Finfanfun.fi

Harry Potter -ficit => Godrickin notko => Aiheen aloitti: sennamiila - 31.12.2010 16:03:49

Otsikko: Kerran [K11] VALMIS (osa 7/7, luku 8/8 + epilogi) ilmestynyt 26.5.
Kirjoitti: sennamiila - 31.12.2010 16:03:49
Title: Kerran

Author: senna

Beta: Ei ole muuten kuin haussa

Genre: romance, angst, drama, AU, H/C, songfic(?)

Rating: K11

Pairing: OC(Bethy)/Severus, Narcissa/Lucius, Lily/James, Bellatrix/Remus ja muuta mukavaa, jotka selviävät ajan myötä, mainintana mm. Bellatrix/Rodolphus

Disclaimer: Pelailen omia pelejäni J.K. Rowlingin hahmoilla ja osittain myös paikoilla. Kaikki minkä tunnistatte hänen käsialakseen, kuuluu hänelle. Ficeissä esiintyvät kappaleet eivät myöskään kuulu minulle ja niiden omistajat esittelen poikkeuksetta aina osan alussa. Minä omistan itse vain pari hahmoa sekä tietokoneen ja liian vähän aikaa kirjoittaa. Ficin nimikkokappaletta Kerran laulaa Laura Voutilainen.

Quote: "Tiedätkö sinä lainkaan, millaista on seurata vierestä heidän kärsimystään?"

Warnings: Pidän velvollisuutena varoittaa teitä muutamista seikoista ennen kuin aloitatte lukemisen: 1. Kielenkäyttö voi paikoittain olla melkoista. 2. Ficissä puhutaan perheväkivallasta. 3. Osa hahmoista on kyllä niin OoC, etten edes tajua miten niistä on sellaisia tullut (älkää siis lukeko jos OoC ei innosta). 4. Ensimmäisessä osassa on liikaa onnellisia loppuja, koska varsinaiset tapahtumat alkavat vasta toisessa osassa. 4. Kuolemaa, sekoamista, ehkä jonkinlaista ristiriitaisuutta (toivottavasti ei paljoa) ja muuten vain outoa menoa

A/N: Alunperinhän minun oli siis tarkoitus kirjoittaa yksi ainoa, lyhyt ficci. No, sitten tämä alkoi vain vähän paisua, enkä voinut millään estää sitä. Ja kuten äsken jo mainitsin, ensimmäinen osa antaa vain hieman taustoja tulevalle, joten mitään actionpläjäystä ei ainakaan vielä kannata odotella. Ja tämäpä osallistuu FF50:een sanalla 008. Vuodet. Mutta tämän pitemmittä puheitta: traileri, olkaapa hyvät



(https://i.imgur.com/hBi75Vh.jpg)



Kaksi ystävystä tapaavat pitkästä aikaa...
”Älä suotta vähättele itseäsi, koska A. sinä et ole vanha ja B. sinä et ole ruma.”

… toinen on iästään huolimatta joskus hyvinkin lapsellinen...
”Minäpäs tiedän, että sinä tykkäät Kalkaroksesta!”

… kun taas toinen on maltillisempi.
”Sanooko nimi Remus John Lupin mitään?”

Toinen rakastaa siskoaan...
”Juuri tuollaisena minä sinua rakastan.”

… joka saa lapsen...
”Miksi kaikille tulee vauva?”

… mutta häntä kohtaan ihmisillä on ennakkoluuloja...
”Tuhlaajatyttö on palannut!”

… jotka murtuvat.
”Jos satutat serkkuani millään tavoin, nirhaan sinut omin käsin.”

Jotkut ennustukset...
”Heidän kohtalonviivansa ovat yhtenevät!”

… käyvät toteen.
”Haluan kuulla sen sinun omasta suustasi.”

Eräät muistelevat vanhoja hyviä aikoja...
”Hyvää päivää, olen Sirius Musta. Mutta senhän te kaiketi jo tiesittekin.”

… kun taas toiset pitävät omastaan tiukasti kiinni.
”Hei! Vain minulla on oikeus sanoa Lil!”

Toiset eivät ole niin onnellisia...
”Kaikki oli pelkkää kipua ja tuskaa.”

… sillä eron hetkiä on koettu...
”Meitä ei enää ole.”

… mutta se ei ollut tullut yllätyksenä.
”Se oli tuhoontuomittu jo sinä hetkenä, kun kihlauduimme.”

Kaikki ei kuitenkaan aina ole sitä miltä näyttää...
”Ja minä kun olen aina luullut Bellatrixin sotkeutuneen pimeyden voimiin!”

… mutta jotkut ajatukset pysyvät ennallaan.
”Luulin, että osaisit valita seurasi paremmin!”


Kuka saa kenet?
”Nyt minäkin tiedän! Tai ainakin luulen tietäväni! Tai siis tiedän! Tietenkin minä tiedän!”

Se selviää vain lukemalla...
”Et voi tehdä tätä minulle!”

… jos selviää.
”Onko se okei?”


Kaikki tulee muuttumaan...
"Niinhän ne kaikki sanovat."

... tammikuussa 2011
”Ja se kaikki oli vain alkua.”


Sennamiila pictures ylpeänä esittää:

Kerran, osa I


Rajaton rakkaus


"Tuon minä otan loukkauksena!"



A/N2: Niin aivan, kappaletta Rajaton rakkaus laulaa siis iki-ihana Kake Randelin <3
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (traileri 31.12.10)
Kirjoitti: Natural - 31.12.2010 22:18:29
Jäin heti koukkuuun! Ootan innolla kunhan tämä sitten alkaa ja tuo traileri oli jännä!
Ja joo oon samaa mieltä että Kake on paras <3!
Ja täs vähä aikaa sitten huomasin et olen sun Bellatrixficci fani ;) !

Innolla odotellen
Natural
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (I osa, luku 1/9)
Kirjoitti: sennamiila - 02.01.2011 13:43:35
Natural: Hohoo, mä saan ihmisiä koukuttumaan, vähän hienoo. Ja oih, säkin tykkäät Kakesta <3 (kai hän on kesällä menossa katsomaan näytelmää ko. laulajasta?). Hih, mun Bellaficeillä on fani :)

A/N: Huomenna alkavan kevätlukukauden kunniaksi (kunniaksi ja kunniaksi - mitä hyvää siinä muka on) ajattelin laittaa nyt ensimmäisen osan ensimmäisen luvun tähän. Sitten kun opiskelu taas alkaa, ei varmaan ole enää niin paljon aikaa kirjoitella, kun pitää tehdä kaiken maailman koulujuttuja. Mutta nyt, olkaapa hyvät. Ja varoitan vielä, että eräät hahmot ovat melkoisen erilaisia kuin kirjoissa.
Niin ja kaiken näköisiä ja kommentteja otetaan mielellään vastaan





I luku, Täällä taas


”Bella!”

”Bethy!”

Kolmissakymmenissä oleva nainen juoksi minua kohden kädet levällään. Hänellä oli kauniit kasvot, joihin omaa synkkyyttään loivat tummanruskeat silmät. Hänen mustat, kiharat hiuksensa liehuivat lujassa tuulessa. Heittäydyin hänen kaulaansa, ja hän kietoi kätensä ympärilleni. Kummallinen lämpö valtasi ruumiini. Se oli ystävyyttä se.

”Siitä on niin kauan”, sanoin hymyillen. ”Olen ikävöinyt sinua.”

”Kuin myös”, Bella nauroi.

Hänen naurunsa oli kaunista, helisevää, kuin kevätlintujen sirkutusta.

”Oletko kunnossa?” kysyin.

”Paremmassa kuin aikoihin”, Bella vastasi.

Hän rutisti minua vielä kerran lujasti ja astui sitten askeleen taaksepäin. Hän mittaili minua katseellaan.

”Olet kasvanut aikuiseksi tämän vuoden aikana”, Bella totesi. ”Olet niin muuttunut viime kerrasta. En olisi kyllä välttämättä tunnistanut... Olet nainen, kultaseni. Nuoret kollit jo varmasti pörräävät ympärilläsi. Eikö näin ole mitä?”

Pudistin päätäni.

”Eikö?” Bella varmisti. ”Oletko nyt aivan varma? No, joka tapauksessa olet varmasti onnistunut ainakin herättämään monen nuoren sankarin mielenkiinnon.”

”Enpä usko”, totesin.

”Kuulepas nyt, Crista Embeth Mimieux”, Bella sanoi. ”Älä suotta vähättele itseäsi. Olet kahdeksantoista. Juuri siinä iässä nainen on kauneimmillaan. Sinun täytyy etsiä itsellesi mies ennen kuin se on liian myöhäistä. Ennen kuin sinusta tulee vanha ja ruma niin kuin minusta.”

Bella irvisti.

”Älä suotta vähättele itseäsi”, toistin Bellan sanat, ”koska A. sinä et ole vanha ja B sinä et ole ruma. Ja kyllä sinullekin vielä mies löytyy, minä tiedän sen.”

”Toiveajattelua”, Bella nauroi. ”Mutta mennään nyt. Haluan tietää kaiken, mitä vuoden aikana on tapahtunut. Niin ja tietenkin nähdä ihmisiä.”

Bella kietoi kätensä olkapäilleni ja kävelimme yhdessä puiston halki.


**


”Crista Embeth Mimieux?” kysyi ääni edessäni eräänä päivänä.

Kohotin katseeni ja näin kylmien, tummien naisen silmien katsovan minua. Nainen oli minua pidempi ja ehkä noin kymmenen vuotta vanhempi. Hän oli pukeutunut kokonaan mustaan.

”Oletko Crista Embeth Mimieux?” nainen kysyi kylmästi.

Nyökkäsin.

Nainen otti taikasauvansa esiin ja osoitti sillä minua. Vedin terävästi henkeä. Vapisin kauttaaltani.

”Pelkäätkö sinä?” nainen kysyi hymyillen ivallisesti.

Nyökkäsin taas.

Nainen nauroi kylmää ja julmaa naurua. Pelkäsin koko sydämestäni, mutta kaikesta huolimatta pakottauduin katsomaan naista silmiin. Naisen nauru lakkasi kuin veitsellä leikaten.

”Mutten niin paljon, etten uskaltaisi tehdä jotakin”, kuiskasin ottaen samalla taikasauvani esiin. ”Karkotaseet!”

Naisen taikasauva lensi kauas tavoittamattomiin. Nainen rääkäisi. Hän katsoi minua silmät tulvillaan vihaa.

”Kuinka sinä uskallat -” nainen sähähti ja loikkasi kimppuuni kuin kissa.

Nainen onnistui taivuttamaan taikasauvan pois kädestäni. Hän kierähti pois päältäni.

”Tulejo sauva!” nainen huudahti, ja hänen taikasauvansa lensi hänen käteensä.

”Ei!” kirkaisin.

Nainen nousi seisomaan ja osoitti minua jälleen taikasauvallaan. Hän mutisi jotain ja siinä samassa hänen taikasauvastaan ilmestyi köysiä, jotka sitoivat minut. Sitten silmissäni pimeni.



**


19-vuotias nuorukainen istui pöydän ääressä. Edessään hänellä oli höyryävän kuuma kupillinen kaakaota, johon hän ei ollut koskenutkaan. Hän vain tuijotti käsissään olevaa kirjettä.

Nuorukaisen olkapäitä hipovat mustat hiukset valuivat tummien silmien päälle. Punaisista silmänaluksista näki, että hän oli itkenyt. Kirjeen päälle tipahtaneet kyyneleet olivat sotkeneet tekstiä ja tehneet siitä epäselvää.

Ovi avautui ja samanikäinen nainen astui sisään. Naisen vaalea, pörröinen kiharapilvi valui olkapäille. Siniset silmät tuikkivat innosta paksujen silmälasien takaa. Hän ripusti takkinsa naulakkoon ja tuli sitten keittiöön.

”Hei!” nainen hihkasi. ”Mitä sinä teet täällä?”

Nuorukainen kohotti katseensa ja näki naisen. Hän hätkähti niin rajusti, että kaatui tuolillaan taaksepäin, löi päänsä lattiaan ja menetti tajuntansa.
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (I osa, luku 1/9)
Kirjoitti: Natural - 03.01.2011 14:28:56
Vähän oli jännä! Haluun jatkoo! ;)
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (I osa, luku 1/9)
Kirjoitti: sennamiila - 03.01.2011 16:22:04
Oi, Beatrice ja Natural! Te ootte niin ihania, kun luette näitä mun ficcejä ja jaksatte vielä kommentoida. Jo tollanen pienkii kommentti niinku 'odotan jatkoa' saa mut tosi iloseks ja kirjottamaan aina vaan lisää ja lisää <3 Jatkoa tulee, kunhan jaksan/ehdin laittaa.
Tässä kuitenkin nyt, kuva Bethystä (http://i565.photobucket.com/albums/ss98/AniitoMitial/Vihkotaidetta/drawbethy.jpg). Piirsin tänään musantunnilla vihkoon, joten tuloskin on sen mukainen eli ei mitenkään hirveän hieno. Hoo, voin joskus yrittää piirtää paremman, jos enää osaan :) Muista hahmoista kuvia olen laittanut blogiini (http://sennamiila.blogspot.com/2011/01/koska-koulun-penkilla-on-tylsaa.html). Nekin on koulussa piirrettyjä (koska tunneilla on niin tylsää)

// edit: Innostuin piirtään Bethyä ja tässä (http://i565.photobucket.com/albums/ss98/AniitoMitial/Art/bethy.jpg) on lopputulos
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (I osa, luku 1/9)
Kirjoitti: sennamiila - 03.01.2011 20:19:41
Kiitos taas Beatrice :) Voin piirrellä vielä jossain vaiheessa lisääkin noita ficcihahmoja kunhan ehin (niinku vaikka huomenna kemiantunnilla). Ja joo, meillä alko koulut tänää (hyvin pärjäsin ja olin oikeen pirtee alle kahen tunnin yöunien jälkee) : Jatkoa ficciin laitan varmaa viikonloppuna kun on neljä päivää vapaata (jesjes, jää kaks tuntii kemiaa pois tältä viikolta!)
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (I osa, luku 2/9)
Kirjoitti: sennamiila - 04.01.2011 14:10:34
A/N: Okei, okei, minä huijasin, laitan jatkoa jo nyt. On vaan niin tylsää olla kipeänä (heh, ensin kolme tuntia koulun penkillä kituutettuaan), että tässäpä, olkaa hyvät. Tämän luvun kohdalla varoitan kielenkäytöstä (koska Bellalla ei ole käytöstapoja - en kai vaan spoilannu liikaa)




II luku
Yllätysvieras



Kun seuraavan kerran avasin silmäni, olin pienessä huoneessa. Kaikkialla ympärilläni näkyi vain harmaan eri sävyjä. Minua puistatti. En pitänyt paikasta lainkaan.

Nousin istumaan ja tunnustelin kaapuni taskuja. Taikasauvani oli viety. Missä oikein olin? Mitä oli tapahtunut?

Muistini alkoi pikkuhiljaa palailla. Muistin mustiin verhoutuneen naisen, jonka kanssa olin taistellut. Nainen oli voittanut. Sitten hän oli köyttänyt ja tainnuttanut minut. Ja nyt olin täällä, tässä kolkossa, ahdistavassa huoneessa vain yhden kysymyksen kanssa: Miksi?



**


Avasin oven ja laskin Bellan sisään. Jätimme takkimme naulakkoon ja siirryimme sitten keittiöön. Ensimmäinen havaintoni oli nuori mies selällään lattialla ja samanikäinen nainen polvistuneena hänen viereensä. Nainen kohotti katseensa tajutessaan jonkun muunkin olevan paikalla.

”Bethy!” nainen huojentui. ”Onneksi tulit! Hän kaatui tuolilla ja löi päänsä!”

Polvistuin nuoren miehen viereen. Vilkaisin häntä ja sitten hätääntyneenoloista naista vierelläni.

”Ei hätää, Siby”, tyynnyttelin. ”Hän on vain menettänyt tajuntansa.”

Siby nyökkäsi itku kurkussa.

”Katsotaan”, totesin. Otin taikasauvani esiin ja osoitin sillä nuorukaista. ”Herpaannu.”

Nuorukainen avasi hitaasti silmänsä. Oli kuin hän olisi herännyt unesta. Hän ei tuntunut lainkaan tajuavan, missä oli. Viimein hänen katseensa tarkentui minuun.

”Lily...” nuorukainen mutisi.

”En minä ole Lily”, totesin. ”Olen Embeth. Ja saanen kysyä, mitä sinä teet täällä?”

Nuorukainen säpsähti ja nousi istumaan. Hän katseli hädissään ympärilleen.

”Minä...” nuorukainen yritti. ”Minä... tuota noin... Isä potki minut ulos... En tiennyt, minne menisin... tulin tänne... en tiennyt mitään muutakaan paikkaa... en tunne ketään muita... minä... anteeksi, Embeth...”

”No jaa...” totesin. ”Ei se mitään. Tervetuloa, Sev. Meillä on täällä nyt vähän täyttä, mutta hyvinhän me tänne varmaan mahdumme. Vai mitä luulet, Siby?”

”Aivan niin”, Siby huokaisi. ”Kyllä, kyllä.”

Ja hän vaipui jälleen aatoksiinsa. Hetken aikaa oli aivan hiljaista.

”Minä tiesin tämän”, Siby puuskahti yllättäen. ”Tiesin, että saamme tänään kaksi vierasta.”

Virnistin Sibyn takansa seisovalle Bellalle.


**


Olin ollut huoneessa ikuisuudelta tuntuneen ajan, varmaankin jo tunteja, ennen kuin jotain edes tapahtui. Kuulin avaimen kiertyvän lukossa. Ovi aukeni ja sisään paiskattiin nainen.

”En tahdo enää olla sinun ja petollisen mielesi kanssa missään tekemisissä!” kuulin voimakkaan miesäänen sanovan.

Ja sitten ovi pamahti kiinni. Nainen juoksi ovelle ja alkoi hakata sitä nyrkeillään.

”Et voi tehdä tätä minulle!” nainen kirkui. ”Et voi! Helvetin psykopaatti! Päästä minut ulos sinä vitun sadisti! Päästä ulos! Nyt! Saatana! Vihaan sinua!”

Ovi ei kuitenkaan auennut. Nainen haukkui miehen aivan lyttyyn kaikilla mahdollisilla haukkumasanoilla Hän ryskytti ovea pitkän aikaa.

Viimein nainen luovutti ja lysähti istumaan ovea vasten. Näin kiukunkyynelten kimaltavan hänen kalpeilla kasvoillaan. Nainen vilkaisi minuun ja siinä samassa tunnistin hänet samaksi naiseksi, joka oli tainnuttanut minut.

”Sinä!” sähähdin.

Olin kuitenkin väsynyt ja tyydyin vain mulkaisemaan naista vihaisesti. Nainen vaikutti kiukkuiselta ja halveksuvalta.

”Minä”, nainen tuhahti.



**


”No, entäs sitten?”

Oli ilta. Istuimme Bellan kanssa pöydän ääressä siemaillen kaakaota ja jutellen.

”Eipä mitään ihmeellistä”, Bella vastasi. ”Kun kaikki oli selvitetty, pääsin vihdoin ja viimein lähtemään kotiin.”

Hymyilin Bellalle ja hörppäsin kaakaota.

”No, mutta eikö sinulla tosiaan pyöri ympärillä noita miesehdokkaita?” Bella tivasi.

”No jaa...” mietin. ”Kai niitä jotain... En minä nyt oikein osaa sanoa...”

”Minä tiesin sen!” Bella huudahti ja hyppäsi seisomaan voitonriemuisena. ”Tiesin!”

”Tiesit minkä?” kuului hiljainen kysymys varjoista.

Käänsimme katseemme. Sev astui näkyviimme. Hän katsoi meitä hieman arasti.

”Ei mitään”, Bella tokaisi. ”Kalkaros menee nyt pois siitä, kun minä puhun Bethyn kanssa kahdenkeskeisistä asioista.”

Sev kääntyi kannoillaan ja lähti huoneesta. Bella seurasi Seviä katseellaan, kunnes tämä katosi näkyvistä.

”No menihän se”, Bella tuhahti ja kääntyi sitten katsomaan minua. ”Keitä ne on?”

”Ketkä?” kysyin. Olin jo unohtanut keskustelunaiheen tuon pienen välikohtauksen aikana.

”No ne pojat, hei haloo”, Bella muistutti.

”Aivan”, muistin. ”Ne on... ei oikeen ketään... Tai ei ne ainakaan minua kiinnosta.”

”Onko sinulla edes ollut juttua kenenkään kanssa?”

”Ei.”

”Sinulla pitäisi kyllä olla joku. Tuolla ulkonäöllä voisi saada kenet tahansa.”

”Joo, niin... Mutta pitäisi varmaan laittaa pedit jo valmiiksi. On jo myöhä ja pääsee sitten nukkumaan.”

Join loput kaakaostani, nousin ylös ja menin olohuoneeseen. Heilautin taikasauvaani ilmassa ja lattialle ilmestyi patja. Pari heilautusta lisää niin patjalle ilmestyi tyyny ja peitto. Sitten menin huoneeseeni ja tein siellä samat taiat.

Palasin takaisin keittiöön, jossa Bella istuskeli.

”Pedit ovat nyt valmiina”, ilmoitin. ”Oletko nähnyt Seviä?”

Bella viittasi viereensä. Astuin pari askelta eteenpäin ja näin Sevin istumassa pöydän päässä.

”Tein sinulle vuoteen olohuoneen lattialle”, sanoin. ”Onko se okei?”

”On”, Sev totesi. ”Kiitos.”

Sev poistui huoneesta.

”Ehkä meidänkin olisi paras mennä nukkumaan”, sanoin. ”Sitten jaksamme herätä aamulla ja tehdä kaikkea.”

”Aivan”, Bella hymyili.

Menimme yhdessä huoneeseeni ja kävimme nukkumaan.
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (I osa, luku 2/9)
Kirjoitti: Natural - 04.01.2011 17:03:35
Tää oli kiva ja haluun jatkoaa!

Joo meilläkin on tuo koulu jo alkanu -.-
Ja noi piirustukset oli tosi kivoja... Osaisimpa minäki piirtää
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (I osa, luku 2/9)
Kirjoitti: sennamiila - 04.01.2011 20:14:57
Hehee, jatkoa tulee... joskus. Ehkä torstaina, kun totean että 'ihanaa, ei ole koulua, eikä kahta tuntia kemiaa' :) niin ihan sen kunniaksi
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (I osa, luku 3/9)
Kirjoitti: sennamiila - 06.01.2011 16:52:12
A/N: Taisinpa lupailla, että torstaina tulee uutta. No, tässäpä sitten. Ja sitten piti sanoa jotain... Aivan, luvun nimi tulee Kake Randelinin kappaleesta Rajaton rakkaus ja että Kake on ihan paras <3 (tämän sanon käsi sydämellä, sillä minulla on kunnia tuntea ko. artisti). Ja ensi kesänähän miehestä nähdään näytelmä kesäteatterissa ja mies itsekin nähdään lavalla :) Sinne siis



III luku
Lumihiutaleet niin hiljaa poskillemme laskeutuu



Kului pari päivää. Koko sen ajan olimme tyystin puhumatta toisillemme. Olin kuitenkin pannut merkille, että naisella oli pahannäköinen haava oikeassa käsivarressaan. Se ulottui olkapäästä ranteeseen ja näytti koko ajan vain menevän pahemmaksi.

Sinä päivänä se oli pahoin tulehtunut ja sen näki kaikkialta. Nainen ei kyennyt liikuttamaan kättään lainkaan. Hänen kasvonsa olivat aivan valkeat, lukuunottamatta punaisina helottavia poskia, ja kasvoilla pisaroi kylmä hiki. Hänen katseensa harhaili koko ajan. Kaikki alkoi näyttää niin pahalta, että aloin huolestua. Ja koska olin aina ennenkin auttanut toisia, päätin niin tehdä nytkin, kaikesta suuttumuksestani huolimatta.

Menin naisen luo samalla, kun hän vajosi lattialle pitkin pituuttaan. Kumarruin hänen ylleen. Puoliavonaisten silmäluomiensa välistä hän kykeni juuri ja juuri kiinnittämään katseensa minuun.

”Auta minua”, nainen muodosti sanat huulillaan. ”Pyydän. Auta.”

Polvistuin naisen viereen ja katsoi hänen haavaansa.

”Jos minulla vain olisi taikasauvani”, mutisin itsekseni.

Nainen liikahti inahtaen kivusta. Hän nosti hieman vasenta kättään ja siinä oli jotain – minun taikasauvani.

”Onko tämä ollut sinulla koko ajan?” tivasin.

Nainen nyökkäsi voimattomasti.

”Minä -” aloitin. ”Äh, aivan sama.”

Vedin taikasauvaani noin puolen sentin päässä naisen haavasta mutisten samalla taikasanoja. Haavan reunat kuroutuivat yhteen ja tulehtunut väri katosi. Haavan päälle kasvoi uutta ihoa ja jäljelle jäi vain pitkä arpi.

”Se voi olla kipeä vielä jonkin aikaa”, sanoin. ”Tämän enempää en kuitenkaan voi tehdä.”

Nainen käänsi päätään minun suuntaani.

”Kiitos”, hän muodosti sanan huulillaan.

Koetin hymyillä rauhoittavasti. Jonkinlainen väri oli jo alkanut palailla naisen kasvoille.

”Tarvitset vettä”, totesin.

Heilautin sauvaani ja eteeni ilmestyi lasi. Toinen heilautus ja lasiin tuli vettä. Autoin naisen hieman ylemmäs ja vein lasin hänen huulilleen. Nainen joi ahnaasti koko lasillisen.

”Kiitos”, nainen kuiskasi. ”Kaikesta.”



**


Heräsin jo kuuden aikaan aamulla, kun toiset vielä nukkuivat. Hipsin hiljaa olohuoneen läpi keittiöön. Lämmitin itselleni kaakaota ja istuin pöydän ääreen nauttimaan aamuyön hämärästä ja hiljaisuudesta.

Silloin mieleeni ponnahti ajatus: Kun kuljin olohuoneen läpi, olinko nähnyt Seviä siellä? Oliko hän enää nukkumassa vai kenties jo herännyt ja lähtenyt jonnekin?

Ponkaisin ylös, nappasin taikasauvani mukaan ja hiivin olohuoneen ovelle.

”Valois”, kuiskasin ja taikasauvani päähän ilmestyi valo.

Kohdistin valon lattialle ja siinä Sev nukkui käpertyneenä sikiöasentoon ja peitto painettuna rintaa vasten. Se näky herätti minussa halun suojella.

Seisoin ovella pitkän aikaa ennen kuin tajusin lähteä. Menin keittiöön ja jouduin lämmittämään jäähtyneen kaakaoni uudestaan, jonka jälkeen istuin takaisin pöydän ääreen. Ei kulunut kuin hetki, kun näin jonkun tulevan myös keittiöön. Kohotin katseeni ja näin täysissä pukeissa olevan Sevin, joka ei tuntunut havainneen minua.

”Huomenta”, totesin vienosti hymyillen.

Sev hätkähti ja kiinnitti katseensa minuun.

”Ai”, hän hämmästyi. ”Huomenta. En odottanut, että tähän aikaan kukaan olisi vielä hereillä.”

”No, minä olen”, hymähdin. ”Heräsin, enkä saanut enää unta.”

”Sama juttu”, Sev sanoi.

Hänkin teki itselleen kupillisen kaakaota ja istuutui pöytään minua vastapäätä.

”Kai minä saan olla täällä?” Sev kysyi varuillaan. ”En ole kauaa, en varmasti. Siihen saakka vain, kunnes löydän asunnon itselleni.”

”Tietenkin saat olla täällä”, vastasin. ”Ihan niin kauan kuin tarvitsee. Ei sinulla ole mitään kiirettä pois täältä.”

”Kiitos”, Sev sanoi.


**


Laadimme suunnitelman ja onnistuimme pakenemaan. Onneksi hän oli onnistunut nappaamaan taikasauvamme mukaansa kenenkään huomaamatta. Pakomme jälkeen majoitumme minun asuntooni, ettei meitä löydettäisi. Pelkomme oli kuitenkin aivan aiheeton.

Kaikesta vihasta ja kiukusta, jota tunsin häntä kohtaan aluksi, huolimatta, tutustuimme toisiimme. Alkusysäyksenä kaikelle toimi se, että olin auttanut häntä parantamalla haavan hänen käsivarrestaan ja näinollen auttanut hänet pois tuskasta ja kivusta. Tutustuimme laatiessamme pakosuunnitelmaa, paetessamme, majoittuessamme asuntooni.

Tämä kaikki johti ystävyyteen minua kymmenen vuotta vanhemman Bellatrix Lestrangen kanssa.



**


Juttelimme Sevin kanssa keittiön pöydän ääressä varmaankin lähes kaksi tuntia. Sitten hän ilmoitti, että hänen täytyi lähteä. Hänen lähdöstään ehti kulua muutama minuutti, kun Bella tuli keittiöön.

”Arvelinkin, että olet jo herännyt”, Bella hymähti. ”Aamuvirkku.”

”No huomenta vaan sinullekin”, totesin. ”Olen ollut hereillä jo kuudesta asti. Ja mikäs sinut sai näin aikaisin nousemaan, aamuntorkku?”

”Se kun menin aikaisin nukkumaan”, Bella naurahti. ”Monta monituista tuntia aiemmin kuin yleensä. Olemmeko me kahdestaan täällä, kun on näin hiljaista?”

”Siby lähti tänään töihin kuudelta”, kerroin. ”Sev heräsi vähän minun jälkeeni. Hän lähti hetki sitten.”

”Ja te olitte koko sen ajan kahdestaan täällä?” Bella tarkensi.

”Niin... no... joo”, vastasin.

”Onko teillä jotain peliä?” Bella kysyi virnistäen.

”Ei”, tokaisin. ”Vain kavereita.”

”Juu...” Bella totesi. ”Niinhän ne kaikki sanovat...”

”Ihan oikeasti!” väitin. ”Etkö sinä muka usko minua?”

”Tietenkin uskon”, Bella sanoi ja pyöritteli silmiään.

”Sinä olet ihan tyhmä!” tokaisin.

Bella tarkkaili minua hetken aikaa. Sitten hänen huulilleen levisi hymy.

”No mitä nyt?” tivasin.

”Punastuit!” Bella kiljaisi.

”Väliä?” kysyin. ”Ei?”

”On!” Bella huudahti. ”Punastuit! Eli tykkäät Kalkaroksesta!”

”Bella, sinä käyttäydyt kuin pikkulapsi”, totesin. ”Et lainkaan niin kuin ikäisesi tulisi käyttäytyä.”

”Sillä taas ei ole mitään väliä!” Bella hihkui. ”Kun minäpäs tiedän, että sinä tykkäät Kalkaroksesta!”

”Sinä se sitten osaat joskus olla rasittava”, huokaisin pyöräyttäen silmiäni.

”Tiedän sen!” Bella iloitsi. ”Mutta sinä tykkäät Kalkaroksesta!”

”No entä sitten vaikka tykkäisinkin?” kysyin.

Bella vaikeni. Hän katsoi minua kuin puulla päähän lyötynä.

”Tykkäätkö siis ihan oikeasti?” Bella kysyi hiljaa.

”En tiedä”, vastasin. ”En ole koskaan ollut ihastunut. En tiedä millaista se on. Mutta jos se on tällaista niin kyllä.”

Painoin katseeni pöytään.

”Älä turhaan häpeile tunteitasi”, Bella sanoi. ”Olen aivan varma, että Kalkaros pitää sinusta. Miksi hän muuten tänne olisi tullut, kun hänen isänsä ajoi hänet ulos? Hän tarvitsee vain pienen alkusysäyksen.”

”Bella”, varoitin, ”sinä et mene sanomaan yhtään mitään.”

”En tietenkään”, Bella totesi ja nosti kätensä ilmaan luovuttamisen merkiksi. ”Mutta jos aiot odottaa, että Kalkaros huomaa sinun ihastuneen häneen tai edes omat tunteensa, saat odottaa maailman loppuun asti, sillä miehet ovat tunnetusti typeriä.”


**


Kiertelimme Bellan kanssa koko päivän kaupungilla. Yöllä oli satanut lunta ja puut olivat huurteessa. Pieniä lumihiutaleita satoi hiljakseen päällemme. Tunnelma oli taianomainen.

”Ja sitten hän sanoi, että...” selitin. ”Mitä nyt, Bella?”

Bellan kasvoille oli puhuessani levinnyt tietäväinen hymy. Bella kääntyi katsomaan minua.

”Tiedätkö, sinusta näkee selvästi, että olet ihastunut Kalkarokseen”, Bella totesi. ”Et ole koko aikana puhunut juuri mistään muusta.”

Punastuin. En ollut tajunnut puhuvani vain Sevistä koko ajan.

”Ai”, menin hämilleni. ”En tajunnut. Anteeksi.”

”Ei se minua haittaa”, Bella naurahti.

Hetkeksi välillemme lankesi hiljaisuus.

”Tahtoisitko käydä tervehtimässä siskoasi?” kysyin viimein.

”Käydään ihmeessä!” Bella innostui. ”Enhän ole nähnyt pikku-Cissyäkään vuoteen.”
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (I osa, luku 3/9)
Kirjoitti: Natural - 07.01.2011 18:35:43
Kivaa, tänne on tullu jatkoo ;)!

Tää oli tosi kiva. Tykkäsin kovasti <3 Jaa tuota ööh... Haluun jatkoaa jaa... Kuvailu oli kiva!
Hmm... Olikohan muuta? Ei varmaan muutan kun,
Kiittäen ja kumartaen
Natural
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (I osa, luku 3/9)
Kirjoitti: sennamiila - 07.01.2011 18:46:50
Kiitos, kiitos Natural. Jatkoa tulee... tuota noin... ehkä... enpäs osaakaan sanoa. Ensi viikko on niin täynnä, kun on äikän puhe, musan esitelmä ja matikan kotikoe. Kaikki tosin maanantaina, mutta jokaikiset teatteriharkat (eli siis kolmet) alkaa ensi viikolla. Pitääpä katsella, ehkä mä jotain ensi viikon aikaan saisin laitettua. Jos ei opiskelu liikaa paina päälle :)
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (I osa, luku 4/9)
Kirjoitti: sennamiila - 10.01.2011 15:54:17
Beatrice: Eipä mitään, tuollaiset pienetkin kommentit saa miut onnelliseksi :)

A/N: Joo, laitankin jatkoa jo nyt. Koska eilinen päivä oli kauhea itkupotkuraivaripäivä ja muutenkin täynnä tuskaa,verta,  kyyneleitä, turhautumista ja päänäsärkyä (ja minäkö muka liioittelen asioita?) ja tämä päivä kauhea paniikkipäivä (että jos joku olisi tullut kiusaamaan/häiritsemään niin olisi saanut muutaman kiukkuisen kirouksen ja avada kedavran niskaansa - no Hjelihän tuli, mutta enhän minä nyt voi parasta ystävääni kirota) niin ajattelinpa sitten ihan omaksi ilokseni (ja kenties myös teidän) jatkaa Kerran -sarjaa uudella luvulla. Ja kun siis eilinen päivä meni melkin kokonaan kouluhommien parissa (äikän essee ja puhe, musan esitelmä ja matikan kotikoe, miksi ihmeessä jätin ne kaikki viimeseen iltaan) ja tänään panikoin äikän puhetta niin jotain positiivistakin sentään väliin. Vaikka hyvinhän se puhe kait meni, enkä saanu elinikäisiä traumoja, mutten puheita kyllä halua enää ikinä pitää. No jaa, mitähän mä taas selittelen tässä ihan omiani, enkä päästä teitä lukemaan? Joten olkaapa hyvät, neljäs luku. Kamalaa, miten pitkälle eka osa on jo edenny, puoleenväliin suunnilleen. Mutta eipä tässä hätiä mitiä, osia nimittäin riittää...

P.s. Musta tulee isona Bellatrix (http://sennamiila.blogspot.com/2011/01/musta-tulee-isona-bellatrix.html)! Kattokaa vaikka niistä alemmista kuvista





IV luku
Bellan tarina




Ei kulunut kuin hetki niin olimme Malfoyn kartanon ovella. Koputin innokkaana oveen. Ei kulunut kuin pari sekuntia, kun ovi avautui. Hetkeen en nähnyt ketään, mutta sitten laskin katseeni alemmas ja näin pienen, tyynyliinaan pukeutuneen kotitontun.

”Hei Dobby”, hymyilin. ”Onko Cissy kotona?”

”Kyllä on neiti Mimieux”, Dobby vastasi kimeällä äänellään. ”Hetki vain.”

Tonttu käännähti ympäri ja huusi: ”Rouva Malfoy! Teitä kysytään!”

Sitten Dobby napsautti pitkiä sormiaan ja katosi äänekkään räksähdyksen saattelemana.

Näimme Cissyn ilmestyvän käytävään. Hän ei nähnyt meitä. Vilkaisin Bellaa, joka näytti innokkaan odottavalta.

”Ei mene kuin hetki!” kuulin Cissyn huikkaavan. ”Tulen aivan heti takaisin!”

Cissy lähti tulemaan ovelle, muttei vieläkään vilkaissut, keitä sinne oikein oli ilmestynyt. Hänen lähestyessään ovea kuulin hänen selvästi mutisevan itsekseen jotain vieraista – ja joulusta.

Kun Cissy hoksasi minut, hänen kapeille kasvoilleen levisi lämmin hymy.

”Ah, hei Bethy”, Cissy tervehti yhä lähestyen. ”En odottanut sinua. Tiedäthän, tähän aikaan vuodesta on liikkeellä jos jonkinlaista kulkijaa.”

”Tiedän kyllä”, nyökkäilin. ”Ja täällä olisi eräs...”

Viittasin viereeni, ja Bella astui varjosta valoon. Cissy seisahtui niille sijoilleen. Hänen leukansa loksahti auki ja hänen silmänsä levisivät järkytyksestä. Nämä kaksi noitaa katsoivat toisiaan silmiin ikuisuudelta tuntuneen ajan.

”Hei Cissy”, Bella viimein tervehti.

Se tuntui herättävän Cissyn. Tämä kokosi itsensä, mutta katsoi Bellaa edelleen selvästi hämmentyneenä.

”Bella?” Cissy varmisti.

”Minäpä minä”, Bella hymähti. ”Kukapa muukaan?”

Kun Cissy viimein tuntui käsittävän, että Bella todellakin seisoi ilmielävänä hänen kotinsa kynnyksellä, hän kiljahti ilosta ja syöksyi Bellan kaulaan.

”Bella, minun on ollut sinua niin ikävä!” Cissyn siniset silmät tulvahtivat täyteen ilon kyyneleitä. ”Olit niin kauan poissa! Se tuntui ikuisuudelta! Missä sinä olet ollut? Kaipasin sinua niin kamalasti! Minä... minä...”

Cissy oli yhtä aikaa niin hämmentynyt ja iloinen, että meni sanoissaan täysin sekaisin. Bella rutisi siskoaan nauraen ja vetäytyi sitten taaksepäin.

”Älä huoli Cissy-kulta, nyt olen taas tässä”, Bella naurahti. ”Enkä tietääkseni lähdössä minnekään.”

”Voi, hyvä niin!” Cissy huudahti. ”Muuten jään taas kaipaamaan sinua! Et edes ilmoittanut lähdöstäsi! Et ilmoittanut edes missä olit! Vuoteen en ole kuullut sinusta sanaakaan! Minä jo luulin... minä jo luulin... että sinä olit...”

”Kuollut?” Bella auttoi Cissyn loppuun.

Cissy nyökkäsi itkua niellen.

”Niin”, hän kuiskasi.

Bella näytti hieman katuvalta tehtyään siskonsa noin hätääntyneeksi. Mutta vain hieman.

”Olen pahoillani, Cissy”, Bella sanoi ja koetti näyttää mahdollisimman katuvalta. ”En ajatellut sitä noin. Mutta olisit kuitenkin estänyt minua.”

Bella katsoi tummilla silmillään uhmakkaasti Cissyn jäänsinisiin. Cissy ei hätkähtänyt vaan vain tuijotti Bellaa.

”Et tietenkään ajatellut!” Cissy sitten moitti. ”Ethän sinä koskaan ole ajatellut yhtään mitään! Ryntäät vain päätäpahkaa tekemään kaikkea miettimättä, mitä siitä seuraa! Sen vuoksi joudut aina hankaluuksiin! Älä enää koskaan tee tuolla tavoin, Bella! Olin aivan suunniltani huolesta! Entä jos olisin menettänyt isosiskoni?”

”Äh, et sinä minua menettäisi”, Bella ohitti Cissyn huolet kädenheilautuksella. ”Olen tottunut selviämään. Et sinä minusta noin vain pääse.”

”Niin sinä nyt sanot!” Cissy tiuskaisi.

”Ja onhan sinulla toinenkin isosisko, jos vaikka minä sattuisin...” Bella aloitti arvoituksellisesti, ”sattuisin kuolemaan...”

”Ole kiltti, äläkä sano noin”, Cissy pyysi. ”Olet niin raivostuttava! Puhut kuolemasta kuin se olisi jotenkin arkipäiväistä!”

”Sehän on”, Bella totesi. ”Ihmisiä kuolee jatkuvasti. On vain ajan kysymys milloin -”

”Ole jo hiljaa!” Cissy käski. ”Älä puhu tuolla tavalla! En kestä edes ajatusta, että sinä kuolisit!”

Cissyn posket punehtuivat kiukusta, hänen poskilleen valuivat kiukun kyyneleet ja hän lähestulkoon polki jalkaa kuin viisivuotias lapsi, joka ei saanut tahtoaan läpi.

”Voi, Cissy pieni”, Bella huokaisi ja halasi siskoaan lujasti.

Kun Bella päästi Cissyn viimein irti, tämä oli jo rauhoittunut.

”Minä en hylkää sinua koskaan”, Bella lupasi.

Cissy avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta juuri silloin jostain huoneesta kuului huuto: ”Cissy! Mitä siellä tapahtuu?”

Cissy irvisti nauraen ja pyöräytti silmiään.

”Miehet”, Cissy tuhahti ja huusi sitten takaisin. ”Olen jo tulossa!”

Cissy viittasi meidät astumaan sisään ja sulki oven takanamme. Ripustimme takkimme naulakkoon ja seurasimme Cissya pitkää käytävää pitkin. Hän johdatti meidät toiseen huoneeseen vasemmalla.

Ensimmäinen ajatukseni huoneesta oli, että tämä on valtava. Koko minun ja Sibyn kämppä mahtuisi huoneeseen taatusti ainakin kaksi kertaa.

Huoneen perällä roihusi tuli takassa. Takan ääressä oli kaksi suurta, vihreää nojatuolia, joissa kummassakin selvästi istui joku.

”Etkö aio tervehtiä vieraitamme, Lucius?” Cissy kysyi.

”Vieraita?” kuului hämmästynyt ääni toisesta nojatuolista.

Lucius Malfoy ponkaisi seisaalleen vasemmanpuoleisesta nojatuolista. Hänen pitkät, platinanvaaleat hiuksensa oli kammattu siististi. Sileät hiukset vaikuttivat kuitenkin hassulta yhdistettynä tummanvihreään aamutakkiin ja harmaisiin tohveleihin.

Vilkaisin ensin Cissya, joka pyöräytti silmiään ja sitten Bellaa, jonka huulilla karehti huvittunut hymy. Itseänikin pyrki hymyilyttymään nähdessäni aina niin viimeisen päälle huolitellun herra Malfoyn aamutakissa ja tohveleissa.

”Bella”, Lucius hämmentyi. ”Bethy. Tämäpä yllätys. Olinkin juuri...”

Lucius vaikeni tajutessaan, mihin oli yhä pukeutuneena. Hän vilkaisi meitä ja punastui.

”Hyvää huomenta, Lucius”, Bella nauroi lämpimästi.

”Voisit pukeutua, kultaseni”, Cissy totesi vakavana. ”Vaikka Severus onkin tottunut näkemään sinut aamutakissa ja tohveleissa, se ei oikein ole sopivaa nyt, kun on naispuolisia vieraita. Joten jos vain voisit...?”

Bella nauraa hekotti vieressäni täydestä sydämestään. Oli lähellä, etten itsekin purskahtanut nauruun. Lucius oli niin hämmentynyt, että piti parhaimpana luikkia pois huoneesta.

Luciuksen poistuttua Bella viimein vaikeni ja katsoi Cissya, joka katseli huvittuneena ovelle, josta Lucius oli hetki sitten poistunut.

”Sinulla on loistava mies, Cissy”, Bella naurahti.

”Aivan”, Cissykin nauroi.

Silloin toisesta tuolista nousi ylös tummatukkainen nuorukainen – Sev. Hänen silmiensä aluset olivat punaiset, vaikka hän kuinka oli yrittänyt piilottaa niitä. Oliko hän itkenyt?

”Tapaamme jälleen”, hymyilin kannustavasti.

”Hei”, Sev kuiskasi.

”Mitä on tapahtunut?” huolestuin.

Sev vain pudisti päätään. Olin kysymässä jotain, mutta unohdin sen siinä samassa, kun Lucius astui sisään huoneeseen – tällä kertaa täysissä pukeissa.

”Tervehdys, Bella ja Bethy”, Lucius tervehti. ”Äskeinen tervehdys oli joko pikainen tai sitten se unohtui täysin, sillä en muista siitä mitään.”

Lucius halasi meitä kumpaakin lujasti.

”Mukava nähdä jälleen, Bella”, Lucius totesi.

”Minusta on mukavaa nähdä teidät kaikki”, Bella hymyili.

”Mutta missä sinä oikein olet ollut?” Lucius kysyi. ”Sinusta ei ole kuulunut sanaakaan vuoteen. Tai ainakaan minä en ole kuullut.”

”Enkä minä”, Cissy puuskahti. ”Ja olen sentään siskosi.”

Vilkaisin Bellaa, joka hymyili ilkikurisesti. Hymyillen pudistelin päätäni.

”Tiedätkö sinä tästä jotain?” Cissy tiukkasi minulta ja jatkoi nyökättyäni. ”Miksen minä sitten tiedä, Bella? Minä olen sinun siskosi!”

”Et ole muuttunut lainkaan siitä pienestä kitisijästä, joka jatkuvasti roikkui minun kannoillani”, Bella totesi ja sai Cissyn punastumaan. ”En päässyt sinusta eroon hetkeksikään. Mutta älä yhtään häpeile, juuri tuollaisena minä sinua rakastan. Sinun pitää kuitenkin oppia, että on asioita, joita ei aina ensimmäiseksi kerrota tärkeilevälle ja liian uteliaalle pikkusiskolle. On asioita, joita kerrotaan ensin ystäville”, Bella katsahti minua. ”Ja tämä asia oli sellainen. Olisit estänyt minua, jos olisit kuullut aikeistani.”

Cissy vakavoitui ja istuutui takanaan olevalle sohvalle. Lucius istuutui hänen viereensä. Sev jäi seisomaan nojatuoliin nojaillen. Minä istuuduin Bellan vierellä olevaan nojatuoliin.

”Kuten tiedät, Cissy, kaikki avioliitot eivät kestä ikuisesti”, Bella aloitti.

Cissy oli jo sanomassa jotain, mutta Lucius vaimensi vaimonsa välittömästi painamalla sormen tämän huulille.

”Kiitos”, Bella totesi ja oli hetken hiljaa. ”Minun ja Rodolphuksen liitto ei kestänyt. Se oli tuhoontuomittu jo sinä hetkenä kun kihlauduimme. Kuten näette, minulla ei ole enää sormusta. Ei ole ollut enää pitkään aikaan. Mutta sitähän sinä et ole huomannut, koska olet ollut niin uppoutunut omaan täydelliseen avioliittosi. Äläkä väitä vastaan, se on totuus. Minä ja Rodolphus... Meitä ei enää ole. On vain Rodolphus Lestrange ja Bellatrix Lestrange, ei Rodolphus ja Bellatrix Lestrange. Tämä on ollut vireillä jo pitkän aikaa. Jo yli neljä vuotta. Bethy on ollut ratkaisevana tekijänä monessa asiassa. Hän auttoi minut pakoon sen hullun luota. Rodolphus ei koskaan rakastanut minua, vaikka niin alkuun väittikin. Minä olin nuori ja typerä. Ja sokea. Uskoin hänen sanojaan ja ennen kuin huomasinkaan, en päässyt enää pakoon. Rodolphukselle ei sanottu ei. Katsokaa tätä.”

Bellatrix veti toisen hihansa ylös ja paljasti toisille pitkän arpensa, jonka muistin elävästi neljän vuoden takaa. Cissy haukkoi henkeään järkytyksestä.

”Neljä vuotta sitten Rodolphus käski minun kidnapata hänelle erään nuoren tytön”, Bella jatkoi. ”Hän uhkasi satuttaa minua, joten sen pelossa tein, kuten hän käski. Kidnappasin Bethyn. Hän vangitsi Bethyn kellarissamme olleeseen vankilaan. Kun kuulin, mitä hän oli suunnitellut Bethyn varalle, en hyväksynyt sitä. Ei hän saisi kiduttaa Bethyä, vaikka tämä kuinka olikin puoliverinen. Tiesin kidutuskirouksen sattuvan, sillä hän oli usein käyttänyt sitä minuunkin. Asetuin vastahakaan ja hän... no... hän viilsi tämän minulle veitsellä. Oli niin vihainen silloin, etten ymmärtänyt edes pelätä.”

Bella veti sormeaan arpensa päällä aina olkapäästä ranteeseen saakka ja sulki silmänsä muistaessaan sen kivun.

”Sitten hän heitti minut samaan vankilaan Bethyn kanssa. Mutta jotain Rodolphukselta jäi huomaamatta. Minä nimittäin olin napannut meidän molempien taikasauvat aivan hänen silmiensä edestä. En kuitenkaan uskaltautunut antamaan Bethylle tämän omaa. Pelkäsin hänen tappavan minut, sillä olin tuonut hänet sinne. Meni pari päivää. Haavani alkoi tulehtua. Kaikki oli pelkkää kipua ja tuskaa. Olin jotenkin oppinut kestämään sellaista, mutta tuon tulehtuneen haavan kipu oli niin erilaista.

”Bethy oli kuitenkin huolissaan haavastani. Annoin hänelle hänen taikasauvansa, ja hän paransi haavani. Meni muutama päivä niin kaikki kipu oli jo poissa. Tutustuimme. Punoimme suunnitelman, jolla pitäisimme Rodolphuksen kiireisenä, ettei hän voisi hyökätä meidän kimppuumme. Lopulta laadimme pakosuunnitelman. Se toimi. Pakenimme, ja Bethy majoitti minut kattonsa alle. Ystävystyimme tuona aikana. Ja se kaikki oli vain alkua.

”Tahdoin virallisen eron Rodolphuksesta. Se onnistui. Paperit allekirjoitettiin noin vuosi sitten ilman, että Rodolphus tiesi mitään. Tiesin hänen kuitenkin lähtevän etsimään minua, kun hän saisi tiedon siitä, mitä olin tehnyt. Nyt te tiedätte, mitä tein tämän vuoden ajan. Olin pakosalla. Mutta nyt se kaikki on vihdoin ja viimein ohi. Rodolphus on kuollut.”

Hetkeksi huoneeseen lankesi täysi hiljaisuus, jonka Bella itse viimein rikkoi.

”Hän yritti tappaa minut”, Bella muisteli. ”Kohtasin hänet keskellä Himalajaa. En osaa kuvatakaan kauhua, joka minut sillä hetkellä valtasi. Olin koko ajan kuvitellut olevani turvassa. Ja nyt hän seisoi edessäni. Olin niin järjiltäni säikähtänyt, etten kyennyt liikahtamaankaan. Näin hänen langettavan tappokirouksen, enkä voinut tehdä mitään. Mutta sitten tapahtui jotain. En tiedä mitä. Tajusin vain jonkin välähtävän edessäni ja sitten kuulin Rodolphuksen kaatuvan maahan. Se jokin edessäni katosi siinä samassa. Katsoin Rodolphusta. Kun viimein ymmärsin hänen olevan kuollut, ei ilollani tuntunut olevan rajoja. Olin viimeinkin vapaa. Kirjoitin Bethylle kaikesta. Kirjoitin palaavani takaisin kotiin. Hän lähetti välittömästi takaisin kirjeen, jossa sanoi, että olisin tervetullut koska tahansa. Palasin eilen. Ja nyt... olen tässä.”

Bella levitteli käsiään ja hymyili epävarmasti.

”Voi Bella!” Cissy kiljahti ja syöksyi syleilemään siskoaan. ”Tiesin, ettei kaikki ollut hyvin! Minulla siis oli kuin olikin syytä pelätä henkesi puolesta! Olen niin onnellinen, että olet taas kotona ja turvassa!”

”Niin minäkin”, Bella tyynnytteli. ”Mutta rauhoitu nyt hieman. Ei tässä enää mitään hätää ole.”

Cissy laski Bellan irti, katsoi tätä hetken ja siirsi sitten katseensa minuun. Sitten hän kääntyi taas katsomaan uhmakkaasti Bellaa.

”Onneksi sinulla oli Bethy”, Cissy sanoi myrkkyä tihkuvalla äänellä. ”Mitä sinä olisitkaan ilman häntä, ilman hänen apuaan? Rodolphuksen jalkarätti mahdollisesti? En olisi uskonut sinusta. Olet aina ollut niin luja ja voimakas. Tahtosi olet saanut aina läpi ja kun katsotaan temperamenttia, saa vertaistasi etsiä kauan, eikä sitä silti välttämättä löydy. En olisi uskonut, että oikeasti olet noin arka, pelokas ja heiveröinen. Olet säälittävä.”

”Minäkin pidän sinusta, Cissy”, Bella hymähti. ”Mutta Rodolphus minusta teki sellaisen. Ilman Bethyn apua en välttämättä olisi nyt tässä. Tai edes hengissä.”

Cissy katsoi taas minua.

”Tuhannet kiitokset sinulle”, Cissy hymyili. ”Olet pelastanut siskoni hengen. Kiitän sinua koko sydämestäni. Kiitän jopa Bellan puolesta, sillä itsekäs siskoni ei ole varmaankaan sitä tehnyt.”

”Hei!” Bella huudahti. ”Olenpas kiittänyt! Ihan varmasti olen!”

”Kyllä hän on kiittänyt”, hymähdin. ”Vaikkei olisi tarvinnut. Hän teki itse kaiken.”

”Voisin melkeinpä panna pääni pantiksi, että hän on käskenyt sinua sanomaan noin”, Cissy sanoi.

”No olipas kiltisti sanottu”, Bella tuhahti. ”Älä pilkkaa minua, Cissy.”

Hetken aikaa siskokset mittailivat toisiaan katseillaan. He tuntuivat käyvän kiivasta tahtojen taistoa. Sitten kummankin suu vetäytyi leveään hymyyn ja he jälleen kerran halasivat toisiaan.

”Mutta mitä teille kuuluu?” Bella kysyi lopultakin istuuduttuaan.

”Kaikki menee loistavasti”, Lucius avasi viimein suunsa. ”Maailma hymyilee.”

”Kuinka niin?” Bella kysyi.

”Etkö tiennyt?” Lucius hämmästyi. ”Me saamme vauvan.”

”Saatte vai?” oli Bellan vuoro hämmästyä. ”Oikeasti? En huomannut mitään?”

”Kiitos vain, Bella”, Cissy tokaisi. ”Jos vihjaat, että minä olen -”

”En minä mitään vihjaa”, Bella kiiruhti sanomaan. ”Ja kun tarkemmin katson niin sen huomaa.”

”Vauvan pitäisi syntyä kesäkuun alussa”, Cissy kertoi. ”Tuletteko kummeiksi?”

”Ai minä vai...” Bella yritti, ”ja Bethy?”

”Ja Severus”, Lucius lisäsi.

Sev liikahti varjoissa ja kohotti katseensa. Hätkähdin, sillä en ollut muistanut hänen edes olevan siellä.

”T-tietenkin”, sanoin. ”Se on suuri kunnia.”

”Se on vielä suurempi kunnia meille”, Lucius totesi. ”Pelastit Cissylle rakkaan ihmisen.”

”En minä mitään...” häkellyin.

”Sinä teit paljonkin”, Cissy huomautti.

”Ei jaksettaisi taas puhua tästä”, Bella huokaisi ja pyöritteli silmiään.

”Sinä et vain jaksa kuunnella, kuinka säälittävä sinä olet”, Cissy piikitteli.

”Auts!” Bella huudahti. ”Tuo sattui!”

”Kesäkuun alussa siis?” keskeytin siskosten riidanpoikasen.

”Aivan”, Cissy vastasi hymyillen. ”Laskettu aika on kesäkuun ensimmäinen eli joskus niihin aikoihin.”

”Olen niin onnellinen teidän puolestanne”, sanoin vilpittömästi. ”Teillä on toisenne, oma koti, pian pieni vauva... Minä taas... No, olen yksin ja asun vuokralla.”

”Kyllä se vielä sinunkin kohdallesi osuu”, Cissy totesi. ”Ehkä pikemmin kuin uskotkaan.”

”Bellakin sanoi noin”, hymähdin. ”Ja Siby. Hän se vasta rakastaa ennustaa minulle. Usein hän kylläkin ennustaa, että kuolen seuraavana päivänä. Mutta se on hänen tapansa. Todella usein hän on myös ennustanut, että... että...”

”Niin mitä?” Bellan mielenkiinto heräsi.

”Että tuleva puolisoni löytyy lähipiiristäni”, jatkoin.

”Tiesin sen”, Bella kuiskasi niin, että vain minä kuulin.

Bella vilkaisi Seviä. Kun Bella katsoi taas takaisin minuun, katsoin häntä murhaavasti. Bella virnisti minulle kujeilevasti.

Katsahdin Seviä, joka ei kuitenkaan tuntunut huomanneen Bellan katsetta tai edes kuulleen, mistä puhuimme.

Vilkaisin kelloa. Se näytti puoli kahta.

”Onko kello jo tosiaan noin paljon?” hämmästyin. ”Olen pahoillani, mutta minun pitää mennä. Lupasin tavata... käydä... eräässä paikassa.”

”Ei mitään”, Cissy hymyili.

Kiiruhdin ovelle. Siellä käännyin ympäri ja katsoin Bellaa.

”Löydät varmaan itsekin perille”, hymähdin.

”Ei, ei hän löydä”, Cissy totesi. ”Ja vaikka löytäisikin, lähden silti saattamaan häntä. Jokuhan voisi vaikka satuttaa häntä.”

”Olet ärsyttävä”, Bella tokaisi.

”Tiedän sen, kultaseni”, Cissy hymyili.

”No, joka tapauksessa minä menen nyt”, ilmoitin. ”Nähdään.”

Toiset heilauttivat minulle kättään lukuunottamatta Seviä, joka edelleen lymyili varjoissa. Käännähdin kannoillani ja poistuin Malfoyn kartanosta ulos lumisateeseen.
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (I osa, luku 4/9)
Kirjoitti: Natural - 10.01.2011 16:25:29
Jippihei! Tänne on tullu jatkoo!

Tää oli toosi hyvä luku. Ja kuvailu oli kiva ja... hmm... Tää oli hyvä luku... Muuta en keksi.

Kiittäen + kumartaen
Natural
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (I osa, luku 5/9)
Kirjoitti: sennamiila - 15.01.2011 14:44:45
Kiitos taas kommenteistanne Natural ja Beatrice :) Jatkoa tulee tässä, koska teen tällä hetkellä mitä tahansa muuta paitsi sitä mitä pitäisi. Toisin sanoen ei kiinnosta lukea mitään Seitsemää veljestä.



V luku
Mielipiteitä ja ennakkoluuloja



Ilmiinnyin määränpäähäni. Lunta oli minua puolisääreen ja koko ajan satoi lisää. Kahlasin lumessa kohti katua, joka aukeni edessäni.

”Bethy!” kuulin huudon takaani.

Käännähdin ympäri ja näin kahden miehen juoksevan minua kohden. Toinen oli pitkä ja tumma, komea kuin mikä. Toinen oli hieman nuhjuisempi ja vaaleampi, mutta kaikin tavoin miellyttävännäköinen.

”Hei!” tervehdin. ”En odottanut näkeväni teitä täällä!”

Sirius kahmaisi minut syleilyynsä ja nosti minut vyötäisiltä kiinni pitäen ilmaan. Remus katseli minua hymyillen vierestä.

”Menossa Jamesin ja Lilyn luokse?” Sirius kysyi laskettuaan minut alas.

”Typerä kysymys, Anturajalka”, Remus totesi. ”Kenen muunkaan?”

”Niin no joo...” Sirius myönsi.

Remus nyökkäsi eteenpäin, ja jatkoimme matkaamme. Pian tulimme etsimämme talon eteen. Sirius koputti reippaasti oveen.

Ei kulunut aikaakaan, kun ovi lennähti selälleen ja James seisoi edessämme. Hänen kasvonsa säteilivät ja hymy ulottui korvasta korvaan.

”Tervehdys tulevat kummisedät!” James hihkaisi ja kahmaisi sekä Remusta että Siriusta kaulasta kiinni niin nopeasti, että näiden päät kolahtivat yhteen. Sitten James huomasi minut heidän takanaan. ”Niin ja tuleva kummitäti!”

”Mitä sinä oikein selität, James?” Sirius kysyi hieroessaan ohimoaan.

”Oletko mennyt aivan sekaisin?” mutisi Remus, joka puolestaan piteli otsaansa, eikä ilmeisesti ollut kuunnellut Jamesin sanoja.

”Kuulitte aivan oikein!” James intoili. ”Meille tulee vauva heinäkuussa!”

”Teillekin?” hämmästyin. ”Miksi kaikille tulee vauva?”

”Mitä?” Remus hämmästyi. ”Tuleeko teille vauva?”

”No juurihan Sarvihaara niin sanoi”, Sirius vastasi. ”Mutta sinä keskityit ennemmin kipeään otsaasi kuin Sarvihaaran asiaan.”

Lily tuli Jamesin taakse.

”Hei”, hän tervehti. ”Siinähän te kaksi olette. James ilmeisesti ehti kertoa teille jo kaiken päätellen siitä huudosta, mikä kuului talon toiselle puolelle asti. Oh, hei Bethy!”

”Teillekin?” James jäi pohtimaan sanojani. ”Mitä tarkoitat? Kuka muu saa vauvan?”

”Malfoyt”, vastasin. ”Kesäkuun alussa.”

”Mistä sinä sen tiedät?” Sirius kysyi.

”Tulen juuri sieltä”, totesin. ”Ehkä sinunkin kannattaisi joku päivä käydä tervehtimässä serkkuasi.”

”Hah!” Sirius naurahti. ”En ikinä!”

”Niin, ja lempiserkkusi on palannut”, kerroin.

”Ai kuka?” Sirius hämmentyi. ”Andromedako? Missä hän on ollut?”

” Mistä minä Andromedasta muka tietäisin?” pyöräytin silmiäni. ”Enhän ole koskaan edes tavannut häntä. Ei Andromeda vaan Bella. Hän palasi eilen kotiin.”

”Kotiin vai?” Sirius tuhahti. ”Älä valehtele. Hän pummi yösijan sinun luotasi, eikö vain?”

”No jaa...” totesin. ”Niinhän se taisi mennä. Mutta ei hän kylläkään mitään pumminut. Tarjosin itse hänelle yösijaa luotani.”

”Tuhlaajatyttö on palannut!” Sirius ilmoitti kovalla äänellä ja lisäsi sitten hiljempaa. ”En ymmärrä, mitä sinä näet hänessä. En tajua, miten voit olla hänen ystävänsä.”

”Samalla tapaa kuin sinä, James ja Remuskin olette”, sanoin hiljaa. ”Me olemme ystäviä, ei sen enempää. Minä olen auttanut Bellaa, ja Bella on auttanut minua. Siinä kaikki. Siihen perustuu meidän ystävyytemme.”

”Bellatrix on naimisissa Rodolphus Lestrangen kanssa”, Sirius lisäsi irvistäen inhosta. ”Rodolphus on paha. Käsitätkö? Ja Bellatrix on naimisissa hänen kanssaan.”

”Eikä ole”, Lily pisti väliin.

Sirius käänsi hölmistyneen katseensa Lilyyn.

”Mitä?” Sirius kysyi.

”Voisimmeko kenties siirtyä sisälle kinastelemaan?” Lily pyysi. ”Tässä alkaa tulla kylmä.”

”Tietenkin”, Sirius myönsi. ”Mutta mitä sinä tarkoitat?”

Lily hymyili arvoituksellisesti ja jätti tahallaan vastaamatta. Siirryimme kotoisaan ja lämpöiseen olohuoneeseen, jonka vallitsevia värejä olivat Rohkelikon punainen ja kulta.

Sirius vajosi yhteen neljästä nojatuolista, Remus vei toisen ja minä kolmannen. Lily ja James istuutuivat sohvalle vierekkäin.

”Kerro nyt, Lily, mitä sinä tarkoitit?” Sirius pyysi.

”Etkö sinä koskaan lue uutisia, Anturajalka?” Lily kysyi.

”Kyllä minä luen, mutta -” Sirius aloitti.

”Nämä uutiset ovat tainneet jäädä sinulta väliin”, Lily totesi. ”Noin viikko sitten Päivän Profeetassa kerrottiin, että Rodolphus Lestrange on löydetty kuolleena Himalajan vuoristosta. Kukaan ei ole osannut selittää, mikä hänet on tappanut, sillä se ei vaikuta normaalilta tappokiroukselta.”

”Onko Rodolphus kuollut?” Sirius ällistyi.

”On”, Lily totesi.

”Hän yritti tappaa Bellan”, kerroin. ”Jotain kuitenkin tapahtui ja kirous osui häneen itseensä. Edes Bella itse ei tiedä, mikä hänet pelasti.”

”Yritti tappaa Bellatrixin?” Sirius oli aivan ulalla. ”Mutta minä luulin, että he toimivat yhdessä, ovat aina toimineet! Kiduttaneet jästejä ja jästisyntyisiä! Ja kaikki ne muut hirmuteot!”

”Siltä Rodolphus on voinut saada sen näyttämään”, huokaisin. ”Mutta Bella ei ole ollut niihin osallisena sen enempää kuin sinäkään, Sirius. Bella on täysin viaton kaikista Rodolphuksen yrityksistä huolimatta. Tutustuisit häneen niin tietäisit. Rodolphus koetti pakottaa hänet kanssaan yhteistyöhön pimeyden voimien kanssa. Bella ei tahtonut, joten Rodolphus satutti häntä.”

”Helvetin äijä!” Sirius manasi. ”Jos hän olisi täällä, kiroaisin hänet alas kuumimpiin helvetin liekkeihin! Ja minä kun olen aina luullut Bellatrixin sotkeutuneen pimeyden voimiin.”

”Älä koskaan aseta ennakkoluuloja”, Lily totesi. ”Niistä ei ole mitään hyötyä.”

”Aivan”, James sanoi ja naurahti muistaessaan jotain. ”Muistatko, kun tapasimme ensimmäisen kerran Tylypahkan pikajunassa? Ensimmäisenä kouluvuonnamme? Sanoit, että koko sukusi on ollut luihuisia. Siihen saakka olin uskonut sinun olevan hyvä tyyppi. Jos olisin luokitellut sinut heti paljastuksesi jälkeen luihuiseksi ja pahaksi ihmiseksi, olisitko nyt siinä. Eivät kaikki luihuiset ole pahoja.”

”Aivan...” Sirius pohti. ”Hyvä havainto, Sarvihaara. Eli Bellatrix ei siis ole koskaan ollut missään yhteyksissä pimeyden voimiin?”

”Ei”, tyrmäsin. ”Bella ei koskaan haluaisi olla tekemisissä pimeyden voimien kanssa. Hänet on vain pakotettu siihen. Rodolphus käytti häneen kidutuskirousta.”

”Mitä hittoa?!” Sirius karjahti ja ponkaisi pystyyn. ”Ja minä kun olen aina luullut – Ei, tämä ei voi olla todellista! Jos se Lestrangen nilviäinen vielä eläisi, hän kokisi hitaan ja tuskallisen kuoleman!”

”Sirius!” James varoitti.

Sirius lysähti takaisin tuoliin.

”Olen ollut idiootti”, Sirius myönsi. ”Täysi toope. En tajua, miten olen voinut olla näin typerä! Kuin pikkulapsi! 'Sinä olet paha, koska olet naimisissa pahan kanssa.' Ei helvetti!”

Kaikki katsoivat tarkkaavaisina Siriusta, joka näytti käyvän tiukkaa kamppailua päänsä sisällä.

”Mutta Bellatrix oli hänen kanssaan naimisissa loppuun asti”, Sirius sanoi, kun ei keksinyt mitään muutakaan.

”Ei ollut”, totesin. ”Bella ei ole ollut hänen kanssaan naimisissa enää yli vuoteen. Kun pääsimme Bellan kanssa vapauteen Rodolphuksen vankilasta, majoitin Bellan kotiini. Teimme paljon töitä, jotta saisimme eron hoidettua ilman, että Rodolphus tietäisi asiasta mitään. Hieman yli vuosi sitten ero oli valmis ja tieto siitä lähetettiin Rodolphukselle. Rodolphus ei oikein ilahtunut asiasta ja alkoi vainota Bellaa. Bella pakeni. Vuoden hän kierteli ympäri Eurooppaa ja Aasiaa, kunnes kohtasi Rodolphuksen Himalajalla. Lopun te tiedättekin.”

”Entä...” Sirius aloitti hetken päästä, ”onko Narcissa tekemisissä pimeän kanssa?”

”Ei”, vastasin. ”Hän on Bellan kanssa samoilla linjoilla. Luciuksesta en ole varma, mutten usko hänestäkään. Cissy on pitänyt määräysvallan itsellään.”

James ja Sirius vaihtoivat huvittuneita katseita.

”Enkä usko Sevinkään hyväksyvän pimeän puolen taikuutta”, lisäsin ja vilkaisin Lilya, joka hymyili minulle pikaisesti.

”Sevin?” James kysyi kuin varmistaakseen. ”Severus Kalkaroksen? Ruikulin?

”Älä kutsu häntä sillä nimellä, James”, Lily pyysi.

”Hemmetti, Bethy”, James totesi hymähtäen. ”Luulin, että osaisit valita seurasi paremmin. Luulin, että olet hyvä tyyppi.”

Nauroimme kaikki Jamesin sanoille. Loppuilta kului mukavissa merkeissä jutellen ja kuulumisia vaihdellen.
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (I osa, luku 5/9)
Kirjoitti: Natural - 15.01.2011 20:14:55
Hei tänne on tullu jatkoa!

Tämä oli mielestäni todella hyvä luku. Jotenkin sai ajatukset hetkeks jonnekkin muualle ku kotona ei nyt kaikki rullaa ihan täydellisesti. Odotan jaaatkoaah!

Kiittäen ja kumartaen,
Natural
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (I osa, luku 6/9)
Kirjoitti: sennamiila - 21.01.2011 15:13:52
Kiitokset teille Beatrice ja Natural <3 On niin ihanaa, kun jaksatte aina kommentoida

A/N: Olenpa nyt taas innostunut laittelemaan jatkoa ficceihin. Mahtaakohan johtua näistä parista viimeisestä angstiketutuspäivästä, kun ei mikään mene niin kuin pitäisi (ei siis oikeasti yhtään mikään)? Mutta joka tapauksessa, tässäpä kuudes luku. Ensimmäinen osa lähestyy vauhdilla loppuaan...




VI luku
Ennustus



Oli kulunut viikko Bellan paluusta, kun olin illalla Sibyn kanssa kahdestaan asunnollamme. Bella oli mennyt Malfoylle.

Minä ja Siby istuimme vastakkain keittiön pöydän ääressä teetä juoden.

”Istummeko me tässä koko illan?” kysyin.

”Jaa'a”, Siby tuumasi. ”Näytähän kättäsi.”

Ojensin vasemman käteni Sibylle. Hän tutkaili kämmeneni viivoja hyvin tarkkaavaisena mutisten jotain itsekseen. Viimein hän kohotti katseensa minuun.

”Tänä iltana sinun kannattaa ehdottomasti jäädä tänne”, Siby sanoi. ”Jotain tulee tapahtumaan pian. Jotain, joka tuo sinulle erittäin hyvän mielen.”

”No sehän on mukava kuulla”, hymyilin.

Istuimme taas hetken vaiti.

”Tiedän ennustuksen, jolla voit selvittää, kuka rakastaa sinua”, Siby ilmoitti äkkiä. ”Haluatko kokeilla?”

”En minä tiedä...” yritin.

”Haluat kuitenkin”, Siby kannusti.

”No jaa”, mietin. ”Antaa mennä sitten. Ei kai siitä haittaakaan ole.”

Siby veti taskustaan pakan kortteja. Alkuun luulin niiden olevan aivan tavallisia pelikortteja, mutta sitten, kun Siby näytti korttien toiset puolet minulle, tajusin, että sitä ne eivät todellakaan olleet.

”Katso”, Siby pyysi. ”Näissä jokaisessa kortissa on joku kirjain. Jokaista kirjainta on yksi kappale. Nyt sekoitan nämä kortit... Kas näin... Ja sitten sinä vedät niistä yhden.”

Puristin silmät kiinni ja vedin yhden kortin Sibylta. Avasin silmät ja käänsin kortin nähdäkseni sen kirjaimen. Sydämeni tuntui jättävän pari lyöntiä väliin. Kirjain oli S. Voisiko se olla...? Tietenkin s-kirjaimella alkavia miehennimiä oli ties kuinka paljon, mutta silti. Tiesin sen olevan yksi mahdollisuuksista.

”Sitten laitetaan kortti takaisin pakkaan”, Siby selosti. ”Muuten tämä ei toimi, sillä joissain nimissä on useampia samoja kirjaimia.”

Siby otti kortin ja työnsi sen toisten korttien väliin. Sitten hän taas sekoitti kortit ja ojensi niitä minua kohden.

”Kiitos, tämä riitti, Siby”, totesin.

”Oletko varma?” Siby kysyi. ”Oletko varma, että yksi kirjain riittää?”

”Olen”, sanoin. ”Se riittää minulle aivan hyvin.”

”S...” Siby pohti. ”S on ensimmäinen kirjan... Sev... Siinä se! Nyt minäkin tiedän! Tai ainakin luulen tietäväni! Tai siis tiedän! Tietenkin minä tiedän! Näin tämän sinun kädestäsi! Ja hänen kädestään!”

”Olet siis nähnyt...?” kysyin, ja Siby nyökkäsi. ”Ja olet varma, että...?”

”Kyllä”, Siby nyökkäsi ylpeänä. ”Aivan varma. Olen tiennyt alusta asti, että sinä ja Severus -”

”Shh!” hyssyttelin Sibya, mutta turhaan.

Kuulin jonkun liikkuvan huoneessa ja ennen kuin näin ketään, kuulin äänen: ”Jättäisitkö meidän kahden kesken, Sibylla?”

”Toki”, Siby myöntyi ja katosi huoneesta hetkessä.

”Minun täytyy puhua kanssasi”, ääni jatkoi.

Tuon äänen tunnistaisin missä vain, tajusin. Hemmetti! Tyypillistä tuuriani, että Sev saapuu paikalle juuri silloin, kun...

En kehdannut edes ajatella loppuun asti.

”Voisitko tulla pois varjosta?” pyysin.

Sev astui edemmäs ja tuli istumaan pöytään minua vastapäätä. Minua huimasi ja sydämeni tuntui hakkaavan niin, että kylkiluuni olisivat pian mennyttä. Välillemme lankesi kiusallinen hiljaisuus.

”Sinun piti...” aloitin varovasti, ”puhua jostain kanssani?”

”Aivan”, Sev myönsi.

”Ja asia koskee...?”

”Sinua.”

Hetkellinen hiljaisuus. Katsoin Seviä kysyvästi.

”Ja minua”, Sev sitten lisäsi.

”Niin?” kannustin häntä jatkamaan.

”Näin äsken, kun teitte Sibyllan kanssa tuota ennustusta” Sev kertoi. ”Silloin tuli mieleeni, että ehkä minun pitäisi... Tai no... tiedät sen kyllä itsekin... Sinullehan tuo ennustus tehtiin.”

”Haluan kuulla sen sinun omasta suustasi”, vaadin.

”Hyvä on”, Sev myöntyi. ”Tämä on hieman vaikeaa minulle, mutta... yritän kuitenkin. Minä... välitän sinusta. Todella paljon. Pidän sinusta eri tavalla kuin ystävistä. Minä taidan olla...”

”Rakastunut?” autoin.

Sev näytti helpottuneelta.

”Niin”, hän nielaisi. ”Minun piti vain saada se sanotuksi. Nyt minä menen.”

Sev nousi ylös, käännähti kannoillaan ja meni ovelle. Ponkaisin hänen peräänsä ja kun hän painoi kätensä kahvalle, siinä oli minun käteni estämässä kahvaa painumasta alas. Sev katsoi minua hieman arastellen, mutta kuitenkin sen näköisenä, että hän voisi hymyillä minä hetkenä hyvänsä.

”Älä lähde”, pyysin. ”Jää tänne.”

Tartuin Sevin käteen ja nostin sen pois kahvalta. Sev katsoi minua kiitollisena.

”Juuri tuon vuoksi pidän sinusta”, Sev sanoi. ”Asetat toisten edun omasi edelle. Huolehdit toisista. Et ajanut minua pimeään yöhön, kuten toiset olisivat tehneet.”

Arvasin hänen ajattelevan 'kuten isäni olisi tehnyt'.

”Rakkautesi toisia kohtaan on mittaamattoman suuri”, Sev jatkoi. ”Olet ystävä Bellatrix Lestrangen kanssa, jota kartetaan sen vuoksi, että hänen luullaan sekaantuneen pimeyden voimiin. Autoit hänet pois helvetistä, jonka vuoksi kunnioitan sinua syvästi. Monikaan ei olisi tehnyt niin. Olet ystävä Malfoyden kanssa, jotka näyttävät ulkopuolisten silmissä ylpeitä ja koppavilta. Olet ystävä Sibylla Punurmiolle, joka on toisten mielestä kummajainen. Olet ollut ystävä minulle, joka olen muuten vain erilainen kuin toiset, hyljeksitty, syrjitty, ainainen kakkonen. Osaat katsoa muutakin kuin ulkokuorta, Bethy. Sinä katsot suoraan ihmisten sydämiin.”

”Se oli kovin kauniisti sanottu”, kuiskasin.

”Mutta”, Sev korosti, ”tahdon tehdä tämän sinulle selväksi jo nyt: En pidä sinusta sen takia, että muistutat Lily Evansia. Vaikka oletkin kuin kopio hänestä, en pidä sinusta sen vuoksi. Pidän sinusta omana itsenäsi. En pidä sinua Lilynä tai kenään muunakaan. Sinä olet Bethy, ja se riittää minulle.”

Katselin Seviä hetken aikaa. Hän puolestaan katsoi kiinteästi minua.

”Olen pahoillani, en ole antanut sinulle lainkaan suunvuoroa”, Sev sanoi häpeissään. ”En tiedä mitään sinun ajatuksistasi.”

”En osaa löytää sellaisia sanoja, jotka kuvaisivat tunteitani sinua kohtaan”, sanoin. ”En ole koskaan osannut löytää sopivia sanoja, toisin kuin sinä. Mutta minäkin pidän sinusta. Enemmän kuin ystävistä pidetään. Taidan olla...

”Rakastunut?” Sev auttoi toiveikkaana.

”Niin”, hymyilin.

Sev katsoi hetken aikaa minua silmiin. Tunsin sisälläni noiden tummien silmien polttavan, läpitunkevan hehkun. Minä tiesin, mitä se oli. Se oli rakkautta.

”Olet niin kaunis”, Sev kuiskasi.

Hän veti minut lähelleen ja painoi huulensa vasten huuliani.
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (I osa, luku 6/9)
Kirjoitti: Natural - 21.01.2011 17:40:39
Omfff! Omg! Arfh! Aivan ihanaa!

Sanat mun päässä meni ihan sekasin ton lopun takia. Aws. Ihana oli ja tykkäsin kovasti. Ootan jatkoa :D

Kiittäen ja kumartaen luvulle ja sen kirjoittajalle sennamiilalle,
Natural

P.S Rakentava karkas, sori :-[
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (I osa, luku 7/9)
Kirjoitti: sennamiila - 29.01.2011 10:56:56
Natural: Sä sait mut ihan sekasin tolla kommentillas ja mun piti lukee se tyyliin kymmenen kertaa ennenku uskoin sitä :D
Beatrice: Jep, jep, pari lukua vielä ja sitten osa II ja osa III jne... ;) Niin ja kiitos

A/N: Koska heräsin tänä aamuna kymmenen aikaan paniikissa, että miksi herätyskelloni ei ole soinut ja hetkeä myöhemmin tajusin, että tänäänhän on lauantai niin hiippailin sitten finiin huomatakseni, että edellisen osa tätä olen laittanut yli viikko sitten (ja nyt tuli kyllä ylipitkä lause, pisteet sille, joka ymmärsi, mitä sanoin)



VII luku
Salaisuudet julki



”Oli loistava ilta Cissyn kanssa!” Bella julisti seuraavana aamuna.

”Tappelitteko paljonkin?” kysyin nauraen.

Bella virnisti leveästi.

”Ei me paljoa...” hän hymähti.

”Niin, ette varmasti”, totesin. ”Muuten vain olette jatkuvasti kinastelemassa. Mutta se on sitä sisarusrakkautta.”

”Niin”, Bella huokaisi. ”Mutta entäs sinä? Mitä sinä teit illalla? Jumitit täällä Sibyn kanssa vai?”

”No, kai sen niinkin voi sanoa”, sanoin.

”Eikä mitään tapahtunut?” Bella varmisti.

”Eipä oikeastaan”, huokaisin.

”Tylsää!” Bella julisti.

Hetken aikaa Bella oli hiljaa. Hän selvästikin pohti sanojani päässään. Sitten hän tuntui tajuavan jotain. Hänen leukansa loksahti auki ja hän kääntyi katsomaan minua.

”Oikeastaan?” Bella huudahti. ”Oikeastaan? Jotain siis tapahtui! Sinä yrität huijata minua, Bethy! Mutta minä en olekaan niin helposti huijattavissa! Enää”, hän lisäsi, kun vilkaisin häntä merkityksellisesti. ”Mutta jotain täällä kuitenkin on illalla tapahtunut! Eikö niin?”

Ennen kuin ehdin vastaamaan, Sev tuli huoneeseen. Bella vaikeni ja tarkkaili jokaista Sevin liikettä.

”Minun pitää mennä”, Sev ilmoitti lähinnä minulle. Minusta tuntui kuin hän ei olisi edes huomannut Bellaa. ”Tulen illalla.”

”Selvä”, sanoin ääni väristen. ”Nähdään sitten.”

Sev kumartui puoleeni, mutta havaitsi siinä samassa Bellan. Bella tuijotti häntä tiiviisti. Sev punehtui ja kiiruhti ovesta ulos.

Sevin lähdettyä käänsin katseeni Bellaan, joka katsoi minua voitonriemuisena.

”Hah!” Bella naurahti. ”Vai että Kalkaros sitten? Mitä minä sanoin? Sanoin, että näin tulisi vielä käymään! Minä tiesin tämän! Tiesin, että jotain tällaista illalla tapahtui!”

”Niin”, totesin. ”Mutta missä sinun miehesi on?”

”Mikä mies?” Bella hämmentyi.

”Se mies, jonka tapasit eilen”, sanoin. ”Cissy sanoi, että -”

”Mitä Cissy sanoi?” Bella kysyi silmät viirullaan.

”Hän laittoi pöllön”, kerroin hieman arastellen. ”Hän sanoi, että sinulla oli miesseuraa. Niin että kuka se oli?”

”Jos tapaan omaa serkkuani, ei sen pitäisi tarkoittaa, että olen hankkinut itselleni miehen”, Bella totesi.

”Tapasit serkkuasi?” kysyin.

”Niin, Siriusta”, Bella myönsi. ”Sirius kertoi kuulleensa minusta. Hän... hän pyysi anteeksi. Hän oli luullut minun sekaantuneen pimeän voimiin. No, se on valitettavan yleinen harhaluulo.”

”Tapasin Siriuksen viikko sitten”, kerroin. ”Kun hän kuuli, mitä Rodolphus oli tehnyt sinulle... Ei, tätä sinä et ikinä usko.”

”Yritä”, Bella kehotti.

”Hän haukkui Rodolphuksen lyttyyn”, sanoin. ”Sitten hän totesi, että jos Rodolphus olisi elossa, hän kiroaisi miehen helvetin kuumimpiin liekkeihin ja antaisi tämän kokea hitaan ja tuskallisen kuoleman.”

”Oletko varma, että se oli Sirius?” Bella kysyi. ”Ei kuulosta häneltä.”

”Kyllä se oli Sirius”, hymähdin. ”Olen siitä aivan varma.”

”Mutta Cissy siis...” Bella mietti. ”Ei helvetti, nyt se on vainaa.”

”Et sinä kuitenkaan omaa siskoasi tappaisi”, sanoin.

”Äläs sano”, Bella totesi. ”Kutsutaan heidät tänne.”

”Tänne?” hämmästyin. ”Cissy ja Lucius? Oletko nyt aivan varma asiasta?”

”Kyllä olen”, Bella sanoi. ”Mitä vikaa?”

”Ei yhtään mitään”, haukottelin. ”Kutsutaan vaan.”


**


Puolen tunnin kuluttua Cissy seisoi ovemme takana.

”Luciuksen piti jäädä kotiin”, Cissy selitti astuessaan sisään. ”Hänellä on... töitä.”

”Sinä kuitenkin pääsit”, hymyilin. ”Ja hyvä niin. Bella odottaa sinua jo malttamattomana.”

Siirryimme olohuoneeseen, jossa Bella istui. Heti kun hän näki meidän astuvan sisään, hän ponkaisi ylös.

”Cissy, nyt sinä olet niin vainaa”, Bella totesi.

”Mitä?” Cissy häkeltyi.

”Kyllä sinä tiedät”, Bella tuhahti. ”Olit kyllä taas niin viisas, kun huomasit minulla olevan miesseuraa eilen illalla.”

Cissy punehtui.

”Aivan sama kuin minä väittäisin sinulla ja Siriuksella olevan suhteen”, Bella tokaisi.

Siskosten välille lankesi kiusallinen hiljaisuus, jonka aikana Bella mulkoili Cissya, joka epätoivoisesti koetti vältellä Bellan katsetta ja samalla etsiä pakotietä.

”Mutta Bellalla on oikeastikin mies”, puuskahdin viimein.

”Ai on vain?” Cissy ja Bella käänsivät ällistyneet katseensa minuun.

”No on”, tokaisin. ”Etkö sinä, Cissy, ole muka huomannut? Ja Bella, turha edes esittää.”

”Enhän minä mitään...” Bella yritti.

”Minä tiedän totuuden, Bella”, sanoin. ”Olen huomannut sen.”

”Kuka se on?” Cissy kysyi.

”Niin kuka?” Bella pisti kätensä puuskaan. ”Jos kerran tiedät niin kerro sitten. Mutta sanonpa vaan sinun tulevan olemaan väärässä joka tapauksessa, sillä minulla ei ole ketään.”

”Voi, kyllä sinulla on”, hymähdin. ”Sanooko nimi Remus John Lupin mitään?”

Bella tuijotti minua suu ammollaan ja silmät laajenneina. Cissy tuijotti siskoaan uskomatta korviaan.

”Lupin, niinkö Bella?” Cissy kuiskasi. ”Hänkö se on?”

”Enkö osunutkin oikeaan?” kysyin ja kohotin kulmiani.

”Minä...” Bella änkytti. ”Ja Remus... Ei!”

”Tuo oli jo tunnustus, Bella”, totesin.

”Mutta en minä...” Bella yritti, mutta katseeni vaiensi hänet. ”Mistä sinä tiesit?”

”En minä tiennytkään”, vastasin.

”Miten sitten...?” Bella kysyi.

”Siby”, hymähdin. ”Mitäpä Siby-kulta ei tietäisi?”

”Niinpä tietysti”, Bella koetti hymyillä. ”Mutta silti...”

Bella vaikeni päätään pyöritellen. Cissy tuijotti edelleen siskoaan.

”Bella”, Cissy aloitti. ”Remus Lupin on 19-vuotias. Sinä olet kolmenkymmenen. Lisäksi Lupin on ihmissusi.”

”Sillä ei ole mitään väliä”, Bella totesi vaisusti. ”Rakkaus ei katso ikää. Lisäksi minulle ei ole mitään väliä sillä, onko Remus ihmissusi vai ei. Minä rakastan häntä ja hän minua. Jos et voi sitä hyväksyä niin ei sitten.”

”Ei, en minä sillä”, Cissy kiirehti sanomaan. ”Minä vain... No jaa, antaa olla. Olet isosiskoni, Bella, ja tuen sinua päätöksissäsi.”

”Kiitos, Cissy”, Bella kuiskasi.

”Bella?” Cissy kysyi äkkiä. ”Onko sinulla keski-iän kriisi?”

Bella tuijotti siskoaan kuin hullua.

”Tuon minä otan loukkauksena!” Bella henkäisi.

”Anteeksi”, Cissy sanoi nopeasti. ”Ei ollut tarkoitukseni loukata. Mutta keski-iän kriisiä potevilla ihmisillä on tavallisesti regressiota eli paluuta aiemmalle kehitystasolle.”

”Vihjaatko, että olisin jotenkin jälkeenjäänyt?” Bella tivasi.

”En, ei se sitä”, Cissy selitti. ”Se tarkoittaa, että otetaan itseä reilusti nuorempi kumppani ja koetetaan seurata nuorisoa kaikessa, koska ei haluta myöntää, että tässä ollaan vanhenemassa. Tiedän kyllä, ettet ole vielä lähelläkään keski-ikää, olethan vasta kolmenkymmenen”, Cissy kiiruhti lisäämään.

”Jaa”, Bella tuumasi. ”Kuka tietää? Kenties minulla onkin regressio...”

--
A/N2: Ja myöhästyneet onnittelut henkilölle, jonka kappaleesta tämä ficci on saanut nimensä eli Kakelle. Tosin onnittelin häntä kyllä jo keskiviikkonakin (joka on oikea syntymäpäivä) näytelmäharjoituksissa
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (I osa, luku 7/9)
Kirjoitti: Natural - 29.01.2011 21:13:30
Ääää!

Tää oli aivan mahtava! Mä en tajuu! Siis en teidä mitä ees selitän, ku en keksi mitää.
Mustan sisarukset loistaa jälleen! ;)

Lainaus
”Vihjaatko, että olisin jotenkin jälkeenjäänyt?” Bella tivasi.
Meidän Bella on niin paras! Ja sen kommentit <3

Ja ymmärsinkö minä väärin tai jotain, mutta oletko sinä nähnyt Kaken livenä?!?
Jos oot nii ihan epiä! Nyt ei auta muu ku puhuu porukat ympäri.

Kiittäen ja kumrtaaen luvulle ja kirjoittajalle,
tuleva kuolonsyöjä Natural
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (I osa, luku 8/9)
Kirjoitti: sennamiila - 05.02.2011 08:59:44
Beatrice: Kyllä, kyllä, jännitys tiivistyy (jos tiivistyy). Mutta kuten oon tainnut joskus ihan alkuun sanoa, ei ekassa osassa vielä mitään erityisen jännää tapahdu. Mutta joo, kuitenkin :)
Natural: Kiitooos. Tietenkii Mustan sisarukset loistaa, se on tiekkö sitä sisarusrakkautta. Samaa löytyy myös minulta ja ihanalta (lue: kamalalta) pikkusiskoltani. Noita Bellan kommenttei on kiva kirjottaa ja keksiä ;) Ja niin, tohon kysymykseen taisin jo vastatakii, mut siis joo, näen Kaken livenä noin kerta viikkoon (viimeksi keskiviikkona, seuraavan kerran sunnuntaina)

A/N: Ja aikani kuluksi (ja koska minulla ei ole parempaa tekemistä) kahdeksas luku. Hui, pelottavaa, kohta joudun alottaan jo toisen osan :) Ja voi kamala, mä en ite tykkää tästä luvusta just yhtään, tiiä sit miks


VIII luku
Sormus



Bellan ja Remuksen suhde eteni hitaasti. He tahtoivat rakentaa kaikelle vahvan pohjan ennen kuin aloittaisivat yhteisen elämän. Minun ja Sevin vahva pohja muotoutui sitä mukaa, kun etenimme suhteessamme. Eräänä päivänä pääsiäislomalla päätin ottaa yhden ratkaisevista askeleista.

”Tuota...” aloitin, ”Sev?”

Sev kohotti katseensa papereistaan.

”Niin?” hän kysyi.

”En ole nähnyt eräitä ystäviäni moneen kuukauteen”, kerroin.

”Haluaisitko kutsua heidät tänne?” Sev kysyi.

”Mistä arvasit?” hämmästyin.

”Kunhan vain arvasin”, Sev totesi. ”Kutsu vain. Tutustun mielelläni muihinkin ystäviisi kuin Bellatrixiin ja Sibyllaan.”

”Mutta sinä -” yritin.

”Kutsu heidät huomiseksi”, Sev ehdotti.

”Hyvä on”, myönnyin ja käännyin lähteäkseni.

”Bethy?” Sev kysyi.

Käännyin katsomaan häntä. Sev tuntui käyvän kamppailua päänsä sisällä. Hän katsoi minuun hieman epäröiden.

”Minä vain...” Sev änkytti. ”Minä taidan... tai siis... rakastan sinua... todella paljon, joten...”

”Niin?” kehotin häntä jatkamaan.

Sev nielaisi ja otti taikasauvansa esiin. Hän kiepautti sitä kätensä yläpuolella, ja hänen käteensä ilmestyi valkokultainen sormus, jota hän tarjosi minulle.

”Voi, Sev”, huokaisin. ”Kyllä! Kyllä!”

Sev näytti helpottuneelta. Ojensin hänelle vasemman käteni, ja hän pujotti sormuksen nimettömääni. Suukotin häntä poskelle ja lähdin huoneesta.

”Minäkin rakastan sinua!” huikkasin.


**


Seuraavana aamuna oveltamme kuului koputus. Kiiruhdin avaamaan. Oven takana seisoivat Lily ja James Potter.

”Hei!” tervehdin iloisena ja halasin kumpaakin.

”Hei”, Lily hymyili. ”Vatsani paisuu.”

”Niinpä näkyy”, hymähdin ja viitoin Lilyn ja Jamesin pois rappukäytävästä. ”Tulkaa toki sisään.”

Lily ja James astuivat kynnyksen yli eteiseen. Suljin oven heidän takanaan.

”Sirius on tulossa”, James sanoi. ”Kohta varmaan. Hän sanoi, että -”

Juuri silloin oveen koputettiin. James avasi, ja Sirius astui sisään puistelleen lumisia vaatteittaan.

”Siellä tulee hitosti lunta!” Sirius manaili. ”Jäin pahimpaan lumimyrskyyn. Hei Bethy!”

”No hei vaan, Sirius”, naurahdin.

Vieraamme seurasivat minua olohuoneeseen, jossa Sev odotti. Hän istui sohvalla ja väänteli hermostuneena käsiään. Kuullessaan meidän tulevan, hän ponkaisi pystyyn. Mutta kun hän näki, ketkä seurasivat minua, hänen ilmeensä synkkeni.

James, Lily ja Sirius pysähtyivät niille sijoilleen. Hetken aikaa James ja Sev katsoivat toisiaan murhaavasti. Sitten Sev vilkaisi Lilyä ja hänen ilmeensä muuttui murheelliseksi.

”Ovatko he sinun ystäviäsi?” Sev kysyi minulta hampaitaan kirskutellen.

”Ovat”, totesin kylmän viileästi. ”Ja sinun on paras tottua heidän läsnäoloonsa, sillä he todellakin ovat minun ystäviäni. Etkös sinä juuri eilen sanonut, että kunnioitat minua, koska olen ystävällinen kaikille? Vai oliko se vain pelkkää puhetta? Etkö tahdo itse olla sellainen? Joka tapauksessa vaikkette te pitäisikään toisistanne, se on parasta opetella nyt heti. Jos enää haluat, että minä...”

Tarkoituksellisesti jätin lopun sanomatta. Sev katsoi minua, ja näin pelon käväisevän hänen silmissään.

”Tietenkin haluan”, Sev kiirehti sanomaan. ”Joten siis...”

Sev ojensi kätensä Jamesia kohden. James tuijotti häntä ällistyneenä.

”Hän on menettänyt vähäisenkin järkensä”, James kuiskasi Lilylle.

Lily hymyili lempeästi ja tuuppasi Jamesin kättä. James tuntui havahtuvan ja puristi Sevin kättä nopeasti.

”Potter”, Sev sanoi painokkaasti.

Ruikuli”, James sihahti.

Sirius änki Jamesin ja Lilyn väliin ravistamaan Sevin kättä.

”Hyvää päivää, olen Sirius Musta”, Sirius totesi. ”Paitsi sen te kaiketi jo tiesittekin. Ai sehän olet sinä”, Sirius naurahti ja lisäsi kuiskaten”, Ruikuli”, ja jatkoi taas normaalisti. ”Mikä mukava yllätys tämä onkaan. On aina niin hauskaa nähdä tuttuja kasvoja ja verestää vanhoja muistoja.”

Sev hätkähti hieman, punastui ja veti kätensä irti Siriuksen kädestä.

”Musta”, Sev tuhahti.

Kun James ja Sirius istuutuivat alas sohvalle, pystyin kiinnittämään huomioni siihen, mitä kaikkein eniten olin pelännyt: Sevin ja Lilyn kohtaamiseen. Tiesin heidän aikoinaan olleen ystäviä, mutta välien jonkin vuoksi sitten rikkoutuneen.

”Hei Lil”, Sev kuiskasi ja painoi katseensa lattiaan.

”Hei!” James huudahti. ”Vain minulla on oikeus sanoa Lil!”

Lily katsoi Jamesia varoittavasti ja sai tämän sulkemaan suunsa.

”Hei Sev”, Lily tervehti.

Sev tuijotti edelleen tiiviisti lattiaa. Lily huokaisi, taputti Seviä olalle ja meni Jamesin viereen istumaan.

”Tule Sev”, pyysin ja painoin käteni sinisen nojatuolin selkänojalle.

Sev laahusti tuolille istumaan.   

”Eilen illalla -” aloitin, mutten ehtinyt sanoa enempää, kun kuulin oven käyvän.

Vaikenin, ja kaikki käänsivät katseensa ovelle. Odotimme hetken, ja Bella ja Remus pelmahtivat olohuoneeseen käsi kädessä.

Bella ja Remus jäivät ovensuuhun seisomaan katsellen yleisöään hieman epävarmoina. Kaikki olivat vaiti. Sitten James avasi suunsa.

”Kuutamo, mitä h-” James aloitti. ”Auh!”

Lily oli nipistänyt Jamesia käsivarresta saadakseen tämän vaikenemaan. Sirius katsoi Bellaa  ja nyökkäsi tälle hyväksyvästi.

”Liittykää toki seuraan”, kehotin.

Bella ja Remus istuutuivat tyynyille takan eteen.

”Jokohan nyt pääsisin aloittamaan?” pohdin. ”Vai vieläkö joku on tulossa?”

Ovi kävi jälleen.

”Mietinkin, että joku täältä puuttuu”, hymähdin. ”Ja kas, Sibyhän se sieltä tulee.”

”Keskeytinkö jotain?” Siby huolestui.

”Et toki”, hymyilin. ”Liity sinäkin vain seuraamme.”

Siby kiitti ja istuutui hänkin takanedustyynyille.

”No, Bethy?” Lily kysyi. ”Mitäs sinulle kuuluu?”

”Pelkkää hyvää”, vastasin.

Näytin heille vasenta kättäni. Kaikkien katseet porautuivat sormukseen vasemmassa nimettömässäni.

”Oi, onnea Bethy!” Lily kiljahti ihastuneena. ”Mutta kenen -”

Pieni katseidenvaihtoni Sevin kanssa ei jäänyt keneltäkään huomaamatta.

”Minä tiesin tämän!” Siby huudahti. ”Tiesin tämän ensimmäisenä! Jo ennen kuin he edes itse tiesivät siitä! Minä tiesin! Heidän kohtalonviivansa ovat yhtenevät!”

Katsahdin Seviä, joka hymyili minulle huvittuneena.

”Ja minä kun luotin, että sinulla on hyvä miesmaku...” James huokaisi. Lily pukkasi miestään kylkeen.

”Minulla onkin”, totesin, ja James jäi hölmönä katsomaan minua.

”Veit minulta naisen, Snivellus”, Sirius mutisi. ”Mistä minä nyt löydän tuollaisen kaunottaren komean varteni rinnalle?”

”Pakko kyllä sanoa, Severus”, Remus totesi, ”että jos ei muuta, niin sinulla on ainakin hyvä maku naisten suhteen.”

Sevin huulilla karehti hymynpoikanen.

”Niin sinullakin, Remus”, sanoin. ”Bella on hieno nainen.”

”Niin on”, Remus hymyili ja sipaisi Bellan kasvoille karanneen kiharan tämän korvan taakse.

”Mutta varo vain, Kuutamo”, Sirius varoitti silmiään siristellen, ”jos satutat serkkuani millään tavoin, nirhaan sinut omin käsin.”

”En minä häntä satuta”, Remus lupasi ja hymyili Bellalle rakkaudentäyteistä hymyä.

Bella vastasi hymyyn yhtä lempeästi. Sisälläni kupli ilo. Olin niin onnellinen ystäväni puolesta. Bella oli vihdoin viimein saanut arvoisensa miehen, joka rakasti häntä ja joka ei varmasti satuttaisi.
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (I osa, luku 8/9)
Kirjoitti: Natural - 05.02.2011 22:05:43
Hihhuli hei! Tännehän on tullu jatkoa. Tämä luku oli kiva ja tälleen. Ja oon kyllä Beatricen kanssa sanaa mieltä, että en koskaan olisi kuvitellut Bellaa ja Remusta yhteen, mutta vaihtelu virkistää :D. Joo ja rakentavaa ei irtoo nyt ku heräsin vasta ;D Mut tykkäsin :-* <3

Natural
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (I osa, luku 9/9)
Kirjoitti: sennamiila - 13.02.2011 19:38:06
Beatrice ja Natural: Kiitokset teille. Mä en yhtään tiiä, mistä toi Bella ja Remus -paritus oikeen tuli mun mieleen. Ajatus oli kuitenki niin jännä, että pakko mun oli kokeilla, miten homma oikeen toimis :)

A/N: Ja nyt, ensimmäisen osan viimeinen luku. Pelottavaa, kohta pitää aloitaa jo toinen osa - ja se alkaa kyllä tässä ihan samassa topicissa sitten. Ja kuvittelenko mä vaan vai onko tää luku oikeesti lyhyt? No, joka tapauksessa, hyvää ystävänpäivää näin etukäteen kaikille :)



IX luku
Puhdas alku



Kesä läheni pikkuhiljaa. Cissyn ja Luciuksen pikkuinen poika, vaalea kuin vanhempansa, syntyi kesäkuun viidentenä päivänä. Hän sai nimekseen Draco Malfoy. Draco muistutti erittäin paljon ylpeää isäänsä. Usein pojan sinisissä, uteliaissa silmissä saattoi havaita Luciuksen teräksenharmaan, kylmän sävyn.

Lilyn ja Jamesin pienokainen syntyi heinäkuun viimeisenä päivänä. Pikku-James, kuten Sirius tapasi sanoa, sai nimekseen Harry James Potter. Mutta, niin kuin ylpeä kummitäti totesi, lapsi sai äitinsä kauniit, vihreät mantelisilmät.

Kaikista lukuisista yrityksistäni huolimatta Sevin ja kelmien välit pysyivät entisellään. Sev tuntui vieroksuvan heitä. Lily kertoi sen johtuvan siitä, että kouluaikoina lähinnä James ja Sirius olivat nöyryyttäneet Seviä melko pahasti. James ja Sirius vitsailivat jatkuvasti Sevin läsnäollessa hänestä ja vihjailivat ”vanhoista ja hyvistä ajoista”, jota ei kukaan muu tajunnut.

Lilyn seurassa Sevistä tuli arka ja huomaamaton. Hän ei puhunut mitään ja saattoi usein poistua toiseen huoneeseen. Myöhemmin sain kuulla Lilyltä syyn tähän.

”Kun olimme vielä Tylypahkassa”, Lily kertoi, ”viidennellä luokalla, Sevin parhaat kaverit olivat kuolonsyöjiä. Minä en hyväksynyt sitä, eivätkä myöskään ystäväni. He saattoivat satuttaa jotakuta vain huvin vuoksi. En ymmärtänyt, miten Sev, joka oli ollut minun ystäväni jo lapsesta saakka, saattoi pitää heistä. Kun James ja Sirius kerran nöyryyttivät häntä, menin puolustamaan, mutta hän vain haukkui minut kuraveriseksi. Se oli kuin piste iin päälle. Sanoin ystävyytemme irti, vaikka hän kuinka koetti pyydellä anteeksi.”

”Hän rakasti sinua”, sanoin hiljaa.

”Mitä?!” Lily huudahti.

”Hän rakasti sinua”, toistin. ”Aina. Hän kertoi minulle.”

”Minä...” Lily änkytti. ”En tiennyt...”

”Ei sitä tiennyt kukaan muukaan”, totesin. ”En edes minä ennen kuin hän kertoi. Tälläkään hetkellä asiasta ei tiedä kukaan muu kuin minä ja sinä. Pyydän, ettet levittele tätä eteenpäin.”

”En tietenkään”, Lily lupasi. ”En kerro edes Jamesille, ettei hän saisi lisää syitä kiusata Seviä.”

”Kiitos”, huokaisin helpotuksesta. ”Mutta etkö sinä koskaan... rakastanut häntä?”

”Ei, en koskaan”, Lily vastasi. ”Pidin hänestä kyllä. Mutta vain ystävänä. Senkö vuoksi hän tahtoi sinut?”

”Minkä vuoksi?” kysyin.

”Koska olet kuin paria vuotta nuorempi kopio minusta”, Lily totesi.

”Ei”, sanoin. ”Hän teki sen selväksi jo heti alkuunsa. Hän sanoi, ettei rakasta minua sen takia, että muistutan Lily Evansia vaan sen vuoksi, että olen Bethy.”

”Hyvä niin”, Lily huokaisi. ”Pelkäsin, että hän otti sinut minun vuokseni. Ettei hän koskaan ole päässyt yli tunteistaan minua kohtaan. Mutta hyvä, että hän on päässyt siitä jollain tavoin, eikä rakasta sinua vääristä syistä. Tahdon teille pelkkää hyvää. Että hän rakastaisi vain sinua – ilman, että edes muistaa olemassaoloani.”

”Toivoin niin kovasti, että hän tulisi toimeen Jamesin, Siriuksen ja Remuksen kanssa”, vaihdoin puheenaihetta. ”Mutta Jamesin ja Siriuksen kanssa se taitaa olla toivotonta.”

”No joo...” Lily pohti. ”James ja Sirius tekivät hänelle aika ruman tempun kouluaikoina. He nöyryyttivät häntä pahasti, eikä hän varmaan koskaan tule antamaan heille anteeksi. Mutta te rakastatte toisianne ja se riittäköön. Milloin pääsemme juhlimaan häitä?”

”Aivan pian, minä lupaan sen”, sanoin hymyillen.


**


Lupaukseni myös pidin. Häämme olivat 31. lokakuuta. Tilaisuus oli hyvin pieni ja yksinkertainen, mutta erittäin kaunis. Vettä tuli taivaalta kuin kaatamalla, mutten antanut sen pilata hyvää oloani. Tuon päivän muistaisin taatusti koko loppuelämäni.

Muillekin kuin minulle ja Seville tuo päivä oli erittäin onnellinen: Bella ja Remus nimittäin menivät kihloihin. Olin aivan yltiömäisen onnellinen tuona sateisena pyhäinpäivänaattona. Tiesin Bellankin olevan onnellinen. Hän oli viimein löytänyt onnensa.

Myöhään illalla näin Bellan ja Remuksen tanssimassa viimeisiä hitaita. Rakkaus paistoi molempien silmistä.

”Katso, miten onnellisia he ovat”, kuiskasin Seville.

Sev katsoi Bellaa ja Remusta pitkään.

”Niin”, hän sanoi. ”Oletko sinä onnellinen?”

”Olen”, vastasin hiljaa. ”Tämän onnellisempi en voisi olla. Entä sinä?”

Sillä hetkellä näin ensimmäisen kerran Sevin hymyilevän täydestä sydämestään. Hymy ulottui tummiin silmiin saakka, ja hänen katseestaan loisti kiitollisuus.

”Rakastan sinua”, hän sanoi ja suukotti otsaani. ”Olen niin onnellinen, että löysin sinut. Ilman sinua olisin pelkkä surkimus.”

”Et sinä olisi surkimus”, hymähdin. ”Vaan täysi nolla. Mutta hääparin olisi nyt varmaankin aika poistua paikalta.”

Sev nyökkäsi. Hän nousi seisomaan ja koppasi minut syliinsä kuin höyhenen. Vilkaisin tanssilavalle. Vain muutama henkilö oli enää paikalla: Bella ja Remus, Cissy ja Lucius, Lily ja James, sekä tietenkin Sirius, jolla näytti olevan jonkinlaista peliä Sibyn kanssa.

”Hääpari poistuu nyt hääyön viettoon!” huikkasin.

He kääntyivät kaikki katsomaan meitä, taputtivat ja vislasivat. Tavoitin Lilyn katseen. Hän hymyili kannustavasti ja muodosti huulillaan sanat 'onnea'. Nyökkäsin hänelle hymyillen, ja sitten poistuimme ulos kaatosateeseen, joka huuhtoi meille puhdasta tietä tulevaisuutta varten.


Rajaton rakkaus - Kake Randelin (http://www.youtube.com/watch?v=NAKFOTl8Z8Y)

Sinä kuljit paljain päin,
pidit kättä kädessäin
Lumihiutaleet niin hiljaa
poskillemme laskeutui
Puhuit melkein kuiskaten
minut syliin painaen
Tunsin hengityksen lämmön,
kosketuksen hellyyden

Rajaton rakkaus minut valtaansa sai,
tunsin sanatonta onnea,
jotain uutta, jotain outoa,
mutta niin, niin hyvältä se tuntui
Rajaton rakkaus minut valtaansa sai,
oli elämä kuin runous
ja hetki niin kuin maalaus
En haihtuvan pois tahtonut tuon tuokion

Siitä vuosi mennyt on,
tunne vain on ajaton
Tänään ensilumi hiljaa
poskillemme laskeutuu
Puhut melkein kuiskaten
minut syliin painaen
Miten elävästi muistan
ensimmäisen iltamme

Rajaton rakkaus minut valtaansa sai,
tunsin sanatonta onnea,
jotain uutta, jotain outoa,
mutta niin, niin hyvältä se tuntui
Rajaton rakkaus
minut valtaansa sai,
oli elämä kuin runous
ja hetki niin kuin maalaus
En haihtuvan pois tahtonut tuon tuokion

Rajaton rakkaus minut valtaansa sai,
tunsin sanatonta onnea,
jotain uutta, jotain outoa,
mutta niin, niin hyvältä se tuntui
Rajaton rakkaus minut valtaansa sai,
oli elämä kuin runous
ja hetki niin kuin maalaus
En haihtuvan pois tahtonut tuon tuokion



**

Jatkuuko Bethyn ja Sevin suhde yhtä puhtaana ja raikkaana tulevaisuudessakin? Oliko avioliitto sittenkin liian hätiköity päätös? Entä miten käy Bellalle ja Remukselle? Puhumattakaan Lilystä ja Jamesista, kun pimeän lordi alkaa tiukentaa otettaan? Kerran -sarjan toinen osa on pian täällä.
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (I osa, luku 9/9)
Kirjoitti: Natural - 13.02.2011 19:53:48
Havavavavavavavaa!

Ihana loppu ja tälleen, hehhee ootin kyllä, että Sevv lähtee sieltä alttarilta ja jättää Bethyn ja Bella tulee ja avadat lentää ja Bella koheltaa ja loistaa ja jtn sine päin, koska se ois ollu hienoo  tykkäsin kovasti ja odotan kovasti jo toista osaa ja jajajajajaja... Hmm... kuvailu oli aivan ihana!
Sry ei tuu mitää rakentavaa :-[

Kiittäen ja kumartaen,
Natural
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, traileri)
Kirjoitti: sennamiila - 16.02.2011 15:03:40
Natural: Kiitos paljon, mähän taisin jo joskus mainita, et eka osa sisältää liikaa onnellisia loppuja jos oikein muistan ;) Eiköhän se Bella vielä jossain vaiheessa pääse koheltamaan ja loistamaan

Beatrice: Oh, kiitos paljon. Itteeni jäi hieman epäilyttämään toi loppu, että tulikohan siitä liian kliseinen tai jtn, mutta joo, hyvä että tykkäsit :)

A/N: Ja koska olen julma ihminen ja suosikkilauseeni (ainakii melkein) kuuluu "tiiätkö miten hullua pidetään jännityksessä", laitan tänne nyt tokan osan trailerin. Itse osaa pääsette lukemaan ehkä ensi viikolla. Ehkä ;) Ja kiitokset kappaleesta, josta tämän osan nimi on julmasti pöllitty, kuuluu Suvi Teräsniskalle



Ystävät menehtyvät traagisesti...
”He ovat... kuolleet...”

… ja se aiheuttaa kitkaa suhteeseen...
”Anna minulle yksikin syy, miksi en menisi.”

… joka päättyy lähtöön.
”Minä lähden!”

Toisaalla koetaan erilaista surua.
”Hänet on viety Azkabaniin...”

Kun ystävät kaipaavat tukea...
”Sinun täytyy muistaa, että olet syytön.”

… heitä tuetaan.
”Hän tulee hulluksi siellä!”

Vanhat muistot piinaavat...
”Miksi sinä pakenet minua?”

… kunnes viimein jättävät rauhaan.
”Villi ja vapaa.”

Suuria iloja koetaan...
”Pieni peikkotyttöni.”

… ja suuria päätöksiä tehdään...
”Kyllä minä joskus lapsen tai pari haluan.”

… matkalla kohti aikuistumista.
”Jo oli aikakin. Tätä on odotettu.”

Keneen voi enää luottaa...
”En minä valehtele.”

… ja keneen ei?
”Tahdoin vain sanoa, että ymmärrän sinua.”

Mikään ei ole enää ennallaan...
”Tiedätkö sinä lainkaan, millaista on seurata vierestä heidän kärsimystään!”

… vaikka paha onkin kadonnut.
”Hiiteen pimeän lordit ja hänen mahtinsa!”


Nyt se viimein on täällä.
”No sitähän minäkin.”



Sennamiila pictures ylpeänä esittää:

Kerran, osa II

Jos menet pois


”Jos lähdet, ne tulevat taas.”
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, traileri)
Kirjoitti: Natural - 17.02.2011 20:38:28
Hahaa! Tämä traileri (miks mulle tulee tosta sanasta mieleen joku hiivatin peräkärry??) oli aivan uskomattoman hieno! Tykkäsin ja jään oottelee jatkoo Beatricen kanssa :D

Odotteleen ja ihmettelen ja kiittäen
Sry en jaksa kumartaa, selkä kipee ja tuo yks apinan poikanen (ystäväni Aka) on tos nii ei kykene,
Natural
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, prologi)
Kirjoitti: sennamiila - 20.02.2011 20:04:59
A/N: Okei, okei, huijasin ja alotan tän jo nyt, koska ens viikolla haluun laittaa tänne ihan oikeen ekan luvun. Tää nyt on vaan tällain prologi, lyhyt, pieni pätkä pohjustukseks tulevalle. Niin ja kiitokset kommenteista Beatrice ja Natural. Mä oon tällä hetkellä jotenki viehättyny trailereitten tekemisestä




Prologi


Avasin Päivän profeetan aamiaspöydässä. Välittömästi puurolusikkani kalahti lautaselle. Sev katsoi minua kummissaan.

”Mitä nyt?” Sev kysyi. ”Mitä on tapahtunut?”

”Tiedät-kyllä-kuka on poissa!” huudahdin. ”Hän on tuhoutunut!”

”Mitä?” Sev häkeltyi. ”Todellako?”

”Niin”, vastasin. ”Mutta... mutta... Ei!”

”Mitä sitten?” Sev kysyi.

”Lily ja James”, kuiskasin. ”He ovat... kuolleet... Hän tappoi heidät... Yritti tappaa myös Harryn, mutta kirous ilmeisestikin kimposi. Harry pelastui ja hän tuhoutui. Mutta Lily ja James... Ei!”

”Ei!” Sevkin huudahti. ”Ei Lily voi olla kuollut! Ei hän voinut tappaa heitä! Hänhän... hän! Ei! Tämä ei ole todellista!”

Sevin kasvot vääntyivät irvistykseen. Hän ponkaisi ylös ja lähti huoneesta.

”Sev!” huusin hänen peräänsä. ”Mihin sinä menet?”

Hän ei vastannut. Vain hetkeä myöhemmin kuulin ulko-oven käyvän. Huokaisin syvään ja annoin kyynelten valua vapaasti poskilleni. Lily ja James. Ystäväni. Kuolleet. Pikku-Harry, kummipoikani, oli orpo. Mihin hänet oli viety?


**


Sev tuli kotiin vasta illansuussa.

”Missä sinä olit?” tiukkasin. ”Ehdin jo huolestua, kun olit niin kauan poissa.”

”No anteeksi vain jos huolestutin”, Sev totesi. ”Kävin Dumbledoren luona. Harry on viety äitinsä siskon perheen luo asumaan. Hän asuu siellä kunnes tulee täysi-ikäiseksi.”

”Äitinsä siskon perheen luo...” pohdin. ”Jästiperheeseen?”

”Aivan”, Sev myönsi. ”Dumbledoren mielestä se on pojalle parasta. Tietenkin monet velhoperheet olisivat valmiita adoptoimaan lapsen, mutta Dumbledore tahtoi näin. Harry vietiin sinne heti eilen illalla.”

”Dumbledore tietää, mitä tekee”, totesin, ja Sev nyökkäsi hyväksyvästi.

Silti en uskonut sen kaiken voivan olla totta.
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, prologi)
Kirjoitti: Natural - 21.02.2011 17:02:24
oooo... kivakivakiva... tykkäsin tästä ihan kauheesti ;) Jään jännityksellä odottamaan jatkoa!
Beatrice vei kaiken sanottavan ;)

Natural
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, prologi)
Kirjoitti: Hermione Granger - 24.02.2011 11:10:49
AIVAN IHANA!!! Odotan innolla jatkoa! Niin... ja lukujen nimet ovat ihania!

Hermione Granger
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, prologi)
Kirjoitti: sennamiila - 26.02.2011 16:44:19
Beatrice, Natural ja Hermione: Kiitokset paljon kommenteistanne. Ja mukava kuulla uusista lukijoista :)

A/N: Hoo, muistinpas minä, että lupasin laittaa ekan luvun (draamaa...) tän viikon aikana, joten laitan sen nyt, koska seuraavan kerran finiin palailen aikaisintaan torstaina. Jaa että mitäkö teen? Töitä, töitä, töitä... Eli siis talvilomariparille isostelemaan. Palailen sitten lueskelemaan kommenttejanne ;)



Luku 1
Lähtö



”Sev, mikä sinulla on tuossa?”

Lähes vuosi oli kulunut Lilyn ja Jamesin kuolemasta. Istuskelimme Sevin kanssa tapamme mukaan olohuoneessamme katsellen takassa loimuavaa tulta ja vain jutellen. Oli ilta.

”Missä?” Sev kysyi ja tajusi minun sitten katsovan hänen vasenta käsivarttaan. ”Ei mikään.” hän kiiruhti sanomaan ja veti hihansa käsivarren peitteeksi.

”Kyllähän minä näin, että siinä jotain on”, totesin. ”En minäkään nyt aivan typerä ole. Näytä.”

Kun Sev ei suostunut näyttämään, tartuin häntä kädestä ja repäisin hänen kaapunsa hihan ylös. Suuni loksahti auki ja silmäni pyöristyivät järkytyksestä. Hetkeen en kyennyt sanomaan mitään. Tajusin vain, kuinka Sev veti kätensä pois ja kiskoi hihansa taas alas.

Kun viimein uskaltauduin katsomaan Seviä silmiin, näin tämän katseessa jotain, mitä en ollut odottanut näkeväni. Oliko se ehkä pelkoa?

Vedin kiivaasti henkeä.

”Oliko se, mitä luulen sen olevan”, kysyin ääni väristen.

Sev ei vastannut. Hän vain katsoi minua hievahtamatta silmiin.

”Oliko se pimeän piirto?” jatkoin.

Ei edelleenkään vastausta. Sitten Sev viimein avasi suunsa. Epäröiden ja pitkän harkinnan jälkeen.

”Bethy...” Sev kuiskasi.

”Selitä”, pyysin.

”Minä... minä en voi...” Sev yritti. ”Sinä et... kuitenkaan ymmärtäisi...”

”Yritä”, kehotin, mutta Sev vain laski katseensa alas ja pudisteli päätään.

”Sinun täytyy luottaa minuun, Sev”, totesin hiljaa. ”Olen sinun vaimosi.”

Se sai Sevin taas katsomaan minua silmiin.

”Olen pahoillani, Bethy...” Sev kuiskasi.

”Miksi, Sev, miksi?” tahdoin tietää.

”Minä...” Sev aloitti, ”en tiedä.”

”Minä en ymmärrä sinua”, totesin ja nousin lähteäkseni.

”Mihin sinä menet?” Sev kysyi ja tuijotti minua ehkä hieman... peloissaan, jos se nyt sitä oli.

”Minä lähden”, ilmoitin.

”Lähdet?” Sev hämmentyi. ”Minne? Miksi? Mitä – Bethy, minä...”

”Niin mitä?” kysyin. ”Minä lähden. Kuten sanoin, en ymmärrä sinua. En ymmärrä, miksi olet liittynyt heihin.”

Lähdin huoneesta. Kuulin Sevin ponkaisevan pystyyn ja kiiruhtavan perääni. Painoin käteni jo ovenkahvalle, kun Sevin käsi ilmestyi siihen estämään minua.

”Älä mene”, Sev pyysi.

”Anna minulle yksikin syy, miksi en menisi”, tuhahdin ja käännähdin katsomaan häntä.

”Koska minä... minä...” Sev yritti.

”Koska sinä mitä?” kysyin. ”Koska et olekaan oikeasti yksi heistä? Koska olet komennuskirouksen alaisena?”

”Ei, Bethy”, Sev huokaisi. ”Minä vain... sinä et ymmärrä.”

”Siinä se”, tokaisin. ”Itsekin myönsit sen. Minä en ymmärrä. Minun ei siis ole mitään järkeä asua kanssasi tai olla edes naimisissa, koska minä en ymmärrä sinua.”

Käännyin avatakseni oven ja lähteäkseni, mutta Sevin käsi oli yhä siinä estämässä minua. Käännyin takaisin katsomaan Seviä.

”Päästä minut”, käskin.

”En”, Sev sanoi päättäväisesti.

”Päästä minut”, toistin, tällä kertaa hieman painokkaammin.

”En.”

”Olisitko niin ystävällinen ja päästäisit minut?”

”En.”

”Ja miksi et?”

”Minä vain...” Sev yritti toistamiseen. ”Et sinä ymmärtäisi...”

”Auta minua sitten ymmärtämään”, huokaisin ja pyöräytin silmiäni.

Töytäisin Sevin sivuun ja menin olohuoneeseen, jossa rojahdin sohvalle istumaan. Hetken kuluttua Sev tuli perässäni ja jäi seisomaan takan eteen kädet selän takana.

”Olin niin typerä”, Sev aloitti. ”Kouluaikoina parhaimmat ystäväni olivat niitä, joista tuli kuolonsyöjiä. Oli siis itsestäänselvyys, että liittyisin kuolonsyöjiin. Sen teinkin, heti päästyäni koulusta.”

”Mutta minä en koskaan -” aloitin, mutta Sev vaiensi minut kädenheilautuksella.

”Sitten tapasin sinut”, Sev jatkoi. ”Se muutti kaiken. Aloin jo miettiä, miksi koskaan edes oikeastaan liityin heihin. Rakastin sinua. Ja rakastan edelleen, Bethy.”

Viimein Sev kääntyi katsomaan minua.

”Mutta pimeän lordi oli voimakas”, Sev sanoi. ”Hän piti minua yhä otteessaan. Erään kerran, hieman alle kaksi vuotta sitten satuin kuulemaan erään keskustelun. Dumbledoren ja Sibyllan välillä. Sibylla lausui ennustuksen, aivan oikean sellaisen. Minä kuulin siitä alkuosan ennen kuin paljastuin. Menin ja kerroin kaiken kuulemani pimeyden lordille. Hän alkoi jahdata Pottereita, koska uskoi ennustuksen tarkoittavan heidän poikaansa. Tajusin tehneeni elämäni suurimman virheen. Menin Dumbledoren puheille, pyysin häntä piilottamaan heidät. Annoin Dumbledorelle itseni vastapalveluksena. Tein sen kaiken vain sinun vuoksesi, Bethy. Koska olit ystävä heidän kanssaan.”

Vai koska rakastit Lilyä? ajattelin.

”Mutta heidät löydettiin”, totesin kylmästi. ”Tiedät-kyllä-kuka löysi Lilyn ja Jamesin ja tappoi heidät. Ja yritti tappaa Harryn, mutta tuhoutuikin itse. Ja sitten Sirius joutui Azkabaniin, koska hänet leimattiin syylliseksi siihen, että Lily ja James kuolivat. Tiedän kyllä tarinan lopun, Severus.”

Sev hätkähti kuin häntä olisi tökätty veitsellä kylkeen. Hän ei selvästikään ollut tottunut siihen, että kutsuin häntä Severukseksi enkä Seviksi.

”Mutta sinä kerroit ennustuksesta”, jatkoin ja tuijotin Seviä tiukasti. Hän vältteli katsettani. ”Jos et olisi tehnyt sitä, he eivät olisi kuolleet.”

”Juuri tätä minä tarkoitin”, Sev puolustautui. ”Sinä et ymmärrä.”

”Älä hoe tuota samaa koko ajan!” huudahdin ja ponkaisin ylös. ”Minä ymmärrän aivan tarpeeksi hyvin! Sinun vuoksesi Lily ja James kuolivat! Sinun vuoksesi pikku-Harrysta tuli orpo! Sinun vuoksesi Sirius istuu nyt Azkabanissa!”

”Minun vuokseni?” Sev hämmentyi. ”Musta itse kavalsi heidät pimeän lordille!”

”SITÄ SIRIUS EI OLISI IKIMAAILMASSA TEHNYT!” huusin. ”SIRIUS EI OLISI PETTÄNYT HEITÄ!”

”Musta oli heidän salaisuudenhaltijansa!” Sev yritti.

”Mistä tiedät, etteivät he vaihtaneet?” kysyin. ”Salassa, kenenkään tietämättä?”

”Miksi olisivat?” Sev kysyi. ”He luottivat Mustaan.”

”Juuri sen vuoksi”, totesin. ”Sirius oli Jamesin paras ystävä, joten olisi kai aivan ilmeistä, että hänestä tulisi myös heidän salaisuudenhaltijansa. Joten he aivan hyvin olivat voineet vaihtaa Siriuksen johonkin... ei niin helposti arvattavissa olevaan...?”

”Keneen muka?” Sev kysyi ja kohotti toista kulmakarvaansa.

”Vaikkapa johonkin...” pohdin. ”En minä tiedä... mutta vaikkapa... Peteriin...?”

”Piskuilaniin?” Sev katsoi minua tyrmistyneenä.

”Miksei?” totesin. ”Kukaan tuskin epäilisi Peteriä heidän salaisuudenhaltijakseen. Se kävisi järkeen...”

”Musta tappoi Piskuilanin”, Sev sanoi. ”Ja kaduntäyden jästejä.”

”En tiedä sinusta, mutta minä en välttämättä uskoisi Siriuksen tappaneen jästejä”, sanoin. ”Sirius vihasi perhettään, jonka mielestä vain puhdasveriset velhot olivat ihmisiä. Ei Sirius olisi tappanut jästejä. Peterin ehkä... Jos Peter tosiaan oli heidän salaisuudenhaltijansa ja kavalsi heidät, Sirius olisi voinut tappaa hänet. Kostona parhaan ystävänsä kuolemasta.”

”Mutta hän tappoi silti”, Sev tokaisi. ”Tappoi. Eikä vain tappanut vaan tuhosi. Ja nyt hän on Azkabanissa istumassa tuomiotaan.”

”Kuten sinunkin pitäisi...” mutisin.

”Mitä sinä sanoit?” Sev kysyi.

”Että siellä sinunkin kuuluisi olla!” tiuskaisin. ”Sinun vuoksesi Lily ja James ovat kuolleet! Etkö käsitä! Jos et olisi kertonut ennustuksesta, he voisivat yhä elää!”

”Mutta pimeän lordin mahti -” Sev yritti.

”Hiiteen pimeän lordit ja hänen mahtinsa!” huusin. ”Tässä on nyt kyseessä Lilyn ja Jamesin kuolema! Sinä olisit voinut tehdä jotain muuta kuin mennä hänen luokseen kielimään, mitä olit kuullut! Olisit voinut vaikka paeta! Se on aivan helvetin sama minulle, mitä olisit tehnyt, kunhan et vain niin kuin teit! Nyt he ovat kuolleet! Poissa! Tajuatko?! Poissa! Eikä Harry saa elää normaalia lapsuutta, koska hänen vanhempansa ovat kuolleet! Ja he ovat kuolleet, koska sinä teit, mitä teit!”

Hämärässä valossa huomasin Sevin silmien kimaltavan. Se ei kuitenkaan liikuttanut minua lainkaan.

”En myönnä, että olisin ylpeä itsestäni”, Sev mutisi. ”Kuten jo sanoin, se oli elämäni suurin virhe. Mutta se kaikki on nyt mennyttä.”

”Mennyttä?” sanoin kylmästi. ”Mennyttä? Sanoitko sinä, että mennyttä? Ja ei, tällä kertaa minä en ole ymmärtänyt väärin. Ymmärsin varsin hyvin, mitä sanoit. Mutta minä en tajua – en kertakaikkiaan tajua – sinua! Mitä sinulle on käynyt? Missä välissä sinusta on tullut tuollainen? Käsitän nyt kuitenkin, miksi sinun vasen käsivartesi on aina ollut siteen peitossa! Koska et ole tahtonut minun tietävän! Tämä oli nyt tässä! Minä lähden!”

Menin huoneeseemme ja otin esille matka-arkkuni. Sitten taikasauvaa apuna käyttäen keräsin kaiken omaisuuteni matka-arkkuun. Raahasin arkun perässäni olohuoneen läpi eteiseen. Seviä ei näkynyt enää missään. Painoin käteni ovenkahvalle.

”Sinä siis tosiaan lähdet”, kuulin Sevin äänen varjoista.

”Niin lähden. Ja haen Amandan mukaani”, totesin kylmästi, avasin oven ja astuin ulos, kylmään tuuliseen ja sateiseen ilmaan. Paiskasin oven kiinni takanani. Kävelin kadulle, enkä edes kääntynyt katsomaan taakseni, vaikka kuulin oven taas avutuvan ja Sevin tulevan rappusille.

”Bethy”, kuulin Sevin kuiskaavan.

Minua ei kiinnostanut. Puristin tiukasti matka-arkkuni kahvaa ja kaikkoonnuin.


**


Hetkeä myöhemmin seisoin Malfoyn kartanon edessä. Koputin ovelle ja vain parin sekunnin kuluttua ovi avautui.

Peräännyin pari askelta nähtyäni Cissyn. Cissy muistutti lähinnä haamua. Hänen kasvonsa olivat valkoiset, silmänaluset punaiset ja turvonneet ja huulet vapisivat. Kädessään Cissy puristi tiukasti nenäliinaa.

”Bethy, luojan kiitos!” Cissy henkäisi ja halasi minua lujasti.

”Mikä hätänä, Cissy?” kysyin ja silittelin rauhoittavasti hänen selkäänsä. ”Mitä on tapahtunut?”

”Bella...” Cissy nyyhkytti. ”Hän on... hänet on...”

Cissyn ääni särkyi. Minut valtasi kauhu. Mitä Bellasta? Mitä hänelle oli käynyt? Oliko hän kenties... En voinut edes ajatella loppuun.

Kun Cissy viimein hieman rauhoittui siirryimme sisään. Menimme olohuoneeseen, jossa Cissy viittasi minut sohvalle istumaan. Tartuin Cissyä ranteesta ja puolittain pakotin hänet istumaan viereeni.

”Mitä Bellasta?” kysyin ja koetin pysyä rauhallisena.

”Hän... hänet on viety Azkabaniin...” Cissy sai sanottua, kunnes puhkesi taas kyyneliin.

”Mitä?!” kiljahdin ja ponnahdin saman tien jaloilleni. ”Bella?! Miksi?!”

Cissy pyöritteli päätään. Ymmärsin kyllä, ettei hän kyennyt vastaamaan. Mutta silti! Bellako Azkabaniin?

Lucius tuli juuri silloin huoneeseen, joten hyökkäsin kysymysteni kanssa hänen kimppuunsa.

”Miksi Bella on Azkabanissa?” tivasin. ”Kuka hänet vei sinne? Milloin?”

”Me...” Lucius änkytti. ”Me emme oikeastaan tiedä...”

”Oikeastaan?” kysyin. ”Kerro edes, mitä tiedät.”

”Toffee tuli tänne tänä aamuna”, Lucius aloitti. ”Hänen mukanaan oli joitain... joitain auroreita, en tunnistanut. He kysyivät Bellaa ja sanoivat, että hän olisi syyllinen johonkin, en tarkalleen ottaen tajunnut mihin. He selittivät jotakin... jotakin Rodolphuksesta.”

”Rodolphuksesta?” hämmästyin. ”Mutta Rodolphushan kuoli jo aikoja sitten!”

”Niin”, Lucius totesi. ”He kuitenkin sanoivat kai jotain siihen suuntaan, että Bella olisi tappanut Rodolphuksen käyttäen anteeksiantamatonta kirousta ja saisi näin menolipun Azkabaniin. Eikä paluulippua olisi. Hän tietenkin vakuutti syyttömyyttään, ja me tuimme häntä. Mutta he eivät uskoneet. He veivät Bellan, joutuivat tainnuttamaan hänet, että saivat lähtemään. Bella näet tappeli vastaan. He siis veivät hänet – oikeudenkäyntiin, niin he taisivat puhua keskenään. Siinä se taas nähtiin, se oikeudenkäynti nimittäin, heittivät syyttömän vankilaan.”

Niin kuin Sirius, ajattelin.

”Eikö Bella ole saanut jo kärsiä tarpeeksi?” kysyin kyyneleet silmissä. ”Pitikö tämäkin vielä tehdä hänelle? Eikä Bella sitäpaitsi edes tappanut Rodolphusta. Se loitsu vain jotenkin... kimposi takaisin. Ei Bella tehnyt mitään. Bella oli valmis kuolemaan, mutta... Tämä ei voi olla totta!”

Lysähdin takaisin sohvalle istumaan. Cissy itki yhä.

”Me emme tiedä, mitä silloin tapahtui”, totesin. ”Silloin Himalajalla. Vain Bella itse tietää. Mutta meidän on jotenkin selvitettävä, miksi kävi kuten kävi. Meidän on saatava Bella vapaaksi.”

Cissy kohotti katsettaan.

”Miten me voimme...?” hän kysyi.

”En tiedä”, sanoin. ”Mutta se meidän on tehtävä. Minä tahdon ystäväni takaisin.”

Cissy ja Lucius nyökyttelivät myöntyvinä.

”Ja jos se vain teille sopii niin jäisin mielelläni tänne”, lisäsin.

”Paremmin kuin hyvin”, Lucius sanoi. ”Tervetuloa. Mutta mihin sinä olet Sevin jättänyt?”

”Hän jäi, minä lähdin”, tokaisin. ”Tuli pieniä mutkia matkaan, joten pidin parhaimpana häipyä... Tiesittekö te, että hän on kuolonsyöjä?”

Cissy kalpeni entisestään, jos se enää oli edes mahdollista. Lucius katsoi minua kuin tärähtänyttä.

”Kuolonsyöjäkö? Severusko?” Lucius kuiskasi.

”Niin”, sanoin. ”Näin hänen piirtonsa. Hän koetti selittää, miksi liittyi heihin. Sanoi, ettei ollut enää. Mutta hän oli jo tehnyt jotain: hänen vuokseen Lily ja James kuolivat.”

Cissy ja Lucius katsoivat minua kysyvästi.

”Hän oli kuullut Sibyn ja Dumbledoren keskustelun”, kerroin huokaisten. ”Siby oli ennustanut. Sev oli kuullut osan siitä, mutta paljastui. Hän kertoi kaiken kuulemansa kuitenkin tiedätte-kyllä-kenelle. Tämä uskoi ennustuksen koskevan Harrya ja alkoi etsiä heitä. Sev kertoi siinä vaiheessa tajunneensa virheensä ja menneensä Dumbledoren puheille. Dumbledore piilotti heidät, mutta joku kavalsi heidät, ja heidät tapettiin. Olen niin vihainen Seville. Jos hän ei olisi kertonut ennustuksesta, Lily ja James olisivat vielä hengissä.”

Cissy puristi sohvan käsinojaa. Lucius tuijotti takkaan.

”Mutta kai Amanda on täällä?” kysyin äkisti.

”Tietenkin”, Cissy vastasi. ”Hän nukkuu Bellan huoneessa.”

”Minä menen sinne”, ilmoitin. ”Ja sitten painun varmaan nukkumaan.”

Cissy ja Lucius nyökkäsivät.

Poistuin huoneesta ja kiiruhdin portaat ylös. Juoksin pitkin pitkää käytävää, kunnes lopulta päädyin Bellan huoneen ovelle. Avasin oven ja astuin sisään huoneeseen.

Ei ollut epäilystäkään siitä, että huone tosiaan oli Bellan. Yhtä sekaisin kuin Bellakin. En voinut estää pientä hymyä nousemasta huulilleni. Huoneen seinustalle ikkunan alle oli raivattu tilaa pienelle sängylle. Sängyssä nukkua tuhisi pieni vuoden ikäinen tyttölapsi, jonka ihmeen pitkät punaiset hiukset valuivat tämän vaaleille kasvoille, kun tämä nukkui siinä niin tyytyväisenä ja autuaan tietämättömänä maailman murheista.

Suljin oven ja astelin pienen sängyn luo. Kumarruin sen ylle ja silitin tytön pehmeää poskea.

”Ei mitään hätää, Amanda”, kuiskasin. ”Äiti on nyt tässä.”
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, prologi)
Kirjoitti: Natural - 26.02.2011 17:01:56
Noooo! (dramaattista huutoa)

Bellatrix joutu Azgabaniiin, ei hyvä ja Sev jäi kiinni, tätä mä odotin.
Tykkäsin kovasti luvusta ja odottelen jatkoa.

Kiitellen ja kumarrellen,
Natural
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, luku 2/8)
Kirjoitti: sennamiila - 05.03.2011 14:44:45
Natural ja Beatrice: Kiitän tuhottomasti jälleen kerran. Ja miehän lupailin, että tokassa osassa sattuu ja tapahtuu kaikennäköstä dramaattista, joten pitihän nyt jotain keksiä. Ehkä siitä vielä yli päästään, et Bells on Azkabanissa. Niin ja pitihän sen Sevinkii kiinni jäädä, ei kaikki saa päättyä liian onnellisesti. Tätä menoa mä varmaan tapatan kaikki hahmot loppua kohden tai jtn

A/N: Ja uutta lukua pukkaa jälleen. Hiukka lisää draamaa vielä



Luku 2
Valhetta kaikki



Heräsin, kun nousevan auringon säteet osuivat silmiini. Katselin hetken aikaa ympärilleni, kunnes tajusin, missä olin. Olin illalla nukahtanut päivävaatteissa Bellan sängylle katsellessani samalla nukkuvaa tytärtäni. Kierähdin kyljelleni vain nähdäkseni hänen nukkuvan yhä. Tyttö nukkui sormi suussaan, enkä voinut estää huokausta karkaamasta huuliltani. Miten joku voikin olla noin suloinen?

Eilinen paha tuuleni oli tipotiessään. Jäljellä oli vain surua. Olo oli jotenkin tyhjä ja ontto. Johtuiko se Sevistä? Olisiko minun sittenkin pitänyt jäädä?

Ei, päätin. Tyttäreni tarvitsee minua. Cissy ja Lucius tarvitsevat minua. Meidän täytyy auttaa Bellaa. Bella on syytön.

Aloin pohtia mielessäni erinäisiä asioita, miten voisimme todistaa Bellan syyttömyyden. Ensimmäisenä mielessäni kävi varhennum loitsuimes, jonka hylkäsin heti, sillä tuskin kukaan jaksaisi etsiä niin kauaa, monen vuoden takaa. Ties miten monta taikaa sillä sauvalla oli tehty sen päivän jälkeen. Yritin pohtia pääni puhki, mutten silti saanut mitään ajatusta.

Ajatukseni keskeytti koputus ikkunassa. Kohotin katseeni ja näin pienen pöllön ikkunan takana. Nousin ylös ja laskin sen sisään. Pöllö lehahti sängylle ja ojensi koipeaan minulle. Otin pergamentinpalan sen jalasta. Taittelin lapun auki. Kirje oli lyhyt.


Tulkaa kotiin. Kaipaan teitä. Sev.


Tuijotin tekstiä pitkään. Tulkaa kotiin. Miten hän kehtasi? Kaiken sen jälkeen! Otin taikasauvani ja sitä näpäyttämällä sytytin pergamentin tuleen. Katselin, kun se paloi tuhkaksi.

”Minulla ei ole sinulle uutta viestiä vietäväksi”, sanoin pöllölle, joka lehahti ikkunasta ulos.

Kävelin sulkemaan ikkunan, ja siihen ääneen taisi Amandakin herätä. Hän katsoi minua tummilla silmillään.

”Huomenta kultaseni”, hymyilin ja nostin Amandan syliini. ”Nukuitkin oikein pitkät unet. Monta monituista tuntia. Onko sinulla nälkä?”

Amanda nyökkäsi. Lähdimme yhdessä alakertaan ruokailusaliin. Cissy ja Lucius olivat siellä jo Dracon kanssa.

”Huomenta”, sanoin.

”Huomenta”, Lucius totesi lehtensä takaa.

”Huomenta”, Cissy sanoi ääni väristen.

Cissy koetti saada Dracoa syömään aamupuuroaan, mutta poika itsepintaisesti kieltäytyi syömästä.

”Bella-täti!” Draco ilmoitti kovaan ääneen. ”Tahtoo Bella-tätin!”

”Voi kulta, kun Bella-täti ei nyt voi tulla”, Cissy sanoi ja hänen äänensä värisi jo siihen malliin, että hän kohta purskahtaisi taas itkuun.

Lucius laski hiukan lehteään ja kurtisti kulmiaan.

”Syö puurosi, poika”, Lucius kehotti. ”Sitten kasvat isoksi ja vahvaksi.”

Draco kieltäytyi edelleen syömästä.

”Bella osasi taivutella hänet syömään”, Cissy huokaisi. ”En tiedä miten, mutta hänellä oli omat keinonsa. Draco suorastaan palvoi häntä. Mutta nyt...”

Kyyneleet valuivat taas Cissyn poskille. Cissy painautui Luciusta vasten, joka silitteli tämän hiuksia. Dracoa koko homma tuntui kummastuttavan.

”Äiti ikkee”, Draco totesi. ”Miksi äiti ikkee?”

”Koska äidillä on ikävä Bella-tätiä”, vastasin.

Vasta nyt Draco huomasi minut, sillä hänen ilmeensä kirkastui.

”Betty-täti!” Draco kiljahti niin innoissaan, että melkein kaatoi puuronsa.

Mutta sitten hänen ilmeensä muuttui mietteliääksi.

”Mittä Bella-täti?” Draco kysyi.

”Bella-täti on kaukana poissa”, totesin. ”Eikä hän varmaan tule tänne pitkään aikaan.”

Draco näytti myrtyneeltä. Istuuduin tuolille Dracon viereen Amanda sylissäni.

”Jos et syö puuroasi, saako Amanda syödä sen?” kysyin.

”Ei!” Draco kielsi.

”Miksei?”

”Kotka te on minun!”

”Mutta jos sinä et syö sitä niin...?”

”Kyllä työn! Titten minutta tulee ito ja vahva niin kuin itittä!”

”No mikset sitten syö sitä, kun äiti yrittää sitä sinulle syöttää?”

Draco vaikeni ja katsoi mietteliäänä ja vakavana äitiään. Se sai hymyn huulilleni. Poika oli niin tosissaan.

”Cissy”, totesin. ”Dracolla taitaa olla nälkä.”

Cissy katsoi minua hämmentyneenä ja siirsi sitten katseensa Dracoon.

”Minulla on nälkä”, Draco pamautti.

Cissy näytti puulla päähän lyödyltä.

”Mitä sinä teit hänelle?” Cissy hämmästyi. ”Hän ei ole varmaan ikinä sanonut, että hänellä on nälkä. Et kai vaan käyttänyt komennuskirousta?”

”En tietenkään”, hymähdin. ”Kysyin vain, että jos hän ei syö itse puuroaan, saisiko Amanda syödä sen. Hän vastasi kieltävästi ja sanoi, että hänen täytyy itse syödä puuronsa, jotta hänestä tulisi yhtä iso ja vahva kuin isästä.”

”Olet uskomaton”, Cissy huoahti ja alkoi syöttää Dracoa.

Minä otin Amandalle puurokulhon ja aloin syöttää tätä. Amanda söi hyvällä halulla ja nopeasti. Hän ja Draco olivat syöneet puuronsa lähestulkoon samaan aikaan.

Kun aamiainen oli ohi, ovelle koputettiin. Lucius meni avaamaan ja kuulin hänen juttelevan jonkun kanssa. Luulin arvaavani, kenelle se toinen ääni kuului.

”Dobby?” kysyin kotitontulta, joka juuri silloin tuli keittiöön. ”Kävisitkö vilkaisemassa, kenen kanssa Lucius puhuu?”

Dobby katosi siinä hetkessä ja saapui taas takaisin muutaman sekunnin kuluttua.

”Ovella on herra Kalkaros”, Dobby sanoi.

Nousin ylös Amanda edelleen sylissäni.

”Menemme Bellan huoneeseen”, ilmoitin Cissylle. ”Jos jotain on niin löydätte meidät sieltä.”

Cissy nyökkäsi.

Kiiruhdin portaat ylös ja käytävää pitkin Bellan huoneeseen. Kun pääsimme sinne, suljin oven, nojauduin sitä vasten ja päästin syvän huokauksen.

Kuulin ääniä ulkoa. Menin ikkunalle, mutten nähnyt ketään. Tajusin kutitenkin äänien tulevan portailta. Raotin hieman ikkunaa, jotta kuulisin keskustelun paremmin.

”Olet toivottoman huono valehtelija, Lucius. Sinusta näkee pienimmätkin valheet.”

”Valheet? En minä valehtele.”

”Sen näkee, Lucius. Ja sinä valehtelet minulle juuri nyt. Bethy on täällä. Missä hän on? Päästä minut sisään. Minun täytyy puhua hänen kanssaan.”

”Et sinä voi. Mene pois, Severus. Bethy ei tahdo puhua kanssasi.”

”Ehkä ei, mutta minä tahdon puhua hänen kanssaan.”


Kuului pieniä kamppailun ääniä, jotka päättyivät siihen, että ulko-ovi läimäistiin kiinni. Tiesin Sevin päässeen sisään.

Suljin ikkunan. Laskin Amandan Bellan vuoteelle ja istuuduin itse tytön viereen. Tyttö nauroi ja jokelteli ja sai minut hymyilemään.

Sitten ovi aukeni. Vaikken vilkaissutkaan sinne, tiesin Sevin seisovan siellä. Kuulin toisenkin henkilön ilmestyvän siihen.

”Yritin kyllä estää, Bethy”, Lucius huohotti. ”Mutta hän... hän tuli väkisin...”

”Kiitos, Lucius”, totesin katse edelleen tiukasti Amandassa. ”Voit mennä.”

Kuulin Luciuksen poistuvan ja Sevin astuvan hieman epäröiden huoneeseen.

”Bethy, minä...” Sev aloitti, ”minä olen pahoillani. Tiedän, että on minun syyni, että he kuolivat. Olin typerä, kun kerroin ennustuksesta pimeän lordille. Olin typerä jo siinä vaiheessa, kun liityin hänen riveihinsä.”

Pysyin vaiti. Tunsin, kuinka Sev liikehti vaivaantuneena.

”Tiedän myös, ettei se ole mennyttä”, Sev jatkoi. ”Olit heidän ystävänsä ja he ovat ikuisesti poissa.”

Oli yhä hiljaista.

”Tahdoin vain sanoa, että ymmärrän sinua”, Sev totesi. ”Tuntuu pahalta menettää rakkaitaan. Tajusin sen vasta eilen lähtösi jälkeen. Se tuntui niin pahalta. Se sattui. Aloin miettiä, miltä tuntuisi, jos sinua ja Amandaa ei enää olisikaan. Ymmärrän sinua, Bethy... Olen niin pahoillani... Tulkaa kotiin...”

”Ei, et sinä ymmärrä”, totesin kylmästi ja käänsin viimein katseeni Seviin. ”Sinä et tiedä, miltä tuntuu menettää ystäviään. Sinä voit vain kuvitella sen kivun, etkä silti osuisi edes lähelle oikeaa. Sinullahan ei ole koskaan ollut aitoja ystäviä. Minä olen menettänyt useita ystäviäni. Lily ja James ovat kuolleet! Sirius istuu Azkabanissa takuuvarmasti syyttömänä! Paras ystäväni Bellakin on Azkabanissa! Syyttömänä hänkin! Siby sentään on vielä hengissä! Ihme ettei tiedät-kyllä-kuka tappanut häntäkin, kun kerroit hänelle ennustuksesta! Remus on yhä hengissä, mutta masentunut Lilyn, Jamesin, Siriuksen ja Bellan vuoksi! Cissy ja Luciuskin ovat yhä täällä, mutta tiedätkö sinä lainkaan, millaista on seurata vierestä heidän kärsimystään! Bella oli heille rakas ja tärkeä, etenkin Cissylle, ja nyt tämä istuu vankilassa rikoksesta, jota ei ole edes tehnyt! Sinä et tiedä, miltä se tuntuu!”

”Olet oikeassa”, Sev myönsi. ”En tiedäkään. Voin vain kuvitella.”

”Jos sinulla ei muuta asiaa ollut niin jätä meidät rauhaan!” käskin.

”Bethy, ettekö voisi tulla kotiin...?” Sev pyysi.

”Emme”, vastasin. ”Mene pois!”

”Bethy, minä -” Sev vielä yritti.

”Häivy!” huusin.

Amanda alkoi itkeä sängyllä ja nostin hänet syliini. Ehdin vain nähdä Sevin mustan kaavun hulmahtavan, kun hän kääntyi ja lähti ovelta. Hetkeä myöhemmin näin hänen kävelevän ulkona poispäin kartanolta.


**


Kesti vain pari minuuttia niin Amanda oli nukahtanut uudestaan, tällä kertaa vain syliini. Kannoin hänet alakertaan olohuoneeseen, jossa Lucius istui lukemassa yhä lehteään ja Cissy katseli, kuinka Draco leikki lattialla leluillaan. Meidät havaitessaan Lucius kohotti katseensa lehdestään.

”Bethy”, Lucius aloitti. ”Yritin tosissani estää häntä, mutta hän vain tuli. En mahtanut mitään.”

”Tiedän”, sanoin ja istuuduin yhteen nojatuoleista. ”Ei se mitään. Hän yritti vain selitellä eilisiltaista käytöstään ja saada meitä palaamaan kotiin. Käskin hänen häipyä ja jättää meidät rauhaan. Toivottavasti hän myös tekee sen, sillä minä tarvitsen nyt aikaa ajatella. On tapahtunut niin paljon kaikkea...”

Lucius nyökkäsi. Nyt Cissykin viimein käänsi katseensa Dracosta.

”Mutta mitä me voimme tehdä?” Cissy kysyi.

”En tiedä vielä”, totesin. ”Mutta yritän keksiä jotain.”

Yritin keksiä jotain, millä voisin auttaa Bellaa ja Siriusta, mutta jostain syystä ajatukseni harhailivat jatkuvasti Seviin. Hän oli näyttänyt niin epäröivältä ja katuvalta. Mutta mistä tiesin, näyttelikö hän? Luottiko Dumbledore häneen todella? Koska jos luotti niin...

En tarvitse häntä mihinkään, ajattelin. En tarvitse. En tarvitse. Minä selviydyn kyllä. Minulla on ystäviä apunani. Minulla on Amanda. Minä selviydyn tästä kaikesta. Minun täytyy nyt vain keksiä keino vapauttaa Bella ja Sirius.

”Tietääkö kumpikaan teistä, pääseekö Azkabaniin vierailemaan?” kysyin äkisti.

Cissy ja Lucius tuijottivat minua kuin hullua.

”V-vierailemaan...?” Lucius viimein sai sanottua. ”Kai sinne pääsee, mutta... En suosittelisi... Ankeuttajat näet...”

”Viis minä ankeuttajista”, totesin. ”Tahtoisin tavata Bellan ja Siriuksen.”
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, luku 2/8)
Kirjoitti: Natural - 05.03.2011 18:34:45
Hoo, kiva luku ja tykkäsin.
Vähämä ootan jatkoa ja jännää kohtaa loppu.

Odotellen ja kumartaen + kiittäen,
Natural

P.S Rakentava karkas
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, luku 3/8)
Kirjoitti: sennamiila - 12.03.2011 21:29:33
Beatrice: Jooooo, draamaa. Ihmissuhdedraama on draamoista parasta :) Kiitokset
Natural: Hoo, kai se sitten loppui jännää kohtaan. Kiitän kommentista :)

A/N: Ja nyt  juuri tajusin, että voisin laittaa jatkoa tähän. Niin ja mä olen sitten omituinen höpöttäjä ja ihme hiippari ja Natural on alieni ;)



Luku III
Azkaban



Viikkoa myöhemmin minua vietiin kohden Azkabanin vankilaa. Se oli käynyt nopeammin ja helpommin kuin olin kuvitellut. Olin vain ilmoittanut ministeriöön, että tahtoisin vierailla Azkabanissa, jos saisin vaikka uutta tietoa Bellan ja Siriuksen syyllisyydestä rikoksiin. Se tepsi ja nyt olin matkalla kohti Azkabania.

Sinne päästyäni minut valtasi välittömästi se tunne, että maailmasta katosi kaikki onnellisuus. Loihdinkin suojeliuksen ja välittömästi lämpö palasi ruumiiseeni.

Suunnistin pitkin käytäviä suojelius-naali perässäni, kunnes näin eräässä sellissä sen toisen, jota olin tullut etsimään.

Sirius oli laihtunut. Hänen hiuksensa olivat likaiset ja takussa. Silmät olivat painuneet syvälle kuoppiinsa ja niiden alla oli tummat varjot. Risaiset vaatteet roikkuivat hänen yllään, kun hän istui selkä kylmää kiviseinää vasten.

”Sirius!” henkäisin.

Sirius kohotti katseensa ja näki minut. Hän kiiruhti sellin ovelle, jonka eteen minä olin polvistunut.

”Bethy”, Sirius sanoi käheällä äänellä ja pujotti kätensä kaltereiden välistä. Tartuin hänen käsiinsä ja hätkähdin. Siriuksen kädet olivat jääkylmät.

”Mitä sinä täällä teet?” Sirius kysyi.

”Tulin tapaamaan sinua”, vastasin.

”Minua?” Sirius varmisti.

”Niin”, myönsin. ”Ja Bellaa.”

”Bellaa...” Sirius mietti. ”Sinun ei ehkä kannata.”

”Miksei?” kysyin.

”Hän ei ole oikein kunnossa”, Sirius sanoi. ”Hän menee koko ajan vain huonommaksi. Hän... hän on sekoamassa.”

”Menen silti tapaamaan häntä”, totesin. ”Mutta ennen sitä, Sirius, sano minulle, että olet syytön kaikkeen siihen, mistä sinua syytetään.”

”Minä olen”, Sirius myönsi. ”En kavaltanut Lilyä ja Jamesia. En tappanut niitä jästejä. En tappanut edes Peteriä.”

”Peterhän kavalsi heidät?” varmistin. ”Hänhän oli heidän salaisuudenhaltijansa?”

”Mistä sinä...?” Sirius hämmästyi. ”Kuinka...?”

”Pelkkää arvausta”, sanoin. ”Te teitte sen salassa. Vaihdoitte hänet salaisuudenhaltijaksi. Hän kavalsi heidät. Mutta jos et tappanut Peteriä niin...”

”Hän ei ole kuollut, Bethy”, Sirius kertoi. ”Hän räjäytti kadun, jolloin ne jästit kuolivat. Sitten hän leikkasi itseltään sormen irti ja muutti muotoaan. Peter on animaagi, kuten minä ja Jameskin olimme, Bethy. Hän osaa muuttua rotaksi.”

”Minä tiesin sen”, kuiskasin helpottuneena. ”Tiesin, että olet syytön kaikkeen. Sirius, me hoidamme sinut ulos täältä. Me todistamme sinut syyttömäksi. Minä lupaan sen, Sirius.”

Sirius katsoi minua hellästi ja silitti poskeani. Sitten nousin ylös lähteäkseni ja päästin irti Siriuksen kädestä.

”Minä menen nyt”, sanoin. ”Mutta me näemme vielä. Pääset vapaaksi. Minä teen kaikkeni, jotta se onnistuu. Sitä odotellessasi sinun täytyy muistaa vain yksi asia.”

”Mikä se on?” Sirius kysyi.

”Että sinä olet syytön, Sirius”, vastasin. ”Se on onnellinen muisto. Muista se, Sirius. Minun vuokseni. Lupaa, että muistat sen.”

”Minä lupaan”, Sirius sanoi. ”Minä olen syytön. Bella on tämän käytävän päässä.”

Nyökkäsin Siriukselle ja käännyin lähteäkseni. Juuri silloin käytävän päästä kuului kirkumista. Hätkähdin pelästyksissäni ja vilkaisin Siriukseen. Sirius nyökkäsi.

Kiiruhdin käytävää pitkin. Suojeliukseni seurasi minua. Kun pääsin käytävän päähän kirkuminen lakkasi. Tiesin suojeliukseni tuoneen lämpöä ympärilleen. Bella makasi selällään sellin lattialla ja vääntelehti tuskissaan. Suojeliukseni meni hänen vierelleen, ja välittömästi Bellan liike lakkasi. Hän nousi istumaan ja vilkuili hetken aikaa ympärilleen, kunnes huomasi minut.

”Bethy!” Bella kiljahti.

Polvistuin kaltereiden eteen. Bella tuli eteeni. Hänkin ujutti kätensä kaltereiden välistä, kuten Siriuskin oli tehnyt. Tartuin Bellan käsiin, jotka myös olivat jääkylmät.

”Bethy minä sekoan täällä”, Bella selitti. ”Tämä paikka tekee minut hulluksi. Tahdon pois.”

”Minä tiedän”, sanoin ja koetin nieleskellä kyyneleitä. Bella todella näytti siltä kuin sekoaisi kohta. Tai kuolisi. ”Minä tahdon auttaa sinua, Bella. Tiedän, että olet syytön.”

”N-niin”, Bella nyyhkytti.

”Me aiomme todistaa sen”, kerroin. ”Minä, Cissy ja Lucius. Me kaikki kaipaamme sinua. Mutta kerro minulle, mitä tarkalleen ottaen tapahtui, kun Rodolphus yritti tappaa sinut.”

”M-minä en t-tiedä”, Bella sanoi. ”Hän lausui tappokirouksen, ja näin vihreän valon lähtevän minua kohti hänen taikasauvansa päästä. Sitten välkähti jotain valkoista ja kirous kimposikin takaisin Rodolphukseen. Enempää minä en tiedä, Bethy.”

”Tuossakin oli jo tarpeeksi”, totesin. ”Etkö yhtään osaa arvata, mikä se valkoinen olisi ollut, joka välkähti?”

”En”, Bella pudisteli päätään.

”Voitko antaa sen muistosi minulle?” kysyin.

”Voin”, Bella sanoi. ”Ota se. Ota se itsellesi. Katso se. Auta minut pois täältä.”

”Sen minä teen”, lupasin.

Otin taskusta sekä taikasauvani että pienen lasisen pullon. Pistin taikasauvani kärjen Bellan ohimolle.

”Keskity nyt siihen muistoosi”, pyysin.

Bella sulki silmänsä. Vedin taikasauvaani hieman irti Bellan ohimosta ja näin hopeisen säikeen seuraavan sitä. Vedin vielä pidemmälle ja säie irtosi. Pudotin muiston lasipulloon ja painoin korkin pullon suulle.

”Kiitos Bella”, kiitin. ”Me yritämme parhaamme selvittääksemme kaiken. Tahdomme sinut pois täältä. Minun pitää nyt mennä.”

Koetin nousta lähteäkseni, mutta Bella veti minut takaisin alas.

”Älä mene, Bethy”, Bella pyysi kyyneleet silmissä. ”Jos lähdet, ne tulevat taas. Ne kaikki muistot. En kestä niitä.”

”Sinun täytyy muistaa jotain muutakin”, sanoin. ”Sanon sinulle tämän saman kuin Siriuksellekin. Sinun täytyy muistaa, että olet syytön. Se on onnellinen muisto. Sitä ne eivät voi viedä sinulta pois. Muista se niin pahat muistot eivät tule mieleesi.”

”K-kiitos, Bethy”, Bella nyyhkäisi.

Puristin Bellaa käsistä vielä kerran ja koetin hymyillä kannustavasti. Tuntui kuitenkin kuin hymyni olisi jäänyt vain pingottuneeksi. Bella kuitenkin ymmärsi tarkoitukseni ja laski irti käsistäni.

Nousin ylös ja lähdin. Jätin suojeliukseni Bellan selliin. Tiesin sen katoavan sillä hetkellä, kun astuisin ulos rakennuksesta, mutta se toisi Bellalle edes vähän lohtua ja lämpöä.

Poistuin rakennuksesta ja helpotuksen huokaus karkasi rinnastani.

Azkaban on hirveä, ajattelin. En lähettäisi tuonne edes pahimpia vihollisiani. Tai no, ehkä Rodolphus olisi ansainnut sellin sieltä.
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, luku 3/8)
Kirjoitti: Natural - 12.03.2011 21:39:52
Jess, jatkoa.

Tykkäsin ihan hirveesti tästä luvusta ja tälleen.

Niin ja mä olen sitten omituinen höpöttäjä ja ihme hiippari ja Natural on alieni ;)
En sitten suotta revennyt tälle :)

Yhden virheen taisin vain hokasta:
Lainaus
”Te teitte sen salassa. Vaihdoitte hänet salaisuudenhaltijaksi. Hän kavalsi heidät. Mutta jo et tappanut Peteriä niin...”
Olisiko 'jos' ? voin kyllä olla väärässäkin :)

Mutta siis: tykkäsin kovasti ja odottelen jatkoa.

Natural alieni kiittää ja kumartaa.
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, luku 3/8)
Kirjoitti: Hermione Granger - 14.03.2011 19:07:27
Oho. Mä en oo pitkään aikaan kattonu tätä sun Kerran-ficciä ja jakoa oli tullut aika paljon sitten edellisen kommenttini... Joka tapauksessa tykkäsin ihan kamalasti! Bella ja Remus yhdessä...  ::) Aika hullu ajatus, mutta tässä se tuntuu toimivan ja hyvin! Mitäs vielä...? Bella-parka ja sirius-parka. Joutua nyt syyttömänä vankilaan. Okei... En keksi muuta kuin, että JATKOA!

Hermione


Lainaus
Tai no, ehkä Rodolphus olisi ansainnut sellin sieltä.

Toi oli muuten hyvä kohta.  ;)
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, luku 3/8)
Kirjoitti: Lumille - 16.03.2011 17:14:11
ääh! Se, miten olen jotenkin kierolla tavalla onnistunut missaamaan tämän, on kyllä aika kummallista.. tämähän oli aivan mahtava! hihi, oikeastaan täytyy myöntää, etten paljon muutakaan osaa sanoa kun on sinun ficcisi on kyseessä mutta joo, kiitos todella tästä!

Jotenkin osaat kirjoittaa niin hienoja pätkiä - ei sitä osaa sillä tavalla selittää, mutta ihan kuin vaikkapa elokuvien kohtauksia. Kohtauksien alusta loppuun sellanen hieno tunnelma, ja jotenkin, vaikka et paikkoja niin paljon kuvailekkaan, jotenkin hahmoista ja tapahtumista heijastuu koko pläjäys näytölle sellasena jännänä.

Lainaus
”Minä”, nainen tuhahti.

Toi oli jotenkin tosi hieno. Koko kohtaus loppui jotenkin sillä lailla selkeästi ja pehmeän hätkähdyttävästi, mutta jätti silti koko jutun ihan kysymysmerkiksi.

Lainaus
Bella tarkkaili minua hetken aikaa. Sitten hänen huulilleen levisi hymy.

”No mitä nyt?” tivasin.

”Punastuit!” Bella kiljaisi.

Haha ! :D Tämä oli jollain lailla aivan ihana kohta, ja voin oikein kuvitella, kuinka Bellatrix virnisteli tossa.. :'D hihi. Jotenkin hieman "kummastutti" (mikäkö bellassa voisi vielä kummastuttaa?) tuo Bellan käytös, mutta jotenkin sai hymyn huulille ! :)

hehe, ja Draco oli kyllä tosi suloinen! :') Jotenkin olit saanut noi kohtaukset vielä tolleen "jänniksi", että sekin, kun pitää hilata tuota palkkia alaspäin seuraavaan kohtaukseen, tuntui hirveän pitkältä :D Mutta ah, tämä oli kyllä aivan upea ja oli jotenkin kivaa lukea kerrankin valmis ficci ihan alusta loppuun, eikä se missään vaiheessa oikeastaan kyllästyttänyt. Severus tuli jotenkin ihan uudessa valossa varsin hellyyttävänä.

Ja aaww, jotenkin koko ficciin mahtui ihan mahdottomasti kaikkea - surua, iloa, kaipuuta, hellyytta ja huumoriakin (: Toisen osan ensimmäiset pätkät olivat myös aivan upeita (: On jotenkin hirveän vaikea sanoa mitään erityisen valaisevaa, mutta haluan vain vielä (ehkä miljoonannen kerran) kiittää tästä ficistä ja odotella toiseen osaan lisää jatkoa!
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, luku 4/8)
Kirjoitti: sennamiila - 19.03.2011 10:09:37
Natural: No hei siis totta kai sä olet alieni :D Ja mä olen oikeesti omituinen höpöttäjä ja ihme hiippari, se nyt on tullu jo monta kertaa todistettua. Kiitän kommentistasi sekä virheen bongaamisesta
Beatrice: Kiitooos :) Joo, mä oon huomannu ihan saman, että mun ficit sisältää Bellaa, ihan jokainen niistä (ja Natural, tällä kertaa mukaan ei lasketa Lordimme meidän -rukousta!). Joskus voisin koettaa kirjoittaa ficin ilman rakastani, mutten tiedä, mitä siitä sitten tulisi. Yritys on kyllä ollut kova, mutta sanoja en vielä ole saanut aikaiseksi ;)
Hermione: Iso kiitos kommentistasi. Pitää kyl myöntää, et Bella ja Remus on aika jännä paritus, mutta hyvä, jos se mielestäsi toimii ;) Ja joo, munkii käy sääliks Bellaa ja Siriusta - eihän syytöntä nyt saa vankilaan laittaa. Ja Azkabaniin vielä. Niin ja oli tosi kiva, kun lainasit tuon mielestäsi hyvän kohdan, musta on aina ihana kattella, mistä kohdista ihmiset tykkää kaikkein eniten ja näin ja osuuko ne sitten yksiin niitten kohtien kanssa, mistä itte eniten tykkään :)
Lumille: Ooh, kiitos erittäin paljon tosi, tosi pitkästä kommentistasi <3 Mä en ikinä oikeen oo erityisemmin osannu tota paikkojen kuvailua, mut on siis oikeesti hienoa kuulla, että sie näät ne tollasina "elokuvien kohtauksina" hahmojen ja tapahtumien kautta :) No joo, Bellassa ei oikeen voi ainakaan itteeni just mikään kummastuttaa. Mutta ehkä Bella on vielä vähän lapsellinen ;) Heh, hyvä jos olen sinne huumoria onnistunut kirjoittamaan, koska pakko myöntää, etten ole mikään maailman paras huumorin kirjoittaja. Paljon mieluummin kirjoittelen angstia ja draamaa ja muihinkin genreihin aina jollain tavoin onnistun näitä sekoittamaan. Ihan toivotonta, pitäisi joskus edes yrittää kirjoittaa jotain ilman sitä angstia :)

A/N: Koska kaikki ovat kadonneet nukkumassa vielä kymmenen aikaan aamulla ja minulla on tylsää niin aikani kuluksi päätin laittaa tähän seuraavan luvun. Ai miten niin olen muka kipeä, jos menen illalla seittemältä nukkumaan ja herään aamulla puol yheksän?



Luku 4
Hopeinen kaulaketju



Pääsin takaisin Malfoyn kartanolle. Lysähdin nojatuoliin istumaan. Tunsin kuumien kyynelten polttelevan poskiani ja sitten itkin kaiken tuskani pois. Oli ollut niin hirveää nähdä Sirius siinä kunnossa. Ja entä sitten Bella? Jos Bella ei muistaisi, että oli syytön, hän varmasti sekoaisi siellä totaalisesti. Mitä minä sitten tekisin?

Ryhdistäydy nyt, käskin itseäni. Sinun täytyy auttaa heitä. Kerää voimia siihen, älä haaskaa niitä turhanpäiväiseen itkemiseen.

Cissy kyykistyi eteeni ja tarttui käsiini. Hän koetti katsoa minua silmiin. Kun viimein sain hillittyä kyyneleeni, katsoin häntä.

”Se oli kamalaa, Cissy!” henkäisin. ”En tahdo palata sinne enää ikinä! Ja tahdon heidät pois sieltä! Niin pian kuin se vain on mahdollista!”

”Niin”, Cissy kuiskasi.

”Bella tulee hulluksi siellä!” huudahdin. ”Ne ankeuttajat, ne palauttavat hänen mieleensä kaikki ne ikävät muistot! Hän ei kestä elää niitä hetkiä enää uudestaan! Hän tuhoutuu siellä, jos emme auta häntä!”

”Miten me voimme -” Cissy aloitti.

”Minulla on jotain”, sanoin ja kaivoin lasipullon taskustani. Cissy katsoi sitä kummastellen. ”Bellan muisto hetkeltä, jolloin Rodolphus kuoli. Kai teillä on ajatusseula?”

”Tietenkin”, Cissy sanoi, laski irti käsistäni ja riensi yhdelle olohuoneen kaapeista. ”Sen pitäisi olla... Kas, täällä näin.”

Cissy avasi kaapin, jonka sisällä hopeinen malja oli. Menin sinne ja kaadoin muiston maljaan. Hetken aikaa se pyörteili muiden muistojen seassa.

”Tuletko sinä?” kysyin Cissyltä.

”Heti sinun jälkeesi”, Cissy vastasi.

Sukelsin maljaan ja putosin pehmeästi lumihuippuisille vuorille. Pian Cissy putosi viereeni. Vilkaisin häntä.

Emme olleet vuoren huipulla, joten lunta oli vain hiukkasen. Sitä satoi kuitenkin koko ajan hiljakseen. Bella tuli näkyviimme puiden takaa. Kiiruhdimme hänen vierelleen. Samaan aikaan myös Rodolphus ilmestyi näkyviin. Bella ei näyttänyt vielä huomanneen miestä.

”Kas, kas, kas”, Rodolphus totesi. ”Täällähän tapaa tuttuja.”

Bella kohotti katseensa Rodolphukseen. Hänen suunsa aukeni ja silmänsä laajenivat järkytyksestä ja kauhusta.

”Ei!” Bella kuiskasi.

”Olen saanut tiedon kaikesta, mitä olet tehnyt selkäni takansa”,Rodolphus sanoi. ”Kaikesta. Enkä pidä siitä lainkaan, että toimit sillä tavalla, Bellatrix. Meidän täytyi toimia yhdessä. Aina ja ikuisesti. Muistatko? Niin sinä lupasit, kun menimme naimisiin. Tämä ei kuitenkaan näytä siltä. Nyt sinä olet toiminut aivan yksin. Apunasi on ollut vain se saastainen puoliverinen.”

Bella ei saanut sanaa suustaan.

”Miksi sinä pakenet minua, Bellatrix?” Rodolphus kysyi. ”Pelkäätkö sinä minua? Pelkäätkö sinä omaa miestäsi? Eihän minua tarvitse pelätä. Minä en koskaan tekisi pahaa rakkaalle vaimolleni.”

Bella katsoi kauhusta lamaantuneena, kuinka Rodolphus lähestyi.

”Sinä et kuitenkaan ole käyttäytynyt minua kohtaan niin kuin vaimon pitäisi”, Rodolphus jatkoi. ”Et ole totellut käskyjäni. Olet mennyt omia teitäsi. Olet pettänyt minut. En voi enää luottaa sinuun. Olen todellakin pettynyt. Olet saastaisempi kuin kuraveriset ja jästit yhteensä.”

Rodolphus sylkäisi maahan osoituksena siitä, kuinka halveksi Bellaa.

”En tee tätä kovin mielelläni, se sinun täytyy ymmärtää”, Rodolphus totesi. ”Mutta minun on pakko. Sinä petit minut. Petit kaiken, minkä olin vaivalla rakentanut ympärillemme. Et toiminut ohjeitteni mukaan. Sinä vaaransit suunnitelmani. Enää et sitä tee.”

Rodolphus kohotti taikasauvansa.

”Avada kedavra!” Rodolphus huudahti.

Vihreä valo sinkoutui kohti Bellan rintaa. Bella puristi silmänsä kiinni, mutta juuri hetkeä ennen kuin kirous osui, valkoinen valo välähti. Kirous kimposi ja osui Rodolphusta vatsaan. Rodolphus tuijotti hetken järkyttyneenä Bellaa ja kaatui sitten maahan selälleen.

Kun mitään ei tapahtunut, Bella hitaasti ja aristellen avasi silmänsä. Hetkeen hän ei kyennyt kuin tuijottamaan eteensä sanaakaan sanomatta. Pikkuhiljaa hänen katseensa siirtyi kuitenkin maassa makaavan Rodolphukseen. Bella tuntui pelkäävän Rodolphuksen hyppäävän ylös minä hetkenä hyvänsä. Niin ei kuitenkaan käynyt. Kului useita minuutteja, kun Bella vain katsoi Rodolphuksen elotonta ruumista. Sitten hänen huulilleen levisi epäuskoinen hymy. Bella käännähti kannoillaan ja juoksi pois.

Siinä vaiheessa löysin itseni Malfoyn kartanon olohuoneen lattialta Cissy vieressäni. Ponkaisin välittömästi jaloilleni ja autoin Cissyn pystyyn.

”Näitkö sinä saman, minkä minäkin?” kysyin innoissani.

Cissy nyökkäili kiivaasti.

”Ainakin luulen nähneeni”, Cissy sanoi. ”Mutta missä se on?”

”Se ei ollut ainakaan Bellalla”, totesin. ”Mutta voisikohan se olla...?”

Riensin pois olohuoneesta, portaat ylös ja käytävää pitkin Bellan huoneeseen. Cissy tuli heti perässäni. Amanda nukkui jälleen sängyssään.

”Se on varmasti jossain täällä”, sanoin ja aloin penkoa Bellan tavaroita. Cissy seurasi esimerkkiäni.

Amanda heräsi hälyyn, jonka aiheutimme ja nousi istumaan sängyssään.

”Ätti”, Amanda totesi ja katsoi minua.

Keskeytin penkomisen ja käännyin hitaasti katsomaan Amandaa, joka puolestaan katsoi minua.

”Mitä sinä sanoit?” kysyin.

”Ätti”, Amanda toisti ja hymyili.

”Cissy, kuulitko?” innostuin. ”Amanda sanoi juuri 'äiti'.”

”Kuulin”, Cissy hymyili.

Jatkoimme penkomista Amandan tarkkaillessa meitä sängystään.

”Tyttärelläsi on harvinaisen hyvät unenlahjat”, Cissy huikkasi. ”Noin nuoreksi nimittäin. Muistan, kun Draco oli samanikäinen niin tämä heräili parin tunnin välein.”

”Minäkin olen vähän ihmetellyt, miten Amanda nukkuu niin hyvin”, hymähdin. "Lähes koko ajan."

Pengoimme ja pengoimme pitkän aikaa, mutta emme löytäneet etsimäämme. Olin jo luovuttamassa, kun Cissy kiljahti ilahtuneena:

”Bethy, se on täällä!”

Menin Cissyn luokse, kun tämä veti rojun seasta esiin hopeisen kaulaketjun.
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, luku 4/8)
Kirjoitti: Hermione Granger - 19.03.2011 11:11:30
Vau, ihana! Odotan innolla jatkoa. (Taas kerran ;)) Jäi aika jännään kohtaan...

Hermione
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, luku 4/8)
Kirjoitti: Lumille - 19.03.2011 18:48:38
Hihi, mistäköhän johtuu, että aina yhden pätkän lopputtua alkaa aina vain toivomaan lisää?  ;) Tämä oli kyllä todella mahtava pätkä (liekö mitään uutta? :D) ja muutenkin jännittävä (:

Lainaus
Minä en koskaan tekisi pahaa rakkaalle vaimolleni.

Ja jälleen kerran jään odottamaan entistä jännittyneempänä jatkoa.. miksiköhän käy aina näin? :D
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, luku 4/8)
Kirjoitti: Natural - 19.03.2011 21:32:24
Jee, tännehän on tullu jatkoa!

Ihanaa palata konekiellosta koneelle ja huomata, että tänne on tullut jatkoa. Tää oli jännä luku, mä haluan tähän lisää.
Sorry tän kommentin vajaus...

Kiittäen ja kumartaen,
Natural
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, luku 5/8)
Kirjoitti: sennamiila - 26.03.2011 19:14:10
Hermione: Kiitän. Ja joo, tosiaan se tais aika jännää kohtaan jäädä, pakko myöntää :)
Beatrice: Iso kiitos itsellesi kommentista :) Asiat paljastuu pikkuhiljaa ja ehkä ne jopa loksahtaa kohdalleen. Mutta vaan ehkä ;)
Lumille: Jaa, no paha sanoa. Pitäähän sitä nyt ihmisiä pitää jännityksessä kirjottamalla jotain jännittävää ;) Ihana, kun sä jaksat aina lainailla nuita kohtia, kiitos :)
Natural: Hihii, ihanaa, että palasit, koska mulla oli ikävä sua :) Ja kyllä, kyllä, saat lukea lisää heti kun vain tulet takaisin koneelle. Toisin sanoen - ala tulla jo sieltä senkin alieni!

A/N: Jaa'a se olisi kai taas aika laittaa tähän jatkoa? Ja mitähän ihmettä, onko tää edes mahollista, että toinenkin osa on jo yli puolen välin? Ei kamala, nyt mun pitää oikeesti ottaa itteeni niskasta kiinni ja jatkaa kirjottamista. Niin ja tämän kanssa pahoittelen mahdollisia kirjoitusvirheitä, toinen käsi paketissa kun ei ole mikään maailman helpoin kirjoittaa :)



Luku 5
Villi ja vapaa



Tuijotin ketjussa roikkuvaa pientä hopeasydäntä. Olisiko tämä ratkaisu? Saisimmeko nyt Bellan pois Azkabanista?

”Miten en voinut muistaa tätä?” Cissy huudahti. ”Minä ja Lucius annoimme tämän Bellalle kihlajaislahjana. Hänellä oli tämä aina kaulassaan. Tiesin, että tämä torjuisi kirouksia. En olisi voinut aavistaakaan, että jopa anteeksantamattomia... Miten en muistanut?”

”Kirous varmaan osui suoraan sydämeen”, sanoin. ”Mutta tiedätkö mitä tämä nyt tarkoittaa?”

”Että voimme saada Bellan vapaaksi!” Cissy kiljahti ihastuksissaan.

”Niin”, myönsin. ”Luciuksella on parhaat suhteet ministeriöön. Hänhän voisi mennä puhumaan...”

Cissy ponkaisi samantien ylös ja riipusta kädessään puristaen riensi pois huoneesta.

Huokaisin, nostin Amandan pois sängystään, ja lähdimme Cissyn perään.


**


Lucius lähti käymään ministeriössä aikaisin seuraavana aamuna. Mukaansa hän otti sekä Bellan kaulaketjun että muiston – varmuuden vuoksi. Hän palasi keskipäivällä, kun Cissy oli laittamassa Dracoa päiväunille.

”Mitä kävi?” tenttasin Luciukselta heti, kun tämä astui ovesta sisään. ”Pääseekö Bella vapaaksi?”

Lucius oli hetken täysin hiljaa ja vakavana. Aloin jo epäillä pahinta.

”Pääsee”, Lucius kuitenkin hymyili.

Ilosta kiljahtaen heittäydyin Luciuksen kaulaan. Lucius kietoi kätensä ympärilleni.

”Voi kiitos, kiitos, kiitos, Lucius!” kiittelin. ”Sinä sait kaiken selviämään. Ja Bella – hän on vapaa nyt, luojan kiitos! Mitä sinä sanoit ministeriössä?”

”Näytin heille aivan aluksi Bellan muiston”, Lucius selvitti. ”Sitten näytin ketjun ja sen, kuinka se hylki kirouksia. Ja he – he uskoivat ja sanoivat, että Bella vapautetaan syytteistä! Tässä”, Lucius irrottautui minusta ja otti taskustaan sinetöidyn pergamentin, ”on vapautuspaperi. Toinen kappale tästä lähetettiin Azkabaniin. He vapauttavat hänet jo tänään.”

”Minne hän sitten tulee?” kysyin.

”Sovimme, että hänet vietäisiin Viistokujalle”, Lucius sanoi. ”Sieltä hän pääsisi tänne.”

”Minä menen häntä vastaan”, ilmoitin. ”Huolehtikaa te Amandasta.”

Ja sen sanottuani heitin välittömästi takin niskaani ja painuin ovesta ulos jättäen hölmistyneen Luciuksen eteiseen.


**


Odotin Viistokujalla Ollivandersin edessä, milloin Bella tuotaisiin. Olin odottanut siinä jo lähes puoli tuntia. Tiesin, että hänet tuotaisiin aivan pian.

Silloin näin kahden ministeriön velhon sekä itse taikaministerin ilmestyvän Säilä & Imupaperin eteen. Huomasin Bellan heidän mukanaan. Taikaministeri kätteli Bellaa ja tuntui pyytelevän tuhannesti anteeksi. Bellan ilmeestä päätellen arvasin hänen sanovan tärkeintä olleen kuitenkin sen, että hän pääsi pois. Ministeri ojensi Bellalle taikasauvan ja sitten nämä kolme ministeriön velhoa lähtivät pois.

Hetken Bella katseli hieman orpona ympärilleen. Hän ei selvästikään huomannut minua Ollivandersin rakennuksen varjoista.

Bella lähti kävelemään kohti Vuotavaa noidankattilaa, jonka vieressä Ollivandersin taikasauvakauppa sijaitsi. Ohitse kulkiessaan hän ei edes huomannut minua.

”Vapaalla jälleen”, totesin.

Bella hätkähti ja kääntyi minua kohden. Hänen kasvoilleen levisi iloinen hymy ja hän heittäytyi halaamaan minua.

”Bethy!” Bella kiljahti ja tunsin kyynelten putoilevan olkapäälleni. ”Olen niin onnellinen! Se paikka on aivan kamala! En halua sinne enää ikinä! Ne kaikki muistot! Kiitos, Bethy! Tiesin, että voin luottaa sinuun! Et ole koskaan pettänyt minua!”

”Rauhoitu, rauhoitu”, tyynnyttelin nauraen. ”Sitäpaitsi Lucius puhui sinun puolestasi ministeriössä. Hänen ansiostaan sinä olet vapaa.”

”Minun pitääkin sitten kiittää Luciusta”, Bella totesi ja laski minusta viimein irti. ”Mennään. Tahdon nähdä pikku-Cissyn ilmeen, kun hän näkee minut.”

”Cissy ei taida vielä tietääkään koko asiasta”, sanoin. ”Ellei Lucius sitten ehtinyt kertoa. Epäilen kuitenkin, sillä Cissy oli nukuttamassa Dracoa, kun lähdin. Hänen ilmeensä on takuulla näkemisen arvoinen.”

Bella tarttui minua kädestä ja kaikkoonnuimme Malfoyn kartanon pihalle. Kun astuimme ovesta sisään, oli Lucius meitä vastassa. Bella syleili häntä välittömästi.

”Kiitos tuhannesti, Lucius”, Bella kuiskasi. ”Miten minun olisikaan käynyt, ellei siskoni olisi mennyt naimisiin kanssasi?”

”Minä tein tämän Cissyn vuoksi”, Lucius totesi. ”Hän meni aivan pois tolaltaan, kun sinut vietiin. Mutta Cissy ei vielä tiedä tästä mitään. Minusta tuntuu, että hän oli niin väsynyt kaikesta, että kävi päiväunille Dracon kanssa.”

”Sitä parempi”, Bella hymyili ilkikurisesti. ”Tahdon nähdä hänen ilmeensä.”

Menimme olohuoneeseen, jossa istuimme tunnin vain jutellen. Tunnin kuluttua Cissy tuli alakertaan Draco edellään. Hän jähmettyi paikoilleen nähdessään Luciuksen. Bellaa hän ei nähnyt, sillä nojatuoli, jossa tämä istui, oli käännetty selkä ovelle päin.

”Lucius!” Cissy henkäisi. ”Sinä olet jo palannut! Miten ministeriössä kävi? Vapautuuko Bella?”

”Vapautuipa hyvinkin”, Bella totesi ja nousi seisomaan.

Cissy tuijotti siskoaan lamaantuneena ainakin minuutin ajan. Sitten hänen poskilleen alkoi valua kyyneleitä, joiden tuloa hän ei edes pyrkinyt estämään.

”Bella”, Cissy viimein sai kuiskatuksi ja säntäsi syleilemään siskoaan.

”Minä”, Bella hymyili.

”Olet vapaa, vapaa, vapaa”, Cissy hoki.

”Villi ja vapaa”, Bella lisäsi nauraen.

”Villi”, Cissy hymähti. ”Yhtä villi kuin aina ennenkin. Mutta vapaa, Bella, vapaa. Tämä on varmasti elämäni paras päivä.”

”Niin minunkin”, Bella huokaisi. ”Ette osaa kuvitellakaan, miten olen ikävöinyt tänne.”

”Voi, kyllä minä voin kuvitella”, totesin. ”Se paikka on suoraan sanottuna kamala. Se on kuin helvetti. En varmaan lähettäisi sinne edes pahinta vihollistani. Ja Sirius on yhä siellä. Syyttömänä kuten sinäkin.”

”Niin”, Bella muisti. ”Sirius.”

”Onko Sirius syytön?” Lucius kysyi.

”On”, sanoin. ”Tiesin sen jo alusta alkaen. Ei Sirius kavaltaisi parhaita ystäviään tiedätte-kyllä-kenelle. Sirius ei tekisi niin. Hän ennemmin kuolisi. Mutta he vaihtoivat salaisuudenhaltijaa. Tämä toinen salaisuudenhaltija kavalsi heidät.”

”Kuka hän sitten oli?” Bella kysyi.

”Peter Piskuilan”, sanoin halveksuen. ”He luulivat häntä ystäväksi. Mutta hän petti heidät, kavalsi.”

”Piskuilan on kuollut”, Cissy totesi. ”Sirius tappoi hänet ja kaduntäyden jästejä samassa.”

”Ei”, sanoin. ”Sirius ei tappanut ketään. Peter räjäytti kadun, ja se tappoi ne jästit. Peter leikkasi itseltään sormen pois ja muutti muotoaan. Rotaksi. Hän on rekisteröitymätön animaagi. Sirius on täysin syytön kaikkeen. Hänet meidän pitää seuraavaksi saada pois Azkabanista. Missä muuten Amanda on?”

”Nukkuu tuolla”, Lucius sanoi ja viittasi pieneen sänkyyn olohuoneen perällä. ”On nukkunut koko ajan, kun olit poissa.”

”No hyvä että hän on nukkunut, kun viime yönä nukkui niin huonosti”, totesin. ”Taisi nähdä painajaisia, kun vähän väliä heräili itkien.”


**


Illalla kapusimme Bellan ja Amandan kanssa yläkertaan laittamaan Amandaa nukkumaan.

”Muuten?” Bella kysyi. ”Missä Kalkaros on?”

”Kotona varmaan”, vastasin. ”Ja vaikkei olisikaan niin ei se minua liikuta.”

”Mitä sinä tarkoitat?” Bella kysyi.

”Meille tuli pieniä erimielisyyksiä”, totesin mahdollisimman huolettomasti. Bella kuitenkin näki lävitseni kuten aina ennenkin.

”Pieniä erimielisyyksiä?” hän varmisti. ”Oletko aivan varma, että ne ovat vain pieniä?”

”Itse asiassa ne ovat aika suuria”, sanoin. ”Sain vasta reilu viikko sitten tietää Sevin olevan kuolonsyöjä. Olleen jo ties kuinka kauan.”

”Hän on – mitä?” Bella huudahti.

”Niin”, myönsin. ”Kuolonsyöjä. Ja hän on syyllinen Lilyn ja Jamesin kuolemaan.”

”Millä tavoin?” Bella kysyi.

”Hän oli kuullut, kun Dumbledore ja Siby olivat keskustelleet”, selitin. ”Siitä on aikaa... no, se tapahtui varmaan hieman ennen Harryn syntymää. Hän oli joka tapauksessa kuullut, kun Siby ennusti. Siis ihan oikeasti ennusti. Sev oli kuullut alun ennustuksesta ja rientänyt heti kertomaan sen tiedät-kyllä-kenelle. Tämä taas oli päätellyt ennustuksen koskevan Lilyn ja Jamesin poikaa ja alkanut etsiä heitä. Niin että siinä se. Jos Sev ei olisi kertonut ennustusta, Lily ja James olisivat vielä hengissä.”

”Ahaa”, Bella tajusi. ”Nyt minä ymmärrän sinua. En minäkään antaisi anteeksi sille, jonka vuoksi ystäväni kuolisivat.”

”Mutta sitten Sev väittää katuneensa”, jatkoin. ”Hän kertoi menneensä Dumbledoren puheille, jonka avustuksella Potterit piiloutuivat Gordricin notkoon. Sev sanoi, että ennustuksesta kertominen oli hänen elämänsä suurin virhe. Mutta silti. En vain voi antaa hänelle anteeksi sitä, että Lily ja James ovat kuolleet.”

Bella nyökkäsi hyväksyvästi.

”Ja nyt Sirius istuu Azkabanissa, ja Remus on masentunut”, kerroin. ”Sinun pitäisi käydä Remuksen luona. Ehkä hän hieman piristyisi, kun kuulee, että olet vapaalla jalalla.”

”Sen teenkin”, Bella lupasi. ”Heti huomenna.”
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, luku 5/8)
Kirjoitti: Lumille - 26.03.2011 19:31:43
ooih! Bellan vapautus oli kyllä todella suloinen ja onnellinen juttu :)

Lainaus
Hetken Bella katseli hieman orpona ympärilleen.

aaw! :D ei jotenkaan sovi Bellalle tuollainen ilme, mutta jotenkin tää oli kuviteltuna aika suloista :) Sä saat Bellasta aina toisinaan tuollaisen pehmonkin :'D

Joo, mutta aivan todella hyvä pätkä jälleen :) Mä oon huono tässä vaiheessa mitään muuta oikeastaan sanomaan, muuta kuin että odottelen hirmusesti seuraavaa pätkää!
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, luku 5/8)
Kirjoitti: Natural - 29.03.2011 18:19:08
Jesss! Bella on vapaa! Wohooo!

Joo siis mää tykkäsin kovasti tästä luvusta ja kaikkee, eikä kirjoitus virheitä ollut ollenkaan.
Sori, mut en saa mitää järkevää oikein aikasek.

Kiittäen ja kumartaen,
Natural alieni
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, luku 6/7)
Kirjoitti: sennamiila - 02.04.2011 15:50:40
Lumille: Kai sen nyt ymmärtää, kun raukka on juuri päässyt pois Azkabanin kauhujen keskeltä...? Hihi, pehmo-Bella :D
Beatrice: Ooh, vähän hienoo! Koska jos musta joskus tulee kirjailija niin mulla on jo... viis lukija...? Lupaan sitten ilmoitella, jos ja kun tuo ihme tapahtuu ;)
Natural: Tietty Bella-rakkaan pitää päästä vapauteen, koska muuten hää tuhoutuis täysin siellä Azkabanissa. Enkä mä vois kirjottaa tätä, jos Bells ois vaan koko aika jossain hevonkuusessa, kun hän on kuitenkii tärkee tekijä koko ficin kannalta :)

A/N: Ja koska tänään on lauantai (erittäin epävirallinen Kerran -päivä!) niin pääsette jälleen nauttimaan uudesta luvusta. Toivottavasti tämä ei ole kamala, kun ite olen niin epävarma tän suhteen, koska kirjoitin jotain, mistä minulla ei tosiaankaan ole omakohtaista kokemusta ja ainoat tietoni perustuvat vain siihen, mitä olen kuullut ja lukenut :) Hmh, mitäköhän tästäkin tulee, pitäisi kai tämänkin kirjoittamista jatkaa jossain vaiheessa



Luku 6
Kummitäti



Bella piti lupauksensa ja meni käymään Remuksen luona seuraavana päivänä. Osuin oikeaan, sillä Remus pirirstyi Bellan vierailusta huomattavasti ja vielä enemmän Bellan kerrottua, että Sirius oli täysin syytön kaikkeen, mistä tätä syytettiin.

Kului kaksi viikkoa, enkä onnistunut keksimään Siriukselle mitään tietä ulos vankilasta. Eikä sen puoleen kyllä kukaan muukaan onnistunut, edes Bella, jolle se tuntui olevan nyt kaikkein tärkeintä – auttaa minua, koska minä olin auttanut häntä. Pikkuhiljaa alkoi kuitenkin tuntua siltä, että ainoa toivomme olisi etsiä Peter, mutta rottia oli miljoonia. Miten voisin löytää kaikkien joukosta juuri tuon tietyn yksilön?

Kahden viikon kuluessa aloin tajuta jotain muutakin, jonka ymmärrettyäni olin täysin häkeltynyt, enkä tiennyt, mitä tehdä. Minulla oli usein vatsa- ja selkäkipuja, päänsärkyä sekä pahoinvointia. Viimeisintä eritoten aamuisin. Ei noilla oireilla voinut olla kuin yksi mahdollinen selitys: Olin taas raskaana.

En kertonut epäilyistäni kenellekään, eihän minulla itsellänikään ollut vielä täyttä varmuutta asiasta. Eräänä päivänä Bella kuitenkin tuli suoraan kysymään minulta siitä.

”En tiedä”, sanoin. ”Kaikki viittaisi siihen suuntaan, mutten voi mitenkään olla aivan sataprosenttisen varma.”

”Minä olen siitä 99,9-prosenttisen varma”, Bella totesi. ”Syöt enemmän, väsyt nopeasti ja nuo kaikki oireet muutenkin. Jos olisit raskaana niin miten kauan...?”

”Ehkä toisella kuulla”, sanoin lähinnä itselleni. ”En muista, en ole laskenut. Mutta niin minä ainakin veikkaisin. Ei sen pidemmällä ainakaan.”

”Ihanaa!” Bella kiljahti ja halasi minua nopeasti. ”Bethy, tämä on aivan huippua!”

”Ja jos se tosiaan sitä on, sinusta tulee tämän lapsen kummi, sen minä lupaan”, totesin. ”Minua harmitti niin kovasti, ettet voinut tulla Amandan kummiksi. En tiedä, miksi Sev oli niin kovasti sitä vastaan.”

Bella kohautti olkiaan.

”Ehkä hän vihaa minua”, Bella sanoi välinpitämättömänä. ”Ei olisi ensimmäinen kerta. Hän ei ole koskaan oikein pitänyt minusta.”

”Luulen sen johtuvan siitä, ettei hän taida oikein ymmärtää sinua”, sanoin. ”Hän on järkevä ja yleensä tyyni, eikä ymmärrä sinua, kun olet tuollainen... tuollainen...”

Mietin kuumeisesti sopivaa sanaa.

”Hullu?” Bella ehdotti hymyillen. ”Sekopää? Täyskaheli?”

”Kutakuinkin niin”, hymähdin. ”Tai ainakin jotain siihen suuntaan. Tuo hullu kuulosti parhaimmalta, ehkä kaikkein eniten sinulta. Vaikka kyllä sinä aika sekopäinenkin olet.”

”Kiitos vaan”, Bella nauroi. ”Mikäs sitten itse olet? Kiinalainen pallosalama? Pieni, mutta pippurinen.”

”Paraskin puhumaan”, totesin. ”Kukakohan se täällä mahdollisesti on tulta ja tappuraa? Unkarilainen sarvipyrstö.

”Puhutko sinä minusta?” Bella teeskenteli hämmästynyttä. ”Minähän olen itse tyyneyden perikuva.”

”Sen kun näkisi”, tuhahdin.

”Epäiletkö sinä minua?” Bella kysyi.

”Epäilen”, sanoin. ”Ja vahvasti.”

”Sinä senkin -” Bella kiljahti, nappasi tyynyn käteensä ja paiskasi sen minua päin.


**


Aika kiirehti eteenpäin, eikä Siriuksella näyttänyt olevan toivoakaan vapautumisesta huolimatta meidän ponnisteluistamme asian eteen. Seuraavan kahden kuukauden sisällä sain varmistukseni raskaudesta, kun vatsani alkoi pyöristyä ja samalla aamupahoinvointi väheni. Arvelin lapsen syntyvän kesäkuun aikana.

Arvaukseni ei pettänyt, sillä poltot alkoivat kiivaina kesäkuun 21. päivän iltana. Kiireellä ilmiinnyimme Bellan kanssa Pyhään Mungoon. Cissy ja Lucius jäivät huolehtimaan Amandasta.

Pyhässä Mungossa minut vietiin suoraan synnytyssaliin odottamaan. Bella jäi vierelleni odottamaan lapsen syntymää, piti minua kädestä kiinni, antoi juotavaa ja mikä tärkeintä, oli vain läsnä.

”Kerrankin näin päin”, Bella hymähti. ”Oli jo aikakin minun auttaa sinua. Kun aina ennen minä olen kaivannut sinun apuasi.”

Hymyilin pingottuneesti. Kivut alkoivat olla jo kovat, ravisuttivat tullessaan aina koko kehoani. Lapsi teki vauhdilla tuloaan tähän maailmaan.

”No niin, no niin”, hoitaja sanoi, kun päivä oli vaihtunut jo seuraavaan. ”Lapsi on tulossa aivan kohta. Ponnista nyt.”

Ponnistin, ja kipu vain yltyi. Kaikki oli kuitenkin nopeasti ohi, paljon nopeammin kuin Amandan kohdalla. Kuului vain parkaisu ja siinä samassa kipu hellitti. Saatoin viimein rentoutua.

Huokaisin syvään ja katsoin kattoa. Tunsin Bellan käden puristavan omaani, kauempaa kuulin vauvan parkumista, sitten sekin hiljeni.

”Kas tässä”, hoitaja sanoi hetken kuluttua ja laski pienen, tuhisevan, vaaleanpunaisen käärön syliini. ”Tyttäresi.”

Katsoin tyttöä ja lempeä hymy levisi kasvoilleni. Hän oli niin kaunis. Tytöllä oli paksut, mustat hiukset, jotka sojottivat jokaiseen mahdolliseen ilmansuuntaan. Kun tämä avasi silmänsä ja katsoi minuun, en voinut olla henkäisemättä ihastuksesta. Tytön silmät olivat lähes mustat.

”Pieni peikkotyttöni”, huokaisin ja käännyin sitten katsomaan Bellaa, joka katseli lasta vierestäni pää kallellaan. ”No, joko olet tarpeeksi auttanut minua?”

”En”, Bella totesi. ”Olen sinulle yhä henkeni velkaa. Kaksi kertaa. Mutta jotain minäkin opin, kun katsoin sinua tuossa tuskissasi.”

”Mitä sitten?” kysyin.

”Etten koskaan hanki lapsia”, Bella vastasi.

Bella katsoi pitkään hölmistynyttä ilmettäni. Sitten hänen kasvoilleen levisi ilkikurinen virne.

”Ei toki”, Bella naurahti. ”Kyllä minä joskus lapsen tai pari haluan.”

”Sitähän minäkin”, hymähdin. ”Tiedätkö, ketä hän muistuttaa?” kysyin sitten ja nyökkäsin tyttäreeni päin.

”Ketä sitten?” Bella kysyi.

”Kummitätiään”, hymyilin. ”Samanlaisia takkutukkaisia peikkoja kumpikin.”

”Heeei!” Bella huudahti. ”Kai tuo oli vitsi?”

”Tietenkin”, vastasin.

”No sitähän minäkin”, Bella totesi teeskennellen myrtynyttä. ”En minä mikään peikko ole, eivätkä hiukseni ole koskaan sotkussa tai takussa. Joko olet päättänyt hänelle nimen?”

”Olen”, sanoin ja katsoin hymyillen tytärtäni. ”En tiedä, Bella, kuinka oikein kiittäisin sinua siitä, että pysyit tukenani koko synnytyksen ajan. Tyttäreni nimeksi tulee Isabelle Kathleen. Tervetuloa maailmaan pikku-Belle.”
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, luku 6/8)
Kirjoitti: Lumille - 02.04.2011 16:06:49
Lainaus
”Hullu?” Bella ehdotti hymyillen. ”Sekopää? Täyskaheli?”

hihii, tämä oli kyllä ihana :) Jotenkin tän ficin myötä jotenkin kasvanut arvostun Severukseen kyllä laski, jättää nyt noin vain tytär äitinsä kanssa yksikseen..  :o mutta hei, sä olit kyllä ihanasti saanut Bellasta juuri tollasen hassun ja tommosen :D Ja jotenkin tuo raskaus tuli kauheena yllätyksenä, mutta hihi aaw, pikku-Belle :D

Lainaus
”Kummitätiään”, hymyilin. ”Samanlaisia takkutukkaisia peikkoja kumpikin.”

”Heeei!” Bella huudahti. ”Kai tuo oli vitsi?”

”Tietenkin”, vastasin.

Mutta hei, nyt kun on taas kova odotukseni palkittu hetkeksi, pitää kaiketi jäädä taas odottelemaan seuraavaa pätkää :D hihi, kiitosta taas kerran :)
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, luku 6/8)
Kirjoitti: Natural - 02.04.2011 16:16:29
Hei jee, tänne on tullu jatkoo!

Tykkäsin luvusta ihan kauheesti. Ja tuo raskaus oli mun mielestä sellanen jännä käänne tai jotain, en osaa selittää. Ja tykkäsin siitä vauvvelin nimestä, se oli ihana <3

Lainaus
”Hullu?” Bella ehdotti hymyillen. ”Sekopää? Täyskaheli?”
Hih, Bella on kyllä niin paras. Tykkäsin tuosta aivan valtavasti.

Ja tuotas noin... mä en keksi mitää muuta sanottavaa, sorry.
Jään innolla odottelemaan jatkoa.

Kiittäen ja kumartaen,
Natural
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, luku 7/7)
Kirjoitti: sennamiila - 08.04.2011 12:18:07
Lumille: Hoo, sinä taas ekana! Mun alkuperäsenä ajatuksena tässä ficissä oli tehdä Sevviestä kiva ja sympaattinen, mut jouduin loppujen lopuks toteamaan, etten taidakaan näyttää häntä siinä valossa, vaikka mieli olisi tehnyt. Ja raskauden olikii tarkotus tulla yllätyksenä :) Hih, pikku-Belle. Tiekkö, sä jäät aika paljosta paitsi, kun konelakkoilet ;)
Natural: Jeejee, kiva että tyksit - sekä luvusta, että pikkuisen nimestä :) Pitää ruveta keksimään lisää maailmaa mullistavia käänteitä, joilla saan kaikki järkytettyä ja yllätettyä ;)
Beatrice: Sovitaan, että se on sana. Ihan niinku ihunahullusekopääkoheltajakii ;) Ja jep, en itse oo todellakaan synnyttänyt tai edes raskaana ollut (vaikka näytellyt olenkin raskaana olevaa naista... Mutta siitä ei puhuta). Enhän mä nyt vielä semmosta ala, kohta vasta seittemäntoista. Katotaan muutaman vuoden päästä uudestaan :D Niin, jatkoa tähän osaan on tosiaan enää vaan yhden luvun verran, mutta sittenhän tulee tokii vielä kolmas, neljäs, viides, kuudes ja seitsemäs osa - heti kun saan kirjoitettua siis. Kiva, että tykkäät :)

A/N: Hmhm... Sennalla menee taas lujaa, joten tässä tämän osan viimeinen osa. Päätin vaihtaa epävirallisen viralliseksi Kerran-päiväksi lauantain sijaan perjantain. Sitäpaitsi en edes ole lauantaina tulossa koneelle, koska eräs pakottaa minut konelakkoon sunnuntaihin asti... Okei, teen sen kyllä aivan omasta tahdostani. Mutta kuitenkin. Aa, pitäisi kai jatkaa sen neljännen osan kirjoittamista, koska ei mene kuin hetki niin joudun jo sitäkin tänne laittamaan... Mutta kun ihan ikiomat tarinat inspailee nytten ja sitten on wrimot ja mä kuolen... Ja mitähän mä oikeen ees selitän? No, nauttikaa tämän osan viimeisestä luvusta :)



Luku 7
Sinä olet niin kaunis, en henkeä saa



Pääsin Isabellen kanssa pois jo kahden päivän kuluttua. Koko sen kahden päivän ajan ylpeä kummitäti Bella pysyi vierellämme. Hän auttoi minua tarmokkaasti Isabellen hoidossa ja muutenkin. Ja kun pääsimme lähtemään, hän välttämättä tahtoi kantaa Isabellea sylissään. Hymyilin itsekseni kävellessämme pitkin Pyhän Mungon käytävää. Bella jutteli innokkaasti Isabellelle, ja tyttö jokelteli tyytyväisenä tämän sylissä. En voinut olla hymyilemättä. Bellasta tulisi varmasti loistava äiti. Toisaalta en taas voinut kuvitella ”villiä ja vapaata” Bellaamme hoitamassa kotia ja lapsia. Jo pelkkä ajatuskin sai pienen naurun karkaamaan huuliltani.

”Mitä sinä naurat?” Bella ihmetteli.

”Ajattelin vain”, vältin vastaamasta.

”Mitä sitten?” Bella kysyi.

”Mietin sinua äitinä”, totesin. ”Toisaalta voisin kuvitella sen ihan hyvin, kun katson sinua siinä Bellen kanssa, mutta toisaalta taas se ei vaan käy järkeen.”

”Minustahan tulisi varmasti maailman paras äiti, hei haloo”, Bella sanoi ja katsoi minua hetken aikaa totisena silmiin, kunnes purskahdimme yhtä aikaa nauramaan.

”Älä naura minulle”, Bella sai naurultaan sanotuksi.

Minä olin niin tikahtua nauruun, etten kyennyt sanomaan mitään. Kun viimein saimme itsemme rauhoitettua menimme ulos. Lämmin kesätuuli tervehti meitä. Aurinko paistoi täysin pilvettömältä taivaalta.

”Mikä päivä tänään on?” kysyin.

”Edelleen 24. kesäkuuta”, Bella vastasi.

”Loistavaa”, totesin. ”Enää kuusi kuukautta jouluaattoon.”

”Bethy, oletko sinä mennyt aivan sekaisin tuolla sairaalassa?” Bella kysyi. ”Mitä ihmettä ne sinulle siellä oikein antoivat? Nyt on keskikesä ja sinä mietit, kuinka jouluaatto on puolen vuoden päästä.”

”No...” mietin. ”Niin...? Väliä?”

”Mutta nyt on kesäkuu”, Bella huokaisi. ”Mielenterveytesi alkaa järkkyä.”

”Ai minun vai?” tuhahdin. ”Entäs sinun sitten? Se on järkkynyt jo pitkän aikaa, mutta tähän mennessä se on ollut aivan normaalia. Nyt alan kuitenkin jo huolestua. Missä vaiheessa sinusta on tullut noin rauhallinen ja äidillisen huolehtiva? Ei todellakaan tyypillistä sinua.”

”Varmaan siinä vaiheessa, kun pikkuinen kummityttöni syntyi”, Bella hymähti. ”Eikä sinun tarvitse minusta huolestua. Olen selviytynyt tähänkin asti.”

”Niin”, totesin. ”Mutta miksi olet nyt siinä? Olisitko, jos en olisi auttanut sinua? Eli toisin sanoen, kyllä minun täytyy huolestua sinusta, sillä niin ystävät tekevät.”

”Aivan”, Bella huokaisi. ”En olisi tässä nyt ilman sinua. Mutta minä olisin tehnyt saman sinulle. On hyvä, että minulla on sinut. Palautat minut aina maan pinnalle.”

”Jota tapahtuu aika usein”, hymyilin.

”Kieltämättä”, Bella nauroi. ”Sinun kanssasi on helppo puhua kaikesta.”

”Niin sinunkin”, sanoin. ”Olen niin onnellinen, että minulla on sinut.”

”Samoin”, Bella totesi. ”Ilman sinua en olisi mitään.”


**


Amanda oli aivan onnessaan pikkusiskostaan. Hän tahtoi välttämättä auttaa kaikessa. Tytöstä paljastui täysin uusia puolia, joita en aiemmin edes tiennyt olevan olemassa. Amanda oli hyvin huolehtivainen siskoaan kohtaan, välillä ehkä jopa hieman liiaksikin.

Isabelle puolestaan kasvoi nopeasti päivä päivältä ja tuntui hyväksyvän lukuisat ympärillään pyörivät ihmiset. Vilskettä riittikin Malfoyn kartanossa, jossa nyt hääräsi kolme pientä lasta. Isabelle sai paljon huomiota ja rakkautta osakseen, etenkin kummitädiltään, joka alkoi vihdoin ja viimein osoittaa aikuistumisen merkkejä. Cissy tuntui panevan täysin saman asian merkille.

”Jo oli aikakin”, Cissy huokaisi eräänä päivänä. ”Tätä on odotettu.”

”Mitä on odotettu?” Bella kysyi.

”Sitä, että sinä aikuistuisit”, Cissy sanoi. ”Nyt se on vihdoin ja viimein tapahtunut.”

Bella tyytyi vain irvistämään siskolleen, sillä Isabelle nukkui hänen sylissään. Tyttö alkoi nyt hiusten kasvettua muistuttaa aina vain enemmään kummitätiään. Musta, sotkuinen ja kiharainen tukka ja ihmeen tummat silmät. Myös luonteeltaan nämä kaksi tuntuivat olevan täysin täysin samaa maata.

Katsoin näitä kahta. Bella silitteli sormellaan Isabellen pehmeää poskea ja kuiskaili tälle hiljakseen. Lämmin ja onnellinen hymy levisi huulilleni. Bellalla oli nyt kaikki hyvin. Mikään ei enää uhannut häntä tai hänen turvallisuuttaan. Kaikki oli selvitetty.

Minun mieltäni sen sijaan painoi vielä eräs asia: Sirius oli yhä Azkabanissa, enkä ollut tehnyt mitään auttaakseni häntä. Se laski iloista mieltäni. Minun täytyisi tehdä jotain. Ongelmana oli vain se, etten tiennyt, mitä tekisin. Oli tapahtunut niin paljon kaikkea, etten tiennyt mistä aloittaa tai mikä laittaa etusijalle. Siriusta pitäisi kuitenkin auttaa, eihän syytön mies voisi istua vankilassa. Voi kunpa hän vain muistaisi syyttömyytensä niin hän selviäisi.


Jos menet pois - Suvi Teräsniska (http://www.youtube.com/watch?v=UFFm-6258co)

Aamuauringon sivellin värittää maan,
värit hauraat sulattaa jään
Sinä olet niin kaunis, en henkeä saa,
annoit aurinkos mua lämmittää

Jos menet pois, mitä minulle jää
Jos menet pois, kesä tää häviää
Jos menet pois, joet jäätyvät taas
Ja huurtumaan saat pihamaan pihlajan

Pohjantuuli liekillä leikittelee,
mut valo lohtunsa tuoda jo saa
Valo seinillä kuin köynnös kiemurtelee,
saa puheesi sen kukkimaan

Jos menet pois, mitä minulle jää
Jos menet pois, kesä tää häviää
Jos menet pois, joet jäätyvät taas
ja huurtumaan saat pihamaan pihlajan

Taivas halkeaa,
rakkaus päällemme sataa,
lumen, jään sulattaa
Sade tää armahtaa

Sinä olet niin kaunis en henkeä saa,
hetket unta on vain haihtuvaa
Sinä hymyilet kauniimmin kuin aiemmin,
sulta hetkeksi en rauhaa saa

Jos menet pois, mitä minulle jää
Jos menet pois, kesä tää häviää
Jos menet pois, joet jäätyvät taas
ja huurtumaan saat pihamaan pihlajan

Sinä olet niin kaunis en henkeä saa,
hetket unta on vain haihtuvaa
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, luku 7/7)
Kirjoitti: Lumille - 08.04.2011 12:51:12
hihihi :) Ehkä johtuu siitä, että olen jotenkin muutenkin nyt tosi hyvällä tuulella, tai sitten jostain ihan muusta, mutta jotenkin tajusin hirveesti hymyileväni ja kaikkea kun luin tuota pätkää :D

Lainaus
”Sitä, että sinä aikuistuisit”, Cissy sanoi

Ja aaaws, mä jo jotenkin aivan näen tuon Isabellen :) Ihihi, mä en nyt osaa oikeasti sanoa mitään kunnollista, muuta kuin että kiitos tästä pätkästä joka vielä lisäksi kaikella tunnelmallaan nyt nosti mielialamittarin ihan huippuunsa :D

Ja hei, en mä nyt toivottavasti niiin monesta jää paitsi ;) Hehe, eräs onkin aika julma näin pakottamaan :D
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, luku 7/7)
Kirjoitti: Natural - 08.04.2011 18:09:48
Tännekin jatkoa, siistii.

Tykkäsin luvusta paljon. Olen harvinaisen pirteällä tuulella, joten oli kiva lukea tätä.
Jotenkin hassua kuvitella, Bella kantelemassa lasta pitkin Pyhää Mungoa.

Yhden virheen taisin pongata:
Lainaus
”Mietin sinua äitinä”, totesin. ”Toisaalta voisin kuvitella sen ihan hyvin, kun katson siuna siinä Bellen kanssa, mutta toisaalta taas se ei vaan käy järkeen.”
sinua? Tykkäsin tästä kohdasta.

Sirius yhä Azkabanissa, ei yhtikäs hyvä! Mutta se lisääkin kaikkea jännitystä tähän mukaan.

Muuta ei irtoo, sori.

Kiittäen ja kumartaen,
Natural
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, luku 7/7)
Kirjoitti: Hermione Granger - 14.04.2011 17:25:16
Olen taas myöhässä... Tätä on tullut ainakin kaksi lukua lisää sitten viime kommenttini!  ;) Olen varmaan sanonnut tämän aiemminkin, mutta aivan loistava ficci! Ja koskas se kolmas osa alkaa?

Hermione
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (II osa, luku 7/7)
Kirjoitti: sennamiila - 15.04.2011 17:16:18
Lumille: Hihii, kiva että tykkäät. Isabelle on aikas söpö :)
Natural: Tiekkö, miustakii on hassu ajatus, että Bells kantelis lasta pitkin Pyhää Mungoa. Se oli jopa niin hassu ajatus, että mun oli aivan pakko se tänne laittaa :D Kiitän virheen bongaamisesta, olen aika pro. Ja niin, Sirius yhä Azkabanissa...
Beatrice: Yks sun suosikkificeistä? Oikeesti? Omg, sait sennan sekaisin - paitsi, että senna on jo valmiiksi sekaisin. Okei, sait häkeltymään :) Niin, The Worst Pies in London... Mä luulen, että sen kuunteleminen leipoessa tai ruokaa laittaessa on ihan normaalia, koska mä teen itte ihan samaa (tai vaihtoehtosesti jotain muuta Sweeney Toddiin liittyvää musiikkia niinku vaikka A Little Priest). Tai sitten se voi johtua vain siitä pahasti kieroutuneesta huumorintajusta, jonka tunnustan myöskin omistavani. Mutta kun Sweeney Todd on vain niin <3
Hermione: Jee, siekii täällä, kivakiva :) Etkä sie mitään myöhässä ole. Ja niin, kolmas osa tulee tässä.

A/N: Lievittääkseen kovassa nousussa olevaa paniikkiaan huomisesta ensi-illasta senna laittelee tänne kolmannen osan. Kyllä, luitte juuri aivan oikein, koko kolmannen osan, joka on jopa niinkin pitkä kuin yksi luku ;) Omnomn, tulen kuolemaan huomenna, kun vedän läpi elämäni vaikeimman roolin ja saan paniikkikohtauksen hetkeä ennen esityksen alkua. Pelastakaa joku miut, kiitos :) senna, näytelmän toinen käsikirjoittaja sekä pääroolin esittäjä - hei, mähän olen kuin Emma Thompson!
Niin ja tämäpä kappale, joka tässä kulkee mukana, kuuluupi Kake Randelinille, joka on vain niin ihana. Suosittelen kuuntelemaan, tuo kiva tunnelman tähän osaan. Ja kappalehan siis löytyy tästä (http://www.youtube.com/watch?v=b9_gOBZxzXI). Aivan äärettömän kaunis ja koskettava kappale, joka melkeen saa miut itkemään



Kuin joutsenlaulu


Jäi eilinen jo taa,
en saata tietää tulevaa,
mut mitä kanssas koin,
ei ole kauniimpaa
Jos edes jotenkin
sen esiin tuoda osaisin,
mä kuinka todella
sua paljon rakastin

Kuin joutsenlaulu iltamme on viimeinen,
vain hetken soi tuo sävel särkyen
Kuin joutsenlaulu aika yhteinen
jo päättyi näin
Sua kaipaan niin mun ystäväin



Sev istui yksin nojatuolissa. Koko talossa ei ollut ketään muuta. Hän oli aivan yksin. Oli ollut jo jonkin aikaa.

Hän ei kyennyt pidättelemään kyyneleitään, jotka valuivat valtoimenaan pitkin poskia. Miksi hänelle kävi näin? Mitä hän oli tehnyt?

Ensin hän oli loukannut Lilyä ja menettänyt tämän sille hemmetin Potterille. Sitten hän oli saanut Bethyn, joka oli ollut kuin Lilyn kaksoisolento. Mutta jota hän oli rakastanut omana itsenään. Nyt Bethykin oli mennyt Amanda mukanaan.

Amanda. Niin, hänen ja Bethyn pikkuinen tytär. Sev oli nähnyt tytön viimeksi vuoden ikäisenä. Nyt tämä olisi kasvanut, erosta oli jo lähestulkoon vuosi. Amandakin olisi jo kaksivuotias. Sev muisti tytön pehmeät, punaiset hiukset ja silkkisen ihon. Ja kuinka tämä nukkua tuhisi niin suloisena, viattomana omassa sängyssään. Mutta tytön silmät. Millaiset ne olivat? Sitä Sev ei millään muistanut, vaikka kuinka mietti päänsä puhki.

Mikä meni vikaan? Sev kyseli itseltään. Mikä meni vikaan, Severus Kalkaros? Sinä et pysty pitämään ketään lähelläsi. Kaikki rakkaasi katoavat sinun typerien virheidesi vuoksi. Kuinka sinä voitkaan olla tälläinen typerys? Olet säälittävä. Säälittävämpi kuin kukaan muu maailmassa edes voi olla. Kukaan ei rakasta sinua, kukaan ei tahdo olla ystäväsi. Sinua ei kaivata tässä maailmassa. Miksi siis ylipäätään olet olemassa?

Dumbledore tarvitsee sinua, Sev muistutti itselleen. Hän sanoi niin. Hän tulee tarvitsemaan sinua tulevaisuudessa, ehkä kuukauden, vuoden tai jopa kymmenen vuoden kuluttua. Olet tärkeä Dumbledorelle. Olet kertonut kaiken pimeän lordista ja kuolonsyöjistä, minkä vain ylipäätään tiesit. Annoit itsesi Dumbledorelle vastapalveluksena siitä, että tämä suojelisi Lilyä.

Mutta Lily oli kuollut. Pimeän lordi oli tappanut Lilyn, kun tämä oli suojellut poikaansa. Vaikka Sev nimenomaan oli anellut herraansa säästämään Lilyn hengen, tämä ei ollut tehnyt sitä. Pimeän lordi oli vain kylmästi tappanut Lilyn. Oliko Dumbledoresta siis ollut mitään apua?

Lilyn poika on hengissä, Sev muisti. Dumbledore sanoi, että häntä täytyy suojella. Dumbledore selvästi epäilee jotakin. Mutta mitä? Uskooko hän, ettei pimeän lordi kuollutkaan ja palaisi joskus?


**


”Älä tapa minua!”

”Sitä en aikonutkaan. No, Severus? Millaisen viestin lordi Voldemort lähetti minulle?”

”Ei – ei viestiä – olen täällä omalla asiallani! Minä – tulin varoittamaan – ei – esittämään pyynnön – minä pyydän –”

”Millaisen pyynnön kuolonsyöjä voi esittää minulle?”

”Se – se profetia... ennustus... Punurmio...”

”Aah, aivan. Kuinka paljon kerroit lordi Voldemortille?”

”Kaiken – kaiken minkä kuulin! Sen takia – siitä syystä – hän uskoo että se tarkoittaa Lily Evansia!”

”Ennustuksessa ei puhuttu naisesta. Siinä puhuttiin pojasta, joka syntyi heinäkuun lopussa –”

”Sinä tiedät kyllä mitä minä tarkoitan! Hän uskoo että se tarkoittaa Lilyn poikaa, hän aikoo etsiä heidät – tappaa kaikki –”

”Jos Lily on sinulle noin tärkeä, kyllä kai lordi Voldemort voi säästää hänet? Etkö voisi pyytää armoa äidille hyvitykseksi lapsesta?”

”Olen – olen pyytänyt –”

”Sinä iljetät minua. Sinä et siis välitä, vaikka hänen miehensä ja poikansa kuolevat? He saavat kuolla, kunhan sinä saat tahtomasi?”

”Piilota heidät kaikki sitten. Hoida hänet – heidät – turvaan. Minä pyydän.”

”Entä mitä sinä annat minulle korvaukseksi, Severus?”

”Ko-korvaukseksi? Mitä tahansa.”



**


Sev muisti aamun, jolloin Bethy oli lukenut Päivän profeetasta pimeän lordin kukistumisesta. Ja Lilyn kuolemasta. Uskomaton, tyhjä ja ontto tunne oli vallannut Sevin. Ei Lily voinut olla poissa! Se ei voinut olla mahdollista.

Se vain oli.

Välittömästi uutisesta kuultuaan Sev oli mennyt käymään Godricin notkossa. Pottereiden talo oli ollut täysin hajalla, tuhoutunut. Siitä näki, mitä siellä oli tapahtunut.

”Ei!” Sev oli kuiskannut kauhuissaan.

Lily oli poissa. Ikuisesti. Enää hän ei voisi nähdä tätä. Ihailla naisen tummanpunaisia hiuksia ja vihreitä mantelisilmiä. Enää hän ei voisi rakastaa tuota naista.

Ei! Sev oli ajatellut. Et sinä voi rakastaa Lilyä. Sinulla on Bethy! Rakasta häntä. Hän on vaimosi. Et sinä voi rakastaa toista naista! Mitä sinä oikein ajattelet?

Sev oli vannonut, ettei Bethy koskaan saisi tietää hänen osallisuudestaan Lilyn kuolemaan. Bethy ei ikinä antaisi sitä hänelle anteeksi. Eihän tämä edes tiennyt hänen olleen kuolonsyöjä.

Minulla on Bethy, Sev oli ajatellut. Minulla on Amanda. Parempaa en voisi toivoakaan. Miksi siis ajattelen vain Lilyä? Ja miksi tämä kaikki sattuu näin paljon? Minulla on Bethy! Mikään ei saa viedä häntä ja Amandaa minulta! Teen kaikkeni estääkseni sen!

Mutta edes Bethyn ja Amandan ajatteleminen ei ollut auttanut. Ajatukset olivat vain menneet Lilyyn omia teitään. Se oli sattunut. Lily oli kuollut, ja Dumbledore oli luvannut auttaa naisen turvaan.

Dumbledore, oli Sevin mielessä välähtänyt. Minun täytyy mennä hänen luokseen nyt heti. Minun täytyy kysyä häneltä, miksei hän suojellutkaan häntä kuten lupasi.

Sev oli kaikkoontunut Godricin notkosta ja mennyt Tylypahkaan Dumbledoren puheille.


**


”Luulin... että aioit... hoitaa hänet... turvaan...”

”Hän ja James luottivat väärään ihmiseen. Vähän niin kuin sinä, Severus. Etkö toivonut, että lordi Voldemort säästäisi hänet?”

”Hänen poikansa jäi henkiin. Hänen poikansa elää. Pojalla on äitinsä silmät, ilmetyt äitinsä silmät. Varmasti sinä muistat Lily Evansin silmien muodon ja värin?”

”ÄLÄ! Poissa... kuollut...”

”Kadutko sinä, Severus?”

”Toivon... toivon että olisin itse kuollut...”

”Ja mitä hyötyä siitä olisi kenellekään? Jos rakastit Lily Evansia, jos todella rakastit häntä, sinun tiesi tästä eteenpäin on selvä.”

”Mitä – mitä tarkoitat?”

”Sinä tiedät miten ja miksi hän kuoli. Pidä huoli, ettei hän kuollut turhaan. Auta minua suojelemaan Lilyn poikaa.”

”Ei häntä tarvitse suojella. Pimeän lordi on poissa –”

”– pimeän lordi tulee takaisin, ja Harry Potter on silloin hirvittävässä vaarassa.”

”Hyvä on. Hyvä on. Mutta älä koskaan – koskaan kerro kenellekään! Tämän on jäätävä meidän väliseksemme! Vanno se! Minä en kestä... etenkään Potterin poika... haluan sanasi!”

”Sanani, Severus, etten koskaan paljasta sitä mikä on sinussa parasta? Jos vaadit...”



**


Ei siis sanaakaan kenellekään. Ei edes Bethylle. Tämä kyllä oli tiennyt, että Sev oli joskus rakastanut Lilyä. Mutta hän ei ollut tiennyt, että Sev oli rakastanut naista yhä. Joka kerta kun hän oli katsonut Bethyyn, hän oli nähnyt tässä Lilyn. Hän ei ollut tahtonut sitä. Hän oli tahtonut nähdä vain Bethyn. Mutta Sevin ja Lilyn välinen rakkaus oli ollut vain yksipuolista, Bethyn kanssa se oli ollut molemminpuolista. Siinä oli ollut selvä ero. Sitä myös Dumbledore oli painottanut vakavasti. Ettei Sev saisi unohtaa, että hänellä oli vaimo.

Ja niin, heillä oli tytärkin, Amanda. Miksei hän siis ollut voinut nähdä vain Bethyä? Miksi siinä oli aina ollut Lily? Eikö hän koskaan voisi päästä tästä irti?

Minä rakastan Bethyä, Sev oli vakuutellut itselleen. Rakastan, rakastan, rakastan. Minä rakastan Bethyä. Vain ja ainoastaan. En rakasta ketään muuta. Minä rakastan Bethyä.


**


Sev muisti kirkkaasti kaikki Lilyn kanssa käydyt keskustelut, koulussa ja lomilla. Hän muisti, kuinka Lily oli pitkän aikaa ollut hänen ainoa ystävänsä. Ne olivat olleet hienoja hetkiä.

Mutta Sev oli valinnut väärän porukan, väärät ihmiset ystävikseen. Jotka eivät olleet edes olleet oikeita ystäviä. Hän oli valinnut luihuisia, tulevia kuolonsyöjiä. Sitä Lily ei ollut hyväksynyt. Nämä ystävät olivat satuttaneet Lilyn tovereita. Käyttäneet pimeän puolen taikuutta.

Sev oli myös ollut mustasukkainen. Mustasukkainen Potterista ja muista kelmeistä. He olivat vieneet Lilyn huomion häneltä. Potter oli ollut selvästi ihastunut Lilyyn, eikä Sev ollut voinut sitä mitenkään sulattaa. Lily kuuluisi Seville, vain ja ainoastaan Seville. Kukaan ylimielinen rohkelikko ei Lilyä häneltä veisi, sen hän oli päättänyt.

Lily oli kuitenkin alkanut ottaa etäisyyttä hänestä. Pikkuhiljaa, täysin huomaamatta. Syynä olivat olleet ne Sevin niin sanotut ystävät, jotka olivat kironneet jokaisen, joka sattui ärsyttämään heitä. Avery, Nott, Mulciber...


**


”... luulin että meidän piti olla ystävät. Parhaat ystävät?”

”Niin me
ollaankin, Sev, minä vain en pidä joistain tyypeistä, joiden kanssa sinä hengailet! Anteeksi nyt, mutta minä inhoan Averya ja Mulciberia! Mulciber! Mitä sinä hänessä näet? Hän on ällöttävä! Tiedätkö mitä hän yritti yhtenä päivänä tehdä Mary Macdonaldille?”

”Pikku juttu. Pelkkä vitsi, siinä kaikki –”

”Se oli pimeän taikuutta, ja jos se on sinusta vitsi –”

”Entä ne jutut mitä Potter ja sen kaverit tekee?”

”Mitä tekemistä Potterilla minkään kanssa on?”

”Ne livahtelevat öisin ulos. Lupinissa on jotain outoa. Missä hän käy vähän väliä?”

”Hän on kipeä. Kuulemma hän on kipeä –”

”Joka kuukausi täydenkuun aikaan?”

”Minä tiedän sinun teoriasi. Mikä päähänpinttymä sinulla sitä paitsi heistä on? Mitä se sinulle kuuluu mitä he tekevät öisin?”

”Yritän vain osoittaa sinulle, etteivät he ole niin suurenmoisia kuin kaikki luulevat.”

”He eivät silti käytä pimeän taikoja. Ja itse olet tosi kiittämätön. Minä kuulin mitä tapahtui yhtenä iltana. Sinä hiivit siihen tunneliin tällipajun luona ja James Potter pelasti sinut siltä mikä siellä on –”

”Vai pelasti? Vai pelasti? Sinä luulet että hän oli joku sankari vai? Omansa ja ystäviensä nahkan hän pelasti! Sinä et saa – minä en anna sinun –”

Anna minun? Anna minun?”

”En tarkoittanut – en vain halua että ne pitävät sinua narrinaan – hän on ihastunut sinuun, James Potter nimittäin! Eikä hän ole... kaikki vain luulevat... mahtava huispaussankari –”

”Tiedän kyllä, että James Potter on ylimielinen kusipää. Ei sinun sitä tarvitse minulle todistaa. Mutta Mulciberin ja Averyn käsitys huumorista on paha.
Paha, Sev. Minä en ymmärrä, miten sinä voit olla heidän ystävänsä.”


**


Se oli ollut hieno hetki. Lily ei ollut pitänyt Potterista. Lily oli solvannut tätä, haukkunut tätä. Sillä taas ei ollut lainkaan ollut väliä, vaikka Lily olikin haukkunut hänen ystäviään, kun tämä oli haukkunut Potteria. Se oli saanut Sevin välittömästi paremmalle tuulelle.

Mutta sitten oli tapahtunut jotain heidän ystävyydelleen. Potter kumppaneineen oli nöyryyttänyt Seviä pahasti. Lily oli aina puolustanut Seviä, olivathan he olleet ystäviä. Lily oli puolustanut häntä kelmejä vastaan. Silloinkin tämä oli tapansa mukaan tullut puolustamaan häntä, jolloin Potter oli luovuttanut. Ja Sev oli sanonut sen. Sen pahan sanan. Kuraverinen. Hän oli tajunnut virheensä vasta sen tehtyään.


**


”Olen pahoillani.”

”Ei kiinnosta.”

”Olen pahoillani!”

”Pää kiinni. Tulin tänne vain koska Mary sanoi että uhkasit nukkua täällä.”

”Niin uhkasinkin. Ja olisin nukkunut. En tarkoittanut sanoa sinua kuraveriseksi, se vain –”

”Jotenkin lipsahti? Myöhäistä selitellä. Minä olen selitellyt sinun puolestasi vuosikausia. Kukaan ystävistäni ei käsitä miksi edes puhun sinun kanssasi. Sinun ja sinun kallisarvoisten pikku kuolonsyöjäkavereittesi kanssa – siinä näet, sinä et edes kiistä sitä! Sinä et edes kiistä sitä että sellaiseksi te kaikki tähtäätte! Ette malta odottaa että pääsette tiedät-kai-kenen riveihin! En jaksa enää teeskennellä. Sinä olet valinnut oman tiesi, minä olen valinnut omani.”

”Ei – kuuntele, en tarkoittanut –”

”– sanoa minua kuraveriseksi vai? Mutta sinä sanot kuraveriseksi kaikkia, joilla on samanlainen syntyperä kuin minulla, Severus. Miksi minä olisin poikkeus?”



**


Se oli ollut kaiken loppu. Sen jälkeen Lily ei ollut enää puhunut hänelle. Se tietenkin oli sattunut. Hän ei ollut koskaan saanut kertoa Lilylle, kuinka paljon oikein rakasti tätä.

Ja kuin kostoksi Lily oli alkanut seurustella James Potterin kanssa. Se oli sattunut vielä enemmän. Eikö Lily muka enää ollutkaan vihannut tätä? Niinhän Lily itse oli sanonut. Että James Potter oli ylimielinen kusipää. Mikä oli muuttunut niin että Lily alkoikin seurustella Potterin kanssa?

Ehkä Lilyn ja Sevin ystävyyden rikkoutuminen oli aiheuttanut kaiken. Ehkä Potter oli ollut kateellinen siitä, että Lily oli ollut niin hyvää pataa Sevin kanssa. Ja sitten kun Sev ja Lily eivät olleet enää olleet ystäviä, Potter oli kunnostautunut ja saanut Lilyn huomaamaan, että hänessä oli paljon hyvääkin. Oliko se saanut Lilyn ajautumaan Potterin syliin?

Yhtä kaikki, heidän ystävyytensä oli ollut ohi sinä hetkenä. Lily ei olisi ikinä antanut hänelle anteeksi.


**


Sev istui nojatuolissa uppoutuneena muistoihinsa. Hänen tummat silmänsä kiiluivat takan pienoisessa hehkussa. Tulta ei enää ollut, oli vain hiillosta ja pian sekin sammuisi. Aivan niin kuin hänen ja Bethyn rakkauskin.

Voi Bethy, Bethy, Sev ajatteli. Mitä minä olenkaan tehnyt? Olen aivan toivoton typerys. Ilman sinua en ole mitään. Olit aivan oikeassa silloin. Ilman sinua olen täysi nolla. Rakastan sinua yhä, Bethy. Voitko koskaan antaa minulle anteeksi ja palata kotiin? Kaipaan sinua. Ja Amandaa. Tahtoisin nähdä teidät taas.

Sev tunsi kuumien kyynelten valuvan jälleen poskilleen.


Nyt muistot tästä jää,
mut pian nekin häviää,
kun uudet päivät kaiken
menneen himmentää
Niin ainutkertainen
on joka hetki, tiedän sen
ja mekin hymyilemme
jälkeen kyynelten

Kuin joutsenlaulu iltamme on viimeinen,
vain hetken soi tuo sävel särkyen
Kuin joutsenlaulu aika yhteinen
jo päättyi näin
Sua kaipaan niin, mun ystäväin

Kuin joutsenlaulu iltamme on viimeinen,
vain hetken soi tuo sävel särkyen
Kuin joutsenlaulu aika yhteinen
jo päättyi näin
Sua kaipaan niin, mun ystäväin
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 3/7)
Kirjoitti: Lumille - 15.04.2011 17:40:30
Lainaus
Mikä meni vikaan, Severus Kalkaros?

Onhan se ihan tosi hienoa, kun Sevistäkin saa esille vähän tälläisiä puolia. (: Ehkä voisin kyllä vielä sanoa muutaman valitun sanan Severukselle, mutta tosiaan :D Hienosti olit saanut koko kolmannen osan yhteen pätkään, ja tässähän se sitten olikin tosi täydellisenä :) Pätkä valaisi mukavasti myös tarinan tätäkin puolta ja nyt aloin vaan yhä enemmän odottaa seuraavaa osaa! (:

Hihi, mutta kiitos :) ja hei, kaikki mahdolliset tsempit ja onnentoivotukset sulle huomiseen näytelmään!!
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 3/7)
Kirjoitti: Natural - 16.04.2011 22:25:15
Ihanaa, tänne on tullut jatkoa!

Ah, ihanaa oli lukea Sevviestä pitkästä aikaa.

Ihanasti olit saanut Sevvien tunteet esille. Tykkäsin kovasti.

Lainaus
Mikä meni vikaan? Sev kyseli itseltään. Mikä meni vikaan, Severus Kalkaros? Sinä et pysty pitämään ketään lähelläsi. Kaikki rakkaasi katoavat sinun typerien virheidesi vuoksi. Kuinka sinä voitkaan olla tälläinen typerys? Olet säälittävä. Säälittävämpi kuin kukaan muu maailmassa edes voi olla. Kukaan ei rakasta sinua, kukaan ei tahdo olla ystäväsi. Sinua ei kaivata tässä maailmassa. Miksi siis ylipäätään olet olemassa?
Tykkäsin erityisesti tästä kohdasta. Voi Sevviiee...

Tykkäsin tästä aivan valtavasti.
Ja Kake Randelin on ihana <3. Kyllä, tuo biisi on aivan ihana, mutta en voi kuunnella sitä, koska pikkuveljeni nukkuu :(

Mutta siis kiittäen ja kumartaen,
Natural-alieni
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 3/7)
Kirjoitti: Hermione Granger - 21.04.2011 09:44:32
Jälleen kerran aivan ihana luku! Oli kiiinnostavaa lukea Sevin ajatuksia Lilystä ja Bethystä. En saa mitään järkevää tähän viestiin joten lopetan, mutta kiitos kuitenkin tästä mahtavasta ficistä!

Hermione
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, traileri)
Kirjoitti: sennamiila - 22.04.2011 15:04:50
Lumille: Piti tuota Seviäkin vähän jotenkin saada esille, joten tähän ratkaisuus päädyn. Lupaan, että Sev tulee mukaan kuvioihin vielä jossain vaiheessa ilmestymään :)
Natural: Jee, kivakiva, kyllä sie Seviä pääset vielä jossain vaiheessa lukemaan. En tarkalleen osaa vain vielä sanoa, missä vaiheessa. Ja Kuin joutsenlaulu on kyllä rakkaus <3
Beatrice: Ai olen vai? No kiitoskiitos :) *hymyilee ujosti* Kiva, jos nuo lainaukset ja sanat on tähän pätkään sopineet.
Hermione: Kiitooos, pitihän noita Sevin ajatuksiakin hieman esiin tuoda, joten siinä sitten oli. Kivaa, että olet tykännyt :)

A/N: Ja koska olen erittäin julma ihminen, en vielä(kään) laske teitä lukemaan seuraavaa osaa vaan laitan tänne vain trailerin ;) Hihi, olen erittäin julmalla päällä nyt, vaikka nukuinkin aivan liian kauan. Hyvää pääsiäistä kaikille nyt näin hieman etukäteen :)



Asioita on lykätty jo liian kauan...
”Nytkö sinä sen olet aloittanut?”

… ennen kuin niihin tartutaan
”Azkaban jättää ihmiseen ikuiset jäljet.”

Mikään ei tunnu hyvältä...
”Silmiesi takana piilee sellien synkkä varjo.”

… tai tunnu olevan edes lähellä ratkaisua
”Rottia on miljoonia. Miten on mahdollista löytää juuri se yksi?”

Kaiken keskellä on kuitenkin paljon iloa...
”Kaikkihan ovat tienneet, että tämä tapahtuisi piakkoin, joten kaikki on tietenkin jo valmista...”

… kauniita hetkiä...
”Jos et ole hienosti pukeutunut, et voi saada kunniatehtävää.”

… pienistä vastoinkäymisistä huolimatta...
”Minä en tykkää juhlakaavuista.”

… uusia tuttavuuksia solmitaan...
”Sano Dora. Älä koskaan Nymphadora.”

… mutta kaikki lopulta muuttuu suruksi
”Hän joutuu lähtemään vuodeksi pois.”


Nyt on viimein aika ottaa kohtalo omiin käsiin...
”Sinun olisi kuulunut olla siellä.”

… ja auttaa ystäviä...
”Olethan varovainen? En tahdo, että sinulle käy huonosti.”

… joilla on vaikeaa
”Ei, tästä ei tule mitään.”


Sennamiila pictures ylpeänä esittää:

Kerran, osa IV
”Mitä minä sinun kanssasi oikein teen?”


Olen lähelläsi

”Ole sinä hiljaa!”


A/N2: Ja Olen lähelläsi -kappaletta, jonka mukaan tämä osa on nimetty, laulaa Juha Metsäperä
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, traileri)
Kirjoitti: Natural - 22.04.2011 15:19:38
Hieno traileri.
Ilkimys, oisin halunnu jo päästä lukemaan ensimmäistä lukua! No jaa, odottelen täällä täpinöissäni.
Tykkäsin kovasti trailerista ja mua vieläkin häirihtee tuo sana traileri, miks sen pitää kuulostaa nii älyttömästi perä kärryltä? ja odottelen jatkoa.

Kiittöen ja kumartaen,
Natural

// Hitto, en kerenny olla eka!  ;D
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, traileri)
Kirjoitti: Hermione Granger - 22.04.2011 15:20:02
Kivaa, tänne oli tullut jatkoa! Hmm, jännä traileri.  ;D Odotan innolla jatkoa!

Hermione
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, traileri)
Kirjoitti: Lumille - 22.04.2011 19:00:43
höh, no joo-o, onhan se niin ilkeää kun jo sen pienen hetken verran luulee pääsevänsä lukemaan uutta lukua! :D hei, ei nyt kai :) Trailerit on aina jänniä ja muutenkin, tykkäsin todella tuosta. (:
hui, nyt mä odottelen entistä enemmän seuraavaa lukua :)
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 1/?)
Kirjoitti: sennamiila - 29.04.2011 20:19:36
Koska olen nyt laiska, en jaksa vastata jokaisen kommenttiin erikseen vaan kiitän näin yhteisesti teitä kaikkia, Beatrice, Natural, Hermione ja Lumille :) Niin ja Beatrice, älä välitä, mäkään en tiedä, miten jaksan kirjoittaa näin pitkää ficciä :D

A/N: Joo, olin julma ja laitoin vain trailerin viikko sitten. Nyt kuitenkin ilahdutan teitä laittamalla ekan luvun tähän osaan ennen kuin unohdan, kun juon itseni sokerihumalaan ja sekoilen koko viikonlopun. Hihii, klara vappen. Toivottaapi, senna, jolla on sinistä ja vaaleanpunaista hiuksissaan ja joka tahtoo pandan, eikä tykkää yhtään siitä, että hänet on taas kerran alennettu fretiksi ;) Älkää edes kysykö :D



Luku I
Luota, luota, luota



Istuskelin sängyllä käsissäni muutamia lehtileikkeitä. Harmaa teksti kellertävällä paperilla sai minut lähestulkoon voimaan pahoin. Vielä huonommaksi oloni teki se, mitä niissä kirjoitettiin. En vain ollut koskaan voinut hyväksyä tai sisäistää asiaa.

Tiesin, että nyt olisi todella aika yrittää autta Siriusta. Tämähän oli istunut Azkabanissa jo lähestulkoon kaksi vuotta ja kaiken huipuksi täysin syyttömänä, kuten hän oli minulle vakuuttanut.


SIRIUS MUSTA AZKABANIIN

Eilen iltapäivällä taikaministeriö vangitsi Sirius Musta -nimisen velhon epäiltynä kahdentoista jästin sekä yhden velhon murhasta. Illalla käydyn oikeudenkäynnin seurauksena Musta istuu nyt Azkabanissa elinkautista. Mustan tiedetään olleen hänen-joka-jääköön-nimeämättä kannattaja.

Mustan tiedetään myös olleen James ja Lily Potterin salaisuudenhaltija ja näin ollen kavaltaneen heidät hänelle-joka-jääköön-nimeämättä (lisää Pottereiden kuolemasta sivulla 9).



Muistan, kun olin saanut tuon lehden kaksi vuotta sitten käsiini. Oli kulunut muutama päivä Lilyn ja Jamesin kuolemasta, ja minä olin ollut aivan raunioina. Edes Amanda tai Sev ei ollut kyennyt auttamaan minua pois harmaasta, karusta totuudesta, että he todella olivat poissa.

Olin tuijottanut lehteä kauhuissani. Eihän Sirius olisi tehnyt niin? Eihän Sirius olisi voinut kavaltaa Jamesia ja Lilyä? Eihän? Sirius ja James olivat aina olleet parhaat ystävät. Eihän Sirius olisi tehnyt sitä Jamesille? Tiesin Siriuksen kuitenkin olleen heidän salaisuudenhaltijansa.

Mutta Azkabanissa käydessäni Sirius oli vannonut minulle syyttömyyttään. Hän oli sanonut, että he olivat vaihtaneet salaisuudenhaltijan Peter Piskuilaniksi. Jamesin parhaana ystävänä Siriusta olisi tietenkin epäilty heti ensimmäiseksi, eikä James olisi tahtonut menettää parasta ystäväänsä. Mutta olisiko Peter sitten tehnyt niin? Olisiko Peter voinut tehdä sitä? Siihen en osannut sanoa mitään, sillä en ollut tavannut häntä kuin kerran ja silloinkin vain vilaukselta. Hän oli vaikuttanut pelokkaalta ja epäröivältä, juuri sellaiselta henkilöltä, joka teki niin kuin toiset käskivät. Joka pyöri vahvempiensa jaloissa.

Minun täytyy nyt uskoa Siriusta, hoin itselleni. Minun täytyy. En voi jättää häntä oman onnensa nojaan ja odottaa, että juttu ratkeaa. Se ei ratkea, ellei kukaan, toisin sanoen minä, tee mitään.

Siirryin seuraavaan lehtileikkeeseen. Tekstin vierellä olevasta kuvasta hymyilivät epävarmoina nuoren miehen silkoiset, mustavalkoiset kasvot.


PETER PISKUILAN KUOLLUT

Päivän profeetta ilmoittaa surukseen Peter Piskuilan -nimisen velhon kuolleen. 21-vuotias Piskuilan joutui pahamaineisen murhaajan, Sirius Mustan (lisää sivulla 3), joukkomurhan uhriksi. Musta tuhosi Piskuilanin, eikä miehestä jäänyt jäljelle kuin sormi. Piskuilan yritti pysäyttää Mustan, mutta ei onnistunut aikeissaan. Urhoollisuudestaan Piskuilan sai Merlinin ritarikunnan ensimmäisen luokan kunniamerkin, joka toimitettiin hänen äidilleen.



Mutta jos kaikki tosiaan oli kuten Sirius sanoi, että Peter olisi lavastanut oman kuolemansa ja tappanut ne jästit, niin sehän tarkoitti, että Peter olisi yhä hengissä. Mutta oliko Peter tosiaan rekisteröitymätön animaagi? Niinhän Sirius sanoi ja olihan Sirius itsekin. Ja James. Minun täytyisi vain löytää se rotta niin sitten ehkä, sitten ehkä voisin saada Siriuksen vapaaksi.

Ovelta kuului hiljainen, varovainen koputus. Ovi aukeni hiljaa, ja Bella livahti sisään.

”Mitä sinulla siinä on?” Bella kysyi istuutuessaan sängylle viereeni. Hän otti yhden lehtileikkeistä käsiinsä. ”Sirius Musta Azkabaniin. Nytkö sinä sen olet sitä viimein jatkanut?”

Nyökkäsin lyhyesti.

”Olen lykännyt tätä jo liian kauan”, huokaisin. ”Sirius on istunut Azkabanissa jo lähestulkoon kaksi vuotta. En voi tietää, kuinka kauan hän enää kestää. Toivottavasti siihen saakka, kunnes saan edes jotain aikaiseksi, kaikkein mieluiten hänet pois sieltä. Azkaban jättää ihmiseen ikuiset jäljet, sen olen huomannut sinusta. Kaikkien havaittavissa se ei ole, mutta koska olen nähnyt sinut ennen ja jälkeen sen, ja vaikka vietitkin siellä niin vähän aikaa, minä näen sen silti. Silmiesi takana piilee sellien tumma varjo, kaltereiden ja kahleiden synkkä kylmyys. Azkaban muuttaa ihmistä, oli tämä miten vahva hyvänsä.”

”Niin”, Bella myönsi. ”Mutta Sirius on vahvempi kuin minä. Hän on aina tehnyt itse omat päätöksensä, minä menin naimisiin sukuni odotusten mukaisesti puhdasverisen velhon kanssa, joka... Ei, minä en tahdo muistaa... Mutta Sirius on vahva.”

”Hän on”, sanoin. ”Toivoa sopii, että vahvana hän myös pysyy. Ankeuttajat kuitenkin imevät kaiken ilon pois vangeiltaan ja se jos mikä saa ihmisen tuntemaan itsensä heikoksi ja mitättömäksi. Se tekee hulluksi.”

”Niin kuin minut”, Bella tokaisi.

”Niin kuin sinut”, vahvistin. ”En haluaisi edes muistaa sitä, miten vahvasti ne sinuun vaikuttivat – muistojesi vuoksi. Enkä todellakaan tahdo kuvitella, millaista sinulla on ollut. Kaikki ne muistot... Puistattaa pelkkä ajatuskin. Mutta Bella, kyllä sinäkin olet vahva. Oikeasti, olen tosissani. Sinua vahvempaa ihmistä saa hakea.”

”En minä -” Bella aloitti.

”Älä”, pyysin, ja Bella vaikeni. ”Sinä olet vahva, ei puhettakaan mistään muusta. Kestit rohkeasti Azkabanin kauhut, osaat tuoda esille tunteesi ja mielipiteesi. Älä ollenkaan aliarvioi itseäsi hölmö.”

”En minä ole hölmö”, Bella totesi.

”Kylläpäs olet”, hymähdin.

Siinä samassa Isabelle nousi istumaan häkkisängyssään. Tyttö katseli pöllämystyneenä ympärilleen tummilla silmillään, mustat kiharat olivat aivan pörrössä. Olin jo nousemassa, mutta Bella ehti ensin, meni Isabellen häkkisängyn luo ja nosti tytön syliinsä.

”Huomenta”, Bella sanoi. ”Nukuitkin oikein pitkät päiväunet.”

Bella tuli luokseni lapsen kanssa. Koetin saada Isabellen hiukset edes hiukkasen siistimmiksi, onnistumatta siinä. Huokaisin syvään.

”En käsitä, mistä Belle on tämän tukkansa perinyt”, totesin. ”En tiedä yhtäkään näin pientä lasta, jolla olisi näin pitkä ja paksu tukka, joka on aina takussa. Mutta eikös se niin ole, että puolet lasta kummiinsa?”

”Ja mitähän tuo mahtoi tarkoittaa?” Bella kysyi.

”Ei yhtään mitään”, sanoin katsellen katonrajaa. ”Eiväthän sinun hiuksesi ole koskaan sotkussa tai näytä lainkaan räjähtäneiltä.”

”Sinä pidät minua taas pilkkanasi, Bethy”, Bella totesi. ”Mutta tarvitsetko sinä tällä hetkellä mahdollisesti apua? Siis tämän Siriuksen jutun kanssa.”

”Jos vain tahdot auttaa”, sanoin, ja Bella nyökkäsi. ”Kiitos.”

Hiljainen koputus kuului ovelta, joka sitten aukeni narahtaen. Sen takana seisoivat käsi kädessä Amanda ja Draco. Lämmin hymy levisi huulilleni.

”Äiti?” Amanda kysyi. ”Joko sisko on herännyt?”

”Jo”, myönsin. ”Voitte tulla.”

Amanda kiljahti ilahtuneena, irrotti kätensä Dracon kädestä, riensi luoksemme ja hyppäsi syliini. Draco jäi hieman arastellen seisomaan ovensuuhun.

”Tule vain, Draco”, Bella kehotti.

Draco astui muutaman epäröivän askeleen eteenpäin, sitten hän tavoitti Amandan katseen ja hyppäsi vierelleni sängylle. Amanda sen sijaan kurottautui Bellan sylissä hämillään ympärilleen katselevan pikkusiskonsa puoleen ja silitti tämän hiuksia.

”Äiti, arvaa mitä?” Amanda kysyi äkisti ja kääntyi minun puoleeni.

”No mitä?” kysyin.

 ”Sitten kun minä olen aikuinen ja kun Draco on aikuinen niin me menemme naimisiin”, Amanda ilmoitti. ”Me olemme sopineet sen.”

”Vai niin”, naurahdin. ”No se on sitten oikein hieno juttu ja Dracosta tulee varmastikin sinulle erittäin hieno aviomies, ja te saatte yhdessä monta suloista lasta.”

”Tietysti”, Amanda vakuutti. ”Ja Bellestä tulee minun morsiusneitoni. Tule, Draco, mennään taas tanssimaan.”

Amanda otti Dracoa taas kädestä kiinni, he hyppäsivät pois sängyltä ja riensivät pois huoneesta. Vilkaisin vierelläni istuvaa Bellaa, joka katseli heidän jälkeensä huvittunut hymy huulillaan.

”No, meistähän on sitten tulossa oikeastikin sukulaisia, kun he menevät naimisiin, siskosein”, naurahdin päätäni pudistellen.

”On se hyvä, että heillä on tulevaisuudensuunnitelmat jo noinkin valmiina”, Bella totesi.

”Niinpä”, myönsin. ”Eipä sitten tule ainakaan minulle paineita vävykokelaista. Mutta yksi asia minut nyt jäi kyllä mietityttämään. Mistä ihmeestä he tuollaista ovat oikein saaneet päähänsä?”

”En minä tiedä”, Bella sanoi epäilyksiä herättävän nopeasti ja katsettani vältellen.

”Bella”, totesin vaativasti.

”En tiedä”, Bella sanoi kääntäen katseensa minuun. ”Ihan oikeasti. Usko minua, en tiedä.”

”Uskonhan minä”, hymähdin. ”Mutta silti. No, kai he sitten vain ovat kuulleet jostakin häistä, en minä tiedä. Ja pikku-Bellestä tulee isosiskonsa suloistakin suloisempi morsiusneito. Voi, pystyn jo sieluni silmin sen näkemään.”
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 1/?)
Kirjoitti: Hermione Granger - 29.04.2011 20:58:29
Jee olin eka! Tykkäsin jälleen kerran tosi paljon! Nuo Dracon ja Amandan hääsuunnitelmat olivat aika suloisia... :)

Tossa oli yks kirjoitusvirhe:
Lainaus
Mustan tiedetään myös olleen James ja Lily Potterin salaisuudenhaltija ja näinollen kavaltaneen heidät hänelle-joka-jääköön-nimeämättä (lisää Pottereiden kuolemasta sivulla 9).

Tuo 'näinollen' erikseen.  ;)

Hermione

P.S. Rakentava lähti piitkälle matkalle...
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 1/?)
Kirjoitti: Natural - 30.04.2011 16:06:51
Hei jee, tänne on tullut jatkoa!

Tykkäsin kovasti luvusta, enkä löytänyt virheitä laisinkaan ja teksti oli sujuvaa.
Amandan ja Dracon hääsuunitelmat oli aivan suloisia :) Itselleni tuli sellainen aww -olo.

Odottelen jatkoa.

Kiittäen ja kumartaen,
Natural

P.s rakentava on tuolla jossain
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 1/?)
Kirjoitti: Lumille - 02.05.2011 22:38:01
Oi, mä jyräydyin nyt kyllä tosi pahasti aww-vöyryn alle :D Draco ja Amanda ovat oikein suloisia (: Hihi, en mä toki ole (taas) mitenkään yhtään myöhässä tai mitään, mutta jotenkin vain vapun jälkeen unohdin ihan kokonaan.

Aivan todella ihana pätkä jälleen, ja näitä on aina vaan niin kiva lukea! Bella on aina näissä sun ficeissä jotenkin vaan niin hassunen, samoin kuin nuo lapset :D Ehkä vähän jotakin toimintaa (nyt en puhu maailmanräjähdyksestä tai super-volden paluusta vaan ihan jotakin hieman pienimuotoisempaa) voisi vähän antaa lisäpotkua :) hihi, mutta olenpas mä nyt tylsällä päällä, sillä suuri kiitos ja jatkoa odotellessa!
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 2/8)
Kirjoitti: sennamiila - 06.05.2011 14:00:00
Hermione: Jee, vähän hienoo. Onnitteluni ekana olemisesta :) Kiitän virheen bongaamisesta ja siitä huomauttamisesta, korjasin sen heti. Hih, Amanda ja Draco :)
Beatrice: Kyllä, sä olet jäänyt paitsi ihan tosi paljosta. Sun pitäs tulla meseen niin voisin selittää aina näitä sekopäisiä juttuja :D Bella on hölmö. Niin, enkä toki revennyt yhtään, kun luin tuon sinun allekirjoituksesi. Sain (yliväsynyt kun olen) hysteerisen kikatuskohtauksen, joka päättyi siihen, että meinasin tukehtua yskään, jonka sain kuumeen jälkitautina. Go minä :D
Natural: Jeejee. (Olipas mulla taas fiksua sanottavaa... ;) )
Lumille: Aaws. Kyllä mä sitä toimintaa lupaan sulle vielä tuoda, jos en vielä tässä niin viimestään sitten seuraavassa luvussa - kyllä sä tiedät. Tapetaan kaikki ja sit loput luvut ja loput kolme osaa kertoo tyhjästä maapallosta... eiku... Jos ei kuitenkaan. Mutta asioita tulee kyllä tapahtumaan ja paljon :)

A/N: Senna ei ole enää fretti. Viikon sisään hänet ensin ylennettiin mangustiksi ja sitten jopa jo ihmiseksi. Tosin ei ole tietoa, kauan hän saa ihmisenä olla. Toivottavasti kauan, ei ole kiva olla fretti. Tai mangusti. Alieni, tää on sun vikasi :D Niin ja tämä luku on sitten hiukka lyhyt, jatkossa lupailen kyllä pidempiä (ainakin yritys on kova). Ja huomatkaa myös se hieno juttu, että olen jo saanut tietooni tämän neljännen osan lukumäärän, jei! Saa taputtaa, senna kyllä niiaa tai kumartaa - miten vain parhaaksi katsoo. Kiitos :)



Luku II
Paineita



Päätin jälleen vierailla Azkabanissa.

Tumma ja synkkä linnan varjo lankesi ylleni, kun lähestyin tuota karua, ahdistavaa vankilaa. Ankeuttajat kiertelivät kuin haamut sen ympärillä, saivat veden jäätymään ja kiviset seinät huurtumaan pelkästään vain olemalla siinä.

Ohitin ankeuttajat niitä kohtaan tuntemastani inhosta huolimatta. Vilunväristyksiä kulki läpi koko kehoni, ahdistus valtasi mielen ja sai minut levottomaksi. Sisällä vankilassa oli kylmää ja kolkkoa. Raskaat, harmaat kalterit olivat omiaan luomaan lisää uhkaavuutta, pelokkaat ja sekopäiset vangit mulkoilivat niiden toiselta puolen.

Tiesin nyt tarkalleen, missä Siriuksen selli oli, joten riensin sen luo välittömästi ja polvistuin kaltereiden eteen. Sirius kohotti katseensa kuullessaan ääntä ja minut nähdessään kiiruhti kaltereiden luo.

”Bethy”, Sirius kähähti. ”Taasko sinä olet täällä?”

”Minun oli pakko tulla”, sanoin hiljaa. ”Hyi, kuinka nuo ankeuttajat inhottavatkaan minua! Tänne tulee niin kylmä. Odota hetki.”

Kiepautin taikasauvaani ja välittömästi pikkuinen naali-suojeliukseni purkautui sen päästä ulos. Se loikkasi selliin ja kierteli innoissaan siellä istuvaa miestä. Sirius katsoi lämmöntuojaa silmät lasittuneina.

”Nyt on parempi”, totesin. ”Mutta miten sinulla menee? Oletko kunnossa?”

”Olen”, Sirius vastasi ja käänsi katseensa minuun. ”Ainakin jonkinlaisessa. Olen muistanut sen, mitä lupasinkin muistaa. Sen, mitä sinä sanoit silloin. Että olen syytön. Ne eivät vaikuta minuun enää niin vahvasti, kun muistan sen.”

”No se on hyvä kuulla”, huokaisin. ”Mutta vielä on paljon tehtävänä. Sinun täytyy päästä pois täältä. Eivät he voi pitää syytöntä miestä vangittuna.”

”Sinä sait Bellan vapaaksi”, Sirius sanoi.

”En minä vaan Lucius”, totesin. ”Minä sain Bellalta vain muiston, jonka avulla Cissy löysi korun, josta Rodolphuksen tappokirous oli kimmonnut. Lucius hoiti loput. Hän kävi ministeriössä puhumassa Bellan puolesta ja näytti heille sekä muiston että korun. Sinun avuksesi ei ole löytynyt mitään todisteita. Olemme kyllä Bellan kanssa yrittäneet kovasti löytää jotain, mutta meitä ei vain ole onnistanut.”

”Ja muistojanikaan on täysin turha penkoa”, Sirius sanoi. ”Muistan ainoastaan, kuinka ympärillä oli paljon sakeaa pölyä, johon Peter vain katosi.”

”Niin”, huokaisin. ”Eli ainoa toivoni on siis kai vain etsiä Peter käsiini.”

”Niin minäkin luulen”, Sirius totesi.

”Mutta siinä on vain yksi pieni ongelma”, huomautin. ”Rottia nimittäin on miljoonia. Miten on mahdollista löytää juuri se yksi ja ainoa? Eihän minulla ole siitä muita tuntomerkkejä kuin se, että siltä puuttuu varvas oikeasta etukäpälästä.”

”Se rotta on myös lihava”, Sirius muistutti. ”Ja harmaanruskea. Sillä on pienet, harmaat silmät ja pitkä häntä. Ja on vielä jotain, mistä sen tunnistaa.”

”Mitä sitten?” kysyin hieman epäillen. Olisiko se mahdollisesti jotain, mistä sitä ei voisi olla tunnistamatta? Jotain hyvin, hyvin erikoista?

”Jotain, joka on erittäin harvinaista rotilla”, Sirius sanoi vahvistaen epäilyni tosiksi. ”Sillä on nimittäin täysin pikimusta läikkä toisessa kyljessä.”

”Pikimusta läikkä?” ihmettelin. ”Rotalla?”

”Niin”, Sirius nyökytteli. ”Minä en tiedä mistä se on tullut, mutta joka tapauksessa siellä on sellainen. Siitä sitä ei voi olla tunnistamatta. Ei yhdelläkään muulla rotalla ole pikimustaa läikkää kyljessään. Tai ainakaan minä en ole aiemmin sellaista nähnyt.”

”Mutta rottia on yhä miljoonia”, huokaisin. ”Miten on mahdollista löytää juuri se yksi? Eikä sitä voi tietää, vaikkei Piskuilan olisi enää edes täällä. Jos hän on vaikka paennut johonkin toiseen maahan. Silloin meillä ei kai ole enää toivoakaan sinun vapauttamisestasi.”

”Ei hän ole paennut”, Sirius sanoi. ”Usko minua, Bethy, hän on liian raukkamainen sellaiseen. Hän ei pärjäisi yksin toisessa maassa. Hyvä jos pärjää täälläkään.”

”Mutta silti”, jatkoin. ”Miljoonia rottia, Sirius. Minulta menee tuon yhden etsimiseen koko ihmiselämä.”

”Se on kyllä mahdollista”, Sirius totesi ja painoi päänsä alas, katseli paljaita, likaisia jalkojaan. ”Olen pahoillani, että tämä on näin hankalaa. Pyydän sinulta aivan liikaa. Ei sinun tarvitse minua auttaa.”

”Kyllä minä autan”, sanoin päättäväisesti. ”Tietenkin minä autan sinua kuten autoin Bellaakin. Minä tahdon auttaa sinua, Sirius. Niin ystäville tehdään.”

”Sinä olet niin kiltti”, Sirius sanoi ja kosketti hellästi poskeani karhealla, kylmällä kädellään. ”Liiankin kiltti. Ja jos tosiaan haluat tehdä tämän, minä kyllä odotan. Jaksan odottaa vaikka maailman loppuun saakka.”

”Ja minä jaksan etsiä vaikka maailman loppuun saakka”, vakuutin. ”En lakkaa etsimästä ennen kuin löydän ja saan sinut ulos tästä kamalasta paikasta. Minä en aio luovuttaa. Se sana ei kuulu nyt tällä hetkellä minun sanavarastooni.”

Näin miehen silmien kostuvan, enkä kyennyt itsekään pidättelemään kyyneleitäni. Nojasin päätäni jääkylmiä kaltereita vasten ja itkin. Kyyneleet putoilivat syliini, kylmät kalterit viilensivät kuumottavaa otsaani. Tunsin Siriuksen sormet hyväilemässä varovasti ja kömpelösti olkapäätäni.

”Tämä on kaikki vain niin rankkaa”, kuiskasin. ”Niin paljon paineita tulee joka suunnasta, perhe-elämästä ja kaikkialta muualtakin. En tiedä, kuinka kauan enää jaksan tätä kaikkea. Vähässä ajassa on ehtinyt tapahtua liian paljon asioita. Toivon, että pääset pian pois, että onnistumme saamaan sinut pois täältä. Sitten on kaikki taas hyvin. Tämä on todella raskasta henkisesti – meille kaikille.”

”Tiedän sen”, Sirius sanoi. ”Sinulla mahtaa tosiaan olla rankkaa. Luota vain itseesi, Bethy, niin kaikki kyllä järjestyy.”

”Niin”, kuiskasin. ”Kaikki järjestyy.”
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 2/8)
Kirjoitti: Lumille - 06.05.2011 14:41:37
uiui oioi :) Mulla ei taida kyllä olla nyt mitään oikeen fiksua sanottavaa, muuta kuin että Sirius ♥ :D

Lainaus
Se sana ei kuulu nyt tällä hetkellä minun sanavarastooni

oi, jotenkin tosi ihanasti sanottu (: ehkä tämä kommentti edustaa sanavaraston köyhyyttä, mutta oikein ihana luku! :D



Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 2/8)
Kirjoitti: Natural - 06.05.2011 17:11:54
Heii tänne on tullut jatkoa!

Anteeksi, kun joudut olemaan välillä fretti - tai mangusti ;) Onneksi olet taas ihminen.

Ja siis tähän lukuun, tykkäsin kovasti!
Kuvailusta pidän ja Sirius on ihana!

Muuta en saa aikaiseksi... :-\

kiittäen ja kumartaen,
Natural-alileni
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 2/8)
Kirjoitti: Hermione Granger - 06.05.2011 18:22:21
Jee jatkoa! Tämä oli todella kiinnostava luku. Hmm... Jännää.... Löytyykö Piskuilan-petturi...? Joo, jälleen kerran tyhmä kommentti.

Hermione
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 2/8)
Kirjoitti: Luna Lovekiva - 07.05.2011 19:36:48
Eksyin tännekkin sitten (minä en kyllä osaa sanoa miksi eksyn kaikkialle!). Kerran on oikein ihana ficci (miten sä osaat kirjoittaa noin kivasti :o). Mulla ei ole mitään negatiivistä palautetta. Vitsi että odotan jatkoa.

Luna Lovekiva

PS. Minusta tuntuu että jotain on kadoksissa rakentava palaute
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 2/8)
Kirjoitti: sennamiila - 13.05.2011 13:35:52
Lumille: Jepjep, Sirius ♥ Ja toi, no jaa, en kyllä tiedä. Bethyn kommentti "luovuttaminen ei kuulu sanavarastooni" tykkään siitä. Ei se kyllä minunkaan sanavarastoon kuulu (paitsi joskus erittäin harvoin - en luovuttanut edes sen äikän aineen kanssa ;) )
Natural: Ei se haittaa, vaikka joudunki olee fretti tai mangusti tai mikä lie. Mutta ihan kivaa vaihtelua olla välillä taas ihminen :) Tosin koulussa saan kyllä aina kuulla olevani kaikkea vielä epämääräisempää kuin fretti tai mangusti - niinku vaikka ulkoelektroni :D Ja tässä pari viimestä päivää oon ollu tarjotinorja.
Hermione: Kiva, että jaksaa kiinnostaa. Ja ehkä se Piskuilan löytyy. Tai sitten ei, en osaa (enkä halua) vielä mitään paljastaa, etten vaan vahingossakaan spoilaa :) Älkä mitään, mikään kommentti ei ole tyhmä. Jokainen kommentti innostaa minuu kirjottamaan vaan kahta kauheemmin :D
Beatrice: Ei mun mielestä kylläkään lainkaan sekava kommentti ollut. Tai jos oli niin mie en sitä ainakaan huomannut, koska tuppaan ymmärtämään vähän kaikennäköstä epämäärästä selitystä (kysy vaikka keneltä) :) Kyllä, kyllä, Bethy alkaa tässä pikkuhiljaa ainakin toivottavasti kypsyä (ja ehkä siitä Bellastakin vielä joskus aikuinen ihminen saadaan ;) ). Mutta loppujen lopuksihan koko elämämme on vain ylimittainen lapsuus ja aikuiset ovat vanhoja lapsia (senna -viisauksia) :D Juu, ala ihmeessä käymään mesessä niin sitten voin aina selitellä kaikkee mahollisimman epämäärästä ;)
Luna Lovekiva: Hei jee, kivaa että olet tänne eksynyt, pitänyt ja vielä kommentoimaankin vaivaantunut. Eksyileminen on kivaa - paitsi siinä vaiheessa, kun ei löydä enää takaisin :D (omakohtaista kokemusta hieman löytyy - mutta vain vertauskuvallisesti). Jaa, kai mä sitten kivasti osaan kirjoittaa, jos sitä mieltä olet :)

A/N: Ja jonkunhan siis pitäisi olla tekemässä äikän novellianalyysejä ja hän silti pyörii täällä. Mikä meni vikaan? No jaa, aivan sama, onhan tässä vielä tiistaihin asti aikaa (mutta näytelmän esitykset viikonloppuna!). Älkääkä koskaan menkö kahdeksalta aamulla englannintunnille noin kolmen tunnin yöunien jälkeen. Allekirjoittanut sitä tänään kokeili ja oli koko tunnin lähestulkoon koomassa :D Älkääkä myöskään koskaan nukkuko kännykkänne päällä. Ja jos virheitä tästä luvusta löytyy, siitä saa syyttä ainoastaan oikolukua, jonka suoritin matikan tunnilla. Kiitos hei, tässäpä seuraava luku, olkaa hyvät :)



Luku III
Kai taivaan tähtiin on kirjoitettu



Kun palasin Malfoyn kartanoon, siellä oli täysi kaaos päällä. Ihmiset ja kotitontut juoksentelivat ympäriinsä, enkä saanut epämääräisistä puheista lainkaan selvää siitä, mitä oikein oli tapahtunut. Koetin etsiä Bellaa, Cissya tai Luciusta katseellani, mutten nähnyt heitä missään.

Suunnistin olohuoneeseen, jossa kaikki olivatkin. Lisäksi siellä oli Remus, joka hymyili onnellisena Bellan vieressä. Draco ja Amanda leikkivät lattialla, eivätkä tuntuneet lainkaan välittävän tohinasta ympärillään.

”Mitä täällä tapahtuu?” kysyin.

Bella kääntyi katsomaan minua. Hänen silmistään kuvastui suunnatonta iloa.

”Bethy, me menemme naimisiin”, Bella sanoi säteillen.

Tuijotin Bellaa hetken aikaa uskomatta korviani. Asettuisiko villi ja vapaa Bellamme nyt todella aloilleen? Tosin olihan hänellä hyvä mies, mutta kestäisikö tämä Bellan vauhdissa? Olihan Remus kyllä kestänyt tähänkin saakka, joten miksikäs ei.

”Oi, onnea!” kiljahdin ja halasin Bellaa. ”Olen niin onnellinen puolestasi! Milloin pidätte häät?”

”Huomenna”, Bella vastasi.

”Huomenna?!” huudahdin ja astuin pari askelta taaksepäin. ”Huomenna?!

”No niinhän minä juuri sanoin”, Bella totesi. ”Huomenna. Olisimme menneet jo tänään, mutta ajattelimme, että tarvitsisitte hieman aikaa valmistautua ja totutella ajatukseen.”

”No jaa”, sanoin silmiäni pyöritellen. ”Mitä turhia? Kaikkihan ovat tienneet, että tämä tapahtuisi piakkoin, joten kaikki on tietenkin jo valmista...”

”Ajattelin, että jos sinä voisit toimia kaasonani”, Bella jatkoi välittämättä sarkastisesta kommentistani. ”Ja Amanda ja Belle voisivat olla morsiustyttöjä. Draco tietenkin on sulhaspoika.”

”Vai niin”, totesin. ”Kyllähän se käy. Mutta oletteko te hankkineet kaiken -”

”Kaikki on lähestulkoon valmista”, Bella naurahti. ”Älä sinä, Bethy, yhtään huolehdi, me olemme kyllä hoitaneet kaiken.”

”Ketkä me?” kysyin.

”No”, Bella mietti. ”Remus ja minä ja Cissy ja Lucius ja...”

”Oletko sinä hoitanut jotain?” hämmästyin.

”Tietenkin”, Bella totesi tuhahtaen. ”Mitä oikein luulit? Minun hääni, joten tietenkin minä hoidan asioita. Olen valinnut hääpuvun sekä itselleni että sulhaselleni ja myöskin sulhaspojalle ja morsiustytöille. Olen valinnut ruuat ja... ja...”

”Niin?” kysyin.

”No, Cissy kylläkin hankki meille hääkakun”, Bella myönsi. ”Hänkin on tehnyt paljon. Hän suunnitteli kaikki koristukset. Tiedäthän, minulla ei oikein ole silmää sellaiselle.”

”Tiedän kyllä”, hymähdin. ”Mutta miksi jo huomenna? Näin lyhyellä varoitusajalla?”

”Me pidämme vain pienet juhlat”, Remus kertoi. ”Ja tahdoimme pitää ne mahdollisimman pian ennen kuin...”

Remuksen ääni haipui kuulumattomaksi.

”Ennen kuin mitä?” ihmettelin. ”Mitä nyt?”

”Remuksen täytyy matkustaa ensi viikolla”, Bella sanoi. ”Hän joutuu lähtemään vuodeksi pois. Sen takia teemme näin.”

”Ymmärrän”, totesin. ”Se on tietenkin harmi.”

”Minun täytyy hoitaa eräitä asioita ulkomailla”, Remus selitti. ”Minun on pakko. Muuten voi tapahtua jotain erittäin epämiellyttävää. Se on tärkeää teidän kaikkien kannalta.”

”Mitä tarkoitat?” kysyin.

”En voi puhua siitä”, Remus sanoi. ”En vaikka haluaisinkin. Huuleni ovat sinetöidyt. Mutta miten sinä, Bethy? Kävit Azkabanissa?”

”Niin”, myönsin.

”Selvisikö mitään uutta?” Remus kysyi.

”Eipä juurikaan”, huokaisin. ”Paitsi että Peter-rotalla on musta läikkä kyljessään ja että hän on liian raukka paetakseen maasta.”

”Miten Sirius jakselee?” Bella kysyi.

”Ihan hyvin”, vastasin. ”Ainakin hän kestää ankeuttajia paremmin kuin sinä. Mutta se johtuu siitä, ettei hänellä ole sellaisia muistoja. Ja hän muistaa ainakin vielä olevansa syytön kaikkeen.”

”No hyvä”, Bella totesi. ”Kyllä kaikki vielä järjestyy. Aivan varmasti järjestyy. Asioilla on tapana selvitä ennemmin tai myöhemmin.”

”Niin”, hymyilin hieman epävarmana. ”Toivon vain, että tämä selviäisi pian.”

”Älä huoli”, Remus kehotti. ”Kaikki päättyy lopulta hyvin. Olen vain niin pahoillani Siriuksen puolesta, ettei hän voi olla täällä huomenna. Hän on aina ollut minulle tukena, kun minulla on ollut vaikeaa. Hän voisi olla nytkin... mutta ei. Kaikki ystäväni viedään. Ensin lähti James, sitten Peter, joka petti meidät kaikki. Nyt ainoa toiveeni on, että Sirius pääsisi vapaaksi. Hän on ystävistäni ainoana jäljellä.”

”Kyllä...” yritin. ”Kyllä hän pääsee. Jaksan ainakin uskoa niin. Mutta nyt”, käännyin katsomaan Bellaa, joka häkeltyi täysin tiukasta katseestani. ”Nyt minä tiedän, mistä Amanda ja Draco ovat saaneet päähänsä sen, että he menevät naimisiin, kun ovat aikuisia. Valehtelit minulle, Bella. Väitit, ettet muka tiennyt asiasta yhtään mitään.”

”Enhän minä voinut sitä sinulle kertoa”, Bella sanoi punastuen rajusti. ”En vielä silloin. Amanda ja Draco kai kuulivat ohimennen, kun keskustelimme asiasta Remuksen kanssa. Silloin se oli vielä salaisuus.”

”No, antaa olla”, ohitin asian olkiani kohauttamalla. ”Olen vain niin onnellinen sinun puolestasi. Sinä todella ansaitset tämän. Hieman jotain hyvää sinunkin elämääsi, joka on ollut viime aikoina aivan liian täynnä koettelemuksia ja vastoinkäymisiä.”

”Autathan sinä sitten minua?” Bella kysyi. ”Sitten huomenna?”

”Tietenkin”, hymähdin. ”Sen vuoksihan minä sinun kaasosi olenkin. Miksi minä muuten kaasona toimisin, ellen auttaisi sinua? Oletko ihan tyhmä? Kaason tehtävähän on auttaa morsianta valmistautumaan. Et kai sinä jo nyt aloita panikointia?”

”En toki”, Bella naurahti. Naurussa oli kuitenkin havaittavissa pientä hermostuneisuutta. ”Huomenna sitten vasta, jos aion edes lainkaan panikoida.”

”Kyllä sinä aiot panikoida”, totesin. ”Tunnen sinut liian hyvin ja tiedän sinun sen kuitenkin tekevän, vaikka muuta sanoisitkin.”


**


”Bethy! Bethy! Bethy!”

”No mitä nyt, Bella? Joko sinä aloitit panikoinnin? Vastahan sinä heräsit ja kello on noin kuusi aamulla. Mikä on hätänä?”

”Hiuskriisi.”

”No, sinun hiuksesi nyt ovat aina kriisissä.”

”Olen tosissani, Bethy. Tämä on tärkeää.”

”Tietenkin. Siksihän minä tässä olen. Annapas kun katson, mitä voin tehdä noille vallattomille kiharoillesi.”
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 2/8)
Kirjoitti: Lumille - 13.05.2011 14:14:06
Lainaus
”Hiuskriisi.”

”No, sinun hiuksesi nyt ovat aina kriisissä.”

”Olen tosissani, Bethy. Tämä on tärkeää.”

hihi :D ♥ Oikein suloista että Bella ja Remus menevät naimisiin! Muutenkin oikein ihana luku, ja jotenkin aika selkeesti koko hääjuttu on vaikuttanut myös Bellaan aika pehmentävästi :D

Lainaus
”Oletko sinä hoitanut jotain?”

:D Mutta tosiaan, ehkä mä nyt olen oikeasti maailman tylsin ihminen tai jotain, mutta tämä luku oli kyllä oikein kiva ja suloinen :) Ja joo, kaipa sä voisit tosiaan aloitella niitä analyysejä (: Kiitos tästä!
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 3/8)
Kirjoitti: Hermione Granger - 13.05.2011 15:46:45
Jesjesjes, jatkoa! Tykkäsin luvusta älyttömän paljon! Ja Bella oli jälleen keran paras!  ;)

Jatkoa odottava,

Hermione
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 3/8)
Kirjoitti: Natural - 14.05.2011 17:18:30
Hei jee, jatkoa!!

Tykkäsin kovasti ja tuo oli aika yllätys, että Remus ja Bells menee naimisiin. Oli ihanaa taas palata konekiellosta ja huomata tähän tulleen jatkoa :D . Aaargh! Mitä mä keksin sanoa?! Tykkäsin kovasti luvusta ja tuo loppu oli hyvä ;D .
Huijee, olen aivan sekaisin :D

Anteeksi, en oikein saa muuta aikaiseksi, kun meinaa ajatukset olla jossain ihan muualla, kun jännitän huomista peliä ;D .

Kiittäen ja kumartaen hyvällä luvulle,
Natural
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 3/8)
Kirjoitti: Luna Lovekiva - 15.05.2011 18:43:09
Jee, jatkoa. Luku oli kokonaan vain Bellan Ja Remuksen häitä, mutta ei se nyt mitään haittaa :). Virheitä ei löytynyt (hyvä hyvä).

Lainaus
”Bethy! Bethy! Bethy!”

”No mitä nyt, Bella? Joko sinä aloitit panikoinnin? Vastahan sinä heräsit ja kello on noin kuusi aamulla. Mikä on hätänä?”

”Hiuskriisi.”

”No, sinun hiuksesi nyt ovat aina kriisissä.”
Heh.  :)

Luna Lovekiva
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 4/8)
Kirjoitti: sennamiila - 20.05.2011 13:58:56
Lumille: Joo, Bellasta tuleepi pehmo :D Etenkin nyt kun hää menee naimisiin Remuksen kanssa. Niin joo, ne analyysit... ;)
Hermione: Jei, kiva että tykkäsit. Ja kyllä, kyllä, Bella on aikas paras :)
Natural: Haa, olen sentäs onnistunut yllättämään - se oli tarkoituskin :D Eikä mitään, kyllähän sitä varmaan itse kukin jollain tavoin sitä peliä jännitti (sanoo senna, joka uskalsi koko peliä katsoa vain kuusi viimeistä minuuttia... ;) )
Luna Lovekiva: Kiitoksia. Ja eiväthän ne häät vielä olleet, suunnitelmat vasta :) Tässä luvussa sen sijaan... No, enpäs vielä sanokaan yhtään mitään.
Beatrice: Olen kyllä ihan samaa mieltä sun kanssas - vain Bella kykenee olemaan niin pahasti päästään vialla, että menee naimisiin alle 24 tunnin varoitusajalla :D Kyllä se oli hieno sydän ja on kiva, kun Bethy ja Bella on läheisiä toisilleen, parhaat ystävät. Heh, hiuskriisi ;) *antaa tekohengitystä*

A/N: Heeei, semmoinen huomio tähän lukuun, että keskellä tekstiä jossain on linkki, toivottavasti löydätte. Yritin sen (niiden) avulla hieman viitoittaa, minkä näköistä tarkoitan, kun en sitä sen paremmin osannut kuvailla :) Saatte sitten siinä vaiheessa, jos ja kun sen löydätte niin tietää, mikä oli ja minkä näköinen. Heh, olenpas taas loistava piirtäjä ;)




IV luku
Häät



Se aamu oli kiireinen meille kaikille. Draco ei suostunut pukeutumaan häntä varten huolella valittuun sulhaspojan pukuun ja Isabelle konttaili ympäri kartanoa sotkien oman mekkonsa. Meillä kaikilla oli kädet täynnä työtä, vaikka kartanossa olikin viisi aikuista ja muutamia kotitonttuja hoitamassa asioita.

Cissy oli koristelemassa oleskeluhuonetta, jossa vihkiminen tapahtuisi. Samaan aikaan Lucius koetti epätoivoisesti pukea Dracoa.

”Draco, sinun täytyy pukea tämä päällesi”, Lucius yritti väsyneenä pojan temppuiluun.

”Ei!” Draco kieltäytyi päättäväisesti.

”Miksi et?” Lucius kysyi. ”Etkö sinä tahdo, että Bella-tädin tärkeä päivä onnistuu?”

”Bella-täti?” Draco hämmästyi. ”Missä Bella-täti on?”

”Bella-täti on valmistautumassa tärkeään hetkeen”, Lucius selitti. ”Ole nyt kiltti ja anna minun pukea tämä päällesi.”

”Tahdon Bella-tädin!” Draco huusi.

Lucius suoristautui huokaisten syvään.

”Mitä minä sinun kanssasi oikein teen?” Lucius kysyi.

Juuri silloin tulin huoneeseen. Lucius katsoi minua epätoivoisena.

”Auta minua, Bethy”, Lucius pyysi. ”Minä en enää tiedä mitä tehdä.”

”Katsotaanpa”, tuumasin hymähtäen.

”Tahdon Bella-tädin!” Draco taas huusi.

”Minun ehdotukseni olisi Bella”, totesin. ”Muita keinoja ei ole.”

”Mutta ehtiikö hän?” Lucius kysyi.

”No saa luvan ehtiä”, sanoin.

Kipaisin yläkertaan Bellan huoneeseen, jota pystyi sillä hetkellä sanomaan jopa siistiksi. Bella itse istui sängyllä yönsiniseen aamutakkiinsa pukeutuneena ja katsellen ikkunasta ulos. Hääpuku oli hänen sylissään.

”Bella?” kysyin.

Bella kääntyi katsomaan minua. Hänen ilmeensä oli tyhjä.

”Niin?” hän kysyi.

”Onko kaikki hyvin?” tiedustelin.

”On”, Bella sanoi. ”Minua vain hieman jännittää tämä kaikki.”

”Se on aivan normaalia”, totesin. ”Minuakin jännitti... silloin.”

”Mutta onko sinulla kaikki hyvin?” Bella kysyi. ”Näytät huolestuneelta.”

”Minulla kyllä on kaikki hyvin”, vastasin. ”Mutta samaa en voisi sanoa Luciuksesta. Draco ei suostu pukeutumaan juhlakaapuunsa. Hän tahtoo vain sinut sinne.”

”No, sitten minä tulen”, Bella sanoi ja nousi ylös.

Bella laski hääpukunsa hellästi sängylle. Hän katsoi sitä hetken ja seurasi sitten minua alakertaan.

Draco makasi huutaen lattialla. Lucius istui pöydän ääressä pää käsiä vasten painettuna.

”Mikä hätänä, Draco?” Bella kysyi ja kyykistyi pojan viereen. ”Miksei sinulla ole juhlakaapua päälläsi?”

Draco nousi istumaan ja katsoi Bellaa suu mutrussa.

”Minä en tykkää juhlakaavuista”, Draco ilmoitti. ”Minä en tahdo sitä.”

”Mutta nyt sinun täytyisi pukea se päällesi”, Bella sanoi. ”Tiedätkö, on suuri päivä. Silloin sinun täytyy olla hienosti pukeutunut. Jos et ole hienosti pukeutunut, et voi saada kunniatehtävää.”

”Mitä tehtävää?” Draco kiinnostui.

”Saat kantaa sormuksia”, Bella lupasi. ”Mutta vain jos pukeudut juhlakaapuun. Muuten Amanda saa kantaa sormukset.”

”Ei”, Draco pyöritteli päätään. ”Minä kyllä kannan ne. Minä pukeudun juhlakaapuun.”

”Kiitos, Draco”, Bella hymyili. ”Sinä olet hieno poika.”

Bella nousi seisomaan ja pörrötti pojan hiuksia.

”Tule mukaani, Bethy”, Bella pyysi. ”Tarvitsen apua puvun kanssa.”

Nyökkäsin ja seurasin Bellaa tämän huoneeseen. Bella otti aamutakin pois päältään ja heitti sen sängylleen. Aamutakin alla hänellä oli luonnonvalkoinen alusmekko. Mekko oli läpikuultavaa kangasta ja paljasti altaan hoikan vartalon.

Bella otti hääpuvun sängyltään ja pujotti sen päällensä. Hääpuku (http://i565.photobucket.com/albums/ss98/AniitoMitial/Art/weddingKopio.jpg) oli kiiltäväpintaista, hieman punertavaa kangasta. Yläosa oli olkaimeton ja korsettimainen. Puvun alaosa leveni helmaa kohden, muttei mitenkään erityisen paljon.

”Voisitko sitoa nuo nauhat?” Bella kysyi.

Astelin Bellan taakse ja otin käsiini korsetin hopeiset nauhat.

”Miten kireälle?” kysyin. ”Niin ettet saa henkeä, pyörryt ja häät joudutaan perumaan?”

”Ei nyt sentään”, Bella naurahti hermostuneena. ”Kyllä sinä osaat ne laittaa.”

Kiristin nauhoja hieman ja solmin ne sitten rusetille. Bella pujotti jalkaansa hopeiset korkokengät. Sitten hän kääntyi katsomaan minua ja hymyili hermostuneena.

”Miltä minä näytän?” Bella kysyi huultaan purren.

”Kauniilta niin kuin aina”, vastasin.

Se oli totta. Bella oli kaunis. Punertava kangas sopi hänelle paremmin kuin hyvin, paljon paremmin kuin se musta, jota hän tavallisesti käytti. Hopeiset nauhat korsetissa ja hopeakengät korostivat kauniisti hänen tummia silmiään ja hiuksiaan.

”Minä olen unohtanut jotain”, Bella yhtäkkiä sanoi ja katsoi minua hätääntyneenä. ”Olen unohtanut jotain, Bethy. Minulla ei vain ole hajuakaan, mitä se jokin on.”

”Rauhoitu”, tyynnyttelin. ”Minä tiedän, mitä sinä olet unohtanut.”

”Tiedätkö?” Bella kysyi.

”Tiedän”, nyökkäsin. ”Nimittäin tämän.”

Poimin pöydältä tiaran, jota koristi pitkä huntu. Asetin sen Bellan päähän.

”Kiitos”, Bella huokaisi helpotuksesta. ”Mitä minä tekisinkään ilman sinua?”

”Olisit paniikissa”, naurahdin. ”Mutta minä menen nyt. Kai sinä pärjäät?”

Bella nyökkäsi nielaisten.

”Hyvä niin”, totesin. ”Tulen hakemaan sinut sitten, kun on aika.”

Bella nyökkäsi toistamiseen. Käännyin kannoillani. Olin jo astumassa ovesta ulos käytävään, kun kuulin Bellan äänen.

”Bethy?”

”Niin?” kysyin.

”Minua jännittää”, Bella sanoi.

”Koetan vain rauhoittua”, kehotin. ”Kyllä kaikki hyvin menee. Sinulla ei ole mitään syytä jännittää. Ota ihan rauhassa.”

”Kiitos”, Bella hymyili. ”Kaikesta.”

Hymyilin takaisin Bellalle ja poistuin huoneesta.

Oleskeluhuoneessa oli täysi tohina päällä. Draco oli vihdoin ja viimein saatu puettua ja nyt poika pomppi Amanda perässä ympäri huonetta. Amanda puolestaan juoksi minulle tuntemattoman tytön kintereillä.

Tämä tyttö oli noin kymmenvuotias, pienikokoinen ja laiha. Tytöllä oli kirkkaansiniset silmät ja kullankeltaiset hiukset. Hän oli pukeutunut vaaleansiniseen juhlakaapuun.

”Bethy”, kuulin Cissyn. ”Siinähän sinä olet. Kaikki kunnossa?”

Käännyin Cissyn puoleen. Tämä oli niin kaunis valkoisessa mekossaan.

”On kyllä”, sanoin. ”Häntä vain hieman jännittää. Muuten kyllä.”

”Bethy, minun täytyy esitellä sinut...” Cissy mietti ja vei minut erään naisen luo.

Tällä naisella oli ruskeat hiukset ja silmät. Kun katsoin häntä tarkemmin, näin hänessä jotain tuttua. Sitten tajusin, että hän muistutti melko lailla Bellaa.

”Tässä on Andromeda, isosiskoni”, Narcissa sanoi. ”Andromeda, tässä on Embeth, Bellan hyvä ystävä ja kaaso.”

”Hei”, Andromeda tervehti ja puristi kättäni lämpimästi hymyillen. ”Sano vain Meda, niin kaikki tekevät.”

”Ja minua saa sanoa Bethyksi”, sanoin.

”Ja tässä on Medan mies, Ted”, Cissy kertoi.

Kättelin häntäkin. Mies oli erittäin miellyttävännäköinen, tummatukkainen ja ruskeasilmäinen, ja hänen kädenpuristuksensa oli rehellinen ja lämmin.

”Nymphadora!” Meda huikkasi nuorelle tytölle. ”Tule tänne.”

Tyttö tuli luoksemme. Kulmani kurtistuivat. Nyt tytöllä oli punaiset hiukset. Ja minä kun olin ollut aivan varma, että äsken hänen hiuksensa olivat olleet vaaleat.

”Tyttäremme Nymphadora”, Meda esitteli.

”Hei”, hymyilin ja ojensin tytölle käteni, johon tämä tarttui reippaasti.

”Sano Dora”, tyttö sanoi. ”Älä koskaan Nymphadora.”

Dora vilkaisi äitiään murhaavasti.

”Vihaan nimeäni”, Dora mutisi. ”Se on typerin nimi maailmassa. Onko tuo sinun tyttäresi?” hän sitten kysyi. ”Amanda?”

”On kyllä”, vastasin.

”Hän on kiva”, Dora sanoi.

”Äiti!” Amanda huusi. ”Milloin tämä alkaa!”

”Ihan pian kultaseni”, vastasin. ”Vielä pieni hetki. Missä Belle on?”

Amanda kohautti olkiaan.

”Oletteko te nähneet Belleä?” kysyin lähinnä Cissylta.

”En nyt pieneen hetkeen”, Cissy muisteli. ”Viimeksi näin hänet... odotas... eteisessä, kun Medan perhe tuli.”

Hymyilin anteeksipyytävästi ja kiiruhdin eteiseen. Siellä ei kuitenkaan ollut ketään. Vilkaisin portaita ja mieleeni iski ajatus. Entäs jos...?

Juoksin portaat ylös ja sitten pitkin käytävää etsien Isabelleä katseellani. Pysähdyin Bellan huoneen oven eteen kuullessani sieltä naurua. Koputin oveen ja avasin sen.

Siellä Isabelle oli, kummitätinsä sylissä. Bella vilkaisi ovelle kuullessaan sen aukeavan.

”Hei”, Bella hymyili.

”Kamala, kuinka minä säikähdin”, totesin ja astuin sisälle huoneeseen. ”Et saa katoilla tuolla tavalla, Belle.”

Otin Isabellen syliini. Siinä samassa kuulin käytävästä kiireisiä askeleita ja Cissy tuli huoneeseen.

”Ai, Belle löytyi, hyvä”, Cissy sanoi. ”Bella, on aika.”

”Me tulemme”, Bella lupasi ja Cissy lähti.

”Valmista?” kysyin.

Bella nyökkäsi. Hänen silmänsä olivat levottomat, hermostuneet. Menimme alakertaan oleskeluhuoneen oven ulkopuolelle. Siellä meitä odottivat Draco ja Amanda.

”Nytkö se alkaa, äiti, nytkö?” Amanda kysyi innoissaan.

”Nyt”, vastasin hymyillen.

Musiikki alkoi soida hiljakseen. Avasin oven, ja Draco ja Amanda kävelivät käsi kädessä oleskeluhuoneeseen Bellan edellä.
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 4/8)
Kirjoitti: Lumille - 20.05.2011 14:38:19
Hihi, jotenkin oikein ihana luku :) Koko ajan oli vähän jännittynyt ja sillä lailla hössöttävä tunnelma, ja oiii, tuo sinun piirtämäsi puku on ihan tosi ihana! ♥ Sopii ihan varmana oikein nätisti Bellalle, ja sä olet kyllä ihan mielettömän taitava tuossa :)

Lainaus
”Mitä minä tekisinkään ilman sinua?”

”Olisit paniikissa."

Hihi ♥ Jotenkin on aika vaikea kuvitella Bella sillä lailla ihan jännittyneenä, ja sä olit kyllä saanut hänet oikeen jotekin sulosella tavalla ihan hössöttämään :D

Lainaus
Draco ei suostunut pukeutumaan häntä varten huolella valittuun sulhaspojan pukuun.

Aww, ja Draco on tietenkin söpö ! :D Mä en malta kyllä odottaa häälukua (: kiitos tästä, ihan todella suloinen luku !

// Ainiin, ja hei, taisin mä bongata jonkun näppäilyvirheenkin

Lainaus
”Ja tässä on Medan mie,s Ted”, Cissy kertoi.

Juu mutta joo niin, kiitos toistamiseen :)
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 4/8)
Kirjoitti: Natural - 20.05.2011 22:21:21
Hei jee, jatkoa!

Oi, olipa ihana luku. Tykkäsin todella, todella paljon tästä!

Draco oli jotenkin tosi suloinen :D .

Lainaus
”Vihaan nimeäni”, Dora mutisi. ”Se on typerin nimi maailmassa. Onko tuo sinun tyttäresi?”
Dora oli jotenkin mielestäni niin ihana. Tämä kohta oli kiva, jotenkin niin doramaista :D .

Ja muuten, tuo hääpuku oli aivan ihana, älyttömän kaunis. Ja jos ymmärsin oikein, sinä olet piirtänyt sen? Jos asia on näin, olet loistava piirtäjä!

Ääh, olen ihan sekaisin, kun odottelen täällä jatkoa!

Kiittäen ja kumartaen,
Natural

Ps. saimpa taas todella järkevän kommentin aikaan...
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 4/8)
Kirjoitti: Hermione Granger - 22.05.2011 17:15:13
Jee, jatkoa! Ihanaa! Toivottavasti ne Bellan häät sujuvat kunnolla! Hän on ne ansainnut.

Tuo sinun piirtämä hääpukusi oli upea! Olet siis sekä loistava kirjoittaja, että piirtäjä. Asu todellakin sopii Bellalle.

Draco oli tosiaan suloinen!

Lainaus
”Ei”, Draco pyöritteli päätään. ”Minä kyllä kannan ne. Minä pukeudun juhlakaapuun.”

Niin, ja oli kiva, kun Andromedakin tavatiin. Ja Dorakin oli  todella kiinnostava hahmo tässä. Minäkään en mitenkään erityisesti pitäisi Nymphadora nimestä. (Rowling oli julma, antaessaan tytölle sellaisen nimen... ;))

Odotan tosiaankin innolla jatkoa!

Hermione
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 4/8)
Kirjoitti: sennamiila - 27.05.2011 14:31:19
Lumille: Taitaapa olla niin, että mä skippaan koko hääluvun, että pääsisin taas jatkamaan angstausta ;) Mutta niin joo, toki ne kaikki nyt siellä hössöttää ihan täysillä, kun toisella on häät. Bella ja Draco on söpöjä :) Niin ja kiva, että tykkäät puvusta.
Natural: Jep, Dora, Dora, Dora... :) Juu, minähän sen hääpuvun ihan itse piirsin, hyvä jos kelpaa. Draco nyt vaan on aikas suloinen.
Hermione: Oi, kylläpä nyt tulee kommenttia hääpuvusta. Ihanaa, että ihmiset tykkää siitä :) Tietenkin nyt Andromedaa perheineen piti mukaan kuvioihin saada edes jollain tavoin, Medahan kuitenkin on Bellan sisko. Ja joo-o, Nymphadora kyllä kieltämättä on hirveä nimi. Mutta Dora on kiva lempinimi :) Niin ja onnittelut siitä, että kirjoitit sadannen viestin tähän topiciin :)
Beatrice: Bellahan siis menee naimisiin... tota noin... no, tässä ficissä ilmeisestikin jo toista kertaa (vaikka sitä ensimmäistä ei kerrottukaan, koska se tapahtui ikuisuuksia sitten Dolphyn kanssa). Kiva, kiva, kiva, että hääpuvusta tykätään :)

A/N: Tänään on sellainen "haluan taas kirjoittaa" -olo, joten menen tästä jatkamaan kirjoittamista nyt, kun tänne olen tämän seuraavan luvun saanut. Ja eilen olo oli sellainen, että "haluan maalata" :D Mutta siis niin joo, hääluvun skippasin välistä kokonaan, koska en osaa kirjoittaa velhohäitä ja yhden hääficin kirjoittaminen riitti minulle. Joten olkaapa hyvä, pääsette taas nauttimaan angstista ;) Ja vielä kerran (tällä kertaa päivän myöhässä) ne syntymäpäiväonnittelut Helenalle ♥





V luku
Lupaus



Sinä päivänä ja muutamana seuraavana Bella oli aivan onnensa kukkuloilla. Mutta viikon kuluessa alkoi iloinen ja nauravainen Bella muuttua pikkuhiljaa yhä masentuneemmaksi ja surullisemmaksi. Kun Remuksen lähdön aika viimein koitti, sai Bella kyyneleet silmiinsä.

”Olethan varovainen?” Bella pyysi. ”En tahdo, että sinulle käy huonosti.”

”Tietenkin olen”, Remus hymyili. ”Kirjoitan sinulle heti kun pääsen perille. Äläkä sinä minusta huolehdi, kyllä minä pärjään. Teen tämän sinun vuoksesi. Tahdon, että sinulla on kaikki hyvin.”

Kun Remus sitten oli lähtenyt, Bella sulkeutui koko loppupäiväksi ja myös koko seuraavaksi päiväksi huoneeseensa, eikä suostunut edes syömään. Pikkuhiljaa päivien kuluessa pahin ikävä alkoi kuitenkin hellittää, ja Bellakin muuttui lähestulkoon takaisin omaksi itsekseen. Pieni masennus oli kuitenkin aina läsnä hänen päivittäisessa toiminnassaan.

Kahden viikon kuluttua lähdöstä kirje tuli. Sitä kantoi Malfoyn kartanoon suurikokoinen huuhkaja, joka näytti pahasti sään heittelemältä. Bella kuitenkin piristyi kirjeestä huomattavasti ja painui välittömästi huoneeseensa kirjoittamaan vastausta.

Kotitontut ottivat huuhkajan hoitaakseen. Ne antoivat sille ruokaa ja veivät sitten lepäämään pitkän ja rankan, takuulla uuvuttavan matkan jälkeen.


**


Laskin käteni kevyesti koskettamaan vuoteessaan makaavan Bellan otsaa. Nainen oli hautautunut peiton alle, kasvot olivat kalpeat ja posket helottivat punaisina.

”Kuumetta sinulla ainakin tuntuisi olevan”, sanoin. ”Sattuuko sinuun mihinkään? Onko huonoa oloa tai päänsärkyä?”

”Vähäsen”, Bella mutisi.

”Kuinka kauan tätä on jatkunut?” kysyin. ”Parin päivän ajan olet jo ollut hieman vaitonainen. Milloin tämä alkoi? Milloin sairastuit?”

”En minä tiedä”, Bella sanoi. ”Muutaman päivän on ollut hieman kipeä olo. Päänsärkyä, joka aina ajoittain yltyy niin pahaksi, että tekee jo huonon olon.”

”Sinun täytyy nyt vain levätä”, totesin. ”Tämä on vain ohimenevää ja parannut sitä nopeammin, mitä enemmän saat levättyä. Minä menen nyt, jotta saat nukkua.”

Nousin lähteäkseni, mutta Bella tarttui minua voimattomasti ranteesta ja pysäytti. Hän katsoi minuun silmät täynnä tuskaa ja epätoivoa. Vastaavan katseen olin ystäväni kasvoilla nähnyt vain silloin, kun olin häntä ensimmäisen kerran auttanut, kun en ollut edes tiennyt hänen nimeään, kun hänellä oli ollut pahasti tulehtunut haava käsivarressaan.

”Älä mene”, Bella pyysi. ”Jää tähän.”

Istuuduin Bellan vuoteen reunalle ja suljin hänen kylmät sormensa omien, lämpimien käsieni väliin.

”Minulla on ikävä Remusta”, Bella sanoi. ”Olen huolissani hänen vuokseen. Entä jos hänelle käy jotain, jos hän satuttaa itsensä? Enkä minä tietäisi mitään.”

”Ei hänelle yhtikäs mitään käy”, rauhoittelin. ”Sitäpaitsi Remus tekee sen vain sinun vuoksesi, jotta sinulla olisi parempi olla, jotta olisit turvassa. Jotta me kaikki saisimme elää rauhassa.”

”Silti”, Bella totesi. ”Minua pelottaa, Bethy. Entä jos jotain käykin?”

”Älä mieti sitä”, sanoin. ”Olet sairas. Koeta nyt vain levätä rauhassa niin sitten parannut taas.”

Bella painoi silmänsä kiinni. Pysyttelin hänen vierellään, hänen kätensä omieni välissä, niin kauan kunnes hän nukahti rauhalliseen, levolliseen uneen.


**


Minä lähdin taas käymään Azkabanissa. Minun kävi niin sääliksi Siriusta, joka istui siellä syyttömänä vailla ystäviä.

”Hei”, kuiskasin istuutuessani kaltereiden eteen ja nojatessani selkäni kylmään, kiviseen seinään kuten edellisilläkin kerroilla.

Sirius tuli luokseni, niin lähelle minua kuin vain pystyi.

”Olet täällä taas”, Sirius sanoi käheästi.

”Niin”, myönsin. ”Minun oli pakko tulla. Tai ei tietenkään pakko, mutta halusin itse. Minun tekee niin pahaa vain ajatellakin, että olet täällä aivan yksin. Miten sinulla menee?”

”Hyvin”, Sirius sanoi. ”Luulisin. Paremminkin voisi kyllä mennä. Entä sinä?”

”Mitäs minä”, kohautin olkiani. ”Ei mitään uutta taivaan alla. Yhäkin minä vain majailen Malfoyn kartanossa.”

”Malfoyn kartanossa?” Sirius kysyi. ”Miksi sinä majailet Malfoyn kartanossa etkä kotonasi?”

”Enkö minä ole kertonut sinulle?” hämmästyin. Sirius pudisteli päätään. ”Luulin kertoneeni. En minä voi enää asua kotona, en ole asunut enää pitkään aikaan. Me... me erosimme. Sev on kuolonsyöjä. Niin, kuulit aivan oikein, kuolonsyöjä. Ja hänen vuokseen Lily ja James kuolivat. Hän oli kuullut osan ennustusta, joka koski Harrya ja tiedät-kyllä-ketä ja mennyt kertomaan siitä isännälleen. Ja sen vuoksi Lily ja James kuolivat.”

”Te...” Sirius aloitti, ”erositte...”

”Me erosimme”, myönsin. ”Sinä päivänä kun Bella tuotiin Azkabaniin. Cissy ja Lucius ystävällisesti majoittivat minut kartanoonsa, koska minulla ei ollut muutakaan paikkaa, mihin mennä. Minut ja Amandan. Ja nyt vielä Bellen.”

”Bellen?” Sirius kysyi.

”Nuorimmaiseni”, kerroin. ”Vuoden ikäinen. Sev on kyllä hänen isänsä, mutta sain tietää raskaudesta vasta eromme jälkeen.”

”Olisi mukavaa joskus tavata tyttäresi”, Sirius sanoi hiljaa. ”Belle...”

Sirius maisteli nimeä suussaan.

”Kyllä sinä vielä Bellen tapaat”, lupasin. ”Sitten kun saamme sinut ulos täältä. Mutta on jotain, mitä sinun täytyy saada tietää. Remus nimittäin meni naimisiin.”

”Naimisiin?” Sirius hämmästyi. ”Bellanko kanssa?”

”Niin”, nyökkäsin. ”Muutama viikko sitten. Remus oli niin kovin pahoillaan, ettet sinä voinut olla mukana siellä. Hän olisi ottanut sinut bestmanikseen enemmän kuin mielellään. He pitivät vain pienet juhlat, aivan pikaiset, sillä Remuksen täytyi lähteä. Hänellä oli jokin tehtävä, ei kertonut sen tarkemmin. Jotain tärkeää se kuitenkin oli. Sinunkin olisi kuulunut olla siellä, Sirius.”

Ujutin käteni kaltereiden välistä sellin puolelle ja Sirius otti sen omiensa väliin. Miehen kädet olivat kylmät, mutta minä en välittänyt siitä. Pystyin kaikesta huolimatta tuntemaan hänestä huokuvan lämmön. Nojasin päätäni kohden Siriusta kuin toivoen saavani laskea sen miehen olkapäälle.

Mutta kalterit välillämme estivät sen.
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 5/8)
Kirjoitti: Natural - 27.05.2011 15:00:54
Jeii jatkoa!

Kivaa kun Bella ja Remus meni naimisiin, tyhmää kun Remusken piti mennä pois, koska nyt Bella on yksin (tai siis onhan hänellä Bethy ja kumppanit, mut ei Remusta ku se lähti sinne minne lie).

Ääh, pääsisipä Sirius jo pois vankilasta. Ei tarviis hänen syyttömänä istua siellä.
Tykkäsin tuosta vikasta lauseesta tosi paljon. Tykkäsin koko luvusta paljon!

Odotan jatkoa todella kovasti!

Kiittäen ja kumartaen,
Natural

Ps. Eka, eka, eka, eka :D

// Ja unohtu: parantuspa Bella piakoin
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 5/8)
Kirjoitti: Lumille - 27.05.2011 15:03:39
Oi, voi Siriusta. Ihan varmasti kauheeta olla ihan eristyksissä koko maailmasta Azkabanissa :o Hihi, mua vaan pistää jotenkin hymyilyttämään kuitenkin, kun Bethy vierailee Siriuksen luona ja.. (: Ja ihanaa kun Bethy on Bellan tukena :) ja että toivottavasti hän pääsee jaloilleen tuosta.

Hihi, mutta kiitosta jälleen kerran :) nyt mulle tuli taas ihan sellanen olo, että voisi äkkiä lukea vaikka tuhat sivua tätä ficciä :D mutta jatkoa odotellen ja kiitos !
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 5/8)
Kirjoitti: Hermione Granger - 27.05.2011 19:49:34
Jee, tähänkin jatkoa! Kiitos paljon sennamiila. Tykkäsin luvusta taas todella paljon. Bellaa kävi kyllä säälliksi, kun hän joutuu olemaan yksin ilman Remusta... (Vaikka en kyllä ole vieläkään ihan tottunut siihen ajatukseen, että he ovat yhdessä. ;)) Bethy on kyllä ihan mahtava ihminen, kun jaksaa tukea Bellatrixia ja käy vielä tapaamassa Siriustakin Azkabanissa. Pidän hänestä kovasti.  :) muutenkin luku oli hyvä ja odotan innolla jatkoa.

Lainaus
Mutta kalterit välillämme estivät sen
.

Aah... Suosikkikohtani tässä luvussa ja mahtava lopetus.

JATKOA!

Hermione
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 6/8)
Kirjoitti: sennamiila - 03.06.2011 04:07:59
Natural: Jeejee, onnittelut ekana olemisesta :) Nii, Bells on nyt kyllä ihan yksin maailman heiteltävänä. Eiku.. No, onhan Bethy siellä tosiaan. Bethy kyllä huolehtii rakkaasta ystävästään niin kuin aina ennenkin :)
Lumille: Jaa, mikähän niissä Bethyn vierailussa mahtaakaan hymyilyttää? Vihjaatko kenties mahdollisesti jotain...? ;) Harmi vaan, ettei tätä ficciä taida olla sitä tuhatta sivua, jota pääsisit lukemaan :D
Hermione: Älä välitä, kyllä se varmasti vie aikaa totutella siihen, että Bella ja Remus on yhdessä ;) Hei jee, oisko ehkä eka kommentti Bethysta? En mee vannomaan. Ihanaa, että tykkäät hänestä :) Niin ja tosi kiva kun mainitsit tuon lopetuksen, itse oon ihan totaaliset rakastunut siihen :)
Beatrice: Jei, kiva että vieläkin tykkäät :) Ja ehkä se Sirius sieltä vielä joskus vapautuu. Eikös häkkilinnuilla ole yleensä tapana päästä lentoon?

A/N: Huomennahuomennahuomenna!! Olen mennyt sekaisin, mutta kun loma ja kaikkea muuta. Tänään olisi kestettävä vielä kevätkirkko, jonne en todellakaan halua mennä. Mutta huomenna. Huomenna koittaa suuri päivä :) Pahoittelen sekavaa tekstiä, mutta ottakaa huomioon, että kello on jo yli neljä aamulla :D senna valvoo med Lumille ;) Tää on taitolaji tää valvominen.





VI luku
Ajan hermolla



Väsynyt katseeni vaelteli sängylle levitetyillä papereilla sekä niillä olevalla pienellä tekstillä. En edes käsittänyt, miksi ylipäätään kävin niitä lävitse. Olin tutkinut ne huolella jo ties miten monta kertaa, aina vain uudestaan ja uudestaan, enkä ollut vielä mitään erikoista löytänyt. Jatkuvasti elin silti siinä toivossa, että jossain vaiheessa vielä jotakin vaivan arvoista löytyisi. Aloin kuitenkin olla jo niin väsynyt, että kaikki asiat menivät totaalisen sekaisin päässäni, enkä kyennyt enää takertumaan mihinkään tietoon.

Huoneeni ovi aukeni hiljaa, ja Bella pujahti sisään. Hän tuli vierelleni ja katseli papereita sängyllä. Bellan sormet koskettivat lehtileikettä, jossa kerrottiin Siriuksen joutumisesta Azkabaniin.

”Miten menee?” Bella kysyi.

”Erittäin huonosti”, tokaisin. ”En saa näistä yhtään mitään tolkkua.”

”Ehkä sinun kannattaisi levätä hetki”, Bella sanoi. ”Näytät oikeasti todella väsyneeltä. Et tee nykyään mitään muuta kuin vain selailet noita papereitasi. Tämä tuhoaa sinut vielä, Bethy. Olet unohtanut lapsesikin totaalisesti. Nukkuisit edes jossain vaiheessa niin sitten jaksaisit taas.”

”Ei!” tiuskahdin. ”Tästä ei tule yhtään mitään! Asiat menevät aivan sekaisin päässäni, enkä millään saa niitä järjestykseen.”

”Kuuntele, Bethy”, Bella pyysi.

”En”, kieltäydyin. ”En varmasti kuuntele. Haluan nyt vain selvittää tämän, eikä se onnistu, koska kaikki asiat ovat kääntyneet ylösalaisin, enkä jaksa selvitellä niitä. Haluan Siriuksen pois Azkabanista, enkä kestä näitä paineita, jotka hartioilleni kasautuvat. Minä en jaksa!”

Romahdin lattialle polvilleni ja hautasin kasvoni käsiini.

”Minä en jaksa”, kuiskasin.

Bella polvistui eteeni ja kiersi kätensä rauhoittavasti ympärilleni. Hetken aikaa olimme täysin hiljaa, Bella silitteli itkun voimasta tärisevää selkääni.

”Bethy kultaseni”, Bella sanoi. ”Sinä hermoilet tästä nyt aivan liikaa. Vietät päivät pitkät vain selaillen vanhoja lehtileikkeitä ja kirjoituksia uskoen löytäväsi niistä jotakin, jota et sadalla edellisellä lukukerralla vielä ole huomannut. Sinulle tekisi hyvää käydä vähän ulkona tuulettumassa, olet aivan hermoromahduksen partaalla.”

”Ehkä niinkin”, huokaisin. ”Mutta minä en vain yksinkertaisesti kestä sitä ajatusta, että Sirius yhäkin viruu Azkabanissa, eikä toivoakaan pelastumisesta näy. Hän ei tule tällä menolla koskaan pääsemään sieltä pois.”

”Koskaan ei saa sanoa 'ei koskaan'”, Bella huomautti. ”Remuksella on tapana aina sanoa noin. Luulen, että sinä taidat lähteä nyt minun kanssani Viistokujalle.”

”Mutta enhän minä voi, minä -” aloitin.

”Kyllä voit”, Bella sanoi päättäväisesti. ”Ja sinähän myös lähdet, kun minä käsken.”

”Mikä sinä olet minua määräilemään?” kysyin.

”Vaikka mikä”, Bella hymähti. ”Esimerkiksi sisko, kultaseni.”

”Vai että oikein sisko?” tuhahdin silmiäni pyöräyttäen. ”Oikea kunnon isosisko.”

”Itsehän sinä ensimmäisenä sanoit minua siskoksesi”, Bella totesi. ”Miksi näytät noin epäilevältä? Minä olen hyvä isosisko.”

”Ai olet vai?” kysyin. ”Niin, niin tietenkin, todellinen malliesimerkki. Käyttäydyt hyvin, puhut siivosti ja niin edelleen. Puhumattakaan siitä, että kun olitte lapsia, Cissy otti mallia sinusta ja pahoista tavoistasi.”

”Ei minulla ollut pahoja tapoja”, Bella sanoi hymyillen.

”Ei varmasti”, tokaisin. ”Eihän sinulla koskaan. Mutta joka tapauksessa. En minä voi lähteä minnekään Viistokujalle. Minun pitää huolehtia lapsistani. Tai sitten ottaa heidät mukaan.”

”Kyllä Cissy heistä huolta pitää”, Bella sanoi huolettomasti. ”Luuletko sitäpaitsi, että Amanda edes mihinkään suostuisi lähtemään, kun hänen pitää suunnitella häitään Dracon kanssa? Tai jos hänet mukaan ottaisit, luultavasti joutuisit hääpuvun ostoon.”

”Niin no”, totesin. ”Tuo on kyllä hyvin mahdollista.”

”Ei vaan erittäin todennäköistä”, Bella sanoi. ”Parempi siis, että lähdemme vain kahdestaan.”

”Sano vain suoraan, että teet tämän itsesi takia”, totesin.

”Mitä tarkoitat?” Bella epäili.

”Sitä, että sinua painaa huoli Remuksesta niin paljon, että tarvitset itsekin raitista ulkoilmaa rauhoittuaksesi”, sanoin. ”Minä näen sinusta läpi, Bellaseni.”

”Niinhän sinä aina tuppaat tekemään”, Bella tokaisi. ”Mutta niinhän se taitaa mennä, en kiellä sitä. Toki minä sinuakin ajattelin. Ihan varmasti sinullekin tekee hyvää käydä välillä viilentämässä päätäsi.”

”Ehkäpä niinkin”, hymähdin.

”Sitähän minäkin”, Bella sanoi. ”Sitten mennään.”

Bella nousi seisomaan ja vetäisi minut mukanaan ylös. Hän tarttui minua ranteesta, eikä minun auttanut muu kuin vain seurata häntä. Ehdin juuri ja juuri napata laukkuni tuolilta. Loikimme portaat alas niin kuin pikkulapset tekevät.

”Nähdään, Cissy!” Bella huikkasi mennessämme olohuoneen ohi.

”Minne te menette?” Cissy kysyi.

”Viistokujalle tuulettumaan”, Bella vastasi. ”Pidä huoli sillä aikaa Bethyn lapsista, ettei hänen tarvitse sitäkin hermoilla. Me menemme nyt.”

”Voi tehdä hyvää teille molemmille!” Cissy huikkasi. ”Älkää pitäkö kiirettä, minä kyllä huolehdin lapsista.”

”Minähän sanoin, että Cissy kyllä vahtii heitä”, Bella sanoi päästyämme ulos. ”Hei hetkinen. Pysähdypäs pariksi sekunniksi, Bethy.”

Tein kuten Bella sanoi ja pysähdyin. Bella tuli eteeni, katsoi minua hetken aikaa pää hieman kallellaan ja kosketti sitten peukalollaan poskeani.

”Ei, näin tämä ei kyllä käy”, Bella mutisi lähinnä itsekseen.

Bella otti taikasauvansa esiin ja osoitti sillä minun kasvojani. Sinertävä valo välähti ja sokaisi minut pariksi sekunniksi. Sitten kaikki jälleen selkeni, ja näin Bellan mittailevan kasvojani tarkkaavaisella katseellaan.

”Heti parempi”, Bella totesi.

”Mitä sinä teit?” epäilin.

”Sinun kasvosi olivat aivan kyyneleiset”, Bella selitti. ”Et sinä sen näköisenä olisi voinut ihmisten ilmoille lähteä.”

”Ai en vai?” kysyin.

”Et”, Bella sanoi. ”Haloo, Bethy. Sinä olet vapaa nainen nykyään. Ties keitä Viistokujalla -”

”Yritätkö sinä parittaa minua jokaiselle vastaantulijalle?” nauroin. ”Tämä on jo liikaa jopa sinulta, Bella. Etkä sinä voi tietää, vaikka minulla jo olisikin joku.”

”Onko sinulla sitten?” Bella kiinnostui. ”Kuka?”

”En minä väittänyt, että minulla on”, totesin. ”Sanoin vain, ettet voi tietää, vaikka olisikin.”

”Kun sen tuohon sävyyn sanot niin sinulla on joku”, Bella sanoi. ”Sitäpaitsi punastuit taas. Kuka se on?”

”Ei kuulu sinulle”, tokaisin.

”Kertoisit nyt”, Bella maanitteli.

”En”, kieltäydyin. ”Tätä tietoa sinä et minusta saa esiin ongittua. Et sitten vaikka mikä olisi.”

”No ei sitten”, Bella huokaisi.

Bella kääntyi hieman pettyneenä poispäin minusta. Hänen toinen kätensä eksyi leualle, sormet vaeltelivat hiljakseen huulilla.

”Olen muuten huomannut, miten vakavasti ja henkilökohtaisesti otat tämän Siriuksen auttamisen”, Bella sanoi hiljaa. ”Olet käynyt Azkabanissakin vapaaehtoisesti jo kolme kertaa. Minä en sinne nimittäin menisi, vaikka maksettaisi, en luultavasti edes siinä tapauksessa, että Remus olisi siellä. Onko teidän välillänne jotain? Siis sinun ja Siriuksen? Jotain muutakin kuin pelkkää ystävyyttä?”

Tuijotin Bellaa järkyttyneenä ja täysin vaiti. Hän kääntyi hitaasti taas minua kohden voitonriemuinen ja tietäväinen virnistys huulillaan, tummat silmät kujeellisesti tuikkien.

”Tiesin tämän”, Bella sanoi. ”Tiesin, että teidän välillänne kuitenkin on jotain.”

”Voisimmeko nyt vain mennä?” kysyin.

”Toki, toki”, Bella hymähti.

Käänsin selkäni hänelle ja lähdin kävelemään nopeasti eteenpäin. Kuulin Bellan tulevan aivan heti takanani. Hänen keveiksi käyneet askeleensa kuulostivat haaveksivilta, hän hyräili hiljaa itsekseen.

”Minä tiesin tämän...” Bella vielä kuului mutisevan iloisten sävelten lomasta.
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 6/8)
Kirjoitti: Lumille - 03.06.2011 04:19:23
Hihihi ! apua, mulla on silmät ihan ristissä, joten mä en kyllä tiedä että mitä tästä kommentista tulee, mutta yritetään joka tapauksessa :D Sä saat bellasta kyllä ihan tosi mahtavan ja niin tommosen kuitenkin bellamaisen :) muutenkin aivan ihana osa,
ja mä ihan tosissani rakastan tätä ficciä ihan tosi paljon !

Lainaus
Onko teidän välillänne jotain? Siis sinun ja Siriuksen? Jotain muutakin kuin pelkkää ystävyyttä?”

hihii, mä vähän jo odottelin tätä :)

heh, mutta 4:18... mä kyllä varmaan kiroan meijät molemmat vielä huomenna :D hei mutta suuri kiitos ! (:
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 6/8)
Kirjoitti: Natural - 07.06.2011 23:15:23
Uusi luku, jeekiitos kun huomautit(: .

Tykkäsin todella paljon. Edelleen tykkäsin kuvailusta, jotai ei sinänsä ollut paljoa, mutta oli kuitenkin.
Ja voi, kun Bethy on väsynyt. Onneksi Bella vei hänet tuulettumaan. Ja Bells on aikas ovela ;) .

Toivosttavasti se Sirius pääsis nyt poies sieltä niin Bethy ja Sirius vois olla happyhappyjeejee.
Mä rakastan tätä sarjaa aivan hirveästi!

Enempää en saa aikaiseksi, sorry :-[

Kiittäen ja kumartaen,
Natural

Ps. kymmenen pistettä myöhästymisestä ja selittämisestä :-\ ;D 
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 6/8)
Kirjoitti: Hermione Granger - 09.06.2011 12:25:36
Oo... Tämä oli loistava luku! ehkä paras tähän mennessä!

Joo, hyvä se on, että Bella pitää huolta Bethystä ja vie hänet "Viistokujalle tuulettumaan".  :D

Tässä muutamia suosikkikohtiani:

Lainaus
”Luuletko sitäpaitsi, että Amanda edes mihinkään suostuisi lähtemään, kun hänen pitää suunnitella häitään Dracon kanssa? Tai jos hänet mukaan ottaisit, luultavasti joutuisit hääpuvun ostoon.”

Heh, tuo on tosiaan totta.

Lainaus
”Onko sinulla sitten?” Bella kiinnostui. ”Kuka?”

Tyypillistä Bellaa tunkea nokkansa asioihin, jotka eivät hänelle kuulu... ;D

Lainaus
"Minä tiesin tämän...” Bella vielä kuului mutisevan iloisten sävelten lomasta.

Hauska lopetus.

Tämä on siis edelleenkin mahtava sarja ja odotan erittäin innokkaasti jatkoa!

Hermione
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 6/8)
Kirjoitti: Juustonaksu-Draco - 09.06.2011 16:52:37
sennamiila, lukaisin kaikki tekstit tässä ja silmät pyörii... -.-

Uskomattoman hienoa kuvaelmaa ja todella hauskoja puheita!

Kiitän lukunautinnostani! ;D
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 7/8)
Kirjoitti: sennamiila - 10.06.2011 00:44:45
Lumille: No mähän arvasin, että sä arvasit, että Bethyn ja Siriuksen välillä on jotain. Eiku hetkonen... Sähän taisitkin jo tietää sen etukäteen...? Etkä sä kyllä onneksi kironnut meitä ;) Ja mä kyllä ainakii nukuin sitten, kun tultiin autolla Helsingistä takaisin kotiin niin ainakii sen tunnin verran (ja heräsin siihen, kun rakas pikkusisko alkoi hakata "hei, sun puhelin soi!") :D
Natural: Joo-o, olihan mun pakko vinkata (olen yhvä vihjailemaan), kun aloin miettiä, että mihinköhän ihmeeseen mun kaikki lukijani on kadonneet :D Bella nyt on aina aikas ovela ja toki Bethy nyt on väsynyt (muistuttaa btw hieman mua eilen illalla pitkän työpäivän ja kuolettavien näytelmäharkkojen, joitten aikana olin melkeen taju kankaalla koko aika...). Saat kymmenen pistettä ja papukaijamerkin ;)
Hermione: Toki Bella nyt pitää huolta Bethysta, kun Bethykin pitää huolta Bellasta - niinhän ystävät tekevät :) Haha, Bella on kyllä oikeesti aikas utelias, välillä vähän liiankii, mutta Bella nyt on Bella ja sellaisena häntä rakastetaan ;)
Juustonaksu-Draco: Oi, kiitoksia erittäin paljon kommentistasi. On erittäin ihanaa kuulla, että ihmiset tykkää miun kirjoituksistani :)
Beatrice: Toi on kyllä aika jännä juttu toi Bellan syntymäpäivä. Mä kyllä olen jossain nähny ton 10.6. mutta oon nähny kans joskus, että hän ois syntyny marraskuun lopulla (oisko ollu 28.päivä tai jotain?). Joten mä en sitten oikeen tiedä. En oikein osais kuvitella Bellaa jousimieheks, mutta se kuitenkin on niin lähellä skorpionia, joka puolestaan kävisi. Kaksonen Bella voisi kaikessa lapsellisuudessaan hyvinkin olla, mutta sitten taas tulinen oinas kävisi myös hyvin... Ja mä voisin jatkaa tästä aiheesta ties miten kauan. Tää ficci on kuitenkin kirjoitettu kai sillä oletuksella, että Bells on syntyny marraskuun lopulla, koska sen päivämäärän näin eka :) Kaksoset nyt vaan on aikas parhaita (anteeksi kaikki muut, mutta me ollaan. Bea, saat luvan kertoa, milloin siulla on syntymäpäivä!). Ja joo, päivän myöhässä, mutta onnittelut Johnny Deppille ja jos se Bellan syntymäpäivä tosiaan on tänään niin onnittelut myös hänelle :D Jeejee, tulipas pitkä vastakommentti, mutta ei se mitään. Ja mullakin on tapana sanoa, että koskaan ei saa sanoa 'ei koskaan'

A/N: Ja taas näin myöhään (vai kenties aikaiseen?) laittamassa lukua. Johtuu vain ja ainoastaan siitä, etten päivällä enää koneelle ehdi, koska juhlin synttäreitäni lähes viikon myöhässä ja valvon koko yön. Ehkä. Jos jaksan :D Ja menen huomenna taas ruskettumaan töihin ja maalaan itseni valkoisella ja punaisella maalilla niin kuin tänäänkin (jalat näyttää lähinnä siltä, että olisin ottanut yhteen jonkun kanssa) :)





VII luku
Vettä kengässä



”Täällä on märkää”, Bella valitti kävellessämme pitkin Viistokujaa.

”Älä kitise kuin pikkulapset”, totesin. ”Sitäpaitsi itsehän sinä tänne tahdoit lähteä, joten turha valittaa yhtään mitään. Olisit tehnyt yhtä viisaasti kuin minä ja laittanut saappaat jalkaasi.”

”Minä en omista sellaisia”, Bella huomautti.

”Kannattaisi”, hymähdin. ”Jos omistaisit niin sinun ei tarvitsisi juuri tällä hetkellä marmattaa siitä, kuinka jalkasi kastuvat tässä loskassa. Enkä minäkään sen puoleen voisi valittaa sinulle, ettet laittanut saappaita jalkaasi.”

”Älä viitsi, Bethy”, Bella pyysi. ”Minähän menettäisin kaiken uskottavuuteni, jos alkaisin kulkea saappaat jalassa.”

”Minkä uskottavuuden?” kysyin.

”Sen uskottavuuden, että olen hullu, joka alkaa heitellä kirouksia jokaisen niskaan, joka vähänkin ärsyttää”, Bella sanoi. ”Huomaatko, kuinka ihmiset edelleenkin karttelevat minua? He taitavat tosissaan uskoa, että minä olen hullu.”

”Et sinä hullun imagostasi tule koskaan eroon pääsemään”, totesin. ”Sehän on jo monta kertaa todistettu tosiasia, että sinä olet hullu. Ja nyt ainakin tiedän, mitä ostamme sinulle täältä.”

Hyppäsin Bellan reppuselkään. Bella pyöritteli nauraen päätään ja lähti sitten menemään taas eteenpäin.

”Bethy, sinä et ole enää sama hentoinen keijukainen kuin ennen”, Bella totesi. ”Et sen jälkeen, kun olet synnyttänyt kaksi lasta.”

”Kiitos, Bella”, tokaisin. ”Oletpa sinä taas todella kohtelias.”

”Pitää olla”, Bella naurahti.

Sitten Bella jähmettyi aivan äkisti paikoilleen ja vaikeni.

”Mitä nyt?” kysyin, mutta Bella ei tuntunut kuulevan minua. ”Bella?”

Bella katsoi tiiviisti jonnekin kauempana Viistokujalla. Seurasin hänen katsettaan ja pian tajusinkin, miksi Bella oli pysähtynyt paikoilleen. Näky sai kiukun kuohahtamaan minunkin sisälläni.

Bella laski minut hiljaa alas. Vilkaisin häntä. Bellan silmistä paistoi erittäin suuri ärtymys, joka sai minut hieman varuilleni. Tuossa mielentilassa hän saattaisi tehdä oikeastaan mitä tahansa.

Ja kuten olin arvellutkin, Bella nopeasti vetäisi taikasauvansa esiin ja lähti lähestymään varjoissa pysyttelevää hahmoa, joka ei tuntunut huomanneen meitä lainkaan. Minä riensin Bellan jälkeen koettaen parhaani mukaan pysyä hänen kannoillaan. Bella liikkui kuitenkin niin nopeaan, että jäin väistämättä jälkeen. Sen vuoksi Bella ehtikin ensimmäisenä hahmon luo. Silloin tämä viimein huomasi meidät ja nähdessään Bellan taikasauvan perääntyi seinää vasten.

”Bellatrix!” Sev veti terävästi henkeään ja silloin minä ilmestyin Bellan vierelle. ”Bethy!”

”Sinä helvetin säälittävä petturi!” Bella sähähti hampaidensa välistä. ”Saatanan kuolonsyöjä, minä tapan sinut!”

”Bella”, koetin tyynnytellä, vaikka olin itsekin vihainen.

Tartuin Bellaa ranteesta, jotta saisin tämän laskemaan taikasauvansa, mutta välittömästi hän riuhtaisi kätensä taas vapaaksi ja käänsi taikasauvan osoittamaan Sevin kasvoja.

”Älä puutu tähän, Bethy”, Bella käski.

”Älä sinä tee mitään”, varoitin.

”Bethy”, Bella sanoi koettaen pitää äänensä mahdollisimman maltillisena. Sen tärinästä kuitenkin huomasin, että hän oli erittäin vihainen. ”Käsitätkö sinä lainkaan, että tämä mies on syyllinen Lilyn ja Jamesin kuolemaan? Sekä siihen, että Sirius istuu nyt Azkabanissa.”

”Käsitän kyllä”, totesin. ”Mutta minä en halua, että sinä joudut takaisin Azkabaniin, joten ole niin kiltti ja laske sauvasi.”

Bella ei noteerannut sanojani lainkaan. Hän puristi taikasauvaa rystyset valkoisina vapisevassa kädessään ja tuijotti Seviä silmät salamoiden. Sevin katse poukkoili levottomana ja hermostuneena muutaman sentin etäisyydellä kasvoistaan olevan taikasauvan pään ja Bellan kasvojen välillä.

”Bella, minä pyydän”, sanoin. ”Älä tee tätä itsellesi.”

Viimein Bella laski taikasauvansa osoittamaan maata. Pari punaista kipinää tipahti sen päästä, hypähteli hetken aikaa katukiveyksellä ja sammui sitten.

”Ole onnellinen, että selvisit näinkin vähällä”, Bella tokaisi. ”Jos Bethy ei olisi ollut tuossa, sinä olisit jo vainaa. Olit hänen porukoissaan. Samoissa kuin Rodolphuskin oli.”

”Minä... en...” Sev yritti.

”Kyllä olit!” Bella tiuskaisi. ”Painu helvettiin siitä, valehtelija!”

”Mutta -” Sev vielä yritti.

”Katoa, Severus”, sanoin.

Äänestäni kuulsi pienoinen pettymys. Sev taisi huomata sen, sillä hän painoi päänsä, käänsi meille selkänsä ja lähti rivakasti kävelemään poispäin. Bella heilautti taikasauvaansa Sevin suuntaan niin nopeasti, etten ehtinyt sitä estää. Kirkas, violetti valo sinkoutui lävitse ilman ja iskeytyi Sevin takaraivoon.

”Bella!” kiljahdin moittien. ”Mitä sinä teit?”

”No”, Bella tuumasi. ”Jos sanotaan vaikka niin, että hänellä menee hetki, että hän onnistuu kutistamaan etuhampaansa takaisin normaalin kokoisiksi.”

”Eikä”, huokaisin.

Katsoin Bellaa vakavana silmiin. Bella painoi katuvana päänsä ja se näky huvitti minua siinä määrin, että hymy alkoi nykiä suupieliäni. Bella vilkaisi minua alta kulmien, ja yhtä aikaa me kumpikin purskahdimme nauruun.

”Voin kun suloista”, sanoin hieman rauhoituttuamme.

”Minä olen vain niin vihainen siitä kaikesta”, Bella totesi. ”Hänen vuokseen ystäväsi kuolivat, hänen vuokseen Sirius on nyt Azkabanissa. Hän petti sinut sillä, ettei kertonut olevansa kuolonsyöjä. Lisäksi hän rakasti aina vain Lilya, eikä sinua lainkaan.”

”Mistä sinä sen tiedät?” kysyin varuillani.

”Kyllä minä näin, kuinka hän aina katsoi Lilya”, Bella sanoi. ”Ei hän koskaan katsonut sinua samalla tavalla. En vain tahtonut sanoa, sillä sinä olit onnellinen. Minun olisi pitänyt.”

”Älä viitsi, Bella”, pyysin. ”Sinä teit vain sen, minkä parhaaksi näit.”

”Silti”, Bella totesi.

”Älä nyt”, hymähdin.

Yhtäkkiä Bella vavahti kuin luja kipu olisi viiltänyt läpi koko hänen kehonsa. Käsi painui vatsalle, ja hän alkoi hengittää nopeasti ja pinnallisesti, puristi silmänsä tiukasti kiinni.

”Mitä nyt?” huolestuin. ”Mitä kävi?”

”Ei mitään”, Bella sanoi vältellen. ”Ei tässä mitään, se meni jo ohi.”

”Sattuuko sinuun?” kysyin.

”Ei”, Bella sanoi. ”Ei enää, ei yhtään.”

”Bella, tämä on pelottavaa”, totesin. ”Sinä olet vasta ollut sairaana, joten olet hyvinkin voinut saada jonkin jälkitaudin. Ehkä meidän pitäisi palata takaisin.”

”Se voisi olla hyvä”, Bella myönsi. ”Minua väsyttää.”

”Tuota minä en olisi koskaan uskonut kuulevani”, sanoin. ”Eihän sinua koskaan väsytä.”

”Nyt väsyttää”, Bella totesi. ”Mennään.”

Lähdimme menemään. Mutta vain hetken kuluttua seisahduin niille sijoilleni. Bellakin pysähtyi ja katsoi minua kysyvästi.

”Odota hetki tässä”, pyysin. ”Minun pitää vielä tehdä jotain.”

Bella katsoi minua täysin hämmentyneenä, eikä ehtinyt sanoa mitään, kun olin jo kadonnut sisälle erääseen Viistokujan lukuisista kaupoista. Eikä mennyt aikaakaan, kun jo palasin takaisin kantaen kädessäni paperikassia.

”Tässä, ole hyvä”, sanoin hymyillen ja ojensin kassin Bellalle.

Bella otti sen epäillen käteensä, vilkaisi sisälle ja purskahti nauramaan.

”Kiitos, Bethy”, Bella nauroi. ”Olenkin aina tahtonut kirkkaanpunaiset saappaat.”

”Tiedän sen”, hymyilin. ”Siksi minä ne sinulle ostinkin. Enää sinun ei tarvitse valittaa minulle, kuinka kenkäsi kastuvat, kun kävelet sohjossa.”
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 7/8)
Kirjoitti: Lumille - 10.06.2011 01:05:11
Oi, mulle tulee aina jotenkin kiva mieli noista kohdista, joissa kuvataan Bellan ja Bethyn ystävyyttä :) jotenkin vaan sä saat aikaan niin ihania kohtia ja sillä lailla väliin jännästi (:

Lainaus
”Saatanan kuolonsyöjä, minä tapan sinut!”

Hihi :D Bella on jotenkin tosi koominen, kun jo sekunnin päästä näkemästään on kiinni toisen kurkussa :D Eteenkin tässä ficissä sä saat bellasta jotenkin jopa sellasen pehmosen ja sellasen, mutta näköjään täällä on kanssa sitä toista bellaa vähän väliä (:

Hei mutta, sä olet mahtava (: ficin alussa alkoi oikeesti ajattelemaan, että Sevistä on saatu oikeen tollanen ihana tyyppi, mutta nyt vaan koko ajan miettii, että kyllä ottaa päähän :D Hei joo mutta suuri kiitos tästäkin luvusta jälleen kerran (:
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 7/8)
Kirjoitti: Hermione Granger - 10.06.2011 08:56:18
Jatkoaaaaaa! Ihanaa!

Luku oli todella hyvä. Jännittävä tuo Severuksen kanssa koettu välikohtaus.

Minulla on nyt erittäin huono kommnettipäivä, joten lopetan tähän.

JATKOA!

Hermione
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 7/8)
Kirjoitti: Juustonaksu-Draco - 10.06.2011 11:31:10
Jes, jatkoa! Ehdottomasti samaa mieltä kuin Hermione. Yksi parhaimmista, mitä olen ikinä lukenut :)
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 7/8)
Kirjoitti: Natural - 10.06.2011 19:02:53
Jeii jatkoa!!

Ihanaa, kun Bells sai punaiset saappaat ;) .
Jei, Sevvie tuli kuvoihin taas hetkeksi.

Tykkäsin tuosta lopusta, vaikka nyt jännittää mikä Bellalle tuli.

Tykkäsin luvusta todella paljon. Bethy oli aivan ihana tässä. Jotenkin niin huolehtivainen Bellaa kohtaan :) .
Mitähän mä keksisin sanoa? Hmm... ei tule mitään mieleen, olen pahoillani.

Odottaen jatkoa, kiittäen ja kumartaen,
Natural
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 8/8)
Kirjoitti: sennamiila - 17.06.2011 00:13:02
Lumille: Tän koko ficin pääideanahan taitaapi olla toi Bellan ja Bethyn ystävyys. Ainakin sellainen fiilis mulla ittelläni tästä on, tiedä sitten muista :) Ja pitäähän sieltä toki se tulinen ja äkkipikainen Bellakin välillä esille tulla ;)
Hermione: Juu, pitäähän sitä Seviäkin välillä mukaan saada. Jatkossa hän tulee taas mukaan kuvioihin pyörimään ainakin jossain vaiheessa :)
Juustonaksu-Draco: Voi, nyt olen kyllä oikeasti ihan tosi otettu. Kiitoksia paljon :)
Natural: No hei siis totta kai Bellan pitää saada punaset saappaat, kuinkas muutenkaan ;) Bethy nyt on aina jotenki tommoin äidillisen huolehtiva Bellaa kohtaan, eihän hän nyt halua tätä takaisin Azkabaniin, koska on nähnyt, mitä se Bellalle tekee. Hoo, edes yksi, jota kiinnostaa tietää, mikä Bellalle on. Kiva että edes joku siihen kohtaan kiinnitti huomiota, koska se kuitenkin on koko ficin kannalta erittäin olennainen ja tärkeä asia :) Ja tän luvun jälkeen sä saat tietää, miksi seuraavassa osassa eletään jänniä hetkiä...
Beatrice: Jaa-a, mistäköhän mahtaisi johtua, että neiti tykkää Bellapainotteisista ficeistä...? No joo, joka tapauksessa Bellan oli ihan pakko saada punaset kumpparit (mullakii on! vaikka niissä kyllä on kans valkosta, mut silti) :D Kyllä, kyllä, Sevin on pakko aina välillä käydä mukana pyörähtämässä, ja kuten jo Hermionelle mainitsin niin kyllä sitä Seviä on vielä lisää tulossa. Ja joo, juuri näin, mutta koska tässä ficissä Bells ei olekaan kuolonsyöjien puolella vaan heitä vastaan (ja vaikka Bella kuolonsyöjissä olisikin, kyllä hän silti varmaan ihan mielellään olisi Sevin tappanut ;) )

A/N: Ja tadaa, neljännen osan viimeinen luku, ensi viikolla aloitetaankin sitten jo viides osa. Hoo, enää kolme osaa jäljellä. Mä en tiedä, miten mä muka oikeesti jaksan kirjottaa tätä, mutta kai tässä sitten jokin vetoaa muhun niin kovasti :) Whii, olkapa hyvät





VIII luku
Hädässä ystävä tunnetaan



Bella makasi kyllästyneenä sängyllä selällään polvi koholla, toinen jalka nostettuna polven päälle. Jalkaterä heilui levottomasti, kädet oli taivutettu niskan taakse. Minä istuin tuolilla sängyn vieressä tarkkaillen Bellaa tiiviisti. Isabelle jokelteli iloisesti sylissäni.

”Bella?” kysyin. ”Voisitko ottaa tuon korsetin pois alta?”

Bella käänsi päätään niin, että pystyi katsomaan minua silmiin.

”En”, Bella sanoi.

”Mikset?” hämmästelin.

”Koska...” Bella yritti, ”minä vain...”

”Älä viitsi”, pyysin. ”Sinä olet laiha, ihan oikeasti. Ota se nyt vain pois, tahdon tarkistaa jotain.”

”Mitä sitten?” Bella kysyi.

”Älä sinä siitä välitä”, sanoin. ”Ota se nyt pois tai minä otan sen.”

”Hyvä on”, Bella myöntyi.

Bella nousi istumaan hiljaa huokaisten. Hän nosti paitaa hieman selästään, jotta kykeni taivuttamaan kätensä taakse avatakseen nyörit selkäpuoleltaan. Kesti muutaman minuutin ennen kuin korsetti putosi lattialle.

Siirryin sängyn reunalle istumaan ja annoin Isabellen Bellan syliin. Olkapäästä painoin Bellan takaisin selälleen sängylle. Nostin vatsan peittona ollutta paitaa hieman ylöspäin ja painoin varovasti oikean käden sormeni Bellan vatsalle.

”Mitä sinä teet?” Bella epäili.

Pudistin päätäni. Painelin sormillani Bellan vatsaa hieman joka puolelta. Kosketukseni oli varovainen, mutta kuitenkin tiukka, jotta saattaisin huomata, jos jotain olisi tapahtunut. Viimein nostin päätäni ja katsoin Bellaa vakavana silmiin.

”Bella”, sanoin hiljaa. ”On ehkä parempi, ettet nyt vähään aikaan pitäisi korsettia.”

”Kuinka niin?” Bella kysyi. ”Bethy, mitä on tapahtunut?”

Bellan katseessa välähti pelko ja epätoivo. Täysin vaiti katsoimme toisiamme pitkän aikaa silmiin. Bella puri huultaan ja oli lähestulkoon saanut jo kyyneleet silmiinsä.

”Sinä saat vauvan”, kuiskasin.

Bella tuijotti minua järkyttyneenä kuin olisin hullu. Hänen suunsa oli loksahtanut auki, eikä hän saanut aikaiseksi sanaakaan. Keskuudessamme häilyi hieman levoton hiljaisuus.

”Mitä sinä sanot...?” Bella kysyi.

”Että sinä -” aloitin.

Alakerrasta kuului luja kirkaisu. Vilkaisin Bellaa, joka kavahti istualleen. Isabelle hänen sylissään säikähti siinä määrin, että alkoi itkeä. Minä ponnahdin hieman pelästyneenä jaloilleni.

”Että sinä saat vauvan”, sanoin Bellalle ja riensin pois huoneesta.

Loikin portaat alas kaksi kerrallaan ja suuntasin askeleeni keittiöön, josta oletin äänen tulleen. Cissy oli lattialla polvillaan ja piteli tiukasti käsissään jotakin, joka vikisi ja rimpuili.

”Cissy, mikä hätänä?” kysyin.

”Bethy”, Cissy henkäisi ja kääntyi katsomaan minua. ”Minä... se... voisiko tämä olla...?”

Kysymyksen loppu haipui ilmaan. Cissy nousi seisomaan ja tuli luokseni.

”Säikähdin tätä”, Cissy sanoi. ”Katso.”

Nyt vasta näin, mitä Cissy puristi käsiensä välissä. Harmaanruskea, lihava rotta, jonka kyljessä komeili jotain erikoista. Kyllä, aivan, musta läikkä.

Rotta, ajattelin. Sirius sanoi, että Peter osasi muuttua rotaksi. Voisiko se olla tämä? Harmaanruskea, lihava, musta läikkä kyljessä. Kaikki täsmäsi.

Otin rotan käsiini ja tutkin sitä. Jokin rotan oikeassa etukäpälässä kiinnitti huomioni. Siitä nimittäin puuttui yksi varvas ja –

”Peteristä löydettiin vain sormi”, tajusin. ”Tämä se on. Siriuksen vapautus. Sinä teit sen, Cissy! Nyt heidän täytyy päästä Sirius vapaaksi, meillä on todisteita.”

Epävarma hymy levisi Cissyn huulille. Hän ei tuntunut vielä oikein käsittäneen, mitä juuri oli onnistunut tekemään. Tämä olisi Siriuksen tie vapauteen.

”Mitä täällä riehutaan?” kuului kysymys takaani.

Pyörähdin ympäri. Bella oli ilmestynyt ovensuuhun Isabelle sylissään. Isabelle nyki lujasti Bellan hiuksia, mutta tämä ei tuntunut siitä lainkaan välittävän, ainoastaan katsoi meitä kysyvästi. Minä en kyennyt muuta kuin vain hymyilemään.

”Niin, mitä täällä oikein riehutaan?” Bella toisti. ”Mitä on tapahtunut?”

”Se on Peter”, sanoin ja näytin rottaa Bellalle. ”Se on Siriuksen pelastus, todiste syyttömyydestä. Cissy teki sen, löysi rotan... Mistä sinä löysit sen?”

”Se juoksi tuossa pitkin lattiaa”, Cissy sanoi. ”Alkuun säikähdin, mutta sitten huomasin mustan läikän kyljessä ja muistin sinun puhuneen jotain siihen suuntaan, että Peterillä olisi ollut sellainen. Ja minä sain sen kiinni. Minä... en edes tiedä, miten sen tein.”

”Voi Cissy-parkaa”, Bella naurahti. ”Muistikatkoksia jo noin nuorella iällä.”

”Ole sinä hiljaa!” Cissy kivahti.

”Olen, olen”, Bella hymyili ja nosti vapaan kätensä ilmaan luovuttamisen merkiksi.

”Onko täällä mitään, mihin voisin tämän laittaa?” kysyin. ”Se voi karata, ellei sitä vahdi tarkkaan. Ja sitähän me emme tahdo, sillä tämä on ainoa keino... Kyllä te tiedätte.”

Cissy heilautti taikasauvaansa ilmassa ja pöydälle putosi pieni häkki.

”Kiitos”, sanoin.

Työnsin rimpuilevan rotan häkkiin ja päätin lähteä käymään ministeriössä. Olin jo ottamassa askelta ovelle päin, kunnes pysähdyin.

”Ai niin muuten”, totesin. ”Bellalla on jotakin todella tärkeää asiaa.”

”Mitä muka?” Bella hämmentyi.

”Etkö sinä vieläkään ymmärtänyt?” hymähdin ja käännyin Cissyn puoleen. ”Bella saa vauvan.”

”Bella – mitä?!” Cissy kiljahti.

”Saa vauvan”, vahvistin.

”Onko se totta, Bella?” Cissy kysyi.

Cissy katsoi Bellaa hämillään ja kysyvästi. Bella ei kyennyt sanomaan mitään, sillä hänkään ei ollut koko asiaa vielä tajunnut.

”Mistä sinä sen tiedät?” Cissy kysyi minulta.

Silloin Bellakin sai taas äänensä takaisin.

”Niin, mistä tosiaan? Pystyitkö sinä muka selvittämään sen noin vain painelemalla minun vatsaani?” Bella kysyi. Nyökkäsin. ”Miten?”

”Unohdat nyt täysin, että minusta piti tulla hoitaja Pyhän Mungon synnytysosastolle, mutten ehtinyt, sillä sitten Amanda syntyi”, sanoin. ”Miksen siis olisi voinut sitä vatsaasi painelemalla selvittää?”

”Niin, aivan”, Bella totesi. ”Tiedätkö sinä sitten...?”

”Milloin lapsi syntyy vai?” kysyin. ”En ole aivan varma, mutta voisin arvella, että ehkä joskus tammikuun alussa.”

”Mitä minun pitää nyt tehdä?” Bella epäröi. ”Minä en tiedä... osaa...”

”Alkuun ainakin otat ihan rauhassa, etkä hermoile asiasta”, hymähdin. ”Sitten alat pikkuhiljaa totutella ajatukseen huolehtimalla Bellestä sillä aikaa, kun minä vierailen ministeriössä. Seuraavaksi kirjoitat Remukselle, sillä hänellä on aivan yhtäläinen oikeus tietää tästä. Ja ennen kaikkea – lopeta korsettien käyttö, ettei lapsi vain vahingoitu. Mutta minun pitää nyt mennä. Jos hyvin käy, Sirius vapautuu vielä tänään.”

”Onnea matkaan”, Bella sanoi.

”Sitä tarvitaan”, totesin.

Menin Bellan eteen, kiedoin vapaan käteni hänen ympärilleen ja painoin poskelle pienen, kevyen, aivan nopean suukon kuin ohimennen.

”Onnea, kultaseni”, kuiskasin. ”Olet ansainnut tämän onnen kaiken sen pahan jälkeen.”

Astuin askeleen taaksepäin. Bellan kasvot suorastaaan säteilivät, hän oli tainnut viimein tajuta asian laidan. Heilautin nopeasti kättäni, hymyilin ja pyyhälsin sitten pois huoneesta. Takanani kuulin, kuinka Cissy riensi syleilemään siskoaan.


**


Kaikki selvisi. Kun ministeriössä saatiin tietää Peterin olevan rekisteröitymätön animaagi, epäilyt heräsivät välittömästi. Näytin heille rotan, jonka he saivat tosiaan muuttumaan Peter Piskuilaniksi. Tälle juotettiin väkipakolla totuusseerumia ja hän tunnusti kaiken: olleensa Pottereiden salaisuudenhaltija, tappaneensa ne jästit. Kaiken.

Peter vietiin Azkabaniin samalla kun Sirius vapautettiin sieltä. Jäin odottelemaan Siriusta Vuotavaan noidankattilaan. Pian hän saapuikin sinne ministerin saattelemana. Siriukselle ojennettiin tämän taikasauva. Miehen kasvoista näki, että hän oli onnellinen.

Sirius katseli ihmisiä Vuotavassa noidankattilassa. Sitten hän hoksasi minut ja kiiruhti luokseni. Miehen suu levisi hymyyn, mutta Azkabanin tummat varjot vartoivat yhä valoisien kasvojen takana. Kestäisi oman aikansa ennen kuin ne kaikkoaisivat edes osittain.

Mutta siitä en nyt välittänyt. Sirius seisoi edessäni, ilmielävänä, vapaana raskaista syyllisen kahleista. Enää ei välillämme ollut kaltereita, jotka estäisivät kaiken.

Nousin hymyillen seisomaan. Sirius kietoi kätensä tiukasti ympärilleni, ja minä vastasin halaukseen. Viimein sain painaa poskeni vasten hänen olkapäätään.

Sirius hellitti hieman otettaan minusta niin että saattoi katsoa minua.

”Kiitos, Bethy”, Sirius sanoi.

Hän laittoi viimeinkin lämmenneet kätensä molemmin puolin kasvojani ja suuteli minua suoraan suulle.

Olin todellakin niin yllättynyt, etten osannut mitään tehdä. En ollut odottanut aivan tällaista kiitosta. Ei sillä, että se olisi minua haitannut.


Olen lähelläsi – Juha Metsäperä (http://www.youtube.com/watch?v=Z1tAihCHqrU&feature=related)

Sä luulet, että on tarkoitettu,
ettet onnea kohtaa
tai taivaan tähtiin on kirjoitettu,
kenen luokse tie johtaa
Miten saisin sinut uskomaan,
kaikki muuttuu vielä parempaan

Olen lähelläsi
silloin, kun et minua nää
Olen lähelläsi
vaikka kaikki muu häviää
Anna tunteen viedä vaan,
opit kyllä luottamaan
Olen lähelläsi,
en anna maailman satuttaa

Jokaista joskus on haavoitettu,
sitä elämä toistaa
Jokainen kolhu on parannettu,
haavat huominen poistaa
Joku päivä täytyy uskaltaa,
jotta voisi murheet unohtaa

Olen lähelläsi
silloin, kun et minua nää
Olen lähelläsi
vaikka kaikki muu häviää
Anna tunteen viedä vaan,
opit kyllä luottamaan
Olen lähelläsi,
en anna maailman satuttaa

Kun tiedät kaiken päälle kaatuvan,
sen hetken toivon sinun muistavan,
minut todempana kuin ketään

Olen lähelläsi
silloin, kun et minua nää
Olen lähelläsi
vaikka kaikki muu häviää
Anna tunteen viedä vaan,
opit kyllä luottamaan
Olen lähelläsi,
en anna maailman satuttaa
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 8/8)
Kirjoitti: Lumille - 17.06.2011 00:26:14
Hihi aawwawaws, bellan vauva ! ♥ aaks, mä en varmaankaan voi sanoa että yllätyin, mutta jotenkin mä olen vaan ilmeisesti niin koukussa tähän ficciin, että aaaaaww ♥♥♥ Tosi ihana päätös neljännelle osalle :) Ja Sirius ♥

En mä nyt oikeestaan osaa sanoa mitään kovin järkevää, muuta kuin että odotan viidennen osan alkua hirmusesti ja jotenkin mulle tulee aina vaan sellanen olo että voisin lukea tätä ficciä vaikka ikuisuuksiin :) hei, sä olet ihan mahtava ja sulla on ihan hirmusesti ideoita vaikka mihin (: kiitos !

Olen lähelläsi – Juha Metsäperä ♥
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 8/8)
Kirjoitti: Natural - 17.06.2011 00:30:54
Et ikinä arvaa kuka täällä!

siis pidin luvusta aivan älyttömästi. Kuvailu oli kiva ja tälleen.
Ja mitä? Bella saa vauvan!! Paitsi nyt olen jo tottunut ajatukseen Palapelisotkujen avulla ;) Mutta jotain tälläistä ajattelin jossain vaiheessa tapahtuvan.

Bethy oli kyllä ovela kun keksi tarkistaa, onko Bells raskaana vai ei.
Ja ihanaa, Sirius on vihdoin vapaa!!

Lainaus
”Voi Cissy-parkaa”, Bella naurahti. ”Muistikatkoksia jo noin nuorella iällä.”
Tämä repliikki jotenkin sopi aivan älyttöän hyvin Bellsille.

En huomannut virheitä ja teksti oli sujuvaa.

Muuta en saa aikaiseksi, anteeksi.

Kiittäen ja kumartaen,
Natural


Ps. et ois ikinä arvannu, että minä olin kommentoimassa, jos en tuohon loppuun olisi laittanut, vai mitä? :D


Ja hö, Lumille kerkes ennen mua >:( ;D
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 8/8)
Kirjoitti: Hermione Granger - 19.06.2011 14:06:08
Ihana luku! Niin paljon ehti tapahtua!

Toivottavasti Bellasta tulee vastuuntuntoinen äiti. Ja minkäköhän niminen lapsesta tulee...? Jännittävää.

Ja oli todella ihanaa, että Sirius vapautui.

Lainaus
Enää ei välillämme ollut kaltereita, jotka estäisivät kaiken.

Tuo oli todella ihana kohta.

Anteeksi, tuli sekava ja lyhyt kommentti.

Odotan innolla jatkoa.

Hermione
Otsikko: Vs: Kerran, K13 (osa 4/7, luku 8/8)
Kirjoitti: Mustetahra - 21.06.2011 23:03:13
Luin täs alusta alkaen ja en pystynyt lopettamaan. Jotenkin arvasinkin siellä Viistokujalla, että Bella olis raskaana, mut toisaalta se oli ihana yllätys. Ihanaa et Sirius saatiin vapaaksi ja Peter Azkabaniin.
Otsikko: Vs: Kerran
Kirjoitti: sennamiila - 24.06.2011 00:20:30
Lumille: Ei, sä et todellakaan voi sanoa, että yllätyit Bellan vauvasta, koska tiesit sen jo etukäteen ;) Juha Metsäperän Olen lähelläsi on ollut mulla ahkerasti kuuntelussa viimeisen noin viikon ajan ja muutenkin - ihana kappale. Ihanaa kuulla, että tykkäät edelleen :)
Natural: No itse asiassa en kyllä ikinä arvaakaan. Veikkaus: Olisiko mahdollisesti Natural-alieni? Joo, Bella saa vauvan (sieltä tulee Medeia Selena Lestrange II - eiku hetkonen, sieltähän on tulossa vauva Lupin, joten ei siitä taidakaan Medeiaa tulla ;) ). Ja kyllähän Siriuksen pitää vapaaksi päästä :) Ja ei, jos et loppuun olisi laittanut kommentin kirjoittajaa, en olisi koskaan arvannut, että Naturalhan se siellä - nopeat syövät hitaat :D
Bea: Haha, selkeesti mä olen hyvä järkyttää ja yllättää ihmisiä :D Ja kyllähän Poor thing nyt vapaaksi pääsee, kun eikös se niin ole, että häkkilinnut vapautuu ennemmin tai myöhemmin? Kai. Ainakin toivottavasti :) Hirrrmu suuret kiitokset tsempistä kirjoittamiseen, kyllä mä vielä varmaan joku päivä saan tämän valmiiksi :)
Hermione: Toivotaan kovasti Bellasta hyvää ja vastuuntuntoista äitiä. Kyllä se lapsen nimi varmaankin jossain vaiheessa selviää - jos selviää. Eihän koskaan voi tietää, jos tulee vaikka keskenmeno tai lapsi syntyy kuolleena tai... Ei, nyt mä en saa alkaa puhuu ja ajatella tämmösiä ilkeitä asioita. Bella on kokenut jo liian paljon pahaa, joten hänen on aika saada jotain onneakin osakseen :) Eikä kommenttisi ollut kyllä lainkaan sekava :)
Mustetahra: Oih, sinä täälläkin. Kiva kuulla uusista lukijoista. Jännä tosiaan, miten jotkut on arvannu sen, että Bella on raskaana ja toisia se taas on yllättänyt hirmusesti :) Tietysti Siriuksen oli pakko viimein päästä vapauteen - syytön mies sentään :)

A/N: Haha, sadistisuuteni pääsee taas esille, kun kidutan teitä siellä ruudun toisella puolella laittamalla vain viidennen osan trailerin ;) Mutta kyllä se ensimmäinen luku sitten viikon päästä tulee - lupaan ja vannon sen. Malttakaa odottaa, pienet ystäväni :D




Nyt kun asiat viimein ovat selvinneet...
”Tehän lupasitte totella Siriusta sillä aikaa, kun äiti on poissa.”

… on aikaa suhteille...
”Näinhän minä, kuinka olit korviasi myöten ihastunut häneen.”

… aikaa rakkaudelle...
”Kaikkein varminta ehkä kuitenkin olisi, että minä kantaisin sinut. Huojut siinä jo hieman sellaiseen malliin, etten luota siihen, että jalkasi sinua kantaisivat. Tai siihen, että pysyt tuossa lumimyrskyssä edes pystyssä.”

… aikaa ystävyydelle...
”Taidanpa käydä Malfoyn kartanolla vilkaisemassa, missä kunnossa on rakas sekopäämme.”

… aikaa ajatella asioita.
”Rakastitko sinä Siriusta jo silloin?”

Olivatko tehdyt päätökset sittenkään hyviä...
”Sano minulle yksikin hyvä syy, miksen luottaisi häneen.”

… vai sittenkin liian hätiköidysti tehtyjä?
”Äiti, minä tahtoisin tavata isän.”

Päätöksiä kadutaan...
”Tyttö on aivan hämillään, kun ei tunne isäänsä.”

… uusia tehdään...
”Istu alas niin voin kertoa, mitä asiani koskee.”

… kun edessä ovat viimeinkin helpommat ajat...
”Minulla ei ole mitään syytä olla luottamatta Bellaan. Kuinka sinä voit edes kuvitella sellaista? Kuinka edes kehtaat sanoa niin?”

… jos ovat.
”Muistuta sitten, ole niin kiltti, etten enää ikinä – helvetti – hanki yhtään lasta.”

sennamiila pictures ylpeänä esittää:
”Pysythän sinä sitten koko sen ajan minun vierelläni.”


Kerran, osa V

Kerran
”Sinä hourailet jo aivan omiasi, ystävä rakas.”


Uudet haasteet odottavat ottajaansa...
”Minä en nimittäin ala sinua sairaalaan kantaa.”

… kesäkuussa 2011
”Jos et tule, nirhaan sinut omin käsin.”
Otsikko: Vs: Kerran
Kirjoitti: Lumille - 24.06.2011 00:28:45
hihii, mä jo ihan tohkeissani odottelin uutta lukua, ja sitten mua vielä kiusataan laittamalla traileri, jonka jälkeen mun vaan tekisi lukea koko viides osa suoraa soittoa :D whiiiii, mutta upea traileri ja jotenkin vaan awwaawaw, nyt kun odottelee kaikkea mitä tulee tapahtumaan :) En mä mitään kovinkaan järkevää osaa sanoa muuta kuin että kiitos, nyt mä odottelen viidettä osaa vielä enemmän innolla :)
Otsikko: Vs: Kerran
Kirjoitti: Hermione Granger - 24.06.2011 14:50:22
Oo... Todella jännä traileri!  :D Odotan innolla, mitä uusi osa tuo tullessaan!

Lainaus
Uudet haasteet odottavat ottajaansa...
”Minä en nimittäin ala sinua sairaalaan kantaa.”

Tuo oli mielestäni trailerin paras kohta.

Hermione
Otsikko: Vs: Kerran
Kirjoitti: Mustetahra - 24.06.2011 23:16:12
Ooi..Hyvä traileri. Hyvää juhannusta ja laita pian eka luku
Otsikko: Vs: Kerran
Kirjoitti: Natural - 25.06.2011 13:52:58
Jeiii!

Kiva traileri, tykkäsin. Ja ei saa kiduttaa! Tahtoo ekan luvun heti nyt paikalla!
No jos jaksaisin odottaa...

Tadon tietää mitenkä asiat menevät, joten odotan innolla jatkoa!
Sori, en saa aikaiseksi oikein mitään järkevää, kun kipeä olen ja nukuttaa.

Kiittäen trailerista,
Natural

Ps. hups, olinko edes vika? :D
Otsikko: Vs: Kerran
Kirjoitti: sennamiila - 01.07.2011 16:16:42
Lumille: No voi, kylläpä mä nyt olen taas vaihteeksi ollut ihan hirmuisen julma ihminen. Paitsi että sitähän mä olen aina, joten ei siinä sinänsä mitään uutta ;) Pahoin myös pelkään, ettet voi päästä lukemaan viidettä osaa yhtä soittoa, koska siitä on tällä hetkellä ehkä noin puolet valmiina... :D
Bea: Jee, kiva kuulla, että mun pienet ystäväni odottelee siellä :) Eiköhän tuokin tässä piakkoin selvinne, mitä viidennessä osassa oikein tulee tapahtumaan, saapa nähdä, pysyttelen vielä täysin hiljaa aiheesta niin saatte jännittää. Ja kyllä Bellaan voi luottaa, ihan varmasti voi :) Kiitokset tsempistä, se tulee tarpeeseen :)
Hermione: No se on kiva kuulla, että traileri on ollut jännä - se kai tuon tarkoituskin oli, saada mielenkiinto herämään meinaan :)
Mustetahra: Jee, kivaa, että tykkäsit. Ja jatkoa tulisi tässä :)
Natural: Ei, et sä ollu lähellekään viimonen, et toki... ;) Olen pahoillani, että olen julma ihminen, joka kidutti teitä laittamalla trailerin, mutta ensimmäinen luku tulisi nyt tässä. Huu, ei kyllä ole kiva olla kesällä kipeä, mutta onneksi kuitenkin paranit :) (arvaa vaan, kuka tulee nirhaamaan sut, jos olet kipeä 13. heinäkuuta?)

A/N: Whii, senna nauttii vapaaillasta ennen huomista kenraalia ja ylihuomista ensi-iltaa... Niin ja arvatkaa vaan, kenet voi bongata ylihuomenna TV1:ltä? (vihje: ei ainakaan Kakea (tai sennaa) ) Hmm, kai se paniikki sieltä jossain vaiheessa iskee, kun tajuaa, että ensi-ilta on loppunmyyty, kaikki ne 630 paikkaa... :D





I luku
Enkeli kuunsirpillä



Istuin nojatuolissa hämärässä huoneessa. Ainoa valo sisään lankesi pienestä kattoikkunasta, joka ei kuitenkaan auttanut mitään, sillä se oli peitetty ohuilla, vihreillä verhoilla. Koko huone oli tunnelmaltaan hämyinen, mutta jollain oudolla tavalla kumman kotoisa hyväntuoksuisine suitsukkeineen ja ympäriinsä levällään olevine paperipinoineen ja koriste-esineineen.

”Tässä, kultaseni.”

Sain siron teekupin asettimineen eteeni. Kohotin katseeni ja asettelin sievän hymyn kasvoilleni katsoessani ystävääni, jota en pariin vuoteen ollut nähnyt.

Siby ei ollut juurikaan muuttunut, mitä nyt oli tullut aikuisemman näköiseksi. Hänellä oli edelleen ne vaaleat, hapsottavat hiukset, ylisuuret, paksut silmälasit, jotka saivat siniset silmät näyttämään aivan luonnottoman suurilta.

Olin tahtonut tavata pitkästä aikaa nuoruuden ystävääni. Olimme kuitenkin Sibyn kanssa olleet samalla luokka-asteella koulussa, vieläpä samassa tuvassakin. Olimme kumpikin olleet erilaisia kuin muut, jonka vuoksi olimme kai vetäneetkin toisiamme puoleemme. Paljoa aikaa emme olleet tutustumiseen tarvinneet, kun jo olimme olleet parhaat ystävät. Mutta oli minulla muukin syy tälle vierailulle. Oli kysymys, joka kaihersi mieltäni.

”Kiitos”, sanoin. Pujotin sormeni teekupin kahvaan, nostin kupin huulilleni ja otin pienen siemauksen. Lämmin neste kiemurteli sisälleni, poltteli vatsanpohjaa. ”On niin mukavaa nähdä sinua pitkästä aikaa. Viime kerrasta on ikuisuus.”

”Niin”, Siby myönsi äänellä, joka kieli lähinnä siitä, että hänen ajatuksensa vaeltelivat, kuten hän itse sanoisi, rajan tuolla puolen.

Emme tosiaankaan olleet nähneet ikuisuuksiin. Emme sen jälkeen, kun minä ja Sev olimme menneet naimisiin, muuttaneet yhteen, kun Amanda oli syntynyt. Emme sen jälkeen, kun Siby oli saanut työpaikan Tylypahkasta ennustamisen opettajana. Kaikesta päätellen hän ei ollut juurikaan poistunut tornistaan sen jälkeen, kun sinne vuosia sitten oli muuttanut.

”Siby...?” aloitin varovasti. Nainen käänsi katseensa minuun, utuinen sävy katosi hänen silmistään. ”Minun piti kysyä sinulta jotakin. Jotakin, joka nyt on jo useita kuukausia kaihertanut mieltäni.”

”Kysypä sitten”, Siby kehotti. ”Minä kuuntelen.”

”Muistatko sen ennustuksen, jonka silloin joskus teit?” kysyin. ”Siis silloin kun olin majoittanut Sevin luoksemme. Tai siis ei se ennustus tainnut olla, mutta kuitenkin. Kun sinulla oli ne kortit, joissa oli kirjaimia ja -”

”Ah, aivan”, Sibylla sanoi. ”Juuri se, kyllä minä tapauksen muistan.”

”Ja muistat kirjaimen, jonka minä sain?” varmistin. Sibylla nyökkäsi. ”Sehän oli S. S niin kuin Sev. Mutta Sev ei Bellan mukaan koskaan rakastanut minua vaan aina vain Lilya. Miten sitten tuon ennustuksen mukaan saattoi olla mahdollista, että Sev rakasti minua?”

”Olet nyt unohtanut jotakin”, Siby totesi. ”Sinä suostuit nostamaan vain yhden kirjaimen, et muuta. S-kirjaimella alkavia miehen nimiä on ties kuinka paljon maailmassa, Severus on vain yksi niistä.”

”Niin”, tajusin. ”Niin tietenkin. Mutta silti sinä sanoit tienneesi, että se on Sev.”

”En tahtonut pahoittaa mieltäsi”, Siby sanoi. ”Näinhän minä, kuinka olit korviasi myöten ihastunut häneen. Ja olin toki myös katsonut sinun tulevaisuuteesi, hänen tulevaisuuteensa, teidän yhteiseen tulevaisuuteenne ja olin nähnyt häät, jopa lapsen.”

”Amandan”, totesin. ”Olet niin kultainen, Siby, kun et tahtonut pahoittaa mieltäni sanomalla, ettei Sev oikeasti rakastanut minua. Se olisi kyllä voinut säästää minut paljolta, mutta en minä sinua moiti. Jos olisit sen ääneen sanonut, minulla tuskin olisi nyt kahta lastani Amandaa ja Belleä. Olisin jäänyt paljosta paitsi, jos olisit sillä hetkellä sen kertonut. Mutta mitä sitten luulet? Kuka mahtoi olla tuo kyseinen mies?”

”Eikö se ole sinulle jo itsestäänselvyys?” Siby kysyi. ”Et vain silloin ollut vielä huomannut sitä, mutta huomaan, että olet jo lämmennyt. Kyllä sinä sen tiedät, kun hetken aikaa sitä mietit.”

Pyörittelin sanoja päässäni. Niin, niin sen tietenkin piti olla. Olinhan jo silloinkin saanut häneltä kommenttia siitä, kuinka Sev oli vienyt hänen naisensa. Mutta olin pitänyt niitä vain vitsinä, sillä useammin kuin kerran olin kuullut hänen sellaista laukovan.

”Sirius Musta”, kuiskasin, ja Siby nyökkäsi vakuuttuneena.

Tietenkin. Miksen muka ollut sitä aiemmin tajunnut? Vasta siinä vaiheessa, kun Sirius oli joutunut Azkabaniin, kun olin nähnyt hänen vankilan kauhujen riuduttamat kasvonsa, varjot silmissä, olin tajunnut, kuinka paljon hänestä oikein välitinkään. Enemmän kuin mitä ystävistä välitetään.

”Sirius on se mies”, Siby sanoi. ”On nyt ja on aina ollutkin. Sinä et vain huomannut, olit niin nuori silloin, vain yhdeksäntoista. Mutta kyllä minä näin sen ilmeen, joka käväisi Siriuksen kasvoilla, kun sinä kerroit kihlauksestanne, sen vihan. Tietenkin, mitä muuta saattoikaan odottaa? Sirius rakasti sinua jo silloin.”

”Miksen minä koskaan tajunnut?” kyselin lähinnä itseltäni.

”Et sinä voi siitä itseäsi syyttää”, Siby totesi. ”Sitäpaitsi sinun täytyy muistaa, että jos olisit huomannut, sinulla ei nyt välttämättä olisi kahta tytärtäsi.”

”Niin”, huokaisin. ”Mutta silti. En halua edes tietää, kuinka Siriukseen on sattunut hänen vain katsoessaan sivusta, kuinka olin Sevin kanssa ja kuinka meillä oli kaikki hyvin. Mutta viimeistään tässä kuluneen vuoden aikana olen huomannut sen, mitä hän todella tuntee minua kohtaan, mitä itse tunnen häntä kohtaan.”

”Eikös Sirius ollut jossain välissä Azkabanissa?” Siby kysyi.

”Oli kyllä”, myönsin. ”Missä pimennossa sinä olet oikein elänyt? Siriushan oli vangittuna yli kolme vuotta, kunnes hänet viimein todettiin syyttömäksi ja vapautettiin. Bella ja Cissy olivat minulle suurena apuna, kun yritin hänen syyttömyyttään todistaa. Tai siis ylipäätään etsiä sitä ainoaa todistetta aiheesta. En kiellä, ettenkö useampaankin otteeseen ollut lähellä hermoromahdusta, kun mikään ei tuntunut sujuvan ja pysyttelin ikuisuuksia vain samassa pisteessä.”

”Uskon sen”, Siby sanoi.

”Mutta kaikeksi onneksi se päättyi onnellisesti, ja Sirius vapautui”, totesin. ”Cissy sai kiinni rotan, joka lopulta paljastui Peter Piskuilaniksi, joka oli ollut Lilyn ja Jamesin salaisuudenhaltija ja pettänyt heidät. Se takasi Siriukselle vapauden.”

Nostin teekupin taas huulilleni ja sillä kertaa join sen tyhjäksi. Jäljelle jäi vain epämääräinen kasa tummia teenpuruja pohjalle.

”Näytäpä sitä”, Siby pyysi.

Ojensin kupin asetteineen hänelle. Siby laski ne pöydälle eteensä, käänsi kupin ylösalaisin asettimelle, pyöräytti siinä kolmasti ympäri ja otti sitten käsiinsä. Ilahtunut, lempeä hymy kohosi Sibyn huulille hänen tarkkaillessaan kupin sisältöä.

”Täällä on sydän”, Siby kertoi ja vilkaisi nopeasti minua. ”Sinulla on luotettava ystävä, kultaseni. Apila kertoo hyvästä ja onnekkaasta tulevaisuudesta. Kuunsirppi... Kuuntele siis ystävääsi, Bethy, sillä hänen neuvonsa voi osoittautua erittäin hyödylliseksi elämäsi kannalta”, Siby henkäisi ihastuneena. ”Ja mitä täältä oikein löytyykään? Sinulla on todellinen hyvän onnen kuppi.”

”Mitä siellä sitten on?” kysyin.

”Enkeli, kultaseni, täällä on enkeli”, Siby sanoi. ”Se tietää hyviä, erittäin hyviä uutisia. Tai ehkä jopa parempia kuin vain hyviä.”

”Pystytkö sinä näkemään jostakin, meneekö Bellalla kaikki hyvin tulevaisuudessa?” kysyin.

”Bellalla?” Siby hämmentyi.

”Niin”, myönsin. ”Hän synnyttää aivan lähipäivinä, ja toivon, että kaikki menisi hyvin. Kun ei Remuskaan ole täällä. Voitko sinä jostakin nähdä sitä?”

”Sinun kupissasi on vene”, Siby sanoi hieman huolestuneena ja minusta tuntui, että hän ohitti kysymykseni täysin. Näin ei kuitenkaan ollut. ”Ystäväsi kaipaa sinua, sinun täytyy vierailla hänen luonaan mahdollisimman pian.”

”Ei kai vain mitään -” aloitin.

”Ei”, Siby sanoi. ”Ei toki. Sillä täällä on ympyrä. Se tietää vauvauutisia. Kaikki menee kyllä hyvin.”

”No se on hienoa kuulla”, huokaisin.

”Mutta voin kyllä vielä varmistaa sen”, Siby totesi ja otti pöydän alemmalta tasolta käsiinsä kristallipallon, katsoi syvälle sen sisuksiin. ”Kyllä, kyllä, hyvin se kaikki menee. Näen täällä pienen lapsen. Mutta jotakin synkkää ilmassa kuitenkin häilyy. En tiedä, mitä se on, mutta jotain siellä uhkaa onnea.”

”Sen on pakko liittyä Remuksen tehtävään”, sanoin. ”Ei se mitään muutakaan voi olla. Tiedätkö, Siby, on erittäin ahdistavaa kuulla tulevaisuudesta, kun sitten pitää koko ajan vain pysytellä varpaillaan.”

”Et arvaakaan, kuinka rankkaa toisinaan on kantaa sisäisen silmän taakkaa”, Siby huokaisi.

”Voin kuvitella”, totesin. ”Olen niin onnellinen, ettei minulla sellaista ole. Parasta taitaa olla, etten tuosta viimeisimmästä Bellalle mainitse sanallakaan. Hän muutenkin on jo ihan paniikissa vauvan vuoksi.”

”Voi olla”, Siby sanoi.

”Sinun pitäisi tulla joskus käymään”, totesin. ”Amanda on jo monta kertaa kysellyt kummitätiään. Hän on nähnyt sinut viimeksi alle vuoden ikäisenä.”

”Niin kai minun sitten pitäisi”, Siby myönsi. ”Katsellaan vaikka sitten kesällä, kun minullakin on loma ja aikaa enemmän kuin tarpeeksi. Nykyään kaikki aika vain menee, kun tulkitsen viestejä, joita saan tuonpuoleisesta.”

”Niin”, sanoin. ”Katsellaan sitten. Mutta nyt minun täytyy mennä. Neuvosi mukaisesti taidanpa käydän Malfoyn kartanolla vilkaisemassa, missä kunnossa on rakas sekopäämme.”

”Teepä se”, Siby kehotti. ”Vie minulta terveisiä kaikille, etenkin pikku-Amandalle.”

”Älä sano tuota hänelle”, hymähdin. ”Sillä Amandahan on iso tyttö, täyttää syksyllä jo neljä vuotta. Hän suuttuu, jos joku sanoo häntä pieneksi. Siksi Amanda onkin Bellan kanssa lähinnä sellaisessa viha-rakkaussuhteessa. Mutta niin, nyt minä kyllä menen. Nähdään taas.”

”Nähdään”, Siby sanoi.
Otsikko: Vs: Kerran
Kirjoitti: Lumille - 01.07.2011 22:26:39
Hei katos vaan, tännekkin on tullut jatkoa ! ja mä olen vielä oikeassa päivässä :D

Tosi kiva luku, ja mä tykkäsin kovasti siitä, kun Siby otettiin näin kanssa uudestaan mukaan :) Tämä luku jäi kovin jännästi tosta kesken (tässä taas näkyy, kuinka ilkeästi sä aina jätät meijät odottelemaan kokonaisen viikon! :D) ja muutenkin, ihana luku :)

Lainaus
Hän suuttuu, jos joku sanoo häntä pieneksi. Siksi Amanda onkin Bellan kanssa lähinnä sellaisessa viha-rakkaussuhteessa.

hihi :D aaws :)
Tää on oikeesti tosi koukuttava :D suuri kiitos vielä ja odottelua ensiviikkoon :)
Otsikko: Vs: Kerran
Kirjoitti: Hermione Granger - 02.07.2011 22:22:53
Ihanaa, uusi luku!

En juuri nyt saa mitään aikaisesksi, (mikä johtuu varmaan siitä, että on joutunut kököttämään autossa noin kolme tuntia putkeen) joten tästä tulee hyvin epäjärkevä kommentti.

Oli kiva nähdä Siby pitkästä aikaa ja nuo ennustukset olivat kiinnostavia. Toivotaan, että Bellalla menee hyvin vauvansa kanssa.

Lainaus
Neuvosi mukaisesti taidanpa käydän Malfoyn kartanolla vilkaisemassa, missä kunnossa on rakas sekopäämme.”

Ketä kummaa tuossa mahdetaan tarkoittaa?  ::)

Odotan innolla jatkoa!

Hermione
Otsikko: Vs: Kerran
Kirjoitti: Natural - 05.07.2011 23:59:31
Jee, Siby oli tässä luvussa!

Pidin kovasti. Siby oli niin oma itsensä. Ehkä pieniä poikkeuksia oli, mutta ne eivät haitanneet - oli vain kiva lisä ;)
Bethy on kiinostava hahmo, tykkään tosi paljon.

Luku oli tosi kuva ja silleen. Nuo ennustukset oli kivoja.

Sori, en saa oikein mitään rakentavaa, kun jännitän 13 päivää :D .

Kiittäen ja jatkoa odottaen,
Natural
Otsikko: Vs: Kerran
Kirjoitti: Arion - 06.07.2011 02:18:36
Mänän oon alkanu melkein kuin stalkkaa sun fikkei ;)
Mut yö aikaa lukemiselle antaa! Kirjoitat yhtä sujuvasti kuin aina, ja tää tarinan rakenne on kiva. Ihanaa, et Sirius vapautu nopeesti vankilast ja eräät, joiden "piti" vihata toisiaan ovat ystäviä tai yhdessä!
Jatkoa!
Otsikko: Vs: Kerran
Kirjoitti: sennamiila - 08.07.2011 01:00:10
Lumille: Joo, tokihan se Siby piti takaisin mukaan ottaa, koska jos hän olisi jäänyt vain ekaan osaan niin se ei olisi ollut reilua :) Ja sä sanot vai, että tuo ensimmäinen luku jäi jännästi kesken, niinkö? Odotapa vaan, kun olet tämän luvun lukenut ;)
Bea: Totta kai nyt Siby ja Bella samassa ficissä on takuuvarmaa sennaa, mitä muutakaan :D Ennustustietopläjäykset on kivoja ja noi muuten pitää sitten kanssa ihan oikeasti paikkansa (aihetta omatoimisesti opiskelleena tiedän kyllä, mistä puhun ;) ). Tietysti S-kirjaimella alkava mies oli Sirius eikä mikään Sev. Mutta kuinka moni sen ensimmäistä osaa lukiessaan arvasi? Olisi kiva tietää :)
Hermione: Jaa-a, kukakohan olisi kyseinen sekopää mahtanut olla...? Ehkäpä Bella, tuskin sillä kuitenkaan Cissya tarkoitettiin ;) Toivotaan, että Bellalla ja vauvalla tulee menemään kaikki hyvin, sillä Bella on saanut kärsiä jo aivan tarpeeksi. Huu, kolme tuntia autossa istumista on yhtä tuskaa (paitsi jos nukkuu niin kuin minä - mutta se ei ole kivaa, kun sitten tulee pikkusisko, joka lyö ja käskee herätä :D )
Natural: Joo, niinhän se Siby siellä taisi olla. Siby on kiva :) Jotenkin niin tosi herttanen ja suloinen ja kaikkea. Siby tosiaan ehkä erosi kirjojen Sibysta, mutta koska tässä ficissä nyt kaikki on muutenkin vähän nurinkurin niin eiköhän tuokin nyt mene :D Vai mitä luulet? Hei, et muuten ole ainoa, joka jännittää 13.päivää. Whii, siihenhän on enää alle viikko aikaa :)
Anturajalka93: Hei ja tervetuloa vaan tännekin suureen lukija(stalkkaaja)kuntaani :) Yö antaa aina aikaa lukea ja kirjoittaa, mutta mun pitäisi varmaan jossain välissä nukkuakin. Kun päivät menee töissä ja illat teatterilla niin niin... Yö on ainoa mahdollinen aika lukea ja kirjoittaa. No, joka tapauksessa on mukavaa kuulla, että pidät. Tässä ficissä kaikki asiat ovat vähän nurinkurin, kuten se, ettei Bella tai Lucius olekaan kuolonsyöjiä tai että Siby ei olekaan niin parantumaton angstaaja ja pahanilmanlintu ;) Ja yleensä häkkilinnuilla on tapana vapautua - kuin myös Siriuksella :)

A/N: Eräs senna on mennyt jo päivissäkin ihan sekaisin ja luuli, että nyt on vasta tyyliin keskiviikko tai torstai... Ja sitten tajusi asian laidan kuin myös sen, että sehän olisi taas uuden luvun aika :) Joten tässä, olkaapa hyvät. Tää on varmaan tähänastisen kirjottajanurani taidonnäyte, kun kirjotan asiasta, josta mulla ei (edelleenkään) ole harmainta aavistusta muuten kuin sen perusteella, mitä olen kuullut ja lukenut :D





II luku
Pilvet tummuneet



Kun saavuin Malfoyn kartanolle, oli jo ilta. Aurinko oli aikoja sitten painunut mailleen, kaikkialla vallitsi utuinen hämärä, johon omaa taikaansa loivat hiljakseen putoilevat lumihiutaleet, jotka olivat kuin kirkkaita tähtiä tummaa taivasta vasten. Tuuli oli kuitenkin sen verran yltynyt, että tiesin hentoisen lumisateen piakkoin muuttuvan todelliseksi myrskyksi.

Kotitonttu laski minut sisälle kartanoon, jossa jälleen kerran oli täysi tohina päällä. Kotitonttuja juoksenteli ympäriinsä kantaen mukanaan ties mitä erinäisistä vaatekappaleista tyynyihin ja vesilaseihin.

En edes ehtinyt riisua takkiani tai ottaa pipoa pois pääsätni, kun riensin oleskeluhuoneeseen, jossa en alkuun meinannut päästä lainkaan selville tilanteesta. Sitten Draco juoksi luokseni silmät ihmetyksestä pyöreinä ja vaaleat, tavallisesti niin siistit hiukset, joka suuntaan hapsottaen.

”Arvaa mitä?” Draco kysyi. ”Arvaa mitä kohta tapahtuu?”

”No?” kysyin.

”Minä saan toisen serkun!” Draco hihkaisi innoissaan. ”Bella-täti saa vauvan!”

”Hän – mitä?!” kiljahdin.

”Niin”, Draco vakuutti. ”Tule vaikka katsomaan.”

Draco tarttui minua kädestä ja veti mukanaan huoneen nurkkaan, jossa Bella makasi lattialle levitettyjen huopien päällä kärsien ilmeisestikin suurista kivuista. Cissy oli polvistuneena hänen vierelleen puolillaan oleva vesilasi hiukan tärisevissä käsissään, ja Lucius tarkkaili tilannetta kauempaa nojatuolistaan.

”Bethy”, Bella kuiskasi havaitessaan minut. Kävin polvilleni hänen viereensä. ”Mikset varoittanut minua etukäteen, että tämä sattuu näin paljon? Luoja, Bethy, minä kuolen kohta.”

”Etkä kuole”, sanoin. ”Sitäpaitsi siinä vaiheessa, kun saat sen pienen, tuhisevan käärön käsivarsillesi niin siinä vaiheessa kyllä kaikki kipu unohtuu. Siinä vaiheessa kipu palkitaan.”

”Silti”, Bella totesi. ”Tämä on hirveää. En kestä. Aivan kuin joku käyttäisi minuun kidutuskirousta tai vastaavaa, sattuu niin paljon. Muistuta sitten, Bethy, ole niin kiltti, etten enää ikinä – helvetti – hanki yhtään lasta.”

”Muistutan toki”, hymähdin. ”Koeta nyt vain ottaa ihan rauhassa ja hengitä syvään niin kyllä se siitä sitten helpottaa. Etenkin tuo hengittäminen on tärkeää, jotta vauva saisi happea. Jos hengität vain nopeasti ja pinnallisesti, ei happea kulkeudu tarpeeksi vauvalle. Se ei ole hyväksi, sillä vauva tuossa tapauksessa voi jopa menehtyä.”

”Kiitos erittäin paljon nyt tuostakin, Bethy”, Bella tokaisi. ”Tahdotko kertoa vielä lisää juttuja, jotka saavat minut panikoimaan entistä enemmän?”

”Mutta se on totta”, sanoin rauhallisesti. ”Kauanko sinä olet jo maannut siinä kipujesi kanssa?”

”Liian kauan”, Bella totesi.

”Pari tuntia”, Cissy sanoi. ”Siitä lähtien, kun kivut alkoivat käydä jo niin lujiksi, ettei pystyssä enää pysynyt. Mistä sinä muuten arvasit juuri nyt tulla tänne?”

”Kävin Tylypahkassa Sibyn luona teellä”, kerroin. ”Hän sitten näki minun teekupissani puruista muodostuneen veneen, joka hänen mukaansa tarkoitti sitä, että ystäväni kaipaa minua, että minun pitäisi käydä hänen luonaan. No, minä otin neuvosta vaarin ja tässä nyt olen.”

”Bethy?” Bella kysyi. ”Lähdetkö sinä minun kanssani sairaalaan?”

”Lähden, jos vain tahdot minun lähtevän mukaasi”, sanoin.

”Minä... tahdon...” Bella totesi. Hän kohotti kättään minun puoleeni, ja minä tartuin siihen rauhoittavasti.

”Sitten minä myös lähden”, lupasin.

”Kiitos, Bethy”, Bella kuiskasi. ”Sinä olet todella hyvä ystävä. Paras, mitä minulla on koko elämäni aikana ollut.”

”Niin sinäkin olet minulle”, sanoin ja käännyin sitten taas Cissyn puoleen. ”Kuinka usein hänellä nyt on tullut supistuksia?”

”No se ei ole kovin tarkkaa”, Cissy selitti. ”Mutta nyt tässä puolen tunnin ajan ehkä noin kymmenen minuutin välein. Ovat alkaneet koko ajan tulla vain säännöllisemmiksi.”

”Ehkä sitten olisi aika lähteä”, totesin. ”Bella, sinun täytyy nyt nousta ylös.”

”En minä pysty”, Bella tokaisi.

”Pakko”, sanoin päättäväisesti. ”Minä nimittäin en ala sinua sairaalaan kantaa. Ja minulla ainakin silloin, kun Amanda syntyi niin seisoma-asento auttoi, kun kivut olivat pahimmillaan. Silloin lapsi asettuu kohdussa parempaan asentoon, eikä esimerkiksi paina häntäluuta. Äläkä huoli, kyllä sinä jaloillasi pysyt. Minä tuen sinua.”

Ujutin käteni Bellan selän alle ja nostin hänet ensin istualleen. Bella kiersi oman käsivartensa harteilleni. Meni pieni hetki ennen kuin onnistuin auttamaan kivuista kärsivän ystäväni jaloilleen.

”No?” kysyin. ”Tuntuuko niin pahalta?”

”Ei oikeastaan”, Bella sanoi. ”Itse asiassa... No, enpä tiedä. Jollain tavalla ehkä hieman parempikin olo.”

”Minähän sanoin”, hymähdin.

”Niinhän sinä sanoit”, Bella myönsi. ”Ja kyllä minä nyt tällaisissa asioissa uskon kokenutta ystävääni, joka on synnyttänyt jo kaksi lasta, vaikka onkin minua kymmenen vuotta nuorempi ja josta piti tulla hoitaja Pyhän Mungon synnytysosastolle, mutta joka sitten saikin osakseen kokopäivätyön nimeltä äitiys.”

”Kannattaakin uskoa”, totesin. ”Kyllä minä jos kuka näistä asioista tietää. Ehkä minusta vielä joskus se hoitaja sinne synnytysosastolle tuleekin.”

Silloin uusi supistus teki taas tuloaan, ja Bella irvisti kivusta, painoi kätensä vatsalleen.

”Älä vielä tule”, Bella kuiskasi. ”Älä vielä tule, kultaseni. Odota vielä pieni hetki, edes siihen saakka, että pääsemme sairaalaan asti.”

”Hyvin kaikki vielä menee”, tyynnyttelin. ”Ei mitään hätää, Bella. Siby näki kristallipallostaan, että kaikki tulee menemään hyvin, joten sinun ei tarvitse ottaa mitään paniikkia tästä.”

”Luotatko sinä ennustuksiin?” Bella kysyi epäillen. ”Kuinka usein hänen ennustuksensa ovat muka todella osuneet oikeaan?”

”Tarpeeksi usein”, sanoin hivenen loukkaantuneena. ”Minä luotan täysin Sibyyn ja hänen ennustuksiinsa, olen aina luottanut, kyllä sinun se pitäisi tietää. Siby oli minun ensimmäinen ystäväni.”

”Kyllähän minä sen tiedän”, Bella huokaisi. ”Mutta voisimmeko silti pitää kiirettä? Minulla on sellainen tunne, että tämä lapsi syntyy sekunnilla millä hyvänsä.”

”Mennään, mennään”, sanoin. ”Kiirehän tässä tulee. Onneksi tosiaan kävin Sibyn luona ja keskustelumme seurauksena sekä hänen kehotuksestaan päädyin juuri parahiksi paikalle.”

Bella tarttui vapaalla kädellään minua kädestä. Pysähdyimme. Bella katsoi minua suuret silmät epätoivoisena, huulet kalvenneina ja vapisten.

”Pysythän sinä sitten koko sen ajan minun vierelläni?” Bella varmisti.

”Tietenkin”, lupasin. ”Sen vuoksihan minä mukaasi olenkin tulossa. Ja pysyithän sinäkin minun vierelläni koko sen ajan, kun Belle syntyi, joten miksikäs en?”

”Missä Belle on?” Bella kysyi. ”Missä on Amanda? Jäävätkö he nyt yksin, kun sinä lähdet minun mukaani?”

”Sinä hourailet jo aivan omiasi, ystävä rakas”, sanoin. ”Amanda ja Belle ovat tietenkin kotona Siriuksen kanssa. Eivät he yksin jää, eivät tietenkään, enhän minä nyt sellaista voisi tehdä.”

”Hylkäisitkö sinä ennemmin minut yksikseni synnyttämään kuin jättäisit tyttäresi yksin?” Bella kysyi.

”Luulen niin”, hymähdin. ”Mutta siitä sinun ei nyt tarvitse huolehtia, sillä Sirius on kotona heidän kanssaan. Enkä minä sinua hylkää, älä kuvittelekaan. Mutta mennään nyt ennen kuin oikeasti synnytät siihen.”

Lähdimme hitaasti menemään kohti käytävää.

”Heippa, Bella-täti!” huikkasi Draco, joka oli kavunnut isänsä syliin seuraamaan tapahtumia. ”Nähdään sitten, kun tulet takaisin! Sitten, kun sinulla on vauva!”

Bella heilautti voimattomana pojalle kättään. Onnistuimme pääsemään käytävään ja sitä kautta myöskin eteiseen. Cissy tuli heti jäljessämme kantaen käsissään Bellan laukkua. Bella pujotti kengät jalkaansa ja salli minun auttaa itselleen takin päälle.

”Siellä on kylmä”, sanoin. ”Viima oli luja, kun tulin ja veikkaisin, että ulkona tällä hetkellä on lähinnä jonkin sortin lumimyrsky.”

Päätelmäni osoittautuivat todeksi, kun raskas ulko-ovi aukeni. Tuuli ujelsi hurjana puissa, edes pihaa ei voimakkaan lumipyryn takaa nähnyt. Ja tuiskusta eteemme astui sään koettelema mies nuhjuisissa ja pitkän matkan kuluttamissa vaatteissaan.
Otsikko: Vs: Kerran
Kirjoitti: Lumille - 08.07.2011 01:14:34
hei, hyvinhän sä tästä selviydyit :) Jotenkin jäi vähän tuntumaan siltä, ettei oikeen uskalla sanoa vielä yhtään mitään, kun jotenkin koko luku jäi niin jännittävästi kesken (: Hihi, tää on kyllä tosi ilkeetä jättää meijät viikoksi odottelemaan, mutta ollaanhan se aina huomattu, että odotus palkitaan :D Jänskätetään Bellan puolesta ja odotellaan ensi viikkoon ja toivottavasti sitten nähdään, mitä tässä kävi :)

Mä en nyt oikeen osaa sanoa mitään kovinkaan kunnollista, muuta kun että edelleenkin seuraavaa lukua kovasti odotellen ja kiitoksia tästä luvusta (:
Otsikko: Vs: Kerran
Kirjoitti: Arion - 08.07.2011 01:17:38
Haa! Toka kommentti!
Mäki vähän mietin, et pitäis nukkuaki, mut ootan, et on sopiva hetki avata kone inspiraatiolle herättämättä vanhempia. En pääse koneelle pariin päivään, ehk ensi yön taas ;)
Mut ei hypätä epäoleellisiin enää. Sujuvaa tekstiä edelleen, mikään virhe ei ainakaan paistanut esiin. Pidin kovasti Dracosta tässö luvussa, ja ihana, et ystävät auttavat hädässä. Sirius hoitaa lapsia, kun rakastettu auttaa ystävän sairaalaan. Ootan innolla uutta lukua ja Bellan lapsen nimeä!
Otsikko: Vs: Kerran
Kirjoitti: Natural - 08.07.2011 15:49:07
Jeiii, uus luku!

Mielestäni onnistuit hyvin luvun kanssa - jos et jopa loistavasti!
Draco oli tässä luvussa jotenkin vain niin kiva, tykkäsin paljon :)

Bethy kyllä on aivan ihana ystävä Bellalle. Bethy tukee ja auttaa joka hetki ja on ystävä ja silleen. Ei voisi Bella parempaa toivoa.
Bella saa vauvan, jeei. Nyt jätit ilkeeseen kohtaan, koska tahdon tietää, mikä vauvelin nimeksi tulee ja onko hää tyttö vai poika - vai kenties kaksoset? :D Äää, haluan tietää!

Jännään kohtaan kyllä jätit, ja odotan innolla uutta lukua.

Kiittäen ja kumartaen,
Natural, joka paistuu kohta varmaan elävältä...
Otsikko: Vs: Kerran
Kirjoitti: sennamiila - 15.07.2011 01:50:35
Lumille: No, sanopa ne loput sanottavasi (mitä et viimeksi vielä uskaltanut) sitten tämän luvun jälkeen :D Hyvä jos kelpaa, koska tosissaan pelottaa, etten osaa realistisesti kirjoittaa synnytyskivuista kärsivästä naisesta..
Anturajalka93: Joo, se nukkuminen vois olla ihan kiva, mutta mikäs tässä, kun enää yksi päivä töitä, kolme teatteriesitystä ja sitten koittaa loma :) Ja Sirius hoitaa lapsia, Cissy hoitaa lapsia, kaikki muut hoitaa lapsia paitsi Bethy itse - ainakin melkein ;)
Natural: No se on hyvä kuulla, että olen onnistunut tuon luvun kanssa. Ja toivon, että sen tein myös tämän uusimman kanssa :) Bethy tosiaan on Bellalle todella hyvä ystävä, kun on aina vain auttamassa. Ja vauvoista lisää tässä luvussa ;)

A/N: Onko kaikki lomalla tai jossain, kun tuntuu jotenkin tosi autiolta? Jos näin on niin pitäkää hauska loma ja nauttikaa siitä, ettei teidän tarvitse mennä aamulla töihin tai illalla teatterille. Ei sillä, en valita - muuten kuin töistä :D Tästä luvusta toivon totisesti, ettei se kovin pahasti feilaa, sillä edelleenkään minulla ei ole omakohtaista kokemusta aiheesta.. Mutta niin, tässäpä tämä :)




III luku
Paluu



Katsoimme miestä pitkän aikaa täysin lamaantuneina, kykenemättä saamaan sanaakaan ulos. Ovi painui hitaasti kiinni hänen takanaa, lunta tippui kynnysmatolle tummasta viitasta. Sitten mies otti hupun päästään, ja näimme hänen vaaleanruskeat, hapsottavat hiuksensa, ystävälliset, meripihkan väriset silmänsä, jotka katselivat meitä ennen aikojaan vanhentuneista kasvoista.

”Remus”, Bella henkäisi. Hän laski kätensä harteiltani, meni lähemmäs miestä ja kosketti tämän poskea kuin ei olisi uskonut miehen todella seisovan edessään. Kun Bella sitten viimein tajusi asian laadun, hänen silmänsä kostuivat ja hän heittäytyi miehen kaulaan. ”Remus.”

”Minä”, Remus myönsi.

”Voi Remus”, Bella kuiskasi. ”Sinä palasit.”

Bella astui askeleen taaksepäin, katsoi Remusta ja syleili sitten taas miestä, irrottautui hetkiseksi, syleili uudestaan ja lopulta viimein painoi huulensa tämän huulille. Vilkaisin Cissya ja hymyilimme hiljaa toisillemme. Bella oli kuin ei minkäänlaisista kivuista kärsisikään.

”Pakkohan minun oli palata”, Remus lopulta sai suunvuoron. ”Kai minun sentään pitää paikalla olla, kun oma lapseni syntyy?”

”Niin”, Bella nyökkäsi kyyneliä nieleskellen. ”Voi Remus, olen niin onnellinen, että olet taas täällä. Minun oli sinua hirveä ikävä.”

”Niin minullakin sinua”, Remus sanoi.

”Saitko sinä sen tehtäväsi suoritettua?” Bella kysyi.

”Se tehtävä...” Remus yritti. ”No, sanotaanko vaikka niin, että se on vielä hieman kesken, sillä en ehtinyt -”

”Kesken?” Bella varmisti. ”Mutta Remus... Tarkoittaako se sitä, että sinä -”

”Hmm... Remus”, keskeytin ennen kuin Bella sen pidemmälle ehti. ”Sinun vaimosi synnyttää tässä aivan piakkoin, joten veisitkö hänet nyt Pyhään Mungoon?”

”Joko nyt?” Remus hämmentyi. Nyökkäsin. ”Sittenhän me lähdemmekin aivan heti. Enhän minä ehtinyt kuin pyörähtää tässä ja heti pitää jo seuraavaan paikkaan mennä. En valita, en toki. Tietenkin me menemme. Menemme heti. Sattuuko sinuun kovastikin?”

”Ei enää yhtään”, Bella sanoi. ”Sinun paluusi sai kaiken kivun kaikkoamaan.”

”No, menkäähän sitten siitä”, hymähdin. ”Cissy, Bellan laukku.”

”Aivan”, Cissy tajusi ja ojensi laukun Remukselle. ”Tässä. Paljon onnea matkaan. Ja kaikkea hyvää sinulle, siskoseni.”

”Kiitos, Cissy-kulta”, Bella hymyili. ”Kyllä kaikki vielä hyvin menee, usko pois.”

Pyörittelin huvittuneena päätäni. Kuinka paljon Remuksen paluu olikaan Bellaan vaikuttanut, eihän tämä näyttänyt enää merkkiäkään itseään koettelevista kivuista.

”Kaikkein varminta ehkä kuitenkin olisi, että minä kantaisin sinut”, Remus sanoi. ”Huojut siinä jo hieman sellaiseen malliin, etten luota siihen, että jalkasi sinua kantaisivat. Tai siihen, että pysyt tuossa lumimyrskyssä edes pystyssä.”

”Et sinä minua jaksa kantaa”, Bella tokaisi.

”Ai en vai?” Remus kysyi. Bella pyöritteli päätään. ”Sehän nähdään.”

Kevyesti Remus nosti Bellan käsivarsilleen.

”Oikein loistavastihan minä jaksan”, Remus totesi ja astui lähemmäs ovea. ”Nyt mennään.”

”Odota!” Bella huudahti, ja Remus pysähtyi. ”Bethy, sinun pitää tulla mukaan.”

”Miksi ihmeessä?” hämmästyin. ”Remus on nyt täällä, hän kyllä pitää sinusta siellä hyvän huolen. Et sinä minua enää mihinkään tarvitse.”

”Sinä lupasit”, Bella sanoi vaativasti. ”Et sinä noin vain voi pettää lupaustasi sillä tekosyyllä, että mieheni sattui juuri paikalle saapumaan ja lähtee minun kanssani sairaalaan.”

”No hyvä on”, myönnyin silmiäni pyöräyttäen. ”Mutta turha sitten edes kuvitella, että minä synnytyssaliin tulisin, kun Remus nyt on vierelläsi. Odotan ennemmin käytävällä.”

”Siitä ehdimme kiistellä sitten lisää”, Bella hymähti. ”Mutta nyt kyllä mennään, tämä tulija on kohta jo käsissä. Tiedän, ettei ole enää paljonkaan aikaa.”

Avasin oven ja laskin Bellan ja Remuksen edelläni lumipyryyn. Vilkaisin vielä kerran Cissya, joka taisi olla vieläkin aivan hämillään tapahtuneesta. Heilautin kättäni, hymyilin hänelle ja suljin sitten oven takanani. Remus ja Bella olivat jo laskeutuneet portaat alas ja odottivat nyt pihamaalla jäisen viiman lyötävänä. Riensin heidän luoksensa.

”Se on menoa nyt”, totesin.

”Niin”, Bella myönsi. ”Kai sinä sitten varmasti tulet?”

”Tietenkin”, lupasin.

”Hyvä niin”, Bella sanoi. ”Sillä jos et tule, nirhaan sinut omin käsin.”

”Kyllä minä tulen”, vakuutin. ”Heti teidän perässänne. Menkää nyt.”

Pienen räksähdyksen saattelemina Remus ja Bella kaikkoontuivat paikalta. Puristin silmäni kiinni, keskityin ajattelemaan vain Pyhän Mungon sairaalaa ja käännähdin sitten kannoillani. Hetkeksi minut valtasi puristava tunne, en kyennyt hengittämään, lähestulkoon sain jo paniikkikohtauksen, mutta sitten se hellitti, ja pystyin taas hengittämään vapaasti.

”Bethy!” Bella huuteli jostakin kauempaa lumituiskusta. Seurasin ääntä ja onnistuin saavuttamaan hänet ja Remuksen. Tartuin lapasen peittämällä kädelläni Bellan paljaaseen käteen.

”Tässä olen”, sanoin.

”Hyvä niin”, Bella huokaisi helpottuneena.

Menimme sisään sairaalaan, jossa Bella välittömästi vietiin synnytyssaliin. Aika olisi käsillä, tiesin sen. Ei varmastikaan kestäisi enää kauaa, kun vauva pääsisi maailman näkemään.

Minä jäin käytävän puolelle istumaan ja odottamaan Remuksen seuratessa vaimoaan synnytyssaliin. Hetki meni ja sitten kuulin seinän toisella puolen Bellan taas kovaäänisesti valittavan kipujaan. Siitä ei kulunut kuin muutama minuutti niin salin ovi aukeni, ja Remus pisti päänsä käytävään.

”Bethy”, hän sanoi. ”Sinun on nyt aivan pakko tulla. Bella sanoo, ettei suostu synnyttämään, ellet sinä ole hänen vieressään.”

”Niinpä tietenkin”, huokaisin raskaasti, nousin ylös ja seurasin Remusta saliin.

Bella oli vuoteella puolittain istuvassa asennossa tummat silmät tiukasti ovelle naulaantuneena. Tyytyväinen hymy levisi hänen huulilleen, kun hän näki minun astuvan sisään. Suljin oven perässäni ja kiersin toiselle puolen sänkyä, otin Bellaa kädestä kiinni.

”Tulithan sinä”, Bella sanoi.

”Pakko kai se oli”, totesin. ”Sinä et kuulemma olisi muuten suostunut synnyttämään ollenkaan.”

Bella virnisti, mutta välittömästi hymy muuttuikin kivun irvistykseksi uuden supistuksen taas tehdessä tuloaan. Hänen sormensa tiukensivat otettaan kädestäni, hän puri hampaitaan yhteen.

”Nyt, ponnista”, hoitaja kehotti. ”Tämä vauva on pian täällä.”

Bellan otsa rypistyi keskittyneenä, kun hän teki hoitajan ohjeiden mukaan. Hän koetti parhaansa mukaan hillitä itsensä. Mutta Bellan itsehillinnän tietäen, se petti aivan loppumetreillä ja ensimmäisinä sanoinaan vauvaparka sai kuulla hirvittävän kirosanojen litanian.

Sitten Bella vaikeni kuullessaan vauvan rääkäisyn. Napanuora katkaistiin, vauva pestiin ja käärittiin pieneen huopaan. Bella katseli pitkän aikaa hoitajan käsissä olevaa pienokaista täysin vaiti.

”Antakaan vauva minulle”, Bella pyysi. Hänen kätensä irtosi omastani, kun hän ojensi käsiään ottaakseen vauvan vastaan. Bella laski vauvan rintakehänsä päälle, katsoi tuhisevaa kääröä pitkän aikaa täysin vaiti. Sitten hänen kätensä kohosi suun peitoksi.

”Vauva”, Bella kuiskasi liikuttuneena, kääntyi Remuksen puoleen ja otti miestä kädestä kiinni. ”Remus, minä olen äiti. Ja sinä olet isä.”

”Niin”, Remus myönsi lempeästi hymyillen. ”Niinhän me taidamme olla. Vanhemmat tälle pienelle kaunokaiselle.”

”Bethy”, Bella henkäisi. ”Kiitos. Kaikesta. En tiedä, miten muka oikeasti pärjäisin ilman sinua. Olet ollut minulle korvaamaton apu. Sinun täytyy tulla tämän lapsen kummiksi. Sinun ja Siriuksen. Eikö vain Remus?”

”Kyllä, juuri niin”, Remus vakuutti. ”Kai te tulette?”

”Jos te vain tahdotte”, sanoin.

”Kyllä me tahdomme”, Bella vakuutti. ”En ole varmaan koskaan nähnyt mitään näin kaunista. Meidän pieni lapsemme, meidän pienokaisemme.”

”Onnea vain äidille ja isälle”, hymyilin. ”Onnea pienen tyttären johdosta.”

”Mitä sinä sanoit?” Bella kysyi.

”Onnea pienen tyttären johdosta”, toistin. ”Teidän pienokaisenne nimittäin on tyttö.”

”Tyttö”, Bella maisteli sanaa suussaan. ”Kuulitko, Remus? Meillä on tytär.”

”Kuulin kyllä”, Remus hymähti. ”Ja mikäli sinua yhtään tunnen, olet jo nimenkin ehtinyt valmiiksi miettiä.”

”Niinhän minä olen tainnut tehdä”, Bella myönsi hymyillen. Hän katseli vauvaa sylissään, silitteli hiljakseen tämän mustia hiuksia. ”Minusta Elisabeth olisi hyvä nimi. Jos se vain sinulle käy.”

”Minusta se on kaunis nimi”, Remus sanoi. ”Kaunis kuin tyttäremme. Hän on sitten siis Elisabeth.”

”Niin”, Bella nyökkäsi. ”Elisabeth Lupin. Häntä voisi kai kutsua Bethyksi. Mutta luulen, että jo sekin on tarpeeksi vaikeaa, että on olemassa Belle. Senkin kanssa tapahtuu aivan tarpeeksi sekaannuksia, joten luulen, ettemme kutsu tytärtämme Bethyksi vaan Ellieksi. Vai mitä luulet?”

”Luulen, että niin on parasta”, Remus myönsi.

”Mitä sinä luulet, Bethy?” Bella kysyi.

”Olen täysin samoilla linjoilla Remuksen kanssa”, hymähdin. ”Silloin voisi nimittäin vielä enemmän sattua sekaannuksia kuin Bellan ja Bellen kanssa.”

”Se on hyvin mahdollista”, Bella sanoi. ”Mutta Ellie on hyvä. ”
Otsikko: Vs: Kerran
Kirjoitti: Lumille - 15.07.2011 02:04:04
Hei, täähän meni hyvin, etkä sä ollenkaan feilannu tän luvun kanssa :) on toi remus kyllä aika ihmemies, kun noin täydellisellä ajotuksella pääsi tulemaan :D hihii, mutta ihanaa että hän palasi ja jotenkin vaan aaws (: Ja bella aika ihmenainen, kun noin nopeasti tuo sujui :D

Lainaus
”Bethy”, hän sanoi. ”Sinun on nyt aivan pakko tulla. Bella sanoo, ettei suostu synnyttämään, ellet sinä ole hänen vieressään.”

hihi :D Tosi sulonen ja ihana luku muutenkin, vauvat on ihania ja pikku-Elisabeth varmasti oikeen söppänä :) Hihii, tää taitaa olla joku uus ennätys, kun mulla ei tällä kertaa mennykkään miljoonaa vuotta kommentin kirjottamiseen :D mutta hei, kiitos kaunis jälleen kerran ja taas jonkun sen miljoonannen kerran mä jään tänne odottelemaan jatkoa ! :)
Otsikko: Vs: Kerran
Kirjoitti: Arion - 15.07.2011 11:28:00
”Joko nyt?” Remus hämmentyi. Nyökkäsin. ”Sittenhän me lähdemmekin aivan heti. Enhän minä ehtinyt kuin pyörähtää tässä ja heti pitää jo seuraavaan paikkaan mennä. En valita, en toki. Tietenkin me menemme. Menemme heti. Sattuuko sinuun kovastikin?”

”Ei enää yhtään”, Bella sanoi. ”Sinun paluusi sai kaiken kivun kaikkoamaan.”

Awws! Aivan loisto kohta!

Myös pidin, kun Bella pakotti Bethyn tulemaan mukaan, eikä suostunut synnyttämään ilman sitä, ja toi nimi oli aivan ihana! Jotenki sopi kuvioon! Aivan loisto! Tällä kertaa tuli ilon kyyneleitä :D
Otsikko: Vs: Kerran
Kirjoitti: sennamiila - 22.07.2011 22:12:28
Lumille: Jeejee, hyvä etten feilannut :) Katsos Bellalla sujui synnytys nopeaan kun jo Malfoylla ikuisuuden oli kärvistellyt synnytyskipujen kourissa. Ja Remus nyt vain on tuollainen ihmemies :D Totta kai pikku-Ellie on suloinen, kuinkas muutenkaan.
Anturajalka93: Ai kauhia, kun mie itketän ihmisiä.. No ei, onhan se ihan hyvä juttu. Kai. Luulisin ainakin. Kai se on hyvä juttu, itkeminen on joskus ihan kivaa :) Bella on itsepäinen kuin mikä ja olen varma, että ellei Bethy olisi Bellan käskystä tullut mukaan synnytykseen, olisi Bella jättänyt takuulla synnyttämättä ;)

A/N: On se hyvä, kun on melkein kartalla näissä viikonpäivissä. Mutta joka tapauksessa muistin tämän luvun tähän laittaa ja se on jo sentään jotakin :) Kauhean hiljaiselta vaan vaikuttaa - sekä täällä että kaikkialla muualla. Lomailkaa rauhassa, kun vielä voitte :D




IV luku
Luottamuksen arvoinen



Avasin oven ja astuin sisälle hämärään eteiseen. Jätin lumen peitossa olevat ulkovaatteeni naulakkoon, potkin nopeasti kengät jalastani. Huomasin olohuoneesta kajastavan valon, kuulin ääniä sieltä suunnasta.

”Bethy?” miehen ääni kysyi. ”Sinäkö siellä?”

”Minäpä minä”, huikkasin.

Sitten huoneesta kuului ilahtuneita riemunkiljahduksia, ja Amanda ja Isabelle riensivät minua vastaan, heittäytyivät halaamaan jalkojani. Sirius ilmestyi näkyviini heti heidän jälkeensä.

”No hei vaan”, tervehdin. ”Miten te olette valveilla vielä tähän aikaan? Sirius, sinun piti laittaa tytöt aikaisin nukkumaan. Minä oikeasti luotin sinuun. Onko tämä sinusta aikaisin? Kello on kymmenen.”

”Eivät he suostuneet menemään nukkumaan”, Sirius puolustautui. ”He sanoivat menevänsä nukkumaan vasta sitten, kun äiti tulee kotiin. En minä onnistunut suostuttelemaan heitä.”

”Olet aivan liian lepsu”, totesin. ”Amanda, tehän lupasitte totella Siriusta sillä aikaa, kun äiti on poissa.”

”Niinhän me tottelimmekin”, Amanda vakuutti. ”Olimme ihan kiltisti koko ajan, usko pois. Paitsi että Belle kiukutteli syömisen kanssa, mutta muuten. Missä sinä olit näin kauan?”

”Niin tosiaan”, Sirius sanoi. ”Kello on jo kymmenen. Mistä sinä tulet näin myöhään?”

”No siis alkuunhan olin Sibyn luona teellä”, kerroin. ”Siby muuten lähetti teille paljon terveisiä, etenkin sinulle, Amanda. Hän lupasi tulla kesällä käymään, kun koulut ovat loppuneet ja hänellä on loma. Siby kehotti minua käymään Malfoylla ja oikeastaan hyvä että menin, sillä sitten päädyinkin loppujen lopuksi Pyhään Mungoon, sillä Bella ja Remus saivat tyttären tässä pari tuntia sitten.”

”No nyt kyllä käsitän, miksi sinulla kesti”, Sirius totesi. ”Tietenkin sinun piti päästä auttamaan parasta ystävääsi.”

”Niin”, myönsin. ”Mutta oikeastaan minut pakotettiin mukaan, vaikkei Bella oikeasti minua olisi siellä edes tarvinnut.”

”Mitä tarkoitat?” Sirius kysyi.

”Remus tuli takaisin”, kerroin. ”Vain hetkeä ennen kuin lähdimme sairaalaan.”

”Remus tuli...” Sirius yritti hieman hämillään. ”Remus tuli takaisin?”

”Niin”, vahvistin. ”Remus tuli takaisin.”

Hitaasti leveä hymy ilmestyi Siriuksen kasvoille ja sitten hän kaappasi minut lujaan syleilyynsä. Olin arvannut hänen ilahtuvan suunnattomasti ystävänsä paluusta, kouluvuosiensa ainoan ystävän, joka enää oli hengissä.

Niin, aivan, Peter Piskuilan oli kuollut. Eräänä päivänä hänet oli vain löydetty kuolleena sellistään. Hän oli ollut riutunut, ja epäiltiinkin, että mies oli tyystin vain lopettanut syömisen, kuollut siihen. Lehdestä tämän kaiken olimme lukeneet. Artikkeli asiasta oli ollut pieni, ministeriö ei kai tahtonut asiasta sen enempää kertoa, ettei kukaan vain alkaisi arvostella Azkabanin karuja olosuhteita.

Mutta yhtä kaikki, Remus oli nyt kuitenkin palannut. Ainakin hetkeksi. Bellalle hän ei sitä ollut vielä suostunut kertomaan, mutta saattaessaan minua, kun olin lähdössä kotiin, hän sanoi, ettei tehtävä tosiaan ollut vielä suoritettu vaan täysin keskeneräinen. Hän kertoi joutuvansa vielä jossain vaiheessa lähtemään takaisin saattaakseen tehtävänsä loppuun, mutta olevansa vielä ainakin jonkin aikaa Bellan sekä pienen tyttärensä kanssa.

”Äiti! Äiti! Äiti!” Isabelle kiljui.

Sirius laski minut irti, ja käännyin katsomaan pientä, kesällä jo kaksi vuotta täyttävää tytärtäni, jonka tummat kiharat pomppivat samaa tahtia innostuneen tytön kanssa.

”No mitä?” kysyin.

”Saiko Bella-kummi vauvan?” Isabelle kysyi.

”Sai”, myönsin. ”Tyttövauvan.”

”Kivaa”, Amanda riemuitsi. ”Mikä on vauvan nimi?”

”Elisabeth Lupin”, kerroin. ”Eli kutsumanimeltään siis Ellie. Siitä muuten tulikin mieleeni, Sirius, että meidät halutaan lapsen kummeiksi. Minä olen jo suostunut, mutta entäs sinä?”

”Tietenkin minä suostun”, Sirius sanoi. ”Sehän on suuri kunnia.”

”Niin”, myönsin. ”Mutta nyt, tytöt, heti paikalla nukkumaan, kun ette kerran Siriusta suostuneet tottelemaan ja menemään nukkumaan silloin, kun hän käski.”

”Mutta...” Amanda mietti pitkään ja hartaasti, ”eihän Sirius edes käskenyt meitä nukkumaan.”

”Mitä?” kysyin.

”Niin”, Amanda vakuutti, ja Isabelle nyökytteli ponnekkaasti isosiskonsa vierellä.

Käänsin hitaasti katseeni Siriukseen, jonka suupieliä nyki ja joka parhaansa mukaan vältteli minua katselemalla pitkin seiniä.

”Sirius Musta”, totesin vaativasti, ja mies käänsi katseensa viimein minuun. ”Kuinka sinä saatoit? Minä oikeasti luotin, että tekisit ohjeitteni mukaan, mutta ei. Muistuta, etten enää koskaan jätä sinua lapsenvahdiksi.”

”Sen teen”, Sirius hymähti.

”Tämä ei ole naurun asia”, tokaisin. ”Oikeasti, nyt lopeta.”

”Ei ole naurun asia, ei sitten lainkaan”, Sirius sanoi täysin vakavissaan. ”Muuten vain sinua itseäsikin naurattaa. Älä naura, Bethy. Tämä ei ole naurun asia. Älä naura, älä edes kuvittele nauravasi.”

”No niin, nyt tytöt nukkumaan”, hymähdin. ”Ja Sirius, me keskustelemme tästä vielä kahden kesken.”

Nostin Isabellen syliini ja pienoisista vastusteluista huolimatta kannoin tytön hänen ja Amandan yhteiseen huoneeseen. Riisuin hänet ja puin pyjamaan.

”Amanda, pue pyjamasi -” aloitin ja käännyni katsomaan taakseni, mutten nähnytkään esikoistani missään. Olin olettanut hänen tulleen heti takanani huoneeseen, mutta ilmeisesti näin ei sitten ollutkaan käynyt. ”Amanda?”

”Niin?” kuului kysymys jostakin kaukaa.

”Nyt heti paikalla nukkumaan”, käskin.

”En tule!” Amanda huusi.

”Sirius!” huikkasin. ”Tuo Amanda nukkumaan!”

Hetken aikaa meni, sitten kuulin Amandan juoksevan huoneiden läpi nauraen karkuun miestä, joka koetti saada hänet kiinni. Lapsen helkkyvä, suloinen nauru täytti koko talon ja sai minutkin hymyilemään. Vain Isabelle näytti myrtyneeltä.

”Minä en mene nukkumaan, jos ei Amandakaan!” Isabelle ilmoitti kovaan ääneen.

”Amanda tulee nukkumaan aivan kohta”, sanoin. ”Heti kun Sirius vain saa hänet tänne.”

Eikä kulunut aikaakaan, kun Amandan kirkas nauru muuttui kiukkuisiksi huudoiksi. Vilkaisin Isabellea, joka huulet mutrussa seisoi sängyllään odottaen isosiskoaan, katse tiukasti ovelle suunnattuna. Hymähdin hiljaa itsekseni, kun Sirius ilmestyi huoneeseen kantaen rimpuilevaa Amandaa sylissään.

”Laske minut alas!” Amanda komenteli lähinnä huvittunutta miestä takoen pienillä nyrkeillään tämän rintaa. ”Nyt heti! Päästä irti! Minä en mene nukkumaan, en! Minä haluan valvoa! Tyhmä Sirius, päästä minut alas!”

”Ole hyvä, Bethy, ota tyttäresi”, Sirius totesi antaen Amandan minun syliini. ”Minä menen keräämään voimia. Hän väsytti minut täysin juoksentelemalla ympäri taloa.”

”Sinulla on vain huono kunto”, hymähdin. ”Ala sitten mennä siitä niin minä laitan tytöt nukkumaan.”

Sirius poistui. Laskin Amandan tämän omalle sängylle, pakotin pukeutumaan pyjamaan. Koko ajan tyttö kiukutteli, haukkui pyjamansa, kun kaatui pujottaessaan jalkaansa toiseen lahkeeseen, kirosi Siriuksen suohon, eikä osoittanut aikomustakaan rauhoittua.

”No niin, Amanda”, sanoin. ”Koeta nyt hieman edes hillitä itseäsi, äläkä käytä tuollaista kieltä. Mistä sinä ylipäätän olet noita sanoja oppinut?”

”Bellalta”, Amanda totesi.

”Niinpä tietenkin”, huokaisin. ”Pitääkö minun ottaa vielä Bellakin puhutteluun asiasta, millaista kieltä käytetään lasten kuullen?”

”Mitä turhia?” Amanda kysyi. ”Minä olen oppinut jo kaiken.”

”Selkeästi”, tokaisin. ”Mutta silti. Amanda, sinä olet vasta kolmevuotias. Ja kyllä Bellalta pitäisi omaakin harkintakykyä löytyä, aikuinen ihminen sentään. Vai onko hän menettänyt vähäisenkin järkensä?”

”On”, Amanda sanoi hymyillen leveästi. ”Ja Bella itse aina sanoo, ettei hänellä koskaan ole mitään järkeä ollutkaan.”

”No se on kyllä huomattu”, huokaisin. ”Mutta nyt nukkumaan. Katso nyt, miten Bellekin on jo miltei unessa. Sitten kun olet nukkunut tämän yön ja muutaman lisää kiltisti niin voit päästä katsomaan Bellan ja Remuksen vauvaa.”

Amanda pujahti nopeasti peiton alle ja painoi päänsä tyynyyn. Hän katsoi minua suurin, kirkkain silmin, jotka tulvivat uteliaisuutta. Kohotin kulmiani kysyvästi.

”Onko Ellie Bellan näköinen?” Amanda kysyi.

”On hän melko lailla”, vastasin. ”Mutta hänellä on Remuksen silmät.”

”Milloin me pääsemme näkemään hänet?” Amanda jatkoi.

”Sitten kun he pääsevät sairaalasta”, sanoin. ”Siinä voi kestää muutama päivä. Toki se hieman riippuu siitä, kuinka nopeasti Bella toipuu ja tietenkin myös vauvan voinnista. Esimerkiksi kun sinä synnyit niin olimme sairaalassa viikon ajan, koska synnyit niin paljon etuajassa, että jouduit olemaan tarkkailussa jonkin aikaa pienen kokosi vuoksi. Sitten taas kun Belle syntyi, emme olleet sairaalassa kuin pari päivää.”

”Oliko isä paikalla, kun minä synnyin?” Amanda kysyi.

”Oli”, myönsin. ”Kuinka niin?”

”Ajattelin vain”, Amanda sanoi. ”Entä sitten silloin, kun Belle syntyi?”

”Ei”, totesin. ”Silloin hän ei ollut. Mutta silloin Bella oli vierelläni. Aivan niin kuin minäkin nyt hänen.”

”Senkö vuoksi Bellasta tuli Bellen kummi?” Amanda kysyi.

”Senkin vuoksi”, sanoin. ”Mutta suurin syy siihen kuitenkin oli se, että Bella on paras ystäväni. Hänestä olisi tullut jo sinun kummisi, mutta isäsi ei oikein pitänyt Bellasta, joten Sibysta sitten tuli sinun kummisi.”

”On Sibykin kiva”, Amanda totesi.

”Muistatko sinä edes häntä?” kysyin. ”Olit alle vuoden ikäinen, kun hänet viimeksi näit.”

”En varmaankaan kovin hyvin”, Amanda sanoi. ”Mutta hän on kuitenkin minun kummini ja lähettää lahjoja aina jouluna ja syntymäpäivänä ja kirjoittelee aina välillä. Siby on kiva.”

”Niin on”, myönsin. ”Ja onhan hänkin hyvä ystäväni.”

”Oikeastaan en edes tiedä, kumpi on kivempi, Siby vai Bella”, Amanda sanoi. ”En minä osaa päättää.”

”Ole hiljaa, Amanda”, Isabelle mutisi omasta sängystään. ”Minä yritän nukkua.”

”Käykää nyt molemmat nukkumaan”, kehotin lempeästi hymyillen. Painoin kevyen suukon Amandan otsalle, jonka jälkeen kävin sen tekemässä myös Isabellelle. ”Hyvää yötä. Nukkukaa hyvin.”

”Hyvää yötä”, kuului kuorossa.

Heilautin taikasauvaani. Valot sammuivat. Poistuin huoneesta ja jätin oven takanani hieman raolleen, sen verran vain, että muuten pimeään huoneeseen pääsi edes hiukkasen valoa. Isabellella nimittäin oli lievä pimeänpelko.

Lähdin kohti oleskeluhuonetta ja käännyttyäni käytävästä huoneen ovelle lähestulkoon kiljahdin säikähdyksestä, kun silmäni peitettiin. Onneksi kuitenkin tunnistin Siriuksen, ja tytöt saivat jatkaa nukkumistaan ilman minkäänlaisia häiriöitä.

”Ihan rauhassa vaan”, Sirius hymähti. ”Tule, mutta pidä silmät kiinni.”

Sirius otti minua käsistä kiinni ja johdatti hiljaa eteenpäin. Emme me kauaa kulkeneet, tiesin meidän päätyneen oleskeluhuoneeseen, mutten ymmärtänyt, mitä salattavaa Siriuksella oikein oli.

”Nyt voit avata silmäsi”, Sirius sanoi.

Tein hänen pyyntönsä mukaani ja hämmästyin näystä, joka minua kohtasi. Sohvapöydällä paloi kaksi pitkää kynttilää viinipullon ja kahden jalallisen lasin molemmin puolin. Sirius vei minut sohvalle istumaan, tuli itse viereeni ja kaatoi viiniä laseihin, joista toisen antoi minulle.

”Jos sinä kuvittelet lepytteleväsi minut tällä niin turha toivo”, sanoin. ”Sinä et laittanut tyttöjä nukkumaan, vaikka nimenomaan käskin sinun sen tehdä. Jos luulet, että tämä korvaa sen niin et kyllä -”

Sirius painoi sormensa huulilleni, jotta vaikenisin. Katsoin häntä tiukasti silmiin, mutta lopulta hellyin kuitenkin hymyilemään. Olihan se suloista, mitä hän oli tehnyt minut lepytelläkseen, vaikken oikeasti edes vihainen ollutkaan.

”Voi sinua”, huokaisin. ”Teitkö sinä tämän minun vuokseni?”

”Tietenkin”, Sirius sanoi. ”Ja sen vuoksi, että rakastan sinua, Crista Embeth Mimieux.”

”Niin minäkin sinua”, hymähdin ja painoi suudelman Siriuksen huulille.
Otsikko: Vs: Kerran
Kirjoitti: Natural - 22.07.2011 23:04:00
Jeiii kaksi lukua jatkoa(joista toista en huomannut aiemmin)!

Luku III:
Pidin kovasti. Ihanaa, kun Bella sai vaavelin :D . Ja Bethy on ihana, kun on ystävänsä rinnalla.
Bella oli ihana, kun hän ensin vaati Bethyn mukaan Mungoon ja sitten päättäväisesti päätti olla synnyttämättä jos ei Bethy hänen vierelleen tulisi.

Osaat hyvin kirjoittaa näitä tälläisiä lukuja, vaikka ei sinulla henkilökohtaista kokemusta ole.
Virheitä en huomannut ja teksti oli sujuvaa.

Luku IV:
Tästäkin luvusta pidin. Ja Belle ja Amanda on ihanan itsepäisiä :D ! Siriuskin on ihana, jotenkin niin omaitsensä.
Tämä luku oli kerrasaan ihana!

Lainaus
Sirius poistui. Laskin Amandan tämän omalle sängylle, pakotin pukeutumaan pyjamaan. Koko ajan tyttö kiukutteli, haukkui pyjamansa, kun kaatui pujottaessaan jalkaansa toiseen lahkeeseen, kirosi Siriuksen suohon, eikä osoittanut aikomustakaan rauhoittua.

”No niin, Amanda”, sanoin. ”Koeta nyt hieman edes hillitä itseäsi, äläkä käytä tuollaista kieltä. Mistä sinä ylipäätän olet noita sanoja oppinut?”

”Bellalta”, Amanda totesi.

”Niinpä tietenkin”, huokaisin. ”Pitääkö minun ottaa vielä Bellakin puhutteluun asiasta, millaista kieltä käytetään lasten kuullen?”

”Mitä turhia?” Amanda kysyi. ”Minä olen oppinut jo kaiken.”

”Selkeästi”, tokaisin. ”Mutta silti. Amanda, sinä olet vasta kolmevuotias. Ja kyllä Bellalta pitäisi omaakin harkintakykyä löytyä, aikuinen ihminen sentään. Vai onko hän menettänyt vähäisenkin järkensä?”

”On”, Amanda sanoi hymyillen leveästi. ”Ja Bella itse aina sanoo, ettei hänellä koskaan ole mitään järkeä ollutkaan.”

”No se on kyllä huomattu”, huokaisin. ”Mutta nyt nukkumaan. Katso nyt, miten Bellekin on jo miltei unessa. Sitten kun olet nukkunut tämän yön ja muutaman lisää kiltisti niin voit päästä katsomaan Bellan ja Remuksen vauvaa.”

Amanda pujahti nopeasti peiton alle ja painoi päänsä tyynyyn. Hän katsoi minua suurin, kirkkain silmin, jotka tulvivat uteliaisuutta. Kohotin kulmiani kysyvästi.
Tämä kohta oli ihan pakko saada lainata. Tämä oli aivan mahtava! :D

Samoin myös huulile nousi hymy tässä kohdin:
Lainaus
”Sinulla on vain huono kunto”, hymähdin. ”Ala sitten mennä siitä niin minä laitan tytöt nukkumaan.”

Ja minä en ole ollut lomalla, vaan konekiellossa taas vaihteeksi, syystä X , mutta älä luulekkaan, että unohtaisin nämä sinun tekstisi! Muuten minä suutun ja minä... ööh... tuota noin... no minä teen jotain todella kamalaa.

Jatkoa odotellen, kumartaen ja kiittäen,
Natural
Otsikko: Vs: Kerran
Kirjoitti: Arion - 23.07.2011 03:31:42
Arvaa mitä? Sä oot koukuttanu mut! Mun piti olla ohikulkumatkal tääl finis, mut sitte huomasinki, et jatkoa oli, nii sit se vei uneni.
Tost luvust tuli "elävästi" mieleen, ku viime yön näin unta, et Sirius oli isäni, eikä pitäny, ku kuuli olevani Dracon kaa yhes. Nää kelmit pyörii pääs kokoajan, eipä ihme, et julkasin ekaa kertaa tääl yhen kelmifikin...

Mut asiaan! Sirius on aivan the best! (bestman!) toi Bethyn ja Siriuksen kina oli kiva, ja pidin Siriuksen ajavan takaa Amandaa, ja se lepyttelyviini oli ihana!

Tää on ihanaa lukee sun sujuvia tarinoita!

PS. Tuli melkein ilonkyyneliä, asiaan varmasti vaikutti, et veli nukkuu samas huonees mökil ollessani nyt.
Otsikko: Vs: Kerran
Kirjoitti: Hermione Granger - 23.07.2011 12:09:26
A-P-U-A! Kolme uutta lukua! Olen nyt todella, todella paljon myöhässä. Olimme Norjassa yhden viikon ja sen jälkeen en ole oikein ehtinyt käydä finissä ja... Mitä oikein selitän? Kommentoidaan mielummin ihanaa ficciäsi.

Pidin näistä kaikista uusista luvuista, mutta tämä kaikkein uusin oli ehdoton suosikkini! Sirius oli todella kiva ja hauska, samoin Amanda ja Belle. Ihanaa, että Remus palasi ja, että he saivat hurmaavaan lapsen.

Odotan innolla jatkoa!

Hermione
Otsikko: Vs: Kerran
Kirjoitti: Lumille - 23.07.2011 22:37:32
hihii, aivan ihanainen luku jälleen kerran ♥ Sirius on ihana ja Amanda ja Isabelle on ihania ja vähän kaikki on ihania :D aaws, mä olen edelleen ihan palavasti rakastunut tähän ficciin :D sä kirjottelet ihanaisesti ja kaikkea muuta, tää on vaan niin kovinkovin ihana :)

Lainaus
Koko ajan tyttö kiukutteli, haukkui pyjamansa, kun kaatui pujottaessaan jalkaansa toiseen lahkeeseen, kirosi Siriuksen suohon, eikä osoittanut aikomustakaan rauhoittua.

haha, tää oli tosi ihana kohta :D sä saat vaan niin kovin sulosen tästä, että mä aina lukiessani hihittelen tosi tyhmän näkösesti ja mun kommintit on täynnä ihana ja aww -sanoja :D hihii, mutta hei, kiitos jälleen kerran tästä sulle ja niin, näitä on aina tosi ihana lueskella :)
Otsikko: Vs: Kerran
Kirjoitti: sennamiila - 29.07.2011 00:53:13
Natural: Voi sinua, Natte rakas (huomaatko, mä oon keksinyt sulle lempinimen? :D ). Mä olen ihan varma siitä, ettei Bella olisi synnyttänyt, ellei Bethy olisi hänen viereensä tullut. Olisi jotenkin niin Bellaa päättää olla synnyttämättä, vaikka vauva on jo tuloillaan :D Amanda on itsepäinen, koska on viettänyt liikaa aikaa Bellan seurassa, ja Belle on itsepäinen, koska puolet lasta kummiinsa.. ;)
Anturajalka93: Voi ei, olen pahoillani, että olen koukuttanut sinut. Pyydän mitä nöyrimmin anteeksi :) Hihi, mä pystyn niin sieluni silmin näkee Siriuksen ajamassa takaa kolmevuotiasta punapäätä, joka kieltäytyy menemästä nukkumaan :D Ja Sirius nyt on vaan niin semmoin ihana romantikko, että pitihän sitä lepyttelyviiniä tähän ottaa.
Hermione: Hei, toivottavasti Norjassa oli kivaa. Mä olin pari kesää sitten Norjassa vajaan viikon ajan ja silloin siellä ainakin oli oikein hauskaa ja lämmintä :) Mutta niin joo, kiva kuulla, että olet pitänyt. Ja tiiätkö, mikä oli kaikkein parasta (tai no, parasta ja parasta..) siinä, että Bella ja Remus sai lapsen. Nimittäin se, että 'ensimmäisinä sanoinaan vauvaparka sai kuulla hirvittävän kirosanojen litanian' :D
Lumille: Mä huomaan, että sun kommentit on aina vähän täynnä sanoja ihana ja aww, mutta hei, ei se mitään :D Mun mielestä on kiva kirjoitella välillä vähän tämmöstä, eikä aina vaan sitä angstangstangst -juttuja. Etenkin nyt kun ei itsellä oikeen mene hyvin ja lähinnä vaan angstituttaa ja muuta niin tää on oikein kivaa vaihtelua :)
Bea: Hey you, welcome back! Kyllä niitä lukuja taisi kolme kappaletta olla. Huudetaan yhessä HALLELUUJAAH!!! Tai mitä jos huudettaisiin mieluummin vaikka NYAAAAAAH :D Mä en usko, että Bellasta välttämättä tässä ihan samanlaista äitiä tulee kuin Palapelisotkuissa, koska näiden kahden Bellan ero on sangen huomattava ;) Hyvä muuten kuulla, etten feilannut synnytyksestä kirjoittamista, sillä tosiaan ei sitä omakohtaista kokemusta aiheesta löydy (katotaan muutaman vuoden päästä uudestaan..). Bethy tosiaan taitaa olla hieman ylisuorittaja, liian kiltti, eikä oikein osaa sanoa ei. Saapa nähdä, mihin tuollainen vielä joku päivä johtaa ja omakohtaisesta kokemuksesta voisin sanoa, ettei välttämättä mihinkään kovin hyvään..

A/N: Hihihii, tuli jotenkin kiva olo, kun alkaa keskellä yötä tällaista tekstiä oikolukea (älkääkä edes kuvitelko, että vielä pariin tuntiin olisin nukkumaan menossa!). Mutta jotenkin hassua sillai, kun taustalla soi Chisun Oi, muusa ja sitten lukee tällasta ja on angstinen olo ja lähinnä vaan itkee, kun alkaa kuunnella tuon kappaleen sanoja tietyssä kohtaa ja ajatella asioita taas.. Hmh, mä oon muutenkin tainnut olla vähän hassulla päällä tällä viikolla (järjestin kirjahyllyn uuteen uskoon, piirsin paljon kuvia ja lauloin joululauluja.. tässä on nyt jotain mätää :D )




V luku
Kaunis on luoksesi kaipuu



Kaikki kuitenkin meni hyvin ja kolme päivää sairaalassa vietettyään Bella ja Ellie pääsivät palaamaan takaisin Malfoyn kartanolle. Jo samana päivänä saimme Remukselta viestin, että Bella tahtoi meidän tulevan vierailulle.

Niinpä me lähdimme matkaan. Lunta tuli edelleen taivaan täydeltä, pyry ei ollut laantunut mihinkään suuntaan muutamassa päivässä. Lumentulo peitti näkyvyyden lähes täysin, mutta onneksi matka ei ollut pitkä ja selvisimme siitä verraten hyvin.

Kartanolla Draco oli innoissaan ottamassa meitä vastaan Cissyn kanssa. Tai oikeammin sanottuna Draco oli ottamassa Amandaa vastaan.

”Hei, arvaa mitä?” Draco aloitti välittömästi astuttuamme ovesta sisään. ”Minulla on uusi leluluudanvarsi. Sain sen äidiltä ja se on kiva. Sillä voi ihan oikeasti lentääkin. Tahdotko tulla kokeilemaan?”

”En minä nyt”, Amanda sanoi. ”Minä tulin katsomaan vauvaa.”

”Niin”, Draco hymyili. ”Ellie on minun serkkutyttöni, ja minä olen saanut pitää häntä sylissäni. Bella-täti antoi Ellien eilen sairaalassa minun syliini.”

”Hmh”, Amanda tuhahti. ”Et sinä varmasti edes osannut pidellä vauvaa oikein.”

”Kyllähän varmasti osasin”, Draco väitti. ”Takuulla osasin. Enkö vain osannutkin, äiti?”

”Kyllä, kyllä”, Cissy hymähti ja pörrötti poikansa tukkaa. ”Jättäkää takkinne vain siihen kotitontuille ja tulkaa peremmälle.”

Kotitontut ottivat ulkovaatteemme hoitaakseen, ja sitten seurasimme Cissya oleskeluhuoneeseen, johon kaikki elämä tuntui keskittyneen täysin. Lucius istui omassa nojatuolissaan tavalliseen tapaansa sanomalehteä lukien. Bella oli sohvalla käpertyneenä Remuksen syliin, katseli lempeästi hymyillen edessään kehdossa nukkuvaa tytärtään.

”Bella-täti!” Draco huudahti.

”Shh, kultaseni”, Cissy hyssytteli. ”Ellie nukkuu.”

Bella pakotti itsensä irrottamaan katseensa kehdossa uinuvasta pienokaisesta. Meidät nähdessään leveä hymy levisi hänen kasvoilleen, hän nousi ylös ja tuli luoksemme. Samalla myös Remus nousi ylös ja tuli halaamaan Siriusta.

”Hei”, Bella tervehti halatessaan minua. ”Miten menee?”

”Meilläkö?” hämmästyin. ”Meillähän menee oikein loistavasti. Mutta tuntuu jotenkin, että parempi olisi kysyä, miten sinulla menee.”

”Hyvin”, Bella sanoi.

”Hyvinkö vain?” kysyin.

”Niin”, Bella myönsi ja mietti hetken. ”Tai oikeastaan ihanasti. Olen onnellinen siitä, että Remus on taas täällä ja meillä on pieni tyttäremme. Hei, Sirius. Hei, Amanda ja Belle.”

Bella laski irti minusta, kävi polvilleen lattialle ja sulki molemmat tyttäreni yhtä aikaa syleilyynsä.

”Hei vain, pikkuiset”, Bella sanoi.

”Minä en ole pikkuinen”, Amanda tokaisi ja vetäytyi kauemmas Bellasta. ”Belle on pikkuinen, minä en. Minä olen jo kolmevuotias eli en ole pieni.”

”En minäkään ole pieni, Amanda”, Isabelle sanoi ja kääntyi katsomaan isosiskoaan.

”Kyllä te molemmat olette vielä pikkuisia”, Bella hymähti. ”Dracokin on vielä pieni, joten niin olette tekin.”

”Enkä muuten ole”, Draco totesi. ”Minä olen iso poika.”

”Pieni sinä olet”, Bella sanoi. ”Et vielä edes viiden vanha. Olet pieni niin kuin Amanda ja Bellekin.”

”Minä en ole pieni!” Amanda intti. ”Äiti, Bella on tyhmä.”

”Voi sinua, Amanda”, hymähdin ja nostin tytön syliini. Amanda kietoi kätensä kaulalleni ja katsoi Bellaa pahasti. ”Mutta älä silti katso Bellaa tuolla tavalla, se ei ole kovinkaan kilttiä.”

”Mutta Bella ei ole kiva”, Amanda sanoi. ”Minä en ole pieni niin kuin Belle.”

”En minä ole pieni”, Isabelle totesi.

”Kyllä olet”, Bella hymyili. ”Minun pikkuiseni. Kummin kulta. Eikös?”

”Joo!” Isabelle innostui ja halasi Bellaa. Bella kietoi kätensä tytön ympärille ja nousi viimein ylös lattialta.

”Tahdotko sinä tulla katsomaan Ellietä?” Bella kysyi. Isabelle nyökytteli innokkaasti hänen sylissään. ”Mennään sitten. Mutta pitää olla hiljaa, koska hän nukkuu nyt.”

”Äiti, minäkin tahdon mennä katsomaan Ellietä”, Amanda kuiskasi korvaani.

”Kyllä mekin voimme sinne mennä”, sanoin ja menin Bellan vierelle kehdon luokse, jossa laskin Amandan lattialle. Tyttö kurkotti kehdon laidan ylitse nähdäkseen rauhallisena nukkuvan pienokaisen, joka tuhisi hiljaa ohuen peittonsa alla.

”Tässä on Elisabeth”, Bella kertoi Isabellelle.

”Olinko minäkin noin pieni, kun synnyin?” Isabelle kysyi.

”Olit ehkä vielä hitusen pienempi”, Bella vastasi. ”Minä nimittäin olin paikalla, kun sinä synnyit. Tosin sillä hetkellä vannoin, etten itse koskaan tulisi lapsia hankkimaan.”

”Miksi?” Isabelle uteli.

”Koska sinusta lähti niin kova ääni, että korvani melkein särkyivät”, Bella hymähti.

Isabelle vaikeni ja katsoi Bellaa räpytellen hämmentyneenä pitkiä ripsiään. Suuret, tummat silmät katsoivat naista ihmetellen.

”Kummitätisi vain huijaa sinua, Belle rakas”, sanoin. ”Ei sinusta nyt sentään niin kova ääni lähtenyt. Ainakaan läheskään yhtä kova kuin Bellasta itsestään, kun Ellie syntyi.”

”Mutta oliko minä oikeasti noin pieni?” Isabelle kysyi hämillään.

”Olit sinä”, myönsin. ”Mutta Amanda oli vielä pienempi.”

”Onko Amanda joskus ollut minua pienempi?” Isabelle hämmentyi.

”Ei oikeastaan”, sanoin. ”Mutta kun Amanda syntyi, hän oli paljon pienempi kuin mitä sinä olit, kun synnyit.”

”En minä ollut pieni”, Amanda tokaisi. ”Enkä minä nytkään ole pieni, vaikka Bella onkin tyhmä ja väittää niin.”

”Et, et”, hymähdin. ”Bella nyt vain on tuollainen. Toivoa vain sopii, että pikku-Elliestä tulee enemmän järkevän ja rauhallisen isänsä kaltainen kuin tuollainen äitinsä kaltainen sekopää.”


**


Kotimatkalla emme saaneet Siriuksen kanssa olla rauhassa hetkeäkään Amandan ja Isabellen selostuksilta. Tyttöjen suut kävivät koko ajan, kumpikin puhui toisen päälle, eikä kumpikaan juurikaan toista kuunnellut.

Kotona sama meno jatkui vain entistä hurjempana. Isabelle alkoi kuitenkin pikkuhiljaa väsyä, mutta Amandaan pikkusiskon väsymys vaikutti vain siten, että tytön ääni alkoi käydä entistä kovemmaksi, ettei toinen vain nukahtaisi. Tai mikä pahempaa, ettei hän itse nukahtaisi.

Lopulta iltapalan syötyään Isabelle nukahti syliini. Kannoin tytön hänen ja Amandan huoneeseen, puin yöpukuun ja peittelin lopuksi painaen vielä kevyen suukon pienen tytön otsalle. Koko sinä aikana hän ei herännyt.

”Hyvää yötä”, kuiskasin ja lähdin huoneesta vain saadakseni ovella vastaan unisena silmiään hieroskelevan esikoiseni. ”Oletko sinä tulossa nukkumaan?”

”Olen”, Amanda totesi. ”Minua väsyttää.”

”Nyt on kyllä ihme tapahtunut”, sanoin. ”Amanda Melody Mimieux on väsynyt ja tulee täysin vapaaehtoisesti ja omasta tahdostaan nukkumaan.”

Amanda meni edelläni huoneeseen, pukeutui yöpukuunsa ja pujahti sitten peiton alle. Polvistuin hänen vuoteensa vierelle ja hetken aikaa silittelin hiljakseen tytön punaisia hiuksia. Amanda katsoi minua vaitonaisena kuin pohtisi päässään elämää suurempia asioita.

”Äiti?” hän kysyi äkkiä

”No mitä, kulta pieni?” kysyin. ”Mitä sinulla on sydämelläsi?”

”Minä tahtoisin vain tietää, missä meidän isämme on”, Amanda kuiskasi. ”Minun ja Bellen. Kun Remus on Ellien isä, ja Lucius on Dracon isä niin kuka sitten on meidän? Missä on meidän isämme?”

”Voi kulta, kun minä en tiedä, missä hän on”, sanoin. ”Olen nähnyt hänet viimeksi aikoja sitten, kauan ennen Ellien syntymää, kun olin käymässä Viistokujalla Bellan kanssa.”

”Milloin me olemme nähneet isän viimeksi?” Amanda kysyi. ”Kun minä en muista.”

”Et sinä voikaan muistaa, kun olit vielä niin pieni”, kerroin. ”Belle ei ole nähnyt häntä lainkaan. Muutimme pois hänen luotaan ennen Bellen syntymää.”

”Miksi me muutimme pois?” Amanda kysyi.

Aloin jo tulla hieman vaivaantuneeksi ja levottomaksi tyttäreni kysymyksistä. Vaikkakin ne olivat täysin viattomia, pienen lapsen kysymyksiä, joita tämä teki, kun ei pystynyt vielä ymmärtämään kaikkea, joita tämä teki oppiakseen elämää, oppiakseen maailmasta.

”Me vain...” mietin, ”emme tulleet enää toimeen keskenämme.”

”Miksi?” Amanda kysyi.

”No...” punnitsin vaihtoehtoja ja asettelin sanojani tarkkaan. ”Sinähän muistat sen ajan, jolloin Sirius oli Azkabanin vankilassa, etkö muistakin?”

Amanda nyökkäsi.

”Mutta Sirius oli syytön. Oikea syyllinen oli Peter Piskuilan.”

”Niin”, myönsin. ”Oli periaatteessa isäsi vika, että Sirius sinne joutui.”

”Ai”, Amanda sanoi ja oli hetken hiljaa, pohti selvästikin asioita päässään. ”Ja senkö takia me muutimme pois? Koska sinä et tykännyt isästä, koska hänen takiaan Sirius joutui Azkabaniin?”

”Niin kai”, sanoin.

”Rakastitko sinä Siriusta jo silloin?” Amanda kysyi yllättäen minut täysin.

”Olimme vain ystäviä”, onnistuin kuitenkin hämmennykseltäni sanomaan.

”Okei”, Amanda totesi ja vaikeni taas hetkeksi miettimään asioita. ”Onko Sirius nyt vähän niin kuin meidän isämme, kun asumme hänen kanssaan täällä?”

”Kyllä kai”, myönsin. ”Vähän niin kuin. Mutta käy sinä nyt nukkumaan, huomenna on taas uusi päivä edessä.”

”Joo”, Amanda sanoi. ”Hyvää yötä.”

”Hyvää yötä”, hymyilin. ”Ja kauniita unia, kultaseni.”

Painoin kevyen suukon tyttäreni otsalle, nousin sitten ylös ja tein lähtöä huoneesta. Ovella vielä käännyin, heilautin taikasauvaani, ja huone pimeni. Juuri ja juuri saatoin erottaa pienen hahmon vuoteessa peiton alle käpertyneenä.

”Äiti?” Amanda kuiskasi.

”Niin?” kysyin.

”Minä tahtoisin tavata isän.”

Tuo pienen tytön hiljainen, viaton pyyntö keskeltä pimeyttä pysäytti hetkeksi koko minun maailmani.
Otsikko: Vs: Kerran
Kirjoitti: Lumille - 29.07.2011 01:25:53
aawws, Amanda on aivan tosi sulonen! Aivan ihanainen luku taas (miten tää aina alkaa näin? :D) ja draco ja amanda ja belle on aivan ihania :) Lopetus oli loistava, ja varmasti toi oisi hämmentävää kuulla, mutta jotenkin kovin kaunista :) Tuleehan noi ajatukset aina jossain vaiheessa sitten esille, ja varmaan paljon enemmän sitten kun Amanda vielä kasvaa.

ja niin, sä saat aina tänne sekaan ujutettua kaikkea hauskaa :D Mä oon huomannu aina hihitteleväni itekseni kun lueskelen näitä :)

Lainaus
”Koska sinusta lähti niin kova ääni, että korvani melkein särkyivät”, Bella hymähti.

Hihi :D Ja jotenkin vaan toi Bellan ja Bethyn ystävyys on niin kovin ihana juttu kanssa, ja varsinkin kun se noin hyvin pelaa tossa perheen ja kaiken muun rinnalla :) aaws, toi oli kanssa ihana kohta :D

ja aaws, sä olet ihana :) toivottavasti sä saat nyt noita asioita vähän järjestettyä :) hihii, ja joululaulut on ihania, vaikka joulupuu on rakennettu on varmasti oikeesti maailman masentavin laulu.. Ja sitten se joku tonttulaulu, missä lauletaan jotain siihen suuntaan kuin hetken kestää elämä, ja sekin synkkää ja pimeää.. :D okei, ehkä mä lopetan höpöttelyn joululauluista (alko muuten soimaan päässä, se kivsu porolaulu!) ja lopetan tän kommentin (oonkohan mä ehtinyt kirjottaa tätäkin puoli tuntia) tähän :) Niin ja kiitoksia vielä tästä luvusta!
Otsikko: Vs: Kerran
Kirjoitti: Arion - 29.07.2011 02:22:05
Älä turhaan pyytele anteeksi, sennamiila! Ja hyviä uutisia (vaiko huonoja?) en itkenyt tällä kertaa lukiessani. :D
Mutta oli aivan ihana luk, vaikkei Siriusta juuri ollut kuin kerronnassa ja puheessa. Toi kolmen yksi-kolme-vuotiaiden kinastelu, etteivät ole pieniä, oli aivan ihana! :D Bella oli tosiaan omaitsensä, ku sano, et kyl te ootte pieniä. Ja arvaan varmaan oikein, et Sirius oli puhumassa Remuksen kanssa iloisesti, kun naiset ja lapset keskustelivat keskenään?

Jatkoa odotellen!
Otsikko: Vs: Kerran
Kirjoitti: Hermione Granger - 29.07.2011 12:33:40
Aah, ihana luku! Olet mahtava kirjoittaja, sennamiila.

Tykkäsin tietysti luvusta aivan älyttömästi ja jäin odottamaan jatkoa innokkaasti. Etenkin loppu oli todella suloinen.

Hermione
Otsikko: Vs: Kerran
Kirjoitti: Natural - 31.07.2011 18:54:20
Haa, pääsimpäs koneelle lukemaan tämän!

Ihana luku oli. Rakastuin aivan valtavasti!
Ää, mitä minä voisin sanoa? Olen jäänyt tähän koukkuun ja rakastan tätä koko sarjaa todella paljon.

Tykkäsin lopusta todella paljon.

Aivoni lyövät tyhjää, joten voisin jättää tämän ylimääräisen sönkötyksen johonkin toiseen kertaan.
Odotan innolla jatkoa

Natural, joka kiittää ja kumartaa luvulle (ja uudelle lempinimelleen :D ) ja kirjoittajalle
Otsikko: Vs: Kerran [K13]
Kirjoitti: sennamiila - 05.08.2011 01:59:08
Lumikki: Totta kai nuo pikkuiset on kaikki kovin suloisia :) Amanda tosiaan on ehkä loppujen lopuksi sellainen hiljainen ja pohdiskeleva lapsi, joten tietenkin hän on alkanut isäänsä miettiä. Etenkin nyt, kun asia on ajankohtainen, kun Ellie on juuri syntynyt ja hänen isänsä on palannut ja näin.
Anturajalka93: Okei sitten, en pyytele anteeksi :D Totta kai Sirius ja Remus juttelivat kahdestaan naisten ja lasten häärätessä vauvan ympärillä :) Ja kun he ovat kelmeistä ainoat jäljellä olevat.. Lapsia on kiva kirjoittaa kinastelemaan. Ja totta kai Bellakin piti kinastelemaan mukaan laittaa :D
Hermione: Oi kiitoksia. Ehkä se loppu tietyllä tapaa oli sitten jotenkin suloinen, vaikka itse näen sen ennemminkin hieman haikeana :)
Natte: Kiva, kun uusi lempinimi kelpaa (et halua edes tietää, miten kauan olen sitä käyttänyt tietämättäsi.. :D ). Mukava kuulla sinun tykänneen - etenkin tuosta lopusta, josta itsekin niin paljon pidän :)
Bea: Joo, tuskinpa vaan Bellasta tässä ihan Palapelisotkuäitiä tulee :D Tiiätkö, että kun on näin paljon hahmoja, on joskus vähän hankala kirjoittaa, kun sitten joku aina tuppaa unohtumaan tai jäämään vain taustalle lukemaan sanomalehteä (en puhu Luciuksesta, en). Ja totta kai Amanda nyt on äitiinsä tullut. Belle sitten on taas enempi kumminsa kaltainen, koska tosiaan, puolet lasta kummiinsa.. ;)

A/N: Okei, tällä kertaa kuuntelen lastenlauluja. Mutta oikeastaan näissä on kyllä sellaiset sanat, ettei välttämättä lapsille avaudu aivan kaikki, vaikka lastenlaululevyltä ovatkin ja lapset näitä suurimmaksi osaksi laulavat.. Jännää. Niin ja kiitos jälleen kerran, Natte, kun kerroit, mikä päivä tänään on, sillä itse elin aivan täysin torstaissa (älynväläys! Haa, onko tänään sittenkin perjantai? Jos joku ois ollu mun huoneessa, ois varmaan nähny, miten lamppu sytty pään päällä..). Niin ja joo, mä olen oikeasti ihan tosi outo :D





VI luku
Näin kirjoitettiin sydämiin



Istuin sohvalla Siriuksen toinen käsi harteillani tuijottaen vain takassa tanssahtelevia liekkejä. En tiennyt, mitä sanoa tai tehdä. Kuulin Siriuksen puhuvan jotakin, mutten ottanut sanoista selvää. Jotakin oli tapahtunut. Jotakin, mikä oli saanut ajatukseni kaikkoamaan kauas, kauas ulottumattomiini.

”Bethy?” Sirius huhuili. ”Oletko sinä siellä?”

Hätkähdin hieman miehen heilauttaessaan kättään edessäni. Kohotin katseeni hänen harmaisiin silmiinsä. Sirius hymyili rohkaisevasti.

”Mitä mietit?” hän kysyi. ”Olet ollut aivan omissa maailmoissasi siitä lähtien, kun veit tytöt nukkumaan. Mikä on?”

”Minä vain mietin”, sanoin. ”Amanda on alkanut pohtia, kuka on hänen isänsä, kun kaikilla muilla on isä, mutta hänellä ja Bellellä ei. Niin minä vain...”

Ääneni haipui kuulumattomaksi.

”Niin mitä?” Sirius kehotti jatkamaan.

”Koetin selittää asian hänelle parhaani mukaan”, kerroin. ”Luulen, etten kuitenkaan kunnolla osannut kertoa esimerkiksi syytä erollemme. Se oli vain niin vaikeaa. Amanda on vasta hieman päälle kolmevuotias, mutta tajuaa asioita oikeastaan pelottavan hyvin.”

”Mitä sinä nyt tällä oikein ajat takaa?” Sirius kysyi.

Vedin syvään henkeä.

”Amanda tahtoo tavata isänsä”, totesin.

Sirius tutkaili hetken aikaa totisia kasvojani täysin vaiti. Tiesin hänen käyvän läpi päässään juuri ilmoille päästämiäni sanoja, sanoja, jotka voisivat muuttaa koko elämämme, koko tulevaisuuden.

”Sitten hänen kai...” Sirius mietti, ”pitäisi tavata isänsä.”

”Oletko sitä mieltä?” kysyin.

”Olen”, Sirius sanoi. ”Luulisin ainakin.”

”Mutta entä jos minä en tahdo tavata häntä?” kysyin. ”Entä jos edelleen vihaan häntä sen vuoksi, mitä hän teki? Mutta toisaalta sitten taas... kyllähän tytöillä pitäisi olla oikeus tuntea isänsä. Sekä isällä tyttärensä. En vain vieläkään kykene sulattamaan sitä, mitä hän teki.”

”Ymmärrän kyllä”, Sirius totesi. ”Minä en ole koskaan antanut, enkä koskaan tule antamaankaan sitä anteeksi Ruikulille. Sen saamarin kuolonsyöjän vuoksi James ja Lily kuolivat, ja Harry jäi orvoksi ja ties mitä muuta.”

”Hän sanoi vaihtaneensa puolta siinä vaiheessa, kun kuuli tiedät-kyllä-kenen alkavan etsiä heitä”, sanoin.

”Mutta vaihtoiko hän todellisuudessa?” Sirius kysyi. ”Entä jos hän pysyikin Voldemortin puolella loppuun saakka, mutta esitti ja sanoi vain muuta?”

”Hän rakasti Lilya aina”, huomautin. ”Lisäksi Dumbledore luottaa häneen.”

”Sinä puolustat häntä”, Sirius tokaisi. ”Puolustatko sinä tosiaan miestä, joka ei koskaan kertonut sinulle koko totuutta, jonka vuoksi ystäväsi kuolivat?”

”En”, sanoin. ”Nuo ovat vain tosiasioita, joita kerroin. Hän rakasti Lilya aina, ja jos Dumbledore kerran luottaa häneen niin...”

”Silti”, Sirius totesi. ”Kerran kuolonsyöjä, aina kuolonsyöjä. Dumbledore on voinut erehtyä Snivelluksen suhteen. Häntä kiehtoi pimeä taikuus jo kouluaikana, joten ei ollut ihmekään, että hänestä tuli yksi heistä. Minä oikeasti halveksin häntä täydestä sydämestäni. Hän on pelkkä säälittävä raukka, joka pyörii itseään suurempien ja parempien jaloissa. Aivan kuten Matohäntäkin.”

Jo pelkästään Siriuksen äänensävy toi ilmi sen, kuinka paljon häntä oikeasti suututti ja kuinka paljon hän näitä kahta miestä vihasi. Miehiä, joiden vuoksi hänen paras ystävänsä vaimoineen oli kuollut. Miehiä, joiden valintojen vuoksi hänen kummipoikansa oli orpo. Miehiä, joiden vuoksi hän oli joutunut syyttömänä virumaan Azkabanissa pienen ikuisuuden.

”Niin”, myönsin. ”En minäkään voi sanoa heistä liiemmin pitäväni.”

”Matohäntä oli vielä kaiken huippu”, Sirius tokaisi. ”Minä luulin, me kaikki luulimme häntä ystäväksi, ja heti tilaisuuden tullen hän käänsi meille selkänsä. Meidän olisi pitänyt tajuta, mutta emme me tietenkään... Hän osasi olla vakuuttava niin tahtoessaan. Ja hän oli aina pelokas. Mutta jos minä nyt saisin hänet käsiini, taittaisin häneltä niskat nurin. Minä -”

”Rauhoitu, Sirius”, tyynnyttelin. ”Peter on kuollut, et voi tehdä enää mitään.”

”En niin”, Sirius huokaisi pettyneenä. ”Mutta me emme nyt puhuneet hänestä vaan siitä, että tyttäresi tahtoo tavata isänsä. Mitä sinä itse siitä ajattelet?”

”En oikein tiedä”, sanoin. ”Minun pitää vielä miettiä asiaa.”


**


Vain pari päivää keskustelumme jälkeen olin Cissyn kutsusta matkalla Malfoyn kartanolle. Ollessani jo lähestulkoon määränpäässäni näin tumman hahmon tulevan lumipyryssä minua vastaan. Lunta tuli kuitenkin niin sakeaan, etten kyennyt hahmoa tunnistamaan ennen kuin hän oli aivan kohdallani.

”Remus”, hämmennyin. ”Hei. Minne sinä olet menossa?”

”Hei Bethy”, Remus tervehti vähintäänkin yhtä hämmentyneenä. ”Ja minne minä...? En oikeastaan minnekään, kunhan vain kävelen.”

”Tiedätkö, etten minä oikein usko tuota”, totesin. ”Nytkö sinä olet jo lähdössä pois?”

Remus painoi päänsä ja nyökkäsi lyhyesti.

”Meille tulee ikävä sinua”, sanoin. ”Etenkin Bellalle.”

”Niin”, Remus huokaisi hiljaa.

”Mitä nyt?” kysyin. ”Kai Bella tietää, että sinä lähdet? Kai sinä olet hyvästellyt hänet?”

”Ei”, Remus sanoi. ”En ole. Ellienkin hyvästeleminen otti niin koville. Minä en pysty siihen, Bethy. Minä en vain kykene hyvästelemään Bellaa. Jos sen tekisin, minun olisi pakko jäädä. En kestä nähdä hänen itkuisia silmiään tai onnettomia pyyntöjään, kun hän pyytää minua jäämään.”

”Miksi sinun sitten ylipäätään täytyy lähteä?” kysyin.

”Heidän henkensä on vaarassa”, Remus totesi. ”Etenkin Bellan, enkä voisi koskaan antaa itselleni anteeksi, jos heille jotakin kävisi. Minun täytyy lähteä. En voi jäädä pidemmäksi aikaa, sillä uhka on koko ajan olemassa. Bethy, ole niin kiltti ja kerro Bellalle, että rakastan häntä ja Ellietä ylitse kaiken, enkä tahdo minkään satuttavan heitä, jonka vuoksi minun täytyi lähteä. Lähteä tuhoamaan vaara, joka heitä uhkaa.”

Pysyttelin vaiti tutkien pää kallellani Remuksen murheellisia kasvoja, anovia silmiä.

”Bethy, minä pyydän”, Remus sanoi hiljaa. ”Lupaathan kertoa?”

”Minä lupaan”, myönnyin.

”Kiitos”, Remus henkäisi ja halasi minua sitten pitkään. ”Minun täytyy nyt mennä.”

”Mene vain”, sanoin. ”Ja suoritakin tehtäväsi sitten kunnialla loppuun tai Bella ei ikinä tule antamaan sinulle anteeksi sitä, että lähdit ilmoittamatta hänelle.”

”Sen teen”, Remus lupasi.

Sitten Remus käänsi selkänsä ja katosi lumipyryyn. Minä sen sijaan jatkoin matkaani, ja Cissy olikin jo ottamassa minua vastaan Malfoyn kartanon eteishallissa.

”Missä Bella on?” olivat ensimmäiset sanani. ”Minulla on hänelle tärkeää asiaa.”

”Huoneessaan luulisin”, Cissy sanoi. ”Hän on ollut tänään niin kovin väsynyt, että luulen hänen nukkuvan päiväunia Ellien kanssa samaan aikaan.”

”Minä menen sinne”, totesin.

”Selvä”, Cissy sanoi hieman hämillään. ”Bethy, mitä on käynyt?”

”Remus lähti”, vastasin.

”Remus... lähti?” Cissy varmisti.

”Lähti, lähti”, vakuutin. ”Bellan täytyy saada tietää, sillä Remus ei kyennyt hyvästeihin.”

”Niin”, Cissy myönsi. ”Niin tietenkin. Mene ihmeessä.”

Nyökkäsin ja sitten olinkin jo matkalla kohti yläkertaa. Riensin nopeasti käytävää pitkin ja pysähdyin vetämään henkeä vasta Bellan huoneen oven edessä. Koetin rauhoittaa itseni ennen kuin astuisin sisään. Lopulta painoin käteni ovenkahvalle, avasin oven ja astuin sisään huoneeseen.

Bella nukkui levollisena sängyllään autuaan tietämättömänä miehensä lähdöstä. Ellien häkkisänky oli ikkunan alapuolella. En voinut estää pientä hymyä kohoamasta huulilleni, kun tunnistin sen samaksi häkkisängyksi, jossa Amanda ja Isabellekin olivat nukkuneet minun ollessani vielä majoittautuneena Malfoyn kartanolle.

Astelin hitaasti Bellan sängyn vierelle ja istuuduin sen reunalle. Laskin toisen käteni varovasti naisen kiharoiden sekaan ja silittelin niitä hiljakseen. Bella raotti unisena silmiään.

”Bethy”, hän mutisi. ”Mitä sinä siinä teet?”

”Tulin vain juttelemaan sinun kanssasi”, kerroin. ”Mutta nuku vain, olet niin väsynyt.”

”Ei”, Bella sanoi. ”Puhu sinä vain, kyllä minä pysyn tarpeeksi hereillä kuullakseni kaiken. Luulisin ainakin.”

”Hyvä on sitten”, huokaisin. ”Remus lähti.”

”Remus – mitä?!” Bella kiljahti ja ponkaisi istualleen. ”Bethy, mitä sinä sanot?”

”Että Remus lähti”, totesin.

”Ei, ei hän voinut”, Bella kieltäytyi uskomasta. ”Eihän hän edes maininnut siitä mitään missään vaiheessa. Älä valehtele minulle, Bethy. Ei Remus olisi voinut lähteä noin vain, jättämättä hyvästejä.”

”Sehän siinä juuri onkin”, sanoin. ”Remus ei kyennyt jättämään hyvästejä sinulle, Bella. Hän ei olisi pystynyt lähtemään, jos olisi joutunut kuuntelemaan pyyntöjäsi olla lähtemättä. Remus pyysi minua sanomaan, että hän rakastaa sinua ja Ellietä ylitse kaiken, eikä voisi koskaan antaa itselleen anteeksi, jos teille jotakin sattuisi. Teidän vuoksenne hän tämän tekeekin. Hän ei tahdo teitä satutettavan, sillä on olemassa joku, joka tahtoo teille pahaa.”

”Mutta...” Bella yritti. ”Ei Remus ole voinut lähteä. Ei hän... Ei hän...”

Bellan ääni murtui kyynelten ottaessa hänet valtaansa. Hän kietoi kätensä ympärilleni kuin turvaa hakien, ja minä vastasin halaukseen. Bella painautui minua vasten, laski päänsä olkapäälleni. Silittelin hiljaa hänen itkun voimasta tärisevää selkäänsä.

”En minä tahdo, että Remus on taas poissa”, Bella sai itkultaan sanotuksi.

”Ei meistä kukaan sitä halua”, sanoin. ”Mutta hänen oli pakko, sillä hän rakastaa sinua ja Ellietä niin paljon, että on valmis antamaan kaikkensa teidän puolestanne.”

”Hän on silti poissa, eikä koskaan voi tietää, milloin hän palaa”, Bella kuiskasi. ”Vai palaako hän ylipäätään ollenkaan?”
Otsikko: Vs: Kerran [K13]
Kirjoitti: Natural - 05.08.2011 02:10:36
Heei

Todella hyvä luku, pidin kovasti.
Ja totta kai minä sinua autan, jos et tiedä mikä päivä on.

Yääh, Remus lähti, eikä! Bellalla ei ole nyt ketään (Bethyä ei sitten nyt lasketa- eikä Ellietä)!
Ja Cissy oli jotenkin tosi kiva tässä. Tai siis silleen jännästi.

Plääh, mua väsyttää niin kamalasti, etten mä edes tiedä mitä mä ajattelen. Tykkäsin tästä niin paljon ja kovin, eikä virheitä näkynyt ja teksti oli sujuvaa.

Odotan innolla jatkoa.

Kiittäen ja kumartaen,
Natte
Otsikko: Vs: Kerran [K13]
Kirjoitti: Lumille - 05.08.2011 02:13:56
musta alkoi jotenkin kummasti tuntua siltä, että voisi olla ihan fiksua tulla lukemaan tämä aamulla vielä uudestaan (mietin ainakin vaikka kuinka kauan miten voi lähettää viestin, kunnes tajusin etten mä ollut edes kirjautunut sisään) mutta siis joka tapauksessa :D Voi Bella-raukkaa, ja niin, tohon Amandan kysymykseen oltiin varmaankin muutenkin jo varauduttu ennemmin tai myöhemmin :)

Musta alko pikkuhiljaa tuntumaan, että tästä kommentista tulee aika turhanpäivänen :D Ja hei, et sä outo ole, ainakaan hirmuisen outo, mutta mitäpäs pahaa on outoudessa, sitähän me kaikki ollaan.. :) ja lastenlaulut on aivan ihania ! whii, mutta toivottavasti ei nyt tullut ihan mitään sekavuuksia tähän kommenttiin, kiitos tästä luvusta ja yleensäkkin siitä, että saadaan tätä ficciä lukea :)
Otsikko: Vs: Kerran [K13]
Kirjoitti: Arion - 05.08.2011 21:52:32
No, nyt sä teit sen taas... Lopussa tietenkin kyyneleet ottivat vallan. Tunteet tarinoissa ja elokuvissa tarttuu melkein aina muhun, kun Bella itki, minä itkin (korjaus: kyynelehdin) ja sit ku Bella sano, et jos Remus ei enää palaisikaan... nyyh, -sniff-.


”Hei Bethy”, Remus tervehti vähintäänkin yhtä hämmentyneenä.

Pieni pilkkuvirhe, josta olen varmaan aikaisemmin maininnut, ehkä toisessa tarinassasi:
"Hei, Bethy", - noin se kuuluisi olla. Se on se, kun puhutellaan jotakuta, niin se erotetaan pilkuin...

Jatkoa!
Otsikko: Vs: Kerran [K13]
Kirjoitti: sennamiila - 12.08.2011 00:45:34
Natte: Jee, kiva kun jaksat autella mua, kun näin lomalla menee ihan sekasin päivistä.. ;) Niin, Remus lähti valitettavasti, ja Bella on ihan masentunut. Mä voisin mennä vaikka halaamaan sitä :)
Silli: Siulla on taas uusi lempinimi, Lumille :D Ja joo, mä huomaan, että oot ollu vähän väsyny ja pihalla kaikesta. Tietenkin Amandan kysymykseen oli varauduttu, mutta Bethy ei ehkä ajatellut sen tulevan näinkin pian, Amanda kuitenkin on vasta kolmevuotias. On kivaa olla outo :)
Anturajalka93: Voi ei, taas mä itketän sua. Mä en itte kauheesti itke kirjotuksia lukiessani, mutta elokuvat onkin sitten asia erikseen.. Joskus tosin, kun on itse jotakin kirjoittanut, on alkanut itkettää, kun eläytyy niin vahvasti niihin hahmon tunteisiin. Ja kiitoksia pilkkuvirheen bongaamisesta :)
Bea: Kyllä, Bethy on erittäin ahdistunut, kun ei oikein tiedä, mitä pitäisi tehdä. Ja Bella on ihan maassa, poor thing.. Remus rakastaa Bellaa ja Ellietä niin paljon, että lähti. Eiköhän tuo uhkaava tyyppi jossakin vaiheessa vielä selviä. Ehkä. En oo vielä kirjottanu niin pitkälle, joten en sano mitään :D

A/N: Whii, täällä taas! Ja arvatkaa mitä? Tiedän jo, montako lukua tässä osassa tulee olemaan, koska pitkien ponnistelujen ja lähestulkoon hermoromahduksen jälkeen sain tämän osan kirjoitettua valmiiksi :) Eli yhdeksänlukuinen tästä tulee - toisin sanoen näemmä kaksi lukua vielä jäljellä. Ja sitten tapahtuu jotakin hyvin jännää. Yritän suojata aivojani ylikuumenemasta.. :D




VII luku
Tuskan kuuli tuuli vain



Talvi alkoi hiljakseen muuttua kevääksi, enkä tehnyt mitään asiaa jouduttaakseni. En kirjoittanut, en puhunut aiheesta kenenkään kanssa. Ainoa mitä saatoin tehdä, oli seurata sivusta, kuinka Amanda toisinaan kateellisena katseli Luciusta ja Dracoa. Tiesin hänen olevan onneton, koska hänellä ei isää ollut, vaikka olihan Sirius hänelle eräänlainen isähahmo. Omaa isää ei silti mikään korvannut. Minulle teki pahaa vain katsella sitä vierestä.

Eräänä huhtikuisena päivänä viimein otin itseäni niskasta kiinni ja kirjoitin Seville kirjeen, jossa mahdollisimman hienovaraisesti ehdotin tapaamista vailla pienintäkään taka-ajatusta.

Meni muutama päivä ja vastaus tuli. Ja ennen kuin ehdin edes huomata istuin jo Vuotavan noidankattilan nurkkapöydässä väännellen hermostuneena käsiäni. Koko päätökseni epäilytti minua yhäkin, mutta tehty mikä tehty. Ja kai se näin olisi parasta. Tyttöjen vuoksi.

”Hei”, kuului hiljainen tervehdys edestäni.

Kohotin katseeni ja näin Sevin. Häntä hermostutti kenties jopa enemmän kuin minua, epäröinti näkyi selkeänä silmissä.

”Tahdoit tavata minut”, Sev sanoi.

”Niin”, myönsin. ”Istu alas niin voin kertoa, mitä asiani koskee.”

Sev teki työtä käskettyä. Hän istuutui minua vastapäätä. Pitkän aikaa olimme täysin vaiti, välttelimme katsekontaktia. Tartuin teekuppiini ja otin siitä pienen siemauksen kuin rohkaisuksi. Se toimi ja viimein pakottauduin katsomaan Seviä silmiin.

”Olen ajatellut asioita...” aloitin, mutta tulin toisiin aatoksiin ja vaikenin kesken lauseen. ”Tai siis satuin juttelemaan Amandan kanssa yhtenä iltana pari viikkoa takaperin. Hän on alkanut pohtia, kuka on hänen isänsä, sillä kaikilla muilla on isä, mutta hänellä ei.”

Olin hetken aikaa vaiti, annoin Sevin rauhassa sulatella tätä tietoa. Koko ajan tunsin ilmassa häilyvän levottoman odotuksen. Mutta Sev ei hoputtanut minua, ei ollut koskaan hoputtanut, eikä hoputtanut nytkään.

”Ehkä...” yritin. ”Ehkä hänelle olisi parasta tavata isänsä. Tyttö on aivan hämillään, kun ei tunne isäänsä. Minä luulen, että tämä on paras – tai oikeastaan ainoa – ratkaisu. Vai tahdotko sinä edes tavata tytärtäsi?”

”Tietenkin tahdon”, Sev sanoi. ”Mutta Bethy -”

”Minä parhaani mukaan yritän antaa sinulle valheesi ja petturuutesi anteeksi”, totesin. ”Se tulee olemaan vaikeaa, mutta minä kuitenkin yritän. Teen sen vain ja ainoastaan tyttöjen vuoksi. En sinun tai itseni tai kenenkään muunkaan. Vain tyttöjen.”

”Tyttöjen?” Sev kysyi.

”Enkö minä kertonut?” hämmästyin. Sev pudisteli päätään. ”Sinulla on kaksi tytärtä.”

Sanani lamaannuttivat Sevin täysin. Hän aukoi suutaan kuin kala kuivalla maalla saamatta aikaiseksi pienintäkään ääntä. Odotin kärsivällisesti, jotta hän saisi puhekykynsä takaisin.

”Kaksi... tytärtä...?” Sev viimein sai kysytyksi.

”Aivan”, myönsin.  ”Huomasin olevani raskaana jonkin aikaa eromme jälkeen. Tyttäresi Isabelle Kathleen syntyi 22. päivä kesäkuuta. Hänellä on sinun silmäsi. Niin, ja hiuksesi. Kiharat tosin, mutta kuitenkin.”

”Isabelle Kathleen...” Sev kuiskasi.

”Kai sinä olet valmis tähän?” kysyin. ”Valmis kohtaamaan molemmat tyttäresi?”

”Tietenkin minä olen”, Sev vakuutti. ”Mutta missä... milloin...?”

”Sopisimmeko tapaamisen huomiselle Irvetan eteen?” ehdotin. ”Jos se siis vain käy sinulle.”

”Kyllä se käy”, Sev sanoi. ”Minulle kävisi vaikka heti, mutta maltan odottaa huomiseen. Kiitos, että teet tämän, Bethy. Kiitos, että annat minulle pahimman sortin virheeni anteeksi.”

Kurtistin kulmiani hämmästyneenä ja pudistelin sitten hiljaa päätäni. Sev katsoi minua kysyvästi. Hän ei selvästikään ollut kuunnellut tarkasti, mitä olin sanonut tai sitten ei vain ollut oikeasti sitä ymmärtänyt.

”Ei”, sanoin. ”En minä ole vielä antanut anteeksi sinulle. Mutta minä yritän. Pahoin kuitenkin pelkään sen jäävän vain yritykseksi.”

”Mitä tarkoitat?” Sev hämmentyi.

”Juuri sitä”, totesin. ”Sev, minä tiedän, että sinä rakastit aina vain Lilya. En ymmärrä sinua. Miksi edes ylipäätään tahdoit minun kanssani naimisiin, jos rakastit vain häntä? Senkö vuoksi, kun minä olin hänen näköisensä, olen yhäkin?”

”Ei, Bethy”, Sev sanoi. ”Kyllä minä sinua rakastin. Minähän sanoin sinulle silloin, etten rakastanut sinua sen vuoksi, että näytit... häneltä. Minä rakastin sinua, koska olit sinä, koska olit, ja olet edelleenkin, Crista Embeth Mimieux.”

”Miksi sitten katsoit Lilya aina sillä tavalla?” kysyin.

”Millä tavalla?” Sev ihmetteli.

”Tavalla kuin rakastaisit häntä”, totesin kylmästi. ”Et koskaan katsonut minua samalla tavalla. Bellakin näki sen.”

”Bellatrix?” Sev kysyi tuhahtaen. ”Uskotko sinä tosiaan hänen sanojaan?”

”Uskon”, tokaisin. ”Minä luotan Bellaan täydestä sydämestäni. Aivan sama se minulle on, mitä sinä sanot, mutta Bella on minun ystäväni ja minä kyllä myös uskon häntä.”

”Sinä luotat Bellatrix Lestrangeen”, Sev sanoi hiljaa.

”Ei”, totesin saaden Sevin entistä enemmän hämilleen. ”Minä en luota Bellatrix Lestrangeen.”

”Mitä sitten -” Sev aloitti.

”Minä luotan Bellatrix Lupiniin”, totesin. ”Kyllä, aivan, Bella on nyt ollut jo yli vuoden ajan naimisissa Remuksen kanssa ja tuli tammikuussa äidiksi. Sano minulle yksikin hyvä syy, miksen luottaisi häneen. Bella on tukenut ja auttanut minua aina siitä saakka, kun tutustuimme. Bella oli vierelläni, kun Belle syntyi, sillä tytön isä ei sattuneesta syystä paikalle päässyt, Bella on nuorimmaisesi kummi. Sano yksikin syy, miksen luottaisi.”

Katsoin Seviä haastavasti silmiin. Hän epäröi, vältteli parhaansa mukaan katsekontaktia, eikä saanut sanaa suustaan.

”Niin juuri”, sanoin. ”Minulla ei ole mitään syytä olla luottamatta Bellaan. Kuinka sinä voit edes kuvitella sellaista? Kuinka edes kehtaat sanoa niin?”

”En minä sitä”, Sev yritti. ”Minä vain -”

”Niin mitä?” tuhahdin. ”Tai antaa olla, ei sillä väliä. Mutta ei ole sinun huolesi varoitella minua tai pitää huolta siitä, keneen minä voin ylipäätään luottaa ja keneen en. Me emme ole enää naimisissa, kuten varsin hyvin tiedät. Ja minä tiedän, ettei Bella valehtele. Hän on osoittautunut luottamukseni arvoiseksi – toisin kuin sinä.”

”Mutta Bethy -” Sev aloitti.

”Älä sano mitään”, pyysin.

”Minä rakastin sinua”, Sev totesi. ”Ja rakastan yhä.”

”Huomenna puoliltapäivin Irvetan edessä”, tokaisin kylmästi.

Nousin ylös ja käänsin selkäni, tein jo lähtöä. Kuulin Sevin vielä sanovan hiljaa nimeni. Heilautin kättäni kääntymättä enää katsomaan taakseni ja poistuin ulos Lontoon kevään koleaan viimaan, hiljaiseen tihkusateeseen.

Kävelin päättäväisesti eteenpäin, vaikka tuuli nipistelikin ilkeästi poskipäitäni ja riuhtoi armotta pitkiä hiuksiani. Märkä lumi loiskui ympärilläni, mutten jaksanut välittää, vaikka sitä menikin saappaanvarsista sisään ja kasteli jalkani. Tahdoin vain pois mahdollisimman nopeasti.

En voinut käsittää, miksi Sev oli sanonut niin. Oliko hän tarkoittanut sitä tosissaan vai ainoastaan tahtonut taas sekoittaa kaikki asiat päässäni juuri, kun olin saanut ne joten kuten järjestykseen? Ja ennen kaikkea – oliko hän tosiaan sanonut rakastavansa minua yhä? Todella? Kaiken sen jälkeen?

En onnistunut sulattamaan Sevin sanoja. Eihän hän voinut rakastaa minua, hänellä ei ollut lupaa siihen. Tai ainakaan sitä ei ääneen saanut sanoa. Jos hän tuolla tavoin toivoi saavansa minut muuttamaan tyttöjen kanssa hänen luokseen niin turha toivo. Minä pysyisin Siriuksen luona. Minulla ei ollut enää minkäänlaisia tunteita Seviä kohtaan, ei ollut moneen vuoteen ollutkaan. Hän oli pettänyt minut valheillaan, joita en kai koskaan voisi täysin anteeksi antaa.

Silti minun olisi yritettävä sitä tyttöjen vuoksi, Amandan ja Isabellen takia, jotka tahtoivat tavata isänsä, jotka kai jollain tavoin tunsivat olevansa eksyksissä, kun heillä ei ollut isää ja kaikilla muilla oli. Heillä oli täysi oikeus tuntea isänsä, enkä voinut sitä heiltä riistää, vaikka olisin kuinka niin tahtonut. Enkä minä tahtonut, tahdoin vain lasteni parasta.

Mutta mitään niistä tunteista, joita minulla vielä joskus Seviä kohtaan oli ollut, ei ollut jäljellä enää yhtään mitään. Kaikki väliltämme oli kadonnut sillä hetkellä, kun hänen petturuutensa oli minulle paljastunut. Meillä ei ollut enää mitään yhteistä, ei mitään, mikä sitoi meitä yhteen.

Paitsi Amanda ja Isabelle.
Otsikko: Vs: Kerran [K13]
Kirjoitti: Lumille - 12.08.2011 01:13:58
Hui, vähän mulle tuli fiksu olo kun mä tajusin, että tätä ihmeen tekstikenttää voi suurentaa kun kiskoo sitä tosta reunasta hiirellä alas :D Ja totta kai mun piti ilmoittaa, koska se on tosi olennainen asia :) (tulkaa toki kaikki sanomaan, että tajusitte sen noin vuosi sitten.. :D) Joo, mutta niin. Oli kiva saada taas Severus mukaan kuvioihin, ja ties vaikka Bethy ja Severus saisi asiat järjestettyä niin, että tyttöjen on helppo tavata isäänsä jatkossakin ja muuta :) Tai nyt lähinnä Amanda, koska Isabelle tuskin on ehtinyt tuota edes miettiä.

Hihi, et uskokkaan kuinka rattoisaa sillinä olo onkaan :D ne hymyilee koko ajan, tai oikeestaan muikutkin hymyilee ja sillit hymyilee silleen samalla tavalla muikeesti (Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan 79% ihmisistä googlettavat sillin kuvan ja tarkistavat asian kuullessaan tämä käsittämättömän faktan.)  ja aika hassua, ne hymyilee kuolleenakin :D ja lautasella. Sillit on oikeestaan aika elämäniloista porukkaa.. okei, mutta mä taisin hypätä vähän aiheesta, ja musta vähän tuntuu että tää koko kommentti on täynnä jotain ihan turhaa :D Mutta siis, hienoa kun Bethy sai kuitenkin nyt tapaamisen järjestettyä :) Hihi, mä vaan ootan kovasti jatkoa, ja kiitos tästä luvusta :)

Aika hassua, kun googlettaa sillin tulee lähinnä kuvia kalanpalaliuskoista lasipurkissa..

Otsikko: Vs: Kerran [K13]
Kirjoitti: Arion - 12.08.2011 15:00:58
Kyyneleet vaihtuivat taas puolestaan helppoon nauruun :D Mutta nyyh, (ei, en itke, järkytyin vain) enää kaks lukua! Ää! Tää on paras fikkisi, Palapelisotkut heti seuraavana! Toivon, että kirjoitat taas jossain vaihees fikkii, jos Siriustakin on :D

Luku oli hyvä, mutta ei päässyt niiden lukujen tasolle, joissa Sirius on mukana, voit arvata, miksi. Mutta pidin silti tästäkin luvusta. Bethyllä oli juuri oikea asenne Seviä kohtaan.

Oot hyvä kirjoittamaan, jatkoa kaivatessa!

PS. Ai nii, pidin tästä kohdasta erityisesti:

”Uskon”, tokaisin. ”Minä luotan Bellaan täydestä sydämestäni. Aivan sama se minulle on, mitä sinä sanot, mutta Bella on minun ystäväni ja minä kyllä myös uskon häntä.”
”Sinä luotat Bellatrix Lestrangeen”, Sev sanoi hiljaa.
”Ei”, totesin saaden Sevin entistä enemmän hämilleen. ”Minä en luota Bellatrix Lestrangeen.”
”Mitä sitten -” Sev aloitti.
”Minä luotan Bellatrix Lupiniin”, totesin.


Jotenki nii ihana :D Ja jostain syystä tuntu kovasti siltä, et Sev olis sanonut Bethylle, et Bella on myös kuolonsyöjä, mut onneks ei sanonu.

Kai muuten Siriusta on ens luvus? Varmaa tulee joku hieno dramaattinen kohtaus, jos Sirius ja Sev kohtaa, ja Sirius on tappaa tämän :D
Nyt naureskelen omalle ajatuksen virralle, no saa nähdä mitä tulee!
Otsikko: Vs: Kerran [K13]
Kirjoitti: Natural - 12.08.2011 17:02:32
Moi

Tykkäsin tästä luvusta tosi paljon. Sevvie oli tosi suloinen omalla tavallaan tässä luvussa.
Toivottavasti Bethy saa järjestettyä taas mielensä.

Ja kuka ei Bellaan luottaisi? Bellaan voi luottaa aina. Ja omituista... Bellatrix Lupin... Pidän silti enemmän Bellatrix Lestragesta.
Mitähän tuota keksisin sanoa? Mulla olis vielä tuhat ja sata yks asiaa tekemättä, mm. läksyt(yhh-h... ei millään nuo ruotsin läksyt kiinnostais), siivota huone, siirtää kuvat koneelle jne. En keksi mitää sanottava :(

Kiitos hyvästä luvusta! Odotan innolla jatkoa!

Kiittäen ja kumartaen,
Natte

Ps. Järkyttävyyttä, jos tähän tulee enää vaan kaks lukua
Otsikko: Vs: Kerran [K13]
Kirjoitti: sennamiila - 19.08.2011 15:08:24
Silli: Joo, me tulemme kaikki sanomaan siulle, että oomme älynneet sen jo aikoja sitten ;) Sevvie piti saada takasin tarinaan, koska eihän tästä muuten tulisi mitään ja joutuisin lopettamaan kirjoittamisen. Ainakin melkein. Ehkä ne asiat vielä jossain vaiheessa järjestyy kunnolla. Tai sitten ei.
Bea: Juu, toki sä saat selityksestä arvosanan 10+ :D No ei, mutta oikeesti mä kyllä älysin, mitä ajoit takaa. En ihmettele, jos Lestrangettelet Bellaa, mä voin sitten aina muistutella, että "hei, se on Lupin nykyään". Aaws, voi Sevvie parkaa, kun joutuu vaan makaamaan lattialla, kun ei seinälle mahdu.. :D
Anturajalka93: En olisi kyllä koskaan uskonut kuulevani tämän olevan mun paras ficcini. Itse kun olen sitä mieltä, että joko Palapelisotkuja tai Minne tuuli kuljetta on mun THE ficci. Jännää.. Enköhän mä Siriusta vielä joskus kirjota ja kyllähän hän taitaa tässä luvussa taas naamaansa näyttää :) Mutta hei, tässähän on kaikki asiat nurinkurin. Ei Bella ole kuolonsyöjä. Kai :D
Natte: Joo, mä toivon Bethylle kaikkea hyvää, mutta kun on liian kiltti ihminen niin kuin hän on niin voisin melkeinpä veikata, että jossakin vaiheessa tulee vielä hermoromahdus tai vastaava. En mä tiedä. Ja totta kai nyt Bellaan voi luottaa. Tai siis Bellatrix Lupiniin. Hih, mun mielestä se on kiva nimi :D

A/N: Aa, tajusin juuri, että enää yksi luku tätä viidettä osaa jäljellä. Mielenkiinnolla odottelen, että milloinhan sitä alkaisi tuota kuudetta osaa sitten työstää.. Ehkä.. joskus. Sitten kun tulee semmoinen hieno idea siihen. Tai siis joku kiva sivujuoni. Paitsi että molemmat on, mutten saa niitä paperille ;) On kiva palata takaisin näyttämölle kuukauden tauon jälkeen ja hakata ihmisiä (okei, se oli vaan bitch slap ja se oli mun uusi lisäys kohtaukseen.. se oli hieno!!) :D




VIII luku
Kerran sydän elää puhtaan rakkauden



Seuraava päivä tuli aivan liian nopeaan, vaikka tuntuikin, etten koko yönä nukkunut silmällistäkään. Ja ennen kuin ehdin edes huomata, oli jo aamu ja aika valmistautua lähtöön. Puin Amandan ja Isabellen kunnolla, sillä ulkona tihutti vettä. Vaikkei Amanda välttämättä olisikaan tahtonut pukeutua keltaiseen sadetakkiin ja kirkkaanpunaisiin saappaisiin, silti pakotin hänet siihen, ettei hän vain vilustuisi. Isabelle oli myöntyväisempi vaatteidensa suhteen, ei väittänyt vastaan, eikä valittanut. Tyttö taisi olla vain hieman väsynyt sekä jännittynyt odottaessaan isänsä tapaamista.

Minä ilmiinnyin Isabellen ja Sirius Amandan kanssa Viistokujalle. Kävelimme autiota katua pitkin täysin vaiti Irvetalle. Ketään ei ollut vielä näkyvissä, mutta me olimmekin kymmenisen minuuttia etuajassa.

”Kai te nyt pärjäätte?” Sirius varmisti.

”Kyllä minä uskoisin niin”, sanoin.

”Ja jos jotain tulee niin laita vain minulle viestiä vaikka puhuvalla suojeliuksella niin tulen taittamaan häneltä niskat nurin”, Sirius totesi.

”Miksi sinä haluat taittaa meidän isältämme niskat nurin?” Amanda kysyi.

”Koska me olemme vanhoja 'ystäviä'”, Sirius sanoi.

”Ai niin”, Amanda tajusi. ”Siksi, kun hänen takiaan sinä jouduit Azkabaniin. Mutta ei hätää, Sirius. Et sinä sinne uudestaan joudu. Minä kiroan kaikki, jotka yrittävät sinut sinne viedä.”

”Voi kulta, kun ei Sirius minnekään ole joutumassa enää”, sanoin.

”Kiitos silti, Amanda”, Sirius hymähti. ”Tuo oli erittäin lohduttavaa kuulla, että sinä puolustaisit minua, vaikka mikä olisi.”

”Tietenkin”, Amanda totesi. ”Olethan sinä kuitenkin minun toinen isäni.”

Sirius vilkaisi minua hieman neuvottomana. Miesparka näytti menneen täysin hämilleen tyttäreni sanoista. Minä tyydyin kuitenkin vain hymyilemään Siriukselle.

”Menehän nyt siitä”, kehotin. ”Kyllä me pärjäämme.”

”Niin”, Sirius myönsi. ”Ja onhan teillä onneksi Amanda, joka on aina valmis kiroamaan jonkun. Keneltä lie tuonkin oppinut...”

”Bellalta”, Amanda ilmoitti.

”Kuten kaiken muunkin”, huokaisin silmiäni pyöräyttäen. ”Nähdään taas illalla.”

”Nähdään”, Sirius sanoi ja kääntyi lähteäkseen.

”Jotakin nyt kyllä unohtui”, Amanda totesi. ”Sinä unohdit pussata äitiä.”

Sirius kääntyi takaisin ja katsoi huvittuneena totista tyttöä, joka seisoi hänen edessään kädet puuskassa ja pää hieman kallellaan.

”Sinun pitää pussata äitiä”, Amanda vaati. ”Eihän tästä muuten tule mitään. Jos ihmiset rakastavat toisiaan, ne pussaavat.”

”Mistä sinä tuon tiedät? Ettei vain olisi neiti Mimieuxilla poikaystävää?” Sirius kiusoitteli.

Amanda lehahti aivan punaiseksi Siriuksen sanoista.

”Ole sinä hiljaa”, hän puuskahti ja nyrpisti nenäänsä. ”Teistä miehistä ei ole kyllä yhtään mihinkään.”

”Nähdään, Bethy”, Sirius sanoi naurua pidätellen. ”Minä menen nyt ennen kuin tukehdun tähän.”

”Teepä niin”, naurahdin. Ja aivan kuin Amandan vaatimuksesta Sirius painoi pienen suukon huulilleni. Isabelle sylissäni hihkui innostuneena.

”Minäkin pussasin”, Isabelle riemuitsi. ”Äiti, minäkin pussasin Siriusta.”

”Huomasin sen”, hymyilin.

Sitten Sirius astui hieman kauemmas, virnisti minulle, käännähti kannoillaan ja katosi pienen räksähdyksen saattelemana. Hetken kuluttua tunsin Amandan tarttuvan käteeni kuin turvaa hakien. Vilkaisin tytärtäni, joka katsoi minua takaisin silmät suurina.

”Tuleeko isä kohta?” Amanda kysyi.

”Tulee varmasti, aivan kohta”, sanoin. ”Jännittääkö sinua?”

”Joo”, Amanda nyökkäsi. ”Äiti, voidaanko me mennä kotiin? Minä en halua olla täällä.”

”Etkö sinä tahdo tavata isääsi?” kysyin.

”En”, Amanda sanoi. ”Minua pelottaa.”

”Ei sinun tarvitse pelätä”, lupasin. ”Hän on sinun isäsi.”

”Mutta hänen takiaan Sirius oli Azkabanissa”, Amanda intti. ”Eikä Bellakaan sitäpaitsi pidä hänestä lainkaan. Minäkään en halua tykätä hänestä, kun ei Bellakaan.”

”Ei sinun tarvitse ottaa joka asiassa mallia Bellasta”, sanoin. ”Bella välillä sanoo ja tekee, mitä sattuu.”

”Ja kun -” Amanda aloitti, mutta vaikeni huomatessaan tumman hahmon lähestyvän meitä hiljakseen. Tyttö takertui käteeni kuin hukkuva ja painautui tiiviisti jalkaani vasten. Isabelle kätki kasvonsa minun olkapäähäni. Minä sen sijaan katsoin tyynen rauhallisena, kuinka Sev asteli luoksemme.

”Hei”, hän tervehti hiljaa.

”Hei”, sanoin värittömällä äänellä. ”Amanda, Belle, tässä on isänne. Sev, tässä ovat tyttäresi, kuten varmaankin huomasit.”

Pitkä, painostava hiljaisuus lankesi meidän keskuuteemme. Sev tarkkaili tyttäriään, joista toinen ei suostunut edes vilkaisemaan häneen päin ja joista toinen katsoi takaisin silmät suurina ja pelokkaina, sanomatta sanaakaan.

”Äiti”, Amanda viimein kuiskasi. ”Mennään takaisin kotiin.”

”Emme me nyt heti voi mennä takaisin kotiin”, sanoin. ”Vastahan me tulimme tänne. Ja isänne on odottanut pitkän aikaa tapaavansa teidät, sillä te olette hänen ainoat lapsensa.”

”Minä haluan kotiin”, Amanda totesi.

”Niin minäkin”, Isabelle mutisi edelleen olkapäätäni vasten.

”Ollaan nyt edes hetki täällä”, ehdotin. ”Sitten voimme mennä kotiin. Käykö se?”

”Okei”, Amanda myöntyi ja kohotti sitten katseensa taas Seviin. ”Minä olen Amanda ja tuo tuossa äidin sylissä on Belle. Ja sinä olet siis meidän isämme, vai?”

”Niin”, Sev myönsi. ”On mukava nähdä teitä niin pitkän ajan jälkeen. Sinä olit vain vuoden ikäinen, kun sinut viimeksi näin.”

”Tiedän sen”, Amanda tokaisi. ”Äiti on kertonut. Belle ei ole nähnyt sinua ollenkaan, etkä ollut paikalla, kun hän syntyi. Ja Bellasta tuli Bellen kummi, koska hän on äidin paras ystävä ja oli mukana synnytyksessä. Bellasta olisi tullut jo minun kummini, mutta ei tullut, koska sinä et pidä hänestä. Minusta Bella on kiva, vaikka hän joskus kiusaakin minua.”

”Bella on paras!” Isabelle huudahti viimein paljastaen kasvonsa. ”Minä pidän Bellasta. Minä olen Bellan pikkuinen, kummin kulta. Eikö niin, äiti?”

”Niinhän sinä olet”, hymähdin.

”Oletteko te syöneet?” Sev kysyi epäröiden.

”Ei olla”, Amanda ilmoitti. ”Muuta kuin aamupala.”

”Tahtoisitteko mennä sitten jonnekin syömään?” Sev kysyi.

”Ihan miten vaan”, sanoin. ”Kyllä minulle käy, kun eivät tytötkään tosiaan ole vielä mitään ruokaa tänään ehtineet syödä. Jos mentäisiin vaikka tuonne.”

Nyökkäsi kohden hieman kauempana olevaa ravintolaa.

”Se käy hyvin”, Sev totesi, ja lähdimme astelemaan hiljakseen eteenpäin. Amanda juoksi isänsä rinnalle ja otti tätä kädestä kiinni. Sev käänsi katseensa alas pieneen tyttäreensä. ”Hei.”

”Hei”, Amanda sanoi ja oli sitten hetken aikaa hiljaa. ”Kai sinä maksat? Niin miesten kuuluu aina tehdä.”


**


Kevät kului nopeaan. Pari kertaa kuussa kävimme tyttöjen kanssa Sevin luona, sillä etenkin Amanda oli nyt innoissaan viimein tavattuaan isänsä. Isabelle ujosteli miestä vielä hiukan, mutta alkoi hänkin jo totutella ajatukseen, että Sev  tosiaan oli hänen isänsä.

Vähintään kerran viikossa vierailimme myös Malfoyn kartanossa, sillä Bellalla oli hieman orpo olo, kun Remus ei ollut hänen vierellään. Ja hän kaipasi seuraa. Olivathan Cissy, Lucius ja Draco lähestulkoon aina kotona, mutta heilläkin oli oma elämänsä ja Cissylla kädet täynnä työtä uhmaikäisen poikansa kanssa.

Ellie sen sijaan tuntui olevan oikein kiltti ja herttainen lapsi, joka ei paljoa itkenyt ja jos itki niin sitten itki syystäkin. Kaiken kaikkiaan Bella selvisi todella helpolla pienen tyttärensä kanssa, joka ulkoisesti kenties muistutti äitiään, mutta luonteeltaan tuli jatkuvasti vain enemmän ja enemmän isänsä kaltaiseksi.

Kesän lähestyessä aloin jo kuumeisesti pohtia töiden aloittamista, mutta se jäi pelkän ajatuksen tasolle, kun toukokuun lopulla kävikin ilmi, että olin raskaana ja vauvan pitäisi syntyä seuraavan vuoden alussa. Sirius kuitenkin kävi päivittäin töissä pitääkseen meidät hengissä.

Raskauden kanssa ilmeni ongelmia kesän lopulla ja jouduin hetkeksi aikaa sairaalaan, kun vauvalla tuntui olevan kiire syntyä tähän maailmaan. Lääkityksen ja levon ansiosta mitään pahempaa ei kuitenkaan ehtinyt tapahtua vaan lapsi pysyi turvallisesti kohdussani.

Syksyn mittaan Amanda ja Isabelle rakastivat arvailla, olisiko tuleva pikkusisarus tyttö vaiko poika. Isabelle toivoi kovasti siskoa, mutta Amanda totesi, että yksikin pikkusisko oli jo aivan liikaa ja toivoi veljeä.

Siriuksesta en enää oikein ottanut selvää. Hän pysytteli etäämpänä kuin ennen ja tuntui jopa välttelevän jäämistä kanssani kahden kesken. Kai häntä sitten epäilytti isäksi tuleminen ja kaikki sen mukanaan tuoma vastuu. Tietenkin hän oli siihen jollakin tavoin joutunut tottumaan Amandan ja Isabellen kanssa, mutta kuten todettu, ei Sirius ollut heidän oikea isänsä.

Itse en oikein tiennyt, miten suhtautua asiaan. Sairaalassa viettämäni pariviikkoisen jälkeen en ollut voinut lähteä enää minnekään, joten tytöt eivät päässeet isäänsä tapaamaan. Sen sijaan heidän ilokseen Bella ja Ellie kävivät useamman kerran viikossa aina meitä tervehtimässä.

Oikeastaan minua pelotti. Jos jo odotusaikana oli ilmennyt ongelmia, en oikein osannut odottaa myöskään helppoa synnytystä. Minun täytyi vain hiljaa odottaa, mitä tuleman pitäisi.
Otsikko: Vs: Kerran [K13]
Kirjoitti: Lumille - 19.08.2011 15:45:12
Hei, tää oli kiva luku :) Hyvä kun Bethy sai selvitettyä noi tapaamisasiat kuitenkin noin helposti ja Severukselle sopii tuo hyvin kanssa, se on tosi kiva tytöillekkin kun toi sujuu nyt noin kivasti :) ja aaww, Amanda on aivan ihanan sulonen, vaikka mulle tulikin kokoajan sellanen olo että se puhuu jotenkin kovin kypsästi ton ikäiseksi :D

Nyt mä vaan oottelen tosi innoissani ensi viikkoon! Kiitoksia jälleen kerran taas tästä luvusta ja joo, kyllä se kuudes osa siitä jossain vaiheessa lähtee valmistumaan :)
Otsikko: Vs: Kerran [K13]
Kirjoitti: Arion - 19.08.2011 22:02:59
Aivan ihana, ihana, IHANA jatko! Amanda oli niin ihana, kun sano Siriukselle, että kiroaa jokaisen, joka yrittää viedä Sirren takaisin Azkabaniin, ja kun sanoo myös, että Sirre on toinen isä. Awws... <3 piti lukee uudestaan, ennen kuin suostuin jatkamaan, ja silloin pari kyyneltä vierähti! Sit Amandan vaatimus pussata äitiä! Oikeesti, ihana! Aivan mahtava, ku osaat kirjottaakin tosi hyvin!
Niin, ja myös se oli jotenki ihana, et Amanda meni kävelemään Sevin kanssa. Jotenkin rohkeaa :D

Toi loppu luku meni aika vauhdilla eteenpäin, ja olis ehkä jotain haluttanut lukea paremmin, vaikka kun Bethy kertoo Siriukselle olevan raskaana... Se olis sinänsä ollut mielenkiintoista... Ja mä muuten toivon, että tulis poika tällä kertaa :D vieläpä isäänsä... tosin noi vikat lauseet arveluttaa, ja pelkään Bethyn (ja tietenkin Siriuksen) puolesta, että Bethylle tapahtuisi jotain, jota Sirius ei pääsisi läpi. Ja mielenkiintoista, että Sirius vähän välttelee Bethyä... Sinänsä voisikin uskoa sitä...

BTW: Minu täytyi vain hiljaa odottaa, mitä tuleman pitäisi.
Minun?

Mutta jatkoa ehdottomasti odottamassa, ja odottamassa myös innolla kuudetta osaa!
Otsikko: Vs: Kerran [K13]
Kirjoitti: Hermione Granger - 20.08.2011 16:12:29
Hei, loistavia lukuja! Ihan oikeasti.

Kiva, kun Belle ja Amanda saivat viimeinkin tavata isänsä. Toivon vain, että he eivät ala pitää hänestä enemmän, kuin Siriuksesta...

Tuo Bethyn raskaustuli aikamoisena yllätyksenä. Odotan malttamattomana mitä tulee tapahtumaan jatkossa!  ;)

Hermione
Otsikko: Vs: Kerran [K13]
Kirjoitti: Natural - 20.08.2011 16:24:17
Jee, uusi luku!

Awws, oon ihan sekasi tän luvun jälkeen:
Amanda on super ihana, Belle on ihan superihana. Sevvie on suloinen kanssa, Bethy on myös mahtava ja ihana. Kaiikki on ihania, mut tässä luvussa ihanin tais olla Amanda.

Bethy saa kolmannen lapsukaisen. Nyt jännittää, onko se tyttö vaiko poika. Toisaalta toivon poikaa, mutta toisaalta tyttöä, tosi sekavaa :D .

Ääh, mä rakastan tätä sarjaa!

Hmp, oon taas nini väsynyt ja laiska, enkä osaa kommentoida...

Kiittäen, kumartaen ja hattua nostaen,
Natte
Otsikko: Vs: Kerran [K13]
Kirjoitti: Jahma - 21.08.2011 15:29:39
Moikka Sennamiila, arvaas mitä? sulla on uuus vakiintunu lukija!
Joo ja sit ficistä: Tosi hyvä ja kivasti kirjotettu. Sulle täytyy nostaa hattua kun oot jaksanu kirjotta näin pitkän ficin, (mullakin on yks työnalla mutta siinä on hievoisia ongelmia.)
Lainaus
”Tyttöjen?” Sev kysyi.

”Enkö minä kertonut?” hämmästyin. Sev pudisteli päätään. ”Sinulla on kaksi tytärtä.”

Sanani lamaannuttivat Sevin täysin. Hän aukoi suutaan kuin kala kuivalla maalla saamatta aikaiseksi pienintäkään ääntä. Odotin kärsivällisesti, jotta hän saisi puhekykynsä takaisin.

”Kaksi... tytärtä...?” Sev viimein sai kysytyksi.

(Joo ei viimesimmästä luvusta mut oli pakko laittaa.) Tässä olin itsekkin vähän ihmeissäni, koska olin jotenkin ajatellut et Severuskselle olis kerrottu että sillä on toinenkin tytär...

     Jahma

PS. Ihanaa et Sirius on elossa <3
Otsikko: Vs: Kerran [K13]
Kirjoitti: sennamiila - 26.08.2011 00:08:28
Silli: Totta kai Amanda nyt puhuu kypsästi ikäisekseen, kun hän on kypsä ikäisekseen - äitiinsä kun on tullut :) Mäkin olen tosi iloinen, kun tuo tapaamishomma selvisi, sillä tytöt tarvitsevat kuitenkin isäänsä.
Bea: Huu, kiitänpä heti ensimmäisenä virheen bongaamisesta. Ja seuraavaksi sanon, että kyllä, minä tein sen (vaikka kylläkin asiasta olen jo kertonut juurta jaksain). Mutta se oli varmaan yksi mun näyttelijänurani tähtihetkistä. Ja etenkin yönäytöksessä se legendaarinen repliikki, mikä sitä seurasi.. :D Ja asiaan, joo, Amandaa ja Belleä vähän ujostutti tuo isän, heille täysin tuntemattoman miehen tapaaminen. Ja jee, Sev on noussut kuolleista!! Eiku mitä.. ;)
Anturajalka93: Juu, Amanda on aika suloinen (mäkin haluan tuommosen tyttären!) ja häntä ja hänen kommenttejaan on aivan käsittämättömän ihana kirjottaa :) Tuo loppu meni nopeaan, sillä joku päätti ryhtyä laiskaksi, eikä jaksanut kirjoittaa enempää.. :D
Hermione: Saapa nähdä, mitä käy, kun Amanda ja Belle pääsevät aina isäänsä näkemään. Bethyn suhtautuminen Seviin on kuitenkin vielä melkoisen kylmää, mutta enpä sitten tiedä, mitä jatkossa tulee käymään :)
Natte: Totta kai Amanda oli kaikkein suloisin, kun pääsi laukomaan noita ihunia kommenttejaan kaikkeen :) "Teistä miehistä ei ole kyllä yhtään mihinkään.." :D Jännitä siellä rauhassa, etköhän aivan pian saa vastauksia kysymyksiin.
Jahma: Hei vaan ja tervetuloa tänne :) Mä ihmettelen toisinaan itsekin hieman jaksamistani tämän kanssa, mutta kyllä se siitä. Mä ajattelin tuossa lainaamassasi kohdassa, että Bethy ei kuitenkaan välittänyt tavata Seviä saati sitten puhua tämän kanssa, joten ei Sevviekään sitten tiennyt toisesta tyttärestään. Ja toki Siriuksen nyt elossa pitää olla :)

A/N: Ja nyt, rakkaat, ihanaiset lukijani, paljastan teille jotakin todella järkyttävää: hermoromahduksen välttämiseksi jätän tämän ficin hetkeksi aikaa tauolle, sillä keskeytyksettä olen tätä julkaissut joulukuun 2010 viimeisestä päivästä saakka. En osaa sanoa tarkkaan, kuinka pitkä tauko tulee olemaan, mutta itseni tuntien sanoisin, ettei kovinkaan pitkä, sillä muuten avada kedavraan itseni, jos en saa jatkoa tähän aikaiseksi. Mutta koulu ja kaikki vie niin paljon voimia (joita ei btw ole), että tämä tuntuu nyt hyvältä ratkaisulta. Mutta jos vain maltatte jonkin aikaa odottaa, saatte tähän aivan varmasti vielä sen kaksi osaa :) P.s. Rakastan Bellaa, hän on aivan ihana




IX luku
Saapui kyyneleet



Aivan kuten olin arvellutkin, synnytys ei käynyt lainkaan helposti ja yksinkertaisesti. Kaikki alkoi hieman normaalia suuremmilla kivuilla neljä päivää ennen vuodenvaihdetta, joiden seurauksena jouduin välittömästi lähtemään sairaalaan.

Sirius tahtoi välttämättä olla koko ajan vierelläni, joten hän vei Amandan ja Isabellen Malfoylle ja saapui sitten välittömästi luokseni sairaalaan. Koko sen yön hän valvoi vierelläni odottaen jotakin tapahtuvaksi. Mutta mitään ei tapahtunut.

Aamulla kipuni yltyivät sen verran, että oli hyvä, kun pysyin edes tajuissani. Huomasin Siriuksen olevan hädissään, hän kutsui parantajaa luokseni tuon tuostakin. Kun he sitten viimein antoivat minulle jotakin kipuun, pysyin jo paremmin tolkuissani.

”Mikä on olo?” Sirius kysyi pyyhkien kuumottavaa otsaani kostealla kankaalla.

”Ei kovinkaan hyvä”, sanoin. ”Parempi kuitenkin kuin hetki sitten. Mene sinä syömään jotakin. En tahdo, että pyörryt siihen.”

”Mutta -” Sirius yritti.

”Älä”, pyysin. ”Mene nyt vain syömään. Kyllä minä pärjään.”

Sirius nyökkäsi ja poistui sitten huoneesta hieman epäröiden. Hänen lähdettyään ympärilleni lankesi uhkaava hiljaisuus. Koetin hengittää mahdollisimman rauhallisesti tuntiessani uuden kivun aallon pyyhkäisevän lievänä ruumiini lävitse. Puristin silmäni kiinni ja ennen kuin ehdin huomata, olin jo unessa.


**


”Bethy”, havahduin kuiskaukseen viereltäni. Tunsin jonkun käden laskeutuneen varovasti olkapäälleni, jolta ohut sairaalakaapu oli valahtanut alas. Raotin unisena silmiäni ja näin Siriuksen istuvan sänkyni laidalla.

”Mitä?” kysyin hiljaa.

”Sinulle tuli vieras”, Sirius sanoi ja viittasi hieman kauemmas.

Katsoin Siriuksen osoittamaan suuntaan. Kesti hetken aikaa ennen kuin hahmotin seinän vierustalla seisovan Bellan. Pieni hymy kohosi huulilleni. Bella astui hiukan epäröiden lähemmäs.

”Hei”, kuiskasin voipuneena.

”Hei”, Bella tervehti. ”Miten menee?”

”Ei kovin hyvin”, sanoin. ”Miten teillä menee? Kai Amanda ja Belle ovat olleet kiltisti?”

”Toki”, Bella vastasi. ”Taitavat hieman jännittyneinä odottaa uutisia tältä suunnalta.”

”Uskon sen”, hymähdin vaisusti. ”Mutta mitä sinä täällä teet?”

”Tulin vain katsomaan, missä kunnossa olet”, Bella sanoi. ”Tai siis kun on ollut niin paljon kaikkea, että minä... olen hieman huolissani sinun puolestasi. Tai oikeastaan todella huolissani.”

”Ei sinun tarvitse minusta huolehtia”, sanoin. ”Kyllä minä pärjään. Ja onhan minulla Sirius.”

”Niin”, Bella myönsi. Sitten hän riensi vuoteeni vierelle, polvistui siihen ja otti minua kädestä kiinni. ”Mutta minä pelkään sinun puolestasi, Bethy rakas. Olen aivan äärettömän huolissani.”

”Huolehdi sinä vain omasta lapsestasi sekä itsestäsi”, kehotin, ”niin minä pidän huolen itsestäni. Miksi sinä edes tulit tänne ja jätit Ellien aivan yksin?”

”Sinä olet minulle niin tärkeä, että -” Bella aloitti.

”Edes minä en voi olla sinulle niin tärkeä kuin oma lapsesi”, tokaisin. ”Bella, mene pois.”

”Mutta -” Bella yritti.

”Mene”, käskin. ”Älä tule, minä en halua sinua tänne. Äläkä koskaan, ikinä jätä tytärtäsi yksin. Sinä et ehkä kärsi siitä, mutta hän kärsii. Mene pois, mene Ellien luo.”

Bella nousi seisomaan ja katsoi minua silmiin pitkän aikaa täysin vaiti. Sitten hänen kätensä liukui pois omastani. Minusta tuntui kuin jotakin olisi kadonnut, kun Bella käänsi katseensa poispäin minusta.

”Hyvä on, minä menen”, Bella sanoi hivenen pettyneenä. ”Enkä tule enää tänne, vaikka sitä pyytäisitkin.”

Bella käänsi minulle selkänsä ja lähti huoneesta paukauttaen oven kiinni takanaan. Tunsin kyynelten pyrkivän esille. Siriuksen käsi oli yhä olkapäälläni ja silitteli sitä hiljakseen.

”Bethy”, Sirius aloitti hiljaa. ”Bella tahtoi vain auttaa sinua.”

”Tiedän sen”, nieleskelin itkuani. ”Minä en vain tahdo, että hän jättää tyttärensä yksin minun vuokseni. Hän on kuitenkin Ellien äiti ja hänen kuuluu olla tytön luona. Mutta Bella loukkaantui sanoistani, näin sen hänen katseestaan.”

”Minä haen hänet takaisin tänne”, Sirius totesi. ”Ei hän ole voinut vielä ulos saakka ehtiä, kyllä minä hänet kiinni saan.”

”Hakisitko sinä?” kysyin. ”Hakisitko tosiaan?”

”Mitä vain sinun vuoksesi”, Sirius sanoi, puristi hellästi olkapäätäni, nousi ylös ja lähti huoneesta. Hänen kadottuaan näkyvistäni hautasin kasvoni käsiini ja annoin kyynelten virrata vapaasti. Kaikki otti nyt niin paljon voimille, että parhaimmalta tuntui vain luovuttaa. Mutta minä en voinut, enkä saanut luovuttaa. Minulla oli kaksi lasta ja kolmas tulossa. Heidän vuokseen minun täytyi taistella, pysytellä elämässä kiinni. En voinut noin vain hylätä heitä.

Ovi kävi jälleen, ja Bella astui sisään Siriuksen edellä. Kohotin itkuisten silmieni katseen ystävääni, jonka kasvot olivat tyhjät, mitäänsanomattomat.

”En aio pyytää anteeksi sanojani, sillä todella tarkoitin niitä”, totesin. ”Ainoa, mitä pyydän anteeksi, on sävy, millä ne lausuin. En minä tahdo, että unohdat Ellien minun vuokseni. Hän on kuitenkin sinun tyttäresi ja kaipaa äitiä lähelleen.”

”Tiedän sen”, Bella sanoi värittömällä äänellä. ”Sinä olet oikeassa. Sen vuoksi sen kuuleminen ottikin niin koville, iskit arkaan paikkaan. Minun täytyy pitää huolta itseni lisäksi myös pienestä lapsesta, joka ei tule toimeen ilman minua. En voi noin vain unohtaa häntä, jättää täysin heitteille. Mutta sinäkin olet minulle tärkeä. Ilman sinua en olisi tässä, ilman sinua minulla ei olisi pientä tytärtäni.”

Bella tuli luokseni ja istuutui sängyn reunalle. Hän kietoi kätensä suojelevasti ympärilleni, salli minun hakea turvaa itsestään, ei kieltänyt minua itkemästä ulos pyrkiviä kyyneleitäni, ei estänyt minua nojaamasta olkapäätään vasten, ei työntänyt pois. Siinä sain olla rauhassa ja tuntea ystäväni käsien silittelevän rauhoittavasti hiuksiani.

”Minua vain pelottaa niin kovin”, kuiskasin. ”Pelkään syntymättömän lapseni puolesta. Pelkään Amandan ja Bellen puolesta. Jos minulle vaikka käy jotakin... Jotakin pahaa...”

”Älä puhu tuollaisia”, Bella pyysi. ”Sinä selviät kyllä tästä, ja minä tiedän sen. Sinä olet vahva nainen, Bethy. Kyllä sinä jaksat. Sinun täytyy jaksaa. Tytärtesi vuoksi, tulevan lapsesi vuoksi. Ja kyllä, minunkin vuokseni. Minä en pärjää ilman sinua ja sinun apuasi. Lupaa minulle, että sinä kestät tämän. Lupaathan?”

”Minä...” takeltelin, ”lupaan...”

”Kiitos, Bethy”, Bella kuiskasi ja painoi minut tiukemmin itseään vasten.

”Mutta vain jos sinä lupaat nyt mennä ja muistaa, että on olemassa ihminen, joka kaikkein eniten kaipaa tällä hetkellä sinun huomiotasi”, sanoin. ”Jos lupaat, ettet koskaan unohda Ellietä.”

”Lupaan sen”, Bella sanoi.

Hetken kuluttua Bella nousi ylös laskien minusta irti. Hän kosketti vielä hellästi poskeani, painoi kevyen suukon päälaelleni ja poistui huoneesta. Bellan lähdettyä minut valtasi outo tunne, jollaista en ollut koskaan ennen kokenut. Vaikka sairaalan peitot ja kaavut olivatkin paperinohuita, sisälleni levisi käsittämätön lämpö, joka nipisteli varpaita ja sormenpäitä, sai suuni leviämään hymyyn.

”Sirius”, henkäisin tuntien kyynelten jälleen kerran putoilevan poskilleni. Tällä kertaa ne olivat vain onnenkyyneleitä. ”Bella on aivan totaalisen ihana ihminen ja mahtava ystävä. En ole koskaan nähnyt häntä tuollaisena. Hän oli... hän oli niin äidillinen ja huolehtiva. Minä en käsitä tätä. Aivan kummallinen tunne.”

”Huomaan sen”, Sirius hymähti. ”Hienoa, että voit kuitenkin nyt paremmin.”

”Niin”, myönsin ja juuri silloin jouduin parahtamaan kivusta – lääkeliemen vaikutus oli loppunut.

Sen päivän ja vielä osan seuraavaakin jouduin kärvistelemään ajoittaisten kipujen kourissa. Paljoa lääkettä minulle ei enää uskallettu antaa, sillä parantajien mukaan synnytyksen aika lähestyi jatkuvasti. Mutta kun mitään ei tapahtunut, jouduttiin synnytys käynnistämään taikakeinoin.

En ollut ikinä ennen tuntenut vastaavaa kipua, joka synnytyksen käynnistämisessä vastaani tuli. Puristin lakanaa nyrkkeihini ja purin hammasta koettaen parhaani mukaan olla huutamatta alati kasvavaa tuskaani pois. Pakottauduin pitämään silmäni kiinni, en tahtonut nähdä lapseni syntymää.

Ja minä pelkäsin. Pelkäsin jatkuvasti, että jotakin pahaa tapahtuisi synnytyksen aikana. Jos vaikka vauva ei selviäisikään hengissä.

Viimein kipu helpotti, ja uskaltauduin raottamaan silmiäni. Huoneessa oli kymmenkunta parantajaa, joista suurin osa katosi viereisen huoneen puolelle. Minä odotin vauvan rääkäisevän, kuten Amanda ja Isabellekin olivat tehneet.

Mitään ääntä ei kuitenkaan kuulunut.

”Sirius?” kysyin hädissäni havaitessani miehen pitelevän toista kättäni omiensa välissä. ”Mitä kävi? Minne vauva vietiin?”

”Vauvalla oli napanuora kaulan ympärillä”, Sirius sanoi hiljaa. ”Parantajat veivät hänet tuonne, henki ei kulkenut kunnolla. Ei hätää, Bethy. Olen varma, että kaikki päättyy vielä hyvin.”

”Mutta vauva -” aloitin.

”Älä huoli”, Sirius pyysi koettaen pysytellä mahdollisimman tyynenä ja rauhallisena. Hänen äänestään kuitenkin huomasin hänen olevan hädissään ja hermoilevan lapsemme puolesta. ”Lepää sinä vain, menetit paljon verta.”

Sirius painoi suudelman otsalleni. Suljin silmäni, mutta välittömästi kuitenkin avasin ne kuullessani oven avautuvan ja parin ihmisen astuvan sisään.

”Synnytyksessä tuli komplikaatioita”, toinen uusista parantajista, vanhemman puoleinen nainen, sanoi. ”Meidän täytyy tehdä tiettyjä toimenpiteitä, joista voi jäädä ikuiset jäljet.”

”Selviääkö lapsi?” kysyin hädissäni.

”Uskoisin niin”, parantaja sanoi. ”Jos miehenne nyt hetkeksi siirtyisi käytävän puolelle niin nukutamme teidät toimenpiteen ajaksi.”

”Mene vain”, kehotin ja katsoin Siriusta, joka puri hermostuneena huultaan. ”Kyllä minä pärjään.”

Sirius nyökkäsi ja sanaakaan sanomatta katosi käytävään. Ja ennen kuin ehdin edes tajuta, silmissäni pimeni.


**


Kun heräsin syvästä tajuttomuudesta, näin ensimmäisenä Siriuksen vierelläni. Hän piteli jääkylmää kättäni omiensa välissä ja katseli minua vaiti, huolestunut ilme kasvoillaan.

”Mitä?” kysyin. ”Missä vauva on?”

”Edelleen toisen huoneen puolella hoidettavana”, Sirius sanoi. ”Hengitys on heikkoa, mutta parantajat uskovat kaiken kuitenkin kääntyvän vielä hyvin. Lapsi selviää kyllä.”

”Niin”, nielaisin.

”Mutta on yksi asia, mikä sinun ehkä tulisi tietää, Bethy”, Sirius sanoi hiljaa.

”Mitä sitten?” hätäännyin. ”Ei kai vaan vauvalle -”

”Ei”, Sirius sanoi. ”Ei vauvalle mitään. Mutta kuten itsekin tiedät, synnytyksessä tuli pieniä komplikaatioita, joiden vuoksi sinulle tehtiin... jotakin. Sinä et voi enää saada lapsia.”

”Kuinka niin?” kysyin.

”Sinun kohtusi jouduttiin poistamaan”, Sirius totesi. ”Äskettäin syntynyt lapsi jäi viimeiseksesi.”

Katsoin Siriusta pitkän aikaa silmiin odottaen hänen virnistävän ja sanovan, että kaikki oli pelkkää huijausta. Mutta niin ei ollut, se oli totista totta. Minä en voisi enää koskaan tulla raskaaksi.

”Mutta vauva siis selviää?” varmistin.

”Niin minä ainakin uskon”, Sirius vakuutti. ”Ja niin uskovat parantajatkin. He sanovat lapsen olevan vahva, todellinen taistelija. Selvästikin siis äitiinsä tullut.”

Vielä samana päivänä, vuoden 1985 toiseksi viimeisen päivän iltana, kun aurinko oli jo aikoja sitten laskenut mailleen ja tähdet tuikkivat kirkkaina tummalla yötaivaalla, sain viimein syliini kolmannen tyttäreni, Savannah Mustan.


Kerran - Laura Voutilainen (http://www.youtube.com/watch?v=uI7jZA-Tx-M)

Puiston luona sinut näin
kasvos tunnistin
äänes kuulin luulin vain
saavut takaisin
vaan pois mä käännyin muistin niin
näin kirjoitettiin sydämiin

Kerran kukkia voi kaunis kotimaa
kerran vain ihminen niin nuori olla saa
kerran sydän elää puhtaan rakkauden
kerran vain pettyä voi toiseen jokainen

Jälkeeni jäit katsomaan
saapui kyyneleet
tuskan kuuli tuuli vain
pilvet tummuneet
mä siksi käännyin muistin niin
näin kirjoitettiin sydämiin

Kerran kukkia voi kaunis kotimaa
kerran vain ihminen niin nuori olla saa
kerran sydän elää puhtaan rakkauden
kerran vain pettyä voi toiseen jokainen

Mä siksi käännyin muistin niin
näin kirjoitettiin sydämiin

Kerran kukkia voi kaunis kotimaa
kerran vain ihminen niin nuori olla saa
kerran sydän elää puhtaan rakkausen
kerran vain pettyä voi toiseen jokainen
Otsikko: Vs: Kerran [K13]
Kirjoitti: Lumille - 26.08.2011 00:21:18
Ihan aluksi mä voin sanoa etten mä varmana saa aikaan mitään järkevää kommenttia nyt. Bellan sanat ja kaikki sai mut lähinnä vaan itkemään ja ihan totta, se kohta tästä luvusta oli ehkä koko ficin ihanin. aaw, aivan ihana luku ja Bethyn puolesta jännitti koko ajan, ja toivottavasti nyt tulee käymään hyvin. Sirius oli tosi ihana kanssa :)

ja joo, musta on hienoa, että sä pidät nyt vähän taukoa. Ehkä mun pitäisi olla täällä ihan että voi ei (niinkuin mä oikeasti salaa olenkin :D) mutta usko vaan. Ja sut tuntien ei siitä mitään kovin pitkää varmaan tulekkaan :)

SUURENSUURI kiitos tästä kuudennesta osasta, täällä odotellaan vielä kahta seuraavaa enkä mä ees halua tietää mitä tapahtuu, kun tää ficci loppuu lopullisesti. tai sitten se ei lopu ikinä. jos sä vaikka ihan vaihvihkaa keksit lisätä vielä yhdeksännen osan tai jotain.. :D Mutta joo, kiitos sulle! :)

// Joo, mä onnistuin täällä jo väsyneenä sähläilemään näiden nappuloiden kanssa, joten mä lähetin aluksi tän keskeneräisenä, jos siis ihmetyttää mikä toi sählinki tuossa oli.. :D
Otsikko: Vs: Kerran [K13]
Kirjoitti: Natural - 26.08.2011 00:23:31
Jei jatkoa!

Tämä oli hyvin kirjoitettu luku, tykkäsin.
Jee, Savannah pysyi hengissä. Mutta harmittaa, kun Bethy ei voi saada enää lasta :(

Sirius oli ihanan huolehtivainen, jotenkin samaan aikaan siriusmainen ja epäsiriusmainen, en osaa selittää, tykkäsin hänestä kuitenkin.
Samoin Bella oli ihana, vaikkakin hieman typerä, kun hylkäsi lapsensa hyvän ystävän vuoksi, mutta toisaalta, minkäs Bella voi, jos välittää ja on huolissaan ystävästään todella paljon.

Ja tuo Savannahn nimi on erikoinen ja kaunis.

Harmi kun tämä jää tauolle, olisin mielelläni lukenut tätä lisää :) Mutta kuten aiemmin todettu: mielummin Kerran tauolle, kun sulle hermoromahdus.

Odotan innolla tämän jatkumista!

Kiittäen ja kumartaen,
Natte
Otsikko: Vs: Kerran [K13]
Kirjoitti: Arion - 27.08.2011 01:28:44
Ääh! Aivan ihana jatko (harmi, että tulee paussi, mutta jos se ei oo pitkä, mun käsityksellä reilusti yli kahta kuukautta, niin kaikki kunnossa! Koulu on hyvä syy!)
Sirius oli aivan ihana luvus, ja niin toi vika Siriuksen ja Bethyn keskustelu luvus että Bella/Bethy/Sirius keskustelu sai pari kyyneltä aikaseksi!

Aivan loistava tarina! Jatkoa odottaessa, vähän pidempäänkin välillä!
Otsikko: Vs: Kerran [K13]
Kirjoitti: Jahma - 29.08.2011 17:34:26
ihana <3
Lainaus
Mutta kun mitään ei tapahtunut, jouduttiin synnytys käynnistämään taikakeinoin.
Taikakeinoin? kuulostaa jotenkin tosi jännältä   :D
jatkoa, tää on aivan ihana!!
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 5/7, luku 9/9 ilmestynyt 26.8.
Kirjoitti: Hermione Granger - 31.08.2011 15:05:47
Hei, ihan loistava luku! Ihanaa, että vauva (tai no, Savannah) jäi henkiin, mutta ikävää, ettei Bethy voi enää saada lapsia... Mitäköhän Amanda ja Isabelle tuumaavat pikkusiskosta? Muistaakseni Amanda(?) olisi toivonut poikaa...
Toivottavasti Siriuksesta tulee hyvä ja vastuuntuntoinen vanhempi. (enkös minä sitä jauhanut Bellastakin?)

Onneksi Bethyn ja Bellan sanaharkka/riita jäi lyhyeksi. Eipä heistä oikein ole riitelemään keskenään...  ;)

Lopuksi täytyy vielä sanoa, että oidin luvun lopetuksesta ja luku oli muutenkin ihana.

Lainaus
Vielä samana päivänä, vuoden 1985 toiseksi viimeisen päivän iltana, kun aurinko oli jo aikoja sitten laskenut mailleen ja tähdet tuikkivat kirkkaina tummalla yötaivaalla, sain viimein syliini kolmannen tyttäreni, Savannah Mustan.

Hermione
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, traileri ilmestynyt 23.9.
Kirjoitti: sennamiila - 23.09.2011 00:00:02
Silli: Tuo luku oli ehkä tähän mennessä kaikista vaikein kirjoittaa. Kun siinä käytiin periaatteessa läpi koko tunneskaala ja oli muutenkin niin täynnä kaikkea niin hyvä kuulla, että kelpaa. Ja ei, mä en todellakaan ole aikeissa kirjoittaa tähän ficciin yhtään enempää kuin sen seittemän osaa..
Natte: Toki mun nyt Savannah piti hengissä pitää, koska eihän tästä muuten olisi tullut oikeasti yhtään mitään, kun kaikki olisikin kääntynyt ihan ympäri (ja koska mä kuitenkin käännän jossain vaiheessa kaiken ympäri.. Mä en kertonu tota!!). Ja Bella nyt on aina vähän hölmö, mutta sen takia just niin sulonen.
Bea: Mäkin luulin hetken aikaa, että mä laitan sen vauvan kuolemaan, mutta enhän mä voinut, koska mä en halua olla niin julma ja sydämetön (vaikka olen kyllä muutenkin, mutta ei se mitään). Tuo, ettei Bethy voi enää saada lapsia, tulee ehkä jossain vaiheessa ainakin jollain tavoin tärkeäksi, en tiedä.
Anturajalka93: Koulu on hyvä syy luistaa kaikesta ja kirjoittaminen on hyvä syy luistaa koulusta.. Eiku mitä? No jaa, loppujen lopuksi se koulu ei kuitenkaan ollut perimmäinen syy paussille vaan kaikki muut ongelmat. Ja totta kai Sirius nyt on ihana, kun se on Sirius.
Jahma: Joo, tiekkö ku jästimaailmassa (tai ainakin mun serkulla) synnytys käynnistettiin lääkkeitten avulla ni taikamaailmassa se tehään sitten ihan varmasti jotenki taikakeinoin, jos lapsi ei meinaa millään syntyä. Mä olen ihan varma siitä.
Hermione: Jep, Amandahan se oli, joka pikkuveljeä toivoi (koska yksikin pikkusisko oli jo liikaa..), mutta eiköhän tässä sitten jossakin vaiheessa selviä, mitä Amanda uudesta siskostaan ajattelee. Eikä Bellasta ja Bethysta todellakaan ole riitelemään keskenään, ei sitten millään.

A/N: I am back!! Olkaa ylpeitä, tämä "tauko" ei kestänyt edes kuukautta. Jeejee. Vaikka kohta varmaan kadun sitä, kun kirjoitin koko viikonlopun, kun nyt koeviikko olisi uhkaavasti lähestymässä maanantaina.. Ei kiva. Ei yhtään kiva. Mutta jaa, kun kerran on inspiraatio niin kannattaahan sitä kirjoittaa. Ja nyt saatte trailerin tähän osaan. Ensimmäinen luku tulee viikon päästä.
P.s. Silli, Nyt kuulolle! Pahoittelen, että huijasin, kun sanoin, etten tiedä, milloin tämä jatkuu taas. Enhän minä voinut kertoa, koska tahdoin pitää yllätyksenä, koska.. Hyvää syntymäpäivää! Toivottavasti kelpuutat lahjaksi sen, että tämä jatkuu taas. Ja mä uskon sua. Tai ainakin mä lupaan yrittää uskoa.




Kun kaikki on vihdoin ja viimein kunnossa...
”Te olette niin onnellisia yhdessä kolmen pienen tytön kanssa.”

… edes jotenkuten...
”Olet ollut jotenkin hiljainen ja poissaoleva Savannahin syntymän jälkeen”

… tapahtuu yllättävä käänne...
”Nyt sinä olet kuollut, Bellatrix Musta... Lestrange... Lupin... mikä nyt ikinä oletkaan.”

… joka kääntää kaiken ylösalaisin.
”Pahoin myös pelkään epäilysteni osuvan oikeaan. Ja jos ne sen tekevät, te olette silloin todella suuressa vaarassa.”

Mikään ei ole enää hyvin...
”Ei minulla mitään hätää ole. Mene pois.”

… mikään ei enää mene niin kuin pitäisi.
”Miksi näin paljon pahoja asioita tapahtuu?”

Ystävyys on koetuksella...
”Painu helvettiin, Bethy! Jätä minut rauhaan!”

… kun tällä kertaa kukaan ei osaa enää auttaa ketään.
”Etkö sinä vieläkään ole tajunnut, että minä olen myös olemassa?”

Kaikki vaikuttaa kaikkeen...
”Minulle se oli suuri järkytys, ettei isosisko enää ollutkaan siinä, vaikka hän olikin ollut henkisesti poissa jo useamman vuoden.”

… elämä lähtee luisumaan raiteiltaan.
”Hän ei suostu syömään, eikä kykene huolehtimaan tyttärestään.”

Keneen voi enää luottaa...
”Vielä minä hänelle näytän, ettei se todellakaan ole Belle, joka tässä talossa määrää ja komentelee ihmisiä paikasta toiseen mielensä mukaan.”

… ja keneen ei?
”Tahdon nukahtaa hänen syliinsä. Minua väsyttää.”


sennamiila pictures ylpeänä (tai ei niin ylpeänä) esittää:
”Et uskalla edes näyttäytyä!”

Kerran, osa VI
”Minä en halua puhua tästä aiheesta. Onko selvä?”

Sinussa on jotain
”Rakastan häntä aivan hirmuisesti, niin paljon kuin vain isä kykenee tytärtään rakastamaan.”


Syyskuussa 2011...
”Jos et satu muistamaan niin tahdoit välttämättä illalla jäädä minun viereeni nukkumaan.”

… laitetaan suhteet koetukselle.
”Säästyvät minunkin hermoparkani.”
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, traileri ilmestynyt 23.9.
Kirjoitti: Natural - 23.09.2011 00:25:35
Aaaaee, jatkoa, jeij!

Ihanaa, että tähän tuli nyt tämä traleri, sain jotain muuta ajateltavaa.

Todella jännittävä tämä oli. Odotan innolla jatkoa!

Kiittäen,
Natte
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, traileri ilmestynyt 23.9.
Kirjoitti: Jahma - 23.09.2011 08:05:09
Jeee sennamiila is back! mahtava traileri, virheitä en löytänyt ja jatkoa odotelessa  :D

J
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, traileri ilmestynyt 23.9.
Kirjoitti: Lumille - 23.09.2011 17:19:12
hihii, mä tulin nyt vihdoin ja viimein kommentoimaan sitä jotain fiksua (joka ei nyt koskaan tuu kumminkaan olemaan mitään fiksua, mutta me voidaan leikkiä silleen) eli että aawwww, kiitos ja whii ihanaa kun kerran jatkuu ja toi traileri oli ihan huijuijuijui jännittävä ja ihanainen ja  ♥ ja nyt vaan sitten oottelemaan lukuja ! aawweus ja sä olet ihana kanssa ♥

kyllä, tää oli se äärimmäisen fiksu kommentti minkä kirjottamiseen tarvisi aivoja :D
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, traileri ilmestynyt 23.9.
Kirjoitti: Arion - 25.09.2011 19:31:42
ÄÄÄ! Toi traileri oli ihana! Mun kädet lens mun suulle järkytyksestä! (se tais olla järkytyksestä... en oo varma...) Mut mie ootan innol jatkoo!!! Tää on nii ihana! Tää on mun suosikki tarina sulta! (usko tai älä)

Mut joo, jään oottaa jatkoo! :P
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 1/? ilmestynyt 30.9.
Kirjoitti: sennamiila - 30.09.2011 14:32:30
Natte: Hei jee, kiva, että onnistun edes jotakin fiksua (tai sitten ei niin kovin fiksua) tekemään :)
Jahma: Joo, I am back. Ja niin on Kerrankin :)
Bea: Kiittää tervetulotoivotuksista. Itte olet söpöläinen :)
Silli: Mä huomaan, että ton kirjottamisessa tarvittiin aivoja tosi paljon... :)
Anturajalka93: Mä järkyttelen ihmisiä, vaikkei tää ole vielä ehtinyt edes alkaa - go minä!! Mä järkytän teitä lisää sitten näissä tulevissa luvuissa ;)

A/N: Ja minunhan siis piti sanoa, että tästä osasta tulee varmaan aika outo. Ja muutenkin. Mutta kiva. Ite tykkään noista muutamasta ekasta luvusta, mitkä nyt on jo valmiina. Ja matikka on kamalaa. Kiitos hei, pääsette nyt lukemaan, koska en jaksa pitää pitkää puhetta :)




I luku
Turhiin haaveisiin



”Hyvää yötä, kultaseni.”

Silitin hiljaa samettisen pehmeää poskea, paksua, tummaa tukkaa. Pienen pienet sormet olivat kiertyneet nallekarhun tassun ympärille ja puristivat sitä tiukasti. Pää oli painunut pehmeille pieluksille ja hengitys oli rauhallista, tuhisevaa. Katselin häntä hiljaa ja mietin, kuinka pieni lapsi saattoikaan olla niin kaunis, kuinka tämä näytti nukkuessaan niin kovin heikolta ja haavoittuvaiselta, mutta oli loppujen lopuksi todella vahva.

Annoin käteni vielä kerran vaeltaa tytön silkkisillä suortuvilla ennen kuin poistuin huoneesta jättäen hänet nukkumaan rauhassa. Koko talo oli pimeä ja hiljaa, ainoastaan oleskeluhuoneesta kajasti väräjävää valoa, joten suuntasin sinnepäin.

Sirius istui sohvalla takanedustalla. Hän oli ollut koko päivän töissä ja palannut illansuussa kotiin viluissaan ja alakuloisena. Tuli takassa, lämmin ruoka ja tyttöjen seura olivat kuitenkin saaneet hänet piristymään huomattavasti.

Nytkin kuullessaan jonkun liikkuvan ovensuussaa Sirius kohotti katseensa. Minut havaitessaan hän hymyili leveästi ja ojensi kättään pyytäen viereensä istumaan. Hymähdin hiljaa itsekseni ja seurasin hänen pyyntöään. Sirius kietoi kätensä harteilleni, ja minä laskin pääni hänen olkapäälleen.

”Miten teillä meni tänään?” Sirius kysyi.

”Oikein hyvin”, sanoin. ”Vaikka Amanda silloin joskus olikin niin vahvasti sitä mieltä, ettei tahdo enää yhtäkään pikkusiskoa, hän on silti jatkuvasti auttamassa Savannahin kanssa, ei antaisi Bellelle vuoroa laisinkaan. Niin ja lempiserkkusi muuten kävi tänään.”

”Kuka?” Sirius kysyi. ”Bellako?”

”Ei vaan todellinen lempiserkkusi”, hymähdin. ”Andromeda.”

”Mitäs Meda?” Sirius kysyi.

”Kävi tervehtimässä pientä kummityttöään Doran kanssa”, kerroin. ”Käski sanoa terveisiä sinulle. Dora toi Savannahille nallekarhun lahjaksi. Ja Amanda oli aivan ihastuksissaan heidän vierailustaan, hän ihailee Doraa ja tahtoisi olla tämän kaltainen.”

”Uskon sen”, Sirius naurahti. ”Mitä sitten kävi?”

”Dora sai tytöt nauramaan katketakseen muuttamalla ulkomuotoaan”, hymyilin. ”Ja muutenkin. Amanda tahtoisi niin kovasti olla isompi ja mennä kouluun kuten Dora. Belle puolestaan matkii Amandaa aivan kaikessa. Hän sanoi vievänsä sinun luutasi ja lentävänsä sillä Amandan kanssa Tylypahkaan, kun Dorakin palaa sinne joululomalta.”

”Minun pitää siis selvästikin pistää luutani kunnolla lukkojen taakse”, Sirius totesi. ”Belle on sen verran mahdoton tapaus, että hän saattaisi tuon uhkauksensa vaikka toteuttaakin.”

”Vieläkö sinä kannat kaunaa siitä, että hän puraisi sinua, kun ei tahtonut mennä nukkumaan?” kysyin.

”Vielä”, Sirius myönsi. ”Mokomakin vintiö. Vielä minä hänelle näytän, ettei se todellakaan ole Belle, joka tässä talossa määrää ja komentelee ihmisiä paikasta toiseen mielensä mukaan.”

”Älähän nyt”, hymähdin. ”Sinun pitää ymmärtää. Eikös se niin mene, että puolet lasta kummiinsa?”

”Bellen tapauksessa ainakin pätee ja todella hyvin päteekin”, Sirius totesi. ”Voisin vaikka lyödä vetoa, että rakas serkkuni Bellatrix oli tuon ikäisenä tismalleen samanlainen.”

”Niin minäkin”, sanoin. ”Heissä on oikeasti niin paljon samaa, ettei pahemmasta väliä. Toisinaan minua alkaa jo hieman huolestuttaa, kuinka paljon sekä Amanda että Belle ottavat Bellasta mallia. Se ei aina ole niin kovin hyvä asia.”

”Sinuna huolestuisin vasta siinä vaiheessa, kun he alkavat viskoa avada kedavraa jokaisen vastaantulijan niskaan”, Sirius totesi.

”Tämä ei ole leikin asia, Sirius”, sanoin. ”Olen tosissani.”

”Ehkä sinun pitäisi ottaa Bellasta hieman etäisyyttä”, Sirius ehdotti.

”Mitä tarkoitat?” kysyin.

”Amanda ja Belle näkevät koko ajan, kuinka tärkeä Bella on sinulle”, Sirius selitti. ”Sen vuoksi he pitävät myös Bellaa tärkeänä itselleen. Jos ottaisit hieman etäisyyttä niin -”

”Ei”, kieltäydyin. ”En minä voi. Minulla on nytkin ikävä häntä. Olen nähnyt Bellan viimeksi silloin, kun he kävivät Ellien ja tyttöjen kanssa katsomassa meitä sairaalassa ja siitä on aikaa vain viikko. Minulla on häntä oikeasti ikävä.”

”Sitten sinun varmaankin pitäisi nähdä häntä”, Sirius sanoi. ”Pyydä Bella joku ilta tulemaan tänne Ellien kanssa, tee heille vuoteet vierashuoneeseen ja vaadi heitä jäämään yöksi. Minä laitan tytöt nukkumaan, jos Belle lupaa olla purematta minua ja Amanda kiroamatta minua suohon niin sinä saat rauhassa jutella Bellan kanssa. Minä luulen, että teillä riittää nyt paljon puhuttavaa, kun on tapahtunut kaikkea... Ja luulen, että sinulle tekee hyvää puhua hänen kanssaan.”

”Niin”, myönsin. ”Tuo kuulosti hyvältä. Ehkä me teemme sitten niin, jos se vain sinulle käy.”

”Tietenkin”, Sirius sanoi. ”Mitä tahansa, että sinä olisit onnellinen.”

”Kiitos”, hymähdin hiljaa. ”Ensi viikolla voisi olla hyvä.”

”Se sopii paremmin kuin hyvin”, Sirius myöntyi.

”Mutta olitko sinä tosissasi, että minun täytyisi ottaa etäisyyttä Bellasta?” kysyin.

”En tietenkään”, Sirius sanoi. ”Minä tiedän, että Bella on yksi kaikkein tärkeimmistä ihmisistä elämässäsi. Te kykenette puhumaan toisillenne oikeastaan kaikesta ja hyvä niin. Kyllä sinullakin täytyy joku olla. Sitäpaitsi olet vain päivät pitkät lasten kanssa keskenään kotona, joten voi olla oikeastaan ihan hyvä, että Bella tulisi tänne, kun sinä itse et voi minnekään vielä oikein lähteä.”

”Niin”, nyökkäsin hiljaa. ”Minulla tosiaan on ikävä häntä ja niin paljon kerrottavaa. Eikä Bella edes oikeasti tiedä minusta puoliakaan, sillä on asioita, joita en tahdo kertoa, asioita, joita salaan viimeiseen saakka, sillä en tahdo edes muistaa niitä.”

”Puhutko sinä nyt...?” Sirius epäröi.

”Puhun”, totesin. ”Bella ei tiedä sitä. Mutta ehkä hänkin joku päivä saa siitä kuulla. Minä en vain millään jaksaisi sitä muistaa ja jos Bella kysyy... minä en tiedä, mitä sanoa. En minä tahdo puhua siitä, en tahdo edes muistaa koko tapausta.”

”Ymmärrän sen”, Sirius sanoi. ”Takuulla se otti sinulla koville, olit vielä niin nuori silloin. Enkä kyllä lainkaan ihmettele, mikset ole heitä sen jälkeen välittänyt tavata.”

”Onneksi sain sitten yhteisen asunnon Sibyn kanssa”, totesin. ”Kun hänen äitinsä oli kuollut, ja hän tahtoi jonnekin muualle niin saatoimme sitten muuttaa yhdessä. Ei meistä kummastakaan olisi ollut yksin asumaan. Olimme niin nuoria vielä silloin, vain seitsemäntoista. Vaikka kuinka olimmekin täysi-ikäisiä molemmat niin silti. Ei meistä kumpikaan olisi kestänyt asua yksin, Ei Siby äitinsä kuoleman jälkeen, enkä minä... sen jälkeen, mitä perheessäni tapahtui.”

Sirius silitteli hiljakseen ja rauhoittavasti olkapäätäni. Käperryin tiiviisti kiinni hänen kylkeensä. En tahtonut lähteä siitä minnekään – ikinä. Siriuksen vieressä minun oli hyvä olla, siinä tunsin olevani turvassa vailla huolta, että jokin minua uhkaisi.

Siitäkin huolimatta jokin painoi mieltäni. Olin varma, ettei kaikki ollut hyvin. Jotakin todella oli tapahtunut. Savannahin syntymän jälkeen ei Siriusta juuri ollut näkynyt. Hän oli poissa kotoa kaiket päivät, uuvutti itsensä töissä totaalisesti ja kävi kotona lähinnä vain nukkumassa ja syömässä jotakin pientä. Hänen mieltään painoi jokin, mutten kyennyt ymmärtämään mikä. Ei Sirius koskaan ennen ollut sillä tavoin tehnyt. Hän oli aivan kuin toinen ihminen. Siitä ulospäin suuntautuneesta, nauravaisesta miehestä ei ollut enää paljoa mitään jäljellä, hän alkoi jatkuvasti vain kääntyä enemmän ja enemmän sisäänpäin, eikä enää puhunut juuri mitään omista asioistaan.

”Sirius?” kysyin hiljaa. ”Tahtoisitko sinä jutella kanssani jostakin?”

”Kuinka niin?” mies hämmentyi.

”Olet ollut jotenkin hiljainen ja poissaoleva Savannahin syntymän jälkeen”, sanoin. ”Onko tässä nyt jotakin, mikä sinua mietityttää niin paljon vai mikä on?”

”Ei tässä mitään...” Sirius mutisi.

”Kai minä nyt näen, että tässä jotakin on”, totesin. ”Mikä sinun mieltäsi painaa? Kerro minulle. Minä voin kenties osata auttaa. Tai ainakin yrittää. ”

”Ei”, Sirius sanoi. ”Tämä on aivan typerä juttu, et sinä ymmärtäisi.”

”Kerro pois vaan”, kehotin. ”Onko tässä isäksi tulemisessa jotakin, mikä sinua askarruttaa?”

”No...” Sirius mietti. ”Ehkä sekin osittain. Kun on vain tapahtunut niin paljon kaikkea. Savannah syntyi, ja rakastan häntä aivan hirmuisesti, niin paljon kuin vain isä kykenee tytärtään rakastamaan, mutta... No, sinä et voi saada enää lapsia, joten... Äh, aivan typerää, olen käsittämättömän itsekäs.”

”Sinä toivoit poikaa”, totesin hiljaa. ”Eikö vain?”

Sirius nyökkäsi hitaasti.

”Mutta kyllä minä rakastan Savannahia”, Sirius sanoi. ”Kuten sanoin, hän on minulle todella tärkeä, ja rakastan häntä ylitse kaiken.”

”Voi sinua, Sirius”, huokaisin, kiedoin käteni miehen ympärille ja painoin kasvoni vasten tämän olkapäätä.

”Mutta ei sillä oikeastaan ole enää mitään väliä”, Sirius sanoi. ”Meillä on kuitenkin Savannah.”

”Niin”, myönsin hymyillen. ”Meillä on Savannah.”
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 1/? ilmestynyt 30.9.
Kirjoitti: Natural - 30.09.2011 15:07:41
Oi, tämä luku oli ihana.

Pidin kovasti tästä luvusta ja nyt minua askarruttaa tuo Bethyn salaisuus...
Ja voi Siriusta, kun ei saanut poikaa, mutta onneksi heillä on Savannah.

Lainaus
”Minun pitää siis selvästikin pistää luutani kunnolla lukkojen taakse”, Sirius totesi. ”Belle on sen verran mahdoton tapaus, että hän saattaisi tuon uhkauksensa vaikka toteuttaakin.”

”Vieläkö sinä kannat kaunaa siitä, että hän puraisi sinua, kun ei tahtonut mennä nukkumaan?” kysyin.

”Vielä”, Sirius myönsi. ”Mokomakin vintiö. Vielä minä hänelle näytän, ettei se todellakaan ole Belle, joka tässä talossa määrää ja komentelee ihmisiä paikasta toiseen mielensä mukaan.”
Tässä kohtaa tuli sellainen ''Aww :3 '' -olo :) Belle on ollut oikein reilulla päällä, kun on Siriusta purrut.

Ääh, en keksi mitään sanomista. Tämä luku oli hyvä ja odotan seuraavaa lukua!

Kiittäen ja kumartaen,
Natte
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 1/? ilmestynyt 30.9.
Kirjoitti: Lumille - 30.09.2011 15:23:01
// noniin, nyt on ehkä sen jonkun järkevän aika :) Ja usko pois, nyt on tulossa jotain suuresti järkevää, niinkuin aina!

Aww, oli ihanaa taas päästä näin perjantaina lukemaan kerrania, ja tää luku oli oikeen ihana :) Jätti vähän kysymyksiä tosta Bethyn jutusta ja muutenkin, noi jutut on ihania ja ei tästä tuu mitään järkevää siltikään mutta kun niin ja joo ja niin ja joo ja siis kun nää hahmot on kivasia. ja muutenkin ihania kohtia enkä mä oikeen muista mitä mä aattelin vaikka luin tän äskön uudestaan ja niin ja kun ja aaww, tää on vaan niin kovin ihana ficci ♥
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 1/? ilmestynyt 30.9.
Kirjoitti: Jahma - 30.09.2011 16:41:36
Hieno luku, mutta osa mun ajatuksissa meni vielä siihen että mitäs tässä silloin tapahtuikaan...
Virheet ei tullu mun luo ja jatkoa odotellaan!  :D

Jahma

Olipa taas inspiroiva kommentti...
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 1/? ilmestynyt 30.9.
Kirjoitti: Arion - 02.10.2011 02:54:01
AWWWSSSSS!!!!! Toi Siriuksen ns. poissaolon syy oli ihana! Kyyneleet tulvi silmistä heti!!! Oikeasti, ihana!!!!!  ♥♥♥♥♥♥ Tää tunne valtas mut heti ekaks.

Pidin tuosta Siriuksen ja Bellen jutusta! Pidän muutenkin Siriuksen suhteestä Amandan ja Bellen kanssa. Se on jotenkin ihana.

Mut tää luku oli ihana! Jään innolla oottamaan seuraavaa lukua!
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 2/? ilmestynyt 7.10.
Kirjoitti: sennamiila - 07.10.2011 15:13:56
Natte: Belle on aina tosi reilulla päällä - etenkin Siriusta kohtaan ja etenkin nyt ollessaan uhmaiässä. Ja niin.. Bethyn salaisuus.. Eiköhän sekin tässä kohtapuoliin selviä :)
Silli: Ja mikähän kohta tosta mahtoi olla sitä järkevää? No jaa, okei.. Musta oli ihanaa päästä taas laittamaan perjantaina jatkoa Kerraniin, oli ihan orpo olo ilman sitä :)
Jahma: Ei niitten kommenttien aina kauheen inspiroivia tarvikaan olla, mutta kiva kuulla, että olet pitänyt :)
Anturajalka93: Jostain kumman syystä osasin arvata, että kuitenkin tuosta luvusta tulee siun osaltas jotain sanomista.. No ei mutta jotenkin arvelin jotakin tuohon suuntaan ainakin kuulevani, jos ei muuta :) Siriuksella ja hänen tytärpuolillaan on kyllä aivan ainutlaatuinen suhde :)
Bea: No pitäähän sitä nyt välillä vähän hengittääkin ennenku rymistellään taas uudestaan ;) (ja koska MTK:ssa rymistellään just parhaillaan..) Ja niin, noista lapsista. Se on kato se, että äidit haluu tehä tyttöjen kanssa "tyttöjen juttuja" ja isät poikien kanssa "poikien juttuja". Ja sitten kuitenki melkosen usein tytöt on isin pikku prinsessoja ja pojat äidin pikkupoikia. Paitsi minä, joka en ole kenenkään prinsessa enkä kenenkään pikkutyttö, ole koskaan ollutkaan :)

A/N: Mä meinasin jo melkein unohtaa, että tänään on perjantai, johtuen syystä että luen, luen ja luen vielä lukemasta päästyäni. Kahden päivän sisään mennyt kaksi kirjaa, nyt on kolmas jo aloitettu. Että hyvin menee. Ja nyt päästän teidät lukemaan (Bea: sun odotuksesi palkitaan ;) )




II luku
Kaipuu kantaa ihmisen puoleen matkaan



”Amanda ja Belle nukkuvat nyt”, Sirius sanoi. ”Taisivat väsähtää tänään riehuessaan, kun nukahtivat noinkin nopeasti. Taidan tästä itsekin nukkumaan mennä.”

”Hyvä niin”, sanoin. ”Mene vaan. Sinulla on rankka työviikko takana ja nukahdat kohta varmaan pystyyn. Kiitos, Sirius. Kaikesta.”

”Eipä mitään”, Sirius hymyili. ”Sinun vuoksesi minä tämän teen. Hyvää yötä.”

”Hyvää yötä”, sanoin.

Siriuksen käsi kohotti leukaani hieman ylöspäin, huulet painuivat hetkeksi omilleni. Sitten hän siirtyi kauemmas, kumartui Savannahin oleskeluhuoneeseen kannetun kehdon puoleen ja painoi kevyen hyvänyönsuukon tytön otsalle. Hän silitti vielä hellästi tytön hiuksia ennen kuin poistui huoneesta.

”Minusta on ihanaa nähdä, että sinulla on nyt kaikki hyvin”, kuului ääni takaani. Käännähdin ympäri. Bella hymyili minulle lempeästi. ”Te olette niin onnellisia yhdessä kolmen pienen tytön kanssa.”

”Entä sinä?” kysyin. ”Miten sinulla menee?”

”Siinähän se”, Bella sanoi. ”Päivä kerrallaan eteenpäin. Ikävöin toki Remusta kamalasti ja pelkään hänen puolestaan.”

”Milloin viimeksi olet saanut kirjeen?” kysyin.

”Jouluna”, Bella kertoi. ”Hän toivotti hyvää joulua ja lähetti meille pienet lahjat. Mutta vielä ei ole tietoakaan paluusta.”

”Kai te nyt silti jotenkin pärjäätte?” varmistelin.

”Pakkohan se on”, Bella totesi. ”Niin kuin sinä sanoit, en minä voi noin vain unohtaa Ellietä, sillä hän tarvitsee minua. Ja hän muistuttaa niin paljon Remusta.”

”Niinhän hän tekee”, myönsin. ”Ja hyvä niin. Onneksi ei ole tyttö äitiinsä tullut.”

”Mitä tarkoitat?” Bella kysyi terävästi.

”Sitä vain, että jos te olisitte luonteeltanne samanlaisia, olisitte jatkuvasti ottamassa yhteen, kun Ellie tulee murrosikään”, totesin. ”Mutta nyt hän ainakin muistuttaa ennemmin rauhallista isäänsä.”

”Tuo on kyllä hyvinkin mahdollista”, Bella naurahti. ”Onneksi Ellie on perinyt Remuksen luonteen, säästyvät minunkin hermoparkani.”

”Entäs minun sitten?” kysyin. ”Belle kun muistuttaa päivä päivältä yhä enemmän kummitätiään. Lähetän hänet sinun luoksesi tappelemaan kymmenen vuoden päästä.”

”Siitä vain”, Bella hymähti. ”Ja pistä vielä Amanda mukaan, hänen kanssaanhan me tappelemme jo nyt.”

”Sen teenkin”, totesin. ”Mutta usko pois, et sinäkään naura enää siinä vaiheessa, kun tyttäresi oppii puhumaan, tulee uhmaikään ja alkaa kapinoida kaikkia käskyjä vastaan.”

”Siinä vaiheessa minä lähetän hänet kummiensa luokse”, Bella sanoi.

”Minusta kun tuntuu, ettet kuitenkaan lähetä”, hymähdin. ”Sanot vain. Et sinä pystyisi tyttärestäsi noin vain luopumaan – edes pariksi päiväksi. Ellie on liian tärkeä sinulle.”

”Niinhän hän taitaa olla”, Bella huokaisi hiljaa ja istuutui sohvalle. Hän käänsi katseensa minun puoleeni. ”Tule tänne, Bethy. Tänne minun viereeni. Minulla on ollut niin ikävä sinua.”

Myönnyin ystäväni pyyntöön ja istahdin sohvalle hänen viereensä. Pitkän aikaa olimme täysin vaiti, aloin jo miettiä, mitä Bellan päässä oikein liikkui, kunnes hän viimein avasi suunsa.

”Bethy, voinko minä kysyä sinulta jotakin?” Bella kysyi.

”Mitä tahansa”, lupasin.

”En ole koskaan tavannut sinun sukulaisiasi”, Bella aloitti hieman epäröiden, ”ja sinä suhtaudut äitiyteen niin vakavasti, puhut aina, miten omaa lastaan ei saa koskaa jättää yksin. Mikä on sinun suhteesi omaan äitiisi? Tai ylipäätään omaan perheeseesi? Sisaruksiin? Onko sinulla edes siskoja tai veljiä? Havahduin tässä yksi yö miettimään ja tajusin, ettet ole koskaan sanallakaan maininnut mitään.”

”Minä en puhu heistä”, sanoin hiljaa. ”En koskaan.”

”Mikset?” Bella kysyi.

”Koska en vain halua”, tokaisin.

”Minulle sinä voit kertoa aivan kaiken”, Bella sanoi. ”Jos jokin vaivaa mieltäsi, älä epäröi lainkaan kertoa siitä minulle. Minä kyllä kuuntelen sinua, jos sinulla on jotakin.”

”Minä en halua puhua tästä aiheesta”, tiuskaisin. ”Onko selvä?”

”Tietenkin”, Bella sanoi hiljaa. ”En minä pakota sinua mihinkään, ellet sitä itse halua. Puhut sitten, kun tahdot tai olet puhumatta. Ihan miten vain. Ajattelin vain sinun parastasi. Ehkä sinun olisi hyvä puhua, jos jokin asia painaa mieltäsi.”

Vilkaisin Bellaa, joka kietoi toisen kätensä hartioilleni ja veti minut aivan kylkeensä kiinni. Käperryin luottavaisena hänen vierelleen, laskin pääni hänen olkapäälleen.

”Nämä asiat ovat nyt vain taas tulleet pinnalle”, totesin synkästi. ”Sen jälkeen, kun sinä kävit sairaalassa päivää ennen Savannahin syntymää. Sinä halasit minua ja olit niin turvallinen. Ja lämmin, äidillinen, huolehtiva. Minä en vain tiedä... Se toi mieleeni paljon muistoja. Asioita, joita en välttämättä edes tahtoisi muistaa.”

Bella pysytteli vaiti ja odotti kärsivällisesti, että jatkaisin. Ja hänen odotuksensa palkittiin, sillä vedin syvään henkeä päättäessäni viimein paljastaa jo vuosien ajan mieltäni painaneet asiat, joita Bella ei ollut koskaan saanut tietää, joita ei kukaan Siriusta lukuun ottamatta ollut saanut kuulla.

”Minä olen keskimmäinen lapsi kuten Medakin”, kerroin. ”Minullakin iso- ja pikkusisko. Tai siis oli. Nykyään minulla on vain pikkusisko. Sen vuoksi, mitä isosiskolleni kävi, en ole minkäänlaisissa väleissä perheeni ja sukuni kanssa. Isosiskoni Carrie oli mitä hienoin ihminen, parempaa isosiskoa olisin tuskin voinut itselleni toivoa. Hän jaksoi aina auttaa minua, olimme lähestulkoon erottamattomat, kuin kaksoset. Eihän meillä ollut ikäeroa kuin hieman päälle vuosi. Kaikki kuitenkin kääntyi ylösalaisin Gracen syntyessä, kun minä olin viiden vanha. Vanhempani lähestulkoon unohtivat Carrien täysin, juuri ja juuri muistivat, että hänkin oli olemassa. Carrie alkoi vetäytyä syrjään meistä kaikista, otti etäisyyttä jopa minuun. Joskus hän sanoi, että äiti ja isä olivat hänet hylänneet."

"Kun vartuimme, aloin paremmin tajuta, mitä oli tapahtumassa. Carrie käpertyi aina vain enemmän oman kuorensa sisälle, eikä suostunut puhumaan enää juuri mitään edes minulle. Äiti ja isä kieltäytyivät näkemästä sitä. He eivät huomanneet, kuinka hän kärsi ja olisi tarvinnut kaiken avun, minkä saattoi vain saada. Mutta Carrie ei saanut apua ja lopulta, vain kahdeksantoista vuoden iässä, hän riisti hengen itseltään. Minulle se oli suuri järkytys, ettei isosisko enää ollutkaan siinä, vaikka hän olikin ollut henkisesti poissa jo useamman vuoden. Muutin omilleni, katkaisin välini perheeseeni, enkä suostunut enää olemaan missään tekemisissä heidän kanssaan. Minun mielestäni kaikki oli heidän vikansa. On heidän vikansa, ettei minulla ole enää isosiskoani, joka aikoinaan oli minulle niin kovin läheinen. Vihaan heitä.”

”Sinulla on oikeuskin olla vihainen”, Bella sanoi.

”Sen olen myös vannonut, etten omien lasteni kanssa tule koskaan tekemään samaa virhettä, minkä vanhempani tekivät Carrien kanssa”, totesin. ”Minulla on kolme tytärtä, kuten meitäkin oli. En tule jättämään ketään heistä vähemmälle huomiolle. En tahdo, että kenellekään heistä käy niin kuin Carrielle kävi.”

”Ei niin käykään”, Bella sanoi. ”Sinä olet hyvä äiti, ja minä tiedän sen.”

”Joskus vain...” yritin, ”kun tulee vaikeampia hetkiä, saatan katua sitä, että katkaisin välini perheeseeni. Toisinaan tulee hetkiä, jolloin tahtoisin vierelleni jonkun. Kenties äidin tai isosiskon. Sellaisen niin kuin Carrie oli.”

”Voi sinua, Bethy”, Bella huokaisi hiljaa. ”Etkö sinä vieläkään ole tajunnut, että minä olen myös olemassa? Minä autan sinua kuten sinäkin minua, siskoseni.”

”Sinä olet niin hyvä ystävä, Bella”, sanoin. ”Tämä on jo liikaa.”

”Se ei ole koskaan ollut, eikä tule koskaan olemaankaan liikaa”, Bella totesi. ”Ja jos sinä sanot tämän olevan liikaa niin entä sitten se, mitä sinä olet tehnyt minun hyväkseni? Se jos mikä nimittäin on liikaa. Sinä lähinnä vihasit minua silloin, mutta silti puhdistit ja paransit tulehtuneen haavani, autoit minut pakoon ja majoitit luoksesi. Sinulla on suuri sydän, Bethy. Niin suuri, että joku päivä se koituu vielä sinun tuhoksesi. Sinun pitäisi opetella sanomaan myös 'ei'.”

”Tiedän sen”, huokaisin. ”Minä en vain osaa.”

”Niin”, Bella sanoi. ”Sinun pitäisi opetella.”

”Voimmeko olla puhumatta siitä?” kysyin. ”Voisimmeko me olla nyt tässä ihan hiljaa? Se tuntuu hyvältä ajatukselta. Olla vain sen ihmeempiä miettimättä.”

”Jos se tuntuu sinusta hyvältä niin tietenkin me voimme”, Bella lupasi.

”Kiitos”, kuiskasin.

Bella silitteli hiljakseen käsivarttani, kun annoin ajatusteni vaeltaa toisiin ulottuvuuksiin. Ajattelin, mitä olisi käynyt, jos minulla edelleen olisi isosiskoni Carrie, jos en olisikaan katkaissut välejäni perheeseeni missään vaiheessa. En olisi luultavasti koskaan tutustunut Bellaan ja hänen siskoihinsa, en olisi välttämättä edes tavannut parasta ystävääni. Silloin minulla kuitenkin olisi ollut isosiskoni. Kummassakin oli hyvät ja huonot puolensa.

”Bella?” kysyin hiljaa. ”Voitko sinä olla minun isosiskoni?”

”Tietenkin”, Bella lupasi. ”Sen vuoksihan minä olen olemassa.”
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 2/? ilmestynyt 7.10.
Kirjoitti: Jahma - 07.10.2011 19:22:19
Täälä taas  :D
Hieno luku ja kiva tietää Bethyn perheestä. Olis ollu kiva tietää vielä vähä lisää siitä pikkusiskosta, kun vanhemmat ei sitte myöhemminkää huomionu Carrieta..

Jatkoa odotellessa
Jahma
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 2/? ilmestynyt 7.10.
Kirjoitti: Lumille - 07.10.2011 20:11:27
Muutin tätä kommenttia vähän järkevämmäksi. aaww, Bethy ja Bella on sulosia ja Sirius on kanssa ihana ♥ Ja kiva kuulla tosta Carriesta nyt, voi jotenkin sitä ja kanssa Bethy parkaa. Oli ihana luku, kiitoksia sulle ja oottelen jatkoa :)
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 2/? ilmestynyt 7.10.
Kirjoitti: Arion - 07.10.2011 21:57:49
Sä teit sen taas, sait mut kyyneliin. Toi Bethyn menneisyys oli liian koskettava mulle, tai no, surullinen ja sellainen. Tosi hyvä luku, vaikka Siriusta jäin hieman kaipailemaan. Onneksi Sirree oli alku luvusta. Ja Bella oli ihana! Jotenkin oli aivan ihana tässä luvussa!

Jään odottamaan innolla jatkoa!
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 2/? ilmestynyt 7.10.
Kirjoitti: Natural - 09.10.2011 16:48:56
Äää! Ihana luku, Bella oli ihana tässä(milloin hän EI olisi?)!

Voi ei,käy kauheasti sääliksi Bethyä. Kamalaa, kun on menettänyt isosisarensa ja katkaissut välit perheen kanssa.
Mutta toisaalta, Bethyllä on hyvä syy olla vihainen tai... en tiedä. Olen ristiriitaisissa tunteissa.

Ääh... Toi loppu oli ihana, tykkäsin.

En saa enempää aikaiseksi, sorry.

Kiittäen ja kumartaen,
Natte
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 2/? ilmestynyt 7.10.
Kirjoitti: Mayan - 11.10.2011 21:52:27
Mahtava luku... Tai siis kaikki nämä luvut ovat kyllä mahtavia mutmut:D Jos sais toivoa yhtä asiaa; enemmän Luciusta (vaikka tämä ei taida kovin keskeinen henkilö...)

Joo mut siis mahtava ficci. Näin iltaisin ei tuo rakentava palaute onnistu.
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 3/? ilmestynyt 14.10.
Kirjoitti: sennamiila - 14.10.2011 07:35:03
Bea: Tuskin oikeastaan kukaan osaa arvata, mitä Bethyn menneisyydessä on aikoinaan tapahtunut, koska ei hän oikeastaan näytä sitä päällepäin, eikä puhu aiheesta mitään, kuten on tullut huomattua. Ja hei, mäkin tykkään susta :)
Jahma: Joo, mä ajattelin, että ehkä siitä Bethyn perheestäkin pitäisi jossain välissä saada tietää, kun heistä ei ole ollut yhtikäs mitään missään vaiheessa. Ja ehkä saamme jossakin vaiheessa vielä kuulla lisää Gracesta :)
Silli: Niin, sääliksi käy Bethya, kun hän on tuolla tavoin menettänyt isosiskonsa. Vähänkö olisi kamalaa. Mutta onneks on Bella :)
Anturajalka93: Toki Bethyn menneisyys on surullinen ja on jotenkin liikuttavaa kuulla saaneensa joku kyyneliin asti sillä. Bella on (melkein) aina tosi söpö ja hei, Siriusta ainakii jonkin verran lisää tässä luvussa :)
Natte: Niinpä, millon Bella ei olisi ihana? Okei, sillon kun se saa jonku raivokohtauksen ja tappaa kaikki, mutta kuitenkin. Kyllä mäkin luultavasti katkasisin välini perheeseeni, jos oisin Bethy.. Whii, Bella on söpö :)
Mayan: Hei vaan ja kiitoksia :) Kiva kuulla, että olet tykännyt. Ja joo, eihän se Lucius keskeisimpiä hahmoja tässä ole, mutta voin luvata, että häntä tässä lähiaikoina tullaan taas hieman enemmän näkemään.

A/N: Nyt piti olla nopea, että saisin tämän luvun laitettua tänne ennen lähtöä kouluun (ihan tässä parin minuutin sisään). Joten siis virheitä voi olla, vaikka luvun olen oikolukenut jo ties miten monta kertaa. Täällä sataa vettä ja se ei ole kiva asia. Mutta joo, hei, nyt päästän teidät lukemaan, enkä puhu enempää vaan lähden kouluun :)




III luku
Kuin kaarnalaivat sillan alla mennään hiljaa



Heräsin aamulla, kun tunsin jonkun silittelevän hiljakseen hiuksiani. Raotin unisena silmiäni ja näin Bellan kasvot yläpuolellani. Hän hymyili lempeästi, ja sain itsekin hymyn huulilleni.

”Huomenta”, Bella sanoi.

”Huomenta”, mutisin väsyneenä. ”Mitä sinä siinä teet?”

”Jos et satu muistamaan niin tahdoit välttämättä illalla jäädä minun viereeni nukkumaan”, Bella hymähti. ”Eihän minulla ollut sydäntä häätää sinua siitä Siriuksen luokse, kun olit niin onnettoman näköinen. Onko jo parempi nyt?”

”On”, sanoin. ”Kiitos, kun kuuntelit eilen illalla.”

”Eipä mitään”, Bella sanoi. ”Oli jo aikakin, että pääsit avautumaan tuosta vuosia mieltäsi painaneesta asiasta. Nyt sinun ei tarvitse enää hautoa sitä yksin päässäsi, sillä olet vihdoinkin päässyt jakamaan taakkasi.”

”Oletko sinä ollut jo kauankin siinä valveilla?” kysyin.

”Pari hassua minuuttia vain”, Bella hymyili. ”Ja olenkin sen aikaa tässä ihmetellyt, miten kummallista on, ettei Ellie ole vielä herännyt – puhumattakaan Amandasta ja Bellestä.”

”Tai jos he ovat heränneet”, totesin, ”he ovat menneet kiusaamaan Siriusta ja herättämään tämän. Eikä Savannahkaan herännyt kuin pari kertaa koko yön aikana huutamaan nälkäänsä.”

”Nukuitko hyvin?” Bella kysyi.

”Nukuin”, myönsin. ”Ja ei, sinä et herättänyt minua. Heräsin ihan omia aikojani. Kiitos, että sain jäädä tähän nukkumaan.”

”Tietenkin sait”, Bella hymähti. ”Olit vain niin suloinen illalla, ettei minulla todellakaan ollut sydäntä ajaa sinua siitä pois. Kun itkit ja sanoit tahtovasi isosiskosi takaisin.”

”Minä tahtoisinkin”, totesin. ”Mutta tiedän sen olevan mahdotonta. Onneksi minulla on kuitenkin sinut. En tahtoisi kuvitella elämää ilman sinua, enhän minä ylipäätään voisi elää, ellei sinua olisi olemassa.”

”Voi sinua, Bethy rakas”, Bella huokaisi hiljaa. ”En minäkään voisi elää ilman sinua. En välttämättä olisi tällä hetkellä edes elossa ilman sinua ja suuren suurta sydäntäsi. Ilman sinua en olisi yhtikäs mitään. Mutta olen aivan tosissani sen kanssa, että joku kaunis päivä vielä ajat itsesi suoraa päätä tuhoon tuolla ylikiltillä asenteellasi. Minä pyydän, vain sinun itsesi vuoksi, että opettelisit joskus kieltäytymään. Ei sinunkaan tarvitse kaikkeen aina suostua. Et sinä edes pysty jatkuvasti olemaan auttamassa kaikkia.”

Juuri silloin Savannah alkoi huutaa kehdossaan herättäen samalla Ellienkin. Vilkaisin Bellaa ja nousin sitten ylös mennäkseni tyttäreni luokse. Bella seurasi esimerkkiäni ja käveli rauhallisin askelin Ellielle seinän viereen sijatun vuoteen vierelle. Minä otin Savannahin syliini ja hetkessä tuo kahden viikon ikäinen tyttölapsi rauhoittui.

”Menen käymään tuolla”, sanoin ja nyökkäsin ovelle päin.

”Mene vain”, Bella sanoi hieman poissaolevasti, ja poistuin huoneesta.

Parinkymmenen minuutin kuluttua palasin takaisin taputellen hiljakseen sylissäni olevaa Savannahia selkään. Ellie ilmeisesti oli myöskin saanut jo oman aamiaisensa päätellen siitä, että tyttö makasi selällään sängyllä. Bella oli kumartunut Ellien puoleen ja kutitteli tytärtään kyljistä. Ellie kiemurteli ja nauroi riemastuneena.

”Tule sinäkin syömään aamupalaa, Bella”, pyysin.

Enenmpää en ehtinyt sanoa, sillä ääneni hukkui riemunkiljahdusten alle, kun Isabelle ja Amanda riensivät sisään huoneeseen. Isabelle hyppäsi Bellan taakse sängylle ja kietoi kätensä takaapäin kummitätinsä kaulalle.

”Hui”, Bella sanoi. ”Ei tuolla tavalla saa säikytellä toisia. Missä vaiheessa sinusta on oikein tullut tuollainen riiviö? Et sinä aiemmin ole sellainen ollut.”

”Belle on aina ollut tuollainen”, sanoin. ”Kiitä vain itseäsi, sillä hän ottaa mallia sinusta.”

”Minä olenkin hyvä esimerkki”, Bella totesi. ”Minua parempaa saa hakea.”

”Niinpä”, Isabelle myönsi. ”Bella on paras, koska Bella on minun kummini.”

”Minun kummini on parempi”, Amanda väitti. ”Siby osaa sitäpaitsi ennustaa, Bella ei.”

”Mutta Bella osaakin kirota ihmisiä”, Isabelle tokaisi. ”Siby ei tee sitä, koska ei uskalla.”

”Ei vaan Siby on viisas ja osaa säilyttää malttinsa”, Amanda sanoi. ”Jos Siby jää riidassa tai väittelyssä alakynteen, ei hän edes yritä kirota vastustajaansa, koska hän sanoo, että välillä tekee hyvää myös hävitä.”

Bella katsoi minua aivan ihmeissään. Tyydyin vain kohauttamaan olkiani ja virnistämään hänelle.

”Bella ei häviä koskaan”, Isabelle jatkoi. ”Kenellekään.”

”Niin, koska jos Bella edes on aikeissa hävitä, hän kiroaa vastustajansa”, Amanda tokaisi.

”Minun kummini on silti parempi”, Isabelle sanoi.

”Ei takuulla ole”, Amanda väitti.

”Sinä et edes näe kummiasi usein”, Isabelle totesi. ”Minä näen.”

”Ei sillä väliä”, Amanda sanoi. ”Minun kummini kuitenkin aina muistaa minua minun syntymäpäivänäni ja kirjoittaa minulle kirjeen melkein joka viikko. Milloin sinä olet viimeksi saanut kirjeen kummiltasi?”

”Minä... minä...” Isabelle yritti. Näin, kuinka tytön silmät kostuivat. ”Miksi Amanda saa kirjeitä kummiltaan, mutta minä en? Mikset sinä ikinä kirjoita minulle, Bella?”

”Pitäisikö minun?” Bella kysyi.

”Pitäisi”, Isabelle sanoi.

”Ei pitäisi”, Amanda tokaisi. ”Kirjeet ovat minun ja Sibyn juttu. Eikö se muka riitä, että näette melkein kerran viikossa? Minä näen Sibya ehkä kaksi kertaa vuodessa jos sitäkään.”

”Minäkin haluan kirjeitä!” Isabelle huusi.

”Belle-kulta, rauhoitu nyt”, tyynnyttelin huomatessani tytön uhmakohtauksen lähestyvän. ”Mennään syömään aamupalaa ja jutellaan sitten lisää tästä asiasta.”

Isabelle kohotti itkuisen katseensa minuun.

”Joo, jutellaan sitten”, hän myöntyi oikeastaan yllättävän hyvin.

Isabelle ei suostunut laskemaan käsiään irti Bellan kaulalta, joten Bella joutui sekä kantamaan hänet selässään että Ellien sylissään keittiöön, jonne olin laittanut aamupalan valmiiksi.

”Ettekö te herättäneetkään Siriusta?” ihmettelin Bellan koettaessa maanitella Isabellea irrottamaan kätensä hänen kaulaltaan, jotta hän voisi taas hengittää.

”Herätimme”, Amanda totesi. ”Mutta hän jäi vain sinne, vaikka yritimme kuinka kiskoa hänet ylös, sanoi olevansa mukamas väsynyt. Oikeasti hän ei vain jaksa minua ja Belleä.”

”Vai niin”, hymähdin. ”Ehkä minun pitäisi...”

Vilkaisin Bellaa, joka koetti saada Isabellea edelleen hellittäämään otteensa hänen kaulaltaan.

”Mene vain”, Bella sanoi. ”Kyllä minä sen aikaa pärjään.”

”Pärjäätkö varmasti?” epäilin.

”Kyllä, kyllä”, Bella totesi. ”Ehkä.”

”Hyvä on sitten”, myönnyin. ”Isabelle rakas, älä kurista Bellaa hengiltä tai kohta sinulla ei enää edes ole kummitätiä.”

Se sai Isabellen viimein laskemaan irti Bellasta, ja nainen saattoi laskea Ellien syöttötuoliin.

”Kiitos, Bethy”, Bella sanoi. ”Pelastit henkeni – jälleen kerran.”

”Ole hyvä vaan”, hymähdin ja annoin Savannahin Bellan syliin, jonka jälkeen käänsin selkäni heille ja poistuin makuuhuoneen puolelle. Sirius makasi vatsallaan peiton alla kuin unessa, mutta kuullessaan liikettä huoneessa kohotti päätään ja huomasi minut. ”Huomenta.”

”Huomenta”, Sirius sanoi ja retkahti takaisin vuoteelle. ”Tyttäresi ovat varsinaisia riiviöitä. He tulivat herättämään minut jo kuuden aikaan, ja kun kielsin heitä herättämästä teitä, he kiusasivat minut hengiltä.”

”Arvasin sen”, sanoin ja kaaduin sängylle vatsalleni miehen viereen. Sirius käänsi katseensa minuun, kosketti varovasti leukaani ja painoi pienen suudelman huulilleni. ”Tule sinäkin aamupalalle. Belleä kiukuttaa, kun hän ei saa kirjeitä kummiltaan, mutta Amanda saa. Niin, ja Belle yritti varmaankin kuristaa Bellan hengiltä.”

”Taitaa olla parempi, että jätän tulematta”, Sirius naurahti. ”Jos Belle taas kiukuttelee, se ei tiedä yhtikäs mitään hyvää – etenkään minulle. Hänhän saattaa vaikka purra. Tyttärelläsi on oikeasti pelottavan terävät hampaat alle kolmevuotiaaksi. Ja vielä pelottavampaa on hänen terävä kielensä. Mistä lie sellaisen saanut... Noin nuorikin vielä...”

”Kummiltaan oppinut”, hymähdin. ”Tulisit nyt.”

”No hyvä on sitten”, Sirius myöntyi. ”Mene sinä jo vain ennen kuin ehtii tapahtua jotakin katastrofaalista. Minä tulen aivan kohta.”

”Ja tuletkin sitten kanssa”, totesin.

”Tietenkin minä tulen”, Sirius sanoi. ”Mene nyt vaan.”

”Menenhän minä”, hymähdin ja siirryin takaisin keittiön puolelle, jossa ei minun hämmästyksekseni ollut kuitenkaan sotaa käynnissä vaan Amanda ja Isabelle istuivat kumpikin kiltisti paikoillaan syöden aamupalaa, Savannah oli nukahtamispisteessä tällä kertaa keittiöön kannetussa kehdossaan, ja Ellie katseli ihmetellen ympärilleen syöttötuolistaan. ”Mitä ihmettä täällä oikein on tapahtunut?”

”Bella uhkasi kirota meidät, jos emme ole kiltisti”, Amanda sanoi välittömästi.

”Niinkö tosiaan?” kysyin ja käänsin katseeni Bellaan. ”Bella, alahan selittää.”

”Pitihän minun nyt jollakin tavoin saada heidät rauhoittumaan ja tottelemaan”, Bella totesi. ”Kaikki muut keinot käytin, eikä näihin kahteen tepsi mikään muu kuin uhkailu, kiristys tai lahjonta – tässä tapauksessa siis uhkailu.”

”Bella rakas”, sanoin, ”tuota menoa sinusta ei tule koskaan hyvää äitiä. Ei lapsia saa uhkailla, sillä he voivat saada siitä ikuiset traumat. Jos he eivät tottele, sinun täytyy käskeä heidät pois pöydästä ja suoraa päätä omaan huoneeseensa ilman aamupalaa. Aamupalalle saa tulla takaisin vasta siinä vaiheessa, kun osaa käyttäytyä.”

”Amanda ja Bella huijaavat!” Isabelle ilmoitti.

”Niinkö?” kysyin.

”Ei Bella ole meitä uhannut kirota”, Amanda sanoi.

”Mitä sinä minusta oikein kuvittelet?” Bella kysyi.

”No sinusta nyt voi kuvitella oikeastaan mitä tahansa”, totesin. ”Mutta hyvä sitten, jos et tosiaankaan tehnyt sitä.”

”No en tietenkään tehnyt”, Bella sanoi. ”Millaisena äitinä sinä minua oikein pidät?”

”Kyllä minä tiedän, että sinä olet hyvä äiti”, hymähdin. ”Mutta sinä silti huijasit minua.”

Otin Bellan niskalenkkiin, pidin siinä aloillaan ja sotkin naisen hiuksia entisestään. Silloin Sirius juuri sattui tulemaan keittiöön ja huokaisi raskaasti meidät nähdessään.

”Lapset”, hän sanoi. ”Te kaksi tässä ne kaikkein pahimmat riiviöt taidatte sittenkin olla. Tiedättekö, että jos ette nyt ole kunnolla, minulla on oikeus käskeä teidät pois keittiöstä ilman aamupalaa? Ja että takaisin saatte tulla vasta siinä vaiheessa, kun osaatte käyttäytyä? No? Alkaa mennä nyt siitä johonkin muuhun huoneeseen tappelemaan, me yritämme syödä tässä aamupalaa. Näytätte lapsillekin huonoa esimerkkiä, mokomat.”

”Olemme jo menossa”, nauroin työntäessäni Bellaa edelläni pois keittiöstä. ”Nähdään taas kohta. Ehkä. Katsotaan nyt missä vaiheessa Bella osaa käyttäytyä.”

”Ai minä vai?” Bella kysyi. ”Sinähän se tässä paraskin olet puhumaan hyvästä käytöksestä.”

”Niin olenkin”, myönsin ennen kuin poistuimme toisen huoneen puolelle. ”Nyt sinä olet kuollut, Bellatrix Musta... Lestrange... Lupin... mikä nyt ikinä oletkaan.”

”Aikuiset ihmiset”, kuulin Siriuksen mutisevan vielä jälkeemme.

”Henkisesti vielä lapsen tasolla molemmat”, Amanda huokaisi pikkuvanhasti.
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 3/? ilmestynyt 14.10.
Kirjoitti: Jahma - 14.10.2011 16:34:43
Hienoo!

Lainaus
”Huomenta”, Sirius sanoi ja retkahti takaisin vuoteelle. ”Tyttäresi ovat varsinaisia riiviöitä. He tulivat herättämään minut jo kuuden aikaan, ja kun kielsin heitä herättämästä teitä, he kiusasivat minut hengiltä.”
Voi sirius parkaa  :-*  :D
Lainaus
”Aikuiset ihmiset”, kuulin Siriuksen mutisevan vielä jälkeemme.
hehhe.. tää on vaan niin totta :D

jatkoa odotellessa

Jahma
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 3/? ilmestynyt 14.10.
Kirjoitti: Lumille - 14.10.2011 17:01:00
Hihii, täää luku oli aivan yli-ihanaihanaihana! ♥ Aaaww, kaikki nää hahmot on niin tosi ihania ja kaikkea. Siriuskin on vaan niin ihana, jotenkin tosi toi jätti vähän jotain kysymyksiä mutta jotenkin niin aaww mun sanat on just nyt avaruudessa joten hihii. Ei siis mitään järkevää mutta tää ficci on muutenkin niin ihana ja ihana ja kaikkea!

Lainaus
”Minä... minä...” Isabelle yritti. Näin, kuinka tytön silmät kostuivat. ”Miksi Amanda saa kirjeitä kummiltaan, mutta minä en? Mikset sinä ikinä kirjoita minulle, Bella?”

Tää kohta oli ihan tosi sulonen :D Isabelle on sulonen. Jotenki tosta vaan näkee, kuinka Amanda on kuitenkin vanhempi (pikkunenhan sekin vielä on!) ja vedättää Belleä tolleen (vähän niinkuin me joskus käskettiin Benkkua ajamaan ankkoja päin, koska se uskoi vielä pienenä että niistä saa lisäpisteitä.. :c) hihii mutta aaawww, aawws aawws ei tuu mitään järkeenkäypää nää tytöt on vaan söpöjä ♥

Oli ihanaa taas tulla perjantaina kotiin ja päästä lukemaan kerrania, aaww tää on ihana ficci ja hihii oottelen täällä taas jatkoa ja säkin olet ihana ja ihan kohta tulee lumisade usko vaan. kiittäen!
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 3/? ilmestynyt 14.10.
Kirjoitti: Natural - 15.10.2011 13:31:07
Awwa!

Tämä luku oli ihanan keveä (onko se edes sana?). Amandan ja Bellen kinastelu oli suloinen tuossa alussa.
Samoin keittiössä käyty keskustelu. Koko luku oli suloinen ja ihana ja hyvä ja kaikkea muuta kivaa.

Sirius oli ihana myös tässä.

Jajajajaja...
Lainaus
''Olemme jo menossa”, nauroin työntäessäni Bellaa edelläni pois keittiöstä. ”Nähdään taas kohta. Ehkä. Katsotaan nyt missä vaiheessa Bella osaa käyttäytyä.”

”Ai minä vai?” Bella kysyi. ”Sinähän se tässä paraskin olet puhumaan hyvästä käytöksestä.”

”Niin olenkin”, myönsin ennen kuin poistuimme toisen huoneen puolelle. ”Nyt sinä olet kuollut, Bellatrix Musta... Lestrange... Lupin... mikä nyt ikinä oletkaan.”
Tämä oli kiva kohta :D

Lainaus
”Henkisesti vielä lapsen tasolla molemmat”, Amanda huokaisi pikkuvanhasti.
Awwwwwwwws, tämä oli supersuloinen kohta :D

Yhden virheen taisin bongata
Lainaus
”Minä tahtoisinkin”, totesin. ”Mutta tiedän sen olevan mahdotonta. Onneksi minulla on kuitenkin sinut. En tahtoisi kuvitella elämää ilmän sinua, enhän minä ylipäätään voisi elää, ellei sinua olisi olemassa.”
Olisiko ilman?
Muita ei sitten näkynytkään.

Mutta kiva luku oli! Ja jatkoa odotan innolla! :D

Kiittäen ja kumartaen,
Natural
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 3/? ilmestynyt 14.10.
Kirjoitti: Arion - 15.10.2011 19:28:44
Awws... ihana luku! :D

Tos alus taas melkein itkin, sit taas nauroin, ja sit loppu tekstin nauroin :DDD
Amandan ja Bellen riidat - aws...
SIRIUS! ♥♥ ihana se! Love him! Joh, mä oon totaalisesti rakastunut siihen hahmoon! Tulihan sitä Siriusta enemmän tässä luvussa, mutta olisikohan pian tiedossa lukua, jossa sitä olisi enemmän? -puppyface- sillai, et joku luku käsittelis Siriusta jollain tasolla?
Toisaalta, en mä voi käskeä sua tekee sellast, ku sul varmasti on jo jonkin näköinen kaava tässä, mutta silti olis kiva -vink vink-
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 4/? ilmestynyt 21.10.
Kirjoitti: sennamiila - 21.10.2011 00:01:45
Jahma: Joo, niinpä tosiaan, voi Sirius-parkaa, kun Bethyn tyttäret on tuollaisia kauheita riiviöitä, jotka tykkää kiusata isäpuoltaan.. :)
Silli: Eikös se aina mene niin, että isommat sisarukset pakostikin jonkuu verran vedättää nuorempia sisaruksia? Kyllä mä ainakin muistan, kun me pienempänä leikittiin Leijonakuningasta ni Reggien piti tietty olla Scar ja me sidottiin se puuhun kiinni ja jätettiin siihen ;)
Bea: Nii, mä en kyllä ymmärrä, mitä rauhallista sä tuossa luvussa oikein olit näkevinäs.. No okei, ehkä se alku, mutta sitten meno hieman muuttui, kun tytöt astui mukaan kuvioihin. Ja mitämitä? Bella on takuulla kaikkein paras ihminen puhumaan hyvästä käytöksestä (ainakin yhtä hyvä kuin mitä minä olen puhumaan tervejärkisyydestä..) :)
Natte: Hei, kiitoksia virheen bongaamisesta ja siitä ilmoittamisesta. Kyllä niitä näemmä aina silloin tällöin tuntuu jonnekin ilmestyvän, vaikka miten tarkkaan yrittäisi oikolukea ja muuta.. Amanda on ihan loistava ton repliikkinsa "Henkisesti vielä lapsen tasolla molemmat" kanssa :)
Neeli: Hei vaan ja kiva kuulla, että olet tykännyt tästä :) Ja joo, voin kuvitella, miten tämän Bellan luonne vaatii totuttelua, koska on kuitenkin mitä suurimmaksi osaksi täysin erilainen kuin normaalisti (paitsi silloin, kun suuttuu). En muuten ole varma, onko sitä missään mainittu, mutta Amandan ja Isabellen sukunimi tosiaan on Mimieux, koska Bethy piti oman sukunimensä mennessään naimisiin ja tyttärille sitten otettiin äidin sukunimi :)
Anturajalka93: Totta kai Sirius nyt on ihana ja sulonen ja kaikkea muutakin, kun se on Sirius (kyllä, se on tärkein syy). Katsotaan, tulisiko Siriusta enemmän esille (tässä luvussa ehkä jo - mä en sanonut sitä!) jossakin vaiheessa. Mitään en vielä lupaa, mutta katsellaan, mitä kirjoittaminen tuo tullessaan :)

A/N: Arvatkaa, kellä alkaa syysloma, kun melkeen kaikilla muilla loppuu? Jepjep, sennallapa hyvinkin. Ja sitten nauran nukun. Ja menen jonnekin. Helsinkiin kai. Huomenna. Ja sitten nukun viikon. Loistava suunnitelma suoraan sanottuna. Kymmenen päivää Halloweeniin. Ja nyt, olkaapa hyvät, neljäs luku :)




IV luku
Toivoisin kaiken olevan hyvin huomenna



Savannahin ollessa hieman päälle kuukauden ikäinen päätin viedä Amanda ja Isabellen pitkästä aikaa tapaamaan isäänsä, sillä nämä vaatimalla vaativat sitä. Joten ei minun auttanut muu kuin kirjoittaa Seville. Vastaus tuli miltei heti, hän sanoi tulevansa meitä vastaan seuraavana päivänä.

Seuraavan päivän vietinkin lähes kokonaan tyttöjen ja Sevin seurassa. Savannah vei paljon huomiotani, mutta Amandan ja Isabellen menoa se ei tuntunut millään tavoin haittaavan. He olivat niin innoissaan tavatessaan isänsä yli puolen vuoden tauon jälkeen.

Minä sen sijaan ahdistuin joutuessani niin lähelle Seviä. Jatkuvasti hän loi minun puoleeni katseita, joiden tarkoitusperistä saatoin olla täysin varma: hän tahtoi minut takaisin. Mutta minä en voisi palata, minä rakastin Siriusta, enkä tahtoisi koskaan jättää häntä. Minun ja Sevin juttu oli ohitse, oli ollut jo kauan aikaa, mutta hän ei vain millään tuntunut tajuavan sitä.

Kerran viikkoon vierailimme tyttöjen kanssa Sevin luona, vaikken tahtonut sitä. Olin kuitenkin valmis siihen Amandan ja Isabellen vuoksi. Aloin ahdistua aina vain enemmän ja enemmän, enkä kyennyt puhumaan kenellekään mieltäni painavasta asiasta. Kaikilla oli omat huolensa, enkä tahtonut rasittaa heitä enää yhtään enempää.

Sirius teki pitkiä työpäiviä pitääkseen perheensä hengissä. Iltaisin hän oli aina niin väsynyt, että hyvä jos jaksoi edes syödä ja kaatui sitten aina rättiväsyneenä sänkyyn, nukahti välittömästi, kun sulki silmänsä vaikka vain pariksi sekunniksi. En tahtonut rasittaa häntä enää yhtään enempää kuin oli tarpeen. Sitäpaitsi pelkäsin hieman Siriuksen reaktiota, jos hän saisi tietää. Tiesinhän hänen vihaavan Seviä, vihanneen aina. Luultavasti jos Sirius olisi asiasta saanut kuulla, olisi Sev joutunut katoamaan maan päältä, ellei olisi tahtonut välttämättä tulla tapetuksi.

Bella sen sijaan alkoi muuttua päivä päivältä vain entistä enemmän hysteeriseksi. Remuksesta ei ollut kuulunut sanaakaan joulun jälkeen, ja Bella pelkäsi miehen puolesta, pelkäsi, että tälle oli sattunut jotakin. Hän panikoi jatkuvasti, eikä mikään rauhoittelu tuntunut tepsivän. Minua turhautti, kun en osannut häntäkään millään tavoin auttaa, kun omat huolet painoivat niskaa. En osannut tehdä mitään kenenkään hyväksi ja useana iltana itkinkin itseni uneen sen vuoksi, kun en vain yksinkertaisesti jaksanut.

Viikkoja tuli ja meni, eikä mikään näyttänyt kääntyvän parempaan suuntaan edes yrittämällä. Remukselta ei tullut viestiä, Sirius muuttui aina vain väsyneemmäksi ja ärtyneemmäksi, enkä minä tahtonut viedä Amandaa ja Isabellea Sevin luo, sillä minua ahdisti käydä siellä. Silti minä tein sen – viikko toisensa jälkeen, vaikka se tekikin minulle pahaa. Iltaisin ollessani yksin, kun kaikki muut jo nukkuivat, kun koko talo oli hiljaa, enkä itse saanut millään unta, saatoin vain istua ja tuijottaa seinää. En osannut tehdä enää mitään. Liikuin ympäriinsä kuin elävä kuollut ja toistin kaikki päivittäiset rutiinit tunnollisesti kuten aina ennenkin. Amanda ja Isabelle kenties huomasivat jotakin, sillä uhmakohtauksia ei kummallekaan tullut enää niin paljon. Kenties he huomasivat minun olevan tavallista väsyneempi.

Helmikuun vaihtuessa maaliskuuksi en pystynyt enää edes itkemään pois pahaa oloani. En vain osannut. Kaikki kertyi sisälleni suureksi palloksi, joka painoi rintaa ja ahdisti minua luvattoman paljon. En tiennyt, mitä tehdä. En ollut koskaan kokenut vastaavaa.

Sitten elämä näytti taas valoa suuntaani, kun Sirius ilmoitti pitävänsä viikon verran lomaa töistä vedoten väsymykseen sekä totaaliseen uupumiseensa. Minun ei enää tarvinnut kaikkia päiviä hoitaa yksin kolmea lasta, minä sain välillä levätäkin. Aloin voida paremmin, mutta edelleenkin vierailut Sevin luona ottivat lujille. Siriukselle en maininnut siitä sanallakaan. Minä en vain pystynyt siihen, eikä hän tuntunut edes huomaavan minussa mitään erikoista. Ja kuinka olisikaan, kun hymyilin vain aina kuten ennenkin?

Maaliskuun alkupuolella satuimme eräänä maantaiaamuna kokemaan Siriuksen kanssa erittäin harvinaislaatuisen hetken. Tytöt nukkuivat vielä kaikki, ja saimme olla vain kahden aivan rauhassa. Vastaavaa tilaisuutta ei ollut Savannahin syntymän jälkeen meille ilmennyt, joten kai siihen oli jo aikakin. Istuimme vaiti oleskeluhuoneen sohvalla kädet toistemme ympärille kiedottuina ja kuunnellen hiljaisuutta. Kaikkialla oli niin rauhallista, etten kyennyt sitä millään käsittämään. Olin joutunut tottumaan lähinnä Amandan ja Isabellen mekastukseen, että tämä tuntui olevan minulle jotakin aivan upouutta.

”Tahtoisitko sinä kertoa minulle jotakin?” Sirius kysyi äkisti. ”Ihan mitä tahansa?”

”Ei minulla ole mitään kerrottavaa”, mutisin.

”Eikö varmasti?” Sirius kysyi. ”Näytät jatkuvasti miettivän jotakin. Mikä sinun mieltäsi painaa? Mitkä ovat sinun tuntemuksesi tällä hetkellä? Olet aina jotenkin hieman poissa, enkä minä ole pystynyt oikein juttelemaankaan sinun kanssasi, kun joko tytöt ovat hereillä tai sitten sinä olet nukkumassa. Mikä on?”

”Ei oikein mikään”, sanoin.

”Kerro pois vaan”, Sirius kehotti.

”Minä vain...” epäröin ja vaikenin sitten hetkeksi. Pohdin kuumeisesti, mitä minun pitäisi sanoa. Sirius tahtoi minulta vastauksen, mutten voinut kertoa Sevistä, sillä siihen minulla ei ollut voimia. Toisaalta taas tahdoin jonkun, kenelle kertoa siitä, mutta en tiennyt, mitä sanoa. Lopulta huokaisin syvään. ”Olen huolissani Bellasta. Hän ei ole joulun jälkeen saanut viestiä Remukselta ja on sen vuoksi aivan paniikissa. Minä en tiedä, mitä tehdä. Kukaan ei tiedä. Bella pelkää, että Remukselle on käynyt jotakin... jotakin pahaa. Ja niin pelkään minäkin. Bella on viimein löytänyt onnen elämäänsä, ja nyt jos se otetaan häneltä pois... Minua pelottaa.”

”Niin minuakin”, Sirius totesi. ”Kolmesta ystävästäni vain hän on enää jäljellä. Minä en tahdo edes ajatella sellaista. Hän on ollut niin pitkään poissa, enkä ole puhunut hänen kanssaan yli vuoteen. Ei kukaan ole.”

”Niin”, myönsin. ”Minä olen oikeasti vain niin huolissani kaikesta. Pelkään, että jotakin pahaa tapahtuu nyt, kun kaikki on viimein edes jollakin tavoin hyvin. Minä en oikeasti tiedä.”

”En minäkään”, Sirius sanoi. ”Kaikki tapahtunut ottaa vain niin paljon voimille, että sitä toivoisi kaiken olevan hyvin huomenna, ylihuomenna ja myöhemmin tulevaisuudessa. Mutta tuntuu hieman siltä, ettei mikään tule koskaan olemaan hyvin. Aina on jotakin.”

”Mutta kuinka paljon Bellan täytyy vielä kärsiä?” kysyin. ”Eikö se ole jo aivan tarpeeksi, mihin hän on joutunut? Sadistisen miehen vaimoksi ja syyttömänä Azkabaniin? Eikö se jo riitä? Kuinka paljon vielä tarvitaan ennen kuin elämä näyttää hänelle lopullisesti paremman puolensa? Milloin tämä kaikki oikein loppuu? Milloin kaikki on taas hyvin?”

”Minä en tiedä”, Sirius sanoi. ”Minä en tosiaankaan tiedä. Tuskin sitä tietää kukaan muukaan.”

”Minä niin tahtoisin tämän kaiken loppuvan”, totesin.

”Niin minäkin”, Sirius sanoi.

Enempää emme ehtineet keskustella, kun Savannahin ääni kantautui korviin makuuhuoneestamme. Hymyilin pikaisesti Siriukselle, nousin ylös ja menin hakemaan tytön luoksemme.

Eikä kulunut aikaakaan niin Amanda ja Isabellekin olivat jo jalkeilla ja vaatimassa aamupalaa. Pian siis istuimme koko perhe yhtä aikaa aamupalalla kuten viimeisen puolen viikon sisään olimme tehneet joka aamu.

”Minä näin unta kesästä”, Isabelle ilmoitti. ”Se oli kivaa. Olisi jo kesä. Sitten minulla olisi syntymäpäivä.”

”Kesä tulee nopeammin kuin uskotkaan”, Sirius sanoi. ”Enää kolme kuukautta.”

”Minä en nähnyt unta kesästä”, Amanda tokaisi. ”Minä näin unta isosta käärmeestä, joka jahtasi minua jossakin oudossa paikassa. Se ei ollut kivaa. Mutta sitten löysin luudan ja lensin sillä kotiin turvaan. Mistäköhän Savannah näki unta?”

”Sitä tuskin tietää kukaan muu kuin Savannah itse”, hymähdin.

”Bethy, katso”, Sirius pyysi ja nyökkäsi kohden ikkunaa. Käänsin katseeni ja näin pöllön lentävän lähemmäs ja lähemmäs. Ponkaisin ylös ja menin avaamaan ikkunan, jolloin pöllö lehahti sisään, ja saatoin tunnistaa sen.

”Tämä on Cissyn ja Luciuksen pöllö”, totesin pöllön ojentaessa koipeaan. Otin kirjeen käsiini ja saman tien lintu lehahti takaisin taivaalle. Suljin hitaasti ikkunan sen jäljestä ja taittelin kirjeen auki. Luin sen nopeasti läpi. Muutuin sitä huolestuneemmaksi, mitä pidemmälle pääsin ja lopulta kohotin katseeni. ”Sirius, meidän täytyy lähteä Malfoylle niin pian kuin vain on mahdollista. Jotakin on kai käynyt. Minä en tiedä, eikä Cissykaan tiedä. Kukaan ei tiedä, mutta jotakin... Jotakin huolestuttavaa. Syökää nopeasti ja pukekaa päällenne niin lähdetään.”
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 3/? ilmestynyt 14.10.
Kirjoitti: Natural - 21.10.2011 00:28:03
Jeij, uusi luku!

Tämä luku oli oikein mielenkiintoinen. Kivaa, kun Sirius sai lomaa, mutta voi Bethyä, kun joutuu käymään Sevin luona vaikkei haluaisi, ja kun hänellä muutenkin on paha olka.
Ja hui, toi Amandan uni kuulosti pelottavalta.

Apua, mitähän Malfoyden luona on käynyt? Jätit oikein jännään kohtaan ja odotan innolla jatkoa!
En huomannut virheitä ja teksti oli sujuvaa.

Olen pahoillani, mutta en saa oikein mitään rakentavaa, kun päässä soi joululaulut ja minua väsyttää.

Kiittäen ja kumartaen,
Natte, joka lähtee tästä nyt vaikkapa harkitsemaan nukkumista.
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 3/? ilmestynyt 14.10.
Kirjoitti: Lumille - 21.10.2011 00:35:47
Hihii! Ja voi, tää oli jotenkin tällänen kovin synkeä luku. Sirius on jotenkin ihana kun yrittää niin paljon ja kaikkea. Käy sääliksi Bethya ja Siriusta ja Bellaa. Ja jotenkin vaan mömömömömömmöm en spoilaa mutta kun D: ja jätit taas ihan liian jännään kohtaan! Hihii, rupesin vaan miettimään kuinka hyvä mielikuvitus pitää olla, että saa jatkettua tätä näin paljon, täähän on ihan hirmu pitkä ficci o: Sori kun tuli ihan ja sekava kommentti, mutta tää luku oli jotenkin ihana ja haikea ja kaikki hahmot on ihania. Ja otsikko oli ihana.

Kiitos!
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 3/? ilmestynyt 14.10.
Kirjoitti: Jahma - 21.10.2011 10:31:26
EiEIEIEiEI! Ei tuollaseen kohtaan saa lopettaa!  >:(
Ensin ihanan rauhallinen hetki ja sitte tällänen hässäkkä

PIKAISTA jatkoa odotellessa

J
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 4/? ilmestynyt 21.10.
Kirjoitti: Arion - 27.10.2011 16:43:02
EIEIEIEIEIEIEIEIEIEIEIEIEIEIEIEIEIEIEI!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Mä pelkään ens lukuu samaan aikaan kuin ootan sitä!!!!

Mut okei, rauhotun ja kerron, mitä pidin tästä luvusta.
Ihana! Siriusta kerrankin vähän enemmän. Mä en tykkää, et Amanda ja Belle haluaa tonne sevin luokse joka viikko. Must tuntuu, et koht ne ei enää ajattele Sirree niiden isän, vaikkei se ookaa, mut silti... Amanda oli nii ihana sillo aikaisemmin, ku se suojeli Sirreä :)

Mut joo!! Haluun ehdottomasti ens luvun tänne!!!!
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 5/? ilmestynyt 28.10.
Kirjoitti: sennamiila - 28.10.2011 00:24:27
Natte: Amandan näkemä uni on vielä pelottavampaa nähtynä, sanoo senna, joka on lapsena nähnyt sellaista unta useampaankin otteeseen (ja unen tapahtumapaikkana oli hautausmaa). Bethyn paha olo.. niin, jotenkin vain niin ymmärrettävissä. En tykkää Sevistä tällä hetkellä :)
Silli: Sirius nyt on aina ihana :) Joskus mä mietin itsekin, miksi ihmeessä mä jatkan tän kirjottamista, kun tuntuu jatkuvasti tulevan kauheeta ideakatoa, mutta sitten tajuan, että mulla on tähän vielä ihan tosi paljon sanottavaa, enkä voi lopettaa. Vielä.
Jahma: Niinhän se menee, että tyyntä myrskyn edellä. Katsotaan nyt, mitä siitä sitten seuraa..
Bea: Osaatpas kommentoida ja uskallakin väittää vastaan niin teen susta lihapiirakkaa ;) Mä tiedän olevani ihan kamala, mutta pitäähän mun nyt teitä jollakin tapaa jännityksessä pitää (ja koska olen ilkeä). Mutta hei, ota huomioon, että Amanda ja Isabelle jonkuu verran kuitenki rauhottu (= ei saanu niin paljoa uhmakohtauksia), kun ne huomas, että äiti on vähän väsy :)
Anturajalka93: Tietenkin Amanda ja Belle tahtoo isäänsä tavata, mutta, no.. mä en tällä hetkellä tykkää Sevistä yhtään, koska sen läsnäolo ahistaa Bethya. Ja koska Sirius on paljon kivempi. Ja kyllähän mun nyt välistä pitää aina vähän enemmän sitä Siriustakin tänne kirjotella, vaikka tää nyt aika lailla pyöriikin Bethyn ja Bellan ystävyyssuhteen ympärillä :)

A/N: Hyi kamala, loma loppuu ihan justiinsa. Paniikki iskee. Mulla on vielä ties mitä kaikkea tehtävänä, mutta aikaa liian vähän. Ja maanantaina on Halloween, joten etukäteen hyvää Halloweenia kaikille. Muistakaa olla pelottavia :)




V luku
Vain hetken soi tuo sävel särkyen



Saapuessamme Malfoyn kartanolle oli Lucius jo ovella valmiina meitä vastassa. Hän pyysi meidät kiireesti sisään ja johdatti sitten kiireesti oleskeluhuoneeseen, jossa Cissy odotti Dracon kanssa ja Ellie sylissään. Amanda ja Isabelle tervehtivät Dracoa innoissaan ja säntäsivät välittömästi leikkimään.

”Mitä on tapahtunut?” kysyin.

”Bella sai kirjeen tänä aamuna”, Lucius kertoi. ”Hän luki sen, eikä ehtinyt edes syödä mitään aamupalaa, kun jo katosi yläkertaan ja linnoittautui huoneeseensa. Hän ei suostu tulemaan pois sieltä, vaikka Cissy kuinka on yrittänytkin. Ei hän edes puhu mitään, ei vastaa, jos häneltä kysytään. Me olemme huolissamme. Jotakin on tapahtunut.”

”Huomaan sen”, sanoin. ”Se kirjekö häneen vaikutti niin voimakkaasti?”

”Niin kai”, Cissy sanoi hiljaa. ”Elliekin unohtui siinä samassa ja jäi minun hoitooni. Minä en oikeasti tiedä, mitä on käynyt, kun Bella ei puhu minulle mitään. Hän vain istuu sängyllään ja tuijottaa seinää. Eikä hän ole syönyt mitään koko aamuna, eikä -”

”Rauhoitu, Cissy”, pyysin. ”Minä voisin käydä Bellan luona, jos hän vaikka puhuisi jotakin. Mitään en lupaa, mutta ainakin voin yrittää.”

”Niin minä vähän toivoinkin, että voisit jutella hänen kanssaan”, Cissy sanoi. ”Bella on aina voinut puhua sinulle ja sinuun jos keneen hän kykenee luottamaan täydestä sydämestään. Jos vain voisit puhua niin...”

”Tietenkin minä voin”, totesin. ”Eikö teillä ole mitään tietoa siitä kirjeestä?”

”Ei”, Lucius sanoi. ”Ei edes sen lähettäjästä. Me kyllä toivomme kovasti, että se olisi Remukselta, mutta...  No, täytyy vain toivoa parasta ja pelätä pahinta.”

”Niin”, nyökkäsi lyhyesti. ”Minä menen nyt.”

Annoin Savannahin Siriuksen syliin, vilkaisin nurkassa leikkiviä lapsia ja lähdin sitten kohden yläkertaa. Kävellessäni portaita ylös tuhannet ajatukset pyörivät päässäni. Oikeastaan minua pelotti mennä puhumaan Bellalle, sillä kenelläkään ei ollut minkäänlaista aavistusta tapahtuneesta. Ties mitä oli voinut käydä. Toisaalta taas Bella oli saattanut vain ilahtua niin paljon Remuksen kirjeestä, että oli hetkeksi menettänyt puhekykynsä, eikä nähnyt ympärillään mitään muuta kuin vain kirjeen. Koetin turvautua siihen ajatukseen, mutta pelko kuitenkin hiipi salakavalasti mieleeni, tunkeutui alitajuntaani, eikä lähteyt pois, vaikka kuinka yritin. Koetin vakuutella itselleni, että kaikki olisi hyvin, ettei mitään pahaa ollut tapahtunut. Minun täytyisi pysytellä rauhallisena, jos vaikka jotakin olisi käynyt. Jotakin, mitä Bella itse ei voisi kestää. Ei ainakaan yksin.

Koputin varovasti huoneen oveen ja pujahdin sisään painaen oven kiinni takanani. Bella istui sängyllä hieman rypistynyt pergamentti käsissään. Hän tuijotti sitä silmät lasittuneina, ei osoittanut merkkiäkään siitä, että oli huomannut minun tulleen. Ei osoittanut merkkiä yhtikäs mistään, ei hievahtanutkaan paikoiltaan.

”Bella?” kysyin varovasti. ”Mikä hätänä?”

Bella pysytteli vaiti kuin ei olisi edes kuullut minua. Mutta hän kuuli, ja minä tiesin sen varsin hyvin. Näin hänen silmiensä kostuvan, kädet alkoivat vapista ja koko olemus muuttui epävarmaksi. Oli kuin sanani olisivat nykäisseet hänet pois toisesta maailmasta tähän todellisuuteen.

”Bella?” kysyin. ”Mitä on käynyt? Mikä sinun on?”

”Ei minulla mitään hätää ole”, Bella nyyhkäisi. ”Mene pois.”

”En mene”, kieltäydyin. ”Kai minä nyt näen, että sinulla jokin hätä on, onhan minulla silmät päässä. Mitä on tapahtunut?”

Bella pudisteli päätään onnettomana. Istuuduin sängylle ystäväni viereen ja vedin pergamentin hänen sormistaan. Bella antoi minun tehdä sen estelemättä lainkaan. Luin nopeasti läpi pergamentille kirjoitetun tekstin. Paikoittain musteen päälle tipahdelleet kyyneleet hankaloittivat lukemista tehden tekstistä hieman sotkuisen, mutta yhtä kaikki, selvän siitä kuitenkin sai.

”Bella...” kuiskasin järkyttyneenä. En suostunut uskomaan sanaakaan siitä, mitä kirjeessä sanottiin. Se ei voinut olla totta. Se ei saanut. ”Remus...”

”Tiedän”, Bella tokaisi. ”Ole nyt hyvä ja jätä minut rauhaan.”

”En”, kieltäydyin. ”Sinä tarvitset nyt apua.”

”Minä en kaipaa ketään!” Bella huudahti. ”Anna minun olla!”

Bella ponkaisi ylös. Kyyneleet valuivat pitkin naisen kasvoja, uusia putoili poskille jatkuvasti, hiukset hapsottivat, kasvot olivat tavallistakin kalpeammat ja hän vapisi kauttaaltaan vetäessään henkeä.

”Bella -” yritin.

”Painu helvettiin, Bethy!” Bella kirkui. ”Jätä minut rauhaan! Anna minun olla yksin! Minä haluan! En kaipaa ketään! Tahdon olla vain... tahdon olla vain... Mene pois!”

Bella koetti päästä ohitseni, mutten laskenut häntä.

”Väisty”, Bella käski ja alkoi itkeä hysteerisesti.

Kiedoin käteni Bellan ympärille ja pitelin häntä tiukasti itseäni vasten. Bella huusi ja rimpuili, mutta minä en suostunut hellittämään otettani. Kesti kauan aikaa ennen kuin hän rauhoittui, painoi päänsä olkapäälleni ja antoi täyden vallan kyynelille.

”Anteeksi, Bethy”, Bella kuiskasi. ”En tarkoittanut sitä, mitä sanoin.”

”Tiedän sen”, totesin. ”Ja ymmärrän kyllä. Tule, Bella.”

Autoin Bellan sängyn luokse, istuuduin ja vedin hänet syliini istumaan. Kiedoin käsiäni naisen ympärille, kun hän nojautui minua vasten ja itki katkeria kyyneleitään olkapäälleni. En tiennyt, mitä sanoa, en tiennyt, mitä tehdä, joten tyydyin vain olemaan hiljaa ja silittelemään rauhoittavasti Bellan itkun voimasta tärisevää selkää.

”Minä en jaksa tätä”, Bella itki. ”Minä en halua. Tämä on liikaa. Tahdon Remuksen tänne. Tahdon, että hän kietoo kätensä taas ympärilleni. Tahdon nukahtaa hänen syliinsä. Minua väsyttää, Bethy.”

”Käy nukkumaan”, kehotin. ”Me huolehdimme kyllä Elliestä, minä ja Cissy, nuku sinä vain. Tietenkin tämä ottaa sinun voimillesi. Voisitko sinä millään kuvitella käyväsi nyt nukkumaan?”

Bella nyökkäsi hiljaa. Nousin ylös ja autoin hänet pitkälleen sängylle. Istuuduin vuoteen reunalle ja peittelin ystäväni huolellisesti, silitin hänen sekaisia kiharoitaan hellästi.

”Älä lähde vielä”, Bella pyysi kyyneleet silmissä. ”Älä jätä minua yksin. Älä nyt.”

”En tietenkään jätä sinua yksin”, lupasin. ”En nyt, enkä koskaan tulevaisuudessakaan. Mitä ikinä tapahtuukaan, voit olla varma siitä, että minä pysyn sinun vierelläsi maailman loppuun asti.”

Bella otti minua kädestä kiinni kuin hengenhädässä. Koetin rauhoittaa mieltäni, vaikka kyyneleet tuntuivat väkisinkin pyrkivän esille. Mutta minun täytyi pysyä vahvana, minun oli pakko. Bellan vuoksi minun täytyi tehdä se.

Katselin Bellaa lempeästi. Hän oli käpertynyt peiton alle, piti tiukasti kädestäni kiinni. Hänen silmänsä olivat suljetut ja hän hengitti tiheään. Minun kävi ystävääni niin sääliksi. En tajunnut, mitä hän oli tehnyt ansaitakseen sen kaiken pahan, mihin oli joutunut. Ensin sadistinen aviomies, sitten syyttömänä Azkabaniin ja nyt tämä. Kenties Bellalle tekisikin nyt hyvää nukkua. Unessa hän voisi kenties unohtaa kaiken, hän pääsisi pakoon tätä maailmaa ja siellä vallitsevaa pimeyttä, joka oli ottanut hänet silmätikukseen.

Eikä mennyt kuin pieni hetki niin Bella oli jo nukahtanut. Hän hengitti rauhallisesti, mutten silti mennyt täysin takuuseen siitä, että hän nukkuisi pari seuraavaa tuntia kovinkaan levollisesti. Tiesin kuitenkin levon tekevän hänelle hyvää. Sen jälkeen hän ehkä jaksaisi taas edes jollakin tavoin.

Nousin ylös, vilkaisin vielä kerran Bellaa ja poistuin sitten huoneesta. Kävelin hitain, epävarmoin askelin alakertaan ja suoraa päätä oleskeluhuoneeseen, missä tiesin muiden odottavan. En vieläkään suostunut käsittämään tapahtunutta todeksi. Se ei vain voinut olla. Remus ei saanut kuolla, ei nyt, kun hänellä oli pieni tytär ja kun he olivat Bellan kanssa niin onnellisia.

Se kuitenkin oli totta. Ja totuus sattui.

”Hän nukkuu nyt”, sanoin hiljaa tullessani oleskeluhuoneeseen. Kaikki kääntyivät katsomaan suuntaani. Kävelin suoraan Siriuksen luokse ja katsoin häntä silmiin. Purin huultani onnettomana, enkä tiennyt, mitä sanoa.

”Mitä nyt?” Sirius kysyi epäröiden. ”Mitä on käynyt?”

”Sirius”, aloitin vakavasti, ”neljästä kelmistä vain yksi on enää jäljellä.”

Sirius ponnahti jaloilleen ja tuijotti minua järkyttyneenä.

”Mitä sinä sanot?” Sirius kysyi varoen herättämästä sylissään nukkuvaa Savannahia. ”Vain yksi? Mitä tarkoitat? Ei kai Remus – ei, se ei voi olla mahdollista! Eihän Remus...”

Sirius vaikeni nähdessään kyyneleet silmissäni.

”Miksi näin paljon pahoja asioita tapahtuu?” kysyin hiljaa. ”Minä en kestä tätä. Ensin Lily ja James kuolivat, sitten Bella ja sinä jouduitte Azkabaniin, nyt Remus on poissa.”

Sirius kiersi toisen kätensä rauhoittavasti ympärilleni, ja painauduin häntä vasten. Hän ei sanonut sanaakaan, kukaan meistä ei sanonut. Ainoat äänet tulivat huoneen nurkasta, jossa lapset leikkivät keskenään niin iloisina, autuaan tietämättöminä surusta, joka oli juuri kohdannut meitä kaikkia. Silmäkulmastani näin, kuinka Cissykin sai kyyneleet silmiinsä ja haki turvaa Luciuksesta. Ja minä tunsin, kuinka pari suurta kyynelkarpaloa tipahti olkapäälleni. Siriuskin itki.
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 4/? ilmestynyt 21.10.
Kirjoitti: Lumille - 28.10.2011 14:55:59
voi ei ): nyt pitää tietysti olla autuaan tietämättömänä ja eläytyä yllätykseen! Ei mutta Remuksen kuolema oli ihan kamalaa. Eniten käy sääliksi Bellaa ja Ellietä, ja onhan toi kamala juttu kaikille muillekkin :c Toivotaan nyt vaan että kaikki järjestyy

Mutta oli tässä jotain ihan hauskaa! Nimittäin Lucius :D En mä tiedä, alkoi vaan kamalasti huvittamaan sen oleminen tuolla (ehkä vähän samalla lailla kun se, kun Severuksen naamaa kuvattiin siinä itkukohassa ja pilasin tunnelman koko salilta..)

Hihii, mutta kiitoksia taas ja jälleen ja omalla tavallaan ihan tosi ihana luku. Onneksi Bellalla on Bethy ja Cissy ja kaikki muutkin :) Mutta sitten taas, ehkä Bethykin saattaisi nyt kaivata jotakuta.. mutta onhan Sirius kumminkin siellä.
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 4/? ilmestynyt 21.10.
Kirjoitti: Natural - 28.10.2011 19:27:54
Ääh! Voi ei!

Kauheen surullinen luku. Miksi Bellalla ja kaikilla muillakin menee koko ajan huonosti? Tai siis onhan tässä tapahtunut myös hyviä asioita, mutta kuitenkin.

Ja meinasin alkaa itkeä tuossa lopussa! Kauniisti kuvailtu kohta. Ja voi kun Amandalla, Bellellä ja Dracolla tuntuu nyt menevän vielä hyvin, kun eivät ymmärrä vielä tapahtunutta kunnolla.
Sori, en oikein saa muuta aikaiseksi, koska unohdin mitä piti sanoa, on niin paljon mietittävää, mutta jatkoa odotan.

Kiittäen ja kumartaen,
Natte
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 4/? ilmestynyt 21.10.
Kirjoitti: Jahma - 31.10.2011 16:09:19
Hei minne mun kommentti katos? ÄHk kuitenki...

EEEEEEIIIIII Remusta!
Vääryys, enää yksi kelmeistä jäljellä   :'(
Sirius parka, Bethy parka, Bella parka!

Muuten hyvin kirjoitettu, en löytänyt virheitä.

Jatkoa odotellessa

J

PS: joo harjottelen kirjoittamaan läppärillä, ei aiva onnistu...
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 6/9 ilmestynyt 4.11.
Kirjoitti: sennamiila - 04.11.2011 00:19:11
Silli: Hei älä nyt, sä et ainakaan ole tiennyt tuosta käänteestä jo monta kuukautta sitten ;) Mutta joo, niin, ihan kamalaa, kun Bella menetti miehensä ja Ellie isänsä. Ja kyllä, olet oikeassa, Bethy todellakin kaipaisi nyt kovasti jotakuta, jolle puhua, mutta ei ketään oikein ole, kun kaikilla on omat huolensa.
Natte: Sellaista se elämä on, maailma on ihan tosi epäreilu paikka. Ja niinhän se menee, ettei pienet lapset oikein vielä ymmärrä tällaisia asioita (paitsi senna, joka tajusi oikein hyvin kolmevuotiaana..).
Bea: Joo, mennään yhessä halaa Bella ja vakuuttaan, ettei mikään enää ikinä tule satuttamaan sitä. Mä olen ihan varma, että halausta Bella nyt tässä tilanteessa kaikkein eniten kaipais. Sekä tietysti ihmistä, kelle puhua :) Ja ai niin, melkeen olin jo unohtanu, että sä ehdotit sillon joskus Dolphyn herättämistä henkiin.. No, saapa nähdä, miten käy, kuuntelinko sua vaiko en. Mitään en vielä paljasta, asiat tulee esille.. jos tulee ;)
Jahma: Niinpä, enää yksi kelmeistä jäljellä. Mä olen oikeasti kauhean ilkeä ihminen, kun tein niin. Perin julmaa.. Mutta, no, sellaista se elämä joskus tuppaa olemaan, että kaikki menee päin mäntyä.

A/N: Huomatkaa, että mä tiedän nyt, montako lukua tässä osassa tulee olemaan. Kirjoitin meinaan kuudennen osan valmiiksi noin viikko sitten. Ja ei muuta kuin viimeisen eli seitsemännen osan kimppuun sitten :)




VI luku
Lapsi itkee rauniolla



Remuksen muistotilaisuus seuraavalla viikolla meni minulta hieman ohitse. Muistin vain, kuinka pysytteli lähellä Bellaa valmiina kietomaan käteni hänen ympärilleen, kun hän murtuisi. Useaan otteeseen pitelinkin häntä itseäni vasten tai vedin hänet syliini, jotta hän sai rauhassa itkeä niin paljon kuin vain pystyi. Itkun jälkeen hän aina rauhoittui – mutta vain hetkeksi.

Hautajaisia Remukselle ei voitu pitää, sillä ruumista ei koskaan löydetty. Bella tuli aivan hysteeriseksi kuullessaan arvelut siitä, että ruumis olisi täydellisesti tuhottu. Hän ei suostunut uskomaan sitä, hän heitti tuleen sekä tuon kirjeen että sen, missä Remuksen kuolemasta oli ilmoitettu, hän suuttui, jos joku edes yritti sanoa hänelle jotakin. Ennen niin iloisesta ystävästäni ei ollut enää mitään jäljellä. Hän oli vain varjo itsestään. Bella eli elämän raunioilla, jonne aurinko ei ylettynyt paistamaan, eikä hän päästänyt ketään lähelleen. Aloin todella olla huolissani ystävästäni, jonka vuoksi vain kaksi päivää muistotilaisuuden jälkeen lähdin vierailemaan Malfoyn kartanolla. Sirius, joka oli ottanut vielä kuukauden verran lisää vapaata töistä, jäi lasten kanssa kotiin.

”Kuinka Bella pärjäilee?” kysyin ensitöikseni Cissylta perille päästyäni.

”Ei kovin hyvin”, Cissy vastasi. ”Hän ei suostu syömään, eikä kykene huolehtimaan Elliestä. Kaiket päivät hän on vain lukittautuneena huoneeseensa. Hän kärsii, minä tiedän ja näen sen, enkä osaa tehdä mitään hänen hyväkseen. Tietenkin tämä on vaikeaa hänelle, mutta hänen täytyisi piristyä. Ellie kaipaa äitiään.”

”Niin”, huokaisin. ”Tämä kaikki on vaikuttanut niin voimakkaasti Bellaan, enkä kyllä lainkaan ihmettele sitä. Mutta hänen täytyisi jotenkin piristyä, sillä Ellie ei pärjää ilman äitiään. Ellie on vielä ehkä niin pieni, mutta joka tapauksessa hän kärsii siitä. Ellei nyt niin ainakin tulevaisuudessa.”

”Tiedän sen”, Cissy myönsi. ”Mutta tahtoisitko sinä jotakin? Teetä tai jotain?”

”Voisin minä ottaakin”, sanoin. ”Kiitos.”

Seurasin Cissya oleskeluhuoneeseen, jossa istuimme nojatuoleihin takan eteen. Takan, jossa ei sillä kertaa ollut tulta. Vain hetkeä myöhemmin yksi kotitontuista toi meille teen. Kohotin kupin huulilleni, otin huikan teetä ja tunsin, kuinka se kiemurteli lämpimänä vatsaani.

”Bellan pitäisi syödä jotakin”, Cissy totesi. ”Senkin vuoksi hän on jatkuvasti niin väsynyt.”

”Senkin vuoksi?” kysyin.

”Minusta tuntuu, ettei hän edes nuku öisin”, Cissy sanoi. ”Joskus saatan keskellä yötä havahtua siihen, että joku kävelee käytävillä. Ei se voi oikein kukaan muukaan olla kuin Bella. Hän ei saa unta kaiken tapahtuneen vuoksi. Tai saa, mutta... ehkä hän ei tahdo nukkua.”

”Painajaiset”, totesin. ”Ne kenties valvottavat häntä öisin. Minäkin näin jatkuvasti painajaisia, kun viereltäni kuoli läheinen ihminen. Eivätkä ne painajaiset helpottaneet ennen kuin pääsin pois ilmapiiristä, joka jatkuvasti muistutti minua läheisen menetyksestä.”

”Kenet sinä olet menettänyt?” Cissy kysyi.

”Isosiskoni Carrien”, vastasin synkästi. ”Hän oli kahdeksantoista, minä juuri tulossa täysi-ikäiseksi. Pääsin eroon painajaisistani siinä vaiheessa, kun muutin pois kotoa. Kotona kaikki muistutti minua Carriesta, kaikista yhteisistä hetkistämme ja meidän salaisuuksistamme, joista kukaan muu ei ollut saanut koskaan tietää. Ajasta, jolloin olimme vielä olleet lapsia, ja kaikki oli ollut hyvin.”

Cissy kohotti teekupin huulilleen ja oli pitkän aikaa hiljaa.

”Minä en tahdo menettää isosiskoani”, hän viimein totesi.

”Tiedän sen”, sanoin. ”En minäkään olisi tahtonut, mutten voinut sille mitään. Tällä kertaa minä voin yrittää. Bella on ollut minulle kuin isosisko, ja teen kaikkeni pitääkseni hänet täällä, sillä en tahdo edes kuvitella elämää ilman häntä. Enkä minä tahdo, että sinä ja Meda menetätte isosiskonne niin kuin minä menetin.”

”Niin”, Cissy kuiskasi. ”Minua vain pelottaa, että niin kuitenkin tulee käymään.”

”Mikäli se lainkaan minusta on kiinni niin ei takuulla käy”, totesin. ”Silloin ainoastaan te ette menettäisi isosiskoanne ja minä parasta ystävääni vaan myös Ellie menettäisi äitinsä. Minä pidän huolen siitä, ettei niin tule käymään. Minä vaikka seuraan Bellaa vuorokauden ympäri, ettei hän vain tee pahaa itselleen. Teen kaikkeni estääkseni sen. Hän ei saa luovuttaa, ei nyt, eikä koskaan tulevaisuudessakaan.”

Cissy kiljahti säikähtäneenä, kun yhtäkkiä takasta pöllähti tuhkaa matolle ja hirvittävän ryminän saattelemana pikkuinen pöllö lehahti huoneeseen niin väsyneenä matkastaan, että kellahti suoraa päätä tuhkakasaan. Räpyttelin hämmentyneenä silmiäni tuijottaen lopen uupunutta matkalaista, joka liikahteli hiljakseen lattialla.

”Mitä tapahtui?” Cissy kysyi.

”Tuo pöllö...” sanoin hiljaa. ”Sillä on kirje.”

Kumarruin ottamaan pergamentinpalan pöllön ojennetusta koivesta nostaen samalla linnun hellästi käsilleni. Pöllö huhuili hiljaa, ummisti silmiään, eikä jaksanut edes yrittää nousta uudestaan lentoon.

”Minä kutsun kotitontut”, Cissy sanoi. Hetken kuluttua muutama kotitonttu ilmestyi oleskeluhuoneeseen. Yksi heistä jäi siivoamaan takanedustaa, kun muut ottivat pienen pöllön hoitaakseen. Minä sen sijaan en saanut silmiäni irti pergamentista käsissäni. Se oli kieritetty rullalle, ja päälle oli selkeällä käsialalla kirjoitettu Bellan nimi.

”Cissy...” kuiskasin heikosti. ”Onko tämä...? Voiko tämä olla...?”

”Mitä niin?” Cissy kysyi kääntäen viimein katseensa minun puoleeni.

”Tämä kirje”, sanoin ja ojensin pergamenttia Cissyn puoleen. ”Tämä näyttää Remuksen käsialalta. Katso, eikö vain näytäkin?”

”Näyttää”, Cissy henkäisi. ”Mutta voiko se tosiaan olla?”

”Minä en tiedä”, totesin. ”Minä en tosiaankaan tiedä.”

”Vie se Bellalle”, Cissy kehotti.

”Sen teen”, totesin ja riensin välittömästi yläkertaan. En edes ehtinyt koputtaa oveen, kun jo olin pelmahtanut sisään Bellan huoneeseen. Bella makasi sängyllä selällään tuijottaen kattoon, eikä osoittanut merkkiäkään huomanneensa minun juuri tulleen sisään. ”Bella... sinulle tuli kirje.”

Ei vastausta.

”Sinä ehkä tiedät...” epäröin. ”Tämä käsiala, millä nimesi on tähän päälle kirjoitettu... Se näyttää Remuksen käsialalta...”

Sanani saivat Bellan kavahtamaan istualleen kuin iskun saaneena. Hän tuijotti minua järkyttyneenä, eikä saanut sanaa suustaan. Näin, kuinka hänen kätensä alkoivat vapista ja silmät täyttyivät kyynelistä.

”Katso”, pyysin, astelin Bellan luokse ja ojensin kirjeen hänelle.

Bella nappasi pergamentin kädestäni, rullasi sen auki ja luki nopeasti lävitse. Kun hän sen oli tehnyt, hän vilkaisi pikaisesti minua ja luki toisen kerran. Ja kolmannen. Sitten hän kohotti itkuisen katseensa minuun.

”Tule”, Bella pyysi, ja istuuduin sängylle hänen viereensä. ”Lue se.”

Bella piteli vapisevalla kädellään kiinni pergamentista, jonka vuoksi minulla kesti hetken aikaa saada sille kirjoitettu teksti luetuksi. Jollakin tavoin onnistuin sen kuitenkin tekemään.


   Bella,

Tulee aika, jolloin en enää voi olla lähelläsi suojelemassa sinua ja Ellietä. Pelkään sen tulevan pian, jonka vuoksi kirjoitan sinulle nyt. En tiedä, miten asian sanoisin mahdollisimman hienovaraisesti, mutta te olette vaarassa, suuremmassa vaarassa kuin voit arvatakaan. Henkenne on uhattuna, etenkin sinun. On henkilö, joka tahtoo kostaa vuosien takaisia vääryyksiä sinulle. Häntä minä olen jäljittänyt, koettanut saada kiinni ja epäonnistunut yrityksissäni. Nyt olen taas päässyt jäljille, mutta hän on havainnut läsnäoloni ja haavoittanut minua. Jos minulle käy jotakin, pyydän, että pidät huolta itsestäsi ja tyttärestämme. Paetkaa, kadotkaa maan alle. Mitä ikinä teettekin, älkää salliko itseänne satutettavan missään tapauksessa. Pyydän, tehkää se minun vuokseni. Älkää epäilkö pyytää apua sitä tarvitessanne.

Tulen aina rakastamaan teitä, kävi mitä hyvänsä.

   Remus



”Tämä on kirjoitettu kaksi päivää ennen hänen kuolemaansa”, Bella kuiskasi. ”Katso... katso mustetta, Bethy.”

”Huomasin sen”, sanoin. ”Ei se ole edes mustetta.”

”Ei niin”, Bella nieleskeli. ”Hän on ollut pahasti haavoittunut. Osaatko edes arvata, kuka häntä olisi voinut haavoittaa? Ketä hän jäljitti?”

”Minulla on epäilykseni asian suhteen”, totesin synkästi. ”Pahoin myös pelkään epäilysteni osuvan oikeaan. Ja jos ne sen tekevät, te olette silloin todella suuressa vaarassa. Eritoten sinä.”

”Kuka sitten?” Bella kysyi. ”Kuka haavoitti häntä kuolettavasti?”

Pysyttelin vaiti pyöritellen asioita päässäni. En voinut olla täysin varma asiasta, mutta silti kuitenkin olin. Kun muistelin asioita tarpeeksi pitkälle menneisyyteen, saatoin arvata, mitä oli käynyt. Eikä minun oikeastaan niin kovin pitkällekään tarvinnut muistella, vain muutaman vuoden taakse.

”Bethy, vastaa minulle”, Bella pyysi.

”Lupaatko sinä edes yrittää syödä jotakin?” kysyin. ”Lupaatko sinä yrittää jaksaa? Lupaatko olla tekemättä itsellesi mitään pahaa? Lupaatko yrittää jaksaa olla Ellien kanssa?”

”Mitä tahansa”, Bella sanoi. ”Kerro minulle vastaus kysymykseeni.”

”Lupaatko varmasti?” kysyin.

”Lupaan”, Bella vakuutti. ”Kerro se minulle, Bethy. Kuka haavoitti Remusta niin pahasti?”

Olin pitkän aikaa hiljaa vain katsellen ystäväni kyynelten tahraamia, kalpeita poskia, tummia, anovia silmiä. Bellan hengitys värisi, hän oli jälleen valmis murtumaan hetkenä minä hyvänsä, mutta pakottamalla pakotti itsensä pysymään kasassa.

”Rabastan Lestrange”, sanoin viimein.
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 6/9 ilmestynyt 4.11.
Kirjoitti: Lumille - 04.11.2011 15:30:36
huijui. Jotenkin tollaset käänteet on kauheen jänniä, mutta sitten taas tulee semmonen jotenki ahdistava tunnelma kun ei koskaan tiiä koska Rabastan tulee jostain nurkan takaa. Käy tosi paljon sääliksi Bellaa ja noita kaikkia. Sirius on ihan supermies kun jätti työt ja kaikki voidakseen hoitaa tyttöjä, ja hihii, mä tykkään tosi paljon tästä ficistä! Eikä sitä tarvii miettiä, että montako kertaa se on sanottu :)

Jäi vaan vähän mietityttämään, että mihin Severus on oikeen jäänyt. Käy sitä vähän sääliksi. Hihii, mutta kiitos tästä luvusta taas ja jännityksella ootellessa seuraavaa!
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 6/9 ilmestynyt 4.11.
Kirjoitti: Jahma - 05.11.2011 18:09:53
Hetkonen pause! Mun Lestrange tietämys on sen verran suppea, että tämä nimi ei sano mitää. Voitasko valaista vähäsen? ???

Takaisin asiaan, kiva luku, mutta Remus olis saanu olla vielä hengissä!
Uusia (kai) jännitystä lisääviä juonenkäänteitä ja niin edespäin,
e nyt jaksa toistaa kaikkea mitä nuo muutki on jo sanonut,
mutta Sirius on ihana, mahtava, paras, sulonen, jne.jne.jne. :D

J
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 6/9 ilmestynyt 4.11.
Kirjoitti: Natural - 05.11.2011 23:23:57
Huiii!

Äääh, rabastan tunkee nokkasa joka paikkaan. Mutta kivaa, kun hänetkin saadaan mukaan ;)

Yhyy, kun Remus kuoli pois.
Ja jos joku uskaltaa tehdä Bellsille tai Ellielle jotain niin minä lyön sitä kahvi pannulla päähän(en koskaan katso Sweeney Toddia, en)!

Mutta luku oli erittäin mielenkiintoinen ja odotan innolla jatkoa!
Sori oikein epämääräinen kommentti, mutta tässä nyt on kaikkea tekemistä ja silleen.

Kiittäen ja kumartaen,
Nattee
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 6/9 ilmestynyt 4.11.
Kirjoitti: Arion - 06.11.2011 14:06:00
EEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHHH!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Mä oon feidannu tän melkein, sorry oikeesti!!!!! koulujutut ja mun kuolemaisillaan oleva kone ei päästä mua nii hyvi tänne!!!!

Mä itken taas!!!! Ei, Remus, eiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Sirius ja Bella parat!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 7/9 ilmestynyt 11.11.
Kirjoitti: sennamiila - 11.11.2011 00:26:25
Silli: Niinpä, koskaan ei voi tietää, millon Rabastan hyppää eteen nurkan takaa ja nirhaa jonkun. Sirius otti lomaa juurikin perheensä vuoksi - sekä tietenkin oman väsymyksensä ja ymmärtäähän sen, kun ystävistä viimeinen on juuri kuollut. Ja eiköhän se Sev sieltä kuvioihin mukaan ilmaanu taas, kun tilanne on edes hieman rauhoittunut :)
Bea: Äläs vielä sano, ettet saanu Rodolphusta takasin, koska ikinä ei voi tietää, mitä tulee tapahtumaan.. ;) Ja mä en sitten sanonut tota. Eikä ole kyllä yhtään kivaa, että Remus on kuollut. Ei etenkään Bellan kannalta. Poor thing..
Jahma: Rabastan on siis Rodolphuksen (joka siis tässä ficissä joskus oli Bellan mies) veli. Ja joo, Sirius on ihana :)
Natte: Totta kai Rabastan nyt tunkee nokkansa joka paikkaan. Tai ainakin tähän ja MTK:hon. Ja taisi se Palapelisotkuissakin kai vilahtaa jossakin vaiheessa.. Ja ei, sä et selkeästikään katso ikinä Sweeney Toddia (kuka kirjoitti aiheesta melkein 1200-sanasen analyysin, luki sen tänään läpi ja totesi huonoksi? ei ainakaan senna, ei..) :)
Anturajalka93: Koulujutut ei päästä muakaan kohta enää koneelle, koska teen lähinnä kuolemaa niitten kanssa. Jos en tällä viikolla ni ens viikolla viimestään. Ja niin, kamalaa, että Remus kuoli, mutta mun oli pakko saada taas jotain kauheeta draamaa ja tämä liittyy taas tosi olennaisesti kaikkeen :)

A/N: Kai se on sitten taas aikaa laittaa seuraava luku. Jotenkin pelottava ajatus, että tätäkin osaa jäljellä tämän jälkeen enää kaksi lukua ja sitten enää seitsemäs osa ja.. puff, loppu, slut, the end and Nellie Lovett lives forever. Eiku.. No, joka tapauksessa :)
P.s. Tiesittekö, että 15.11. eli siis neljän päivän päästä tulee tasan vuosi täyteen siitä, kun aloin kirjoittaa tätä ficciä? Silloin oli tarkoituksena kirjoittaa vain yksi, pieni, lyhykäinen ficci, mutta, no.. kuten huomaatte, projekti lähti "hieman" paisumaan ja loppujen lopuksi karkasi käsistä..




VII luku
Avain sydämeen



Isku oli ennen kaikkea lamaannuttava Bellalle. Hän ei oikein tiennyt, kuinka suhtautua asiaan, mutta piti kuitenkin minulle antamansa lupauksen ja koetti edes yrittää jollakin tavoin jaksaa. Hän piteli taas Ellietä sylissään kuten ennenkin, leikki tytön kanssa ja piti tästä huolta. Silti Bella pysytteli aina hiukan poissa.

Minä ymmärsin häntä. Bellalla oli niin paljon ajateltavaa, oli tapahtunut paljon asioita, ettei se ollut mikään ihmekään. Hänen päänsä oli takuulla mennyt kaikesta niin sekaisin, ettei hän oikein kunnolla saanut kiinni mistään tai pysynyt täysin tilanteen tasalla.

Yhtä kaikki, Bellan huolenpito Ellietä kohtaan oli jotakin erittäin liikuttavaa. Hän rakasti pientä tytärtään ylitse kaiken ja sen kyllä saattoi havaita typerämpikin ihminen. En kiellä, ettenkö itsekin olisi useasti saanut kyyneliä silmiini nähdessäni Bellan kasvoilta loistavan rakkauden, kun hän katseli Ellietä. En ollut oikeasti varmaan koskaan nähnyt mitään kauniimpaa kuin Bellan äidinrakkauden.

Bella saattoi vaikuttaa ehkä jollakin tavoin olevan taas oma itsensä, mutta minä huomasin, että sitä hän ei todellakaan ollut – sen verran kuitenkin ystävääni tunsin. En silti juurikaan uskaltautunut puheisiin hänen kanssaan, sillä jollakin tavoin hieman pelkäsin keskustelunaiheita sekä Bellan reaktioita kaikkeen. Pelkäsin senkin vuoksi olevani huono ystävä.

Tietysti yritin jotakin puhella, mutta yleensä Bella vastaili vain parilla sanalla, jos sitäkään. Enkä oikein tiennyt, mistä puhua, eikä Bella tuntunut oikein aihetta osaavan valita, joten sekin jäi sitten siihen. Vain ollessaan Ellien lähellä, hänen keskustelunsa muiden kanssa oli huomattavasti vilkkaampaa ja silloin hänen kasvoillaan saattoi toisinaan nähdä jopa pienen hymynpoikasen.

Joka tapauksessa kaikki tapahtunut oli vaikuttanut Bellaan erittäin voimakkaasti, eikä oikein kukaan – kaikkein vähiten Bella itse – tuntunut tietävän, mitä pitäisi tehdä. Kaikki läheisimmät olivat kuulleet, kuinka Rabastan mahdollisesti etsi Bellaa ja Ellietä tahtoen kostaa vuosien takaiset vääryydet, tahtoen kostaa veljensä kuoleman. Mutta kuten sanottu, oli kaikki vain pelkkää arvausta, mutta kaikki uskoivat sen todeksi, sillä oikein muitakaan vaihtoehtoja ei tuntunut olevan.

Minä olin erittäin epävarma asioiden suhteen, joten senkin vuoksi kutsuin Sibyn käymään. Hän tulikin, sillä oli saanut kuulla tilanteesta ja arveli minun kaipailevan jonkinlaista tukea. Se oli totta, tukea minä nyt todella kaipasin, kuten me kaikki.

Bella oli viettänyt Ellien kanssa viikon minun, Siriuksen ja tyttöjen seurassa, sillä olin tahtonut pitää hänet lähelläni. Pelkäsinhän jatkuvasti, kuinka hän saisi jonkin käsittämättömän hysteerisen kohtauksen ja silloin tahdoin olla hänen lähellään. Mitään ei kuitenkaan ollut toistaiseksi tapahtunut, ainakaan mitään maailmaa mullistavaa. Bella ei osannut enää itkeä.

”Huomaan, että teillä on täällä hieman hankalaa”, Siby sanoi istuessamme keittiössä kahdestaan teellä. Sirius oli kaikkien neljän tytön kanssa ulkona, sillä Amanda ja Isabelle olivat vaatimalla vaatineet sitä, ja Ellie tietenkin, koska matki heitä kaikessa, tahtoi myös mukaan. Minusta se oli hyvä, sillä Bella sai silloin aivan rauhassa levätä. Savannahkin oli ulkona vaunuissaan nukkumassa.

”Niin”, myönsin. ”Ja kuinkas muutenkaan, kun on tapahtunut niin paljon? Tuntuu, etten ymmärrä tästä kaikesta puoliakaan. Eihän Remus vain voi olla kuollut, eikä täällä voi olla mitään vaaraa, mikä uhkaisi Bellan ja Ellien henkeä. Eikä ainakaan Rabastan Lestrangea.”

”Minähän sanoin sinulle, silloin yli vuosi sitten, ennen Elisabethin syntymää”, Siby totesi, ”että ympärillä häilyy jotakin synkkää, joka uhkaa heidän onneaan.”

”Ja minä epäilin sen liittyvän Remuksen tehtävään”, totesin synkästi. ”Niin kuin ilmeisesti liittyikin. Tämä on vain niin väärin, enkä tiedä, miten suhtautua, kun Bella on aina jotenkin poissa ja... ja... minä en vain tiedä. Tämä ottaa niin paljon voimille, enkä oikein jaksaisi... On vain niin liikaa kaikkea... että minä...”

Lauseeni muuttuivat katkonaisiksi hengityksen tihentyessä ja kyynelten pyrkiessä silmiin. Lopulta ääneni särkyi täysin itkun voimasta. Peitin kasvoni käsiini, vapisin kauttaaltani ja koetin estää kyyneleitä valumasta poskilleni – huonolla menestyksellä.

”No, no”, kuulin Sibyn äänen vierestäni. Hän siis oli ilmeisesti täysin huomaamattani kiertänyt pöydän ympäri luokseni. Siby kietoi kätensä rauhoittavasti ympärilleni, ja sallin hänen tehdä sen. Se tuntui minusta hyvältä, että vieressäni oli joku tuttu ja turvallinen, joka saattoi pysytellä lempeänä ja rauhallisena sen kaiken keskellä. ”Ei mitään hätää, kultaseni. Tiedän, että sinua väsyttää, joten itke vain aivan rauhassa. Älä estä kyyneleitä tulemasta, sillä se saa sinulle aikaan vain entistä pahemman olon. Kyllä sinullakin on oikeus itkeä ja näyttää tunteesi ja väsymyksesi, kun siltä tuntuu.”

”Mutta minä en... halua...” kuiskasin.

”Tiedän”, Siby sanoi. ”Sinä olet aina ollut sellainen. Hymyilet vain aina ja suhtaudut asioihin niin positiivisesti, että kaikki odottavat sinun aina myös olevan iloinen. Mutta myös sinulla on oikeus olla surullinen tai vihainen tai mitä tahansa, kun sinusta siltä tuntuu. Ei aina tarvitse täyttää toisten odotuksia. Olet vain oma itsesi niin silloin itselläsikin on parempi mieli. Jos menet vain muiden toiveiden ja odotusten mukaan, et voi koskaan olla onnellinen, sillä ennen pitkää kadotat todellisen itsesi. Ja kaikki tulee kääntymään vielä hyvin, usko pois vaan.”

Kohotin itkuisen katseeni Sibyyn.

”Tuleeko?” kysyin. ”Tuleeko varmasti? Tiedätkö sinä sen?”

”Tiedän”, Siby myönsi. ”Ja olen siitä kyllä niin varma kuin vain voi olla. Kaikki tulee kääntymään hyvin jossakin vaiheessa. Se näkyy niin selkeänä tulevaisuudessa, etten vain voi olla näkemättä sitä.”

”Voiko Bellakin vielä joku päivä olla onnellinen?” kysyin.

”Voi”, Siby sanoi. ”Minä tiedän sen. Joku päivä aurinko vielä paistaa hänenkin maailmaansa, ja elämä kääntyy parempaan suuntaan.”

Kuulin hiljaista liikettä ovelta. Siby laski minusta irti, ja käännähdin ympäri tuolillani. Bella seisoi hieman aristellen ovenraossa katse lattiaan luotuna. Vilkaisin Sibya, joka myös katsoi häneen.

”Huomenta”, sanoin. ”Ellie on edelleen Siriuksen ja tyttöjen kanssa ulkona, ja minä kutsuin Sibyn käymään.”

”Selvä”, Bella sanoi hiljaa ja vilkaisi nopeasti Sibya. ”Hei, Sibylla.”

”Hei, Bellatrix”, Sibylla tervehti.

”Ottaisitko teetä?” kysyin Bellalta.

”Kiitos”, Bella sanoi ja istuutui pöytään viereeni. Samalla Siby kiersi pöydän takaisin omalle paikalleen. Nousin ja otin Bellalle kupin, johon kaadoin teen. Bella kohotti sen huulilleen ja otti pienen huikan. ”Kiitos, Bethy.”

”Eipä mitään”, hymyilin varovasti. ”Teen juominen tekee oikeasti hyvää.”

”En minä sitä”, Bella kuiskasi. ”Sinä olet vain niin hyvä ystävä.”

Kurtistin kysyvästi kulmiani.

”Kyllä minä kuulin, mitä te puhuitte”, Bella jatkoi. ”Ei sinun tarvitse esittää minulle iloista, jos et ole iloinen. Tämä väsyttää meitä kaikkia, ja tiedän sen varsin hyvin. Minulle riittää se, että olet vain oma itsesi, etkä yhtään mitään muuta. Sinä olet tehnyt niin paljon minun hyväkseni, etten tahdo vaatia sinulta yhtään enempää kuin mihin pystyt. Eikä sinun enempää tarvitse edes yrittää tehdä. Kyllä sinullakin on oikeus itkeä, kun itkettää. Ja sinä... minä en vain käsitä... Kaikki tässä maailmassa tuntuvat olevan niin kovin itsekkäitä. Mutta sinä et ole. Sinä olet kaikkea muuta kuin itsekäs, enkä vain voi millään ymmärtää sitä. Niin kuin nyt tuokin, mitä viimeisimmäksi kysyit. Sinä olet oikeasti hyvä ystävä. Sinua parempaa saa hakea, eikä sellaista kyllä ole edes mahdollista löytää.”

”Minä tahtoisin, että sinulla olisi kaikki hyvin”, totesin.

Silloin Bella sai kyyneleet silmiinsä ja heittäytyi kaulaani. Katsoin Sibya hänen olkansa ylitse, ja hän nyökkäsi minulle lempeästi hymyillen. Jotain ainakin oli tapahtunut, kenties pienoinen muutos parempaan suuntaan. Se ei ollut paljoa, mutta muutos joka tapauksessa. Merkki siitä, että joku päivä kaikki ehkä voisikin olla hyvin. Ei kenties seuraavana päivänä, seuraavalla viikolla tai edes seuraavana vuonna. Mutta kyllä, ehkä joskus.

Viimein Bella laski irti minusta, pyyhki silmiään hihaansa ja otti taas huikan teetä. Pysyttelimme kaikki vaiti odottaen jonkun avaavan keskustelun. Mutta kukaan ei tuntunut osaavan sanoa oikein mitään.

”Anteeksi, että minä olen huono ystävä”, Bella lopulta tokaisi.

”Sinä?” hämmennyin. ”Mistä kohtaa muka?”

”Kaikkialta”, Bella sanoi. ”Kun olen vain tällainen, enkä puhu mitään ja olen koko ajan vain sulkeutunut kuoreeni ja -”

”Älä”, keskeytin, ja Bella vaikeni. ”Sinulla ei ole yhtään mitään anteeksipyydettävää, sillä sinä olet hyvä ystävä. Mutta sinulla on nyt vaikeaa, ja tiedän ja ymmärrän sen. Ja kuten sinäkin äsken sanoit minulle, sanon minäkin nyt sinulle, ettei sinun tarvitse esittää minulle yhtikäs mitään. Ole vain oma itsesi niin se riittää. Sinulla on oikeus olla surullinen, kun siltä tuntuu.”

”Niin kai sitten”, Bella huokaisi.

Siby tarkkaili meitä valppain silmin pöydän toiselta puolen. Join teeni loppuun, jolloin Siby välttämättä tahtoi vilkaista kuppiani. Hän käänsi sen nurinpäin asettimen päälle, pyöräytti kolmesti ja otti sitten käteensä. Bella katseli hieman epävarmana hänen tekemisiään.

”Täällä on lintu”, Siby kertoi. ”Se on merkki hyvästä onnesta, joka tietää olojen parantumista. Jousi on toivon symboli, joten älä heitä kaikkea vielä hukkaan, kultaseni. Avain tarkoittaa kuitenkin, että sinun on tehtävä tärkeitä päätöksiä, jotka johtavat uuteen alkuun, jos valitset oikein. Sinulla ei kuitenkaan ole mitään hätää. Teet vain, kuten sydämesi sanoo niin kaikki menee kyllä hyvin. Joko sinä joit teesi, Bella? Anna minulle kuppisi.”

Siby laski kupin käsistään pöydälle samalla, kun Bella hieman vastahakoisesti ojensi omansa hänelle. Siby laski senkin ensin asetin päälle, pyöräytti kuppia kolmesti ja otti sitten kämmentensä väliin. Hän tutkaili sisältöä kulmat aavistuksen verran rypyssä.

”Haukka”, Siby totesi. ”Sinulla on leppymätön vihollinen. Juna kuitenkin merkitsee, että lähellä on muutoksen aika. Ja mikä tuolla...? Tiimalasi. Vaara uhkaa, mutta älä missään nimessä tee hätäisiä päätöksiä, sillä se voi osoittautua kohtalokkaaksi. Sydän tarkoittaa, että sinulla on kuitenkin luotettava ystävä -”

Minun ja Bellan katseet kohtasivat hetkeksi.

”- joten sinulla ei pitäisi olla mitään hätää, ellet ala hätiköidä. Älä anna liiaksi valtaa tunteillesi vaan ajattele ensin. Olet nimittäin vaarassa joutua petetyksi puolen vuoden sisään. En ole aivan varma, mitä on tulossa, mutta onnesi tulee kääntymään reilusti parempaan suuntaan.”

”Tuleeko?” Bella epäili.

”Tietenkin tulee”, Siby sanoi. ”Ei mikään voi olla huonosti ikuisesti, mutta jotakin sellaista tulee tapahtumaan, mikä kääntää kaiken paremmaksi. Usko pois vaan, vielä sinäkin tulet olemaan onnellinen.”
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 7/9 ilmestynyt 11.11.
Kirjoitti: Arion - 11.11.2011 15:08:31
Mä en tiedä, mikä muhun iski oikeasti... purskahdin taas itkuun... mä en tiedä, mistä se tuli. Toisaalta viime yönä yht mun kaverin tarinaa, jos käsiteltiin myös yhen tyypin kuolemaa ja sen jälkeen mulle tuli pakottava tarve kertoo mun kamulle, kui paljon rakastin sitä ystävänä. Varmaan se kuormitti mua tähänkin...

Sä kirjotat hyvin, ja tää oli kiva luku. Mua painaa mieles vaan yks asia tän fikin sisällön kannalta tällä hetkellä - Sirius. Sä oot paneutunut Bellan ja Bethyn tunteisiin Remuksen kuoleman kannalta niin paljon, et mä oikeasti mietin, miten Sirius kestää Remuksen kuoleman yli. Remus oil kumminkin viimeinen paras ystävä Siriuksella ja nyt sekin kuoli. Vaikka Sirius on mies, niin kyllä sekin varmasti tuntee jotain. Mä en kyllä tiedä yhtään, jos sä oot tarkottanut tän myöhemmäksi, mut mua oikeasti mietityttää tää, ku Siriuksella ei oo juuri muita kuin Bethy enää... :'''''''((

Ja jatkoa oottaen!!!! Mä haluun lisää taas!!! Tää on mun suosikki fikki, jonka sä oot kirjottanut... joo, voittaa Palapelisotkut! Mut kyl mä tykkään myös Minne tuuli kuljettaa -fikistäkin...
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 7/9 ilmestynyt 11.11.
Kirjoitti: Lumille - 11.11.2011 19:13:24
Haaww! Ihanaihana luku, kivaa kun Sibylla tuli ja aaww muakin alkoi melkeen itkettää tossa yhdessä kohdassa :) Hihii, oot ihana kun kirjottelet tätä ja hassua että tätä on tosiaan kirjoitettu jo kohta vuoden! Hahmot on ihania ja tosta edellisestä kommentista tosiaan tuli mieleen että voi Sirius parka. Ja Bella on oikeen ihana ja Bethy kanssa. Hihii, tosi kiva kun tuli tällänen osa tähän väliin, tykkäsin kovasti :) Kiitoksia!
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 7/9 ilmestynyt 11.11.
Kirjoitti: Jahma - 12.11.2011 12:49:07
Mielenkiintoista ja ärsyttävää,miks ennustuksien pitää olla niin epätarkkoja!
Mut joo muuten kiva lukujahirveitäkääei näkyny.  :)

jatkoa odotellen
J
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 7/9 ilmestynyt 11.11.
Kirjoitti: Natural - 12.11.2011 13:15:25
Heips!

Tämä luku oli todella hyvä.
Ihanaa, kun Siby tuli käymään :D . Ja mukavaa, että Bella taas yrittää jaksaa.
Ja ihanaa, kun Bethy on Bellan tukena ja Siby Bethyn tukena.

Tuo loppu oli kiva, kun Siby tulkitsi noita teekuppeja.
Ja aww, Sirius pihalla leikkimässä lasten kanssa

Toivottavasti kaikki kääntyy taas parhain päin! Tämä sarja on todella hyvä, tykkään paljon!

Ääh, en oikein keksi muuta sanottavaa, paitsi: Odotan jatkoa innolla!

Kiittäen ja kumartaen,
Natte
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 8/9 ilmestynyt 18.11.
Kirjoitti: sennamiila - 18.11.2011 00:54:01
Anturajalka93: Aivan, Sirius. Tää ficcihän muutenkin keskittyy melko pitkälti Bethyn ja Bellan väliseen ystävyyteen, mutta kyllä mä lupaan, että tässä luvussa on taas Siriusta ja hänen ajatuksiaan ainakin jollakin tasolla :)
Silli: Tietysti nyt Sibyn pitää tässä aina välillä vierailla, kun hän on niin ihana :) Ja niinpä, voi Sirius parkaa..
Bea: Kyllä Sibysta pitää tykätä, koska paras hahmo Pottereissa Bellan lisäks. Jotain symboleitahan ne kait on, mitä Siby sieltä teenpuruista oikeen tulkitsee. Mäkin voisin haluta sellasen ystävän niinku Bethy on. Tai sitten sellasen ku Bella. Tai.. no, ehkä mä olen vaan suosiolla ihan hiljaa. Ja Elliehän on.. joku vuoden ja neljän-viiden kuukauden ikänen, kun eletään huhti-toukokuuta 1986 :)
Jahma: Niinpä, sellasta se ennustus on, mutta aina se tuo mukaan jännitystä, kun edes jollakin tasolla vihjaillaan tulevasta :)
Natte: Siby on ihana :) Bella tarvitsee nyt paljon tukea, mutta niin tarvitsee myös Bethy, joka koettaa vain kestää ja olla näyttämättä ulospäin pahaa oloaan, vaikka Bella sen kyllä on silti huomannut, miten kaikki ei ole ihan okei.

A/N: Jännä ajatus, että tätä ficciä on kirjotettu nyt vuoden ja kolmen päivän ajan. Aika on mennyt ihan tosi nopee, koska tuntuu siltä, että vastahan mä tän alotin ja kirjotin ekaa lukua. Pelottava ajatus sinänsä :)




VIII luku
Pelkään, että sinua satuttaisin



Makasin selälläni sohvalla jalat roikkuen käsinojan ylitse. Oli pimeää, ainoa valonlähde oli hiljakseen hiipuva takkatuli. Viikot olivat kuluneet nopeaa vauhtia, kesä alkoi jo tehdä tuloaan, mutta silti oli vielä sen verran viileää, että iltaisin täytyi laittaa tuli takkaan. Koko talo oli hiljaa. Tai no, lähestulkoon hiljaa. Yhden suljetun oven takaa kuului vain Bellan hiljaista hyräilyä tämän nukuttaessa tytärtään.

Sirius oli vienyt Savannahin nukkumaan hetkeä aikaisemmin ja mennyt samalla itsekin maate. Minä olin käynyt nukuttamassa Amandan ja Isabellen, jotka olivat olleet todella väsyneitä telmittyään koko päivän ulkona. Ei sillä, väsyneitä me kaikki siitä olimme, mutta Ellie ei tuntunut millään rauhoittuvan. Lapsi kuului käyvän aivan ylikierroksilla päätellen niistä ajoittaisista riemukkaista kiljahduksista, joita vierashuoneesta korviini kantautui. Sain hiljaisen hymyn huulilleni ja hetken aikaa ajattelin, kaipaisikohan Bella kenties apua, mutta annoin asian kuitenkin olla. Eikä kulunut kauaakaan niin Ellien äänet vaimenivat, eikä kuulunut enää kuin Bellan hyräilyä, joka sekin lakkasi pian. Ilmeisesti tyttö oli viimein nukahtanut.

Vierashuoneen ovi kävi. Käänsin päätäni ja näin, kuinka Bella asteli hitaasti oleskeluhuoneen puolelle. Hetken aikaa hän katseli hieman hämillään ympärilleen ja hoksasi sitten minut sohvalla.

”Olithan sinä vielä hereillä”, Bella sanoi.

”Tietenkin”, hymähdin. ”Odotin sinua.”

”Lapset sitten osaavat toisinaan olla hankalia”, Bella totesi.

”Niin olin hieman kuulevinani”, sanoin. ”Ellie kuitenkin nukahti?”

”Nukahti kyllä”, Bella myönsi.

Olin jo nousemassa istualleni, kun Bella tuli sohvan luokse, mutta hän istuutui aivan lähelleni ja painoi minut takaisin makuulleni. Hymyilin hiukan epävarmana laskiessani pääni ystäväni syliin. Bella silitteli kevyesti hiuksiani, ja odotin hänen sanovan jotakin. Sanaakaan ei kuitenkaan sanottu.

”Mikä sinun olosi on tällä hetkellä?” kysyin hiukan epäröiden rikkoen välillemme langenneen painostavan hiljaisuuden.

”Ei kovinkaan hyvä”, Bella totesi. ”Kaikki ottaa niin paljon voimille koko ajan, enkä tiedä, mitä pitäisi tehdä tai ajatella.”

”Huomaan sen”, sanoin. ”Mutta sinä olet kuitenkin piristynyt jonkin verran.”

”Niin”, Bella myönsi. ”Pakkohan minun kai on. En minä voi unohtaa Ellietä ja sulkeutua vain kuoreeni, kun ympärillä on koko maailma. Eikä Remus olisi tahtonut minun tekevän niin. Ja Bethy -”

Kohotin katseeni Bellan silmiin.

”- sinä olet tehnyt niin paljon meidän hyväksemme. Olen pahoillani, että olen ollut viime aikoina huono ystävä, enkä ole jaksanut jutella kanssasi tai edes puhua sinulle tai kysellä sinun kuulumisiasi, vaikka varsin hyvin olen nähnyt, kuinka et voi kovinkaan hyvin.”

”Sinulla on itselläsi nyt vaikeaa”, sanoin. ”Se on ymmärrettävää. Ei minun maailmassani liiku tällä hetkellä mitään niin ihmeellistä, ettenkö selviäisi siitä. Kaikkein tärkeintä minulle vain on, että sinä olisit edes jotenkuten kunnossa.”

”Minä olen nyt”, Bella totesi. ”Ja tällä hetkellä minä tahdon tietää, miten sinulla menee.”

”Hyvin”, sanoin. ”Bellen uhmaikä on ilmeisesti loppumassa. Ainakin toivottavasti. Amanda tahtoisi olla avuksi jatkuvasti kaikessa, ja Savannah nauttii isosiskojensa huomiosta sekä isältään saamastaan rakkaudesta.”

”Entä sinä?” Bella kysyi.

”Mitä minusta?” epäilin.

”Sinä kerroit, miten menee Amandalla, Bellellä ja Savannahilla”, Bella totesi. ”Miten menee sinulla itselläsi? Näytät lähestulkoon aina jotenkin väsyneeltä ja ahdistuneelta. Pyydän, älä valehtele minulle, sillä minä näen, ettei sinulla todellakaan ole kaikki hyvin. Mikä sinun mieltäsi painaa?”

Käännyin sohvalla kyljelleni, katselin vaiti Bellan mekon peittämiä polvia, annoin käteni vaeltaa hiljakseen sohvan karhealla kankaalla. En tiennyt, mitä sanoa. Minulle oli tarjoutunut tilaisuus puhua kaikesta, mutten vain osannut saada suutani auki. Bellalla oli itselläänkin tarpeeksi huolia, ei hänen tarvitsisi enää minun asioitani miettiä.

Bella kuitenkin odotti kärsivällisesti, että sanoisin jotakin.

”Minä olen vain niin huolissani sinusta, kun -” aloitin.

”Bethy”, Bella sanoi vakavana. ”Tuo ei käy nyt vastaukseksi. Kerro oikeasti, mikä sinun mieltäsi painaa. Minä istun tässä vaikka koko yön kyselemässä sinulta, kunnes vastaat minulle. Kyllä minä huomaan, kuinka olet onneton. Etkö pysty puhumaan tästä Siriukselle?”

”En”, pudistelin hiljakseen päätäni. ”Hän saattaisi... tehdä jotakin. En tiedä. Tämä kaikki on vain niin vaikeaa ja monimutkaista ja se ahdistaa minua suunnattoman paljon.”

”Onko jotakin sitten tapahtunut?” Bella kysyi. ”Sinun ja Siriuksen välillä?”

”Ei”, sanoin. ”Meidän välillämme ei ole mitään, meillä menee kaikki hyvin.”

”Mitä sitten?” Bella kysyi.

”Sev”, tokaisin ykskantaan.

Bellan koko keho jännittyi, kun tuo nimi pääsi huuliltani. Hän hengitti nopeasti ja pinnallisesti, kaikki liikkeet pysähtyivät. Ja ehkä Bellan sitä itse huomaamatta hänen sormensa pureutuivat kipeästi olkapääni ihoon.

”Bella?” kysyin epäröiden.

Ote olkapäästäni heltisi, ja Bella rentoutui taas.

”Mitä hänestä?” Bella kysyi. ”Onko hän tehnyt jotakin, kun olette käyneet siellä tyttöjen kanssa?”

”On ja ei”, vastasin. ”Hän katsoo minua aina sillä tietyllä tavalla ja se katse... se ahdistaa minua todella. Ei sen merkityksestä vain voi erehtyä. Hän tahtoo minut takaisin, ja pelkkä ajatuskin jo ahdistaa. Ei hän mitään suoranaisesti ole sanonut tai tehnyt -”

”Sirius ei siis tiedä?” Bella varmisti.

”Ei”, sanoin.

”Hänen pitäisi saada tietää”, Bella totesi. ”Sinun pitäisi kertoa.”

”Ei”, kieltäydyin. ”Hänhän menisi ja tappaisi Sevin.”

”Mikä tuossa oli huono asia?” Bella kysyi. ”Se, että Sirius tappaisi hänet vai se, että hän ylipäätään kuolisi?”

”Olen tosissani, Bella”, totesin. ”En tahdo Siriusta takaisin Azkabaniin tällä kertaa todellisesta syystä, jolloin hänellä ei edes olisi mahdollisuutta vapautua. Samalla kaikki kolme tytärtäni menettäisivät isänsä.”

”Tahdotko sinä takaisin hänen luokseen?” Bella kysyi.

”Mitä sinä puhut?” hämmennyin. ”En. En koskaan.”

”Niin”, Bella sanoi. ”Sinun täytyy tehdä hänelle asia selväksi mahdollisimman pian, ettei hän ala kuvitella turhia. Sinä aiot elää loppuelämäsi Siriuksen kanssa ja sillä hyvä, eikä hänellä ole mitään asiaa puuttua sinun elämääsi.”

”Mutta Amanda ja Belle -” aloitin.

”Ovat hänen tyttäriään”, Bella totesi. ”Mutta he jo lähestulkoon kutsuvat Siriusta isäkseen, koska Sirius on ollut heille enemmän isä kuin hän koskaan. Ihan totta, Bethy, sinun täytyy joskus opetella sanomaan ei. Tuollainen elämänasenne oikeasti tuhoaa sinut ennen pitkää. Et voi aina vain nyökytellä kiltisti ja hymyillä kauniisti. Terve itsekkyys on vain hyvästä. Huomenna teet yllätysvisiitin hänen luokseen ja toteat, ettei tämä voi jatkua näin.”

”Mutta -” yritin.

”Ei mitään muttia”, Bella totesi. ”Ja jos hän jotakin alkaa selittää niin sanot vain, ettet tuo Amandaa ja Belleä enää käymään hänen luonaan. Sen luulisi ainakin tehoavan. Bethy, oikeasti, olen tosissani. Pyydän, että teet sen. Ei kenestäkään ole mukavaa katsella, kuinka sinä kärsit. Toivon sinun tekevän sen meidän kaikkien vuoksi. Ja ennen kaikkea itsesi.”

”Hyvä on sitten”, myönnyin huokaisten.

”Kiitos, Bethy”, Bella sanoi. ”Usko pois, tämä on vain omaksi parhaaksesi.”

”Niin kai sitten”, sanoin.

”Kyllä se on”, Bella vakuutti.

Tunsin silmieni kostuvan ja pakottauduin tuijottamaan vain eteenpäin, Bellaa en missään nimessä voinut katsoa, en sillä hetkellä. Vaikka kuinka koetin olla näyttämättä, millaisessa tilassa sillä hetkellä olin, ei Bella vain voinut olla kuulematta syvältä sisältäni kumpuavia nyyhkäyksiä.

”No, no”, Bella rauhoitteli silitellen taas hiuksiani. ”Ei ole mitään hätää, Bethy rakas. Kaikki muuttuu vielä hyväksi, Sibykin sanoi niin. Kun vain saat tämän asian nyt selvitettyä niin elämä hymyilee taas.”

”Ei hymyile”, kuiskasin. ”Tämä kaikki ottaa minulla niin paljon voimille, oikeasti, aivan kaikki. Minä en kestä enää mitään.”

”Ei kaikkea aina tarvitsekaan kestää”, Bella sanoi. ”Ei kukaan kestä ikuisesti, et edes sinä, vaikka kuinka yrittäisit. Jokaisella meillä on oma murtumispisteemme. Kyllä sinullakin on aivan yhtäläinen oikeus näyttää negatiivisia tunteita kuin kaikilla muillakin. Myös sinulla on oikeus surra.”

”Bella, minä tiedän, että sinulla menee huonosti”, sanoin hiljaa. ”Ei sinunkaan tarvitse esittää sen vahvempaa, mitä oikeasti olet, jos en minäkään niin tee. Sinä olet niin tärkeä minulle, enkä tahtoisi nähdä, kuinka sinun on paha olla, mutta kun en minä voi mitään tehdäkään sinua auttaakseni.”

”Sinä olet tehnyt enemmän kuin tarpeeksi”, Bella kuiskasi ääni väristen. Huomasin, kuinka hänkin oli jo lähellä itkua. ”Enemmän kuin olisin koskaan edes voinut toivoa. Minä en voi muuta kuin vain kiittää taivasta siitä, että minulla on sinun kaltaisesi ystävä. Parempaa ystävää ei voisi kukaan itselleen edes toivoa.”

Käännyin viimein takaisin selälleni ja katsoin Bellaa silmiin, näin poskille tipahtelevat kyyneleet ja otin ystävääni kädestä kiinni. Bella puri epäröiden huultaan ja näytti niin onnettomalta, että pari kyyneltä vierähti omallekin poskelleni.

”Sinä olet niin kiltti”, sanoin hiljaa. ”Ja paras ystävä, mitä minulla on koskaan ollut.”

”Äiti?” kuului hiljainen kuiskaus oleskeluhuoneen ovelta. Pyyhin nopeasti kyyneleeni pois ja käännyin katsomaan esikoistani, joka seisoi siellä arkana ja peloissaan.

”Mikä hätänä, kultaseni?” kysyin.

”Näin taas painajaista”, Amanda sanoi. ”Siitä isosta käärmeestä, joka jahtaa minua. En saa enää unta, kun minua pelottaa.”

”Voi sinua”, huokaisin hiljaa. ”Odota hetki niin tulen katsomaan, josko asialle voitaisiin tehdä jotakin.”

Nousin ylös sohvalta ja käännyin Bellan puoleen.

”Mene sinäkin nukkumaan”, kehotin. ”Olet niin kamalan väsynyt.”

”Niin minä kai voisin mennäkin”, Bella myöntyi ja nousi hänkin hiljaa huokaisten ylös. ”Kiitos, Bethy. Kaikesta.”

”Kiitos itsellesi”, sanoin.

Halasin vielä Bellaa lujasti ennen kuin päästin hänet menemään nukkumaan ja seurasin itse Amandaa tämän ja Isabellen huoneeseen. En voinut estää pienoista hymyä nousemasta huulilleni. Kenties Bella pikkuhiljaa, palanen kerrallaan, oli pääsemässä sen kaiken tapahtuneen ylitse.

Amanda pujahti peittonsa alle ja painoi päänsä tyynyyn. Istuuduin tytön vuoteen reunalle ja silitin hellästi hänen punaisia kiharoitaan, jotka kiertyivät persikkaisten poskien päälle. Tummat silmät katselivat minua huolestuneina, mutta tarkkaavaisina.

”Mitä siinä sinun unessasi tapahtuu?” kysyin.

”Minä olen jossakin...” Amanda mietti. ”En oikein tiedä, kai se on jonkinlainen niitty. Olen siellä yksin ja joskus siellä on pimeää ja joskus sumuista. Sitten tulee iso käärme, joka lähtee jahtaamaan minua, ja minä juoksen sitä karkuun. Joskus löydän luudan ja lennän sillä pakoon, mutta yleensä herään juuri, kun se käärme saa minut kiinni. Äiti, mitä se tarkoittaa?”

”Tarkoittaa?” hämmennyin.

”Niin”, Amanda myönsi. ”Unilla on aina jokin tarkoitus, Siby on kertonut. Unet voivat paljastaa tulevan. Mitä tuo minun uneni tarkoittaa?”

”Minä en tiedä”, sanoin. ”Ehkä sinun kannattaisi kysyä sitä Sibylta, eikä minulta, sillä minä en tiedä ennustamisesta juuri mitään. Tahtoisitko kirjoittaa siitä Sibylle?”

”Joo”, Amanda nyökkäsi. ”Tai jos sinä kirjoitat, kun minä en vielä osaa.”

”Tietenkin”, hymyilin lempeästi. ”Äläkä huoli, kyllä sinäkin vielä kirjoittamaan opit ennen kuin huomaatkaan. Kirjoitetaan Sibylle huomenna. Sitten, kun olet nukkunut tämän yön yli.”

”Entä jos se käärme tulee taas?” Amanda kysyi ja hänen etusormensa karkasi huolestuneena pienten hampaiden väliin. ”Minä pelkään sitä.”

”Onhan Belle tuossa”, sanoin. ”Eikä Belle koskaan antaisi minkään käärmeen satuttaa sinua, kyllähän sinä sen tiedät. Mutta jos se vielä tulee niin tule vaikka minun ja Siriuksen keskelle nukkumaan.”

”Joo”, Amanda myöntyi. ”Tai sitten menen herättämään Bellan ja menen hänen viereensä nukkumaan. Bella on yksin.”

”Mitä tarkoitat?” kysyin.

”Kun ei ole Remusta niin Bella tuntee olonsa yksinäiseksi”, Amanda sanoi hiljaa. ”Vaikka onhan täällä me kaikki. Hänellä on ikävä ja hän toivoo kaiken olevan vain pahaa unta, vaikka tietää, ettei se ole. Äiti, minullakin on ikävä Remusta.”

”Niin meillä kaikilla on”, sanoin. ”Minulla ja Bellellä ja Siriuksella. Kaikilla meillä on Remusta ikävä. Mutta Remus on aina meidän luonamme.”

”Onko?” Amanda hämmentyi.

”On”, myönsin. ”Ne, jotka meitä todella rakastavat, eivät koskaan myöskään jätä meitä, sillä he pysyvät ikuisesti sydämissämme ja ovat aina luonamme, kun ajattelemme tai puhumme heistä. Kuten nyt.”

”Onko Carrie useinkin sinun luonasi?” Amanda kysyi.

”Kuka?” kysyin ihmetellen, vaikka tiesinkin vastauksen. En vain voinut käsittää, mistä Amanda oli saanut tietää.

”Carrie”, Amanda sanoi. ”Sinun siskosi.”

”Mitä sinä tiedät hänestä?” kysyin.

”Kuulin sinun ja Bellan juttelevan hänestä joskus talvella”, Amanda kertoi. ”Hänhän on poissa, kuten Remuskin, mutta silti täällä luonamme. Ja hän asuu sinun sydämessäsi.”

”Niin”, kuiskasin saaden kyyneleet silmiini. Vaikkei Amanda sitä itse vielä välttämättä tajunnutkaan, hän puhui erittäin viisaasti ja syvällisesti ja vaikutti sillä hetkellä niin kovin aikuismaiselta.

”Hyvää yötä”, Amanda mutisi ja sulki silmänsä.

”Hyvää yötä, kultaseni”, sanoin.

Jäin Amanda vuoteen vierelle, kunnes tyttö viimein oli nukahtanut syvään ja rauhalliseen uneen, jota mikään ei ainakaan hetkeen häiritsisi. Ja todellakin toivoin, että Amanda saisi edes tänä yönä nukkua rauhassa. Painajaisia hänellä oli ollut lähiaikoina oikeastaan jo huolestuttavan paljon, enkä oikein tiennyt, mitä tehdä sen suhteen, kun useampana yönä viikossa tyttö tuli itkien herättämään minua ja sanoi nähneensä taas unta käärmeestä, joka häntä jahtasi. Eihän se voinut olla normaalia, että näki jatkuvasti samaa unta. Sen vuoksi oli ehkä hyväkin ajatus kirjoittaa asiasta Sibylle, joka tiesi aiheesta huomattavasti minua enemmän.

Kaaduin sängylle Siriuksen viereen ja vedin peiton päälleni. Suljin silmäni, mutta vain hetkeä myöhemmin avasin ne tuntiessani käsien kietoutuvan ympärilleni ja Siriuksen vetävän minut aivan likelleen.

”Heräsitkö vai etkö ollut vielä nukahtanutkaan?” kysyin.

”En ollut vielä nukahtanut”, Sirius vastasi. ”Saitko sinä juteltua Bellan kanssa?”

”Sain”, myönsin.

”Se on hyvä juttu”, Sirius sanoi. ”Ja olin kuulevinani Amandan äänen. Painajaisetko taas?”

”Niin”, totesin. ”Minä en oikein ymmärrä sitä. Ihmisethän näkevät erilaisia unia, mutta Amanda ei näe mitään muuta kuin tuota yhtä ja ainoata painajaista. Se alkaa jo hieman karmia minua, mutta me kirjoitamme huomenna Sibylle. Luulen, että hän ehkä tietäisi jotakin.”

”Se on hyvin mahdollista”, Sirius sanoi. ”Mutta ne painajaisethan alkoivat vasta talvella.”

”Mitä tarkoitat?” kysyin.

”Amanda on aina ollut herkkä kaikelle tällaiselle”, Sirius sanoi. ”Kenties hän vaistoaa jotakin, mitä me emme. En ole oikein varma. Tai siis... Nehän alkoivat silloin talvella ja ovat nyt vain voimistuneet kaiken tapahtuneen myötä.”

”Tarkoitatko...?” epäröin ja kohotin katseeni miehen silmiin.

”Tarkoitan”, Sirius totesi. ”Näetkö sinä painajaisia?”

”En”, sanoin. ”En muista unistani herättyäni nykyään enää yhtikäs mitään. Kyllä minä aina ennen olen muistanut, nykyään vain muistan sen, että jotakin unta olen nähnyt.”

”Tämä kaikki tapahtunut on vaikuttanut jokaiseen todella voimakkaasti”, Sirius sanoi hiljaa.

Käännyin vatsalleni, kohottauduin kyynärpääni varaan ja laskin pääni miehen rintakehälle. Annoin toisen käteni rauhassa vaeltaa Siriuksen käsivarrella koko sen pituudelta.

”Näetkö sinä sitten painajaisia?” epäröin.

”Joskus”, Sirius sanoi. ”Olen menettänyt viimeisenkin ystävistäni. Minulla ei ole enää ketään muita kuin sinut ja tytöt. Minä en kestäisi tätä, jos teitä ei olisi. Kaikki ottaa niin paljon voimille, enkä oikeasti pysty palaamaan töihin.”

”Ei sinun tarvitsekaan”, sanoin. ”Minä tiedän, että tämä on raskasta erityisesti sinulle. Sinulla on oikeus pitääkin lomaa töistä, kukaan ei ole pakottamassa sinua sinne takaisin ennen kuin koet itse siihen pystyväsi. Ei sinun tarvitse tehdä mitään, mihin et pysty. Sano vain suoraan, jos et joku päivä jaksakaan vahtia tyttöjä tai jotakin.”

”Kyllä minä jaksan”, Sirius totesi. ”Kun katselen heitä, saan ajatukseni jonnekin aivan muualle kuin tapahtuneeseen. He ovat niin iloisia, kun eivät juurikaan ymmärrä tätä. Paitsi tietenkin Amanda, joka tuntuu ymmärtävän todella paljon. Minä oikeasti vahdin heitä mielelläni, sillä kun olen yksin, erinäiset ajatukset valtaavat mieleni täysin. En voi käsittää, ettei Remusta enää ole.”

”Tiedän sen”, sanoin ja kiersin käteni Siriuksen ympärille, painauduin häntä vasten. ”Ei sitä kukaan suostu käsittämään. Kaikki tuntui olevan niin hyvin.”

”Niin”, Sirius myönsi. ”Ja sitten yhtäkkiä vain...”

Lauseen loppu katosi ilmaan. Olimme vaiti pitkän aikaa, tunsin Siriuksen käden liikkuvan hiljakseen kyljelläni kuin rauhoittaen, mutta toisaalta myös kuin turvaa hakien. Lämmin tunne valtasi koko kehoni, hänen kanssaan minun oli hyvä olla. Tiesin rakastavani tuota miestä, mutta milloin olin viimeksi sanonut sen hänelle ääneen? Siitä mahtoi olla kauan aikaa, sillä en todellakaan muistanut. Ehkä minun täytyi nyt taas, Sirius tarvitsi sitä.

”Sirius?”

”Mitä?” Sirius kysyi.

”Minä rakastan sinua”, kuiskasin.

”Niin minäkin sinua”, Sirius sanoi hiljaa. ”Hyvää yötä, Bethy.”

”Hyvää yötä”, sanoin.

Sain lempeän hymyn huulilleni, vaikka eräs asia edelleen mieltäni painoikin. Mutta ehkä Bella tosiaan oli oikeassa, ehkä kaikki muuttuisi paremmaksi ja helpommaksi, kun saisin sanotuksi eräälle henkilölle sen yhden ainoan sanan, jonka sanominen oli aina tuottanut minulle hankaluuksia – ei.
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 8/9 ilmestynyt 18.11.
Kirjoitti: Jahma - 18.11.2011 17:04:14
kaunis luku jälleen :D

Lainaus
Suljin silmäni, mutta vain hetkeä myöhemmin avasin ne tuntiessani käsien kietoutuvan ympärilleni ja Siriuksen vetävän minut aivan likelleen.
Kelpais mullekki  ;D

Mitä tästä vois nyt sanoo? Hieno, eikä mitää suuria virheitä näkyny.

Jatkoa odottaen

J
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 8/9 ilmestynyt 18.11.
Kirjoitti: Lumille - 18.11.2011 21:04:08
Mun ilmeisesti on pitäny kirjottaa komentti jo monta kertaa, mutta heh, nyt mä joka tapauksessa alotan jälleen ja kirjotan :) Aaww, nää luvut on tosi ihania aina ja kaikki hahmot on tosi kivoja. Eniten mua käy sääliksi nyt tota Seviä. Enkä usko että Sirius voisi oikesti tappaa ketään. Amanda on tosi sulonen ja jotenkin tollanen pikkuvanha ja muutenkin fiksu (mä en oo kyllä ihan varma minkä ikänen se nyt on, mutta pieni kumminkin)  ja aaww ja bella ja bethy on totta kai ihania.

Mä oon vähän huono sanomaan mitään mutta tykkäsin tosi paljon tästä eikä käärmeuni oo varmasti kiva. Kiitos taas tästä luvusta ja onnea yksivuotiaalle kerranille :)
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 8/9 ilmestynyt 18.11.
Kirjoitti: Natural - 18.11.2011 21:17:23
Moiks!
Mitä ihmettä? Onko tätä julkaistu jo vuoden ajan? Kauhean pitkä aika. Tai siis tuntuu, ettei tämä olisi edes pitkään ollut täällä, mutta kai se sitten on. Rakastan tätä sarjaa aivan hirmuisesti! Mutta joo, nyt itse kommenttiin...

Erittäin kaunis luku oli. Pidin kuvailusta ja kaikesta tunteellisuudesta (onko toi edes sopiva sana tähän?) tässä.
Amanda oli tässä luvussa oikein ihana.

Tämä luku käsitteli aika paljon herkkiä aiheita. Ja Amanda tosissaaan yllätti minut, kun kertoi tietävänsä Carriesta.
Onneksi Bethy sai sen Sev -jutun kerrottua jollekkin, ettei hänen tarvitse enää yksin kantaa sellaista.

Toi loppu oli oikein suloinen. Vaikka lause ''Minä rakastan sinua'' on ehkä hiukan liian klisee, rakastan sitä silti. Se on aivan älyttömän kaunis lause, jos sen osaa käyttää oikein. Ja tässä se oli juuri oikeassa kohdassa ja oikeaan hetkeen laitettuna!

Ja tuo Amandan uni on pelottava. Toivottavasti Siby osaa kertoa, mitä se tarkoittaa.

Lainaus
”Tai jos sinä kirjoitat, kun minä en vielä osaa.”
Tämä oli oikein suloinen repliikki. Amanda on supersuloinen, aww!

Mutta siis. Pidin tästä luvusta oikein tosi paljon ja toivottavasti Bethy saa tehtyä selväksi Seville, ettei hän tule palaamaan Sevin kanssa yhteen.

Odottelen jatkoa innolla!

Kiittäen ja kumartaen luvulle ja kirjoittajalle,
Natte
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 8/9 ilmestynyt 18.11.
Kirjoitti: Arion - 18.11.2011 22:06:55
Iiihanaaa lukuuuuu!!!!!!! ♥♥ awws.... taas kyyneleitä... Bella-Bethy kohtaus oli ihana, ku Bella autto Bethyy ♥♥ ja Amanda oli ihana ♥♥ Ja Sirius ♥♥♥♥ jotenki ihana, ettei pysty menee töihi ton tapahtuman takia.

Ömöm... pariin pilkutusvirheeseen törmäsin ja tähän:

”Onhan Belle tuossa”, sanoin. ”Eikä Belle koskaan antaisi minkään käärmeen satuttaa sinua, kyllähän sinä sen tiedät. Mutta jos se vielä tulee niin tule vaikka minun ja Siriuksen keskeen nukkumaan.”
- minun ja Siriuksen keskelle nukkumaan, varmaan??


Ja sitten vielä tämä:


”On”, myönsin. ”Ne, jotka meitä todella rakastavat, eivät koskaan myöskään jätä meitä, sillä he pysyvät ikuisesti sydämissämme ja ovat aina luonamme, kun ajattelemme tai puhumme heistä. Kuten nyt.”


mä rakastan ton tapasia kommentteja. Mä oon kyl aina kelannu ne Siriuksen sanoiksi, ku Sirius sanoo sen Harrylle siin kolmosleffassa! Mut Bethy on Siriuksen vaimo, joten se sopii Bethyllekin :DD ♥♥♥♥

Ja jatkoa odotellen!!!!!
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 9/9 ilmestynyt 25.11.
Kirjoitti: sennamiila - 25.11.2011 00:12:52
Bea: Jee, onnittelut, sillä nyt sä tosiaan olit eka :) Ja Bella tuntee, että hänellä on tietynlainen velvollisuus tukea Bethya, kun Bethykin on tukenut häntä. Sev sitten taas.. no, sä ehkä jotenkin nyt ymmärrät ton tilanteen ainakin sen jälkeen, mitä juteltiin keskiviikkona. Että mä olen nyt suunnilleen samassa tilanteessa kuin Bethy Sevin kanssa, koska en osaa sanoa ei.. Ja etkö sä muista, että kun tulkitsee teenlehtiä niin pitää avartaa mielensä? Ehkä mun pitää tulla auttamaan sua siinä suhteessa :)
Jahma: Haha, mullekin kelpais toi, että Sirius kietois kätensä mun ympärilleni ja vetäis ihan likelleen. Vielä paremmin kelpais, että sen tekis rakas Bella :)
Silli: Ilmeisesti joo.. Enkä mäkään kyllä usko, että Sirius pystyis ketään tappaa. Ei siitä ole sellaseen ja se rakastaa Bethya ja tyttöjä ihan liikaa tehdäkseen sillä tavalla. Koska ei se halua menettää heitä joutumalla Azkabaniin. Amanda on tällä hetkellä neljävuotias, täyttämässä viisi vielä kuluvan vuoden aikana :) Ja ne käärmeunet ei oo yhtään kivoja, voin sen omakohtaisesta kokemuksesta sanoa.
Natte: Ei julkaistu ihan vuoden ajan, mutta kirjoitettu kylläkin. Ensimmäisen luvun olen tänne laittanut näemmä 2. päivä tammikuuta 2011. Lause "minä rakastan sinua" on klisee aina, kun se jossakin on, mutta toisinaan kliseet on ihan kivoja :) Enkä oikein olisi tuohon vaiheeseen mitään muuta repliikkiä edes osannut laittaa.
Anturajalka93: Hmm, tuosta mainitsemastasi virheestä saa varmaankin syyttää murrettani, koska täälläpäin noin tupataan sanomaan melkoisen usein. Kiitos huomautuksesta, korjasin sen. Ja joo, sieltä kolmosleffasta Siriuksen repliikistähän otin idean tuohon Bethyn repliikkiin, koska ajattelin, että kyllähän Bethy voi niin sanoa, kun (kuten jo sanoitkin) Siriuksen vaimo (tai oikeastaan avovaimo) on :)

A/N: Tällä kertaa minulla olisi huonomman puoleisia uutisia. Tai teidän kannaltanne huonoja, omaa kantaani en nimittäin vielä tiedä. Kerran jää (taas) tauolle, sillä seitsemännen ja samalla viimeisen osan kirjoittaminen tosissaan vaatii aikaa jota ei oikein tällä hetkellä tunnu olevan. Mutta mikäli yhtään itseäni tunnen, ei tästäkään tauosta ole kovin pitkää tulossa. Älkää kuolko sillä välin. Vaikka minusta tuntuu kyllä siltä, että tulette ennemminkin nirhaamaan minut, kun huomaatte, millaiseen kohtaa oikein jätän tämän.. :)




IX luku
Varjon takana on valo



Amandan painajaiset hellittivät hieman, kun yhdessä kirjoitimme Sibylle, joka vastauksessaan kertoi painajaisten tavallisimmin olevan merkki valve-elämässä meneillään olevasta kriisistä tai vaihtoehtoisesti pelosta menettää joku läheinen ihminen ja käärmeen tarkoittavan lähellä vaanivaa uhkaa. Amanda kertoikin minulle sitten rehellisesti pelostaan, joka oli piinannut häntä Remuksen kuolemasta saakka. Pelosta, että hän menettäisi äitinsä, isäpuolensa tai jonkun muun perheenjäsenensä.

Seuraavana päivänä tai koko seuraavalla viikolla minulle ei ilmentynyt minkäänlaista mahdollisuutta mennä Sevin puheille, sillä Savannah sairastui kuumeeseen ja luonnollisesti tahdoin silloin pysytellä tyttäreni lähellä. Sirius oli hieman neuvoton ja hädissään, mutta vakuutin hänelle, ettei pienestä kuumeesta mitään haittaa ole, että parin päivän kuluttua tyttö olisi taas aivan kunnossa.

Niin kuin olikin. Kesäkuu ehti kuitenkin jo tulla ennen kuin viimein otin itseäni niskasta kiinni ja eräänä aamuna lähdin Savannahin kanssa käymään Sevin luona. Hän yllättyi totaalisesti tulostamme, etenkin, kun tajusi, etteivät Amanda ja Isabelle olleetkaan mukanani.

”Mikä sinut tänne sitten näin aikaisin aamusta ajaa?” Sev kysyi.

”Minun täytyy jutella kanssasi”, totesin. ”Saammeko tulla sisään?”

”Tietenkin”, Sev sanoi ja astui sivuun laskien meidät sisälle.

Siirryimme oleskeluhuoneen puolelle, jossa näytti lähinnä siltä, ettei mitään oltu liikautettu paikaltaan sen jälkeen, kun minä olin taloudesta lähtenyt. Ja siitä oli aikaa kuitenkin lähestulkoon neljä vuotta.

Istuuduin toiseen nojatuoleista Savannah sylissäni. Sev jäi seisomaan näyttäen edelleen hieman hämmentyneeltä. Hän katsoi minuun kysyvästi. Pohdin hetken, mistä aloittaisin, kunnes huokaisin syvään.

”Tahdotko sinä minut tosissasi takaisin?” puuskahdin.

”Mitä...?” Sev meni täysin hämilleen. ”Mistä sinä oikein puhut?”

”Kyllä sinä tiedät”, tokaisin. ”Minä olen nähnyt, kuinka katsot minua, kun käyn täällä tyttöjen kanssa. Vastaa kysymykseeni. Tahdotko sinä minut takaisin vai et? Pitäisi olla helppo vastata. Kyllä tai ei.”

”Tietenkin minä tahtoisin”, Sev sanoi. ”Sinä olet ainoa, ketä olen koskaan rakastanut ja -”

”Lilyn lisäksi”, totesin kylmästi.

”Lilyn lisäksi”, Sev myönsi. ”Mutta hän on mennyttä. Sinut tavattuani en ole rakastanut enää ketään muuta. Enkä rakasta vielä tänäkään päivänä ketään muuta kuin vain sinua.”

”Tämä ei voi jatkua näin”, sanoin. ”Minä olen onnellinen Siriuksen kanssa, mutta minua ahdistaa, kun käyn täällä. Sinun katseesi, tieto siitä, että tahdot minut takaisin. Minä en tahdo tulla takaisin, minä en tahdo sinua. Minä tahdon vain Siriuksen ja hänet minulla on jo.”

”Oletko varma?” Sev kysyi. ”Mistä voit olla varma, että hän rakastaa sinua aidosti?”

”Minä vain tiedän sen”, totesin. ”Ainakin aidommin hän rakastaa kuin sinä koskaan.”

”Minä rakastin ja rakastan sinua aidosti”, Sev sanoi.

”Ei”, pyörittelin päätäni. ”Sinä rakastit minua, koska näytin Lilylta, joka ei enää huolinut sinua. Nykyään en edes ihmettele miksi. Ja kyllä minä olen saanut kuulla. Bellalta ja Sibylta.”

”Sinä siis uskot heitä”, Sev totesi halveksuen.

”Miksen uskoisi?” kysyin. ”He eivät ainakaan teeskentele mitään muuta kuin ovat. Sinä rakastit aina vain Lilya ja rakastat häntä edelleenkin, turha käydä kiistämään. Minä olin sinulle aina vain henkilö, joka korvasi Lilyn. Minä olin sinulle toinen Lily. Nytkin sinä tahtoisit minut takaisin vain sen vuoksi, jotta saisit tyttäresi lähellesi. Vai pitäisikö sanoa, sinun ja Lilyn tyttäret?”

”Tuo ei ole totta”, Sev sanoi.

”Mikään, mitä sanoit lyhyen avioliittomme aikana, ei ollut totta”, tokaisin tylysti. ”Kaikki oli aina vain pelkkää valhetta, petit luottamukseni itseäsi kohtaan täysin. En voi luottaa sinuun enää missään määrin, mutta Amandan ja Bellen vuoksi olen aina pakottanut itseni käymään täällä. Mutta tämä ei voi jatkua tällaisena. Jos minä en saa olla rauhassa muka rakastavilta katseiltasi, käynnit saavat loppua. Kyllä, nyt minä aion heittäytyä itsekkääksi, enkä ajattele enää Amandan ja Bellen parasta. Teen tämän kaiken vain itseni vuoksi. Minun on paha olla täällä, paha olo heijastuu koko elämääni ja sitä myöten myös siihen, etten jaksa tehdä oikeastaan mitään. Enkä silloin voi antaa tyttärilleni sitä huomiota, minkä he normaalisti minulta saisivat. Mieti tätä ja tee ratkaisusi, mutta minä en voi elää jatkuvassa ahdistuksessa.”

”Sinä et voi viedä minulta tyttäriäni”, Sev sanoi. ”Etkä myöskään tyttäriltäsi isää.”

”Sirius on heille enemmän isä kuin mitä sinä olet koskaan ollut”, totesin. ”Joten kyllä heillä ainakin isä on, vaikkeivät he sinua enää tapaisikaan. Minä olen tosissani, en kestä tätä. En jaksa sinua, enkä noita katseitasi. Joko sinä lopetat sen tai et enää näe tyttäriäsi. Laita minulle viestiä, kun olet päätöksesi tehnyt, sillä minulla on nyt kiire kotiin.”

”Mutta Bethy -” Sev yritti.

”Ei sanaakaan enää”, totesin noustessani ylös tuolista. ”Me menemme nyt. Ilmoita, kun olet päätöksesi tehnyt.”

”Minä ilmoitan”, Sev sanoi hiljaa ja antoi meidän mennä.

Ulos päästyämme Savannah nyrpisti nenäänsä ja aivasti pienesti.

”Terveydeksi”, hymähdin. ”Äläkä vain sano, että olet tulossa taas kipeäksi. Huolestutat vielä isäsi hengiltä. Ethän sinä sitä kai halua. Ethän?”

Katsoin tyttöä silmiin. Savannahin suu levisi hymyyn, iloinen nauru karkasi punaisilta huulilta ja kiiri kaikkialle. Minun koko maailmani pysähtyi sillä hetkellä, sillä en osannut kuvitella mitään sen suloisempaa kuin pienen lapsen nauru.


**


Kotona Sirius oli saanut ilmeisestikin Amanda ja Isabellen syömään aamupalansa loppuun saakka ilman kummempia kiukutteluja, sillä hän oli nyt ulkona näiden kahden sekä Ellien kanssa. Minua jäi hieman kummastuttamaan, ettei Bella itse ollut ulkona toisten kanssa, että hän noin vain oli päästänyt silmäteränsä näkyvistään. Tai kenties hän kaipasi sittenkin vain hetken lepoa.

Sisällä ei kuitenkaan näyttänyt olevan ketään, sillä kaikkialla oli hiljaista. Tietenkin se mahdollisuus tosiaan oli olemassa, että Bella oli nukkumassa, mutta silti minua alkoi epäilyttää painostava vaiteliaisuus, jonka rikkoivat ainoastaan ajoittain ulkoa kantautuvat riemunkiljahdukset sekä sylissäni yhä olevan Savannahin yhtyminen siskojensa ilonpitoon.

”Bella?” kysyin varovasti. Ei vastausta. ”Bella, oletko sinä täällä?”

Hiljaisuus. Vilkaisin ikkunasta pihalle, jossa Amanda ja Isabelle leikkivät Ellien kanssa Siriuksen pitäessä kaikkia kolmea tyttöä silmällä. Kurtistin hämmentyneenä kulmiani. Missä Bella tosiaan oli? Ei ollut hänen tapaistaan noin vain kadota ilmoittamatta mitään.

Menin ulko-ovelle. Kirpeä alkukesän tuuli tervehti minua astuessani ulos. Aurinko paistoi petollisen kirkkaana lähes pilvettömältä taivaalta, tuuli humisi puissa ja huojutti läheisen pellon korsia mukanaan.

”Sirius?” kysyin. ”Oletko nähnyt Bellaa? En löydä häntä mistään.”

”Bellaa...” Sirius mietti. ”Hän lähti jonnekin, ei kertonut sen tarkemmin minne. Selitti vain jotakin jostakin kirjeestä.”

”Kirjeestä?” hämmennyin.

”Niin”, Sirius myönsi. ”Lupasin vahtia Ellietä sillä aikaa, kun hän on poissa.”

”Sanoiko hän, milloin hän palaa?” kysyin.

”Ei sanonut!” Amanda vastasi Siriuksen puolesta. ”Bella sanoi vain, että tulee, jos tulee. Hän sai kirjeen joltakin ja lähti. Minä näin, koska olin silloin vielä sisällä. Sellainen iso pöllö toi hänelle kirjeen, ja sitten Bella käski minua ottamaan Ellien mukaamme ulos, mennessään vielä pyysi, että Sirius vahtisi myös häntä.”

”Selvä”, sanoin.

”Äiti, tuletko sinäkin meidän kanssamme ulos?” Isabelle kysyi.

”Ehkä”, sanoin. ”Mitään en lupaa, mutta katsotaan nyt.”

Menin takaisin sisälle. Silmäilin hetken aikaa ympärilleni, sitten huomasin keittiön pöydällä lojuvan auki revityn kirjeen. Uteliaisuuteni nousi pintaan ja kenties myös jonkinlainen huoli ystävästä. Menin lähemmäs, huomasin suttuisen käsialan ja allekirjoitus kirjeessä sai minut haukkomaan henkeä järkytyksestä.


Rabastan Lestrange


Ei, se ei voinut olla totta, se ei saanut. Ei nyt, eikä milloinkaan. Ei kaikki voinut taas kääntyä päälaelleen, kun asiat sujuivat edes jokseenkin hyvin. Tai ainakin huomattavasti paremmin kuin paria kuukautta aikaisemmin.

Lukaisin kirjeen nopeasti läpi ja ymmärsin varsin hyvin, miksi Bella oli lähtenyt niin kiireellä. Tietenkin hän tahtoi kostaa Rabastanille kaiken, mutta laittoi samalla alttiiksi oman ja tyttärensä hengen. Sibyn ennustus oli käymässä toteen, Bellan olisi pitänyt ajatella, eikä antaa tunteilleen valtaa heti alkuunsa. Mutta eihän häneltä oikein muutakaan voinut edes odottaa.

Jouduin hätäännyksen valtaan. Jotakin olisi tehtävä ja pian. Bella olisi saatava palaamaan, hän voisi kuolla, joutua Azkabaniin tai mitä tahansa muuta. Ja se oli sillä hetkellä takuulla viimeinen asia, mitä tahdoin.

Riensin takaisin ulos.

”Sirius!” huikkasin. ”Minun on mentävä! Voitko ottaa Savannahinkin vahdittavaksesi? En voi ottaa häntä nyt mukaan, joten jos vain voisit...”

”Tietenkin”, Sirius lupasi. ”Mutta mitä on tapahtunut? Vaikutat niin... pelästyneeltä.”

”En ehdi nyt selittää”, sanoin ja annoin kuopuksemme Siriuksen syliin. Silitin nopeasti Savannahin hiuksia ja painoin nopean suudelman Siriuksen huulille. ”Tulen takaisin niin nopeasti kuin vain pystyn. Toivon mukaan siis pian.”

”Onko Bellalle käynyt jotakin?” Sirius kysyi.

”Toivon mukaan ei”, totesin. ”Nähdään taas, pitäkää peukalot pystyssä, että olen ajoissa.”

Jäämättä kuuntelemaan sen enempää käännähdin kannoillani ja kaikkoonnuin. Suljin silmäni tuntiessani puristavan keukojani kasaan. En ollut koskaan pitänyt ilmiintymisestä, se ahdisti ja sen vuoksi liikuinkin mieluiten jollakin muulla tavoin.

Avasin silmäni ja katselin edessäni avautuvaa näkymää. Ruohonkorret heiluivat lujassa tuulessa, koko niitty oli kuin aaltoileva meri. Aurinko koetti parhaansa mukaan kurkottaa säteitään usvaverhon takaa osittain siinä onnistuen, osittain taas ei. Tuuli riepotteli hiuksiani ympäriinsä, heitteli suortuvia kasvoilleni koettaen estää minua näkemästä kauempana niityllä sumun seassa seisovaa tummaa naisen hahmoa.

Minä kuitenkin näin Bellan siellä. Hän seisoi paikoillaan katsellen ympärilleen selvästikin etsien jotakuta. Vapiseva käsi piteli taikasauvaa valmiina kiroamaan kenet tahansa. Vaikken Bellan kasvoja nähnytkään, saatoin silti aistia hänen jännittyneisyytensä. Hän oli valmis jopa tappamaan miehen, joka oli vienyt häneltä elämänkumppanin rinnalta.

”Tule esiin, Rabastan!” Bella huusi. ”Tule niin tapan sinut!”

Riensin Bellan vierelle ja koetin taivuttaa hänen kätensä alas. Bella kuitenkin itsepintaisesti pyristeli itsensä irti otteestani ja vain hetkeä myöhemmin hänen kämmenensä läimähti selkäpuoli edellä poskeeni, eikä hän noteerannut sitä millään lailla, pälyili vain hurjistuneena ympärilleen aamupäivän sumussa.

”Sinä olet yksi helvetin pelkuri!” Bella huusi. ”Et uskalla edes näyttäytyä!”

Sitten Bella jähmettyi paikoilleen nähdessään tumman hahmon kävelevän esiin usvan keskeltä. Hänen taikasauvaa pitelevä kätensä vapisi, kun hän osoitti kohden hahmoa. Minä itse vilkuilin varuillani sekä Bellaa että meitä lähestyvää miestä, lipaisin hermostuneena huuliani ja pelkäsin hetkeä, jolloin jommasta kummasta suunnasta lähtisi kirous toista kohden.

”Laske sauvasi”, hahmo sanoi ja astui viimein esiin sumusta niin, että saatoimme nähdä ja tunnistaa hänet.

Bella näytti siltä kuin olisi nähnyt jotakin kerta kaikkisen kamalaa. Hän kalpeni huulia myöten, taikasauva putosi kalahtaen maahan ja hän tuijotti miestä kykenemättä saamaan sanaakaan suustaan. Sitten Bellan jalat pettivät alta ja hän putosi maahan polvilleen lujien nyyhkytysten saattelemana. Näky todella oli vähintäänkin järkyttävä.


Sinussa on jotain - Annika Eklund (http://www.youtube.com/watch?v=ohMq0yJXmVs)

Sinussa on jotain haavoittunutta
Jotain tahraamatontakin
Olen hulluna sinuun, mutta pelkään,
Että sua satuttaisin
En tiedä toista sinun laista
En yhtään rakastavaista
Miksi koskaan sinut kadotin?

Sinussa on jotain, jota ei voi selittää
Sillä sinussa on jotain niin hämmentävää
Sinussa on jotain, jota muut ei ehkä nää
Se on jotain, joka minuun iäksi jää

Nähtyäni sinut uneni muistin
Lämmin, tuoksuva, öinen maa
Ja sinä varjossa vanhan kuistin
Katsoin ilmettäs odottavaa
Ja se tuntui oikealta
Sulla on outo valta
Tiedä en ketään noin ihanaa

Sinussa on jotain, jota ei voi selittää
Sillä sinussa on jotain niin hämmentävää
Sinussa on jotain, jota muut ei ehkä nää
Se on jotain, joka minuun iäksi jää

Vaan varjon takana on valo
Kirkas ja armoton
Ja sen viaton sydämen palo
Jossakin meissä se on

Sinussa on jotain, jota ei voi selittää
Sillä sinussa on jotain niin hämmentävää
Sinussa on jotain, jota muut ei ehkä nää
Se on jotain, joka minuun iäksi jää

Sillä sinussa on jotain...
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 9/9 ilmestynyt 25.11.
Kirjoitti: Natural - 25.11.2011 00:40:22
Senna! Miksi just tälläiseen kohtaan?! Ihan super jännä toi loppu. Mutta ei hätää, en minä sinua nirhaa :)

Tämä luku oli todella jännittävä, se kirje mietitytti aluksi ja lopuksi tuo loppu.
Hienoa että Behty sai sanottua asiansa Seville.

Voi ei, jos Bellalle käy jotain.
Ja voi Siriusta, mitähän tytöt keksivät hänen päänsä menoksi.

Odotan jatkoa innolla.

Kiittäen ja kumartaen,
Natte
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 9/9 ilmestynyt 25.11.
Kirjoitti: Arion - 25.11.2011 14:30:08
öm... öm... öm... tällä kertaa sä sait MUT sanattomaks!!! En oikeasti tiedä YHTÄÄN, mitä sanoa... paitsi sen, etten tapa sua... toi oli jään kohta kieltämättä, ja jään innolla odottamaan seuraavaa osaa... jossa nähtävästi kestää oma aikansa, mutta silti... joo, en osaa sanoa mitään... paitsi vielä sen, että Sirre oli plussaa ja Sevin kanssa selvittelyt myös...

juuh, pistä jatkoa kun voit... kiitos tästä luvusta

*edelleen ei tiedä, mitä järkevää sanoa...*
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 9/9 ilmestynyt 25.11.
Kirjoitti: Lumille - 25.11.2011 15:27:17
Okei, ihan vaan varoituksena, tästä tulee vähän pitkästi ja kummasti hassua tekstiä.

Mulle jäi Bethystä tästä osasta vähän... tympeä, tai en mä tiedä, ehkä ilkeä tai sellanen kuva. En mä tarkota nyt tarkkaan silleen, koska Bethy on tosi ihana hahmo mutta selvästi hänestäkin löytyy virheitä, aivan kuten jokaisesta ihmisestä. Suoraan sanoen Bethy on sellanen.. vanhoihin asioihin ja tässä tapauksessa vähän oman mielipiteeni mukaan mitättömyyksiin takertuva ja mua jäi vähän ihmetyttämään, kun Sev nyt kuitenkin on noin kiltti ja siis.. suoraan sanottuna se oli tosi ilkeä. Tai ehken mä vaan osaa ymmärtää sitä Bethyn ahdistusta, koska tossa tuntuu kaikki nyt olevan ihan kohdallaan ja asiat selvitetty sellaselta materiaaliselta kantilta. Tai siis, Sev on menettäny kaiken tässä tapauksessa ja luovuttanu kaikki valtuudet kaikesta Bethylle, ja mun mielestä toi oli ihan kohtuutonta, että Bethy vie oikeudet tyttärien tapaamiseen tukeutumalla siihen, että hän ahdistuu Severuksen tunteista ja katseista. Musta on itesestäänselvyys, että Sev rakastaa vielä Bethyä, ja totta kai se nyt on varmasti omalla laillaan ahdistavaa mutta täysin ymmärrettävää. Ihmisen tunteet vaan toimii silleen. Ja tää oli nyt vähän niin kuin sanottu Bethylle, joka tietenkään ficin sisällä ei mua kuule, mutta tosta tapaamisesta tuli Sevin kannalta tosi paha mieli. Ja kun tähän asti kaikki on saanu sovittua kuitenkin. Ja toi koko lilyjuttu on mun mielestä kamalan julmaa Bethyltä edes sanoa noin, vaikka voihan siinä olla jotain perääkin, mutta sen, ettei se oli totta voi lukea hyvin ensimmäisistä osista. Toivottavasti Bethy tosta vähän rauhottuu, ja onhan tossa nyt tietenki ollu kaikkea Bellan ja Remuksen kuoleman ja lasten ynnä muiden stressaavien asioiden kanssa, mutta mä todella toivon että Bethy saa asiat sovittua, koska toi on Sevin kannalta tosi surullista. Bethyllä kuitenkin on Sirius, lapset, Bella ja muut ystävät, eikä Severuksella mitään.

Lainaus
”Sirius on heille enemmän isä kuin mitä sinä olet koskaan ollut”

Tämä sattui Severusta varmana tosi paljon. Onko Severuksella ollu mahdollisuutta olla lapsille hyvä isä? Mä oon sitä mieltä, ettei kukaan maailman täydellisin uusi miesystävä –hahmo voi viedä isän paikkaa, ja mua tosiaan ärsytti tuo koko lause kovasti. Mitä Bethy tekikään? Lähti Amandan kanssa ulos ovesta ja katosi. Siinä nyt varmasti on kamalasti mahdollisuuksia olla hyvä isä.
Totta kai Siriuskin on ihana ja ihanaa kun tytöillä on sellanen hahmo ja totta kai se on kuitenkin Bethyn uusi mies ja näin siinä vaan yksinkertasesti aina mitään voimatta käy, mutta harmittaa tosi paljon Severuksen puolesta.

Ja sori tää kauhee liuta tekstiä tästä, ja Bethy on oikeasti ihana hahmo, mutta niin on Severuskin. Niin ja pakko sanoa vielä, että tän on oltava ihan tosi hyvä ficci kun sai mut oikeasti näin tätä miettimään, mä elelen selkeästi jo jossain Kerran-maailmassa :D

Ja koska puolittain tiesin, että tässä ficissä tapahtuu vielä jotain tosi jännää mikä vie mun kaikki ajatukset tosta muualle, en oo vieläkään tässä vaiheessa kommenttia lukenu kamalan pitkälle :D
Mutta siis, joka tapauksessa. Tää jäi ihan kamalan jännään kohtaan. Nyt vaan sitten arvailemaan, mikä siellä oli.. enkä nyt sano että kiiltävä mies. Hui, pitäisi taikoa sulle joku hirmuinen kirjoutusinto niin saadaan äkkiä jatkoa!

Ja mä ainakin lupaan olla kuolematta. tai ainakin yrittää. Onhan se aina harmi kun tää jää tauolle, mutta tosiaan voisi olla vähän kurjaa pistää sut henkihieverissä kirjottamaan jatkuvasti jatkoa! Eikä me tietenkään voitaisi sua nirhata :)

Hihii, mutta kiitos taas tästä, mä sain tällä kertaa tosi paljon ajateltavaa! Tää on ihana ficci ja kiitos sulle kun tätä kirjottelet :)
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 9/9 ilmestynyt 25.11.
Kirjoitti: Jahma - 27.11.2011 17:00:22
EI! Tälläseen kohtaan ei saa lopettaa! >:(

Lainaus
Bella näytti siltä kuin olisi nähnyt jotakin kerta kaikkisen kamalaa. Hän kalpeni huulia myöten, taikasauva putosi kalahtaen maahan ja hän tuijotti miestä kykenemättä saamaan sanaakaan suustaan. Sitten Bellan jalat pettivät alta ja hän putosi maahan polvilleen lujien nyyhkytysten saattelemana. Näky todella oli vähintäänkin järkyttävä.
Apua, mitä, kuka, häh!? Hienosti, mutta kamalasti kirjotettu. Äkkiä jatkoa!

J
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 9/9 ilmestynyt 25.11.
Kirjoitti: Bosamo - 05.12.2011 21:35:21
Mahti ficci!! Ihana idea, ja toi Bellatrix on ihana ku se on kerranki kuvailtu tommoseks lempeeks ja huolehtivaiseks, voi sitä ku Remus kuoli? Vai kuoliko? Ja Bethy, vooi ihanat noi sen lapset, Belle varsinki <3 HARRYA JA DRACOA ENEMMÄN :D Harry vois tulla kohta mukaan kuvioihin :))

Minkä ikäsii noi lapset on ? Belle, Amanda, Draco ja se nuorin? :D

Tätä on tosi kiva lukee ku ei oo mitään virheitä! Onko sulla Beta-lukiaa vai korjaatko ite ?

Tosi hyvä tää vika luku, jatkoaa!!!!!! =))
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 6/7, luku 9/9 ilmestynyt 25.11.
Kirjoitti: Hermione Granger - 14.12.2011 20:48:02
Ja milloinkohan olen viimeksi täällä käynyt? Aivan liian kauan sitten!

No, tässähän on ehtinyt tapahtua ties mitä!  :o Ensinnäkin, syvimmät osanottoni Bellalle, Siriukselle ja muille Remuksen kuoleman johdosta... Kohtalo tosiaan kolhii Bella-raukkaa. Tämä viimeinen tapaus oli kaiken huippu! Mrr...

Niin, en ole varma olenko vielä maininnut tästä, mutta Bella on jotenkin kauhean kiva tässä ficissä. Hän on tunteellisempi ja muutenkin jotenkin pehmeämpi...)

Lukujen nimet olivat jälleen kerran osuvia ja hyviä. Ne kuvastivat aina hyvin jokaista lukua.  ;)

Pidetään peukkuja ja toivotaan, että kaikki lopulta päättyy hyvin -ja, että tämä ficci jatkuu pian!

Lainaus
Bella näytti siltä kuin olisi nähnyt jotakin kerta kaikkisen kamalaa. Hän kalpeni huulia myöten, taikasauva putosi kalahtaen maahan ja hän tuijotti miestä kykenemättä saamaan sanaakaan suustaan. Sitten Bellan jalat pettivät alta ja hän putosi maahan polvilleen lujien nyyhkytysten saattelemana. Näky todella oli vähintäänkin järkyttävä.

Olet oikeassa, sennamiila, ficci jäi todella jännittävään kohtaan.

Odotan innoissani mitä tuleman pitää ja vielä kerran kiitos tästä ihanasta jatkoficistä!

Hermione
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, traileri ilmestynyt 30.12.
Kirjoitti: sennamiila - 30.12.2011 20:06:34
Natte: Siksi juuri sellaiseen kohtaan, koska täytyy pitää lukijoita jännityksessä. Ja koska olen ilkeä. Toivotaan, ettei Bellalle käy mitään ja että tytöt ovat suht kilttejä Siriukselle :)
Anturajalka93: Voi ei, oikeastaan aika kamalaa saada joku menemään sanattomaksi. Mutta hyvä kun luku kelpasi, tulee vähän jännitystä tähänkin elämään :)
Silli: Niin joo, mä veikkaisin, että Bethy on ollut nyt niin stressaantunut ja ahdistunut kaikesta, että senkin vuoksi oli niin kamalan ilkeä Seviä kohtaan. Kyllä mäkin olen ilkeä ja draamailen kauheasti, kun stressaa ja ahdistaa ja ties mitä kaikkea muuta. Ja omalla kokemuksella myös ymmärrän tuon Bethyn ahdistuneisuuden. Ja joo, ehkä siellä ei kuitenkaan sitten ole sitä kiiltävää miestä nirhaamassa Bellaa. Tai mistäs sitä koskaan tietää.. ;)
Jahma: Voi ei, pahoittelen sitä, että jätin tuollaiseen kohtaan, mutta pian saadaan taas jatkoa :)
Bea: No kivat sulle, mä hymyilen varmaan aina kauheen kieroutunutta hymyä. Tai ainakin silloin, kun saan jonkun tosi kieroutuneen idean ;) Ja joo, ihan selkeesti havaittavissa rakastumista muistoon kuten The Wings of Dovessa. Ja totta kai se Bella nyt lähtee rymistelemään Rabastania vastaan.
Bosamo: Oi, kiitoksia sinulle kovasti. Ja pitääpä katsella, josko Dracoa ja Harrya jossakin vaiheessa tulisi lisää. Harrya en voi luvata, mutta eiköhän Dracoa ainakin jossain vaiheessa taas nähdä. Draco on tällä hetkellä kuusivuotias, Amanda täyttämässä viisi, Belle on piakkoin kolme ja Savannah on noin puolivuotias. Niin ja Ellie on puolitoistavuotias suurin piirtein. Ja ei, ei mulla betaa ole vaan betailen tämän itse :)
Hermione: En mä ainenkaan muista, että olisit maininnut Bellasta. Mutta kiva kuulla, että olet pitänyt hänestä. Ja joo, todella taisin jättää tämän jännittävään kohtaan :)

A/N: Arvatkaapa mitä? Aivan niin, senna is back!! Huomenna tulee vuosi täyteen siitä, kun laitoin ensimmäisen trailerin tänne finiin, joten sen kunniaksi tulee viimeisen osan traileri. Ensimmäisen osan saatte jo ensi viikolla, koska kirjoitusfiilis iski eilen kuukauden tauon jälkeen :) Kiva, jos te lukijat olette jaksaneet kärsivällisesti tätä odottaa, ei ollut oikeastaan edes kamalan pitkä tauko - vähän yli kuukauden vain :)




Kun asioista on juuri edes jotenkuten päästy yli...
”Tuliko äiti?”

... huomataan, että on tapahtunut jotakin...
”Jos vain olisin tiennyt, olisin tullut välittömästi takaisin.”

… joka kääntää kaiken taas ylösalaisin.
”Oikeastaan minä vihaan sinua yli kaiken.”

Muistoja tulvii mieleen...
”Tämä on meidän salaisuutemme, eikä tästä sitten hiiskutakaan äidille ja isälle. Onko selvä?”

… tavataan hahmoja menneisyydestä...
”Hei, Bethy.”

… jo taakse jätetystä ajasta...
”Kai sinä tahdot vielä olla minun siskoni?”

… eikä enää voi olla varma...
”Ei mitään hätää, kaikki on nyt hyvin. Minä olen tässä.”

… mikä on totta ja mikä unta.
”Jos tämä on unta, en tahdo herätä enää koskaan.”

Jos kaikki onkin vain suurta huijausta...
”Sinä huijaat minua. Huijari-Sirius, mene pois!”

… joka paljastuu aivan loppumetreillä...
”Olen pahoillani. Sydämeni kuuluu Siriukselle.”

… kun koetetaan paikata ajan haavoja.
”Tuntuu kuin olisin löytänyt palasen itseäni sinun myötäsi.”


Sennamiila pictures ylpeänä esittää
”Äiti ja Sirius ne yhteen soppii, huomenna viedään pussauskoppiin!”

Kerran, osa VII
”En minä nyt niin tyhmä ole kuin miltä sinä näytät.”

Kaikista kasvoista
”Sinä olet ollut ihan hiljaa.”


Tammikuussa 2012...
”Tapan oikeasti jonkun.”

… kun on kulunut vuosi tarinan aloittamisesta...
”Mennään kotiin.”

… saa Kerran viimeisen osansa.
”Sinä tulet aina olemaan minulle kaikkein rakkain.”
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, traileri ilmestynyt 30.12.
Kirjoitti: Lumille - 30.12.2011 20:18:42
hihiiii, ihanaa kun tää jatkuu! alko ihan hirveesti tehdä mieli alkaa lukea tätä :) whiiii, ihanaa ihanaa hauskaa ja tantaadaadaa tantaadaadaa

Lainaus
”Äiti ja Sirius ne yhteen soppii, huomenna viedään pussauskoppiin!”

Nyt sitten teet jotain tolle siriukselle, se syö mun mielenterveyden. okei, oon ilkeä, mutta se olkoon erittäin hyvää kritiikkiä! Okei, ei ihan niin radikaalisti mutta joka tapauksessa. Sitä odotellessa! Hihii, oot ♥
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, traileri ilmestynyt 30.12.
Kirjoitti: Natural - 30.12.2011 20:48:31
Äwwww!

Ihanaa, tähän tulee jatkoa! Mä voisin nukkua seruaavan viikon ja tulla sitte lukemaan tätä :D

Mutta joo, toi traileri oli ihana ja mahtava!

Odotan innolla jatkoa!! Jeejee

Kiittäen ja kumartaen,
Natte

Ps. sori mahdollisimman tyhmä kommentti...
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, traileri ilmestynyt 30.12.
Kirjoitti: Hermione Granger - 31.12.2011 15:19:01
Ooo... Tosi jännä traileri!  :o Jään innolla odottamaan ensimmäistä osaa.  :)

Hermione
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, traileri ilmestynyt 30.12.
Kirjoitti: Jahma - 01.01.2012 14:23:56
MAHTAVA TRAILERI!
Lainaus
Sennamiila pictures ylpeänä esittää
”Äiti ja Sirius ne yhteen soppii, huomenna viedään pussauskoppiin!”
Söpöä  :-*

Lainaus
Tammikuussa 2012...
”Tapan oikeasti jonkun.”
Älä nyt kuitenkaa :D

Innolla odottaen
J
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, traileri ilmestynyt 30.12.
Kirjoitti: Arion - 02.01.2012 16:40:29
Jei! Traileri!!! Mulle tuli taas muutama kyynel, ku tajusin, etten osaa antaa tällekään jäähyväisiä... etenkään tälle sitten, kun aika tulee...

toi traileri vaikutti lupaavalta, tyylii komiikkaa ja jännitystä!!!!

Senna: miks musta tuntuu, että vaikka taidettiin puhu ajo Bethyn siskon kuolemasta, nii se on tulossa tähän?
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 1/? ilmestynyt 6.1.
Kirjoitti: sennamiila - 06.01.2012 12:36:15
Silli: Kyllä, kyllä. Teen jotain (ehkä) Siriukselle. Se nähdään sitten :)
Natte: Toivottavasti et nukkunut koko viikkoa. Mun piti laittaa tää jatko jo viime yönä, mutta eräät sitten sattuivat nukahtamaan kuudelta illalla.. ;)
Hermione: Pidän teitä aina jännityksessä laittamalla jokaisesta osasta trailerin. Mutta tässäpä olisi jatkoa :)
Jahma: Jaa.. Saapa nähdä tapanko oikeasti ketään vaiko en :)
Bea: Kiitoksia vuosipäiväonnitteluista. Ja nyt pääset taas lukemaan tätä :)
Anturajalka93: Voi sua. Jotenkin kamala ajatus itsellekin, että tämä loppuu, kun tätä on kuitenkin kirjoitettu jo yli vuoden ajan. Ja niin, ehkä siitä Carrien kuolemasta vielä jotain tulee. Mahdollisesti jo tässä luvussa :)

A/N: No niin, ihanaiset. Nyt saatte pitkästä aikaa (tosi pitkästä..) uuden luvun taas luettavaksenne, koska joku oli ahkera ja sai inspiraation. Piti tosiaan tämä luku laittaa tänne jo viime yönä, mutta Sillin kanssa satuimme nukahtamaan jo kuudelta illalla... Mutta tässä tämä nyt on :)




I luku
Eilisen silmissäni nään



Muistot kelautuivat filminauhan tavoin päässäni, kun katsoin lamaantuneena aamun sumusta eteemme astunutta miestä. Tuntui kuin jalkani pettäisivät alta hetkenä minä hyvänsä, minua huimasi.

Ja äkkiä olinkin keskellä lapsuudesta tuttuja maisemia. Pihan lehmukset huojuivat hiljaisessa syystuulessa varistaen maahan kellertyneitä lehtiään, aurinko jaksoi vielä lämmittää nurmea, joka oli märkä sateen jäljiltä. Ilmassa tuoksui syksy.

Joku nykäisi minua kädestä ja veti mukanaan tiheän pensasaidan luokse.

”Bethy, tule”, kuului kutsu. ”Minä näytän sinulle salaisen paikan.”

Näin edessäni vain kuparinruskeiden kiharoiden peittämän pään. Seurasin sitä pensaiden alle, ryömin eteenpäin välittämättä vähääkään kämmeniäni ja polviani polttelevista nokkosista. Kun viimein pääsin suoristamaan selkäni, huomasin olevani luonnon itsensä valmistamassa majassa, jonne auringonvalo paistoi häilyvänä lehtien lomitse.

Katsoin tyttöä edessäni. Noista vilkkaista, vihreistä silmistä, jotka katselivat minua paksun otsatukan alta, ei vain voinut erehtyä, ne olivat tismalleen samanlaiset kuin minullakin. Silmäni kostuivat, kun katsoin häntä.

”Missä me olemme?” kysyin kuiskaten.

”Hyvin salaisessa paikassa”, Carrie totesi juhlallisen vakavana. ”Tämä on meidän salaisuutemme, eikä tästä sitten hiiskutakaan äidille ja isälle. Onko selvä?”

Nyökkäsin.

”Tiesitkö, että me saamme pikkusiskon tai -veljen?” Carrie kysyi.

”Mitä?” hämmennyin.

”Niin”, Carrie myönsi. ”Kuulin äidin sanovan sillä tavalla isälle. Eikö olekin kivaa?”

”Ei”, totesin. ”En minä halua pikkusiskoa tai -veljeä. Minulle riittää, että minulla on isosisko.”

”Minusta ainakin pikkusiskot ovat kivoja”, Carrie sanoi. ”Tai ainakin sinä olet. Äläkä hätäile, en minä voisi koskaan rakastaa uutta siskoa tai veljeä yhtä paljon kuin sinua. Sinä tulet aina olemaan minulle kaikkein rakkain.”

”Varmasti?” kysyin.

”Varmasti”, Carrie vakuutti. ”Kuinka monta kertaa minä olen sinulle muka valehdellut?”

”Et ikinä...?” mietin.

”Niinpä”, Carrie myönsi. ”Enkä valehtele tälläkään kertaa. Ei sinun tarvitse olla huolissasi, että pitäisin jostakusta muusta enemmän kuin sinusta.”

Vaikka Carrie olikin minua innokkaammin ottamassa vastaan uutta tulokasta, tuli hänestä pikkusisko Gracen syntymän jälkeen välttelevä ja hiljainen, aivan kuin hän olisi pohtinut jotakin todella syvällistä, kuten elämän tarkoitusta tai maailman epäoikeudenmukaisuutta.

Carrie vetäytyi aina syrjään isästä, äidistä ja Gracesta, jotka viettivät tiiviisti aikaa yhdessä. Minä en tiennyt, missä minun olisi pitänyt olla. Olin toki kiinnostunut pikkusiskosta, mutta Carrien vaiteliaisuus mietitytti minua. Olisin tahtonut jutella taas isosiskoni kanssa kuten aina ennenkin. Silti minulla oli tunne, etten saanut, enkä voinut tehdä niin. Carrien silmät katsoivat minuun aina jotenkin kummallisesti. Toisaalta hänen katseensa oli kuin äänetön avunhuuto, mutta toisaalta taas käsky pysytellä kaukana, jättää hänet rauhaan. Minä en tiennyt, miten päin minun olisi pitänyt olla.

Joskus sain olla Carrien lähellä. Silloin kun kukaan muu ei ollut läsnä, Carrie saattoi olla lähestulkoon kuin aina ennenkin. Jotakin erilaista saatoin silti aina huomata hänen käyttäytymisessään, puheessaan, elehdinnässään. Aivan kuin hän olisi pyytänyt anteeksi olemassaoloaan. Ennen niin vilkkaasta ja puheliaasta, iloisesta tytöstä oli hetkessä tullut arka, varautunut ja hiljainen.

En täysin ymmärtänyt isosiskoni uudenlaista käytöstä. Tämä oli aivan kuin joku toinen ihminen aina toisinaan. Hänestä tuli outo, kummallinen muun perheen seurassa. Hän ei viihtynyt heidän kanssaan, ei sitten lainkaan. Yhä useammin hän alkoi lukittautua yksin omaan huoneeseensa, eikä päästänyt edes minua sisään.

Kun Carrie lähti Tylypahkaan, minä tunsin itseni pohjattoman yksinäiseksi. Tuntui kuin pala minua olisi lähtenyt hänen mukanaan, vaikka välimme olivat jokseenkin viilenneet. Kaipasin kuitenkin isosiskoani jatkuvasti, sitä ei käynyt kieltäminen. Häneen olin aina luottanut, hän oli auttanut ja tukenut minua. Nyt minulla ei ollut enää ketään, sillä äitiin ja isään en pystynyt luottamaan kunnolla. Ja he keskittyivät niin kovasti Graceen. Carrieta mietin kuitenkin usein ja pohdin, miksi hänestä oli tullut sellainen.

”Etkö sinä rakasta äitiä ja isää?” ihmettelinkin eräänä talvena. ”Tai Gracea?”

”En”, Carrie totesi synkästi. ”Äiti ja isä ovat unohtaneet minut. Heidän koko elämänsä pyörii vain Gracen ympärillä.”

”Mutta -” aloitin.

”Se on totta, ja sinäkin tiedät sen”, Carrie sanoi. ”Mutta Bethy.”

”Niin?” kysyin.

”Sinua minä rakastan aina, tapahtui sitten mitä hyvänsä”, Carrie sanoi. ”Sinä tulet aina olemaan minun rakas pikkusiskoni.”

”Minäkin rakastan sinua”, sanoin. ”Mutta mitä sinä oikein tarkoitat? Tapahtui sitten mitä tahansa?”

”En mitään”, Carrie totesi. ”Älä mieti sitä. Minä pysyn aina sinun luonasi.”

”Lupaatko?” kysyin.

”Lupaan”, Carrie vakuutti. ”Ja silloinkin, kun minä olen jossakin kaukana, voit löytää minut täältä”, Carrie painoi kätensä sydämeni kohdalle. ”Sinullakin on aina paikka minun sydämessäni, minne ikinä menetkin.”

Paria vuotta myöhemmin sain kuitenkin tietää, mitä Carrie oli tarkoittanut sanoillaan. Hän oli jo silloin tiennyt lähtevänsä ikuisesti pois ja jättävänsä minut yksin. Mutta ääneen hän ei ollut sitä voinut sanoa. Enkä minä suostunut sitä uskomaan, kun se minulle eräänä päivänä kerrottiin. Että Carrie oli kuollut.

Totta se kuitenkin oli, Carrieta ei ollut enää missään. Eikä hän tullut, vaikka kuinka yritin häntä etsiä. En suostunut uskomaan häntä kuolleeksi edes siinä vaiheessa, kun näin hänen kalpean, hauraan ruumiinsa mahonkisessa arkussa. Hän näytti siinä niin levolliselta, rauhalliselta, kuin hän olisi ollut vain unessa. Ja ehkä hän olikin. Ikiunessa.

Todellisuudessa Carrie ei kuitenkaan ollut levollinen, eikä hän saanut rauhaa. Hänen olemassaolonsa oli huomattu vasta sillä hetkellä, kun oli ollut jo liian myöhäistä. Minä syytin vanhempiani ja pikkusiskoani Carrien kuolemasta. Jos Carrie olisi saanut joskus edes pienen osan siitä huomiosta, mitä minä tai Grace saimme, minulla olisi vielä ollut isosiskoni. Joka päivä toivoin, että voisin saada hänet takaisin.

Mutta Carrie ei tullut. Tiesin, ettei hän ollut pelännyt kuolemaa. Olimme puhuneetkin siitä, mutta omista suunnitelmistaan hänen suunsa oli pysynyt visusti supussa. Eikä hän kai muuten olisi edes lähtenyt oman käden kautta, jos hän olisi pelännyt. Joten Carrie ei jäänyt aaveeksi maan päälle vaan hänen sielunsa vaelsi jonnekin kauas ihmiskäden ulottumattomiin, paikkaan, jonne yhdelläkään maan päällä olevalla ei ollut asiaa.

Toisinaan minä silti näin Carrien. Hän vieraili unissani ja puhui minulle, sanoi, että hänen oli parempi olla siinä paikassa, minne hän oli päässyt. Olin yhtä aikaa onnellinen ja surullinen. Onnellinen siitä, että hänen oli hyvä olla, mutta surullinen, sillä kaipasin isosiskoa vierelleni. Kaipasin yhteisiä salaisuuksiamme, kahdenkeskisiä retkiämme lähimetsään ja niitä iltoja ja öitä, kun makasimme vieretysten samassa sängyssä haaveillen ja tarinoita kertoen, kun emme saaneet unta.

Minä aloin ottaa etäisyyttä koko muusta perheestä, eristäydyin jatkuvasti omiin oloihini ja saattoi olla viikkoja, että olin tyystin puhumatta kenellekään heistä. Minä en suostunut millään sulattamaan isosiskoni poismenoa. Hän oli aina ollut minulle kaikkein läheisin ja tärkein henkilö koko perheestäni.

Perhettä ei enää ollut jäljellä, kokonaisuus oli hajonnut. Oli vain minä ja toiset, seisten eri puolilla rajalinjaa. He pysyttelivät visusti omalla puolellaan, ja minä omallani. Kukaan ei ottanut pienintäkään askelta lähemmäs toista. Minä katselin maailmaa vihan ja katkeruuden sumentamin silmin, enkä suostunut antamaan anteeksi tapahtunutta. Minä en voinut, elämäni tärkein ihminen oli riistetty minulta pois.

Toisinaan mietin, kuinka Carrie oli saattanut tehdä sen minulle, satuttaa minua sillä tavoin. Hän oli tiennyt, etten minä ollut kovinkaan vahva ja silti hän oli jättänyt minut yksin maailman heiteltäväksi. Minä en ymmärtänyt aivan kaikkea, mutta yritin parhaani.

Vuosien saatossa kuitenkin tulin vahvemmaksi, aloin luottaa enemmän itseeni. Siitä kiitokset saivat ihanat ystäväni, jotka pysyivät vierelläni kaikesta huolimatta. Opin myös pikkuhiljaa ymmärtämään Carrien ajatusmaailmaa, tajusin, miksi hän oli tehnyt sen, minkä oli.

Ja nyt, kun katselin tuota näkyä, kauempana seisovaa miehen hahmoa, muistin Carrien ja kaiken, mitä oli tapahtunut. Pääni tulvahti täyteen muistoja, ajatuksia, tunteita, enkä kyennyt kuin vain tuijottamaan eteenpäin. En suostunut uskomaan sitä todeksi, eihän se vain voinut olla mahdollista.

Eikä tämä asia ollut lainkaan sama kuin Carrien. Tämä oli tyystin eri, ja erittäin suuren järkytyksen aiheuttama ajatusten ja tunteiden sekamelska valtasi mieleni. Jalkani tuntuivat huterilta, käteni vapisivat, enkä kyennyt liikahtamaan mihinkään suuntaan. Jotakin todella kamalaa oli tapahtunut.
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 1/? ilmestynyt 6.1.
Kirjoitti: Arion - 06.01.2012 23:03:48
Senna - mä itkin koko luvun aikan... heti ekas kappalees nous kyyneleet, eikä lähteny... en voinu heti vastaakaa tähän...

mut kirjoitit toooosi hyvin!!! Oikeasti, ja oli kiva kuulla tosiaan Bethyn menneisyydestä.

Oon edellee vähä sillee hienosti täst luvus, en shokis tai mitää, en vaa osaa muodostaa mitää kunnon ajatust täst, muuta ku et koskettava ja hyvä ja hyvin kirjoitettu!

Ja jatkoa kaipailen!!!!
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 1/? ilmestynyt 6.1.
Kirjoitti: Jahma - 07.01.2012 13:01:12
Sä oikeen kiusaat meitä, kun et kerro kuka semies tummissa on!
Mutta hieno takauma Bethyn nuoruuteen tuossa kuitenkin oli.

Jatkoa odotellen
J
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 1/? ilmestynyt 6.1.
Kirjoitti: Natural - 07.01.2012 19:07:08
Huiij, ja anteeksi, että olen vähän myöhässä.

Mutta: pidin tästä luvusta aivan kauheasti. Tuo palaaminen Bethyn lapsuuteen oli mielenkiintoinen, sai taustaa Bethystä, jee.
Kamalaa, kun Bethy on joutunut menettämään itselleen rakkaan ja läheisen isosiskonsa.
Ja todella jännään kohtaan jätit, tahtoo päästä lukemaan lisää! :D

Mutta en oikein saa mitään muuta aikaiseksi, koska ei ole nyt ehkä paras hetki kommentoida... Mutta kiitos kovasti ja jatkoa odotan innolla!

Kiittäen ja kumartaen,
Natte
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 1/? ilmestynyt 6.1.
Kirjoitti: Hermione Granger - 08.01.2012 12:40:04
Tämä oli todella ihana luku ja se jäi taas tavallaan jännittävään kohtaan. Mitäköhän kamalaa on tapahtunut? Niin, ja liittyykö se jotenkin kummallisesti Lupiniin...?

Tykkäsin noista Bethyn muistoista ja oli kiva saada tietää lisää Carriesta, heidän lapsuudestaan ym. Ja oli murheellista, että ensin tämä Carrie oli innoissaan saatuaan tietää, että saa uuden pikkusisaruksen, mutta myöhemmin sitten...

Lainaus
”Etkö sinä rakasta äitiä ja isää?” ihmettelinkin eräänä talvena. ”Tai Gracea?”

”En”, Carrie totesi synkästi. ”Äiti ja isä ovat unohtaneet minut. Heidän koko elämänsä pyörii vain Gracen ympärillä.”
Tämä oli hyvä kohta, jokia todella kuvasi hyvin Carrien tunteita muuta perhettä kohtaan.

Odotan jälleen kerran innolla jatkoa.  :)

Hermione
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 1/? ilmestynyt 6.1.
Kirjoitti: Lumille - 08.01.2012 21:41:15
haaaww, mäkin pääsin nyt vihdoin kommentoimaan tätä! Ihan tosi ihana luku, niin kuin ihan oikeasti ihana. Mä ihan oikeasti aloin itkemään tossa yhessä kohtaa, voi noita ihan jokasta. Oli kivaa saada lisää tietoa menneisyydestä ja muusta, ja onhan toi tapahtuma ollu varmaan kauhea noille kaikille, Bethylle nyt tietenki tosi paljon. Ja kiva kun Carriesta kerrottiin vielä lisää :)

Hmm, ja nyt alko tosissaan mietityttämään että mitäköhän tuolla on kumminkin oot taas hirttäny sinne jonkun. Hei mutta joo, ihan älyttömän ihana ja koskettava luku, seuraavaa ootellessa :) kiiiiiiiiitos ♥
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 2/? ilmestynyt 13.1.
Kirjoitti: sennamiila - 13.01.2012 16:30:48
Bea: Johtuisikohan mahdollisesti vaikka noista Bethyn muistoista? Niin mä ainakin luulisin. Ja mäkin hieman luulen, että jollakin tavalla Grace on sitten myöhemmin tuntenut syyllisyyttä Carrien kuolemaan. Kamala, ei saisi ajatella näin syvällisiä ;)
Anturajalka93: Voi sinuu. Sait erään täällä ruudun toisellakin puolen liikuttumaan tuolla kommentillasi. Ihana kuulla, että olet pitänyt. Kiitos :)
Jahma: Totta kai mä kiusaan teitä, mulla tuppaa olemaan vähän semmoin paha tapa aina toisinaan. Lukijoita on kiva kiusia pitkittämällä tekstiä ja jättämällä jännittäviin kohtiin ja antamalla heidän arvuutella, että mitähän nyt :)
Natte: Etkä edes ollut myöhässä, höpsö. Joo, mä ajattelin, että ehkä olisi lukijoidenkin kiva saada jotain taustaa Bethysta, ettei ne kaikki asiat sitten vain jää miun päähäni, kun pidän niitä lähinnä itsestäänselvyyksinä :)
Hermione: Eiköhän se tässä ihan piakkoin selviä, mitä kamalaa on tapahtunut ;) gyukkkkkkkkkkkg (<-- kissani päätti kävellä näppäimistön päältä..) Niin ja juu, niinhän siinä käy, että kun taloon syntyy uusi lapsi niin hän saa suurimman osan huomiosta. Tai ainakin mun kokemukseni mukaan näin käy.
Silli: Voi siun kanssas.. Mun piti hieman taas pitää paussia itse kertomuksesta, koska halusin kirjoittaa lisää Bethyn menneisyydestä ja tähän kohtaanhan se sopi paremmin kuin vain hyvin. Ja mitä ihmettä sää siellä selität? Mää tiedän, että sää tiedät, mitä tässä tulee tapahtumaan ;)

A/N: Ei ole hyvä pitää ficcejä tauolla, kun sitten on tottunut siihen taukoon, eikä muista enää laittaa lukuja keskellä yötä. Nyt kuitenkin (ihme kyllä) muistin tämän, joten en pidä pitkiä puheita vaan päästän teidän jännityksestänne. Olkaapa hyvät :)




II luku
Harmaa taivas on vain ohi kiitävien pilvien parvi



Tuijotin aamu-usvasta eteemme astunutta miestä voimatta uskoa silmiäni. Puhekykyni oli kadonnut kokonaan ja näemmä näin myöskin jo harhoja. Eihän se vain millään muotoa voinut olla mahdollista, ei sitten millään. Kaiken oli aivan pakko olla unta, pelkkää kuvitelmaa.

Bellan lujat nyyhkytykset havahduttivat minut takaisin todellisuuteen. Käänsin katseeni ystävääni, joka oli polvillaan ruohikossa, kasvot käsiin haudattuina ja selkä itkun voimasta täristen. Kävin polvilleni hänen viereensä ja kiedoin käteni naisen harteille rauhoitellakseni tätä.

”Ei mitään hätää, Bella”, kuiskasin. ”Sinulla ei ole mitään hätää.”

”Mutta... mutta...” Bella itki. ”Tämä ei voi olla todellista... ei ikinä... Minä vain...”

Kuullessani varovaisten askeleiden lähestyvän meitä kohotin katseeni. Mies tuli luoksemme ja kyykistyi Bellan eteen. Hän tarttui naista ranteista ja pakotti tämän kädet pois kasvoilta. Pitkän aikaa nuo kaksi vain katsoivat toisiaan silmiin, sitten Bella heittäytyi miehen kaulaan.

”Remus...” Bella kuiskasi. ”Kuinka sinä... voit olla täällä...? Tämä ei ole mahdollista... Ellei sitten... Olenko minäkin kuollut...?”

”Et sinä ole kuollut, enkä kyllä tietääkseni minäkään sitä ole”, Remus sanoi. ”Mistä sinä niin oikein päättelet?”

Lujat nyyhkytykset ravistelivat Bellan kehoa, eikä hän kyennyt vastaamaan. Remus käänsi kysyvän katseensa minun puoleeni koettaessaan samalla rauhoitella Bellaa.

”Bella sai kirjeen, jossa sinun sanottiin kuolleen”, totesin ykskantaan. ”Hän meni siitä aivan suunniltaan, me kaikki menimme, etenkin siinä vaiheessa, kun tuli toinen kirje, jossa kerrottiin, että ruumiisi oli tuhottu täysin.”

”Todellako?” Remus hämmentyi. ”Minä en tiennyt... Kamalaa... Jos vain olisin tiennyt, olisin tullut välittömästi takaisin. Kai sinä voit antaa sen minulle anteeksi, etten tullut, Bella?”

Bella nyökkäsi lyhyesti.

”Minua haavoitettiin”, Remus kertoi. ”Ehdin olla tajuttomana ties kuinka monta päivää ennen kuin heräsin ja löysin itseni jästien sairaalasta. En päässyt liikkumaan minnekään. Jonkun on täytynyt tietää se ja käyttää sitä hyväkseen.”

Tiesin kyllä, ketä Remus tarkoitti sanomalla ”joku”. Rabastan Lestrangea, miestä, joka oli uhannut koko hänen perhettään.

”Remus, minulla oli ikävä sinua”, Bella itki.

”Niin minullakin sinua”, Remus sanoi. ”Sinua ja Ellietä.”

”Mutta sinä tulit takaisin”, Bella kuiskasi. ”Minä olin niin kamalan vihainen sinulle, kun kuolit, kun sinä lupasit olla varovainen ja sitten sinä tulet takaisin, etkä olekaan kuollut ja... Oikeastaan minä vihaan sinua yli kaiken. Kuulitko, Remus John Lupin? Minä vihaan sinua!”

Bella vetäytyi kauemmas ja alkoi takoa nyrkeillään miestä rintaan kiukunkyyneleet poskille valuen. Remus näytti menneen täysin hämilleen tästä äkillisestä mielialanvaihdoksesta, eikä tuntunut tietävän, mitä tehdä.

”Minä vihaan sinua!” Bella huusi. ”Vihaan, vihaan, vihaan! Kuulitko? Vihaan sinua! Kuinka sinä kehtasit hylätä meidät noin vain? Minä pelkäsin jatkuvasti sinun puolestasi, ja sitten pahin pelkoni kävi toteen, kun sinun ilmoitettiin kuolleen! Hylkäsit minut ja hylkäsit tyttäresi ja hylkäsit kaikki, etkä ilmoittanut mitään olemassaolostasi, enkä minä kestänyt sitä ja melkein jo unohdin Ellien kokonaan! Tämä kaikki on sinun vikasi, senkin julma, ilkeä, ajattelematon, säälittävä, typerä paskiainen! Sinun piti olla kuollut, sillä... sillä... sillä...”

Uusi nyyhkytys katkaisi taas Bellan lauseen. Hän kietoi kätensä jälleen Remuksen kaulalle ja painautui tiiviisti miestä vasten kuin ei koskaan enää tahtoisi laskea tästä irti. Remus silitteli lempeästi käsillään naisen selkää.

”Olen pahoillani siitä kaikesta”, Remus sanoi hiljaa. ”Minä en oikeasti tiennyt, enkä ollut itsekään täysissä tolkuissani sairaalassa. Mutta sen vannon oman henkeni kautta, etten sairaalassa ollessani ajatellutkaan yhtään mitään muuta kuin sinua ja Ellietä. Tietenkin, jos olet sitä mieltä, että vihaat minua ja minun pitäisi olla kuollut niin kai minun sitten on lähdettävä.”

”Ei!” Bella kauhistui ja kietoi käsiään entistä tiukemmin miehen ympärille. ”Et lähde siitä enää yhtään minnekään, kun viimein olen saanut sinut takaisin. Kuinka sinä edes kehtaat puhua tuollaisia?”

”Niin minä hieman ajattelinkin”, Remus hymähti.

”Ja nyt sinä vielä naurat minulle”, Bella tokaisi ja käänsi katseensa minuun. ”Bethy, mennään pois. Minä en pidä Remuksesta.”

”Ja minä kun luulen, että pidät kuitenkin”, totesin.

Bella vetäytyi hieman kauemmaksi, jotta saattoi katsoa Remusta silmiin. Hän kallisti aavistuksen verran päätään ja painoi sitten huulensa miehen huulille.

”Niin pidänkin”, Bella mutisi suudelman lomasta.

Tyydyin hymyilemään lempeästi, vaikka edelleenkin uskoin vahvasti kaiken olevan vain hyvää unta, josta en tahtonut herätä. En uskaltanut sanoa mitään arveluistani ääneen, sillä pelkäsin samalla hetkellä avaavani silmäni vuoteessa ja itkeväni pettymyksestä tyynyni märäksi.

”Milloin sinä pääsit pois sieltä sairaalasta?” Bella kysyi hieman epäröiden siirtyessään taas vain halaamaan Remusta.

”Noin kaksi viikkoa sitten”, Remus kertoi. ”Minun piti kirjoittaa sinulle, mutta sitten sain tietää Rabastanin olevan taas liikkeellä, tulleen entistä lähemmäs valmiina iskemään ja minulle tuli kiire. Sillä hetkellä en ehtinyt ajatella mitään muuta kuin vain sitä, että sinä ja Ellie olisitte vaarassa.  Minun täytyi toimia mahdollisimman nopeasti. Kiitän taivasta siitä, että ehdin ennen kuin hän satutti teitä. Vaikka se täytyy sanoa, että läheltä piti.”

”Mistä muuten tiesit, että Rabastan oli tulossa tänne?” kysyin.

”Sen verran onnistuin saamaan hänestä tietoa irti”, Remus totesi. ”Hetki meni kyllä taivutellessa, mutta loppujen lopuksi sekin onnistui.”

”Sinä et ilmoittanut mitään olemassaolostasi”, Bella kuiskasi. ”Et koko sinä aikana, kun olit sairaalassa.”

”En minä voinut ja olen pahoillani siitä”, Remus sanoi. ”Se oli jästien sairaala, eikä siellä ole pöllöjä. Kaiken lisäksi olin liian voimaton kirjoittaakseni, olin menettänyt paljon verta, enkä ollut edes puolia siellä viettämästäni ajasta täysin tolkuissani. Sitten vointini yllättäen kuitenkin parani ja pääsin pois. Kaiken voimani, halun jatkaa ja olla luovuttamatta, sain ajattelemalla sinua ja Ellietä. Te saitte minut kestämään, ilman teitä en olisi nyt tässä. Eikä ole enää olemassa mitään, mikä uhkaisi teitä, joten jos vain huolit minut enää niin tulen takaisin.”

”Miksen huolisi?” Bella kysyi. ”Minä tahdon, että olet taas siinä lähelläni, minä tahdon nukahtaa sinun syliisi.”

”Sen sinä saatkin tehdä”, Remus hymyili lempeästi. ”Minä en sinua estä lainkaan siinä suhteessa. Siitä asti, kun lähdin täältä viimeksi, olen vain odottanut sitä hetkeä, milloin saisin taas sinut itseäni vasten, milloin saisin taas nähdä tyttäreni. Hän on varmasti kasvanut.”

”Niin”, Bella myönsi. ”Ellie on kaunis ja kultainen lapsi. Ja taivaan kiitos siitä, että hän on perinyt luonteensa isältään, eikä äidiltään. Ilman hänen olemassaoloaan en olisi jaksanut välttämättä käydä läpi sitä kaikkea. Enkä myöskään ilman Bethya. Tai sitä ajatusta, ettet sinä olisi tahtonut minun antavan periksi vaan jatkavan elämääni.”

”Hyvä ettet luovuttanut”, Remus sanoi. ”Jos sen olisit tehnyt, miten olisi käynyt Ellien? Tai minun? Kun olisinkin palannut tänne, etkä sinä olisikaan enää ollut missään.”

”Kamalaa”, Bella tokaisi. ”Onneksi minulla on Ellie, ihania ystäviä ja sinut.”

”Ja sinä olet vahva”, Remus sanoi. ”Äläkä väitä vastaan, sillä minä tiedän, että sinä olet. Sinä olet kestänyt sen kaiken ja jaksanut pitää huolta Elliestä, vaikka on tapahtunutkin niin paljon.”

”Olen saanut apua”, Bella totesi. ”Cissy oli aina siinä vieressä, kun vielä olimme siellä. Ja sitten Bethy ja Sirius ja Amanda ja Belle. En olisi varmasti pärjännyt ilman heitä.”

”Mutta sinä olet kestänyt”, Remus sanoi. ”Se jos mikä todistaa siitä, että olet vahva.”

”Minä sain sen sinun kirjeesi”, Bella totesi synkästi. ”Sen minkä kirjoitit ennen kuolemaasi ja mikä saapui perille noin viikko kuolemasi jälkeen. Pelästyin sitä kamalasti, kun huomasin, ettei sitä oltukaan kirjoitettu musteella.”

”Sinä et totellut minua”, Remus sanoi. ”Minähän käskin siinä kirjeessä sinua pitämään huolta itsestäsi ja tyttärestämme, pakenemaan, katoamaan maan alle, mitä ikinä vain, mutta ei, ethän sinä näemmä ottanut minun käskyjäni kuuleviin korviisi, kun tänne kerran tulit valmiina taistelemaan Rabastanin kanssa viimeiseen hengenvetoon.”

”Anteeksi”, Bella kuiskasi ja painoi päänsä. ”Minä tahdoin vain kostaa sen, että olin menettänyt sinut hänen vuokseen. En ajatellut loppuun asti, vaikka minulle sanottiinkin, etten saisi antaa valtaa tunteilleni.”

”Voi sinua”, Remus hymähti lempeästi. ”Olet aina toisinaan niin kiivasluontoinen, ettei pahemmasta väliä. Mutta se on myös piirre, mitä niin kovasti rakastan – kuten kaikkea sinussa. Eikä tuosta enää tarvitse välittää, sillä kaikki on nyt kunnossa, sinä olet siinä, ja minä olen tässä.”

”Ja me olemme yhdessä”, Bella hymyili.

”Niin”, Remus myönsi. ”Eikä mikään enää tule meidän välillemme.”

”Ei mikään”, Bella vakuutti. ”Ei koskaan.”

Bellan katse harhautui minun suuntaani. Hän laski irti Remuksesta ja halasi minua lujasti.

”Sinä olet ollut ihan hiljaa”, Bella sanoi. ”Olet vain kuunnellut. Kiitos, Bethy, kiitos aivan kaikesta, eritoten siitä, ettet silloin joskus antanut minun luovuttaa vaan pakotit vain kestämään tämän kaiken.”

”Eipä mitään”, sanoin. ”Kiitos vain itsellesi, että kuuntelit minua. Ei kamala, olen nyt vain niin onnellinen puolestasi. Tämä on jotakin niin uskomatonta, kuin unta.”

”Toivottavasti tämä ei kuitenkaan ole unta”, Bella hymähti. ”Koska jos niin on ja aamulla herään pettyneenä sängystäni, tapan oikeasti jonkun. Vaikka Rabastanin. Tai Sevin, aivan sama se minulle on.”

”Jos et nyt kuitenkaan”, sanoin. ”Minä alan nimittäin pikkuhiljaa olla melkoisen varma siitä, että tämä kaikki on totista totta.”

Bella laski irti minusta, hänen katseensa vaelsi minun ja Remuksen välillä pitkän aikaa ennen kuin hän käpertyi taas Remuksen vierelle ja laski päänsä luottavaisena tämän olkapäälle.

”Jos tämä on unta, en tahdo herätä enää koskaan”, Bella sanoi. ”Minua väsyttää. Ja palelee.”

”En ihmettele”, Remus hymähti. ”Ehkä meidän sitten pitäisi lähteä täältä, tuuli nimittäin tosiaan on melkoisen kylmä. Vai mitä sanotte?”

”Mennään ennen kuin Bella paleltuu tuohon”, sanoin.

”En minä palellu”, Bella totesi.

”Vielä”, huomautin.

Bella virnisti minulle. Remus nousi seisomaan, ja minä seurasin hänen esimerkkiään. Bella taisi kuitenkin olla niin väsynyt, ettei millään jaksanut nousta jaloilleen, joten Remus nosti hänet kevyesti käsivarsilleen.

”Mennään kotiin”, Remus sanoi. ”Mennään Ellien luo.”

”Kotiin”, Bella kuiskasi. ”Niin. Mennään kotiin.”
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 2/? ilmestynyt 13.1.
Kirjoitti: Arion - 13.01.2012 20:48:15
No tällä kertaa itkin ja nauroin yhtä aikaa. Oon niin helvetin helpottunut, et Remus on elossa!!!!! Se tuntui liian julmalta, et Sirius jäisi ainoaksi kelmiksi eloon... Ja helkkari haluan nähdä Siriuksen ilmeen, kun huomaa Remuksen olevan hengissä! :D

Ja oonko liian Sirius fani, ku tuli taas mieleen, et eiks Remus yhtää aattele Siriusta? :oo Ku ne on kumminkin parhaimpia ystäviä...

Mut ääh!!!! Mä en jaksa oottaa ens viikkoo, et pääsee lukee taas tätä!!! Tää on niiiiiiin ihana!!! <33

Ainoo, joka hämää, et miks se on kamalaa, et Remus on hengissä? Ku Bethy aattelee nii tos edellises luvus... Vai johtuuks se siitä, että ku kaikki tietää jo Remuksen kuolleen, ja sitten Remus onkin hengissä, ja ne ei tiiä, mitä on tapahtunu? :ooo

Ehe :D olin eka kommentoija :D
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 2/? ilmestynyt 13.1.
Kirjoitti: Lumille - 13.01.2012 21:30:00
no voi aaww. ja se oli hämyspoilaus! Okei, varsinaisesti en nyt voi sanoa että yllätyin (koska traagisesti vahingossa spoilauduin) mutta hei, upea juttu että Remus on elossa :) Mä en nyt oikeen osaa kommentoida mitään kauheen fiksua, mutta oli tosi suloinen luku ja tututuuuuu oikeesti ajattelin tosi paljon tossa mutta en oikeen osaa nyt tuoda sitä tähän kommenttiin. Kiitoksia, oot ihana ja kerran on ihana ♥
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 2/? ilmestynyt 13.1.
Kirjoitti: Jahma - 14.01.2012 10:30:31
Remuussss! ihanaaihanaaihanaa
Nonii ja sittenniihin muihin juttuihin.
Ei näkynyt virheitä ja muutenkin hyvin kirjotettu

Lainaus
”Koska jos niin on ja aamulla herään pettyneenä sängystäni, tapan oikeasti jonkun. Vaikka Rabastanin. Tai Sevin, aivan sama se minulle on.”
Mä toivon että tuo oli ihan oikeasti totta.. Sevin puolesta..

Jatkoa odotellen
J
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 2/? ilmestynyt 13.1.
Kirjoitti: Hermione Granger - 14.01.2012 11:30:37
Tooosi hyvä luku!  :o :)

Ihanaa, että Remus oli elossa, sillä eihän Bella muuten olisi voinut pysyä kunnolla kasassa tämän ficin viimeisiin lukuihin asti.  ;) Hyvä, että kaikki on nyt (ainakin hetkellisesti?) hyvin.

Nuo Bellan tunteenpurkaukset olivat juuri niin Bellamaisia, ensin sitä vihataan ja siten rakastetaan, itketään nauretaan... Ihan sekavaa.

Seuraavaa lukua odotellessa,

Hermione
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 2/? ilmestynyt 13.1.
Kirjoitti: Natural - 15.01.2012 20:50:07
Oijj!

Tämä luku oli ihana, Remus oli ihana kun ei kuollut ja on elossa ja tuli takaisin Bellan luo ja Ellien luo ja kaikke on ihan jeejeee!

Tämä oli todella ihana. Tykkäsin. Vaikka tässä ei silleensä tapahtunut paljoa, mutta silti tässä oli todella paljon selvennystä aiempaan. Kerrottiin mm. mitä remukselle oli käynyt ja silleen, kivaa!

Ja mitähän muuta? Hmm... TYKKÄSIN IHAN KAUHEESTI<'3!

Ja yhden virheen taisin löytää:
Lainaus
Mennään kotiin”, Remus sanoi. ”Mennään Ellie luo.''
Eli siis oliko Ellien

Kiittäen, kumartaen ja jatkoa innolla odottaen,
Natte

Ps. Vihaan keskiviikkoja...
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 3/? ilmestynyt 20.1.
Kirjoitti: sennamiila - 20.01.2012 16:38:47
Anturajalka93: Kyllä mä uskon, että Remus on ajatellut myös Siriusta, mutta enemmän tietenkin vaimoaan ja ainoaa lastaan. Mutta Remus olisi mitä luultavimmin saanut Bellan kimppuunsa, jos olisi sanonut ajatelleensa jotakuta muutakin ;) Eiköhän noi Bethyn ajatukset johtuneet siitä, että he on kaikki kuvitelleet Remuksen kuolleen, pitäneet tälle muistotilaisuuden ja uskoneet tämän olleen kuollut, ja sitten Remus yhtäkkiä vaan ilmestyykin paikalle täysissä ruumiin ja sielun voimissa. Kyllä se mun mielestäni olisi aika kamalaa..
Silli: No aaw, senkin hämyspoilaaja ♥
Jahma: No jaa, tuskinpa se vaan on unta, vaikka siltä ehkä vaikuttaakin :)
Hermione: Joo, olet ihan oikeassa. Eiköhän se Bella nyt kasassa pysy, kun Remus on taas siinä vierellä. Ja Bella nyt aina tuppaa olemaan vähän (tai itse asiassa aika paljonkin) sekava ;)
Natte: Jeejee, se on hyvä asia, että Remus onkin elossa (koska totesin, että en mä halua häntä tappaa!!). Ja kiitos tuosta virheen bongaamisesta, kävinkin heti korjaamassa sen :)

A/N: Piti laittaa tämä luku tänne jo heti puolenyön jälkeen, mutten sitten jaksanutkaan, kun oli niin kipeä olo. Heti heräämisen jälkeen ei myöskään ehtinyt, koska piti lähteä hakemaan lääkkeitä, mutta nyt olen täällä ja vielä jopa tämän päivän puolella. Joten tässä uusi luku, olkaapa hyvät.
P.s. Beatrice, täällä yksi pieni ihminen kaipailee sinua..




III luku
Tuntematon



Bella oli tosiaankin niin väsynyt kaikesta tapahtuneesta, että matkalla ehti jopa nukahtaa Remuksen käsivarsille, vaikkemme kävelleet edes pitkään kotikadulle ilmestymisen jälkeen. En kuitenkaan lainkaan ihmetellyt sitä, Bella oli ollut viime viikkojen ajan niin uupunut kaikesta ja nyt hän oli viimein saanut rauhan.

”Äiti ja Bella tulevat!” kuului Amandan kiljaisu ja näinkin vilahduksen esikoiseni punaisesta tukasta piha-aidan takaa. ”Mutta kuka on tuo mies, joka kantaa Bellaa sylissään? Sirius, kuka hän on?”

”Hän on...” Sirius kuului miettivän. Näin hänen siristelevän silmiään epäuskoisena. Ymmärsin häntä paremmin kuin hyvin, sillä en ollut vielä itsekään oikein tajunnut, että Remus todella oli siinä. ”Ei... eihän hän voi olla... Se ei ole mahdollista millään muotoa...”

”Kuka hän on?” Amanda tivasi. ”Sirius, kerro heti.”

”Minä en tiedä”, Sirius sanoi. ”Hän näyttää kovasti tutulta, mutta...”

”Mutta mitä?” Amanda kysyi. ”Nyt kerro minulle. Kuka hän on?”

”Hän näyttää niin kovasti Remukselta...” Sirius mietti.

”Ei ole mahdollista”, Amanda totesi. ”Sinä huijaat minua. Huijari-Sirius, mene pois!”

”Minähän sanoin, ettei se ole mahdollista”, Sirius huomautti. ”Et voi sanoa minua huijariksi, jos en ole huijannut ketään, Amanda. Se vain näyttää niin paljon... Mutta hänhän on...”

”Poissa”, Amanda tokaisi. ”Kyllä minä sen tiedän. En minä nyt niin tyhmä ole kuin miltä sinä näytät.”

Pääsimme portille saakka, avasin sen Remukselle ja laskin hänet edelläni pihaan. Näin Isabellen ja Ellien leikkivät kahdestaan kauempana. Samantha oli edelleen isänsä sylissä, ja Amanda pyöri Siriuksen jaloissa odottaen meitä, tahtoen tietää kaikesta kaiken. Kaiken, mitä oli tapahtunut ja ennen kaikkea, kuka oli mies mukanamme. Remuksen lähempää nähdessään Amandan leuka kuitenkin loksahti hämmästyksestä auki.

”Sirius”, Amanda kuiskasi ja nyki miehen takin helmaa. ”Se on Remus. Ei se voi olla kukaan muukaan. Sirius, tämä ei ole todellista, tämä on unta, sillä kuolleet eivät herää henkiin muuten kuin aaveina, mutta tuo on elävä. Tämä on unta, minä tiedän sen.”

”Vie Bella vierashuoneeseen nukkumaan”, sanoin Remukselle. ”Minä katson, josko Sirius jotenkin onnistuisi toipumaan kokemastaan järkytyksestä ja selitän hänelle kaiken parhaani mukaan.”

Remus nyökkäsi ja poistui sisälle Bella käsivarsillaan. Minä sen sijaan menin Siriuksen luokse. Amanda juoksi jo minua vastaan, tarttui käteeni ja vaati saada tietää, oliko mies todellakin ollut Remus.

”Kyllä hän oli, kultaseni”, hymyilin. ”Remus todellakin. Hei taas, Sirius.”

”Remus?” Sirius kysyi epäuskoisena. ”Bethy, se ei ole mahdollista. Remushan on...”

”Kuollut”, täydensin lauseen. ”Niin minäkin luulin, mutta asia ei kuitenkaan ole aivan sillä tavalla. On totta, että Bellalle ilmoitettiin Remuksen kuolemasta. Hänelle ilmoitettiin myös, ettei ruumista löydetty, koska se oli tuhottu täydellisesti. Kukaan meistä ei ajatellut asiaa sen enempää. Tosiasiassa Remusta nimittäin oli vain haavoitettu pahasti, hän oli menettänyt tajuntansa ja joutunut jästien sairaalaan. Hän pääsi sieltä pois vasta jokin aika sitten ja joutui välittömästi lähtemään ajamaan takaa Rabastania. Ja nyt hän on täällä, ja Rabastan Azkabanissa.”

”Onko tämä unta?” Sirius kysyi. ”Kaikki vaikuttaa niin epätodelliselta.”

”Täyttä totta”, totesin ja kuin todisteeksi siitä nipistin Siriusta käsivarresta. Hän huudahti yllättyneenä ja katsoi sitten minuun säteilevin kasvoin. ”Remus todellakin on hengissä.”

”Bethy, tämä on mahtavaa”, Sirius henkäisi, kaappasi minut syleilyynsä ja painoi huulet vasten huulia.

”Hyi, ne pussaa!” kuului Isabellen huuto hieman kauempaa. ”Ällöttävää! Älä katso sinne, Ellie. Usko pois, et tahdo nähdä.”

Virnistin ja astuin pari askelta taaksepäin. Käänsin katseeni Isabelleen ja Ellieen, jotka istuivat tekemässä hiekkalinnaa. En uskonut, että he aivan äkkiseltään olisivat saaneet niin hienon linnan rakennetuksi, mutta olivathan he kumpikin tulevia velhoja...

”Tulkaa tytöt niin mennään syömään”, kehotin. ”Ruoka-aika oli jo kauan sitten, mutta ei se mitään, vaikka syömmekin nyt hieman myöhässä. Tulkaa, Belle ja Ellie.”

”En tule!” Isabelle kieltäytyi. ”Minulla ei ole nälkä ja meillä on leikit kesken.”

”Mutta sitten äidin ruuat menevät ihan hukkaan”, sanoin. ”Ja kaikkien pitää syödä, että jaksaa. Ette tekään jaksa leikkiä, jos ette syö. Tulisitte nyt. Teen spagettia.”

”Spagettia!” Isabelle kiljahti riemuissaan. ”Sitten tulenkin heti!”

Isabelle riensi edeltä sisälle, ja Sirius seurasi häntä kantaen Savannahia sylissään. Minä ja Amanda jäimme vielä odottamaan Ellietä, sillä pienen tytön liikkuminen ei ollut kovinkaan nopeaa. Viimein Ellie kuitenkin pääsi luoksemme ja pujotti hiljaa lapasen peittämän kätensä minun käteeni.

”Tuliko äiti?” Ellie kysyi.

”Tuli”, sanoin. ”Mutta äiti meni nyt nukkumaan, koska oli niin väsynyt.”

Ellie nyökkäsi miettiväisenä. Tyttö oli niin hiljainen, että toisinaan ihmettelin, mitä hänen päässään mahtoikaan liikkua. Eivät Amanda ja Isabelle olleet sen ikäisinä olleet läheskään niin hiljaisia kuin mitä Ellie oli.

Pääsimme sisään, jossa autoin tyttöjä riisuutumaan ja käskin heidät käsipesulle ja hetkeksi leikkimään samalla, kun itse tein ruuan. Ruoka oli kuitenkin pian valmista ja pöytäkin nopeasti katettu, joten saatoin päästää lapset syömään. Silloin Remuskin ilmestyi vierashuoneesta keittiön ovelle ja katseli meitä pitkään. Sirius antoi Savannahin syliini, kun Remus nyökkäsi hänet mukaansa oleskeluhuoneen puolelle. Hymyilin hiljaa ja laskin Savannahin syöttötuoliinsa.

”Äiti, kuka se oli?” Isabelle kysyi omalta paikaltaan.

”Niin kuka?” menin hieman hämilleni.

”Tuo mies”, Isabelle sanoi.

”Etkö sinä sitten tunnistanut häntä?” kysyin. Isabelle pudisteli päätään, ja tajusin, että tyttöhän oli ollut alle kaksivuotias, kun oli Remuksen viimeksi nähnyt, joten ei ihmekään, ettei hän muistanut. ”Hän oli Remus.”

”Remusko?” Isabelle hämmentyi.

”Niin”, myönsin. ”Mutta syöpä nyt ruokasi ennen kuin se jäähtyy.”

”Spagettia on hankala syödä”, Amanda totesi. ”En osaa. Sitäpaitsi minä en edes tykkää spagetista.”

”Sinä et tykkää mistään ruuasta”, Isabelle tokaisi.

”Tykkäänpäs”, Amanda väitti.

”Kuten mistä?” Isabelle kysyi.

”Vaikka...” Amanda mietti, ”riisistä ja kanasta.”

”Olet outo”, Isabelle totesi.

”Ehkä sitten niin”, Amanda sanoi kohauttaen olkapäitään lähinnä välinpitämättömänä ja keskittyi taas kieputtamaan spagettia haarukkansa ympärille. ”Minäkin haluan pätkittyä spagettia, sitä on paljon helpompi syödä.”

”Eikä ole”, Isabelle väitti vastaan. ”Se on paljon vaikeampaa.”

”Ehkä sinun mielestäsi”, Amanda totesi. ”Minusta se on helpompaa.”

”Kyllä sinä saat pätkittyä spagettia, jos haluat”, sanoin, heilautin nopeasti taikasauvaani, ja spagetit Amanda lautasella pilkkoutuivat lyhyemmiksi.

”Kiitos”, Amanda hymyili ja jatkoi syömistään innokkaampana.

Tarkkailin vaitonaisena kiltisti syövää Ellietä koettaen samalla saada hieman vastahakoisen Savannahin syömään omaa sosettaan. Ellie oli vasta puolitoistavuotias, mutta söi yhtä nätisti kuin Amandakin. Isabelle sotki kaikkein eniten koko pöydässä, mutta sen ymmärsi, sillä eihän tyttö nyt voinut millään syödä pätkittyä spagettia, se ei käynyt laatuun.

Ellie sen sijaan mietitytti minua useinkin. Tyttö oli kuitenkin varttunut Bellan kanssa, jonka tunne-elämä oli yhtä myrskyä, ja silti tytöstä oli tullut niin rauhallinen ja mukautuvainen. Oli toki totta, että lähettyvillä olivat aina olleet myöskin Narcissa ja Lucius sekä Draco-serkku, mutta joka tapauksessa. Lapsi todellakin oli perinyt isänsä hiljaisen luonteen, sitä ei käynyt kieltäminen.

Kun Ellie oli syönyt, ajattelin, että tytön olisi viimein aika tavata isänsä. Pyysin Ellien siis mukaani, ja tyttö seurasikin minua oleskeluhuoneeseen, jossa Sirius ja Remus istuivat sohvalla juttelemassa. Meidät nähdessään kumpikin vaikeni.

”Menen vahtimaan tyttöjä”, Sirius sanoi. ”Ja syömään samalla. Jutellaan taas.”

Remus nyökkäsi hymyillen, ja Sirius poistui keittiön puolelle, josta kuului jo hieman huolestuttavaa kiljuntaa. Eikä Isabellen äänestä voinut erehtyä. Remus nousi seisomaan hymyillen hieman epävarmana.

”Hei, Elisabeth”, Remus tervehti.

Ellie katseli hämillään ja hieman ujona itselleen täysin vierasta miestä paksun otsatukkansa alta. Suuret, meripihkanväriset silmät, täysin samanlaiset kuin Remuksella, olivat epäilevät, varuillaan. Huulet olivat epävarman keskittyneesti mutrussa, sormi eksynyt pienten hampaiden väliin.

”Ellie”, sanoin. Tyttö kääntyi katsomaan minua, kun kyykistyin hänen vierelleen. ”Tässä on sinun isäsi.”

”Iti?” Ellie kysyi hämillään. ”Ellien iti?”

”Niin”, myönsin. ”Sinun isäsi kuten Sirius on Savannahin ja Lucius Dracon.”

Ellie kääntyi taas katsomaan Remusta. Tällä kertaa vilkkaat silmät tarkkailivat miestä hyväksyen. Remus hymyili hieman epävarmana, vilkaisi nopeasti minua ja katsoi sitten taas pientä tytärtään.

”Iti”, Ellie kuiskasi ja ojensi käsiään miestä kohden sallien tämän nostaa hänet syliinsä. Ja niin Remus tekikin, painoi tytön itseään vasten ja silitti tämän hiuksia.

Nousin seisomaan. Remus katsoi minuun kyynelten sumentamin silmin ja kykeni vain nyökkäämään kiitokseksi. Hymyilin hänelle lempeästi, laskin käden hetkeksi miehen olkapäälle ja poistuin sitten huoneesta jättäen hänet kahden tyttärensä kanssa.
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 3/? ilmestynyt 20.1.
Kirjoitti: Natural - 20.01.2012 17:18:31
Aww! Tämä luku oli aivan ihana!

Lapsukaiset olivat tässä supersuloisia ja ihanaa kun kaikki on taas iloisesti kotona :) Jospa nyt Bellankin elämä käääntyisi parempaan suuntaan, samoin Bethyn.

Ääh, en kyllä tiedä yhtään mitä sanoa... Tykkäsin todella paljon tästä luvusta! Tykkäsin kuvailusta, osaan kuvitella joka hetken mielessäni!
Odottelen innolla jatkoa!

Kiittäen ja kumartaen,
Natte
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 3/? ilmestynyt 20.1.
Kirjoitti: Arion - 20.01.2012 22:50:29
Hitto... mä en haluu luvata mitään, mitä en voi taata, et pitäisin sen lupauksen (olipas epäloogisesti kirjoitettu), mut mä taas itkin... joo, kyyneleitä tuli taas, niist pitikin sanoo, et musta tuntuu, et kannattaa varmaan tottuu siihen, et itken sun teksteilles, koska kirjoitat niin helvetin hyvin, et tulee oikeasti mieleen HP-sarja... ja toi oli selvennyksen vuoksi todellakin kohteliaisuus, suuremman luokan sellainen...

mut täytyy sanoo, et hajosin tolle, ku Amanda vaan puhu, et ei se voi olla Remus ja silleen ja ku oli koko ajan Siriukselle, et huijaa ja silleen... Amanda on varmaa mun suosikki ainakin toistaiseksi Bethyn ja Siriuksen lapsista. Joo, mä tiedän, et Sirius on vain kuopuksen oikea isä, mut mä vaan niin nään Siriuksen Amandan ja Bellen isänä, vaikkei ole biologisesti. Sirius on niiden henkinen isä ja isäpuoli.

Mut Siriuksen reaktio tohon!!! Just sellainen kuin olisin kuvitellut! Siinä kohtaa alko kyyneleet jo!

Ai nii, ja hajosin myös tolle, ku Belle huus tost suudelmasta xDD

Ja sitten sitten... Remuksen ja Siriuksen katsekontakti - en tiiä, oonks mä sit todellaki Siriuksen tyttö-puoli, ku olisin itse varmaa syöksynyt Remuksen kaulaan, jos olisin ollut Sirius tos hetkes... no joo, ei aina mee niin kuin lukija haluaa, ei tää mun tarina oo...

Mut nyt tässä luvussa ensimmäistä kertaa ärsytti, että kirjoitat minämuodos, ku olisin NIIN halunnut kuulla, mitä Sirius ja Remus keskusteli ja teki (en todellakaan tarkoita suutelua, mutta kenties halailua varmaan olikin... Oikeastaan olen melko varma, että kahden kesken ne ainakin halasivat toisiaan, ja EI, et kerro mitään, halasko oikeesti siel vai ei, sillä haluan itselle ainakin uskotella, että parhaat ystävät sai kerrankin halailla, kuten haluan ;) )

Mut muuten aivan mahtava luku! Rakastan Siriusta, Amandaa ja Remusta, ja tietty muistakin, mutta noita etenkin <333333333 (Mutta Kalkarosta ja Rabastania vihaan)

Mutta jatkoa täällä kaivataan!!!!! :D

+ juu, nii muute, Bellatirx ei olis pitäny, jos Remus alkais luettelee, keitä oli kaivannut ;) ja tajusin nyt ton kamalaa-jutun kunnolla, kiitos selkeyttämisestä
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 3/? ilmestynyt 20.1.
Kirjoitti: Hermione Granger - 21.01.2012 13:19:41
Ihana, luku todellakin! Kaikki oli sellaista onnellista ja iloista ja rauhallista...

Amanda, Isabelle ja Ellie ovat kyllä ihania pikkuisia. (kuten täällä muutkin kommentoijat ovat sanoneet)

Sori, nyt tällainen lyhyenpuoleinen kommentti, mutta joka tapauksessa odotan innolla jatkoa.

Hermione
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 3/? ilmestynyt 20.1.
Kirjoitti: Nirvu - 21.01.2012 19:33:22
Hih, mä oon tätä piilolukijana lukenu, ja nyt sitten päätin kommentoida... Pyydän jo etukäteen anteeksi huonoa kommentointitaitoani. Olin ihan innoissani kun tähän tuli jatkoa, ja päätin kertoa olemassaolostani. :D Ei mulla mitään järkevää sanottavaa tosiaan ollu, lapset oli ihania ;D

Nirvu
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 3/? ilmestynyt 20.1.
Kirjoitti: Lumille - 21.01.2012 21:18:47
Hihii, arvaappa mitä! Siellä on suvityttönen. näkyy ihan selkeän selkeästi, se elelee siellä aivan kuin ne kaikki joiden kanssa se on huutanu ja mönkiny ja nauranu ja leikkiny ja tapellu. Se on oikeasti vähän hämmentävää mutta ihan siistiä. Ei siellä ole Remusta eikä Bellaa vaan siellä on suvityttönen. tumtuuu, olet ihana nero :)

no
mutta
jooo
aawww, ihan tosi söpöä! Hihii, Ellie on tosi söpö hahmonen. Tykkään tykkään ja tykkään kovasti kerranista ja ihan hassua kun näin unohdin sen. Kiitoksia ♥
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 3/? ilmestynyt 20.1.
Kirjoitti: Jahma - 24.01.2012 19:31:37
Suloinen luku  :-*

Lainaus
”Bethy, tämä on mahtavaa”, Sirius henkäisi, kaappasi minut syleilyynsä ja painoi huulet vasten huulia.
”Hyi, ne pussaa!” kuului Isabellen huuto hieman kauempaa. ”Ällöttävää! Älä katso sinne, Ellie. Usko pois, et tahdo nähdä.”
Pikkulapset on niin söpöjä  :D :D
 
Lainaus
”Iti?” Ellie kysyi hämillään. ”Ellien iti?”
MÄ sulaaaan  :D

Jatkoa odotellen

J
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 4/? ilmestynyt 27.1.
Kirjoitti: sennamiila - 27.01.2012 13:32:23
Natte: Joo, toivotaan, että kaikki kääntyy nyt parempaan. Johan tässä näitä vastoinkäymisiä on ollutkin ihan riittämiin. Ja lapset on söpöjä :)
Anturajalka93: Apua, nyt mä en edes tiedä mitä sanoa. Hui kamala, miten pitkä kommentti. Sait minut (taas) menemään ihan sanattomaksi. Ei kauhia, oikeesti, mä en tiedä, mitä sanoa muuta kuin että kiitos :)
Hermione: Pitäähän sitä aina välistä löytyä jotain onnellistakin, sillä harmaa taivas on vain ohi kiitävien pilvien parvi. Ei paha olokaan voi jatkua ikuisesti, aina tulee parempia päiviä :)
Bea: No jo oli aikakin ilmestyä paikalle. Mä olen itsekin huomannut sen, että kirjoitustyylini on muuttunut tätä tehdessä, kun joskus huvikseni lueskelen noita aikaisempia osia. Mutta tätähän on kirjoitettukin jo yli vuoden ajan.. ;)
Nirvu: Hui, piilolukija, tervetuloa. Eikä tarvitse mitään anteeksi pyydellä, sillä minulle jokainen kommentti on aivan yhtä arvokas :)
Silli: Hmm.. Pitäisikö mun sanoa vaan ihan suoraan, etten tajunnut a) yhtään ja b) mitään? No, sanoin sen joka tapauksessa :)
Jahma: Aww, pikkulapset kyllä on söpöjä :)

A/N: Ja täällä sitä ollaan taas. Saatte pitää peukkuja, että saan seuraavan luvun valmiiksi ensi viikoksi, pelottavasti meinaan näyttää siltä, etten saa.. Ainakin kun ottaa huomioon, että viikonlopun nukun, ensi viikolla on kokeita ja tanssiharjoituksia ja näytelmäharjoituksia ja ties mitä kaikkea. Mutta toivotaan parasta, eiks je? :)




IV luku
Vieras menneisyydestä



Istuin sohvalla katsellen Amandan ja Isabellen leikkimistä lattialla. Jostakin, en yhtään tiennyt mistä, tytöt olivat saaneet päähänsä leikkiä käärmeitä ja nyt he ryömivät ympäriinsä lattialla ja sihisivät toisilleen. Savannah oli sohvalla vieressäni selällään ja innostui aina kiljumaan riemuissaan kuullessaan siskojensa sähinän. Sirius oli palannut takaisin töihin toivuttuaan järkytyksestä, jonka Remuksen paluu oli hänelle aiheuttanut.

Remus, Bella ja Ellie olivat viimeinkin muuttaneet omaan kotiin nyt, kun ei ollut enää mitään, mikä olisi pitänyt heitä erossa. Bella oli aivan onnensa kukkuloilla, ja Elliestäkin oli tullut huomattavasti vilkkaampi isänsä paluun jälkeen. Remuksesta sen sijaan ei aina ottanut selvää, sillä hän vain hymyili hiljaa saadessaan olla vaimonsa ja tyttärensä lähellä. Usein hän saattoikin silittää Ellien hiuksia ja painaa suudelman pienen tytön päälaelle. Silloin tytön kasvot aina säteilivät kilpaa kesäauringon kanssa. Toki Bellakin sai osansa Remuksen ottaessa hänet syliinsä ja pidellessä itseään vasten.

Koputus ovelta havahdutti minut ajatuksistani. Se keskeytti myöskin Amandan ja Isabellen leikit. Tytöt nousivat istumaan, vilkaisivat toisiaan ja ponkaisivat sitten jaloilleen.

”Minä ehdin ensimmäisenä!” Amanda huusi juostessaan eteiseen.

”Etkä ehdi!” Isabelle kiljui. ”Et sinä saa aina olla ensimmäinen kaikessa! Minäkin haluan! Amanda, odota!”

Amanda ei kuitenkaan odottanut, sillä vain hetkeä myöhemmin ovi aukeni. Kumpikin tyttö hiljeni hetkeksi, ja saatoin kuulla ovelta pehmeän äänen puhuvan heille. Selvää en kuitenkaan sanoista saanut. Rypistin ihmetellen kulmiani.

”Äiti!” Amanda huusi. ”Sinua kysytään!”

Otin Savannahin syliini ja lähdin eteiseen. Kun näin ovella seisovan nuoren naisen, en ollut uskoa silmiäni. Pysähdyin järkyttyneenä. Punaiset kiharat reunustivat siroja, keijukaismaisia kasvoja, joissa tuikki kaksi vihreää silmää. Nainen oli pukeutunut tummaan matkakaapuun ja hän katsoi suoraan minuun pää hieman kallellaan ja kaipaus silmissään.

”Hei, Bethy”, nainen tervehti.

”Hei”, onnistuin sanomaan, ”Grace.”

Katsoimme pitkän aikaa toisiamme silmiin. En ymmärtänyt tätä tilannetta. Miksi ihmeessä Grace oli ilmestynyt ovelleni? Eikö hän ymmärtänyt, että Carrien kuoleman jälkeen olin pistänyt välit poikki koko perheeseeni, myös häneen?

”Mitä sinä täällä teet?” sain kysytyksi, enkä ollut tunnistaa kylmää äänensävyä omakseni.

”Tulin tapaamaan sinua”, Grace sanoi hiljaa ja painoi ujosti katseensa lattiaan. ”Tahtoisin puhua sinun kanssasi. Saanko tulla sisään?”

Nyökkäsin hämilläni. Grace sulki oven jäljessään ja ripusti matkaviittansa naulakkoon. Siinä vaiheessa vasta tunnuin tajuavan Amandan ja Isabellen ihmettelevän juuri tullutta naista.

”Tässä on”, sanoin, ”siskoni Grace, teidän tätinne. Grace, tässä ovat tyttäreni. Amanda on tuo punapää ja Isabelle tuo, jolla on noin vallattomat kiharat ja tässä sylissäni on nuorimmaiseni Savannah.”

”Kiva tavata”, Grace hymyili pingottuneesti.

Ohjasin pikkusiskoni oleskeluhuoneeseen ja viittasin sohvalle istumaan. Amanda ja Isabelle seurasivat meitä edelleen kumman hiljaisina. Oleskeluhuoneeseen päästyämme tyttöjen leikki kuitenkin jatkui kuin se ei olisi keskeytynyt lainkaan. Laskin Savannahin peiton päälle lattialle ja siinä nuorimmaiseni saikin nauttia isosiskojensa huomiosta.

”Mitä asiaa sinulla oli?” kysyin istuutuessani nojatuoliin. ”Ottaisitko muuten jotakin? Teetä tai -”

”Ei kiitos, en minä tarvitse”, Grace sanoi. ”Tahdoin vain jutella. On ollut parin päivän ajan jotenkin kauhean yksinäinen olo... Äiti ja isä ovat kuolleet, molemmat parin päivän sisällä.”

Viimeisen lauseen Grace sanoi yhteen hengenvetoon ja kohotti sitten uhmakkaan katseensa silmiini. Hän väänteli hieman vaivaantuneena käsiään, mutta minä en saanut sanaa suustani. Vaikka kuinka olinkin pistänyt vanhempiini välit poikki, tuo uutinen kosketti minua todella, sai aikaan melkoisen tyhjän olon.

”Kuolleet...?” epäröin.

”Niin”, Grace myönsi. ”Äiti viikko sitten ja isä pari päivää hänen jälkeensä. He olivatkin kyllä olleet jo pitkän aikaa huonossa kunnossa molemmat, joten eipä se kovinkaan yllätyksenä tullut. Minä en vain enää osaa olla oikein missään. Minä olen aivan yksin, niin pohjattoman yksin. Anteeksi, Bethy.”

”Mitä sinä oikein pyydät anteeksi?” ihmettelin.

”Jos minua ei olisi koskaan ollutkaan, Carrie olisi edelleen täällä”, Grace totesi. ”Tiedän kyllä, ettei Carrie saanut huomiota kotona, koska minä vein kaiken. Tiedän myös, että Carrie oli todella läheinen ja tärkeä sinulle. Niin että anteeksi kaikesta.”

”Ei sinulla ole mitään anteeksipyydettävää”, sanoin. ”Minun tässä pitäisi anteeksi pyytää. En ole lainkaan tajunnut... sinä olet ollut ihan yksin. Minä tahdoin vain näyttää, etten suostunut hyväksymään sitä, ettei Carrie saanut lainkaan huomiota kotona. Eikä hänellä sitten ollut koulussakaan ketään. Hän oli aina yksin, mitä nyt joskus sattui viettämään aikaansa minun kanssani. Vähemmästäkin murtuisi. Sen vuoksi katkaisin välini teihin. En osannut ajatella sen pidemmälle. En olisi edes pystynyt siinä tilanteessa. Olen niin kamalan pahoillani. Sinä olet joutunut jäämään nyt ihan yksin. Anteeksi, Grace. Sinä olet kuitenkin pikkusiskoni, nykyään ainoa siskoni.”

”Kai sinä tahdot vielä olla minun siskoni?” Grace kysyi. ”Sen jälkeen, mitä Carrielle tapahtui?”

”Se ei ollut sinun syysi”, sanoin. ”Sitäpaitsi minulla on ystävä, joka on jo pitkän aikaa ollut minulle kuin isosisko, vaikken Carrieta koskaan tulekaan unohtamaan. Tietenkin minä tahdon olla sinun siskosi, enkä tahdo sinun jäävän aivan yksin nyt äidin ja isän kuoltua.”

”Minä en tiennyt, mitä tehdä”, Grace kuiskasi. ”Päätin sitten etsiä sinut. Ja löysinkin. Minulla ei ole enää ketään muita sukulaisia hengissä. Olen niin yksin, niin pohjattoman yksin, enkä tiennyt, mitä muutakaan voisin tehdä.”

”Hyvä vain että tulit”, sanoin hiljaa. ”Minusta on ihana tavata pikkusiskoni niin monen vuoden jälkeen. Olet muuttunut.”

”Niin sinäkin”, Grace totesi. ”Sinulla on mies ja sinusta on tullut äiti, etkä ole ollenkaan niin arka ja varautunut, millaisena minä sinut muistan. Minulla on ollut sinua ikävä.”

Näin kyynelten kihoavan Gracen silmiin ja äkisti tunsin suurta hellyyttä pikkusiskoani kohtaan.

”Voi sinua pikku-Gracie”, huokaisin, nousin ylös tuolistani, menin hänen luokseen ja kiedoin käteni siskoni ympärille. Hän takertui minuun kuin turvaa hakien, nyyhkytti vasten olkapäätäni. ”Ei mitään hätää, kaikki on nyt hyvin. Minä olen tässä.”

”Niin”, Grace itki. ”Kiitos, Bethy. Olet maailman paras isosisko.”

”No, no”, rauhoittelin, kun Gracen itku alkoi jo lähennellä hysteeristä tasoa. ”Ota ihan rauhassa, ei ole enää mitään hätää.”

Hetki meni ennen kuin Grace onnistui rauhoittumaan siihen. Amanda ja Isabelle aina välillä hieman hämillään vilkaisivat meitä, mutta jatkoivat sitten aina leikkiään, johon Savannahkin oli päässyt nyt osalliseksi. Isosiskoista oli hauskaa, kun pikkusisko koetti ryömiä vatsallaan eteenpäin, muttei oikein onnistunut siinä. Ja kun Savannah nähtävästi harmistui siitä, kun ei päässyt liikkumaan kunnolla, piristivät Amanda ja Isabelle tyttöä kutittamalla tätä kyljistä ja jalkapohjista saaden pikkusiskonsa nauramaan riemuissaan. Sain lempeän hymyn huulilleni.

”Mitä sanoisit, jos jäisit nyt ainakin muutamaksi päiväksi tänne meille, Gracie?” kysyin.

”Tännekö?” Grace hämmentyi.

”Niin”, sanoin. ”Minä olen nyt saanut pikkusiskoni takaisin ja huomaan, että hänellä on paha mieli. Ja meillä on sopivasti vierashuonekin vapaana nyt, kun Bella, Remus ja Ellie saivat viimein muutetuksi ensimmäiseen omaan kotiinsa. Jäisit vain, se olisi ihanaa.”

”Hyvä on sitten”, Grace myöntyi hetken miettimisen jälkeen. ”Kiitos, Bethy. Kiitos kaikesta.”

”Kiitos itsellesi, että tulit”, sanoin. ”Tuntuu kuin olisin löytänyt palasen itseäni sinun myötäsi. Kaikki alkaa pikkuhiljaa taas loksahdella paikoilleen. En ole edes huomannut, miten minun on ollut sinua ikävä. Mutta ennen kuin kaikki on taas hyvin, minun on tehtävä vieläkin aina yksi asia.”

”Mikä sitten?” Grace kysyi.

”Käytävä Amandan ja Bellen isän luona”, totesin. ”Viimeksi, kun puhuin hänen kanssaan, olin kamalan stressaantunut kaikesta, kun oli tapahtunut niin paljon ja pienetkin asiat tuntuivat järkyttävän suurilta. Taisin olla aika ilkeä häntä kohtaan.”

”No, ehkä sinun sitten tosissaan pitää jossakin vaiheessa käydä hänen luonaan”, Grace sanoi.

”Niin”, myönsin. ”Jossakin vaiheessa. Heti kun olen selvitellyt ajatukseni tästä kaikesta. Niin, yksi kysymys muuten, Gracie. Nyt kun sinä olet taas siinä, ja olen saanut pikkusiskoni takaisin, tahtoisin tätä enemmän kuin mitään muuta.”

”Mitä sitten?” Grace kysyi.

”Tulisitko minun morsiusneidokseni?” kysyin. ”Se olisi hienoa.”

”Oletko...” Grace yritti. ”Oletko sinä menossa naimisiin?”

”Olen”, myönsin.

”Milloin?” Grace kysyi.

”Kahden viikon päästä”, sanoin. ”Valitettavasti kaason paikka on jo varattu Bellalle, sillä hän ei olisi ikinä antanut minulle anteeksi, ellen olisi huolinut häntä kaasokseni. Kun minäkin olin hänen. Mutta sinä voisit olla morsiusneito tyttöjen kanssa. Suostuthan sinä siihen?”

”Kai minun sitten täytyy”, Grace hymähti.

”Kiitos”, hymyilin. ”Tämä on niin ihana tunne. Kaikki tuntuu menevän hyvin. Kunpa ei nyt vain tulisi mitään, mikä pilaisi kaiken.”
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 4/? ilmestynyt 27.1.
Kirjoitti: Arion - 27.01.2012 14:24:12
Voi ei... miten mä saan sut aina sanattomaks? ...

no mutta täytyy sanoa, että aivan loistava luku (ja sait taas itkemään, näin btw)

Jotenki ihana toi Grace... Mut ei, mä en haluu, et Sev tulee kuvioihin taas! Mut joo,mähän tätä kirjotankin, että voin toooosi hyvin päättää, mitä tulee tapahtumaan ;)

Kirjoitat edelleen hyvin ja kaipaan jatkoaaaa!!!!!

PS. nyt tuli lyhyempi kommentti, jos helpottaa ;)
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 4/? ilmestynyt 27.1.
Kirjoitti: Jahma - 29.01.2012 16:29:51
pikkupennut on edelleen niin ihania!
Osaan kuvitelle ielun silmin kuinka Remus nauttii perheestään <3
Grace... tämähän on milenkiintoista.

Jatkoa odotellen

J
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 4/? ilmestynyt 27.1.
Kirjoitti: Natural - 01.02.2012 22:42:29
Zuu-uuu-uuumm!

Tykkäsin tästä luvusta todella paljon. Kiva kun Bethy on mukava Cracelle, eikä hyljännyt häntä.
Lapsoset oli ihania, pikku käärmeitä :) Pystyin niin kuvittelemaan joka hetken päässäni kun luin tätä.

Ja ihanaa kun Bella ja Remus ja pikku Ellie voivat olla onnellisina yhdessä :)
Odotan jatkoa innolla!

Kiittäen ja kumartaen,
Natte-alieni
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 5/? ilmestynyt 3.2.
Kirjoitti: sennamiila - 03.02.2012 14:36:15
Anturajalka93: No, sä saat mut menemään sanattomaksi, ja mä saan sut itkemään - eli hyvin menee ;) Gracella on nyt vähän orpo olo, kun vanhemmat on kuolleet, eikä hänellä ole enää mitään paikkaa, minne mennä. Mutta onneksi on kuitenkin isosisko Bethy :)
Bea: Niin, eihän kiltti Bethy voisi koskaan paiskata ovea kenenkään nenän edestä kiinni - eikä etenkään pikkusiskon, jota ei ole vuosiin nähnyt. Ja ei, en ota tästä paineita. Ainakaan toivottavasti. Ainakaan kovin paljoa :)
Jahma: Lapset on :) Ja takuulla Remus nauttii nyt perheestään, kun viimein voi pitää heidät lähellään.
Natte: Kuten Beallekin jo sanoin, ei kiltti Bethy nyt siskoaan voisi hyljätä. Siihen Bethylla on aivan liian kultainen sydän :)

A/N: Okei, tämän luvun kanssa ei ollut ongelmaa saada tämä valmiiksi, mutta voi olla, että seuraavan luvun kanssa meni hetki. Pitäkää peukkuja, että jaksan kirjoittaa sen mahdollisimman pian - ellen sitten sattuneesta syystä ehdi yskiä keuhkojani pihalle sitä ennen. Yritän sen kuitenkin valmiiksi saada - jos en ensi viikoksi niin kuitenkin ihan lähiaikoina :)




V luku
Sinut vielä vierelläni näen



”Minä nukuin isin ja äidin vieressä ja pudotin äidin sängystä, kun äiti ei meinannut herätä”, Ellie selitti juhla-aamuna aivan tohkeissaan.

”No sehän on hienoa”, hymähdin. ”Saatinpa äitisi sillä tavoin hereille ja ajoissa paikalle.”

”Mutta Bethy”, Bella totesi. ”Etkö sinä nyt ole hieman liioitellut? Kello on seitsemän aamulla ja häät alkavat vasta kuuden tunnin kuluttua. Viekö kaikki valmistautuminen muka oikeasti näin kauan aikaa?”

”Takuulla vie”, sanoin. ”Enkä minä tahdo saada samanlaista paniikkikohtausta kuin sinä hääaamunasi. Sitäpaitsi jos alat miettiä niin täällä on vielä paljon kaikkea tekemättä. Oli sinullakin, muistan sen, mutta apuna oli paljon enemmän ihmisiä ja kotitonttuja kuin meillä tällä hetkellä.”

”Hyvä on, hyvä on”, Bella myönsi. ”Myönnyn tappiooni. Mitä pitää tehdä?”

”Alkajaisiksi voisit vaikka mennä katsomaan, josko kummityttösi olisi jo suostunut nousemaan ylös sängystään”, sanoin.

”Mikäs Belleä tänään kiukuttaa?” Bella kysyi.

”En minä oikein tiedä”, sanoin. ”Hän vain piiloutuu peiton alle, eikä suostu tulemaan sieltä pois. Ei sitten millään, vaikka sekä minä että Sirius olemme koettaneet puhua hänet ylös. Amandakin yritti, mutta hänen keinonsa muuttuivat pian kiukkuisiksi lyönneiksi, joten ei tästä oikein tunnu mitään tulevan.”

”Minäpä menen katsomaan”, Bella totesi. ”Ellie, mene sinä etsimään Amanda. Hän varmaan kaipailee seuraa.”

”Amanda taitaa olla keittiössä syömässä aamupalaa”, sanoin. ”Katsele vain siltä suunnalta.”

Ellie nyökkäsi ja katosi pian näkyvistämme. Bella katsoi hetken tyttärensä jälkeen ja kääntyi sitten minun puoleeni.

”Mikä on olo?” Bella kysyi.

”Ihan hyvä”, sanoin. ”Hieman hermostunut tosin. Tämä päivä tuli aivan liian nopeasti.”

”Niin”, Bella myönsi. ”Niinhän kaikki tärkeät päivät aina tuntuvat tulevan. Ainakin minun mielestäni.”

”Sinun hääpäiväsi ainakin tuli”, totesin.

”Niin tuli”, Bella hymähti. ”Sen voin kyllä itsekin myöntää. Mutta niin, minä voisin nyt mennä katsomaan sitä yhtä kiukuttelijaa. Jos vaikka saisin hänet ylös vielä tämän päivän puolella.”

”Teepä niin”, sanoin. ”Jos saat Bellen ylös niin olisin erittäin kiitollinen.”

”Hän on jalkeilla jo ennen kuin ehdit huomatakaan”, Bella lupasi virnistäen ja poistui tyttöjen huoneen puolelle sulkien oven takanaan. Istahdin syvään huokaisten sohvalle. Keittiöstä kuulin Amandan kovaäänisen selityksen aamupalaa syödessään, jostakin kuului Siriuksen ja Remuksen hiljainen keskustelu.

Suljin hetkeksi silmäni ja annoin ajatusteni vaeltaa kauas käden ulottumattomiin, jonnekin menneisyyden pyörteisiin. Lähivuosien aikana oli tapahtunut niin paljon kaikkea, etten ollut edes ehtinyt huomata kunnolla, missä vaiheessa minusta oli tullut jo 25-vuotias. Seitsemän vuoden aikana olin ehtinyt jo mennä kerran naimisiin, erota, saada kolme lasta ja ties mitä kaikkea muuta. Kaksi hyvää ystävääni oli kuollut, paras ystäväni oli mennyt naimisiin, saanut lapsen ja melkein menettänyt miehensä. Ja nyt, nyt tuntui kaikki olevan niin hyvin, että oikeastaan vain pelkäsin hetkeä, milloin tapahtuisi jotakin, mikä kääntäisi kaiken taas päälaelleen.

”Bethy, vienkö Bellen syömään aamupalaa?” Bellan kysymys herätti minut ajatuksistani.

Avasin silmäni ja hetken aikaa katsoin hämmentyneenä ystävääni, joka kantoi Isabellea sylissään. Tyttäreni näytti hyvin väsyneeltä ja hieroikin unissaan silmiään, mutta yhtä kaikki, hänet oli kuitenkin saatu ylös sängystä.

”Vie”, sanoin. ”Vie ihmeessä.”

Nousin ylös sohvalta ja seurasin Bellaa ja Isabellea keittiöön, jossa Amanda oli juuri lopettelemassa aamupalaansa. Ellie istui tuolilla esikoiseni vieressä ja kuunteli tarkkaavaisena tämän selityksiä tulevista juhlista.

”Ja sitten minulla on sellainen hieno mekko”, Amanda kertoi. ”Ihan kuin jollakin prinsessalla. Se on valkoinen ja siinä on rusetteja. Bellellä on samanlainen, mutta minun on hienompi. Ja äiti lupasi, että me saamme tiarat.”

”Äiti”, Ellie totesi havaitessaan Bellan. ”Mittä Ellien mekko on?”

”Saat sen päälle muutaman tunnin päästä”, Bella lupasi.

”Ellie tahtoo mekon nyt”, Ellie sanoi.

”Ei vielä”, Bella sanoi. ”Sitten vasta lähempänä juhlia.”

”Mutta Ellie haluaa”, Ellie totesi päättäväisenä, mutristi huuliaan ja muistutti sillä hetkellä uskomattoman paljon äitiään. ”Mittä mekko on?”

”Se on vielä pukupussissa”, Bella sanoi. ”Mutta -”

Sen kuullessaan Ellie hyppäsi alas tuolilta ja juoksi pois huoneesta ennen kuin kukaan ehti sanoa tai tehdä yhtikäs mitään.

”Ellie!” Bella huikkasi tytön perään. ”Et ota sitä mekkoasi! Elisabeth Lupin, heti takaisin!”

Ellie ei kuitenkaan tullut, joten Bella antoi Isabellen syliini ja lähti sitten tyttärensä perään. Hetken kuluttua kuului kiukkuisia vastalauseita sekä Bellan selittelevä, hiljainen ääni.

”Ihan kuin Belle”, Amanda huokaisi.

”Minä en ikinä käyttäydy tuolla tavoin”, Isabelle väitti.

”Etkö?” kysyin. ”Mitä sinä sitten teit tänä aamuna, kun et suostunut nousemaan sängystä ylös?”

”Ehkä joskus sitten”, Isabelle myönsi.

”Niinpä”, hymähdin. ”Ja kyllä Amandakin joskus kiukuttelee.”

”Enhän”, Amanda tokaisi. ”En varmasti.”

”Kaikki kiukuttelevat joskus”, sanoin. ”Ei sitä kannata edes kiistää, koska se on totuus. Belle, mitä otat aamupalaksi?”

”Muroja”, Isabelle totesi ykskantaan.

”Selvä”, sanoin, etsin tytölle kupin ja kaadoin siihen muroja ja maitoa. Isabelle itse etsi käsiinsä lusikan ja pääsi sitten vihdoin ja viimein syömään aamupalaa. Pian Bellakin ilmestyi huoneeseen kiukutteleva ja huutava Ellie sylissään.

”Tämä on tätä äitiyden ihanuutta”, Bella totesi. ”Ei Ellie ole tällä tavalla koskaan ennen käyttäytynyt. Kaikki on yhtäkkiä vain alkanut Remuksen paluun jälkeen.”

”Kaikki lapset kiukuttelevat ja temppuilevat joskus”, sanoin. ”Edes Ellie ei tee siinä tapauksessa poikkeusta.”

”Niin kai sitten”, Bella huokaisi. ”Ellie rakas, rauhoitu jo. Saat mekon päällesi sitten, kun on sen aika.”

”Tahtoo mekon nyt!” Ellie huusi.

Siinä samassa Remus ja Siriuskin melun havahduttamina saapuivat keittiöön.

”Mitä ihmettä... Ellie?” Remus kysyi.

Ellie vaikeni nähdessään isänsä ja katsoi tätä kyynelten täyttämin silmin.

”Äiti ei anna Ellien mekkoa”, Ellie valitti. ”Tahtoo mekon.”

”Mutta se menee ihan likaiseksi, jos nyt puet sen päällesi”, Remus sanoi. ”Saat sen sitten hieman lähempänä juhlia, eikö vain?”

”Joo”, Ellie nyökkäsi, ojensi käsiään kohti Remusta ja pääsi näin isänsä syliin.

”Remusta hän kyllä tottelee, mutta minua ei”, Bella sanoi minulle päätään puistellen. ”En ymmärrä tätä, en kerta kaikkiaan ymmärrä.”

”Kenties Ellie tahtoo nyt koetella sinua”, sanoin. ”Hän on kuitenkin viettänyt aikaansa lähinnä vain sinun kanssasi ja tavannut isänsä vasta muutama viikko sitten. Oikeastaan tämän ymmärtää melko helpostikin. Sinulle hänen on helpompi kiukutella.”

”Kai sinä sitten olet oikeassa”, Bella totesi. ”Taivaan kiitos, että Remus on olemassa. Enhän minä yksin enää pärjäisi tuon tytön kanssa.”

Ellie kuitenkin rauhoittui päästyään isänsä syliin, ja Isabellekin söi aamupalansa loppuun saakka ilman sen kummempia kiukutteluja. Lopulta pääsimme itse asiaan, nimittäin talon koristeluun ja juhliin valmistautumiseen. Kaikki vei oman aikansa ja oli parempi, että olimme jo ajoissa liikkeellä.

Kaiken keskeytti kuitenkin koputus ovelle.

”Amanda, mene avaamaan”, sanoin. ”Se on varmaankin Grace.”

Amanda meni. Hetken aikaa oli aivan hiljaista ja aloin jo ihmetellä, että mitä oikein tapahtui.

”Äitiii!” sitten kuului. ”Tule tänne!”

”Tulen kohta”, sanoin Siriukselle ja menin Amandan kutsumana eteiseen. Kun näin ovella seisovan miehen, mieleni olisi tehnyt lähinnä juosta pakoon, mutten kuitenkaan niin tehnyt vaan jatkoin matkaani ovelle, ainoastaan hieman vastahakoisempana. Amanda käännähti kannoillaan ja juoksi pois eteisestä, kun näki minun tulevan. ”Hei. Mitä sinä täällä teet?”

”Olen tehnyt päätökseni”, Sev kertoi.

”Minkä päätöksen?” hämmennyin alkuun, mutta muistin sitten, mitä olin käskenyt hänen tehdä. ”Aivan. Sev, nyt on huono hetki. Minulla on niin kiire koko ajan. Meillä on tänään juhlat. Minä ja Sirius... Me menemme naimisiin.”

Sevin ilme kertoi kaiken oleellisen, sen, ettei hän ollut lainkaan osannut odottaa tuon kaltaista uutista minun suustani. Sen, ettei hän ollut uskonut tuota asiaa koskaan tapahtuvaksi. Mutta nyt se tapahtui, ja siitä minä tahdoin pitää tiukasti kiinni. Kukaan ei veisi minulta häitäni.

”Vai naimisiin”, Sevin hymy oli kireä. ”No, onnea sitten. Minun täytyykin tästä varmaan sitten mennä. Anteeksi, että häiritsin.”

”Sev”, sanoin hiljaa, ja mies kohotti katseensa silmiini. ”Kerro päätöksesi.”

”Minä...” Sev epäröi. ”Minä en tahdo menettää tyttäriäni. Enkä minä tahtoisi myöskään menettää sinua, mutta... sinä menet tänään... naimisiin, joten... Minä tahtoisin niin kovasti tulevaisuudessakin tavata Amandaa ja Belleä.”

”Sinulla on oikeus siihen, olethan kuitenkin heidän isänsä”, sanoin. ”Mutta tämä on oikeasti huono hetki. Voimmeko jutella joku toinen päivä?”

”Hyvä on”, Sev lupasi.

”Minä laitan sinulle viestiä”, totesin. ”Jossakin vaiheessa häiden jälkeen.”

Sev nyökkäsi ja kääntyi sitten lähteäkseen.

”Sev”, sanoin hiljaa. Mies kääntyi katsomaan minua. ”Anteeksi, kun olin silloin niin ilkeä. Oli vain tapahtunut niin paljon, että ahdistuin ja streessaannuin suunnilleen kaikesta, enkä oikein osannut ajatella, mitä sanoin.”

”Kyllä minä sen tiedän”, Sev totesi. ”Ymmärsin sen jo silloin. Minä tunnen sinut paremmin kuin itse tiedätkään, Bethy. Opin tuntemaan sinut verrattain hyvin avioliittomme aikana.”

Sitten Sev lähti. Piha-aidan toisella puolen hän kaikkoontui räksähtäen. Hetkeen minä en osannut tehdä yhtikäs mitään, seisoin vain lamaantuneena paikoillani tuijottaen paikkaa, jossa Sev oli vielä joitakin sekunteja sitten seissyt. Vai oliko siitä kenties jo minuutteja? En tiennyt yhtään.
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 5/? ilmestynyt 3.2.
Kirjoitti: Natural - 03.02.2012 16:43:59
Whii, kiva luku oli!

Jee, Bethy ja Sirius menee naimisiin! Jeejee!
Ellie oli ihana, kun niin vaatimalla vaati mekkoaan. Ja koettele Bellan hermoja. Mutta onneksi Remus pelasti tilanteen :)

Ja Sevviestä minulla on kauhean ristiriitaiset tunteet: en tiedä oikein pidänkö vai enkö pidä hänestä. Tyhmä tunne, kun en tiedä.

Hmm... Tykkäsin tästä luvusta todella paljon ja odotan innolla itse häitä (jos ne nyt tulee tähän). Whii. Enempää en osaa sanoa :(
Odotan jatkoa innolla!

Kiittäen ja kumartaen,
Natte
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 5/? ilmestynyt 3.2.
Kirjoitti: Jahma - 04.02.2012 15:17:34
Sev parka -nyyh- se ainsaitsi kyllä ees vähä enemmän onnea elämäänsä.
mun sisällä käy kiivas kamppailu kumpi on ihanampi Sev vai Sirius  ;)
Hauska luku, pikkukakarat osaa kyllä vetää oikeista nauruista  :D

Jatkoa odotellen
J
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 5/? ilmestynyt 3.2.
Kirjoitti: Arion - 04.02.2012 18:24:13
Ihanaaa!!!! Sirius ja Bethy naimisiin!!!!! <33333

Severus parka, myönnän, mutta Sirius on ihanampi <333

Puuh, ei, tällä kertaa en itkenyt, mut silmät hieman vettyivät noiden vikojen sanojen jälkeen...

Jaaaa... noi pikkulapset ovat ihania <333 Ja Ellie ja Remus <33 ihana, ku Ellie tottelee <33

Ja jatkoo oottaes ;)
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 5/? ilmestynyt 3.2.
Kirjoitti: Hermione Granger - 05.02.2012 11:53:44
Ihania lukuja tänne ilmestynyt!!!

Kiva, kun on taas häät tulossa... Sirius sopiii Bethylle täydellisesti ja samoin Bethy hänelle.  ;) Vähän mietityttää, miten nyt käy tuon Sevin kanssa, mutta ei auta kuin odottaa uusia lukuja. Sev parka on varmasti aika katkera, kun ensin Lily meni naimisiin Jamesin kanssa ja nyt uusi (tai no, entinen) rakkaus nai Siriuksen, toisen vanhan vihamiehen... Mitenköhän Sev pärjää?

Pikkulapset olivat jälleen kerran todella suloisia, pidän heistä kaikista kovasti.  :)

Uutta lukua odotellessa,

Hermione
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 6/? ilmestynyt 24.2.
Kirjoitti: sennamiila - 24.02.2012 00:23:24
Natte: Ei kaikkea aina tarvitsekaan tietää. Mulla itselläni on myös kovin ristiriitainen suhtautuminen Seviin, koska periaatteessa hahmona pidän hänestä, mutta tässä ficissä hän muistuttaa minua eräästä henkilöstä, jota en tahtoisi muistaa.. Mutta no jaa, aivan sama. Ellie on söpö :)
Jahma: No joo, se kyllä on totta, että Sev ansaitsisi edes hieman onnea elämäänsä. Toki hän on tehnyt vääriä valintoja, mutta takuulla katuu niitä nyt. Hän kuitenkin tiedostaa, ettei Bethyä voi saada enää, koska tämä rakastaa Siriusta ja on menossa miehen kanssa jopa naimisiin :)
Anturajalka93: Hihi, totta kai se nyt on ihanaa, kun Sirius ja Bethy menee naimisiin. Häät on ihan kivoja juhlia. Ainakin ne muutamat, joissa itse olen ollut. Ja tokihan Ellie nyt Remusta tottelee - tyttöhän melkein palvoo isäänsä ;)
Hermione: Joo, taas häät. Olen kirjoittanut tähän ficciin jo kolmet häät - ja myös muuten kolme synnytystä. Hmm.. Mielenkiintoista. Se muuten on hyvinkin todennäköistä, että Sev on katkera kohtalostaan, mutta kun sille ei vain oikein voi mitään.. :)
Bea: No lol. Eiku... Siis joo, totta, Sev on vähän parka, kuten asian ilmaisit. Nyt kun Bethylläkin on vähän vapautuneempi olo niin hän ei ehkä tunne oloaan niin ahdistuneeksi Sevin lähellä ja voi taas viedä tytöt tapaamaan isäänsä :)

A/N: Pahoittelen, että edellisestä luvusta on ehtinyt kulua jopa kolme viikkoa ennen kuin tämän tänne sain. Ensin oli vain kahden viikon mittainen armoton blokki ja sen jälkeen kaikki wanhojentanssihumut, ettei kirjoittamaan oikein edes ehtinyt. Mutta nyt olen täällä taas uuden luvun kanssa. Seuraavasta luvustakaan en lupaa, että se tulee välttämättä ensi viikolla, mutta mahdollisimman pian yritän sen kirjoitetuksi saada. Pelottavaa muuten huomata, että Kerran lähestyy nyt loppuaan - kovin montaa lukua tähän tuskin on enää tulossa... :)
P.s. Lopussa olevat sanat kappaleesta Täävalssi - Neljänsuora feat. Suvi Teräsniska (http://www.youtube.com/watch?v=3crrJq2_wcI&feature=g-like&context=G2b5b502ALT0DZwQABAA). Kuunnelkaa se, on ihana kappale ja sopii mielestäni tähän lukuun oikeastaan paremmin kuin hyvin. Siis jos sen ajattelee sillain jännästi ;)




VI luku
Ei väsytä yhtäkään jalkaa



”Äiti ja Sirius ne yhteen soppii, huomenna viedään pussauskoppiin”, Amanda lallatteli hetkeä ennen häätilaisuuden alkua.

”Amanda”, Bella sanoi koettaen rauhoitella tyttöä. ”Voisitko mennä etsimään Ellien? Minun täytyy varmistaa, että hänellä on kaikki kunnossa.”

”Minä menen!” Isabelle kiljahti innoissaan ennen kuin kukaan ehti tehdä yhtikäs mitään ja riensi pois huoneesta.

”Etkä mene!” Amanda huusi. ”Minua pyydettiin hakemaan Ellie! Belle, minä menen, et sinä, senkin idiootti!”

Amanda juoksi siskonsa perään ja hetken kuluttua oleskeluhuoneen puolelta kuului kiukkuista huutoa, kolahdus ja Isabellen itkua. Huokaisin syvään, kävin sängylle istumaan ja painoin pääni käsieni varaan.

”Tämä päivä kuluttaa kaikkien hermot loppuun”, totesin. ”Ihmisten ei pitäisi mennä naimisiin, hääjuhlan järjestäminen aiheuttaa vain liikaa stressiä. Minä en jaksa tätä.”

”Minä menen katsomaan, onko Belle kunnossa”, Bella sanoi.

”Kiitos”, kuiskasin.

Vain hetkeä myöhemmin Bella palasi itkusta nikotteleva kummityttönsä sylissään. Hieman heidän jäljessään huoneeseen saapuivat käsi kädessä Amanda ja Ellie. Kohotin katseeni ja otin Isabellen syliini.

”Ei mitään hätää, kulta”, tyynnyttelin. ”Kaikki on hyvin. Mihin sinua sattuu?”

”Tähän”, Isabelle nyyhkäisi ja näytti ohimoaan, johon sitten hiljaa puhalsin. Amanda tuli luoksemme, tarttui pikkusiskoaan kädestä ja katsoi tätä katuvana.

”Anteeksi, että tönäisin”, Amanda sanoi.

”Ei se mitään”, Isabelle kuiskasi.

”Voi minun pikkuisiani”, hymähdin hiljaa, nostin Amandankin syliini ja suukotin kummankin tyttäreni päälakea. ”Laitetaanko teille nyt mekot päälle?”

”Joo!” tytöt innostuivat ja lähtivät juoksujalkaa hakemaan mekkojaan huoneestaan.

”Äiti, Elliekin tahtoo mekon”, Ellie totesi ja katsoi vetoavasti Bellaan.

”Sinä saatkin”, Bella sanoi. ”Käypä kysymässä, josko isi antaisi sen nyt sinulle.”

Riemusta kiljahdellen Ellie säntäsi tyttärieni perään. Käänsin katseeni Bellaan, jonka huulille oli kohonnut huvittunut hymy. Hänen kätensä kohosi haromaan takkuisia kiharoita ja ilme muuttui mietteliääksi. Ja aivan yhtäkkiä Bella käännähti minun puoleeni.

”Bethy, tunteekohan Ellie itsensä yksinäiseksi?” Bella kysyi.

”Yksinäiseksi?” hämmennyin. ”Mitä sinä oikein höpötät?”

”Niin”, Bella nyökytteli. ”Jos Ellie tuntee itsensä yksinäiseksi, kun hänellä ei oikein ole ketään ikäistään ystävää. Tai no... ovathan tietenkin Amanda ja Belle, mutta siis kotona. Kun hän on ainut lapsi. Mitähän Ellie mahtaisi tuumia pikkusiskosta tai -veljestä.”

”Bella, ei”, totesin. ”Sinä käskit minua muistuttamaan, kun Ellie syntyi, ettet aio hankkia enää yhtäkään lasta. Ellie nauttii saadessaan olla ainut lapsi, saadessaan olla kaiken huomion keskipiste kotonaan.”

”Niin kai sitten”, Bella myönsi. ”Minä vain ajattelin, että ehkä voisin sittenkin tahtoa vielä yhden lapsen...”

”Niin varmasti”, tokaisin. ”Ja siinä vaiheessa, kun raskauspahoinvointi alkaisi, katuisit tuota – puhumattakaan synnytyksestä.”

”Mutta kun saisin pienen lapsen käsivarsilleni...” Bella sanoi haaveksuvalla äänellä. Läimäisin häntä takaraivolle. ”Aih! Bethy, mitä sinä... Hyvä on, ansaitsin tuon. Olen jo ihan hiljaa, enkä hanki enää ainuttakaan lasta. Elliessäkin on jo liikaa vahtimista. Olen aivan varma, että hän osaa olla kahdessa paikassa yhtä aikaa, eikä hän edes tottele minua yhtikäs missään.”

”Sellaisia lapset ovat”, totesin. ”Luuletko, että Amanda tai Bellekään tottelevat? Sen voin nimittäin sanoa, että eivät. Ellie sentään tottelee Remusta.”

”Ja hyvä niin”, Bella sanoi. ”Muutenhan tyttö aiheuttaisi minua harmaita hiuksia, kun jatkuvasti saisi olla pelkäämässä, että missä hän sillä hetkellä mahtaakaan juoksennella. Nyt hän lähinnä pyörii vain Remuksen jaloissa.”

”No sittenhän sinäkin saat välillä levätä”, hymähdin.

”Niinpä”, Bella myönsi. ”Oikeastaan se on ihan hyvä asia. Tosin siinä vaiheessa, kun Ellie on erittäin väsynyt, kelpaa vain äidin syli. Ja minun syliini hän useana iltana viikossa nukahtaakin.”

”Eli teillä menee siis hyvin”, sanoin. ”Eikö vaan?”

”Kyllä”, Bella totesi. ”Tai oikeastaan paremmin kuin hyvin.”

”Äiti! Äiti!” kuului Amandan huuto, kun tyttö juoksi vauhdilla ja mekkoaan kantaen huoneeseen. ”Savannah heräsi.”

”No jo oli aikakin”, totesin. ”Bella, voitko auttaa tytöille päälle niin minä käyn syöttämässä Savannahin.”

”Tietenkin”, Bella lupasi. ”Mene vain.”

”Minä osaan jo pukea itsekin”, Amanda tokaisi.

”Tiedän sen”, hymähdin poistuessani huoneesta. ”Mutta Belle tarvitsee vielä apua.”

”Enkä tarvitse”, Isabelle kuulutti kauempaa. Tyttö tuli minua vastaan käytävässä.

”Belle rakas, älä laahaa mekkoasi pitkin lattioita”, pyysin. ”Se likaantuu. Ethän sinä halua yllesi likaista mekkoa, ethän?”

”En”, Isabelle totesi ja nosti mekkonsa ilmaan. ”Onko nyt hyvä?”

”On”, myönsin hymyillen. ”Nyt on todella hyvä. Kiitos, Belle.”

Savannahin kehto oli kannettu hopeaköynnöksin koristeltuun oleskeluhuoneeseen sen vuoksi, jos tyttö sattuisi nukahtamaan vihkiseremonian aikana. Kehdon laidan ylitse kurkotteli Ellie kutittaen sormellaan nuorimman tyttäreni vatsaa. Savannah kihersi riemuissaan. Kaiken tuoksinnassa Ellien vaaleanvihreä mekko oli jäänyt mytyksi lattialle.

”Kiitos, Ellie, että pidit huolta Savannahista”, sanoin kyykistyessäni kehdon viereen. ”Mutta menepä nyt, äiti varmaan jo odottaa, että saisi pukea sinut ihanaan mekkoosi.”

Ellie nyökkäsi innokkaasti, väläytti minulle leveän, suloisen hymyn, noukki mekkonsa lattialta ja katosi sitten käytävään. Minä puolestani nostin Savannahin syliini. Pienen tytön sormet kiertyivät tiukasti hiusteni ympärille ja sitten pieni nyrkki löysi tiensä suuhun.

”Älä syö hiuksiani, rakas”, huokaisin hiljaa. ”Eivät ne maistu edes hyvältä. Mitä jos söisit jotakin oikeaa ruokaa ennen juhlia?”


**


Musiikin hitaat ensitahdit kaikuivat korviini. Istuin hieman väsyneenä tuolillani Siriuksen vieressä. Päivä oli ollut pitkä ja juhlat jatkuivat vielä pitkälle yöhön, lapset oli kaikki viety nukkumaan muutama tunti sitten ja tilanne oli huomattavasti rauhoittunut, kun ei jaloissa enää pyörinyt viittä alle seitsenvuotiasta.

”Saanko luvan?” kuului kysymys edestäni.

Kohotin katseeni Luciuksen teräksenharmaisiin silmiin. Nyökkäsin ja seurasin miestä tanssilattialle, jossa aloimme hiljakseen pyörähdellä musiikin tahdissa. Luciuksen kädet ohjasivat minua itsevarmasti, mutta olivat kuitenkin minulle vieraat. Eikä se ollut ihmekään, sillä Siriuksen kädet olivat minulle ne oikeat, hänen käsivarsillaan tunsin oloni turvalliseksi.

”Näytät väsyneeltä”, Lucius sanoi.

”Minä olenkin”, totesin. ”Tämä päivä on todella vaatinut veronsa. Olen valvonut tällä hetkellä lähestulkoon kaksikymmentä tuntia, ja on ollut niin paljon kaikkea.”

”Ei siis ihmekään, että olet väsynyt”, Lucius hymähti. ”Kai sinä kuitenkin vielä hetken aikaa pystyssä pysyt?”

”Ehkä”, sanoin. ”Jos en niin joku saa sitten luvan kantaa minut nukkumaan.”

”Eiköhän Sirius sinut kiinni siinä vaiheessa nappaa”, Lucius totesi.

”Toivottavasti ainakin”, naurahdin.

Jonkin ajan kuluttua kappale loppui, ja Lucius johdatti minut takaisin paikalleni. Vain hetkeä myöhemmin Bella ja Remus tulivat luokseni.

”Me lähdemme nyt”, Remus sanoi. ”Bella nukahtaa kohta pystyyn. Haemme vain Ellien. Kiitos ja onnea teille vielä kerran.”

”Kiitos vain itsellenne”, sanoin. ”Sirius, Bella ja Remus ovat lähdössä.”

Hiljaisuus.

”Sirius?” kysyin ja käännyin miehen puoleen. Tämän pää oli kuitenkin nuokahtanut rintaa vasten ja hän näytti nukkuvan. ”Sirius, nyt ylös siitä.”

Ravistelin miehen hereille. Hän nosti pöllämystyneenä päätään.

”Mitä?” Sirius kysyi.

”Bella ja Remus ovat lähdössä”, sanoin. ”Sirius, oletko sinä humalassa? Kuinka paljon sinä oikein joit?”

”En minä kovin paljoa...” Sirius haukotteli ja nousi seisomaan. ”Kiitos, Remus ja Bella. Kiitos kaikesta. Ja suurkiitokset loistavalle bestmanilleni.”

”Onnea sinulle, Anturajalka”, Remus hymähti. ”Jo oli sinunkin aika asettua aloillesi.”

”Ja onnea sinulle, Bethy”, Bella sanoi. ”Sibylla oli silloin aivan oikeassa, kaikki on nyt kääntynyt parhain päin, eikö vain?”

”Niin”, sanoin hieman hajamielisenä. ”Niinhän se taitaa olla.”

Päässäni tiesin asian kuitenkin paljon paremmin. Kaikki ei ollut vielä hyvin, oli vielä yksi asia, mikä mieltäni painoi ja tahdoin hoitaa sen pois alta pikimmiten. Minun täytyi selvittää asiat perinpohjin kahden ensimmäisen tyttäreni isän kanssa. Minun täytyi saada selvyys kaikkeen.

”Mekin lähdemme tästä Bethyn kanssa”, Sirius totesin ja kaappasi minut käsivarsilleen. Hän koetti suudella minua, mutta käänsin hänelle poskeni.

”Sinä haiset viinalle”, totesin. ”Saat suudella minua vain poskelle.”

”Hyvä on, neiti nirppanokka”, Sirius sanoi.

”Se on rouva nykyään”, huomautin.

”Olkoon mikä on”, Sirius totesi ja painoi suukon poskelleni. ”Minun sinä olet nyt joka tapauksessa. Aina ja ikuisesti.”

”Niin sinäkin minun”, sanoin. ”Turha siis kuvitellakaan juoksevasi vieraissa. Ja tästä lähtien minä kyllä vahdin tuota sinun juomistasi.”

”En minä juo kovin usein, enkä kovin paljoa”, Sirius sanoi ja katsoi minua kuin pahanteosta kiinnijäänyt pikkupoika.

”Hassu”, naurahdin. ”Nyt mennään. Kiitos kaikille ja nähdään taas joskus.”

Onnitteluja sateli vielä niiltä muutamilta ihmisiltä, jotka paikalla sattuivat olemaan. Sirius kantoi minut suoraa päätä makuuhuoneeseemme, jossa laski sängylle istumaan ja painoi suudelman huulilleni ennen kuin ehdin häntä estää.

”Hei!” huudahdin.

”Minulla oli oikeus tehdä se, sillä olen sinun miehesi”, Sirius totesi. ”Ja koska rakastan sinua.”

”Minäkin sinua”, virnistin.


Ota lujasti kiinni niin tanssitaan,
yks eteen, kaks taa tai paikallaankin pyöriä voidaan
Ei tärkeää oo kanssasi suunta tai määränpää
Saat mua niin kuin sokeaa kuljettaa,
voin kantaa sua, jos vauhti uuvuttaa
Otan jalkoihin rytmin sun sydämestä,
lue karttaa mun kämmenestä
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 6/? ilmestynyt 24.2.
Kirjoitti: Lumille - 24.02.2012 23:23:38
Hah, kerran-maraton! Oon loistava!!! no okei, en ole, ruudulta lukeminen ja lukemiseen keskittyminen on oikeasti yllättävän vaikeaa. Mutta mä yritin parhaani :) Hihii, vähän ihanaa, ihanat häät ja kaikkea. ja mä voin kuvitella miten lucius koomaa tuolla hih hii tai ehkä en. mulla tulee siitä mieleen meijän kisuli, jolla on hyvin hyvin pienet alahampaat ja se juoksentelee seiniä päin. en mä tiedä miksi, mä en koskaan pääse siitä mielikuvasta eroon. Musta tuntuu joskus, että sillä on höyhenpeite.

Ja toi kappale oli tosi ihana. Ja kaikki oli ihanaa. Mä oon pahoillani jos sä odotit jotain oikeasti kivaa kommenttia mutta mä olen vähän keskittymiskyvytön. Oli tosi kivaa lukea kerrania taas, oot mahtava ja kiiiiiitos!
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 6/? ilmestynyt 24.2.
Kirjoitti: Arion - 27.02.2012 14:42:05
Äääääähhhh!!! Ihanaaaaaa!!!!!! Amanda ja Belle ovat ihania lapsia!!!!!!! Ja toi Sirius tossa lopussa!!! Aivan ihana!!!!

”Minä menen!” Isabelle kiljahti innoissaan ennen kuin kukaan ehti tehdä yhtikäs mitään ja riensi pois huoneesta.

”Etkä mene!” Amanda huusi. ”Minua pyydettiin hakemaan Ellie! Belle, minä menen, et sinä, senkin idiootti!”

Amanda juoksi siskonsa perään ja hetken kuluttua oleskeluhuoneen puolelta kuului kiukkuista huutoa, kolahdus ja Isabellen itkua. Huokaisin syvään, kävin sängylle istumaan ja painoin pääni käsieni varaan.
Amanda ja Belle <3

”Ei mitään hätää, kulta”, tyynnyttelin. ”Kaikki on hyvin. Mihin sinua sattuu?”

”Tähän”, Isabelle nyyhkäisi ja näytti ohimoaan, johon sitten hiljaa puhalsin. Amanda tuli luoksemme, tarttui pikkusiskoaan kädestä ja katsoi tätä katuvana.

”Anteeksi, että tönäisin”, Amanda sanoi.

”Ei se mitään”, Isabelle kuiskasi.

”Voi minun pikkuisiani”, hymähdin hiljaa, nostin Amandankin syliini ja suukotin kummankin tyttäreni päälakea. ”Laitetaanko teille nyt mekot päälle?”

”Joo!” tytöt innostuivat ja lähtivät juoksujalkaa hakemaan mekkojaan huoneestaan.
Amanda ja Belle taas <33 aivan ihanat veitikat!

”Belle rakas, älä laahaa mekkoasi pitkin lattioita”, pyysin. ”Se likaantuu. Ethän sinä halua yllesi likaista mekkoa, ethän?”

”En”, Isabelle totesi ja nosti mekkonsa ilmaan. ”Onko nyt hyvä?”
Toiki oli ihana Belle <33 (vaik Amandast pidän vähän enemmä, pakko myöntää)

”Kiitos vain itsellenne”, sanoin. ”Sirius, Bella ja Remus ovat lähdössä.”

Hiljaisuus.

”Sirius?” kysyin ja käännyin miehen puoleen. Tämän pää oli kuitenkin nuokahtanut rintaa vasten ja hän näytti nukkuvan. ”Sirius, nyt ylös siitä.”

Ravistelin miehen hereille. Hän nosti pöllämystyneenä päätään.

”Mitä?” Sirius kysyi.

”Bella ja Remus ovat lähdössä”, sanoin. ”Sirius, oletko sinä humalassa? Kuinka paljon sinä oikein joit?”

”En minä kovin paljoa...” Sirius haukotteli ja nousi seisomaan. ”Kiitos, Remus ja Bella. Kiitos kaikesta. Ja suurkiitokset loistavalle bestmanilleni.”

”Onnea sinulle, Anturajalka”, Remus hymähti. ”Jo oli sinunkin aika asettua aloillesi.”
Ah!!! Ihana Sirius <3333

”En minä juo kovin usein, enkä kovin paljoa”, Sirius sanoi ja katsoi minua kuin pahanteosta kiinnijäänyt pikkupoika.
Perus Siriusta :DDD <33

”Minulla oli oikeus tehdä se, sillä olen sinun miehesi”, Sirius totesi. ”Ja koska rakastan sinua.”
:DD ihana Sirius!

ja joo, sori toi ihanan iso määrä lainauksia :DD

Jatkoo oottelen!
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 6/? ilmestynyt 24.2.
Kirjoitti: Natural - 01.03.2012 20:27:46
Oijj, tämä luku oli todella ihana! Tykkäsin!

Ja hei, koin juuri ahaa -elämyksen: Bethy on nykyään Rouva Musta :D

Oi, noi lapset oli ihania, samoin Sirius :D Tykkäsin kaikista ihan kamalasti!
Apua, en teidä mitä pitäisi sanoa. No, joka tapauksessa tykkäsin tästä niin paljon ja kovin.

Kiittäen ja kumartaen,
Natte, joka lähtee potemaan tästä kamalaa nuhaa
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 6/? ilmestynyt 24.2.
Kirjoitti: Jahma - 04.03.2012 11:29:53
Ihana luku, hauskaa pikkutyttöjen kisailua!
Lainaus
”Jos Ellie tuntee itsensä yksinäiseksi, kun hänellä ei oikein ole ketään ikäistään ystävää. Tai no... ovathan tietenkin Amanda ja Belle, mutta siis kotona. Kun hän on ainut lapsi. Mitähän Ellie mahtaisi tuumia pikkusiskosta tai -veljestä.”
Remus on selvästi saanut Bellan sekaisin :D
Lainaus
Sirius kantoi minut suoraa päätä makuuhuoneeseemme, jossa laski sängylle istumaan ja painoi suudelman huulilleni ennen kuin ehdin häntä estää.

”Hei!” huudahdin.

”Minulla oli oikeus tehdä se, sillä olen sinun miehesi”, Sirius totesi. ”Ja koska rakastan sinua.”
Kaikki söpöt miehet on kans tollasia Casanovia!

Kiittäen
J
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 7/? ilmestynyt 23.3.
Kirjoitti: sennamiila - 23.03.2012 11:03:10
Silli: Aaw, olet ihana. Joskus on ihan okei olla keskittymiskyvytön. Mä olen sitä koulussa aika usein, koska en nykyään osaa enää työksennellä melun keskellä... Ja hih, Kerran-maraton :)
Anturajalka93: Lapset on ihania. Ja niin on kyllä Siriuskin :)
Natte: Joo, ahaa-elämykset on kivoja ;)
Jahma: No joo-o, Bella todellakin on mennyt sekaisin Remuksen paluusta. Mutta enpä usko, että vaikka hän kuinka paljon rakastaisi Remusta, suostuisi kokemaan toista synnytystä ;)
Bea: No niin olet, niinhän sä olet (melkeen) aina, lol. Äläkä sekoile siellä - tai retkahda Luciukseen. Tai no, siitä vaan, en sano mitään... :)

A/N: Okei, nyt olen ihan tosi tosi tosi pahoillani, että uuden luvun kanssa on mennyt näinkin kauan kuin... neljä viikkoa. Elämä osaa vain nyt olla niin hektistä ja kiusallinen Kerran-blokkikin kehtaa vielä vaivata. Mutta nyt uusi luku on kuitenkin valmis ja senna is back! Jei! Joten en kiusaa teitä tämän enempää vaan päästän lukemaan. Olkaapa hyvät :)




VII luku
Kun olet lähelläni juuri näin



Seuraavana aamuna Amanda ja Isabelle riensivät jo aikaisin herättämään meitä. Raotin väsyneenä silmiäni kuullessani tytärteni riemunkiljahdukset heidän rientäessään minun ja Siriuksen huoneeseen ja hypätessään sänkyymme.

”Huomenta, äiti”, Amanda sanoi. ”Huomenta, Sirius.”

”Huomenta, lapset”, haukottelin ja nousin käsiäni kattoa kohden venytellen istumaan. ”Nukuitteko hyvin?”

”Joo!” Isabelle hihkaisi. ”Unessa tanssin prinsessamekossa Amandan kanssa ja -”

”- minä lensin luudalla Tylypahkaan”, Amanda selitti Isabellen päälle. ”Ja Dora oli siellä -”

”- sitten siellä oli prinssejä, jotka eivät osanneet tanssia -”

”- menin luihuiseen Dracon kanssa -”

”- minä opetin heille kaiken tarpeellisen -”

”- opiskelin muodonmuutoksia ja liemiä ja pimeyden voimilta suojautumista ja -”

”Rauha, tytöt, rauha”, hymähdin. ”Eihän teistä kukaan ota selkoa, kun selitätte samaan aikaan. Jospa nyt kertoisitte kumpikin erikseen, mitä unta näitte.”

”Minä ensin”, Isabelle totesi.

”Ei vaan minä”, Amanda sanoi. ”Minä olen vanhempi, joten minä saan olla ensimmäinen.”

”Etpäs saa”, Isabelle väitti vastaan. ”Äiti, sano Amandalle, että minä olen ensimmäinen. Minä haluan. Äiti, minä -”

Isabelle hiljeni, kun Savannah alkoi hermostuneena äännellä kehdossaan. Nousin ylös ja kävin hakemassa nuorimmaiseni. Savannah vaikenikin päästessään syliin, tytön suu vetäytyi aurinkoiseen hymyyn.

”Typerää...” Isabelle mutisi ja katsoi meitä ärtyneenä alta tummien kulmiensa.

”Mikä?” Amanda kysyi.

”Minä räjäytän äidin ja Savannahin raketilla kuuhun”, Isabelle uhkasi.

”Jos et kuitenkaan”, sanoin. ”Sittenhän sinulla ei ole enää äitiä eikä pikkusiskoa ja joudut asumaan vain Amandan ja Siriuksen kanssa.”

Isabelle vilkaisi hämillään isosiskoaan ja sitten peiton alle piiloutunutta isäpuoltaan. Sitten tyttö käänsi katseensa minuun. Tummat silmät olivat levällään ja suu hieman hämmentyneenä raottunut.

”Minä kyllä haen teidät takaisin sitten, kun tulee ikävä”, Isabelle lupasi.

”Et sinä saa äitiä ja Savannahia minnekään kuuhun räjäyttää”, Amanda sanoi. ”Minä en halua, että he lähtevät yhtään minnekään. Enkä minä halua asua pelkästään sinun ja Siriuksen kanssa. Etenkään Siriuksen.”

Oman nimensä kuullessaan Sirius veti peiton pois päänsä päältä ja kohottautui katsomaan tyttöä.

”Mikä vika minussa on?” Sirius kysyi.

”Se, ettet sinä anna tehdä mitään kivaa”, Amanda tokaisi.

”Kuten?” Sirius kysyi.

”Kuten valvoa pitkään tai syödä spagettia”, Amanda sanoi. ”Sinä et osaa edes keittää spagettia, mutta äiti osaa. Sen takia minä tahdon pitää äidin täällä. Ja Savannahin myös, koska Savannah on kiva pikkusisko – toisin kuin Belle.”

”Ai miten niin minä en ole kiva?” Isabelle tivasi.

”Koska sinä vain riehut ja kiukuttelet koko ajan”, Amanda totesi. ”Ja Savannah hymyilee kiltisti, joten hän on paljon kivempi.”

”Minä olen kivempi!” Isabelle huusi. ”Savannah on vain kuolaava vauva!”

Tuota nahistelua olisi jatkunut ties miten kauan, ellei Sirius olisi sillä hetkellä noussut ylös ja todennut, että Isabelle oli takuulla aivan yhtä kiva pikkusisko kuin Savannah, mutta vain erilainen luonteeltaan. Se veti tytön hetkeksi aikaa hieman hiljaiseksi.

”Ja Sirius on yhtä kiva isä kuin meidän oikea isä, mutta vain erilainen luonteeltaan”, Isabelle tuumasi. ”Sirius on sellainen rohkea ja kiva ja kiltti nallekarhu.”

”Nallekarhu?” Sirius hämmentyi. ”En minä halua olla mikään nallekarhu.”

”Olet silti”, Isabelle päätti.

”Bethy, en minä halua olla nallekarhu”, Sirius sanoi.

”Minun nallekarhuni”, hymyilin ja painoi kevyen suudelman miehen huulille. ”Huomenta, mieheni.”

”Huomenta, vaimoni”, Sirius totesi. ”En halua silti olla nallekarhu.”

”Nallekarhu, nallekarhu, nallekarhu...” Amanda ja Isabelle alkoivat yhteen ääneen lallatella. Savannahkin yritti riemunkiljahduksin yhtyä isosiskojensa ilonpitoon. Lallattelu kuitenkin sai päätöksensä, kun Sirius kahmaisi molemmat tytöt syliinsä ja kutitti heitä kyljistä. Kiemurrellessaan irti sekä Amanda että Isabelle putosivat heleän naurun säestäminä lattialle.

”Lapset”, hymähdin. ”Eiköhän mennä aamupalalle. Minulla ainakin on nälkä.”

”Niin minullakin!” Amanda ilmoitti.

”Ja minulla!” Isabelle huudahti.

”Minulla myös”, Sirius sanoi. ”Mennäänpä siis.”


**


”Ja titten täältä tulee ito, paha ankeuttaja, joka ylittää lyödä niitä ja -”

”Ei ankeuttajat osaa lyödä.”

”Tämä osaa. Vai mitä, äiti?”

Bella kääntyi tyttärensä puoleen. Ellie leikki lattialla Amandan ja Isabellen kanssa leluilla, jotka keskimmäinen tyttäreni oli saanut syntymäpäivälahjaksi noin kuukautta takaperin. Pieni tyttö katsoi äitään vaativasti huulet mutrussa.

”Tietenkin osaa, rakas”, Bella sanoi.

”Bella”, Isabelle totesi vakavana. ”Minä olen aivan varma, etteivät ankeuttajat osaa lyödä.”

”Mutta jos tuo ankeuttaja onkin poikkeus?” Bella ehdotti.

”Typerää...” Isabelle tokaisi. ”Mutta oikeat ankeuttajat eivät lyö, eivät varmasti. Sirius!”

Kuullessaan nimensä mainittavan Sirius keskeytti hetkeksi jutustelunsa Remuksen kanssa. Hän kohtasi hieman hämillään Isabellen päättäväisen katseen.

”Mitä nyt?” Sirius kysyi. ”Et kai sinä vain aio purra minua?”

”Tyhmä Sirius”, Isabelle naurahti. ”En minä sinua pure. Mutta lyövätkö oikeat ankeuttajat?”

”Ankeuttajatko?” Sirius varmisti. Isabelle nyökkäsi. ”Eivät ne lyö. Ne vain vievät kaiken ilon elämästä.”

”Miten?” Isabelle kysyi silmät suurina ja riensi Siriuksen jalkoihin. ”Kerro, Sirius. Kerro lisää ankeuttajista.”

”En minä voi”, Sirius sanoi. ”Sinä näkisit niistä muuten pahoja unia.”

”Ei se haittaa”, Isabelle totesi.

”Ei se ehkä nyt haittaa, mutta sitten haittaisi”, Sirius sanoi. ”Sitäpaitsi äitisi ei pitäisi siitä.”

”Tylsää!” Isabelle julisti.

”Belle, tule takaisin leikkimään”, Amanda pyysi. ”Tämä jäi kesken, kun sinä aloit kysellä ankeuttajista.”

”Tullaan, tullaan”, Isabelle huokaisi ja laahusti takaisin toisten luo. ”Mutta oikeat ankeuttajat eivät lyö. Tuo ankeuttaja voi nyt kuitenkin lyödä, koska se ei ole oikea.”

”Jos se olisi oikea, täällä tuskin olisi kovinkaan kivaa”, Amanda totesi.

”Ei varmastikaan”, sanoin. ”Mitä mieltä olet, Bella?”

”Siinä vaiheessa, kun minä näkisin ankeuttajan vaikka kaukaakin”, Bella sanoi, ”juoksisin karkuun niin nopeasti kuin vain voisin. Minä olen saanut niistä tarpeekseni yhdelle elämälle. Sellaisia ei pitäisi edes olla olemassa.”

”Olen samaa mieltä”, Sirius totesi.

”Niin minäkin”, sanoin. ”Kamalampia olentoja ei oikeasti voi olla koko maailmankaikkeudessa.”

”Kuinka nämä voivat pelastua ankeuttajalta?” Isabelle kysyi.

”Kun täältä tulee super-Savannah ja pelastaa kaikki”, Sirius sanoi. Hän nosti sylissään olleen Savannahin korkealle ilmaan ja vei tämän toisten lasten keskelle. Tytöt nauroivat kaikki, kun Savannah nappasi lattialta leikkiankeuttajan käteensä ja työnsi sen pään suuhunsa.

”Hyvä, Savannah!” Amanda riemastui. ”Päästiinpä siitäkin eroon.”

”Tavannah on kiva”, Ellie sanoi. ”Äiti, näitkö tinä, kun Tavannah pelatti meidät ankeuttajalta?”

”Näin, kultaseni”, Bella hymyili. ”Kyllä minä näin. Savannah on kyllä tosi rohkea.”

”Niin on”, Ellie nyökytteli. ”Ellie ei oliti utkaltanut.”

”Etkö?” Remus epäili. ”Minusta kun tuntuu, että sinä olet aina niin rohkea tyttö.”

”Mutta Ellie pelkää ankeuttajia”, Ellie sanoi. ”Ne tekee pahaa kaikille. Ellie ei tykkää niittä, ei yhtään.”

”Ei niistä kukaan pidä”, Remus sanoi.

”Minäkin vihaan niitä ylitse kaiken”, Bella totesi. ”Ei siinä mitään pahaa ole, että pelkää niitä. Se on aivan normaalia.”

Ellie nyökkäsi juhlallisesti.

”Mutta tuota ankeuttajaa Ellie ei pelkää. Tavannah pelatti kaikki. Tavannah on tankali.”

Ellie kumartui nuorimman tyttäreni puoleen ja suukotti tätä poskelle. Savannah katsoi toista hetken aikaa aivan hämillään tapahtuneesta, mutta veti sitten suunsa aurinkoiseen hymyyn, hymyyn, joka sulattaisi paatuneimmankin sydämen.

Se innostutti Amandan ja Isabellenkin suukottamaan pikkusiskoaan kaikkialle. Päälaelle, poskille, selkään, käsiin, jalkapohjiin... Savannah kiemurteli ja nauroi riemastuneena saamastaan huomiosta. Lasten ilo sai kaikki muutkin nauramaan, ja lopulta me kaikki olimme pitkällämme lattialla.

”Minä tiedän yhden, kenelle en ole vielä antanut suukkoa”, totesin. ”Nimittäin tälle.”

Painoin suukon vieressäni olevan Bellan poskelle.

”Hei, äläpä yritä viedä minun vaimoani”, Remus sanoi, kaappasi Bellan syleilyynsä ja suukotti naista. ”Tämä on minun, ei saa koskea.”

”Kyllä saa”, Bella nauroi. ”En minä sinua nyt Bethyn takia jättäisi. Me olemme vain ystäviä, ellet sitä ole sattunut vielä huomaamaan.”

”Enkä minä edes päästäisi Bethyä menemään”, Sirius sanoi.

”Enkä minä”, Isabelle tokaisi. ”Minun äitiä ei vie kukaan. Paitsi Sirius.”
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 7/? ilmestynyt 23.3.
Kirjoitti: Jahma - 23.03.2012 17:09:06
Awwwssss....
Lainaus
”Se, ettet sinä anna tehdä mitään kivaa”, Amanda tokaisi.

”Kuten?” Sirius kysyi.

”Kuten valvoa pitkään tai syödä spagettia”, Amanda sanoi. ”Sinä et osaa edes keittää spagettia, mutta äiti osaa. Sen takia minä tahdon pitää äidin täällä. Ja Savannahin myös, koska Savannah on kiva pikkusisko – toisin kuin Belle.”
Ilonsa kullaki, nam spagettia  :D

Lainaus
”Tavannah on kiva”, Ellie sanoi. ”Äiti, näitkö tinä, kun Tavannah pelatti meidät ankeuttajalta?”
Ihanat pikkulapset!

Hyvin kirjoitettu ja hauska luku jälleen kerran

Kiittäen

J
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 7/? ilmestynyt 23.3.
Kirjoitti: Natural - 25.03.2012 00:46:14
Awww! Tämä luku oli aivan supersuloinen. Varsinkin tuo alku. Aww, minun aivot suli lattialle!
Rakastuin tähän lukuun ihan kokonaan. Sirius oli tosi suloinen tuossa alussa. Ja samoin lapset. Ja kaikki oli aivan älyttömäs suloisia :D Ääh, rakastan tätä sarjaa!

Lainaus
”Nallekarhu?” Sirius hämmentyi. ”En minä halua olla mikään nallekarhu.”

”Olet silti”, Isabelle päätti.

”Bethy, en minä halua olla nallekarhu”, Sirius sanoi.
aww

Lainaus
”Minä räjäytän äidin ja Savannahin raketilla kuuhun”, Isabelle uhkasi.

”Jos et kuitenkaan”, sanoin. ”Sittenhän sinulla ei ole enää äitiä eikä pikkusiskoa ja joudut asumaan vain Amandan ja Siriuksen kanssa.”

Isabelle vilkaisi hämillään isosiskoaan ja sitten peiton alle piiloutunutta isäpuoltaan. Sitten tyttö käänsi katseensa minuun. Tummat silmät olivat levällään ja suu hieman hämmentyneenä raottunut.

”Minä kyllä haen teidät takaisin sitten, kun tulee ikävä”, Isabelle lupasi.
Hih, Belle on ihan hassu :D

Lainaus
Ja Sirius on yhtä kiva isä kuin meidän oikea isä, mutta vain erilainen luonteeltaan”, Isabelle tuumasi. ”Sirius on sellainen rohkea ja kiva ja kiltti nallekarhu.”

”Nallekarhu?” Sirius hämmentyi. ”En minä halua olla mikään nallekarhu.”

”Olet silti”, Isabelle päätti.

”Bethy, en minä halua olla nallekarhu”, Sirius sanoi.

”Minun nallekarhuni”, hymyilin ja painoi kevyen suudelman miehen huulille. ”Huomenta, mieheni.”

”Huomenta, vaimoni”, Sirius totesi. ”En halua silti olla nallekarhu.”
Hih, tykkäsin ;)

Lainaus
”Minun äitiä ei vie kukaan. Paitsi Sirius.”
No awww :)

Anteeksi tämä rikollisen suuri lainailu, mutta kun rakastuin! :D
Kiitos tästä luvusta, tykkäsin ihan kamalasti!

Kiittäen ja kumartaen,
Natte
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 7/? ilmestynyt 23.3.
Kirjoitti: Arion - 26.03.2012 17:30:17
Äääähhh!!!!! Mun tekis mieli lainata koko sun tarinas ja kommata sinne väliin jotain, joten ehkä en lainaa mitään - se ku on nii hyvä luku (toisaalta melkein kaikki sun tekemät luvut ovat mahtavia :) )

Mut Sirius <33333 ihanan paljon Siriusta tässä luvussa, alussa nallekarhut ja muut ja tossa lopussakin ankeuttaja-Savannah-juttu xDD

Jaaaa... mistä lähtien Amanda ei oo pitänyt enää Siriuksen puolia? :o Ennen se oli aivan hullun, tai no ei nyt ihan hullun, mut kumminki, puolustamassa Siriusta, ja nyt Isabelle taas on puolustamassa Siriusta :o tai ei siinä mitää pahaa oo, mä rakastan noita lapsii, ku ne haluu suojella vanhempiaan tai lähetellä niitä kuuhun. Se lähinnä ehk, ku oon pitäny Amandasta eniten, nii kai mä haluun jonku isä/lapsi suhteen Sirius/Amandalle ;)

mutta jatkoa ehdottomasti oottaessa! <3
Otsikko: Vs: Kerran [K13] osa 7/7, luku 7/? ilmestynyt 23.3.
Kirjoitti: Hermione Granger - 10.04.2012 18:04:41
Taas kerran kaksi ihanaa lukua! Olet todellakin uskomattoman taitava kirjoittaja, sennamiila.

Sirius ja Bethy sai toisensa ja kaikki on hyvin. Lapset on söpöjä ja hauskoja. Sev saattaa tietty aiheuttaa jotakin harmia, mutta juuri nyt kaikki vaikuttaa olevan aikas hyvin...

En ala lainailemaan tuolta tekstistä mitään, koska loistavasti/ihanasti/jne. kirjoitettuja kohti oli yksinkertaisesti niin paljon.

Pyydän anteeksi lyhyttä kommenttiani.  ;)

Hermione
Otsikko: Vs: Kerran [K13] VALMIS (osa 7/7, luku 8/8) ilmestynyt 20.4.
Kirjoitti: sennamiila - 20.04.2012 20:19:13
Jahma: Joo, spagetti on kyllä hyvää. Ja hei, kiitoksia :)
Bea: Jos mä olisi Sirius, en mäkään haluis olla mikään nallekarhu. Ellie tuossa luvussa oli... odotas hetki, suoritan pikaisen laskutoimituksen. Hieman vajaa kaksivuotias :)
Natte: Hei, arvaa mitä? Nappasin ton Bellen kommentin äidin ja pikkusiskon räjäyttämisestä raketilla kuuhun mun serkun nelivuotiaalta tyttäreltä, joka uhkasi räjäyttää äitinsä ja pikkuveljensä raketilla kuuhun ja hakea pois sitten, kun tulee ikävä. Mun mielestä se sopi niin loistavasti Bellen suuhun ;)
Anturajalka93: Amandalla on vaihe, missä se ei enää pidä Siriuksen puolia. Neiti alkaa selvästikin itsenäistyä. Mutta kyllä Amanda edelleen pitää Siriuksesta ihan äärettömän paljon :)
Hermione: En osaa oikein muuta sanoa tuohon kommenttiisi kuin että kiitos :)

A/N: Okei, nyt järkytän teitä, koska en ole varoittanut tästä etukäteen - Kerran vetelee nyt viimeistä lukuaan. Tämän viimeisen luvun/epilogin jälkeen ei tule enää mitään. Tahdon kiittää kaikkia lukijoita, jotka ovat vaikeinakin aikoina saaneet minut jaksamaan tämän kanssa, erityisesti kiitän puumerkkinsä jättäneitä ihanuuksia, olette mahtavia. Olen viettänyt ihanat puolitoista vuotta kirjoittaen Kerrania. Minulla on ollut hauskaa, olen nauranut, olen itkenyt, olen jopa onnistunut nostamaan vihakäyräni huippulukemiin. Yhtä kaikki, Kerranin kirjoittaminen on ollut minulle mahtava kokemus ja siitä saan vain kiittä teitä, rakkaat lukijani. Ilman teitä ei olisi myöskään Kerrania. Kiitos ♥




VIII luku
Kaikki on nyt päivänselvää – melkein



”Sirius?”

Kuinka saattoi olla mahdollista, että aikuinen mies katosi? Ei mitenkään. Kuinka oli mahdollista kadottaa oma miehensä? Ei mitenkään. Tai... ehkä jotenkin. Joka tapauksessa niin oli nyt käynyt. Ainakin niin minä luulin siihen saakka, kunnes Sirius ilmestyi takaovesta eteeni säikäyttäen minut lähestulkoon hengiltä.

”Siinähän sinä olet”, sanoin. ”Minun pääni on aivan sekaisin. Minun täytyy... on pakko... tehdä jotakin?”

”Mitä sitten?” Sirius kysyi.

”Ottaa yhteyttä Seviin”, totesin. ”Tiedän, ettet pidä ajatuksesta, mutta minun on aivan pakko. Hän on kuitenkin Amandan ja Bellen isä. Vaikkei hänellä olekaan enää elatusvelvollisuutta, koska olemme naimisissa niin -”

”Rauha, Bethy, rauha”, Sirius tyynytteli. ”Tiedätkö lainkaan, miltä tuo, mitä äsken sanoit, oikein kuulosti?”

”No?” epäröin.

”Siltä, että olisit naimisissa Ruikulin kanssa”, Sirius totesi.

”Olen tosissani”, sanoin.

”Tietenkin sinä olet”, Sirius sanoi. ”En minä sitä epäilekään. Ja jos sinusta siltä tuntuu niin menet sitten tapaamaan häntä. Tosin minä en sitten tiedä -”

”Minun on pakko!” huudahdin. ”Sinä et ymmärrä tätä. Minä lupasin, että voisin jutella hänen kanssaan häiden jälkeen ja häistä on nyt jo ikuisuus. Minun on aivan pakko laittaa hänelle viesti ja kysyä, milloin voisimme tavata ja missä.”

”Sitten sinä teet niin”, Sirius sanoi. ”Mikä siinä on niin vaikeaa?”

”Se, etten saa mitään aikaiseksi”, totesin. ”Tarvitsen sinun apuasi. Tämä on niin vaikeaa, etten osaa kohta tehdä enää yhtään mitään ilman sinua.”

”Kyllähän osaat”, Sirius hymähti. ”Anna Savannah minulle ja mene kirjoittamaan se kirje.”

Nyökkäsin hieman varuillani ja annoin Savannahin Siriuksen syliin. Olin jo menossa keittiöön päin, kun jokin kuitenkin pysähdytti minut täysin.

”Ihi”, kuului pienen lapsen iloinen ääni.

Käännähdin kannoillani ja katsoin pitkän aikaa Savannahia.

”Kulta pieni”, kuiskasin. ”Mitä sinä sanoit?”

”Ihi”, Savannah toisti, tarttui pienellä kourallaan Siriuksen tukkaan ja nykäisi lujaa.

”Sirius...” sanoin.

”Minä kuulin”, Sirius kuiskasi ja näin kyynelten täyttävän hänen silmänsä. Hän painoi suukon Savannahin päälaelle ja miehen koko olemus huokui sellaista liikutusta, etten voinut itsekään estää silmiäni kostumasta.


**


Tapasin Sevin jo seuraavana iltapäivänä Viistokujalla Vuotavan noidankattilan edessä. Kuin yhteisestä sopimuksesta lähdimme vaitonaisina kulkemaan pitkin mukulakivikatua, jonka molemmin puolin oli mitä erilaisempia kauppoja. Ympärillämme leijaili vaivaantunut hiljaisuus, jota kumpikaan ei uskaltanut rikkoa. Ehkä juuri siksikin me puhkesimme puhumaan yhtä aikaa.

”Kuule Sev -”

”Bethy -”

Kumpikin vaikeni, ja vilkaisimme huvittuneina toisiamme. Näin oli tapahtunut meille ties miten monta kertaa vuosien saatossa. Olimme ensin pitkän aikaa hiljaa ja sitten puhkesimmekin puhumaan samaan aikaan.

”Naiset ensin”, Sev sanoi.

”Minä olen miettinyt tätä tilannetta paljon viime päivinä”, kerroin.

Vaikenin hetkeksi ja odotin Sevin reagoivan jotenkin, mutta hän vai katsoi minua odottaen. Huokaisin syvään. Minun olisi nyt vain pärjättävä ilman kenenkään tukea. Minun olisi sanottava asiani.

”Minä rakastan Siriusta”, totesin.

”Mistä voit tietää, rakastaako hän sinua?” Sev kysyi nopsaan.

”Minä vain tiedän”, sanoin. ”Minä näen sen hänen silmistään päivittäin. Hän rakastaa minua ja tyttöjä. Sitä minä kuitenkin tulin sanomaan, että vaikkei sinulla olekaan tytöistä enää elatusvelvollisuutta niin sinulla kuitenkin on oikeus nähdä heitä, olethan kuitenkin heidän isänsä. Joten jos vain haluat...”

”Tietenkin minä haluan”, Sev sanoi. ”Mutta minä olen muuttamassa. Se vie nyt niin paljon aikaa, että ehkä sitten sen jälkeen. Bethy, minä rakastan sinua edelleen. Sinua ja tyttöjä.”

Ei. Sitä en olisi tahtonut kuulla. Olin saanut tarpeekseni tuollaisesta, sillä minä rakastin Siriusta, ja hän rakasti minua. Se riitti minulle. En tahtonut sotkea näitä asioita enää yhtään keskenään, en tahtonut enää kokea sitä järkyttävää ahdistusta.

”Minulla on sinun kanssasi kaksi tytärtä, Sev”, sanoin hiljaa ja hitaasti kuin puhuisin pienelle lapselle. ”Siriuksen kanssa minulla on vain Savannah. Mutta...”

Olin hetken hiljaa. Sev katsoi minua odottaen ja hieman vaivaantuneena. Hän kallisti päätään kysyvästi kuin koiranpentu.

”En voi tehdä sitä, Sev”, sanoin viimein. ”Olen pahoillani. Sydämeni todella kuuluu Siriukselle.”

Sev nyökkäsi. Hän kääntyi ja lähti kävelemään poispäin roikottaen murheellisena päätään. Minun kävi häntä sääliksi ja periaatteessa myös ymmärsin häntä.

”Sev, odota!” huusin hänen peräänsä.

Sev pysähtyi. Riensin hänen luokseen.

”Kai me silti voimme pysyä yhä ystävinä?” kysyin. ”Tyttöjen takia.”

Sev nyökkäsi taas.

”Otan sinuun yhteyttä, kun olen muuttanut”, Sev totesi. ”Laitan uuden osoitteen niin voitte kirjoittaa. Vaikka pöllöt kyllä taitavatkin löytää perille ilman osoitetta. Mutta voitte vaikka joskus... tulla käymään.”

”Kiitos, Sev”, hymyilin ja halasin häntä.

”Laitan sitten viestiä”, Sev vielä lupasi. ”Kiitos rehellisyydestäsi.”

Kirjettä ei kuitenkaan koskaan tullut.

Panin pöllöni viemään kirjettä Seville päin, mutta se palasi takaisin ilman viestiä. Amandalle ja Isabellelle jouduin selittelemään, että isä oli kiireinen, eikä ehtinyt tavata heitä. Kului päiviä, viikkoja, kuukausia – jopa vuosia. Ajan kiiruhtaessa eteenpäin Amanda ja Isabelle pikkuhiljaa unohtivat isänsä, joka jäi heille enää vain kuin unikuvaksi.

Vuodet vierivät ja lapset varttuivat. Ja pian koitti se päivä, jota olin hetken aikaa jo ehtinyt pelätä, päivä, jolloin tuli aika sanoa näkemiin esikoiselleni, kun tämä nousi Tylypahkan pikajunaan.

”Ajatelkaa”, Amanda intoili, ”kun menen Tylypahkaan, näen Dracon siellä.”

”Näet hänet varmasti jo aiemminkin”, hymähdin. ”Hän nimittäin nousi juuri junaan.”

”No, näkemiin nyt sitten, Amanda”, Sirius sanoi ja halasi tyttöä. ”Pidä huoli itsestäni, äläkä hankkiudu vaikeuksiin heti alkuunsa.”

”Niin kuin rakas Siriuksemme teki”, hymähdin.

”Nähdään, äiti ja isä”, Amanda totesi. ”Nähdään, Belle ja Savannah.”

Isabelle ja Savannah toistelivat ”nähdään” lukemattomia kertoja.

”Kirjoita meille, kun pääset perille”, pyysin. ”Tahdomme kuulla kaiken.”

”Eritoten tahdomme kuulla, ettet vain ole päätynyt luihuiseen”, Sirius totesi.

”Sirius!” moitin. ”Eivät kaikki luihuiset ole pahoja!”

”Ei sen väliä, äiti”, Amanda naurahti. ”Olisi kivaa olla luihuinen, koska Dracokin on. Ja isä on isä.”

”Muistathan sitten huomenna mennä Sibyn luokse teelle kello viideltä?”

”Joo, joo, äiti. Kyllä minä muistan.”

”Äiti, me tahdomme mennä tervehtimään Cissy-tätiä”, Savannah sanoi ja nyki kaapuni helmaa. ”Voimmeko me mennä?”

”Menkää vain”, hymyilin kahdelle nuoremmalle tyttärelleni, jotka riemusta kiljahdellen säntäsivät Cissyn ja Luciuksen luo.

”Tiedäthän sinä, Amanda –” Sirius aloitti.

”– ettet ole oikea isäni, joo”, Amanda jatkoi. ”Tiedän sen kyllä. Olen aina tiennyt. Mutta vaikket olekaan, rakastan sinua silti niin kuin isää rakastetaan. Olet ollut minulle isä enemmän kuin omani.”

Amanda halasi Siriusta vielä kerran. Juuri silloin juna vihelsi.

”Nyt sinun täytyy kiiruhtaa tai jäät asemalle seisomaan”, hoputin. ”Nähdään jouluna.”

Halasin Amandaa, ja sitten saatoimme hänet junaan. Sirius nosti hänen matka-arkkunsa sisään ja työnsi oven kiinni. Juna tuprutti savua piipustaan ja lähti liikkeelle. Amanda seisoi ikkunassa vilkuttamassa aina siihen saakka, kunnes juna katosi näkyvistä mutkan taakse.

Huokaisin syvään katsellen haikeana junanrataa.

”Ensimmäinen lapsi menetetty, kaksi jäljellä.”

”Äläs nyt, Bethy”, Sirius sanoi.

”Seuraavan kerran, kun hän astuu tälle asemalle, hän ei ole enää lapsi”, totesin. ”Eikä kestä enää kauaa, kun Belle ja Savannahkin ovat Tylypahkassa. Sitten olemme kahden. Onneksi minulla kuitenkin on sinut, Sirius. Sinä olet minun ikuinen lapseni.”


Kaikista kasvoista – Anna Eriksson (http://www.youtube.com/watch?v=UX8mQKbx4cI&ob=av3e)

Kun taas ilta vetää verhot eteen
etten eilistä mä nää
kun varjot vajoavat veteen
katsees sydäntäni lämmittää

Nyt vasta ymmärrän mä
miksi löytänyt en aiemmin
sitä suurta rakkautta vaikka etsinkin
Kaikki on nyt päivänselvää
kun sä olet lähelläni juuri näin

Kaikista kasvoista
kaikista katseista
etsin sinua, sinua vain
kaikista kasvoista
käsistä, huulista
aina sinua, sinua hain
tyhjistä vuosista, tuulista
paljon kyyneleitä mä sain
kaikista kasvoista, katseista
etsin sinua, sinua vain

Kun aamu palaa paljaana
ja sinut vielä vierelläni nään
en enää tahdo salaa sua rakastaa
ja kiinni sinuun jään
Selkääsi hyväilen ja
painan kasvot hiuksiis tuoksuviin
Kun suutelet mua veri syöksyy varpaisiin
olet maailmani, muuta kaipaa en
olet mitä tarvitsen

Kaikista kasvoista
kaikista katseista
etsin sinua, sinua vain
kaikista kasvoista
käsistä, huulista
aina sinua, sinua hain
tyhjistä vuosista, tuulista
paljon kyyneleitä mä sain
kaikista kasvoista, katseista
etsin sinua, sinua vain

Kaikista kasvoista
kaikista katseista
etsin sinua, sinua vain
kaikista kasvoista
käsistä, huulista
aina sinua, sinua hain
tyhjistä vuosista, tyhjistä tuulista
paljon kyyneleitä mä sain
kaikista kasvoista, katseista
etsin sinua, sinua vain
Otsikko: Vs: Kerran [K13] VALMIS (osa 7/7, luku 8/8) ilmestynyt 20.4.
Kirjoitti: Arion - 21.04.2012 02:12:37
Et kuule arvaakaa, kuinka pahasti järkytyin, ku näin tän finin etusivulla linkin Kerraniin, jossa luki perässä VALMIS!!!!!!!!!!!!!! Olin hetken tyyliin, et valmis? Kerran? Ei voi olla!!!!!! Sit menin kattoo, ja katoin et tää todella oli valmis :( Koska valitettavasti minulla ei ollut tarpeeksi aikaa pyhittää Kerranin lukuun, pistin sen korvan taakse ja nyt illalla löysin aikaa pyhittää Kerranille lukua ja vastaus aikaa (koska tiedä, että etenkin, jos tää on valmis, mul kestää vastaamisessa)

Ääää!!!!! Mä en keksi mitää järkevää sanottavaa luvusta, ku tekis mieli keksii miljoona syytä, miks sun ei pitäis lopettaa tätä :( Tai siis, oon sanonu varmasti ennenkin, et tää on mun suosikki sun jatkofikeistä, ja en todellakaan peru sanojani - tän hyvästeleminen tuntuu vaan entistä vaikeelta - tai siis, mä en pysty sisäistää tän loppumista kunnolla - eli kirjoitan tätä shokissa... Tekis vaa mieli huutaa. (pakko sanoo ihan vain oman shokkini takia, et löin tyynyllä jo tätä konetta)

Mut siis - tää oli viimeinen luku JA epilogi samalla? eieieieieieieieieieiei!!!!!!! Onks liikaa vaadittu, et tekisit ees oman epilogin tähän? En kyl tiedä mistä aiheesta, mut ainaki Remusta ja Siriusta siinä pitäisi olla - ja tietty lapsia! Amanda, Belle, Savannah (eiiiii, se oli ihana, ku sano ihi ja veti Siriuksen hiuksia ja Siriukselta tuli vaa kyyneliä ja suukotti tytärtään päälaelle!!!!! <3333 ihanaaaa <333 ) ja Ellie on ihaniii! <33333

Savannah sitte osas avata vähän tätä lukukritiikkiä - joo, toi on varmaa mun suosikki kohtaus tästä tarinasta, ku kisko isänsä hiuksia kutsuen Siriusta ihiksi! Siis sen lisäks, ku Sirius sai tietää Remuksen sittenkin olevan elossa. <3 Ja se, ku Bethy tajus rakastavansa Siriusta. Ja sit vielä kaks lasten kohtausta - Nallekarhu-kohtaus ja se, ku Amanda joskus puolusti Siriusta, ku lapset oli menos tapaa Severusta ja Sirius oli ainaki alus mukana. Noi - hetkinen - viisi kohtausta on mun suosikkeja tässä tarinassa <33333 Toivottavasti nyt siellä ihan alussa ei ollu muuta hyvä kohtausta, koska siit on ikuisuus, ku luki niit - muistan vaa, ku Bethy ja Sirius suuteli Vuotavassa Noidankattilassa ensimmäisen kerran, ku tajus rakastuneensa <3 Okei, tää mun teksti menee jo liikaa muisteluksi...
Niin siis lukukritiikki - toi alku - Sirius oli just ihana, ku puhu Bethyn kanssa ja toi Savannah-kohtaus <3 Aloin tykätä siitä tytöstä entistä enemmän <333 Kalkaros-kohtauksessa pisti silmään toi, kun Bethy vanno rakkauttaan Siriukselle, awws <333 Ja toinen juttu, joka pisti silmään oli sana nopsaan - nopeasti kävisi ehkä paremmin?
Ja yleinen asia, jonka luvun luettuani kerron - itkin lukiessani lukua. Pari kertaa jouduin lopettamaan lukemisenkin, sillä en vain pystynyt jatkaa, koska tiesin, että kun olen lukenut viimeisen sanan tätä, niin tämä on luettu...

Ja joo, tää on jo nyt varmaan ehkä pisin kommentti, jonka tähän fikkiis oon kirjoittanut ilman lainauksia, mut pakko vielä oikeasti kehua sun kirjoittamisen taitoja! Ihan oikeesti, oot ihan *****n hyvä kirjoittamaan! Siis, täs tuli sama fiilis ku Harry Potter-kirjasarjan luettuani, et haluan kuulla lasten Tylypahkan vuosista! :D Niin, ja koska alat kirjoittamaan uutta jatkofikkiä, jossa on Siriusta? Haluu lukea! :D

”Seuraavan kerran, kun hän astuu tälle asemalle, hän ei ole enää lapsi”, totesin. ”Eikä kestä enää kauaa, kun Belle ja Savannahkin ovat Tylypahkassa. Sitten olemme kahden. Onneksi minulla kuitenkin on sinut, Sirius. Sinä olet minun ikuinen lapseni.”

vielä viimeinen lainaus, ja ei ollut ihan Siriuksen ihi-kohtauksesta. Noi Bethyn viimeiset sanat ovat jotenkin ihanat ja just sopivat loppuun. Jotenkin toi "Sinä olet minun ikuinen lapseni." sopii hyvin Siriukselle, kun on todellakin sellainen lapsi, vaikka onkin aikuinen :D

Mä aloitin tän kommentoimisen lähes heti ton luvun luettuani, ja nyt tuntuu jo vähän paremmalta, ja tuntuu, et ehkä voin jotenkin antaa tän mennä mun sormien alta. Mut helvetti, oikeasti, tää on paras sun fikeistä, jonka oon ikinä lukenu :D Ja oon lukenu nyt kolme sun fikkiä. Tää voittaa mennen tullen Palapelisotkuja ja Minne tuuli kuljettaa -fikit. Niin, ja olin lukenut jonkun, jonka luin putkeen, mut tosiaan luin sen putkeen - toisin kuin nää muut ;)

Mut kiitos iha helvetin paljon tästä fikistä, aivan mahtava oli ja oli ihanaa olla lukemassa tätä eteenpäin ja odottaa aina uutta lukua! :D Toivottavasti sulta ilmestyy taas joskus jotain jatkofikkiä, jossa mahdollisesti olisi myös Siriusta - osaat niin hyvin kirjoittaa siitä, et se tuntuu aidolta Rowlingin Siriukselta, että sen takia - Siriushan on suosikki hahmoni, en mä turhaan ole Anturajalka93 ;)

Ehkä mä viimein päästän sut mun tästä kommentista - jos ees oot jaksanut lukee tän - tää on varmaa kilometrin pituinen - jos liioitellaan hieman ;) Toivottavasti en unohtanut mitään ;)

<3KIITOS LOISTAVISTA LUKUHETKISTÄ!<3
Otsikko: Vs: Kerran [K13] VALMIS (osa 7/7, luku 8/8) ilmestynyt 20.4.
Kirjoitti: sennamiila - 21.04.2012 02:59:54
Oi kamala. Kiitoksia ihan todella paljon, Anturajalka93. Mulla on ittelläni tällä hetkellä vähän outo olo. Semmoin tyhjä. En oo vielä kunnolla sisäistänyt sitä, että mun puolitoista vuotta kestänyt kirjoitusurakka on nyt ohi, että Kerran on loppu. Nyt sitä alkaa kuitenkin pikkuhiljaa hahmottaa, etenkin luettuani tuon järkyttävän pitkän kommenttisi. Mä en tiedä, mitä sanoa, mutta ehkä mä yritän nyt väkertää tähän jotakin edes hieman järkevältä vaikuttavaa.

Mun piti saada viimeiseen lukuun jotakin draamaa (taas vaihteeksi), joten vedin Sevin esiin sekoittamaan pakkaa, mutta Bethyn pitämään kuitenkin kaiken järjestyksessä. Ja hyvä niin, koska jos se ei olisi onnistunut, olisin joutunut jatkamaan tätä ficciä ikuisesti. Olen pahoillani siitä, etten jatka, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan, se on yksi tärkeimmistä asioista, mitkä olen elämäni aikana oppinut.

Olen huomannut, kuinka olen Kerrania kirjoittaessani kehittynyt kirjoittajana. Kun vertaan ihan ensimmäisiä lukuja kaikkein uusimpiin, huomaan huiman eron. Kerran on antanut minulle paljon, joten siitä on vaikeaa luopua (siinä vaiheessa, kun kunnolla tajuan sen). Ja tässä välissä sanon, että kyllä, luin koko kommenttisi. Kommentteja lukee aina mielellään ja tämän luin useampaankin otteeseen.

Kyllä mä uskon, että tulen jatkossa ainakin jotakin Siriuksesta kirjoittamaan. Suunnitteilla ainakin on jatko-osa Palapelisotkuille ja niihin sotkuihin Siriushan viimeksikin pääsi osalliseksi... Joten mitä luultavimmin tulet vielä joskus vastaisuudessa törmäämään minun kirjoittamaani Siriukseen.


Kiitoksia huiman paljon kommentistasi sekä siitä, että olet selvinnyt Bethyn, Siriuksen, Bellan ja kaikkien muidenkin seurassa loppuun saakka. Kiitos ♥

senna
Otsikko: Vs: Kerran [K13] VALMIS (osa 7/7, luku 8/8) ilmestynyt 20.4.
Kirjoitti: Natural - 21.04.2012 14:17:38
Ei... Ei... Ei tää voi loppua, ei nyt... Ei ikinä! Mä todella rakastin tätä ja rakastan yhä. Ja nyt... Se loppui. En pysty käsittämään tätä.

Kerran oli kerrassaan aivan ihana, todella ihana. En pysty sanoin kuvailemaan, kuinka ihanaa tätä oli lukea. Mutta sen tiedän, että tämän myötä saatoin löytää aivan uuden maailman. Tuntuu siltä, että olisit julkaissut ensimmäisen luvun aivan äsken ja nyt tämä loppui. Ja todella pidin tästä.

Todella pidin tämän tarinan kulusta, se oli niin realistinen kuin voi olla. Elämä täynnä rakkautta, vihaa, surua ja iloa. Osasit kuvailla kaikki ne hetket todella hyvin. Ajatella, että sain olla näinkin pitkään Bethyn elämässä mukana ja sain tutustua koko tähän maailmaan.

Ja tämä viimeinen luku. Kerta kaikkiaan se teki vain niin täydellisen lopetuksen tälle. Vaikka minua harmittaa, että Severus lähti, eikä ilmoittanut Bethylle missä asui, niin silti, se teki tästä lopetuksesta täydellisen. Mutta toisaalta, koska tiedämme, että Severus lähti Tylypahkaan töihin (vai lähtikö?), niin minua jäi mietityttämään se, kuinka Amanda ja muut lapset suhtautuvat siihen, kun heidän isänsä onkin heidän opettajansa. Vai muistavatko he häntä? Muistaako Severus heidät ja kuinka hän reagoi huomatessaan lastensa olevan Tylypahkassa? Sitä emme voi ehkä koskaan tietää. Mutta se jättääkin meille lukijoille sen oman tulkinnan varaan, minä ainakin pidän.

Lainaus
”Seuraavan kerran, kun hän astuu tälle asemalle, hän ei ole enää lapsi”, totesin. ”Eikä kestä enää kauaa, kun Belle ja Savannahkin ovat Tylypahkassa. Sitten olemme kahden. Onneksi minulla kuitenkin on sinut, Sirius. Sinä olet minun ikuinen lapseni.”
Mutta tämä, teki tästä lopusta täydellisen. Tämä oli kuin piste i:n päälle ♥

Ajatella... Tämä loppui... En pysty sisäistämään tätä. Ja olen ihan sanaton, en tiedä mitä sanoa. Mutta kiitos, kiitos siitä, että sain viettää puolitoista vuotta tämän ihanuuden kanssa. Kiitos.

Kiittäen ja kumartaen ihanalle sennalle ja ihanalle Kerranille,
Natte_, joka ei pysty sanoin kuvaamaan, kuinka rakasti tätä ♥
Otsikko: Vs: Kerran [K13] VALMIS (osa 7/7, luku 8/8) ilmestynyt 20.4.
Kirjoitti: sennamiila - 21.04.2012 14:24:25
Aaw, voi ei, Natte rakas. Pakko mun oli tämä jossakin vaiheessa lopettaa, koska en olisi jaksanut kirjoittaa tätä ikuisesti (koska olen laiska, eiku). Se on totta, että jätin lopussa paljon tulkinnanvaraa. Mitä tapahtui Sevin kanssa? Onko tämä Tylypahkassa opettajana, kun Amanda menee sinne? Mulla itselläni on omat selvät visioni tästä ja jokainen saa luoda omansa. Sen vuoksi en asioista tämän tarkemmin kerro. Kysyä toki saa, jos haluaa.

Kiitos sinulle, armaani karvakorvani, että olet alusta saakka (ihan ensimmäisestä trailerista asti) seurannut palaa Bethyn ja kumppaneiden elämästä. Kiitos ihanainen ♥

senna
Otsikko: Vs: Kerran [K13] VALMIS (osa 7/7, luku 8/8) ilmestynyt 20.4.
Kirjoitti: Arion - 21.04.2012 14:33:18
Kuten varmaan muistat Palapelisotkuja-fikistäsi, niin en lähde fikeistäsi yhden kommentin saattelemana, vaan en pääse niistä helposti eroon, joten jään ikään kuin haamuna hetkeksi paikoilleen tietämättä, miten häipyä fikin maailmasta pois, (tai ainakin sun fikkien kohdalla) joten tännekin palasin, ainkin toisen kommentin parissa, en tiiä, kuinka monta kommenttia tuun vielä väkertää tänne, mutta ainakin tämän.

Voin kyllä uskoa, että on outo olo, tyhjä. Sä oot tehnyt tätä puoltoista vuotta, mä oon seurannu kai jotain vuoden, ehkä vähän alle, vähän päälle. Kenellä ei olisi outo olo pitkän fikin kirjoittamisen jälkeen? Etenkin, kun se on hyvä ja saanut kommentteja matkan aikana.

Draamahan on hyvä asia. Minä rakastaa :D Ilman draamaa ei synny tarinaa ;) Tai suurinpiirtein. Ja juu, kyllähän minä tiedän, että kaikki hyvä loppuu aikanaan - fikit, karkkipussit, hyvät kirjasarjat, elokuvat, biisit. Kaikki. Ei vaa haluis uskoo sitä, kun on lukenut / nähnyt sen. (tai karkkien tapauksessa syönyt ja biisin kohdalla kuullut) Sevistä puheen ollen, jotenkin pidän siitä, et se ei ilmoittanut mitään Bethylle - musta on kivempaa, et Amanda ja Belle elää melkein kuin Sirius olisi niiden isä - Amandahan sanoi ihanasti Siriukselle, että rakastaa Siriusta kuin isää, vaikkei tuo olekaan sen oikea isä.

Oho - moneenkin kertaan? Mun kommentin? En ookaan koskaan kuullu, et joku olis lukenut mun jonkun kommentin montakin kertaa. Joten kiitos siitä. Ja mitä nyt pitkissä kirjoittamisprosesseissa yleensä kirjoittaminen kehittyy ;) Onnea kumminkin sen puolesta! <3

Jatko-osa Palapelisotkuille? Oi, jei! :D *innokas taputus* Pidän silmällä sitten sun profiilias, ellet ilmoittele jonnekin jatko-osan ilmestymistä ;)

Kiitos itsellesi fikistä ;)

~Antura

PS. Nyt kun huomasin, että kommenttini aikana Natural (aka Natte) oli kommannut tätä fikkiä, niin aloin miettiä, et olis aivan loistavaa, jos tähänkin joskus tulisi jatkoa, sellainen jatkofikki jatkona :D Mutta enhän minä tätä kirjoita, kunhan sanon vain ;)
Otsikko: Vs: Kerran [K13] VALMIS (osa 7/7, luku 8/8) ilmestynyt 20.4.
Kirjoitti: sennamiila - 21.04.2012 15:04:32
Oi, kiitoksia jo toistamiseen, Antura. Ja joo, kyllähän mää sen muistan, ette sä lähde sitten kulumallakaan ;) Ei vaan, ihan kiva juttu. Nyt sen on pikkuhiljaa alkanut tajuta, ettei enää tarvitse kirjoittaa Kerrania. Olo on kuitenkin aivan erilainen kuin lopettaessani esim. MTK:ta. Kenties se johtui siitä, että Inaan laitoin niin suuren osan itseäni ja elämääni. Toki, sen myönnän, että paljon minua löytyy myös Bethysta (ja Medeiasta ja kaikista omista hahmoistani), mutta Ina oli eri asia. Ina oli minä, Bethy ei.

Kaikkia draamoja on aina kiva kirjoittaa. Ainakaan mulla mitään pidempää tekstiä ei synny ilman kunnon draamoja. Palapelisotkujen kakkososan idea on nyt hautumassa aivoissani, mutta sitä ennen olen päättänyt keskittyä pidempään originaaliprojektiini, jota toteutan kirjoittamisblogissani. Sitten kun on aika niin kyllä, kirjoitan taas Bellasta, Medeiasta, Siriuksesta ja muista. Kerranin jatko-osan suhteen en lupaa mitään, tämä oli kuitenkin niin pitkä projekti jo itsessään :)

Kiitoksia jälleen kerran, on aina ihana kuulla ihmisten ajatuksia omista kirjoituksista

senna
Otsikko: Vs: Kerran [K13] VALMIS (osa 7/7, luku 8/8) ilmestynyt 20.4.
Kirjoitti: Arion - 21.04.2012 16:37:42
Juu, minä en kulumallakaan lähde, minä jään ;)
Joo, mä oon huomannu, et sun hahmoilla on jotain yhtäläisyyttä - se on sitten sinä :D
Se on muuten hienoa, että pysyt kirjoittamaan hahmoa, jossa on vain osa sinua, sillä mulla tuppautuu menemään se niin, että tungen itseni mukaan.

Okei, onnea tuohon originaaliprojektiisi :D mutta jään odottamaan Palapelisotkujen (PpS?) tokaa osaa, ja Kerranin jatko-osa oli lähinnä ehdotus vain :D Ja uskon tämänkin olevan pitkä urakka. Jos nyt kumminkin joskus intoa siihen löytyy, niin olisi hienoa :D

eipä mitään ;) jälleen kerran kiitos fikistäsi ;)

~Antura
Otsikko: Vs: Kerran [K13] VALMIS (osa 7/7, luku 8/8) ilmestynyt 20.4.
Kirjoitti: Jahma - 21.04.2012 22:21:29
Mitä?! Nytkö tämä loppu? öö..niinku...ääöö...nniiöö..
Kokoo ittes perkele!

Okei, *hengittää syvään* kyllä mä kestän.

Severus parka ja idiootti! Ensi sanoo, että on ok ja sitte ei enää pidä yhteyttä  >:(

Lainaus
”Ei sen väliä, äiti”, Amanda naurahti. ”Olisi kuvaa olla luihuinen, koska Dracokin on. Ja isä on isä.”
Kenties kuitenkin 'kivaa', yksi ainut virhe.

Vanhemmat! Lapset lähtee hei kouluun, ei Timbuktuun!

Kiittäen
Jahma
Otsikko: Vs: Kerran [K13] VALMIS (osa 7/7, luku 8/8) ilmestynyt 20.4.
Kirjoitti: sennamiila - 21.04.2012 22:38:27
Jahma: Joo, valitan. Nyt tämä loppuu. Kiitoksia kovasti kommentistasi. Joo, olen samaa mieltä kanssasi. Sev todellakin teki väärin, kun ei loppujen lopuksi sitten ottanutkaan yhteyttä, vaikka lupasi. Mutta nyt Amanda menee Tylypahkaan, joten ehkä se isä löytyy sieltä... Ja hei, kiitoksia virheen bongaamisesta, menenkin heti korjaamaan sen :)

Antura: Joo, mää huomaan ;) Kiitoksia taas kommentistasi sekä kannustuksesta originaaliprojektini suuntaan. Se on seuraava iso projekti, johon voimavarani keskitän täysin. Jos kiinnostaa niin voin toki antaa osoitteen sinne, koska kyseessä on piilotettu blogi, mihin sitä kirjoitan :)

Kiitoksia kummallekin oikein kovasti

senna
Otsikko: Vs: Kerran [K13] VALMIS (osa 7/7, luku 8/8) ilmestynyt 20.4.
Kirjoitti: Arion - 22.04.2012 20:34:41
Hmm... miksei kiinnostaisi? Jos et haluu julkistaa täällä keskustelus sitä osoitetta, pistä yksityisviestii ;)
Otsikko: Vs: Kerran [K13] VALMIS (osa 7/7, luku 8/8 + epilogi) ilmestynyt 26.5.
Kirjoitti: sennamiila - 26.05.2012 21:26:16
A/N: Yllätyyys, olen täällä taas!! En raaskinut kuitenkaan jättää rakasta lastani ilman epilogia, joten sen pitemmittä puheitta, olkaapa hyvät. Senna kiittää, kumartaa ja poistuu takavasemmalle.


Epilogi


Rakkaat äiti ja isä,

Olen nyt päässyt turvallisesti perille Tylypahkaan. Istun makuusalini ikkunalaudalla ja kirjoitan tätä kirjettä teille. Junamatka meni mukavasti, mutta tuntui kestävän ikuisuuden. Tylypahka on hieno paikka. Rakastan tätä jo nyt, mutten tietenkään yhtä paljon kuin kotiani.

Nyt tietenkin te haluatte (tai ainakin isä haluaa) kuulla lajittelusta. Kun sain lajitteluhatun päähäni, minua hermostutti. En oikein tiedä minkä vuoksi. Kai se tilanne vain kokonaisuudessaan oli niin jännittävä. No, joka tapauksessa hattu ei miettinyt kohdallani kauaa vaan teki minusta Korpinkynnen tuvan jäsenen.

Illallisen jälkeen juttelin Dracon kanssa. Hän sanoi sen olevan okei, että olen korpinkynsi. Hän sanoi, että korpinkynsiläiset ovat viisaita ja sanoi sen olevan juuri minun tupani. Joten korpinkynsi siis olen niin kuin sinäkin, äiti.

Olen saanut uuden kaverinkin täältä. Hän on ikäiseni tyttö, myös korpinkynnestä. Hänen nimensä on Luna Lovekiva. Hän on hieman hassu, mutta erittäin kiltti ja mukava. Te ihastuisitte häneen takuuvarmasti. Hänen isänsä on Saivartelijan (tiedättehän sen lehden?) päätoimittaja. Ehkä siinä piilee syy ystäväni hassuteen.

Toivottavasti te kaikki voitte siellä oikein hyvin. Kirjoitan taas kun minulla on aikaa. Vaikka viikonloppuna.


Parhain terveisin, Amanda Melody Mimieux


P.s. Sanokaa sylin täydeltä terveisiä Bellelle, Savannahille ja kaikille muillekin.

P.p.s. Pimeyden voimilta suojautumisen opettajamme taitaa olla hieman hassahtanut. Hän on se kirjailija, Gilderoy Lockhart.
Otsikko: Vs: Kerran [K13] VALMIS (osa 7/7, luku 8/8 + epilogi) ilmestynyt 26.5.
Kirjoitti: Jahma - 26.05.2012 22:26:43
Suloinen epilogi!
Harmi ettei siinä ollut mitään Severuksesta  ::)
Vielä kerran  ;) Kiitos Sennamiila

Kiittäen
Jahma
Otsikko: Vs: Kerran [K13] VALMIS (osa 7/7, luku 8/8 + epilogi) ilmestynyt 26.5.
Kirjoitti: sennamiila - 26.05.2012 22:34:49
Jahma, kiitoksia kovasti.
Ajattelin, että lukija saisi itse mielessään päättää, onko se Sevvie siellä Tylypahkassa vai ei.

Kiitos vain itsellesi

senna
Otsikko: Vs: Kerran [K13] VALMIS (osa 7/7, luku 8/8 + epilogi) ilmestynyt 26.5.
Kirjoitti: Arion - 27.05.2012 18:46:09
Ei, ihana, aws! Epilogin teit, jes! :D



Nyt tietenkin te haluatte (tai ainakin isä haluaa) kuulla lajittelusta. Kun sain lajitteluhatun päähäni, minua hermostutti. En oikein tiedä minkä vuoksi. Kai se tilanne vain kokonaisuudessaan oli niin jännittävä. No, joka tapauksessa hattu ei miettinyt kohdallani kauaa vaan teki minusta Korpinkynnen tuvan jäsenen.
Joo, isä (tai isäpuoli) haluaa ehdottomasti kuulla lajittelusta :D Varmaan Sirius on ihan tyytyväinen Korpinkynteen :D Olisi sinänä ollut hienoa kuulla Siriuksen reaktio tuohon, mutta ehkä lopetan lisän kinuamisen ;) Mutta jään odottamaan Palapelisotkujen uutta osaa :D Ja tyydyn siihen toistaiseksi ;)


Parhain terveisin, Amanda Melody Mimieux


P.s. Sanokaa sylin täydeltä terveisiä Bellelle, Savannahille ja kaikille muillekin.

P.p.s. Pimeyden voimilta suojautumisen opettajamme taitaa olla hieman hassahtanut. Hän on se kirjailija, Gilderoy Lockhart.

tohon sukunimeen on törmänny sen verran harvoin, että oli kiva "kuulla" se vielä :D Melody on kiva toinen nimi <3
Ja ihana, et sijoitit tän tohon Harryn ja muiden Tylypahkan käyntiin :D Tähän sopisi oikeasti jatko-osa! :D Siis, jos joskus inspaa ;) Kiva, et Amandasta ja Lunasta tuli kavereita :D

Ja kiitos vielä tuhannesti tästä fikistä! On ihanaa lukea niitä, etenkin, kun kirjoitat oikeasti tosi hyvin! <3 *kiitos ja kumarrus*

~Antura

PS. En tiedä sanoako, että lohdutukseksi vai ikäväkseni en itkenyt tässä luvussa, ehkä mä itkin jo tän fikin lopetus kyyneleet jo...
Otsikko: Vs: Kerran [K13] VALMIS (osa 7/7, luku 8/8 + epilogi) ilmestynyt 26.5.
Kirjoitti: sennamiila - 27.05.2012 20:10:14
Kiitoksia kovasti, Antura. Mun oli pakko tehdä epilogi, koska muuten ei olisi tuntunut yhtään oikealta lopettaa tätä. Tai siis silleen. Nyt tuntuu, että tää on niinku ihan lopullisesti loppu. Loppu, slut, the end and Nellie Lovett lives forever, vai mites se nyt menikään? No mutta joka tapauksessa jatketaan aiheesta (ja sen vierestä). Kyllä mä uskon, että Sirius on ihan tyytyväinen tuohon Korpinkynteen.

Jaa, että oikeen jatko-osa Kerranille? Enpä nyt oikein tiedä. En sano ei, mutten myöskään lupaa mitään. Nyt keskityn ennemmin siihen originaaliprojektiini ja jossain väleissä, kun inspaa, kirjoittelen Palapelisotkujen ja MTK:n kakkososaa niin ehkä nekin vielä näkevät päivänvalon jossakin vaiheessa.

Kiitokset vain itsellesi, että olet jaksanut seurata tänne saakka

senna
Otsikko: Vs: Kerran [K13] VALMIS (osa 7/7, luku 8/8 + epilogi) ilmestynyt 26.5.
Kirjoitti: Rentun Ruusunen - 28.05.2012 18:27:01
Luin tätä nyt eilen ja tänään putkeen. En osaa nyt muuten sanoa, mutta tämä oli loistava. Kuten jo alussa mainitsit muutamat hahmot olivat OoC, mutta eipä se paljon haitannut, koska tässä kuuluikin olla, että Bella ei ole kuolonsyöjä. Minua jäi askarruttamaan Harry. Olisin revennyt nauruun, jos Sirius ja Bethy olisivat kävelleet lapsineen Likusteritielle ja ilmoittaneet olevansa Harryn kummeja. Eli olisin kaivannut Harryä tähän jotenkin. Olisi kiva jos tekisit tähän jatko-osan. En sillein, miten teit tässä, vaan kokonaisuudessaan eri ficin samalla pohjalla, jos ymmärsit ja jaksat, niin sinulla olisi ainakin yksi lukija. Kiitos tästä.

Jälki kommaus: Ahaa tuota oli jo ehdotettukkin. Nyt täällä elätellään liikoja toiveita ;)

Ruusunen
Otsikko: Vs: Kerran [K13] VALMIS (osa 7/7, luku 8/8 + epilogi) ilmestynyt 26.5.
Kirjoitti: sennamiila - 28.05.2012 21:22:05
Ruusunen: Huu, kiitoksia kovasti. Joo, myönnän, että Harry on vähän sellainen pala, joka voi jäädä askarruttamaan. Hmh, nyt se jäi häiritsemään minua itseänikin... No, katsotaan, miten tässä nyt edetään. Kiitoksia kuitenkin kovasti kommentistasi :)

Bea: No hei vaan, kultaseni. Jo oli aikakin, että tulit tänne kommentoimaan. Jaa, että vastahan Kerran alkoi vai? Itse asiassa siitä taitaa olla aikaa melkein puolitoista vuotta. Hui!! Puolitoista vuotta on ihan kauhian pitkä aika. Oikeesti. Enkä todellakaan olisi herättänyt Rodolphusta henkiin, koska bwmrivnrvn vatipää. En mä nyt oikein osaa vastata tohon kommenttiin mitenkään, koska olen ihan sekaisin ja ää. Kiitoksia kauheesti siulle :)

Kiitokset vielä molemmille kommentoijille ja syvät kumarrukset

senna
Otsikko: Vs: Kerran [K13] VALMIS (osa 7/7, luku 8/8 + epilogi) ilmestynyt 26.5.
Kirjoitti: Natural - 29.05.2012 21:44:33
Fuuuuuuuuuuum! Olin sankari ja tajusin sen vasta nyt, että täällä on epilogi!

Mutta siis: tykkäsin ihan kamalasti. Tämä oli ihan hirmuisen suloinen, tui tui. Hihi, Gilderoy on päässyt epilogiin, jippiii :D
Kivaa, että Lunasta ja Amandasta tuli kavereita, hih.

Ja olen ihan varma, että Sevvie on Tylypahkassa. Se on siellä silleen dadaaam ja sit Amanda on sillee OMG, its my daddy! Sit se Amanda vetää ihme draamat ja sit Sevvie on sillee O_O ja lähtee pakoon ikkunasta niin, että siihen jää Severuksen muotoinen reikä siihen ikkunaan.. ja jospa lopettaisin tän tarinan kertomisen :D

Mutta tyksin kamalasti, ja jään kaipaamaan tätä ficciä.

Kiittäen ja kumartaen,
Natte-alieni
Otsikko: Vs: Kerran [K13] VALMIS (osa 7/7, luku 8/8 + epilogi) ilmestynyt 26.5.
Kirjoitti: sennamiila - 29.05.2012 21:56:35
Tui tui vaan ittelles, Natte. Hei mutta mähän sain ihan loistavan idean. Kun sä kerta keksit tähän jatkoa niin sähän voit kirjottaa jatko-osan Kerranille, eikös?
Hyvä, mustakin se oli hieno idea.

Kiitoksia, että olet matkannut tänne saakka

senna
Otsikko: Vs: Kerran [K13] VALMIS (osa 7/7, luku 8/8 + epilogi) ilmestynyt 26.5.
Kirjoitti: Rentun Ruusunen - 30.05.2012 13:35:05
Tui tui vaan ittelles, Natte. Hei mutta mähän sain ihan loistavan idean. Kun sä kerta keksit tähän jatkoa niin sähän voit kirjottaa jatko-osan Kerranille, eikös?
Hyvä, mustakin se oli hieno idea.

Kiitoksia, että olet matkannut tänne saakka

senna

Minä voisin ilmoittautua toiseksi kirjoittajaksi.
Otsikko: Vs: Kerran [K13] VALMIS (osa 7/7, luku 8/8 + epilogi) ilmestynyt 26.5.
Kirjoitti: sennamiila - 30.05.2012 21:05:04
Minä voisin ilmoittautua toiseksi kirjoittajaksi.

Oikeesti? Hei, jos ihan tosissaan kiinnostaa niin ota yhteyttä yksärillä

senna
Otsikko: Vs: Kerran [K13] VALMIS (osa 7/7, luku 8/8 + epilogi) ilmestynyt 26.5.
Kirjoitti: Arion - 31.05.2012 23:43:29
Joo, kylhä mä aikasemmiki ehdotin jatko-osaa Kerranille :D mutta Palapelisotkujen jatko-osaa ainaki oottelen! :D Tuleeks MTK:lle myös lisäosa? :o sitäki jään odottamaan!

Ja tietty pysyin mukana ;) kuka nyt Sirius/Bethystä ja heidän lapsista voi olla erossa? ;)

~Antura
Otsikko: Vs: Kerran [K13] VALMIS (osa 7/7, luku 8/8 + epilogi) ilmestynyt 26.5.
Kirjoitti: Rentun Ruusunen - 09.06.2012 14:14:37
Jatko-osa (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=30763.0) (K-13) on saanut prologin ;)

// Vanilje lisäsi ikärajan.
Otsikko: Vs: Kerran [K13] VALMIS (osa 7/7, luku 8/8 + epilogi) ilmestynyt 26.5.
Kirjoitti: sennamiila - 10.06.2012 10:06:56
Antura: Joo, tulee MTK:llekin lisäosa. Heti kun vain jaksan sitä kirjoittaa... Minulle on vain iskenyt kamala laiskuus ficcien kirjoittamisen suhteen, mutta ehkä vielä jossakin vaiheessa, kun ehdin/jaksan :)

Ruusunen: Kiitos vielä kerran :)

senna