Harry Potter -ficit > Godrickin notko

Kelmien Synty | S, adventure (uusin osa 11.5)

(1/3) > >>

Leya:
Otsikko:Kelmien Synty
Ikäraja: S // Scarlett muokkasi ikärajan uusien ikärajasääntöjen mukaiseksi
Genre: Adventure?
Tämä ficci kertoo siitä ajasta kun kelmit tapasivat, on vaikeaa kirjoittaa Jamesista ilman Siriusta tai toisin päin mutta kai se menee..:>


Ensimmäinen luku

"James! Nouse ylös, ylös. Sinun pitää kiirehtiä junaan." Rouva Potter huusi oven suusta, hän tiesi pojan unenlahjat mutta poika oli puhunut Tylypahkaan pääsystä jo pitkään ennen kirjeitten saapumista. Taikasauvan saatuaan ei talossa tainnut olla yhtään paikkaa jonne hänen alkeelliset taikansa eivät olisi ylettyneet. James nousikin yllättävän nopeasti, hän malttoi kuitenki syödä kunnollisen aamupalan ennen juna-asemalle lähtöä. Pojalla ei ruokahaluja puuttunut, 4 paahtoleipää marmelaadilla, kanankoipi ja monta lasillista mustikkasoppaa.
"No niin äiti, nyt voimme lähteä." James sanoi somasti, tosin vaikutus ei ollut kovin suuri, pojan röyhtäistyä mojovasti. Evelynn Potter mulkaisi vihaisesti nuorta poikaansa.
"Hei, äläs nyt. Isä sanoi että se tarkoittaa ruuan olleen hyvää.." Poika väänsi vielä söpöimmän ilmeensä joka tällä kertaa vaikutti toivotulla tavalla. Rouva Potter naurahti,
"No mennään nyt sitten"
James kiiruhti hakemaan suuren tavara-arkkunsa ja juoksi autoon.

Samaan aikaan vanhan ja kuuluisan suvun, Mustan talossa oli meneillään hiukan erilainen aamu.

"Sirius! Koita nyt herranen aika nousta, minä ostin sinulle kaiken tarvittavan ja Luihuisessa sinusta kasvaa kunnon velho." Rouva Mustan kirpeä ääni sanoi Siriuksen oven takana.
"Pyh, totta kai minä haluan kouluun, mutta jos minusta kasvaa moinen kiero harakka niin en anna itselleni anteeksi.." Poika jupisi sängyssään. "Olen jo hereillä, käske sen tontun tuoda minulle jotain haukattavaa. Minulla on vielä pakattavaa enkä kerkeä tulla alas syömään."  Sirius huusi ontosti äidilleen. Lopulta portaista kuului rouva Mustan ääni ja se oli Siriukselle sama kuin joku loihtisi nukkukirouksen ja poika nukahti.
"Emäntä käski tuoda sinulle nämä.“ Oljo kotitonttu sanoi röyhkeästi. “En tosin ymmärrä kuinka hän jaksaa ruokkia noin laiskaa poikaa.." Kotitonttu laski täyteen ahdetun tarjottimen nukkuvan pojan yöpöydälle. "Emäntä käski sanoa että nuoren herran kannattaisi pitää kiirettä, kello sattuu olemaan jo 20 vaille yksitoista..
"Häivy Oljo, minä puen päälleni. Voit sanoa sille Harakalle että olen valmis viidessä minuutissa." Nyt paidaton poika sanoi suu täynnä ruokaa.
“Kutsuu vielä suurta äitiään harakaksi, toisille käytöstavat on yhtä kun roskaa. Veljensä on aivan toista maata…“
Sirius paiskaisi laukun kiinni, haukkasi viimeisen palan leivästään ja ilmoittautui olevansa valmis.


******


Juna-asemalla Rouvat Musta ja Potter pitivät pojilleen puhuttelun.

Rouva Potter ja James:
"James, yritäppä sitten olla kiltisti. Tiedän sen olevan vaikeaa mutta omaksi parhaaksesi kulta." Evelynnillä oli hento ääni joka melkein yllytti Jamesiä pahan tekoon.
"Voit luottaa minuun, minulla ei ole koskaan ollut mitään kunnon Tylypahkaa, tosin sinun sohvasikaan ei ole koskaan tehnyt mitään pahaa.." pikkuinen mustatukkainen poika mutisi tuumaillen.
"Ja mitenkäs minun sohvani liittyy jekkuihin, pikku herra Potter?"
James oli viattoman näköinen vastatessaan äidilleen kauniisti:
"Älä sinä siitä huoli, mutta sanottakoon että isällä ei taida olla minua ihan äkkiä ikävä." James oli ensin hiukan huvittuneen näköinen ja väisti sitten aiheen hyppäämällä junaan.
"Lähetä pöllösi perille päästyänne." Rouva Potter muiskautti poikansa poskelle vielä kunnon muiskun. James esitti pahoinvoivan ilmeen ja huikkasi peräänsä.
"Lähetän sinulle tylypahkan kissan, Norriskan, se on kuulemma ruman siivojan, se on kuulemma surkki." James vinkkasi äidilleen silmää ja poistui junan sisä osiin.
"Tsih, mistähän tuokin poika kuulee tuon kaiken. Ruma siivoja? Vahtimestari taitaa kiillotella peukaloruuvejaan jo pelkästään hänen takiaan." Evelynn Potter mutisi ihmeissään.

***

Rouva Musta ja Sirius.
"Muistakkin olla kunnolla, tiedät että en suvaitse sukuuni häpeäpilkkuja. Regulus katsoo perääsi, ja ilmoittaa jos olet tehnyt pahojasi."
"Pah, minä en ole koskaan ollut samanlainen mäntti kuin Regulus. Sille ei uppoa mikään vitsi, jos joku on terve meidän suvussamme niin se olen kyllä minä. Minä tulen olemaan se joka tulee kääntämään tuulen." Sirius uhosi.
"Minä en pidä tavastasi puhua minulle, olet röyhkeä pikku nulikka joka ei kunnioita edes puhdasveristä sukuaan." Rouva Musta alkoi päästä vauhtiin, "Katson että Luihuisen tuvanjohtaja tulee saamaan pitkän kirjeen sinun kurissa pidostasi. EI enää hölmöilyä, tai voit luottaa minun.." Sirius ei kuullut mitä hän voisi luottaa äitinsä tekevän kun junan pilli puhalsi.
Sirius käveli Reguluksen perässä, etsien itselleen hyvää paikkaa. Jonkun aikaa käveltyään hän löysi vaunun jossa oli paljon luhuis-sukuisia henkilöitä ja päätti jäädä sinne.

"Minä olen Edrvard Nott, sukuni on ollut puhdas jo monta sukupolvea, on poikkeuksia joista ei puhuta. Suvussani ollaan tarkkoja enkä minä häpeä sitä.. Sinä näytät olevan Mustan suvusta, vai mitä? Minua todella kiinnostaa nämä asiat, haluan olla varma että ystäväni ovat oikealla puolella."

Sirius olisi voinut näpäyttää saman tien jotain ilkeää pojalle, mutta tiesi paikkansa. Kaikki nämä pojat kuuluisivat luultavasti samaan tupaan, samanlaisia sukuvouhottajia kuin hänen veljensäkin, suku on todellakin pahin.

"No minä olen Sirius Musta," Sirius painottaa sukunimeään vihaisesti. "Sukuni on täysin puhdas. Äitini pitää huolen että sukupuussamme ei kasva verenpettureita, heidät hän polttaa heti sikarillaan ja häntä ei enää ole meidän elämässämme.”

Muut ottivat Siriuksen hyvin vastaan ja puhe alkoi olla vapautuneempaa, kunnes Sirius huomasi että nurkassa istui rasvalettinen tumma poika joka oli todella kiukkuisen näköinen.

"Sinä siellä nurkassa! Et ole kertonut tarinaasi, et taida olla ihan puhdaskaan vai mitä? " Sirius virnisti ja teki selväksi että ei tarkoittanut pelkkää sukua vaan myös mustia hiuksia jotka paistoivat silmään hupun alta. Moni muukin virnisteli mutta Edward etunenässä katsoi häntä hiukan halveksivan odottavasti.

"Et kertonut nimeäsi.."

"Et kai ole kuraverinen!"

"Taidat olla myös vähän tyhmä, kerro nyt."

Tumma poika sulki silmänsä hetkeksi ja aloitti äänellä joka oli vertahyytävä.

"Olen Severus Kalkaros, äitini oli noita, isäni jästi. Ymmärtänette syyn häpeään ja siihen että en pidä omaa sukuani arvossa, kuten te joilla on siihen syytä."  Kalkaros lopetti katkerana ja hän tutki tovereidensa katseita.
Jokainen puhdasverinen ajatteli olevansa arvokkaampi kuin tuo puoliverinen ruipelo. Jotkut päättivät jättää arvostelun tuonnempaan, mutta jokainen huomasi pojan olevan samalla asialla kuin muut vaunussa olevat, kaikki paitsi Sirius. Hän ajatteli vain kuinka onnekas oli tuo poika jota ei oltu kasvatettu elämään kuin olisi arvokkaampi puhdasverisenä ja kuitenkin hän näytti niin ajattelevan. Se oli outoa.

***

James istui junaan tyhjälle osastolle miettien ensimmäistä urotyötään Tylypahkan koulussa. Hän oli ajatellut jotain pientä jekkua muodonmuutosten yrmeälle naisopettajalle joka kuuleman mukaan istuu pöydällä tuijottaen oppilaitaan keltaisilla pyöreillä silmillään. Naisella oli myös ensitapaamisella häntä. James oli kuullut jutut kaksi vuotta vanhemmalta serkultaan Susanilta, joka oli luvannut sata suklaasammakkokorttia jos valehteli. James oli suunnitellut sitovansa tölkki pataljoonan naisen häntään kunhan tämä ensimmäisen kerran kääntäisi selkänsä. Hänestä oli muutenkin naurettavaa ajatella että joku nainen yrittäisi saada hänet kuriin, saati sitten hännällinen sellainen, ei onnistuisi. James oli jo rentoutunut rehjottamaan penkkirivistölle kun sinne tuli eräs hiirulaismainen poika.
"Kröhöm, onko tämä paikka varattu. En millään löydä itselleni paikkaa, kaikki on niin isoja ja totta puhuakseni minä pelkään." Poika oli ensimmäisellä luokalla, sen näki päälle päin.
"Ystäväni hiiri, istu siihen. Paikka on vapaa." James sai itsevarmuutta tästä raukkamaisesta pojasta. "Olet siis kiertänyt koko junan, joko se kioskinainen on tulossa? Ei kai varmaan vielä. Juna on ollut liikkeellä vasta hetken."
"E-en huomannut katsoa. Nimeni on Peter, Peter Piskuilan. Junasta tiedän kuitenkin sen verran että se on venyvää mallia, kuulemma venyy sitä mukaa mitä matkustajia tulee sisään. Joskus haluasin tulla asemalle ensimmäisenä, silloin voisi olla hyvät saumat nähdä juna todella lyhyenä. Mutta olen oikeastaan enemmän kiinnostunut junan kiertoradasta ja sain selville että se ei käänny koskaan, kuski vaihtaa puolta sitä mukaa kun suunta vaihtuu."
Poika selitti innoissaan, huitoen samalla käsillään rutkaasti. James tarkkaili poikaa huvittuneena, ei ketään voi kiinnostaa mikään niin maallinen asia kuin junat. Uskomatonta, he olivat sentään junassa joka vei taikakouluun.
"Vai olet sinä kiinnostunut junista, minusta sinun kannattaisi juosta sinne ohjaajan luo kysymään koska tänne tulee ne kuuluisat makeiskärryt." James levitti jalkansa rennosti penkeille ja sulki silmänsä. Peter ei saanut edes mahdollisuutta puolustautua ja pyytää että James menisi itse jos niin kovasti kiinnosti. Kuitenkin tämä pieni poika ajatteli hyötyvänsä lopulta enemmän siitä jos olisi tuolle määräilevälle pojalle ystävällinen. Peter käveli käytävällä mahdollisimman nopeasti, hän ei haluaisi joutua hankaluuksiin kenenkään kanssa. Lopulta vastaan tuli makeiskärryt joita työnsi tanakka ystävällismielinen täti. Nyt hän voisi mennä kertomaan siitä pörröpäiselle pojalle, joka ei tosiaan tainnut edes esittäytyä.
"Vaunut ovat jo tulossa tänne, ovat varmasti vartissa täällä. Siellä oli kaikkia niitä hurjan hyviä makuja."
Peter oli innoissaan tiedoistaan, nyt hänellä tosiaan oli jotain viisasta puhuttavaa. James nousi ylös ja hymyili pojalle.
"Otappa nyt rennosti, minä muuten olen James Potter. Ja kuka sinä olitkaan?" James yritti olla jotenkin kiinnostunut pojasta joka oli niin alakynnessä.
"Peter Piskuilan, sano vain Peter."
"Et voisi olla yhtään hullumpi. Peter. Luuletko että kutsuisin sinua aina vain Peter Piskuilaniksi?"  James nauroi päätään pyöritellen.
"Eräskin tätini huutaa minulle aina "Peter Piskuilan, kullannuppuni tuo minulle vodka!"
Nyt tumma kikkarapää pärskähti nauruun jatkaen naurua aina siihen kun makeiskärry pysähtyi ja pojat ostivat karkkia enemmän kuin liikaa.

Lopulta ensiluokkalaisten ensimmäinen matka Tylypahkan junalla päättyi.
“Ekaluokkalaiset! Tulkaapa tänne, kaikki mun ympärille. Pidetään kiirettä.“
Jamesin silmät suurenivat, hän oli kuullut miehestä mutta hänellä ei ollut kuvitellut häntä niin suureksi.
“Noniin. Mähän oon Tylypahkan riistanvartija, Rubeus Hagrid, ja sanokaa vaan Hagrid. Mua ei tartte herroitella“ Hagrid jolla oli suuri ruskea takki, mahtava parta ja mustat silmät, ei olisi kuitenkaan voinut näyttää mukavammalta hymyillessään. “Seuratkaa mua, niin päästään poiski. Siel on suuret juhlat tänää ja tottahan haluutte päästä omiin tupiinne.“ Hagrid käveli polkua pitkin rannalle jossa odotti kymmeniä veneitä.
“Ja tossa näätte linnan jossa asutte tän vuoden.“ Tytöt ja Peter päästivät ihailevan äänen ja jotkut pojista virnistivät hämmästyneinä. “Eipä jäädä uneksimaan, yhteen veneeseen mahtuu neljä.“
James ja Peter istuivat veneeseen jossa punatukkainen tyttö selitti vesikalmarista ystävälleen.
“Se on keskellä tätä lampea mutta lämpiminä päivinä se saattaa näyttäytyä rannallakin, se on kasvissyöjä ja elää satoja vuosia. Luin että tämän yksilön äiti olisi elänyt jo silloin kun Godric Rohkelikko ja muut perustajat olivat täällä.“
“Siitähän on yli tuhat vuotta, et ole tosissasi. Vai luitko sen Saivartelijasta?“ Peter pärskähti nauruun, Jamesin virnistellessä tytöille.
“Saivartelijassa puhutaan narskuista ja mistä lienee poksutuhnu-sauruksista, minua kiinnostaa todistettavasti oikeat asiat, enkä edes puhunut sinulle.“
“Mutta satuin kuulemaan väitteesi ja pystytkö sitten todistamaan että kalmari olisi elänyt äitinsä silmäkulmassa kun Tylypahka perustettiin.“
“En minä mutta sir Nicholas kertoo siitä kirjassa Tylypahkan historiikki. Hänellä on siellä  oma kappale, jossa hän kertoo omista kokemuksistaan ja monista yksityiskohdista jotka koskevat Tylypahkaa." Punatukkaisen tytön posket hehkuivat, mutta hänen äänensävynsä oli vakaa ja halveksiva.
“Sir Nicholas? Tarkoitatko melkein päätöntä Nickiä. Rohkelikon kotikummitusta.“
“Sir Nicholas huomauttaa ystävällisesti että nimitys “melkein päätön Nick“ on turhan moukkamainen hänen laiselleen aateliselle.“
“Miten vaan. Haluan kuulla tarinoita entisajoilta ja Nick on varmasti paras niitä kertomaan.“
Tyttö ei keksinyt enää mitään sanottavaa ja tyytyi vain mulkaisemaan Jamesia halveksivasti.
“Noniin, nyt saatte jatkaa matkaanne professori McGarmiwan kanssa, mulla on jo kiire toisaalle.“ Hagrid sanoi kun veneet  lipuivat rantaan. “Oottakaa tässä nii mä meen ilmottamaan et te ootte tääl ny.“

Professori McGarmiwa johdatti oppilaat portaita pitkin eteishalliin ja käski siellä muodostaa parijonon. Peter joka oli erkaantunut Jamesista, joutui ensimmäiselle riville punatukkaisen tytön viereen. Tyttö huomasi että poikaa jännitti kovasti.
"Hei, sinä olit sen pörröisen pojan kanssa silloin veneessä, vai mitä? Minun nimeni on Lily Evans. Kuka sinä olet?"
"Piskuilan, Peter Piskuilan."
"Mihin tupaan sinä haluaisit, Peter? Minä haluaisin ehkä Korpinkynteen, tai Rohkelikko olisi myös kiva."
"Isäni oli Rohkelikossa, mutta minä varmaan joudun Puuskupuhiin, jossa äitini oli."
Heidän edessään olleet ovet avautuivat ja he näkivät suureen saliin jossa oli neljä pitkää pöytää ja päädyssä odotti professori McGarmiwa jakkara ja vanha likainen hattu kädessään. Hän laski hatun jakkaralle ja jokainen huoneessa olija tapitti hattua kuin odottaen että se lähtisi lentoon. Sitten se repäisi itselleen suun ja aloitti laulamaan.

Moni hattu on päältä kaunis,
mut sille en pane painoa,
vaan itseni oitis syön, joku muu
jos paremmin käyttää aivoa.
Pyh sanon mustille knalleillenne
ja korkeille silintereille,
sillä Tylypahkan lajitteluhattu oon
ja näytän taivaan merkit niille.
Ei salata mitään minulta
voi sisäänsä sun polla,
siis sovita mua, niin kerron
missä sun kuuluu olla.
Ehkä kuulut Rohkelikkoon, jos
sydämmes urhoollinen on,
on sinulla ritarin uskallus
ja olet kumman peloton.
Ehkä on luontosi rehti Puuskupuh,
sinuun aina voi luottaa,
ei malttisi petä ja aherrus sulle
vain silkkaa iloa tuottaa.
Kenties viisas Korpinkynsi
on koti sun alttiin mielen.
Siellä älykkäät ja terävät oppii
yhdessö taikuuden kielen.
Tai voihan olla että Luihuisesta
lä söydät ystävät aidot.
Ovelat velhot ei keinoja kaihda,
ovat tarpeen kaikki taidot.
Siis sovita minua! Älä pelkää!
Äläkä hermoile, nipo!
Olet turvassa käsissäni (oli niitä tai ei):
mä olen miettivä pipo!

Kaikki oppilaat taputtivat hatulle, muutamat vanhemmat vislailivat hienosti. Professori McGarmiwa asteli taas jakkaran viereen, valkea rulla kädessään.
"Kun luen nimenne paperilta pistätte hatun päähänne ja istutte jakkaralle, odottaen että hattu huutaa tupanne."
"Mereth Abbot!"
Pullea tyttö istuutui jakkaralle ja pani hatun päähänsä. Kaikki katsoivat jännittyneinä punanaamaista tyttöä jolla oli hattu puoliksi silmillään.
"Korpinkynsi!" hattu huusi.
Pöytä oikealta puolelta salia hurrasi tytölle joka juoksi nopeasti istumaan. Professori huuteli nimiä ja pöydät täyttyivät tasaiseen tahtiin. Lily Evansista tuli ensimmäinen Rohkelikko.
"Severus Kalkaros!" professori McGarmiwa huusi ja jakkaralle istuutui rasvatukkainen ruipelo poika. Hattu ei kerennyt pitkään koskettaa pojan päätä kun se huusi:
"Luihuinen!" ja vasemmalta puolelta keskellä vihelleltiin ja taputettiin pojalle.
"Frank Longbottom!" pyöreänaamainen poika istuutui jakkaralle ja hattu mietti pitkään ennen kuin se päätti huutaa:
"Puuskupuh!" 
"Adam Lycker!"
"Puuskupuh!" pitkänomainen poika juoksi istumaan edellisen pojan viereen.
"Sirius Musta!" Hattu oli hänen päässään kaikista pisimpään tähän mennessä, näytti kuin he olisivat taistelleet keskenään siitä että mikä olisi pojalle oikea tupa. Lopulta hattu huusi kovaan ääneen: "Rohkelikko!" kuului suuri henkäys joka pääsi vasemmalta puolelta Luihuisten pöydästä. Ja Rohkelikot taputtivat uudelle jäsenelleen hiukan vaisummin kuin tavallisesti. Sirius istui hämillään Rohkelikko-pöytään jossa häntä taputeltiin selkään rohkaisevasti.
Professori McGarmiwa yritti saada rauhan saliin ja jatkoi nimien huutelua.
"Edvard Nott!"
"Luihuinen!"
"Horvard Nyfger!"
"Luihuinen!"
 "James Potter."  Hatun ei tarvinnut pitkään miettiä ennen kun se huusi:
"Rohkelikko!"
Kaikki Rohkelikot taputtivat ja toivottivat uuden pojan tervetulleeksi.
 

Lopulta nimet loppuivat ja koulun rehtori piti lyhyen puheen, kertoen ensiluokkalaisille kielletyn metsän olevan nimensä mukaan kielletty ja monista Voron asettamista rajoitteista. Lopulta ruoat ilmestyivät pöytiin ja James kävi heti kanankoipien kimppuun, kellään ei ollut mitään suolaista ruokaa vastaan, matkalla kaikki olivat joko ahmineet karkkia tai olleet kokonaan syömättä. Pekonia, sisä-filettä, ulkofilettä, kalkkunaa, käristystä, paistia, possua, ja perunoita monella eri tavalla. Kaikki ahmivat mahansa täyteen, vain ensiluokkalaisten ruokailu keskeytyi kummitusten ilmestyessä esittäytymään. James innostui nähdessään Rohkelikon kotikummituksen, melkein päättömän Nickin. Peter lähinnä säikähti ja lopulta pidättäytyi syömästä ennen kuin kummitus olisi häipynyt. Jamesia se harmitti, hän olisi mielellään kuunnellut kummituksen tarinoita entisiltä ajoilta.
Lopulta tuvan valvoja-oppilaat johdattivat kaikki Rohkelikko-torniin. James nukkui samassa huoneessa Peterin, ja kahden muun pojan kanssa Lupinin ja Siriuksen. James tiesi että Sirius Musta oli Luihuis-painoitteisesta suvusta ja ihmetteli miten hän ikinä voisi selvitä seitsemän vuotta kuunnellen jonkun jorinoita siitä kuinka kaikkien pitäisi olla puhdasverisiä. Siihen ajatukseen James nukahti toivottamatta hyviä öitä, tosin sen tekivät vain Lupin ja Peter.

// rimps muokkasi ikärajaan otsikon ja genren. Laitathan jatkossa itse ikärajan ainakin otsikkoon näkyville?

Verbal Jint:
Pidin.  :D  Koska tulee jatkoa?? Pidän näistä Kelmit-aiheisista ficeistä  :)  :D

iinaliina:
(Kyselen vaan jatkon perään..? Eli onko tulossa lisää osia?)

Kellerie:
Tää vaikuttaa tosi kivalta ja erilaiselta, ja sitä näissä Kelmificeissä kaivataan:D Kirjoitustyylisi on hienoa ja sujuvaa, tarina menee hyvin eteenpäin. En oikeasti taida löytää mitään valitettavaa. Jään odottelemaan jatkoa...

Leya:
Kiitos, LunaLeto, IinaLiina ja Kellerie kun kysyitte jatkoa. Se on ollut minulla kyllä jo valmiina mutta enpä ole kerenny pistää ennen ku nyt :)

toinen osa

Kaikkialla oli paljon ihmisiä mutta harmahtavaruskea tukkaisen pojan oli helppo kulkea eteenpäin kaikkien kaartaessa pois tieltä. Suurin osa katsoi häntä peläten mutta oli niitäkin jotka vain halveksivat tätä yksitoista vuotiasta poikaa joka näytti olevan itkunpartaalla. Nuorukainen juoksi vessaan, siellä odotti rehtori Dumbledore, hän oli tyynen rauhallisen näköinen mutta silmistä huomasi hänen suuttumuksensa.
“Sinä vaarannat kouluni oppilaat, et voi olla täällä.“  
“Ni-iin mutta luulin e-että asia oli ku-kunnossa. Sanoit asioiden järjestyvän.“
Rehtori tuhahti, “ Minä en vaarantaisi kouluni oppilaita päästämällä ihmissuden porteista sisään. Et ollut rehellinen, illalla kello seitsemän lähdet junalla kotiin. Toki saat käydä aterialla, viimeisellä ateriallasi tässä koulussa.“ Dumbledore nauroi kolkosti.


Remus Lupin hätkähti hereille, uni oli ollut todellisen oloinen. Mikään ei olisi kamalampaa kuin saada potkut koulusta. Hän arvosti syvästi koulun rehtoria, Albus Dumbledorea, joka oli vakuuttanut asian olevan kunnossa. Remus saisi käydä koulunsa, ehtona oli että pojan täytyi poistua rohkelikko-tornista joka täyden kuun aikaan ja mennä vasta istutetun tällipajun kautta rääkyvään röttelöön. Vain matami Pomfrey ja rehtori tiesivät hänen poikkeavuudestaan, siitä että hänen ollessa vasta pieni poika oli ihmissusi purrut häntä ja nyt hänkin olisi loppu-ikänsä kaamea ihmissusi joka himoitsi  lihaa aina täyden kuun aikaan.
Eniten häntä pelotti että joku oppilaista saisi tietää, se tietäisi loppua. Hän tuskin muutenkaan ystävystyisi kovin moneen ihmiseen. Hän oli fiksu opiskelevainen poika joka kyllä arvostaisi ystävää, mutta hän oli kaamean ujo. Remus katseli huonetovereitaan. James joka nukkui häntä vastapäätä oli musta hiuksinen kikkara pää, kaikesta päätellen rämäpäää ja todella kovaääninen häiskä, joka tuskin koskaan arvostaisi opiskelua. Peter joka kuorsasi kovaan ääneen hänen oikealla puolellaan oli ilmeisesti Jamesin jonkunlainen ystävä, tai ennemminkin apulainen, siltä hänestä vaikutti kun oli seuraillut poikien iltatoimia. Peter teki kaiken mitä James vaan pyysi tekemään. Viimeisenä nurkassa Jamesin ja Peterin välissä nukkui Sirius Musta. Lupin ei tiennyt Siriuksesta muuta kun sukunimen, eikä suku välttämättä tee ihmisestä pahaa. Kun kaikki vaan ajattelisivat niin, maailma olisi heti vähän parempi paikka.
Lopulta Remus ei enää jaksanut maata sängyssä vaan nousi etsimään etsimään kelloa joka oli pojan arkussa. Se oli melkein seitsemän, hän voisi jo nousta aamupalalle.  Etsiessään sukkansa toista paria, hän tuli tiputtaneeksi nyt yöpöydällä olleen herätyskellonsa. Kuului kova räsäys kellon läjähtäessä lattialle, Sirius heräsi.
“Hemmetti, eikö täällä saa nukkua? “ Remus säikähti pojan kiivastumista.
“Se oli herätyskelloni. Olin etsimäss..“
“En välitä, koita olla hiljaa, muut nukkuvat, jos et huomannut.!“ Sirius ärähti, ehkä vähän tarpeettoman kiivaasti. Hän ei vaan sattunut olemaan niitä aamuvirkuimpia ihmisiä. Ystävämme Remus tietenkin arvioi pojan käytöksen suvun piikkiin; minkäs koira karvoistaan pääsisi. Hän vilkaisi vielä kertaalleen kaikkia huoneessa nukkuvia ja painui aamupalalle, jotenkin haikeana siitä että huone oli liian jakautunut niin erilaisiin ihmisiin.


Muut pojat heräilivät kutakuinkin samaan aikaan, puoltatuntia ennen tuntien alkua. Tosin Peter ei millään meinannut herätä, ennen kuin tajusi jääneensä yksin huoneeseen. Hän pidätteli pillahtamista itkuun, aina hän oli se tumpelo joka ei millään osannut olla samanlainen kuin muut. Hänen täytyisi skarpata, hän ei halunnut olla se erilainen, Remus joka oli ollut koko eilisillan hiljaa saisi jäädä tyhmimmäksi, vielä hän näyttäisi. Toisaalta hän taas voisi ystävystyä hoikkaan ja jollain tapaa resuiseen poikaan ja siten hän ei olisi yksin. Vaikka James saisi luultavasti enemmän huomiota ja täten Peterkin olisi kiinnostava tapaus.
Peter ei kerennyt syödä enempää kuin kaksi leipää ennen tunnille menoa ja oli siitä surullinen. Ensimmäinen tunti ekaluokkalaisilla oli heidän tuvanjohtajansa professori McGarmiwan muodonmuutostunti, siltä ei paranisi myöhästyä. Noita vaikutti pelottavalta eikä hän todellakaan halunnut tämän silmätikuksi. Peter käveli Jamesin rinnalla, tosin se oli kovin vaikeaa  pörröpään rynniessä käytävillä kovaa vauhtia. Jamesilla oli pitemmät jalat ja täten pääsi kovempaa. Se oli jopa kovin kiusallista Peterille kipittää Jamesin vieressä kun vastaantulevat tönivät häntä lähes kumoon, pojan ollessa tiellä.


Jamesilla oli kova kiire tunnille, hän halusi nähdä muodonmuutosopettajan hännän, tosin enää hänellä ei ollut aikomustakaan sitoa siihen mitään ja hän oli muuttanut mieltään naisten komennusvallasta hänen elämässään. Täytyi olla hullu että jekkuilisi McGarmiwan tunnilla. James pääsi vihdoin luokkaan, hän istuutui toiselle pulpettiriville nähdäkseen hyvin kaiken. James vilkuili ympärilleen nähdäkseen heti kun hännäkäs nainen astuisi luokkaan. Yhtäkkiä hän hoksasi opettajan pöydällä jotain minkä vuoksi purskahti nauruun, pöydällä istui todellakin terävä korvainen ja ihmeellistä kyllä hännäkäs kissa. Peter joka ei millään olisi voinut tajuta mille James nauroi purskahti hänkin nauruun, hän muistu erään opetuksen “Naura niin ne luulee että tajusit“. James katsoi kummissaan Peteriä joka hirisi hänen vieressään ja lopetti nauramisen seuraten pojan reaktiota jonka nauru hyytyi nopeasti. James tyrskähti ja pyöräytti silmiään. Hän kerkesi katsella vielä ympärilleen huomaten että Korpinkynnet olivat samalla tunnilla ja istuivat toisella puolella luokkaa. Osa katseli odottavaisesti kissaa päin, toiset juttelivat hiljaa toisilleen ajattelematta sen enempää.  
“Hyvää huomenta!“ McGarmiwa kajautti luokalle muunnuttuaan ihmiseksi. Oppilaat mutisivat omat huomenensa, toiset viitsimättä edes avata suutaan. McGarmiwa rypisti kulmiaan.
“Ette tainneet kuulla oikein, sanoin hyvää huomenta en mitään mimmunmömmön tapaistakaan.“ McGarmiwa hymyili vienosti kun luokka kajautti lopulta yhdestä suusta huomenet.
“Täällä saatte oppia tekemään töitä, ja kovasti. Kerron nyt heti että en suvaitse luokalleni yhtäkään temppuilijaa, vapaa-aikana on aikaa puhua ja tehdä kaikki tarpeenne. Tämä kurssi on varmasti koulun tärkeimpiä joten koittakaa tehdä parhaanne. Tänään aloitamme pienestä, muutamme nämä tulitikut neuloiksi ja etenemme siitä aina vaikeammalle tasolle. Neiti Evans jakaisitko tikut.“
McGarmiwa oli juuri sellainen kuin päälle päin näytti, nuttura kovin tiukalla. Punatukkainen tyttö otti rasian tikut ja jakoi kaikille yhden. James katseli tyttöä tylsistyneenä, onneksi hän ei joutunut tuohon hommaan.
Kun tulitikut oli jaettu tiukka muodonmuutosten opettaja opetti oppilaita kärsivällisesti lausumaan taikasanat oikein ja tarkkaili tuloksia. Kaikilla oli keskittyneet ilmeet, jotkut huitoivat sauvallaan ylimääräisiä kieppejä ja  huusivat kärsimättömästi taikasanat (“hopeneulos!“)  James otti keskittyneen ilmeen ja näpäytti sauvallaan hillitysti lausuen taian. Tikku muutti muotoaan päistä teräväksi ja väri lähenteli hopeaa. McGarmiwa huomasi sen ja kehui taiasta. Kulkiessaan eteenpäin hän löysi heti Jamesin takaa Siriuksen jonka neula oli myös muuttanut muotoaan.
“Yleensä menee aikaa ennen kuin luokassa kukaan saa tuonkaan verran aikaiseksi, tämä on lähes ainutlaatuinen tilanne.“ Koko luokka katsoi opettajaansa joka hymyili luokalle jo toisen kerran tunnin aikana. Ne jotka kuulivat sukulaisiltaan juttuja tiesivät että se oli paljon se. Jamesin naamaa kuumotti kiukusta, kuinka sattui että juuri hänen aikanaan selvästi tyhmiin Luihuisiin kuuluva poika oli päässytkin Rohkelikkoon ja nyt hän joutui jakamaan huomion hänen kanssaan.
Läksyksi he saivat lukea muodonmuutosten kirjasta kappaleen esineiden muuntamisesta ja sen hyödyllisyydestä.

Seuraavat tunnit vietettiin ensin kasvihuoneessa koulun ulkopuolella käyden peruskasvit läpi. Lopuksi oli lienten kaksoistunti luihuisten kanssa, sitä opetti leppoisa professori Kuhnusarvio, luihuisten tuvanjohtaja. Tunti oli mukiin menevä, he opiskelivat juureksien oikein leikkaamista ja perusliemien valmistusta. James ei jaksanut keskittyä koska ei pitänyt liemiä varsinaisesti taikuutena, vaan ”tavallisena sopan keittona”.  Kuhnusarvio oli kuitenkin huomannut varsinaisia lahjakkuuksia oppilaiden joukosta.
’Fantastista, olet selvästi sisäistänyt kuujauhon vivahteikkaan käyttömäärän.’ Hän riemastui Lilyn tekemästä Kyhmyjen poisto liemestä. Toinen joka selvityi tunnista hyvin arvosanoin oli Kalkaros, luihuisten riemuksi hän oli keittänyt vielä paremman liemen kuin Lily.

Iltapäivällä kaikki pojat olivat jo makuuhuoneessa, koska kaikkia väsytti ensimmäisen päivän jälkeen ja oleskeluhuone oli täynnä vilskettä. Koulun käynti Tylypahkassa oli raskasta, ainakin niille jotka eivät siellä vielä osanneet kulkea. Portaat siirtyilivät puolelta toiselle, ovet esittivät vastalauseita nuorille jotka yrittivät riuhtaista ne auki ja liikkuminen oli muutenkin väsyttävää kun luokat olivat niin eripuolella suurta linnaa.  
“Huhhuh, olen ihan raato. Tuntuu kuin jalkani olisivat jääneet höyryjunan alle. Onneksi tänään ei tullut läksyä muusta kun liemistä.“ Peter vikisi tuskissaan.
“Plääh, sekin on jo liikaa. Se Kuhnusarvio on yksi nipottaja, tosin ruuan suhteen hän ei taida olla kovin nirso.“ James virnisti  Peterin naurahdellessa vieressä, niin kuin juttu olisi ollut hauskaakin hauskempi. Lupin hymähti ja avasi hänkin suunsa.
“Kuhnusarviolla on kuulemani mukaan intohimo kuivattuihin ananaksiin, ja suklaa on hyvä tapa saada hänet omalle puolelleen. Kuulin hänen pitävän jotain kerhoa, jos seurapiirit yhtään kiinnostaa niin kannattaa hankkiutua hänen suosioonsa.“ Remus sanoi tietäväisenä.
“Minäkin kuulin hänestä, tuntee kuulemma lähes jokaisen ministeriöstä, henkilökohtaisesti. Hän kuulemma nauttii monen huispaajan suosiosta ja hänen mielipidettään kuunnellaan monissa asioissa. Kuulin myös että hän saattaisi olla ihmissusi, tosin serkkuuni ei voi luottaa näissä asioissa.“ James letkautti keveästi, Remus otti asian vakavammin. Hän koitti tunnustella hiukan huonetovereidensa ajatusmaailmaa.
“Ihmissusi? Ei uskoisi, hän vaikuttaa mukavalta enkä ole kuullut hänestä pahaa sanaa koskaan."  
"No, en usko että hän puhuu siitä kenellekkään, ihmissudet kun ovat jotenkin, no.. ala-arvostettuja. Ja no, se on luultavimmin serkkuni keksintojä. Hän huijaa minua usein, se kulkee suvussa." James ei pistänyt paljoa painoa puheilleen. Lupin näytti hiukan loukatulta, mutta kukaan ei katsonut niin tarkkaan.
Peter ja Sirius olivat jo sängyssä, kummastakaan ei oikein nähnyt että nukkuivatko he. Sirius kuitenkin kuunteli poikien puheet tarkkaan, hän ei uskonut Kuhnusarvion olevan ihmissusi, mutta ei myöskään esittänyt mielipidettään. Hänestä oli vaikeaa asua samassa huoneessa kun ei tiennyt mitä muut ajattelivat. Peter oli nössö joka tuskin pani painoa sukuasioille mutta James vaikutti olevan ei maata, vaikka ei sitä kyllä näyttänyt. Remus taasen oli mukavan oloinen, mutta ei hänkään kovasti yrittänyt päästä Siriuksen seuraan, tosin Sirius olikin ollut aika pahana aamuisesta herätyksestään.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu