A/N: Sijoittuu aikaan kolmannen raapaleen jälkeen, mutta ennen kahta ensimmäistä raapaletta. :o
4.
(appelsiini, 200 sanaa)
Kesä on lopuillaan. Pellot ovat tänä vuonna menestyneet oivallisesti ja se tietää kartanon talvea ajatellen hyvää, sillä jauhoja on omiin tarpeisiin riittävästi ja eläinten määrää ei tarvitse tavanomaista enempää vähentää. Lyydia on tapansa mukaan karannut kirjan kanssa tallin ullakolle, koska sieltä häntä ei kukaan etsi. Vaikka tilaa on vähänlaisesti, Lyydia viihtyy piilossaan. Äiti ei ole ollut isän kuoleman jälkeen oma itsensä, mutta sinnittelee. Kartanon arki on yhä sujuvaa, mutta se ei ole sitä loputtomiin, jos äiti musertuu taakkansa alle. Suruaika pitää kosijat loitolla, ja äidin kiireet puolestaan sallivat Lyydian juoksennella pitkin kartanon maita kuin palkollinen renki.
Hän uppoutuu kirjaansa, jossa ihmiset syövät appelsiineja ja näkevät auringon vuoden ympäri. Lyydiasta on kiehtovaa lukea maailmoista, jotka tuntuvat mahdottomilta, vaikka totta niiden kai täytyy olla. Yhtä totta kuin Lyydian elämä kartanossa.
Ulkoa kuuluu rauhoittelevaa puhetta ja hevosen korskuntaa. Lyydia asettaa kasvonsa oitis avonaiselle ikkunalle ja katselee, kuinka Matteus seisoo tyynesti aloillaan nuoren hevosen riuhtoessa narun toisessa päässä.
"Sooooo nyt vain. Ei siellä edessä mitään ole", mies tokaisee ja nostaa katseensa tallin ullakolle. Lyydia ei ehdi vetäytyä piiloon, vaan hän haroo hiuksiaan ja tuntee häpeää. Mitä hän häpeää?
Hevonen tulee hiljan järkiinsä ja pärskähtelee Matteuksen vierellä, kun renki taluttaa sitä talliin. Lyydian poskia kuumottaa.
hiddenben: Kiitos huikeasta kommentistasti! Mietin pitkään tämän viimeisen osan kanssa, että kantavatko synkät sävyt loppuun asti ja tuloksena oli kaksi versiota. Hienoa, että olet lukenut Lyydian tarinaa, ja toivottavasti myös tämä vika osa tuottaa ajatuksia!
A/N: Viimeistä viedään! Tarjolla on nyt kaksi versiota, joista voi sitten valita mieleisensä päätöksen. ;)
7.
(kirjoittaa, 200+ sanaa)
Lyydia löytää pienen paperinpalan äidin patjan alta kaksi viikkoa hautajaisten jälkeen. Kevään ensimmäiset kurkiaurat lentävät korkealla ja lupaavat lämmintä suvea. Huone on talven jäljiltä kalsea, mutta äidin tuoksu on yhä läsnä. Paperille on kirjoitettu kädet täristen, sillä kirjaimet ovat röpeliäitä kuin vanhalla ihmisellä konsanaan. Hautajaisista lähtien kalvanut mielen tyhjyys väistyy kuin sen olisi jokin korkeampi voima nostanut pois Lyydian yltä. Hän luo ikkunasta katseen kartanon tiluksille, joita aurinko sulattaa minkä ehtii. Kartano on ollut Lyydian maailmankuvan keskipiste lapsuudesta lähtien, mutta nyt tuntuu siltä, että se on vain lähtöpiste. Hän puristaa paperinpalan palloksi ja piilottaa sen vaatteisiinsa. Lyydia liikkuu kartanon käytävillä höyhenen lailla, juoksee ulos päästyään puiden varjoihin ja kiiruhtaa talliin. Hän ei pysähdy ajattelemaan, sillä pelkää että rohkeus valahtaa hänen yltään yhtä nopeasti kuin se on ilmestynyt.
Matteus kohottaa katseensa kuullessaan askelia ja Lyydia tarttuu häneen kaksin käsin.
"Lähdetään pois täältä", Lyydia kuiskaa Matteuksen korvaan ja toivoo, että unelma elämästä kaukana kartanosta elää yhä miehen mielessä.
"Minne?" Matteus kysyy ääni karheana.
"Jonnekin missä kukaan ei tunne ja voi olla kuka vain."
Hevoset kavahtavat pilttuissaan, kun iänkaikkisen vanha luuta tipahtaa tallirengin kädestä lattialle. On tullut aika päättää palvelus kartanossa. Lyydia ei tiedä, kantaako heidän matkansa, mutta hän kuolee mieluummin tien päällä nopeasti kuin kartanossa hiljaa.
Ja vaikka vaatteisiin piilotettu paperinpala hukkuisi maailmalle, Lyydia pitää äidin viestin mielessään niin kauan kuin elää.
Ole rohkeampi kuin minä olin.
7.
(kirjoittaa, 250+ sanaa)
Lyydia löytää pienen paperinpalan äidin patjan alta kaksi viikkoa hautajaisten jälkeen. Kevään ensimmäiset kurkiaurat lentävät korkealla ja lupaavat lämmintä suvea. Huone on talven jäljiltä kalsea, mutta äidin tuoksu on yhä läsnä. Paperille on kirjoitettu kädet täristen, sillä kirjaimet ovat röpeliäitä kuin vanhalla ihmisellä konsanaan. Hautajaisista lähtien kalvanut mielen tyhjyys väistyy kuin sen olisi jokin korkeampi voima nostanut pois Lyydian yltä. Hän luo ikkunasta katseen kartanon tiluksille, joita aurinko sulattaa minkä ehtii. Kartano on ollut Lyydian maailmankuvan keskipiste lapsuudesta lähtien, mutta nyt tuntuu siltä, että se on vain lähtöpiste. Hän puristaa paperinpalan palloksi ja piilottaa sen vaatteisiinsa. Lyydia liikkuu kartanon käytävillä höyhenen lailla, juoksee ulos päästyään puiden varjoihin ja kiiruhtaa talliin. Hän ei pysähdy ajattelemaan, sillä pelkää että rohkeus valahtaa hänen yltään yhtä nopeasti kuin se on ilmestynyt.
Matteus kohottaa katseensa kuullessaan askelia ja Lyydia tarttuu häneen kaksin käsin.
"Lähdetään pois täältä", Lyydia kuiskaa Matteuksen korvaan ja toivoo, että unelma elämästä kaukana kartanosta elää yhä miehen mielessä.
"Minne?" Matteus kysyy ääni karheana.
"Jonnekin missä kukaan ei tunne ja voi olla kuka vain."
Hevoset kavahtavat pilttuissaan, kun iänkaikkisen vanha luuta tipahtaa tallirengin kädestä lattialle. On tullut aika päättää palvelus kartanossa. Lyydia ei tiedä, kantaako heidän matkansa, mutta hän kuolee mieluummin tien päällä nopeasti kuin kartanossa hiljaa.
Ja vaikka vaatteisiin piilotettu paperinpala hukkuisi maailmalle, Lyydia pitää äidin viestin mielessään niin kauan kuin elää.
Ole rohkeampi kuin minä olin.
Lyydia aikoo olla. Vain siten hän pystyy olemaan äiti lapselle, joka kasvaa hiljan hänen sisällään. Jos Luoja suo, lapsi on Matteuksen. Mutta Lyydian on oltava rohkea.