Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Vaarallinen Komentoija - 25.07.2010 21:32:51
-
Tekijä:Minä, Vaarallinen Kommentoija.
Beta:Ei ole.
Ikäraja: K-11
Summarry:Sirius Musta tunnetun velhoperheen esikoinen kavalsi entisen parhaan ystävänsä James Potterin tiedätte-kai-kenelle. Hänen vaimonsa Alisa Musta joutui kuolonsyöjien uhriksi samana yönä. Naisen ruumis löytyi Godricin Notkon lähellä sijaitsevasta metsästä. Heidän vuosi sitten syntynyt tyttölapsensa löytyi myös naisen vierestä täysin ehjänä, Alisa oli ilmeisesti pelastanut lapsensa syöksymällä tämän päälle.
Tyylilaji:Humor, romance, drama.
Paritukset:Draco/Hermione/Fred ja muita normaalia.
A/N:Koska en ole koskaan lukenut Sirius-on-Hermionen-oikea-isä ficcejä, päätin nyt tehdä aloitteen. Itse olen aika tyytyväinen Prologiin vaikka se on hyvin lyhyt, pahoitteluni siitä.
Prologi.
Sirius ja Alisa Musta katsoivat vastasyntynyttä tyttöään onnellisina. Alisan kasvoilla oli onnenkyyneliä ja Siriuskin hymyili. Hän ei hymyillyt Alisalle tuttua kelmihymyä vaan oikeaa hymyään, jota Sirius käytti hyvin harvoin. Vain silloin kun oli todella onnellinen.
”Hän on suloinen, vai mitä?” Alisa sanoi silittäen tyttärensä päätä.
Sirius mutisi myöntävän vastauksen.
”Kenet me otamme kummeiksi?” hän kysyi.
”Jamesin ja Lilyn ainakin. Minä haluaisin toiseksi kummiksi Dorothyn ja hänen miehensä, me olemme aina olleet hyvää pataa”, Alisa sanoi.
”Käy minulle. Minulla ei ole koskaan ollut muita hyviä ystäviä kuin James, Remus ja Peter”, Sirius vastasi ja nousi paikaltaan. ”Minun täytyy mennä töihin”, hän sanoi ja antoi vaimolleen ja vastasyntyneelle tyttärelleen suukon otsalle.
Vuosi sen jälkeen Profeetassa oli seuraavanlainen ilmoitus:
Sirius Musta kavalsi Potterit! Pieni tyttölapsi yksin maailmassa!
Sirius Musta tunnetun velhoperheen esikoinen kavalsi entisen parhaan ystävänsä James Potterin tiedätte-kai-kenelle. Hänen vaimonsa Alisa Musta joutui kuolonsyöjien uhriksi samana yönä. Naisen ruumis löytyi Godricin Notkon lähellä sijaitsevasta metsästä. Heidän vuuosi sitten syntynyt tyttölapsensa löytyi myös naisen vierestä täysin ehjänä, Alisa oli ilmeisesti pelastanut lapsensa syöksymällä tämän päälle.
”Olemme kovin pahoillamme tästä tragediasta”, Taikaministeri Cornelius Toffee kertoo lehdelle. ”Alisan ja Mustan tytär viedään jästeille adoptoitavaksi. Tytön vierestä löytyi ilmeisesti Alisan kirjoittama lappu, jossa luki, että tytöstä pitäisi tulla Hermione Alisa Musta”, hän jatkaa.
Alisan ystävien mukaan Alisa oli aina hyvällä tuulella. Alisa ei kuulemma itkenyt melkein koskaan, ja hänellä oli aina aikaa muille. Hän oli ilmeisesti hyvin hyväsydäminen ja hänen ystävänsä Dorothy Elvans kertoo suruissaan:
”Menetimme tänään kaksi hyvää ystävää. Alisa Mustan ja Lily Potterin. Molemmat heistä olivat vähän aikaa sitten saaneet lapsen, Alisa Hermionen ja Lily Harryn. Molemmat olivat erittäin hyväsydämisiä ja uskollisia ystäviä. Todella sellaisia, joita tulemme kaipaamaan koko sydämestämme.”
Tämän sanottuaan Dorothy riensi ulos kuivaen samalla kyyneliään.
Me todella kaipaamme Alisaa, Lilyä ja Jamesia. Kolme hyvää ihmistä samana päivänä.
--------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Siinä. Eka luku ilmestyy näinä päivinä.
//Melodie lisäsi ikärajan alkutietoihin.
-
Ihana oli kiva keksintö että Sirius on Hermyn isä
Ekaa lukua odottelen
-An_n
-
Ekaa lukua odotan ! :)
Karkkiunelma
-
An_n, kiitos kommentistasi.
Karkkiunelma, kiitos.
A/N: Ensimmäinen luku on nyt sitten valmis. Luku on aika lailla täynnä vuoropuhelua ja se on taaskin aika lyhyt. Mutta! Ehkä vielä jonain päivänä saan aikaan pidemmän luvun, sitä odotellessa voitte lukaista ekan luvun:
Luku 1. PVS – tunti.
Istuin Suuressa Salissa ja luin Päivän Profettaa. Harry istui vieressäni ja Ron häntä vastapäätä. Ron ei ollut puhunut minulle sen jälkeen kun Koukkujalka oli hyökännyt Kutkaa vastaan. Tiesin kyllä, että Koukkujalka ei söisi Kutkaa, vaikka sillä oli selvästi jotain Kutkaa vastaan. Ron vaan sattui olemaan erittäin tyhmä ja luulee selvästi, että Koukkujalka syö Kutkan vielä jonain päivänä.
Harry taas ei ole kummankaan puolella, hän sanoo viisaasti, että meidän on sovittava riitamme kahdestaan, ilman hänen apuaan.
Minä olen yrittänyt päästä Ronin kanssa puheväleihin, mutta hän vaan tuhahtaa kun sanon sanankin. Tai sitten hän sanoo vain ”Kuuletko, että joku puhuu Harry?”, mikä on sivumennen sanoen äärimmäisen lapsellista.
Nyt olen siis vain Harryn kanssa. Harry taas yrittää saada meitä puhumaan keskenämme, mutta Ron ei suostu. Myönnän, en minäkään mikään kiltti ole häntä kohtaan.
”Hermione, olemme menossa PVS: n tunnille, tule jo”, Harry sanoi ravistaen kättäni.
”Mitä? Onko nyt muka jo torstai?” kysyin epäuskoisena.
”On, on”, Harry vastasi.
”Ai”, sanoin ja nousin paikaltani. Kahmaisin kirjat laukkuuni ja sidoin pörröiset hiukseni poninhännälle, halusin antaa Professori Lupinille, itsestäni juuri sellaisen kuvan kuin olen. Kävelin Harryn ja Ronin perässä Pimeyden Voimilta Suojautumisen tunnille. En halunnut kävellä Ronin kanssa, sillä jos hän ei suostu puhumaan minulle en minäkään hänelle. Yksinkertaista.
Luokassa istuin Harryn viereen etupenkille. Professori Lupin näytti hyvin heikolta ja köyhältä. Huomasin, että monet katsoivat häntä epäilevästi, Ron mukaan lukien.
”Pidetäänpä aluksi nimenhuuto. Seamus Finnigan”, Lupin sanoi.
”Täällä!”
”Harry Potter?”
”Paikalla.”
”Ron Weasley.”
”Paikalla.”
”Hermione Granger”, sanoessaan minun nimeni Lupin katsoi minua ihmeellisen pitkään. Hänen ilmeensä oli hämmästynyt, vaikka en tiedä miksi.
”T-täällä”, änkytin. Lupin kävi loput nimet läpi ja sanoi sitten:
”Tänään meillä on käytännönkoe, seuratkaa minua olkaa hyvät.”
Tunsin innostusta, sillä meillä ei ollut koskaan ollut käytännönkoetta, jollei tietysti laskettu sitä kertaa kun entinen opettajamme päästi tuholaiset irti ja käski minun, Harryn ja Ronin lopettaa ne. Minähän sen tilanteen pelastin yksinkertaisella jähmetysloitsulla.
Nyt me siis seurasimme Lupinia opettajien huoneeseen, jossa Kalkaros istui.
”Aah, päivää Severus. Me tässä tulimme suorittamaan pientä käytännönkoetta, haluatko jäädä seuraksi?” Lupin kysyi ystävällisesti.
Ei ikinä. Minä en koskaan suoriudu jos Kalkaros jää tänne.
”Enpä taida. Ehkä kukaan ei ole varoittanut sinua, Lupin, mutta tässä luokassa on Neville Longomtom, jolla on tapana aiheuttaa hankaluuksia. Paitsi tietysti jos neiti Granger antaa hänelle ohjeita”, Kalkaros tokaisi vastaukseksi.
Vilkaisin Nevilleä, joka oli punastunut syvästi. Minunkin poskeni hehkuivat, mutta enimmäkseen vihasta kuin noloudesta. Että Kalkaros osasikin olla ärsyttävä! Miksi hänen piti haukkua Nevilleä myös muiden opettajien tunneilla? Miksi hän ei voinut pitää suurta suutaan kiinni?
”Jaa. Minä ajattelin, että Neville avustaisi minua tehtävässä, ja olen varma että hän suoriutuu siitä loistavasti”, Lupin sanoi ja Kalkaroksen ilme synkkeni.
Katsoin Lupinia kiitollisena. Kerrankin joku opettaja, joka arvosti Nevillen kykyjä! Nevilleä ei kehuttu melkein missään muussa aineissa kuin Yrttitiedossa, jossa hän oli ehdottomasti luokan parhaimpia. Ei siis ollut ihme, että hän punastui entistä enemmän.
Samassa opettajien huoneen vaatekaappi rämisi. Melkein kaikki tytöt minua lukuun ottamatta kiljaisivat. Minä seisoin paikallani katsoen vaatekaappia järkyttyneenä.
”Tietääkö joku mitä vaatekaapissa on?” Lupin kysyi.
Nostin käteni automaattisesti. Minä tiesin.
”Hermione?” Lupin katsoi minua kysyvästi.
”Vaatekaapissa on mörkö. Se on muodonvaihtaja. Se ottaa aina sen hahmon, jota sen katsoja pelkää eniten”, sanoin tyytyväisenä itseeni.
”Paremmin en olisi voinut itse sanoa”, Lupin sanoi ja hymyili minulle.
Hymyilin vastaan ja tunsin mielihyvää. Samaa mielihyvää, jota tunnen aina kun vastaan jonkun opettajan kysymykseen.
”Nyt meillä on kuitenkin valtava etu puolellamme. Keksitkö mikä, Harry?” Lupin kysyi.
Minä nostin taas käteni, mutta Harry vastasi epäröiden:
”Koska meitä on niin paljon niin se ei tiedä minkä hahmon ottaisi.”
”Oikein! No niin oppilaat, miettikää suurinta pelkoanne ja miten kukistaisitte sen”, Lupin sanoi.
Mitä pelkäsin eniten? Ensimmäisenä mieleeni tuli se, että reputtaisin kaikki kokeet. Sitten muistin… Ron ja Harry. Miksen ajatellut sitä ensimmäisenä? Tietysti minä pelkäsin eniten, sitä että menettäisin kaikki ystäväni. Minua värisytti.
Vilkaisin muita oppilaita. Ron oli painanut silmänsä tiukasti kiinni, ja Harry katseli minun tavoin muita. Tavoitin hänen katseensa ja nostin peukaloni pystyyn kannustavasti. Arvelin tietäväni, mitä Harry pelkäsi eniten. Tiedät-kai-ketä.
”No niin, Neville! Oletko valmis?” Lupin kysyi.
”O-olen”, Neville änkytti.
”Hienoa. Mikä on suurin pelkosi?” Lupin kysyi.
Neville päästi pienen äänen, kuin kuiskauksen.
”Anteeksi?” Lupin kysyi ystävällisesti.
”Professori Kalkaros”, Neville piipitti.
Melkein kaikki nauroivat. Minä en. Mikä oikeus muilla oli nauraa toisten peloille? Vilkaisin Ronia vihaisesti. Hän nauroi muiden mukana. Odotas omaa vuoroasi, ajattelin vahingoniloisena.
-------------------------------------------------------------------------------------------------------
Siinä, kommenteja?
-
hieno luku lyhyt tosin paraskin puhumaan olen. jatkoa jään odottomaan.
-
Oi, tämähän olikin hyvä ja idea todella mielenkiintoinen! Jään ehdottomasti seurailemaan.
Pistäppä pian jatkoa, jookos? :D
Mya Musta
-
Sirius Hermionen isänä? :o hyvä idea kyllä täytyy myöntää :) tykkäsin kovasti tästäkin ficistä (kaikkien muiden ficciesi lisäksi :D) jään kyllä innolla odottamaan jatkoa ja sitä mitä se tuo tullessaan :)
-
Muahahaa.. Toinen luku on valmis! Valmis! VALMIS! Joku on vähän innoissaan....
mellonami, kiitos kommentistasi. Jep, luku oli lyhyt.
Mya Musta, Kiitos! :-*)
Kukkamaaria, Kyllä Sirius Hermionen isänä :) . Ihanaa, että pidät :D . Kiitos kommentistasi.
Luku 2. Ensitapaaminen
SIRIUS
Nyt kun olen syyttömänä Azkabanin sellissä, en voi ajatella muuta kuin vaimoani Alisa Mustaa ja lastani Hermione Mustaa. Mitä heille on käynyt? Ovatko he edes hengissä? Kysymyksiä pyörii päässäni, muttei yhtäkään vastausta. Mietin usein myös, että miten kummipojalleni Harry Potterille on käynyt. Nyt kun kerran Lily ja James ovat kuolleet mietin usein, että missä Harry asustelee. Orpokodissa?
Viikot täällä ovat lievästi sanottuna helvettiä. Saati sitten minulle, joka olen ollut tällä kolmetoista vuotta. En tiedä itsekään, miten olen onnistunut pysymään järjissäni täällä ollessani. Kaipa syynä ovat Hermione ja Alisa, ne kaksi jotka haluan niin kovasti nähdä taas.
Tänä iltana istun taas pienellä puisella penkillä, mutta olen tehnyt suunnitelman. Aion paeta, aion paeta pois. Kenties lähelle Tylypahkaa, jossa näkisin Hermionen. Tietäisin, minkä näköinen hän on, tietäisin millainen hän on, ketkä ovat hänen kavereitaan. Haluan niin kovasti nähdä hänet.
Nyt tulevat ankeuttajat, mutta minä en ole enää ihminen. Olen onnistunut muuttamaan muotoni koiraksi. Animaagisuudesta on paljon enemmän hyötyä kun silloin ennen ajattelinkaan. Livahdin sellin kaltereiden ohitse ja olin vapaa! En ollut enää sellissäni. Minun piti vielä vain päästä pois koko saatanan vankilasta niin tuntisin olevani vapaa. Saisin hengittää raitista ilmaa.
Juoksin koirana kaikkien muiden vankien ohi. Useimmat vaikeroivat unissaan. He olivat jo täysin järjiltään. Kumma kyllä, sinä iltana ajattelin serkkuani Bellatrixia ja tunsin vahingoniloa. Minä olisin vapaa tästä illasta saakka, hän olisi Azkabanin selissä. Mikä voitonriemu minuun iskikään. Muistan sen varmasti aina.
Haukahdin ilosta, kun astuin ulos Azkabanista. Nyt olin todellakin vapaa! Sain tehdä melkein mitä vain. Paitsi mennä ihmisten ilmoille tietysti.
Uin mantereelle ja sieltä kävelin luolaan, jossa nukuin yön. Se yö oli onnellisin pitkiin aikoihin. Ja tiesin, mitä saisin muutaman kuukauden päästä nähdä. Hermionen.
HERMIONE
Jostain syystä tunsin hirveää innostusta mennä keskellä yötä ulos. En tiennyt miksi, mutta minulla oli vain sellainen tunne. Halusin mennä ulos. Jokin käski minun mennä ulos, tuuli kuiskasi sen korvaani. Se kutsui minua.
Puin päälleni mustan hameen, joka ulottui polviini saakka. Yläosaksi valitsin punaisen villapaidan, jalkoihini laitoin punakeltaiset villasukat ja niiden päälle valkoisen lenkkarit. Sen jälkeen otin taikasauvani ja tungin sen mustan hameeni taskuun.
Puettuani hipsin hiljaa varpasillani ulos. Tiesin, etten missään nimessä olisi saanut tulla ulos, varsinkin kun Sirius Musta oli vielä vapaalla. Mutta minä en pelännyt. Tunsin vain välinpitämättömyyttä ja halua rikkoa sääntöjä. Outoa, minä Hermione Granger haluan rikkoa sääntöjä, Ron pyörtyisi jos kuulisi.
Ulkona oli pilkkopimeää. En nähnyt mitään.
”Valois”, kuiskasin ja taikasauvaani syttyi pieni, mutta hyvin kirkas valo.
Samassa kirkaisin kovaan ääneen. Edessäni seisoi iso musta koira. En tiennyt mistä se oli tullut tai mitä se teki siinä. Se oli hyvin pelottavan näköinen.
Yhtäkkiä koira loikkasi ja juoksi Kiellettyyn Metsään. En tiennyt miksi, mutta ryntäsin sen perään. Juoksin kauan koiran perässä. Sillä oli etumatka, ja yhtäkkiä se katosi.
Kun tulin paniikissa siihen kohtaan, jossa se oli kadonnut näin hänet ensimmäisen kerran. Tajusin siinä samassa, että olin mennyt lankaan. Edessäni seisoi Sirius Musta.
En tiennyt mitä tekisin. Pakotietä ei ollut. Olin vankina… Minua pelotti. Ensimmäisen kerran elämässäni olin yksin tällaisessa tilanteessa. Yleensä minulla oli Harry tai Ron tukenani. Nyt olin yksin. Ihan yksin.
”Ei sinun tarvitse pelätä minua”, Musta kähisi. Hänen äänensä pelotti minua enemmän, kuin hän itse. Se oli käheää. Hän ei ollut varmasti puhunut muutamaan kuukauteen mitään.
”Et sinä pelota minua”, valehtelin sujuvasti. Katsoin häntä suoraan silmiin ja kauhukseni huomasin niiden olevan täysin samanlaiset kuin minun. Miten se on mahdollista?
Musta nauroi. Onttoa käheää naurua. Säpsähdin säikähdyksestä taaksepäin ja kaaduin puunjuureen. Yritin nousta ylös, mutta nilkkani oli varmasti sijoiltaan.
Otin taikasauvani ja taioin nilkkani ympärille muutaman siteen, sen jälkeen nousin taas ylös. Musta katsoi työskentelyäni tarkasti.
”Olet perinyt äitisi aivot”, hän sanoi hiljaa. ”Luojalle kiitos siitä”, hän jatkoi naurahtaen.
”Minun äitini on jästi”, sanoin myös hiljaa. ”Kaikki, minkä tiedän olen oppinut kirjoista”, jatkoin.
”Ei, sinun äitisi ei ole jästi”, Musta sanoi tällä kertaa kovemmalla äänellä.
Mitä ihmettä? ajattelin. Oliko Azkaban sittenkin musertanut Mustan aivot? Mitä hän muka tietäisi minun vanhemmista?
”Mitä sinä siitä muka tiedät?” kysyi ajatusteni kaikuna.
”Minä teidän siitä enemmän kuin uskotkaan”, Musta kähisi.
Mitä hän muka tietäsi? Nyt aloin jo uskoa, että Musta oli seonnut.
”Sinulla on äitisi ulkonäkö”, Musta kuiskasi.
Äidilläni oli punaiset hiukset ja siniset silmät, nyt kun mietin en muistuttanut äitiäni enkä isääni ollenkaan. Sen sijaan muistutin aika paljon Sirius Mustaa. Miksiköhän?
”Hermione Jean Granger, et ole se mikä luulet olevasi”, Musta kuiskasi.
Vilkaisin häntä epäuskoisena. Enkö muka tiennyt mikä olin? Olin noita, jästisyntyinen Maryn ja Johnin lapsi… Mitä muuta minä muka olin?
”Et ole Granger, eikä toinen nimesi ole Jean”, Musta sanoi ensimmäistä kertaa äänellä, joka oli selkeää eikä käheä.
”Mitä sinä siitä muka tiedät?” kysyi uudestaan ja koetin laskea painoni nilkalleni. Siihen sattui hiukan, mutta muuten se oli ihan terve.
”Minä olen sinun isäsi. Sinun nimesi on Hermione Alisa Musta.”
-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Siinä, kommenteja?
-
Todella hyvä! Ehkä vain häiritsi se että tämä tuota eteni aikas nopeasti..
-
Oi joi :D Aika jännää, että Hermione lähti ulos illalla. Hän on varmaan perinyt sellaisen sääntöjen rikkomisen Siriukselta :D tykkäsin jälleen, minusta tämä on mahtavaa tekstiä! :) vaikka sinulla ei ole betaa, kirjoitusvirheitä en ainakaan minä löytänyt :) enkä kyllä viitsinyt etsiäkään, tekstisi on sen verran koukuttavaa :)
”Minä olen sinun isäsi.”
Tästä mulle tuli mieleen Star Warsista se ku Darth Vader kertoo Lukelle olevansa sen isä :D Hah hah :D No joo, tuo meni jo offtopiciksi ;D mutta jatkoa, minä vaadin!
-
Löysin yhden häiritsevän kohdan
Heidän eilen syntynyt tyttölapsensa
Hermionenhan pitäisi silloin olla vuoden nuorempi kuin Harry ja samalla luokalla, kuin Ginny. Vai mitä? Harryhän oli tuolloin jo noin vuoden.
-
Oih, miten ihanaa saada kommenteja! Ja vielä noin ihania kommenteja. Olette ihania :-*
Tyttökelmi, Joo nopeudesta minulle on huomautettu MONEEN kertaan. En vain saa sitä pois. Kiitos kommentistasi ja ihanaa kun pidät. :)
sotka, Ihanaa! Lisää lukijoita, lisää kommenttia vaan kehiin! Piristit päivääni kiitos siitä. :)
Kukkamaaria, Jotain Hermione on kyllä perinyt Siriukselta, mutta se selviää myöhemmin. Salaperäisyyttä kerrakseen :D Minä en ole katsonut Star Warsia, joten minulla ei ole hajuakaan mistä puhut ;D Kiitos kommentistasi.
mellonami, Ups! Korjasin tuon kohdan. Kiitos huomautuksestasi. :)
A/N Hmmm... Luvusta tuli normaalia lyhyempi, mutta enpä voi mitään. Minulla on lievästi ilmaistuna likaa kirjoitusta ja kun tuo koulukin alkaa kohta... Seli seli voisi sanoa. :D
Luku 3. Selityksiä ja kelmien tarinaa.
HERMIONE
Tuijotin Sirius Mustaa epäuskoisena. Tuo mies ei voinut olla minun isäni, ei vain voinut. Se oli mahdotonta. Mutta silti, meidän yhdennäköisyys häiritsi. En ollut koskaan miettinyt etteivätkö Mary ja John voisivat olla minun vanhempani. Vaikka olimme ihan erilaisia minusta tuntui silti kuin olisimme perhettä.
Sen jälkeen kasvoilleni levisi pilkallinen hymy. Voi, mitähän Malfoy tuumaisi kun kuulisi etten olekaan jästisyntyinen vaan puhdasverinen! Se olisi todellakin näkemisen arvoinen hetki!
”Sinä uskot minua. Näen sen silmistäsi”, Musta sanoi voitonriemuisena.
”Enkä! Kieltäydyn uskomasta sinua!” karjaisin takaisin ja hän näytti pettyneeltä. ”Siinä sinä seisot vain etkä kerro mitään, yhtään mitään muuta kuin että olet muka isäni!” huudahdin. Tarvitsin todistusaineistoa ennen kuin ryntäsin linnaan haukkumaan Malfoyta.
”Mitä minun pitäisi kertoa? En tuntenut sinua kuin vuoden. Mitä voisin kertoa sinulle?” Musta kysyi selvästi alakuloisena. Minä melkein säälin häntä. Siis MELKEIN!
”No vaikka jotain minun niin sanotusta äidistäni”, sanoin enkä huutanut tällä kertaa.
Musta näytti todellakin säikähtävän sanojani. Mitä pahaa minä muka sanoin?
”Etkö tuntenut Alisaa?” hän kysyi.
”En. En tunne ketään Alisaa”, vastasin vähän liian töykeästi.
Huomaisin, miten Musta tuijotti minua epäuskoisena. En välittänyt siitä, vaan halusin kiihkeästi kuulla lisää. Vaikken myöntänyt sitä niin aloin pikkuhiljaa uskomaan Mustaa.
”Kuten haluat. Alisa ja minä menimme naimisiin ja saimme lapsen. Siis sinut. Olimme vuoden onnellisia ja sinä kasvoit.
Sen jälkeen Lily ja James kuolivat ja minua syytettiin heidän kavaltamisesta Voldemortille. Mutta he erehtyivät, minä en ollut tappanut Lilyä ja Jamesia. Mutta olin osaksi mukana. Peter Piskuilan kavalsi Lilyn ja Jamesin ja minä… Minä olin suostuttanut Jamesin vaihtamaan salaisuudenhaltijaa. Minä olin osana heidän kuolemaan. Kuvittelin, että Voldemortin joukot eivät koskaan uskoisi, että James luottaa Piskuilaniin niin paljon. En tiennyt, että Piskuilan menisi itse vapaaehtoisesti kertomaan Voldemortille Potterien olinpaikan.
Sinä yönä, kun Lily ja James kuolivat… Oli sovittu, että minä menen käymään Piskuilanin kotona varmistamaan että hän oli turvassa. Kun saavuin sinne koko paikka oli tyhjää täynnä. Mutta taistelun jälkiä ei ollut. Käsitin siinä mitä Piskuilan oli tehnyt… Ja samalla käsitin, että mitä minä olin tehnyt. En tiennyt… En voinut aavistakaan että Peter olisi voinut kavaltaa vanhat kaverinsa. Mutta niin siinä kävi.
Silloin unohdin hetkeksi sinut ja äitisi ja ryntäsin Peterin perään. Halusin satuttaa häntä. Halusin kostaa vanhan ystäväni parhaan ystäväni ja hänen lumoavan vaimonsa kuoleman. Lily ja James… he olivat minun parhaita kavereita ja sinun kummejasi”, Musta kuiskasi ja hautasi kasvonsa käsiinsä.
Lily ja James? Minun kummejani? Sitä oli vaikeata käsittää. Aloin jo uskomaan Mustaa. Aloin uskomaan, että hän oli minun isäni.
”Peter veti pidemmän kuoren. Hän murhasi keskellä kirkasta päivää kolmetoista jästiä. Minä katsoin vierestä ja yritin estää häntä. Kaiken kukkuraksi hän syytti siitä minua, vain koska yritin pysäyttää häntä”, Siriuksen äänestä kuului halveksunta. Kuuntelin lumoutuneena, hän ei olisi pystynyt selittämään tuota jos olisi todella kavaltanut Lilyn ja Jamesin. Vihdoin minä uskoin häntä. Uskoin että hän oli minun isäni. Uskoin, että hän oli syytön. Uskoin että Lily ja James olivat kummejani. Lyhyesti sanottuna uskoin siis kaiken mitä hän sanoi.
-
Ekaekaekaeka!! :D olisi luullut, että Hermione ei uskoisi Siriusta heti. Mutta parempihan se näinkin :) Harmi, että tuo oli noin lyhyt tuo luku. Mieluusti olisi lukenut enemmänkin, mutta käyhän se näinkin :) mitenköhän Draco suhtautuu, kun saa tietää, että Hermione onkin puhdasverinen? Varmaan sen takia heidän välinsä lämpenevätkin? ;)
JATKOA!!!
-
Noniiin, taas minä kommentoin sinun tekstejäsi ;D. Miten en ole huomannut tätä?? Sirius- on- Hermionen- oikea- isä- ficcejä en ole lukenutkaan enkä usko, että niitä on. Tunnut harrastavan tälläistä isien vaihtoa. :)
Ensiksi idea on tosi hyvä. Ja luin kaikki kolme lukua peräkkäin. :)
”Mitä sinä siitä muka tiedät?” kysyi uudestaan ja koetin laskea painoni nilkalleni. Siihen sattui hiukan, mutta muuten se oli ihan terve.
”Minä olen sinun isäsi. Sinun nimesi on Hermione Alisa Musta.”
Tuo kohta"Minä ole sinun isäsi" se on kuin suoraan Star Warsista. Kuten Kukkamaaria sanoikin. Tajuatko, että se muistuttaa sitä?
Se voisi myös ilmaista "Minä olen isäsi" tai "Olen isäsi", muttta se on noin paras. Dramaattisempaa, nääs.
Etenet edelleen aika nopeasti ja vuorosanoja on paljon, mutta olen jo tottunut. Voisit kylläkin lisätä kuvailua ja minua jäi häiritsemään kun kirjoitit:
”Mitä minun pitäisi kertoa? En tuntenut sinua kuin vuoden. Mitä voisin kertoa sinulle?” Musta kysyi selvästi alakuloisena. Minä melkein säälin häntä. Siis MELKEIN!
Tuo En tuntenut sinua kuin vuoden olisi ehkä parempi. En ole tuntenut sinua kuin vuoden tai en ole tuntenut sinut kuin vuoden. Joka tapauksessa lause kuullosti omituiselta. :) Jään innlla odottamaan jatkoa
-
Mukava luku jälleen muuten Azkabanin vanki - kirjassa sanotaan että yhden velhon ja kaksitoista jästiä, ei kolmetoista jästiä :)
-
Sait uuden lukijan. Siis vau! En muuta keksi kun olin lukenu kaikki luvut mitä oot kirjottanu.
Sorry en nyt keksi mitään muuta, mut jatkoa haluaisin. Olis kiva lukee lisää kun tää on niin hyvä. ;)
Ginerva :-*
-
Huh. Melkein kuukausi on kulunut, enkä ole vieläkään saanut aikaan uutta lukua. Totta puhuen unohdin koko ficin :-[
Kukkamaaria, Enpä tiedä vielä :D Draco on toistaiseksi tietämätön Hermionen henkilöllisyydestä, mutta odotas vähän aikaa... Kiitos taas kommentistasi.
HarryPotterFan4Ever, Joo yksi pahoista vioistani on vaihtaa isiä :D . Ei vaideskaan ;D . Kuten Kukkamaarialle jo sanoinkin, niin en ole katsonut Star Warsia, joten en ole matkinut sitä siitä :) Ihan omasta päästä tuli se(kin) kohta. Enpä tiedä, voihan sen kohdan jollain muullakin tavalla ilmaista, mutta toistaiseksi se on tuollainen. Valitettavasti. Kiitos jälleen kommentistasi.
mellonami, Taas unohdin jotain :D Ei mitään uutta. Minä kun luulin että olen lukenut Azkabanin Vangin niin monta kertaa, että muistan siitä melkein kaiken. Siinä kun ei ole varmaan kohta enää edes kansia tallessa :D Kiitän kommentistasi.
Ginevra, Vau! Taas uusi lukija! :D Herätit minut henkiin tämän kanssa :D Kiitos kommentistasi.
A/N: No niin, päätin viimein ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä neljännenkin luvun valmiiksi. Luvusta en paljoa sano etukäteen paitsi sen, että se on jälleen kerran lyhyt.
Luku 4. Draamaa ja sairastelua.
En suostunut sanomaan sitä. En suostunut sanomaan, että uskoin häntä. En suostunut, olin liian ylpeä sanoakseni sen. Sen takia minä lähdin.
Käännyin ja juoksin. Juoksin pois, jalkaani sattui mutta en välittänyt. Juoksin vain. Ajatuksiini mahtui vain se, että pääsisin mahdollisemman kauas hänestä. Isästäni. En halunnut olla hänen lähellään. En halunnut olla hänen luonaan.
Juoksin metsän reunoille asti. Silloin pysähdyin vetämään henkeä. Tärisin kylmästä, mutta en välittänyt siitä. En muista, mitä ajattelin. Kävelin Hagridin mökin viereen ja nojasin sen kylmään seinään. Yritin taikoa itseäni hiukan lämpimämmäksi, mutta en pystynyt. En pystynyt taikomaan, koska olin syvästi järkyttynyt.
Painoin pääni polviini ja tärisin taas kylmästä. Istuin siinä niin kauan kunnes nukahdin. Nukuin yöni siinä. Hagridin mökin vieressä, nojaten sen kylmään seinään. Siinä minä, Hermione Grang- siis Musta makasin.
Aamulla heräsin jostakin lämpimästä. Ensin luulin, että olin omassa sängyssäni. Sitten avasin silmäni ja näin valkoisen katon. Minä en siis ollut omassa sängyssäni. Oman sänkyni katto olisi ollut punainen.
Katsoin ympärilleni ja näin Harryn ja Ronin. He istuivat minun sänkyni vieressä kalpeina kuin… kuin haamut. Mitä oli tapahtunut?
”Mitä on tapahtunut? Mitä minä täällä teen?” kysyin hämmästyneenä. En muistanut yhtään edellisillan tapahtumista. En muistanut, että olin lähtenyt kauhuissani Sirius Mustan luota. Karmivaa.
”Hagrid löysi sinut makaamassa hänen mökkinsä ikkunan alta”, Harry vastasi kysymykseeni. Hämmästyin. Mitä ihmettä minä olin tehnyt Hagridin mökin luona?
”Hän kantoi sinut tänne. Sinulla on keuhkokuume ja vasen nilkkasi oli sijoiltaan. Matami Pomfrey paransi sen hetkessä”, Harry jatkoi katsoen minua ihmeissään.
”Mitä sinä teit Hagridin mökin luona keskellä yötä?” Ron kysyi. Vilkaisin häneen enkä vastannut. Ylpeyteni käski olla vastaamatta. Nousin istumaan sängylleni. Minua huimasi ja minulla oli huono-olo. Kyynelien tahrimat kasvoni olivat tulikuumat.
”Mione? Oletko kunnossa?” Harry kysyi huolestuneena. Harry, joka jaksoi aina huolehtia muista, vaikkei hänen oma elämänsäkään mitään kehuttavaa ollut. Hymyilin hänelle kiitollisena.
”En tiedä. En muista mitään muuta eilisestä kuin sen että menin ulos ja…”, vaikenin sillä en halunnut sanoa enää muuta. Muistin kaiken, mitä isäni oli minulle sanonut. Minun pitää oppia sanomaan Sirius Mustaa isäkseni.
”Ja mitä, Mione?” Harry kysyi edelleen huolestuneena.
”Ei mitään. Unohda”, sanoin nopeasti. Hän ei unohtanut. Hän ei aikonut unohtaa, sen huomaisin heti.
SIRIUS
Makasin edelleen Kielletyn metsän aukiolla. Samassa paikassa, jossa olin viime yönä tavannut ensimmäistä kertaa tyttäreni. Samassa paikassa, jossa olin vuosia sitten suudellut Alisaa ensimmäisen kerran. Samassa paikassa, jossa olin vuosia sitten kosinut Alisaa. Muistan sen hyvin.
//takauma alkaa.//
”Alisa Katie Vendels, tuletko vaimokseni?” kysyin polvistuen. Alisa katsoi minua hetken ja sanoi sitten hymyillen:
”Luulin ettet koskaan kysyisi.”
//takauma loppuu.//
Sen jälkeen hän käski minun nousta ja suuteli minua intohimoisesti. Muistan, miten nauroimme molemmat iloisina sen jälkeen. Olimme onnellisia, vailla huolia. Jos joku olisi silloin minulle sanonut, että pelkästään vuosi sen jälkeen perheemme särkyisi olisin nauranut hänelle päin naamaa.
Nousin venytellen kissamaisesti. Laukkasin koirana metsän toiselle puolelle ja katselin, kuinka Hagrid opetti kolmasluokkalaisia, joiden joukossa oli oma tyttäreni.
Minun oli pakko saada nähdä hänet vielä. Ennen kuin lähtisin pois. Hän ei vain ollut siellä. Missä hän oli?
------------------------------------------------------------------
Kommentteja?
-
En muistanut yhtään edellisillan tapahtumista. En muistanut, että olin lähtenyt kauhuissani Sirius Mustan luota. Karmivaa.
Jos hermione ei kerran muista, niin miten hän voi muistaa? Hyvä luku jälleen:)
Hän murhasi kirkasta päivää kolmetoista jästiä.
tuosta taitaa uupua sana keskellä eli Hän murhasi keskellä kirkasta päivää kolmetoista jästiä.
// Kaapo yhdisti tuplat
-
Tämä luku oli ihanaa, luettavaa. Harry oli ihanan huolehtivainen, ja Mione-lempinimi on kekseliäs vaikka olen kerran aiemmin törmännyt siihen. :)
Nousin venytellen kissamaisesti. Laukkasin koirana metsän toiselle puolelle ja katselin, kuinka Hagrid opetti kolmasluokkalaisia, joiden joukossa oli oma tyttäreni.
Minun oli pakko saada nähdä hänet vielä. Ennen kuin lähtisin pois. Hän ei vain ollut siellä. Missä hän oli?
Tämä oli lempikohtani. Leikit toisiaan kaikkien isillä. Onneksi et ole vielä keksinyt, että Harry ja Draco ovat veljeksiä :)
JA TAAS KERRAN PYYDÄN JATKOA! :-*
HPF4E, kiittää, taas vaihteeksi ;)
-
Ihana,ihana. Siis niin IHANA ;)
Mut miten se Hermionen nilkka oikeen oli sit vääntyny kun siitä ei ollu mitään?
Tai siis jos multa vääntyis nilkka niin kyllä sen huomais.
Mut JATKOA taas jossain vaiheessa
Ginerva :-*
-
Ihana luku jälleen :) tykkäsin tästä, mutta tuon takauman olisit voinut laittaa kursivoiduksi niin olisi myös ymmärtänyt sen tarkoittavan sitä :) pian Dracoa ja Hermionea! mutta joo, jatkoa pyydän! :)
-
Löysin tön vasta nyt.
Mielenkiintoinen idea, että Sirius on Hermionen isä.
Haluan ehdottomasti lukea lisää, joten
JATKOA!!
-
Tuleeko pian jatkoa?
tää on katsos niin hyvä vaan että tähän on pakko saada jatkoa ;D
-
Hellurei!
Uusi lukija ilmottautuu. :) Tämä on todella mielenkiintoinen! Minulla on ollut jo tarkoitus lukea nämä luvut jo ajat sitten. Mutta äsken vasta vihdoin ja viimeinkin sain luettua nämä kaikki luvut putkeen. Upeaa työtä. Mielenkiinto heräsi kyllä. :) Oikein kivan juonen olet keksinyt.
Draco/Hermione - parituksesta vielä tuplasti plussaa! ♥ Sehän on nimittäin minun lempiparitukseni. ;) Yllätys(kö?)... Toivottavasti Dramionea tulee nopeaa!
Luvut voisivat kyllä olla pitempiä. :) Toivottavasti laitat pian jatkoa tähän. Toivottavasti kaikki saavat pian tietää Hermionen oikean isän! :D Tuskin maltan odottaa sitä Malfoyn reaktiota. ;)
Mutta, kiitos tästä mukavasta lukunautinnosta! :-*
Jatkoa mahdollisimman pian, kiitos! ♥
♥: Herski
-
uusi lukia :) jotkut kohdat etenee aika opeasti (sekin kohta siitä kosiinasta olis voinut olla pitemp)mutta muten on hyvin kirjoitettu ja koukkuun on jääty.jatkoa :)
-
Heips! Jatkoa tuleekos? :) Innolla kaipailen
-Gin :-*
-
Huh, nyt teillä olisi hyvä syy haukkua minut pystyyn! Mutta, nyt viimein ja vihdoin tulee uusi luku, joka ei ole kylläkään kovinkaan pitkä.
mellonami, Hermione muistelee tässä tapahtumia sen jälkeen kun kaikki on tapahtunut. Aika epämääräinen selitys, mutta kaikki selviää viimeisessä luvussa.
HarryPotterFan4Ever, Kyllähän minulla on sellainenkin fic jossa Harry ja Draco ovat velipuolia :D Kiitos kommentistasi.
Ginevra, Mun nilkka on vääntyny pariin otteeseen eikä siinä oo näkynyt mitään :O . Ehkä olen vain jotenkin finksahtanut ::)
Kukkamaaria, kiitti kommentistasi. :-*
tutti frutti, Kiitos. :-*
Herski, Kiitti todella paljon kommentistasi. Jatkoa ei ehkä tullut kovinkaan nopeasti, mutta tulipa kuitenkin :D
sananna, kiitos. Joo mulla menee useimmiten aika monet kohdat nopeesti.
Luku 5, Ajatuksia
SIRIUS
En voinut lähteä tietämättä oliko tyttäreni kunnossa. Halusin tietää, missä hän oli ja mitä hänelle oli tapahtunut. Minun oli pakko saada tietää.
Laukkasin hermostuneena muutamia kertoja Tylypahkan tiluksia ympäri, kävin jopa Tylyahossa, koska minulla oli tylsää. Sen jälkeen yritin taas nukahtaa.
En millään saanut unen päästä kiinni. Lopulta työnsin kuononi tassujeni alle ja nukahdin. Näin unta Hermionesta, Alisasta ja minusta. Siitä, millaista meillä oli ennen Alisan kuolemaa.
Alisa katseli minua ja Hermionea nauraen. Kiusasin pientä tytärtäni hiukan, tein valoja sauvallani ja poistin ne ennen kuin Hermione kerkesi saada ne pieniin nyrkkeihinsä.
"Sirius, älä kiusaa Hermionea", Alisa moitti minua. Nousin lattialta ja painoin hänen huulilleen suukon sanoen:
"Saanko sitten kiusata sinua?"
"Et todellakaan. Jos sen teet saatat olla ilmassa nilkat ylhäällä", Alisa varoitti hymyillen. Naurahdin hänen sanoilleen ja nostin Hermionen syliini. Tyttö nukahti hetken kuluuttua ja minä ja Alisa vain makasimme sohvalla jutellen niitä näitä. Hermionen olimme vieneet jo nukkumaan.
Heräsin uikuttaen. En halunnut muistaa, halusin unohtaa kaiken minkä olin kokenut ennen synkkiä Azkabanin vuosiani. Halusin unohtaa, en halunnut muistaa, en halunnut itkeä Alisan takia. En ollut koskaan ennen itkenyt kenenkään tytön takia.
HERMIONE
Pääsin sairaalasiivestä seuraavana päivänä, jolloin ryntäsin heti kirjastoon etsimään tietoja itsestäni. Lopulta löysin kirjan, jonka nimi oli Puhdasveristen sukupuita. Siinä oli pakko olla jotain minusta.
En ollut ihan varma olinko puhdasverinen vai puoliverinen. Olin varma vain yhdestä asiasta. En ollut jästisyntyinen. Pelkkä ajatuskin sai leukani nousemaan pystyyn ja ajattelemaan: Olen oikea noita.
Tokihan olen noita muutenkin. Mutta puhdasverisenä tai puoliverisenä olen vielä parempi noita. Yhtäkkiä muistin lajitteluni:
"Isäsi puoleinen suku on ollut luihuisissa, isäsi poikkeuksena, äitisi taas varttui korpinkynsissä, laitanko sinut luihuisiin, korpinkynsiin vaiko rohkelikkoon?"
Silloin en ollut kiinnittänyt niinkään huomiota hatun sanoihin, mutta nyt ajattelin niitä. Isäsi puoleinen suku... Isän koko suku oli siis ollut luihuisissa, isä vain poikkeuksena. Äidin puoleinen suku oli ollut korpinkynsissä. Minä olin taas päätynyt rohkelikkoon. Miksi?
Miksi olin päätynyt rohkelikkoon, vaikka isäni puoleinen suku oli luihuisissa ja äitini korpinkynsissä? Minkä takia hattu sitten laittoi minut rohkelikkoon? Kysymyksiä pyöri päässäni, mutta ei yhtäkään vastausta. Ei yhtäkään vastausta. Olin yksin maailmassa, kukaan ei voinut tietää vastauksia kysymyksiini. Ei kukaan.
Samassa keksin. Isä voi. Isä voi tietää. Minun on pakko saada tavata isä ennen kuin hän lähtee pois.
Ajattelematta sen enempää ryntäsin pois kirjastosta ja suoraan Tylypahkan linnan maille ja sieltä metsään, jossa olin tavannut isäni ensimmäisen kerran. Menin samaan paikkaan, mutta... Turhaan. Isä ei ollut siellä. Paikka oli tyhjää täynnä. Ketään ei ollut näkyvillä.
----------------------
Joo, lyhyt taas. Kommentteja?
-
Tykkäsin tästä. Hermione tutkimassa sukuaan...
joo, ei mitään järkevää. ehkä tulen huomenna lukemaan tämän uudestaa ajatuksen kanssa, ja sitten voisin yrittää keksii rakentavaa
tutti frutti
-
Oh oh, en minä sinua pystyyn hauku. En ole edes koira, kuitenkin. Tää luku oli aika lyhyt mut ei se haittaa, mä tykkäsin siitä kuiteski. Ja joo, mä taisinkin kommentoida sitä ficciä jossa Harry ja Draco on velipuolia :D
Toivottavasti Hermione löytää jotain tietoo sen suvusta ja saa tietää kuka on:D
HPF4E
-
Moi, uusi lukija ilmoittautuu! Ja HPF4E, oon siestä hp-faneista, muistatko? No, kuitenkin ficcisi on hyvä ja aion lukea jatkoa... ;)
-
Tää on aivan ihana! ERakastan Dramionee, mut sit rakastan fredii :D Ni oli pakko saada lukee!
JATKOOO!
♥:llä Panthera
-
Sain nyt valmiiksi kuudennen luvun.
tutti frutti, kiitos kommentistasi. :-*
HarryPotterFan4Ever, Hermione saa tässä luvussa tietää jonkin verran ja luku taitaa olla pidempi kuin muut tähän mennessä tulleet. Kiitos sinullekin kommentistasi. (Taas kerran :) )
Draco-love, kiitos! Uudet lukijat ovat aina tervettuleita.
Panthera, Minäkin rakastan Dramionea ja Frediä. Enhän olisi muuten tätä ihanaista kirjoittanutkaan. Kiitos paljon kommentistasi.
Luvusta: Taas on useampi viikko kulunut ja silti luku on näin lyhyt. Olen pahoillani, kun en muiden ficcejeni ja kiireiden kanssa muistanut tätä ollenkaan. Annattehan se anteeksi te ihanat lukijani?? *koiranpentu ilme*
Luku 6, Vastauksia.
SIRIUS
Laukkasin Kielletyssä Metsässä, kun näin hänet. Hän käveli katse painettuna maahan, puristaen taikasauvaa kädessään. Muutuin koirasta ihmiseksi ja menin hänen luokseen.
"Mitä helvettiä sinä täällä teet?" kysyin vähän liiankin ankarasti.
Hermione hymyili.
"Etsin sinua", hän vastasi. "Minulla on hiukan kysyttävää", hän sanoi ja mielialani laski. Voi helvetti, tästä se kysymystulva taas alkaa.
"No, mitä?" kysyin, vaikka olisin vain halunnut olla hiljaa. Olisin vain halunnut katsella häntä.
"Eikös äiti ollut korpinkynsissä?" Hermione aloitti.
"Oli. Hän oli korpinkynnen tähtioppilaita", vastasin hymy huulillani.
"No, miksi sinä päädyit sitten rohkelikoon?" Hermione kysyi. "Vaikka sinun koko sukusi oli luihuisissa", hän jatkoi.
Huokaisin.
"Minä halusin rohkelikoon. Olin jo junassa saanut ystäviä. Jamesin ja Remuksen. En halunnut joutua luihuisiin", vastasin happamana. Hermione huomasi, että olin jättänyt petturi Piskuilanin mainitsematta.
"Miksi minä sitten olen rohkelikoissa?" Hermione kyseli. "Lajitteluhattu sanoi, että äitini oli korpinkynsissä, isäni rohkelikossa ja isäni puoleinen suku luihuisissa. Niin, minkä takia minut laitettiin rohkelikkoon?" hän toisti kysymyksensä.
"Ehkä... Ehkä lajitteluhattu arveli, että kuulut rohkelikoon. Sinun ei tarvitse hävetä sitä", sanoin hiljaa.
Hermione nosti leukansa pystyyn.
"En minä häpeä sitä", hän sanoi ja lähti kävelemään kohti Tylypahkaa.
HARRY
"Missä Hermione on?" Ron kysyi minulta. "Eikös hänen pitänyt jo päästä sairaalasiivestä?" hän jatkoi.
Ennen kuin ehdin vastata Ronille, Hermione käveli pää pystyssä meidän luoksemme rohkelikkojen oleskeluhuoneeseen.
"Missä sinä olit?" kysyin otsa kurtussa.
"Kävelemässä", Hermione vastasi. Katsoin hieman tarkempaa häntä ja hän vältteli katsettani. Jotenkin arvasin, ettei Hermione ollut pelkästään kävelemässä.
"Niin kuin joka ilta", Ron huomautti. "Alatko jo kyllästyä kirjastoon?" hän jatkoi.
"En. Haukkasin vain raitista ilmaa", Hermione sanoi hymyillen hiukan liian teennäisesti. Hän huomasi katseeni ja painoi kiireesti silmänsä lähimpänä olevaan kirjaan. Tajusin siinä samassa, että Hermione salasi jotain meiltä molemmilta.
Yritin saada Roniin katsekontaktin, mutta tämä vain loikoili oleskeluhuoneen sohvalla välittämättä juuri mistään. Huokaisin. Ainahan Ron oli tälläinen.
HERMIONE
Hitsit. Nyt Harry arvasi, että minä salaan jotain. Minulta ei taatusti jää hetken rauhaa. Yritin kiivaasti väittää, että olin vain kävelyllä, mutta minä olen aina ollut huono valehtelemaan. Kerrankin jästien koulussa yritin väittää opettajalle, että olin nukkunut pommiin, vaikka olin oikeasti jättänyt tarkoituksella aamutunnit väliin. En vain ollut jaksanut kuvaamataitoa. Olin surkea piirtämään. Olin aina ollut. Itseasiassa ainoat aineet, joissa olin ollut jästien koulussa hyvä olivat olleet matematiikka ja äidinkieli. Harry on kertonut, että hän oli ollut hyvä historiassa ja uskonnossa. Enpä olisi ikinä arvannut.
Kun olin sinä iltana tyttöjen makuusalissa sain ajatuksen. Aloin pitämään päiväkirjaa. Jästien koulussa olin ahkerasti kirjoittanut päiväkirjaani muutaman päivän välein aina yhteentoista vuoteen saakka. Silloin vaihdoin jo Tylypahkaan, joten unohdin kokonaan kirjoittaa.
Aloitin näin:
Rakas päiväkirja,
Olen Hermione. Hermione Musta. Entinen Granger. Sain muutama viikko sitten tietää, että Sirius Musta - joka on sivumennen sanoen karannut Azkabanista, joka on velhovankila - on isäni. Äitini Alisa Musta kuoli, kun olin vuoden ikäinen.
En tiedä tästä sen enempää. Minusta vain tuntuu oudolta, etten olekaan Maryn ja Johnin lapsi. Ja olen puhdasverinen, tai puoliverinen. Minun piti kysyä isältä tänään sitä asiaa, mutta unohdin. Kerkesin kysyä, sitä miksi olin päätynyt rohkelikoon, vaikka äiti oli ollut korpinkynsissä ja isän koko suku luihuisissa. Outoa, eikö?
Hermione.
-------------------------------------------------
Kommentteja?
-
Saat anteeksi, vaikka luku on lyhyt. Minua ei haittaa vaikka jatkoa tulisi ensi vuonna (riittäisiköhän kärsivällityyteni siihen?), koska jatkoa tulisi kuitenkin. Ei haittaa vaikka luvuilla kestää, kirjoitat sitten huolella kunnon luvun ja olen tyytyväinen. :D
Eikö Harry ja Ron tiedä että Hermione ei olekaan jästisyntyinen? Wou. Voi Sirius raukkaa, aika vaikeeta varmaan selittää Hermionelle. ;D
Jatkoa toivoisin, ennemmin tai myöhemmin :D
-
Vitos luku oli aika lyhyt, mut se oli hyvä.
Alisa katseli minua ja Hermionea nauraen. Kiusasin pientä tytärtäni hiukan, tein valoja sauvallani ja poistin ne ennen kuin Hermione kerkesi saada ne pieniin nyrkkeihinsä.
"Sirius, älä kiusaa Hermionea", Alisa moitti minua. Nousin lattialta ja painoin hänen huulilleen suukon sanoen:
"Saanko sitten kiusata sinua?"
"Et todellakaan. Jos sen teet saatat olla ilmassa nilkat ylhäällä", Alisa varoitti hymyillen. Naurahdin hänen sanoilleen ja nostin Hermionen syliini. Tyttö nukahti hetken kuluuttua ja minä ja Alisa vain makasimme sohvalla jutellen niitä näitä. Hermionen olimme vieneet jo nukkumaan.
Tuo kohta oli oli mun lempikohta koko luvusta. Sirius on ihana kun se on niin huolehtiva.
Mut musta Hermoine oli vähän liian tyly, kun se kysy äidistään ja sit vaan lähti kun se oli saanu tietää. Ja kun Sirius vaan halus olla Hermoinen kanssa, mut kaikkihan tietää et kun Hermoine saa kuulla jotain jännää sillä on miljoonia kysymyksiä ;) Harry taas on liian tarkkaavainen, ehkä jopa liian tarkkaavainen jopa Harryksi!? Kuka tietää?
Mut jatkoa pian
-Gin
xoxo
-
Mukavaa saada tänne uusi luku. Kirjoituksesi on sujuvaa eikä teksti töki...
Kerkesin kysyä, sitä miksi olin päätynyt rohkelikkoon, vaikka äiti oli ollut korpinkynnessä ja isän koko suku rohkelikossa
Pitäisikö tuossa olla luihusissa? Eikös se Siriuksen koko suku ollut luihusissa, ja Sirius oli poikkeus.
Muita virheitä en löytänyt, ja tykkäsin tosi paljon. Jatkoa haluan ehdottomasti.
Tutti frutti kiittää ja kumartaa
-
Oli tosi mukava taas lukee, nyt kun en oo pitkään aikaan täällä käynykkään :)
Jatkoa toivoisin todella paljon. Millonkohan se ihana Fred astuu kuvioihin...? No, Ronhan on aina sellainen ettei se tajuu mitään mistään...
Mutta taas siis jatkoa toivoisin xD
♥:llä Panthera
-
Uus lukija ilmotautuu;D
Sujuvaa tekstiä ja juonikin kulkee sujuvasti vaikkakin luvut ovat lyhyitä. Ja idea että Sirius olisi Hermionen isä kuulostaa hyvältä.
Toivottavasti Siriuksen ja Hermionen suhde alkaa kohta syventyä ja että Hermione ei salais asiaa enää pitkään ystäviltään ;)
Odottelen jatkoa innolla :D
-
Vihdoinkin jatkoa! Luin, mutta olisi voinut olla pidempikin... :D
-
Oi, tää on kiva!
En oo itte ennen törmänny tälläsiin ficceihin, siis et Sirius oliskin Hermionen isä, hassua eikös.
Mutta joo, mielenkiintoseks oot osannu tehä tän, mutta, musta voisit kertoo tarkemmin aina yhestä asiasta, tietkö? Siis, tuntuu ettää etenis tosi nopeeta.
(joo, tosi hyvä mun täälä neuvoo....)
♥:llä am
P.S Lisää, oon iha liian utelias tietään mitä tapahtuu ja miten Harry suhtautuu kun kuulee ja ylipäätään kaikki. Nauran oikeesti jos Hermione menee Malfoylle jtn ettei ookkaaa kuraverinen ahah!
Mut, sinänsä aika nopeesti Hermione usko sitä, ois luullu ettei se ihan heti usko.
-
Tosi mielenkiintoinen juoni johon jää ehdottomasti koukkuun!
Kirjoitat myös hyvin ja ja ja ..äää no hyvin! :D
Jatkoa odottelen ehdottomasti!
mussuti15
-
Öm, kuukausi? Enemmän? Älkää kertoko. :)
HarryPotterFan4Ever, Kiitti, toivottavasti kärsivällisyytesi on riittänyt tähän asti. :)
Ginevra, ääh, mä en vaan koskaan jaksa kirjoittaa näistä luvuista pidempii... :D Oon laiska. Kiitti kommentistasi.
tutti frutti, Kiitti, korjasin ton kohan. :-*
Panthera, Fred asettuu kuvioihin suurin piirtein muutaman luvun päästä. *vink, vink* kiitti kommentistasi.
Brunet, Voi ei, taas uusi lukija?? Ei vaan, hyvä et tälläkin ihanaisella riittää lukijoita. :) Kiitos kommentistasi.
Draco-love, kiitti.
amorgirl, Mä tiiän, et tää on ihan sairaan nopeeta. En pysty kitkemään nopeutta pois :) Kiitti kommentistasi.
mussuti15, Kiitos!
Luvusta: Miten olen onnistunut saamaan noin paljon ihania lukijoita? Jospa jätän tämän piiitkälle tauolle ja tsiikaan tuleeko lukijoita lisää? :D Mutta joo, edelleen edetään nopeasti ja olen pahoillani siitä. Luku on edelleen lyhyt ja olen pahoillani siitäkin. Joo, ehken ala ollenkaan höpöttämään mitään. Ei kukaan mua kuiteskaan kestä. :) Kiitos, kun olette lukeneet ja kommentoineet ja toivottavasti luette ja kommentoitte yhä! :-* Te ette pete minua, joten minä en (EHKÄ!) petä teitä.
Luku 7, Joulu
Jouluaattona heräsin virkeänä ja ensimmäiseksi puin päälleni. Juhlan kunniaaksi laitoin päälleni mustan polviin asti ulottuvan hameen ja kirkkaanpunaisen topin. Sen jälkeen menin poikien makuusaliin.
Harry ja Rin nukkuivat vielä. Minä otin muutaman tyynyn ja paiskasin ensin yhden suoraan Ronin naamalle ja toisen Harryn naamalle. Kun mitään ei tapahtunut kiljuin:
"TULIPALO!"
Jo tuli poikiin elämää. He nousivat salamannopeasti sängyistään ja pinkaisivat kohti ovea. Seisoin keskellä makuusalia ja nauroin vedet silmissä.
"Mikä sinua naurattaa Hermione?" Ron kysyi. "Nopeasti nyt! Mennään sammuttamaan tuli!"
Ronin sanat saivat vain minut nauramaan entistä enemmän.
"Alan jo uskoa, ettei mitään tulipaloa olekaan", Harry sanoi sarkastisesti.
Neville oli pudonnut sängystään suoraan lattialle ja poika nousi nyt ylös säikähtyneennäköisenä.
"Onko tulipaloa vaiko ei?" hän kysyi pelokkaana.
"Ei", kikatin. "Anteeksi, Neville. Minun piti vain saada Ron ja Harry ylös sängyistään, sillä aamiainen alkaa", lisäsin.
"Hyvä on, me tulemme kohta. Odota oloskeluhuoneessa", Harry sanoi. Ron katsoi minuun hetken aikaa hyvin pettyneen näköisenä. Raukka olisi kai halunnut leikkiä sankaria.
Joo, jouluaatto ei mennyt ihan suunnitelmien mukaisesti. Sirius (siis, isä, Hermione, opi jo!) lähetti Harrylle luudavarren, eikä minkä tahansa vaan Tulisalaman. Tosi fiksua. Ja hei, hän ei antanut minulle mitään. Harrylle vain. Harry on vain Siriuksen kummisetä, minä olen hänen tyttärensä.
Katkerana olin siis mennyt kertomaan McGarmiwalle ja tämä oli takavarikoinut Harryn uuden luudan. Tosi ihana jouluaatto.
Rakas päiväkirja,
En vieläkään opi sitä, että Sirius on isäni. Yritän totutella ajatukseen, mutta... Ei tule kesää.
Kävin kirjastossa ja matkalla tapasin (yllättäen) koulun idiooteimman pojan nimittäin Draco Malfoyn. Tietysti hänen piti heti mennä ilkkumaan ja haukkumaan minua kuraveriseksi.
"Niinhän sinä luulet", vastasin hänen haukkumissanoihinsa. Ne eivät edes ole mitään luovia. Malfoylla ei ole tippaakaan mielikuvitusta, se voisi keksiä jotain kivempia. Alan kyllästymään kuraveriseen.
"Mitä?" Malfoy kysyi hämmästyneenä. Mulkoilin häntä ja sanoin:
"Luulet, että olen jästisyntyinen. Kun totuus paljastuu pudotat sukat jalastasi, en tosin usko, että ne edes pysyvät jaloissasi."
Hah, Malfoyn ilme oli todella näkemisen arvoinen! Nauran edelleen, kun vain ajattelen sitä.
Ehkä joulu olikin mennyt hyvin. Sain Malfoyn sanottomaksi ja se on jo jotain,
Hermione.
Hermione hymyili tekstilleen, puki yöpuvun päälleen, otti kirjan ja kävi makaamaan sänkyyn ja lueskelemaan.
---------------------
Kommentteja?
-
Jatkoa pitkästä aikaa..
Kylläpä Sirius teki ilkeästi kun ei lähettänyt tyttärelleen joululahjaa.
No, katsotaan miten tämä tästä etenee. Olisinpa muuten halunnut nähdä Malfoyn ilmeen.
Tutti frutti kiittää ja kumartaa
-
Ihanaa vihdoin jatkoa ;D
Tää oli aika lyhyt luku eikä ollut kauheesti kuvailua. Mutta muuten aivan ihana, sillä sekun Hermione suunittelee jo sitä että paljastais Siriuksen olevan sen isä on tavallaan niin suloista. Mutta Sirius oli aika kamala kun se jätti hommaamatta Hermionelle joululahjan vaikka se on sen tytär, mutta Harrylle se kuitenkin osti lahjan.
Ainiin ja...
JATKOA ;D
-
Mä oon vihainen ittelleni kun en oo huomannu jatkoa, edes silloin kun oli mahdollisuus. No, kaipa sen voi selittää sillä, että olin Vuokatissa ja tietenkään siellä ei ollut nettiä.
Sirius oli tyhmä, kun ei lähettänyt Hermionelle mitään. Ja Malfoyn ilme oli varmaan näkemisen arvoinen.
Jatkoa pyydän :D
-
Kiitos kaikille kommentoijille, haluan nyt ilmoittaa, että Hermione Musta menee hyvin ansaitulle PITKÄLLE TAUOLLE, koska meinaan ihan oikeesti romahtaa näiden ficcien alla. :)
-
Ai, no oon huomannu kuinka paljon sulla on keskeneräisiä ficcejä. Kirjoita vaikka joku valmiiksi ja sitten siirryt tähän. Jooko?
-
HarryPotterFan4Ever, Joo, yritetään koko ajan. :D
-
Se on loppu nyt. Ei jaksa, ei inspaa, tappakaa mut jos huvittaa. -.-
-
En mä sua tapa, sithän ei tulisi uusia lukuja sun jatkiksiin :'(
Mut jos sä et TOSIAAN jaksa tätä enää niin lopeta sitten. Mut älä poista tätä topikia. Voisit sä jonkun nopeen loppuepiloginjutun kasata vielä nii tulis selkee loppu ;)
Mä ja mun typerät ideat...
-
Tää oli ihana<3 Mä rakastan Dramionee mut viel enemmin Fredii... <3 JATKOA PLEASE! ;D ;D
Love: Desbina
-
Harmilista jos ei löydy inspistä enää :( Olis ollu kiva tietää tästä parituksesta enemmän, toivotaan et inspis viel palaa..... :D
-
Tylsää kun inspi voi loppua...ei ollu edes Frediä vielä ilmestynyt :-X
Mutta siis eihän sille mitään voi, käyn täällä silti, jos vaikka jatkatkin yllättäen :o
-
Voi, eih! Jatkathan pian??? Tää on niin, kiinnostava (eka fic, jonka luen, joka kertoo Hermione Mustasta).
Ihanaa, tekstiä. :)