Harry Potter -ficit > Godrickin notko

NextGen 1.|VALMIS 18.11 |drama|S|Rose,Scorpius,AS|FF100|

(1/8) > >>

Lallu:
Seuraava sukupolvi (NextGen): 1.vuosi
Author: LaLuna
Beta: Wienova
Rating: S
Genre: drama, (angst), (huumori)
Hahmot: Rose Weasley, Scorpius Malfoy, Albus Potter ja muita ei niin esillä olevia.
Warnings: Spoilaa DH!!!
Summary: Ensimmäinen vuosi koulussa.

A/N: Tarkoitus olisi kirjoittaa jokaisesta seitsemästä kouluvuodesta noin kahdeksanosaiset ficit näillä hahmoilla. Jokaisessa ficissä keskitytään näihin kolmeen hahmoon ja jokaisessa ficissä on myös yksi osa jonkun muun henkilön näkökulmasta. Vähän päälle puolet tästä ficistä kirjoitettuna. Mihin sitä on taas päänsä tunkenut xD Enpäs ole näillä hahmoilla ennen kirjoittanut, olisin oikein iloinen kommenteista. Ja juu.. FF100 osallistun kanssa ja sana on Alku.

A/N2: Marius on Percyn poika, Lucretia ja Lysandra on Pansyn ja no te näätte sitten sukunimestä kenen tytöt.  :D Ja lajitteluhatun ja lajiteltavan henkilön puheita ei muut sitten kuule. Hervoton otsikko xD


1. Lajittelu


Rose istui Albusta vastapäätä tutkaillen uusia koulutavaroitaan. Hän oli ollut niin innoissaan kouluun menosta, että oli pukenut kaapunsa päälleen jo kotoa lähdettäessä. Hieman punertavat hiukset omaava tyttö pohdiskeli samalla eri tupien mahdollisuuksia. Rohkelikossa olivat olleet kaikki hänen sukulaisensa aina, Korpinkynsikin oli mahdollisuus, koska hän todella oli perinyt äitinsä aivot, mutta toisaalta Luihuinenkaan ei ollut poissuljettu mahdollisuus, koska tyttö oli niin omapäinen, että meni vaikka kiven läpi saadakseen tahtonsa läpi. Puuskupuh olisi tietysti kanssa yksi vaihtoehto, olihan hänen lempivärinsä keltainen. Hän tirskahti ääneen omille ajatuksilleen. Ei ketään nyt lajiteltu lempivärien mukaan, eihän?

Albus katsahti hymyilevään serkkuunsa ja huomasi puristavansa kaapuaan tiukasti sylissään. Häntä jännitti, koska James oli puhunut niin paljon koulusta. Hän halusi päästä veljensä kanssa samaan tupaan, sillä hänen isänsä ja isoisänsäkin olivat olleet samassa. Hän ei ollut edes ajatellut muita vaihtoehtoja ennen kuin James oli muistuttanut mahdollisuudesta, että hän voisi joutua Luihuiseen. Vihreäsilmäinen poika hellitti hieman otettaan kaavusta ja kysyi serkultaan ääni hieman täristen:
"Jännittääkö sinua?"
"Minä olen innoissani", tyttö naurahti.
"Eikö sinua yhtään jännitä se, mihin tupaan joudut?"
"Ei"
Albus oli hetken hiljaa, mutta halusi kertoa serkulleen tuntemuksensa.
"Minua jännittää"
"Minä tiedän, sinua jännittää aina uudet tilanteet"
"Eihän", poika tiuskahti punastuessaan.
"Kyllähän. Muistatko, kun meidät lähetettiin kesäksi leirille?"
"Muistan, mutta siitä on aikaa"
"Al, se oli viime vuonna. Sinä seisoit ensimmäisen viikon minun selkäni takana"
"Minkä minä sille voin, että sinä tulit aina seisomaan eteeni?"

Rose naurahti serkulleen, joka ei kuolemakseenkaan tulisi myöntämään, että oli ujo uusissa tilanteissa. James riuhtaisi oven auki samaan aikaan, kun Albus oli alkamassa inttämään serkulleen vastaan. James jätti osaston oven auki ja istahti Rosen viereen. Hänestä näki, että hän oli kuullut jonkun hyvän juorun, eikä voinut enää kauaa pitää sitä sisällään.
"Arvatkaas mitä?" silmälasipäinen ja vanhempi poika kysyi silmät loistaen.
"No?" punastuksestaan irti päässyt Albus kysyi.
"Minä tiedän jotain, mitä te ette", James näytti siltä, että olisi voinut hypätä kattoon innostuksesta.
Rose ei edes vaivautunut sanomaan mitään. Hän tiesi, ettei montaakaan sekuntia menisi, kun he kaikki tietäisivät asian. Albus näytti kysyvältä, muttei hänkään sanonut mitään.
"Ettekö te edes yritä arvata?"
"Aivan turhaa. Sinä kerrot sen suunnilleen kymmenen sekunnin kuluttua kuitenkin", Rose sanoi loihtien viattoman ilmeen kasvoilleen.
"Älä jaksa, serkku, naljailla"
"Enhän minä ikinä sinulle", tyttö jatkoi sama ilme kasvoillaan. Albusta alkoi naurattaa. Hänestä oli aina hauska seurata Rosen ja Jamesin riitoja, koska niissä ei ollut ikinä päätä eikä häntää.
"Ihan miten vain. Minä kuulin, tai siis Victoire kertoi minulle, kun hän nyt on johtajatyttö, niin hän tietää tämmöiset asiat."
"Voisitko millään mennä asiaan, serkkuseni?"
"Älä keskeytä. Niin siis Victoire kertoi, että meille tulee uusi opettaja!"
James odotti hetken toisten sanovan jotain. Hän sai Roselta tuhahduksen vastaukseksi ja Albus puolestaan näytti juuri siltä, että oli kuullut naapurien saavan uuden kissan.
"Ajatelkaa nyt, hän voi olla vaikka minkälainen!"
"Me emme Nevillen lisäksi tunne yhtäkään opettajaa entuudestaan. Meille se on ihan sama. Eikö niin, Al?"
"On", Albus sanoi, mutta huomattuaan veljensä ilmeen hän jatkoi vielä: "Mutta onhan se mielenkiintoista nähdä, minkälainen tuo uusi opettaja on"
"Juuri niin, hyvä Al! Olisit sinäkin nyt enemmän innoissasi", kommentti oli suunnattu Roselle.
"Sinä olet kanssa niin lapsellinen välillä", Rose vastasi pyöritellen silmiään.
"Minä olen sinua vanhempi"
"Niin, ainoastaan yhden vuoden, eikä sillä ole väliä"
"Onhan, koska…"

Junassa kaikui kuulutus, minkä seurauksena nuoret unohtivat sanaharkkansa ja alkoivat etsiä tavaroitaan. He olivat aivan kohta perillä ja näkisivät Hagridin, joka olisi heitä vastassa. James lähti osastolta huikaten heit ja jätti nuoremmat kokoamaan omaisuuttaan. Albus oli hukannut junamatkan aikana yhden pergamenttinsa, mutta Rose lupasi antaa pojalle kaksi samanlaista, jos hän nyt vain saisi kaikki muut tavaransa nopeasti kokoon. Juna alkoi hidastaa ja he lähtivät odottamaan oville, että ne avautuisivat.

Hagrid huiskutti laiturilla nähdessään tuttuja kasvoja ihmispaljoudessa. Albuksen jännitys katosi hetkeksi, kun hän näki puolijättiläisen; ainakin joku mukava tuttu olisi hänen seuranaan, kävi mitä tahansa.
"Ekaluokkalaiset, seuratkaa mua!"
Albus ja Rose hymyilivät toisilleen, kun näkivät toisten ensimmäisten luokkalaisten ilmeet. Isokokoinen mies selvästi pelotti muita ja he päättivät näyttää hyvää esimerkkiä muille ja lähtivät ensimmäisinä Hagridin perään. Muut seurasivat heitä hieman pelokkaan näköisinä, mutta heidän pelkonsa muuttui nopeasti mielenkiinnoksi, kun he näkivät veneet, joilla heidän tulisi mennä järven yli. Rose kuuli ja näki jonkun mustahiuksisen tytön ilmoittavan kovaan ääneen luultavimmin kaksoissiskolleen, ettei olisi mennyt veneeseen, jos olisi tuullut. Albus ja Rose hyppäsivät ensimmäiseen veneeseen ja saivat seurakseen juuri tuon mustahiuksisen tytön ja hänen siskonsa sekä vaaleahiuksisen pojan, kenestä Rosen isä oli naureskellen varoitellut, Scorpius Malfoy.

Kukaan ei puhunut matkan aikana, heidän kaikkien silmät oli kiinnittynyt vastapäisellä rannalla olevaan suureen linnaan. Albus ei ollut koskaan nähnyt mitään niin hienoa, linnassa oli monta tornia ja jokaisessa ikkunassa paloi valo, näky oli lähes sanoinkuvaamaton. Heidät ohjattiin rantauduttuaan suoraan linnaan sisälle, siellä heitä vastaan tuli Neville, joka hymyili rohkaisevasti uusille tulokkaille.
"Me menemme tuonne saliin nyt sisälle ja siellä teidät lajitellaan. Heti, kun oma lajittelusi on suoritettu, mene istumaan omaan tupapöytääsi. Ei tarvitse pelätä sitä, ettei tiedä, mihin pöytään pitäisi mennä, te kyllä kuulette sen", mies naurahti ja käännähti ympäri lähtien johdattamaan heitä saliin. Albus oli ollut aiemmin väärässä, sali oli sittenkin hienointa, mitä hän oli koskaan nähnyt. Seinät oli koristeltu neljän tuvan väreillä, katto oli loihdittu kirkkaaksi yötaivaaksi ja neljä suurta pöytää olivat täynnä supisevia opiskelijoita.

"Aloitellaanpas sitten. Kun sanon teidän nimenne, istutte tuohon penkille ja minä laitan lajitteluhatun päähänne. Se on ihan kiltti hattu", Neville ohjeisti taikoen itselleen nimilistan, jossa luki kaikkien silmät suurina seisovien tulokkaiden nimet.
"Kathryn Albright!" pienikokoinen tummahipiäinen tyttö istahti hieman täristen tuolille. Neville laski hatun tytön päähän ja ei aikaakaan, kun hattu huudahti iloisesti:
"Korpinkynsi", tytön ilme oli silminnähden helpottunut, kun hän lähti astelemaan pöytään, jossa hänelle hurrattiin kovaan ääneen. Muutaman Puuskupuhiin lajitellun pojan jälkeen olivat vuorossa siskokset, joista toinen oli pitänyt hetkeä aiemmin meteliä tuulisesta säästä.

"Lucretia Flint!"
Kovaa ääntä pitänyt mustahiuksinen tyttö käveli ylväästi istumaan tuolille. Hyvä, että hattu oli koskettanut tytön päätä, kun se jo huusi:
"Luihuinen!"
Luihuisten pöydässä huudettiin ja taputettiin, kun tyttö meni istumaan hieman ilkeästi hymyillen.
"Lysandra Flint!"
Täysin samannäköinen tyttö kuin siskonsa istahti tuolille hieman vaivaantuneen näköisenä. Jonkun aikaa mietittyään hattu ilmoitti päätöksestään:
"Rohkelikko!"
Hetken aikaa koko sali tytön siskoa lukuun ottamatta oli aivan hiljaa, kunnes Victoiren johdolla rohkelikkojen pöytä ratkesi aplodeihin. Lysandra käveli silmät suurina tupapöytäänsä. Hänestä näki, että kotona odotettiin molempia siskoksia Luihuiseen. Aplodien takaa kuului Lucretia Flintin puhe luihuisten pöydästä.
"Minä en ainakaan kerro äidille ja isälle. Ihan on oma ongelmansa, kun meni hommaamaan itsensä Rohkelikkoon."
Tyttö katsahti siskoaan nopeasti anteeksipyytävästi ja jatkoi kovaäänistä keskusteluaan vanhempien opiskelijoiden kanssa.

Lajittelu jatkui ja tulokkaita lajiteltiin tasaisesti jokaiseen tupaan. Jokainen uusi tupalainen otettiin vastaan suurin aplodein. Myöskin Scorpius, joka oli mennyt hieman hämilleen Lucretian hypättyä halaamaan tätä, kun poika meni istumaan luihuisten pöytään.
"Albus Severus Potter!"

James hihkaisi ja nosti peukalonsa pystyyn veljelleen, jonka jälkeen laittoi sormet ristiin. Rose kuuli, kuinka Albus manaili sitä, että hänen kohdallaan oli käytetty koko nimeä. Rosen kasvoille nousi hymy, joka hyytyi hänen kasvoilleen, kun hän kuuli serkkunsa tulevan tuvan:
"Luihuinen!"
James oli järkyttyneempi kuin koskaan elämässään, Albus näytti siltä, että hän pyörtyisi koska tahansa ja Victoire oli lähdössä omalta paikaltaan kuristamaan hattua, joka oli tehnyt tytön mielestä "kurjan elämänsä viimeisen virheen". Myöskin Neville näytti hetken olevan hämillään, kunnes tajusi ohjata kasvoiltaan kirkkaanpunaisen pojan pöytäänsä. Luihuiset puolestaan hurrasivat ja nauroivat. Kun Albus meni istumaan pöytään, sai hän monia tuttavallisia läpsäytyksiä selkäänsä.

Rose kuuli, kuinka James manasi, kuinka ei ollut tarkoittanut Luihuisjuttu tosissaan. Hän sai samanikäiseltä serkultaan, Mariukselta, taputuksen olkapäähän. Marius oli varma, että hattu oli tehnyt virheen, mikä tultaisiin korjaamaan. Rose oli niin ajatuksissaan, ettei ollut kuullut ensimmäisellä kerralla, kun hänen nimeään oli huudettu.
"Rose!" Neville karjaisi hieman liian lujaa. Luultavimmin hän oli vieläkin hieman shokissa Albuksen kohtalosta. Rose meni istumaan samaiselle penkille, jossa oli jo niin moni saman illan aikana istunut. Hattu laskettiin hänen päähänsä ja se oli jo huutamassa jotain, kun Rose keskeytti sen.
"Olenkohan kuullut oikein, että sinulle voi antaa toiveita?"
"Toiveita?" hattu toisti ihmeissään.
"Niin. Minä, tuota, en oikein haluaisi jättää serkkuani yksin."
"Jaahas. Oletko nyt aivan varma tästä, tyttöseni?"
"Olen", tyttö vastasi varmana.
"Kerta se olisi ensimmäinenkin, kun Weasley olisi jossain muussa tuvassa kuin Rohkelikossa ja sinulla itseasiassa on juuri kyseiseen tupaan tarvittavia ominaisuuksia, vaikkakin hieman piileviä"
"Niin. Minä vain ajattelin kysyä", Rose ajatteli hämillään piilevistä ominaisuuksistaan.
"Hmm…Olkoon menneeksi, mutta tätä päätöstä ei sitten voi perua."Rose nyökkäsi pienesti ja samalla hetkellä hattu huudahti erittäin kovaäänisesti:
"Luihuinen!"

Tuossa vaiheessa kaikki Weaslyn sukuun kuuluvat rohkelikot päästelivät suustaan äänteitä, joita ei kokonaisiksi sanoiksi voinut sanoa hyvällä mielikuvituksellakaan. James hakkasi päätään pöytään, eikä ollut enää varma näkikö painajaista vai tapahtuiko kaikki oikeasti. Luihuiset olivat myöskin Rosen kohdallaan erittäin tuttavallisia, vaikkakin aluksi heidän keskittyminen oli mennyt rohkelikkojen reaktioon. Albus halasi serkkuaan hymyillen, kun tämä istahti pöytään.
"Nyt ei ainakaan olla yksin", poika jatkoi hymyillen. Hän ei tiennyt, mitä oli tapahtunut, mutta sen hän tiesi, että oli iloinen siitä oikusta, mikä nyt sitten olikaan tapahtunut. Neville seisoi vieläkin salin edessä pitäen hattua käsissään. Hän käänsi katseensa rehtoriin, joka oli lähes yhtä pöllämystynyt tilanteesta, mutta onnistui sentään peittämään sen hieman paremmin kuin muut


El commento?  :D

Amy Malfoy:
Mitä.. eikö kukaan muu ole kommentoinut??
No olen ensimmäinen!!!! :)

Tykkäsin tykkäsin ja oikeasti todella tykkäsin tästä!!!!
Tästä saisi ihan hyvin kehitettyä pitkänkin ficin, esim Scorpion ja Rosen välille ja kuinka sitten Rohkelikko ja Luihunen suhtautuisivat toisiinsa kun kahdesta, joista piti tulla Rohkelikko, tulikin Luihunen =)

Nyt en mitään rakentavaa osaa sanoa..En malta odottaa että kirjoitat lisää näistä vuosista, millaisia Rose ja Albus ovat kun ovat Luihusessa etc.. :)

Jatkoa, vai miksi sitä nyt kutsuisikaan!!

~Amy

Lallu:
A/N: Kommentti!  :D
Amy Malfoy: Juu olit ensimmäinen ja tällä hetkellä myös ainoa, joka tätä on kommentoinut.
 ;)

--- Lainaus ---Tästä saisi ihan hyvin kehitettyä pitkänkin ficin, esim Scorpion ja Rosen välille ja kuinka sitten Rohkelikko ja Luihunen suhtautuisivat toisiinsa kun kahdesta, joista piti tulla Rohkelikko, tulikin Luihunen =)

--- Lainaus päättyy ---
Niin siis tästä ensimmäisestä vuodesta on tulossa noin kahdeksan osainen ficci. Noin suhteellisen samanpituisia kirjoitan näiden hahmojen jokaisesta kouluvuodesta, eli aika pitkä projekti tästä on tulossa.  :D  Mä kiitän ja kumarran kommentillesi!


Ja nyt olisi toinen osa, missä on outoja nimiä vielä vähän enemmän. Mä olisin oikeasti kiitollinen mielipiteestäsi. :)


2. Basiliski ja kissan kori


Ensimmäisen illan aikana Victoire yritti moneen otteeseen puhua rehtorille lajitteluhatun virheestä, mutta tämä ei ottanut tytön puheita kuuleviin korviinsa. Rehtorin jokavuotisessa puheessa selvisi myös, kuka oli paljon puhuttu uusi opettaja. Hän tuli opettamaan liemiä ja tulisi olemaan luihuisten tuvanjohtaja. Ainakin kaikki miespuoliset luihuiset olivat hyvillään, koska Daphne Greengrass oli juuri kolmekymmentä täyttänyt kaunis nainen. Hän vain tyytyi vilkuttamaan nopeasti oppilaille, kun hänet oli esitelty ja jatkoi keskusteluaan vieressään istuvan opettajan kanssa.
 
Rose ja Albus kuuntelivat uusien tupalaistensa puheita silmät suurina. Lucretia puolestaan oli kuin kala vedessä heti ensimmäisestä minuutista lähtien. Hän oli näköjään ottanut selvää siitä, kuka oli kuka ja kenen kanssa kannattaisi ystävystyä. Hän osallistui keskusteluun, kun vanhemmat opiskelijat juttelivat huispauksesta ja huutelivat välillä jollekin, joka luultavimmin kuului joukkueeseen.
"Alex! Onko joukkue kasassa?"
"Huomenna on koelennot, tervetuloa. Paitsi sinä Bode, kun et vieläkään pysy luudan selässä ja minä en ota kontolleni sinun katkenneita luitasi!" Alex niminen hieman pyylevä tyttö kailotti kovaan ääneen ja saikin naururemakan aikaiseksi tupapöydässä. Bode niminen poika puolestaan punastui korviaan myöten ja yritti istua paikoillaan mahdollisimman normaalin näköisenä.

Scorpius oli katsellut tilannetta hieman etäämmältä. Hän tiesi, etteivät kaikki luihuiset olleet iloisia hänen olemassaolostaan, joten hän oli päättänyt tarkkailla tilannetta. Hänen onnekseen kaksi varmaa rohkelikkoa olivat vieneet suurimman osan huomiosta, joten hän oli saanut jäädä ainakin melkein rauhaan. Lucretia oli hilautunut pojan kylkeen kiinni ja supisi hänelle välillä jotain, mitä poika ei jaksanut rekisteröidä ja jatkoi lautasensa tuijottamista.
Valvojaoppilaat jakoivat kaikille lukujärjestykset ja Rose katseli omaansa innoissaan. Heillä olisi heti aamusta loitsuja. Hän olikin joskus kesällä innoissaan lukenut kyseisen aineen kirjaa. Albus puolestaan oli innoissaan lentotunneista ja yrttitiedosta.

Loppujen lopuksi he lähtivät suuntaamaan kohti tyrmiä valvojaoppilaiden johdolla. Rose ja Albus vilkuttivat sukulaisilleen, jotka näyttivät vieläkin järkyttyneiltä illan oudoista käänteistä. Scorpius käveli kaksikon vierellä yrittäen vältellä mustahiuksista tyttöä, joka pojan onneksi oli hyökännyt ensimmäisten joukkoon.
"Oli hieman erilainen lajittelu", Scorpius päätti aloittaa keskustelun kaksikon kanssa.
"Miten niin?" Rose laukoi.
"Rose!" Albus sihahti tytölle.
"Mitä? Minä vain kysyin kysymyksen", tyttö jatkoi katsellen vuorotellen molemmilla puolillaan käveleviä poikia.
"Niin siis, kun teidän molempien suvuthan on aina olleet Rohkelikossa ja nyt teitä oli kaksi, jotka lajiteltiin Luihuiseen", Scorpius palasi takaisin alkuperäiseen keskustelunavaukseen.
"Hyvä huomio, Scorpius. Eiköhän tämä näinkin toimi", Rose jatkoi höpöttelyään.
"Niin"
"Miksi sinä olet noin hiljainen? Eikös sinun sukusi taas ole ollut aina Luihuisessa?"
"Minä tarkkailen"
Rose naurahti hieman liian kovaäänisesti. Moni heidän edellään kulkeva kääntyi ihmeissään katsomaan tyttöä, joka tirskahteli käsiensä lomasta.
"Mikä siinä nyt noin hauskaa oli?" vaalea poika kysyi ihmeissään.
"Sinä et vain vaikuta ihmiseltä, joka on hiljaa"
"Pitäisikö minun ottaa tuo kohteliaisuutena?"
"Ota vain", tyttö sanoi hieman rauhallisemmalla äänensävyllä. Sillä hetkellä Albus tajusi, että hänen tulisi kertoa vanhemmilleen, mihin tupaan oli joutunut. Hän pysähtyi ja nappasi serkkunsa hihasta kiinni.
"Mitä me sanomme vanhemmille?"
Sillä hetkellä puolestaan Scorpius naurahti.
"No, tuossa nyt ainakaan ei ollut mitään hauskaa. Rosen isä saa ainakin sydänkohtauksen, kun kuulee."
"Anteeksi", Scorpius sopersi naurunpärskähdysten lomasta. Ei aikaakaan, kun Rose yhtyi nauruun. Albus seisoi ihmeissään katsellen kahta ihmistä, jotka nauroivat aivan ihme asialle.
"Mitä?!" Albus kysyi laittaen kädet puuskaan.
"Minua vain naurattaa isän reaktio. Ja sinun isäsi", tyttö sanoi pyyhkien naurun kyyneleitä silmistään. Albus näki silmiensä edessä, kuinka Rosen isän otsasuoni pullisteli ja miehen kasvot muuttuivat punaisiksi. Hänen oma isänsä puolestaan istuisi hiljaa paikoillaan ja luultavimmin välillä kiroillen. Molempien äidit olisivat luultavimmin vain ylpeitä, etteivät he olleet tehneet "Jameksia", eli joutuneet puhutteluun heti ensimmäisenä koulupäivänä. Albuksenkin huulet kaartuivat pieneen hymyyn, kunnes hän huomasi heidän jääneen muista jälkeen.
"Mihin ne muut menivät?"
"Noiden rappusten suuntaan näin äsken jonkun menevän", Scorpius osoitti eteenpäin ja ei aikaakaan, kun kolmikko suunnisti rappusten luo, mitkä viettivät jyrkästi alas päin.
He pääsivät rappuset alas tyrmille ja huomasivat olevansa eksyneitä.
"Juuri tätä minun hyvää tuuriani", Albus manasi yrittäen hahmottaa heidän olinpaikkaansa.
"Eiköhän joku kohta tule etsimään meitä", Rose sanoi ääni hieman täristen. Hän ei ollut koskaan pitänyt haarniskoista ja vielä siihen kun lisättiin Tylypahkan kummitukset, niin häntä melkeinpä jopa pelotti.

Scorpius seisoi paikoillaan ja huomasi jonkun liikkuvan käytävän toisessa päässä.
"Hei, odota!" poika huudahti ja lähti kaksi muuta oppilasta vanavedessään juoksemaan sinne, missä oli hetki sitten nähnyt liikettä. Luihuisten valvojaoppilas tunnisti kolmikon ja naurahti heidän tullessa hänen kohdalleen.
"Ensimmäinen ilta ja sekasakki on jo vauhdissa"
"Me vain jäimme hieman jälkeen ja sitten huomasimme olevamme eksyksissä", Rose sanoi hengästyneenä.
"Me tuvassa hieman ihmettelimmekin, mihin ihmeeseen te jäitte, mutta onneksi löysitte sentään tänne alas", tyttö sanoi hymyillen.
"Onko se kaukana?"
"Ihan tuossa lähellä, mennään jo, niin pääsette vielä nukkumaankin joskus."
Nuoremmat kävelivät valvojaoppilaan perässä ja hetken kuluttua he huomasivat seisovansa suuren patsaan edessä.
"Basiliski", vanhin heistä sanoi ja patsas siirtyi sivuun. He astelivat patsaan takaa ilmestyneestä aukosta sisään ja he huomasivat olevansa vihreällä ja hopeisella sisustetussa oleskeluhuoneessa. Kaikki kolme katsoivat haltioituneina ympärilleen eivätkä oikein osanneet sanoa mitään. Rose keräsi itsensä heistä nopeimmin ja aloitti tutun kyselytulvansa.
"Mikä tuo salasana olikaan?"
"Basiliski"
"Mikä se on?" Albus kysyi.
"Iso käärme"
"Missä me nukumme?" Rose jatkoi aivan kuin ei olisi kuullutkaan muiden puheita.
"Sinä menet noita rappusia ylös ja ensimmäinen ovi oikealla ja te kaksi menette tuonne alas ja ensimmäinen ovi vasemmalle"
"Kiitos", Rose vielä muisti sanoa.

He toivottelivat toisilleen hyvät yöt vielä ennen kuin Rose lähti suuntaamaan omaan makuusaliinsa. Sinne päästyään hän huomasi Lucretian, jonka olemassaolon hän oli jo kerennyt unohtamaan. Tyttö oli sisustanut oman sänkynsä alueen erilaisin liikkuvin kuvin. Nopeasti katsottuna Rose näki kuvan, missä oli Lucretia, hänen siskonsa ja luultavimmin tytön vanhemmat. Ainakin kuvassa oleva nainen oli aivan samannäköinen tyttöjen kanssa. Kuvassa olevasta miehestä Roselle tuli ensimmäiseksi mieleen peikko ja oli iloinen tyttöjen puolesta, että he olivat perineet äitinsä geenejä enemmän kuin isänsä. Kuvassa oli myös luultavimmin saman ikäinen poika kuin Hugo ja Lily. Hän puolestaan ei näyttänyt samalta kenenkään kuvassa olevan henkilön kanssa. Pikemminkin iloisemmalta kuin kaikki muut yhteensä. Poika vilkutteli kuvassa iloisesti sekaiset tummat hiukset silmillä ja saikin äidiltään tuikean katseen ennen kuin kuva lähti kelaamaan uudestaan.

"Lucretia, voit kutsua minua Tiaksi", tyttö esitteli itsensä hymyillen.
"Rose", toinen sanoi.
"Sinä olet jo kerennyt sisustaa", Rose totesi.
"Tämähän on aivan kamala loukku. Totta kai minä olen ripustanut muutamat kuvat seinille ja katso, kuinka mukavat olot olen tehnyt kissalleni", Tia höpötteli huitoen Rosea tulemaan peräänsä katsomaan sänkynsä alle. Tyttö oli koristellut suuren korin vihreillä ja hopeilla kankailla. Kissaa ei näkynyt missään, luultavimmin se vielä totutteli uuteen kotiinsa. Rose nousi ylös ja kysyi äsken huomaamastaan kuvasta.
"Onko tämä sinun perheesi?"
"Juu, tuossa olen minä, tuossa on siskoni, joka juuri äsken onnistui lajittelutu...mikä se sana on? No kuitenkin, hän on Rohkelikossa. Tuossa on äitini ja isäni ja tuo apinan näköinen tuossa on veljeni, Lycoris"
Rose yritti pitää hämmästyksen omana tietonaan, mutta Tia huomasi sen.
"Minä tiedän, että meillä on oudot nimet. Lucretia, Lysandra ja Lycoris. Ne ovat kulkeneet suvussamme jo kauan, mutta onneksemme on olemassa lempinimet", mustahiuksinen tyttö kailotti niin, että sai muut huoneessa olevat hätkähtämään unissaan.

Lucretia kyseli monia asioita ja kertoili kolmesta muusta makuusalissa olevasta tytöstä, jotka olivat jo menneet nukkumaan. Vihdoin ja viimein mustahiuksinen tyttö ymmärsi toisen olevan väsynyt ja toivotteli hyvät yöt reippaasti mennen itse vielä oleskeluhuoneeseen. Rose kaivoi yöasunsa matka-arkustaan, mikä oli ilmestynyt yhden huoneessa olevan pylvässängyn päätyyn. Melkein samantien, kun Rose sain päänsä tyynyyn, hän oli jo unten mailla.

Amy Malfoy:
Hheeeiii!!!
Ihanaa oli tullut jatkoa!!!!
Nuo niemet ovat kyllä aivan ihania! erilaisia kuin yleensä, mutta jotenkin niin velhosuvulle sopivia, taianomaisia, tai semmoisia =)

Mutta jatkoa saa taas laittaa, tästä tuli nyt tämmönen vähän könkkö mutta tulipahan kumminkin kun tykkään kommentoida aina kaikkea :D
eli siis jatkoa vaan kehiin!!

~Amy, joka on aina kommentoimassa kun tarvitaan

(paitsi ehkä välillä viikoilla, kun olen soluilla joissa ei ole konetta aina käytettävissä :P)

Lallu:
Amy Malfoy: Mä kanssa tyksin noista nimistä. Mä oon ne ettinyt Mustan sukupuusta, eli ne on ihan Rown keksimiä.  :D Minä kiitän sinua kommentistasi, se on kiva, että tykkäät tästä.  :D Ja sitten seuraavaan lukuun, siinä lennetään.... ja Ron ei osaa enää puhua. xD

3. Lentotunteja ja kirjeitä kotiin.

"Rosie... on.... Luih.... minä en voi sanoa sitä. Minun pikkuinen Rosieni on Luih...", Ron takelteli saatuaan koulun alkamisen jälkeisenä päivänä kirjeen Victoirelta, joka oli ottanut asiakseen kertoa kyseisestä vääryydestä serkusten vanhemmille.
"Luihuisessa", Hermione artikuloi miehensä vieressä ja otti kirjeen pois Ronin käsistä.
"Miten se voi olla mahdollista?"
"No älä nyt. Aivan yhtä hyvä tupa kuin mikä muu tahansa. Al on siellä kanssa", Hermione rauhoitteli shokissa olevaa miestään.
Ron laski päänsä käsiensä väliin ja huokaisi syvään. Hermione luki kirjeen vielä kerran läpi. Hän oli puolta tuntia aiemmin herännyt karmaisevaan huutoon, minkä oli tajunnut lähtevän Ronista, joka oli aivan valkoinen. Hetken Hermione oli ollut varma, että joku oli kuollut, mutta saatuaan kirjeen käsiinsä hän rauhoittui:  kukaan ei ollut kuollut. Victoire kirjoitti, kuinka epäoikeudenmukaisesti kaksikko oli lajiteltu Luihuiseen hänen itsensä vastalauseista huolimatta. Hermionea nauratti, koska tytön tuntien, hän oli luultavimmin aiheuttanut hirveän kaaoksen yrittäessään selvittää asioita.
Ovikellon soidessa nainen oli varma siitä, ketkä ovella olisi. Hän jätti Ronin istumaan sohvalle ja meni avaamaan oven pitäen edelleen kirjettä käsissään. Hermione oli arvannut oikein. Ginny ja Harry. Harry näytti lähes samalta kuin Ron ja Hermione ohjasikin hänet istumaan parhaan ystävänsä viereen. Miehet istuivat paikoillaan sanomatta sanaakaan. Harry katsoi eteensä suu hieman auki ja punahiuksinen mies oli samassa asennossa kuin hetkeä aiemmin. Ginny huitoi Hermionea keittiön puolelle, jotta he pystyisivät keskustelemaan rauhassa.
"Victoire?"
"Victoire", Hermione vastasi heiluttaen kirjettä toisen naisen edessä.
Naiset naureskelivat miehilleen ja päätyivät siihen tulokseen, että paras kaikkien kannalta oli, että lapset olivat samassa tuvassa: olivathan he aina olleet hyviä ystäviä.

~
 
Albus heräsi ensimmäisenä omasta makuusalistaan ja hänellä meni hetki ennen kuin tajusi, missä oli. Hänet todellakin oltiin lajiteltu Luihuiseen. Poika hymähti ja lähti pesemään hampaitaan. Takaisin tullessaan myöskin Scorpius oli hereillä, vaikkakin pojan hiukset olivat sekaisin ja silmät harottivat.
"Aamupalalle?" Albus kysyi osoittaen ovea.
"Odotatko hetken?"
Albus nyökkäsi ja varmisti toisen ollessa kylpyhuoneessa ottaneensa kaiken tarvittavan mukaan. Hän ei halunnut lähteä seikkailemaan tupaan takaisin kesken päivän. Kun pojat pääsivät vihdoin ja viimein kavuttua oleskeluhuoneeseen, oli Rose jo odottamassa heitä. Hänen silmänsä kiilsivät ja hän oli liian iloinen siihen aikaan aamusta.
"Mikä hänellä on?" Scorpius kuiskasi Albukselle samalla, kun Rose kääntyi lähteäkseen ulos oleskeluhuoneesta.
"Hän on vähän liian kiinnostunut koulusta", Albus valisti. Scorpius nyökkäsi ja hymyili.
Suureen saliin saavuttuaan saivat he Victoiren kimppuunsa.
"Oletteko te kunnossa?"
"Totta kai", Rose vastasi pyöritellen silmiään.
"Minä ilmoitin teidän vanhemmillenne tästä vääryydestä"
"Sinä teit mitä?!" molemmat huudahtivat samanaikaisesti.
"Minä lähetin kirjeet", Victoire sanoi ylpeänä.
"Miksi? Kai sinä nyt tiedät, ketkä meidän vanhempamme ovat. Sinä tiedät, miten he reagoivat!"
"Heidän oli pakko tietää", Victoire jatkoi katsoen vuorotellen molempia.
"Me olisimme kertoneet itse"
"Olisitteko?"
"Mitä sinä oikein kuvittelet? Totta kai olisimme", Rosen ääni lähti nousemaan korkeuksiin. Hän kinasi serkkunsa kanssa lähes joka asiasta, mutta tämä oli jo liikaa; ei hänellä ollut mitään oikeutta ilmoitella heidän perheilleen asioita.

Albus lähti kävelemään tupapöytäänsä, kun ei enää jaksanut kuunnella serkkujensa tappelua. Victoire oli tehnyt väärin ja hän luultavimmin tulisi sen kuulemaan myös Roselta. Hän oli sen verran kärkäs, että selviäisi ilman pojan apua. Scorpius oli aamupöpperössä jäänyt tuijottamaan tappelua hetkeksi, kunnes tajusi toisen pojan kadonneen jonnekin. Hän ei kovin mielellään ollut ihmisten välissä, kun he tappelivat. Hän lähti kävelemään omaan pöytäänsä tarkkaillen muita ihmisiä ja pojan onneksi Lucretia oli kadonnut jonnekin, mutta samanlaisen piiloutumisrefleksin hänelle aiheutti tytön sisko, joka istui hieman ihmeissään rohkelikkojen pöydässä.
Scorpius istahti Albusta vastapäätä ja kertoi, kuinka häntä jo nyt ärsytti hänessä roikkuva tyttö. Pojat juttelivat niitä näitä muista ihmisistä, joihin olivat illan aikana tutustuneet, kunnes Rose pelmahti paikalle paiskaten laukkunsa lujaa pitkälle penkille.
"Ärsyttävä!"
"Victoire on Victoire, ei häneltä voi odottaa muuta", Albus rauhoitteli Rosea. Tyttö ei puhunut koko aamupalan aikana mitään, hän vain kuunteli poikien keskusteluja.

~

Aamun oppitunnit olivat jokaiselle jännittäviä, koska olivathan ne ensimmäiset oppitunnit koulussa. Tuntien aikana he opettelivat lennättämään sulkaa. Kaikki koululaiset olivat onnistuneet siinä tunnin päätteeksi ja luokassa olikin kova supina siitä, kuinka he kaikki onnistuivat. Loitsujen jälkeen heillä oli lentämisen opettelua. Albus ja Rose naureskelivat keskenään, koska olivat jo monen vuoden ajan pelanneet huispausta sukulaistensa kanssa. He nousivatkin ensimmäisinä ilmaan ja lentelivät silmukoita muiden vielä yrittäessä saada luutaa maasta irti. Scorpiuksella oli hieman ongelmia oman luutansa kanssa, koska hän ei ollut koskaan elämässään saanut lentää luudalla. Rose laskeutui pojan viereen ja opasti, kunnes vihdoin ja viimein Scorpiuskin pääsi ilmaan. He huomasivat, että poika oli luonnonlahjakkuus, hän ei tömähtänyt maahan kertaakaan kahden tunnin aikana. Opettaja joutui uhkaamaan kolmikkoa tunnin lopuksi jälki-istunnolla, koska he olisivat halunneet lentää vielä hetken, eivätkä meinanneet tulla maan kamaralle. Kun Rose kuuli oman nimensä ja sanan jälki-istunto samassa lauseessa, oli tyttö maassa nopeammin kuin oli aiemmin ilmaan noussut ja hetken kuluttua pojatkin laskeutuivat.

"Sinä pelkäät jälki-istuntoa", Scorpius kihersi, kun he lähtivät suuntaamaan takaisin koululle.
"Enhän, minä en vain halua joutua sinne", Rose sanoi varmasti.
"Miksi?"
"Ajantuhlausta", tyttö sanoi mennessään koulun ovista sisään.


~


Albus ja Rose päättivät lähettää yhteisen kirjeen molempien vanhemmille, jotta nämä saisivat tietää heidän olevan kunnossa. Victoire oli koko päivän kysellyt heiltä, olivatko he vieläkään ilmoittaneet itsestään kotiin mitään. Siinä vaiheessa, kun James yltyi samoihin uteluihin, päättivät he mennä oleskeluhuoneeseen kirjoittamaan. Rose halusi kuitenkin välttämättä ennen kirjettä tehdä läksyt, eikä Albukselle jäänyt muita vaihtoehtoja kuin seurata serkkunsa esimerkkiä.

Scorpius istahti serkusten seuraksi, koska oli varma, että Lucretia löytäisi hänet, jos poika jäisi yksin johonkin. Hän oli alkanut viihtyä Rosen ja Albuksen seurassa, vaikkakin hänen isänsä oli juuri heitä kehottanut välttämään. Tai ei isä ollut hänelle suoraan mitään sanonut, Scorpius oli vain nuoresta iästä huolimatta oppinut lukemaan isäänsä kuin avointa kirjaa ja tämän seurauksena viaton kommentti Pottereista ja Weaslyistä oli saanut pojan uskomaan siihen, ettei hänen tulisi kaveerata heidän kanssaan. Scorpius oli kuitenkin mieluiten muista oppilaista heidän kanssaan, koska he ainakin vaikuttivat yhden päivän tuntemisen perusteella oikein mukavilta.

Vaalea poika syventyi hänkin hetkeksi ensimmäisen päivän läksyihin, mutta oli liian innoissaan keskittyäkseen viittä minuuttia pidempään. Hän oli ensimmäistä kertaa elämässään lentänyt ja hän oli pitänyt siitä, hän olisi paljon mieluummin ollut silläkin hetkellä lentelemässä koulun mailla kuin tekemässä läksyjä. Rose huomasi pojan olevan levoton, mutta yritti olla huomioimatta sitä. Häntä kuitenkin alkoi pikkuhiljaa häiritä se, että poika huitoi kädellään vahingossa tytön pergamenttia.
"Voisitko millään lopettaa tuon?"
"Minkä?"
"Minun pergamenttini heiluu koko ajan, kun sinä vaihdat asentoa ja minun on lähes mahdotonta kirjoittaa siihen"
"Anteeksi, minä vain en jaksa opiskella"
Rose mumisi jotain opintojen tärkeydestä, kunnes huomasi Albuksenkin alkavan olemaan levoton.
"Mitä?"
"Minä en jaksa istua paikoillani. Kirjoitetaan se kirje ja mennään ulos"
"Mitä tekemistä siellä on?"
Pojat katsahtivat toisiaan ymmärtäväisesti.
"Mennään lentämään!"
"Ei meillä ole luutia, jos olette unohtaneet"
"Koululla on luutia"
"Ne ovat lukkojen takana eli se tarkoittaa sitä, että niillä ei saa lentää ilman lupaa"
"Jos minä hommaan luudat meille, niin lähdetkö?"
"Kunhan minä en joudu ongelmiin, niin lähden"
"Hyvä on. Nähdään kentällä kymmenen minuutin päästä"

Scorpius jätti koulukirjansa pitkin pöytää, kun lähti ulos oleskeluhuoneesta. Hän juoksi melkein koko matkan huispauskentälle ja löysikin etsimänsä. Hän oli nähnyt aiemmin päivällä opettajan sulkeneen luudat suureen vajaan pukuhuoneiden taakse. Hän otti esiin lähes käyttämättömän taikasauvansa ja osoitti sillä ovea. Hän oli kuullut äitinsä käyttäneen loitsua, mikä sai ovet aukeamaan aina, kun hänellä oli paljon ostoksia. Hän toivoi parasta ja lausui selvällä äänellä:
"Alohomora!"
Ovi kilahti pojan ihmetykseksi auki. Hän olisi odottanut hieman parempia turvatoimia luutavajalle, mutta eihän se häntä tietenkään haitannut, että oli päässyt helposti sisään. Hän otti kolme puhtaimman näköistä luutaa ja lähti vajasta ulos. Oven hän laittoi kiinni, muttei osannut loitsua, mikä olisi lukinnut oven, sitä hän ei ollut opettajaltaan aiemmin kuullut, vaikka olikin kovasti yrittänyt saada selvää.

Hän meni seisomaan keskelle kenttää odottamaan Rosea ja Albusta, jotka saapuivatkin paikalle vain muutaman minuutin myöhässä.
"Minähän sanoin hankkivani luudat", Scorpius huudahti iloisesti ojentaen yhden luudan Roselle ja toisen Albukselle. Kolmikko nousi taivaisiin ja lähes tunnin ajan pyörivät enemmän tai vähemmän hienon näköisesti taivaalla. Rose oli heistä taitavin lentäjä, mahdollisesti syynä oli se, että hän oli aina kesäisin lainannut ilman lupaa isovanhempiensa vajasta luudan iltaisin jo muutamana vuonna.

He olivat aina saaneet pelata huispausta, mutta Rose oli aivan pienestä pitäen ollut aivan haltioissaan lentämisestä ja siksi oli hankkinut luudan itselleen aina, kun se oli mahdollista. Kolmena edellisenä jouluna hän oli kinunnut vanhemmiltaan omaa luutaa, mutta he olivat toppuutelleet tyttöä ja luvanneet luudan sitten, kun hän menisi kouluun. Luutaa ei ollut kuulunut ainakaan vielä ja siksi Rose oli hyvillään siitä, että pojat olivat ehdottaneet lentämistä ja Scorpius oli jopa luvannut hankkia luudat. Hän tunsi itsensä ilmassa aina paljon iloisemmaksi kuin maan kamaralla.

Pojatkin huomasivat illan aikana, että tyttö oli heitä paljon taitavampi. Scorpiusta asia ei haitannut, hän oli niin haltioissaan siitä, että sai vihdoin lentää. Albus puolestaan ihmetteli, kuinka tytöstä oli kehittynyt niinkin hyvä, hehän olivat lentäneet elämässään lähes yhtä paljon. Poika kuitenkin unohti asian, kun näki, että heitä lähestyi ihminen.
"Hei! Nyt on mentävä!" poika huusi ja osoitti maan kamaralle, missä selvästikin heitä vanhempi henkilö huitoi heille.
"Sinä lupasit, ettemme joudu ongelmiin!" Rose hätääntyi.
"Mennään tänne", Scorpius sanoi ja lähti johdattamaan muita luutavajan luo. He laskeutuivat vajan viereen ja laittoivat luudat takaisin omille paikoilleen. Scorpius yritti saada ovea lukkoon, mutta ei vieläkään onnistunut siinä.
"Anna minä kokeilen", Albus sanoi ja onnistui jotenkin ihmeen kaupalla kiilaamaan oven kiinni. Ainakaan ihan heti ei huomattaisi, että vajalla oli käyty.
Puolta tuntia myöhemmin he saapuivat takaisin oleskeluhuoneeseen, mikä heidän onnekseen oli tyhjä.
"Se oli aika lähellä", Albus sanoi istahtaen sohvalle.
"Liian lähellä. Minä en vieläkään halua jälki-istuntoon", Rose puolestaan sanoi istuutuen takan viereen.
"Ei se ollut opettaja, vaan joku oppilas", Scorpius sanoi.
"Miksi ihmeessä oppilas olisi halunnut meidät maahan?" tyttö kysyi tuhahtaen.
"En minä tiedä. Mutta minä vaikka lyön vetoa, että se oli oppilas", Scorpius jatkoi kannassaan.
"Minä en lyö vetoa", Rose ilmoitti ykskantaan.

Scorpius huokaisi, ihmetteli puoliääneen sitä, että miten Rose oli oikein Luihuiseen edes lajiteltu ja syventyi tekemään aiemmin kesken jääneitä läksyjään. Rose ja Albus ottivat esiin puhtaan pergamentin ja alkoivat kirjoittaa kirjettä perheilleen. He vannoivat olevansa ok ja kertoivat samalla, mitä kaikkea he olivat jo oppineet. Scorpiusta he eivät kuitenkaan maininneet, koska hänestä heidän mielestään olisi parempi kertoa kasvotusten. He lähtivät pienen hetken kuluttua viemään kirjettä Pöllölään jättäen Scorpiuksen lukemaan kirjaansa.


A/N: Jos pääsit tänne asti, olisin oikein kiitollinen jos jaksaisit jättää kommentin jälkeesi.  :D

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu