Kaksi hahmoa ilmiintyi hiljaisuudessa kohteeseensa, tavoitteenaan saada Harry Potter turvallisesti Kotikoloon.Tämä viimeinen lause!! Siis heti tuli sellainen olo, että tässä olisi mahdollisuus jollekin suuremmalle! Tässä olisi oivallinen tilaisuus kertoa kokonainen tarina siitä, kuinka kolme hirnyrkkien etsijää onkin neljä ja minkälainen onkaan Dracon matka "paremmaksi" ihmiseksi. Samalla se olisi rakkaustarina ja kertoisi kuinka kaksi erilaista ihmistä rakastuu ja löytää onnen sodan keskellä. Mutta tiedän, että se olisi myös pitkä projekti. Sellainen moniosainen ja -lukuinen, etenkin tällä sinun kirjoitustyylilläsi. Tämä ei siis ole moite, vaan tykkään siitä, että kirjoitat pitkästi ja perustellen. Tyylisi ei kuitenkaan ole liian kuvailevaa tai rönsyilevää, mutta siine on paljon yksityiskohtia joista pidän :) Jos tällaiseen projetkiin innostut, niin muista vinkata sitten minullekin että osaan tulla lukemaan!
Unohdin, että olet täällä”, Hermione huokaisi hiljaa saadessaan sykkeensä tasaantumaan. Draco kohotti hieman kulmiaan naisen suuntaan.Tämä kiistelykohtaus oli omia lemppareitani, koska siinä näkyy mielestäni loistavasti molempien hahmojen luonne, joka ei ole mikään sävyisin. :D
”Täällä ollaan. Edelleen”, Malfoy hymähti.
”Kyllä minä sen nyt muistan, mutta säikäytit minut melkein kuoliaaksi, Malfoy”, Hermione ärähti.
”Ehkä sinun pitäisi olla vähän valppaampi, kun tilanne on tämä.”
”Minä olen valpas!”
”Siltä näyttääkin. Olisin halutessani voinut tappaa sinut ilman, että olisit edes huomannut kuka sen teki.”
”Et todellakaan olisi voinut!”
”Olisin.”
”Et olisi!”
”Älä ole naurettava, Granger. Käyttäydyt kuin lapsi.”
”Itse olet lapsi, Malfoy!”
”Harry on tuolla alhaalla. Hän vie sinut Lupinin luokse. Lupin tietää kuinka toimia”, rehtori selitti rauhallisesti, mutta samalla Draco saattoi nähdä miehen silmien liikkuneen sivummalle. ”Nyt on kiire. Harry, vie Draco pois täältä ja lupaa minulle, että hänestä huolehditaan. Hän on nyt osa meitä.”
”Eivät ne meitä tuijota vaan sinua”, Hermione jatkoi hiljaa ja hymyili kassaneidille, joka kertoi ostosten summan.
”Minua?” Draco kysyi ihmeissään. Mies otti vastaan kassin, johon Hermione kehotti tätä laittamaan heidän ostoksiaan.
”Näytät heistä varmaan hyvältä, kuka tietää”, nainen sanoi samalla ostoksiaan pakaten.
”Ahaa”, Malfoy huokaisi mietteliäänä
”Mikä tuo on?” Draco kysyi tuijottaen outoa laatikkoa edessään.Jotenki herttaista, että Draco kyselee telkkarista :3 Vaikka eihän hän nyt tietenkään voi tietää, mikä se oikein on. Mut jotenkin se toi (tällee jästin silmissä :D) pienen häivähdyksen viattomuutta Dracoon ja keveyttä ficin tunnelmaan. Sillä linjalla jatkoi sitten tuo, kun ohjelman hahmot suutelivat ja molemmat kokivat tilanteen vähän kiusalliseksi. Se kyllä osaa olla vaivaannuttavaa, kun katsoo telkkaria jonkun kanssa, ja alkaa joku oikein intohimoinen muhinointi/seksikohtaus (tai jos joku tulee paikalle just silloin, kun leffassa/ohjelmassa on sellainen kohtaus menossa 😅).
Hermione oli luonut hänelle tukiverkon, jota hänellä ei ollut koskaan ollut elämässään. Hän tuntui itsekin takertuneensa tuohon verkkoon. Saalistettaisiinko hänet vai olisiko verkko turvasatama, missä olisi helppo keinua mukana kuin tuulessa?Tässä kohdassa ilmenee minusta hienosti se, miten muutos ei suinkaan käy hetkessä eikä varmaan kovin helpostikaan. Tukiverkko tuntuu turvalliselta ja kotoisalta, mutta toisaalta siinä piilee myös riski kiinni juuttumisesta ja pyydystetyksi joutumisesta. Dracolla varmasti kestää tovi ennen kuin hän oppii todella luottamaan muihin ihmisiin ja siihen, etteivät he halua hänelle pahaa. Hieno kohta ja kuvaus Dracon sisällä myllertävistä huolenaiheista!
Oliko hän tehnyt oikean valinnan? Täälläkö hän halusi olla? Keskellä hänelle kasvottomia ihmisiä.
”Niin, kaunista, kyllä”, Draco jatkoi. Hermione näytti lumoavalta.
Hän tunsi toisen kyyneleen karkaavan ilman lupaa kasvoilleen.