Originaalit > Sanan säilä

Viimanniemi | S | tuonpuoleinen slice of life | raapaleita | 7/x 10.5.2024

(1/4) > >>

Sokerisiipi:
Ikäraja: S
Tyylilaji: tuonpuoleinen slice of life ja ehkä hippu romantiikkaa
Hahmot: Kerry ja Totto + muita
Yhteenveto: Totto on kuollut, ja hän tietää sen, mutta ehkä kuolleena oleminen ei olekaan loppujen lopuksi niin kamalaa.
Haasteet: FinFanFun1000 (670. lautturi), Originaalikiipeily (146. tuonpuoleinen) ja Spotify Wrapped (Alec Holowka - Title)

A/N: Inspiroiduin sanasta lautturi! Minua on aina kiehtonut kaikki tuonpuoleiskuvitelmat, ja siksi tätä oli kiva lähteä suunnittelemaan. Synkästä kehyksestä huolimatta tämän on tarkoitus olla lämmin tarina.


Kaiken muotoinen palaute lämmittää ja ilahduttaa! ♥︎

V I I M A N N I E M I

1
Tämä on tosi paha juttu, Totto mietti seistessään tähdettömän yötaivaan alla. Metsän mustat puut olivat kietoutuneet pahaenteiseen usvaan. Varikset raakkuivat. Kaikki täällä oli kuollutta, myös Totto. Sen hän tiesi. Tottoa masensi. Ei ollut kivaa olla kuollut. Totto olisi paljon mieluummin ollut... missä? Hän haeskeli vastausta, jonka oli ajatellut olevan nokkela, mutta se teki hänelle tylyt oharit. Hänen muistoissaan oli ääntä ja väriä, mutta ei henkilötietoja. Yksityiskohdat puuttuivat. Totti ei kyennyt ilmaisemaan huumorintajuaan, joka varmasti olisi tuonut lohtua tähän ankeaan elämättömyyteen. Asia tuntui kohtuuttoman raa’alta näissä erityisissä olosuhteissa.

Totto otti askeleen. Ruoho raksui kammottavasti hänen jaloissaan. Hän rypisti kulmiaan ja kumartui. Hän ei nähnyt, minkä päällä seisoi, mutta se ei tuntunut sopivan "ruohon" määritelmään. Totto ojensi kätensä ja tunnusteli. Sormet tavoittivat pieniä osia. Ne olivat kovia ja niljaisia ja teräväreunaisia. Muoto vaihteli. Jokin hauraampi osa napsahti Toton sormien välissä, ja sitten hän tajusi, mitä piteli käsissään. Luita. Ahaa, niinpä, totta kai hän käveli luuröykkiöiden päällä. Mielikuvitukseton sorapolku olisikin turmellut kolkon tunnelman.

Totto pudotti pienen rangallisen kädestään. Hän törmäsi päistikkaa puuhun. Totto putosi maahan, mutta hän nousi vikkelästi ja harmissaan. Ylpeys kipeästi lommolla Totto jatkoi matkaa kädet koholla edessään. Paljaat oksat riipivät kasvoja ja hänen tukkaansa. Seuraavasta harha-askeleesta ei luonnollisestikaan annettu varoitusta. Totto tajusi kierivänsä alas mäkeä ja ajatteli, että kai tämänkin oli nyt vain tapahduttava.

Hän tömähtää mätkähti joen törmälle. Sen hapokkaana sihisevä vesi poltti kärjet Toton lenkkareista tehden niistä erittäin epäkäytännölliset sandaalit. Totto jäi maahan. Häntä ei huvittanut enää yrittää ottaa selvää, mikä oli tämä paikka ja miksi hän oli siellä. Tämä kaikki tuntui vain siltä, että häntä kiusattiin. Totto ei kokenut ansainneensa sellaista. Hän pani kädet puuskaan aikeenaan jumittaa juuri tässä niin kauan, kunnes joku viimein suvaitsisi saapua paikalle ja selittää hieman. Totto sai odottaa pitkään, mutta ei onneksi ikuisesti.



2
Valonheitin pimeässä havahdutti Toton alakuloisesta turtumuksestaan. Hän varjosti särkeviä silmiään. Jokin oli tulossa joen yli. Hän kuuli veden loiskeen ja koneen tasaisen hurinan. Syvänvihreäksi maalattu lautta näytti järkyttävältä väriläikältä joentörmän ankeutta vasten. Se on lossi, Totto ajatteli.

Hän oli niin hämillään, ettei osannut kuin katsoa, kun lossi tulla putkutti lähemmäs. Lautan rantautuminen kävi raivostuttavan verkkaisesti. Vihreällä kannella ei näkynyt ketään, mutta sitten sen tunkkaisen keltaisesta kopista nousi hahmo. Hänellä oli lyhty ja kipparilakki päässä. Hän hypähti ketterästi rantaan ja tuli suoraan kohti maassa kyyhöttävää Tottoa.

Lautturi oli pitkä ja hontelo. Hänellä oli paljon pisamia ja ruskean kipparilakin alta pursusi runsaasti punaista tukkaa. Lautturilla oli leveät, pehmeät kasvot ja haaveilevat silmät. Hän näytti ystävälliseltä.

”Hei”, lautturi sanoi ja tarkasteli Tottoa lyhtynsä alta. ”Et kai ole joutunut kauaa odottamaan?”

”Jouduin”, Totto sanoi pahantuulisesti, ”ja reitti tänne oli suoraan sanottuna ihan perseestä.”

”Niin”, lautturi myönteli. ”Tämä on kaikista huonoin ylityspaikka. Se tiedetään. Ikävää, että jouduit tänne.”

Hänen myötätuntonsa häkellytti Tottoa. Hänelle tuli lämmin ja huomioitu olo. Tietämättään Totto oli kaivannut juuri jotakuta sellaista, joka myötäeläisi Toton kokemaa ja sanoisi, ettei tämä ollut hänen syytään. No, sitä lautturi ei varsinaisesti ollut sanonut, mutta Totto piti hänestä silti.

”Oletko sinä...” Totto vaikeni äkisti, koska hän ei tiennyt, miten olisi muotoillut jotain niin suurta.

”En ole”, lautturi sanoi kuin ymmärtäisi. ”Ei täällä ole ketään sellaista. Olen kuten sinä.”

”Kuollut?” Totto kysyi arasti.

”Jep. Nimeni on Kerry. Entä sinun?”

”Totto.”

”Ai, ihanko totta?”

Kerryn kysymys sai Toton hämilleen. Se ei kuulostanut ivalliselta vaan vilpittömän uteliaalta. Epäilys alkoi nykiä Toton sisuksia.

”Eikö se olekaan minun nimeni?”

Oliko hänelle annettu kehnon ylityspaikan lisäksi väärä nimikin? Epätoivo jysähti vatsaan kuin nyrkinisku. Mikään ei tuntunut sujuvan.

”On varmasti, en minä sitä”, Kerry sanoi lempeästi huomattuaan Toton surkeuden. ”Se on kiva.”

Lautturi ojensi Totolle kätensä. Hän hymyili silmät lohdullisesti tuikehtien.

”Mennäänkös sitten?”

hiddenben:
Ooh, onpa tämä mielenkiintoinen aloitus! Slice of life ja tuonpuoleinen maailma ovat yhdistelmänä todella outo, mutta ai että, kun tykkään siitä :D Ja vielä päähenkilö nimeltä Totto ja punapäinen lautturi! Mahtavaa!

Tuonpuoleiskuvitelmat ovat kyllä todella mielenkiintoisia, sillä ne voivat todella olla aivan mitä tahansa. Tässä Toton saapuminen tuonpuoleiseen muistutti melkein käänteistä Narniaan saapumista, sillä muistaakseni siinäkin Lucy kulkee vaatekaapin läpi hetken pimeydessä ja haparoi käsillään, kunnes pääsee toiselle puolelle - tässä kaikki vain on aivan toisin :D Erityisesti tuo joki, jonka "hapokkaana sihisevä vesi poltti kärjet Toton lenkkareista tehden niistä erittäin epäkäytännölliset sandaalit" on aivan huikea yksityiskohta (vaikkakin kamala) ja toi oman humoristisen sävyn mukaan tekstiin. Muutenkin tykkään kovasti siitä, että Totto on niin rento ja suhteellisen rauhallinen kaikesta huolimatta!

Kerry ja hänen lauttansa tuovat jännittävän elementin mukaan tarinaan ja odotan todella mielenkiinnolla, mihin tarina lähtee kulkemaan. Tälle naurahdin ääneen:


--- Lainaus ---”Hei”, lautturi sanoi ja tarkasteli Tottoa lyhtynsä alta. ”Et kai ole joutunut kauaa odottamaan?”

”Jouduin”, Totto sanoi pahantuulisesti, ”ja reitti tänne oli suoraan sanottuna ihan perseestä.”
--- Lainaus päättyy ---

sillä tässä on sellaista täydellistä rehellisyyttä, mitä tuonpuoleinen kaipaa :P Samalla uskon, että Kerryn rauhallisuus ja lempeys tuo hyvää tasapainoa Toton mielentilalle. Todella mielenkiintoinen aloitus! Kiitos tästä, luen mielelläni lisää :)

Salem:
Tässä oli tosi kiinnostava tunnelma, toisaalta jopa pelottava, mutta myös lohdullinen. Pidin kuvailusta ja yksityiskohdista, ja jotenkin päähenkilö oli kovin samaistuttava. Kaikilla on kuitenkin ollut joskus samanlaisia tuntemuksia kuin Totolla tässä.

Laittaisin lainauksia, mutta olen mobiilin varassa pari viikkoa. Pidin paljon tuosta kohdasta, jossa Totto astui harhaan ja putosi, ja mietti vain lakonisesti, että kai senkin pitää tapahtua.

Seila:
Tämäpäs on aivan ihanan kuuloinen, vaikka tuonpuoleisessa ollaankin. Totto vaikuttaa tosi symppikseltä. Naureskelin hänen asenteelle tuossa ensimmäisessaä rapsussa. Että jahas, kai tänkin pitää tapahtua, samapa tuo :D Voi Totto. Kävi myös kyllä sääliksi toista, kun sillä tavalla sattui tuommosia asioita hänelle. Onneksi ei jokeen sentään itse pudonnut, olisi käynyt köpelösti :<

Olit kuvaillut ihanasti tuota tuonpuoleisen ympäristöä. Miulle jäi siitä sellainen usvainen, mystinen mielikuva. Kuvittelin mielessäni paikan jotenkin violetin sävyiseksi, en tiedä miksi. Ah, ihanaa että tuo lossi oli värikäs. Vihreä keltaisella kopilla, kyllä. Ainakin sen olettaisi näkevän helposti, kun lähestyy. Kerry kuulostaa myös symppikseltä, mutta eri tavalla. Hän vaikuttaa sellaiselta lempeältä ja rauhalliselta. Onneksi Totto sai Kerryn läsnäolosta jo hieman lohtua. Ja ihanaa kuinka Kerry tavallaan tiesi, mitä Totto halusi kysyä.

Tässä oli kepeää synkkyyttä, mutta myös huumoria ja lempeyttä. Ihanaa että Totto tiedostaa olevansa kuollut ja hyväksyy sen, eikä panikoi. Ehdottomasti lempparijutut oli tästä tuon ekan osan Toton tuommoinen no, semmonen toteavuus, että jaaha :'D

Ah, jäänpäs innolla odottamaan että mitä Tottoa (ja Kerryä) tuolla tuonpuoleisessa odottaa. Kiitos paljon tästä ♥

Sokerisiipi:
hiddenben: Oudot, odottamattomat genreyhdistelmät virkistävät! Todella kiva kuulla, että aloitus oli kiinnostava ja Totto ja punapäinen lautturi hurmasivat. Hyvä, että kerronnan huumori ei tuntunut luotaan työntävältä vaan sopi mukaan ja sai jopa naurahtamaan, mahtavaa! Oi, kiitokset kommentista!!

Salem: Toton lakonisuus on kyllä hyvin samaistuttavaa ja surkuhupaisaa! Kiva kuulla, että tässä oli kiintoisia, vaihtelevia tunnelmia. Kiitos kommentista!!

Seila: Jee, ihana kuulla <3 Toton asenne kuolemaan on kyllä valloittava! Ympäristökuvaus onnistui siis kutakuinkin niin kuin oli tarkoituskin, hienoa! Kiva, että pidät Kerrystäkin! Kiitos kommentista!!


3
Totto pysyi tiukasti Kerryn lähellä, kun he astuivat lossiin. Hän seurasi toista myös keltaiseen ohjauskoppiin. Kerry ei vaikuttanut harmistuvan asiasta. Hän oli rauhallinen ja hyväntuulinen. Se rauhoitti Tottoa.

”Millaisia muut ylityspaikat ovat?” Totto kysyi, kun lossi lähti taas liikkeelle. Totto oli helpottunut päästessään pois siitä kammottavasta paikasta, joka oli aiheuttanut hänelle pelkkää mielipahaa. Hän tähyili toiveikkaasti ikkunasta, mutta ei nähnyt vastarantaa, pelkkää torjuvaa sumua vain. Oli hirveän pimeää. Onneksi Kerry oli tuonut lyhdyn mukanaan. Totto katseli iloisesti lepattavaa liekkiä ja uskalsi ajatella olevansa turvassa.

”Valoisia ja kodikkaita”, Kerry sanoi. Hän vaikutti olevan juttuseurasta mielissään. ”Ne pitävät tulokkaat aloillaan ja rauhallisina, kuten tarkoitus onkin. Ei me oikein tiedetä, mitä varten tämä paikka on, koska se ei täytä tehtäväänsä.”

”No ei tosiaan”, Totto mutisi kitkerästi. Kerry hymyili. Se rohkaisi häntä kyselemään lisää. ”Sanoit, ettet ole – mutta kuitenkin sinä tulit hakemaan minua. Miksi?”

”Kuuluu asiaan”, Kerry sanoi. ”Sattui vain olemaan minun vuoroni. Meillä on työlista.”

”Meillä?”

”Jälkeisen asukkailla. Minä asun Viimanniemessä. Meillä ja Tähtipoukamalla on sopimus siitä, että huolehdimme vuorollamme tästä ylityspaikasta.”

Jälkeinen. Viimanniemi. Tähtipoukama. Toton pää tuntui ahtaalta, kun hän yritti järjestellä outoja nimiä ja niiden merkityksiä mielessään.

”Millainen paikka se Viimanniemi on?”

”Se on koti”, Kerry sanoi lämpimästi. Tottoa pelotti kysyä, minne hänen olisi tarkoitus mennä, kun he tulisivat perille. Hän päätti olla ajattelematta asiaa ennen kuin olisi ihan pakko. Kysy jotain muuta, Totto patisti itseään, jotta lohduttomuus pysyisi loitolla.

”Täällä ei siis ole johtajia tai... jumalia?” Totto ei ollut varma, mistä hän tiesi kysyä sellaisista olennoista. Se vain tuntui välttämättömältä kuin hänen olisi kuulunut kysyä sitä.

”Ei ole”, Kerry sanoi. ”On vain ihmisiä. Me huolehdimme toisistamme ja määrittelemme itse, minkä koemme velvollisuudeksemme. Lautturina toimiminen on vapaaehtoista. Ei kukaan pakota meitä siihen.”

Ei johtajia, ei jumalia. Ei ketään, jolta saada ehdottomia totuuksia siitä, mitä Totto oli ollut ja mitä hän oli nyt, ja miksi se kaikki oli tapahtunut. Se oli liikaa. Totto ei tahtonut tietää enempää. Hänen rintaansa rusensi. Toton silmät levisivät järkytyksestä.

”Minuun sattuu”, Totto kuiskasi hämillään ja katsoi Kerryyn saadakseen apua. Kerry näytti surulliselta sanoessaan:

”Kuolema ei ole kivuton.”

Totto ei tiennyt, mitä hän oli odottanut, mutta ei tätä.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu