhtä helppoja. Mutta kun eräät eivät ole. Olen suorastaan kateellinen sinulle, Cissy.”

”Kuinka niin?” täti kysyi.

”Tietäisitpä vain, kuinka vaikeaa ja raskasta minulla on”, äiti totesi. ”Voitko uskoa, että täällä kolmevuotiaan uhmaikä jatkuu kohta jo kolmatta vuotta? Sitä on kestänyt yhteen menoon aivan liian kauan ja se on erittäin raskasta minulle.”

”Meillä menee niin ihanasti”, täti kertoi ohittaen äidin sanat noin vain. ”Draco vain hymyilee ja jokeltelee aurinkoisesti koko ajan.”

”Vaihdetaanko osia?” äiti kysyi. ”Ota sinä Medeia niin minä otan Dracon.”

Ei. Ei tyttö tahtoisi lähteä tädin matkaan, mieluummin pysyi sitten vaikka kotona, vaikkei sielläkään mitenkään erityisen mukavaa ollut.

”Ei kiitos”, täti hymähti. ”Pidän oikein mieluusti oman pienen poikani.”

”Vihjaatko sinä, että minun tyttäreni olisi jotenkin huonompi kuin sinun poikasi?” äiti tivasi.

Tyttö yllättyi täysin tästä äitinsä uudesta kannasta ja ennen kaikkea äänensävystä, jollaista ei ollut koskaan ennen kuullut äidin huulilta lähtevän. Puolustava, oliko se tosiaan ollut puolustava?

”En minä sitä”, täti puolustautui. ”Medeiahan on oikein herttainen tyttö.”

”Niin”, äidin äänensävy palasi taas entiselleen. ”Paitsi silloin, kun sattuu saamaan äitinsä hermoromahduksen partaalle. Eli siis joka ikinen sekunti.”

Tyttö huokaisi hiljaa. Olisihan se pitänyt arvata. Mutta äiti oli silti joka tapauksessa asettunut puolustuskannalle, kun täti oli kehunut omaa poikaansa. Ja aivan varmasti täti olisi sanonutkin tyttöä riiviöksi, ellei äiti olisi puuttunut asiaan. Tyttö ei olisi voinut koskaan uskoa, että äiti jotain sellaista joskus tekisi. Nyt sekin ihme oli koettu.

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Luna Lovekiva - 11.05.2011 19:58:18

Oi jatkoa! Taas oikein ihana luku. Jotenkin haikea tunnelma. :)
Yhden virheen pongasin

Lainaus

”Katsoo nyt”, Medeia totesi.

Oliko tämä "Katsoo nyt" tässä takoituksella?

Luna Lovekiva

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Lumille - 11.05.2011 21:33:21

Oi, mä pääsin tosiaan kommentoimaan tähän vasta nyt, mutta kumminkin. :) Aivan ihana luku (ei tullut yllätyksenä) ja jotenkin purrur :)

Lainaus

Puolustava, oliko se tosiaan ollut puolustava?

hihi :) joo, mä en nyt ihan viitsi alkaa sepostella hassunkurisia juttuja, joten kiitän tosiaan tästä pätkästä! :) Ja joo, hyvää äitienpäivää myöskin Bellalle (:

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: sennamiila - 11.05.2011 21:55:47

Hmm... laittelenpa nämä kolme vastausta jo nyt.

Beatrice: omg, ei saa järkyttää minuu enää yhtään enempää. Lempificcisi? Nyt huijaat. Tietty nyt Medan pitää mukaan kuvioihin päästä, eihän tämä sisaruskolmikko muuten edes toimisi tai jotain :) Jännityksellä sitten jatkoa saatkin odottaa ensi viikon keskiviikkoon asti. Kiitooos.

Luna Lovekiva: Kiituksia kommentistasi. Nyt jäi kyllä tuo "Katsoo nyt" mietityttämään itseänikin. Haluaisiko joku kiva ihminen kertoa mulle, onko se puhekieltä tai jotain? Meinaan kun täällä meillä se ainakin on ihan normaali sanonta, joten olen ajatellut sen olevan ihan kirjakieltä. Nyt asia jäi kuitenkin kaihertamaan mieltä, mutta ihan tarkoituksella sen siihen kirjoitin. Kiitos huomautuksesta :)

Lumille: No, selittele niitä hassunkurisia juttujasi miulle sitten mesessä (ja tällä kertaa et sitten kyllä feidaa mua ennen puoltayötä - etkä edes puolenyön jälkeen, haha, et pääse ollenkaan nukkumaan!). Niin joo, siis piti sanomani, että kiitos :D

Kiitokset vielä kaikille teille, oi uskolliset ~~stalkkaajani~~ kommentoijani ;)
senna

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Hermione Granger - 12.05.2011 16:54:12

Jippii! Jatkoa! Ihanaa!
Tykkäsin luvusta todella paljon. Joo, tosiaan kiva kun Meda on tullut mukaan sekasotkuun... ;) Hmm... Jännää oli.

Jatkoa odotellen,

Hermione

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Sirius93 - 14.05.2011 13:05:31

IIH! Jatkoa! Oli ihana. Mä aina mietin näitä tosi syviä sukulaisuus tai ystävyyssuhteita tarinoissa. Ne on nii ihanii!!!

Jatkoa odotellessa <3

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Natural - 14.05.2011 17:36:07

Jeii, tännekin on tullut jatkoa!!

Tykkäsin luvusta aivan älyttömästi. Kivaa, kun Meda tulee mukaan :D .
Tykkäsin myös erityisen paljon tuosta lopusta. Jännitykselllä odottelen jatkoa!

Kiittäen ja kumartaen,
Natural

Ps. Pyydän tuhatsatayksi kertaa anteeksi, sitä, etten saa ikinä mitään järkevää kommenttia.

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: sennamiila - 18.05.2011 15:24:53

Hermione: Jeejee, kiva että olet tykännyt :) Minusta on kivaa, että joku tyksii lukea näitä mun sotkujani täällä. Ja tiettyhän nyt Meda pitää mukaan saada, sillä eihän tässä sotkua nyt muuten tarpeeksi olisi ;)
Sirius93: Oi, kiitos kaunis. Oikein ihana kuulla, että tykkäät. Mäkin pidän noitten suhteitten pohtimisesta tarinoissa - ja tähän ficciinhän aihe sopii paremmin kuin hyvin :)
Natural: Oli se ihan tarpeeksi järkevä kommentti :D Hei jee, kivaa, säkin olet tykännyt tuosta lopusta. Ah, mä niin rakastan noita muistoja :)

A/N: Ja sennanhan siis ei pitäisi kirjoittaa neljää novellianalyysia (palautuspäivä oli ja meni), tehdä enkun työhakemusta ja cv:tä, kirjoittaa kuviksen esseitä ja itsearviointeja tai tehdä kuvistöitä, tehdä matikan kotikoetta, eikä etenkään pysytellä hereillä keskimäärin neljän tunnin yöunilla. Ehei, ei mitään tähän suuntaankaan, sennalla on aikaa vaikka muille jakaa (kuka haluaa, saa ihan ilmaiseksi) :) Joopa joo, eli siis tässäpä teille seuraava luku, nauttikaa, ystäväiseni, nauttikaa :D

VII luku
Äideistä ja tyttäristä

Medeia katseli ympärilleen Viistokujalla ja hetken kuluttua hoksasikin ystävänsä Isleen Säilä & Imupaperin edestä. Samaan aikaan Islee huomasi Medeian.

”Hei!” Islee huudahti jo kaukaa heilauttaen kättään laajassa kaaressa.

Islee juoksi ystäväänsä kohti pitkät, vaaleat hiukset takana hulmuten ja heittäytyi halaamaan tätä. Medeia vastasi halaukseen nauraen.

”No, miten loma menee?” Islee kysyi laskettuaan Medeian irti.

”Siinähän se”, Medeia hymähti. ”Äidin kanssa tapellessa nimittäin.”

”Oliko sinulla jotain uutta kerrottavaa?” Islee kysyi. ”Tuon olen kuullut jo miljoona kertaa.”

”Aivan”, Medeia myönsi. ”Mutta kun siinä on oikeastaan kaikki, mitä olen lomalla tehnyt.”

”Te olette liian samanlaisia asumaan saman katon alla”, Islee totesi.

”Meissä ei ole mitään samaa”, Medeia sanoi silmät iskien kipinää. ”Ei yhtään mitään.”

”Juu, ei tietenkään”, Islee sanoi silmiään pyöritellen. ”Muuten vain olette samannäköisiä ja luonteenne ovat täysin samaa maata.”

Isleen toinen suupieli kohosi. Medeia koetti esittää myrtynyttä – huonolla menestyksellä.

”No niin me kyllä taidamme olla”, Medeia tokaisi. ”Mutta en sanoisi, että olen ylpeä siitä. En tahdo olla kuten äitini. Hän on jotenkin vain niin... niin... raivostuttava.”

”Kaikki äidit ovat”, Islee naurahti. ”Tai siis minun on ainakin.”

”Ja minun”, sanoi uusi ääni tyttöjen takaa.

Islee ja Medeia pyörähtivät ympäri. Heidän edessään seisoi lyhyt, tummatukkainen tyttö, jolla oli suuret, surulliset, ruskeat silmät.

”Nellie!” Islee kiljahti ja halasi tyttöä.

Kun Islee viimein laski Nelliestä irti, sai Medeia vuorostaan halata ystäväänsä.

”Teiltä jäi juttu kesken”, Nellie totesi.

”Aivan”, Medeia hymyili. ”Puhuimme raivostuttavista äideistä. Löytyykö kokemusta?”

”No kyllä löytyy”, Nellie sanoi. ”Minun äitini kohtelee minua kuin pikkulasta ja se on oikeasti niin ärsyttävää, ettette uskokaan. Hän kieltää minulta kaiken hauskan, sanoo vain että olen liian nuori ja liian pieni ja sitä rataa. Melkein kielsi minua tulemasta tännekin! Ja minä olen vuoden päästä seitsemäntoista!”

”Tuohon en voi sanoa paljoa”, Islee totesi. ”Jonkin verran kuitenkin. Minun äitini asettaa meille aina kaiken maailman rajoituksia ja sanoo, ettemme saa tehdä sitä, emmekä saa tehdä tätä. Mutta jos joku tekee niin hän on vain, että 'mikäs siinä'. Kaikkien paitsi Sandin kohdalla. Sandi ei saa siis oikeasti tehdä varmaan mitään ilman, että joku on valvomassa. Mutta Sandi nyt onkin Sandi, kuopus.”

”Niin kuin minäkin”, Nellie totesi synkästi. ”Ja koska kuopukset ovat kuopuksia niin heitä valvotaan silmä kovana. Esikoiset sitten taas...”

”Ah autuutta, kun saa olla esikoinen”, Islee sanoi. ”Saa olla vapaampi kuin kukaan muu, eikä enää valvota niin tiukasti. Saa tulla ja mennä ja olla niin kuin haluaa.”

”Minun on paha sanoa mitään”, Medeia hymähti. ”Kun on ainut lapsi.”

”Ainokaiset”, Nellie tuhahti. ”Pilalle hemmoteltuja, koska he ovat ainoita.”

”Anteeksi mitä?” Medeia kysyi. ”Pilalle hemmoteltuja? Sanotko sinä, että minä olen pilalle hemmoteltu? Rohkenen epäillä.”

”Sinä nyt oletkin asia erikseen”, Nellie sanoi.

”Sitähän minäkin”, Medeia totesi. ”Sillä minä en todellakaan ole pilalle hemmoteltu. Kaikkea muuta kylläkin. Sitäpaitsi olen aivan varma siitä, että äitini vihaa minua.”

”Mitä sinä oikein höpiset?” Islee kysyi. ”Ei äitisi sinua vihaa.”

”Voi, kyllä varmasti vihaa”, Medeia vakuutteli. ”On vihannut jo pitkän aikaa. Hän raivostui kamalasti, kun minusta ei tullutkaan luihuista vaan rohkelikko. Ei siinä vielä mitään, että hän uhkasi ottaa minut kokonaan pois koulusta ja tehdä minusta luihuisen mihin hintaan hyvänsä. Eipä vaan onnistunut, sillä minustahan ei luihuista tule. Ja Islee, tässä suhteessa olen täysin erilainen äitini kanssa. Mutta siis mehän vain tappelemme koko ajan. Emme osaa edes puhua keskenämme enää kuten joskus ennen. Siitäkin tosin on jo niin kauan aikaa, etten edes muista niin pitkälle. Eikä ole päivääkään ilman, että emme tappelisi. Joka tapauksessa viikko sitten kaikki sai huippunsa kun haukuin hänet itsekkääksi kusipääksi.”

”Sinä teit mitä?” Islee hämmästyi.

”Haukuin hänet itsekkääksi kusipääksi”, Medeia toisti.

”Etkä!” Islee huudahti, mutta Medeia nyökytteli ponnekkaasti hänen vierellään. ”Oletko sinä aivan sekaisin?”

”En sen enempää tai vähempää kuin äitinikään”, Medeia sanoi. ”Mutta hän kyllä ansaitsi sen. Kehtasikin valehdella minulle päin naamaa. Väittää, ettei muka itse jättänyt isääni. Kyllä minä tiedän, miten asian laita on. Tiedän tasan tarkkaan, että hän jätti isän, koska ei rakastanut tätä koskaan. En ymmärrä miksi sitten edes mennä naimisiin, jos ei rakasta. En tosin valita, jos he eivät olisi menneet, en olisi nyt tässä. Itse varmaan katuu sitä parhaillaan. Elämänsä suurinta virhettä – eli siis minua.”

”Enpä usko”, Islee totesi. ”Tiedätkö, minä luulen, että hän rakastaa sinua kaikesta huolimatta. Hän on kuitenkin äitisi.”

”Epäilen syvästi”, Medeia naurahti.

”Minä en”, Islee sanoi. ”Äidit rakastavat lapsiaan, vaikkeivät aina sitä näytäkään. Ja vaikka lapsi olisi millainen, äiti kuitenkin rakastaa tätä. Lapsen saaminen on aina äidin elämän paras hetki.”

”Ai, onko kokemusta?” Nellie kysyi.

”Eipä ole, mutta noin minun äitini joskus sanoi”, Islee vastasi. ”Mutta kuten äidit rakastavat lapsiaan, myös lapset rakastavat äitejään. Lapset tosin myöntävät sen vielä harvemmin kuin äidit. Äidit ovat kuitenkin synnyttäneet meidät, pitäneet meidät hengissä elämämme ensimmäiset vuodet, jolloin emme olisi vielä pärjänneet omillamme, kasvattaneet meidät. Joten miksi äitisi ei rakastaisi sinua, Medeia?”

”Vaikka rakastaisikin, hän ei sitä koskaan näytä”, Medeia tuhahti. ”Ja epäilen yhä suuresti äitini kykyä rakastaa. Pitkän aikaa olen jo uskonut, ettei hänellä ole sellaista. Olisittepa muuten nähneet hänen ilmeensä, kun haukuin hänet silloin. Se oli jotain todellakin näkemisen arvoista. Hän oli niin raivoissaan.”

”Ehkä on parempi, ettemme olleet näkemässä”, Nellie totesi.

”No jaa, ehkä niin”, Medeia hymähti. ”Mutta oli se kyllä jotain niin hienoa ja hauskaa.”

”En ymmärrä, mitä hauskaa sinä näet äitisi ärsyttämisessä”, Islee sanoi.

”Juuri sen”, Medeia nauroi. ”On aivan mahtavaa katsella, kuinka hänellä alkaa keittää yli. Se ei tosin ole hauskaa, että hän lähes joka kerta yrittää kirota minut. Viime viikollakin sinä päivänä, kun sain kirjeesi, Islee, jo yhden kerran. Toisenkin kerran olisi voinut, mutta minäpä ehdin ensin.”

”Mitä?!” Islee kiljahti. ”Kirositko sinä äitisi? Siis ihan oikeasti kirosit?”

”No en nyt niinkään”, Medeia totesi. ”En alennu mihinkään niin halpamaiseen temppuun. Riisuin hänet vain aseista ja hän... no, hän lennähti päin seinää ja menetti tajuntansa.”

”Sinä olet seonnut totaalisesti”, Nellie kuiskasi. ”Olet ollut lukittuna kotiisi äitisi kanssa aivan liian kauan aikaa.”

Islee vain tuijotti Medeiaa järkyttyneenä, eikä saanut sanaa suustaan.

”Mikä tässä nyt on niin vaikeaa?” Medeia kysyi. ”Minä ainakin mieluummin tainnutan äitini kuin sallin hänen iskeä minuun jollain kidutuskirouksella tai vastaavalla.”

”Mutta silti, Medeia”, Islee viimein sai sanottua. ”Hän on sentään äitisi.”

”Ei hän äidiltä oikein vaikuta”, Medeia tuhahti. ”Ei äiti yrittäisi kirota minua. Vai yrittäisivätkö teidän äitinne kirota teidät?”

”Tuskin ainakaan minun äitini”, Islee sanoi. ”Hänhän on jästi.”

”Minunkin äitini on jästi”, Nellie huomautti.

”Eli teiltä on siis turha odottaa vastausta”, Medeia tokaisi. ”Mutta yrittäisikö isäsi kirota sinut, Nellie?”

”En minä tiedä”, Nellie totesi. ”Tuskin.”

”Niinpä”, Medeia sanoi. ”Joka tapauksessa minä en tahdo mitään kidutuskirousta niskaani, joten parempi näin. Mutta miten teidän lomanne on mennyt?”

”Mitäs tässä”, Nellie tokaisi. ”Ei mitään uutta taivaan alla. Yhtä tylsyyttä kaikki. Onneksi pääsin tänne vähän tuulettumaan.”

”Niin”, Islee myönsi. ”Alkavat nämä isosiskon hommat ottaa voimille. Ja periaatteessa toivoisin, että koulu alkaisi jo, mutta periaatteessa taas en.”

”Mutta ajatelkaa”, Medeia sanoi. ”Toiseksi viimeinen vuosi sentään. Ja minä ainakin toivon, että syyskuu tulisi pian. Pääsenpähän eroon äidistä. Ja olenhan minä nyt jo oikeastaan päässytkin.”

”Mitä tarkoitat?” Islee kysyi.

”Muutin pois kotoa”, Medeia totesi huolettomasti. ”Mutta vain hetkellisesti”, hän lisäsi nähdessään Isleen toruvan katseen. ”En minä voi asua koko kesää äitini kanssa. Sitä menoahan joutuisin pian Pyhän Mungon suljetulle osastolle.”

”Missä sinä sitten asut?” Nellie kiinnostui.

”Siriuksen luona”, Medeia vastasi. ”Hän otti minut avosylin vastaan. Mehän olemme melkoisen samanlaisia, kumpikin suvun mustia lampaita, kun olemme rohkelikkoja.”

”Vai pitäisikö tässä tapauksessa sanoa suvun valkeita lampaita?” Nellie kysyi.

”Ehkä sitten niin”, Medeia naurahti. ”Mutta joka tapauksessa asun nyt Siriuksen luona. Hän on ollut minulle korvaamaton apu, kun yritän selvittää, mihin isäni loppujen lopuksi katosi jälkiä jättämättä. Sirius on kaikkein paras sukulaisistani, hän on minulle ollut aina hieman kuin isä, eikä äiti lainkaan ymmärrä suhdettamme. Ei hän tajua, että etsin itselleni perhettä, mitä hän itse ei ole koskaan kyennyt minulle olemaan. Muutenkin kaikki muut sukulaiseni Siriusta lukuun ottamatta ovat -”

”Medeia”, Islee varoitti.

”- saastaisia luihuisia, joiden kanssa en halua olla missään tekemisissä”, Medeia jatkoi välittämättä Isleestä. ”Paitsi tietenkin Andromeda, jota en, kumma kyllä, ole koskaan edes tavannut. En ymmärrä, miksi he ovat sellaisia. Miksi heillä on tarve yrittää olla muita parempia, ylimielisiä, koppavia? Etenkin äitini – ja se nainen, joka väittää olevansa kummini.”

Medeia vaikeni, kun Isleen ja Nellien välille oli langennut painostava hiljaisuus. Hän vilkaisi ystäviään hämmentyneenä ja katsahti sitten eteenpäin, jonne toistenkin katseet olivat kiinnittyneet.

Medeian edessä seisoi pitkä, vaaleatukkainen nainen. Tämän pitkät, kapeat sormet puristivat taikasauvaa ja siniset silmät katsoivat tiukasti Medeiaa. Tyttö tunnisti naisen, olihan hän tuntenut tämän koko elämänsä.

Medeia veti kiivaasti henkeä.

**

Pilvet lipuivat hitaasti sinisellä taivaalla. Aurinko paistoi kirkkaana ja häikäisi keskellä pihaa makaavan tytön silmiä. Mustiin kiharoihin oli sotkeutunut hiekkaa, vaalea mekko oli paikoitellen nurmikon vihertämä.

Yksi kumpuilevista pilvistä muistutti koiraa. Tyttö hymähti pienesti muistaessaan äidin serkun, joka osasi muuttaa muotoaan koiraksi. Hän oli nähnyt sen ja toivoi joskus itsekin osaavansa sellaista. Mutta vielä pitäisi odottaa neljä vuotta, että edes kouluun pääsisi.

”Medeia!” äidin huuto kantautui sisältä. ”Ala tulla sieltä, meidän pitää lähteä!”

Tyttö kohottautui kyynärpäidensä varaan kulmiaan kurtistaen.

Ai minne? hän ihmetteli mielessään. Minne me muka olemme lähdössä?

”Vauhtia!” äiti huusi.

Ai niin, tyttö muisti ja raskaasti huokaisten rojahti takaisin selälleen. Cissyn luo. En minä halua sinne mennä. Pysyn mieluummin vaikka sitten kotona, vaikka kaikkein mieluiten menisin kylläkin Siriuksen luo.

Tyttö ei kestänyt neljää vuotta nuorempaa serkkuaan, joka jatkuvasti roikkui hänessä kiinni. Niin rasittavaa poikaa ei varmastikaan löytynyt koko maailmasta. Tyystin piloille hemmoteltu, sai kaiken tahtomansa, vaikka sitten huutamalla. Ei tyttö voinut sellaista millään käsittää, eihän hänkään saanut tahtomaansa läpi juuri koskaan. Äiti oli aina se, joka määräsi ja äiti oli myös se, jota toteltiin. Siis jos toteltiin, yleensä siis ei. Tuossa perheessä tanssittiin pojan pillin mukaan.

Ja nyt, nyt oltiin menossa tuon ylihemmotellun pojan kolmevuotissyntymäpäiville. Ei tyttö tahtonut sinne mennä katselemaan vierestä, kuinka poika availi kymmeniä lahjojaan, joista varmastikin yli puolet olivat hänen vanhemmiltaan.

”Medeia!” äiti huusi taas. ”Nyt vauhtia! Ei ole kohteliasta myöhästyä!”

Tyttö pysytteli liikahtamatta paikoillaan. Silmäkulmastaan hän näki, kuinka äiti ilmestyi kuistille. Tämän katse kiersi pihaa ja pysähtyi tyttöön. Äiti tuli nopeasti portaat alas tytön luo.

”Nyt heti ylös siitä”, äiti käski. ”Sinun piti odottaa minua kuistilla. Mutta mitä sinä teet? Likaat juuri pestyn mekkosi makaamalla ruohikossa. Sinun piti olla siisteissä ja puhtaissa vaatteissa, kun menemme Dracon syntymäpäiville. Nyt ala tulla.”

Tyttö ei liikahtanutkaan, joten äiti tarttui häntä kädestä, kiskaisi pystyyn ja marssitti vastaanhangoittelevan tyttärensä sisälle. Loitsulla hän puhdisti mekon hiekasta ja ruohonvihreästä hetkessä.

”En ymmärrä, miksi sinä teet näin”, äiti sätti siirtyessään puhdistamaan kovakouraisesti hiekkaa tytön hiuksista. ”Aina kun pitäisi lähteä Cissyn luo, sinä karkaat jonnekin.”

”Auh!” tyttö parahti äidin kiskaistessa hänen hiuksiaan hieman liian lujaa ja vetäytyi pari askelta kauemmas. ”Johtuisikohan vaikka siitä, etten pidä heistä?”

”Mikset?” äiti kysyi. ”Cissy on sentään kummisi.”

”Koska en vain pidä”, tyttö tokaisi. ”Draco on typerä ja pilalle hemmoteltu ja saa aina kaiken tahtomansa läpi. Hänen ei tarvitse kuin hieman korottaa ääntään niin jo heti maailma pyörii hänen ympärillään.”

”Se taas ei ole sinun ongelmasi”, äiti sanoi. ”Joka tapauksessa me menemme nyt Dracon syntymäpäiville. Ja muistatkin sitten olla kunnolla.”

”Toki”, tyttö tuhahti. ”Ainahan minä.”

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Lumille - 18.05.2011 15:42:10

Hihii, taas jatkoa! :) Cissystä sai juuri sellaisen kuvan millaiseksi häntä on ehkä vähän enemmän kirjoissa kuviteltu, ja jotenkin mä kyllä osaan oikein hyvin kuvitella hänet juuri Dracon äitinä :D Myös Medeian ystävien persoonasta ja vähän taustoista sai hyvän kuvan :)

Lainaus

"Sitä menoahan joutuisin pian Pyhän Mungon suljetulle osastolle."

Haha :D ♥

Lainaus

”Äidit rakastavat lapsiaan, vaikkeivät aina sitä näytäkään. Ja vaikka lapsi olisi millainen, äiti kuitenkin rakastaa tätä. Lapsen saaminen on aina äidin elämän paras hetki.”

Juu mutta hei, mä en nyt saa mitään kovinkaan hyvää kommenttia aikaiseksi, mutta mä tosiaan ihan rakastan tätä ficciä! Aivan todella ihana lopetus varsinkin, ja suuri kiitos tästä jälleen kerran :)

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Natural - 18.05.2011 15:43:13

Jeiii, jatkoaa!!

Tykkäsin todella paljon tästä(kin) luvusta! Oli kivaa lukea myös näistä Medeian ystävistä. Toivottavasti heistä tulee vielä lisää :D
Kirjoitus tyylistä pidän kanssa todella paljon, ja en huomannut virheitä ja teksti oli sujuvaa.
Huii, jännäään kohtaan jätit, nyt tärisen kahta kauheammin kun odottelen jatkoa.

Ja taas nuo muistot tuolla lopussa: pidän aivan hirveästi!
On jotenkin mukavaa aina vähitellen saada pätkiä Medeian menneisyydestä.
Anteeksi, mutta rakentava on tuolla jossain kaukana.

Kiittäen ja kumartaen,
Natural

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Sirius93 - 18.05.2011 16:32:55

Ihana jatko!!! Hetkeen en tajunnut, kuka se vaaleahiuksinen nainen oli, mutta kun luin ton takauman - vai mikäs se on - niin tajusin hänet Cissyksi.
Nyt jäin miettimään, et mitä Medeia aikoo nyt tehä...

Mäki oon muute miettiny tota musta lammas juttua (oikeastaan Siriuksen kannalta enemmän), et sinänsä Sirius ja Medeia ovat valkosia lampaita. Toi on vähän kiistan alainen asia. Suvun kannalta ne ovat mustia lampaita, mutta toisaalta ajattelee valkoisiksi lampaiksi.

Mut aivan loistava jatko!

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Hermione Granger - 18.05.2011 16:43:44

Jes, jatkoa suosikkificciini! Tykkäsin luvusta jälleen kerran älyttömän paljon. Oli kivaa, kun Medeia sai vihdoin ja viimein tavata ystävänsä.

Lainaus

”Mutta kuten äidit rakastavat lapsiaan, myös lapset rakastavat äitejään. Lapset tosin myöntävät sen vielä harvemmin kuin äidit. Äidit ovat kuitenkin synnyttäneet meidät, pitäneet meidät hengissä elämämme ensimmäiset vuodet, jolloin emme olisi vielä pärjänneet omillamme, kasvattaneet meidät. Joten miksi äitisi ei rakastaisi sinua, Medeia?”

Hmm... Islee on filosofisella tuulella...

Lainaus

Medeian edessä seisoi pitkä, vaaleatukkainen nainen. Tämän pitkät, kapeat sormet puristivat taikasauvaa ja siniset silmät katsoivat tiukasti Medeiaa. Tyttö tunnisti naisen, olihan hän tuntenut tämän koko elämänsä.

Medeia veti kiivaasti henkeä.

Jäi jännittävään kohtaan. Medei parka on luultavasti pian vainaa.

Pidin myös taas noista muistoista tuolta lopusta ja kuten Natural mainitsikin, on mukavaa saada tietää enemmän Medeian menneisyydestä.

Lainaus

Ja nyt, nyt oltiin menossa tuon ylihemmotellun pojan kolmevuotissyntymäpäiville. Ei tyttö tahtonut sinne mennä katselemaan vierestä, kuinka poika availi kymmeniä lahjojaan, joista varmastikin yli puolet olivat hänen vanhemmiltaan.

Medeialla on juuri oikea käsitys hemmotellusta idioottipojasta! Islee oli siinä suhteessa oikeassa, että jotkut lapset ovat ainokaisina hyvin hemmoteltuja. (Draco - loistava esimerkki)

Odotan innolla jatkoa! Toivon myös, että Andromeda ilmestyisi pian mukaan kuvioihin.

Hermione

Rakentava päätti viimein palata karkumatkaltaan. Nyt en enää päästä sitä karkuun!

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: sennamiila - 25.05.2011 15:37:11

Lumille: No joo-o, Cissya vähän enemmän sitten tässä luvussa. Tokihan Medeian ystävät piti mukaan ottaa, koska jos Medeia olisi vain koko aika Siriuksen luona niin ei tapahtuisi mitään jännää ja mä tylsistyisin ja lopettaisin tän kesken ;)
Natural: Juu, kyllähän niitä Isleetä ja Nellietä vielä tässä luvussa ainakin tulee. Ainakii jonkuu verran. Jännään kohtaan oli tarkoituskin jäädä, hah, olen julma :D Ihanaa, että muistoista tykätään. Itte tykkään etenki just tosta, mikä edellisen luvun lopussa oli (ja sitten siitä, mikä oli... tota noin... kolmannen luvun lopussa. Ja tokan kanssa)
Sirius93: Takauma se taitaapi ihan virallisesti tosiaan olla. Tai näin ainakin opetettiin tän jakson äikänkurssilla :) Eiköhän se, mitä Medeia aikoo tehhä, selviä tässä luvussa. Mäkin olen tota musta vai valkonen lammas -hommaa pohtinu ja totesin, että valkosia lampaita ne Sirius, Meda ja Medeia on :)
Hermione: Islee nyt on vähän tuollainen filosofi, kauhean järkiperäinen, tyyni ja rauhallinen. En käsitä, miten oon muka onnistunu luomaan semmoisen hahmon :D Jep, jotkut ainokaiset tosiaan on hemmoteltuja (niinku just Draco). Mut sitten taas Medeia ei ole. Näinhän se toisinaan pätee myös ihan meiänkin maailmassa, että kun on ainokainen niin kasvatetaan kuin kukkaa kämmenellä :) Andromedan pitäisi ilmestyä piakkoin. Ei ehkä tässä, eikä välttämättä vielä seuraavassakaan mutta ehkä sitten sitä seuraavassa luvussa. Kiva, että tykkäät muistoista :)
Beatrice: Ei niitä muitten kommentteja kannatakaan lukea ;) Voi vielä alkaa ajatella, että no, tässähän on jo sanottu kaikki, mitä itsekin aioin. Hei jee, vähän kiva kun niin moni tykkää ton luvun muistosta :) Ja joo, niinhän mä taisin tehhä - vaihtaa sen Medeian kuvan banneriin siis. Mietinkii vähän, että huomaako sitä kukaan, mutta nyt ainakin tiedän siun huomanneen :) Niin ja joo, Nellie Lovett. Sieltähän mie sen etunimen nappasin. Mutta odotapa vaan, kun alan julkaista seuraavaa jatkistani (kesäkuussa ehkäpä?) niin pääset lukemaan, kuinka koheltavat neidit Musta ja Lovett. Ei siis kuitenkaan Nellie Lovett ;)

A/N: Joo, menen ihan justiinsa lukemaan enkkua. Tai kirjottamaan kuviksen esseetä. Tai syömään. Tai kirjoittamaan jotain. En kuitenkaan kirjoittamaan Palapelisotkuja, sillä senna nyt ylpeänä kertoo saaneensa tämän ficin täydellisen valmiiksi eilen päivällä :) Nyt voin keskittyä antamaan panokseni viimeiseen kahteen kokeeseen ja sitten alkaa kirjoittaa vielä lisää. Varokaa vain, tulette vielä kuulemaan minusta :D Mutta haikea fiilis ja tyhjä ja outo olo, kun rakkaasta lapsesta joutuu luopumaan. Palapelisotkut oli mun elämä, mitä mä nyt teen? (vastaus: kirjoitan valmiiksi Morsianten sodan ja aloitan sen uuden jatkoficin)
Niin ja sitten näin päivää etukäteen pitäisi kai vielä yksi asia sanoa: Hyvää syntymäpäivää Helena Bonham Carter ♥

VIII luku
En tunnusta sinua

Medeia tuijotti naista silmiin pitkän aikaa. Nainen katsoi takaisin. Tämän katse oli jäätävä ja sai Medeian ihon nousemaan kananlihalle. Hetkeen kumpikaan ei puhunut.

”Medeia”, nainen viimein totesi.

”Narcissa”, Medeia töksäytti.

”Mitä sinä täällä teet?” Narcissa kysyi.

”Mitä se sinulle kuuluu?” Medeia tiuskaisi. ”Ei tietääkseni ole sinun asiasi huolehtia minusta tai minun tekemisistäni. Mutta jos noin kovasti kiinnostaa niin tapaan ystäviäni.”

Medeia vilkaisi vierellään seisovia Isleetä ja Nellietä.

”Ovatko he -” Narcissa aloitti.

”Arvasin, että olet puhunut Bellatrixin kanssa”, Medeia tokaisi. ”Kyllä, niin, he ovat kaksi kuraveristä ystävääni, kuten armas äitini aina jaksaa muistuttaa. Ja aivan, teidän mielestänne se ei ole hyväksyttävää, koska kuulemma on minun arvolleni sopivampaa seurustella puhdasveristen luihuissaastojen kanssa.”

”Äitisi on etsinyt sinua”, Narcissa sanoi ohittaen Medeian sanat noin vain. ”Sinun pitää palata kotiin.”

”Minun kotini on nyt jossain aivan muualla”, Medeia totesi. ”Minun kotini ei ole Bellatrixin luona.”

”Hän on sinun äitisi”, Narcissa huomautti. ”Kotisi on siellä, missä äitisikin.”

”Ei ole”, Medeia pyöritteli päätään. ”Minun kotini ei tosiaankaan ole väkivaltaisen äidin luona, joka yrittää kirota minut pienimmästäkin poikkipuolisesta sanasta.”

”Sinä lähdet nyt kotiin”, Narcissa totesi. ”Kumminasi katson velvollisuudekseni huolehtia, että palaat takaisin äitisi luo.”

”Bellatrix ei ole äitini!” Medeia sähähti. ”Vai lyökö oikea äiti muka lapsiaan? Etkä sinä myöskään ole kummini, joten sinulla ei ole mitään velvollisuuksia palauttaa minua kotiin!”

Medeia käännähti kannoillaan ja viittasi Isleen ja Nellien mukaansa.

”Medeia!” Narcissa huudahti tytön perään.

Medeia ei kuitenkaan välittänyt, käveli vain eteenpäin. Hän kuuli, kuinka Narcissa kiiruhti hänen luokseen korkokengät kopisten kivistä katua vasten. Nainen tarttui Medeiaa ranteesta pysäyttäen tämän ja pyöräyttäen ympäri.

”Sinä lähdet nyt kotiin”, Narcissa totesi päättäväisesti.

Vain silmänräpäystä myöhemmin Medeia tunsi keuhkojensa puristuvan kasaan. Hän ei kyennyt hengittämään, tuli paniikki, ahdistus, mutta pian sekin hellitti, kun Medeia huomasi seisovansa taas tukevasti maan kamaralla. Tai pikemminkin keskellä kotinsa oleskeluhuoneen tummaa puulattiaa. Viereisestä huoneesta kuului lasin helinää ja hiljaista kiroilua. Medeia tuhahti ja ivallinen hymy levisi hänen huulilleen.

”Bella!” Narcissa huikkasi.

Bellatrix ilmestyi huoneeseen.

”Cissy, tämäpä yllätys, minä -” Bellatrix aloitti, mutta keskeytti lauseen havaitessaan Medeian. Hänen silmänsä välkähtivät enteillen vaaraa. ”Sinä!”

"Kuten huomaat, minua ei kaivata täällä", Medeia tokaisi.

Medeia koetti pyristellä irti Narcissalta, mutta jollain ihmeen keinolla nainen onnistui pitämään hänet aloillaan.

”Löysin hänet Viistokujalta”, Narcissa totesi. ”Ystäviensä kanssa.”

”Kuraveristä roskasakkia”, Bellatrix tuhahti.

”Sitä he eivät ole!” Medeia huudahti. ”He ovat paljon hienompia ihmisiä kuin te kaksi yhteensä! Te olette -”

Tuntui kuin jokin olisi tukkinut Medeian suun. Tyttö vilkaisi Narcissaa ja huomasi tämän osoittavan häntä taikasauvallaan.

”Opettele hieman kunnioittamaan itseäsi vanhempia ihmisiä”, Narcissa käski.

Medeia mulkaisi Narcissaa pahasti ja siirtyi sitten katsomaan äitiään. Tyttö huokui uhmaa ja kapinahenkeä sillä hetkellä enemmän kuin koskaan ennen.

”Missä olet ollut?” Bellatrix kysyi, mutta vastausta ei tullut. ”Cissy, jos vain voisit.”

Narcissa laski taikasauvansa, ja lukko katosi Medeian äänihuulilta.

”Missä olet ollut?” Bellatrix toisti.

”Painu helvettiin!” Medeia kiljahti. ”En tarvitse sinua mihinkään!”

Medeia vetäisi taikasauvan kaapunsa taskusta ja osoitti sillä Bellatrixia.

”Älä tee mitään, Narcissa”, Medeia totesi kääntyen katsomaan tätiään. ”Jos teet, se on rakas siskosi, joka saa kärsiä. Joten ole hyvä ja laske taikasauvasi lattialle.”

Narcissa epäröi, mutta ei kulunut kuin hetki niin naisen taikasauva putosi kalahtaen tummalle puulle.

”Kiitos”, Medeia sanoi kylmästi ja kääntyi taas äitiinsä päin. ”Sinun olisi paras olla enää puuttumatta minun elämääni. Minä teen itse omat ratkaisuni, eikä sinulla pitäisi olla siihen vastaansanomista. Niin, tiedän, sinulla on. Se ei silti vaikuta minuun mitenkään. Olen ylpeä itsestäni ollessani rohkelikko. Olen ylpeä puoliverisestä ystävästäni. Olen vielä ylpeämpi jästisyntyisestä ystävästäni, joka kestää saastaisten luihuisten pilkan pää pystyssä. He ovat hyviä ja hienoja ihmisiä. Sitä te ette vain näe, koska katsotte ainoastaan sukua, johon ei kuulukaan niin paljon velhoja kuin meidän. Ja sinä, Bellatrix, sinä olet kaikista pahin.”

Medeia lähti hitaasti ja hiukan varuillaan lähestymään äitiään, joka pysyi täysin liikkumattomana paikallaan, katse tiiviisti tyttäressä. Bellatrixin tummien silmien takana leiskuvista liekeistä näki, kuinka tämä koetti parhaansa mukaan hillitä itsensä ja olla karkaamatta kiinni tyttärensä kurkkuun.

”Niin, tunnistat tämän taikasauvan”, Medeia hymyili pilkallisesti. ”Sehän on sinun. Tiedän, kuinka sinun tekisi vain mieli käydä kimppuuni ja saada tämä takaisin itsellesi, Bellatrix. Huomaatko, en osaa enää edes katsoa sinua silmiin ja kutsua äidiksi? Aivan, olet huomannut senkin. Tiedätkö, mistä se johtuu? Se johtuu täysin siitä, millainen sinä olet. Et ole äiti lainkaan. Olen kuunnellut ystävieni puheita, keskustellut heidän kanssaan. Kyllä heilläkin kotona riidellään, mutta he sanovat, että kaikki kuitenkin välittävät toisistaan, että äidit aina rakastavat lapsiaan. Sinun kohdallasi se ei pidä paikkaansa. Senkään vuoksi en tunnusta sinua äidikseni, enkä tätä paikkaa kodikseni.”

”Verenpetturi!” Bellatrix sähähti. ”Nimesi poltetaan sukupuusta kuten Andromedan ja Siriuksenkin! Kurjia verenpettureita kaikki!”

”Luuletko, että minä oikeasti välitän?” Medeia naurahti pilkallisesti. ”Minua ei todellakaan kiinnosta, löytyykö nimeni likaisen Mustan suvun sukupuusta vai ei. Sillä ei ole minulle mitään merkitystä. Eikä sinulla pitäisi olla mitään oikeutta soimata Siriusta tai Medaa, he ovat paljon parempia ihmisiä kuin sinä. Sirius on aina ollut minulle se aikuinen ihminen, jota en koskaan ole kotona vierelleni saanut.”

”Sinä -” Bellatrix aloitti ja astui uhkaavasti askeleen lähemmäs.

”Älä!” Medeia huudahti, ja Bellatrix pysähtyi niille sijoilleen katse poukkoillen hermostuneena taikasauvan ja Medeian kasvojen välillä. ”Älä enää koskaan yritä hallita minun elämääni. Se on minun, ei sinun. Minun elämäni, minun päätökseni. Minusta ei koskaan tule sinun kaltaistasi. Opettele elämään teinin kanssa, äiti rakas.”

”Teinin”, Bellatrix tuhahti. ”Sinä käyttäydyt kuin pahainen kakara.”

”Tiedätkö syyn siihen, miksen koskaan voi aikuistua?” Medeia kysyi pilkallisesti. ”Se johtuu siitä, ettei minulla ole ollut vieressä sitä aikuista, joka näyttäisi mallia, siitä, että äitini on pahasti jämähtänyt lapsen tasolle.”

”Sinä -” Bellatrix sähähti ja oli jo hyökkäämässä tytön kimppuun.

Punainen valosuihku lähti Medeian pitelemän taikasauvan päästä ja osui Bellatrixiin, joka lyyhistyi lattialle. Medeia kuuli Narcissan astuvan edemmäs, jolloin käänsi taikasauvansa osoittamaan tuohon vaaleaan naiseen.

”Älä tee mitään!” Medeia sähähti. ”Saat viedä minut takaisin Viistokujalle.”

Silmänräpäyksen ajan Narcissa epäröi, mutta tarttui sitten Medeian käteen. Vain hetkeä myöhemmin Medeia seisoi Viistokujalla ja vaimea räksähdys kertoi Narcissan kaikkoontuneen hänen viereltään.

Medeia kierteli Viistokujaa hetken aikaa, kunnes hoksasi Isleen ja Nellien Qaino Vahvahqon jäätelöbaarin terassilla. Tyttö riensi ystäviensä luokse ja istuutui pöydän ääreen.

”Hei taas”, Medeia tervehti.

Islee ja Nellie katsoivat ystäväänsä totaalisen hämmentyneinä. Kumpikin tuntui menettäneen puhekykynsä täysin, näyttivät erittäin hölmistyneiltä Medeian ilmestyttyä taas paikalle.

”Luulimme sinun menneen kotiin”, Nellie viimein sai sanotuksi.

”Luulo ei ole tiedon väärti”, Medeia hymähti. ”Ette kai te oikeasti luulleet minun pysyvän kotona kaiken sen jälkeen?”

Hiljaisuus.

”Siis luulitte?” Medeia ällistyi. ”Ette selvästikään tunne minua vielä tarpeeksi hyvin.”

”Mutta äitisi tuntien -” Islee aloitti.

”Ei hän minulle mitään mahda”, Medeia tuhahti. ”Minullahan on yhä hänen taikasauvansa.”

”Niin mikä sinulla on?” Islee kysyi.

”Hänen taikasauvansa”, Medeia toisti ja otti Bellatrixin taikasauvan esille. ”Se jäi käteeni, kun aseistariisuin hänet. Ei hänellä ole toista taikasauvaa missään varalla.”

Medeian kasvoille levisi hymy.

”Mitä sinä nyt olet tehnyt?” Islee epäili.

”Tainnutin hänet hänen omalla taikasauvallaan”, Medeia virnisti.

”Etkä!” Nellie huudahti ja löi kätensä pöydän pintaan. ”Sitä sinä et tehnyt!”

”Teinpä hyvinkin”, Medeia sanoi. ”Eikä Narcissakaan mahtanut mitään.”

Isleen kasvoilla oli typertynyt ilme. Tyttö ei selvästikään ollut vielä kunnolla käsittänyt, mitä Medeia juuri oli sanonut.

”Islee hoi!” Nellie huhuili. ”Maa kutsuu!”

Islee hätkähti.

”Medeia -” Islee aloitti vakavana.

”Älä viitsi”, Medeia pyysi. ”Itse hän sitä kerjäsi. Haukkui teitä, sanoi, kuinka olette kuraverisiä saastoja. Luuletteko, että haluan kuulla sellaista parhaista ystävistäni?”

”Voi kun suloista”, Nellie virnisti.

”Tietenkin minä puolustan teitä ketä tahansa vastaan”, Medeia sanoi.

Islee huokaisi syvään.

”Emme me sinulle mitään mahda”, hän totesi. ”Olet, mitä olet, etkä siitä mihinkään muutu, turha meidän on edes yrittää.”

”Meidän?” Nellie kysyi.

”No hyvä on, minun sitten”, Islee sanoi. ”Minkä sinä itsellesi voit?”

”Niinpä”, Medeia totesi. ”Hyvä, että sinäkin olet viimein huomannut sen.”

”Mutta”, Islee korosti, ”tämä ei silti tarkoita sitä, että hyväksyisin sen, mitä teit.”

”Ei se minua haittaa”, Medeia sanoi. ”Teen mitä teen, eikä sillä väliä.”

”Olet aina ollut tuollainen oman tiesi kulkija”, Nellie huokaisi. ”Minulle rakennetaan tie aina valmiiksi, enkä saa itse valita sitä. Minulle tuodaan kaikki aina hopeatarjottimella. Olisi mukavaa, jos joskus saisi tehdä jotain itsekin. Tätä menoa en tule koskaan pärjäämään itse maailmassa. Melkein jo kadehdin sinua, Medeia.”

”Ei minua kannata kadehtia”, Medeia totesi. ”Kadehdi ennemmin Isleetä. Hänellä on rakastava perhe, hänellä on kaikki hyvin ja hän saa tehdä itse omia päätöksiään. Minun äitini on diktaattori, jonka käskyjä tosin en huomioi millään tavoin, joten pitänee kai sanoa, että hän pikemminkin on olevinaan diktaattori.”

”Nyt lopeta tuollainen”, Islee sanoi. ”Se, että äitisi estää sinua tekemästä jotakin, johtuu vain siitä, että hän on huolissaan sinusta. Kuuntele nyt”, Islee pyysi, kun Medeia tuhahti halveksuvasti. ”Äitisi näkee sinun aikuistuvan ja tietää, että jätät hänet pian. Hän vain tahtoo pitää sinusta kiinni. Olet sentään hänen ainoa lapsensa.”

”Entä sitten lyöminen?” Medeia kysyi kohauttaen kulmiaan. ”Puhumattakaan niistä lukuisista kiroamisyrityksistä? Hän on aina pilannut kaiken.”

”Kuten itsekin aivan hyvin tiedät, äitisi ei ole mikään maailman maltillisin ja kärsivällisin ihminen”, Islee totesi. ”Niin kuin sinä, on hänkin todella äkkipikainen.”

”Minä en ole -” Medeia aloitti kipakasti, mutta sulki sitten suunsa. Islee ja Nellie katsoivat häntä huvittuneina. ”Niinhän minä taidan olla.”

”Niin sinä olet”, Islee vahvisti.

”Mutten silti pidä äidin tavasta käyttäytyä”, Medeia tokaisi.

”Sinä käyttäydyt itsekin toisinaan samalla tavalla”, Islee huomautti. ”Vai mitä luulet, Nellie?”

”En sano mitään”, Nellie totesi. ”Minusta on hienoa, että edes joku kykenee pistämään kampoihin äidillensä. Minä kun en siihen pysty.”

”No ei sinustakaan paljon hyötyä ollut”, Islee huokaisi. ”Ei teistä kummankaan kanssa kykene minkäänlaiseen järkipuheeseen.”

”Nytkö sinä sen vasta olet huomannut?” Medeia virnisti.

”En toki”, Islee hymähti. ”Olen tiennyt sen siitä lähtien, kun tutustuin teihin ensimmäisenä iltanamme Tylypahkassa.”

”Se oli hienoa”, Medeia sanoi. ”Ette uskokaan, kuinka onnellinen olin, kun päädyin rohkelikkoon kuten Siriuskin.”

”Voin kuvitella”, Nellie totesi. ”Ja muistankin sen illan kuin eilisen. Pompit riemuissasi ympäri makuusalia, ja minä pidin sinua täysin kajahtaneena.”

Medeia taivutti päätään taaksepäin ja nauroi ihastuneena.

”Ei mitään uutta”, tyttö sanoi.

”Medeia”, Islee sanoi. ”Ei millään pahalla, mutta juuri tällä hetkellä näytät erittäin paljon äidiltäsi. Vaikken olekaan nähnyt häntä kuin muutaman kerran vilaukselta.”

Medeian hymy hyytyi ja hän katsoi vakavana ystäväänsä.

”Se on kyllä täysin totta”, Nellie kiiruhti sanomaan puolustaen Isleetä. ”Älä ota itseesi, mutta niin se vain on. Et voi edes kiistää tuota jo monta kertaa todettua tosiasiaa. Olette toistenne vastakohtia, mutta kuitenkin niin samanlaisia.”

”Mutta meissä on ainakin se huomattava ero, ettei äitini kykene rakastamaan”, Medeia huomautti. ”Se on tässä vuosien kuluessa tullut erittäin selväksi.”

”Kyllä sinun äitisi sinua rakastaa”, Islee huokaisi. ”Olen aivan varma siitä.”

”Siinä tapauksessa hänellä on jännä tapa osoittaa se”, Medeia naurahti.

**

Tyttö näki, kuinka suurikokoinen harmaa pöllö lensi kohden ikkunaa. Hän odotti kädet jännityksestä täristen. Nyt se ei voisi olla mikään muu. Tätä hän oli odottanut koko elämänsä.

Ja tytön odotukset täytettiin. Pöllö lehahti ikkunasta sisään, ojensi koipeaan erittäin arvokkaan näköisenä. Kun tyttö oli saanut linnun koipeen sidotun kirjeen irti, nousi pöllö taas lentoon ja katosi kesäiseen auringonpaisteeseen.

Niin kuin tyttö oli arvannutkin, oli kirje osoitettu hänelle. Neiti Medeia Selena Lestrange, kirjekuoressa luki. Kirje oli suljettu koulun sinetillä. Syksyllä hän pääsisi kouluun. Syksyllä hän pääsisi pois kotoa.

”Medeia!” kuului äidin huuto toisesta huoneesta. ”Tuliko se kirje?”

”Tuli!” tyttö huusi takaisin ääni hieman vapisten.

Äiti ilmestyi oleskeluhuoneeseen. Ovensuusta hän katseli tytärtään, joka piti juuri avattua kirjekuorta käsissään ja luki nyt hermostuneena mukana tullutta kirjettä. Päästyään loppuun hän kohotti säteilevät kasvonsa äitiinsä.

”Minä lähden kouluun syksyllä”, tyttö kuiskasi.

Äiti tuli hitaasti tytön luo. Tyttö ojensi kirjeen tälle, ja äiti luki sen nopeasti läpi. Sitten hän katsoi tyttöä, ja hänen kasvoilleen levisi hymy.

”Onnea”, äiti sanoi. ”Vaikka tietenkin sinä sinne pääset, kyllähän minä sen olen koko ajan tiennyt. Ja sitten tietenkin menet luihuiseen ja -”

”Entä jos en?” tyttö kysyi.

”Mitä tarkoitat?” äiti hämmentyi.

”Sitä vain”, tyttö sanoi, ”että entä jos en menekään luihuiseen vaan johonkin toiseen tupaan? Niin kuin vaikka rohkelikkoon.”

”Ei”, äiti totesi. ”Eihän minun tyttärestäni voi tulla rohkelikkoa, kauhistuttaa pelkkä ajatuskin. Luihuinen sinusta tulee, minä tiedän sen.”

Tiedä sitten, tyttö ajatteli. Aivan sama se minulle on. Minä tiedän, että minusta ei luihuista tule. Minusta tulee rohkelikko niin kuin Siriuksestakin.

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Mustetahra - 25.05.2011 20:34:57

Ja nyt tämä on myös minun suosikki toinen suosikkificcini. Mä en keksi tähän mitään rakentavaa palautetta. Mutta siis tää on erittäin mahtava tarina. Jään odottamaan jatkoa.

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Arion - 25.05.2011 21:53:55

Jee! Jatkoa! Melkein pelkäsin, ettei täl viikol tuu, ku on lukukausi lopussa ja kokeita, mutta olihan täällä jatkoa!

Tosi hyvä! Pidin Medeian itsepuolustuksesta ja puheista Bellalle ja Cissylle. Toi takaumakin oli ihana!

"Tiedä sitten, tyttö ajatteli. Aivan sama se minulle on. Minä tiedän, että minusta ei luihuista tule. Minusta tulee rohkelikko niin kuin Siriuksestakin."
Tykkäsin tästä. :D

”Nyt lopeta tuollainen”, Islee sanoi. ”Se, että äitisi estää sinua tekemästä jotakin, johtuu vain siitä, että hän on huolissaan sinusta. Kuuntele nyt”, Islee pyysi, kun Medeia tuhahti halveksuvasti. ”Äitisi näkee sinun aikuistuvan ja tietää, että jätät hänet pian. Hän vain tahtoo pitää sinusta kiinni. Olet sentään hänen ainoa lapsensa.”
"Nyt lopeta tuollainen",
toi jotenkin kuulosti hieman tökeröltä. "Nyt lopetat tuollaisen/tuon" olisi ehkä parempi.

Musta sinänsä tuntuu, ettei Bella oikeasti rakasta Medeiaa tietoisesti. Tietenkin tiedostamatta jokainen rakastaa jokaista perheenjäsentään/sukulaistaan, mutta Bella haluaisi, ettei tuntisi sitä. Jotenki mä oon siitä varma, vaikken olekaan tämän fikin kirjoittaja.

Ja vähän mietin tota, et voi ilmiintyä toisen kotiin. Mun mielestä se ei ole mahdollista, tai ainakaan kohteliasta. Kutoskirjassakin Harry ja Dumbledore kävelivät Kuhnusarvion kotiin vielä kolme minuuttia. Kirjoissa ei ainakaan tuoda esille, että toisen kotiin vois tuosta vaain ilmiintyä. Muutenhan kuolonsyöjätkin voisivat ilmiintyä toisen koteihin ja olla häiriöksi, eikä kukkan ehtisi hankkia apua.
Ja sit toi, ku Cissy huusi Bellan paikalle, nii Kuhnusarviol oli joku tunnistin, joka ilmoitti sille, et nyt on ilmiintynyt joku lähettyville, nii kai Bella kuuli/tunsi, et sen kotiin oli joku ilmiintynyt. Must olis kannattavaa, et Cissy olis ilmiintynyt Bellan pihalle, ja Bella tulis suoraan omalle pihalle ilman kutsua, jos saisin ehdottaa.

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Lumille - 25.05.2011 22:42:40

Hihi, nyt mä pääsin vihdoinkin kirjoittamaan kommenttia, kun sähläilin jotain omiani tossa äskön. :) Nyt mä ajattelin jättää alkujupinat pois ja painua suoraan asiaan, ettei musta tule maailman tylsintä kommentoijaa :D (äläkä vaan missään tapauksessa yritä vihjata, että mun kommentoiminen on jotenkin hidasta..)

Lainaus

Pompit riemuissasi ympäri makuusalia, ja minä pidin sinua täysin kajahtaneena.

Hihi :D En tiiä miksi, mutta jotenkin mä vaan kuvittelen ton Medaian niin vaan sun olosena :D Hihi, mutta hei, ei kajahtuminen ole pahasta! Mietippäs nyt, kuinka tylsä tämä koko maailma olisi, ellei meillä olisi morsoja tai kajahtaneita tai neronleimauksia :)

Mä vaan kanssa jotenkin ajattelen, että Bella tosiaan kyllä rakastaa tytärtään, mutta ei vaan jotenkaan osaa jäsennellä tunteitaan sillä tavalla kuin muut. Medaiaa mä kyllä ymmärrän harvinaisen hyvin, ettei sen puoleen, mutta jotenkin vaan.. pitäähän siitä omasta äidistäänkin pitää aina välillä huolta, eteenkin sillon kun se sitä tarvitsee :) Ehkei Bellan yrittäminen niinkään näy niin kovin klassisena mutta jotenkin silti. Voi olla että vähän kanssa pelottaa, mutta Bella vaan on jotenkin niin sellanen, ettei oikeen hallitse sitä hempeyttä ja muita äidillisiä juttuja :)

Lainaus

"Kadehdi ennemmin Isleetä. Hänellä on rakastava perhe, hänellä on kaikki hyvin."

Hei mutta joo, kiitos jälleen kerran tästä pätkästä ! :) hihi, ja kyllä me lukijat jäädään ihan varmasti ikävöimään tätä ficciä myös !

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Natural - 25.05.2011 23:42:41

Pim Pom!

Jei, jatkoa, josta tykkäsin erittäin paljon.

Jotenkin Cissy oli omaitsensä, mutta toisaalta taas hiukan erilläinen - joka on hyvä asia!
Medeia on kyllä hyvä hahmo :) Tykkään hänestä ja hänen luonteesta erittäin paljon.

Jotenki muuten tuli mieleen tuosta, että kun Bellalla ei ole taikasauvaa, niin jotenkin olisin olettanut jotain yllättävää käännettä, että Medeia luulee, ettei hänen äidillänsä ole taikasauvaa, mutta kuitenkin Bells olisi käynyt ostamassa uuden tai jotain... Huom! Tämä oli vain minun mielipiteeni :D Mutta ei tässäkään ole mitään vikaa tai mitään, tuli vain mieleen. Kun en oikein usko, että Bella pitkään ilman sauvaa viihtyy - tai sitten olen väärässä.

Lainaus

”Opettele hieman kunnioittamaan itseäsi vanhempia ihmisiä”

En tiedä miksi, mutta tästä tuli kovasti mieleen opettajani, joka ei pidä joskus oikein puhetavastani :D

Lainaus

Tiedä sitten, tyttö ajatteli. Aivan sama se minulle on. Minä tiedän, että minusta ei luihuista tule. Minusta tulee rohkelikko niin kuin Siriuksestakin.

Tästä kohdasta tykkäsin paljon.

Muutenkin tuo muisto -pätkä oli taas kiva!
En huomannut yhtäkään virhettä ja teksti oli sujuvaa.

Kiittäen ja kumartaen,
Natural

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Hermione Granger - 26.05.2011 20:08:12

Hiphei, jatkoa! Suosikkificciini on tullut jatkoa! Kiitos sennamiila.

Tykkäsin luvusta todella paljon. Oli kiva, kun Narcissa vei Medeian 'Bella-äidin' luokse. Bella oli todellakin oma itsensä, vaikka hävisikin omalle tyttärelleen. (Järkyttävää...)
Joo, oli kanssa kiva, kun Medeia alkoi puollustaa ystäviään.

Tuossa on lempikohtani:

Lainaus

”Medeia”, Islee sanoi. ”Ei millään pahalla, mutta juuri tällä hetkellä näytät erittäin paljon äidiltäsi. Vaikken olekaan nähnyt häntä kuin muutaman kerran vilaukselta.”

Islee on jälleen kerran erittäin älykäs. ;)

Joo. tuo muisto-kohta oli myös ihana! Bellatrix kuulosti niin varmalta sanoessaan, että hänen tyttärestään tulisi luihiunen. hään taisi pettyä erittäin pahasti, kun kuuli, että medeia onkin rohkelikko...

Jatkoa odotellen,

Hermione

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: sennamiila - 01.06.2011 15:55:22

Mustetahra: Oi, uusi lukija. Ihanaa kuulla, että olet tykännyt :) Ei kommentin rakentavuudella sinänsä miulle mitään väliä ole, pelkästään se, että kertoo pitäneensä merkkaa miulle jo ihan tosi paljon. Kiitos :)
Anturajalka93: Joo, olihan mun nyt pakko niistä kokeista huolimatta jatkoa laittaa. Enhän mä nyt voi lukijoita noin vaan hylätä ;) Toi on kyllä ihan totta, että jokainen rakastaa perheenjäseniään - vähintäänkin tiedostamatta ja kaikkein viimeisimpänä sen itselleen suostuu myöntämään. Mutta niin joo, toi ilmiintymishomma. Juu, mä mietin sitä jonkuu aikaa, mutta loppujen lopuks päädyin kuitenkii tohon ratkasuun. Siis kun Cissy kuitenkin on Bellan sisko ja näin ja ehkä sitten kuitenkin oli parempi viedä Medeia suoraan äitinsä pakeille tai näin ja ne "tunnistimet" ois sillai kuitenkii tunnistanu Cissyn (ja Medeian siinä samassa myös). En osaa taas selittää, koska ajattelen asiat aina ihan liian monimutkasesti :D
Lumille: En mä yritä vihjata, että sun kommentoimises ois hidasta, älä kuvittelekaan mitään siihen suuntaan ;) Haha, ehkä minä ja Medeia sitten ollaan melko lailla samalla aaltopituudella toistemme kanssa - ken tietää. No okei, okei, myönnetään. Minä ja Medeia ollaan ihan tosi, tosi samanlaisia, vaikken mä nytten välttämättä aukoisikaan päätäni yhtä värikkäin sanankääntein (tai mistäs sitä tietää, jos joskus jostain ihan kunnolla hermostuu). Ja nii-i, mietipä miten tylsä maailma olis, jos ei ois mun kajahtaneita neronleimauksiani :D Ja se on kyllä ihan totista totta, ettei Bells kyllä tunteitaan osaa näyttää (ainakaan niitä hempeilyjä sun muita "humpuukia")
Natural: Medeia on (kuten Lumillelle jo totesinkin) melko lailla mun kaltaiseni. Vaikkakin kyllä paljon rohkeampi ja reippaampi, koska minust ei ainakaan rohkelikkoa tulis tekemälläkään :D Ja tosta taikasauvasta. Mä luulen, että Bella ei ehkä vain kehtaa mennä ostamaan uutta, koska siinä tapauksessa ehkä ihmeteltäisiin, että missäs se vanha on. Ei hän kehtaa myöntää, että hänen oma tyttärensä vei hänen taikasauvansa ;) Tai sitten se jäi sinne huoneeseen.
Beatrice: Ei ollut vika luku, ei. Tän luvun, minkä nyt laitan ni tän jälkeen tulee lukuja vielä kolme kappaletta (sekä ehkä jotain, mitä Natural ainakaan ei tiedä) ;) Varmasti Bellaa ketutti ja pahasti ku pahainen 16-vuotias pentu voittaa hänet ensin sanasodassa ja lopuks vielä onnistuu tainnuttamaan :D Medeia on aika villi - niinku minäkii (ainakii sillon, kun tulee kesä, nytkin vain tekisi mieli pomppia siitä riemusta, että kohta on loma ja että kohta löytyy ikävuosia jo 17). Nyyh, mä muutan Mikä-mikä-maahan. En mä halua kasvaa aikuiseksi.. :D
Hermione: Kyllä, takuulla erittäin järkyttävää, kun Bella häviää omalle tyttärelleen, joka on varsin rasavilli tapaus.) Tietenkin Medeia nyt ystäviään puolustaa, jos joku heistä pahaa puhuu - sitä vartenhan ystävät ovat :) Ja se muisto, ah, takuulla oli Bellalle karvas pettymys, kun kuuli, että tyttärestä tulikin rohkelikko (SPOILAUSVAARA! Ehkä se vielä tässä luvussa selviää, kuinka suuri pettymyksen määrä loppujen lopuksi olikaan... Enhän spoilannut pahasti?)

A/N: Ja koska pääsin nyt noin tunniksi kotiin konelle ennen kuin pitää taas rientää näytelmäharjoituksiin niin laitan seuraavan luvun, ettei se sitten mene myöhään yöhön :) Tänään on hyvä päivä, tekisi mieli vain pomppia tasajalkaa riemusta tai hypätä vaatteet päällä järveen tai jotain vastaavaa, koska kesä. Mutta lauantai on vielä parempi - sennan suuri päivä ;)

IX luku
Kunnes huomaan sen totuuden

Medeia istui syvällä nojatuolissa peiton alle hautautuneena katsellen liekkien tanssia tulisijan uumenissa. Liekit kurkottelivat ylös, ylös, ylös kuin tahtoen vapauteen, tahtoen päästä lentoon. Äänettömät kipinät sinkoilivat ympäriinsä, puut rätisivät liekkien nuollessa niiden pintaa.

Medeian ajatukset harhailivat. Jostain syystä hän sai liekeistä mieleensä vain isän, miehen, jota hän ei ollut koskaan tuntenut, josta hänellä ei ollut kuin erittäin pieni muistikuva. Hän mietti, millaista elämä olisi ollut, jos isä olisi ollut siinä vieressä, aivan lähellä. Olisiko se ollut kovinkin erilaista? Olisiko isä puolustanut tytärtään tämän riidellessä äidin kanssa vaiko sittenkin antanut äidille yliotteen, päästänyt tämän niskan päälle?

”Hmh”, Medeia hymähti.

”Sanoitko jotain?” Sirius kysyi.

”En kai”, Medeia totesi. ”Mietin vain tässä ja hymähtelen itsekseni.”

”Saanko kysyä, mitä sitten mietit?” Sirius kysyi.

”Kysyit jo”, Medeia huomautti saaden Siriuksen hymyilemään. ”Ja kai minun sitten täytyisi vastata. Sitä minä vain mietin, että taidan olla äidille melkoinen pettymys. Tai siis kun minusta tuli rohkelikko, parhaista ystävistäni toinen on puoliverinen ja toinen jästisyntyinen sekä vihaan lähes koko sukuani. Hän mahtaa olla hirveän pettynyt minuun.”

”Se on hyvin mahdollista”, Sirius myönsi. ”Hän toivoi sinusta luihuista kuten itsekin oli, kuten lähes koko muu suku oli. Hän tahtoi sinulle niin sanottua parempaa seuraa puhdasverisistä luihuisista, ei verenpetturirohkelikoista.”

”Mutta se ei ole minun vikani”, Medeia tokaisi. ”Jos hänen odotuksensa ovat minun suhteeni olleet korkealla niin eipä ole minun ongelmani se. Ja vielä kun minä tahdon elämältä kaikkea muuta kuin mitä minulta odotetaan. Kyllä minä sen pettymyksen olen hänen silmistään nähnyt, kun olen päässyt hieman avautumaan hänelle.”

”Ja ilmeisesti sinä taidat avautua melkoisen usein?” Sirius hymähti.

”Niinpä”, Medeia sanoi. ”Tosin siinä samassa hänkin kyllä avautuu minulle siitä, miten kertakaikkisen kamala lapsi olen ja kuinka oli virhe pitää minut. No, itsepähän hän valintansa teki.”

”Ei kai äitisi tosiaan toivo, ettet sinä olisi koskaan syntynytkään?” Sirius kysyi.

”No jaa”, Medeia tuumasi. ”Enpä tiedä. En minä hänestä selkoa ota. Mutta melkoisen usein hän on kyllä niin sanonut, että en sitten tiedä oikein... Kai hän katuu sitä, että sattui synnyttämään minut huhtikuun viidentenätoista vuonna 1976.”

”Kuulostaa hieman minun äidiltäni”, Sirius totesi synkästi. ”En hänen mielestään koskaan ollut mallilapsi, hän suoraan sanottuna vihasi minua. Regulus sen sijaan sai kaiken huomion, minä olin aina se, joka ei koskaan tehnyt kuten piti.”

”Hieman kuin minäkin”, Medeia hymähti. ”Ja sitten rakas serkkuni Draco puolestaan saa itselleen kaiken huomion. Mutta en minä välitä. En minä äidin aina vain negatiivista huomiota osakseni edes tahdo. Mieluummin olen yksin. Isä minua silti yhä mietityttää. Mihin hän on voinut noin vain kadota, jättämättä jälkeäkään itsestään? Minä en vain käsitä.”

”Ikävöitkö sinä häntä?” Sirius kysyi.

”Kai minä jollain tavoin”, Medeia sanoi. ”En oikein tiedä. Minulle isä on aina ollut joku kaukainen, miespuolinen hahmo jossakin, jota en oikeastaan ole osannut vierelleni edes kaivata, sillä olen kuitenkin periaatteessa tottunut siihen ajatukseen, että asun kahdestaan äidin kanssa. En minä sillä tavalla... Tai siis... Kyllä minä periaatteessa häntä ikävöin. Olisihan se varmastikin paljon parempi, että hänkin olisi jollain lailla osallisena minun elämässäni.”

”Luuletko, että isäsi sitten sattuisi olemaan yhtään sen parempi ihminen kuin mitä äitisi on?” Sirius kysyi. ”Olihan hänkin innokas puhdasverisyyden kannattaja, sen verran häntä tunsin.”

”Ei kai hän muuten äidin kanssa olisi naimisiin mennytkään”, Medeia huokaisi. ”Mutta en minä voi tietää, koska en tunne isääni. Ainoa muistikuvani hänestä on siltä päivältä, kun äiti ajoi hänet ulos, ja isä rukoili päästä takaisin. Se antaa minulle vain sellaisen kuvan, että isä oli tossun alla – ja pahasti.”

”Ei siis sinänsä mikään ihme, sikäli kun sinun äitisi tuntee”, Sirius hymähti. ”Hän on vahva luonne, ja uskon ainakin, että hän kykenisi saamaan lähestulkoon kenet tahansa tossun alle.”

”Niinpä”, Medeia myönsi. ”Mutta vaikkei isä sen parempi ihminen olisikaan, voisin vaikka lyödä vetoa, että hän ei ole läheskään yhtä rasittava kuin äiti. Ja jos isä kerran oli äidin tossun alla niin minä varmaankin saisin kiedottua hänet pikkusormeni ympäri. Sitten hän toteuttaisi pienimmätkin toiveeni, ja minusta tulisi pilalle hemmoteltu lapsi niin kuin Dracosta.”

”Oletko sinä kateellinen hänelle?” Sirius kysyi. ”Dracolle siis?”

”En”, Medeia tokaisi. ”Toki minä joskus pienempänä olin, kun vierestä katselin, kuinka häntä palvottiin ja kuinka hän huutamalla sai kaiken itselleen – myös kaikkien huomion. Ei liiasta hemmottelusta ole kuin haittaa. Minä sen sijaan... No, kyllä sinä tiedät. Enhän minä koskaan saanut sitä, mitä tahdoin. Ja aina minulla oli sellainen tunne, että tein mitä hyvänsä, se oli aina väärin. Tai siltä äiti ainakin sai sen tuntumaan. Tällä hetkellä olen kuitenkin lähinnä vain kiitollinen siitä, ettei minua koskaan palveltu kuin mitäkin prinsessaa. Jos niin olisi tehty, en kai koskaan olisi tutustunut sinuun vaan pysynyt vain kiltisti äidin hellässä huomassa.”

Viimeiset sanat lähtivät Medeian huulilta niin halveksuvasti kuin tyttö vain osasi ne sanoa. Hän olisi varmasti sylkäissytkin lopuksi, jos se olisi kuulunut hänen tapoihinsa. Mutta se ei kuulunut, joten tyttö jätti sen väliin. Siriuksen huulilla sen sijaan karehti hymyn tapainen.

”Äläkä sinä siinä naura minulle”, Medeia tokaisi. ”Vakava asia.”

”Selkeästi”, Sirius hymähti. ”Mutta tuo vain mitä sanoit. 'Äidin hellässä huomassa...' En vain osaa edes kuvitella tuollaista tilannetta päässäni.”

”No en kyllä minäkään”, Medeia naurahti. ”Yritä nyt sitten kuvitella minut jonnekin äidin helmoihin, hänen syliinsä hakemaan turvaa. En edes halua... Sinun vikasi, Sirius. Nyt en enää pääse eroon tuosta kamalasta mielikuvasta.”

Medeia nappasi tyynyn käteensä ja paiskasi sen kohden Siriusta, joka väisti nauraen.

**

Äiti oli vastassa juna-asemalla, kun tyttö palasi ensimmäiselle joululomalleen posket innosta punoittaen. Mutta ei hän äidin tapaamista odottanut, ei mitään sinne päinkään. Tyttö tahtoi vain juosta kertomaan kaiken tapahtuneen äidin serkulle, josta vuosien kuluessa oli tullut hänelle perheenjäsen, vaikkei äiti sitä tiennytkään.

Eihän äiti koskaan ollut tiennyt.

Mutta tytöllä ei ollut aavistustakaan, miten pahalla päällä äiti oli. Sen tytär kuitenkin sai pian huomata, kun äiti tarttui häntä kovakouraisesti ranteesta kiinni ja kaikkoontui.

Kotona kaikki näytti melko lailla normaalilta. Äidin tiukka, puristava ote ranteesta teki kipeää ja tyttö riisti itsensä irti. Hän hieroi punertavaa rannettaan, joka pikkuhiljaa alkoi muuttua sinipunaiseksi. Tyttö katsoi järkyttyneenä äitiään, jonka silmissä kipinöi.

”Mitä nyt?” tyttö kysyi varuillaan.

”Minä olen yrittänyt kouluttaa ja kasvattaa sinut parhaani mukaan”, äiti sanoi koettaen hillitä raivoaan, jonka kuitenkin huomasi hänen värisevästä äänestään. ”Ja sitten sinulta tulee kirje.”

”Sinä et vastannut!” tyttö huudahti.

”En niin”, äiti myönsi. ”En tiennyt, mitä ajatella. Mitä sinulle on oikein käynyt? Uskoin aina niin vahvasti, että sinusta tulisi luihuinen, mutta ei. Ja mikä pahinta, sinusta tuli rohkelikko.”

”Mitä vikaa siinä on?” tyttö kysyi.

”Kaikki!” äiti sähähti. ”Rohkelikot ovat verenpettureita kaikki tyynni. Luuletko minun tahtovan, että sinusta tulee sellainen?”

”En tietenkään, mutta -” tyttö aloitti.

”Vaiti!” äiti käski. ”Sinut otetaan pois sieltä koulusta. Teen sinusta luihuisen, vaikka se olisi viimeinen tekoni.”

”En minä halua olla luihuinen!” tyttö huudahti. ”Minä tahdon olla rohkelikko niin kuin Siriuskin on!”

”Sirius!” äiti tuhahti. ”Mitä sinä Siriuksesta tiedät, ethän ole koskaan edes tavannut häntä kuin ohimennen?”

”Itse jätit minut aina Regulukselle”, tyttö selitti. ”Luuletko, etten koskaan tavannut Siriusta? Hehän olivat kuitenkin veljeksiä.”

”Regulus vihasi Siriusta”, äiti totesi ykskantaan.

”Ei vihannut”, tyttö sanoi. ”Eivät kai he muuten olisi tavanneet toisiaan? Kyllä minä Siriuksen tiedän ja tunnen, paremmin kuin uskotkaan.”

”Regulus kuoli, kun olit kolmevuotias”, äiti huomautti. ”Sen jälkeen et ole voinut nähdä Siriusta, koska olet ollut aina joko kotona tai sitten Cissyn luona.”

”Kolme vuotta riitti aivan hyvin”, tyttö tokaisi. ”Kyllä siinä ajassa ehtii oppia ihmisen tuntemaan. Silloin minä päätin sen, että minusta tulee rohkelikko niin kuin Siriuksesta.”

”Luihuinen sinusta tehdään, vaikka mikä olisi”, äiti sanoi. ”Saat luvan jäädä kotiin, kunnes opit luihuiseksi.”

”En minä halua!” tyttö huudahti. ”Tylypahkassa ovat kaikki ystäväni!”

”Verenpetturirohkelikkoja hekin, otaksun”, äiti totesi. ”Ei, sinä jäät tänne, kunnes opit tavoille. Luihuinen sinusta tulee, vaikka mikä olisi.”

”Ei!” tyttö huusi. ”Minä en halua!”

”Sinun mielipidettäsi ei nyt kysytä”, äiti tokaisi.

”Vihaan sinua!” tyttö parahti. ”Vihaan, vihaan, vihaan!”

Tyttö käännähti kannoillaan ja juoksi portaat ylös huoneeseensa. Hän heittäytyi itkien sängylle. Kyyneleet kastelivat peiton ja tyynyn, eikä tyttö sitä yrittänytkään estää. Kaikki oli niin epäreilua. Hän oli vain toivonut hyvää joululomaa, ensimmäistä sellaistaan. Sitä kai oli turha enää toivoakaan. Äiti pilasi aina kaiken.

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Arion - 01.06.2011 18:46:00

Toka! (ikään kuin olisi kilpailu ;))

Ihan siis sanoinkuvaamattoman hyvä! Toi loppu takauma oli koskettava ja sai kyyneleet silmiiini, enkä valahetele! Sä oot tosi hyvä kirjoittamaan, ja tässä on juuri oikea ote lukijaan tässä sun tarinassa!

Medeia nappasi tyynyn käteensä ja paiskasi sen kohden Siriusta, joka väisti nauraen.
Jotenkin tossa keskustelussa, joka tapahtui tätä ennen, ajattelin, et itse heittäisin tyynyn Siriusta päin! Osaan ennustaa ;) :D

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Lumille - 01.06.2011 23:04:35

Hei, jatkoa ! Heh, ehkä mä oon muuttumassa sokeasta ja hajamielisestä umpisokeaksi, mutta huomasinpahan kuitenkin :)

Hihi, sä osaat kyllä tosi luontevasti ja hyvin kirjoittaa dialogeja ja jotenkin todella kauniisti saat kaikki kohdat vaan niin aidoiksi ja jotenkin tosi ihaniksi (: Aivan ihana luku muutenkin, ja jotenkin vaan ihan kummasti, en mä kyllä osaa edes kirjoittaa että mistä kaikista syistä, mutta tämä ficci on kyllä ihan tositosi ihana ♥ (: (okei, mä osaan kyllä sanoa miljoona syytä alkaen vaikka hahmoista joista sä saat tosi ihania ja sun tekstistä ja kaikesta, mutta jotenkin ihan kummasti)

Oi mutta hei, mä kyllä tiedän että saattaa olla vähän jo monesti kuultua, mutta mä ihan oikeesti rakastan tätä ficciä ja mwwww, sä kirjoitat ihan tosi hyvin ! (: Suuren suuri kiitos siitä että mä saan lueskella näitä sun ihania ficcejä :)

Lainaus

”Ikävöitkö sinä häntä?” Sirius kysyi.

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Mustetahra - 03.06.2011 22:16:17

Apua , tää on ihana. Haluun lukea lisää sun ihanaa ficciäs. En tiedä mitä sanoa , paitsi et tää on ihana

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Natural - 07.06.2011 00:11:50

Jee, pääsin lukemaan jatkoa!

Tykkäsin todella paljon. Tämä jatkoficci on todella mielen kiintoinen ja alan koko ajan vain kiintyä enemmän nuihin muistoihin.
Tykkäsin taasen kuvailusta ja tälleen.

Mitähän minä keksisin, kun en osaa edes järkevää kommenttia kirjoittaa? Miten olisi: ''haa, tykkäsin todella paljon, kirjoitat todella hyvin, pidän kuvailusta eikä kirjoitusvirheitä näkynyt!''?

Tykkään todella paljon, kun Sirius on mukana, jeiii!

Ja nyt en saa enempää aikaiseksi, anteeksi :-[ .

Kiittäen, kumartaen ja hattua nostaen,
Natural

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Hermione Granger - 07.06.2011 08:47:47

Olenko viimeinen? Järkyttävää... >:(

Luku oli jälleen kerran todella hyvä ja kiinnostava. Tuo oli hyvä tuo Siriuksen ja Medeian keskustelu.

Lainaus

Se antaa minulle vain sellaisen kuvan, että isä oli tossun alla – ja pahasti.”

Ah, kyllä Medeia on todellakin älykäs lapsi. (ei vitsi)

Tuo oli myös hyvä tokaisu:

Lainaus

”Äläkä sinä siinä naura minulle”, Medeia tokaisi. ”Vakava asia.”

Odotan innolla jatkoa ja tuo muisto tuolla lopussa oli jälleen kerran ihana!

Hermione

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: sennamiila - 08.06.2011 15:50:11

Beatrice: No, tota noin... Miten olisi vaikkapa... JeejeeBeaoliekahaa!! :D Tokihan nyt kaikki miehet on Bellsin tossun olla, koska rakas sekopäämme on voittamaton diktaattori (jolle oma tytär antaa kylläkin melkoisen hyvän vastuksen, mutta kuitenkin..). Ja tässähän se todistetaan, että nää äiti ja tytär on kyllä niin samanlaisia, mutta kuitenkin vaan jotenkii niin erilaisia :)
Anturajalka93: Siis joo, sä olet ihan selkeästi joku meedio ;) Siriusta saa paiskoakin tyynyillä. Hui, sai kyyneleet silmiin. Nyt alkaa mennä jo pelottavaksi... En mä kyllä koskaan olisi voinut uskoa, että mä saisin tekstilläni kyyneleet jonkun silmiin. Nyt olen otettu :)
Lumille: Et sä ole sokea tai mitään ;) Mun tekstit tuppaa toisinaan oleen kauhean dialogipainotteisia. Se vähän itteä häiritsee, mutta kiva juttu, jos kelpaa :) Se johtuu varmaan siitä, että kuitenkii on näytelmätekstejä lukenu sen tuhat ja yks kappaletta ja kirjottanu ne kaks näytelmää ja kolmas tulossa... Ehkä niin joo :D Kirjota se kilometrin mittanen kommentti sitten joku toinen kerta ;) Olet sä kyllä aika ihana..
Mustetahra: Voih, kamalasti kiitoksia kommentistasi. Sain kyllä tuostakin jo paljon irti ja väistämättä sai kommenttisi hymyn nousemaan huulille :)
Natural: Oh, nyt siulla on jo hattukii!! No sietää kyllä tämmösellä ilmalla ollakii, ettei vaan saa auringonpistosta niinku minä viime kesänä ;) Whii, kiva että edelleen tykkäät muistoista, niitä on ollut oikein ihana miettiä ja kirjottaa :)
Hermione: No hei siis totta kai Medeia on tosi älykäs, hänhän on Bellan tytär, joten mitä muutakaan voi odottaa ;) Mä aina tuppaan kirjoittamaan ihan kauheasti keskustelua miun ficceihin (johtunee tosiaan niistä luetuista ja kirjotetuista näytelmistä) ja aina tuntuu, että ellei keskusteltavaa tarinaan keksi niin silloin ei myöskään kirjoittaminen luista :)

A/N: Ajattelinpa tässä, että olisi varmaan kaikkien kannalta parasta, että laitan tämän uuden luvun tänne ennen neljän tunnin näytelmäharjoituksia paahtavassa helteessä, sillä voi olla hyvinkin mahdollista, että niistä palattuani yhdeksän jälkeen illalla olen niin kettuuntunut ja väsynyt, etten jaksa tätä tänne laittaa tai vaihtoehtoisesti ollakseni vain ilkeä, en laittaisi tätä tänne ollenkaan ;) Pitäkää kiva kesäloma. Lomailkaa minunkii puolesta, koska itse en voi, koska on työt ja sitten kesäteatteri enkä ehdi käydä tyyliin kotona muuten kuin vain nukkumassa (ja dataamassa aina silloin tällöin). Eikun hei, kyllähän mä sitten heinäkuun puolessavälissä pääsen lomalle. Ehkä :) (lauantaina ei huolet paina, lauantaina antaa mennä vaan...)

X luku
Rakastaa, ei rakasta

Medeia heräsi koputukseen huoneensa ovelta.

”Medeia!” Sirius huikkasi. ”Meillä on vieras.”

Medeia käänsi unisena kylkeään ja veti peiton päänsä päälle. Kun vastausta ei kuulunut, ovi avautui, ja Sirius astui sisään.

”Vieläkö sinä nukut?” Sirius kysyi. ”Kello on jo ties mitä, yli puolenpäivän ainakin. Ylös nyt siitä, meille tuli vieras.”

Kun tyttö ei liikahtanutkaan, Sirius tarttui peiton kulmaan ja vetäisi koko peiton lattialle. Medeia käpertyi kasaan vuoteella.

”Nyt ylös, unikeko”, Sirius totesi. ”Opettelisit nukkumaan yöllä niin ei päivällä tarvitsisi.”

Sirius kumartui tytön ylle ja kutitti tätä kyljistä. Medeian silmät rävähtivät auki, hän kierähti selälleen ja koetti tyrkkiä Siriusta kauemmas.

”No johan sinä heräsit”, Sirius naurahti.

”Kuka vieras meillä muka on?” Medeia kysyi.

”Andromeda”, Sirius vastasi. ”Hän odottaa kovasti siskontyttärensä näkemistä.”

”Andromeda?” Medeia huudahti ja ponkaisi istualleen. ”Olen jo täysin hereillä ja tulen aivan heti alakertaan. Kiitos hei, Sirius, voit poistua.”

Siriuksen lähdettyä Medeia veti nopeasti mekon yllensä, koetti, huonolla menestyksellä tosin, selvitellä takkuisia kiharoitaan ja riensi sitten huoneesta ulos ja portaat alas.

Käytävässä Siriuksen kanssa odotti Bellatrixia ehkä pari vuotta nuorempi nainen, jota Medeia ei koskaan ollut nähnyt, mutta jonka hän kuitenkin tiesi Andromedaksi. Tämä oli melkoisen samannäköinen isosiskonsa kanssa, mutta hiukset olivat astetta vaaleammat ja silmät paljon kiltimmät ja lempeämmät, eikä kasvoilla ollut havaittavissa sitä kylmää ja kovaa ilmettä.

Nähdessään Medeian tulevan nainen kääntyi katsomaan tyttöä.

”Oikeassa olet, Sirius”, Andromeda henkäisi. ”Aivan kuin olisin palannut ajassa taaksepäin. Hän todellakin on kuin Bella samanikäisenä.”

Medeia katsoi Siriusta silmät viiruina.

”Nyt se ainakin on tullut todistettua”, Sirius naurahti Medeialle. ”Et voi enää muuta kuin myöntää olevasi täysin äitisi näköinen. Sillä kukapa muukaan sen tietäisi kuin hänen oma siskonsa? Tässä siis on Medeia, kuten varmaankin huomasit. Medeia, tässä on tätisi Andromeda.”

”Hei”, Medeia tervehti. ”Kiva tavata.”

”Kuin myös”, Andromeda myönsi. ”Et arvaakaan, miten kovasti olen odottanut tapaavani sinut, minulla ei vain koskaan ole ollut siihen mahdollisuutta.”

”Voin kuvitella”, Medeia hymähti. ”Minusta on aivan typerää, etten koskaan ole saanut nähdä toista tädeistäni. Cissysta olen saanut jo tarpeekseni. Ja aina on mukavaa tavata muitakin suvun outolintuja kuin Sirius.”

”Minä jätänkin teidät sitten kahden”, Sirius totesi. ”Teillä riittää varmastikin keskusteltavaa. Menkää vaikka oleskeluhuoneeseen, lähetän Vingan tuomaan teille teetä.”

”Kiitos, Sirius”, Andromeda sanoi.

Medeia seurasi tuota ruskeatukkaista, melko lailla äitiään muistuttavaa naista oleskeluhuoneeseen. Hän ei vain voinut olla huomaamatta tiettyjä samankaltaisuuksia näiden kahden siskoksen välillä. Samanlainen, hieman keinuva kävelytyyli, samat tummat, pistävät silmät, samat kapeat kasvot.

Medeia hautautui samaan nojatuoliin kuin monta kertaa aiemminkin, heitti jalkansa toisen käsinojan ylitse ja nojasi päätään toiseen. Andromeda kävi istumaan nojatuoliin, jossa Sirius niin usein istui. Hetkeä myöhemmin Vinga tuli tuomaan heidän teensä, ja sitten he jäivät kahden. Medeia tunsi olonsa vaivaantuneeksi siinä hiljaisuudessa.

”Kuulin Siriukselta, että sinulla on jonkinlaisia ongelmia äitisi kanssa”, Andromeda aloitti keskustelun.

”Niin”, Medeia myönsi. ”En minä voi asua hänen kanssaan samassa talossa. Hän vain käy jatkuvasti hermoilleni ja sitäpaitsi hän varmastikin tappaisi minut, jos palaisin. Tainnutin hänet”, Medeia vastasi tätinsä kysyvään katseeseen. ”Kahdesti jopa. Ja vein hänen taikasauvansa. Mutta hän vain oli niin raivostuttava, haukkui ystäviäni, joista toinen on puoliverinen ja toinen jästisyntyinen, haukkui isää niin kuin aina ennenkin, petturiksi, valehtelijaksi.”

”Kerropa minulle, Medeia, rakastatko sinä äitiäsi”, Andromeda pyysi.

”En”, Medeia tokaisi. ”Pikemminkin vihaan. Hän löi minua. Ei hän ole äiti ollenkaan, ei oikea äiti lyö. Mutta ei, en minä häntä... En edes pysty sanomaan sitä ääneen.”

”Tiedätkö, Medeia”, Anromeda sanoi, ”minä en oikein suostu uskomaan tuota. Kyllä sinä äitiäsi rakastat, vaikket sitä myönnä – edes itsellesi. Sinulla on vain normaalia hankalampi murrosikä. Kyllä, minä tiedän sen, sillä äidilläsi se oli melko lailla samanlainen. Hän saattoi karata kotoa useiksikin päiviksi, hän kapinoi kaikkia mahdollisia sääntöjä vastaan, eikä totellut ketään yhtään missään. Tosin siitä ei todellakaan seurannut Bellalle yhtään mitään hyvää, että hän pisti vastaan isälle ja äidille, mutta... No jaa, Bellakin vannoi vihaavansa isää ja äitiä. Tiedän kuitenkin, että syvimmällä sydämessään, itsekään sitä tiedostamatta, hän rakasti heitä. Samalla tavoin sinä rakastat omaa äitiäsi.”

”Mutta hän löi -” Medeia yritti.

”Se ei merkitse mitään”, Andromeda sanoi. ”Tai siis kyllähän se sinulle on iso asia, mutta ottaen huomioon sen, kuinka usein ja kuinka monia lyöntejä Bella itse sai osakseen, se ei merkitse juurikaan mitään. Älä kiellä sitä, kyllä sinä häntä rakastat.”

Medeia painoi päänsä ja mietti. Oliko asia todella niin kuin Andromeda sanoi? Rakastiko hän äitiään, vaikkei sitä kenellekään myöntänyt – kaikkein vähiten itselleen? Hän oli kuitenkin aina asunut äidin kanssa, äiti oli elättänyt ja kasvattanut hänet. Mutta toisaalta, äiti ei ollut koskaan ollut kovin mukava häntä kohtaan, ei mikään maailman paras äiti tosiaankaan. Paitsi joskus, joskus äiti oli puolustanut häntä ja auttanut, kun hän oli satuttanut itsensä. Äiti tämä silti oli.

”Bellalla on luja ja vahva sydän”, Andromeda jatkoi. Medeia kohotti katseensa taas tätiinsä, joka katsoi häntä tiiviisti. ”On aina ollut. Muistan, kuinka hän aina puolusti minua ja Cissya, jos joku sattui meitä kiusaamaan. Bella vihaa vihollisiaan sekä läheistensä vihollisia. Kiivaan luonteensa vuoksi hän ei kuitenkaan aina ymmärrä, ettei kaikki ole sitä miltä näyttää, eikä maailma ole niin mustavalkoinen kuin hän luulee. Bella seisoo tiukasti omien mielipiteidensä takana, eikä niistä kovin herkästi irti päästä. Hän oli jo lapsena sellainen. Senkin vuoksi välimme menivät poikki, kun menin naimisiin Tedin kanssa. Se ei vain yksinkertaisesti sopinut Bellan mustavalkoiseen maailmaan, jossa oli olemassa vain kahdenlaisia ihmisiä: puhdasveriset ja pohjasakka. Mutta läheisiään Bella rakastaa yli kaiken, vaikka se saattaakin usein näkyä vain vihanpurkauksina tai muuna vastaavana. Uskallan jopa sanoa, että tällä hetkellä sinä olet kaikkein tärkein ja rakkain ihminen hänen elämässään, Medeia.”

”Tuo kuulostaa sinun suustasi paljon uskottavammalta kuin vaikkapa ystävieni Isleen tai Nellien”, Medeia totesi. ”Mutten silti vieläkään kykene sulattamaan sitä asiaa, että äiti muka oikeasti rakastaisi minua. En muista, että hän koskaan olisi näyttänyt sitä.”

”Kyllä hän on”, Andromeda sanoi. ”Sinä et vain ole huomannut sitä, sillä Bella useinkin osoittaa rakastavansa tavalla, jonka erittäin harvoin pystyy paljaalla silmällä näkemään. Ei Bella sano 'rakastan sinua' tai edes halaa. Hän tekee kaiken salassa, sillä Bella pelkää olevansa heikko, jos hän osoittaa rakastamisen kaltaisia tunteita. Oletko koskaan miettinyt, miksi Bella niin päättäväisesti on kieltänyt sinua tapaamasta Siriusta tai käskenyt pysymään kotona, vaikka olisit tahtonut lähteä?”

Medeia pyöritteli päätään.

”Se johtuu siitä, että hän välittää sinusta”, Andromeda totesi. ”Olet hänen ainoa ilonsa, ainoa lapsensa, ja hän pelkää menettävänsä sinut, vaikkei sitä myönnä edes itselleen. Bella on nähnyt, kuinka kiintynyt olet Siriukseen, ja sen vuoksi koettaa pitää sinut poissa täältä, pelkää, että jäät tänne lopullisesti. Sen vuoksi hän tuli sinua täältä etsimäänkin, ei sen vuoksi, että tahtoisi taikasauvansa takaisin vaan sen vuoksi, että rakastaa sinua. Ja Bella käskee sinun pysyä kotona juuri samasta syystä. Hän pelkää puolestasi. Hän on nähnyt sinun varttuvan ja kasvavan, alkavan itsenäistyä ja ottaa etäisyyttä. Jokainen äiti tahtoo pitää kiinni lapsestaan niin pitkään kuin mahdollista, niin myös Bella. Häntä pelottaa ajatus, että hänen tyttärensä on pian aikuinen nainen, joka lähtee maailmalle, menee naimisiin ja saa lapsia. Bella ei tahdo menettää sinua, Medeia. Lisäksi hän pelkää sinun tekevän saman virheen, jonka hän itse teki nuoruudessaan.”

”Puhutaanko nyt minun isästäni?” Medeia epäröi.

”Puhutaan”, Andromeda myönsi. ”Suvun odotusten mukaisesti Bella nai puhdasverisen luihuisen, Rodolphus Lestrangen. Virhe ei suinkaan ollut se, että mies oli puhdasverinen tai edes se, että tämä oli luihuinen. Suurin virhe oli, ettei Bellalla ollut aavistustakaan siitä, millainen Rodolphus todella oli. Ennen kosintaa ja avioliittoa Rodolphus oli vain kuiskinut hänelle kauniita sanoja, joita ei häiden jälkeen enää kuulunut. Mutta Bella meni eikä meinannut. Ei hän varmaan koskaan ole ajatellut nykyhetkeä pidemmälle. Kaikki kuitenkin meni hyvin siihen saakka, kunnes Bella alkoi odottaa sinua. Siinä vaiheessa ei äitisi laskenut miestä enää lähelleen, ja sehän ei Rodolphukselle sopinut, ei sitten lainkaan.”

”Mistä sinä tiedät tuon kaiken?” Medeia kysyi. ”Olen saanut sen käsityksen, ettet enää tuossa vaiheessa ollut väleissä äidin kanssa.”

”Olet oikeassa, en ollutkaan”, Andromeda myönsi. ”Cissyn kanssa sen sijaan olin, sillä eihän pikkusiskomme silloin vielä tiennyt, miten suhtautua asiaan ja oli siitä kaikesta aivan hämillään. Joskus hän tuli vain juttelemaan minun kanssani, kertoi omia kuulumisiaan sekä kertoi, kuinka Bellalla ja Rodolphuksella meni. Cissylta minä kaiken heidän väleistään kuulin. Siis kaiken, minkä tiedän, eikä sekään kovin paljoa ole.”

”Mutta mitä sitten tapahtui?” Medeia kysyi. ”Siis sen jälkeen kun äiti alkoi odottaa minua, eikä laskenut enää isää lähellekään?”

”Isäsi alkoi juosta vieraissa”, Andromeda totesi. ”Hän teki sitä kai melko usein, ainakin sellaisen käsityksen sain Cissyn puheista. Bella oli kyllä tietoinen siitä, mitä mies puuhasteli hänen selkänsä takana, mutta ei vain puuttunut asiaan. Raskausaika uuvuttaa vahvimmankin ihmisen, joten se ei ollut ihmekään. Syntymäsi jälkeen sama meno jatkui, kunnes sinun ollessa noin kolmevuotias, Bella ajoi Rodolphuksen pois kodistanne ja otti eron. Sen jälkeen ei miehestä kuulunut enää sanaakaan. Mutta se siinä kai perimmäinen syy oli, että isälläsi oli muita naisia.”

”Se on siis totta”, Medeia sanoi hiljaa.

”Mikä on totta?” Andromeda hämmentyi.

”Se mitä äiti aina puhuu isästä”, Medeia totesi. ”Ei hän koskaan sano isästä mitään muuta kuin, että tämä oli valehtelija ja petturi. Tähän päivään saakka olen uskonut äidin valehtelevan, mutta nyt saankin kuulla sen olleen täyttä totta. Olen vain... niin yllättynyt tai jotain.”

”Uskoitko todella äitisi valehdelleen kaikki nämä vuodet?” Andromeda kysyi.

”Uskoin”, Medeia myönsi.

”Bella valehtelee erittäin harvoin”, Andromeda sanoi. ”Lapsenakin hän valehteli vain ja ainoastaan siinä tapauksessa, kun ei tahtonut jäädä kiinni pahanteosta. Muulloin hän sanoi asiat aina niin kuin ne olivat. Et tainnut tietää sitä.”

”En niin”, Medeia huokaisi. ”Mistä minä olisin voinut tietää? Ei äiti koskaan ole puhunut lapsuudestaan tai nuoruudestaan minulle. Ei hän oikeastaan puhu minulle muutenkaan. Mitä minun pitäisi tehdä? Olen aina syyttänyt äitiä säälittäväksi valehtelijaksi ja nyt...? Minä en tiedä, en tosiaankaan tiedä, mitä tehdä.”

”Suosittelisin, että mietit aivan rauhassa tätä asiaa”, Andromeda sanoi. ”Käyt kaiken läpi päässäsi, käsittelet tunteesi tätä kohtaan ja päätät sitten, mitä teet. Ja tee vain oma päätöksesi, älä kuuntele muita, jos kenellekään satut tästä kertomaan. Kuuntele sydäntäsi, se ohjaa sinut oikealle tielle.”

”Kiitos, Meda”, Medeia kuiskasi. ”Sinusta on ollut korvaamaton apu ja toivon totisesti, että näemme taas joskus. En minä välitä, vaikka äiti ei minun antaisikaan sinua tavata. Jos minä jotain päätän, sen myös teen, eikä äiti vaikuta siihen lainkaan.”

”Tiedätkö, olet tismalleen samanlainen kuin Bella sinun ikäisenäsi”, Andromeda hymähti. ”Ei Bellakaan juuri äidin ja isän sanoja kuunnellut tai käskyjä totellut, teki vain kaiken niin kuin itse tahtoi. Mutta kuten sanoin, ei hänelle siitä koskaan mitään hyvää seurannut siinä vanhoillisessa maailmassa, jossa vanhempia kunnioitettiin, heidän sanansa oli laki ja pienimmästäkin rikkeestä sai rangaistuksen. Eipä Bellan villi luonto kestänyt paikoilleen kahlitsemista, kuten ei sinunkaan. Kyllä sinä jossain vaiheessa vielä huomaat, kuinka paljon äitisi sinua oikeasti rakastaa. Olet kuitenkin hänen ainoa lapsensa, ainoa tyttärensä, jota hän puolustaisi vaikka kynsin ja hampain.”

”Yhden kerran muistan, kun äiti minua on puolustanut”, Medeia sanoi hiljaa. ”Cissy oli meillä ja äiti taas kerran valitti siitä, kuinka hirveä lapsi minä olin, ehdotti Cissylle, että vaihtaisivat lapsia. Cissy sitten totesi siihen jotain tyyliin 'pidän mieluummin oman poikani'. Ja välittömästi äiti oli tivaamassa, vihjasiko Cissy mahdollisesti, että tämän poika oli muka minua parempi. Äänensävy oli puolustava, hyökkäävä, mutta palautui vain hetkeä myöhemmin normaaliksi. Mutta tuon päivän muistan kuin eilisen.”

”Siinä näet”, Andromeda totesi. ”Jos Bella noinkin selväksi on asian tehnyt, vaikkakin vuosia sitten, hän todella rakastaa sinua. Cissy kuitenkin on aina ollut Bellalle rakas ja läheinen, paljon tärkeämpi kuin mitä minä olin. Äitisi rakastaa sinua, Medeia. Ihan oikeasti rakastaa.”

Medeia hymähti hiljaa itsekseen. Ehkä Andromeda sittenkin oli oikeassa asian suhteen. Tämä oli esittänyt huomattavan vakuuttavat perustelut kantaansa ja tunsi äidin paljon paremmin kuin Medeia olisi koskaan osannut uneksiakaan.

**

Jouluateria syötiin vaiti. Ei kuulunut kuin aterimien kilinää lautasia vasten. Välistä tyttö vilkuili vastapäätä istuvaa äitiään paksun otsatukkansa alta ja toisinaan huomasi äidin tarkkailevan häntä tiiviisti. Mutta tyttö ei välittänyt, painoi aina vain katseensa alas, tunsi polttavan tuijotuksen itsessään. Hiljaisuus ympärillä oli levoton ja vaivaantunut.

”Olen miettinyt asiaa”, äiti viimein sanoi hiljaa.

Tyttö kohotti katseensa. Hän katsoi äitiään epäillen ja tummat kulmat kysyvästi kohollaan.

”Saat kyllä palata takaisin kouluun”, äiti totesi. ”Yksi ehto kuitenkin on.”

Tyttö odotti kärsivällisesti. Pieni hymy levisi hänen huulilleen. Äiti päästäisi hänet takaisin kouluun, hän ei menettäisi ystäviään, ei joutuisi eroamaan heistä.

”Ehto on, ettet ala kaveerata yhdenkään kuraverisen kanssa”, äiti sanoi. ”Puhumattakaan verenpettureista. Jos sen teet, otan sinut sieltä lopullisesti pois ja teen sinusta luihuisen vaikka henki menisi – kummalta tahansa. Onko asia ymmärretty?”

”On”, tyttö myönsi. ”Kiitos.”

Tyttö laski aterimensa siististi lautaselle ja nousi seisomaan. Hän kiersi pöydän toiselle puolelle äidin luo, kumartui tämän puoleen ja painoi pienen suukon naisen pehmeälle poskelle halaten sitten äitiään lujasti. Tyttö näki pienen hymyn kohoavan äidin huulille.

”Kiitos ruuasta”, tyttö sanoi ja riensi onnessaan yläkertaan huoneeseensa.

Tyttö painoi oven kiinni takanaan ja leveästi hymyillen valui sitä vasten lattialle istumaan. Tytön kasvoilla oli kuitenkin näkyvissä jotain epäilyttävää. Kujeellinen pilke silmissä, toinen suupieli ovelasti ylempänä. Ei äiti koskaan, ikinä saisi tietää hänen kahdesta parhaasta ystävästään, joista toinen oli puoliverinen ja toinen, joka varmasti saisi äidin raivostumaan, jos tämä tietäisi, jästisyntyinen. Äidille ei koskaan kerrottaisi.

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Arion - 08.06.2011 16:53:53

Ihana jatko! Jotenkin tuntuu (itsekkäästi ajateltuna), että se olisi tullut melkein kuin vastauksena edelliseen kommenttiini, mutta ei sitä ikinä tiedä! Suunnitteletko edes tätä tarinaa etukäteen, vai teetkö spontaanisti? Suunnittelu on yleensä parempi, eikä jää ikinä toimeettomaksi (siis kun on aikaa)

Kiitti muuten tosta kommentistasi. Ja sä oikeasti olet hyvä kirjoittaa tätä tarinaa, et tää oikeasti tuntuu kirjalta, joka on netissä. ;) :D

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Lumille - 08.06.2011 19:17:51

Lainaus

"Tiedän kuitenkin, että syvimmällä sydämessään, itsekään sitä tiedostamatta, hän rakasti heitä. Samalla tavoin sinä rakastat omaa äitiäsi.”

oi hei. Mä todella rakastin ja tykkäsin ihan hirmusesti koko luvusta, ja jotenkin eteenkin nyt Andromeda toi esille sen kaiken, mikä ihan varmana on ollut lukioiden mielessä jo vähän aikaa :) Mä rakastan tätä ficciä ihan tosi kovasti ja kaiken lisäksi aivan hirmusesti, eikä nytkään taida sitä kilometrin pituista kommenttia tulla, mutta tämä osa oli kyllä täynnä aivan tosi ihania kohtia (:

Lainaus

"Uskallan jopa sanoa, että tällä hetkellä sinä olet kaikkein tärkein ja rakkain ihminen hänen elämässään, Medeia."

Sä olet ihan tosi loistava ja ihana enkä mä nyt tiedä osaanko sanoa muuta kun että kiitos ♥

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Hermione Granger - 09.06.2011 12:16:10

Taas jatkoa! Ihanaa!

Luku oli todella hyvä! Toivottavasti medeia ja Bellatrix lopulta tulevat toimeen keskenään ja... Anteeksi, minulla on tänään erittäin huono kommenttipäivä.

Odotan innolla jatkoa.

Hermione

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Natural - 10.06.2011 19:19:37

Ihana luku, tykkäsin todella paljon.

Meda oli aivan ihana tässä. Siis... En minä tiedä, tykkäsin hänestä kuitenkin.
Tykkään Medeiasta koko ajan vain enemmän ja enemmän. Hän on jotenkin niin mielenkiintoinen ja silleen.

Pidän myös Siriuksesta todella paljon. Hän on jotenkin niin isällinen ja rauhallinen, mutta silti huumorintajuinen ja leikkisä.
Tykkäsin tuosta alusta tosi paljon.

Ehkä Medeia kuitenkin rakastaa äitään. Ja Bellakin tosiaan taitaa tytärtään rakastaa, vaikkei sitä niin mielelläään näytä.
Tykkään tästä jatkoficistä aivan älyttömästi, suosikkejani!

Kiittäen, niiaten ja kumarten,
Natural

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja, K13, AU, drama, luku 11/12 ilmestynyt 15.6.2011
Kirjoitti: sennamiila - 15.06.2011 00:48:21

Anturajalka93: Itse asiassa tuo edellinen luku oli suurimmaksi osaksi kirjoitettu jo ennen sitä kommenttiasi. Hassua, eikös? Kun sen kommenttisi silloin luin, pisti kyllä kieltämättä hymyilyttämään, kun tosiaan tämä luku sitten mieleen tuli :) Mä yleensä teen kauheen suurpiirteiset suunnitelmat, että tiedän silleen, mitä ficissä suunnilleen tapahtuu ja sitten alan kirjottaessani kehitellä yleensä niitä sivujuonia ja muuta tällaista pientä kivaa. Niin kuin tässäkin vaikka: tiesin hahmot ja sen, että kyseessä on melkoista äiti-tytärdraamaa ja siinä se. Sitten aloin vain kirjoittaa :) En ole hyvä tekemään suunnitelmia ja yleensä jos niitä teen, ne eivät onnistukaan, kun hahmot alkavat elää omaa elämäänsä :D Olen oikeasti ihan todella otettu tuosta kommentistasi. Suuri kiitos.
Lumille: Joo, mä vähän arvelinkii, että tämmöisiä ajatuksia on joidenkin päässä pyörinyt jo jonkin aikaa. Meda oli ehkä paras mahdollinen henkilö sen esille tuomaan ja Medeialle kertomaan. Ja älä huoli, kyllä mä uskon, että joku päivä sä vielä saat sen kilometrin mittasen kommentin aikaseks ;)
Hermione: Kiitoksia. Äläkä mitään turhia pahoittele, kaikenlaiset kommentit piristää päivää :) Ehkä ne vielä joskus tulee toimeen keskenään. Tai sitten ei. Eihän sitä voi tietää, koska he kuitenkin on Medeia ja Bella, joten... ;)
Beatrice: Se kilahti :D Meda nyt on aika viisas ja tyyni. Tai ainakin sellaisena mä hänet näen, oon aina nähnyt. Ei kai Bella nyt Medeiaa räjäyttäis, omaa tytärtään? Eihän? Kai Bellallakin on jotain tunteita vielä jäljellä. Ehkä. Tai sitten ei.
Natural: Nyt se jo niiaa ja kumartaa samaan aikaan :D Meda on ihana. Ja jeejee, Medeia on ihana hahmo, enkä haluis päästää hänest irti, kun tää ficci loppuu. Eli en siis koskaan myöskään hänestä irti päästä, koska ikävä tulee yhtä lempilapsistani ;)

A/N: senna on taivaissa, joten mitään järkevää on turha edes odottaa, koska hän oikeasti pyörii pilvissä. Tänään (tai oikeastaan kyllä jo eilen hetkeä ennen puoltayötä) on käynyt jotain, joka sai sennan totaalisesti sekaisin onnesta :) Whii, nyt lopetan ja päästän teidät lukemaan, älkää edes kysykö, mitä äsken tuossa selitin :D Ja hirrrrrrrrrrrrmu suuret onnittelut Bea!

XI luku
Ihmisten huudot katoaa harmauteen

”Hei, Lyra.”

Medeia katsoi sängyllään istuvaa pöllöä sulkien samalla oven takanaan. Hän piti tiukasti kädessään kokoon rullattua pergamenttia. Medeia meni sängylle ja kävi istumaan pöllön viereen, rapsutti lintua siiven juuresta. Lyra naksautti nokkaansa ja ummisti silmiään tyytyväisenä.

”Tiedätkö sinä, missä Sirius on?” Medeia kysyi. ”En ole nähnyt häntä koko päivänä. Mihin hän on oikein mahtanut kadota? Minne hän on mennyt?”

Mutta kuten arvata saattoi, Lyralta ei vastausta kuulunut.

”Ei sitten”, Medeia huokaisi. ”Sinustakaan mitään apua ollut. Voisitko edes viedä tämän kirjeen Isleelle? Tai odotas hetki. Onkohan tämä edes hyvä? Minusta tuntuu, etten osaa enää edes kirjoittaa, kun kaikki asiat ovat muutenkin aivan sekaisin.”

Medeia rullasi pergamentin auki ja luki sotkuisella käsialallaan kirjoitettua tekstiä, josta hädin tuskin sai itsekään selvää.

Hei vain, Islee

Älä sinä minusta huoli, minä pärjäilen oikein hyvin. Olen nyt tavannut tätini Andromedan ja keskuteluni hänen kanssaan avarsi maailmaani melko lailla. Sain tietää asioita, joista en ollut aiemmin kuullut sanaakaan. Asioita äidistä, isästä ja heidän menneisyydestään. Etenkin äidistä ja hänen menneisyydestään sain tietää paljon. Nyt ehkä jopa ymmärrän häntä paremmin. Ymmärrän, miksi hän on sellainen kuin on.

Olen nyt hieman kahden vaiheilla. Toinen puoli minua tahtoo jäädä tänne, Siriuksen luo. Toinen puoli taas tahtoo palata kotiin. En vain osaa päättää. Kaikki asiat ovat muutenkin menneet nyt niin sekaisin, etten oikein tiedä, miten päin olla. Tahtoisin ehkä jopa keskustella äidin kanssa. Sano vain hulluksi, mutta nyt minulla on sellainen tunne. Tosin voisin kyllä laittaa vaikka pääni pantiksi, ettei hän tahdo keskustella minun kanssani. Ehkä taidan vielä jonkin aikaa pysytellä täällä. Jos äidin viha minua kohtaan vaikka hiukkasen laantuisi, eikä hän murhaisi minua sillä sekunnilla, kun astun kynnyksen yli kotiin. Mutta hän on kuitenkin äitini.

Ja sitten voisin ehkä alkaa kinuta sitä pikkusiskoa...

Medeia

”Saa luvan kelvata”, Medeia totesi. Hän rullasi pergamentin takaisin kasaan, sitoi sen pöllönsä jalkaan ja laski linnun ulos ikkunasta. Siinä samassa Medeia kuuli oven käyvän alakerrassa ja arveli Siriuksen tulleen. Hän veti ikkunan kiinni.

”Medeia!” Sirius huikkasi yläkertaan. ”Meille tuli vierailija!”

”Joko taas?” Medeia huusi takaisin. ”Pieni hetki! Tulen ihan kohta!”

”Tämä vierailija ei sitten ehkä ole yhtä miellyttävä tapaus kuin Meda!” Sirius huusi.

”Ai jaa”, Medeia tuumasi, mutta tajusi sitten jotain. ”Jos se on äiti niin en ole tulossa! Ja voit sanoa sen hänellekin, mikäli hän ei asiaa kuullut tai tajunnut!”

”Ei ole äitisi!” Sirius huusi. ”Tule pian! En usko, että enää kovin kauaa pystyn tätä aloillaan pitelemään!”

(kuka sitten?)

Medeian mielenkiinto heräsi välittömästi. Jos vierailija ei ollut yhtä miellyttävä kuin Andromeda, mutta ei kuitenkaan ollut Bellatrix niin kuka sitten? Medeia ponkaisi ylös ja riensi portaat alas eteiseen.

Eteisessä häntä odotti Sirius, joka piti tiukasti kiinni itseään hieman vanhemman miehen paidankauluksesta. Tällä toisella miehellä oli karkeatekoiset kasvot, tumma, sotkuinen tukka ja teräksenharmaat silmät, jotka mulkoilivat Siriusta pahasti. Sirius tosin ei siitä tuntunut liiemmin välittävän. Miehen sotkuisessa olemuksessa ja raskaissa, tummissa kulmakarvoissa Medeia kuitenkin oli näkevinään jotain tuttua, hän ei vain saanut päähänsä mitä.

”Medeia, tässä on Rabastan Lestrange”, Sirius tokaisi, kun Medeia hyppäsi viimeiset kaksi askelmaa alas. ”Löysin hänet Iskunkiertokujalta.”

Medeia haukkoi henkeään hämmästyksestä. Eihän se voinut olla mahdollista. Rabastan Lestrange, hänen isänsä pikkuveli, jonka luultiin jo aikoja sitten kadonneen maan alle. Se selvitti myös syyn siihen, miksi Medeia näki miehessä jotain tuttua, kenties näissä oli isän kanssa jotain samaa näköä.

”Mitä sinä teit Iskunkiertokujalla?” Medeia kysyi Siriukselta.

”Satuin vain näkemään hänen luikahtavan sinne ja päätin seurata”, Sirius vastasi. ”En mitään sen kummempaa.”

Rabastan kiinnitti nyt huomionsa Medeiaan. Hiljaisuuden vallitessa hän tarkkaili tyttöä pitkän aikaa kylmän harmailla silmillään. Sitten miehen huulille levisi ymmärtäväinen hymy.

”Sinä olet Rodolphuksen ja Bellatrixin tytär”, Rabastan sanoi hiljaa.

”Niin olen”, Medeia totesi. ”Ja sinä olet minun isäni veli.”

”Aivan”, Rabastan myönsi. ”Tunnistin sinut. Olet aivan kuin ilmetty äitisi.”

”Olen kyllästynyt jo kuulemaan tuota”, Medeia tokaisi. ”Sitä kuulee nykyään jokaisen ihmisen suusta.”

”Uskon”, Rabastan totesi. ”Mutta se on totta. Tosin tuo”, Rabastan kosketti karhealla sormellaan Medeian leukaa, ”on samanlainen kuin Dolphilla. Muuten olet kyllä aivan kuin äitisi pienoiskopio. Yhtä kauniskin. Sama kuulas ja kalpea iho, samat tummat ja tuliset silmät, sama vallaton ja kiharainen takkutukka. Yhdennäköisyys on suorastaan hämäävä.”

Medeia tuhahti.

(eikö joku voisi joskus kertoa jotain muuta, mitä kukaan muu ei aiemmin ole sanonut)

”Voitko kertoa, mitä tiedät isästäni?” Medeia meni suoraan asiaan.

”Toki”, Rabastan sanoi hymyillen ivallisesti. ”Dolph ei koskaan ollut oikein isällistä lajia. Sen vuoksi hänelle kai olikin niin suuri järkytys, kun Bella tuli raskaaksi ja alkoi odottaa sinua. Se sai Dolphin tahtomaan muita naisia. Naisia, jotka eivät tulisi raskaaksi, kyllä sinä tiedät. Sitä jatkui pitkään, siihen saakka, kunnes he erosivat kolmisen vuotta syntymäsi jälkeen. Dolph kertoi, kuinka Bella oli vain eräänä päivänä pakannut hänen tavaransa ja heittänyt hänet pihalle. Eikä Dolph voinut mitään, vaikka lujatahtoinen olikin. Bellan tahto oli kuitenkin vahvempi kuin hänen omansa, oli aina ollut. Mutta ei Dolphkaan mitään kovin nöyristelevää tyyppiä ollut. Joka tapauksessa sillä kertaa, ja kai useita kertoja aiemminkin, hänen täytyi nöyristyä Bellan käskyjen edessä ja toteuttaa ne vastaansanomatta. Ja Dolph lähti, kuten hyvin tiedät.”

”Ei äidille ole koskaan sanottu vastaan”, Medeia totesi. ”Ja jos on niin se on saanut hänet vain entistä enemmän hermostumaan. Ei äiti siedä vastaansanomista tai sitä, ettei hänen määräyksiään totella, sen olen hieman yli kuudentoista vuoden elinaikanani oppinut huomaamaan.”

”Näinpä”, Rabastan nyökkäsi. ”Mutta Dolph otti siitä itseensä niin kovin, että joutui toteuttamaan vaimon määräyksiä. Hän nimittäin oli vahvasti sitä mieltä, että miehen kuului olla herra talossa. Sen vuoksi Dolph kai olikin aivan raivoissaan. Mutta oli hän jotain muutakin, sen minä näin. Itse asiassa Dolph taisi jopa surra eroa. En ole aivan varma, mutta toisinaan näin pienen katumuksen käväisevän hänen silmissään.”

”Mitä sitten...?” Medeia empi. Hän pelkäsi jo pahinta. ”Mitä sitten tapahtui?”

”Mitäkö sitten?” Rabastan tuhahti. ”No, sittenhän Dolph otti ja kuoli.”

Se oli Medeialle kuin isku vasten kasvoja.

**

”Mistä sinä näin myöhään tulet?” äiti tivasi.

”Metsästä”, tyttö vastasi välinpitämättömänä.

”Niin varmasti”, äiti tokaisi. ”Jos koko päivän on satanut kaatamalla, etkä ole edes läpimärkä, et takuulla ole ollut metsässä. Missä siis olet ollut?”

Tyttö tarkkaili äitiään kuin arvioiden. Kyllä hän tiesi, ettei äidille kannattaisi kertoa, tämä vain suuttuisi. Mutta mikä eteen? Mistä keksisi niin hyvän valheen, että äiti nielisi sen mukisematta, eikä hänen salaisuutensa paljastuisi?

”Niin?” äiti tiukkasi.

Jos hän vielä hetkenkin kauemmin miettisi, ei äiti enää uskoisi. Parasta olisi siis kai vain kertoa totuus heti ennen kuin äiti onkisi sen esiin väkipakolla.

Tyttö huokaisi syvään ja pakottautui kohtaamaan äitinsä tummien silmien polttavan katseen.

”Olin Siriuksen luona”, tyttö sanoi hiljaa.

Äiti tuijotti tytärtään kuin uskomatta korviaan. Hän oli täysin paikoilleen jähmettynyt, edes silmät eivät räpytelleet. Hengityskin oli pysähtynyt.

”Siriuksen luona?” äiti varmisti epäillen. ”Sirius Mustan?”

”Niin”, tyttö myönsi.

”Miten sinä olet voinut olla hänen luonaan?” äiti kysyi lamaantuneena. ”Ethän edes tunne koko miestä, et tiedä edes, missä hän asuu.”

”Tiedänpäs”, tyttö totesi. ”Miksi siis en olisi voinut olla hänen luonaan? Ja sanoinhan minä jo joskus, että kun olin Reguluksen luona, tapasin myös Siriusta.”

”Mutta et sinä voi tietää, missä hän asuu”, äiti sanoi.

”Voinhan”, tyttö tokaisi.

”Sirius”, äidin silmissä välähti vaarallisesti. ”Hän se on sinut aivopessyt rohkelikoksi. Hän on saanut sinut kääntymään muuta sukuasi vastaan. On täysin hänen syytään, että sinusta on tullut tuollainen.”

”Ai millainen?” tyttö kysyi kohauttaen kulmiaan. ”Sitäpaitsi et sinä voi syyttää Siriusta siitä, ettei Regulus jaksanut pitää huolta minusta vaan vei minut aina vain hänen luokseen ja haki minut takaisin ennen kuin sinä tulit.”

”Hän teki mitä?!” äiti kiljahti.

”Aivan”, tyttö myönsi. ”Juuri niin. Kuulit oikein. Regulus jätti minut aina Siriukselle, kun itse katosi omille teilleen. Eikä sinulle koskaan kerrottu mitään. Mutta minä en välitä, olen aina ollut Siriuksen luona enemmän kuin mielelläni. Paljon mieluummin kuin täällä sinun luonasi. Siriuksen luona minun on hyvä olla – toisin kuin kotona.”

Äiti hengitti raskaasti, katsoi tyttöä silmät salamoiden. Tyttö koetti pysytellä järkähtämättömän rauhallisena, vaikka tiesikin sen, että suuttuessaan äiti oli aina kovin arvaamaton, saattoi tehdä lähes mitä tahansa.

Mutta tytön hämmästykseksi äiti vain käännähtikin kannoillaan. Hetkeä myöhemmin äidin huoneen ovi pamahti kiinni. Tyttö seisoi hämmentyneenä paikoillaan, kuuli, kuinka jokin lensi päin seinää äidin huoneessa ja särkyi räsähtäen. Oliko se ollut siinä? Äiti oli näyttänyt lähinnä siltä, että olisi tahtonut käydä pitkillä kynsillään kurkkuun kiinni, mutta sitten tämä olikin vain häipynyt huoneeseensa paiskomaan tavaroita pitkin seiniä.

Tyttö ei voinut käsittää, kuinka oli selvinnyt niinkin vähällä.

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja, K13, AU, drama, luku 11/12 ilmestynyt 15.6.2011
Kirjoitti: Natural - 15.06.2011 01:00:53

Minä täällä hei!

Voin näin alkuun jo sanoa, etten saa mitään kovinkaan rakentavaa palautetta, koska olen hypersupermegaonnelinen (tiedät varmaan miksi... ;) )

Tykkäsin luvusta toosi paljon. Toi kirje oli tosi kiva, minä ainakin tykkäsin siitä. Tiedä sitten miksi.
Myös oli jännä kun Rabastan tuli kuvioihin. Ja ompa Sirius aika pahis, kun väki pakolla Rabastanin sinne toi :D .

Tuo lopetus oli jotenkin... hyvä. Tai siis, tykkäsin siitä erittäin paljon.

Ja myös tuo muistelma juttu oli todella hyvä, tykkäsin.
Yksinkertaisesti pidin koko luvusta kaikin puolin, eikä se tökkinyt eikä virheitä näkynyt.

Kiittäen ja kumartaen,
Natural

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja, K13, AU, drama, luku 11/12 ilmestynyt 15.6.2011
Kirjoitti: Hermione Granger - 15.06.2011 09:18:34

Voih! Enää yksi luku tämän jälkeen! No, ei jäädä sitä surkuttelemaan.

Tuo Rabastanin tulo kuvioihin oli aika yllättävää. Se oli joka tapauksesssa myös kiinnostava vierailu. Uskon, että tieto isänkuolemasta sai Medeian tolaltaan.

Lainaus

Tahtoisin ehkä jopa keskustella äidin kanssa. Sano vain hulluksi, mutta nyt minulla on sellainen tunne.

Hih, en usko, että Islee sanoisi Medeiaa hulluksi, sillä hänhän ja Nellie koko ajan hokivat, että Belatix rakastaa Medeiaa todella paljon ja...

Odotan todellakin innolla loppuratkaisua.

Hermione

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja, K13, AU, drama, luku 11/12 ilmestynyt 15.6.2011
Kirjoitti: Arion - 15.06.2011 10:08:57

Ihana jatko! (Ja eipä mittää toho sun palautteesi kommastani.)

”Mitä sitten...?” Medeia empi. Hän pelkäsi jo pahinta. ”Mitä sitten tapahtui?”

”Mitäkö sitten?” Rabastan tuhahti. ”No, sittenhän Dolph otti ja kuoli.”

Se oli Medeialle kuin isku vasten kasvoja.

Toi oli paha! Mun leuka loksahti alas! Oikeasti!

Mutta tytön hämmästykseksi äiti vain käännähtikin kannoillaan. Hetkeä myöhemmin äidin huoneen ovi pamahti kiinni. Tyttö seisoi hämmentyneenä paikoillaan, kuuli, kuinka jokin lensi päin seinää äidin huoneessa ja särkyi räsähtäen. Oliko se ollut siinä? Äiti oli näyttänyt lähinnä siltä, että olisi tahtonut käydä pitkillä kynsillään kurkkuun kiinni, mutta sitten tämä olikin vain häipynyt huoneeseensa paiskomaan tavaroita pitkin seiniä.

Tyttö ei voinut käsittää, kuinka oli selvinnyt niinkin vähällä.

Tos taas mä naurahdin! Ihanan vähäl pääs, ja Bella taas suuttu! :D Miksi olen iloinen, että Bella suuttu?? Ehkä sen takii, et se tappaa Siriuksen... en pidä itse Bellasta, mut Helenan näyttelemänä siitä hahmost jotenki pitää!! :D

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja, K13, AU, drama, luku 11/12 ilmestynyt 15.6.2011
Kirjoitti: Lumille - 15.06.2011 19:47:30

Huijui, jatkoa! muwww, mä jo melkein toivon ettei ensi keskiviikko tule koskaa :) Se, minkä mä olen varmaan jo todennut ja tulen varmaankin vielä toteamaan on että tämä ficci on ihan aivan ihana (:

Huu, nyt mun aivoissa vilisee väpäti väpäti mutta mä yritän keskittyä kommentoimiseen :D

Mulle tuli kieltämättä ihan aika yllätyksenä, että Dolph on kuollut. Varmaan tuli Medeialle tosi kovana iskuna tuo, ja nyt sitten vaan seuraavaa osaa odotellessa :) Hihi, mäkin haluan tietää että mitä hienoa sulle on tapahtunut ! omnom, hei mutta äää, onneksi ensi keskiviikkoon on vielä kuitenkin aikaa :) Kiitos tästä osasta !

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja, K13, AU, drama, luku 11/12 ilmestynyt 15.6.2011
Kirjoitti: Mustetahra - 19.06.2011 22:39:15

Mä tykkään tästä tarinasta (en oo päässyt lukemaan ku kone on rikki ja nytkin äidin koneella :() Mut joo olisin halunnut nähdä Bellan ilmeen ku se kuuli, että Sirius oli hoitanut Medeiaa, kun Medeia oli pieni. Harmittaa, että seuraava luku on vika mut silti tietysti odotan, että pääsen lukemaan sen. Andromeda, Medeia ja Sirius, ne mä haluan tänne nyt heti, ihana porukka. Mut eipä sitten muuta.

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja, K13, AU, drama, VALMIS 22.6.2011
Kirjoitti: sennamiila - 22.06.2011 00:30:11

Natural: No hei vaan :) Joo, minust tuntuu, että tiedän, miksi sä olet hypersupermegaonnellinen (ajattele, jo viikko!). Tietenkin Rabastanin piti mukaan tulla sotkemaan, koska näitä sotkuja ei muutenkaan ollut tarpeeksi ja koska niitä ei muuten olisi varmaan edes selvitetty ;)
Hermione: Niin, ja nyt enää tämä luku ja sitten se on ohi ja... mä kuolen. No okei, ehken kuitenkaan vaan sen sijaan annan täyden panostukseni ficceihin Kerran ja Minne tuuli kuljettaa koettaen samalla unohtaa sen suunnattoman surun, mikä tämän lopettamisesta seuraa... No niin, ei Islee ehkä sanoisi Medeiaa hulluksi, mutta Nellie sen hyvin voisi tehdäkin, koska hän on melko lailla kuitenkin enemmän samalla aaltopituudella Medeian kanssa kuin Islee :D
Anturajalka93: Hoo, kiva kuulla, että olen onnistunut yllättämään, koska tarkoituskin oli, että Dolphyn kuolema tulee yllätyksenä lukijoille. Ja niin, en minäkään Bellasta kirjoja lukiessani aiemmin pitänyt, mutta sitten menin ja katsoin Feeniksin killan - ja rakastuin (sekä Bellaan että Helenaan ;) )
Lumille: Joo, ainahan se on hyvä elää toivossa, mutta nyt on se keskiviikko ja se tuli ihan liian nopeaan. Hei whii, säkin yllätyit, kivakiva :) Ja kyllähän sä nyt ainakin tiedät, mitä hienoa mulle on oikein tapahtunut (ajattele, jo viikko!)
Beatrice: Jos sä et tule selviämään siitä, että tää loppuu niin miten luulet, että mä pärjään täällä? Tarviin ikuisuuden siihen, että pääsen yli tästä, koska tällä hetkellä melkein kyyneleet silmissä laitan viimeistä lukua ja kirjoitan vastauksia kommentteihin :) Medeia ei ehkä niin pidä siitä, että häntä sanotaan Bellan näköiseksi, koska hän ei tahdo tulla rinnastetuksi äitiinsä, jota kohtaan hänen tunteensa ovat "hieman" ristiriitaiset ;)
Mustetahra: Hei joo, vähän mäkin olisin voinut haluta nähhä Bellan ilmeen, kun se on saanut kuulla Siriuksen hoitaneen Medeiaa, kun tyttö oli pieni :D Tai oikeastaan voin jo melkeinpä sen päässäni kuvitella. Heh, haluisin nähhä Helenan näyttelemässä sitä kohtausta ;)

A/N: Ensimmäisenä kiitän seuraavia artisteja näistä kappaleista, joita tätä ficciä kirjoittaessani kuuntelin. Älkääkä edes kysykö, tiedän, että minulla on sekalainen musiikkimaku, mutta kun ne ovat ne kappaleet, jotka minut saavat rakastumaan, eivät artistit tai yhtyeet.

Ilkka Jääskeläinen – Unohda en
Antti Tuiski – Palaan kotiin
Juha Tapio – Kaunis ihminen
Brian McFadden – Sorry, Love Daddy
Frankie J. – Daddy's Little Girl

sekä
Mä pelkää en elokuvasta Korppi sylissä

Suurimmat kiitokset saavat kuitenkin lukijat, etenkin puumerkkinsä jättäneet, joiden kommentit ovat saaneet minut jatkamaan kirjoittamista aina vain innokkaampana ja innokkaampana. Erityisen suuret kiitokset sinulle, Lumille-kultaseni, sillä ilman sinua tästä ei olisi tullut yhtikäs mitään, eikä tämä saisi tänä yönä viimeistä lukuaan.

Ja nyt joudun jättämään hyvästit rakkaalle lapselleni Palapelisotkuille. Sekä tietenkin rakkaalle Medeialle. Mutta älkää luulkokaan, että joskus unohtaisin tämän ihanaisen. Medeia tulee aina pysymään osana elämääni. Ja kuka tietää, vaikka joskus kirjottaisinkin hänestä vielä jotakin... Mutta nyt jätän ainakin hetkelliset hyvästit, heittäydyn draamakuningattareksi ja sen minkä hysteeriseltä itkultani pystyn niin kirjoitan teille vielä epiloginkin :) Okei, en mä oikeesti itke, mutta ei kyllä kaukana ole.
~

XII luku
Yhteen aina pystyn luottamaan

Medeia ei saanut sanaakaan suustaan. Hän tuijotti vain järkyttyneenä Rabastania, miehen kovia, ennen aikojaan vanhentuneita kasvoja. Rabastania, joka oli juuri päästänyt suustaan sen sanan. Sanan, joka oli saanut Medeian lamaantumaan tyystin.

(kuoli...)

Ei Medeia voinut sitä millään käsittää. Vaikkei hän ollutkaan tuntenut isäänsä ja vaikka tämä olikin ollut valehteleva petturi, se silti tuntui Medeiasta pahalta. Raskas kivi putosi tytön vatsanpohjalle ja häntä huimasi. Jokin oli nyt kuollut myös Medeian itsensä sisällä.

Medeia näki, kuinka Sirius viimein laski hitaasti kätensä irti Rabastanin paidasta. Rabastan astui sivummas katse poukkoillen Siriuksen ja Medeian välillä.

”Isäni...” Medeia yritti, ”on kuollut...?”

”Niinhän minä juuri sanoin”, Rabastan totesi. ”Dolph on kuollut. Noin puoli vuotta eron jälkeen hän heitti henkensä.”

”Miten...” Medeia aloitti.

”Kuinkako hän kuoli?” Rabastan kysyi. ”Oman käden kautta. Taisi sittenkin hieman kaduttaa omat, typerät teot. Ei kai hän muuten sitä olisi tehnytkään. Viimeisinä sanoinaan, jotka hänen suustaan kuulin, hän pyysi joku päivä minua kertomaan sinulle, Medeia, että hän rakasti sinua aina.”

Medeia ei mitenkään onnistunut sisäistämään asiaa, että hänen isänsä olisi kuollut. Hänelle isä oli ollut aina vain kaukainen hahmo jossain näkymättömissä, jolla ei ollut niinkään ollut väliä, sillä hän oli tottunut asumaan vain äidin kanssa. Mutta nyt kun Medeia sai tietää isän olevan kuollut, mies sai tytön silmissä jotenkin aivan uuden merkityksen. Olihan tämä kuitenkin ollut isä. Isä, joka oli aina rakastanut.

”Joko voin lähteä vai vieläkö on jotakin?” Rabastan puuskahti kyllästyneenä.

”Ei...” Medeia sanoi hiljaa. ”Mene vaan.”

Ja Rabastan katosi tuuliseen, koleaan kesäiltaan. Ovi paukahti kiinni miehen takana. Medeia kääntyi katsomaan Siriusta, joka seisoi yhä jähmettyneenä, täysin lamaantuneena paikoillaan.

”Sirius”, Medeia kuiskasi.

Mies hätkähti takaisin todellisuuteen ja katsoi Medeiaa pitkään.

”Medeia”, Sirius sanoi ja astui lähemmäs tyttöä.

Medeia perääntyi kauemmas. Hän katsoi Siriusta vieroksuen ja torjuen. Sirius pysähtyi. Miehen kasvot olivat ihmettelevät, ei hän kyennyt ymmärtämään, miksi tyttö teki niin.

”Medeia, mikä nyt?” Sirius kysyi.

”Kyllä sinä tiedät”, Medeia sanoi ontolla äänellä. ”Minun isäni on kuollut. Vaikken edes koskaan tuntenut häntä, isä hän silti oli. Sirius, minusta tuntuu, että nyt on parasta... että nyt on parasta...”

”Niin?” Sirius kehotti jatkamaan

”Olisi parasta palata takaisin kotiin”, Medeia kuiskasi. ”Se tuntuu nyt hyvältä ajatukselta. On sen aika. Kaiken tämän jälkeen, Sirius. Mitä Meda kertoi, mitä Rabastan kertoi. Minusta tuntuu, että minun pitää mennä kotiin.”

”Se voisi tehdä sinulle ihan hyvää nyt”, Sirius myönsi. ”Mene kotiin, mene ihmeessä, jos sinusta se kaikkein parhaimmalta tuntuu.”

”Se tuntuu”, Medeia sanoi. ”Lähden... aivan kohta. Käyn vain pakkaamassa. Jos sinä sitten voisit viedä minut...?”

Sirius nyökkäsi, ja hitaasti Medeia kapusi portaat yläkertaan ja katosi huoneeseensa.

Medeian olo oli jotenkin tyhjä, kun hän pakkasi tavaroita matka-arkkuunsa. Ei hän aiemmin ollut välittänyt isästään, tiennyt vain, että sellainen oli olemassa. Mutta nyt kun hän sai tietää isän olevan peruuttamattomasti poissa, tuntui kuin pala itseäkin olisi menetetty.

(hän rakasti sinua aina)

Sanat jäivät kummittelemaan Medeian päähän. Rabastanin kertoman mukaan isä ei ollut koskaan ollut isällistä tyyppiä, mutta oli silti välittänyt, jopa rakastanut. Miksi tämä sitten oli tehnyt niin? Jottei olisi ollut tyttärelleen huono isä mahdollisesti? Medeia tiesi, ettei näihin kysymyksiin koskaan saataisi vastausta, sillä isä oli lopullisesti poissa, oli ollut jo pitkän aikaa.

Mutta olihan vielä äiti. Äiti, joka ei ollut koskaan valehdellut, joka oli aina kertonut vain ja ainoastaan totuuden. Äiti, joka välitti ja ehkä jopa rakastikin, vaikkei sitä näyttänytkään. Niinhän Andromedakin oli sanonut, ettei Bellatrix näyttänyt rakkauden kaltaisia tunteita suoraan, jottei vaikuttaisi heikolta.

**

Sinä iltana Medeia palasi takaisin kotiin.

Moottoripyörä laskeutui pehmeästi tumman rakennuksen pihaan. Sirius käänsi avainta virtalukossa, ja moottoripyörän sammuttua Medeia kapusi pois sen sivuvaunusta. Sirius auttoi häntä nostamaan matka-arkkunsa nurmelle vierelleen.

”Kai sinä nyt varmasti pärjäät?” mies kysyi.

”Kyllä minä jotenkin”, Medeia sanoi. ”Ja jos en niin hälytän sinut tänne avukseni.”

”Teepä se”, Sirius hymähti. ”Nähdään taas. Olet aina tervetullut vierailulle.”

”Tiedän sen”, Medeia virnisti. ”Nähdään.”

Medeia meni aivan moottoripyörän vierelle ja halasi vielä Siriusta. Sitten hän perääntyi ja katseli, kuinka Sirius käynnisti pyöränsä, nousi sillä ilmaan. Medeia katsoi tätä aina siihen asti, kunnes ei enää nähnyt. Hän huokaisi hiljaa, tarttui matka-arkkuunsa ja lähti kävelemään kohti yläpuolellaan tummana ja uhkaavana kohoavaa rakennusta.

Medeia hämmästyi toden teolla, kun sisällä kaikkialla oli pimeää ja hiljaista, eikä äitiä näkynytkään yhtään missään. Hän oli odottanut vähintäänkin jonkin sortin vihaisten huutojen vastaanottokomiteaa.

(kai hän on vain vihainen minulle. yrittäköön vain pelästyttää minut)

Medeia meni huoneeseensa ja sulki oven huolellisesti takanaan. Hän laski laukkunsa lattialle ja poimi sieltä kaksi taikasauvaa, jotka asetti yöpöydälle. Medeia riisuutui, veti yömekon ylleen ja kävi nukkumaan. Tyttö nukahti lähes välittömästi painettuaan päänsä tyynyyn. Hän nukkui niin sikeästi, ettei herännyt edes siihen, kun äiti hiipi hänen huoneeseensa, nappasi taikasauvat itselleen ja lähti.

**

Medeia heräsi aamulla, kun aurinko paistoi ikkunasta suoraan hänen silmiinsä. Medeia raotti silmiään ja nousi haukotellen istumaan. Sitten hän hyppäsi alas sängystään mennäkseen alakertaan syömään aamupalaa. Ovi ei kuitenkaan auennut.

Medeia käännähti ympäri aikoakseen ottaa taikasauvansa pöydältä. Se ei kuitenkaan ollut enää siinä kuten ei äidinkään taikasauva.

”Helvetti”, Medeia manasi ja siirtyi hakkaamaan ovea. ”Tiedän, että kuulet tämän kuitenkin! Joten tule heti paikalla avaamaan ovi!”

Kukaan ei kuitenkaan tullut. Noin puolen tunnin hakkaamisen jälkeen Medeia viimein luovutti ja lysähti istualleen ovea vasten.

(hän tekee tämän vain kiusatakseen minua. mutta minä en välitä. hän tahtoo vain kostaa minulle sen, minkä tein. yrittäköön. minä en välitä. ei ole minun vikani, jos hän suuttui siitä niin paljon.)

Kun ketään ei kuulunut pariin tuntiin, Medeia alkoi turhautua. Nälkä kurni jo vatsanpohjassa, olo alkoi koko ajan heikentyä.

Medeia nousi ylös ja löi ovea nyrkillään pari kertaa.

”Viimeinen mahdollisuus!” tyttö huusi. ”Jos et nyt heti tule ja avaa tätä helvetin ovea niin saat olla varma, että hyppään ikkunasta alas!”

Hiljaisuus.

”Ei sitten!” Medeia huusi. ”Minä hyppään!”

Medeia ei hetkeäkään epäröinyt, etteikö oikeasti hyppäisi alas – ei ennen kuin istui ikkunalaudalla heilutellen paljaita jalkojaan ulkona. Silloin hänen mieleensä hiipi pelko ja epäilys. Ikkuna oli kuitenkin jonkin matkan päässä maanpinnasta.

(mutta jos en hyppää, en varmasti pääse huoneestani tämän päivän aikana. ja mieluummin taitan jalkani kuin kuolen nälkään. murtumanhan voi aina parantaa)

Medeia työnsi vauhtia ikkunalaudasta ja putosi alas, alas, alas...

**

Kun Medeia heräsi, hän ei alkuun uskaltanut avata silmiään. Hän kuulosteli ympäristöään, mutta mitään ei kuulunut. Medeia kuitenkin ymmärsi olevansa sängyssä peiton alla. Jokin omituinen, aivan kuin jostain lääkkeestä lähtöisin oleva, haju tunkeutui nenään, ja sylissään hän tunsi jotakin.

Medeia avasi silmänsä. Oli hämärää, mutta hän erotti huoneen vaaleat seinät, joita vasten tummat huonekalut näyttivät lähes pelottavan uhkaavilta.

(missä minä olen?)

Sitten Medeia tajusi. Hän ei ollut käynyt huoneessa kuin ehkä pari kertaa koko elämänsä aikana. Äidin huoneessa.

Medeia kohottautui sängyllä kyynärpäidensä varaan, jotta näkisi mikä hänen sylissään oli. Kun tyttö näki sen, hän ei ollut uskoa silmiään. Mutta totta se kuitenkin oli. Niin totta kuin vain saattoi olla.

Äiti istui tuolilla vuoteen vieressä. Hän oli nukahtanut levolliseen uneen pää tyttärensä sylissä. Ja vasta nyt Medeia huomasi äitinsä toisen käden omassaan.

Medeia nieleskeli kyyneleitään, jotka väkisinkin pyrkivät tulemaan esille.

(minä en itke, en. en taatusti itke. en ole heikko. äitikään ei koskaan itke, koska hän ei ole heikko. mutta hän välittää minusta sittenkin. nyt sinun täytyy pysyä vahvana, medeia selena lestrange...)

Medeia korjasi hieman asentoaan. Silloin Bellatrix avasi silmänsä ja kohotti päätään. Tämä huomasi Medeian ja oikaisi selkänsä. Käsi pysyi yhä kädessä. Hetken he vain katsoivat toisiaan silmiin, eikä kumpikaan saanut sanaa suustaan. Äidin silmät näyttivät oudoilta, ei Medeia ollut koskaan nähnyt niitä sellaisina.

(onko hän itkenyt?)

”Hei”, Medeia viimein kuiskasi. ”Kauanko olen ollut tässä?”

”Liian kauan”, Bellatrix vastasi.

”Ai”, Medeia totesi. ”Anteeksi.”

Bellatrix katsoi tytärtään kysyvästi.

”Anteeksi että olen tällainen”, Medeia sanoi. ”Itsekäs kusipää ja kiittämätön, pahainen kakara vai miten se meni?”

Bellatrix hymyili hieman epäröiden.

”Ja anteeksi, että sanoin sinusta niin paljon kaikkea pahaa”, Medeia jatkoi. ”Ja se... se, että onnistuin saamaan sinut kaksi kertaa tajuttomaksi ja vein taikasauvasi ja karkasin kotoa. Anteeksi.”

Bellatrix pudisteli päätään ja mustat kiharat valahtivat silmille.

”Minun tässä pitää anteeksi pyytää”, Bellatrix sanoi. ”Olen yrittänyt kirota sinut jo useaan otteeseen. Lisäksi en ole kertonut sinulle koko totuutta isästäsi ja sinun jos kenen pitäisi saada tietää se.”

”Niin?” Medeia kysyi. ”Jotain olen jo kuullut. Olen tavannut Medan ja keskustellut hänen kanssaan. Tapasin myös isän veljen, Rabastanin, ja hänkin kertoi jotain. Mutta en kaikkea tiedä. Voitko kertoa?”

”Hän tosiaan oli petturi ja valehtelija”, Bellatrix kertoi. ”Siinä en ole valehdellut. Hänellä oli naisia vaikka joka sormelle. Eräänän iltana sain vain tarpeekseni ja käskin hänen häipyä. Ja niin hän tekikin.”

”Miksen minä koskaan ole kuunnellut?” Medeia moitti itseään. ”En koskaan.”

He olivat hetken aikaa täysin vaiti vain katsellen toisiaan silmiin.

”Isä on kuollut”, Medeia sanoi hiljaa. ”Rabastan kertoi. Isä ilmeisesti oli katunut tekojaan ja hän oli kuollut oman käden kautta noin puoli vuotta eronne jälkeen. Viimeisinä sanoinaan isä oli sanonut Rabastanille, että rakasti minua aina. Olit muuten aivan oikeassa silloin, minä olin Siriuksen luona. Silloin kun kävit siellä etsimässä minua, melkein jo näitkin minut. Olin siellä ylhäällä, porrastasanteella. Älä syytä Siriusta, hän valehteli minun pyynnöstäni. En vain tahtonut enää tulla kotiin. Minä ja Sirius koetimme selvittää totuutta isästä. Meillä meni niin hyvin, ettei kotiinpaluu olisi voinut vähempää kiinnostaa.”

”Sinä olet ainoa lapseni, Medeia”, Bellatrix sanoi. ”Joskus en vain ymmärrä sinua. Toisinaan taas ymmärrän sinua hiukan liiankin hyvin. Etkä sinä oikeasti ole samanlainen kuin isäsi.”

”Tiedän sen”, Medeia hymähti. ”Kaikin puolin muistutan äitiäni, kuten rakkaat ystäväni jaksavat minulle aina muistuttaa. Kuten sanoo Sirius, kuten sanoo Meda. Niin sanoi myös Rabastan.”

Bellatrixin hymy muuttui hieman varmemmaksi.

”Ystävistäsi puheen ollen -” Bellatrix aloitti.

”Olen heidän ystävänsä, sanot mitä sanot”, Medeia tokaisi.

”Tiedän sen”, Bellatrix sanoi. ”Juuri kuin minä. Jos jotain päätät niin sen myös teet.”

Medeia hymyili pienesti. Hän katsoi äitiään tämän tummiin silmiin.

”Ja sitten minä vielä löin sinua”, Bellatrix sanoi painaen katseensa alas. ”En ymmärrä, miksi tein niin. Millainen äiti minä oikein olen? Kaiken huipuksi vielä lukitsin sinut huoneeseesi. Olen niin pahoillani, Medeia.”

”Anteeksi, että hyppäsin ikkunasta”, Medeia totesi. ”En vain tahtonut olla lukkojen takana.”

”Minun olisi pitänyt tajuta”, Bellatrix sanoi. ”Tajuta, että toteutat uhkauksesi hypätä. En vain suostunut uskomaan, että sinä tosissaan hyppäisit. Vaikka olisi minun se kyllä pitänyt...”

Medeia nousi nyt kunnolla istumaan. Bellatrix kohotti katseensa.

”Moneen vuoteen en ole edes uskonut, että välittäisit minusta pätkääkään”, Medeia totesi. ”Mutta nyt sen tiedän.”

Ja sitten Medeia teki jotakin, mitä ei ollut tehnyt ainakaan kymmeneen vuoteen. Hän meni lähemmäs äitiään ja halasi tätä varovasti. Bellatrix tuntui yllättyneen, mutta kietoi kätensä hieman epäröiden tyttärensä ympärille ja nojasi päätään tämän olkapäähän.

Medeia tunsi kuumien kyynelten putoilevan olalleen, eikä voinut estää itsekään kyyneliä karkaamasta silmistä.

**

Kuudentoista vuoden ikäinen tyttö katseli ympärilleen itselleen lähestulkoon tuntemattomassa huoneessa. Hän tunsi olonsa ehkä hieman uhatuksi tuolla tuntemattomalla vyöhykkeellä, tummien huonekalujen ympäröimänä. Vaikka hän tiesikin olevansa turvassa omassa kodissaan.

Tämä oli ehkä kolmas kerta tytön elämässä, kun hän huoneessa oli. Koskaan aiemmin hän ei ollut sinne tahtonut, se oli äidin huone. Mutta viikkoa aiemmin herättyään huoneessa oltuaan tajuttomana jonkin aikaa, hän ei tiennyt kuinka kauan, hän oli käsittänyt, että kyllä hänkin saisi huoneessa käydä.

Tytön katse kiinnittyi yöpöydällä olevaan kehystettyyn valokuvaan. Hän asteli lähemmäs ja otti kehyksen käteensä, tutkaili sitä vaiti pitkän aikaa.

Kuvasta häntä katseli kaksi ihmistä, nainen ja tyttö. He olivat niin samannäköisiä, ettei sukulaisuutta käynyt kiistäminen. Itsensä tyttö kuvasta tunnisti. Itsensä ja äidin, vaikka kuvan ottamisesta olikin vierähtänyt jo useampi vuosi, varmasti yli kymmenen, sillä iäkseen hän kuvassa arveli noin kolme tai neljä vuotta. Kuvassa hän istui ulkona äitinsä sylissä, ja joku oli tehnyt hänelle päähän kukkaseppeleen.

Tyttö ei muistanut, että tuollaista olisi koskaan edes tapahtunut, mutta selvästikin siis oli. Ei hänellä ollut mitään mielikuvaa tapauksesta, ei vaikka kuinka hän koetti muistojaan kaivella.

Ovi takana aukeni hiljaa. Askeltyylistäkin tyttö saatoi jo tietää tulijan. Hän tiesi ja tunsi nuo pehmeän päättäväiset askeleet, oli tuntenut ne koko elämänsä ajan.

Äiti tuli tytön vierelle ja laski sormensa kuvaa peittävälle lasille. Tyttö kohotti katseensa. Pitkän aikaa nämä kaksi katsoivat täysin vaiti ja vakavina toisiaan silmiin.

”Löysin tämän kuvan”, tyttö viimein sanoi. ”En muista koko tapausta.”

”Olit silloin neljävuotias”, äiti kertoi. ”En minäkään muista juuri muuta kuin sen, että oli kaunis, keväinen päivä, Cissy ja Lucius olivat meillä käymässä. Jompikumpi heistä tuon kuvan taisi ottaa ja antoi sitten myöhemmin minulle. Ei meistä kahdesta ole muita kuvia kuin tämä, sen vuoksi pidän tätä tärkeänä ja erittäin suuressa arvossa. Sinä olet minun kallein aarteeni.”

Tyttö pysytteli vaiti. Hän odotti äidin jatkavan, mutta sanaakaan ei enää tullut. Sen sijaan äiti kiersi kätensä tytön harteiden ympäri ja veti lähelle itseään. Silmänräpäyksen ajan epäröityään tyttö laski luottavaisesti päänsä äidin olkapäälle.

”Millainen äiti minä oikein olenkaan?” äiti kysyi lähinnä itseltään. Äänestä kuulsi hienoinen pettymys, pettymys itseään kohtaan.

”Sinä olet äiti”, tyttö totesi. ”Se riittäköön. Ei kukaan voi olla täydellinen, mutta sinä olet silti minulle äiti. Ja minulle olet täydellinen juuri tuollaisena kuin olet, sillä minä ymmärrän sinua paremmin kuin uskotkaan.”

”Medeia”, äiti sanoi. ”En ole varmaan koskaan sanonut erästä asiaa kenellekään, sillä en ole tahtonut osoittaa heikkoutta. Olen aina ollut sitä mieltä, että rakastaminen on heikkoja varten. Nyt tiedän, että vain vahva ihminen uskaltaa kertoa rakastavansa. Sinun jos kenen täytyy saada se kuulla. Olet ainoa lapseni, ainoa tyttäreni, kaikkein tärkein asia koko minun elämässäni. Minä rakastan sinua, Medeia Selena Lestrange.”

Äiti pudotti kuvan kehyksineen sängylle ja kietoi toisenkin kätensä tyttärensä ympärille. Tyttö tiesi, että se mitä äiti oli juuri sanonut, oli jotain suurta. Jotain, mitä kenenkään muun korva ei ennen häntä ollut äidin suusta saanut kuulla.

~
A/N2: Kertokaa jooko, ettei tämä lopetus feilannut ainakaan pahasti? Niin ja oliko täällä edes halukkaita lukemaan epilogia, vai jätänkö sen kokonaan laittamatta (ja nyt ei sitten taaskaan mainita mitään siitä, että eräs Natural-alieni on minut sen jo pakottanut jossain vaiheessa tekemään, koska hänhän ei siis tiennyt tästä koko epilogiajatuksesta yhtään mitään etukäteen...)?

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja, K13, AU, drama, VALMIS 22.6.2011
Kirjoitti: Natural - 22.06.2011 01:09:12

Heii!

Aivan ihana luku, tykkäsin.
Todella paljon tykkäsin siitä, kun Medeia halusi kotiin Se oli jotenkin niin ihana kohta, tiedä sitten miksi.

Myös tuossa lopummassa pidin siitä, kun Bellatrix sanoi olevansa pettynyt itseensä ja välitti tyttärestään. Miksi ei voisi tämä meidän ihana Bellatrix Lestrangekin rakastaa ja välittää?

Ihanaa kun Medeiasta ja Bellatrixistä tuli läheisiä.

Tykkäsin tooosi paljon tuosta lopussa olevasta kursivoidusta kohdasta, ihana oli!

Ja mitä sinä oikein höpiset? Minä, itse Natural-alieni olisin muka voinut tietää jotain epilogiajatuksesta? Ehei, minullahan ei ollut mitään tietoa koko ideasta, ei :).
Ja siis myös käsken sinua kirjoittamaan tähänkin epilogin :)

Nyt kyllä harmittää, kun tämä loppui, mutta mukavaa tietää, että Bells ja Medeia on hyvissä väleissä.

Kiittäen tästä aivan ihanasta jatkoficistä,
Natural-alieni, joka kumartaa, nostaa hattua, niia, kiittää ja taputtaa tälle aivan ihanalle luvulle, kaikille luvuille ja totta kai suurimmat kiitokset ja suosion osoitukset itse ihanalle kirjoittajalle, sennamiilalle !!

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja, K13, AU, drama, VALMIS 22.6.2011
Kirjoitti: Lumille - 22.06.2011 01:11:40

wawawww ♥ En mä ees tiedä mistä alottaa. Jotenkin vaan kun luki tota tekstiä tuli ihan hirveesti mieleen kaikkea, mitä olisi voinut sanoa, mutta ihan ekaksi mä ainaskin sanon, ettei kyllä muakaan saa kovinkaan helposti itkemään. ja ei, en mä oikeestaan itkeny sitä, että tämä loppui, mutta jotenkin vaan aaaaaaaaaaaaaaaar nyt tää lopetus ja kaikki ja kaikki ja kaikki ja muutenkin kaikki. mä varmaan höpöttelen ihan sekavia, mutta tämä lopetus oli vaan jotenkin musta niin kovinkovin ihana. muutenkin mä olen ihan hirmusesti rakastanut tätä ficciä ja tää lopetus oli kyllä ihan täydellinen, vaikka jo aika varmasti tiesikin, mitä tulee käymään. mutta purrur, sä olet ihana ♥

Lainaus

Isä, joka oli aina rakastanut.

Lainaus

Viimeisinä sanoinaan, jotka hänen suustaan kuulin, hän pyysi joku päivä minua kertomaan sinulle, Medeia, että hän rakasti sinua aina.

Jotenkin etenkin tuo viimeinen lausahdus oli vaan niin ihana. siis kun jotenkiin vaan mä pysytyn kuvittelemaan Dolphin sellasena jotenkin niin semmosena vähän pöhettyneenä ja vaikka se nyt kuitenkin vähän oli millainen oli niin sellasena.. iskänä :D tai kun mun jotenkin tekisi mieli sanoa vaikka mitä mutta en mä nyt ihan kaikkea voi kirjottaa tähän kommenttiin (:

Lainaus

Minusta tuntuu, että minun pitää mennä kotiin.

aawww, ja tuo on oikeasti ehkä ihanin lause koko maailmassa tai jotain siihen suuntaan ♥

Lainaus

Äidin huoneessa.

♥

aaaaaaaaaaaaaaaaaaaa ja nyt mä aloin vielä kattomaan noita biisejä ja arg ja ♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥♥. tämä ficci oli ihan aivan tosi ihana ja muutenkin rakas ja jotenkin varmaan ehkä oikeasti ihanin kokonainen tälläinen teksti, mitä mä olen koskaan saanu olla lukemassa :) aivan superiso kiitos siitä ja aaww, tämä oli vaan ihan tosi ihana :)

ja tottakai epilogi kanssa ! hihi, eikä tämä todellakaan feilannut, ei missään nimessä :)

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja, K13, AU, drama, VALMIS 22.6.2011
Kirjoitti: sennamiila - 22.06.2011 01:39:49

Natural: Tietysti Medeia nyt kotiin tahtoi. Tyttöhän oli juuri saanut kuulla isänsä kuolleen ja tahtoi mennä varmistamaan, että edes toinen vanhemmista oli vielä elossa :) Mun mielestäni on ihan typerää, ettei meidän Bella muka voisi välittää ja rakastaa. Tai oikeesti hän varmaan sitä tekeekin, muttei vain näytä, koska on sitä mieltä, että rakastaminen on heikkoja varten. Ja toki hän nyt omaa tytärtään rakastaa :)

Ja ei, sä et ole tiennyt yhtään mitään koko suunnitelmastani tehdä tähän epilogi. Mutta älä huoli, se on jo kirjoitettu ja kun kerran kiinnostusta löytyy niin varmaankin sen tänne ensi viikolla sitten laitan.

Lumille: No, selität sitten mesessä lisää :) Oi, itkitkö sä ihan tosissaan? Sä olet aivan ihana (veikkausta siitä, kuinka mones kerta tämä oli viikon sisään? Mä sanoisin, että varmaan vähintään miljoonas). Etkä sä mitään sekavia höpöttele, tiedät varsin hyvin, että mä ymmärrän ja tajuan loistavasti kaiken, mitä sanot. Dolphy oli Medeian isä, joten voin vain kuvitella, kuinka paljon hän todella tytärtään oli rakastanutkaan, kun oli kuollut oman käden kautta, kun ei enää ollutkaan voinut nähdä tätä.

Nuo biisit, etenkin Daddy's Little Girl ja Sorry, Love Daddy tekivät minulle hirveää kuunnella. Aivan liian surullisia... Kun sitten taas Juha Tapion Kaunis ihminen on aivan hirmuisen ahdistava kappale. Jotenkin vain ne sanat ja se melodia tekevät siitä sellaisen. Tämä ficci oli itselleni tosi rakas ja tärkeä, joten nyt olo on ihan hirmuisen tyhjä ja ontto ja haikea, kun joutuu irti rakkaasta lapsesta päästämään - kyllä sä tiedät, kun oon aiheesta sulle angstannut jo ties miten monta viikkoa :) Hyvä jos viimeinen luku ei feilannut, kun itsellä sellainen pelko hieman oli. Ja kyllä, kyllä, lupaan sen epilogin ensi viikolla joku päivä laittaa

Hirrrmu suuret kiitokset kummallekin kommentoijalle, olette ihania ♥
senna

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja, K13, AU, drama, VALMIS 22.6.2011
Kirjoitti: Mustetahra - 22.06.2011 09:53:04

Tää oli niin sairaan ihana ja koskettava luku. Paras koko tarinassa.

”Moneen vuoteen en ole edes uskonut, että välittäisit minusta pätkääkään”, Medeia totesi. ”Mutta nyt sen tiedän.”

Ja sitten Medeia teki jotakin, mitä ei ollut tehnyt ainakaan kymmeneen vuoteen. Hän meni lähemmäs äitiään ja halasi tätä varovasti. Bellatrix tuntui yllättyneen, mutta kietoi kätensä hieman epäröiden tyttärensä ympärille ja nojasi päätään tämän olkapäähän.

Medeia tunsi kuumien kyynelten putoilevan olalleen, eikä voinut estää itsekään kyyneliä karkaamasta

Tuossa kohdassa itkin.

”Olit silloin neljävuotias”, äiti kertoi. ”En minäkään muista juuri muuta kuin sen, että oli kaunis, keväinen päivä, Cissy ja Lucius olivat meillä käymässä. Jompikumpi heistä tuon kuvan taisi ottaa ja antoi sitten myöhemmin minulle. Ei meistä kahdesta ole muita kuvia kuin tämä, sen vuoksi pidän tätä tärkeänä ja erittäin suuressa arvossa. Sinä olet minun kallein aarteeni.”

Tyttö pysytteli vaiti. Hän odotti äidin jatkavan, mutta sanaakaan ei enää tullut. Sen sijaan äiti kiersi kätensä tytön harteiden ympäri ja veti lähelle itseään. Silmänräpäyksen ajan epäröityään tyttö laski luottavaisesti päänsä äidin olkapäälle.

ja tuossakin itkin + parissa muussa kohdassa

Tää oli oikeesti mahtava luku. Ihanaa saada esiin Bellan pehmeempiäkin puolia

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja, K13, AU, drama, VALMIS 22.6.2011
Kirjoitti: sennamiila - 22.06.2011 10:48:52

Aaws, kiitoksia kommentistasi, Mustetahra. Oli ihanaa vaan datata töissä (tylsää olisi vain istua ja odottaa, että puhelin soisi..) ja sitten huomata täällä kommentti. Ai kamala, kun mä itketän ihmisiä. Mutta ei kai siinä mitään pahaa ole. Kai :) Ihana kuulla, että olet tykännyt - ja kyllähän tähän vielä se epilogi sitten ensi viikolla tulee. Olen huomannut sen, että tuon joskus ficeissäni esille vähän liikaakin Bellan pehmeämpiä puolia. Mutta olen varma siitä, että hän rakastaa tytärtään, vaikka tämä usein ajaakin äitinsä hermoromahduksen partaalle :D

Kiittäen tuhannesti
senna

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Hermione Granger - 22.06.2011 11:48:45

Tämä oli aivan loistava lopetus tälle ficille! Ja minä ainakin toivoisin vielä epilogia! ;)

Lainaus

(minä en itke, en. en taatusti itke. en ole heikko. äitikään ei koskaan itke, koska hän ei ole heikko. mutta hän välittää minusta sittenkin. nyt sinun täytyy pysyä vahvana, medeia selena lestrange...)

Tuo oli ihana kohta.

Niinkuin nämäkin:

Lainaus

”Hei”, Medeia viimein kuiskasi. ”Kauanko olen ollut tässä?”

”Liian kauan”, Bellatrix vastasi.

Lainaus

”Tiedän sen”, Medeia hymähti. ”Kaikin puolin muistutan äitiäni, kuten rakkaat ystäväni jaksavat minulle aina muistuttaa. Kuten sanoo Sirius,

Tämä oli siis ihana lopetus! (kuten jo mainitsinkin) Ja tuo kursivoitu loppu oli ihana.

Hermione Ja anteeksi, sekava viesti.

Niin, ja onko sinulta tullut uusi jatkoficci? Pitänee alkaa seurata...

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: sennamiila - 22.06.2011 12:18:56

Whii, kiitoksia kommentistasi, Hermione. Kyllä, mä lupaan jo, että saatte epilogin ensi viikolla :) Jos jaksan sen laittaa... Okei, kyllä mä jaksan, koska muuten tiedän parikin henkilöä, jotka murhaa mut, jos en laita. Ihana kuulla, että lopetuksesta tykätään, koska itse jostain syystä olin hirveän epävarma sen suhteen, kun tuntui että se hyppelee paikasta ja ajasta toiseen :D

Kovasti kommentistasi kiittäen
senna

P.s. Joo, on mulla (taas) alkanut uusi jatkoficci, Minne tuuli kuljettaa :)

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Arion - 22.06.2011 13:11:38

Vaikka tuntuukin oudolta aloittaa loppu kommentistasi, niin tämä tarina loppui melkein samalla tavalla kuin jos oltaisiin tehty kelmeistä oma tarina.
Tää on aivan mieletön tarina ja aivan loistava! Toisen kerran, valehtelematta, kuten rakas Bellamme sanoisi, olen heikko. Tää luku sai mut aivan kyyneliin. Tää on tosi hyvin kirjoitettu, sä oot loistava kirjoittaja. Toi alku tälle luvulle oli musta hieno. Sirius oli jotenki hieno siin, ku oli samaa mieltä Medeian kans, et olis ehkä kotiin lähdön aika.

Mutta kiitos tästä tarinasta, ja jos epilogia tulee, niin olisi todella kiva! Sitä odotellessa, kiitos!

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: sennamiila - 22.06.2011 13:19:33

Aa, kommentti ja vieläpä oikein ihana semmoinen. Kiitoksia todella paljon, Anturajalka93. Ei hirveä oikeasti, jos mä tosissaan ihmisiä tällä itketän, mutta en ainakaan usko, että se kovin pahasta olisi :) Olen oikeasti niin otettu siitä, että näinkin monen olen saanut herkistettyä kyyneliin asti (ja kaikesta muustakin), että kaikki sanatkin alkavat jo katoilla. Kyllä se epilogi sieltä vielä ihan varmasti tulee :)

Kiitos oikein kovasti
senna

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: sennamiila - 22.06.2011 22:38:38

Hihii, kiitoksia kommentistasi, Bea, olen odottanut koko päivän siun kommenttiasi :) Mutta vastailen vasta nyt, koska palasin vajaa tunti sitten kotiin neljän ja puolen tunnin näytelmäharkoista. Mä olen ihan samaa mieltäs sun kanssa siitä, että on kamalaa, kun tää loppui. Palapelisotkuja kuitenkii on yksi mun kaikkein rakkaimmista lapsistani (ficin Minne tuuli kuljettaa sekä parin julkaisemattoman originaalin kanssa). Ja Medeia on koko aika vaan käyny mulle läheisemmäks ja läheisemmäks, joten hänestä on tullut pala mun elämääni ja sellaisena myös tulee ikuisesti pysymään - en vain osaa enää laskea hänestä irti :D Ja kuka tietää, vaikka joskus kirjoittaisin tähän jonkun jatko-osan (krhm, Natural, sä olet taas manipuloinut mua!) tai spinoffin :)

Hyvä kuulla, etten feilannut tätä ja että tykkäsit. Ei Bella olisi voinut omaa tytärtään räjäyttää, koska välitti tästä ja rakasti oikein kovasti, vaikkei ollutkaan oikein hyvä sitä loppujen lopuksi näyttämään. Sitäpaitsi se oli Medeia, joka ensimmäisenä pehmeni ja halasi äitiään :) Sirius on aina ollut Medeialle kovin läheinen ja kai myös jonkinlainen isähahmo, koska omaa isää ei ole ollut lähettyvillä. Ja pienenä lapsi kuitenkin tarvitsee vierelleen kaksi läheistä ihmistä, yhden kummastakin sukupuolesta, henkilöt, joihin solmia kiintymyssuhde, joten Sirius oli pikku-Medeialle sellainen :) Ja tämä muuten on sitten psykologian tunnilla todettu tosiasia. Sillä jos se miespuolinen ei ole oma isä niin se voi olla vaikka eno tai vastaava.

Kiittäen tuhannesti
senna

P.s. Oho, tulipas taas seliteltyä jotain tosi epämäärästä :D Niin, ja kyllä te sen epilogin saatte. Eikä tämä ole vielä edes pitkä, ei verrattuna siihen, mitä tulee olemaan vaikkapa Kerran tai Minne tuuli kuljettaa ;) Ja ei, en mä usko että sulla olisi mitään jatkoficciä kesken... No okei, on sulla :)
En tykännyt uuden finin vihreästä teemasta, joten vaihdoin Astro-teemaan, tässä on kivemmat värit (:

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: sennamiila - 29.06.2011 21:50:37

A/N: No niin, ja täällä sitten kyyneleet silmissä luovutan teille Palapelisotkujen epilogin luettavaksi. En tajua, kuinka nyt tulen oikein toimeen ilman rakasta lastani, mitä nyt teen (tai siis tiedän, että kirjoitan muita jatkoficcejäni, mutta silti..). Tämä kuitenkin on tähänastisista ficeistäni ollut minulle se kaikkein rakkain lapsi - saa nähdä sitten, tuleeko sitä olemaan myös tulevaisuudessa. Veikkaan, että tulee. Ainakin yksi rakkaimmista :) Ja kuten jo hetki sitten Naturalille taisin luvatakin niin mahdollisesti tulevaisuudessa kirjoitan tähän vähintäänkin sen spinoffin, jos en muuta. Vain teidän vuoksenne, ihanaiset. Ja itseni tietysti, koska en selviä muuten kuin sen ajatuksen voimalla hengissä tästä ficistä irti päästämisestä... Tässä on epilogi, olkaapa hyvät. Ja niin on tämäkin ficci saanut päätöksensä ja se voi siirtyä arkistoihin homehtumaan. R.I.P. Palapelisotkut :)

Epilogi
Kuukautta myöhemmin

Medeia laskeutui portaita alas mustissa vaatteissaan: tyllihameessaan, jonka alareuna kutitteli polvia, paidassaan, jonka hihat levenivät ja jonka syvä kaula-aukko toi kauniisti esille vaaleaa rintakehää, korsetissaan, joka paljasti kapean uuman, korkokengissään, jotka saivat sääret näyttämään erityisen pitkiltä. Tummat kiharat oli kammattu taakse ja suljettu sinne paikoilleen hopeisella hiussoljella.

Bellatrix odotti tytärtään portaiden alapäässä lähestulkoon samanlaisessa vaatetuksessa, oikeastaan ainoa ero oli se, että hame ei ollut tyllistä ja ulottui nilkkoihin saakka. Bellatrixin kädet menivät puuskaan, kun hän katsoi Medeiaa, joka pian kasvaisi äidistään ohitse.

”Medeia”, Bellatrix käski. ”Vaihda vaatteesi.”

”Miksi?” Medeia tivasi. ”Miksi minun pitäisi vaihtaa vaatteeni? Mitä vikaa näissä nyt muka sinun mielestäsi oikein on? Aina sinä löydät jotain valittamista pukeutumisestani.”

”Jotta mitäkö vikaa?” Bellatrix kysyi. ”Kuulehan, tyttöseni, niissä on vaikka mitä vikaa. Tällä hetkellä näytät lähinnä halvalta, likaiselta katuhuoralta.”

”No voi kiitos, äiti rakas”, Medeia tokaisi. ”On se niin mukavaa, kun oma äiti haukkuu huoraksi. Tosin, mitä muuta sinulta saattaakaan odottaa? Niin että kiitos samoin vain.”

”Mitä tarkoitat?” Bellatrix tivasi.

(mitäköhän?)

”No”, Medeia mietti. ”Sitä vain, että sinun vaatteesi sattuvat olemaan melko lailla samanlaiset kuin minullakin. Hame, korsetti, paidassa syvään uurrettu kaula-aukko. Tosin ainoa eroavaisuus on vain se, että minun hameeni sattuu olemaan reilusti lyhyempi.”

Bellatrix harppasi Medeian luo ja nappasi tytön leuan etusormensa ja peukalonsa väliin. Medeia koetti pyristellä irti, mutta äiti vain tiukensi otettaan. Tyttö katsoi Bellatrixia uhmakkaana silmiin, naisen silmät iskivät kipinää.

”Niin että jos minä sinun mielestäsi näytän lähinnä halvalta, likaiselta katuhuoralta”, Medeia tokaisi, ”niin sinä näytät kyllä tismalleen samalta. Paitsi että sinulla on vain pidempi hame, mutta joka tapauksessa.”

Medeian suu levisi virnistykseen, kun hän näki äitinsä pinnan jälleen kiristyvän. Mutta sitten tapahtui jotain hyvin erikoista. Bellatrixin suupieliä alkoi nykiä ja pian hänkin virnisti, prikulleen samalla tavalla kuin tyttärensä.

”Sinä olet aivan mahdoton lapsi, Medeia”, Bellatrix totesi ja laski irti tytön leuasta. ”Ei sinulle ja itsepäisyydellesi mitään mahda. Kuriin ja järjestykseen sinut pitäisi saada, tyttöseni.”

”Ei tule onnistumaan”, Medeia sanoi huolettomasti.

”Tarvitsisit opetuksen, jonka muistat koko loppuelämäsi”, Bellatrix jatkoi välittämättä.

”Unohdan sen kuitenkin”, Medeia tokaisi.

”Miten on mahdollista, etten saa edes omaa tytärtäni kuriin?” Bellatrix kysyi lähinnä itseltään. ”Tai sitten hän on vain niin vallaton, ettei koskaan ota opikseen. Täysin kuritta kasvanut lapsi, ruotuun hänet pitäisi panna.”

”Itse olit minun ikäisenäni täysin samanlainen”, Medeia huomautti. Nyt Bellatrix taas havahtui, naulasi tiukan, pistävän katseensa tyttöön. Hän kohotti kulmiaan kysyvästi. ”Meda kertoi. Lapsi, jota ei koskaan saatu kuriin ja järjestykseen, vaikka käytettiin mitä keinoja hyvänsä.”

Viimeisetkin hymynrippeet haipuivat Bellatrixin kasvoilta. Hänen koko olemuksensa synkkeni, silmät tummuivat saaden uhkaavan katseen. Sanaakaan ei sanottu, mutta Medeiasta tuntui, että hän oli juuri kääntänyt veistä haavassa.

”Sinä saat jäädä kotiin”, Bellatrix sanoi vaarallisen pehmeästi.

”En”, Medeia kieltäytyi. ”En minä halua jäädä yksin kotiin, minä lähden mukaan.”

”Et lähde, jos käytöksesi on tuota lajia”, Bellatrix tokaisi. ”Sinä jäät kotiin ja sillä selvä. Eikä mitään vastaväitöksiä, sinä pysyt tasan täällä. Ja tämä asia on nyt tällä loppuunkäsitelty.”

”Eikä muuten ole”, Medeia intti. ”Minähän lähden, jos haluan. Mikä sinä olet minua kieltämään?”

”No mietipä sitä”, Bellatrix totesi. ”Esimerkiksi vaikkapa äitisi.”

”Ei siltä vaikuta!” Medeia kivahti.

Bellatrixin ilme synkkeni entisestään, ja Medeia tiesi menneensä taas kerran liian pitkälle. Äiti nappasi jälleen hänen leukansa sormiensa väliin tiukkaan, pihtimäiseen otteeseen, eikä laskenut irti pyristelyistä huolimatta.

”Päästä minut!” Medeia sähähti.

”En”, Bellatrix kieltäytyi. ”Kun minä sanon, että sinä jäät kotiin, asia on sillä selvä, eikä sinulla pitäisi olla siihen mitään vastaansanomista. Minä olen äitisi, ja sinun tulee myös käyttäytyä sen mukaisesti minua kohtaan.”

”Miksi käyttäytyisin, kun en ole ennenkään sitä tehnyt?” Medeia kysyi silmät viirullaan.

”No se on kyllä huomattu”, Bellatrix totesi. ”Ethän sinä koskaan osaa käyttyätyä. Et sitten missään tilanteessa.”

”Äitiini tullut...” Medeia mutisi.

”Mitä sinä sanot?” Bellatrix kysyi silmät pahaenteisesti välähtäen. Sormien ote tytön leuasta tiukkeni entisestään.

”Että olen siinäkin suhteessa äitiini tullut”, Medeia korotti ääntään.

Bellatrix ja Medeia tuijottivat pitkän aikaa toisiaan silmiin täysin vaiti, kävivät kiivasta tahtojen taistoa, jolle ei loppua näkynyt. Kumpikaan ei suostunut rikkomaan katsekontaktia, kumpikaan ei suostunut luovuttamaan ja myöntämään häviötään, alistumaan toisen tahtoon.

”Nyt”, Bellatrix sanoi ääni väristen yrityksestä hillitä itseään, ”mene välittömästi huoneeseesi. Saat pysyä siellä koko loppupäivän ja seuraavankin.”

”En mene”, Medeia kieltäytyi pysytellen itsepintaisesti paikoillaan.

”Liikettä”, Bellatrix käski.

”Entä jos ei?” Medeia kysyi.

”Sitten minä vaikka raahaan sinut sinne, jos ei muuta”, Bellatrix totesi. ”No, vauhtia nyt.”

Medeia pyöritteli hitaasti päätään.

”Jos pakotat minut taas huoneeseeni ja lukitset oven niin saatpa nähdä, hyppään alas tälläkin kertaa.”

”No pysy sitten siinä”, Bellatrix tokaisi. ”Kotiin sinä kuitenkin jäät.”

(minä en suostu tähän)

Bellatrix päästi irti tytöstä, kääntyi ja lähti kävelemään kohti ovea. Medeia katseli äitiään hiljaa, pää hieman kallellaan, pohti kuumeisesti, kuinka saisi tämän muuttamaan mieltään, vaihtamaan kantaansa asian suhteen, ottamaan hänet mukaansa.

”Jos jätät minut tänne, karkaan Siriuksen luo, enkä ole aivan heti tulossa takaisin!” Medeia huudahti äitinsä käden painuessa jo ovenkahvalle.

Bellatrixin liikkeet pysähtyivät. Hän laski kätensä alas ja pyörähti hitaasti ympäri. Pitkän aikaa hän vain katsoi tytärtään tämän tummiin silmiin, näki niissä pilkahduksen itseään, eikä voinut estää pientä hymyä kohoamasta huulilleen.

”Ala nyt sitten tulla sieltä ja vähän vauhdilla”, Bellatrix hoputti. ”Meda odottaa jo.”

Hymy levisi Medeian kasvoille ja hän riensi äitinsä jäljessä ovesta ulos aurinkoiselle pihamaalle.

Mä pelkää en elokuvasta Korppi sylissä

Ikkunasta loistaa aurinko
niin kirkkaasti
se tanssii kasvoillani hetken häipyy jo
mun luotani
Lentoon nousee parvi lintujen
niin ylväästi
ne siivin suurin lentää taakse pilvien
pois luotani

Kun isä kerroit, että kauas, kauas lähdet
niin tunsin sen,
mä pelkää en
Oot jälleen luonani, kun syttyy taivaan tähdet
Kun tiedän sen,
mä pelkää en,
mä pelkää en,
mä pelkää en

Linnut jälleen näin mun pihallain
ja iloitsin,
kun säteet auringon taas tanssii huoneessain
kuin ennenkin
Haaveissani on jo hetki se,
kun tunnistan
tuon tutun hahmon tulleen kotiportille
Sua rakastan

Kun isä kerroit, että kauas, kauas lähdet
niin tunsin sen,
mä pelkää en
Oot jälleen luonani, kun syttyy taivaan tähdet
Kun tiedän sen,
mä pelkää en,
mä pelkää en,
mä pelkää en

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Natural - 29.06.2011 22:12:11

Minä täälle hei!

Tykkäsin kovasti tästä. Ihan epäreilua kun tämä loppui, mutta älä pelkää, ei se minnekkään homehtumaan jää.

Jännä oli tuo nuoden ''riitaisa'' suhde, mutta silti niin läheinen. Pidin valtavasti!
Kuvailu oli tässä myös hyvä, vaikkei sitä paljoa sinäsä ollut. Omassa päässäni pystyin niin kuvittelemaan nuo kaksi vierekkäin ja melkein samanlaisissa mekoissa.

Lainaus

”Jos jätät minut tänne, karkaan Siriuksen luo, enkä ole aivan heti tulossa takaisin!” Medeia huudahti äitinsä käden painuessa jo ovenkahvalle.

Bellatrixin liikkeet pysähtyivät. Hän laski kätensä alas ja pyörähti hitaasti ympäri. Pitkän aikaa hän vain katsoi tytärtään tämän tummiin silmiin, näki niissä pilkahduksen itseään, eikä voinut estää pientä hymyä kohoamasta huulilleen.

”Ala nyt sitten tulla sieltä ja vähän vauhdilla”, Bellatrix hoputti. ”Meda odottaa jo.”

Hymy levisi Medeian kasvoille ja hän riensi äitinsä jäljessä ovesta ulos aurinkoiselle pihamaalle.

Tämä loppu oli mielestäni hyvä. Medeia oli jotenkin niin ihanan ovela ja kiero :)

Ääh, mitä mä keksin enää tästä sanoo? Tämä koko jatkis oli hyvä!
Muuta en enää osaa sanoa :(

Kiittäen, kumartaen ja hattua nostaen,
Natural

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: sennamiila - 29.06.2011 22:25:10

No hei vaan, Natural. Ja mä kun ehdin jo toivoa luulla, että tämä jää arkistoihin pölyttymään ja keräämään hämähäkinseittejä ;) Tietenkin Medeian ja Bellan suhde on riitaisa, koska he ovat aivan liian samanlaisia tullakseen toimeen. Mutta läheinen se kuitenkin myös on, sillä kumpikin on viimein tunnustanut todellisuudessa välittävänsä toisesta erittäin paljon. Tietenkin Medeia nyt on ihanan ovela ja kiero, koska tyttö on äitiinsä tullut :D

Kiitokset siulle kaikesta
senna

P.s. Nyt tuli kyllä hirvittävän lyhyt vastakommentti, mutta kun on vähän väsynyt olo näytelmäharkkojen jälkeen..

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Arion - 29.06.2011 22:50:21

Hieno lopetus! Tuun silti kaipaamaan tätä fikkiä, oli kyllä todella loistava, kun osaat myös kirjoittaa!
Tänään puolestaan lukiessani uutta lukua naureskelin enemmänkin Medeian ja Bellan nahistelulle :D
Tuntuu toiston arvoiselta: Loistava fikki, ja varmasti vaikeaa ajatella, että ei tuu jatkoa. Saatan jopa eksyä tänne ehkä pari kertaa keskiviikkoisin, varmaan kännykän netin kautta...

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: sennamiila - 30.06.2011 09:16:35

Kiitoksia kovasti, Anturajalka93. Et arvaakaan miten kova pala itselle oli tästä ficistä luopua, koska en millään olisi tahtonut irti päästää, vaikka tiesin, että jossain vaiheessa se olisi tehtävä :) Mutta kyllä mä joku päivä vielä uskon jotain Medeiasta ja Bellasta kirjoittavani. He ovat niin ihana kaksikko, ettei minulla vain ole sydäntä jättää heitä noin vain :D Juuri nuo kaikki nahistelut ja tappelut ja kaikki muut ovat jotenkin kieroutuneella tavalla vain niin suloista ja niitä oli kiva kirjoittaa.

Kiitoksia siullekin kaikesta
senna

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Arion - 30.06.2011 13:18:13

Hih hii... tulin heti kattoo, mitä kommentteja tänne on tullut jo epilogista. Kiitokset kiitoksista, ja ilmoittelehan sitte tänne tai jonnekin, mist me vanhat lukijat saadaan tietää, kun/jos kirjoitat joskus jatkoo tälle :D

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: sennamiila - 30.06.2011 22:13:25

Kiitokset kiitosten kiitoksista, Anturajalka93 :D Selvä homma, tulen tänne sitten kun/jos jatkoa jossain vaiheessa kirjoitan. Voi olla, että siinä menee jonkin aikaa, kun on kuitenkin niin paljon kaikkea muuta kirjoituksia kesken (ficcejä, originaaleja, kaikkea), mutta eiköhän jossain vaiheessa...

senna

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Hermione Granger - 01.07.2011 10:23:21

Ihanaa! tämä oli todellakin loistava epilogi! Bellatrix oli taas oma ihana itsensä ja Medeia... No, samanlainen, kuin äitinsä. :D (myönsi hän sitä tai ei...)

Nuo Bellan ja Medeian vaatteet olivat kivat. Niin kuin myös Bellan reaktio, kun tyttärellä oli melkein samanlaiset vaatteet.

Lainaus

”Tarvitsisit opetuksen, jonka muistat koko loppuelämäsi”, Bellatrix jatkoi välittämättä.

”Unohdan sen kuitenkin”, Medeia tokaisi.

Tu oli loistava kohta!

Lainaus

”No se on kyllä huomattu”, Bellatrix totesi. ”Ethän sinä koskaan osaa käyttyätyä. Et sitten missään tilanteessa.”

”Äitiini tullut...” Medeia mutisi.

Niin, äitiinsä tullut...

Kiitoksia tästä mahtavasta epilogista!

Hermione

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: sennamiila - 01.07.2011 11:13:06

Whii, kiitoksia, Hermione. Tässä tosiaan tuli erittäin selväksi se, että Medeia on samanlainen kuin äitinsä. Ja myönsihän hän sen ainakin jollain tavoin - meinaan juuri tuossa toisessa lainaamassasi kohdassa :D Äitiinsä tullut on tyttö tosiaan, kun ei millään suostu käytöstapoja oppimaan ;)

Kiitos kaunis sinulle sekä tästä että kaikista muistakin kommenteistasi
senna

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: Lumille - 01.07.2011 18:25:17

Hihi, mä olen aloittanut tän kommentin kirjottamisen jo joku vuosi sitten, mutta unohdin sen jo kaksi kertaa tonne välilehteen :D Mutta aivan tosi ihana epilogi, ja jotenkin vaan juuri huomaa, kuinka samanlaisia Bella ja Medaia todella ovat :) ääww, mun pitäisi varmaankin taas sisäistää itteni tähän maailmaan niin saisin taas jotain sanojakin aikaiseksi, mutta sanon vielä kerran, että tää oli aivan tosi ihana ja mahtava ficci :) kiitos ihan tositosi paljon, enemmän mä taisin löpötellä viime kommentissa :)

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: sennamiila - 01.07.2011 18:39:10

Joo, niinhän sä taisit jo ikuisuus sitten mainita lukeneesi epilogin (lue: ehkä pari-kolme tuntia sitten), Lumille. Mutta kiitoksia silti (ainakin siitä, että pääsit tänne saakka :D ). Ja kyllä, kyllä, Medeia ja Bella ovat todellisuudessa oikeasti niin samanlaisia, ettei ~~pahemmasta~~ paremmasta väliä - vaikkei kumpikaan sitä kyllä myönnäkään niin he ovat silti. Ja joo, tuu vain takaisin tähän maailmaan. Tai älä tule, Ihmemaassa on paljon kivempaa, siellä mäkin olen :)

Kiitoksia sinulle ihan kaikesta
senna

P.s. Arvatkaa vaan, kuka sai tänään inspiraation Palapelisotkujen kakkososaan, muttei osaa enää kirjoittaa...? Sitä eikä mitään muutakaan?

Otsikko: Vs: Palapelisotkuja
Kirjoitti: sennamiila - 13.07.2011 00:57:12

Kovasti kiitoksia, Bea. Ihan kaikesta. Ja mitä pahaa on muka siinä, että pitää Bellaa esikuvanaan? Ei yhtään mitään :D Tai ainakaan tietyissä tapauksissa, koska jos Bellalla on hiukset sekaisin niin sitten hänellä on hiukset sekaisin, u know ;) Ja hänellä on omat vankkumattomat mielipiteensä, jotka hyvin harvoin ovat yleinen mielipide. Siinä suhteessa Bella ainakin on oikein loistava esikuva :D

Juu, jotenkin semmoinen tunne, etten taida kirjottaa mitään Medeia/Bellatrix parituksella, mutta muuten tästä kaksikosta luultavasti tulen kyllä kirjoittamaan :) Itse asiassa jos totta puhutaan niin eilen illalla aloitin jo hiukkasen suunnittelemaan kakkososaa tälle ficille, mutta en lupaa julkaisevani tai edes aloittavani kirjoittamista vielä pieneen hetkeen, kun on niin paljon kaikkea muuta. Ja kyllä, Bella on tosi kiltti ja ystävällinen tytärtään (ja kaikkia muitakin) kohtaan :D

Kiitoksia tuhannesti kaikesta
senna

Ja pyydettiin tulla tänne ilmoittamaan tänne kun/jos jatkoa joskus kirjoitan, joten ilmoitan nyt saaneeni valmiiksi spinoffin 13-vuotiaasta Medeiasta. Peililasinsirpaleita (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=25054.0) (K13) löytyy Pimeyden voimista. Pidempää jatko-osaa olen alkanut jo kirjoittaa, joten saa nähdä, milloin se näkee päivänvalon - en sitten kertonut tätä!

Finfanfun.fi

Harry Potter -ficit => Godrickin notko => Aiheen aloitti: sennamiila - 24.03.2011 21:13:22