Originaalit > Pergamentinpala

Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 150/150 raapaletta)

<< < (3/35) > >>

Isfet:
Lunalotta, nyt asiat taas (pitkästä aikaa) selviävät hiukan :3

A/N: Täällä taas! Pientä draamailua luvassa, älkää pitkästykö ihan vielä ;>


5.
200 sanaa
Loppujen lopuksi ei käynyt hullummin, Aala ajattelee. Shamaani totesi, että toisi huonoa onnea käännyttää viaton pois, joten heidät majoitettiin erään vanhuksen rupsahtaneeseen mökkiin. Vanha nainen muutti siksi aikaa edesmenneen veljenpoikansa talouteen.

Heidän pitää lähteä heti kun aurinko lämmittää tarpeeksi, jotta lumipenkat madaltuvat. Elvar ei suostunut luopumaan porosta, joten se on nyt sidottuna mökin nurkkaan ja nyppii neulasia alusenaan toimivista havuista.

Aala ojentaa käsiään liekkejä kohti, sulattaa niissä kuukauden viipyneen kohmeen. Idunna ahmii laihaa mutta kuumaa keittoa hänen vierellään. He levittivät taljat tulen ympärille, torjuakseen sisällä olevaa kosteaa kylmyyttä.

Ovi avautuu päästäen hankaavan äänen, Elvar tömistää lumen saappaistaan ja tuo puut lähemmäs kuivahtamaan. Sitten hän istuu Aalan toiselle puolelle, kurottaa myös käsiään lämpimään.

”Tekisitkö vähän yrttijuomaa?” Elvar pyytää ääni kähisten.

Aalan suupielet nousevat ilman pakottamista, kun hän nyökkää huvittuneena ja lähtee etsimään oikeita kasveja pakkauksistaan. Kurkku kuulosti sen verran kipeältä, että kanervan lisäksi hän tarvitsee tiettyä jäkälää. Vesi kuumuu pian liekkien yllä, Aala lisää kasveja tarpeeksi kaikille.

”Kiitos, tuoksuu hyvälle”, Idunna huokaa ottaessaan vastaan oman kuksansa.

Aala koskettaa pikaisesti tytön rannetta, Idunna vastaa hymyllä. Kun Elvar painaa hetkeksi huulensa Aalan omille, tämä kääntää katseensa pois ja ottaa isomman kulauksen liian kuumaa juomaa.

Aala ei tiedä miten hän pitäisi olla tai tuntea.

6.
200 sanaa
Aala ei ole tottunut hitaisiin aamuihin. Hän herää aivan liian varhain selkä kipeänä, tunkee hetken mietittyään saappaat jalkoihinsa ja lähtee hakemaan joesta vettä.

Aamu on vielä syvää sinistä, mikä värjää kalpeat kädetkin. Hän kulkee varovasti jyrkälle töyräälle, etsii tukevan kohdan ja kurottautuu ottamaan vettä. Hän pirskottelee sitä kasvoilleen, jääkylmää ja raikasta. Horisontissa kuultaa vaaleampaa väriä, tähdet hiipuvat tulevan valon tieltä.

Aala tietää, ettei hänen pitäisi koetella onneaan. Mutta kaamos loppuu aivan liian nopeasti hukattavaksi, eikä ulkona ole vielä ketään.

Paitsi että on. Joen vastarannalle, jonkin matkan päähän alavirtaan, nousee jotain valtavaa ja valkoista. Aalan sydän hakkaa, kun karhu kääntyy häntä kohti. Se astelee jäätä pitkin hitaasti, mutta Aala huomaa, etteivät liikkeet ole täysin eläimellisiä.

Kun karhu istahtaa vain kahden käsivarren päähän, Aala tunnistaa viimein shamaanin syyttävän katseen. Karhu murahtaa hiljaa, ja nyökkää kuonollaan kohti mökkiä. Se on käsky, ei pyyntö tai kehotus. Aala pakottaa itsensä kääntymään arvokkaasti, askelensa hitaiksi ja vakaiksi, ettei läikyttäisi vettä.

Sisällä hän juo ison kulauksen kylmää vettä. Sydän vain hakkaa, hakkaa ja hakkaa, kuin saaliseläin olisi äkisti herännyt Aalan sisällä. Mitä Naali voisi karhulle? Kädet tärisevät, kun hän hivuttautuu makaamaan Elvarin kainaloon, sovittaa hengityksensä samaan tahtiin nukkuvan kanssa.

Ensimmäistä kertaa Aala toivoo, että kevät tulisi pian.

Lunalotta:
Aww, Aala tapasi toisen shamaanin. :3 Vaikka se käskikin Aalan pois niin oli siinä kohtaamisessa jotain taianomaista silti :3
Mä rakastan sun kuvailutapaa <3 sait noiden asuinmökin vaikuttamaan niin kotoisalta mun mielessä :3

Sielulintu:
Luin edellisen Aalasta ja Elvarista kertovan raapalesarjan en nyt ihan yhdeltä istumalta, mutta melkein. Nyt sitten huomasin, että oot alkanut kirjoittaa siihen jatkoa, mikä oli ihan mahtava yllätys. :)
Tykkään tosi paljon sun tavasta kirjottaa ja kuvailla asioita. Sekin, että tarina on raapalesarjan muodossa ja sanamäärät osissa ovat siksi pieniä, saa joka sanan tuntumaan tosi merkitykselliseltä ja kaikkeen kiinnittää ihan eri tavalla huomiota. Raapalemuotoisuus sopii musta tähän jotenkin tosi hyvin, ja sä osaat todellakin tän raapaleitten kirjottamisen ihan mielettömän hyvin. Erityisesti mulle on jäänyt mieleen monen raapaleen lopetukset, joissa on tosi usein jotain sellasta, mikä jää mieleen pidemmäksikin aikaa. Tunnelman, tarinan juonen ja hahmojen lisäksi rakastan tässä erityisesti tätä kaikkea lappimystiikkaa, shamanismia ja sensellaista. Itse oon ihan toivottoman kiinnostunut kaikesta shamanismiin ja tällaisiin vanhoihin luonnonuskontoihin liittyvästä, niin että tän tarinan shamaanit kaikkine eläinhahmoineen on musta todella upea lisä tekstiin. :)
Jään tätä aivan varmasti seurailemaan. :)

Okakettu:
Hienoja uusia raapaleita jälleen! Sait tosiaan luotua asuinpaikan tunnelmasta jotenkin hirmu lämpimän ja kotoisan - olosuhteet eivät toki ole täysin kohdillaan ja paikka todellisuudessa kaikkea muuta kuin koti, mutta jotenkin siitä huokui silti hahmojen huojennus siitä, että viimeinkin on kunnollinen paikka jossa levätä ja lämmitellä, edes jonkin aikaa. Pieni hetki Aalan ja Idunnan välillä oli myös suloinen, toivottavasti heidän ystävyydestään/ystävystymisestään saadaan kuulla vielä lisää! Aalan ja shamaanin kohtaaminen oli myös mielenkiintoinen, saas nähdä mihin suuntaan tarina tästä kehittyy.


--- Lainaus ---Aamu on vielä syvää sinistä, mikä värjää kalpeat kädetkin. Hän kulkee varovasti jyrkälle töyräälle, etsii tukevan kohdan ja kurottautuu ottamaan vettä. Hän pirskottelee sitä kasvoilleen, jääkylmää ja raikasta. Horisontissa kuultaa vaaleampaa väriä, tähdet hiipuvat tulevan valon tieltä.
--- Lainaus päättyy ---
Tämä sinun kuvailusi, oi että, rakastan! Viimeinen lause eritoten on kaunis. <3

Isfet:
Luttis, ihanaa että olet tykännyt kuvailusta! Kiitos <3

Sielulintu, aah, ihana kommentti. Kivaa kuulla että olet lukenut LP:n, ja tullut sitten sieltä tänne! Tykkään kirjoittaa raapaleita, kivaa että se myös toimii ja välittyy lukijalle! Hienoa että kommentoit, piristi hurjasti <3

Okakettu, kiitos! Aalasta ja Idunnasta on toki tulossa myös lisää, pidän tilannetta niin kutkuttava ettei sitä voi jättää sikseen ;3

A/N: Nyt on taas kausi, ettei mikään muu inspiroi kuin tämä. Nautitaan siitä niin kauan kuin sitä kestää ;>


7.
200 sanaa
Herätessään uudelleen Aala tuntee Elvarin hymyyn kaartuvat huulet otsallaan. Hän hengittää hetken syvään, hieraisee nenänpäätään Elvarin poskeen ja kuuntelee käheää naurahdusta hymyillen.

Kun hän avaa silmänsä, Elvar näyttää onnellisemmalta kuin aikoihin. Mutta taustalta kuuluva Idunnan hengitys on liian tasaista, joten Aala nousee ylös pestäkseen kasvonsa toistamiseen. Elvar alkaa järjestää heille syötävää, ja vähän myöhemmin Idunna venyttelee näyttävästi ja lähtee käymään ulkona.

Heidän käskettiin pysytellä pois tieltä, pois silmistä ja mielestä. He ovat huono esimerkki jo heti tänne tultuaan. Aala sentään oli useamman vuoden shamaanina, ennen kuin antoi itsensä rakastaa Elvaria enemmän kuin mitään. Silloin hänestä tuli huono esimerkki ensimmäisen kerran, ja nyt kaikki näkevät sen jo päältä päin.

”Älä mieti liikaa. Kaikki järjestyy kyllä”, Elvar kuiskaa.

Aala pyöräyttää silmiään, antaa Elvarin vetää hänet halaukseen. Sitten hän asettaa kätensä miehen kasvojen molemmin puolin, varvistaa ja suutelee pitkästä aikaa kunnolla. Pitkään ja hellästi, huulet hapuillen toistensa makua. Aala ei muistanut sen tuntuvan näin hyvältä, näin lämpöiseltä ja oikealta.

”On ollut ikävä”, Elvar mutisee.

Ja Aala ymmärtää. Hänhän se kasasi muuria heidän väliinsä, miten järjetöntä. Idunna nykii jumiutunutta ovea ja Elvar menee avaamaan.

Ulkona sataa lunta, pilviä kertyy yhä enemmän. Hiutaleet ovat paksuja, keveitä ja valkoisia.

Aala löytää takkuisista hiuksistaan aavistuksen lisää ruskeaa.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu