Nimi: Hiljaisuuden laulu
Kirjoittaja: Crysted
Ikäraja: K-11
Paritus: Severus/Lily, Lily/James
Genre: Seikkailu, draama, angst, h/c
Yhteenveto: Kaksi vuotta koulun loppumisesta ja Lilyn ja Severus ovat molemmat ajautuneet elämiin, joissa he eivät haluaisi olla. Mitä tapahtuu, kun molemmilla on elämän ja kuoleman päätöksiä edessään?
Status: 10/10
Disclaimer: En omista muuta kuin mielikuvitukseni
A/N: En ensin ajatellut, että tästä tulis jatkis, mutta hups sitten kirjotinkin jo kuuden luvun verran tarinaa, joten ajattelin alkaa julkaisemaan :D Osallistuu haasteisiin Genretasohaaste (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=45734), Perspektiiviä parittamiseen III (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=46289) ja Se oikea ja sen haaremi II (https://www.finfanfun.fi/index.php?topic=46265)
(http://i.imgur.com/k0vMPli.png)
Ensimmäinen luku
"Me menemme naimisiin."
Timantilla varustettu kihlasormus komeili yhdeksäntoistavuotiaan naisen vasemmassa nimettömässä. Vaikka Severus tiesi, että velhomaailmassa avioliitot solmittiin jästimaailmaan verrattuna aikaisemmin, yhdeksäntoistavuotias ei hänen mielestään ollut todellakaan valmis menemään naimisiin. Severus hädin tuskin tiesi itse mitä halusi elämältään, miten Lily pystyi olemaan varma jostain niin lopullisesta?
Haluamattaankin Severus tiesi miksi kiire. Hänen silmänsä putosivat Lilyn vatsan tienoille. Matala kahvilanpöytä ei onnistunut peittämään Lilyn vatsaa juurikaan, vaikka raskauden merkkejä ei vielä näkynytkään. Nainen huomasi tuijotuksen ja vaihtoi asentoaan, vetäen samalla takkiaan vatsansa suojaksi. Enempää vahvistusta Severus ei kaivannut.
”Eikö hän ole tietoinen ehkäisyloitsusta?” Severus möläytti.
Lily punastui. ”Ei sellaista aina muista”, hän mutisi nolona, vakuuttaen Severuksen siitä, että lapsi ei ollut suunniteltu. Lily tarttui teekuppiin kaksin käsin, mutta joutui laskemaan sen takaisin pöydälle polttavan kuumuuden takia.
”Ei sinun tarvitse pitää sitä”, Severus huomautti keinuessaan huteralla kolmijalkaisella jakkaralla jalalta toiselle.
Lily kohotti kulmiaan loukkaantuneena. ”En minä sellaista voisi tehdä.”
”Itsellesi vai Jamesille?” Severus tokaisi.
Lilyn katse putosi taas liian kuumaan teemukiin ja hänen kätensä ryhtyi nyppimään irtoilevaa valkoista maalia puupöydän pinnasta. Severus nosti oman kuppinsa silti huulilleen ja hörppäsi kuumaa nestettä suuhunsa. Jälleen kerran hiljaisuus kertoi Severukselle kaiken tarvittavan. Kieltä poltteli.
Hiljaisuus jatkui vielä muutaman sekunnin, kunnes Lily nosti kupin uudelleen, tällä kertaa kahvasta, ja hörppäsi teetä. Severus teki samoin.
”Minä kysyin Jamesilta, josko hänelle kävisi, että tulisit”, Lily rikkoi hiljaisuuden. Severus vaistosi, että se oli vale, että Lily vain oli keksinyt sen juuri nyt rikkoakseen hiljaisuuden, saadakseen ajatuksensa vauvasta häihin. Lily ei halunnut ajatella vauvaa, joten hän ajatteli häitä, sitä pienempää pahaa.
”Luuletko, että muka haluaisin?” Severus töksäytti. Hän ei todellakaan ollut innostunut ajatuksesta, että joutuisi istumaan kirkonpenkillä katsellen Lilyn ja Jamesin vaihtavan valoja.
”Enpä oikeastaan. Mutta halusin silti kysyä”, Lily sanoi ja liikutteli hampaitaan alahuulensa päällä. ”Minä tiedän, ettemme ole olleet niin läheisiä sitten koulun, mutta olisi mukava, jos olisimme taas ystäviä”, hän jatkoi pehmeämmin.
”En usko, että minä oikein sovin sinun idylliseen pikku perhe-elämääsi”, Severus sanoi, piilottaen katkeruutensa jälleen kerran teemukin taakse. Pimeän piirron käärme liikuskeli hänen käsivarressaan.
Perhe-elämän mainitseminen sai Lilyn taas epämukavaksi. Nainen vältteli hänen katsettaan ja tähyili ympäri kahvilaa, jonka hän itse oli valinnut tapaamispaikaksi. Se oli vanhahtavan tyylinen jästikahvila Lontoon itäpuolella. Kahvila sijaitsi puoliksi maan alla, joten tiiliseinät hohkasivat viileyttä kahvilaan alkukesän lämmöstä huolimatta. Kahvila oli rupuisen oloiseksi suosittu, sillä jokainen pöytä oli varattu. Onneksi Severus oli saapunut paikalle hermostuksissaan hyvissä ajoin, että oli saanut pöydän kahvilan seinänvierustasta.
Tietysti Severuksella oli ollut epäilyksensä yllättävän kutsun takia. Tietysti hän oli aprikoinut mitä asiaa Lilyllä olisi ollut vuosien tauon jälkeen. Hän oli salaisesti toivonut, että Lily antaisi hänelle vielä viimeisen mahdollisuuden, mutta ei hän tätä ollut toivonut. Ei hän ollut toivonut, että hänelle tarjottaisiin aitiopaikkaa Lilyn elämään, jossa hän loppujen lopuksi olisi vain sivustaseuraaja.
Hiljaisuus venyi pitkäksi, mutta Severuksella ei ollut Lilylle mitään sanottavaa. Se oli omituista, koska he eivät olleet nähneet toisiaan kahteen vuoteen. Joskus he olivat olleet niin hyvät ystävykset, että kun he joutuivat eroamaan yhden tunnin ajaksi, heillä oli jo kiire toistensa luokse juttelemaan sen tunnin tapahtumista. Yleensä siitä olisi riittänyt puhuttavaa enemmäksi aikaa kuin he olivat olleet erossa. Nyt päähän ei pälkähtänyt yhtäkään puheenaihetta.
”Mitä sinä olet puuhaillut?” Lily kysyi viimein kiusaantuneisuuden muututtua käsinkosketeltavaksi.
Mitäkö Severus oli puuhaillut? Hän oli pyörinyt kaksi vuotta Pimeyden Lordin joukoissa. Tavallaan se oli Lilyn vika, sillä Lily oli torjumalla hänet työntänyt hänet kuolonsyöjiä kohti, mutta ei hän voinut kaikkea työntää Lilyn niskoille, itse hän oli tehnyt valintansa. Oliko hän ylpeä siitä? Ei, ei todellakaan, mutta mitä muutakaan hän voisi enää tehdä. Toivoisiko hän, että hän voisi palata takaisin ja iskeä seitsemäntoistavuotiasta itseään naamaan ja huutaa älä tee sitä? Kyllä. Mutta sellainen ei ollut mahdollista edes taikamaailmassa. Kyllähän kuolonsyöjiin kuuluminen oli antanut hänelle mahdollisuuden toteuttaa ideologiaansa, johon hän oli pitkään uskonut, mutta ajan kuluessa hän oli alkanut epäillä, mahtoiko Mestarin kanta olla kuitenkin liian radikaali.
”En paljon mitään”, Severus vastasi vilkuillen itsepäisesti tiiliseinää.
Lily vaikutti nyt määrätietoisemmalta, eikä antanut Severuksen lyhyen vastauksen lannistaa. ”Oletko löytänyt itsellesi kiinnostavaa työpaikkaa?”
Severus vilkaisi Lilyä, joka näytti aidon kiinnostuneelta. ”Oikeastaan olen ajatellut hakea liemimestarin paikkaa”, Severus myönsi.
”Oi, se on hyvä idea, olet aina ollut hyvä liemissä”, Lily hihkaisi.
”Kuulin itseasiassa juuri vähän aikaa sitten, että Kuhnusarvio on aikeissa jäädä eläkkeelle”, Severus muisti. Lily oli ensimmäinen, jolle hän kertoi kuultuaan asiasta Regulukselta. ”Ennen liemiprofessorin pesti tuntui kaukaiselta haaveelta, mutta nyt minulla saattaa olla siihen oikeasti mahdollisuus”, hän tuumi.
”Ihan varmasti sinulla on mahdollisuus”, Lily vakuutti. ”Mutta että Kuhnusarvioko jää eläkkeelle? Oho, minä luulin, että hän sinnittelisi loppuun saakka”, Lily naurahti.
”Niin minäkin”, Severus naurahti huomaamattaan. Kun hän tuijotti Lilyn pisamaisia hymykuoppia ja naurusta rypistyvää nenänpielusta, hänelle tuli mieleen kouluajat, kun hän oli ollut allapäin ja Lily oli lypsänyt hänestä irti vastauksia ties mihin kysymyksiinsä niin kauan, että jokin aihe alkaisi kiinnostamaan Severusta ja hän saisi Severuksen alkamaan puhumaan kunnolla. Silloin tytön kasvoille oli aina levinnyt tuo samainen ylpeä hymy, jonka Severus näki nyt koristavan nuoren naisen kasvoja.
Hetken ajan hän ei halunnut välittää siitä, että tämä tapaaminen varmasti jäisi heidän viimeisekseen. Hän halusi tämän hetken jatkuvan ikuisuuksiin, sillä sen pienen hetken ajan tuntui, ettei minkään ollut muuttunut kouluajoista. Kenties he olivat hetken aikaa kuusitoistavuotiaita ja istuivat yhdessä Tylyahon kahviloista.
”Entä sinä?” Severus kysyi. ”Sinullahan oli paljon hankaluuksia päättää mitä haluaisit isona tehdä?” Joskus se oli mennyt niin pahaksi, että Lily oli joka viikko löytänyt uuden innostavan uramahdollisuuden, josta hän oli tehnyt tutkimustyötä täpinöissään, kunnes oli hylännyt sen seuraava osuessa silmiin.
”Niin, mutta olen alkanut päätyä aurorin virkaan”, Lily sanoi Severuksen yllätykseksi. ”Sain juuri paikan aurorikoulutukseen Jamesin ja Siriuksen kanssa.”
Lily näytti huomaavan virheensä, sillä kun James ja Sirius tulivat puheeksi, hymy Severuksen kasvoilta kuoli. Lily palasi maistamaan teetään.
”Etkös pitänyt aurorin hommaa aina liian virkaintoisena? Etkö halunnut tehdä jotain vapaampaa?”
”No mutta silloin minä olin vielä lapsi ja minulla oli vaikka mitä hassuja unelmia”, Lily naurahti kireästi ja naputti etusormiaan teekuppia vasten.
”Mitä unelmia sinulla sitten nyt on?” Severus kysyi. Se oli helppo kysymys sellaiselle, joka oli saamassa kaiken haluamansa kuten naimassa rakastamansa miehen, saamassa lapsen ja pääsemässä haluamansa ammatin koulutukseen.
Lily pysyi hiljaa ja tuijotti teenpintaa kuin tajuten jotain ensimmäistä kertaa.
”Oh, anteeksi, uppouduin ajatuksiini”, Lily sanoi viimein ja laski teekupin pöydälle hieman liian kovaa, että sitä läiskyi hänen kädelleen. Nainen näytti hädin tuskin huomaavan. ”Minun täytyy alkaa mennä”, hän sanoi pahoittelevasti ja nousi ylös vetäen takkiaan tuolin selkänojalta.
”Sinun ei tarvitse tehdä sitä”, Severus sanoi ja nousi ylös niin yllättäen, että kolmijalkainen jakkara kolahti vahingossa kumoon.
”Kyllä minun nyt ihan oikeasti täytyy mennä”, Lily väitti. ”Lupasin käydä kaupassa ja pitää hoitaa vielä vähän muitakin asioita”, hän jaaritteli hänen äänensä hiljentyen loppua kohti.
”Sinun unelmiesi ei tarvitse olla samat kuin Jamesin”, Severus selvensi.
Hetken ajaksi Lily pysähtyi ja katsoi häntä niin pelokkailla silmillä, että Severus säikähti. Lily näytti samalta kuin silloin, kun hän oli viidentenä vuotena saanut hermoromahduksen, koska ei tiennyt mitä halusi tehdä elämällään.
Katse kesti vain hetken ja sitten Lily karisti sen kasvoiltaan ja hymyili niin tekopirteää hymyä, että Severusta yökötti.
”Ymmärrän, että olen ehkä muuttunut sinun mielestäsi, koska emme ole nähneet vähän aikaan, mutta minä olen oikein tyytyväinen elämääni”, Lily sanoi pirteästi ja paransi farkkutakkinsa asentoa. ”Toivottavasti saat sen opettajanpaikan”, hän sanoi napatessaan punaisen laukkunsa tuolin vierestä ja ottaessaan muutaman askeleen takaperin ovea kohti. ”Oli kiva nähdä. Hei sitten.”
Severus avasi suunsa sanoakseen jotain, mutta kun suusta ei tullut mitään, Lily kääntyi ympäri ja käveli pois.
”Minä asun yhä Kehrääjänkujalla”, Severus huikkasi hieman kovempaa kuin oli tarkoittanut. Hän ei kuitenkaan huomannut kohottiko joku ulkopuolinen katseensa, sillä hänen silmänsä olivat tiukasti Lilyssä. Lily oli kivunnut portaat ylös ja tarttunut juuri ovenkahvaan. Hän vilkaisi pikaisesti Severusta.
Nainen näytti siltä, kuin olisi halunnut kysyä monia kysymyksiä, miksi yhä päällimmäisenä niistä, mutta keskustelun aika oli ohi, joten hän vain nyökkäsi ja hymyili pikaisesti.
Severus seisoi paikoillaan hetken aikaa, kunnes tajusi nostaa kaatuneen tuolin ylös. Hän istui hitaasti takaisin huteralle jakkaralle ja hapuili kuppiaan. Tarjoilija kävi keräämässä Lilyn kupin pois, mutta jätti Severuksen oman rauhaan.
Tee oli liian viileää.