Finfanfun.fi
Originaalit => Pergamentinpala => Aiheen aloitti: Merrrí - 18.12.2010 16:25:53
-
Nimi: Veritahrat
Kirjoittaja: ent. mi-ra Merrrí
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Angst
Varoitukset: Viiltelystä puhutaan.
A/N: Joo, siis... Aloitan tämän Tarhan tällaisella surkealla raapaleella, jonka alku on jostain syvältä. Niin, kommentteja arvostan kovasti, vaikka olisikin pelkästään merkki siitä, että on lukenut tämän. :) Ja se vielä että ikäraja saattaa olla ylireagointia, sillä en ole ollenkaan hyvä arvioimaan niitä. ps. ilmoitelkaa virheistä jos sellaisia on.
Veritahrat
Älkää antako minun lukea mitään mikä liittyy viiltelemiseen, sillä muistan aina, miltä terä tuntuu ihon pinnalla, miltä tuntuu kun terävä pinta raapaisee ihoa haavoittaen, syventyen jokaisella uudella vedolla. Millaista olisi tehdä se veitsellä, kylmällä terällä?
Millaista olisi vedellä uusia haavoja vanhojen viereen, nähdä kuinka veri tippuu haavoista liaten lattian allani, värjäten sen punaiseksi. Millaista on nähdä arpia toisensa jälkeen, paljastaen sen itsetuhoisen puolen, paljastaen, kuinka paljon sattuu ja kuinka paljon haavojen viiltäminen helpottaa.
Kuinka paljon viilto toisensa jälkeen auttaa unohtamaan sen henkisen kivun, jota mikään muu ei auta unohtamaan? Kun käsi ei riitä, mihin seuraavaksi siirrytään? Jalkoihin? Selkään? Rintakehään? Kasvoihin?
-
Nimi: Aukko Rinnassaan
Kirjoittaja: mi-ra Merrrí
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Drama, ei sovi oikein muuhunkaan, ficlet
Varoitukset: Ei taida olla.
A/N: Ymm... Mitä tämän puolustukseksi voi sanoa..? Kirjoitin tämän abipäivillä, kun kuuntelin sivukorvalla muiden juttuja ja alkoi ärsyttämään joidenkin henkilöiden pinnallisuus ja turhamaisuus.
Aukko rinnassaan
Turhamaisuus iskee voimalla rintakehään, syöden reittiä ruumiin läpi, saavuttaen ensin sydämen ja keuhkot, jatkaen matkaa alas tullen ulos jalkapohjista. Näetkö millainen siitä on tullut, näetkö kuinka suuri siitä on tullut? Se olet sinä, joka juuri kulki läpi ruumiisi ja joka makaa nyt maassa, kasvot kohti taivasta, virnistäen ilkeästi.
Nähdessäsi itsesi, tekisi mielesi antaa ylen kaikki ajatukset, joita olet ajatellut. Mutta miten se on mahdollista, kun sinulla on sisuskaluistasi jäljellä vain muruset? Muruset, joiden avulla pysyt hädin tuskin hengissä.
Kun katsot taas itseäsi, näet ne samat kasvot, joita nyt koristi ilkeä virnistys. Mielesi tekisi ivata tuota olentoa maassa, mutta värähtäen muistat sen olevan sinä, sinun sisin olemuksesi. Ivaamisen sijaan nostat katseesi pois itsestäsi, eikä ilme kasvoilla sopinut niihin. Katsoessasi ympärillesi, henkäiset kauhusta, sillä näet mitä ihmiset ovat tehneet.
Joka puolella näkyi ihmisiä, joiden rinnassa oli aukko ja jokainen katsoi maahan. Jokaisen edessä oli heidän itsensä näköinen se, joka oli syönyt tiensä läpi ruumiin. Niitä yhdisti sama ilkeä virne, jonka olit nähnyt jo aikaisemmin.
Sinä iltana televisiosta ei tullut uutisia.
-
Kirjoittaja:
mi-ra Merrrí
Ikäraja: S
Tyylilaji: Onko runoilla erityistä tyylilajia...? Draama sitten olisi myös.
A/N: Tähän väliin yksi kirjoittamani runo, jonka kirjoitin myös abipäivillä, viiden-kymmenen minuutin väsäys, josta en erityisemmin pidä, eikä edes muistuta runoa mutta joo..
Pieni vihreä plantaasi,
Kasvimaa,
Jossa hän oli kasvanut.
Saanut vihreän hiuspeitteen,
Mullan ruskean ihon.
Kasvatti juuria jaloissaan,
Versoja käsissään.
Silmät olivat mustat,
Valottomuudesta.
Huulet olivat siniset,
Kylmästä.
Pieneksi kasvilapseksi häntä sanottiin.
-
Kirjoittaja:
mi-ra Merrrí
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Angst
Varoitukset: Pientä väkivaltaa
A/N: Jälleen runo, josta, kumma kyllä, henkilökohtaisesti pidän. Kommentit = ♥
Hengityksenhuuruja kylmässä auringonnousussa,
Rintasi kohoilee tuoden pilviä keuhkoistasi,
Maatessasi varpuvuoteella katajien keskellä.
Kohotessani yllesi,
Viillän sinun sydämeesi viiltoja,
Kivun huutojen kaikuessa varhaiskoivujen välissä,
Ja huutojen välissä kerrot rakkaudestasi kipuun.
Kateellisuudessa viillän syvemmälle,
Kirjoittaen nimeni viiltoihin,
Merkaten kenelle kuulut.
Silti kerrot rakastavasi minua,
Vaikka rinnassasi on sydän riekaleina,
Mutta eihän sinulla voi olla kahta rakastajaa,
Kun veresi valuu pitkin rintaasi.
Ja käsissäni oli mustetahrat
-
Kirjoittaja: Merrrí
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Draama
Varoitukset: Puhutaan kuolemasta ohimennen.
A/N: Puoliunessa kirjoitetut tekstit on oikeastaan mielenkiintoista luettavaa. Eli siis kirjoitettu puoliunessa, jota on sitten hieman viimeistelty. Enjoy.
//Ensimmäistä kertaa koskaan kokeilen tällaista, joten olisi mukava tietää, miten onnistui teidän mielestänne.
Murhaaja, murhaaja!
Ne kiljuivat ajatuksissaan
jotka pommittivat käsiäni
Käsiä,
jotka nostettiin pään ympärille.
Annoin vain omenan,
punaisen omenan
En lyönyt teroitetulla kynällä,
en pyyhkinyt kumilla verta pois.
En lievittänyt kipuja
hellillä sanoilla
Nautin vain kivustasi
sadistista mielihyvää
Ja sen takia niiden ajatukset
löivät maahan polvilleen
Kohottaen puukon päänsä ylitse,
tuomitsevat minut kuolemaasi.
-
Kommenttikampanjan puitteissa tulin kommaamaan Aukko Rinnassaan-yksilöä, mutta lukaisinkin samantien kaikki. Tekstit olivat synkkiä, mutta hienosti kirjoitettuja. Erityisesti pidin
Sinä iltana televisiosta ei tullut uutisia.
tästä lauseesta, syystä tai toisesta. On hienoa, kun jotkut osaa päättää kirjoituksensa tällaisiin, eivätkä lässäytä tekstin tunnelmaa.
Muutenkin tyksin tyylistäsi kirjoittaa; jonkinlainen miksaus karua ja kuvailevaa, ripauksella filosofiaa. (Ja sähän melkein ymmärrät mitä mä täällä selitän. ::) )
Runot olivat kaikessa angstiudessaan onnistuneita. Tämä "viiden-kymmenen minuutin väsäys" (eihän sillä ollut virallista nimeä?) ei ollut sinällään muiden tasoa, mutta noin lyhyessä ajassa rustatuksi sekin oli ihan kiva. :)
Eikä niitä kirjoitusvihreitä silmille hypellyt. Rakentavat kommentit ovat aina olleet erikoisalaani...
Kiitän ja kumarran;
-Niph
-
Kiitosta paljon Niphredil :)
Tuo lause jonka lainasit tuohon, oli sellainen mitä jouduin kauan aikaa miettimään, ettei se tunnelma lässähdä. Joten hienoa kuulla, että se oli onnistunut. :)
Ymmärsin toki mitä selitit, koskaan ennen en olekaan kuullut tuollaista kuvausta :D
Sillä "viiden-kymmenen minuutin väsäyksellä" ei tosiaan ollut mitään virallista nimeä, joten kantakoot nyt tuollaista nimitystä. Muutenkin olen huono keksimään otsikkoja (varmaan huomaakin tosi selvästi? :D).
Kiitos kommentistasi vielä kerran, sait minut hymyilemään ^^
-
vammains saapuu vihdoin kommentoimaan liian pitkän ajan jälkee ja ihailee sinua rakas merrrísein<3'
Tykästyin eniten tuohon ensimmäiseen tekstiin, ihan vain otsikonkin takia, koska se on ihanan kaunistelematon. Viiltely on hyvin tabu-aihe nykyään, ja on aina ollutkin, mutta siitä on ihanaa lukea. En tiedä onko se positiivista ihanaa vai negatiivista, mutta se vain on. Se ei itsessään ole ihana tai kaunis asia, mutta olet saanut sen kuulostamaan siltä. Itseäni veri on aina kiehtonut - olenko outo - ja tykkään lukea kaikesta siihen liityvästä. Tässä tekstissä oli tunnetta, hyvin syvää sellaista, ja virheitä ei ollut. Teksti oli totuudenmukaista ja hyvin surullista - juuri sellaista, mistä henkilökohtaisesti pidän. Siinä oli mukana tuskaa ja tuska on kohtuuden rajoissa aina miellyttävä lukukokemus.
Tykkäsin myös paljon tuosta runosta, jonka viimeinen lause
Pieneksi kasvilapseksi häntä sanottiin.
oli tosi awww! Kasvit on kivoja ja tuo lause on kaunis. Runo itsessään oli synkkä ja se oli hienosti kirjoitettu. Vähän erilainen runo, kuin mitä yleensä luen ja olen loppusointujen ystävä, mutta tämä kolahti silti. Hmmhmm. En osaa kommentoida runoja, haa!
Anygays, enivei. Olen lukenut nämä jo monta monituista kertaa läpi ja minä tykkään, tykkään näistä kaikista! Ja minun mielestäni sinä olet hyvä kirjoittaja enkä vain sano niin mieliksesi, koska sinä sanot niin aina minulle, vaan siksi, koska olen oikeasti sitä mieltä!
xoxoxo ins
olet ihana Merrrísein ja pyydän todella anteeksi, etten ole aiemmit kommentoinut, vaan olen ollut laiskimus<3'
-
ins Olet harmittavan oikeassa siinä, että viiltely on nykyään niin tabu-aihe, vaikka oikeasti se on ongelma joidenkin keskuudessa. En tiedä mitä hain tuolla kirjoituksella, ehkä heräämistä, ehkä ei. Ja ei, et ole outo vaikka veri kiehtoo sinua, koska itseänikin se kiehtoo - tai sitten meitä on vain kaksi outoa :D
Ei haittaa vaikka et osaa kommentoida runoja, en osaa itsekään, mutta on mukavaa kuulla, että tykkäät siitä (niistä), vaikka ei olekaan loppusointuja. En ole koskaan hallinnut niitä, ja sen varmaan huomaakin näistä :)
Monta kertaa olet lukenut läpi? Hassua, koska olen aina kuvitellut ettei niitä jaksa lukea kukaan yhtä kertaa enempää, mutta iloista, että olen luullut väärin. ^^ Kiitos raksu kommentista, sinä se tässä parempi kirjoittaja olet :) ♥ Ja toivottavasti olet lukemassa ja kommentoimassa tätä tulevaa myös (:
Ja uutta vaihteeksi.
Otsikko: Luonnoksetonta
Kirjoittaja: Merrrí
Ikäraja: K-11
Tyylilaji: Draama, tajunnanvirta, tuplaraapale
A/N: Mm... Joo, kävin ulkona ja ajatukset alkoivat yhtäkkiä syöttää lauseita. Tajunnanvirtaa tosiaan, eli ei ole mitenkään erityisesti fiksailtu tai mitään. Lauseesta Tuntematon määränpää on ainoa, minkä tunnemme saatte kiittää insatiablea, joka ystävällisesti heitti minua sillä. Ei muuta, kiitos lukemisesta, kommentit ovat niitä joilla elän :)
Luonnoksetonta
Ulkona viisitoista, kolmekymmentä, astetta pakkasta, istuu ulkona t-paidalla ja shortseilla, koska siellä paistaa aurinko. Ulko-oven kolahdus, askeleita puupinnalla, lumessa, vaatteiden kahahdus ja vaimea tömähdys, kun toinen istuu viereen. Kymmenen, yksitoista, tupakkaa, savu leijailee kohti taivasta, oikeasti kohti kattoa, eikä toinen sano mitään, on vain hiljaa.
Tuntematon määränpää on ainoa, minkä tunnemme, tokaisee yhtäkkiä, eikä toinen sano mitään, on vain hiljaa, mutta silti ilmaan kajahtaa pieni hymähdys. Vilkaisee toista imaisten samalla ilmaa keuhkoihinsa, tappavaa ilmaa, ja huomaa toisen pukeneen toppatakin kurahousuineen päällensä, vaikka ulkona paistaa aurinko.
Naapurissa mies lapioi lunta tieltä ja mulkaisee välissä kaksikkoa, kolmikkoa, ärsyyntyneenä jatkuvasta tupakansavusta. Hän jatkaa lapiointia, eikä enää luo katsettaan tien toiselle puolelle. Kaksikko, mukanaan kolmas pyörä, katsoo miestä tien toisella puolella, mutta ei oikeasti katso, kun ei näe mitään ajatuksiltaan.
Toinen kääntyy vierustoveriaan kohti, kumartuu lähemmäs ja painaa huulet kaulalle, ilmoittaen kaipuustaan itseään hitaasti tappavaa kohtaan. Eikä tee mitään, antaa toisen sivellä käsivarresta, kuunnellen toisen sanoja.
Sun pitäisi vähentää tuota, toinen sanoo ja nyökkää tupakkaa kohti. Hymähtää vain ja viskaa tumpin yhdentoista muun seuraan. Katsoo nurmikkoa, jäätä, ja kuulee kun toinen menee takaisin sisälle oven kolahduksen myötä. Ottaa kolmannentoista ja jää istumaan ulos kahdenkymmenen, kolmenkymmenenviiden, asteen pakkaseen t-paidassaan ja shortseissa, koska ulkona paistaa aurinko.
-
Heii. Tykkään kirjoitustyylistäsi, tekstisi ovat omaperäisiä ja mielenkiintoista luettavaa. Virheitä en tainnut bongailla ... lisää, kiitos ? :D
-
BUENOS DÍASTA VAAN SINNEPÄIN !!
Sitten aiheeseen. Sait hyvin tän lauseen yhdistettyä tähän! Jeijppistä! Hienoa ! ^^
Teksti oli hyvä ja yhteinäinen, ihanan pelkistetty sinänsä ja tykkään tajunnanvirtateksteistä juuri tämän takia. Tämä voisi olla suoraan jonkun ihmisen elämästä, huuuuuh, ihanaa. Tupsit on aina ihania, kun ne tuodaan mukaan teksteihin, me likey! Ulkona paistoi aurinko ja oli kylmää ja ins voisi istahtaa noiden seuraksi tuohon! Tuli todella hyvä fiilis tästä jostain syystä! ^^
Huhhuh ei kyllä tulee mitään kunnollista nyt tähän kommenttiin on jälleen kerran niin mahdottoman outo olo! Anteeksi tästä kultapienisein! ^^ Voi hyvä luoja oikeesti pääni on ihan tyhjä.... Tykkäsin kursiivin käytöstä, se oli ihanaa ja mahtavaa. Se antaa jotenkin rytmiä tekstille ja kaunistaakin sitä jotenkin! ^^
Toinen kääntyy vierustoveriaan kohti, kumartuu lähemmäs ja painaa huulet kaulalle, ilmoittaen kaipuustaan itseään hitaasti tappavaa kohtaan. Eikä tee mitään, antaa toisen sivellä käsivarresta, kuunnellen toisen sanoja.
Paras kohta ! ^^
Hömmöm. Ehkä minä jätän tämän tällä kertaa tähän, etten anna itsestäni enää yhtään typerämpää kuvaa sinulle - vaikkakin taidat tietää jo tasan, kuinka hölmö olen! :D
P.s. Ja vastaus tuohon edelliseesi; en koe olevani sinua parempi, hiih ^^ Mutta kiitos silti ihana ! ♥
XOXOXO INSSSSSS
-
Kommenttikampanjasta moi! :--) Eli kommenttia tuplaraapaleeseen "Luonnoksetonta".
Pidin tuplaraapaleestasi. Se oli jännä ja hyvin erikoisesti -hyvällä tavalla- kuvailtu. Jotenkin tuo kuvailu, että istuu niin kylmässä pakkasessa t-paita päällään, polttaa tupakkaa, naapuri paheksuu... Mutta kun aurinko on esillä eikä pilven takana. Olit saanut sen jotenkin jännästi esille. Tekstinpätkä oli hyvin syvällinen. Tuo tupakka oli hyvä lisä, ja se todellakin on myrkkyä. Aika jäätävä tuo tumppien määrä. :D
En löytänyt myöskään kirjoitusvirheitä tekstistä, enkä kielioppivirheitä. Tuplaraapale oli kaikin puolin hyvä, vaikka välillä meninkin hieman sekaisin kaikista niistä ajatuksista, joita tekstinpätkässä tuli .. Mutta muuten hyvää työtä. Joskus miettii, että osaakohan tehdä tällaisia syvällisempiä tekstejä itse... En taida osata. Sinä olit siinä onnistunut! :)
-
Crownless
Kiitos kommentistasi, tässä tulee lisää tätä epämääräistä tavaraa. Vai mielenkiintoisia ja omaperäisiä... Kiitos näistä sanoista :)
ins
BUENOS DÍASTA VAAN SINNEPÄIN !!
Kuten myös :DD
Hienoa, että olin saanut lauseen sopimaan sinne hyvin, pelkäsin että onnistun kökköilemään senkin jotenkin tuonne.. :')
Ulkona paistoi aurinko ja oli kylmää ja ins voisi istahtaa noiden seuraksi tuohon! Tuli todella hyvä fiilis tästä jostain syystä! ^^
Mie tulen kans istahtamaan hetkeksi siihen, jos en ole siinä jo. :D Hyvät fiilikset tuovat minullekin sellaisen fiiliksen. Ja tajunnanvirrasta minäkin tykkään, juuri noiden takia, mitä sanoitkin. ^^
Ja turhaan pyytelet anteeksi oudoista oloista, meillä kaikilla sellainen on joskus. Ja Merrríosaakirjoittaa.com. Ajattelinkin sen kursiivin olevan hyvä valinta tähän tekstiin, henk. koht. tykkkään siitä myös.
Hömmöm. Ehkä minä jätän tämän tällä kertaa tähän, etten anna itsestäni enää yhtään typerämpää kuvaa sinulle - vaikkakin taidat tietää jo tasan, kuinka hölmö olen! :Di
Todellakin tiedän kuinka hölmö olet, mutta silti niin ihana ♥
Kiitos iso kommentistasi, saat aina hymyilemään kommenteillasi ♥ :)
jaina
Kiitos myös kommentistasi, iloista että pidit edellisestä ^^
Aika jäätävä tuo tumppien määrä. :D
On joo hieman jäätävä määrä, mutta en oikein ajatellut sitä silloin, kun kirjoitin sitä, enkä alkanut muokkaamaankaan sitä, koska se sopi mielestäni hyvin tuohon. Joten saa ollakin aika jäätävä määrä :D
Mutta muuten hyvää työtä. Joskus miettii, että osaakohan tehdä tällaisia syvällisempiä tekstejä itse... En taida osata. Sinä olit siinä onnistunut! :)
Arvelinkin, että niissä ajatuksissa menee sekaisin, ja niin taitaa käydä seuraavassakin. Uskoisin sinunkin osaavan kirjoittavan syvällisempiä tekstejä ^^ Olen kuitenkin iloinen ollessasi sitä mieltä, että olin onnistunut tuon kirjoittamisessa :)
Kiitos kaikki vielä kommenteistasi, ne jaksavat aina auttaa kirjoittamisessa :) ♥
Jälleen uutta tavaraa, hämmentää miten olenkaan saanut näin nopeasti kirjoitettua jotain uutta.
Otsikko: Näkymättömät ilmeet
Kirjoittaja: Merrrí
Ikäraja: S
Tyylilaji: Draama, ehkä hiven angst raapale
A/N: Filosofian kokeesta oli apua tämän raapaleen tekemiseen. En ollut vielä silloin ihan tyytyväinen raakaversioon, mutta pikku muokkailulla alan olla pikku hiljaa tyytyväinen tähän. Varoitan siitä, ettei ajatuksenkulusta välttämättä saa selkoa.
Kommentit ovat niitä, joista elän, kuten aina. :)
Näkymättömät ilmeet
“Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa rumihin.”
Tyhjä katse pyyhkii vartaloa, kysyy peililtä, muttei saa koskaan vastausta. Hymähtää, asettaa teräsnaamion paikalleen, jotta voisi näyttää tunteensa teräksen kylmällä pinnalla. Palaa takaisin, näkee rakastajansa ja tämän eleettömyyden, rakkaudettomuuden. Tuntee vihlaisun jossain siellä, missä on sydän, vaikkei omistakaan sellaista.
Velvollisuuksia, seurauksia, vihaa, rakkautta, ja ellipsi noidankehä on valmis. Katseita vaihdetaan, silmissään näkyy ilmeitä, toisella näkyy tunteita. Ilmeettömyys seuraa kannoilla, puree kipeästi pohkeesta ja saa sen tuntumaan kauniilta.
Näkee takapihalla punaisten lehtien maton ja lähtee makaamaan, hukkumaan, punaisten lehtien keskelle. Seuraa pilvien liikehdintää, eikä huomaa toisen näkemättömyyttä parvekkeen kaiteella, seuraa vain näkymättömiä pilviä kirkkaudessa.
-
Kommenttikampanjasta erittäin aurinkoista iltapäivää! Tulin siis kommentoimaan tuota Näkymättömät ilmeet -tekstiä, mutta lukaisin siinä sivussa muutkin. Tulinpa siinä ihmetelleeksi, miksen lue originaaleja tämän useammin, jos sieltä löytyy jotain näin hyvää! :D
Tekstit olivat kokonaisuudessaan hyvin tunnepitoisia, ihan ihokarvat nousivat pystyyn. Näistä välittyi hyvin intensiivinen tunnelma, tavallaan sellainen ahdistuksellinen kauneus, samalla tavalla kuin vaikka kauhuromantiikassa. Hyytävän hienosti osaat kyllä luoda lukijan osaksi tekstejäsi, minusta tuntui (kamalaa kyllä) kuin olisin itse elänyt kuvaamiasi asioita. Taitavaa, ehdottomasti!
Mennäkseni sitten kunnolla tuohon viimeisimpään raapaleeseen, niin pidin siitä ehkä näistä teksteistä kaikkein eniten. Sen kivualias, toisaalta kylmän toteava sävy oli vaikuttava. Käytit monia kekseliäitä ja sulavia ilmaisuja, kuten ellipsi noidankehä ja kuljetit tunnelmakuvaa sujuvasti. Kursivointi toimi tyylikeinona tehokkaasti. Alun peilikohtauksen "rumihin"-sanaa vähän vieroksuin, sillä ei oikeastaan ole mikään sana, mutta toisaalta se sopii siihen kyllä paremmin kuin pelkkä ruma, joka töksähtäisi. Taidan lopettaa naputtamisen ennen kuin ehdin aloittakaan. Sillä pidin raapaleesta kokonaisuudessaan kovin paljon, enkä halua turhalla nillittämisellä antaa väärää kuvaa, etten olisi muka pitänyt tästä. Pidin, paljon, piste. :D
Lopuksi on vielä lainattava kohta, joka oli yllättävyydessään kaikista paras:
Katseita vaihdetaan, silmissään näkyy ilmeitä, toisella näkyy tunteita. Ilmeettömyys seuraa kannoilla, puree kipeästi pohkeesta ja saa sen tuntumaan kauniilta.
Sinulla on mielikuvitusta ja taitoa kirjoittaa, paketti on valmis! Minä kiitän tästä. :D
-
Susityttö, kiitos paljon kommentistasi! Ensimmäistä kertaa kuulen sen, kun tekstejäni verrataan edes hivenen kauhuromantiikkaan - olen aika otettu siitä, että olet tuota mieltä. Ja sitä ihmettelen, että noinkin hyvin muutama sana onnistuu nappaamaan lukijan mukaansa (ja tästä huomaa vähättelyni kirjoitustaitoani kohtaan).
Nillittäminen kelpaa aina, kuten myös tuo, mitä sanoit itse raapaleesta. Täytyy myöntää, että itsekin vieroksuin sanaa rumihin, mutta se kävi siihen kuitenkin parhaiten, joten... :D
Sinulla on mielikuvitusta ja taitoa kirjoittaa, paketti on valmis! Minä kiitän tästä. :D
Leijun varmaan pilvissä vielä viikon eteenpäin tämän lauseen myötä. :D Kiitän paljon kommentistasi, piristi tätä yötä vielä pitkäksi aikaa. ♥ Tajusin vasta kommenttisi lukemisen jälkeen, että se todella olit sinä, joka sen kirjoitti! :D
Uutta tavaraa taas näin kuukauden taon jälkeen
Otsikko: Täydellisyyden piirittämiä jäseniä
Kirjoittaja: Merrrí
Ikäraja: S
Genre: Draama, ehkä ihan pikku hiven fluff, puolitoistaraapale
A/N: Lauseita toisensa perään, tekotaiteellisia ja rumia lauseita. Päädyin sitten tällaiseen ratkaisuun, joka toivottavasti miellyttää. Ja ikäraja saattaa mennä yläkanttiin, olen huono arvioimaan niitä.. Osallistuu samalla Täytesanat pois! Tekniikkahaasteeseen (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=24686.0), joten olkaa kilttejä ja huomioikaa tämä, kun luette ja kritisoitte toivottavasti kommentoitte.
Täydellisyyden piirittämiä jäseniä
Kuurankukkia ikkunoissa, koivunlehtiä tuulilaseissa, suolaisia pisaroita kahvikupissa, kasvoilla. Vaaleahiuksisen vihreiden silmien katse näkee muistoja salatuista suudelmista takapihalla, muistaa käsien alla tunnun mustista hiuksista. Tuntee edelleen sadepisaroiden kiertelyn vartaloissa, koskettavat hiljaa kastelematta, silti huulien matkaa siivittää pisaroiden tipahtelu maahan.
Tähdet putoavat taivaalta, aurinko kiertää maapalloa ympäri, pysähtyneitä hetkiä. Katseen siirtyessä toisen vartalon pehmeisiin, kulmikkaisiin, ääriviivoihin, kuiskaa päivien kuluneen, täytyy lähteä. Sirot kädet painavat varovasti sormet mustiin hiuksiin, sormet muistavat edelleen. Kahvikupin hiljainen kolahdus pöydänpintaa vasten, ulko-oven varovainen kiinni painallus - jälkeen jää vain tuoksu varovaisuudesta.
Savun leijaillessa hiljalleen hengityksen myötä kohti kattoja, hengähdys kaikuu huutojen seassa kuulematta sanaakaan puheestansa. Hiekka työntää hitusensa keuhkoihin vieden hengityksen puhtauden. Askeleet hukkuvat asfalttiin, askeleiden kuvat painuvat kaupungin syvänteisiin.
Kännykän soidessa vihreät silmät katsovat hymyillen soittajaa. Sekaiset hiukset omaava jättää vastaamatta, unohda eilinen. Huulet unohtavat mustatukkaisen tunnun vastineistaan, kädet karistavat hiusten tunnun huokosistaan, vartalo peittää sinisilmäisen hajun savun alle - jäseniähän piirittää täydellisyys, muistikuvat tuhoavat täydellisyyden.
-
Kommenttikampanjasta päivää. Tässä kommenttini raapaleeseen Näkymättömät ilmeet.
Kommentoiminen ei yleensä ole minulle vaikeaa. Varasin tämän raapaleen kommenttiketjussa itselleni sokkona, ja kauhistuin kun muutamankaan yrityksen jälkeen en osannut keksiä sen kummempaa sanottavaa. Tämä kommentti on siis viipynyt sekä tästä että käytännön syistä varsin pitkään. Nyt ymmärsin mistä mokoma johtui.
En voi sanoa ymmärtäväni tätä tekstiä. Tuntuu kuin suuri, kiehtova nippu ajatuksia olisi silputtu ja kasasta otettu vain hyppysellinen raapaleeksi. Tai kuinka aanelosen pituinen taide-elokuvan konsepti olisi rutistettu sataan sanaan. Näkemykseni on, että raapaleiden lyhyys sopii parhaiten välittämään tunnelmia ja tunteita -- mutta tästä raapaleesta minulle ei herää tunteita, vain kysymyksiä. Miten teräksinennaamio voi olla ilmeikkäämpi kuin kasvot? Miksi juuri teräksinen naamio? Miksei sillä ole sydäntä? Mitä ovat ne velvollisuudet ja seuraukset, mistä tulevat rakkaus ja viha? Ja mikä ihmeen ellipsi noidankehä? Miten niin puree pohkeesta? Mitä kursiivipätkät edustavat, hahmon ajatuksia vai todellisuutta kertojan valheiden kontrastina? Onko kyse konkreettisesta näkymättömyydestä?
Hieman myös vaivaa se, että kun mysteerejä luodaan näin paljon, on teksti kuitenkin raapaleeksi hieman löysää; paikoittain yksi tai kaksi sanaa korvaisi pidemmän lauseen. Toisaalla voimallisemmat ja merkityksellisemmät sanat olisivat voineet antaa makua. Oma vaikutelmani oli etäinen, kuin olisin lukenut tarinan ideaa enkä tarinaa itseään. Ylipäätään raapalemitta on kuitenkin liian lyhyt: teksti herättää niin monia kysymyksiä, muttei anna minulle lukijana syytä välittää niiden vastauksista, koska pintaa ja yleisluontoisuutta syvemmälle -- henkilökohtaiseen -- ei päästä. Kuitenkin nuo mysteerit ovat kiinnostavia, ne ansaitsivat enemmän tilaa elää.
Yksi asia avautui minulle, ja pidän sitä kauniina pätkänä: loppuvirkkeen loppuosa "seuraa näkymättömiä pilviä kirkkaudessa". Muusta tekstistä poiketen se antoi selkeän kuvan: hiljaisesta ja kauniista, keveän synkästä kaksoistodellisuudesta.
-
Peccantis
Tavallaan olen iloinen, kun teksti herätti kysymyksiä. Mutta kaikkeen siihen, mitä kysyit, en osaa vastata, koska alitajunta. Ja osan voi pistää tekotaiteellisuuden piikkiin. En siis osaa tarkemmin selittää, mutta kiitos kun toit tuollaisia asioita esille - osaan paremmin kiinnittää niihin huomiota.
Onneksi jokin asia miellytti sinua, jossain siis onnistuttu :D Kiitos siis kommentistasi, joka oli uusia asioita esille tuova. :)
Ja uutta viedään taas.
Otsikko: Verikämmeniä ja mustia läiskiä
Kirjoittaja: Merrrí
Ikäraja: K-11
Genre: Draama, angst, ficlet (140 sanaa)
Varoitukset: Kuolema mainittuna pienellä kuvailulla
A/N: Otsikko on huono, tiedän sen, mutta se taitaa kuvata parhaiten tätä. Lisäksi kirjoitin tämän sellaisessa tunnetilassa, että tuli väkisin angstia - ja huonoa kuvailua, joka tökkii pahasti. Ja olisikohan piirrettä siitä, mitä tällä hetkellä on omassa elämässä meneillään.
Lätkäistään Originaali10 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=25020.0) -haasteeseen sanalla 2. Askel.
Verikämmeniä ja mustia läiskiä
Askel, askel, askel, kaikuina valkoisissa seinissä, joita koristavat mustat läiskät seuranaan asukkaiden veriset kädenjäljet. Haalistumattomat verijäljet muistuttavat heidän olemassaoloistansa, antaen kulkijoiden unohtaa heidät ajan kuluessa. Lohduton näkymä sisältää hauraita vartaloita makaamassa sairaalavuoteilla, antaa kuulla jokaisesta huoneesta kuuluvan piipityksen sydänten sykkeen tahtiin. Ja askeleet kaikuvat kohti huonetta, jossa piipitys sydämen tahtiin on laiskaa, ei ääni jaksa juosta heikon sydämen perässä.
Peittoihin kääritty ruumis, pistelty iho muistuttamassa letkuista neulatyynyä. Hengitys pihisee henkitorvessa, nukkuvia raajoja pyrkimässä vapauteen peittokahleesta. Silmäluomet värähtävät, avautuvat viiruiksi paljastaen siniharmaat silmät - nähden vielä kerran ympäröivät valkoiset seinät ja liikkumattoman hahmon vankilansa päädyssä. Heikko kuiskaus
(älä unohda minua)
putoaa lattialle raskaana toivosta, jonka kohtalona on kuolla lohduttomana. Laiska piipitys muuttuu korviavihlovaksi tasaiseksi vinkunaksi, kun heikko sydän lopettaa hengästyttävän juoksunsa.
Liikkumaton hahmo värähtää surusta, tipauttaa yhden kyyneleen kämmenelleen ja painaa tuoreen verisen kädenjäljen seinään. Verijälki kunniana heikon sydämen loputtomalle juoksulle.
-
Kommentinkerjäyshaasteesta hei! Yritän kommentoida parhaani mukaan jokaista raapaletta erikseen edes hiukkasen, kun nämä eivät ilmeisesti toisiinsa liity niin kokonaisuutena kommentoiminen olisi hankalaa. Jokaisesta sanon jotakin, ymmärrät varmasti että kovin pitkiä pätkiä en ryhdy yhdestä sepustelemaan, kun näitä on kuitenkin melko monta.
So, here we go. Veritahrat.
--- paljastaen sen itsetuhoöisen puolen, paljastaen, kuinka paljon ---
Typo. Eli itsetuhoisen, luulisin.
Hm, tämä kuulosti melko henkilökohtaiselta tekstinpätkältä? Tässä oli sellainen ajatusvirran sävy, että lähinnä kirjoitit vain mietteesi paperille. Olet pukenut ne sanoiksi hyvin, mutta mitään tunnetta tämä ei juurikaan viestinyt. Tässä oli vähän sellainen “hälläväliä”-tunnelma, ettei viiltelyllä ollut kertojalle mitään väliä. Että hän vain teki niin, ei tuntenut sitä kohtaan juuri mitään. Alussa oli havaittavissa jotain negatiivista suhtautumista, mutta lopulta tästä pätkästä ei oikein saanut kiinni.
Hyvin kirjoitettu kuitenkin, virheitä oli tuo yksi, jonka jo aluksi lainailin. Muuten virheetöntä tekstiä, joka kulki hyvin eteenpäin ja toi joka lauseessa mukanaan jotain uutta ajatusta. Lopetus oli hyvä ja dramaattinen, jätti kaiken auki vähän pahaenteiseen sävyyn.
Aukko rinnassaan
Mutta miten se on mahdollista, kun sinulla ei ole sisuskaluistasi jäljellä kuin vain muruset?
Tässä on vähän vaikeaselkoinen lauserakenne. Olisi selkeämpää sanoa, kun sinulla on sisuskaluistasi jäljellä vain muruset. Ei varsinaista virhettä, mutta vaikeamman kautta muotoiltu virke, joka vähän töksähtää.
Jokaisen edessä oli heidän itsensä näköinen se, jotka olivat syöneet tiensä läpi ruumiin.
Sana jotka viittaa sanaan se, joka on yksikössä, mutta “jotka” on monikko. Nuo kaksi riitelevät keskenään. Eli jotka-sanan tilalle sana joka.
Mielesi tekisi ivata tuota olentoa maassa, mutta värähtäen muistat sen olevan sinä, sinun sisin olemus.
Ei olemus, vaan olemuksesi. Omistuspääte uupuu.
Tässä on todella hyvä ja puhutteleva idea. Pidin todella paljon tämän kuvainnollisuudesta, siitä kuinka olit elollistanut tuon turhamaisuuden. Elollistaminen on toimiva ja tunnelmaa luova tehokeino, ja käytit sitä hyvin. Erityisesti pidin tuosta alusta, ihan ensimmäisestä virkkeestä. Siinä on vahva tunnelma, se on todella hyvin ja omalla tavallaan kauniistikin muotoiltu kohta. Edemmäs lukiessa tuo aukon ilmestyminen ja tuo “se, joka virnisti ilkeästi” aiheutti hieman kummastusta, koska en oikein sisäistänyt, että mitä tuossa tapahtui. Oliko tuo “se” se mitä muut näkivät, vai jonkinlainen harhakuva, demoni, tuosta ei oikein saanut kiinni. Hyvä asia sekin, koska herätti kysymyksiä. Lopuksi sitä olisi voinut vähän selventää, nyt jäi ehkä vähän liian avoimeksi ja taas hiukkasen liian selittämättömäksi ajatustenjuoksuksi.
Teksti oli melko hyvää tässäkin, virheitä oli muutamia. Teksti kuitenkin eteni hyvin, kuvailu oli mielenkiintoista ja idea todellakin loistava. Tuon “ilkeän virneen” toistaminen moneen kertaan ei oikein iskenyt, jäi sellainen tunne ettei kirjoittaja keksinyt muuta tapaa ilmaista asiaa - tai piti tuota virnettä jotenkin todella tärkeänä. Syytä tuohon tärkeyteen ei tullut ilmi ainakaan lukijalle asti, joten kehottaisin harkitsemaan hiukan erilaisia sananvalintoja ja ilmaisutapoja. Niillä saa paljon väriä tekstiin.
Lopetus oli tässäkin pysäyttävä, mutta eri syystä kuin edellisessä pätkässä. Tässä se jäi hieman irralliseksi muusta tekstistä, se tuntui olevan pätkä jostain ihan muusta tekstistä. Mitä se merkitsi, ettei uutisia tullut? Miksi se kerrottiin? Lopetus oli tavallaan ihan hyvä, koska kuulosti kauniilta, mutta jäi ihan täysin auki.
Runot samaan syssyyn. Näin aluksi, en tiedä runoista juuri mitään. Muutamia olen lueskellut, mutta itse en ole rustannut yhtäkään. Runot ovat onnistuessaan kauniita ja kiehtovia, mutta jostain syystä jääneet mulle melko tuntemattomaksi kirjallisuuden lajiksi.
Runo 1
Tässä ensimmäisessä pätkässä oli vähän satumainen sävy. Tuli mieleen lasten loru. Se oli kivaa vaihtelua kahden aiemman raapaleen synkkyyteen, toi vähän erilaista tekstiä mukaan tähänkin sarjaan. Vaikka lopulta tämäkin kääntyi vähän synkkään suuntaan, niin se tuntui vain kokeilevan vähän kepillä jäätä, pikkuisen pelottelevan. Kuvailit asioita kivasti, tästä jäi seesteinen ja lapsekas fiilis. Tämän tyylisiä voisi hyvin kuvitella johonkin lasten lorukirjaan.
Runo 2
Hm, tästä pidin. Vaikka paikoittain olikin joitain tökkivyyksiä, niin silti tästä tuli suosikkini tähän asti. Ihanan vaarallinen ja vähän sairas tunnelma, kaikki hiukan kieroutuneet tekstinpätkät vetävät mua puoleensa. Tässä heräsi kysymys, oliko kyse ihan sataprosenttisesti taas vain kuvainnollisesta asiasta, vai viiltelikö tuo kertoja tätä rakastamaansa ihmistä oikeasti jonnekin - ja jos kyllä, niin mihin. Ja jos kyse oli sataprosenttisesti kuvainnollisesta, niin mitä sitten tapahtui ihan kirjaimellisesti? Tämä herätti kysymyksiä myös, mutta näihin ei oikeastaan tarvittu vastausta. Tässä auki jättäminen toimi hyvänä tehokeinona ja teki tästä tavallaan nätin.
Runo 3
en pyyhkinyt kumilla verta pois
Ihana kohta! En tiedä miksi, mutta tykästyin tähän. Hyvin keksitty.
Tämäkin oli mielenkiintoinen, mutta heräsi taas kysymys, että mitä tässä oikein tapahtui. Juonen punaisesta langasta sai kiinni, mutta tämä oli hirmu sekava. Kiinnostava idea yhtäkaikki, ja tekstin rakenne oli kiva. Ilmeisesti melko uusi kokeilu, ehkä vähän hiottavaa olisi ollut, mutta virkistävää vaihtelua. Sekavuutta lukuun ottamatta hyvä pätkä.
Luonnoksetonta
Hän jatkaa lapiointia, eikä enää luo katsetta tien toiselle puolelle.
Katsettaan. Hänen katsettaan, minun katsettani, sinun katsettasi…
Kaksikko, mukanaan kolmas pyörä, katsovat miestä tien toisella puolella, mutta eivät oikeasti katso, kun eivät näe mitään ajatuksiltaan.
Kaksikko on yksikössä (monikko olisi kaksikot), nuo kaikki punaiseksi värjätyt sanat monikossa. Niiden tulisi olla myös yksikössä, koska tekijäkin on.
Toinen-sanan toisto häiritsi hieman. Tästä toisesta olisi voinut käyttää muitakin sanoja, ehkä persoonapronominia tai jotain kuvailevia adjektiiveja (pidempi, punahiuksinen, pisamakasvoinen…). Joskus toisto toimii, mutta yhden tietyn sanan toistamista kannattaa useimmiten välttää. Se toimii vain hyvin harvoin, tässä ei oikein.
--- istuu ulkona t-paidalla ja shortseilla, koska ulkona paistaa aurinko.
Sama juttu, ulkona-sanan toisto vähän turhaa, töksähtää.
eikä toinen sano mitään, on vain hiljaa
Tämän toistaminen taas toimi todella hyvin! En tiedä, oliko tahallista vai tahatonta, mutta se toimi. Kokonaisten lauseiden toistaminen hillityssä määrin tuo hyvin tunnelmaa, ja tämä oli esimerkki onnistuneesta toistosta.
Tässä pätkässä tykästyin hirmuisesti tuohon sään ristiriitaan, noihin kursivoitujen ja ei-kursivoitujen “riitelyyn” keskenään. Se teki tästä uniikin ja hienon tekstin, vaikka kuvattiinkin melko arkista tapahtumaa. Oli hyvä veto lopettaa taas tuollaiseen säästä kertomiseen, nostit sitä ihanan paljon esille ja sille tuli oma merkityksensä. Todella hyvä oivallus.
Tässä oli muutamia virheitä, mutta niitä lukuun ottamatta hyvä pätkä tämäkin. Tämä oli kaunis ja ihanan salaperäinen.
Näkymättömat ilmeet
Tästä pätkästä ei juurikaan ole sanottavaa, koska Peccantis sanoi kaiken, mitä ajattelin. Tämä jäi todella hämäräksi ajatustenjuoksuksi, tästä ei saanut kiinni, tämä aiheutti kummastusta monessakin kohtaa. Kuitenkin ihan hyvä pätkä, mielenkiintoisia ajatuksia, mutta isoksi miinukseksi jää se, että tästä ei oikeastaan saanut lukijana irti juuri mitään. On harvinaista, että tekstistä ei jää käteen juuri mitään, yleensä onnistun onkimaan edes jotain, mutta tämä jäi todella pahasti hämärän peittoon. Ehkä tämä aukenee vain kirjoittajalle.
Ilmeettömyys seuraa kannoilla, puree kipeästi pohkeesta ja saa sen tuntumaan kauniilta.
Ihana kohta, tämä on todella kaunis. Erityisesti pidin tuosta pohkeeseen puremisesta, todella hyvin keksitty. Tässä oli taas toimivaa elollistamista, ehdottomasti lempikohtani.
Täydellisyyden piirittämiä jäseniä
Tämä tekstinpätkä jätti vähän hiljaiseksi. Tämä on näitä, joista toisaalta olisi sanottavaa, mutta joista ei lopulta keksikään mitään.
No, idea tässä oli hyvä, mutta valitettavasti myös melko kulutettu. Tällaiseen suhdekuvioon perustuvat tekstit hukkuvat helposti massaan, koska niitä on niin paljon, ja kaikki melkoisen samanlaisia tietyllä tavalla. Tähän olisin kaivannut ehkä jotain lisää, jotain mikä olisi tehnyt tästä uniikimman ja erottanut massasta. Nätti tekstihän tämä oli ehdottomasti, parhaita näistä pätkistä, mutta hyvin helposti muiden sekaan unohtuva. En tiedä, olenko vain nirso, mutta tällaisia usein käytettyjä juonikuvioita lukiessani toivon aina löytäväni jotain persoonallista ja ehkä vähän outoakin, joka jää mieleen muita kirkkaammin. Tässä oli toki kauniita sananvalintoja ja hyviä kohtia, eikä tällä kertaa virheitäkään ollenkaan, joten bravo.
Verikämmeniä ja mustia läiskiä, eli viimeistä viedään!
--- joita koristaa mustat läiskät seuranaan asukkaiden veriset kädenjäljet.
“Läiskät” ovat tässä tekijänä, ja läiskät viittaa moneen läiskään -> monikko. Koristaa taas viittaa yksikölliseen tekijään. Koristavat olisi siis oikea sana tähän yhteyteen.
Olemassaoloistansa on periaatteessa ihan käypä sana, mutta olisi selkeämpää ja yksinkertaisesti helpompaa sanoa vain ”heidän olemassaolostaan”. Tästä nyt en sen enempää nipota, kun virhettä ei ole, mutta ajattelin antaa tällaisenkin vaihtoehdon. Eipä kai se pahastakaan ole.
Tämä oli myös hyvin mielenkiintoinen pätkä. Erilainen kuvaus sairaalassa olemisesta (ainakin mun tulkintani mukaan tapahtumapaikkana oli sairaala, saatan mennä metsäänkin), ja se teki tästä mukavan persoonallisen. Teksti oli sujuvaa noita paria töksähdystä lukuun ottamatta, kuvailu oli hyvää ja piti sisällään hyviä, persoonallisia kohtia. Esimerkkinä tämä:
Hengitys pihisee henkitorvessa, nukkuvia raajoja pyrkimässä vapauteen peittokahleesta.
Tämä oli lempikohtani tästä tekstistä. Omalla tavallaan kaunista, omaperäistä ja kekseliästä. Todella hyvä kohta.
Lopetuskin oli hyvä, joskin jätti ilmaan riippumaan pienen ristiriidan. Tässä tuo henkilö ilmeisesti kuoli, mutta silti sanottiin heikon sydämen juoksun olevan loputonta. Siinä on pieni ristiriita, mutta toisaalta pidän siitä. Se antaa ajateltavaa; oliko tuolla yksittäisellä sanalla suurempi merkitys, vai lipsahtiko se vain huomaamatta?
No niin, nyt on tämä urakka ohi. Näin yleisesti voisin näistä sanoa, että nämä olivat mielenkiintoisia ja erilaisia toisiinsa verrattuna. Virheitä oli kuitenkin tekstinpätkien lyhyyttä ajatelle melko paljon, joten betan (klik (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=11.0), klik (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=13.0)) hankkiminen saattaisi olla ihan hyvä juttu. Betan avulla oppii noita tekemiään virheitä huomioimaan, ja sen myötä ne saattavat vähentyäkin.
Joka tapauksessa kaiken kaikkiaan lukemisen arvoisia tekstinpätkiä, mukava kokoelma erilaisia raapaleita. Kiitos näistä!
-
Kampanjasta hei, ja tosiaan anteeksti myöhäisestä kommentista (mutta sitähän osasit odottaakin, kun siitä etukäteen kerroin).
Täydellisyyden piirittämiä jäseniä
Minä en yleensä lue tällaisia tekstejä. Milläköhän sanalla kuvailisin tämäntyylisiä... ehkä syvällisiä. Vaikka itse mietinkin välillä syvällisiä, en ole sattunut hirveästi syvällisiä tekstejä lukemaan. Tämä puolistoistaraapale oli mielestäni aika nerokas. Ensinnäkin pisteet siitä, että teksti oli hyvä ja siitä ja sen kirjoittajasta sai fiksun kuvan. Niin kuin sanoin edellisessä kommentissani, itse en tällaista uskaltaisi lähteä kirjoittamaan.
Ymmärsin pääpiirteittän, mitä tässä tekstissä tapahtui. Vastakohta
Katseen siirtyessä toisen vartalon pehmeisiin, kulmikkaisiin, ääriviivoihin
oli mielestäni nerokas. Pehmeä, kulmikas. Se toi tekstiin sellaista syvennystä. Ja se oli kiva lisäkohta.
Sekaiset hiukset omaava jättää vastaamatta,
Tässä hieman kritiikkiä. Mielestäni tuo lause keskellä hieman salaperäistä kerrontaa oli kerronnan töksäyttävä kohta - ehkäpä sekaisista hiuksista olisi voinut mainita jossain muussa muodossa tai jättää mainitsematta. Tämä on kuitenkin ehkä enemmän mielipideasia. Kuitenkin tuollainen maininta on omaperäisempi kuin "hänellä on sekaiset hiukset" tai "hän, jolla on sekaiset hiukset". Käytän josksu itsekin tuota omaava-kerrontaa, koska se on hieman erilainen ja harvinaisempi. Siitä siis plussaa.
Savun leijaillessa hiljalleen hengityksen myötä kohti kattoja, hengähdys kaikuu huutojen seassa kuulematta sanaakaan puheestansa. Hiekka työntää hitusensa keuhkoihin vieden hengityksen puhtauden. Askeleet hukkuvat asfalttiin, askeleiden kuvat painuvat kaupungin syvänteisiin.
Tämä oli ehkä, ja oikeastaan siis oli, suosikkikohtani. Ihan kuin tekstin alussa oltaisiin oltu maalla, ja nyt yhtäkkiä tuleekin todellisuus, ja kaupunki työntää hiekkaa keuhkoihin ja pilaa puhtauden "imagon".
Kirjoitusvirheistä, en löytänyt niitä, mutten kyllä etsinytkään. Ainoa hieman töksähtävä kohta oli tosiaan se, minkä tuohon lainasinkin. Muuten teksti oli sujuvaa ja mielenkiintoinenkin se oli. Se oli niin... äh, sanat eivät riitä! :D On vaikea kommentoida sellaista, joka saa sanattomaksi. Hyvällä tavalla sanattomaksi.
Hienoa!
-
flawless
Kiitos paljon kattavasta kommentistasi ja noista virheiden bongailuista. En osaa sanoa tuohon kommenttiin kyllä mitään, oli sen verran tyhjentävä - enkä osaa sanoa vieläkään mitään, vaikka luin sen miljoonannen kerran. Olen yleensä sokea omille virheille, joten kiitos noista bongailuista (kuten jo kerran kiitin). Noista runoista on pakko sanoa sen verran, etten itsekään ole suuri runojen ystävä, eikä näitä omianikaan voi sanoa sellaisiksi. Tai sitten ne ovat liian paljon modernin aikakauden runoiluun painottuvaa. Iloista, että olit kuitenkin löytänyt joitakin hyviä kohtia (virheistä huolimatta), kiitän paljon kommentistasi! :)
jaina
Ensinnäkin pisteet siitä, että teksti oli hyvä ja siitä ja sen kirjoittajasta sai fiksun kuvan. Niin kuin sanoin edellisessä kommentissani, itse en tällaista uskaltaisi lähteä kirjoittamaan.
Ihmeellistä, että sai jotenkin fiksun kuvan tekstistä ja kirjoittajasta. :D Kannattaa kokeilla joskus, vaikka vain omiin arkistoihin - lopputuloksesta voi yllättyä. Ja yleensä nämä minun kirjoittamat syvällisyydet ovat aikalailla... kuluneita.
Tuosta töksähtävästä kohdasta... hmm... En tiennyt miten muuten sen laittaisin sinne, koska Tekniikkahaasteen myötä oli kiellettynä tosiaan sanojen hän, on, joka, jne. kaikki taivutusmuodot. Linkki haasteeseen muuten löytyy tuosta alkuselostuksista. Joten hieman vaikeaa lähteä muuttamaan yhtä lausetta, kun koko tekstiä suurin piirtein pitäisi varmaan muokata.
Ihanaa kuulla, että teksti vetää sanattomaksi, saa tunteen siitä, että on onnistunut jossain. :D Kiitos paljon kommentistasi :)
Otsikko: Hiljaisia hipaisuja
Kirjoittaja: Merrrí
Beta: insatiable
Ikäraja: S
Genre: Draama, angst, raapale
A/N: Okei... Tuota... Luin itse varmaan miljoona kertaa tämän läpi, enkä ollut tyytyväinen ollenkaan raakaversioon, joten pyysin insiltä apua tämän kanssa. Ehkä nyt uskallan jopa julkaista tämän, vaikka laatu failaa aika kauniisti. Kiitos paljon ins-iso avustasi, ehkä uskallan jopa omistaa tän siulle. ♥ Ehkä :D Ja tosiaan, kommentit ovat rakkaus ♥
Osallistuu Originaali10 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=25020.0):n sanalla 1. Vaalea
Hiljaisia hipaisuja
Vaaleita kosketuksia iholla, joka ei tunne mitään, unohtamatta kuitenkaan niiden tuntua. Punaisia ja valkeita hiuksia sekoittuneena toisiinsa tyynyllä, irtohiuksia ei ollutkaan kietoutuneena sormiin. Kylmä lattia vartalon alla, kylmyys kuitenkin toisarvoinen tuntuma toisen vaaleiden sormien tunnusta.
Mustia kynsiä riipimässä kuvia, tarpeettomina, kun kummatkin muistavat hetket. Hetkiä, jolloin naurettiin punaisen auringon alla ja hymyiltiin, kun maailmanloppu oli kaukainen haave.
Savun leijaillessa heidän ympärillään toinen katsoo iloisena, ei osannut koskaan surra, kun siniset silmät lasien takana vuotavat suolaisia, suloisia, pisaroita. Vihreiden silmien katse sivelee sinisilmäisen kasvoja, kadottaen itsensä puroihin, jotka virtaavat kohti toisen valkeita huulia.
Naurahdus, ja kummatkin unohtavat hymyjen ja purojen takaiset olemukset.
-
Kommenttikampanjasta, iltaa! Kommentoitavana siis Hiljaisia hipaisuja, mutta vilkaisin muitakin tuotoksiasi, kun ne kerran olivat samalla sivulla. Proosarunolla saa kaikenlaista yllättävää aikaiseksi, kun uskaltaa kokeilla.
En sano, että runotyyli on se, joka tekee tekstistä vaikeaa tulkita, mielestäni se on hieno tehokeino, mutta täytyi silti lukea teksti pariin kertaan, ennen kuin siitä sai otteen (tämä ei ole moite, ei kaikkien tekstien tarvitse aueta ensimmäisellä lukukerralla). Kaiken kaikkiaan kieli on kaunista, ja rivien välissä lukee muutakin kuin "riviväli 1,0"
Kylmä lattia vartalon alla, kylmyys kuitenkin toisarvoinen tuntuma toisen vaaleiden sormien tunnusta.
Tämä on ihanan kaunis aistihavainto, siitä välittyy koko tekstin tunnelma. Siitä mainistusta kliseestä en havainnut suuria jälkiä. Ok, onhan angstinen rakkaus aina jonkun sortin klisee, mutta jos siitä ei saisi kirjiottaa, niin mitä ihmeen tekemistä meillä kirjoittajilla sitten olisi.
Käytät kursiivia paljon tehokeinona, ja joskus se sopiikin hyvin, mutta tässä tekstissä se tuntui tarpeettomalta ja rikkoi tekstin rytmiä. Tässä raapaleessa pilkutus hoitaa oikeastaan sen tehostepuolen.
Noiden koskettavien aistihavaintojen lisäksi tekstissä tulee hyvin vahvana värit;
Vaaleita kosketuksia iholla...
Punaisia ja valkeita hiuksia...
Mustia kynsiä...
punaisen auringon alla...
siniset silmät...
Vihreiden silmien katse...
...kohti toisen valkeita huulia...
Jokainen väri on osa tunnelmaa, ja varsinkin tuollaisissa kohdissa, joissa väri liittyy johonkin muuhun aistihavaintoon kuin näköön ("vaaleita kosketuksia"), värit välittävät taas jotain syvempää tunnelmasta.
...hymyiltiin, kun maailmanloppu oli kaukainen haave.
Yksittäisillä kauniilla lauseilla tuodaan synkkiä sävyjä koko tekstiin.
Naurahdus, ja kummatkin unohtavat hymyjen ja purojen takaiset olemukset.[/font]
Mikä lopetus! Juu, kyllä tämän tyylilajin raapaleisiin sopiikin avoin lopetus. Ilmaisu on kaunista, ja ainoat risut tulevat niistä kursiiveista.
-
Tästä ei tule nyt kovin rakentavaa kommenttia, mutta pakko vain päästä sanomaan, että rakastan näitä sun tekstejä. Ne on omaperäisiä ja nättejä ja niin päin pois. Virheitä en ole tähän mennessä huomannut (ei sillä, että niitä jotenkin etsisinkään) ja kirjoitustyylisi on, miten sen nyt sitten sanoisi samoja asioita jankkaamatta, mielenkiintoinen ja kuvailut kauniita.
Äh, vaikea on kommentoida, kun muut ovat jo lähes kaikki ajatukseni sanoiksi nitoneet.
Eli siis, tykkään näistä ja taidan seurailla tästä eteenpäinkin tuotoksiasi.
Niko
-
Brangwen
Toivottavasti kirjoitin oikein tuon nimimerkkisi. Kiitos paljon kommentistasi, tuollaista kommenttia oli varsin erikoista lukea, koska noin analysoivaa tekstiä en olekaan vähään aikaan lukenut. En ole edes tajunnut käyttäväni runotyyliä, joten kiitos tästä huomiosta. Tyyli voi juontaa juurensa niistä ajoista, kun aloitin kirjoittamisen ja kirjoitin enimmäkseen sellaista kertovaa "runollisuutta". Ilostuin paljon siitä, kun sanoit rivien välissä lukevan muutakin kuin tuo - tämä onkin ollut päämääräni niin kauan kuin olen kirjoittanut tällaisia tekstejä. Kursiivit ovat paha tapani ja siksi olenkin pyrkinyt vähentämään niitä. Vaikka niiden avulla painotankin jotain tiettyä sanaa tai lausetta. Väreihin on taas jokin innostus ja tavallaan yritän käyttää erilaisia metaforia, mutta totesin sen olevan huono idea, koskaan en ole onnsitunut siinä tarpeeksi hyvin. Huih, en osaa todellakaan sanoa mitään yhtä hienoa kuin olit sanonut kommentissasi, tyydyn siis sanomaan suuren kiitoksen kommentistasi! ♥
Nikomikael
Kiitos sanaisen arkkusi avaamisesta (: Rakentavaa ei aina tarvita, riittää kun kertoo mielipiteensä tekstistä ja niin. Omaperäisyytteen olen pyrkinyt etenkin viime aikoina, toivottavasti onnistuin siinä tässä seuraavassakin tekstissä. Ihanaa kuulla, että kirjoitustyylini on tuollainen - olen nimittäin aina kuvitellut sen olevan tylsää ja mielenkiinnotonta, jota kukaan ei jaksa lukea yhtä sanaa pidemmälle! Tervetuloa seuraamaan tuleviakin kirjoituksiani, niitä saattaa tulla harvakseltaan, mutta noh... Kiitos vielä kommentistasi ♥
Otsikko: Sirpaleisia mielikuvia
Kirjoittaja: Merrrí
Beta: insatiable
Ikäraja: K-11
Genre: Angst, ficlet
Varoitus: Syömishäiriö vahvana osana
A/N: Tämän tekstin myötä olen astunut todella pitkälle omista rajoista, mutta tavallaan olen tyytyväinen ratkaisuun. Taisin pudottaa tähän mukaan omia ajatuksia sekä hienoisia kokemuksia - ainakin unien kautta. Otsikko on hyvin random, mutta ehkä jollain syvemmällä tasolla kuvaakin tätä jotenkin.
Osallistuu Originaali10 (http://www.finfanfun.fi/index.php?topic=25020.0):n sanalla 5. paljon.
Sirpaleisia mielikuvia
Rasvaa, ihraa, läskiä. Lihava. Reidet kuin vanhan puun rungot, vatsa sisään, eihän tuollaista kestä kukaan katsoa. Sapen maku suussasi vain oman peilikuvan takia.
Kaapista kaivetaan esille kurkunsiivu, työnnetään hitaasti suuhun, pureskellaan nopeasti. Kunnes tajutaan senkin olleen liikaa ja ääni päässä käskee tekemään yhden kerran ylimääräisiä lihasliikkeitä.
Viisikymmentä punnerrusta, kädet tärisevät, älä pidä taukoa, aloita alusta. Kunnes värisevät käsivarret pettävät vartalon painon alla.
Säälittävää, etkö pysty parempaan?
Käännähdys selälleen, sydän hakkaa villinä rinnassa, välittämättä sen epätoivoisesta juoksusta jalat asetetaan koukkuun ja tehdään viisikymmentä vatsalihasliikettä. Ylös, alas, yksi, kaksi, rutista vatsalihaksia. Kolme sarjaa, jotta kurkunsiivun tuottamat kalorit katoaisivat läskin vuoraamalta vartalolta. Ääni huutaa ajatusten keskeltä: ”Liiku sinä ylipainoinen kakara, muista yksi ylimääräinen sarja!”
Sataviisikymmentä vatsalihasliikettä, vielä 51 kyykkyhyppelyä jäljellä. Jalat tärisevät, sinä laiska köntys. Pukee päälleen enemmän vaatteita, ei sitä vartaloa ja niitä moninkertaisia leukoja halua kukaan nähdä pururadalla.
”Juokse juokse pikkulintu, varis oikeasti olet”, ilkkuva ääni kaikuu päässä. Hengitys höyryää, mielipuolinen naurahdus karkaa suusta äänen sanojen myötä, saa kummeksuvia ja hätääntyneitä katseita osakseen. Viiden kilometrin rajapyykki ylitetty, tarkkailee kelloa, jotta ehtisi vielä lukemaan kirjoituksiin.
Hengitys kulkee nopeammin kotioven paukahtaessa kiinni. Tutun äidillinen ääni kysyy missä olet ollut, ei jaksa vastata, ei halua vastata, ei ehdi vastaamaan, pitää lukea vielä kesken ollut kirja loppuun. Ja vielä sama tutun turvallinen ääni kysyy haluaako syödä jotain. Pelkkä ajatus saa oksennuksen nousemaan kurkkuun, nielaisu, nopea kieltävä huudahdus.
Huoneen lattian viileä tervehdys selkärankaa vasten, ilkkuva ääni vaihtunut teennäiseen hellyyteen. ”Unohditko jotain?”
Paniikki tukahduttamassa henkeä, kun muistaa unohtaneensa kiinteyttää selkäänsä. Kolme kertaa kolmekymmentä, jaksaa jaksaa, ei ole paljoa jäljellä. Muista sen ihran määrä, joka peittää selkäsi nikamat.
Värisevä vartalo irtautuu lattiasta, jääden paikoitellen ihostaan kiinni lattiaan. Askeleita, tömähdyksiä, suihkuhuoneen oven aukeaminen, vastassa peili. Moninkertaiset leuat, roikkuvat poskipäät, päätä myöten valuvat hiukset, puunrungon paksuiset reidet, käsivarret kuin lyhtypylväät, vatsa pyöreä kuin tynnyri – ruma peilikuva.
Kirkaisu, ja sirpaleiden helinää lattiakaakeleita vasten.
-
Mielestäni otsikko sopii tekstin teemaan erittäin hyvin, koska kun tarpeeksi pitkälle mennään niin syömishäiriöisen maailma on aika pirstaleina.
En oikeastaan hirveämmin pidä siitä, että koko teksti kirjoitetaan passiivissa. Se on jotenkin hirveän töksähtelevää, mutta mielipidekysymys. Pidin kuitenkin tästä tekstistä kokonaisuutena. Tunnelma on ahdistava, ahdistunut, siitä välittyy sairauteen liittyvä pakkomielteisyys ja hallitsemattomuus hyvin.
Ehdottomasti hienoja kohtia olivat nuo, jossa kuvasit päähenkilön mielikuvia omasta ulkonäöstään. Olit löytänyt hyviä tapoja kuvata sitä muutenkin kuin käyttämällä sanoja läski ja lihava, pidin roikkuvista poskipäistä ja puurunkoreisistä. Päähenkilöstä tulee ehkä mieleen sellaine hyvin tyypillinen anorektikko, tarkkailee kelloa ehtiäkseen vielä lukea kirjoituksiinkin.
Lopussa peilin rikkominen on kyllä aika mahdottoman klisee (ja olisi mielenkiintois tietää, onko joku joskus ihan oikeasti vihannut peilikuvaansa tarpeeksi hajoittaakseen sellaisen) mutta itse kyllä pidän siitä kliseestä.
Hienosti tavoitettu se raadollinen fyysinen puoli ja jätetty suurin osa angstaamisesta pois. Tykkään kovasti.
-
KK:sta hyvää iltapäivää.
No. Siis. Pidin siitä. Olit saanut hyvin kuvattua syömishäiriöisen ahdistuneisuudentunteen lukijalle, pidin myös tuosta passiivityylistä. Makuasiahan se on, mutta minuun iski. Otsikko oli myös oikein hyvä, se kuvasi ficciä ja sen teemaa hyvin. Henkilökohtaisesti minulle herkkä aihe, ja tää ficci iski kyllä täysillä, tosi kaunis.
"Kirkaisu, ja sirpaleiden helinää lattiakaakeleita vasten."
Mun mielestä tääkin oli hyvä, ehkä vähän yllätti, mutta voisin hyvin kuvitella pitkälle menneen sairauden johtavan tuohon. Kirjoitus oli sujuvaa ja virheetöntä, pointsit siis siitä.
Ei mulla oo tästä oikein mitään kritisoitavaa. Hyvää työtä siis :D Näitä huolella tehtyjä ja mietittyjä ficcejä on aina mukava lukea. Kaunis teksti.
kiitos!:)
~annicamaria
-
Iltaa! Kommentoin harvoin ja olen kehno siinä, mut luettuani kaikki sun tekstit en voi ku kehua. Rakentavaa palautetta/kritiikkiä on erikseen jokaisesta työlästä kirjoittaa just nyt tai muutenkaan, sillä sitä ei tule mieleen :s . Sun tekstit on omalaatuisia, tunteita kohauttavia, vaihtelevia.. juu kerrassaan ihania! Muhun vetos täydellisest! Toi "Sirpaleisia mielikuvia" oli aika (hyvällä tavalla) järkyttävä ja alko oikeesti pelottaa ja ahdistaa.. Mut jatka samaan malliin, luen ehdottomast lisää! (:
-
Stargazer
Kiitos paljon kommentistasi. Hienoa kuulla, että otsikko oli sopiva edelliseen, sillä siihen oli loppujen lopuksi tajuttoman vaikea keksiä mitään kuvaavaa otsikkoa. Ja passiivissa oli melkeinpä pakko kirjoittaa, sillä en pystynyt kirjoittamaan esimerkiksi minä-kulmasta - olisi tullut aivan liian henkilökohtaiseksi sen myötä. Olin koko ajan epävarma siitä, miten kuvailu oli onnistunut, sillä halusin luoda siihen jotain erilaista, ja siksi oli hyvä kuulla onnistuneeni siitä. Ehkä sanojesi myötä uskallan käyttää hieman erilaisia sanavalintoja.
Peilin rikkominen oli pakollinen klisee, koska mielestäni se oli yksi olennainen osa tätä, ja täytyy myöntää, että omaan viha-rakkaus -suhteen kliseitä kohtaan. Ja joskus olen vihannut omaa peilikuvaani niin paljon, että olisin voinut rikkoa sen peilin. :D Vielä kerran kiitos sinulle kommentistasi!
annicamaria
Hassua, miten olin onnistunut niinkin hyvin edellisen raapaleen kanssa, sillä itsellänihän ei ole minkäänlaista henkilökohtaista kokemusta syömishäiriöstä - vain siitä, kun niin moni ystävistäni on loppujen lopuksi sairastanut jotakin syömishäiriötä. Onneksi oli (suhteellisen) virheetöntä tekstiä, aina pelottaa, jos sieltä valmiista tekstistä löytyisikin jokin kirjoitusvirheen paholainen. :D Huolella mietittyjä ja tehtyjä, köh... Taisi luomus olla aikalailla tajunnanvirtaista, vaikka olinkin miettinyt aihetta suhteellisen paljon.
Kiitos sinullekin kommentistasi! :)
pieni pinkki poni
Iloista huomata, että päätit avata sanaisen arkkusi ja tulla kommentoimaan jotain. :) Rakentavaa palautetta tai kritiikkiä ei tarvitse aina, etenkään jos sitä on vaikea keksiä mistään. Mutta häkellyin todella paljon siitä, miten kuvasit luomuksiani, sillä en kuvitellut niiden olevan tuollaisia! Kuitenkin on todella hienoa kuulla, että Sirpaleisia mielikuvia toi niinkin vahvan tunnereaktion - tuollainen kohottaa paljonkin itsetuntoa kirjoittajana. Kiitos kommentistasi, ja toivottavasti tulet myöhemminkin kommentoimaan rääpäleitäni! :D
Otsikko: Siivettömät
Kirjoittaja: Merrrí
Beta: culliina
Ikäraja: K-11
Genre: Angst, draama, ficlet (195 sanaa)
Varoitus: Pieni väkivallan muoto mainittu ohimennen.
A/N: On aina yhtä hämmentävää huomata, miten kommentoijat ovat kommentoineet, ja miten paljon ne saavat hymyilemään typerästi. Mutta itse ficletistä: tämä on hyvinkin henkilökohtainen aihe itsellleni, jota jouduin miettimään ja pyörittämään suhteellisen paljon, ennen kuin olin tyytyväinen. Ja tämän takia olen tehnyt myös ylimääräistä tutkimustyötä kirjaston kirjojen kautta - saatte hämmästellä! :D
Osallistuu Originaali10:n sanalla 3. Hauras, Persoonallisuushäiriöhaasteeseen narsistisella persoonallisuudella ja Ikäraja 10.
Siivettömät
”Voi helvetin idiootti, etkö sinä osaa koskaan tehdä mitään! Ja miksi tämäkin on täällä, koskit siihen saastaisilla käsilläsi!” Raivoisaa huutoa, kaikuvaa ääntä huonekalujen keskellä samalla, kun poskeeni muodostuu laaja punainen jälki avokämmenen iskun jälkeen.
Seison ilmeettömänä keittiössä (kirjaimellisesti hellan ja nyrkin välissä), kun askelten töminä kulkee parveketta kohden, kantaen hetken mukanaan Coltin napsahduksen ääntä. Naps, naps, naps, hetkellinen liekki, joka tukahtuu nopeasti.
Kääntyessäni takaisin kattiloita kohti, mietin pientä liekkiä, josta tuli vahvasti mieleen oma tulimieleni. Pieni värisevä liekki, joka hetkeksi kasvoi roihuksi, mutta joka tukahdutettiin hitaasti kituuttaen lähes olemattomaksi. Tukahduttaja, joka ennen oli niin kohtelias ja osasi miellyttää kauniilla sanoillaan ja lähes jokapäiväisillä lahjoillaan, ja joka omasi taidon erikoisiin lauseisiin.
”Annan sinun lentää pois linnun siivin, annan sinulle mahdollisuuden riuhtaista pois paholaisen sieluni.”
Ja minun on pakko naurahtaa kuivasti ajattellessani sanojasi, sillä sinun sielusi on paholaisen pikkusormen ympärillä. Opettiko se sinua manipuloimaan muita terävällä kielelläsi, opettiko se, kuinka pieni ja herkkä nainen vietellään ja puhutaan pyörryksiin kuiskaavilla sanoilla? Totta kai se kertoi, miten kaltaiseni kiedotaan niin tiukasti, ettemme voi koskaan päästä irti pelätessämme sinun tappavan itsesi. Unohtiko se kertoa sinulle, että sinulla on narstistinen persoonallisuushäiriö?
”Vaimo, tuo lasi ja pullo sieltä kaapista!”
-
K-kampanjasta päivää :)
Ficlettejä on aina hieman vaikea kommentoida juuri sen lyhyyden vuoksi, mutta olit saanut lyhyeen tekstiin paljon hienoja lauseita ja sanavalintoja. Myös nimi on vallan hurmaava, samoin kuin suluissa oleva kohta ja viimeinen repliikki ovat todella hyviä. Teksti oli helppolukuista eikä tökkinyt missään vaiheessa. Preesens sekä minäkertoja sopivat tähän loistavasti, ja teksiin pystyy näin eläytymään paremmin.
Nipotettavaakin löytyi eli
Ja miksi tämäkin on täällä, koskit siihen saastaisilla käsilläsi!” Raivoisaa huutoa,
Vuorosanan jälkeen alkukirjain tulee aina pienellä. Muuten tekstistä ei löytynyt virheitä, pitäisikin lukea myös nuo aikaisemmat raapaleet :)
-
(...)
Nipotettavaakin löytyi eli
Ja miksi tämäkin on täällä, koskit siihen saastaisilla käsilläsi!” Raivoisaa huutoa,
Vuorosanan jälkeen alkukirjain tulee aina pienellä. Muuten tekstistä ei löytynyt virheitä, pitäisikin lukea myös nuo aikaisemmat raapaleet :)
Pakko nipottaa nipottajaa! Johtolauseen alkukirjain tulee pienellä vuorosanan jälkeen. Muun lauseen alkukirjain ei. Eli tuohon olisi kuulunut pieni kirjain jos olisi lukenut esim "--käsilläsi!" raivosi Sebastian."
-
Béren
Nyt paremmalla ajalla vastailen tarkemmin. :D Aina yhtä hienoa kuulla, miten porukka on tykännyt mitä ihmellisimmistä sanavalinnoista - luulisi niiden olevan mitä kliseisempiä ja omituisempia. Iloista myös kuulla, ettei teksti missään vaiheessa tökkinyt, panostin tähän kuitenkin hippusen enemmän, ainakin kielelliseen sujuvuuteen. Kiitosta paljon kommentistasi. :)
Otsikko: Arjen rakkautta
Kirjoittaja: Merrrí
Ikäraja: S
Genre: Draama, ficlet (103 sanaa)
A/N: Blokin tappo yritys. Ja sen huomaa laadusta, mutta nooh... Osa palasista on omasta elämästäni, osa täysin mielikuvituksen (surkeaa) tuotosta. Olkaas hyvä, kommentit ovat rakkaus.
Osallistuu Originaali10:n sanalla 8. Aina
Arjen rakkautta
Eiväthän he siitä koskaan luopuneet, pienistä unelmista, suurista toiveista. Kun kasvattivat yksiöstään jotain kaunista, tehden perheestään omanlaisensa. Hopeiset kihlasormukset sormissaan he kävelivät pitkin katuja toistellen samoja sanoja
(olen onnellinen kanssasi, olet kaunis)
Eivät kuulleet unelmiltaan, kun joku huusi heidän takaansa, eivät kuulleet toisten ihmisten puhetta – olihan heillä toisensa.
Mustaa kynsilakkaa vuodevaatteissa, kirkkaan valkoisia tahroja huonekaluissa
(eihän tahrat ole koskaan valkoisia)
he rakensivat toistensa toiveita, unohtaen kokonaan muun maailman ja tilan puutteen.
Ja aamuisin he heräsivät, kun tiikerinraitainen kissa tuli näykkimään sormia, hiuksia, enkeleitä, kaatoivat toisilleen kahvia. Sanoivat tavalliset sanat, kangistuivat rutiineihinsa, vaikka se olikin heidän suurin pelkonsa.
Sitähän se rakkaus on.