Vapaa keskustelu > Saivartelija

Fanikulttuurista

<< < (2/5) > >>

zilah:
Ihan nostalgiamielessä tulin minäkin vastaamaan. Minun ficciurani alkoi siitä, kun vuonna 2005 keväällä kirjauduin siihen ensimmäiseen, keltaiseen Finiin.  ;D

Mitä fanikulttuuri tarkoittaa sinulle?
No lähinnä se on harrastus ja ajanviete. Rentouttavaa vaihtelua muutoin niin hektisen elämän ohella.

Mikä fanikulttuurissa on mielestäsi parasta / mikä tässä yhteisössä on mielestäsi parasta?
Ehdottomasti se, että Finin kautta olen tutustunut muihin asianharrastajiin ja eräistä heistä on tullut ystäviä, joita ilman en osaisi elämääni edes kuvitella.

Onko fani-uraasi tullut katkoksia? Kuinka pitkiä? Mikä sai sinut palaamaan?
Sanotaanko näin, että fanitus on ollut jatkuvaa, mutta kohteet ovat välillä vaihtuneet. Nykyisin Fini ei enää tunnu sillä tavoin kodilta kuin joskus muinoin, koska minun suosikkifandomini ovat melko harvinaisia. Yhdessäkin on minun lisäkseni vain yksi suomenkielinen kirjoittaja. Tästä syystä olen ajautunut osittain kansainväliselle puolelle ja oli vuosia aikaa, etten suomeksi juuri kirjoittanut.

Onko muita fanituksen kohteita, joissa olet aktiivinen?
Kuten edellisestä vastauksesta jo selvisi, kyllä. HP on jo melkein jäänyt, mutta aika ajoin palaan sen pariin lukijana. Rakkaimmat fandomini tällä hetkellä ovat Master And Commander ja Lordi John, ja näistä kahdesta kirjoitan aktiivisimmin. Muita suosikkeja iki- ihana Tolkien, Sherlock Holmes ja Twilight. Minulle on tosin helppo tarjoilla uuttakin ja tällä hetkellä kiinnostaa mm. Avengers, sekä Doctor Who.

Lady Riddle:
Johan tässä vierähti taas useampi viikko ennen kuin päädyin kirjottamaan. Aika surullista, että kymmenessä vuodessa ei stressin aiheet oo juurikaan muuttuneet; yhä vaan saa taistella koulun ja (omien?)korkeiden kriteerien kanssa. Oh, this stress.


Fiorella, missä vaiheessa Fini kaatui? Katosiko silloin ficejä? Omat oli täällä tallella eli tapahtuiko korjausliikkeitä vai oliko kaatuminen ennen omia kirjoituksia...

Edellisestä vastauksesta tulikin mieleen kysyä, että kuinka moni käyttää kansainvälisiä fici-sivustoja? Itse löysin jo teininä tietenkin Fanfiction.com:in ja pari vuotta sitten Archieve of Our Own:n. On aina yhtä sykähdyttävää, kun näissä tulee vastaan suomenkielinen työ. Pakkohan sitä on aina stalkata profiili  ;D

Fiorella:

--- Lainaus käyttäjältä: Lady Riddle - 08.07.2018 23:54:19 ---Fiorella, missä vaiheessa Fini kaatui? Katosiko silloin ficejä? Omat oli täällä tallella eli tapahtuiko korjausliikkeitä vai oliko kaatuminen ennen omia kirjoituksia...

Edellisestä vastauksesta tulikin mieleen kysyä, että kuinka moni käyttää kansainvälisiä fici-sivustoja? Itse löysin jo teininä tietenkin Fanfiction.com:in ja pari vuotta sitten Archieve of Our Own:n. On aina yhtä sykähdyttävää, kun näissä tulee vastaan suomenkielinen työ. Pakkohan sitä on aina stalkata profiili  ;D
--- Lainaus päättyy ---
Hm, milloinkas se nyt olikaan. Varmaan silloin vähän ennen kuin tämä versio foorumista perustettiin. Näköjään olen rekisteröitynyt tänne 3.7.2007 eli varmaan niitä aikoja.

Kyllä silloin katosi paljon tekstejä. Jokainen kynnelle kykenevä hamstrasi talteen kaikkea sitä mukaa kun viestiketjut katosivat ja foorumi tyhjeni. Osalla oli tiedostot tallessa ennestään omalla koneella tai toisilla foorumeilla, osalla ei. Kommentit tietysti hävisivät, vaikka tekstejä saatiinkin palautettua vähän kerrassaan. On paljon sellaisia, joita vieläkin kaipailen, vaikka en edes muista kunnolla mitä ne olivat, muistaa vain sen tunnelman mikä oli lukiessa.

Minulla on jäänyt kansainväliset sivustot vähemmälle. Monesti on kyllä niihinkin houkuteltu. Pitää joskus joutaessaan katsoa jos sinnekin ehtisi. Lukenut olen englanniksi silloin aikoinaan ennen kuin minulle selvisi, että suomessakin on olemassa fanfictionia.  ;D Sepä vasta olikin löytö, kun Finiin törmäsin!

Voldemort:

Mitä fanikulttuuri tarkoittaa sinulle?

En mä tiedä, merkitseekö fanikulttuuri mulle oikeastaan mitään sinänsä. Aika usein se tuntuu nykyisin ja oikeastaan ennenkin negatiiviselta. Sosiaalinen media vielä on pahentanut asiaa, mutta jos nyt ajattelee hetken positiivisesti niin se merkitsee asioiden jakamista samanhenkisten ihmisten kanssa siinä missä muut pitää hulluna. :)

Mikä fanikulttuurissa on mielestäsi parasta / mikä tässä yhteisössä on mielestäsi parasta?

Fanikulttuurissa parasta parhaimmillaan samanhenkiset ihmiset, jotka ruokkii toisiaan ja hulluja ideoitaan. Se on yksi elämän kantavia voimia, että on jotain harrastusta ja henkistä inspiraatiota muun elämän ohella. Ilman sitä ei tulisi ehkä toimeen. Finissä parasta on se, että täällä on enimmäkseen järkeviä ihmisiä ja mukava meininki.

Onko fani-uraasi tullut katkoksia? Kuinka pitkiä? Mikä sai sinut palaamaan?

Fanituksen kohteet on vaihtunut vuosien mittaan, mutta mitään pitkää pysyvää taukoa jonkin asian fanituksesta ei ole ollut. Foorumisodat saa lähtemään ja palaamaan. Viimeisimmäksi tosin poistin tilini vain siksi, että kyllästytti ja edellisestä poistosta oli liian kauan. En ole kiintinyt tileihini enkä viestimääriini enkä siihen näkyykö profiilissani, kuinka kauan täällä on tullut pyörittyä. :D 

Onko muita fanituksen kohteita, joissa olet aktiivinen?

En ole aktiivinen oikein missään nykyään. Kansainvälisiä foorumeita ja muita välttelen kun tuntuu olevan hullu meininki. AO3 oli kiva siihen asti kun tajusin, että siellä on sallittua ihan suora provoficcien kirjoittaminen tyyliin, jos vihaat jotain paritusta tai pidät sitä moraalittomana, kirjoitat muutaman tai pelkän yhden rivin ficin ja kuorrutat sen tageilla, että tämä paritus on väärin. Siitä on muiden kiellettyä provosoitua, mutta kyllä mulle jää sellaisesta paska maku suuhun. Varsinkin kun törmäsin tietysti siihen että tätä prooa harrastetaan, koska oma suosikkiparitus on kilpaileva paritus.

tellie:

--- Lainaus käyttäjältä: Lady Riddle - 08.07.2018 23:54:19 ---Edellisestä vastauksesta tulikin mieleen kysyä, että kuinka moni käyttää kansainvälisiä fici-sivustoja? Itse löysin jo teininä tietenkin Fanfiction.com:in ja pari vuotta sitten Archieve of Our Own:n. On aina yhtä sykähdyttävää, kun näissä tulee vastaan suomenkielinen työ. Pakkohan sitä on aina stalkata profiili  ;D

--- Lainaus päättyy ---

Silleen ns. tarpeen mukaan, eli jos etsin jotain tiettyä fandomia. Aloitin itse "urani" ff.netistä, josta tykkäsin ja tykkään edelleenkin älyttömästi siinä mielessä, että sen pohja on enemmän tai vähemmän optimoitu ficcaamiselle ja kommentoinnille, joskin tykkäisin, että kommenttien vastauksetkin olisivat oletuksella näkyvissä. Samaan aikaan ff.net on riittävän yksinkertainen, mutta hakukriteerit ovat nykyään aika kehittyneet.

AO ei iske ollenkaan samalla tavalla, vaikka toisaalta tykkään sen teksteistä usein enemmän kuin ff.netin, joka kuitenkin kokee jonkun sortin sensuuria. En erityisesti tykkää lukea pornoa (mitä nyt joku satunnainen underage M/M incest dubcon torture kinkillä), mutta jotenkin vaan... Tuntuu siltä, että ns. kokeneet kirjoittajat ovat ainakin joidenkin fandomien kohdalla siirtynet AO:iin. Pohjana taas en tykkää siitä läheskään niin paljon kuin ff.netistä. Jotenkin sekave ja sellainen, meh.

Sitten on tietysti adultfanfiction, mutta nimensä mukaisesti se on keskittynyt aika vahvasti pornoon, joka tosiaan ei ole minun juttuni tässä toiminnassa. Joitakin ns. juonellisia pornopätkiä on tullut kyllä sieltäkin luettua, siis ihan todella timanttisia.

Livejournalista tulee välillä etsittyä, mutta se on vähän sellaista haukotuttavaa touhua. Jokunen kinkfest saattaa löytyä silloin tällöin, mutta taas kerran - koska en diggaa pornosta ensisijaisesti, niin joudun aika paljon kaivamaan niistä ennnen kuin löytyy sellaista kamaa, jota ihan 4realz haluan lukea. Tosin kinkfestien kunniaksi se, että siellä menee usein niin synkeisiin ves-- öh, eritteisiin, että voi mennä jo mielenkiintoiseksi hahmotulkinnaksi.

Jonkun verran olen myös lukenut Deviantartissa, mutta pohjana se on syvältä perseestä ja hakeminen tuntuu joltain voiveitsellä suoriteltulta pernanpoistolta. On siellä kyllä hyvääkin settiä, mutta hankala löytää silleen yks-risti-kaks.

// ff.netissä julkaisin siis aikanaan suomeksi, kun finfanfun oli vielä sen verran vahvasti HP-foorumi, että ei oikein napostellut. En siis ole koskaan fanittanut HP:ta. Noissa muissa ei ole edes tunnareita.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu

[*] Edellinen sivu

Siirry pois tekstitilasta