Nimi: Oot mun elämäni valaisin
Kirjoittaja: Altais
Ikäraja: K-11
Paritus: Alex/Eelis
Genre: fluffy, slice of life, romantiikka, hurt/comfort, korkeintaan lievää angstia
Haasteet: Tarot-haaste. Korttini oli maljojen lähetti, joka voi viitata esimerkiksi leikkisyyteen, haaveellisuuteen ja hauskanpitoon, joka voi mennä lapsellisuudenkin puolelle.
Mistä on kyse: Alex ja Eelis ovat ihan uusia tuttavuuksia minullekin, ja tiedän heistä tähän mennessä vasta, että he ovat 20-vuotiaita it-tradenomiopiskelijoita, jotka ottavat yhteisen elämänsä ensiaskelia saman katon alla ja rakastavat toisiaan, vaikka ovatkin melkein kaikella tapaa erilaisia. Alex kulkee aina jalat vähän irti maanpinnasta, kompastelee silloin tällöin arjen kiemuroihin eikä suunnittele elämäänsä paljon huomista pidemmälle. Eeliksellä on täsmällinen treeniohjelma, opiskelusuunnitelma ja viikkobudjetti, ja hän tykkää pitää langat käsissään. Mitähän käy, kun nämä kaksi laitetaan samojen seinien sisään, ja jakamaan keskenään vielä opiskelupaikka ja kaveriporukkakin?
Tämä on kokoelma ficletin tai pitkän raapaleen mittaisia tekstejä, jotka ovat itsenäisiä pikku kohtauksia sieltä täältä poikien elämästä. Tarina muodostaa kyllä jatkumon, mutta ei samalla lailla juonellista kokonaisuutta kuin varsinaiset jatkotarinat. Aion kirjoitella näitä fiilispohjalta sen mukaan, mikä milloinkin tuntuu mukavalta. Tarinan otsikko on lainattu Ursus Factoryn kappaleesta Mimosa, koska se tuntui sopivan tälle kaksikolle, niin kuin sopii itse kappalekin.
Ai niin, ja jos joku sattuu miettimään, onkohan Alex jotain sukua toisissa originaaleissani esiintyvälle Jerelle, niin on hän, mutta se ei ole tämän tarinan kannalta kovin olennaista. :)
Oot mun elämäni valaisin
1. Salipäivä
Alex nukkuu vatsallaan, poski tyynyä vasten, toinen käsi tyynyn alla, purkkapinkki tukka sotkussa ja hajallaan.
Eelis hymyilee itsekseen. Hänen sydäntään särkee vähän. Kello on varttia vaille kuusi, ja periaatteessa hän voisi antaa Alexin nukkua vielä. Tuntuu vähän väärältä herättää ketään, joka nukkuu noin onnellisena.
Mutta tänään on keskiviikko ja Eeliksen salipäivä. Illalla ennen nukahtamistaan Alex sanoi haluavansa mukaan, ja vannotti Eelistä herättämään hänet viimeistään puoli kuudelta. Vaikka väkisin, jos ei muuten.
Nyt Eelis vain seisoo siinä sängyn vieressä ja katselee nukkuvaa poikaystäväänsä, joka on kaunis ja suloinen mutta toivottoman aamu-uninen.
Hän kömpii Alexin viereen peiton alle ja painautuu vasten unenlämmintä vartaloa. Hetkeksi vain, hän lupaa itselleen. Vasta sitten hän aloittaa poikaystävän varovaisen herättelyn.
”Allu, herää… kello olis jo aika paljon.”
Alex ei ensin reagoi häneen ollenkaan, mutta alkaa sitten hitaasti ja laiskasti venytellä. Hän on pelkissä boksereissa, ja nyt hän kietoutuu Eeliksen ympärille tavalla, joka alkaa houkutella Eelistäkin riisumaan salivaatteet, jotka hän juuri hetki sitten on pukenut ylleen. Alex painaa kasvonsa Eeliksen kaulalle ja ynisee tyytyväisenä.
”Joojoo… mä nousen ihan kohta… täs on niin hyvä olla…”
”Pitäis kyllä nousta heti. Luento alkaa puoli ysiltä, ja sä tiedät, että –”
”Niin tiedän, kulta”, Alex sanoo ja avaa uniset silmänsä. ”On sun salipäivä, ja jos mä en just nyt nouse, sä meet yksin.”
Eeliksen kaikki kireys sulaa poikaystävän raukeaan suudelmaan. Hymyillen hän alkaa selvitellä sormillaan tämän hiusten takkuja.
”Mä kuitenkin haluaisin mennä yhdessä”, hän kuiskaa. ”Alex kiltti. Nouse nyt, ja tuu mun kanssa. Mä laitoin aamupalaakin.”
Eelistä ei yleensä huvita kerjätä, mutta tänä aamuna hän ei haluaisi erota Alexista ollenkaan.
”Kyllä mä nousen”, Alex haukottelee ja vetää hänet vielä yhteen, hitaaseen suudelmaan. ”Viis minuuttia?”
Alexin hellät sormet ja pehmeät huulet saavat Eeliksen luopumaan kaikista aikomuksistaan väittää vastaan.
2. Tenttiin valmistautumista
Alex lojuu vihreällä sohvalla viltti jalkojensa päällä, tyynykasa selkänsä takana. Hän yrittää löytää mukavaa asentoa, jossa lukea isoa, painavaa kirjaa, mutta se on vaikeaa. Tyyny on huonosti. Kirja valuu sylissä liian alas. Sen reuna painaa vatsaa inhottavasti.
Teksti on liian pientä, rivit hyppelevät. On liian hiljaista, kello raksuttaa, jääkaappi pitää omituista ääntä. Alex havahtuu siihen, kun kirja putoaa lattialle. Kauanko hän on maannut siinä, tuijottanut seinää ja toivonut, että Eelis tulisi jo?
Hän menee makaamaan vatsalleen lattialle, nojaa kyynärpäihinsä ja asettaa kirjan tyynylle nenänsä eteen. Ehkä tenttiin lukeminen sillä lailla onnistuisi paremmin?
Ei se onnistu. Lattia tuntuu liian kovalta. Kyynärpäitä alkaa kivistää, niska väsyy. Teksti ei edelleenkään vaikuta lainkaan houkuttelevalta. Miksi hän ikinä haki opiskelemaan näin käsittämätöntä alaa? Eihän hän edes ole mikään nero tietokoneiden kanssa niin kuin Eelis.
Silloin ovi käy. Joku sytyttää valon hämärään eteiseen, sitten olohuoneeseen. Alex ei ollut edes tajunnut, että oli yrittänyt lukea melkein pimeässä. Mutta nyt kotona on taas valoisaa, ja niin on hänen sydämessäänkin.
Alex huokaa onnellisena ja laittaa kirjansa kiinni. Eelis nojaa eteisen seinään, katsoo häntä pää vähän kallellaan ja hymyilee. Tummat, sileät hiukset valahtavat pois korvan takaa, jonne Eelis ne aina siististi asettelee.
Niinpä. Nyt Alex taas muistaa. Eeliksen takia hän haki opiskelemaan juuri tätä alaa. Joku voisi sanoa, ettei se ole riittävän hyvä syy, mutta Alexille se on ainoa syy, jonka hän tarvitsee. Hän rakastaa Eelistä joka solullaan ja haluaa vain olla siellä missä tämäkin.
Alex nousee lattialta ja on hetkessä Eeliksen sylissä. Hän hieroo nenäänsä Eeliksen nenää vasten ja asettelee karanneet hiukset hellästi takaisin korvan taakse.
Hänen rakkaansa huulet ovat hiukan rohtuneet, ja kädet kylmät, mutta onneksi hän tietää täsmälleen, mikä auttaa. Alexin huulilta riittää kyllä huulirasvaa heille kummallekin, ja Eeliksen kohmeiset sormet hän laittaa lämpiämään keltaisen hupparinsa alle samalla kun suutelee.
”Meillä on se tentti huomenna”, Eelis protestoi, vaikkakin heikosti. ”Kai sä oot lukenu?”
”Mullakin oli sua ikävä”, Alex nauraa. "Anna mä näytän, miten kova ikävä."
Hän painaa lantionsa kiinni Eelikseen ja puraisee pienen jäljen tämän kaulalle ennen kuin Eelis ehtii estää. Huomenna Eelis menee luennoille huivi kaulassaan ja kaikki tietävät, miksi sitä tarvitaan. Alexin mielestä niin on hyvä.
”Oothan sä lukenu?” Eelis toistaa, tarttuu Alexia kasvoista ja pakottaa katsomaan silmiin. ”Allu?”
”Tietty oon”, Alex väittää ja työntää molemmat kätensä Eeliksen mustien verkkareiden vyötärön alle. ”Mä oon lukenu tositosi ahkerasti koko illan. Nyt mä oon ansainnu pienen tauon ja vähän hellyyttä mun rakkaalta.”
Eelis mutisee jotain sen tapaista, kuin että niinpä tietysti, mutta enempää hän ei ehdi, kun Alex on jo kaikkialla – huulilla, vaatteiden alla, iholla, hiuksissa.
Alex arvaa jo, mitä Eelis aikoo sanoa. Että nyt ei todellakaan pitäisi, koska heidän kummankin olisi fiksua vielä kerrata luentomateriaalit huomista varten, ja mennä myös nukkumaan riittävän ajoissa.
Mutta tällä kertaa Alex tietää, mikä on parasta tenttiin valmistautumista, ja hän on päättänyt vakuuttaa poikaystävänsäkin siitä.