A/N: Nää kaks! <3TÄMÄ NIIN PALJON! Käsittelet näitä kahta tosi koskettavasti. Tästä tulee nyt ihan rehti ihkutusviesti, sori siitä. Voisin kopioida tähän melkein koko kauniin tarinan, mutta tyydyn nostamaan nyt ne kohdat, jotka erityisesti pääsivät ihon alle:
Se voi olla tuuli tai hänen oma mielensä, mutta aivan selvästi Brienne kuulee laiskat vokaalit, huvittuneen äänensävyn: Miten korukielistä, Sir.<3!! (Sulla on hieno taito kirjoittaa korukielistä, mutta täysin arkeen linkittyvää tekstiä. Esimerkiksi tuo alku, jossa puhutaan tyhjistä päivistä, on niin tunnistettavaa kuvausta siitä, miten todennäköisesti kaikilla on olemassa se osa omaa tarinaa, jonka yrittää unohtaa, mutta joka tyhjinä päivinä saattaa nousta mieleen.)
Brienne ajattelee miekanterään murtuvaa rannetta, hänen vartaloaan pitkin kulkevaa kuumaa kieltä, selkää johon hän taistelussa nojaa kuin linnanmuuriin.Miten paljon tunnetta voikaan saada mahtumaan yhteen lauseeseen!
Kuuntele – ne vuodet joiden kuluessa sinä ensin muutuit vihollisesta ystäväksi ja lopulta rakastajaksi, minä kuljin jumalten siunausten alla.Miten kauniisti sanottu! Samoin kuin "En aseta sinulle tätä lastiksi" -lause, joka (varsinkin toistuessaan tekstissä kahdesti) sai aikaan kylmät väreet.
Mutta toisinaan hänellä on käsissään tyhjiä päiviä, joihin hän ei osaa suhtautua, jotka täyttävät hänen päänsä kaikella sillä joka on ollut ohitse jo kauan.
Brienne pyytää hevosen liikkeelle, ja he kulkevat verkkaiseen tahtiin joenvartta pitkin kohti länttä, ja tuuli kulkee heidän matkassaan.
Kuuntele – ne vuodet joiden kuluessa sinä ensin muutuit vihollisesta ystäväksi ja lopulta rakastajaksi, minä kuljin jumalten siunausten alla.
”Sinä teit niin, koska olit sinä. Sinä valitsit lojaaliuden. Valitsit sukusi. Valitsit pidellä häntä, kun hän kuolee. Enkä minä aseta niitä sinulle lastiksi.”
”Sinä teit niin, koska olit sinä. Sinä valitsit lojaaliuden. Valitsit sukusi. Valitsit pidellä häntä, kun hän kuolee. Enkä minä aseta niitä sinulle lastiksi.”Tämä oli myös todella kaunis ja koskettava kohta!
Brienne ajattelee matkoja jotka hän on tehnyt valtakuntien poikki, ajattelee erityisesti sitä yhtä, jonka edetessä hänen ymmärryksensä lojaaliudesta muuttui, jolloin hän oppi arvostamaan ihmistä niin läpikotaisin, ettei edes hylätyksi tuleminen, edes kuolema, ole sitä häneltä vienyt.ajatus uskollisuudesta on hieno! Brienne on uskollinen Jaimelle, joka puolestaan teki valintansa uskollisena itselleen, ja sanoisinpa, että Brienne itsekin on uskollinen itselleen olemalla uskollinen Jaimelle. :D Jatkamalla elämäänsä ja antamalla anteeksi sen sijaan, että kantaisi kaunaa. Tai takertuisi ajatukseen, että ehkä Jaime sittenkin teki mitä teki hänen vuokseen - oli se sitten totta tai ei.
Brienne pyytää hevosen liikkeelle, ja he kulkevat verkkaiseen tahtiin joenvartta pitkin kohti länttä, ja tuuli kulkee heidän matkassaan.Ihanaa, että Brienne nimenomaan pyytää hevosta ja tuuli kulkee heidän mukanaan<3
Brienne ajattelee miekanterään murtuvaa rannetta, hänen vartaloaan pitkin kulkevaa kuumaa kieltä, selkää johon hän taistelussa nojaa kuin linnanmuuriin.Tämä jäi myös mieleen, upea! Ja pidin tietenkin myös ajatuksesta, että Jaimen valinta lähteä kohdistuikin itse asiassa Brienneen.