Originaalit > Pergamentinpala

Luoksesi jään (K11, Aala/Elvar, tunturidraamaa, 150/150 raapaletta)

(1/35) > >>

Isfet:
Nimi: Luoksesi jään
Kirjoittaja: Isfet, ja minä myös omistan kaiken
Ikäraja: K11
Genre: angstinmakuista tunturidraamaa, muodonmuuttajia ja suloista romantiikkaa
Hahmot/Paritus: Aala/Elvar, (Idunna)
Yhteenveto: Elvar näkee kuoren ohi ja puristaa Aalan kättä, eikä hänen oikeastaan tarvitse vastustaa.

A/N: Tässä se on, ystävät rakkaat! Ei-niin-kauan odotettu ja kaivattu (tai no, ainakin minä olen kaivannut) jatko sarjalleni Luoksesi palaan (S). Yritin kovasti selittää asioita auki, jottei koko edeltävää raapalesarjaa tarvitsisi lukea tätä ymmärtääkseen. Luonnollisesti tämä spoilaa pahastikin edeltäjäänsä.

Haluan kiittää Lunalottaa, intohimoisinta ihailijaani ja eteenpäin potkijaani. Koska en saanut syntymäpäivätekstiäsi koskaan aloitettua, säästän idean ensivuoteen, ja kehotan nauttimaan myöhäisenä huomionosoituksena tästä sarjasta, jonka loppu on yhtä epäselvä vain usva valkean hangen yllä.

Ensiksi annan maistiaisiksi pätkän, jota voisi kai nimittää jonkinlaisesi prologiksi. Iiks, lopetan höpöttämisen tähän. Kiitos <3


Opettelua. Sitä hän tekee.

Aala opettelee jakamaan jokaisen hetken, jopa nukkumaan yhdessä Elvarin, sekä olosuhteiden pakosta Idunnan kanssa. Hän opettelee rytmittämään päivänsä askareiden sijasta askeleiden mukaan, niiden jotka kuljettavat hänet kauemmas entisestä elämästään, kodistaan.

Turvasta.

Hän opettelee elämään ilman rituaaleja, ilman henkien ohjeita ja käskyjä, ilman apua tarvitsevia, mutta epäileviä kyläläisiä. Aala opettelee elämään ilman ääntään.

Elvar vaikuttaa jälleen varovan enemmän, Aala huutaisi jos voisi tai voisi. Sen sijaan hän hymyilee takaisin kertoakseen kaiken olevan ihan hyvin, edelleen. Hän ei ole hajonnut vielä(kään), vaikka tunteet Aalan sisällä pyörivät, hiipuvat ja taas kasvavat, sekä muuttavat muotoaan ja väriään kuten revontulet.

Ehkä joitain paloja on revitty irti, ja loppuja sekoitettu hieman liikaa. Mutta kuori on yhä ehjä, jalat kantavat ja silmät ovat kuivat.

Elvar näkee kuoren ohi ja puristaa Aalan kättä, eikä hänen oikeastaan tarvitse vastustaa.

Lunalotta:
Iihihihiihiiiii mitä mä voin edes sanoa <333 otsikkohan on siis mun keksimä (kunniat siitä siis minulle, eikun) ja äää ihanaa että vihdoin aloitit tämän! Luulin, että sä pitkität tän alottamista vielä usealla kuukaudella, mut onneks et! Vois jossain välissä lukea LP:n putkeen :D Ja eiii en kestä:
 
--- Lainaus käyttäjältä: --- Haluan kiittää Lunalottaa, intohimoisinta ihailijaani ja eteenpäin potkijaani. 
--- Lainaus päättyy ---

Ihku ja paras ystävä puuttu tosta :( no ei vaan, kiitos silti maininnasta, itsekin olet lutu ihana <3

Ja iiii:

--- Lainaus käyttäjältä: --- Koska en saanut syntymäpäivätekstiäsi koskaan aloitettua, säästän idean ensivuoteen, ja kehotan nauttimaan myöhäisenä huomionosoituksena tästä sarjasta, jonka loppu on yhtä epäselvä vain usva valkean hangen yllä.
--- Lainaus päättyy ---
Kiitos, tämä kelpaa oikein hyvin ja haluan jopa täyttää 21 että saan nähdä mitä olit mulle keksiny :D

Ja sitten jos päästäisiin sinne itse tekstin pariin? :D Musta tää selitti hyvin LP:n asioita, tai sitten se johtuu ihan vaan siitä että oon ite lukenut koko sarjan (lukekaa kaikki muutkin se, se on paras! <3). Aala on henki, he ovat joutuneet pakenemaan tunturiin, ja Elvar ja Aala kuuluvat yhteen. Juuri oikeat asiat tuotu esille <3 Idunna voisi hipsiä heps hops pois, mutta ehkä se vielä kuolee (hui, mitä mä just ajattelin) tai sitten lähtee itse pois. Eihän Idunnan ollut pakko kylästä paeta, oishan se voinut sinne jäädä eikä häiritä Elvarin ja Aalan rakkaudentäyteistä pakomatkaa!


--- Lainaus käyttäjältä: --- Aala opettelee elämään ilman ääntään.
--- Lainaus päättyy ---
MITÄ? Kai Aala nyt puhua saa? Vai jäikö multa jotain huomaamatta ja siltä leikattiin kieli pois :o

Okei, kun luin pitemmällle niin ilmeisesti Aala ei itse tahdo puhua. Ehkä hän on järkyttynyt liikaa? Mutta ei Aala saa hajota, Elvar pitää huolen siitä että Aala pysyy henkisesti kasassa vastoinkäymisistä huolimatta. Niillä on kuitenkin toisensa ja rakkaus on yllättävän vahva voimavara <3

Kiitos tästä alkupalasta, laita pian lisää murunen!

Isfet:
Luttis, en mä voinut enää pitkittää kun inspis iski! Juuh, ja nimi on sun käsialaa ;> Ja ehkä sun tosiaan kannattaa kerratta ainakin LP:n loppua, ehkä jotain meni ohi? xD Oot kyllä yks ilopilleri, pus <3

A/N: Ensimmäinen varsinainen osa tulee nyt, ja sisältää paljon Naali!Aalaa. Tässä sarjassa mennään sitten enimmäkseen tuplaraapaleilla o/


1.
200 sanaa
Pakkanen on kovettanut hangenkuoren, joka kantaa poron ja heidän rekensä painon. Puhumattakaan Naalin tassuista.

Naalina olemisessa on monia hyviä puolia. Ensinnäkin, porolla on hieman vähemmän kuormaa vedettävänään ja rekeä on helpompi hallita. Toisekseen hänen ei tarvitse kyyhöttää kiinni Idunnan kyljessä. Kolmas syy on, että Aala voi päästää hetkeksi irti, hautautua syvälle Naalin turkin suojiin ja antaa eläimelle vallan.

Naali ei kysele, vatvo turhia ajatuksia tai tunteita. Se elää nyt.

Aala tietää pakoilevansa. Mennyttä, nykyisyyttä, tulevaakin. Aluksi hän juoksi silkkaa vapauden riemua, ylistäen edessä avautuvaa vapaata taivasta. Mutta viehätys on jo kadonnut, siispä hän pakenee. Koska Aalasta tuntuu, ettei hänellä riitä voimia kaiken kantamiseen.

Elvar tietää. Aala huomaa sen pyytävistä katseista, hataralle pohjalle rakennetuista hymyistä ja lempeän varovaisista kosketuksista. Niistä kaikista välittyy menneisyydestä kaikuva pyyntö: Jaa taakkasi minun kanssani.

Mutta Aala ei ole hyvä kasaamaan omaa kuormaansa toisten niskaan, ei kun hänen tehtävänsä oli niin kauan opetella ottamaan huolet muilta itselleen.

Elvar ei anna sen näkyä päällepäin, mutta Aala tietää, että tällä on tarpeeksi tekemistä omien vastuidensa kanssa. Aala pelkää, ettei hän enää tunnu kaiken tämän arvoiselta. Idunna muistuttaa läsnäolollaan, kenties tahtomattaan, siitä helposta elämästä, jonka he jättivät taakseen. Minkä Elvar jätti.

Aalan on vaikeaa uskoa, että rakkaus jaksaa kantaa heidät. 

Lunalotta:
Voi Aala, kyllä se rakkaus jaksaa kantaa <3 toivottavasti Aala saa voimiaan takaisin pikku hiljaa ja jaksaa uskoa tulevaan. Onneksi on Elvar mukana <3 ja naali!Aala on edelleen supersöpö <3

ainze:
Kivaa että tuli toinen osa ja voi Aalan murehtimista ja Elvarin huolehtimista. Olet sanut luotua super söpön parin. <3 Vaadin söpöilyä ja romantiikkaa! ;D

Idunna voisi löytää itselleen uuden asuinpaikan ja jättää Elvar ja Aala kahdestaan. Tosin vähän kyllä käy Idunnaakin sääliksi, vaikka lähtikin vapaaehtoisesti.

Mitään rakentavaa en nyt keksi, mutta jatkoa lisää, kiitos! :D

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu