Finfanfun.fi
Harry Potter -ficit => Hunajaherttua => Aiheen aloitti: Invisiblegirl - 07.07.2007 23:23:14
-
Author: Invisiblegirl
Rating: K-11
Genre: Romance, ehkä pikkuisen angstia, het
Beta: niiina, yllätys, yllätys!
Pairing: Draco/Hermione
Summary: Draco Malfoy vuokraa asunnon, jossa alkaa tapahtua kummia. Kummallinen nainen vierailee hänen luonaan vähän väliä, ja väittää, että paikka on hänen asuntonsa. Sitten hän katoaa nopeasti ja huomaamatta. Draco alkaa selvittelemään mysteerisen naisen menneisyyttä, ja alkaa kiintyä samalla naiseen.. Miten tarina jatkuu? Sen saat lukea pian.
A/N: Tämä ficci on vastaus MeNoitien (http://www.menoidat.urli.net) Elokuvahaasteeseen. (http://www.phpbbserver.com/phpbb/viewtopic.php?t=887&mforum=menoidat) Elokuva on Reese Witherspoonin tähdittämä Jospa se vain olisi totta. Huomatkaa, että tämä on vain prologi! Se selvittää tulevia tapahtumia, vaikka ei pariin seuraavaan lukuun verrattuna oikein näytä sopivan. Elokuvan nähneet tajuavat :)
****
"Hermione, sinä olet tehnyt 16 tunnin vuoroa. Eikö sinun pitäisi lähteä jo kotiin?" Parvati kysyi minulta. Join loput kahvistani ja pudistin päätäni.
"Ei, ei vielä. Ei minua nukuta tai mitään. Eikö sinulla ole jotain hommia nyt?" vastasin. Jo kolmaskymmenesviides kahvikupillinen tämän vuoron aikana, kofeiinin avulla pysyin helposti hereillä. Laskin kahvikupin pöydälle ja lähdin taas. Ruuhkaa ei ollut, joten sain ottaa vähän rennommin.
"Neiti, tuletko vaimokseni?" kysyi pyörätuolissa istuva vanha mies.
"No tietysti, herra Henderson. Mutta nyt taitaa olla sinun aikasi mennä vähän nukkumaan, eikö vain?" sanoin hänelle hymyillen. Tuollaiset sutkautukset saivat minun päiväni piristymään. Mies lähti kulkemaan kohti huonettaan.
"Neiti, oletteko te parantaja?" noin kolmikymppinen nainen kysyi minulta. Hän piteli kädestä pientä poikaansa, jolla näytti olevan paha haava kädessään. Poika piteli pyyhettä sen päällä ja pidätteli itkua. Nyökkäsin.
"Jason leikki veitsen kanssa minun ollessani vessassa. Mitä haavalle pitäisi tehdä?" nainen kysyi hädissään. Hän selvästikin tunsi syyllisyyttä pienen poikansa ahdingosta.
"Menkää puhumaan tuolla naiselle tuon pöydän takana. Hän ohjaa teidät oikean ihmisen luo."
Sisään oltiin juuri tuomassa kolarissa ollutta nuorta paria, katsoin heitä surullisena. He olivat hädintuskin yli kahdeksaatoista ja nyt jo tuossa kunnossa. Poika oli tajuton, hän taisi ajaa. Tyttö itki lohduttomasti, hänen jalkansa oli vääntynyt epänormaaliin asentoon. Joku huusi, että poika oli ollut humalassa. Humalassa, ja nyt tuossa kunnossa. Toivoin, että he selviäisivät.
Käytävä melkein tyhjeni jo kun he menivät ohitse, lukuun ottamatta paria narkkaria, jotka oli tuotu tänne rauhoittumaan. Poliisi käsivarressaan mies oli istutettu tuoliin. Poliisi oli varmasti jo odottanut epätoivoista karkausyritystä, kun huumaantunut mies rimpuili itsensä irti ja hyökkäsi kohti tarvikepöytää. Hän otti ensimmäisen piikin minkä sai käteensä ja yritti piikittää. Poliisi otti hänestä kiinni ja minä ryntäsin ottamaan piikkiä miehen kädestä. Hetken kamppailtuamme narkkari alistui ja potkaistuaan vielä pari kertaa hän irrotti otteensa. Sitten hän sylkäisi minua päin.
"Mikä sinäkin olet, pyhimyskö?" hän tiuskaisi katkerana.
Kukaan ei sen jälkeen näyttänyt kaipaavan minua, joten kävelin kohti kahvihuonetta juodakseni yhden kupposen kuumaa.
"Hermione, sinulla on potilas huoneessa 6", sanoi yksi hoitajista. Ripeästi vaihdoin suunnan, kävelin huoneeseen ja näin sen saman naisen poikineen.
"Jaahas, no, tämähän on helppo nakki. Ei tarvitse pelätä, sillä tämä ei satu ollenkaan", sanoin ja otin tarvikkeet esille. Poika nosti pyyhkeen haavan päältä ja näytti käsivartensa. Haava ei ollut kovin syvä, mutta pitkä kuitenkin ja sattui varmasti. Vertakin oli tullut jo paljon. Olin nopeasti valmis ja kehotin poikaa äiteineen lähtemään kotiin lepäämään. Jos jotain sattuisi vielä, käskin heidän tulla takaisin.
Puhelimeni soi. Kiemurtelin ruuhkaisessa käytävässä yrittäen olla osumatta kehenkään. Melu oli suuri, joten ripeästi kävelin kahvihuoneeseen ja suljin oven perässäni.
"Haloo."
"Harry tässä. Missä olet?" kysyi miehen ääni.
"Töissä."
"Kuinka kauan olet ollut siellä?"
"En kauaa."
"Älä valehtele."
"10 tuntia."
"Pyöristät pienempään."
"13."
"Ei taida vieläkään olla oikea luku."
"15."
"Aika lähellä. Kyllä minä tiedän, koska sinä valehtelet."
"Okei, melkein 17. tuntia. Mitä väliä?"
"Tänään on Ronin syntymäpäivä. Etkö ole tulossa?"
"Ronin syntymäpäivä, voi ei, onko se jo tänään?"
"Kyllä se on, etkö ole ollut jo tarpeeksi töissä? Kello on jo paljon."
"Okei, lähden heti."
Miten olin saattanut unohtaa Ronin syntymäpäivän? Katsoin huoneessa ympärilleni ja huomasin kalenterin seinällä. Olin itse rengastanut tämän päivän, ja kirjoittanut pienellä käsialalla siihen: "Ronin syntymäpäivä". Ilmoitin lähteväni, ja avasin ulko-oven. Kirpeä Lontoon ilma iski minua vastaan. Milloin minun elämästäni oli tullut tällaista? En muistanut aikaa ennen pitkiä päiviä, nukkumista ja olematonta vapaa-aikaa. Ehkä minun pitäisi lakata työskentelemästä näin pitkään.
Otin avaimet taskustani ja käynnistin auton. Silmäluomeni valuivat alaspäin, minua väsytti. Olisi ehkä pitänyt nukkua jossain välissä. Käänsin auton pihassa ja lähdin ajamaan kohti asuntoani. Oli jo pimeä, autoja meni ohitse, niiden valot häikäisivät minua. Väsytti. Ehkä voisin lepuuttaa silmiäni vähän...
*****
[size=75]//destine muokkasi ikärajan otsikkoon[/size]
-
Osa 1.
"Ja tässä asunnossa on ihana näköalakin, eikö vain?" Vanha, kaljamahainen mies selosti minulle siinä asunnossa, jota olin ehkä vuokraamassa. Oikeastaan se näytti oikein mukavalta, näköala todellakin oli hyvä ja paikka oli sisustettu oikein mukavasti. Mies oli jo väsynyt, tämä oli varmasti kahdeskymmenes asunto, jota olin katsomassa. Minkäs sille voi, jos omaa hyvän maun ja muut eivät? Tämän asunnon edellinen vuokraaja taisi kyllä omata ihan hyvän maun, siltä paikka näytti. Toisinkuin edellisen asunnon omistaja, jonka huoneisto oli haissut karmeasti tupakalta ja kokolattiamatto oli laikukas erilaisista tahroista. Mies oli tuprutellut sen verran paljon, että tapetitkin olivat muuttaneet väriään ällöttävän rusehtaviksi.
Tästä asunnosta minä oikeastaan pidin. Se oli sisustettu tyylikkäästi, eikä se haissut. Päinvastoin, saatoin haistaa edellisen omistajan parfyymin nenässäni.
"Pitääkö herra Malfoy tästä asunnosta?" kysyi se vanha mies. Nyökkäsin hieman, pidinhän minä. Voisin ihan hyvinkin asua täällä. Paikka oli lähellä minun työpaikkaani ja oikein sopivan hintainenkin. Yksi asia minua sopimuksessa vielä ihmetytti.
"Vuokrataan vain kuukaudeksi kerrallaan? Miksi näin?" kysyin ihmetellen. Onpa kumma juttu.
"Se on vuokraajien oma henkilökohtainen asia. En voi kertoa", mies sanoi hieman vääntelehtien epämukavana. Kummallista. Mutta tuskinpa se mikään vakava juttu oli. Mietiskelin vielä hieman, mutta asunnon sisustus oli mukava ja vuokra kohtuullinen, ottaen huomioon että se oli keskustassa. Ja lähellä minun työpaikkaani myös.
Raapustin allekirjoitukseni paperiin ja mies huokaisi helpotuksesta. Matkasin hissillä alas, autolleni ja hain matkalaukkuni. Olin pari viimeistä viikkoa nukkunut autossani, en viitsinyt mennä hotelliin, kun asunto vielä oli hakusessa. Nyt saisin vihdoin nukkua omassa sängyssä ja lähteä aamulla virkeämpänä töihin. Autossa ei meinaten ollut todellakaan helppo nukkua.
Hissi surisi ja vei minut nopeasti yläkertaa. Musiikki soi hiljaa ja haukottelin väsyneenä. Sitten ovi avautui ja otin avaimet taskustani. Avasin oven ja katsoin asuntoa. Nyt se oli minun.
Asetuin mukavasti sohvalle katselemaan televisiota. Jalkapallon MM-kisat. Hymph, jästijuttuja. Mutta pelissä oli kieltämättä viehätyksensä, vaikka sitä pelattiin vain yhdellä pallolla. Kävin jääkaapilla hakemassa yhden kermakaljan ja laskin sen nätille sohvapöydälle. Yleisö hurrasi, joku oli saanut maalin. Olin pelistä ulkona, mutta hymyilin silti. Ei tuo laji kamala ollutkaan. Siemaisin hieman kermakaljasta ja loikoilin siinä vähän aikaa. Ehkä voisin nukahtaa...
"Anteeksi vain, mutta mihin on jäänyt lasinalusesi? Katso nyt, millaisen sotkun jätit minun pöydälleni! Ja mitä sinä teet minun asunnossani?" heräsin kimeään naisääneen. Ravistelin päätäni, kuka ihme oli tunkeutunut asuntooni?
"Mitä?" mumisin ihmeissäni ja siristelin silmiäni. Näin edessäni vihaisen näköisen arviolta minun ikäiseni nuoren naisen, joka naputti kengällään lattiaa.
"Sanoin, että mihin on jäänyt lasinalusesi. Katso minun pöytääni! Ja mitä sinä teet minun asunnossani?" nainen kivahti.
"Lasinalunen? Sinun asuntosi? Ei, kyllä neiti on nyt erehtynyt. Minä vuokrasin tämän asunnon juuri tänään. Neiti on väärässä paikassa."
"Ei, kyllä minä olen ihan oikeassa paikassa. Tämä on minun asuntoni!" nainen sanoi ja pyyhälsi keittiöön. Seurasin hieman hitaasti, vieläkin hieman unissani häntä. Mutta kun astuin keittiöön, se oli tyhjä. Mihin nainen oli kadonnut?
Ei, pyörittelin päätäni. Taisin nähdä harhoja. Ei täällä mitään naista ollut. Olin varmasti ollut vielä puoliunessa ja nähnyt unta tästä naisesta. Päätin mennä nukkumaan. Ehkä aamulla huomaisin, että se olikin vain unta, enkä oikeasti nähnyt ketään naista.
Herätyskello soi seitsemältä ja lähdin pian tallustelemaan kohti auroritoimistoa. Blaise Zabini, työtoverini, tuli minua puolessavälissä matkaa vastaan ja onnitteli hyvästä asuntokaupasta. Hänen oma asuntonsa oli älyttömän kallis kattohuoneisto, mutta hintansa arvoinen, mies oli selittänyt.
Astuin rakennukseen sisälle. Se oli hieman ehkä ränsistynyt, mutta tyylikkään näköinen talo, joka oli ollut meidän päämajamme jo vuosia. Auroriosaston johtaja, Seamus Finnigan, oli sen ostanut ja aloittanut toimintansa. Hänen paras ystävänsä, Dean Thomas, oli liittynyt toimintaan ja jossain vaiheessa minä ja Blaise olimme eksyneet sinne. Isä oli kuollut jo vuosia sitten ja hänen vaikutuksensa oli hitaasti hiipunut. Halusin auroriksi palavasti, ja Harry oli ottanut minut nopeasti mukaan toimintaan. Vaikka Voldemort oli jo kaatunut, hänen kannattajiaan putkahteli yhä eri paikoissa ilmoille. Jotkut olivat oikein suuruudenhulluja ja halusivat itsestään vielä mahtavamman kuin Voldemort. Nykyään tilanne oli jo rauhoittunut, olihan Voldemortin ajoista jo monta vuotta.
"Huomenta", sanoin Seamukselle ja Deanille, jotka istuskelivat pöytiensä takana ja höpöttivät jostain.
"Huomenta. Näyttää siltä, että meillä tulee olemaan tänään hieman tylsä päivä. Ei yhtään soittoa yhdestäkään Voldemort-wannabesta."
Hymähdin tyytyväisenä, viimeiset vuodet olivatkin olleet vähän liian työntäyteisiä.
"Noh, mitäs tykkäsit siitä uudesta asunnosta?" Blaise kysäisi. Mieleeni tuli heti ruskeahiuksinen neiti, joka oli vieraillut asunnossani. Unissani tai ihan todellisesti, mutta silti. Kumma juttu. Päätin kuitenkin kertoa Blaiselle siitä, ei mies nauraisi. Tai oikeastaan hän nauraisi, mutta ei ihan katketakseen.
"Eilen illalla sattui eräs kumma juttu..." aloitin ja kerroin tarinan. Blaise naurahti hieman ja kysyi olinko viime aikoina nukkunut hyvin. Vastasin kieltävästi.
"Ai, no asia on päivänselvä. Sinä vain näit unta."
"Niin, mutta se vain tuntui niin päivänselvältä. Minä heräsin siihen sen naisen puheeseen ja olin ihan varmasti hereillä. Seurasin häntä keittiöön, mutta hän oli vain kadonnut."
"Väitätkö sinä, että siellä sinun asunnossasi olisi kummitus? Pöh. Eihän niitä tuollaisissa taloissa näe. Korkeintaan jossain ikivanhoissa kartanoissa, mutta kuka tuolla kummittelisi? Oletko ihan pöhkö?" Blaise kyseli. Ei pahantahtoisesti, mutta naureskellen. Olisi Blaise kyllä itsekin uskonut, jos olisi ollut näkemässä.
Leppoisan työpäivän jälkeen raahauduin kotiin. Nälkä oli yllättänyt jo matkalla ja olin käynyt hakemassa kaupasta ruoka-aineksia. Tänään olisi ruokana spagettia. Avasin oven avaimillani ja katsoin sisälle tyhjään asuntoon. Ei mitään merkkejä salaperäisestä naisesta.
Laskin ostokseni pöydälle, potkaisin kengät jalastani ja heitin takkini naulakkoon. Nostelin ostokseni jääkaappiin ja otin paistinpannun. Pian spagetin tuoksu täytti asunnon ja sai mahani kurnimaan vielä enemmän. Aloin hämmentämään jauhelihakastiketta ja sitä tippui pannun reunojen yli levylle. Päätin siivota myöhemmin.
Lopulta ruoka oli valmista ja saatoin istua pöytään syömään.
"Hei! Mitä sinä oikein teet täällä? Tämä on minun asuntoni! Katso nyt, mihin kuntoon sait tämänkin!" nainen kivahti ja osoitti hellalla olevaa jauhelihaklimppiä, joka oli kuivunut siihen jo vähän aikaa sitten. Jouduin pyyhkimään silmiäni pariin kertaan, mutta ei, siinä hän seisoi, kädet lanteilla, vihaisen näköisenä.
"Ei, kyllä tämä on minun asuntoni. Sinä olet väärässä asunnossa. Minä vuokrasin tämän eilen. Kuka sinä edes olet?" kysyin ihmeissäni. Kuka nainen oli ja miksi hän väitti, että tämä oli hänen asuntonsa? Minähän sen olin vuokrannut.
"Minä olen..." nainen sanoi nopeasti. Sitten hän hieman hämillään punastui pikkuisen, "Ei se kuulu sinulle! Tämä on minun asuntoni, et voi pakottaa minua kertomaan minun nimeäni."
"Etkö sinä tiedä nimeäsi?"
"Tietysti tiedän!"
"Ai. No mikä se sitten on?"
"Se on... Miksi minun pitäisi se sinulle kertoa?"
"En muuten usko että tiedät mikä sinun nimesi on."
"Olet ärsyttävä, tiesitkö? En kerro."
"Eli et tiedä, mikä sinun nimesi on."
Kinastelimme hiukan aikaa.
"Miten sinä eilen oikein häivyit keittiöstä? En nähnyt sinun lähtevän", kysyin.
"Lähdin? Täällähän minä olen koko ajan ollut."
"Etkä ole. Sinä häivyit eilen sen jälkeen kun me puhuimme."
Nainen näytti hämmentyneeltä.
*****
-
3. luku
*****
Nainen katseli häntä hämmentyneenä. Hän muka lähti, mitä mies oikein tarkoitti? Ei hän mihinkään ollut lähtenyt. Täällä hän oli ollut koko ajan. Yksin.
"Lähdin? Täällähän minä olen koko ajan ollut", nuori nainen intti vastaan.
"Etkä ole. Sinä häivyit eilen sen jälkeen kun puhuimme."
Ei se niin ole voinut mennä. Mitä hän oli sen jälkeen tehnyt? Nyt kun hän itse muisteli, hän ei oikeastaan muistanut oikein mitään... Hän oli puhunut miehen kanssa ja... Mitä ihmettä? Ei se niin voi olla. Vaikka hän ei itse muistaisi aikaa sen jälkeen, eihän se voinut tarkoittaa että hän oli kadonnut. Ei se voi olla mahdollista. Mihin hän tästä olisi kadonnut? Mies katseli hänen ilmeitään tutkivana.
"Eli et muista missä olit sen jälkeen, eikö vain?" mies päätteli. Nainen kirosi mielessään, mistä mies sen tiesi?
Ovikello soi. Mies katsoi ensin häneen, mutta käveli sitten ripeästi ovelle.
"Blaise! Nyt minä voin todistaa, että näin oikeasti sen naisen. Hän on täällä!" mies sepitti nopeasti. Blaise katseli häntä yllättyneenä ja katseli ympärilleen ottaessaan kenkiään pois.
"Missä, Draco?"
"Täälläpäin", Draco vastasi. Hän käveli keittiöön ja näki naisen istuskelevan tiskipöydän päällä, heilutellen jalkojaan ilmassa.
"Näetkö?" mies kysyi. Blaise katsoi ympärilleen ihmeissään.
"Ei, en näe."
"Miten niin et näe? Tässä hän on! Etkö näe?!" Draco kysyi kiukkuisena ja osoitti naista. Tyhmä pila Blaiselta. Pakkohan hänen oli nähdä nainen! Ei mies nyt sokeakaan ollut!
"Ei, en minä näe."
"Miten niin et näe? Minä näen hänet ihan selvästi", vaaleahiuksinen mies sanoi ja tarttui naista kädestä. Mutta käsi ei jäänytkään kiinni käteen vaan valahti alas. Nainen katsoi kauhuissaan kättä. Mies ojensi sen uudelleen, mutta taas se valahti naisen läpi. Hän ei pystynyt koskemaan naista!
Hän katsoi pelokkaana miehen harmaisiin silmiin. Mitä tämä tarkoitti? Miksi hän ei pystynyt koskemaan häntä?
Blaise katseli ovelta ihmeissään. Hänen paras ystävänsä, Draco Malfoy, joka oli aina ollut tervejärkisin ihminen jonka hän tunsi, haparoi nyt käsillään ilmaa ja katseli kauhuissaan tyhjyyteen. Mitä hänen ystävälleen oli tapahtunut?
"Blaise... Minä... minä en pysty koskemaan häntä!" mies sanoi ihmetyksen ja pelon sekaisella äänellä. Blaise pyöritti päätänsä.
"Ketä, ketä sinä et pysty koskemaan, Draco? Minä en edelleenkään näe ketään", mies vastasi.
"Näetpä. Älä huijaa!"
"Ei, minä en näe."
"Hän istuu tuossa."
"Ei, ei siinä istu ketään."
"Istuupas!"
"Oletko sinä nukkunut kunnolla tänään?"
"Miten niin?"
"Näetkö harhoja?"
"Harhoja? Ei, minä en näe harhoja! Olen täysin järjissäni!"
"Miksi minä en sitten näe häntä?"
"Koska... koska hän ei halua näkyä sinulle?" takaa kuului vihainen tuhahdus.
"Haluan minä!"
"Äsh, ole hiljaa. Minä puhun nyt Blaiselle."
"Puhutko sinä hänelle?"
"Puhun. "
"Mitä hän sanoo?"
"Että hän haluaa näkyä sinulle."
"Ai. Kiva juttu."
"Älä sano sitä noin vähättelevästi. Hän kyllä kuulee."
"Niin, kuka kuulee?"
"Hän!"
"Mikä hänen nimensä on?"
"Tuota... Hän ei muista sitä."
"Millainen ihminen unohtaa nimensä?"
"Ai, mitä tuo muka tarkoitti?" nainen huudahti kiukkuisena. Hän hyppäsi alas pöydältä ja nousi melkein varpailleen katsoen Blaisea suoraan silmiin.
"Hän seisoo ihan sinun edessäsi."
"Ai. En minä näe edelleenkään mitään. Tai tunne."
"Okei Draco. Minun täytyy lähteä nyt. Jätän sinut kahden salaperäisen kummitusprinsessasi kanssa", mies sanoi ja lähti. Hermione tuhahti.
"Onpas sinulla mielenkiintoinen ystävä", hän sanoi piikittelevästi.
"Hän sentään muistaa nimensä", Draco sanoi huomaten heti, että heitto oli osunut ja uponnut naiseen.
"Minä tiedän mistä saan nimeni selville!" nainen sanoi innostuneesti äkkiä. Draco yllättyi äkillisestä kiljahduksesta.
"Ai, miten?"
"Kysy naapureilta, hölmö!"
Draco avasi oven ja tiputti avaimet taskuunsa. Hän koputti lähimpään oveen. Sen avasi jo keski-iän ylittänyt nainen, jonka hiukset olivat tiukalla nutturalla. Nainen katseli häntä silmälasiensa takaa nenäänsä pitkin.
"Iltaa. Olen Draco Malfoy, ja te...?"
"Minerva McGarmiwa."
"Mukava tutustua", mies sanoi kohteliaasti.
"Oliko teillä jotakin asiaakin, kun näin myöhään tulitte koputtamaan ovelleni?" nainen kysyi tahdikkaasti, mutta mies ymmärsi, että nainen ei halunnut enää kupata aikaansa puhellen nuorille miehille rappukäytävässä.
"Tuota... Haluaisin tietää, kuka asui minun asunnossani ennen, tuossa viereisessä," mies selitti kysymyksensä. Nainen rypisti otsaansa ja mietti hiukan aikaa.
"Joku nuori nainen siellä taisi asua... En nähnyt kuin vilauksella, neiti taisi olla useasti töissä. Näin häntä vain harvoin."
"Ai. Kiitoksia avustanne ja hyvää loppuiltaa!" Draco sanoi kääntäen selkänsä naiselle. Hän tömisteli portaat alas ja kolkutti 4A-asunnon oveen. Oven avasi hieman yli kolmikymppinen mies, joka näytti hieman rähjäiseltä, mutta muuten täysin mukavalta.
"Iltaa, herra. Draco Malfoy, asun tuossa kerrosta ylempänä olevassa asunnossa."
"Remus Lupin, minä asun tässä", mies kertoi ja virnisti. Draco naurahti.
"Mietiskelin vain tuossa, että sattuisitteko tietämään, kuka asui ennen tuossa minun asunnossani? 5B?" Remus mietti hieman.
"Hmm, ruskeahiuksisen nuoren naisen minä taisin nähdä tulevan sieltä... Mikä hänen nimensä nyt olikaan? H:lla se taisi alkaa, mutta en saa sitä nyt ollenkaan mieleeni... Olen pahoillani, mutta en muista. Erittäin mukava nuori nainen hän oli, ainakin silloin kun hänen kanssaan hiukan aikaa juttelin. Kauhea kiire hänellä oli töihin."
"Kiitos vaivannäöstänne, herra Lupin."
"Äh, sano Remus vain."
"Kiitos, Remus, mutta taidan tästä lähteä kyselemään muilta."
Mies sulki oven ja Draco kolkutti toiseen oveen, 4B:hen. Oven avasi kaksi kikattelevaa tyttöä. Draco katsoi heitä hieman oudoksuvasti, hän ei oikein pitänyt tämänkaltaisista tytöistä. Naisen täytyi omistaa omat aivot ja hänen ensivaikutelmansa mukaan kumpikin näistä naisista näytti kikattelevalta bimbolta.
"Öh, iltaa. Minulla olisi vähän kysyttävää asuntoni edellisestä omistajasta. Olen Draco Malfoy ja asun yläkerrassa asunnossa 5B. Onko teillä mitään tietoa hänestä?" mies kysyi kohteliaasti. Toinen naisista pyöritte hiuskiharaa sormensa ympärille ja katsoi häneen räpytellen silmiään innokkaasti.
"Ai, hän. Eikös se ollut se nainen, Parvati, josta me silloin viime viikolla puhuttiin? Se työnarkomaani?" nainen sanoi katsoen toiseen silmiään räpyttelevään neitiin.
"Niinpä taisi olla. Nätti nainen, mutta miten siten miestä löydetään, kun ollaan koko ajan töissä?" Parvati vastasi kikatellen.
"Tiedättekö hänen nimeään?"
"Joku Granger se oli. En minä etunimeä muista, entä sinä, Lavender?"
"Ei, Parvati. Ei tule mieleen."
Mies kiitti heitä ja asteli portaita taas alaspäin. Nyt hän tiesi jo, että naisen sukunimi oli Granger ja että hän oli työnarkomaani. Siltä nainen kyllä vaikuttikin. Hän kolkutti asunnon 3B oveen ja odotti vastausta. Ei ketään. Sitten hän siirtyi toisen oven luo ja kolkutti. Oven avasi purukuminpinkit hiukset omistava nuori nainen.
"Iltaa. Olen Draco Malfoy ja asun kahta kerrosta ylempänä asunnossa 5B. Olisiko teillä tietoa asuntoni edellisestä omistajasta?" Draco kysyi kohteliaasti.
"Nymphadora Tonks, sano Tonks vain. Inhoan etunimeäni," nainen sanoi irvistäen, " joo, kyllä minä hänet muistan. Erittäin mukava nuori neiti, mutta aina töissä. Hänen nimensä taisi olla joku Herm... Hermy? Ei, ei se sellainen ollut. Hermi? Hmm, mikä se nyt oli?" nainen sanoi muistellen ankarasti.
"Hermione! Sehän se oli! Hermione Granger!" hän jatkoi iloisena muistaessaan nimen.
"Kiitos tiedosta, neiti!" Draco sanoi hymyillen ja toivotti hyvät illan jatkot. Nainen sulki ovensa ja mies painoi hissin nappulaa. Pian se hiljaa huristen laskeutui alaspäin ja vienosti äännähti sen merkiksi, että se oli tässä kerroksessa. Mies asteli hissiin ja painoi kuutosta. Pian hän olikin jo ovensa edessä, kaivoi avaimet taskustaan ja avasi oven.
Asunto oli tyhjä. Missä nainen oli aina kun hän tarvitsi häntä?
*****
-
kai tähän tulee vielä jatkoa? :D
-
Tulee jatkoa, kunhan kommenttia vain tulee! :D *Kiristää*
Juu, tulee varmaan ilman kommenttejakin, kun tykkään kirjoittaa tätä... Mutta vinkkinä sitä tulee nopeammin kun kirjoittaa kommenttia... :D
-
Oi kuinka hyvä idea ja sujuvaa tekstiä!
Ainut mikä häiritsi oli se, että Draco on vähän OC ja, että naapurit olivat Remus ja Minerva, mutta he eivät tunteneet Dracoa? Hmm.
-
Tykkäsin tästä. Kirjoitat mukavasti, kuvailet tarpeeksi ja tätä oli mukava lukea. Elokuvaa en ole nähnyt, mutta kuulostaa aika mielenkiintoiselta, jos siis menet elokuvan mukaan. :) Jatkoa pian!
-
aabi, joo, Draco on vähän OC. Yritän seuraavissa luvuissa saada hänet vähän Dracomaisemmaksi :D Laitoin Minervan ja Remuksen nyt hänelle tuntemattomiksi, koska tuntui tyhmältä, että Draco muuttaa kerrostaloon, jossa hän tuntee jo kaikki asukkaat :D
Sinadra, tuhannet kiitokset! Kyllä tämä suurinpiirtein elokuvan mukaan menee, ainakin omissa muistikuvissani. Kiitos <3
-
"Iltaa, herra. Draco Malfoy, asun tuossa kerrosta ylempänä olevassa asunnossa."
"Remus Lupin, minä asun tässä", mies kertoi ja virnisti. Draco naurahti.
Hienoa. Toivottavasti tämä lainaaminen nyt onnistui :D
Kuitenkin, otin tämän kohdan esimerkiksi siinä, että juuri näissä kohdissa repeilin. Tarina oli hyvä ja hauska.. Pidin kirjoitustyylistäsi. Ainakin minun oli hauska lukea tätä :)
Kuitenkin.. Toivottavasti jatkat pian.
PS. En ole nähnyt elokuvaa, mutta tämän jälkeen voisin katsoakin :D
-
pidin. oli kiva, ja ton alun jälkeen muistin itekin nähneeni ton leffan. mut ficciin.
öm. ite en pitäny tost ideast, et kaikki tuol kerrostalos oli potterist, mut et draco ei tuntenu ketään niist. tai et must ois voinu laittaa sit kokonaan jotai muita tyyppejä, ku tollasii, jotka sen kuitenki kuuluis tuntee. ja draco oli tosiaankin vähän OC.
mut muuten pidin kyl ja sun kirjotustyyli on tosi hyvä.
-
Aijai vähän tää on hyvä! <3 Aiut mikä häiritsi alussa oli tuo minä-muodossa kirjoittaminen, kun luulin että kirjoitat Hermionesta pelkästään minä-muodossa! Mutta kyllä sitten älysin ja on kyllä mielenkiintoinen ficci! <3
Jatkoa??<33
ibi
-
Itse pidän ficin ideasta, kuten olen jo aikaisemmin sinulle sanonut Invi (: Kirjoitat sujuvasti ja minusta hahmojen ei todellakaan tarvitse edes olla mitenkään omaitsensä!
emit, kyse on elokuvahaasteesta. Sen tarkoitus oli sijoittaa Potter hahmot jonkin elokuvan sisälle, mutta ei se, että ne olisivat juuri oma itsensä ja tuntisivat aina toisensa. Itsekin olen kyseisessä haasteessa mukana ja tekstiä kirjoittaessa hahmot eivät todellakaan tunne toisiaan, koska eivät he tunne elokuvassakaan. Potter hahmot vain ripotellaan elokuvien hahmojen paikoille ja loput saa kirjoittaja päättää (:
Invi, toivottavasti sulla on mulle pian kolmoslukua luettavaksi kunhan täältä Helsingistä kotiudun (; Ihana alku ficille ja eiköhän se tuosta ala kunnolla vielä!
niiina
-
emit, kyse on elokuvahaasteesta. Sen tarkoitus oli sijoittaa Potter hahmot jonkin elokuvan sisälle, mutta ei se, että ne olisivat juuri oma itsensä ja tuntisivat aina toisensa. Itsekin olen kyseisessä haasteessa mukana ja tekstiä kirjoittaessa hahmot eivät todellakaan tunne toisiaan, koska eivät he tunne elokuvassakaan. Potter hahmot vain ripotellaan elokuvien hahmojen paikoille ja loput saa kirjoittaja päättää (:
niiina
ai. hups. ok.
-
Torttu-Mopo: Kiitos kamalasti! En yrittänyt tehdä tuosta kohdasta edes hauskaa, mutta nyt kun luin sen uudestaan, niin nauratti itseäkin :D Teen tästä tahattomasti humor-ficin :D Kiitos <3 <3
emit: Perustelen vähän tuota päätöstä: Jos Draco olisi tuntenut Minervan yms. hän olisi varmasti ollut Tylypahkassa, mikä johtaa siihen, että Hermionekin olisi ollut siellä. Mikä taas menee siihen, että Draco tuntisi Hermionen jo aikaisemin! Tätä en halunnut tehdä. niiina tuossa jo selittikin miksi Draco on OC. Kiitos silti <3
ibi: Kiitos kamalasti <3 Joo, en oikein pitänyt jatkamisestä tuossa minä-muodossa, en saanut oikein kaikkea hyvin esille siinä. Jatkoa tulee ihan pian! :D
niiina, ihana kommentti taas kerran <3 Kiitos kamalasti! olen ihan samaa mieltä kanssasi, on vähän vaikea yhdistää elokuvan sohvaperuna luuseri-äijää Draco Malfoyhin. Joten siitä tuli nyt tuollainen sekalainen sillisalaattimies :D
Kolmos luku tulee ihan pian, kunhan niiina saa sen betattua! :D Kiitos kaikille kommenteista!
-Invisiblegirl
-
//Tämä osa voi nousta K-15- ratingiin!
Luku 3.
Missä nainen oli aina kun hän tarvitsi häntä?
Tyhjä asunto kolisi hänen askelistaan. Häntä ärsytti.
Miksi mikään ei onnistunut? Blaise luuli että hän oli hullu, miten hän muka voisi todistaa, että nainen oli oikeasti olemassa? Ei se ollut mahdollista.
Siinä samassa nainen taas ilmestyi. Kuin haamu, hän ilmestyi keittiön seinän viereen niin nopeasti, että Draco ei pystynyt kunnolla käsittämään sitä.
"Hei, Hermione."
"Hermione?"
"Niin."
"Hermione..." nainen sanoi maistellen sanaa suussaan. Se siis oli hänen nimensä.
"Hermione...?"
"Granger.
"Hermione Granger... Tämän minä taidan muistaa."
"Hermione Granger, työnarkomaani."
"Mitä tuo nyt sitten tarkoitti?" nainen kivahti.
"Hei, älä minua syytä. Kaikki naapurisi sanoivat, että näkivät sinua vain vilaukselta, koska olit koko ajan töissä.
"Hmph."
"Mitäs nyt?"
"Miten niin?"
"Me saimme nimesi selville. Miten me jatkamme tästä?" Draco kysyi. Hän ei oikeastaan ollut ajatellut tulevaa, vaan keskittynyt nimen hankkimiseen. Miestä ärsytti edelleen. Miksi hänen piti saada niskoilleen tällainen riesa? Ei kenelläkään muulla ollut. Miksei vaikka Blaise? Ei, se piti tulla hänelle. Ihan kuin joku korkeampi pitäisi hänen ärsyttämisestään. Ja onnistui siinä. Hän ei halunnut miksikään uudeksi kylähulluksi, joka näkisi haamuja ja puhelisi olemattomalle. Hän halusi olla normaali ihminen, joka ei näe haamuja tai puhu olemattomalle.
"Mitä nyt?" kuulin naisen kysyvän hieman huolestuneesti.
"Ei mitään."
"Miten niin? Ei siltä näytä."
"Ei mitään!" Draco ärähti ärtyneenä. Miksi juuri hänen niskoilleen oli annettu tämä työnarkomaani, nalkuttava ja ärsyttävä nainen? Hermione tuhahti äänekkäästi ja ärtyneesti. Nainen yritti ajatuksissaan nojata pöytään, mutta käsi valahti sen läpi. Häntäkin ärsytti. Miksi miehen täytyi olla niin salaperäinen? Häntä ilmiselvästi ärsytti, mutta ei suostunut kertomaan miksi. Kumpikin kierteli toisiaan katseillaan. Ärtyneenä, vihaisena ja turhautuneena. Nainen katosi savuna ilmaan.
Mies löi nyrkkinsä pöytään. Helvetti! Miksi mikään ei mennyt oikein? Mies nappasi puhelimen, jota hän oli juuri opetellut käyttämään ja näpytteli Blaisen numeron. Nopeasti he sopivat tapaavansa läheisessä baarissa.
Kello oli jo yksi, kun Draco ja Blaise astelivat sisään. Musiikki soi, ilmassa haisi tupakan ja viinan löyhkä. Joku mies makasi sammuneena baaritiskin luona.
"Tuliks sä haastaa riita vai, häh? Tuliks sä?" joku kysyi häneltä sammaltaen ja heiluttaen nyrkkiä hänen naamansa edessä.
"Mitä? Ei, en tullut. En ole ikinä nähnytkään sinua", Draco vastasi ja tyrkkäsi miehen pois päin.
He istuivat pöytään ja tilasivat tuliviskit. Draco siemaisi omansa nopeasti ja tilasi toisen. Päässä hiukan humisi jo, mutta Hermionen kasvot leijuivat jo nyt hänen silmiensä edessä. Häivy! Mies tilasi vielä kolmannen tuliviskin, mutta nainen ei kadonnut siltikään. Ja äkkiä hän istuikin jo miehen vieressä.
"Etkö tiedä, että juominen tuhoaa aivosoluja?" naisen ärsyttävän kimeä ääni tukki hänen päänsä.
"Tiedän varsin hyvin, ja sitä minä juuri suunnittelenkin!" mies ärähti takaisin hieman sammaltaen.
"Häh? Draco, mitä sinä sanoit?"
"En mitään sinulle."
"Ai, kenelle sitten?"
"Ei kenelläkään."
Blaise silmäili häntä edelleenkin vielä hieman oudoksuneena. Mies oli tarkkaillut häntä siitä asti, kun hän oli puhellut Hermionen kanssa keittiössä.
"Käyn haukkaamassa happea", Draco sanoi ja hieman huojuen käveli ulos.
"No, taasko sä tulit haastaa riita? Eks sä ny ymmärrä, kyl mä sut hakkaisin vaik heti!" sama mies tuli uhittelemaan hänelle. Draco tönäisi häntä uudestaan, ja mies horjahteli rajusti puiden nyrkkiään ja kiroillen raskaasti.
Tyhjä kuja oli viileä ja hämyinen.
"Mene pois."
"Miksi?"
"En jaksa nyt."
"Luuletko, että minä teen tätä pelkästä ilosta? Luuletko, että minä pidän tästä? Luuletko, että se on kivaa, kun en voi koskettaa mitään, en haistaa mitään, en puhua kenelläkään muulle kuin sinulle? Luuletko?" nainen kivahti äänekkäästi. Hopeinen kyynel kimalteli naisen melkein läpinäkyvässä olemuksessa. Dracon täytyi myöntää itselleen, että ei ollut tullut ajatelleeksi asiaa siltä kantilta.
"Luuletko sinä, että minusta on hauskaa, että Blaise luulee minua joksikin kylähulluksi? Puhun tyhjälle, puhun tyhjästä, näen jotain, mitä muut eivät näe, käyttäydyn oudosti? Luuletko sinä, että se on hauskaa?"
Naisen kasvot kimaltelivat kyynelistä. Hän pyyhkäisi kyyneliä pois juosten nopeasti roskapönttöjen taa, kääntäen selkänsä miehelle. Hämmentyneenä Draco juoksi perään, mutta nainen oli taas kadonnut. Hän kirosi raskaasti.
Koti oli vain parin korttelin päässä, mutta se tuntui Dracosta pitkältä matkalta. Nainen pyöri hänen silmissään. Mitä hän oikein tunsi? Sisällä myllersi. Nainen oli kaunis, todella kaunis, mutta ei niin perinteisellä tavalla, kuin ne blondit, jotka olivat yrittäneet iskeä häntä baarissa.
Hissin ovi avautui. Hän painoi numeroa ja odotteli nojaten seinään, koska hissi pysähtyisi hänen kerrokseensa. Pian ovi kilahti, ja hän astui ulos hissistä. Hän kaivoi avaimet taskustaan ja avaimenperät kilahdellen hän avasi oven. Asunto oli taas tyhjä, mutta se ei haitannut häntä. Mies asettui nukkumaan jomottavan päänsäryn alaisena. Naisen ääni tuntui kummittelevan hänen päässään.
Katso nyt, millaisen sotkun jätit minun pöydälleni! Tämä on minun asuntoni! Olet ärsyttävä, tiesitkös? En kerro! Ai, mitä tuo muka tarkoitti?! Etkö tiedä, että juominen tuhoaa aivosoluja? Luuletko?
Kaikki, mitä hän oli Dracolle huutanut, kiersi hänen päässään. Ne edelleenkin kumisten hänen ajatuksissaan, mies nukahti hajanaiseen uneen.
Aamu valkeni päänsäryn saattamana kun keltainen aurinko tunki ikkunoiden läpi hänen asuntoonsa sisälle. Se kutitti hänen nenänpäätään puolta tuntia ennen kuin hänen pitäisi nousta. Mies nousi hitaasti, teki itselleen voileivän ja asettui katsomaan televisiota.
"Hei! Katso nyt, taas! Minun sohvallani! Minun sohvallani, kurkkuja! Nyt poimit ne ylös, katso millaiset jäljet niistä jää! Ei tämä ollut ihan ilmainen sohva!" naisen nalkuttava ääni tunkeutui taas hänen tajuntaansa. Valkoisella sohvalla todellakin oli kurkunpalasia, mutta mies oli päättänyt olla kiinnittämättä mitään huomiota naiseen.
"Haloo?! Herätys! Korjaa nuo kurkut pois!"
Hiljaisuus.
"Hei! Kuuletko sinä?"
Piinaava hiljaisuus. Draco nousi ja puki takkinsa päälle. Nopeasti hän nappasi avaimet koukusta ja sulki oven perässään. Nainen suhahti oven läpi ja seurasi häntä hissiin.
"Mitä sinä teet? Mikset vastaa?" hänessä näkyi jo turhautumisen merkkejä. Dracoa ärsytti koko ajan enemmän, mutta hänen onnistui pitää kasvonsa tyynenä. Naisen jalka naputti lattiaa, pieni käsi oli nyrkissä.
Tällä kertaa ei tapahtunut niin kuin Draco oli tottunut. Nyt hissi pysähtyi jo neljännessä kerroksessa. Sisään astui toinen niistä kikattelevista tytöistä, mutta Draco ei ollenkaan saanut muistettua, oliko tämä Lavender vai Parvati.
"Hei", Lavender/Parvati sanoi kieputtaen hiuskiehkuraa sormensa ympärille ja räpsyttäen silmäripsiään ahkerasti.
"Hei."
Hissi heilahti hieman, niin kuin sillä yleensäkin oli tapana tehdä aina toisen kerroksen kohdalla. Vaikka heilahdus oli pieni, Lavender/Parvati heilahti Dracoa päin. Mies kyllä oli sen verran viisas, että tajusi naisen itse heilahtaneen miestä päin. Hermione naputti jalkaansa nurkalla ja sepitti: "Taisit saada uuden ihailijan." Draco unohti mykkäkoulunsa ja mulkaisi naista. Nopeasti hän työnsi naisen pois ja astui ovesta ulos. Hissi oli päässyt ensimmäiseen kerrokseen juuri sopivasti.
Hermionen kengät kopisivat hänen takanaan, muistuttaen itsestään. Draco ei jaksanut enää pitää mykkäkouluaan päällä, ei siitä ollut hyötyä. Nainen oli sitkeä ja itsepäinen. Mies kääntyi sivukadulle, jotta pääsisi lyhempää reittiä.
"Huora! Mitä sinä olet taas mennyt tekemään?" huuto kuului kaikuen kujalla. Rähjäinen, humalaisen näköinen mies piteli nuoresta naisesta kiinni ja löi tätä suoraan kasvoille. Nainen ulvahti kivusta kääntäen selkänsä miehelle.
"Huora! Huora!" mies toisteli potkaisten naista. Nainen taipui kaksinkerroin maahan, mies valmistautui uuteen iskuun. Draco tiesi heti, että hänen täytyisi puuttua asiaan, tai nainen löydettäisiin huomenna kuolleena. Hän pinkaisi juoksuun ja pidellen taikasauvaansa vielä taskussa, lausui tainnutusloitsun ja sitten mies jo makasikin maassa tajuttomana. Draco oli aurorina oppinut sen verran, että jästejä pystyi tainnuttamaan ilman, että sai taikasauvansa katkaistua. Mies ei muistaisi asiasta mitään. Nainen ei enää äännähdellyt. Hän makasi kadulla pyörtyneenä. Nainen näytti kalpealta, olikohan hän saanut mitään vähään aikaan syödyksi?
Mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä? Draco ei ollut ikinä osannut jästi ensiapua. Aurorikoulussa hän oli päässyt siitä läpi, koska hänellä oli ollut parinaan Blaise, joka osasi ensiavun täydellisesti. Silloin hänen oli täytynyt vain tarkkailla pulssia, mutta ei hän muistanut enää miten sitäkään tarkkailtiin.
"Draco, typerys! Katso, hengittääkö hän!" naisen kimakka ääni halkaisi hiljaisuuden. Draco kumartui naisen puoleen. Kyllä, hän hengitti.
"Kokeile, saatko hänet hereille", Hermione jatkoi rauhallisemmalla ja kokeneella äänellä. Mistä nainen tiesi nämä jutut? Draco ravisti naista hellästi ja huuteli hänelle, kuuliko hän häntä. Nainen pysyi tajuttomana.
"Laita hänet kylkiasentoon."
"Kylkiasentoon?"
"Niin! Näin!" Hermione oli jo astellut naisen luo ja oli koskemassa häntä, mutta epäröi sitten, "Ai niin. Enhän minä voi koskea häntä."
Lopulta Hermionen avulla Draco sai naisen kylkiasentoon. Sitten hän soitti ambulanssin paikalle. Se tuli valot palaen ja äänekkäästi paikalle, tuoden mukanaan kolme hoitajaa ja paarit. Hermione katseli heitä hieman mietteissään.
"Mistä sinä tiesit nuo jutut?" Draco kysyi. Nainen hymyili hieman.
"En tiedä. Se vain tuntui niin tutulta. Kun näin nuo paarit ja potilaan, tuntui, kuin olisin tehnyt tätä aikaisemmin."
"Ehkä sinä olit parantaja."
"Niin, niin varmaan. Meillä on taas yksi johtolanka", nainen sanoi hymyillen hennosti. Kaikki oli nyt unohdettu, kun he olivat toimineet yhdessä. Draco hymyili takaisin ja katsahti kelloaan. Hän oli jo tunnin myöhässä töistä.
-
Jee! (: Tää on mielenkiintoinen edelleen<3! : P Jatkoa??<3
Joo ei ollut kummoinen kommentti : D
ibi
-
Hui hui. Ihana luku. Olisin luultavasti itsekin yrittänyt mykkäkoulua, jos joku piinaava aave seuraisi minua.
Mutta ainakin yksi asia minua ihmetytti. Miten epäsiisteinkään poikamies, voi jättää kurkkuja, sohvalle?! Tai siis, kurkkuja sohvalla? No jaa. Ymmärrän Hermionen raivon :D
Baari kohtauksesta, ja siitä katu kohtauksesta pidin oikein paljon.
Jatkoa, ja nopeasti.
-
ibi, kiitos taas kamalasti kommentistasi <3 Kommentti kuitenkin, kiva että viitsit väsätä edes tuollaisen, paljon parempi se on kuin ei mitään! :D
Torttu-mopo, tämä kurkku-jutun selitän niin, että yleensä kun ainakin minä jos syön jotain leipää, jossa on esim. juustoa, tomaattia ja kurkkua, niin ne kurkut yleensä tippuvat siitä leivältä :D (Tai sitten se on vain minä, jolle tapahtuu näin :D) Mutta joo, kiitos kommentista kauheasti <3 Tuo katukohtaus oli vähän improvisioitu, sitä ei ihan tarkalleen leffassa ollut, mutta ajattelin nyt tuollaisen pikku angsti-kohdan laittaa :) Kiva jos onnistuin kuvailemaan sen hyvin! :D
-
Luku 4.
"Miten me tästä jatkamme?" Draco sanoi tultuaan töistä kotiin. Hermione odotteli istuskellen pöydällä. Mies heitti avaimet koukkuun ja istui alas. Seamus ei ollut iloinen hänen tullessaan töihin tunnin myöhässä, ja oli uhannut puolittaa hänen palkkansa. Draco oli vain nauranut, ei mies mitään kuitenkaan tekisi, hän oli varma siitä. Päivä oli kulunut metsästäen yhtä kuolonsyöjää, joka yritti nousta valtaan Lontoon alamaailmassa. Lopulta mies oli löytynyt, mutta vastoin heidän käsityksiään, mies ei ollutkaan niin vaarallinen, vain tavallinen kulkuri joka oli taikonut pari pimeänpiirtoa taivaalle ja uhitellut voimillaan. Juttua oli vähän paisuteltu siinä vaiheessa, kun se oli tullut heidän korviinsa.
"En tiedä. Minulla ei ole tietoa mistään, muistini on hämyinen kuin eilinen yö", nainen vastasi. Hän istuskeli taas tiskipöydän reunalla. Sitä Draco oli joskus ihmetellyt, naisen käsi meni pöydän läpi, mutta silti hän pystyi istumaan tiskipöydällä. No, haamut eivät oikeastaan olleet hänen erikoisalaansa.
Ovikello soi taas, hän oli kutsunut Blaisen kahville. Mies oli tänään vähän rauhoittunut ja ehkä hieman alkanut uskoa häntä. Vieläkin hän oli epäileväinen, mutta oli luvannut olla ajattelematta Dracoa hulluna, mitä hän ei todellakaan ollut. Draco kävi nopeasti avaamassa oven ja laittoi kahvipannun päälle. Blaise oli vain käynyt kotonaan vaihtamassa vaatteensa ja tullut heti paikalle.
Ensin he jutustelivat normaalisti työpäivästään, siitä tyhmästä kulkurista ja Seamuksen raivoamisesta. Jotenkin jutun aihe ryöstäytyi taas Hermioneen.
"Onko prinsessa täällä?" Blaise kysäisi katsellen hieman ympärilleen.
"Prinsessa?" Draco kysyi kummastellen. Blaisella oli yleensä aika hauskoja nimityksiä.
"Niin, sinun haamuprinsessasi."
Draco katseli hieman ympärilleen ja näki Hermionen istuskelevan sohvalla katsellen heitä kiinnostuneena tummine silmineen, pieni hymy koreillen huulillaan. Takan liekit loivat varjoja hänen kasvoilleen, välillä valaisten, välillä varjostaen.
"Joo, on hän. Tuolla sohvalla."
Blaise katseli tyhjää sohvaa pää kallellaan. Vaikka hän ei mitään nähnytkään, hän tiesi harvinaisen selvästi, että Draco oli täysijärkinen eikä nähnyt harhoja. Hänen paras ystävänsä ei ollut mikään hullu. Hän oli tuntenut miehen jo pienestä asti, eikä hän nyt vain äkkiä ole voinut seota.
"Hänen nimensä on muuten Hermione." Blaise hymähti. Draco oli siis saanut naisen nimen selvitettyä, mies ei epäillyt sitä hetkeäkään.
"Hermione, salaperäinen kummitusprinsessa."
Hermione naurahti hiljaa sohvalta. Blaise vaikutti erittäin mukavalta nuorelta mieheltä, erilaiselta nyt kuin heidän ensikohtaamisellaan. Ehkä miehen täytyi vain hieman sulattaa tietoa hänestä.
Draco katseli Hermionea ja Blaisea kuin ulkopuolinen. Miehen sisällä myllersi. Hän kuuli Blaisen sanovan jotain, naisen nauravan sille. Mies tunsi tunteen harvinaisen hyvin, mutta ei vain halunnut myöntää sitä. Mustasukkaisuus oli yksi tunne, jota Malfoyt eivät tunne.
"Kröhöm", mies äkkiä yskähti. Blaise säpsähti hieman. Mikä Dracoa nyt vaivasi? Ei hän yleensä ollut tuollainen. Blaise tutkiskeli miehen kasvoja hieman ja totuus iski häneen. Draco oli mustasukkainen!
"Älä huoli, kamu, en aio tehdä sitä", mies sanoi niin, että Hermione ei sitä pystynyt ymmärtämään, mutta Draco pystyi. Dracon posket punehtuivat hieman, miksi Blaisen täytyi aina tietää kaikki? Mies kirosi itsekseen. Blaise virnuili tietäväisenä.
"Ihan niin kuin olisin kuullut nimesi ennen... Kumma juttu! En yhtään muista missä..." Blaise mietiskeli. Kuka sen oli oikein sanonut? Hän oli ihan varma, että joku oli sen hänelle sanonut...
"No, ihan sama. Tuskinpa sillä on niin paljon väliä", mies jatkoi.
"Oho. Onpa kello jo paljon. Minun täytyy lähteä, on pari juttua tekemättä..." Blaise sanoi mutisten hieman itsekseen. Samaan aikaan mies punehtui hieman.
"No, kuka on tämä onnekas?"
"Mistä sinä sen tiesit? En minä sanonut mitään."
"Ystävä hyvä, se näkyy kasvoiltasi."
"Sanotaanko, että hän yksi pirteä punapää. Et sinä tiedä häntä. Mutta oikeasti, olen pian myöhässä. Nähdään taas! Onnea kummitusprinsessasi kanssa", mies sanoi hymyillen.
Ovi sulkeutui kolahtaen hieman, kun Blaise sulki sen laittaen samalla tummaa takkiaan päälleen.
"No, Hermione, lähdetäänkö kummitusjahtiin?" Draco sanoi virnistäen huonolle vitsilleen. Hermione naurahti kuivasti ja nyökkäsi.
"Pyhään Mungoon siis."
Draco keskittyi tarkkaan ja pian hän lähti poksahtaen Mungoon. Hermione katosi savuna ilmaan ja pian he kummatkin olivat Pyhässä Mungossa.
"Onko tuo Parvati?" Draco ihmetteli mutisten kysymyksen.
"Ei, tuo on hänen sisarensa Padma", Hermione vastasi.
"Mistä sinä voit tuon tietää?" mies kysyi kummastellen. Nainen tuntui sopivan tähän ympäristöön, valkeuden keskelle, parantamaan ihmisiä. Nainen katseli kaihoisasti ympärilleen.
"En tiedä. Se vain tuli mieleeni."
"Anteeksi, mutta..." Draco pysäytti yhden parantajista. Mies katsoi häntä hieman ärtyisänä.
"Niin?" hän sanoi jäyhästi.
"Satutteko tietämään Hermione Grangeria?"
"Hermionea? Voi, ettekö te tiedä, mitä hänelle on sattunut?"
"Tiedä mitä?"
"Kauhea tragedia... Oletteko hänelle jotain sukua?"
"Tuota... Olen hänen poikaystävänsä. Olin matkoilla vähän aikaa."
"Puolisen vuotta on aika pitkä aika..."
"Se oli työmatka ja venyi hieman. No niin, kertokaa minulle!"
"Tulkaa katsomaan itse."
"Minä en pidä hänestä", Hermione sanoi kun he kävelivät yhtä käytävää pitkin.
"En minäkään", Draco kuiskasi takaisin.
"Anteeksi? Sanoitteko jotain?" mies kysäisi kummastuneena.
"Ei, en sanonut."
Mies tuntui jotenkin liian ylimieliseltä ja lipevältä hänen makuunsa. Vielä pari ovea, ja hän avasi oven. Siinä hän oli, Hermione. Hermione kahtena kopiona. Toinen liikkumattomana, toinen hämmentyneenä. Toinen tajuttomana, toinen pahoinvoivana.
"Hän joutui kolariin puoli vuotta sitten. On maannut koomassa puoli vuotta sen jälkeen. Kamala menetys, hän olisi juuri saanut ylennyksen. Nyt minä jouduin vastaanottamaan sen, vastentahtoisesti tietenkin, sehän olisi kuulunut Hermionelle", mies sanoi lipevästi, mutta hänen äänensävystään kuulsi, että mies ei tarkoittanut sanojaan.
Sitten mies lähti sanaakaan sanomatta. Draco käveli sängyn vierelle ja katseli häntä pienen aikaan. Siinä oli Hermione, kalpeana ja heikkona, mutta elossa silti. Hänen haamunsa leijaili toisella puolella sänkyä ja hengitti nopeasti.
"Rauhoitu, rauhoitu, rauhoitu", nainen sanoi itsekseen paniikkikohtauksensa keskellä. Sitten hän katsoi mieheen avuttomana.
"Mitä nyt? Minä olen kahtena kappaleena!"
"Minä en tiedä... En sitten yhtään", Draco sanoi vieläkin hieman järkyttyneenä katsellessaan kahta Hermionea. Nainen näytti siinä sängyllä maatessaan rauhalliselta ja levolliselta.
Samassa ovi aukesi. Sisään astui kaksi suunnilleen samanikäistä miestä kuin Draco, joilla kummallakin oli pieni kukkakimppu mukanaan. He katsoivat häntä epäilevästi ja ehkä hieman suuttuneenakin.
"Kuka sinä olet?" murahti mustahiuksinen mies.
"Draco Malfoy."
"Mitä sinä teet täällä? Emme tunne sinua."
"Olen Hermionen poikaystävä", Draco sanoi verukkeeksi.
"Hermionen poikaystävä? Ei hänellä ole sellaista!" punahiuksinen mies vastusti.
"Harry, Ron? Kuuletteko te minua?" nainen sanoi epätoivoisesti. Kyyneleet valuivat hänen poskillaan. Miehet eivät huomanneet häntä.
"No, häivy jo! Mikä ihme ihmisiä vetää hänen luokseen? Eikö se eilinen kulkuri ollut jo tarpeeksi? Mene jo!" mustahiuksinen sanoi rauhattomasti.
Draco päätteli, että hänen olisi parasta lähteä ja katsoi vielä viimeisen kerran Hermionen liikkumattomaan kehoon. Tyhjässä käytävässä hän katseli ympärilleen. Mihin naisen haamu oli jäänyt? Kuin kutsusta nainen astui oven läpi.
"Draco, minä taidan jäädä tänne. Tänne minä kuulun, siellä missä muutkin osat minua ovat."
Ennen kuin mies ehti sanoa vastalauseensa, nainen oli jo kadonnut. Mies kirosi raskaasti ja käveli kulman taakse kunnes pysähtyi nojaten seinään. Huokaisten raskaasti hän valui alaspäin ja istahti lattialle. Pian taas ovi aukesi.
"Anteeksi, haluaisimme puhua Hermionen tilasta. Mitä suosittelisitte tässä tilanteessa? Hän on ollut koomassa jo puoli vuotta, onko mitään mahdollisuutta, että hän enää herää?" kuului mustahiuksisen miehen ääni. Draco pidätti hengitystään melkein tahtomattaan. Eihän asia hänelle enää kuulunut.
"No, puoli vuotta on aika pitkä aika. Hermionella ei varmaan ole enää paljon mahdollisuuksia, näin luulisin."
********
A/N: Jätin taas vähän jännään paikkaan :D Kommenttia tulemaan, niin ficci jatkuu! :D Muah, Kiristän :D
-
hyvähyvähyvä! pyydän jatkoa. on niin hyvää tekstiä.....
-
Todellakin jätit jännään paikkaan. Itseani mietityttää kitenkin se, että voisiko Hermione vain sulautua ruumiiseensa. En tiedä, sillä en ole katsonut kyseistä elokuvaa.. : D Mutta todella mielenkiintoinen, että jatkoa nyt heti paikalla! : D <3
ibi
-
Kiitos kamalasti, neiti seko ja ibi! <3 Ibin kysymykseen: Ei, Hermione ei voi sulautua ruumiseensa noin vain :D Ei onnistu. Mutta tähän ei niin monta lukua ole enää tulossa, että Rowlingin sanoin: Soon you will know EVERYTHING! :D Kiitos kamalasti <3
-
Hassua. Luulin että olin kommentoinut tätä. :/
Ihana ficci kuitenkin, en ole nähnyt elokuvaa, mutta sen voisi kyllä katsoa. (:
D/Hrm on lempparini, ja ihanaa että stä kirjoitetaan niin paljon (ainakin kohtalaisesti). : )
Tykkään jokaisesta luvusta, mietityttää milloin seuraava mahtaakaan tulla.. :D
On tosi jännää miettiä, miten koko tarina oikeastaan menee; miten Hermione/Draco oikeastaan tulee. Jos ymmärsit. Minulla ei oikein ole aikaa nyt kirjoitella, mutta joka tapauksessa, tykkään kovasti, jokainen luku on ihan omansa. ( ;
>emmöö
-
emmöö, kiitos kamalasti kommentista <3 Toivottavasti pidät tästäkin luvusta.
Tästä nyt tuli vähän lyhyt, anteeksi! En saanut enempää tungettua tähän, yritin kyllä. :/
******
Luku 5.
*****
"Eli... Hän ei voi enää herätä? Täytyykö meidän antaa lupa siihen, että hän ei enää ikinä heräisi?" Harry kysyi ääni hieman väristen ja järkyttyneenä
"Te olette hänen ainoat läheisensä tai sukulaisensa. Taakka on teidän."
"Me... Me mietimme asiaa."
Draco kuunteli seinän takana järkyttyneenä. Miehet aikoivat tappaa Hermionen! He eivät tienneet, että tyttö oli hengissä, haamumuodossa vain. Mitä hänen pitäisi tehdä? Draco päätti puhua Harryn ja Ronin kanssa. Ehkä he sitten ymmärtäisivät. Mies ilmiintyi ensin Ronin asunnolle, vihreälle pienelle omakotitalolle, mutta se näytti tyhjältä, joten hän ilmiintyi seuraavaksi Harryn asunnolle. Talo oli vaaleansininen omakotitalo viihtyisässä maalaisympäristössä Lontoon laitamilla. Draco katseli vähän aikaa ympärilleen, ja äkkiä Hermione liittyi hänen seuraansa.
"Ajattelin, että tarvitset apua. Lähden takaisin sitten, kun tämä on selvitetty", tyttö selitti. Draco oli salaa onnellinen, että nainen oli taas hänen seurassaan. Hän oli kaivannut tätä jo hieman. Oli tuntunut yksinäiseltä kulkea yksin, sen jälkeen kun Hermione oli lähtenyt. Mies koputti talon oveen ja jäi odottamaan vastausta. Pian nopeat ja vahvat askeleet kantautuivat hänen korviinsa, ja joku avasi lukon.
"Sinä? Mitä sinä teet täällä?" Harry kysyi hieman vihaisena ja ärtyneenä katsoen, kuka oven takana oli.
"Minulla on erittäin tärkeää asiaa. Se koskee Hermionea."
Mustahiuksinen mies nyökkäsi hieman kummastuneena ja avasi ovea enemmän niin, että mies pääsi sisälle. Hän jätti takkinsa siististi aulaan ja he siirtyivät keittiöön.
"No, kerro asiasi."
Draco jäätyi hämillään. Miten selittää asia? Ei hänellä ollut sanoja.
"Minä... Minä, tuota, näen Hermionen."
"Niin minäkin, hän ei vain vastaa minulle siitä sairaalasängyltä", mies sanoi sarkastisesti. Hän taisi ajatella, että oli vikatikki päästää Draco sisälle.
"Ei, kun minä oikeasti näen hänet. Kuulen hänet. Mutta hän ei ole oikea ihminen, vaan haamu."
"Mitä? Mitä ihmettä sinä oikein selität? Haamu? Onko tämä joku pila? Jos on, niin heh heh, olipas hauskaa! Oikeasti, mitä sinun päässäsi oikein pyörii?" Harry sanoi vihaisesti vetäen taikasauvansa taskustaan.
Hermione ryntäsi kuvaan heidän väliinsä.
"Harry, ei! Ei! Hän puhuu totta! Harry!" tyttö nyyhkytti yrittäen saada miehen kuulemaan itseään. Miksi hän oli tuomittu tällaiseen elämään, ettei hän voinut puhua edes parhaille ystävilleen?
"Draco, sano hänelle tämä: Jos sinä oikeasti et näkisi minua, et tietäisi, mitä minä ja Harry olimme hankkimassa Ronille syntymäpäivälahjaksi."
Draco katsoi häneen hämmästyneenä, mitä nainen selitti? Mutta päätti totella silti.
"Jos en oikeasti näkisi Hermionea, en tietäisi mitä olitte hankkimassa Ronille syntymäpäivälahjaksi."
Harry nosti kulmakarvojaan, mutta ei laskenut taikasauvaansa alas. Mies tiesi kyllä, että ainoastaan hän ja Hermione tiesivät tämän.
"No?"
"Ihan uudet huispausvarusteet, joihin on kirjailtu hänen nimensä sekä uusi luuta."
"Mistä sinä sen tiesit?" mies kysyi hämmästyneenä.
"Hermione kertoi, usko jo."
Harry alkoi lähestyä häntä taikasauvansa kanssa. Mies näytti hieman pelästyneeltä ja hämmentyneeltä.
"Minun täytyy pyytää sinua poistumaan, en tiedä mistä tiedät tuon, mutta tiedän, että ei sellaisia haamuja ole, jotka näkyvät vain yhdelle ihmiselle. Sitä paitsi, hän ei ole kuollut, koomassa vain", hän sanoi vihaisesti. Draco peruutti kun Harry tuli tarpeeksi lähelle sauvansa kanssa ja pian he olivatkin jo ovella. Draco avasi ulko-oven, nappasi takkinsa ja ilmiintyi poksahtaen omalle asunnolleen.
Hermione oli kadonnut taas. Tyhjässä asunnossa oleminen tuntui liian yksinäiseltä, vaikka hän oli ajatellut jo tottuneensa yksin asumiseen. Draco päätti soittaa Blaiselle, ehkä mies osaisi kertoa, mitä hänen pitäisi tehdä. Hän itse oli neuvoton ja sisällä tuntui tyhjältä. Mitä hän nyt tekisi ilman naista asunnossaan, johon hän oli jo oppinut luottamaan, josta hän oli alkanut pitämään ja johon hän oli keskittänyt kaikki energiansa, yrittäen ratkaista naisen arvoituksen. Puhelin piippasi viisi kertaa, ennen kuin Blaise vastasi. He puhuivat lyhyesti ja pian Blaise oli hänen asuntonsa ovella.
Mies seisoi siinä tummassa kauluspaidassa ja farkuissa, heitti kenkänsä pois jalastaan ja istui alas.
"No niin, Draco, mikä on homman nimi? Liittyykö se Hermioneen?" Blaise kysyi heti. Hän oli aina osannut aavistaa, mikä oli vikana, eikä tälläkään kertaa tehnyt virhettä. Draco selitti päivän tapahtumat ja Blaise kuunteli hiljaa hämmentäen kahviaan lusikan kanssa.
"Eli hän on nyt siis sairaalassa, kahtena kappaleena, ja hänen ystävänsä aikoivat pistää piuhat poikki hänen hengityskoneestaan?" Blaise kiteytti tarinan yhteen lauseeseen. Draco nyökkäsi hämmentyneenä, veti kätensä hiustensa läpi ja pyöritti päätään.
"Mitä minun täytyy tehdä? En halua menettää häntä."
Blaise virnisti ilkikurisesti. Hän oli aavistanut Dracon tunteet jo aikaisemmin, mutta sai nyt selvän tunnustuksen.
"Äh, ole hiljaa. Ei siitä ole mitään apua nyt, pidänkö hänestä vai en. Minun vain pitää pelastaa hänet", Draco tiuskaisi nähdessään miehen ilmeen.
"Ehkä sinun kannattaisi mennä uudestaan Mungoon ja katsoa, ovatko he todella tekemässä sen. Mutta Draco, ymmärrät kai, että jos nainen on maannut puoli vuotta koomassa, ilman mitään elonmerkkejä, eikö heillä ole jokainen oikeus päästää hänestä irti? Se olisi eri asia, jos he näkisivät hänet kuten sinä."
Blaise oli oikeassa, Draco tiesi sen, mutta ei malttanut olla vihaamatta Harrya ja Ronia, koska he yrittivät tappaa Hermionen, joka hänen mielessään oli vielä täysin elossa. Ainakin haamumuodossa.
Seuraavana päivänä Draco päätti ilmiintyä Mungoon. Hän oli koko eilisen päivän haronut hiuksiaan, kävellyt ympyrää olohuoneessaan ja miettinyt päänsä puhki, miten voisi pelastaa naisen. Mies ilmiintyi poksahtaen Mungon aulaan ja lähti rivakasti kävelemään kohti Hermionen huonetta. Kukaan ei näyttänyt huomaavan häntä, kaikilla oli liian kiire tai he huolehtivat läheisistään. Mies avasi nopeasti oven, sujahti sisälle ja katsoi ympärilleen nähden Hermione kahdessa osassa.
"Draco, miten mukava nähdä sinua!" Hermione sanoi hymyillen. Hän katseli kaihoisasti mieheen ja kortteihin, joita oli kerätty hänen pöydälleen sekä kukkasia, jotka oli vaihdettu tänään.
"Oletko kuullut mitään, mitä lääkärit ovat sanoneet tilastasi?" Draco kysyi nopeasti. Hänen oli saatava tietoa heti, hän ei jaksanut odottaa. Nainen riiputti päätään surullisena.
"Olen. Harry kävi täällä aikaisemmin aamulla. He päästävät minut pois elävien kirjoista huomenna, heti aamulla", Hermione myönsi surullisena.
"Voi ei. Minun pitää mennä nyt, älä huolehdi, Hermione. Minä pelastan sinut kyllä", Draco ilmoitti. Hermione nousi ylös, nosti kätensä ilmaan odottamaan. Draco nosti kätensä sen eteen, ja ohikiitävän hetken ajan heistä kummastakin tuntui siltä, että he koskisivat toisiaan. Sitten toisen käsi värähti ja yhteys katkesi. Draco hymyili hämillään.
"Minun pitää mennä. Me näemme vielä, siitä olen varma. Blaise tulee myös."
"Hyvästi sitten, Draco, ainakin vähäksi aikaa."
"Hyvästi."
Kuin hän olisi sisältä jäätynyt, mies käveli hitaasti käytävän poikki, silmät tyhjinä ja kädet taskuissaan. Viimein pääsi aulaan. Hän keskittyi tarkasti ja ilmiintyi suoraan Blaisen asuntoon. Yleensä he eivät tehneet niin, sillä oli paljon kohteliaampaa koputtaa, kuin tunkeutua suoraan toisen asuntoon. Eikä sitä mistään tiennyt, vaikka toisella olisi jästejä vieraana. Mitä hekin olisivat ajatelleet, jos joku olisi ilmestynyt asuntoon poksahtaen ihan tyhjästä? Mutta tällä kertaa Draco ei välittänyt siitä, vaan ilmiintyi Blaisen olohuoneeseen. Se oli tyylikäs, tummahko huone, jossa oli suuret, pehmeät nahkasohvat ja tumma, paksu matto. Blaise piti tummasta väristä, sen näki kaikkialta.
"Haloo? Onko kukaan kotona?" Draco huusi, hänen äänensä kaikui ympäri asuntoa. Blaise astui keittiön ovesta olohuoneeseen hämmästyneenä.
"Draco, mitä mies? Mikä sinut tänne tuo?" Blaise lausahti iloisesti. Hänen hiuksensa olivat vielä märät, mies oli tullut juuri suihkusta.
"Hermione. Hänet aiotaan irrottaa hengityskoneesta huomenaamulla. Meidän on pakko pelastaa hänet!" Draco selitti epätoivoisena. Blaisen silmät levisivät, mutta tämä ymmärsi heti.
Koko illan he viettivät Blaisen kotona, hioen suunnitelmaansa huomiselle päivälle. Se oli pilkuntarkkaa hommaa, jossa mikään ei saanut mennä pieleen, sillä virhe voisi maksaa Hermionen hengen. He hankkivat kaiken mahdollisen tiedon ja opiskelivat sen niin hyvin, että päivän hämärtyessä iltaan kummatkin olivat varmoja, että heidän suunnitelmansa ei voisi mennä pieleen kaikessa hulluudessaan.
-
Arrgghhh... Jätit aivan liian jännään paikkaan, joten jatkoa on paras tulla, ja nopeasti. :o
Noh, joka tapauksessa, luku meni paikoin nopeasti, mutta minua se ei ainakaan haitannut :P
Nyt kiinnostaa se suunnitelma, ja se oli hirveää, kun Hermione sanoi että hänet irrotettaisiin aamulla. Nyyh. Mutta toivottavasti Dracon ja Blaisen suunnitelma onnistuu. :D
Nyt heti paikalla siis jatkoa. Ilkeää jättää se tuohon :'(
:D
- Stop
-
NOUUUUUU!!!! ei saa jättä noin pahaan kohtaan! nyt mä mietin koko yön et saako ne pelatettua Hermone vai ei! mä toivon hyvin hartaasti että jatkaisit tätä mahdollisimman nopeasti. ja oli hyvä luku ja hyvin pysyin kärryillä...suurimmaksi osaksi^^
-
Oi oi! Niiden on PAKKO onnistua! PAKKO!!! Snif toi oli kauhee kohta ku Herm sano et ne piuhat irrotetaa aamulla :'( Pahaan kohtaan jätit kyllä :D
Noh.. JATKO PAKKO SAADA PIAN! ;) ;) ;)
~Justinee~
-
A/N: Tämän luvun jälkeen tulee ainoastaan Epilogi, joka on valmiina, mutta ei vielä betattu. Kiitos Justinee kamalasti kommentista, nyt saat selville, mitä tapahtuu! :D
******
Luku 6.
******
Aamu sarasti. Draco katsoi aamuaurinkoa Blaisen asunnon isoista ikkunoista maatessaan sohvalla. Hän ei ollut saanut unta edellisenä yönä ollenkaan ja oli saanut aikaan vain hämmentävän ajatussumpun päässään, mahdottomia kysymyksiä ja karmivia vaihtoehtoja, mitä voisi tapahtua jos he epäonnistuivat. Blaise kömpi huoneesta melkein yhtä väsyneenä, vaikka hän ei ollut koko yötä valvonutkaan. Suunnitelma oli kiertänyt kehää hänen päässään ja hän oli pystynyt miettimään vain sitä, mitä voisi tapahtua jos he epäonnistuisivat.
Draco valmisti pikimustaa kahvia ja joi sen sellaisenaan. Hän siristeli vielä hieman silmiään, mutta oli henkisesti niin hereillä, kuin pystyi. Adrenaliini virtasi hänen suonissaan, odotusten ollessa korkealla. Kun he olivat saaneet syötyä sen vähän, jonka nyt olivat saaneet laitettua suuhunsa, he laskeutuivat hissillä alas Blaisen kattohuoneistoista. Toisinkuin Dracon kerrostalon hissi, tämä hissi oli hiljainen, nopea ja mukava, eikä heilahdellut.
Heidän vuokrattu autonsa odotti talon edessä. Se oli suuri pakettiauto, jonka he olivat ajatelleet tarvitsevansa suunnitelmassaan.
"Draco, nyt minä muistan, mistä tiedän Hermionen!" Blaise paljasti kesken automatkan. Draco painoi jarrua raivokkaasti ja parkkeerasi tien varrelle.
"MITÄ?" hän kysyi yllättyneenä.
"Niin, katsos, muistatko sen päivän, kun minä sanoin, että minulla olisi sinulle jotain hauskaa tekemistä silloin yhtenä iltana? No, minä ja Ginny, minun tyttöystäväni, olimme suunnitelleet sokkotreffejä teille. Tiedät kai, että soitin sinulle silloin ja sanoin, että koko juttu oli peruuntunut? Hermione joutui auto-onnettomuuteen. Minä en ollut ikinä nähnyt naista, vaan Ginny hoiti sen puolen. Hän vain mainitsi tytön nimen ja kysyi, jos minulla olisi ystävää, joka lähtisi hänen kanssaan sokkotreffeille. No, vastasin, että sinä. Se oli Ronin syntymäpäivänä, kaikilla muilla oli pari silloin paitsi hänellä, joten minä ja Ginny suunnittelimme koko jutun", Blaise selitti kiireessä. Dracon aivot raksuttivat, siksikö nainen näki vain hänet? Koska hänen piti tulla tapaamaan juuri häntä silloin, mutta ei koskaan päässyt perille? Se kävi järkeen.
"Mikset sanonut sitä aikaisemmin?"
"Siitä on jo puoli vuotta. En minä muistanut sitä enää, varsinkaan Hermionea, josta Ginny ei ole puhunut paljon. Hän vain sanoi, että tämä ystävä, jonka piti tulla sinun kanssasi sokkotreffeille, ei pääsekään tulemaan. Ei kai halunnut puhua siitä, oli aika järkyttynyt puhelimessa, mutta en kiinnittänyt siihen niin paljon huomiota."
Draco käynnisti auton uudelleen ja lähti kaahaamaan kohti Mungoa. Entistäkin palavampi halu pelastaa Hermione rinnassaan hän kaahasi kuin hurjapäinen, he olivat suunnitelmasta jäljessä.
Pitäen kasvonsa normaaleina he astuivat aulaan ja valkoista käytävää pitkin he kävelivät kohti Hermionen huonetta. Heidän kenkänsä kopisivat paljaalla lattialla ja ovi narahti hiljaa kun he astuivat sisään. Paikka oli siihen aikaan aika hiljainen.
Avattuaan oven Draco näki hermostuneen Hermionen.
"Draco, nopeasti! Kuulin Parvatin sanoneen, että Harry oli soittanut ja sanonut, että he voivat tulla aikaisemmin, koska eivät saaneet ollenkaan nukuttua yöllä. Ja se sopi. Heidän pitäisi olla täällä kymmenen minuutin sisällä!" nainen sanoi levottomana. Draco järkyttyi tästä tiedosta, ehtisivätkö he? Nopeasti he ryntäsivät Hermionen ohi, Blaise suhahti tämän lävitse ja he tarttuivat tämän sänkyyn, Blaise otti naisen hengityskoneesta kiinni ja avasi oven. Nopeasti he rullasivat sängyn käytävää pitkin, kohti aulan suuria ovia. Draco sihahti loitsun, jonka avulla he saivat päälleen parantajan asun, loitsun, jonka he olivat eilen löytäneet hioessaan suunnitelmaansa. Mies otti naisen lämpimästä kädestä kiinni ja puristi sitä. Hermione katsoi kättään.
"Draco, minä... Minä pystyn tuntemaan tuon!" nainen huusi nopeasti. Draco katsoi häntä hämmästyneenä, mutta ei ehtinyt tehdä sen enempää siinä tilanteessa.
Juuri, kun he olivat pääsemässä aulan keskikohtaan, joku huusi. Ja pian he olivat saarretut, niin saarretut, ettei mistään kohtaa päässyt ohitse. Harry Potter ja Ron Weasley seisoivat kiukkuisina kuin ampiaiset yhdessä reunassa ja muita parantajia oli heidän ympärillään.
"Päästä irti Hermionesta, heti!" Harry huusi raivostuneena. Hän puristi taikasauvaansa rystyset valkoisina. Ronin kasvot punehtuivat vihasta hetki hetkeltä enemmän.
"En päästä! Sinä et voi tappaa häntä, hän on elossa! Sinä tapat hänet, jos nyt otat hänet pois tuosta hengityskoneesta!" Draco huusi vastaan.
"Mies on hullu! Ottakaa hänet kiinni, nyt!"
Draco vetäisi taikasauvan taskustaan ja osoitti ihmisiä ympärillään. Blaise teki samoin Hermionen sängyn toisella puolella, nainen itse katseli tapahtumaa kuin lumoutuneena, hän ei voinut tehdä mitään sillä hetkellä. Kaikki mitä hän tekisi, olisi hyödytöntä, hän oli näkymätön. Ihmiset heidän ympärillään vetäytyivät hieman, mutta eivät edelleenkään päästäneet heitä ohitseen.
Draco teki epätoivoisen miehen teon: hän otti sängystä kiinni ja ampaisi se ja Blaise perässään kohti ovea, eikä odottanut, siirtyisivätkö ihmiset pois hänen tieltään. Ihmiset siirtyivät, mutta ennen kuin hän pääsi noista ovista ulos, joka sinkautti loitsun siihen ja teki eräänlaisen näkymättömän muurin, että he eivät pystyneet kiertämään sitä. He tökkäsivät kuin seinään.
Äkkiä kummallinen pitkä ääni täytti aulan. Kauhistuneena Draco katsoi Blaiseen, joka kannatteli laitetta, josta näkyi Hermionen tämänhetkinen tila. Käyrän olisi pitänyt pomppia ylös alas, mutta nyt se näytti suoraa, pitkä viivaa, joka meni keskellä monitoria. Draco tavoitteli katseellaan Hermionea, joka näkyi haaleana kauempana. Nainen juoksi hänen luokseen, hän oli tulossa läpikuultavaksi, ja menetti näkyvyyttään koko ajan enemmän.
"Draco, mitä tapahtuu? Mitä tapahtuu, minä... Minä katoan!" Hermione huusi kauhuissaan. Hän katsoi jalkojaan, jotka näkyivät juuri ja juuri. Sitten nainen katosi. Monitori Blaisen kädessä piippasi edelleen ärsyttävää, pitkää ääntään, kun Draco kumartui naisen puoleen ja suuteli häntä suoraan huulille, suuteli naisen pehmeitä huulia ja tunsi lämpimiä väristyksiä koko kehossaan.
Äkkiä pitkä ääni muuttui ja siitä tuli tasainen, piippaava. Draco nosti kasvonsa ylös ja katsoi Blaiseen, joka katsoi juuri monitoria, jonka käyrä oli muuttanut suuntaansa. Sitten hän käänsi katseensa naiseen ja siitä väkijoukkoon, mutta ei nähnyt naisen haamuakaan missään. Sitten hän kuuli ynähdyksen Hermionen suunnasta, katsoi naiseen ja näki tämän availevan silmiään. Nainen ynähti uudestaan ja nousi istumaan käsivarsiensa avulla. Tämä katseli ympärilleen hieman hämmentyneenä.
"Hermione! Sinä... Sinä elät!" mies huudahti puhtaasta ilosta.
"Niin... Minä elän. Mutta... Kuka sinä olet?" Hermione kysyi hämmentyneenä. Harry ja Ron tunkivat naisen luo hymyillen suunnattoman iloisesti. Nainen näytti tunnistavan heidät.
Kun he vähän aikaa päivittelivät Hermionea asiasta, Ron veti hänet pois väkijoukosta.
"Minä... minä ja Harry olemme erittäin kiitollisia avustasi, mutta meistä... Meistä sinun ei pitäisi nähdä Hermionea enää. Hän käski meidän välittää sinulle kiitoksensa henkensä pelastamisesta, mutta kuten näit, hän ei tunnista sinua", mies sanoi vakavana. Draco nyökkäsi ymmärtäen ja katsoi vielä viimeisen kerran Hermioneen, joka istui sängyllään puheensorinan keskellä. Nainen katsoi häneen takaisin, mutta hänen tummissa silmissään ei näkynyt minkäänlaista tunnistamisen merkkiä, ei minkäänlaista.
Kädet taskuissa mies käveli pois. Blaise juoksi hänet kiinni ja hiljaa välitti pahoittelunsa miehelle. Draco katseli eteensä tyhjin silmin ja ilmiintyi asuntoonsa. Blaise jäi katsomaan hämmentyneenä ja surullisena paikkaa, missä Draco oli ollut.
Asunto tuntui Dracosta yhä tyhjemmältä nyt, kuin silloin kun hän oli muuttanut sinne. Tuntui, kuin sen henki olisi lähtenyt. Hermione oli lähtenyt. Olisipa hänellä ollut tilaisuus selittää, tilaisuus kertoa, kaiken mitä oikeasti tapahtui. Mies lysähti sohvalle ja mietti, mihin hän sitten muuttaisi, kun Hermione palaisi kotiin.
Parin viikon kuluttua mies istui puiston penkillä ja katsoi kaukaisuuteen, äkkiä huomaten tutun naisen peuhaavan kahden punahiuksisen lapsen kanssa. Varmasti Ronin lapsia, tämä päätteli. Mies oli muuttanut pois asunnosta väliaikaisesti Blaisen luokse ja etsi nyt itselleen uutta asuntoa. Hermione suoristi selkänsä huomatessaan katseen ja katsoi hänen suuntaansa hymyillen pienesti. Sitten hän käänsi katseensa takaisin lapsiin, eikä huomannut häntä enää. Mies lähti kulkemaan pois kädet taskuissa.
******
-
mä melkein itkin tossa lopussa... onneksi Hermione saatiin pelastettua mutta ikävää ettei se muistanut Dracoa :'(
-
neiti seko, ei tarvetta kyyneliin, epilogi on valmis, mutta odottelen nyt kommentteja... Katsotaas, miten siinä käy :) Epilogi on betattukin, eli se on teidän harteillanne, koska se julkaistaan. Kiristän ja rankasti :D Kiitos kommentista <3
-
Voi..
Mä itkin, tai no väänsin ainakin kyyneliä.. (':
Tämä oli hieno luku, oikeasti. Harmi ettei Hermione muistanut Dracoa, mutta koomasta kun herätään, siinä koomaunessa tapahtunutta ei muisteta. Ihana oikeasti, osaat kirjoittaa hyvin, sanonpahan vaan. Juu, tiedetään, tämä on elokuvasta tehty, mutta joku voisi kirjoittaa ihan tökerösti. .p
Ei tässä muuta osaa sanoa, enkä enää jaksa kirjoittaa paljon, olen kirjoittanut niin paljon aika pitkiä..^^
Dracon tunteet olivat ihanat.. Täysin ymmärrettävää, että hän oli katkera siitä, ettei Hermione muistanut häntä. (Vai muistiko?) Loppu oli ihana, Hermionen hymy oli tosi.. Tai minä siis sain kuviteltua sen aika hyvin.. ( :
>emmöö
-
emmöö, kiitos kommentista kamalasti! Ei syytä kyyneliin, epilogi ilmestyy pian! (Tai Stop nirhaa minut xD) Oikeastaan se ilmestyy....
NYT!
Epilogi
Hermione Granger tiputti kauppakassinsa käytävän lattialle ja kaiveli avaimia taskustaan. Nainen onnistui saamaan ne ja työnsi avaimen lukkoon. Se avautui naksahtaen, nainen avasi oven, tarttui kauppakasseihinsa ja astui sisälle. Sitten hän tiputti ne lattialle, laittoi oven kiinni ja avasi takkinsa napit laittaen sen naulakkoon. Nainen kohotti katseensa kummalliseen näkyyn. Hänen koko asuntonsa oli koristeltu vadelmantuoksuisilla tuoksukynttilöillä ja vaaleilla ruusuilla, josta Hermione niin piti. Vaalea mies astui keittiöstä yksi kynttilä toisessa kädessä ja tulitikkurasia toisessa. Hän laittoi ne pöydälle ja hymyili levottomana.
"Minä, tuota, minulla sattui olemaan avaimet vielä ja ajattelin, että saattaisit pitää tästä. Vähän niin kuin tervetuloa takaisin -lahjana katsos", mies selitti. Nainen hymyili ujosti, kun mies ojensi kätensä tälle.
"Saanko esittäytyä, Draco Malfoy", mies sanoi kätellen naista nopeasti.
"Hermione Granger", nainen vastasi. Mies virnisti hieman.
"Sen minä tiesinkin jo. Mutta se on pitkä tarina, etkä varmaan edes usko sitä, hyvä kun uskon itse."
Nainen katseli ympärilleen lumoutuneena asunnossaan. Valot olivat pois päältä, oli pimeää, mutta kynttilät loivat ihanasti valoa joka paikkaan. Hento vadelmantuoksu leijaili huoneessa, ja ruusut näyttivät lumenvalkoisilta kynttilän valossa.
"Tämä on... Ihana yllätys. Todellakin. Kiitos."
"Ole hyvä vain. Vaikka en aluksi sinusta niin pitänytkään, niin en minä voinut vain lähteä sieltä sairaalasta ilman, etten ikinä sanoisi sinulle mitään."
Nainen punastui muistaessaan, miten hän oli herännyt, miehen kasvot hänen yllään, eikä hän kaiken kukkuraksi ollut muistanut mitään. Hän oli ollut niin hämmentynyt silloin, tuntui kuin hän olisi herännyt erittäin pitkästä unesta ja kuin prinsessa Ruusunen sadussa prinssi oli herättänyt hänet. Mutta loppu ei ollutkaan ihan sellainen.
Mies epäröi, hän ei tiennyt mitä sanoa enää. Kaikki, mitä hän oli suunnitellut sanovansa, haihtui hänen päästään kun hän katseli naista edessään. Hermionea, joka oli tällä kertaa oikea, eikä vain haamu. Jota hän pystyi koskemaan, jonka hän pystyi tuntemaan.
Mies tarttui tilaisuuteen ja suuteli naista nopeasti. Mielessään hän ajatteli sitä kuin hyvästeinä, ehkä naiselle sitten jäisi edes joku muisto hänestä.
Hermionen päässä pyöri. Hänen silmiensä edessä vilahti tapahtumia kuin liukuhihnalta, hän näki itsensä läpikuultavana ja Dracon puhumassa toisilleen.
"Koska... koska hän ei halua näkyä sinulle?" muistelma-Hermione tuhahti vihaisesti.
"Haluan minä!"
"No, Hermione, lähdetäänkö kummitusjahtiin?" mies sanoi naurahtaen. Nainen katsoi itsenä naurahtaen ja nyökkäävän.
"Pyhään Mungoon siis."
Nainen näki tapahtumat silmiensä edessä ja muisti ne sitä mukaan, kun ne ilmestyivät. Hän muisti, mitä oli tuntenut sillä hetkellä, kuinka vihainen, epätoivoinen, onnellinen oli ollut silloin. Hän muisti miehen katseet, Blaisen, epäuskonsa, heidän keskustelunsa, ylipäätänsä kaiken.
"Draco... Minä muistan kaiken..." nainen sanoi epäuskoisesti. Mies nosti katseensa lattiasta.
"Mitä?"
"Minä - minä muistan kaiken. Aivan kaiken."
Miehen kasvot kirkastuivat, hänen silmänsä laajenivat. Hermione nyökkäsi vielä odottamattoman onnellisena, eikä mies voinut mitään muuta kuin suudella häntä. Hermione vastasi suudelmaan yhtä intohimoisesti ja tulisesti, mies kiersi kätensä hänen ympärilleen, kun he syvensivät suudelmaansa.
-
Hyvähyvä!
Ihana oikeasti, nyt oli kyllä lyhyt, mutta epilogi, se ei ole aina niin pitkä. Nyt onkin sitten pakko päästä katsomaan se leffa.. Tämä oli oikeasti tosi ihana, muttei oikein enää osaa sanoa mitään. Harmi, että tämä on nyt loppu, mutta ainahan sulta tulee lisää tekstiä! c(:
Sinä voisit marssia nyt kirjoittamaan lisää Hrm/D :tä, tai vaikkapa Hrm/Tom Valedroa, sitä on (yhyy) niin vähän.. Ja se on lempparini Dracolaisen jälkeen.
No, mutta, se ei taida olla tämän aihe.. .p
Tämä epilogi oli hyvin ajoitettu, huomenna on koulua.. voih. Tuskinpa ainakaan kovin moni, jos nyt sitten yksikään, tänään enää tulee kommentoimaan ihanaa loppua.
Kiitos ihanasta lukuelämyksestä(eikös niin aina pidä sanoa kun joku ficci loppuu?), tämä oli hienosti kirjoitettu. Ja sulla on lahjoja! Harmi vain, että nyt sitten on yksi ficci vähemmän luettavana.. (:
>emmöö
-
Joo-o, tämä oli kyllä aika lyhyt, mutta jos katsot elokuvan, niin se myöskin on lyhyt. Voi ihanaa kun joku pitää minun kirjoituksistani :) Tuli oikein hymy kasvoille, vaikka en kyllä mielestäni ole edes kovin hyvä kirjoittaja :D Kiitos aivan kamalasti kommentistasi, kun olet jaksanut kommentoida minun tekstejäni :)
-Invisiblegirl
-
Jeps nyt luin kaksi lukua putkeen ja jos nyt myönnetään niin enpä välttämättä olisi jaksanut lukea ficciä enää montaa lukua! : D Mutta pidin niin kuin pidin muistakin osista. Eipä tässä muuta! (: <3
ibi
-
Pidin tästä kovasti ! :)
-
Olet mahtava kirjoittaja Invisible Girl!! Olisi saanut olla vielä vähän pidempi, mutta hyvä näinkin oli. :) Tykkäsin tosi paljon.
-
Oi oi.... Ihana ficci! Alkuperäinen elokuva on loistava, ja tämä versio on ihan yhtä hyvä. Minä tykkään, vaikka D/Hrm ei suinkaan ole lempiparituksiani.... Mutta ettei tämä viesti olisi aivan turha niin yritän sepustaa jotain rakentavaakin. :D Kirjoitus oli minusta sujuvaa ja jaksoin kevyesti lukea koko ficin kerralla. En minä muuta osaa sanoa. Loistotyötä!
-
Olen nähnyt kyseisen leffan ja pidän sitä mestariteoksena <33 aww tää ficci on muuun yks lemppareistanii <3
En nyt anteeksi pysty kirjoittamaan rakentavia tai muuten kivoja kommentteja, kun ei aivot raksuta. mut haluun lukee sen epilogin! hopihopi!
<33 aww <33