Siivenkärki koskettaa ohimennen hänen poskeaan. Sherlock on palannut, istuu hänen viereensä, on tyyni ja läsnä, sellaiseksi Rosie Sherlockin tekee.Niin lempeän kauniit ja rakastavat virkkeet! Myös tosi mielenkiintoista, että Rosie tekee Sherlockista tyynen ja läsnäolevan. Ehkäpä Johnin vaikutus on enemmän sellainen räiskähtelevä ja ajatus- ja muuta toimintaa kiihottava? ;) :-*
Vielä ei voinut sanoa väristä mitään. Sitä John oli ensimmäisenä ajatellut. Maryn siivet olivat olleet sokaisevan valkoiset mutta kapeat. Ehkä Rosie saa samanlaiset. Todennäköisesti, sillä Johnilla ei siipiä ole. He olivat lähteneet ensin apteekkiin (rasvaa jolla pehmentää siivennysien kutinaa), sitten kirjakauppaan (kuvakirja Minä saan siivet).Ajatus tuollaisesta kuvakirjasta otti hyvällä tavalla sydämestä, kuten ylipäätään mielikuva, että siipiin voi suhtautua näin käytännönläheisesti, vaikka lukijan näkökulmasta mukana on paljon arvoituksellisuutta ja selittämätöntä. Hiukan samaan liittyen tykkäsin hurjasti tästä kuvauksesta: Siinä ne olivat, rikkoivat pehmeän ihon ja ärsyttivät sen punaiseksi. Ylipäätään tämä oli kyllä hienoja yksityiskohtia täynnä. Sherlockin unohtuneet teetahraiset teekupit, jotka John pesee, Sherlockin siipien muodostama pehmeä hämärä, siivenkärki koskettamassa Johnin poskea, näihin muun muassa pysähdyin ja ihastelin. Se, että juuri Rosie tekee Sherlockista tyynen ja läsnäolevan, oli minusta hieno kuvaus hänestä vanhempana tässä. Ja aa, tuo lopetusvirke, miten paljon kauneutta voikaan arkiseen hetkeen mahtua. ♥ Kiitos paljon hienosta lukukokemuksesta!
Kun Sherlock levittää siipensä, niiden alle muodostuu pehmeä hämärä, suoja. Ja kun siellä on kerran nukkunut, on unta vaikea tavoittaa muualla.Tämä on hyvin kaunis mielikuva,
Maryn siivet olivat olleet sokaisevan valkoiset mutta kapeat.ja tämä kuulostaa hyvin Marylle sopivalta siipiparilta,
Siivenkärki koskettaa ohimennen hänen poskeaan.ja tämä on hyvin hellää, sopii tekstin arkisuuteen täydellisesti.